1/2016 Helmikuu | voima.fi mies murHien takana Pakkanen taPPaa • ziggy • Vankiladraamaa Poliittisen valokuvan Festivaali -liite
OHJAUS Paavo Westerberg ROOLEISSA Eero Aho, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Saara Kotkaniemi, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen, Esko Salminen ja Marja Salo KANTAESITYS SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 17.2.2016 TARINA VALINNOISTA KEVÄÄN MUUT ENSI-ILLAT Juha Hurme TÖPPÖHÖRÖ , Suurella näyttämöllä 28.1. Kirsi Porkka — Marina Meinander PAHA ÄITIPUOLI , Omapohjassa 18.2. Ann Heberlein — Emmi Pesonen — Jukka Rantanen TOINEN MINUSSA , VRH:ssa 3.3. Martin McDonagh HIRTTÄJÄT , Pienellä näyttämöllä 9.3. Ritva Siikala KAKSI MATKAA ISRAELIIN , Willensaunassa 11.3. Veera Salmi MAURI JA VÄHÄ-ÄLYPUHELIN , Willensaunassa 13.4. Eira Virekoski ja työryhmä KAIKKI EDESSÄ , Omapohjassa 18.5. LIPUT alk. 22 € Kansallis teatterin lippumyymälästä 010 733 1331 (0,083 €+pvm/mpm) Lippupisteestä 0600 900 900 (1,98 €/min+pvm) lippu.fi Pääyhteistyökumppani Yhteistyökumppani TARVITSEMME SUOMESSA TAIDETTA NYT ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. TAIDE TEKEE TULEVAISUUDESTAMME PAREMMAN. Lahjoita Taideyliopistolle nyt ja varmista taiteen tulevaisuus Suomessa. Lahjoituksesi kartuttaa Taideyliopiston pääomaa. Valtio tukee varainhankintaa jokaista yksityistä lahjoitusta kohden jopa kolminkertaisesti. Lahjoita tekstiviestitse 20€: Kirjoita viestikenttään ARTS20 ja lähetä se numeroon 16499 tai verkkopankissa osoitteessa www.uniarts.fi/lahjoita TAIDEYLIOPISTO = KUVATAIDEAKATEMIA + SIBELIUS-AKATEMIA + TEATTERIKORKEAKOULU #taideonlahja Näyttelijä Tommi Korpela Musiikin tohtori, taiteilija Aija Puurtinen Koreografi, taiteellinen johtaja Sonya Lindfors Kuvataiteilija Anna Tuori Kuvataiteilija Oliver Kochta-Kalleinen
TARVITSEMME SUOMESSA TAIDETTA NYT ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. TAIDE TEKEE TULEVAISUUDESTAMME PAREMMAN. Lahjoita Taideyliopistolle nyt ja varmista taiteen tulevaisuus Suomessa. Lahjoituksesi kartuttaa Taideyliopiston pääomaa. Valtio tukee varainhankintaa jokaista yksityistä lahjoitusta kohden jopa kolminkertaisesti. Lahjoita tekstiviestitse 20€: Kirjoita viestikenttään ARTS20 ja lähetä se numeroon 16499 tai verkkopankissa osoitteessa www.uniarts.fi/lahjoita TAIDEYLIOPISTO = KUVATAIDEAKATEMIA + SIBELIUS-AKATEMIA + TEATTERIKORKEAKOULU #taideonlahja Näyttelijä Tommi Korpela Musiikin tohtori, taiteilija Aija Puurtinen Koreografi, taiteellinen johtaja Sonya Lindfors Kuvataiteilija Anna Tuori Kuvataiteilija Oliver Kochta-Kalleinen
INTO K15
Tuhansia hienoja kirjoja ja elokuvia. www.rosebud.fi Rosebud Retro, Asematunneli, Makkaratalo Kaikki viidellä eurolla! Jatkuvasti vaihtuva valikoima. 5 € 5 € avoinna joka päivä ma-pe 10–20, la 10–18, su 12–17 Tarjoukset voimassa verkossa 15.2.2016 asti.
ilmoitus Helmikuun merkkituotteet Uusix-verstaat on käsityöpajojen yhteisö, jonka tehtävä on kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen työttömille helsinkiläisille. Uusix on osa Helsingin kaupungin sosiaalija terveysviraston työhönkuntoutusta. Vähäisillä resursseilla, kestävän kehityksen periaatetta vaalien, saadaan suuria vaikutuksia sekä yksittäisen kuntoutujan että koko yhteiskunnan mittakaavassa. Työpajoissa kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, kuten koruja, puuesineitä, tekstiilejä, sisustustuotteita ja leluja on myytävänä Uusixin kaupassa, Kyläsaarenkatu 8 J:ssä. www.uusix.fi UUsix Vietnamilaisten Tan Minhin yksinhuoltajanaisten valmistamat mainiot makuupussit moneen käyttöön. 100% silkkiä. Näppärä lakana kyläilyyn ja kaikenlaisille retkille. Korvaa lakanat retkeilymajassa. Ihana iholla, ylelliset unet taattu. Paino vain 140 g ja mahtuu miniveskaan tai vaikka taskuun. Kulkee tavallisessa kirjekuoressa vaikka lahjaksi kaverille. Saatavilla eri väreissä. Rosebudin kirjakaupoista tai suoraan toimituksesta. Hinta 42 euroa kotiin postitettuna: tilaukset@voima.fi Voiman silkkimakUUpUssit tiEtoisEn lÄsnÄolon HaRJoitUksia tEinEillE Harjoitusohjelma mielenterveyden lisäämiseen CD-levyllä. Samalla tuetaan hyvinvointitaitojen opetusta peruskouluissa*. Tämän harjoitusohjelman on luonut psykologian tohtori Amy Saltzman. Tavoitteena on lisätä rauhaa, keskittymiskykyä ja hyvää fiilistä. Eli tukea voimakkaiden tunteiden kohtaamiseen, stressinhallintaan ja sisäiseen tasa painoon. Ostamalla CD:n tuet ainakin yhden teinin mielenterveyttä – samalla lahjoitat 10€ nuorten mielenterveyden tukemiseen! ”Ota chillisti, joka päivä. Tämän cd:n avulla se onnistuu”, Jukka poika. ”Tämä on juuri se levy, jonka olisin itse halunnut teininä.”, Mira Luoti. * Lue lisää ja toimi! www.perustaitojaperuskouluun.fi Ka nsi: Ve lda Pa rkk ine n
Katujen tilhet 42 8 34 Kun muu on mun sukupuoli Berser k line s. 13 Vastamai nos Tässä lehdessä muun muassa 1.2.–28.2.2016 1 / 2016 • 7 pääkirjoiTus VOIma Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin (09) 7744?3112, faksi (09) 773?2328, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, fifi.voima.fi pääTOImITTaja Veera Järvenpää 044 980 5215 ULKOaSU Ninni Kairisalo & Antti Kukkonen (09) 7744?3113, mainosgraafikko Ninni Kairisalo mUU TOImITUS Ellen Eljaala, Velda Parkkinen, tuomas Rantanen, Kaisu tervonen, iida simes & Jari tamminen TOImITUSjOhTaja teemu matinpuro YhTeYSpääLLIKKö tuomas Korkiakangas (09) 7744 3112, 040 825 5804 KUSTaNNUSpääLLIKKö tuomas Rantanen 040 507?7165 aVUSTajINa TäSSä NUmerOSSa Jussi Ahokas, Kalle Erkkilä, Niko Hallikainen, Jenni Holma, Pertti Julkunen, sami Keto, marko laihinen, Jesse matilainen, Heidi mattila, mikko Niskasaari, syksy Räsänen, Atlas saarikoski, Johanna siik, Janne siironen, Anna-Reetta suhonen, Veera tegelberg, Jiipu uusitalo & Heli Yli-Räisänen jULKaISIja Voima Kustannus oy YhTIöN OSaKKaaT Rosebud Books oy, luonto-liitto, maan ystävät, suomen Rauhanpuolustajat, Heikki Hiilamo & tuomas Rantanen jaKeLU Jari tamminen 050 331 4057 TILaUKSeT tuomas Korkiakangas (09) 7744 3112 VOImaN VUOSITILaUS 10 numeroa 39 euroa paINO Alma manu oy, tampere paINOS 60 000 ISSN 1457-1005 Ka nsi: Ve lda Pa rkk ine n Perustuslaki, rakkaimpamme TampereeLLa raahataan pellet maijaan, jotta Rajat kiinni -mielenosoitus voisi marssia rauhassa. Kun tusina mellakka varusteisiin pukeutunutta poliisia piirittää tikkunekkuja ojentelevat Loldiers of Odin -joukot, kysyy väkisinkin, kuka tässä on pelle. Soldiers of Odinin pilottitakkisten partioiden ilmestyttyä eri paikkakuntien katukuvaan media täyttyi jutuista ulkomaita myöten. Kolumneissa kauluspaitaiset journalistit varoittelivat, miten katupartiot väkisinkin saavat ”toisen ääripään” hakeutumaan konfliktiin. Pellejen väkivallaton vastarinta on ollut lohdullista seurattavaa. Ryhmä näyttää toiminnallaan, että ihmisarvon kunnioittaminen ja väkivallan vastustaminen ovat paitsi tavoite myös keino. SUOmeN perUSTUSLaIN mUKa aN jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Perustuslaki turvaa myös kokoontumisvapauden. Kaikille on varmasti jo tullut selväksi SOO-joukkojen kytkökset kansallissosialistiseen Suomen Vastarintaliikkeeseen. Suurella osalla Soldiers of Odinin partiopojista on takanaan kirjava kokoelma huumeja väkivaltarikoksia. On selvää, että tällaisten kavereiden partiointi kaduilla heikentää muiden henkilökohtaista oikeutta vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Perusoikeudet voivat toteutua oikeusvaltiossa vain toisten perusoikeuksien ehdoilla. Selkeästi rasistisia ja väki vallalla fantasioivia liikkeitä ei pidä sallia missään olosuhteissa. Rasismi ja väkivalta eivät ole osa kokoontumisvapautta tai sananvapautta. mONIKULTTUUrISUUdeN IhaNNOINTI tai maahanmuuttajien rikosten vähättely eivät ole rasismin vastakohtia. Rasismin vastakohta on ymmärrys siitä, ettei ihmisiä kohdella eikä kohdata sen viiteryhmän mukaan, johon mieli yksilöt liittää. Tammikuun alussa sisäministeri Petteri Orpo totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että Soldiers of Odinin katupartioinnissa on piirteitä, jotka eivät lisää turvallisuutta. Orpon mukaan kansalaisjärjestöt eivät voi ottaa viranomaistehtäviä hoidettavakseen. ”Suomessa järjestystä valvovat viranomaiset. Se on yksiselitteinen asia, ja siitä on pidettävä kiinni.” Kokoomuslaisen Orpon kantaan on helppo yhtyä myös punavihreän kuplan sisällä. Perustuslaillisten oikeuksien ja niiden tuoman suojan on oltava yhtäläinen kaikille. Jos niitä ei kunnioiteta ja puolusteta, oikeusvaltiosta ei jää mitään jäljelle. Veera järVeNpää 1 Normihomovoimaa! s. 32–33 Liite: poliittisen valokuvan festivaali poliisi puhuu pehmeitä Faktoilla pataan 46 14 humuismin aakkoset Ukkosenjumalan leivätön pöytä 48 Kaveria ei jätetä 52
8 • 1 / 2016 MaailManlopun eteinen Toivon portit Kun marssin yli miljoonan ihmisen kanssa Irakin sotaa vastaan Lontoossa helmikuussa 2003, tilanne oli synkkä. Pääministeri Tony Blairin asema oli vankkumaton, eikä kansalaisten vastustus pystynyt estämäänBritannian osallistumista Irakin tuhoamiseen, jonka katkeria hedelmiä ovat Isisin nousu ja al-Qaidan leviäminen. Eräs harvoista valopilkuista brittipolitiikassa oli parlamentaarikko nimeltä Jeremy Corbyn, yksi helmikuun suurmielenosoituksen järjestäjistä. Valloitussodan vastustaminen ei ollut Corbynin ainoa poikkeama Labour-puolueen valtavirrasta. Se oli osa yleistä oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden politiikkaa, joka piti hänet tiukasti syrjässä. nyt Jeremy Corbyn on Labourin johtaja ja veren tahrima Tony Blair on inhottu hahmo, joka ihmettelee, miksi hänen vetoomuksensa Corbyniä vastaan saavat ihmiset kannattamaan tätä entistä enemmän. Corbynin aikana Labourin jäsenmäärä on lähes kaksinkertaistunut. Britit janoavat muutosta, eivätkä he ole yksin. Radikaalin vasemmiston liittona aloittanut Syriza nousi tammikuussa 2015 Kreikan johtoon. Espanjassa joulun kynnyksellä alle kaksivuotias Podemos sai ensimmäisissä parlamenttivaaleissaan 21 prosenttia äänistä ja kohosi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi parlamentissa – jäsenmäärältään se on toiseksi suurin. Yhdysvalloissa toivon politiikasta saatiin esimakua 2008, kun Barack Obama myytiin äänestäjille presidenttinä, joka muuttaisi Washingtonin. Se, että Obama on jatkanut imperialismin raiteilla on sivuseikka: markkinointi kertoo sen, mitä kohdeyleisö haluaa, ei sitä, millainen tuote on. Sama kaipuu näkyy sosialistina itseään mainostavan Bernie Sandersin suosiossa. Perussuomalaisten läPimurto näytti toisen puolen turhautumisen kanavoimisesta. Perussuomalaiset haastoi vanhat puolueet yhdistämällä oikeudenmukaisuuden retoriikan muukalaisvihaan. Kun puolue on hallituksessa toteuttanut kokoomuksen Kreikkaja kurjistuspolitiikkaa, sen kannatus on romahtanut ja tiivistynyt rasismin ympärille. Yhtä lailla Syrizalta kesti yksitoista vuotta nousta leikkausten vastustamisella valtaan, mutta vain kuusi kuukautta taipua EU:n kuristuksessa niiden toteuttajaksi. Corbynin politiikalle on paljon vastustusta, erityisesti Labourin huipulla ja tiedotusvälineissä, eikä Podemoksen tehokkuudesta ole vielä näyttöä. Mullistukset kuitenkin osoittavat, että oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ei puoluepolitiikassakaan tarvitse myötäillä luutuneita rakenteita. On mahdollista raivata uusia polkuja, saada ääni kuuluviin ja takoa tyytymättömyys solidaarisuudeksi rasismin sijaan. Toivon portit ovat auki, eikä tulevaisuus ole vain nykyhetken toistoa. syKsy räsänen Ka isa Ka ng as u udenvuoden päivän valjetessa poliisilaitos lähetti leppoisan tiedotteen: ”Helsingin poliisin uudenvuoden yö on tänä vuonna ollut aiempia vuosia rauhallisempi.” Rauhallisuutta todistivat numerot: uutenavuonna poliisilla oli ollut 348 tehtävää. Edellisenä uutenavuonna niitä oli ollut 420 ja sitä edellisenä 444. Lasku on merkittävä. Yhtä hyväntuulinen oli toinen samana päivänä tullut tiedote: ”Uudenvuoden yö on ollut Helsingin poliisilla varsin tavanomainen, eivätkä yölliset tapahtumat ole poikenneet tavanomaisuudesta. Poliisi on ottanut rikosperusteisesti kiinni 17 henkilöä erilaisiin juttuihin liittyen, eikä kiinniotettujen määrä poikkea tavallisesta viikonloppuyöstä.” Saksan Kölnin tapahtumista ei vielä Suomessa paljoa tiedetty. Seuraavana päivänä keskusrikospoliisi (KRP) päästi vapaalle aattona pidätetyt kuusi irakilaismiestä, joiden oli ounasteltu suunnitelleen rettelöitä. Esitutkinta jatkuu, mutta tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren kertoi, ettei ole syytä epäillä Suomessa suunnitellun Saksan toisintoa. Noin tuhannen ulkomaalaisen miehen Kölnin rautatieasemalla uutenavuonna harjoittamasta ryöstelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta tuli päivä päivältä paisuva virta uutisia. Helsingin Poliisi tarjoili 7.1. uudestavuodesta aivan uuden version: ”Poliisi sai ennen uutta vuotta vihiä, että pääkaupunkiseudulla olevilla turvapaikanhakijoilla olisi ollut mahdollisesti samansuuntaisia suunnitelmia kuin mitä nyt on uutisoitu olleen Kölnin rautatieasemalla kokoontuneilla miehillä.” Helsingin asematunnelissa oli ollut tuhat irakilaista turvapaikanhakijaa, joita poliisi valvoi poikkeuksellisella miesvoimalla. Kymmeniä ilmoitettiin poistetun paikalta jo alkuillasta. ”Poliisille on ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus. Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin”, tiedotti apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki. Yksikään mainituista tapauksista ei ollut tapahtunut asematunnelissa, joten poliisin tiedotus alkoi hehkuttaa Senaatintorin juhlan ahdisteluja, vedoten juhlien järjestyksenvalvojien kertomuksiin. Helsingin ja Kölnin yhdistäminen huomattiin kautta Euroopan, ja seuraavana päivänä Ilkka Koskimäki selitti brittilehti The Telegraphissa Helsingissä esiintyneen laajaa seksuaalista ahdistelua, jonka kaltaista ei ole koskaan ennen nähty. Puskaraiskauksetkin ovat Koskimäen mukaan aivan uusi ilmiö. Nyt alkoi kohu. Epäuskoinen STT:n toimittaja kysyi 9.1. Koskimäeltä: ”Tosiaanko olette sitä mieltä, että ilmiö on uusi suomalaisessa seksuaalirikoshistoriassa, että naisia ahdistellaan puistoissa?” ”Puhun Helsingin puolesta ja kyllä”, vastasi Koskimäki. Apuun tuli Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio, joka väitti sunnuntaina 10.1. eri medioissa julkaistussa haastattelussa: ”Iso porukka miehiä kulkee tuolla ryhmässä ja koskettelee naisia. Puhutaan 30–50 ihmisen ryhmistä.” Tämä ei kuitenkaan perustunut poliisin havaintoihin vaan lehtiuutiseen, mikä paljastui saman päivän Helsingin Sanomista. ”Teillähän se luki, 30–50 miestä siinä [Senaatintorin] lavan edessä.” Aapio viittaa HS:n lauantaiseen uutiseen. Lauantaina 9.1. HS oli haastatellut Senaatintorin uudenvuoden turvapäällikkö Ville Ketosta, joka kertoi: ”Senaatintorin lavan edessä oli heitä noin 30–50 miehen joukko, joka käyttäytyi levottomasti. Siinä oli vähän levotonta touhua, pientä tönimistä ja suunsoittoa, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi antanut syyn poistaa heitä paikalta.”
1 / 2016 • 9 teKsti miKKo nisKasaari Kuva lissu leHtimaJa Uusivuosi oli Helsingissä rauhallisempi kuin vuosiin, kunnes poliisi halusi ottaa itselleen kunniaa Kölnin tapahtumien estämisestä Suomessa. Tiedotuksesta tuli fiasko, jota peitettiin paisuttelemalla rikoksia. Poliisin uusivuosi Poliisipäällikkö Aapio siis muutti lavan edessä hengailleen joukon monikkoon ja lähetti joukkiot kulkemaan pitkin kaupunkia. Turvapäällikkö Ketonen kaatoi jäävettä poliisin niskaan: ”Itse vähän hämmästyin siitä poliisin lausunnosta. Minun tietooni ei ole tullut laajamittaista ahdistelua. En voisi mennä oikeuteen sanomaan, että sellaista on ollut.” Ketonen kertoi myös, että yksi 14-vuotias tyttö oli poistettu ulkomaalaisten miesten joukosta, oman turvallisuutensa vuoksi ja vastoin tahtoaan. miten Ja miKsi tavanomaista rauhallisempi uusivuosi muuttui poikkeuksellisen uhkaavaksi? ”Heti uudenvuoden jälkeen todettiin, että tilannejohtaja tekee oman tiedotteensa. Päätettiin tehdä kaikessa rauhassa selvitys uudenvuoden tapahtumista. Tiedettiin Kölnissä tapahtuneen samantapaista. Tämä oli siis tietoinen valinta. Siinä vain tuli sitten loppiaispyhät väliin”, selittää poliisilaitoksen viestintäjohtaja Juha Hakola. Selitys ei vastaa tapahtumia. Poliisi muutti tarinansa 7.1. ja alkoi hartaasti vedota kansalaisiin, jotta kaikista ahdisteluista ilmoitettaisiin poliisille. Selvitys julkaistiin vasta melkein kaksi viikkoa kestäneen kohun jälkeen, 19.1., kun rikosilmoituksia oli saatu riittävästi. selvityKsen muKa an uudenvuoden seksuaalirikoksista oli kirjattu 15 rikosilmoitusta. Yksi raiskaus, kaksi yritystä ja 12 seksuaalista ahdistelua, kaikki julkisilla paikoilla. Poliisin mukaan Helsingin keskustan alueella oli liikkunut useita noin 10–20 ulkomaalaisen henkilön porukoita, jotka olivat ahdistelleet naisia. Vuotta aiemmin seksuaalirikoksia kirjattiin neljä, kaikki asunnoissa. Seksuaalirikokset olivat siis lisääntyneet, mutta rinnastus Kölniin ontuu silti. Kölnin rautatieasemalta on kirjattu 359 ilmoitusta seksuaali rikoksista ja kaikkiaan yli 800 rikosilmoitusta. Väkimäärään suhteuttaen Helsingissä olisi pitänyt olla yli 200 seksuaalirikosilmoitusta, jos meno olisi ollut kuin Kölnissä. Helsingin poliisi otti kiinni 101 ihmistä, joista turvapaikan hakijoita oli 23. Edellisistä uudenvuoden juhlista kiinniottoja tehtiin 82. Nousua on, mutta ei niin paljon kuin puheissa annettiin ymmärtää. Kummastusta herättää edelleen, miksi poliisilla ja Senaatintorin juhlien järjestyksenvalvojilla on tapahtumista niin erilainen käsitys. ”Ei minun tarvitse selittää, mitä vartijat ovat puhuneet. Helsingin Sanomissa esiintynyt turvapäällikkö on korjannut näkemyksiään, kysykää häneltä”, tuiskahtaa viestintäjohtaja Juha Hakola. Kysyn siis Senaatintorin turvajärjestelyistä vastanneen Local Crew -yhtiön turvapäällikkö Ville Ketoselta, onko hän yhä samaa mieltä kuin HS:n haastattelussa kaksi viikkoa aikaisemmin. ”En lähde enempää kommentoimaan, kuin ettei HS:n toimittaja onnistunut saamaan ihan kiinni mitä tarkoitin”, Ketonen vastaa. ”Kyseessä on vakava asia, uudenlainen ilmiö. Kun olemme saaneet lisätietoa ja omat näkemyksemme ovat täsmentyneet. Sitä mitä me nähtiin Senaatintorilla, eivät muut välttämättä nähneet samalla tavalla. On vaikea nähdä, kun on uusi ilmiö. Ei näe, ellei osaa katsoa, ellei tiedä mitä odottaa.” Ville Ketonen kertoo Senaatintorin juhlien johtokeskuksessa istuneen myös poliisin edustajan. Järjestyksenvalvojilla ja poliisilla piti siis alun perinkin olla samat tiedot. Silti kertomukset menivät pahasti ristiin. Myöhemmin niitä on tahdistettu. Onko poliisi painostanut järjestyksenvalvojia muuttamaan kertomustaan? ”Olen ollut koko ajan yhteydessä poliisiin, ja olen poliisin kanssa samaa mieltä.” Entä HS:ssa julkaistu kommentti, jossa Ketonen hämmästeli poliisin lausuntoa. Onko se edelleen voimassa? ”En ole toimittajalle näin sanonut. Kerroin, etten voi poliisin tietolähteistä vastata”, vastaa Ketonen. ”Haastatellessani turvapäällikköä tarkistin kahteen kertaan haastattelun olennaisimmat kohdat, kuten: Ette siis nähneet laajamittaista ahdistelua? Ette voisi mennä oikeuteen sanomaan, että sellaista oli? Hän vahvisti tämän. Haastattelun julkaisemisen jälkeen hän pyysi täsmentämään, ettei erästä tyttöä poistettu tapahtumasta, vaan hänet otettiin sivuun tuosta tilanteesta. Muita asiavirheitä hän ei jutusta löytänyt”, kuittaa Helsingin Sanomien toimittaja Satu Vasantola. Yleisötapahtumiin turvajärjestelyjä myyvässä firmassa on nähtävästi ymmärretty, kuinka tärkeää on pysyä poliisin narratiivissa, oli se totta tai ei. Helsingin uusivuosi oli tavallista rauhallisempi, vaikka ulkomaalaisten kokoontuminen keskustaan oli jossain määrin uutta. Uutta olivat myös muutamat kadulla tapahtuneet joukko ahdistelut. Vaikuttaa siltä, että Kölnin saadessa maailmanlaajuisen huomion Helsingin poliisilaitoksella heräsi halu ottaa siitä kunniaa itselleen tyyliin ”me estimme saman Helsingissä”. Rikosten vähäisyys teki tiedotus tempusta fiaskon ja johti häiriöiden paisuttelemiseen. Kaikki ei silti ole hyvin. Poliisihallituksen tilastot osoittavat turvapaikanhakijoihin liittyvän vakavia ongelmia, kertoo poliisitarkastaja Tommi Reen. ”Viime syksynä tulleesta 32 000 turvapaikanhakijasta runsaat 20 000 tuli Irakista. Vuoden 2015 alkupuolella irakilaisten tekemiä seksuaalirikoksia – mukana ovat kaikki seksuaalirikokset, myös ahdistelut – kirjattiin kuukausittain 1–7 kappaletta. Loppuvuonna kirjattiin 20–40 tapausta kuukaudessa. Ilmoituksiin ei merkitä turvapaikanhakija-statusta, vain kansallisuus. Luvuissa ovat siis mukana myös maassa ennestään asuneiden irakilaisten tekemät seksuaalirikokset. Muutosta eivät kuitenkaan selitä vanhat asukkaat.” onko poliisi painostanut järjestyksen valvojia MuuttaMaan kertoMustaan?
1 / 2016 • 11 Tekijät: Nallem, Jiipu Uusitalo & Heidi Mattila i lma tuntuu niin kylmältä, että kasvoihin sattuu kun kävelen lähikauppaan. Jokainen helsinkiläinen on viime viikkoina kaivanut esiin lämpimämmät hanskat, pipon ja toppahousut. Lämpötila on useana yönä laskenut alle 20 pakkasasteen. Samaan aikaan kymmenet ihmiset Helsingissä ovat jääneet vaille minkäänlaista suojaa. Heille ei ole hätämajoituspaikkoja, sillä ne on varattu vain helsinkiläisille. Hietaniemenkadun hätämajoituskeskus ja yökahvila Kalkkers ovat täynnä joka yö. Itä-Euroopasta tulevat ihmiset, jotka etsivät toimeentuloa keräämällä pulloja tai kerjäämällä, ovat joutuneet yöpymään ulkona koko syksyn ja talven. Suuri osa heistä on romaneja ja kuuluu näin Euroopan syrjityimpään vähemmistöön. Pahimpien pakkasten tultua riski paleltua kuoliaaksi öisin on todellinen. romanit eivät pääse hätämajoitukseen myöskään siksi, että Helsinki soveltaa sosiaaliviraston elokuussa 2014 antamaa ohjetta. Viraston ohjeessa ulkomaalaisten hätämajoitus sidotaan maasta poistumiseen. Käytännössä kukaan, joka ei sitoudu lähtemään maasta, ei pääse hätämajoitukseen – edes kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Ohjeessa sanotaan myös, että apua tarjotaan vain kerran. Jos ihminen ei poistu Helsingistä, vaan päättää jäädä, hän ei ohjeen mukaan ole enää oikeutettu kunnan hätämajoitukseen. Ohje nojaa sosiaalija terveysministeriön oppaaseen toimeentulolain soveltamisesta. Oppaassa käsitellään kiireellisiä tilanteita kappaleen verran. Ainoa esimerkki kiireellistä tukea tarvitsevasta ulkomaalaisesta on turisti, jolle myönnetään tukea välttämättömiin kustannuksiin ”ennen kuin henkilö ehtii kohtuudella palata kotimaahansa”. Vailla turvaa olevan vähemmistön edustajat rinnastetaan lompakkonsa ja passinsa kadottaneisiin turisteihin. Käytännössä ohjetta sovelletaan turistien sijaan äärimmäisen syrjittyyn etniseen vähemmistöön, joka etsii toimeentuloa kaduilta. Amnestyn mukaan Euroopassa romanien todellisuuteen kuuluvat pakkohäädöt, lasten syrjiminen koulutuksessa ja vakavat puutteet asumisoloissa ja vedensaannissa. Romaniassa ihmisiä on pakkomuutettu kaupungeista kaatopaikoille. PaKKasten ollessa pahimmillaan sosiaaliviraston päällikkö Päivi Männistö kirjoittaa sähköpostin alueellisille sosiaaliohjaajille. Siinä hän kehottaa noudattamaan ohjeistusta. ”Ulkomaalaisia koskevan ohjeen mukaisesti jokaisen henkilön tilanne pitäisi arvioida erikseen ja myöntää sitten toimeentulotukea a) kotimatkaan omaan kotimaahan, ja b) kunnes matka tulee toteutumaan, lyhytaikaiseen kriisimajoitukseen.” Ohjeessa ”hätä” rajataan koskemaan yhtä tai kahta yötä. Hietaniemen kadun palvelukeskuksen työntekijä vahvistaa tämän puhelimessa. Jos työntekijä poikkeuksellisesti tekisi päätöksen päästää ei-helsinkiläinen hätämajoitukseen, niin kolmantena päivänä hänet voitaisiin ajaa pakkaseen, mikäli tilaa ei ole. Eikä tilaa ole. Perustuslain 19. pykälä ja sitä heijastelevat toimeentulolaki ja sosiaalihuoltolaki antavat kaikille oikeuden välttämättömään turvaan. Lain esitöissä todetaan, että tämä on subjektiivinen oikeus, joka koskee kaikkia. Säännöksellä on läheinen yhteys oikeutta elämään turvaavaan pykälään. Ollaan siis todella perustavanlaatuisen oikeuden äärellä. PL pykälän 19 mukaan ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon”. Ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin kommentoi asiaa Twitterissä: ”Lämmin yösija on perustuslain 19 §:n ydintä: subjektiivinen oikeus kotipaikkaan katsomatta + kuntien ja valtion velvollisuus.” Viranomaisilla on Suomessa yleinen velvollisuus turvata perusoikeuksien toteutuminen. Jos perusoikeuksia rajataan, syyn pitää olla hyväksyttävä ja sen pitää perustua lakiin. Käytännössä yhtä perusoikeutta voi rajoittaa esimerkiksi toisen perusoikeuden toteutuminen. Perustuslain esitöiden mukaan ”lailla säädettävältä perusoikeusrajoitukselta vaaditaan täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta. Rajoituksen olennaisen sisällön tulee ilmetä suoraan laista.” Ihmisryhmän rajaaminen hätäavun ulkopuolelle ohjeella ei täytä mitään näistä kriteereistä. asia on yksinkertainen: Helsingissä on ihmisiä, jotka eivät pääse hätämajoitukseen. Perustuslaki turvaa kaikille oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi hätämajoitusta pakkasöinä. Helsingin sosiaaliviraston ohje sitoo perustuslain vastaisesti tämän oikeuden maasta poistumiseen. Perustuslaissa viranomaiset velvoitetaan jättämään soveltamatta säännöstä, joka on ristiriidassa lain tai perustuslain kanssa. Näistä tosiasioista huolimatta Helsinki ei järjestä tarpeeksi hätämajoituspaikkoja niitä tarvitseville. Silti apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty väittää, että ketään ei jätetä pakkaseen. Räty johtaa sosiaalija terveystointa ja vastaa sosiaalija terveyslautakunnasta sekä sosiaaliviraston toiminnasta. Kahden viikon aikana Räty antaa ymmärtää, että kaikki on järjestyksessä, ja vierittää samalla vastuuta sosiaalityöntekijöille. Kaupunginhallituksessa hän väittää, että kaikki ovat tervetulleita Hietaniemenkadulle. Yhden päivän ajan hän vastaa kyselyihin hätämajoituksesta twiittaamalla useaan otteeseen, että ihmisten tulee hakeutua sosiaalija kriisipäivystykseen. Muutamilla puhelinsoitoilla sel viää, että Rädyn puheet eivät pidä paikkaansa. Hietaniemenkadun palvelut ovat vain helsinkiläisille, eikä kriisipäivystyksen sosiaalityöntekijöillä ole paikteKsti atlas saariKosKi Kuvat ninni Kairisalo Piut paut perustuslaista Näin Helsinki jätti ihmiset pakkaseen.
12 • 1 / 2016 koja, mihin ihmisiä osoittaa. Saan vastaukset soittamalla numeroon, jonka Räty antaa Twitterissä. Sen sijaan jää mysteeriksi, miten romaninkieliset Helsingin katuja kulkevat hätämajoitusta todella tarvitsevat ihmiset pääsisivät lukemaan hänen neuvojaan Twitterissä. sosiaalityönteKiJöitä Rädyn vastuunsiirto ärsyttää pahan kerran. ”Ohjata nyt meille, kun meillä ei ole paikkoja, mihin majoittaa. Niitä majoituspaikkoja, mihin ihmisiä voisi ohjata, ei ole pyynnöistä huolimatta järjestetty. Ja toisaalta meitä sitoo ohje, joka kieltää majoittamasta, ellei poistu maasta. Viranomaisena kumminkin joutuu pääsääntöisesti noudattamaan ohjeita, niitä typeriäkin”, sosiaalija kriisipäivystyksessä työskentelevä sosiaalityöntekijä kertoo. Päivystyksen työntekijät ovat kauhuissaan tilanteesta. Heille tämä on ennen kaikkea vastuukysymys. ”En halua olla se jonka vuorossa joku kuolee, kun ei voida majoittaa.” Päivystyksen sosiaalityöntekijät kirjoittivat medialle ja kaupunginvaltuutetuille jo ennen kovia pakkasia. He varoittivat, ettei hätämajoituspaikkoja ole tarpeeksi, eikä heillä ole valtuuksia majoittaa kaikkia apua tarvitsevia, kuten romaneja. Myös päivystyksen esimiehet olivat laittaneet viestiä sosiaali virastolle. Sosiaalityöntekijän mukaan Räty ja sosiaaliviraston johto eivät reagoineet. ”Viimeksi duunissa sanoin, että romanit nukkuvat sitten tuossa meidän rappukäytävässä, jos ei muuta löydy”, sosiaalityöntekijä kuvaa epätoivoista tilannetta. matalan KynnyKsen sosiaalityötä tekevät muistuttavat Twitterissä, että romanien lisäksi myös monet muut jäävät vaille hätäpalveluita. Kalkkersin työntekijä kertoo, että Baltiasta tulleet EU-siirtolaiset, jotka ovat tulleet töihin ja eri syistä joutuneet kadulle, jäävät ilman apua. Myöskään ulkopaikkakuntalaiset eivät saa kattoa päänsä päälle hädän hetkellä. Yksi suuri ryhmä, joka tulevaisuudessa saattaa jäädä vaille hätäpalveluita, on oleskelulupaa vaille jäävät, joita ei voida käännyttää kriisialueille. Ihmisille hengenvaarallinen tilanne voidaan ratkaista kumoamalla lainvastaiset ohjeet sekä varmistamalla, että kaikille, joiden henki ja terveys ovat vaarassa, on tarjolla tarvittavat kriisipalvelut. Tämä tarkoittaa lisää hätämajoituspaikkoja. Odottaako Helsinki, että joku kuolee pakkaseen? Vai ajatteleeko poliittinen johto, että kun valtiovallat Euroopassa ovat syrjineet romaneja jo satoja vuosia, niin yksi talvi asunnottomana pakkasessa ei enää paljoa paina? Eikö Räty avustajineen osaa ottaa puhelinta käteen ja selvittää, saavatko ihmiset todella niitä hätäpalveluita, joita hän väittää kaikkien saavan? Eivätkö he osaa vai eivätkö he halua? Jos ohjeita ei muuteta ja hätämajoituspaikkoja järjestetä lisää, käy näin: Seuraavan pakkasen saapuessa minulle ja muille olohuoneen vuodesohvat auki kammenneille soitetaan taas, pystymmekö majoittamaan muutaman ihmisen luoksemme, edes pariksi yöksi, vaikka kaikista heikommat ja vanhimmat, ne joista ollaan eniten huolissaan. Tämän jälkeen Räty twiittaa, että Helsingin kaupunki on hoitanut asian yhteistyössä yksityismajoittajien kanssa. Loput jäävät pakkaseen. laura rädyn kootut selitykset Apulaiskaupunginjohtajan lausunnot ovat ristiriidassa kaupungin todellisuuden kanssa. teKsti atlas saariKosKi Räty väittää kahden viikon ajan, että ketään ei jätetä Helsingissä pakkaseen. Hän ei vastaa kysymyksiin hätämajoituksen lisäpaikoista tai sosiaaliviraston syrjivän ohjeen muuttamisesta. räty väittää: ”Saamani tiedon mukaan romanit majoitetaan Hirundon, HDL:n ja kaupungin yhteistyönä.” (8.1. Twitter) todellisuus: Tavalliset ihmiset, jotka haluavat auttaa pakkaseen jääneitä, lähettävät yhteystietojaan Itä-Euroopan liikkuvaa väestöä tukevalle Hirundolle. Hirundon työntekijät tuovat majoitusta tarvitsevat majoittajien luo. räty väittää: ”Helsingissä ketään ei jätetä pakkaseen. Ohjeet ovat aina yksinkertaistuksia elävästä elämästä.” (13.1. Twitter) todellisuus: Yli kahden viikon ajan tavalliset ihmiset majoittivat pakkaseen jääneet. Osa joutui yöpymään ulkona. Kaupunki ei tänä aikana tarjoa kenellekään yöpaikkaa. Sosiaaliohjaajia käsketään erikseen noudattamaan sosiaaliviraston ohjetta. räty väittää: ”Yhteistyössä kaupungin, yksityisten ihmisten ja järjestöjen kanssa kaikki on saatu pakkasellakin majoitettua.” (13.1. Twitter) todellisuus: Helsingin kaupunki järjestää poliittisen paineen johdosta viikonloppumajoituksen osalle hätämajoitusta tarvitsevista romaneista vasta 22.1. Majoituspalvelut ostetaan yksityiseltä Forenom/Luona Oy:ltä. Viikonlopun jälkeen tulevien öiden majoituksesta ei ole tietoa. 21 ihmistä jää maanantaina jälleen kadulle. räty väittää: ”Meidän ammattilaiset arvioivat tilanteen aina tapauskohtaisesti.” (13.1. Twitter) todellisuus: Jokaisella on oikeus saada asiansa arvioitavaksi. Sen jälkeen hätämajoituspaikan saannin kuitenkin määrittää helsinkiläisyys ja onni. Monet ohjataan yökahvila Kalkkersiin. Joinain kylminä öinä puolet kahvilan asiakkaista on romaneja, joilla ei ole muuta paikkaa minne mennä. räty väittää: ”Kaikille järjestyy yöpaikka.” (18.1. kaupunginhallitus) todellisuus: Kymmenet ihmiset ovat jääneet vaille hätämajoitusta tänä talvena. räty väittä ä: ”Kylmällä säällä on hyvä tietää, että sosiaalija kriisipäivystys päivystää osoitteessa Säästöpankinranta 2 A ja numerossa 020 696 006.” (22.1. Twitter) todellisuus: Kriisipäivystyksellä ei ole paikkoja, mihin ohjata ihmisiä. Heitä sitoo myös sosiaaliviraston ohje, jonka mukaan hätämajoitusta annetaan vain ulkomaalaisille, jotka sitoutuvat poistumaan maasta. räty väittää: ”Mistä hätämajoitusta pakkasella? [Linkki ohjaa kaupungin verkkosivuille. Sivulla neuvotaan hakeutumaan sosiaalityön palvelupisteeseen, sosiaalipäivystykseen tai Hietaniemenkadun palvelukeskukseen.]” (22.1. Twitter) todellisuus: Sosiaalityö ja -päivystys kykenevät vain rajallisesti auttamaan ilman yösijaa jääneitä helsinkiläisiä. Hätämajoitusta tarjoava Hietaniemenkatu on vain helsinkiläisille. Lisäksi se on ääriään myöten täynnä.
To im itu ks ell ist a ain eis to a Risteileminen on enemmän kuin matkailua. Se on elämäntapa. Siksi valtiokin on tukenut 2000-luvulla viihdemerenkulkua sadoilla miljoonilla euroilla. Omistajillemme olemme jakaneet kymmenien miljoonien osingot ja asiakkaillemme paljon verovapaata alkoholia sekä hyvää bunga bungaa. Sukella kanssamme pullomereen!
14 • 1 / 2016 14 • 1 / 2016 teKsti Ja Kuva anna-reetta suHonen K an sa K u n n an o lo h u o n e • K an sa K u n n an o lo h u o n e • K an sa Ku n n an o lo h u o n e • Ka n sa Ku n n an o lo h u o n e • ilmianna olohuone esi! ideat@vo ima.fi Hunajaa kulttuurin ?sisäreisille Humuismi saa Savossa monia muotoja. K uoPio . Tuo kalakukon, Puijon tornin ja lupsakan torikulttuurin luvattu kaupunki, jossa viime vuosina on keskitytty toriparkin rakentamiseen ja keskiluokkaista parempien asuinalueiden kaavoittamiseen. Äkkiseltään tuntuu, että tapahtuu hyvin vähän, jos ollenkaan, sillä Kuopio ei varsinaisesti ole tunnettu vaihtoehtotai kaupunkikulttuuristaan. Tapahtumajulisteetkin revitään kaupungin toimesta alas ennen kuin teippi on ehtinyt kunnolla sähkökaappiin tarttua. Pinnan alla kuitenkin kuplii ja porisee. Vuodesta 2012 toiminut Humu-Klubi on tuonut kaupunkiin aitoa tekemisen meininkiä ja tarjonnut esiintymisareenan monille bändeille, jotka vielä muutama vuosi sitten jättivät keikkapaikan puutteessa Kuopion väliin. Nettisivuillaan Humu-Klubi kuvailee olevansa ”lämmintä hunajaa kaupunkikulttuurimme sisäreisille”. Samassa yhtey dessä tavoitteeksi mainitaan ”humukulttuurin edistäminen Pohjois-Savossa”. Siis mitä? Tämä vaatii kyllä vähän selittämistä. Humu-Klubin ydintiimi Jaakko Ryynänen, Sari Hakala ja Jarkko Kumpulainen juovat kahvia Ryynäsen kodissa eli Humusanomatalossa, humuilun sykkivässä sydämessä ja keskipisteessä. ”Meillä on sellainen filosofia, että kaupunkikulttuuria voi ja pitää itse tehdä mukavaksi, miellyttäväksi ja eläväksi. Tehdään erilaisia asioita, mitä tulee mieleen. Keikkojen järjestämisestä se lähti, ja se on edelleen se pääasiallinen juttu”, kolmikko kuvailee. Humu-Klubi ei ole paikkasidonnainen, vaan pikemminkin henkinen tila. Ryynänen, Hakala ja Kumpulainen puhuvatkin humuismista, muotoaan muuttavasta nomadista, johon klubin lisäksi oleellisesti kuuluvat myös Hakalan toimittama Humu sanoma sekä viime syksynä perustettu Humu Records. Humuopistokin on ollut olemassa. Humuilijoiden polveilevassa puheessa pohdiskellaan humanismin ja humuismin yhdistämistä, lintujen ruokkimista sekä Kuopion kulttuurin tilaa. ”Kaupunkikulttuurin tekevät kaupunkilaiset, ja se on aina asukkaiden ja heidän aktiivisuutensa näköistä. Minulla ainakin on tässä tavoitteena myös tutkia, millaista siitä voisi tehdä. Järkytyin, kun paikallinen ylioppilasteatteri etsi aikanaan tekijöitä mainoslauseella 'oletko outo, tule tekemään teatteria'. Kulttuurin luomisen ja käyttämisenhän pitäisi olla yhtä tavallista kuin sauvakävely!” Kumpulainen tilittää. Humu-Klubi alkoi Ryynäsen ja Kumpulaisen yhteisestä illanvietosta, kun Ryynänen harmitteli Kuopion vaihtoehto mekkana tunnetun K-Klubin sulkeutumista. Pieni, hieman nukkavieru mutta kotoisa K-Klubi toimi aikoinaan keikkapaikkana bändeille laidasta laitaan, punkista kansanmusiikkiin. Baarin sulkeutuminen jätti ison loven Kuopion keikkatarjontaan. Kumpulainen puolestaan oli jo järjestänyt kaveriporukalla keikkoja Iisalmessa Kellbergin baarissa. Lisäksi molemmat tunsivat musiikkipiirit ennestään. Kumpulainen on muusikko, Ryynänen bändien mukana pyörinyt soitinrakentaja. Jossain vaiheessa iltaa keksittiin, että voisihan noita keikkoja itsekin järjestää. Ensimmäiset HumuKlubin keikat nähtiin Kellbergin baarissa, sitten Sampossa ja nyt paikaksi on vakiintunut Pannu huone Kuopiossa. ”Siellä on helppo järjestää keikkoja, koska baarin työntekijät ovat itsekin muusikoita. Lisäksi Pannuhuone on paikka, jossa tykkäämme käydä myös itse.” Pannuhuone on pieni, luolamainen pubi. Talvella asiakaspaikkoja on noin sata, kesällä terassin ollessa auki määrä tuplaantuu. Humuillat ovat yhtä, kahta poikkeusta lukuunottamatta olleet loppuunmyytyjä. Iisalmeakaan ei ole unohdettu. Humu-Klubi vierailee
1 / 2016 • 15 KuoPio, Humu-Klubi yleensä PannuHuon e, KauPPaKatu 25, KuoPio tuoPPi: 3,50–4,90 €, riiPPuu PaiKasta biisi: a. aimo Ja dallaPé-orK esteri: soita Humu-PeKKa Hunajaa kulttuurin ?sisäreisille Humuismi saa Savossa monia muotoja. siellä säännöllisesti, ja mitä tahansa voi tapahtua. ”Viime vuonna järjestimme Iisalmen Seurahuoneella Peiderfestin eli Black Peiderin, siis sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen, 40-vuotissyntymäpäivät. Petteri on myös yksi Humun perustajista. Seurahuoneen yläkerrassa oli vielä silloin vastaanottokeskus, ja muutama turvapaikanhakija tuli sieltä alakertaan pogoamaan. Sehän oli ihan mahtavaa!” Hakalan, Ryynäsen ja Kumpulaisen työ ei ole jäänyt huomaamatta. Humu-Klubi nostettiin Savon Sanomissa viime vuoden savolaisten kulttuuritekojen joukkoon, ja bändeiltä sataa kiitosta. Salaisuus lienee siinä, ettei asioita varsinaisesti järjestetä, ne vain tapahtuvat. ”Jollakin on joku idea, että toi vois olla kiva”, Ryynänen sanoo. ”Me ollaan kyllä aika genretön”, Kumpulainen jatkaa. ”Joo mut onhan meillä joku linja kuitenkin”, Ryynänen toteaa. Seuraavaksi puhutaan hyvästä energiasta ja siitä, että musiikissa täytyy aina olla joku elementti, joka sytyttää järjestäjät. Humu-Klubin bändejä yhdistäviksi tekijöiksi nimetään intohimo ja elämänmakuisuus. ”Musiikin täytyy olla elävää ja lihallista ja tekstillistä ja kauniita miehiä ja loistavia soittajia, mutta huonoja välispiikkejä ei saa olla”, Hakala naurahtaa. Tällä hetkellä humuilussa on Kumpulaisen mukaan menossa jonkinlainen itsetutkiskeluvaihe. ”Ei pidä jäädä laakereillensa lepäilemään. Jotain uutta jännää muhistellaan taas.” Humuilijat pohtivat Humu Filmin tai radion mahdollisuutta. Kuka tietää, mihin humuismi vielä johtaa. Miten huijauksesta tehdään laillista Volkswagenin päästöhuijauksen paljastuttua vihreä ryhmä vaati, että tyyppihyväksyntäviranomaisten läheiset suhteet autoteollisuuteen on katkaistava. Autoteollisuus on kuitenkin jatkanut lobbaustaan Brysselissä menestyksekkäästi. Sen sijaan, että komissio ja neuvosto vaatisivat autonvalmistajia noudattamaan EU:ssa vuonna 2007 hyväksyttyä lainsäädäntöä, ne ehdottavatkin nykyisten, lakiin verrattuna viisinkertaisten päästöjen sallimista vielä lähivuodet ja päästörajojen ylitystä yli kaksinkertaisesti 2019 lähtien. Kun todellisuus ei vastaa lainsäädäntöä, lainsäädäntö muutetaan vastaamaan todellisuutta. Samalla komissio ja jäsenmaat tuntuvat hyväksyvän ilmansaasteiden aiheuttamat 75 000 ennenaikaista kuolemaa. Parlamentti äänestää ehdotuksen kumoamisesta 2. helmikuuta. Nähtäväksi jää silloin, ketkä mepeistä ovat kansalaisten terveyden, ketkä autoteollisuuden puolella. Tulisiko autoteollisuuden ja tarkastus viranomaisten läheisiin suhteisiin puuttua? Puolesta: Hautala Greens/Vihr Jaakonsaari S&D/SDP Kumpula-Natri S&D/SDP Kyllönen GUE/Vas Äänestys 27.10.2015 päätöslauselmasta koskien autoalan päästömittauksia, tarkistus 21: [...vaatii, että useassa jäsenvaltiossa vallitsevasta tilanteesta, jossa tyyppihyväksyntäviranomaiset eivät ole riippumattomia autoteollisuudesta, on päästävä eroon, jotta varmistetaan, että eturistiriitoja ei ole]. Hylättiin 305–351. Tyyppihyväksynnästä vastaavien viranomaisten riippuvuus autoteollisuudesta tulisi katkaista. Poissa: Halla-aho ECR/PS Pietikäinen EPP/Kok Jäätteenmäki ALDE/Kesk Vastaan: Sarvamaa EPP/Kok Ruohonen-Lerner ECR/PS Torvalds ALDE/RKP Virkkunen EPP/Kok Väyrynen ALDE/Kesk Takkula ALDE/Kesk www.mitenmeppiaanesti.fi ILMOITUS
16 • 1 / 2016 aKtivismi PolitiiKKaa baarissa 2.2. klo 18–20, Cafe Mascot, Helsinki Kaikille avoimen keskustelusarjan tämänkertaisina aiheina ovat rasismin nousu ja muukalaisviha. Tilaisuuden järjestää Kallion Vasemmisto. tuKiKeiKKa KurdiliiKKeelle 13.2. klo 17.30, Kupoli, Helsinki Muun muassa Ydinperhe soittaa kurdien vapautusliikkeen tukikeikalla, jota ennen syödään perinteistä kurdiruokaa ja kuullaan muun muassa Sinur Hosseinia, KJAR:n (Kurdistanin Vapaiden Naisten Yhteisö) Euroopan johtoryhmän jäsentä ja rauhanaktivistia. no Pasaran! 18.2. klo 14–17, Työväenliikkeen kirjasto, Helsinki Seminaarissa puhutaan Espanjan sisällissodasta, jonka alkamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta. Aihetta lähestytään niin kirjallisuuden kuin anarkistien osallistumisen kautta. www.facebook.com/events/1714914005419230/ PuHeenvuoro saKsalaisesta vanKilavastaisesta toiminnasta 22.2. klo 19–21, Kirjakahvila, Turku Vankilavastaisen berliiniläisryhmän Kiralinan edustaja tulee puhumaan ryhmän harjoittamasta käytännön solidaarisuudesta. Ryhmä on jo 20 vuoden ajan lähettänyt paketteja vankilatuomiota kärsiville. eloKuva Kavin näytös Tiistaisin, Studio, Oulu Kansallisen audiovisuaalisen instituutin esityssarjassa nähdään helmikuussa muun muassa Robert Bressonin Taskuvaras (9.2.) ja Ingmar Bergmanin Talven valoa (23.2.). suomalainen eloKuvatuotanto 5.2. klo 14.30, Orion, Helsinki Elokuvaryhmän järjestämän luentosarjan aiheena on keväällä kotimainen elokuvatuotanto. Ensimmäisellä kerralla puhumassa on Henry Bacon ja käsittelyssä elokuva Le Havre. www.facebook.com/events/1669654689949189/ oblivion – o bliF igen! 6.2. klo 17, Roihuvuoren kirjasto, Helsinki Marjo Levlinin dokumenttielokuvan jälkeen keskustellaan aiheesta suomalaiset maahanmuuttajina. voima suosittelee lyHyesti Kerran Kuussa 14.2. klo 15–17, Kino K-13, Helsinki Maksuton elokuvakimara tarjoaa ystävänpäivänä kotimaisia lyhytelokuvia teemalla ystävyys. Niiden joukossa nähdään muun muassa Hannaleena Haurun, Susanna Helken ja Jukka Kärkkäisen elokuvia. www.facebook.com/events/1950394718519674/ Kino loKaKuu 16.–21.2., Andorra, Helsinki Yhdeksäs venäläisen elokuvan festivaali esittää Andorran valkokankaan täydeltä nykyelokuvaa itänaapurista. Vieraiksi saapuvat ohjaajat Stanislav Govoruhin, Aleksandr Mindadze, Vladimir Hotinenko ja Aleksandr Proshkin. http://kinolokakuu.com/ visitors 20.–26.2., WHS Teatteri Union, Helsinki Philip Glassin musiikin säestämä, Godfrey Reggion ohjaama dokumentti (2013) kuvaa nykyihmisen suhdetta teknologiaan. Samoihin aikoihin WHS Teatteri Unionissa esitetään myös toista Reggion elokuvaa, Koyaanisqatsia (1982). www.teatteriunion.fi/ KirJallisuus laura lindstedt 10.2. klo 18–19.30, Sampolan kirjasto, Tampere Viime vuonna julkaistusta Oneiron-romaanistaan Finlandialla palkittu kirjailija puhuu kirjastaan ja kirjallisuudesta kaikille avoimessa kohtaamisessa. elFriede JelineK -seminaari 12.2. klo 14–17.30, Kiasma, Helsinki Nobel-palkittua kirjailijaa käsitellään eri kulmista. Seminaarin jälkeen Kiasma-teatterissa nähdään Jalostamo-kollektiivin esitys Rechnitz (Tuhon enkeli). www.facebook.com/events/1520688368260528/ Å-Fest 13.2., Porvoo Kaksikielisen ja kansainvälisen sarjakuvafestivaalin vieraiksi saapuvat muun muassa ruotsalaiset Sofia Olsson ja Kolbeinn Karlsson sekä suomalaiset Tiitu Takalo ja Tommi Musturi. www.å-fest.fi Herman Hesse -luKuPiiri 15.2. klo 18–19, Kirjakahvila, Turku Hesse-lukupiiri kokoontuu neljä kertaa ja aloittaa teoksesta Demian. Seuraavilla kerroilla vuorossa ovat romaanit Siddhartha, Arosusi ja Narkissos ja Kultasuu. luKuPultti 24.2. klo 19–21, Kirjakahvila, Turku Uuden kirjallisuusklubin ensimmäisinä vieraina tekstejään lukevat Iida Rauma ja Anu Kaaja. Turkulaiskirjailijat vastaavat myös haastattelijan kysymyksiin. musiiKKi 1900-luvun ransKalaissäveltäJiä 4.2.,11.2. ja 18.2. klo 18–19, Turun kaupunginkirjasto Robert Storm esitelmöi peräkkäisinä torstaina kolmesta ranskalaissäveltäjästä: Erik Satiesta, Maurice Ravelista ja Lili Boulangerista. sÁPmiKlubba 6.2. klo 18, Teatteri Forum, Helsinki Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi järjestettävään klubiin kuuluu perinneillallinen sekä musiikkia, josta vastaavat norjansaamelainen Arvvas, pohjoissaamelainen Irdon ja kolmea eri kansakuntaa edustava Ylva. aiKoJa, KorKeita säveliä 7.2. klo 15, Balderin sali, Helsinki Koiton Laulu -kuoron konsertin teemana on solidaarisuus. Konsertin nimi on napattu Kaapo Ijaksen säveltämästä ja Hanna Weseliuksen sanoittamasta kantaatista Turvapaikka, jonka kuoro myös esittää. tmH-Klubi 11.2. Lepakkomies, Helsinki Kova ajo ja Nykyaika julkaisevat seiskatuumaiset helmikuun 10. päivä, ja seuraavana iltana levytyksiä juhlitaan Sörnäisten kulmilla. Iltamissa soittaa myös Juice Normaali. PeKKo KäPPi & KHHl 26.2., On the Rocks, Helsinki Kansanperinne herää eloon, kun jouhikkoa soittava Pekko Käppi saapuu yhtyeineen musisoimaan rock-klubille. Illan avaa yhtä erinomainen Janne Westerlund. Hervanta must deatH metal 27.2., Varjobaari, Tampere Kotimaisen death metalin saloihin voi tutustua Tampereella alan tekijöiden Purtenancen, Lubricantin ja Galvanizerin yhteiskeikalla. www.facebook.com/events/1276241335734968/ luova-Klubi 27.2., Katse, Jyväskylä Helmikuun lopussa Luova-klubilla nautitaan kokoonpanon Litku Klemetti & Tuntematon numero ja sooloartisti Pekka Tuomen musisoinnista. lydia lunCH retrovirus 1.3., Kuudes linja, Helsinki 1970-luvulta saakka vaikuttanut taidepunkkari saapuu kokoonpanoineen Helsinkiin, jossa illan avaa tuore kotimainen bändi Flaming Skull of the Eagle. ruoKa Ja talous elvyttävä KansalaisosinKo (Qe4PeoPle) 6.2. klo 14–16, Helsingin yliopiston päärakennus Tilaisuudessa keskustellaan Euroopan keskuspankin määrällisen elvytyksen (QE) suuntaamisesta finanssimarkkinoiden sijaan suoraan kansalaisille elvyttävän kansalaisosingon muodossa. Puhujina Teppo Eskelinen, Eetu Viren ja Patrizio Lainà. www.facebook.com/events/1532643317048245/ taiteen raHoitus 10.2. klo 17–19, Pikkuparlamentti, Helsinki Taiteen rahoituksen tulevaisuudesta ovat puhumassa muun muassa Suomen Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn sekä valtiovarainvaliokunnan sivistysjaoston edustaja, kokoomuspoliitikko Juhana Vartiainen. Ilmoittautumisohjeet linkistä. www.facebook.com/events/922328924510854/ auta sutta syömällä PiZZaa! 13.2. klo 14, Kupoli, Helsinki Uuden ylioppilastalon ullakolla on tarjolla vegaanista pitsaa, josta saatavat tuotot menevät Luontoliiton susiryhmän tekemään työhön. työPaJa solidaarisuustaloudesta 13.2. klo 13–18, Elimäenkatu 25–17, Helsinki Eettisen kaupan puolesta ry järjestää työpajan, joka johdattaa aikapankkien, ruokaosuuskuntien, vaihtopiirien ja muun solidaarisuustalouden toimintaan. Ilmoittautumisohjeet löytyvät linkistä. www.kepa.fi/tapahtumakalenteri/17020 ystävänPäivän brunssi 14.2. klo 11–17, Vastavirta, Tampere Anarkistinen Mansen musta risti järjestää ystävänpäivänä brunssin, jonka tuotot menevät vankitukitoimintaan. Brunssille kannattaa ilmoittautua etukäteen 11.2. mennessä linkin ohjeiden mukaan. www.facebook.com/events/582185475262856/ taide Ja teatteri reiJo KärKKäinen 11.2.–6.3., Ratamo, Jyväskylä Kuopiolaistaiteilijan repertuaariin kuuluu sarja kuvia, grafiikkaa, piirroksia ja maalauksia, ja hänen teoksensa ovat usein rajankäyntiä populaarikulttuurin ja perinteisen taideilmaisun välillä. Cruising For art 12.2. klo 20, Kaapelitehdas, Helsinki Yhdysvaltalaisen mutta Britanniassa vaikuttavan Brian Lobelin luoma klubi on sekoitus tanssitaidetta – kotimaisten tanssitaiteilijoiden sooloja – sekä dj-kollektiivi La Perseen tarjoilemaa musiikkia. Le Havre 5.2. Laura Lindstadt 10.2. Pasi Was Here 22.2–14.5. Jump in Diorama 28.2. saakka Pekko Käppi & KHHL 26.2.
1 / 2016 • 17 voima suosittelee Koonnut Kaisu Tervonen babelissa soi Pakolaismuusikkojen klubi haluaa yhdistää ihmisiä. Helsingin Vallilassa alkaa helmikuun alussa säännöllinen Babel-klubi. Sture 21 -ravintolan tiloissa pidettävä klubi esittelee pakolaisina maahan saapuneita muusikoita, joista osa on ammattilaisia ja osa harjaantuneita amatöörejä. Artistivalinnoista vastaa Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen toiminnanjohtaja Burhan Hamdon, muusikko itsekin. ”Olen vieraillut esimerkiksi täällä Vantaalla vastaanottokeskuksissa. Olen huomannut, että siellä on taitavia muusikoita joukossa.” Hamdon järjesti jo joulukuussa Savoy-teatterissa itämaisen illan, jonka tuotto meni instrumenttien ostamiseen. Joka kuun ensimmäisenä tiistaina pidettävän Babel-klubin tarkoitus on Sture 21 -klubin johtajan Nauri Nykäsen sanoin”tarjota pakolaismuusikoille mahdollisuus esiintyä sekä kertoa omat elämäntarinansa ja näin luoda kontakteja kantaväestön kanssa”. Ensimmäisellä klubilla kuullaan irakilaismuusikoita: oud-virtuoosi Ali Al-Abbasia ja perkussionisti Mohammed Raheemia, jotka soittavat perinteistä arabialaismusiikkia, ja modernimpaa tulkintaa edustavia kitaristeja Aj Muradia ja Munther Al Ania. Hamdonin mukaan klubin muusikoiden taustat vaihtelevat. ”On mietitty, että klubit olisivat teemoittain. On afgaaneja ja on syyrialaisia.” Kaisu tervonen Babel-klubi 2.2. klo 19 Sture 21 (Sturenkatu 21) Liput 7 € Lukupultti 15.2. Reijo Kärkkäinen 15.2. universumi 19.–21.2., Vapaan taiteen tila, Helsinki Markku Esselin ja Kati Raatikaisen installaatio tutkii havaitsemista ja aistihavaintoja. Pimeään huoneeseen asetetut aurinkokennot muuttavat valoa ääniksi, joita osallistujatkin voivat luoda taskulamppujen avulla. www.facebook.com/events/426872400853058/ esitys – a PerFormanCe 19.–27.2., Valve, Oulu Tanssija-koreografi Valtteri Raekallion ja runoilija Eino Santasen yhteistyötä jatkava teos tutkii esityksen ja koko esitystaiteen konventioita. www.kulttuurivalve.fi/ JumP in diorama 28.2. saakka, Galleria Joella, Turku Annika Dahlstenin ja Markku Laakson näyttely koostuu valokuvista ja videotöistä, joiden taustalla on tositarina ihmisnäyttelyitä saamelaiskaravaanissa kiertäneistä Laakson isän isovanhemmista. www.facebook.com/events/220527381614109/ Pasi Was Here 22.2.–14.5., Kom-teatteri, Helsinki Lauri Maijalan ohjaaman Veikko Nuutisen näytelmän alaotsikko kuuluu ”Aikamatka 80-luvun Suomeen ja lapsuuteen”, ja se kertoo kahden lapsuudenystävän kohtaamisesta. www.kom-teatteri.fi/pasi-was-here.html
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, 83500 Outokumpu 013 244 3910 | amo.outokumpu@pkky.fi Media-assistentti • radioja TV-tuotanto • teatterija esitystekniikka • valokuvaus ja graafinen suunnittelu • pelikoulutus • 3D-tuotanto • äänituotanto Kuva-artesaani, kuvaja mediataide Tanssija Opiskele ammattiin www.pkky.fi/amoo Yhteishaku 23.2.–15.3. | Erillishaku 23.2.–31.3. A COURSE IN CONTEMPORARY ART 1.2.2016 – 26.4.2016 PIIRUSTUS ILMAISUMUOTONA # 2 12.3.2016 – 16.4.2016 Hae myös Taidekoulu MAAn kolmivuotiselle nykytaiteen päivälinjalle. TAIDEKOULU MAA ILTAKURSSIT / EVENING SCHOOL COURSES: Talvi – Kevät / Winter – Spring 2016: Katso lisätiedot ja ilmoittaudu: See more information and sign up: W W W . T A I D E K O U L U M A A . F I ? WWW.LAMK.FI/MUOTOILUJATAIDE yhteishaku 16.3.–6.4.2016 Nuorisobarometri 2015 on arjen jäljillä (28 €) www.nuorisotutkimusseura.fi/verkkokauppa HAAVEENA VALKOLAKKI? JÄIVÄTKÖ OPINNOT KESKEN? EI AIKAA KOKOPÄIVÄOPISKELUUN? TULE EIRAAN! EIRASSA OPISKELU SUJUU. EIRASSA ON JOKAISELLE JOTAKIN Voit suorittaa lukion, korottaa vanhoja arvosanojasi tai opiskella kursseja oman mielenkiintosi mukaan. Tarjolla on myös työpajoja, kurssitonta opiskelua sekä syventäviä ja erikoiskursseja. KOTONA TAI KOULULLA, OMAAN TAHTIIN Voit opiskella joustavasti kahdessa toimipisteessämme aamusta iltaan klo 8.30-20.10. Koko lukion voit suorittaa myös verkossa tai lähija verkko-opiskelua yhdistäen. TULE MUKAAN! Opiskelijaksi voit ilmoittautua ympäri vuoden. Tutkintoopiskelu on maksutonta (materiaalimaksu 10 euroa) ja aineopiskelukin vain 150 euroa vuodessa. Katso lisätietoa kotisivuiltamme www.eira.fi TERVETULOA opiskelemaan! AJANKOHTAISTA JUURI NYT Ilmoittautuminen 4. jakson kursseille 28.1.-9.2. Jakson opetus alkaa 15.2. POLITIIKKA.NYT! 4. jakson Reaaliaineiden integraatiokurssi (RIK1). Ja vierailevina luennoitsijoina liuta nimekkäitä asiantuntijoita. Studia Generalia -luennot. Lisätietoa www.eira.fi Laivurinkatu 3 00150 Helsinki Iso Roobertinkatu 20-22 00120 Helsinki
kansainvälistäjournalismiasuomeksi. tilaaDiploalkaen30 € / vuosi (sisältää myös digilehden) mondediplo.fi TULE TEKEMÄÄN TIEDETTÄ KÄYTÄNNÖSSÄ! Tarjoamme humanistista kulttuurialan perusja jatkotutkintokoulutusta. Koulutusohjelmamme oppiaineet ovat Suomessa ainutlaatuisia ja monitieteellisiä. Painotamme tieteellisyyden lisäksi käytännönläheisyyttä ja tiedon soveltamista. Jatkotutkinto on mahdollista suorittaa myös työn ohessa. KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMA • Maisemantutkimus • Kulttuuriperinnön tutkimus • Digitaalinen kulttuuri Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma (Porin yliopistokeskus) Kiinnostaako maisemantu tkimus, digikulttuuri tai kulttuuriperi ntö? Opiskele filosofian maisteriksi Porissa! • Yhteisvalinta 17.3.–9.4.2015 • Erillisvalinta korkeakoulu tutkinnon suorittaneille 12.1.–2.3.2015 Ei pääsykokeita! www.utu.fi/ktmt Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry AJAN HERMOLLA Aktiivista kansalaisuutta tukemassa ja kouluttamassa Tutustu materiaaleihin: www.ksl. /julkaisut MITÄ UUTTA OPPISIN ENSI KEVÄÄNÄ? Kansalaisja työväenopistojen kurssiilmoittautumiset ovat nyt meneillään. Päivitä sinäkin tietosi ja taitosi uuden harrastuksen parissa! Etsi lähin opistosi www.kansalaisopistot.fi ja ilmoittaudu kurssille suoraan opiston nettisivujen kautta. Toimi nopeasti, sillä kurssit täyttyvät pian! Tajunnan räjäyttävää kirjallisuutta helsingin kalliossa Kurvin Kirja hämeentie 48, helsinki avoinna: ma--pe 11--18, la 11--15, 040 179 5297 inTOKuSTannuS.fi • rosebud.fi Tajunnan räjäyttävää kirjallisuutta helsingin kalliossa Kurvin Kirja hämeentie 48, helsinki avoinna: ma--pe 11--18, la 11--15, 040 179 5297 inTOKuSTannuS.fi • rosebud.fi
20 • 1 / 2016 Kirj oitt aja on eko no m isti ja rah ata lou de n tutk ija. Paluu keynesiläiseen epävarmuuteen vuodenvaiHteessa Lontoon Cityssä toiminut sijoitusyhtiö Nevsky Capital ilmoitti asiakkaidensa yllätykseksi lopettavansa sijoitusrahastonsa. Syynä ei ollut epäonnistuminen sijoitustoiminnassa: 2000-luvulla Nevskyn tuottoprosentit ovat olleet hurjia. Sen sijaan yhtiön johtaja Martin Taylor perusteli lopettamista tulevaisuutta koskevan epävarmuuden merkittävällä lisääntymisellä. Nykyisissä markkinaolosuhteissa sijoittaja ei voi Taylorin mukaan tehdä perusteltuja sijoituspäätöksiä. Ongelmia aiheuttavat epäluotettavan datan lisäksi epävakaa poliittinen tilanne monissa maissa sekä uudenlaiset – usein automatisoidut – sijoituskäytännöt, joiden vuoksi muiden sijoittajien käyttäytymistä on erittäin vaikea ennakoida. Siksi on parempi pistää pillit pussiin, ennen kuin asiakkaiden rahoille käy huonosti. on Hämmästyttävä ä, että menestynyt sijoitus yhtiö lopettaa vedoten ylitsepääsemättömään epävarmuuteen. Yleensähän rahoitusmarkkinatoimijat vakuuttelevat malliensa sekä asiantuntemuksensa riittävän kaikkien riskien hallintaan ja menestyksekkääseen sijoitustoimintaan. Vakavasti epävarmuuteen sen sijaan suhtautui investointiteoriassaan itsekin menestyneenä sijoittajana kunnostautunut taloustieteilijä John Maynard Keynes. Toisin kuin taloustieteilijät yleensä, Keynes näki, ettei tulevaisuutta ole mahdollista ennustaa tieteellisellä varmuudella. Emme voi laskea todennäköisyyttä esimerkiksi kuparin hinnalle 20 vuoden päästä tai ennustaa tulevaisuudessa tapahtuvia poliittisen järjestelmän kriisejä. ”Emme yksinkertaisesti tiedä”, kuvasi Keynes sijoittajan tilannetta pitkäaikaista reaalitaloudellista investointipäätöstä tehtäessä. liKvideillä rahoitusmarkkinoilla epävarmuuden hallinta on helpompaa, sillä huonoista sijoituksista saattaa ehtiä irtautumaan ajoissa. Silti tätäkin sijoitustoimintaa määrittelee aina epävarmuus, joka saattaa saada yliotteen sijoittajasta milloin hyvänsä. Koska sijoittajat eivät tiedä, on sijoitustoiminta – sekä lyhyttempoinen että pitkätähtäiminen – välttämättä osittain niin sanottujen eläimellisten vaistojen ohjaamaa. Toisin sanoen sijoittajien henkilökohtaisissa tuntemuksissa ja joukkopsykologisissa tiloissa tapahtuvat muutokset heiluttelevat myös rahoitusmarkkinoita. Siinä samassa heilahtelut välittyvät investointikysynnän kautta myös reaalitalouteen ja työllisyyteen. Onko Nevsky Capitalin julkilausuttu pessimismi merkki uudesta rahoitusmarkkinoiden kriisistä vai ainoastaan hetkellinen heilahdus eläimellisissä vaistoissa? Sitä on mahdotonta tietää. Se on kuitenkin hyvä muistutus taloudellisen todellisuutemme perusluonteesta. Jussi aHoKas Havaintoja raHataloudesta teKsti sami Keto Kuva ninni Kairisalo t ammiKuu ja vegaani alkavat olla jo aika tuttu sanapari. Vegaanihaaste on näkynyt perinteisen median puolella lähes päivittäin, ja sosiaalinen media täyttyy vegaanisten aterioiden kuvatulvalla. Huomion takaavat haasteessa mukana olevat julkisuuden henkilöt. Tänä vuonna mukana oli myös monia kansanedustajia, vihreiden eduskuntaryhmästä jopa puolet. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki osallistui haasteeseen viime vuoden tammikuussa ja vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö tänä vuonna. Haasteen nettisivujen julkkislistasta voi tulla mieleen, ettei Vegaanihaaste ehkä ole ihan koko kansan juttu. Kansanedustajatkin tulevat vain niistä kahdesta ilmeisimmästä puolueesta, vasemmistoliitosta ja vihreistä. Jos pitäisi valita veganismista kauim pana oleva puolue, keskusta saattaisi tulla ensimmäisenä mieleen. Keskustalaiset päättäjät ovat usein julkisuudessa ottaneet yhteen eläin oikeusja eläinsuojelujärjestöjen kanssa joko vähätellen eläintuotannon rakenteellisia ongelmia tai vastustaen eläinsuojelulainsäädännön kehittämistä. Vaikka keskusta ja sille läheinen maatalousyrittäjien etujärjestö MTK sanovat puolustavansa suomalaista ruoantuotantoa, voi niiden nähdä ajavan erityisesti eläintuotannon asiaa. Maatalouden tuotantotukien lisäksi keskustalaiset vaikuttajat ovat päättämässä maataloustuotteiden menekinedistämistuesta, josta suurimmat summat ovat menneet vuodesta toiseen juuri eläintuotannolle. ainaKin yKsi keskustapoliitikko otti kuitenkin tämän vuoden Vegaanihaasteen vastaan. Elina Lappalainen, 28, toimii aktiivisesti keskustanuorissa ja on ollut myös eurovaaliehdokkaana sekä valtuutettuna keskipohjalaisessa Toholammin kunnassa. Lappalainen lähti mukaan haasteeseen ennen kaikkea ekologisista syistä. ”Vegaanisempaan ruokaan siirtyminen on aikaisemminkin ollut mielessä, ja nyt tämä haaste tutoreineen, uutiskirjeineen ja resepteineen tuntui antavan hyvän mahdollisuuden siihen.” Lappalainen haluaa pienentää omaa ja perheensä hiilijalanjälkeä kaikilla elämän osa-alueilla. Häntä kiinnostaa myös ruokavalion monipuolistaminen terveydellisistä syistä, ja hän toivookin, että vegaanisen kuukauden myötä perheessä opittaisiin hyödyntämään kasviksia entistä kattavammin ja vaihtelevammin. Eläinetiikka ei ollut päällimmäisenä Lappalaisen mielessä. Hän ei suhtaudu kielteisesti eläintuotantoon sinällään, vaikka näkeekin eläinten tehotuotannossa ongelmia. ”Erityisesti broilerintuotanto, jossa kasvatetaan niin sanottuja hybridikanoja, jotka ovat pelkkää kasvatettua rintalihasta liikkumisongelmineen, Vegaanihaaste haalii lisää jäseniä ”maailman pienimpään kerhoon”. eettisiä ?ensiaskeleita
1 / 2016 • 21 Vegaanihaaste haalii lisää jäseniä ”maailman pienimpään kerhoon”. tuntuu sellaiselta, ettei se ole eettisesti oikein”, Lappalainen sanoo. Aikaisempina vuosina haasteeseen liittyvissä palautteissa on noussut esiin, että yleisimmät ongelmat vegaanisessa syömisessä ovat sosiaalisia. Vaikeuksia voi tulla, kun kyläilee sukulaisten luona tai kun menee ystävien kanssa ravintolaan, jonka vegaanisista vaihtoehdoista ei ole takeita. Voisi kuvitella, että keskustalaiset porukat eivät juuri tarjoaisi vertaistukea vegaanille. Lappalaisella on kuitenkin myös toisenlaisia kokemuksia. ”Kun ilmoitin haasteen vastaanottamisesta sosiaalisessa mediassa, useampikin keskustalainen kertoi olevansa vegaani. He eivät vain ole tehneet siitä numeroa.” vegaaniHaasteen suosiosta päätellen voisi kuvitella, että veganismi olisi yleistä. Netissäkin se tuntuu näkyvän: vegaani-hakusana antaa lähes kaksi kertaa enemmän Google-osumia kuin kasvissyönti ja suunnilleen saman verran kuin vaikkapa sote-uudistus. Tammikuun puolessavälissä #vegaanihaaste esiintyi sosiaalisessa mediassa viisi kertaa enemmän kuin #tipaton. Näkyvyyteen nähden vegaaneja on Suomessa kuitenkin vähän, varmasti alle prosentti väestöstä, vaikka ajankohtaisia lukuja ei olekaan saatavilla. Vegaanien määrä on kyllä kasvussa, mutta nopeammin taitaa kasvaa exvegaanien määrä. Ainakin näin voisi päätellä Faunalytics-järjestön vuonna 2014 Yhdysvalloista keräämästä aineistosta. Sen mukaan Yhdysvaltojen väestöstä kaksi prosenttia on nykyisiä kasvissyöjiä – joko lakto-ovovegetaristeja tai vegaaneja – mutta joka kymmenes amerikkalainen on entinen sellainen. Lakto-ovovegetaristeista yli 80 prosenttia luopuu tulosten mukaan ruokavaliostaan, ja vegaaneistakin 70 prosenttia palaa syömään eläinperäistä ruokaa. Toisaalta liikettä tapahtuu myös toiseen suuntaan: entisistä kasvissyöjistä yli kolmannes uskoo palaavansa kasvissyöjiksi. Nykyisistä kasvissyöjistä suurin osa oli noudattanut ruokavaliotaan joko yli viisi vuotta tai oli juuri sen aloittanut. Luvut saattavat kertoa siitä, että monia kiinnostaa aloittaa kasvissyönti, mutta sen ylläpitäminen tuntuu syystä tai toisesta vaikealta. Kasvissyönti muuttuu kuitenkin ajan kuluessa helpommaksi. Yli viiden vuoden jälkeen siihen on jo niin tottunut, että ruokavaliovalinta on todennäköisesti pysyvä. vega aniHa aste on selvästi ollut myönteinen ja rohkaiseva kokemus monille osallistujille, koska viime vuoden palautekyselyn vastaajista melkein kolmannes aikoi jatkaa vegaanina. Eläinperäisen ruuan syömistä aikoivat vähentää lähes kaikki, 98 prosenttia vastaajista. Tämän vuoden vähentäjiin kuuluu todennäköisesti myös Elina Lappalainen. Eläinoikeusliikkeelle lihansyönnin vähentämisen promoaminen ei ole helppoa. Se tuntuisi ehkä eläinten ja aatteen pettämiseltä. Juuri lihansyönnin vähentäjät luovat kuitenkin kysyntää vegaaniselle ruoalle kaupoissa ja ravintoloissa: Nutrition Business Journal -julkaisun mukaan Yhdysvalloissa kuluttajista jo yli kolmannes ilmoittaa käyttävänsä kasviperäisiä maitoja ainakin ajoittain. ”Tie vegaaniksi ei useimmiten ole niin lyhyt ja suora kuin eläinoikeusliikkeessä on ehkä toivottu”, Vegan Strategist -blogin pitäjä, belgialainen To bias Leenaert toteaa. Hän vieraili viime joulukuussa Suomen eläinoikeustapaamisessa puhumassa pragmaattisuuden puolesta veganismin edistämisessä. ”Joskus tuntuu, että jotkut vegaanit haluavat kuulua maailman pienimpään kerhoon. Enemmän eläimiä pelastetaan kuitenkin sillä, että vegaanisten valintojen tekeminen tehdään mahdollisimman helpoksi mahdollisimman monelle.” Vegaanihaaste on samoilla linjoilla. Haasteen Facebook-ryhmän ylläpitäjien tavoitteena on pitää keskustelu ja ilmapiiri kannustavana. Viidellätuhannella jäsenellään Vegaanihaaste on jo kaukana Suomen pienimmästä kerhosta. Jäseneksi kelpaavat kaikki, jotka ottavat haasteen vastaan. eettisiä ?ensiaskeleita vegaanihaaste ? Oikeutta eläimille -yhdistyksen ja Vegaaniliiton järjestämä kampanja, jossa vegaaniksi ryhtymisen rimaa pyritään madaltamaan. ? Vegaanihaaste käynnistyi tammikuussa nykymuodossaan kolmatta kertaa. ? Tämän vuoden tammikuussa haasteen otti vastaan noin 5?000 ihmistä. Viime vuoden tammikuussa osallistujia oli noin 3?000 ja kaksi vuotta sitten 700. ? Tänä vuonna mukana ovat olleet mm. Terhi Kokkonen, Jani Leinonen ja Mirja Pyykkö. ? Kampanjan viestintä painottuu tammikuuhun, mutta kuukauden mittaisen haasteen voi ottaa vastaan milloin vain osoitteessa vegaanihaaste.fi.
22 • 1 / 2016 TeksTi iida simes kuvaT velda Parkkinen romantikko mysteerien maailmassa Antti Tuomainen jäsentää pirstaleista todellisuutta tarinoiden avulla. n oTkumme jännityskir jailija Antti Tuomaisen kanssa hä myisessä alamaailman baarissa Hel singin laitakaupungilla. Ilma on sakeana tupakansavus ta. Isomahaiset liikemiehet ja näitä saalistavat prostituoi dut neuvottelevat kuiskaten. Jazzbändi soittaa Round Mid nightia. Liian paljon elämää nähnyt baarimikko pyyhkii laseja ja kaataa pyytämättä lisää viskiä. Hän ei huomau ta, vaikka juomme jo viiden siä. Karistamme pikkusika reittemme tuhkat baaritiskille sammuneen poliisijohtajan la siin, niin ovat tehneet jo monet muutkin. Äh, yllä olevassa miljöössä ei juuri mikään pidä paikkaan sa, se oli ote mielikuvitukseni dekkariväritys kirjasta. Isomahaisia miehiä on kyl lä lähiympäristössämme, mut ta sellaisia ne liittokaaderit tapaavat olla: istumme Hel singin työväen ydinmestassa, vasemmiston puoluekontto reiden ja yhdistysvallan lin nakkeiden juurella Hakanie messä. Paikka valikoitui siksi, että Tuomaisen työhuone on lähistöllä. Sotien jälkeisen ajan dek kareiden romanttisen viinan huuruinen ja tappavan epä terveellinen ajanvietto ei ole enää PohjoisEuroopassa mah dollista – varmaan hyvä niin. Antti Tuomaisen fanittama dekkaristi Raymond Chandler pyörisi haudassaan, jos tietäisi, että kuumin kysymys baaritiskillä oli, ottaisimme ko sokeritonta kolajuomaa vai vaan vissyä. Vaikka meno vetemme ovat hajuttomia ja mauttomia, aiheet ovat onnek si innostavia. Tuomainen ei ole dekkaristi. Hän painottaa puhuvansa ni menomaan rikosromaaneista. ”Romaanin elementtinä on ri kos. Mun kirjoissa tarinalla on aina alku, keskikohta ja loppu. Se on kuin sopimus lukijan kanssa.” Naureskelemme Agatha Christien hienoille Poirot tarinoille, joissa lopulta koo taan koko stoorin henkilökaar ti olohuoneeseen ja luetellaan yksityiskohtaisesti, mitä kus sakin on vikana, mutta mik si vasta viimeksi mainittu on murhaaja. ”Who dunnit on ihan kiin nostava tyylilaji kyllä. Mut ta mua kiinnostaa enemmän why dunnit”, kertoo Tuomai nen. Eli miksi jotain tehtiin ei kä kuka sen teki. ”Raymond Chandlerin väi tetään sanoneen jotain sellais ta, että kirja on tosi hyvä, jos siitä voi napata pois viimei set 30 sivua, eikä se kauheasti haittaa.” Tarinan mysTeeri ajaa myös kirjoittajaa. Tuomainen ei aloittaessaan tiedä, kuinka ta rina etenee ja mitä henkilöille tapahtuu. ”Tarinan edetessä kirjoit taminen on koko ajan antoi sampaa”, hän hehkuttaa. ”Esimerkiksi tänään kirjoitin kohtauksen, jossa päähenkilö menee uimaan. Kun se palaa rannalle sen vaatteiden luo, sinne on tullut eräs mies. En tiedä vielä, kuka se on, mutta mä tiedän, että se liittyy tähän tarinaan…” Kirjoittaminen on kovaa työtä. Pienessä Suomessa kir jailijan leipä on mitä epävar mimmissa kantimissa. Esikois kirjansa Tappaja, toivoakseni vuonna 2006 julkaissut Tuo mainen on tehnyt hommia myös toimittajana ja mainos miehenä, mutta kuukausitulo ja ei yleensä ole. Kenelläkään kirjoittamisesta elantonsa saa valla ei ole varaa valkoisen pa perin kammoon. ”Raha on hirveän tärkeetä. Rahalla saan ostettua aikaa. Sen ajan tarvitsen kirjoittami seen.” Myös lukijat ovat tärkeitä. ”Mä jäsennän maailmaa kirjoittamalla. Puran asioita tarinoiksi. Haluan, että lukijat lukevat niitä tarinoita. Siksi olen kiinnostunut myös mark kinoinnista. Haluan, että ne kirjat siirtyvät lukijoille.” Tuomaisella ei ole aikaa harrastaa. Hän on yrittäjä eli aina töissä. ”Kun en kirjoita kirjaa, lä hettelen sähköposteja. Matkus telen kyllä, mutta työasioissa.” Matkakohteita riittää: Tuo maisen kirjoja on julkaistu ai nakin 27 maassa, ja lukumää rä kasvaa. – Sulla on voimakas kipulääkitys vielä, hoitaja sanoi. – Se voi vielä hieman yltyä ennen kuin menee pois. Katsoin kysyvästi hoitajan helliin silmiin. – Se kipu, hoitaja lisäsi. Yritin seisomaan, maailma oli pimetä. Istuin takaisin sängylle. Raittila tuli lähemmäs, tunnistin sen askeleet. – Onko muisti virkistynyt, se kysyi. – Mihin nähden? Pidin katseeni lattiassa. Se ei huojunut, joten syyn täytyi olla minussa. – Yöllä et osannut sanoa kuka löi ja miksi. – Enkä osaa vieläkään. – Suojeletko jotakuta? – Joo. Se oli mun hyvä ystävä. Tää on meidän yhteinen harrastus. Veljeni vartija, 2009
1 / 2016 • 23
24 • 1 / 2016 Kylmä tuuli puhalsi lävitseni. Paniikkiin ei ole aihetta, sanoin itselleni. Tie sit että tämä hetki koittaa. Saarinen ei tiedä kuka olet. Kaikki on kunnossa. Paperit ovat kunnossa. Tottakai ne olivat. Eihän Elias Ahlbergin kaltainen jääkylmä saalistaja palkkaisi sinua, mikäli ne eivät olisi. – Sinulla ei ole lainkaan lähi omaista, Saarinen sanoi. – Siis henkilöä, jolle ilmoitetaan, jos jotakin tapahtuu. – Toivotaan ettei mitään tapahdu. Saarinen katsoi minua. Etäisyyttä välillämme oli kymmenen metriä. Silti tuntui, että Saarinen saisi helposti laskettua kämmenensä olkapäälleni tai muuten kosketettua minua. – Aivan niin, hän sanoi. – Aivan niin. Kun hän kääntyi ja käveli pois, varjo seurasi häntä seinältä toisiin huo neisiin. Synkkä niin kuin sydämeni, 2013 Kaivosalueen halkaisija oli useita kilometrejä, me olimme sen länsilaidalla. Ohjasin auton parkkipaikan oikeaan reunaan ja sammutin moottorin. Tuuli piiskoi lunta ikkunoihin. Lapasenlevyiset hiutaleet lensivät sekä vaaka että pystysuunnassa ja keräytyivät välillä suuriksi akselinsa ympäri pyörivik si viuhkoiksi, kunnes irtautuivat radaltaan ja hyökkäsivät kimppuun kuin hyttysparvi. – Mitä me täällä tehdään? Vedin avaimen virtalukosta. – Etsitään totuutta, sanoin. Rantanen risti kädet syliinsä. – Tässä säässä se käy varmasti helpommin kuin kuvien ottaminen. Tiukkasin kaulaliinan, vedin pipon päähäni ja tarkistin taskuni. Puhelin, muistikirja, kynä, käsineet. Avasin oven. Lumi löi isolla kylmällä kädellä. – Avaimet, kuulin Rantasen huutavan. – Kamera, sanoin. Jari Rantanen, viisikymmentäneljä, juuri sopivan vanha siihen, että ehti aikanaan tottua helppoon, leveään medialeipään. Ihminen oppii nopeasti. Hyvän ja pahan. Tavat tarttuvat kuin flunssaysköksessä. Kaivos, 2015 Tuomaisen kirjoista paistaa vaikut teita monista eri genreistä. Scifija fantasiakirjallisuudella meriittinsä an sainnut Johanna Sini salo kutsui Tuo maisen Parantajaa ”ecological noirik si”, ekologiseksi jännäriksi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat il mastonmuutoksen kourissa kärviste levän tulevaisuuden Helsinkiin. Me renpinta on noussut niin paljon, että metrotunnelitkin ovat täynnä vettä, yhteiskunta on sekasorrossa – ja pää henkilön vaimo on kadonnut. Dystopia muodostaa jännittävän kehyksen mys teerille. Mitä mieltä Tuomainen on siitä, et tä jotkut hyvinkin ahkerat ja muuten laajasti sivistyneet lukijat vieroksuvat kokonaisia lajityyppejä? ”Ei itseltään ole mitään järkeä raja ta kokonaista lajia pois!” Tuomainen parahtaa. ”Eihän sitä edes itse tiedä, mitä menettää, ja menettää paljon.” Antti Tuomainen • Syntynyt Helsingissä 1971. • Työskennellyt myös toimittajana ja mainosalalla copywriterina. • Julkaissut viisi kirjaa, joista ensimmäisen vuonna 2006 ja viimeisimmän, Kaivos, vuonna 2015. Nykyään kustantaja on Like. • Ensi syksynä ilmestyy Mies, joka kuoli. • Kustantamo ja kirjailijaosuuskunta CrimeTimen perustajajäsen. • Palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla teoksestaan Parantaja (2010). • Suosikkihahmonsa elokuvan saralla on Elmore Leonardin kirjaan pohjaava Jackie Brown. • Lempisarjojaan televisiossa ovat True Detective, The Wire ja Treme. • Runonsäkeistä suosikkinsa on Teemu Hirvilammin ”suomalainen mies on kuin huolto aseman piha”. Niin kuin kirjailijoista parhaat, myös Tuomainen on ollut pienestä pi täen kaikkiruokainen. ”Pikkupoikana tykkäsin seikkailukirjoista. Kolme muskettisoturia ja Monte Criston kreivi oli vat suosikkejani. Joskus 18–20vuotiaa na löysin anglosaksisen kirjallisuuden. Beatkirjat tulivat todella isoiksi mul le. Ja sitten pian Charles Bukowski, William S. Burroughs… ja jossain vai heessa Raymond Chandler. Syvä uni. Luin ihan kaikenlaista. Paljon runoja.” Runoja! Niihin ei aina rikosromaa nien kirjoittajien kanssa keskustelles sa törmää. ”Joo, minusta piti tulla runoilija. Kirjoitin niitä itsekin ja ihailin Arto Melleriä, Pentti Saarikoskea, Sirkka Turkkaa ja Pertti Niemistä.” Jossain vaiheessa innostus muuttui ammatinvalintakysymykseksi. Tuo mainen tosin uskoo aina halunneensa kirjailijaksi. ”Ehkä joku käännekohta oli, kun pari kymppisenä luin Louis-Ferdinand Célinen Niin kauas kuin yötä riittää. Silloin oivalsin, että kirjailija voi teh dä ihan mitä vaan. Siis mä voin tehdä ihan mitä vaan!” Mielenkiintoinen suosikki. Célinen klassikkoa pidetään yhtenä 1900lu vun alkupuolen vaikeatajuisimmista kirjoista. Sen nihilistinen antisankari velloo sotatraumoissaan, ja lähes kaik ki virkkeet päättyvät kolmeen pistee seen luoden huohottavan muodon… Tuomaisen Teoksissa perhesuhteet ovat tärkeitä. Niissä etsitään kadon nutta vaimoa, niin kuin Parantajassa, tai veljeä niin kuin Veljeni vartijassa. Kaivoksessa isä palaa 30 vuoden pois saolon jälkeen, ja Synkkä niin kuin sydämeni kertoo äidin murhaa ratkovas ta pojasta. Tarinoissa on myös puolisoita tai vähintäänkin kiihkeitä pariutumishaa veita. Perhettä rakennetaan, kaivataan tai sitä yritetään luoda tuhoutuneen perheen raunioille. ”Tarinani kertovat ihmisistä ääri tilanteissa”, kertoo Tuomainen. ”Todel lisuudessa tarinoilla ei välttämättä ole loppua, mutta minun kirjoillani on.” Otamme Talvivaaran esimerkiksi päättymättömästä tarinasta. Tuomai sen viimeisimmässä, viime vuonna julkaistussa Kaivoksessa, journalisti Helsingin Roihuvuoresta sekaantuu ratkomaan valheiden ja väkivallan verkkoa. Tilannetta sotkee kuvioon palaava isä. ”Kaivosta varten tein paljon taus tatyötä – Talvivaaraa seuraamalla tie tenkin. Ihan uskomaton tarina. Aluksi se oli menestystarina, mutta sitten siitä tuli ihan muuta: ympäristörikos. Koko homma kääntyi ympäri.” Muistelemme sijoittajien innostus ta, jota julkisuudessakin hehkutettiin. Uuden Nokian piti tuoda rahaa kaikille. ”Ihan eri juttu, kun sijoittajat sijoit tavat siihen omaa rahaansa. Nyt se maksetaan meidän yhteisillä rahoil lamme. Mutta Kaivos ei kuitenkaan kerro tästä. Se on isän ja pojan tarina.” loPeTellessamme haastattelua ra vintolan palohälyttimet iskevät päälle. Korvia raastava kilinä tekee yksinker taisestakin sananvaihdosta mahdo tonta. Meidän pitäisi ryysiä ulos pelas taaksemme henkikultamme. ”Ei oo totta” Tuomainen riemuitsee. ”Kukaan ei tosiaan liiku mihinkään.” No ei. Kannatusluvuistaan silmin nähden onnelliset demarit kulkevat pöytäseurueistaan tiskille ja takaisin, olut virtaa. Kaikkea alati tarkkailevien kirjoittajien intohimo on katsoa aitio paikalla, mitä ihmiset todellisuudessa tekevät poikkeustilanteissa. Eivät mi tään. Meidän on mentävä, koska muut työt odottavat, mutta muu maailma ei poistu. Ehkä tilanne onkin scifikäsikir joituksesta, jossa me olemme kohtauk sen päähenkilöitä: vain me kuulemme palohälyttimen, kukaan muu ei. Tämän on pakko päätyä johonkin kirjaan. Illalla kertaan muutamaa Tuomai sen kirjaa. Niistä välittyy ihmisen ikä vä toisen luo. ”Oletko romantikko?” vaadin saada tietää haastattelun jäl leen sähköpostitse. ”Noh, luen runoja ja kirjoitan rak kaustarinoita. Taidan hieman olla.”
7/2 015 Syy Sk uu | vo im a.f i Ga lle ria Ma aH aN MU UT TaJ aT VeN ÄJÄ llÄ Jo Ha NN a? ro Jo la ma Se nt av ia Sa rj ak uv ia Ve ga an i pih ta a • Be es & ho ne y MUK ANA MYÖ S HUIL I-LEH TI JA OIKE UTTA ELÄI MILL E 9/20 15 MAR RAS KUU | VOI MA.F I HAL LINT ARE KIST ERI POL IISI EI PAM PUT A 10/2015 Joulukuu–Tammikuu | voima.fi Markka takaisin • sperMa kuriin • nakukalenterit Galleria
kansainvälistäjournalismiasuomeksi. tilaaDiploalkaen30 € / vuosi (sisältää myös digilehden) mondediplo.fi
1 / 2016 • 27 TeksTi ja kuvaT kalle erkkilä j ykeväT männyT tö nöttävät Baikaljärveä reunustavilla jyrkillä rinteillä. Siperian lehti kuuset ovat pukeutuneet keltaiseen syysasuunsa. Kalastajaalukset kurvailevat kristal linkirkkaassa vedessä ja nostavat ylös Baikalin omulia, lohensukuista kalaa. Viidesosa maailman sulasta ma keasta vedestä on Baikalissa. Järven vesi on niin puhdasta, että sitä voi juo da. Myös järven luonnon monimuotoi suus on omaa luokkaansa: Baikalilla tunnetaan 2 500 lajia, joista 75 prosent tia on kotoperäisiä. Järvi on 25 miljoonaa vuotta vanha, ja sitä kutsutaan oikeutetusti Siperian helmeksi. Unescon maailmanperintö kohteeksi se valittiin vuonna 1996. Baikal on etenkin venäläisten turis tien ja TransSiperian junamatkalijoi den suosiossa. Turismi onkin merkittä vä tulonlähde paikallisille asukkaille. Helmen kiiltävään pintaan on kui tenkin vaarassa tulla särö. Baikalin vaellusreiTTi kiemurte lee metsässä, jossa on useita mustak si hiiltyneitä puita. Kuivuus ja korkea lämpötila aiheuttivat viime kesänä metsäpaloja, joissa paloi hehtaareit tain metsää. ”Äärimmäiset sääilmiöt tuhoavat luontoa. Sulava ikirouta vahingoittaa tieverkostoa ja infrastruktuuria sekä aiheuttaa ylimääräisten ravinteiden kulkeutumista järveen”, Yorkin yliopis ton biologian tohtori Bryce BeukersStewart sanoo. Hän on tutkinut Bai kalin luontoa osana Yorkin yliopiston työryhmää. Ilmastonmuutos on todellinen uhka Baikalin ekosysteemille. Vuosien 1946 ja 2004 välillä veden lämpötila nousi 1,2 astetta, mikä on paljon nopeampaa kuin maailmalla keskimäärin. Lämpö tilan nousu on vaikuttanut erityisesti järven planktonkantoihin mutta myös koko ekosysteemiin. Lisäksi Baikalin vedenpinta on ollut viime vuosina en nätysalhaalla. ”Matala vedenpinta hankaloittaa kalojen kutemista. Muutokset veden lämpötilassa taas vaikuttavat nuorten kalojen selviytymiseen ja vanhojen kalojen käyttäytymiseen. Kun vesi on lämmintä, omulit uivat syvemmälle, jolloin niitä on vaikeampaa kalastaa”, BeukersStewart kertoo. ilmasTonmuuToksen lisäksi järveä uhkaa myös Mongolian pato ja vesi voimalahanke Selengejoelle, joka las kee Baikaliin. Noin puolet järven ve destä virtaa Selengen kautta. Ympäristöjärjestöjen ja biologien mukaan vesivoimala olisi toteutues saan katastrofi Baikalin luonnolle. ”Järven eläimistö kärsii, ilmasto olosuhteet muuttuvat ja alueellinen seismisyys saattaa lisääntyä”, Venäjän Greenpeace toteaa patohanketta kom mentoivassa tiedotteessaan. Patoa vastustavan Rivers without Boundaries järjestön Eugene Simonov kantaa huolta hankkeen vaikutuk sista biodiversiteettiin. ”Jos pato rakennetaan, se estää ka lojen vaeltamisen ja vähentää uhan alaisten kalalajien määrää Baikalilla. Samalla myös Selengejoen luonnon monimuotoisuus heikkenee”. Selengen suistoalue on myös miljoo nien muuttolintujen matkalla. Lisäksi joki suodattaa epäpuhtauksia vedestä. mongolian halliTus perustelee patohanketta sillä, että maan kasvava kaivosala tarvitsee energiaa ja vettä. Hallitus on saanut tukea Maailman pankin rahastosta, mitä ympäristö järjestöt ja asiantuntijat ovat pitäneet käsittämättömänä. Maailmanpankin katsotaan rikkovan omia säädöksiään, kun se tukee patohanketta luonnoltaan rikkaalla alueella. Kansalaisjärjestöt ovat vedonneet Maailmanpankkiin, jotta se lopettai si patohankkeen rahoittamisen. Myös Unescon maailmanperintökomitea on huomauttanut Mongolian viranomai sille, että heidän tulee noudattaa kan sainvälistä lakia ja säädöksiä maail manperintökohteiden suojelemiseksi. Venäjän presidentti Vladimir Putinkin on ilmaissut vastustuksensa Mon golian patohankkeelle. särö siperian helmessä Ilmastonmuutos ja Mongolian patohanke uhkaavat Baikaljärven ainutlaatuista luontoa.
JoNaTHaN HoBiN Cry BaBies alTered Boy itkupillit kanadalainen valokuvataiteilija Jonathan Hobin on herättänyt ristiriitaisia tunteita kuvasarjoillaan, joissa esiintyy lapsia. Hobinin tarkoitus ei ole kuitenkaan provosoida provosoimisen ilosta, vaan hän haastaa katsojan kohtaamaan yhteiskunnan kuin lapset sen kohtaavat – ja samalla haastaa aikuiset pohtimaan, minkälaisen yhteiskunnan he ovat rakentaneet lapsilleen. Cry Babies (”itkupillit”) -sarjan kuvat ja niihin liittyvät videoteokset korostavat lapsuusajan kompleksisuutta. Taiteilija on saanut inspiraationsa kaulassa kannettavista medaljongeista ja niiden sisällä säilytettävistä rakkaiden valokuvista. Hobinin kuvissa lapsuuden traumat ja perinteet kohtaavat täydellisen yhteen sovittamattomalla tavalla. Teemoina ovat seksuaalisuus, sairaus, ihonväriin ja kansalaisuuteen liittyvät stereotypiat, uskonnollinen hyväksikäyttö sekä identiteetin rakennuspalikat. Rakentamalla siltoja traumaattisten lapsuuskokemusten välille Hobin haastaa yleisönsä kyseenalaistamaan populaarikulttuurin rakentaman kuvan idealisoidusta – jopa romantisoidusta – lapsuudesta.
galleria game over vasemmanPuoleinen kuva viittaa 1800-luvulta peräisin olleeseen indian act -lakiin, joka antoi Kanadassa kirkolle oikeuden ottaa huostaan ei-kristittyjen intiaanien lapset. arviot huostaan otettujen lasten määrästä vaihtelevat 100?000 ja 250?000 välillä. Lasten kohtelu oli julmaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja kuolleisuus oli korkea. Viimeinen sisäoppilaitos suljettiin vuonna 1996, ja asiasta on puhuttu julkisesti vasta 2000-luvulla. Vuonna 2008 pääministeri Stephen Harper pahoitteli tapahtunutta, ja viime vuonna pääministeri Justin Trudeau vaati myös paavia pahoittelemaan tapahtunutta. oike anPuoleisessa kuvassa muistutetaan lasten asemasta sodassa. Lapset ovat sekä itsemurhaiskujen sivullisia uhreja että tekijöitä. Esimerkiksi ääri-islamilaiset Boko Haram ja isis ovat molemmat käyttäneet lapsia itsemurhaiskujen toteutuksessa. jari Tamminen Jonathan Hobin: Cry Babies Montrealin Art Mûr -galleriassa huhtikuun 25. päivään saakka.
w w w . l i k e . f i Moderni Eläinten vallankumous! Viihdyttävä, fiksu ja koskettava aikuisten satu Elsie-nimisestä lehmästä, joka saa vihiä eläinten tehotuotannosta ja alkaa suunnitella eläinystäviensä kanssa pakomatkaa. Tekevätkö ruokamme äidit, kokit vai kemistit? Tunnetun ruokamedian rehellistä ja kiinnostavaa tietoa ruuasta ja raaka-aineista. L U E N I I N T I E D Ä T BOTTA ON! Pirulliseen nälkään. Helvetilliseen janoon. Ma Pe klo 11 04 La klo 14 04 P. 09 580 77 707 Real Food, Real Pub Su Ti klo 15 01 Ke La klo 15 03 P. 09 580 77 222 Tilaa juhlia! Kokous ja juhlatilaa. P. 09 580 770 myynti@botta. Museokatu 10 www.botta.
1 / 2016 • 31 Talouskriisi vie rahat ja hengen Yhä harvemmalla kreikkalaisella on varaa pitää terveydestään huolta. TeksTi veera TegelBerg kuva oona lohilahTi k reikk a on ollut Euroopan unionin työttömyystilasto jen kärjessä jo kol me vuotta. Useampi kuin joka neljäs työ ikäinen kreikkalainen on vailla työ tä. Nuorisotyöttömyys on omaa luok kaansa, sillä joka toinen 15?24-vuotias on työtön. Ennen vuotta 2008 valokuvaaja Maro Kouri sai tehdä töitä yötä päivää, jos halusi. Kouri kiersi kuvaamassa ul komailla, etenkin kriisimaissa. ”Kansainvälisissä tapaamisissa kol legat ihmettelivät, miten Kreikan leh distöllä on varaa lähettää minut kuu kaudeksi kuvausmatkalle Afrikkaan”, Kouri sanoo. Viimeisen seitsemän vuoden aika na Kourin kotimaa on muuttunut krii simaaksi. Kouri on yksi onnekkaista. Hänelle on yhä töitä, vaikka niiden määrä on vähentynyt. Kriisi vaikuttaa silti päivittäin myös hänen elämäänsä. Kouri kyyhöttää tuolissa kotonaan Ateenassa vilttiin kääriytyneenä. ”Kerrostalostamme on katkaistu lämmitys. Osa asukkaista on ilmeisesti jättänyt laskut maksamatta.” kä änTäjä Alexandra Pavloun ar keen kriisi iski neljä vuotta sitten. En nen kriisiä Pavlou työskenteli koko päiväisenä kääntäjänä. Vuoden 2011 jälkeen hän on kuitenkin saanut vain kaksi toimeksiantoa. Pavloun tapaan jo peräti kolme nel jästä kreikkalaisesta työttömästä on pitkäaikaistyötön. Töiden loppumisen jälkeen Pavlou alkoi toimia vapaaehtoisjärjestöissä. ”Vapaaehtoistyössä on kyse vaikut tamisesta. Sen lisäksi, että autamme apua tarvitsevia, kannustamme heitä auttamaan muita.” Pavlou osallistuu esimerkiksi va paaehtoisvoimin pidettävän terveys aseman toimintaan. Klinikalla työs kentelee sata henkeä, ja se on auki arkisin. Työtä tehdään kahdessa vuo rossa. vaPaaehToisklinikaT ovat monelle kreikkalaiselle ainoa tapa päästä lää käriin. ”Meillä on käynyt 15 000 asiakasta sen jälkeen, kun avasimme vuonna 2013.” Samanlaisia vastaanottoja on Pav loun mukaan Kreikassa yli 60. Valtion säästöjen ja pitkäaikaistyöt tömyyden vuoksi yhä harvempi on val tion terveydenhuollon piirissä. Valtion korvausvelvollisuus loppuu, kun hen kilö on ollut työttömänä yli vuoden. Kaikilla ei myöskään ole varaa mak saa sairausvakuutusta, joka korvaisi hoitokulut. 14 prosenttia kreikkalai sista ilmoitti vuonna 2013 jättäneensä menemättä lääkäriin rahan puutteen vuoksi. ”Eräs hammaslääkäri kertoi mi nulle, että kreikkalaisten hampaat ovat nyt samassa kunnossa kuin 1950 luvulla”, Pavlou sanoo. kreikka on eri maa kuin ennen vuot ta 2008. Kouri sanoo näkevänsä koti maassaan samoja piirteitä kuin vierai lemissaan kriisimaissa. Kriisi on muuttanut kreikkalaisia henkisesti. ”Ihmiset menevät syvemmälle it seensä, jos heillä on enää vain per heensä, ystävänsä ja oma kehonsa.” Ylellisyyksistä luopuminen on sil ti pientä verrattuna raskaisiin talou dellisiin seurauksiin, joiden kanssa osa kreikkalaisista painii. Työnsä me nettäneet ihmiset ovat jääneet yksin asuntolainojensa kanssa. Eläkeläiset joutuvat myymään talonsa, ja ihmiset elävät ilman sähköä. Henkinen pahoinvointi ja itse murhat ovat lisääntyneet. alexandra Pavloun mukaan on vaikea sanoa, ketä talouskriisi on ku rittanut eniten. Hänen auttamansa ih miset ovat kaikenikäisiä, ja heillä on erilaiset taustat. Koulutus ei ole suoja kilpi irtisanomisia vastaan. ”Ne, jotka olivat ennen kriisiä köyhiä, ovat nyt vielä köyhem piä”, Pavlou summaa. Asunnottomuus on yksi Kreikan suurimmis ta ongelmista. Yksin Ateenassa oli hei näkuussa 20 000 kodi tonta. Pavlouta huolestuttavat erityisesti perheet, joissa työttömänä ovat niin vanhemmat kuin työikäiset lapsetkin. Maro Kourin käy sääliksi eläkeläisiä. ”He rakensivat tämän maan ja ovat tehneet valtavasti töitä, mutta nyt meil lä ei ole antaa heille mitään takaisin.” Kourin mukaan eläkeläiset ovat nii tä harvoja, jotka jaksavat olla vihaisia poliitikoille ja pankeille. Suurin osa kreikkalaisista on hänen mukaansa la maantunut. ”He elävät koomassa.” Pavlou uskoo , että kreikkalaiset he räävät pian, ja silloin kadut täyttyvät jälleen vihaisista ihmisistä. ”Demokratia ja kansan tahto on unohdettu”, sanoo Syrizaa vuosi sitten äänestänyt Pavlou. Hän toivoo, että Kreikka lähtisi EU:sta, yksityistämiset lopetettaisiin ja valtio alkaisi valvoa pankkeja parem min. Myös Maro Kourin mielestä pank kien toimintaan on suhtauduttava tiu kemmin. ”Pankit eivät olisi saaneet antaa asiak kailleen lainaa, jos ne tiesivät, et tä nämä eivät voi maksaa rahoja takai sin.” Kouri sanoo, että monet kreikkalai set elävät jokaisen päivän, kuin se olisi heidän viimeisensä. Alexis Tsiprasin ja Syrizan vuosi sitten tuoma toivo on haihtunut. ”Joskus mennään elämässä alas, jos kus ylös. Nyt mennään alas.”
32 • 1 / 2016 32 • – normihomolehti 1 / 2016 d avid Bowie oli luo nut uutta The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars albumiaan varten itselleen alter egon. Hahmo oli ulko avaruudesta maan pinnalle laskeutu neen alienin ja androgyynin rocktäh den sekoitus, ja hänen viestinsä maan asukkaille oli rauhan, rakkauden ja toivon sanoma. Planeetta Maan skaalalla Bowien edellisestä ja ainoasta hittisinkusta oli kulunut jo kolme vuotta, ja Bowie tar vitsi kipeästi uutta listamenestystä. Ziggy Stardust kampanja oli al kanut muutama kuukausi aiemmin Melody Maker lehden kohuhaastat telulla. Toimittajalla oli ongelmia ot taa Bowie vakavasti, ja artikkeli vilisi ”veltot ranteet” ja ”campimpi kuin rivi telttoja” tyyppistä väsynyttä irvailua tähden androgyyniydestä ja ”naismai suudesta”. Bowie ei kuitenkaan tästä välittänyt vaan täräytti heti haastatte lun alkuun olevansa homo. Briteissä homous ei ollut ollut lai tonta enää kolmeen vuoteen, mutta julkisen henkilön ”kaapistatulo” oli silti tavatonta. Sitä paitsi Bowiellahan oli vaimo ja lapsi. Artikkelin sävy on huvittuneen epäuskoinen. Kun Bowie lauloi Starmanin Top of the Popsin nauhoituksissa 5. kesäkuuta 1972, oli kaikkien aikojen ensimmäises tä Gay Pride marssista Yhdysvalloissa kulunut vasta vuosi ja yksitoista kuu kautta. Briteissä ei Pridekulkuetta ol lut vielä järjestetty koskaan. Stonewal lin mellakoista oli vajaa kolme vuotta. new yorkiin sijoittuneet Stone wallin tapahtumat olivat toimineet historiallisena vedenjakajana homo jen suhtautumisessa omaan asemaan sa. Stonewall oli ollut ennen kaikkea nuorten ja vähemmistön vähemmis töjen kapina. Hyvin toimeentulevia valkokaulus kaappihomoja ei kaduilla nähty. Mellakoitsijat olivat transvestiit teja, kodittomia nuoria, mustia, latinoi ta ja muita vähäosaisia, joilla ei ollut mitään menetettävää. Uhmatessaan poliiseja ensimmäistä kertaa avoimesti ja väkivaltaisesti homot käänsivät sa malla selkänsä Stonewallia edeltävälle ajalle, sen asenteille ja ihanteille. Ajan suurimman homoikonin Judy Garlandin samalla viikolla järjestetyt massiiviset hautajaiset on usein liitetty Stonewallin tapahtumiin. On mahdo tonta sanoa, vaikuttiko tähden kuole ma homojen tai transväen tunnelmiin, mutta näin jälkikäteen on helppo näh dä, kuinka Garlandin mukana haudat tiin valtava määrä huonoja muistoja, asenteita ja historiaa, jota nuorempi sukupolvi ei enää kelpuuttanut iden titeetikseen. Homot eivät halunneet olla enää uhreja. Traagisen ja itsetuhoisen Gar landin sijaan oli uuden, provosoivan, itsevarman tähden aika. TeksTi janne siironen kuva sCoTT Caris aamutähti kaikisTa david Bowien esiinTymisisTä monella TaPaa merkiTTävin oli sTarman-sinkun Promoaminen ToP of The PoPs –ohjelmassa 1972. m adonna ja lady gaga ovat esiintymisellään murtaneet käsitystä sukupuolesta. David Bowie kuuluu kiistatta samaan kastiin, mutta myös poikkeaa siitä. Hän ei edustanut valtavirran pop-kulttuuria, jossa kaikki on laskelmoitua. Bowien sukupuolen ilmaisu tuntuu kummunneen ennemminkin itseilmaisun tarpeesta kuin pyrkimyksestä kaupallisuuteen. Bowie ei ikinä kieltänyt olevansa mies, ja juuri se tekee hänen tyylillisestä itseilmaisustaan mielenkiintoista. Vaihtuvat hiustyylit, avantgardistiset meikit ja vaatteet olivat osa showta, mutta siinä sivussa hän rakensi sukupuolta ja tyyliä, jota binäärisukupuolijärjestelmässä ei ollut – jotain androgyyniä ja sukupuoletonta. Tyyleillään hän uhmasi sovinnaisuutta, mutta ei alleviivatusti politisoinut suku puolta. Bowie vaihToi Tyyliään useaan otteeseen jo 60-luvulla: hän kulki muun muassa modina ja hippinä. Vuonna 1970 ilmestyneen The Man Who Sold the World -albumin kannessa Bowie poseeraa pitkässä, feminiinisessä tukassa ja mekossa. Kaksi vuotta myöhemmin Ziggy Stardustin hahmon punaiset hiukset ja kimaltelevat paljettiasut veivät tyyliä entistä androgyynimpään suuntaan. Myös Aladdin Sanen hahmoa oli vaikea mieltää selvästi feminiiniseksi tai maskuliiniseksi. Kolmen vuoden takaisessa musiikkivideossa The Stars (Are Out Tonight) esiintyy Bowien lisäksi näyttelijä Tilda Swinton. Bowie ja Swinton poseeraavat esittäen toisiaan. Videolla esiintyvät myös malli Andreja Pejic, joka aloitti mallinuransa andrej Pejicinä, sekä naismallit Saskia de Braun ja Iselin Steiro, jotka esittävät miehiä. Bowien ilmaisu kurotti aina tiedostamatta tai tietoisesti kohti sukupuolen käsityksen ja ilmaisun kyseenalaistamista. androgyynisyys ja sukupuolella leikittely ei koskaan Bowien kuvastossa ollut naurunaihe tai julkisuushakuinen provokaatio. Hän teki sukupuolettomuudesta ja sen sävyjen sekoittamisesta taidetta, joka saa haukkomaan henkeä. Tällä taiteellisella tavalla Bowie toi esiin – tahtomattaan tai tarkoituksella – sukupuolen ulottuvuuden, joka on ollut merkittävää non-binarysukupuolikäsitykselle, transsukupuolisuudelle ja androgyynisyydelle. heli yli-räisänen mies joka sotki sukupuolen david Bowie siloTTi TieTä ei-kaksijakoiselle sukuPuolikäsiTykselle. sTarman nousi brittien top10 listalle ja avasi lopullisesti Bowien 1970luvun hittiputken. Tuon yhden, alle neliminuuttisen Top of the Pops esiintymisen kulttuu rinen perhosefekti oli lopulta vielä suurempi. Valtava joukko ajan nuo ria homoseksuaaleja, esimerkiksi Boy George ja Marc Almond, ovat kerto neet myöhemmin, kuinka David Bo wien näkeminen televisiossa oli hei dän ensimmäinen kokemuksensa siitä, että maailmassa saattoi olla muitakin samanlaisia friikkejä kuin he. Oliko Bowien ”kaapistatulo” halpa julkisuustemppu vai vilpitön yritys vaikuttaa, sitä voi vain arvuutella. Bo wie itsehän kutsui kommenttia myö hemmin ”suurimmaksi virheekseen”. Loppujen lopuksi asialla ei juuri ole merkitystä. Kriittinen massa oikeanlai sia ihmisiä oli jo saavuttamassa uuden laista itsetuntemusta ja nousemassa ja loilleen. Tarvittiin vain esikuvia. Jos Judy Garland oli tahtomattaan toiminut homoille symbolina kärsi myksestä ja elämästä altavastaaja na, Ziggy Stardustin täytyi olla uu den, positiivisemman ajan merkki. Loppuunpalaneen tähden sijaan tai vaanrannassa tuikki nyt kuriton pie ni valonkajo: aamutähti vai ohikiitävä tunnistamaton valoilmiö, sitä kukaan ei vielä osannut sanoa.
1 / 2016 • 33 • – normihomolehti 1 / 2016 • 33 TeksTi niko hallikainen halun ja vihan mosaiikki e nsin kolme todellista kuvaa, jotka ilmentävät homoseksuaalista halua ja vihaa: Ensimmäinen homomies saa seuranhakupal velussa viestin, jossa lihaksikas mies pyytää häntä sek siin. Hän kieltäytyy syytä avaamatta, ja saa välittömän vastauk sen: ”Haista vittu, neekeri”. Ensimmäinen homomies on siis musta. Sama tapah tuu hänelle usein, joskus seksin jälkeen. Tämä etäisyys seksuaalisesta halusta rodullistavaan vihaan on lyhyt, vain silmänräpäyksiä. Niiden läheisyys herättää kysy myksen, kumpuavatko polttava himo ja silmitön viha samasta paikasta, samasta syystä. On selvää, että nii tä vuotava henkilö vihaa ja pelkää kuollakseen jotain itsessään. Toinen homomies lataa useista rakastajistaan otok sia suosittuun kuvanjakopalveluun. Kuvissa nuorukai set ovat äärimmäisen objektifioituja. Heidän silmänsä on aina rajattu kuvista pois. Joissain otoksissa kuvaa ja kuristaa heitä tai painaa esineitä heidän ruumiin aukoilleen. Palvelu poistaa miehen tilin tasaisin väliajoin, hän liittyy aina takaisin ja saa pojilta pyyntöjä päästä ob jekteikseen. Hän lataa kuvan kaulasta, johon hän on purrut kuolion värisen mustelman. Ihan kuin hän nyl kisi raivoissaan miesten virtuaalista nahkaa elävältä, kuin keräilijä koko miehisen häpeilemättömässä into himossaan. Kolmas homomies on pakolainen, Euroopassa sek suaalisuutensa vuoksi, väkivaltaisuuksien pelosta. Hän ottaa yhteyttä paikalliseen mieheen seuranhaku palvelun kautta. Hän kertoo vihaavansa itseään, kos ka hän kasvoi suuremman silmissä vääryytenä. Sitten hän lähettää kuvan peniksestään. Paikallinen sanoo, että mies tarvitsee nyt ystävää, ei seksiä. Mies on samaa mieltä, mutta mainitsee hei dän silti voivan harrastaa ystävinä seksiä. Vieraassa ja vaikeassa tilassaankin, nurkkaan ajetussa itsesyytök sessäänkin hän haluaa. Hän sanoo haluavansa seksiä välittömästi sanottuaan vihaavansa haluaan. siTTen Tarkennus vihaan, koska se on osa homosek suaalisen halun kerrontaa. Perinteisesti se alkaa ja py syy homon elämänkaaressa itsevihana. Tarinan mu kaan viha on sovitettava normia tyydyttävällä tavalla kuten tunnustamalla tai pakenemalla jossain muodos sa. Sen jälkeen syntyy homokulttuurin sisällä sinkoile vaa itsevihaa. Homot vihaavat toisia stereotyyppisiä homoja, mut teivät homojen stereotypioita. Homomiesten keskuu dessa seksismi ja transfobia ovat yleisempiä kuin nor mikriittisyys tai antikapitalismi. Homomies ei ehkä olekaan perverssin, tottelematto man halun mallioppilas, enimmäkseen vaan normin mukaisen tunnollinen. Homot rakentavat vankilansa itse: syrjään halun likaamiin viemäreihin tai syvälle torsonsa kätköön. On nimittäin vielä neljäs homomies, joka käy kuntosalilla muistuttaakseen itseään enem män ruumista, jollaisia hän näkee vain kuvissa. Hän haluaa tulla mieheksi, jollaista hän vihaa – tai haluaa, hän ei ehkä enää itsekään erota. Miten nukuttaa kaikki tämä viha? Mitä on haluta il man vihaa? Pystyä rakastamaan itseään ja osata rakas taa muita. Mutta tietää vihata rakenteita. Rakenteiden tuhoa on haluttava enemmän kuin yhtäkään kuvaa.
34 • 1 / 2016 TeksTi veera järvenPää kuva jenni holma näkymätön sukupuoli Apila Pepita, 24, ei ole mies eikä nainen, vaan ihminen. ”a iemmin ajatte lin, ettei ole kuin miehiä ja naisia. Niinpä luulin pitkään olevani transmies, kos ka en tuntenut naiseuden sopivan it seeni. Ajattelin mustavalkoisesti, että jos ei ole nainen, niin sitten pitää kai olla mies. Kokeilin miehenä oloa. Yritin pukeu tua miehekkäästi ja käyttäytyä miehek käästi, mutta sekään ei tuntunut omal ta. Minut oli kasvatettu ja sosialisoitu naisena, joten naiseus oli yhteiskun nan puolelta istutettu mieleeni. En kui tenkaan koskaan sopinut siihen laatik koon. Toisaalta en myöskään osaa olla miehenä miesten kanssa. Googlettelin eräänä yönä sukupuol ta ihmetellessäni ’Am I a transman?’ ja tutustuin internetin kautta nonbinary identiteetteihin. Tämä tapahtui vasta pari vuotta sitten, ja tajusin sen olevan juuri sopivaa minulle. Olen muunsuku puolinen, mikä helpotus! Tuntemus oli ollut minulla aina, mutta nyt identitee tille oli sana. Vasta tämän vuoden aikana olen alkanut oikeasti ymmärtää, ettei mi nun tarvitse sopia naisen tai miehen sukupuolirooleihin. Voin olla aivan
1 / 2016 • 35 oma itseni. Jos minulle olisi kerrottu aiemmin, että on olemassa myös mui ta sukupuolia kuin nainen ja mies, olisin säästynyt pitkältä sukupuoli dysforialta. Mutta identiteetti on vaikea tuoda esille, kun niin harva ymmärtää epä binäärisiä identiteettejä. Näytän aika naiselliselta ja ääneni on naisellinen, ihmiset näkevät minut siis naisena. Mi nulle se on ok. Jos tila on turvallinen, kerron muunsukupuolisuudestani. idenTifioidun transhenkilöksi, sillä trans tarkoittaa sitä, että ei tunne so pivansa sukupuoleen, mikä oli mää ritelty syntymässä. Moni nonbinary henkilö ei kuitenkaan tunne itseään transhenkilöksi. On tärkeä kunnioittaa ihmisten eri identiteettejä. Suomen kielessä ei ole vielä laajaa sanastoa epäbinäärisille identiteeteil le, kuten englannin kielessä, missä on hyvin kattava sanasto erilaisille suku puoliidentiteeteille. En korjaa ihmisten puheita heti, jos he kutsuvat minua naiseksi. Ehkä pi täisikin olla tarkempi ja korjata, mutta silloin pitäisi kaikille kertoa erikseen, ja se voisi olla raskasta. En myöskään halua, että ihmiset al kavat kohdella minua eri tavalla, kun minulla on erilainen sukupuoli kuin he ajattelevat. asun helsingissä , mutta olen ko toisin Siilinjärveltä, PohjoisSavosta. Helsinki on ihana paikka, kun tämä on avomielisempi ja täällä voi itse va lita oman porukkansa. Siilinjärvellä on niin vähän ihmisiä, että en ole siel lä edes tavannut ketään nonbinaryih mistä. Helsingissä tunnen monia. Minulla on kaksoissisko, joka on ol lut aina hyvin ymmärtäväinen. Hän on todella naisellinen, ja minä olen aina ollut enemmän poikamainen. Tykkäsin jo alaasteella kaikista poikamaisista jutuista. Minua kuiten kin jännitti, miten ympäristö reagoi ja aletaanko minua syrjiä. Ilmapiiri pa kottaa olemaan tietynkaltainen, koska haluaa tulla hyväksytyksi. Hengasin yleensä vain kaksoissisko ni kanssa, ja siinä oli sosiaalinen elä mäni. En uskaltanut mennä mukaan, kun osa pojista vähän kiusasi minua. Äiti kasvatti meidät tosi avomieli sesti eikä yrittänyt mitenkään rajoittaa meitä. Minua ei puettu prinsessamek koihin, vaan annettiin leikkiä myös poikamaisia leikkejä. Yläasteella aloin uskaltaa olla erilai nen. Sen jälkeen menin Lapinlahden kuvataidelukioon, joka oli todella kiva paikka. Siellä oli myös transihmisiä, ja oli helpompaa olla oma itsensä. Oli ok olla vähän outo. Taiteellisuus on vahvasti osa mi nua, ja taide on auttanut käsittelemään identiteettiä. Lukion kuvataidediplo miinkin tein sarjakuvan, joka käsitteli transihmisiä. muunsukuPuoliseT ovat näkymät tömiä, heidän sukupuoltaan ei usein kaan näe ulkopäin. Pitää puhua ja tu tustua muunsukupuoliseen henkilöön tarkemmin, jotta voi tietää hänen su kupuolen kokemuksestaan. Muunsukupuolisia henkilöitä nä kyy harvoin mediassa, ja tvsarjois sa heitä on tuskin ollenkaan. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta hahmosta on kuitenkin Orange Is the New Blackissa Ruby Rosen näyttelemä hahmo Stella Carlin. Harmittaa, ettei muunsukupuolisia ole aiemmin ollut esillä. En ainakaan minä tiennyt siitä mitään nuorena. Epäbinäärisiä identiteettejä pitää tuoda enemmän esille, jotta ihmiset alkaisivat ymmärtää meitä, ja kaa pista ulos tulo olisi helpompaa. Ensin alettiin ymmärtää enemmän homo seksuaaleja. Sitten mediaan tuli enem män transihmisiä, ja heitä alettiin enemmän ymmärtää. Seuraavaksi voi si olla epäbinääristen vuoro. Olisi hienoa, ettei kaapistatulemi sesta seuraisi kauheaa kysymyslistaa. Oletukset henkilöiden sukupuolesta ovat vahingoittavia ja rakentavat lisää turhia sukupuolistereotypioita. kaksinaPainen sukupuoli näkyy kaikkialla. Mielestäni vessoissa ei tar vitsisi olla sukupuolijakoa ollenkaan, vaan kaikki sukupuolet voisivat käyt tää samoja vessoja. Olisi mukava, jos unisexvessat yleistyisivät. Itse käytän yleensä naisten vessaa, koska näytän enemmän naiselta ja tunnen oloni naisten vessassa turval lisemmaksi. Uimahallissa ja salilla käyminen on raskasta, kun ei istu kumpaankaan su kupuoleen. Olisi kiva, jos muunsuku puolisille ja kesken prosessia oleville transihmisille olisi omia pukukoppeja. Olen harkinnut hormonihoitoja, mutta juuri nyt en tunne, että haluai sin ottaa niitä. Haluaisin kyllä kohdun ja rintojenpoiston. Muunsukupuolisel la diagnoosilla niihin ei voi kuitenkaan saada Kelakorvauksia, vaan pitäisi maksaa itse. Tällä hetkellä Suomessa ei ole ju ridista kolmatta sukupuolta. Non binaryihmiset voivat saada Suomessa transpoliklinikalla diagnoosiksi ’F64.8 muu sukupuoliidentiteetin häiriö’. Diagnoosi ei kuitenkaan usein täytä Kelakorvauksen vaatimuksia, vaikka hormonihoitojen ja leikkauksien tarve olisikin yhtä suuri kuin ’F64.0 trans sukupuolisuuden’ diagnoosin saaneil la. Monet saattavatkin tämän takia esittää tutkimuksien aikana jompaan kumpaan binääriseen sukupuoleen identifioituvaa henkilöä saadakseen tarvitsemansa hoidot. Australiassa, Intiassa, Nepalissa, Pa kistanissa ja UudessaSeelannissa on mahdollista saada juridiseksi sukupuo leksi kolmas sukupuoli. Monissa näis tä maista merkitään passissa kolmatta sukupuolta merkinnällä ’x’. Olisi tärkeää antaa Suomessakin mahdollisuus muuhunkin sukupuo limerkintään kuin nainen tai mies. Nonbinaryihmiset ansaitsevat samat ihmisoikeudet kuin binääriseen suku puoleen lukeutuvat henkilöt.” Olen muunsukupuOlinen, mikä helpOtus! tuntemus Oli Ollut minulla aina, mutta nyt identiteetille Oli sana. minua ei puettu prinsessamekkOihin, vaan annettiin leikkiä myös pOikamaisia leikkejä. Olisi hienOa, ettei kaapistatulemisesta seuraisi kauheaa kysymyslistaa.
Katso maailmaa uusin silmin Ihmiset • Kulttuuri • Ympäristö • Ilmiöt maailmankuvalehti.fi Tilaa 5 lehteä vain 17, 50€ facebook.com/maailmankuvalehti @maailmankuvalehti @maailmankuvaleh
Rekisteröidy kanta-asiakkaaksi niin saat viiden prosentin alennuksen jokaisesta ostoksesta ja viiden euron kertaluontoisen alennuksen ensimmäisestä ostoksesta, myös ale-tuotteista. Yli sadan euron kertaostoksesta saat kahdeksan prosentin alennuksen. intokustannus.fi/rekisteroidy NÄMÄ JA 400 MUUTA KIRJAA WWW.INTOKUSTANNUS.FI TUTUSTU SAMALLA KEVÄÄN UUTUUSKIRJAKATALOGIIN! UUSI KAUPPA! INNON NETTIKAUPPA ON UUDISTUNUT. WWW.INTOKUSTANNUS.FI Denise Rudberg YKSI TAPPAVA SYRJÄHYPPY Riehuuko Tukholman yläluokassa murhaaja? Marianne Jidhoff -dekkareissa rikokset tapahtuvat komeissa puitteissa, samppanja virtaa ja jokaisella on jotain salattavaa. Koivuranta, Pehkonen, Sorjanen, Vainio, Karlsson & Ponto MARIMEKKO Tutkivien toimittajien kirjoittama teos perustuu yli sataan haastatteluun ja kymmeniin arkistolähteisiin. Andy Weir YKSIN MARSISSA Suositussa romaanissa astronautti Mark Watney kamppailee hengestään Marsissa. Riittävätkö kekseliäisyys, insinööritaidot ja hirtehishuumori pelastamaan hänet? Naomi Klein TÄMÄ MUUTTAA KAIKEN Tuhokapitalismin nousun ja No Logon kirjoittajan toiveikkain kirja. Unohda se, mitä luulit tietäväsi ilmastonmuutoksesta. Kaiken takana ei ole hiili vaan kapitalismi. Hannu Nyberg OLAVI VIRTA Tämä kirja sisältää kaiken sen tiedon Olavi Virran elämästä, jota ei ole aiemmin kerrottu. LIITY INNON KANTA-ASIAKKAAKSI JA SAAT RAHANARVOISIA ETUJA.
TANSSITEATTERI HURJARUUTH www.hurjaruuth.fi 09 565 7250 kaapelitehtaalla 11 .– 11 . 1 . 1 1 11 PUNAINEN HELMI NAISKLOVNIFESTIVAALI OHJELMISTOSSA: Gardi Hutter (Sveitsi), Katja Brita Lindeberg (Norja) ja koomisimmat kotimaiset klovnittaret lippupalvelu Aikamatka 80-luvun Suomeen ja lapsuuteen. Ohjaus Lauri Maijala Rooleissa Robert Enckell, Johannes Holopainen, Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff Veikko Nuutinen Ensi-ilta 24.2.2016 Liput 30 / 26 / 16 € KOM-lipputsto p. (09) 6841 841 ma 11-18-, ti-pe 11-16 myös Ticketmaster www.kom-teatteri.fi Kapteeninkatu 26 www.kinolokakuu.com KINO LOKAKUU VENÄLÄISEN ELOKUVAN FESTIVAALI 16.–21.2 .2016 Ohjelmisto kevät 2016: LINNANJUHLAT Pohjautuu Franz Kafkan teokseen Linna. Dramatisointi ja ohjaus: Tommi Silvennoinen Kantaesitys 4.3.2016 Muut esitykset 6.3. 13.5.2016 JUMALA JÄÄKAAPISSA Buliiminen musikaali maailmasta, jossa kaikkea on joko liikaa tai liian vähän. Käsikirjoitus ja ohjaus: Seija-Leena Salo Lavastus: Johanna Latvala Kantaesitys 8.4.2016 Muut esitykset 9.4. 10.5.2016 AITA Absurdi esineteatteriesitys sorsista, rajoista ja irrallisuudesta. Ohjaus: Suvi Auvinen Ensi-ilta 6.5. Muut esitykset 7.5. 15.5.2016 Manilla, Itäinen rantakatu 64 20810 TURKU www.tehdasteatteri.com Koko kevään ohjelma: www.tehdasteatteri.com Liput Tiketti.fi 200 lehteä maailman avartamiseen. Tutustu ja tilaa omasi.
kulttuuri Taide on teidät kuntouttava TeksTi Jari Tamminen kuvaT velda Parkkinen Vankien kuntoutuksen voi nähdä inhimillisenä tekona tai hyysäämisenä. Näkemyksestä riippumatta kuntoutukselle löytyy hyvät perustelut. H annele marTikainen on työskennellyt teatteriohjaajana 1990-luvun loppupuolelta saakka. Sekä ammattilaisten että harrastajien kanssa, Suomessa ja ulkomailla. Tyylilajit ovat vaihdelleet oopperasta indie-tuotantoihin. Viime vuodet hän on työskennellyt Taittuu ry:n kautta vankiloissa. Vankien kanssa kanssa työskentely sai alkunsa vuonna 2008. Aluksi Martikainen työskenteli naisvankien kanssa Vanajan vankilassa, ja tällä hetkellä hänen työryhmänsä muodostuu Sörkan miesvangeista. Yhteistä sörkkalaisille ovat pitkät tuomiot rankoista rikoksista. Uusin ohjaustyö tulee ensi-iltaan helmikuussa Koko-teatterissa. Tavoitteena on tarjota taide-elämyksen ohella työryhmäläisille uusia tarkastelukulmia omaan itseensä. ”Itsensä näkeminen eri perspektiivistä on tärkeää, ja sitä monet hakevat esimerkiksi matkustelemalla tai kesämökillä. Vahva laitos tekee aina perspektiiviharhan. Mitä suljetumpi laitos on, sitä vahvempi se harha on suhteessa muuhun maailmaan. Pienikin vaihdos voi olla hyväksi, jos antaa sille mahdollisuuden.” Helsingin Sörkka ei ole kaikista pehmoisin työskentely-ympäristö, mutta tämä ei näy Martikaisesta ulospäin. Puhelias nainen elää porvarillista elämää Helsingin Etu-Töölössä ja harrastaa klassista musiikkia. Työskentely on kuitenkin sujunut mutkattomasti, eikä vankien kanssa ole ilmaantunut suurempia ongelmia. ”Minä ja lähipiirini olemme nynnyjä ja elämme tavallista kotielämää. Tulin vankilateatterin piiriin vähän vahingossa, eikä minulla ollut – tai ole – koulutusta tai haluakaan niin sanottuun auttamistyöhön tai hoitotyöhön.” TaiTTuu ry:llä on takana viisi teatteriproduktiota, joissa on versioitu esimerkiksi Seitsemää veljestä, Kalevalaa ja Kuningas Learia. Seuraavaksi vuorossa on erittäin väljä tulkinta Antti Puuhaarasta. Toiminnan tavoitteena on syrjäytymisen ehkäiseminen, ja hyötyjä kerää vankien lisäksi myös ympäröivä yhteiskunta. ”Taide on aina kuntouttavaa, kun se kohtaa tekijänsä ja kokijansa. Se on
40 • 1 / 2016 kulttuuri matka minuuteen. Mikäli minuus on hukassa, taide auttaa – ja vangeilla se minuus usein on kateissa. Työryhmä ei kuitenkaan tee teatteria pelkästään itselleen, vaan myös yleisölle.” Martikaisen mukaan on tärkeä ele, että yhteiskuntana kohtaamme vangit. Vankien lisäksi ele on tärkeä myös vankien läheisille. Vankien kohtaaminen on aina myös viesti siitä, että me pyrimme kollektiivisesti parempaan. Monien näkemys kuitenkin on, että vankeja ei tulisi hyysätä, eikä vankilan tarjota mitään mukavaa – Martikainenkin on saanut oman osansa tästä palautteesta. ”Oma lähipiirini on täynnä ihmisiä, jotka suhtautuvat avoimesti, enkä viitsi pyöriä tuolla somessa lukemassa kommentteja. Kyllähän minäkin olen saanut tälle apurahan, mitä on sitten huudettu nuppi punaisena vankien hyysäämiseksi. Sille huutamisellekin on varmasti tarve.” Jokainen vankilavuorokausi maksaa rahaa, ja uusintarikollisuuden onnistunut ehkäisy säästää yhteiskunnalta verrattomasti riihikuivaa. Kuntoutustoimintaa ei kuitenkaan varsinaisesti hukuteta rahaan, päin vastoin – resurssit ovat niukat, ja niiden puolesta on pakko taistella jatkuvasti. Lisäresurssien oikeuttamista ei helpota tuloksellisuuden mittaamisen vaikeus. Tuore Itä-Suomen yliopistolle tehty väitöstutkimus ei kyennyt osoittamaan kuntouttavan toiminnan tehoa vankien rikosten uusimisen vähentämisessä. Tämä ei kuitenkaan masenna Martikaista. Tuossa tutkimuksessa ei esimerkiksi arvioitu vapaan kentän projektien vaikutuksia – Taittuun työstä saadaan tutkimustuloksia pian Helsingin yliopiston valtiotieteen laitoksen sosiaalipsykologian tutkimuksessa. ”Olen hieman kyllästynyt taiteen veli-maTTi leHikoinen istuu pitkää tuomiota Sörkassa. Hän on osallistunut vankilassa kahteen teatterituotantoon ja esimerkiksi kuvataidekurssille viime kesänä. Kysymyksiin hän vastaa kuvataidekurssin aikana. Taidekurssit ovat tapa täyttää vankilan puuduttava arki, mutta myös löytää itsensä ja tarkoitus omalle elämälle. Ja samalla myös ehkä hyödyttää yhteiskuntaa. ”Olen löytämässä itselleni uuden identiteetin ja ylipäätään syyn jatkaa elämää”, Lehikoinen kirjoitti tapaamisen jälkeen. Hän myös mainitsi halun tehdä jotain merkityksellistä muiden vankien ja yhteiskunnan auttamiseksi. Jatkoimme keskustelua Paluulento-teatteriesityksen harjoitusten käynnistyttyä. ”Pointti tässä kaikessa on se, että me kaikki vapaudumme täältä joskus. Mitä sitten tapahtuu? On olennaista, missä kunnossa olemme siinä vaiheessa. On yhteiskunnan etu, että meitä kuntoutetaan – se portti aukeaa lopulta kaikista pahimpiakin rikoksia tehneille.” keskusTellessamme puhelimessa teat teriharjoitusten jälkeen Lehikoinen viittasi muutaman viikon takaisiin tapahtumiin: Helsingin Kannelmäessä edelliskesänä ehdonalaiseen päässyt elinkautisvanki puukotti itselleen tuntematonta henkilöä kasvoihin. ”Näiden kuntouttavien hankkeiden mitattavuus on hakusessa, mutta toisaalta ihmishengen arvoa ei voi mitata rahassa. Jos onnistumme säästämään yhdenkin hengen näillä projekteilla, niin ne maksavat kaikki itsensä takaisin. Kun yhteiskunnalla ei ole rahaa kuntoutukseen, niin ei porukka terveempänä vankilasta ulos tule. Nykyisellään vankila on ensisijaisesti säilöntäpaikka.” Erilaiset projektit ja kuntoutus kuitenkin tarvitsisivat Lehikoisen mukaan jatkuvuutta. ”Vaikka täällä vankilassa ei saa olla inhimillinen tai ystävällinen, meidän teatteriporukastakin tulee tämän myötä jälleen ihmisiä. Jos tämä ei jatku, niin se kehitys menee hukkaan ja jää hyödyntämättä. Tämän toiminnan pitäisi olla osa vankilan arkea, kuin liikunta ja sauna.” ”Eikä tämä oikeasti ole rahasta kiinni. Yksi suljetun vankilan vanki maksaa vuodessa 75?000 euroa, ja muutaman vangin hinnalla esimerkiksi Taittuu pyörii vuoden. Mutta eihän näitä aina haluta laskea.” Leikkauskiiman riivaamassa yhteiskunnassa jalkoihin jäävät heikoimmat ja ne, jotka eivät pysty puolustamaan itseään. Heitä ovat esimerkiksi lapset, mutta he sentään saavat taakseen puolustajia. Vankien puolesta harvempi kuitenkaan nousee barrikadeille. ”Ei poliitikot halua viedä tätä maaliin, koska äänestäjät vaikuttavat jaloillaan. Meidän jeesaaminen on poliittinen itsemurha.” ”ensimmäinen teatteriproduktio palautti minut pahalta sivuraiteelta. Ensimmäisen vankeusvuoden jälkeen en edes tunnistanut itseäni, ja se projekti herätti minut elämään. Kerrannaisvaikutukset ovat valtavat, ja se tuntuu hyvältä. Haluan tehdä vielä jotain hyvää elämässäni, ja tämä voisi olla se tapa”, Lehikoinen sanoo ja viittaa kuntoutusohjelmien puolesta työskentelyyn. Itsereflektio ja muista vangeista huolehtiminen ei tee Lehikoisenkaan rikosta tekemättömäksi, mutta se on hyvä alku. Ehkä hän ja monet kaltaisensa vangit vielä joku päivä pystyvät olemaan sinut itsensä kanssa ja kohtaamaan yhteiskunnan. Se olisi meidän kaikkien etujen mukaista. Jari Tamminen ”Ihmishenkiä säästyy, kun tehdään teatteria” vaikuttavuuden arvioimiseen. Vangit voisi myös kohdata ihan ihmisinä. Ja meidän pitää yhteiskuntana päättää, kohtaammeko ihmiset ihmisinä ja autammeko heitä eteen päin riippumatta siitä, ovatko he rikollisia vai eivät. On hienoa, että näiden hankkeiden tuloksia ja vaikuttavuutta tutkitaan, mutta ei siihenkään tarvitse hirttäytyä.” vankeuden sTigma on vahva. Niin vahva, että se tarttuu herkästi myös vankien kanssa tekemisissä oleviin. Martikainen ei ole varma, onko hänellä enää paluuta perinteisempien teatteriprojektien pariin. Nyt ei kuitenkaan ole oikea hetki murehtia siitä. Tällä hetkellä ohjaaja on kiinnostuneempi työryhmänsä jäsenten minäkuvasta. ”Taiteen tehtävä on tehdä vapaaksi, ja tässä tapauksessa vapaaksi rikollisen statuksesta, edes hetkeksi. Meidän tapauksessamme se vaatii myös pitkäjänteisyyttä ja kurinalaisuutta.” Se, että pystyy ottamaan etäisyyttä itseensä ja arkeensa, voi osaltaan auttaa jatkossa mukautumaan, kun vapautuvan vangin on palattava muun yhteiskunnan pariin. Silloin ei ole haitaksi, jos pystyy näkemään itsensä muunakin kuin vankina. ”Uskon, että yksi stigmasta vapauttava tekijä on se, että me emme ole erityisen kiinnostuneita kenenkään tuomioista. Tietysti olemme kiinnostuneita ihmisistä ja heidän elämästään, mutta siihen elämäänhän kuuluu paljon muutakin kuin tuomio. Vankilassa on sitten erikseen tyypit, jotka hoitavat vartioinnin ja tuomion toteutumisen, minun ei tarvitse tehdä sitä.” Martikaisen ja Taittuun tuotantojen yhteydessä ei myöskään yksilöidä työryhmäläisten tuomioita: korkeintaan ilmoitetaan yhteisesti, mistä rikoksista työryhmän jäseniä on tuomittu. Aina tämä ei kuitenkaan kaikkia yleisön ja median edustajia tyydytä. ”Vankilahan on hirveän mediaseksikäs paikka. Siellä olevat henkilöt ovat todistetusti tehneet jotain väärin, ja heidät on tuomittu. Minä kuitenkin vihaan rikollisuuden romantisoimista. Pahat teot ovat pahoja tekoja, sopimukset ovat sopimuksia, ja niiden rikkominen on perseestä. Ei minulla ole mitään romanttista kuvaa vangeista tai vankiloista.” Myös vankila laitoksena on Martikaisen mielestä väärällä tavalla romantisoitu. ”Oikeuslaitos ei aina tee oikein, eikä se ole aina oikeassa, mutta on tärkeää, että meillä sellainen on. Sen avulla myös uhri voi päästää irti taakasta ja antaa sen yhteiskunnan kannettavaksi.” sen lisäksi , että teatteriesitykset tarjoavat vangeille ja näiden läheisille mahdollisuuden nähdä osallistujat uusissa rooleissa, ne pakottavat myös yhteiskunnan kohtaamaan tabun. ”Rikollisuus ja vangit ovat meidän kollektiivinen häpeä, ja omaa häpeää kohti on vaikea katsoa.” Katsoa sitä kuitenkin pitää, vaikka se välillä onkin vaikeaa. Muuten me emme kykene kehittymään yhteiskuntana. Hannele Martikainen: Paluulento. Esitykset Koko-teatterissa 25.2. ja 26.2. klo 18.
1 / 2016 • 41 kulttuuri Seinäkukkanen Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sisäpiha, 25.1. 2016. Ku va: An u Su ora nta
42 • 1 / 2016 seikkailevat tilhet Katukuvaan ilmestyneet taulut yllättävät aina. Boing on tarjonnut näitä yllätyksiä pahaa-aavistamattomille ohikulkijoille jo yli sadan taulun verran. TeksTi Jari Tamminen ”a ik a HarvaT käyvät taidenäyttelyissä, ja galleria on minun mielestäni hieman ankea ympäristö taiteelle – sinne menevät vain valmiiksi vihkiytyneet. Minä teen koko kaupungista gallerian ripustelemalla tauluja ympäriinsä”, kertoo Boingiksi esittäytyvä taiteilija. Boing-tauluihin törmää lähinnä sattumalta. Ympäristöään seuraava ja pääkaupunkiseudulla liikkuva löytää niitä esimerkiksi talojen kivijaloista, sähköbokseista ja sillanalusista. Teosten keskiössä ovat tilhiksi väitetyt siivekkäät, jotka löytyivät teemaksi pyytämättä ja yllätyksenä. ”Eiväthän tämmöiset asiat tule mistään rationaalisista tai järkevistä ajatuksista. Piirsin joskus jonkun linnun, ja se jäi päälle.” Nimi vuonna 2004 päivänvalon nähneelle linnulle – ja taiteilijalle itselleen – löytyi tilhen englanninkielisestä nimestä. Bohemian Waxwing lyheni pian muotoon Boing. TaiteilijaBoingilla on tausta katutaiteessa ”jostain 1990-alusta alkaen”, ja tie on johtanut mutkien kautta graffiteista lintutauluihin. Perinteisiin kehyksiin sujahtavat teokset on tehty pääasiassa tusseilla, mutta toisinaan myös esimerkiksi öljyväreillä. Kehykset ovat peräisin alennusmyyntien ja halpahallien eurolaareista. Valmiit taulut kiinnittyvät seinään rakennusmassalla, jonka voi levittää jossain sopivassa paikassa taulun takapuolelle. Teoksen voi painaa paikoilleen hujauksessa. Boing-linnun esiintymiset eivät kuitenkaan ole rajoittuneet pelkästään yllättäviin tauluihin. Esimerkiksi Helsingin Suvilahdessa on lintuja näkynyt betonille suihkittuna, idea kauPungisTa galleriana on usein toistuva ajatus katutaiteessa. Boing kuitenkin antaa ajatukselle syvyyttä ripustelemalla ympäriinsä juuri perinteiseen taidemaailmaan viittaavia kehystettyjä töitä. Jos kehykset ovat taiteen merkki, niin katutaiteeseen penseästikin suhtautuva katsoja voi löytää itsensä miettimästä, kuinka suhtautua kehystettyyn mutta luvattomaan taiteeseen. ”Teosten paikoista olisi ihan hauska tehdä kartta, mutta sittenhän ne häviäi sivät nopeammin”, Boing naurahtaa. Vaikka väliaikaisuus kuuluukin asiaan, ei teosten tarvitse hävitä paikoiltaan tarpeettoman nopeasti. Usein esimerkiksi Helsingin keskustassa näkyvälle paikalle laitetut teokset häviävät parissa päivässä, mutta sopivan ovelassa jemmassa olevat saattavat pysyä paikoillaan vuosiakin. ”Ja se sattuman kautta löytäminen on hienoa tässä. Että joku ensimmäistä kertaa törmää tuollaiseen ja jää ehkä miettimään, että WTF, mitä mä just näin?” Näiden löytöjen myötä yleisökin oppii seuraamaan ympäristöään hieman eri tavoin. Tähän eri tavalla näkemiseen liittyy myös kysymys luvattomuudesta ja siitä, millä oikeudella Boing katsoo värittävänsä yhteistä elinympäristöämme. ”Nyky-yhteiskunnassa ihmisille on usein mahdotonta selittää motiiveja, joilla ei ole taloudellisia perusteluja. En missään nimessä koe, että minulla olisi mitään erioikeutta keneenkään muuhun nähden. Ennemminkin toivoisin, että ihmiset ottaisivat vastuuta yhteiskunnasta – jos he valittavat, että kaikki on hanurista eikä ole kivan näköistä, niin tekisivät sille jotain.” kaTuTaiTeen ja perinteisen kuvataiteen erot ja hylätyistä huviloista tunnetussa Kruunuvuoressakin komeilee muutama lintu romahtaneen huvilan seinässä. ”Hahmon kanssa voin tehdä, mitä haluan. En ole rajoittanut sitä mitenkään ja annan sen yllättää itsenikin.”
1 / 2016 • 43 kulttuuriHäirintä Kohta vuosi vaaleista Boing uJuTTi yhdessä You People Crew’n kanssa poikkeuksellisen rehellisiä vaalijulisteita virallisiin julistetelineisiin edellisissä presidentinja eduskuntavaaleissa. Tavoitteena oli osoittaa vaalilupausten ja toteuman ero. Julisteissa poseerasi perinteisellä – jopa kliseisellä – porvarisilinterillä varustettu Jabba the Hutt, joka julisti muun muassa: ”Työ kansalle, palkka eliitille.” ”Ihmiset ovat yhdistäneet vaalijulisteen hahmon Timo Soiniin, mutta enemmän me kelasimme Elina Lepomäen kaltaisia hahmoja. Jos hänenlainen ehdokas olisi oikeasti rehellinen vaaliposterinsa tekstien kanssa, niin tuossa on lopputulos.” ”Hänhän on kuin joku kärjistetty sarjakuvapahis, joka on politiikassa siksi, että hän haluaa orjuuttaa ihmiset ja laittaa heidät duuniin mahdollisimman huonolla liksalla, jotta eliitti saisi enemmän. Ja hajottaa vielä turvaverkotkin, jotta ei ole muita vaihtoehtoja kuin tehdä orjana duunia.” Nyt, vajaa vuosi edellisten vaalien jälkeen Boing kokee kritiikin edelleen osuvaksi ja perustelluksi. ”En oikein näe, että meno nykyisellä vaalitavalla muuttuisi parempaan suuntaan. Ehdokkaat heittelevät mielikuvasloganeita, joiden perusteella ihmiset äänestävät, ja lopulta tehty politiikka on täysin lupausten vastaista. Jos ihmiset tietäisivät, mitä oikeasti ovat äänestämässä, olisi meillä mahdollisuus saada vaalien jälkeen jotain muutakin kuin paskaa käteen.” eivät Boingin mielestä rajaudu pelkästään siihen, missä ja miten katsoja kohtaa teoksen. ”Katutaide poikkeaa perinteisestä kuvataiteesta siinä, että sen tavoitteena on useimmiten tehdä asuinympäristöstä hauskempi mesta. Katutaide on mitä puhtainta taidetta, koska sen motivaatio ei tule rahan tekemisestä, vaan sitä tehdään rakkaudesta lajiin.” Boing muistuttaa, että esimerkiksi harrastajamäärien puolesta katutaide myös jyrää monet perinteisemmän kuvataiteen muodot mennen tullen. ”Katutaide eri muodoissaan on yhtä merkittävä murros kuvataiteelle, niin kuin kevyen musiikin tulo oli klassiselle musiikille. Katutaide toimii eri kriteereillä, eikä se ole elitististä.” Boing: BOhemian WaxwING Vantaan taidemuseo Artsissa 27.2. alkaen Sinä & Minä muotokuva -näyttelyssä. www.instagram.com/boinghellsinki ensi-ilta 9.2.2016 käsikirjoitus Anna Krogerus, työryhmä ohjaus Sakari Kirjavainen rooleissa Anu Koskinen Eeva Putro Ella Pyhältö Lipunmyynti (09) 4342 510, ti–pe klo 11–14 Erottajankatu 5, 00130 Helsinki – tuokioita Tove Janssonin jalkojen juuressa Mosaiikkitori 2, Vuosaari, vuotalo.? Vuotalo Klubi-ilta, A-oikeudet, ovet avataan klo 18.30. Liput: 09 310 12000 ja Ticketmaster Suomi Faso Kan la 6.2. klo 19, alk. 10/8 € Suomalais-afrikkalaisen yhtyeen melodinen ja vauhdikas musiikki ei jätä ketään kylmäksi! la 5.3. klo 19, alk. 10/8 € lla 5555 3333 kl kl kl kl klo 19 19 19 19 llll alkkkkk 11110/ 0/ 0/ 0/ 0/8888 €€€€ Sonic Cradle S i C dl Singing Bowl la 9.4. klo 19, alk. 10/8 € llla 999 44 kl klo 9 19 l alkk 10/8 € Glomas Ensem ble kansainvälistä journalismia suomeksi. tilaaDiplo mondediplo.fi alkaen 30€/vuosi Sisältää myös digilehden
44 • 1 / 2016 kulttuuri näyttelijät ja klovnit oikeuden sanansaattajina Jalostamo-kollektiivin Rechnitz, Red Nose Clubin Punainen viiva ja Rospuutto-ryhmän Elonkehä hakevat kaukaa, mutta osuvat lähelle. l avalla olevan pöydän ääressä istuu viisi näyttelijää, jotka esittävät näyttelijöitä. He keskustelevat käynnistymässä olevasta esityksestä ja varailevat siitä rooleja itselleen. Näytelmä käsittelee vuonna 1945 Rechnitzin linnassa järjestettyjä ylellisiä juhlia, joiden erityisenä ohjelmanumerona teloitettiin liki kaksi sataa unkarinjuutalaista pakkotyöläistä. Itävaltalaisen Nobel-kirjailija Elfriede Jelinekin teksti on monitasoista ja tyylillisesti vaihtelevaa. Faktavuodatukset, satiiri ja parodia niveltyvät vihjailuun, pamfletointiin ja säälimättömään itsetutkiskeluun. Näytelmän ensimmäisessä osassa tutkitaan historiallisten tapahtumien tulkitsemisen vaikeutta. Toisessa osassa kuvataan joukkomurhasta vastuullisten vieraantunutta pakolaisaikaa Sveitsissä. Väliajan jälkeisessä päätösosassa käsitellään etenkin ihmisen suhdetta kehoonsa ja kuolemaan. Esityksen kirjallinen luonne ja eri suuntiin repivät näyttämölliset ratkaisut haastavat katsojan vastaanottokykyä tavan takaa. Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjauksen vahvuus on sitoutumisessa teoksen päämääriin ja sen tragedian syvyyteen. Ilmaisun kulkiessa sfääreissä näyttämöä peittävä multa ja Jarkko Mandelinin tanssin fyysisyys pitävät esityksen juuret tiukasti maassa ja kehossa. Esityksen avautuessa kerros kerrokselta näyttelijät pääsevät taluttamaan katsojan niin kuilun kuin peilinkin eteen. Rechnitzin verilöyly ei olekaan vain historiallinen hetki, vaan julmuus toisten kärsimystä ja torjunta omaa kuolevaisuuttamme kohtaan elävät vahvana omassakin ajassamme. HisTorian kauTTa tähän aikaan koukkaa myös Red Nose Clubin sovitus Ilmari Kiannon vuonna 1909 ilmestyneestä Punaisesta viivasta. Tässä suomalaisen demokratian syntykuvauk sessa kerrotaan takakylillä äärimmäisessä köyhyydessä lapsikatraansa kanssa elävistä Topista ja Riikasta. He eläytyvät ajatukseen siitä, että ääni oikeutta laajentaneen uuden vaalilain myötä vuoden 1906 eduskuntavaalit voisivat muuttaa kaiken paremmaksi heidänkin elämässään. Esityksessä alkuteoksen naturalistinen kärsimys on muokattu tyylitajulla klovnerian, improvisaation ja mimiikan kautta aukeavaksi tragikomediaksi. Punanenäiset pellet Zin (Timo Ruuskanen) ja Mike (Tuukka Vasama) eläytyvät surumielisen empaattisesti teoksen henkilöihin ja kohtauksiin. Väillä viitataan Kiannon henkilöhistoriaan ja tehdään viiltäviä rinnastuksia tähän päivään. Klovnien saumaton yhteistyö korostuu musiikkiesityksissä: Iggy Popin, Lou Reedin ja Sheryl Crow'n yhteys Kiantoon ei ole ilmeinen, mutta hämmentävän toimiva kuitenkin. Kiertäväksi vierailuesitykseksi hyvin soveltuvan esityksen on ohjannut Otso Kautto. Sama työryhmä vastasi myös Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien sovituksesta. Nytkään klovnerinen luenta ei hukkaa alkuteoksen viiltävää draamaa, vaan tukee sitä. Samalla Kiannon teksti taipuu varoittamaan siitä, kuinka koko viime vuosisadan ajan rakennettu hyvinvointivaltiomme on murtumassa. Köyhyyden kärjistyessä myös herraviha nostaa jälleen päätään. klovniT ToimivaT sanasaattajina myös Rospuutto-ryhmän dokumenttiteatteriesityksessä Elonkehä. Se kuului tammikuun lopulla osana pohjoisen vähemmistökansojen teatteria esittelevän Jään reunalla -teatterifestivaalin ohjelmistoon. Jo lämpiöstä asti on selvää, että kyse ei ole tavanomaisesta teatteriesityksestä. Käy nopeasti ilmi sekin, miksi yleisö määrä on rajattu vain muutamaksi kymmeneksi. Kaksi valloittavaa klovnia (Laura Rämä ja Mirjami Heikkinen) tekevät kaikkensa saadakseen jokaiseen katsojaan henkilökohtaisen kontaktin. Kaikille annetaan esitykseen mukaan tyhjä kahvikuppi. Pääsaliin siirtymisen jälkeen ensimmäiseksi katsojille järjestetään musavisa. Liki neljätuntisen esityksen ensimmäisessä faktaosuudessa paneudutaan heinäkuussa 2015 julkaistuun kansainväliseen ilmastonmuutoksen riskiarvioon. Toisessa osuudessa klovnit johdattavat katsojat esiintymislavalle rakennettuun jurttaan. Siellä kuullaan Timo Mustosen tiedeartikkeliin perustuva kuunnelma, jossa luetellaan pohjoisiin vähemmistökansoihin ja heidän elinympäristöönsä kautta aikojen kuluessa kohdistunutta tuhoa. Kolmannessa osuudessa nähdään elokuvia paikallisten kylien toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Viimein koko esityksen kiteytyksenä siteerataan intiaaniaktivisti ja singersongwriter Buffy Sainte-Marien puhetta sorron syiden ymmärtämisestä. Pauliina Feodoroffin ohjauksen ydin on esityksen näennäisen kotikutoisessa muodossa ja taiten aktivoidussa yleisösuhteessa. Aseistariisuvan vilpittömät klovnit sulattavat kyynisimmänkin katsojan sydämen. Retkiseikkailu lavalla ryhmäyttää katsojat, ja väliaikatarjoilukin muuttuu vieraanvaraiseksi piknikiksi. Klovnien ja ohjaajan keskinäinen naljailu esityksen tekemisestä vahvistaa kotoisan tupaillan tunnelmaa. Elonkehä onkin yhtä aikaa analyysi, pamfletti ja runoelma. Se etsii ihmisen olemassaolon merkitystä luontoyhteyden, kadotetun pyhyyden ja yhteisöllisyyden kautta. Jalostamo-kollektiivi: Rechnitz (Tuhon enkeli) Esitykset Kiasma teatterissa 12.2. asti. 1/2 Red Nose Club: Punainen viiva Esitykset kevätkaudella Teatteri Avoimissa Ovissa, Lahden kaupunginteatterissa, Riihimäen teatterissa ja Kajaanin kaupungin teatterissa. Rospuutto-ryhmä: Elonkehä – laulujemme täytyy muuttua (jotta me voisimme muuttua) Seuraava esitys mahdollisesti helmikuussa Rovaniemellä. Sovittuja esityksiä huhtikuussa Itä-Helsingin Stoassa ja toukokuussa PohjoisKarjalan Selkiellä. TeksTi Tuomas ranTanen merkiTyksellisTä TeaTTeria . Elonkehä-esityksen uutterat klovnit (Mirjami Heikkinen ja Laura Rämä) saattelevat katsojat yhteisen kokemuksen äärelle.
1 / 2016 • 45 teatteri n äyTTeliJäT Anna-Elisa Hannula ja Severi Saarinen seisovat ennen esityksen alkua näyttämöllä ja ovat keskustelevinaan keskenään. Itse asiassa he esittelevät elekielensä yleisölle. Katsojat tietävät heidän esittävän koulupoikia, jotka ajelevat pitkin Saksaa vanhalla Ladalla. Näyttää siltä, että Hannula tulee puhumaan poikana ehdottoman naisellista ja Saarinen miehekästä ruumiin kieltä. Tampereella nähtiin viime syksynä monta esitystä, jossa nainen esitti miestä tai mies naista. Mitä voimaperäisemmin näyttelijä käytti oman sukupuolensa ilmaisukeinoja, sitä hauskemmin ja hyökkäävämmin paljastui toiselle sukupuolelle ominainen olemisen tapa. Hannula ei tyydy pelkkään sukupuolipiirrehassutteluun. Hän ei esitä poikaa, vaan naispuolista näyttelijää, joka esittää poikaa. Näin tehdessään Hannula muistuttaa jokaisella liikahduksellaan rakenteesta, johon teatterin lumovoima perustuu. TamPereen Työväen Teatterin Lada on nuorisolle suunnattu näytelmä, joka perustuu Wolfgang Herrndorfin romaaniin Tschick (2010). Teemoina ovat vapaus, ystävyys ja eristyneisyyden voittaminen. Tunnelman luojana toimii suora huumori. Superrikkaasta ja kelvottomasta perheestä oleva Maik ja köyhästä venäläisperheestä tuleva Tschick joutuvat samalle luokalle. Pojat lähtevät varastetulla autolla tapaamaan Tschickin isoisää. Tehosteet tuovat mieleen 1980-luvun diskomaailman ja 1990-luvun teatterin. Israelilaisen Micha Kaplanin säveltämä ja suomalaisen Anton Äikään vetämä musiikki sykähdyttää kieltämättä toisella tavalla kuin muinainen purukumijytä, mutta räime ja välkytys estävät silti vuorovaikutusta. Saksalainen, portugalilaistaustainen ohjaaja Pedro Martins Beja rakentaa esityksen kakofonian varaan. Näyttelijät puhuvat yhtä aikaa, ja Hannula huutaa Saarisen rumpujen jytkeessä. Minulta moni kohtaus olisi jäänyt hahmottamatta, jos en olisi lukenut etukäteen Herrndorfin kirjaa. Repliikkien hukkumisen hyvänä puolena on, että ruumiin kielen rooli korostuu. Hannul an näkökulma hallitsee hauskanpitoa. Hänen Maikinsa on tyylitelty hahmo. Saarinen puolestaan tekee Tschickinä perinteistä luonnenäyttelijän työtä. Äikäs esittää Maikin toista minää. Hän tuli rooliin viime hetkessä, kun Jari Ahola sairastui. Äikäs puolustaa äkkipaikkaansa erinomaisesti. Ladassa on jotakin pikkuisen piinallista. Esityksen rakenteessa ei ole samaa rytmikkyyttä kuin musiikissa. Piti istua odottamassa, miten kauan ne huutavat ristiin epämääräistä juttua. Mutta rakenteellisen epämukavuuden emotionaalinen lopputulos on kaikkea muuta kuin huono. Näytelmän jälkimaku on suru, joka ei tullut hahmojen epäonnistumisesta vaan onnistumisesta. Ladassa kävi sääliksi ihmistä, niin kuin parhaassa teatterissa tapahtuu. Kakofoninen melske alkoi tuntua jollakin tavalla sopivalta. Meteli nousi siitä kaipuusta ja yritteliäi syydestä, mistä haikein myötätunto on kotoisin. Lada Tampereen Työväen Teatterissa 22. huhtikuuta saakka. Ikärajasuositus K-15. luokkatovereiden lada yrittää ajaa yli luokkarajojen TeksTi PerTTi Julkunen Ka ri Su nn ari / Tam pe ree n Työ väe n Tea tte ri
46 • 1 / 2016 kulttuuri Banaali pahuus Buenos aires, 1960 . Loppuunkulunut ja laiha Ricardo Klement matkusti bussilla. Pois jäädessään Klementin viereen liimaantui tuntematon mies, joka otti tästä rajusti kiinni ulkona. Klement yritti kauhuissaan pyristellä irti. Turhaan. Päällekäynyt mies oli nuorempi ja vahvempi. Hyökkääjä työnsi koko kätensä Klementin suuhun. Hänet pakotettiin autoon, joka pian huristeli pois. Kaappaajat olivat Israelin tiedustelupalvelun Mossadin agentteja. Hanska työnnettiin suuhun, jottei mies ehtisi niellä syanidikapselia. Klement-peitenimen taakse kätkeytyi itse Pahuus. Uhri oli natsi-Saksan suurimpia tuhokoneita. Hän oli Adolf Eichmann, mies, joka oli kuljettanut miljoonia ihmisiä polttouuneihin. Juutalaistaustainen historioitsija Hannah Arendt seurasi Eichmannin oikeudenkäyntiä – ja Arendtin johtopäätökset ravisuttavat maailmaa edelleen. PaHuus TaiTeessa pukeutuu näyttävästi. Pahuus edustaa valtaa, ja sen dramaattinen hahmo käyttää vallan symboleita: raskaita koruja, kultaisia kahleita, turkiksia ja olkapäiltä roikkuvia pääkalloja. Ainakin tällä on pelottavan vahvat mustat kajalit silmäkulmissa. Vaikka Dante 1300-luvulla varoitti yksityiskohtaisesti Helvetin piireistä, silti vanhan vihtahousun kanssa on tehty diilejä kautta maailmankirjallisuuden. Tohtori Faustus janoaa tietoa, ja siitä ookoo hinta on sielu paholaiselle. Don Juan, Mozartin Don Giovanni, viettelee, pettää ja tappaa, ja totta kai ylivilkkaan herran nappaa paholainen. Puškinin Patarouvassa halutaan voittaa korttipelissä, ja Oscar Wilden narsistinen Dorian Gray kammoaa vanhenemista: diili tuo lyhytaikaisen avun. miHail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksen paholainen on älykäs ja ilkikurinen hahmo. Hänen tehtävänsä on paljastaa pahuus, mutta ei edustaa sitä. Pelolla hallitsevassa organisaatiossa asuu vääryys, jota Bulgakovilla edustaa Pontius Pilatus. Pahuus piileskelee byrokratiassa, sen kasvottomissa hallinnon rutiineissa. Adolf ”Minä tottelin vain käskyjä” Eichmanin oikeudenkäynnissä todistajat kertoivat karmaisevista joukkomurhista. Psykiatrit tarkkailivat syytettyä. Holokaustista selvinnyt juutalaisyhteisö inhosi Arendtin raportteja. Valtaviin rikoksiin syyllinen ei ollutkaan dramaattinen psykopaattinero, vaan säälittävän tuntuinen kauppamatkustaja, joka haki hyväksyntää muilta. Arendt väitti, että pahuus onkin banaalia ja tyhmää. Se on läsnä, kun totellaan kyseenalaistamatta ja halutaan vain kuulua joukkoon miettimättä seurauksia. Väitteen pahuuden arkisesta huomaamattomuudesta koettiin jopa syyllistävän juutalaisia omasta joukkomurhastaan. Eichmann hirtettiin. Silti monien mielestä tarinan loppu ei ollutkaan oikeanlainen. Arendtin johtopäätös, jonka mukaan Eichmann kaikessa arkisuudessaan oli kuin kuka tahansa meistä, antaa pahuudelle kaikkein pelottavimmat kasvot. iida simes Margarethe von Trottan ohjaama Hannah Arendt -elokuva on YLE Areenassa 10.2. saakka. tuHkaa ja timantteja Ku va : Ve ld a Pa rk kin en Kirj oitt aja on jaz zia , elo kuv ia ja kirjo ja rak asta va elä m änt ap ase m ioo tikk o. m a x Blumenthal haluaa, että puhe konfliktista Israelin ja Palestiinan välillä lakkaa. Hän ei halua haudata asiaa – päinvastoin – mutta Blumenthalin mukaan on väärin puhua konfliktista, kun kyse on miehityksestä. Sanat ovat erityisen tärkeitä journalismissa. Joulukuun alussa Rauhanfoorumissa Helsingin yliopistolla puhunut journalisti kertoo esimerkkinä uutisoinnista, jossa palestiinalaisia ”menehtyy” väkivaltaisuuksissa, kun taas israelilaisia ”tapetaan”. Yhdysvalloissa lehdistö tuottaa hänen mukaansa entistä räikeämpää propagandaa Israelin puolesta. ”Yhdysvaltalaisessa mediakulttuurissa on valtava ongelma, sillä näitä pro Israel -ihmisiä on korkeilla paikoilla. Mutta viime vuosina on tapahtunut myös positiivista kehitystä, sillä online-julkaisut kuten Electronic Intifada ja Mondoweiss ovat lisänneet vaikutusvaltaansa. Jälkimmäinen oli aluksi vain blogi. Sitä piti amerikanjuutalainen tyyppi, joka periaatteessa potkittiin ulos New York Magazinesta, koska hän oli liian kriittinen Israelia kohtaan.” Mondoweissin perustaja Philip Weiss edustaa samaa riippumatonta journalismia ja kriittistä juutalaista näkökulmaa Palestiinan kriisiin kuin Blumenthal itsekin. ”Nykyään kaikki on hattaraa. Julkkisten tissivilahduksia ja terrorin pelkoa. CNN on periaatteessa Isisin ja Donald Trumpin kampanjan promootiohaara. BlumenTHal kirjoittaa muun muassa nettijulkaisu Alternetiin. Hän on kirjoittanut Palestiina-aiheesta myös kirjat Goliath: Life and Loathing in Greater Israel (2009) sekä The 51 Day War: Ruin and Resistance in Gaza (2015). Rauhanfoorumin yhteydessä häneltä esitettiin James Kleinfeldin kanssa tehty dokumentti Je Ne Suis Pas Charlie, joka käsitteli rasismin ja äärioikeiston nousua Ranskassa Charlie Hebdo -iskun jälkeen. Ansioluetteloon mahtuu myös juttuja The New York Timesissa ja The Guardianissa, mutta Blumenthal ei ole päätynyt turvalliseen uraputkeen, johon hänellä olisi kaikki edellytykset. Hänen journalisti-isänsä on toiminut Clintoneiden neuvonantajana ja hänen veljensä on journalisti. Uransa alussa Blumenthal vakiinnutti asemansa raportoimalla valtavirtamediaan muun muassa murhista Meksikon rajakaupungissa. Hänen Palestiina-raportointinsa osoittautui kuitenkin vaikeaksi tapaukseksi. ”The Nation -instituutti, joka oli antanut minulle apurahaa vuosien ajan, periaatteessa katkaisi rahoituksen, kun aloin kirjoittaa tästä aiheesta. En usko, että monikaan lehti julkaisisi juttujani. Ei siksi, etten olisi lahjakas journalisti, mutta koska he eivät halua julkaisusta seuraavaa päänsärkyä ja vastustusta.” Blumenthal myöntää kuitenkin olevansa valkoisena amerikkalaisena miehenä etuoikeutettu. ”Voin sanoa mitä vaan ilman, että joudun pelkäämään päätyväni syytettyjen penkille. sananvaPaus on aihe, jota sivutaan myös Je Ne Suis Pas Charlie -dokumentissa. Toimittajat kyselevät keskiluokkaisilta pariisilaisilta, uskovatko he rasismin lisääntyneen Ranskassa iskun seurauksena. ”En ole huomannut rasistisen diskurssin voimistuneen”, Yhdysvaltalainen Max Blumenthal uskoo, ettei journalismin tulisi pyrkiä objektiivisuuteen vaan eettisyyteen. TeksTi kaisu Tervonen kuva velda Parkkinen max BlumenTHal kerää journalistisille projekteilleen rahoitusta yksityisiltä tahoilta. ”Se on osa kampanjoivan journalistin työtä, selvittää kuinka tulet toimeen tekemättä kompromisseja. Joskus se saattaa tarkoittaa myös toisen työn tekemistä sivussa.” Hankala paskiainen
1 / 2016 • 47 kulttuuri kulttuuri yksi haastateltavista vastaa. Toinen äityy ihmettelemään, miksi uskonnon merkkejä pitäisi kantaa näkyvästi. Huivilla hiuksensa peittävä musliminainen puolestaan kertoo, kuinka pelkkä julkisten kulkuvälineiden käyttäminen vaatii ny kyään ”voimakasta tahtoa”. Blumenthalin mukaan toisten sana on vapaampi kuin toisten. ”Jos organisoidut palestiinalaisten oikeuksien puolesta olet non-charlie. Sinua ei edes lasketa mukaan sananvapauskeskusteluun.” Vaikka Blumenthal itse puhuukin etuoikeutetusta asemasta, on hänelläkin ollut vaikeutensa – myös Euroopassa. Pariisissa hänen puheensa yliopistolla peruutettiin, kun äärioikeistolainen Jewish Defense League uhkasi hyökätä tilaisuuteen. ”Se oli täydellinen farssi. Etenkin Charlie Hebdo -spektaakkelin jälkeen, kun yli miljoona ihmistä oli marssinut sananvapauden puolesta.” Puhe saatiin lopulta pidettyä. Enemmän Blumenthal kertoo järkyttyneensä vastaanotostaan Saksassa. Vihreä poliitikko Volker Beck syytti häntä julkisesti antisemitismistä ja esti vasemmistopoliitikkojen tuella hänen esiintymisensä Berliinin Volksbühnessä. suomessa Blumenthalin puhe ei saanut aikaan kohua, mutta tuotti sentään yhden vihaisen mielipidekirjoituksen. Kirkko & kaupunki -lehden sivuilla julkaistussa tekstissä kerrottiin Blumenthalin yllyttäneen paikallisia ”hyökkäämään muun muassa sotilaallisen puolustuksemme kohteisiin”. Sitä Blumenthal ei tehnyt, mutta hän kertoi britannialaisten ja norjalaisten aktivistien menestyksistä paikallisten asetehtaiden pysäyttämisessä väkivallattomin keinoin ja kehotti paikallisia aktivisteja kokeilemaan samoja keinoja. ”Rohkaisen ihmisiä ottamaan oppia toisilta aktivisteilta. Jos hallituksenne lähettää tai ostaa aseita Israelista, pelkän valittamisen sijaan sille voi yrittää tehdä jotain. Norjassa Nammon asetehdas pysähtyi päivän ajaksi. He menettivät rahaa. Uskon, että hintalapun laittaminen miehitykselle on hyvä toimintakeino.” Blumenthal ei pidä itseään aktivistina vaan ”kampanjoivana journalistina”. Hänen mukaansa journalismin tehtävä ei ole pyrkiä objektiivisuuteen – joka pahimmillaan tarkoittaa äänen antamista tasapuolisesti miehitetylle ja miehittäjälle tai rasistille ja rasismin uhrille. Journalismin tulisi ennemmin pyrkiä faktoihin ja eettisyyteen. ”En halua esittää olevani objektiivinen, koska se on hevonpaskaa. Tahdon olla mahdollisimman hankala paskiainen ihmisille, jotka tekevät pahaa.”
kirjalliSuuS J ack kirBy (1917– 1994) on painunut monien mieleen erityisesti melkoisen trippailevien supersankariseikkailujen kautta. 1960-luvulla muun muassa Ihmenelosien ja Thorin touhut todella omituisiin pop-hallusinaatioihin kiidättänyt taiteilija jätti kädenjälkensä koko alaan – hän vaikutti keskeisesti myös siihen, millaiseksi Marvel-kustantamon visuaalinen ilme kehittyi. Työskentely suuren kustantamon leivissä rajoittaa usein liikkumatilaa. Lopputulos on lähes aina enemmän tai vähemmän kollektiivisen prosessin lopputulos, ja korvausten sekä kun nian jakaminen on aina herkkää puuhaa. 1960-luvun loppupuolella Kirbyn kollega Joe Simon (1913–2011) väänsi kustantajan kanssa kättä Kapteeni Amerikan tekijänoikeudesta. Hässäkän yhteydessä Kirby sopi Marvelin kanssa, että kaikkien hänen luomustensa oikeudet siirtyvät kustantajalle. Vaikka Kirbyn liksa oli hyvä, repesi tästä vähitellen juopa, ja vuonna 1970 hän siirtyi kilpailevan DC Comicsin leipiin (palatakseen myöhemmin takaisin Marvelille). Rahan lisäksi kränää aiheutti tunnustuksen puute ja taiteellisen vapauden rajoittaminen. vuonna 2009 Kirbyn perikunta polkaisi käyntiin oikeusjutun, jonka tavoitteena oli saada haltuun Kirbyn luomien hahmojen oikeudet. Merkityksetöntä tuskin oli se, että näiden hahmojen ympärille rakennetut elokuvat ovat nousseet 2000-luvulla historian tuottoisimmaksi elokuvasarjaksi. Vuonna 2014 perikunta ja Marvel sopivat tapauksen oikeussalin ulkopuolella. Raha on epäilemättä vaihtanut omistajaa. Tämän lisäksi Kirbyn nimi mainitaan nykyään noiden sarjakuvafilmatisointien alussa. Mutta eivät Simonin ja Kirbyn perikunta ole ainoita, jotka ovat näistä kättä vääntäneet. Joe Shuster (1914–1992) ja Jerry Siegel (1914–1996) keksivät kaksistaan Superman-hahmon 1930-luvulla ja tarjosivat sitä useille kustantajille. Lopulta DC Comics tarttui syöttiin, ja Superman esiteltiin yleisölle vuonna 1938. Taiteilijat saivat ensimmäisestä tarinasta korvausta 130 dollaria, joka piti sisällään sekä työn osuuden että oikeudet hahmoon. Superman oli välitön hitti, ja hahmon suosio kasvoi räjähdysmäisesti vuosien ajan. Vaikka Shuster ja Siegel saivat työstään myöhemmin hyvän kuukausiliksan, eivät hekään olleet tyytyväisiä tilanteeseen. Kustantaja keräsi miljoonia heidän hahmollaan. Vuonna 1946 asiaa käsiteltiin oikeudessakin, mutta taiteilijoiden rahojen loputtua he tekivät vuonna 1948 sopimuksen kustantajan kanssa. Vuotta myöhemmin Shuster ja Siegel saivat potkut DC:ltä. 1975 he olivat jälleen oikeudessa vaatimassa oikeuksiaan, ja saivat sen seurauksena 35 000 dollarin vuosieläkkeen kustantamolta. Vuonna 1992 Shusterin perikunta sopi DC:n kanssa vuotuisesta 25 000 dollarin korvauksesta. Vuosituhannen vaihduttua perikunta kuitenkin vetosi Shusterin ja DC:n alkuperäisen, vuonna 1938 tekemän sopimuksen rauenneen ja vaati Supermanin oikeuksien palautumista taiteilijan perikunnalle. Lopulta, vuonna 2013 oikeus kuitenkin päätti, että perikunnan vaatimuksella ei ollut katetta. Oikeus vetosi toisen Supermanin luojan, Siegelin, perikunnan vuonna 2001 tekemään sopimukseen ja totesi hahmon DC:n oikeuksien päivittyneen sen myötä. Siegelin perikunta oli sopinut kustantajan kanssa kolmen miljoonan dollarin kertakorvauksesta sekä kuuden prosentin siivusta hahmon tuotoista. Näin toisen Supermanin isän perikunta sai miljoonien tulot ja toisen perikunta saa tyytyä muutamiin kymmeniin tuhansiin dollareihin. Vaikka tuottojen jako taiteilijan ja kustantajan välillä on ollut näissä tapauksissa kaukana reilusta, kannattaa myös muistaa, että tuskin kiistellyistä hahmoista olisi koskaan kasvanut rahantekokoneita ilman kustantajan panosta. 1990-luvulla joukko aikansa kovassa nosteessa olleita sarjakuvataiteilijoita erosi Marvelilta ja DC:ltä. Syyksi esitettiin tälläkin kertaa epäreilua myyntitulojen jakamista, tekijän oikeuksien siirtymistä kustantajalle sekä taiteellisen vapauden puutetta. Eronneiden joukossa olivat muun muassa supertähdet Todd McFarlane sekä Rob Liefeld. Taiteilijat perustivat oman kustantamon, Imagen, joka onkin sittemmin kasvanut varteenotettavaksi tekijäksi alalla. Vaikka kustantamon kantava ajatus oli julkaista tekijöiden itsensä omistamia sarjoja, ei kestänyt kovinkaan pitkään, kun esimerkiksi McFarlanen Spawn-sarjan taiteellinen vetovastuu siirtyi palkollisille. Kuinka tämä sitten poikkeaa tilanteesta, josta McFarlane itse pakeni vain joitain vuosia aikaisemmin? On jotenkin kestämättömän ironista, että myös Image päätyi pian oikeuteen – tekijänoikeusriidan takia. Kustantamolle keikkaa heittänyt Neil Gaiman vaati osaansa luomistaan hahmoista, mutta ei sitä saanut ilman vuosi kymmenen mittaiseksi venynyttä oikeudenkäyntien sarjaa. PiTäisikö TäsTä nyt vetää se johtopäätös, että kapitalistinen järjestelmä, taiteellinen luovuus ja tekijänoikeudet ovat yhtä helppoja yhdistää kuin vesi ja öljy ja tulitikut? Siegelin ja Shusterin Superman nähdään valkokankaalla elokuvassa Batman v. Superman (23.3.). Kirbyn ja Simonin hahmoja elokuvassa Captain America – Civil War (27.4). Liefeldin Deathpool elokuvateattereissa 12.2. 48 • 1 / 2016 Teks Ti Jari Tam mine n egmon T julkaisi albumillis en Jack Kirbyn Thorseikkailuja (arvostelu viereisellä sivulla). Mahdollis esti kustannus syistä albumi kuitenkin painettiin ilman värejä. Mahdollis esti kyseessä on ennakkolu uloton siirtymine n värityskirj amarkkino ille – jokainen voi itse värittää kosmokse n juuri sen väriseksi kuin haluaa. Kuvassa Voiman-to imituksen värittämä sivu albumista .
1 / 2016 • 49 kirjalliSuuS Stan Lee & Jack Kirby maHTava THor Egmont kustannus 2015, 280 s. Egmont julkaisi loppuvuodesta Mahtava Thor -albumin, johon on koottu joukko Stan Leen ja Jack Kirbyn tuottamia klassisia Thor-tarinoita. Alpparin sivuilla ukkosen jumala seikkailee avaruuden syövereissä ja kohtaa omituisia avaruusolioita sekä muita jumalhahmoja, jotka on lainattu Eddan jumalrunoista. Mukaan on mahdutettu myös yksi elävä ja maailmankaikkeutta ristiin rastiin kiertelevä planeettakin, koska miksipä ei. Nykyisiin tarinankerronnan konventioihin verrattuna nämä puolen vuosisadan takaiset tarinakaaren ovat lyhyitä, ja eeppisinkin saaga mahtui muutamaan lehteen (á 20 sivua). Perin juurin dynaaminen kuvitus tukee lennokasta kerrontaa, eikä koettelemuksissa turhaan pysähdytä mietiskelemään asioita muutamaa ajatuskuplaa pidemmäksi aikaa. Meno jopa hengästyttää. Parhaan kollaasiperinteen mukaisesti sarjakuvasivuille on istutettu myös valokuvia. Mikäli Leen ja Kirbyn tarinoita tarkastelee sukupuoliroolien kautta, niin hurjinkin soturijumalatar degeneroituu poikkeuksetta urhean miehen edessä polvilleen vajoavaksi neitokaiseksi hädässä. Emansipaatio ei välttämättä ole relevantti hästägi kyseisen julkaisun yhteydessä, ja monin osin seikkailut eivät kestä edes varovaisen kriittistä tarkastelua vuonna 2016. Ehkä niitä on kuitenkin kiinnostavinta tarkastella aikansa tuotteina ja kuvajaisina – ja tätä ajatusta vasten meno on viihdyttävän omituista sekä kunnollista. JArI TAMMINEN Charlie Christensen aarne ankka – kansankodin PesänJakaJaT Zum Teufel, 2015, 79 s. Aarne Ankka ilmestyi ensi kerran jo vuonna 1983. Disneyn mielestä Aarnen ulkonäössä on liikakin piirteitä, jotka muistuttavat Aku Ankasta. Silti siinä missä Aku päätyy aina raharikkaan setänsä vedättämäksi, Aarne käy väärinymmärretyn neron kyynisellä asenteella kulttuurista asemasotaa tukholmalaisista kaljakuppiloista käsin. Nyt Aarne saarnaa Heideggerista, Arendtista ja Hitleristä, ajautuu kännissä poliittisiin riitoihin nakkikioskilla, joutuu kavereiden Facebook-pilan kohteeksi ja törmäilee helposti hiiltyvän 97-vuotiaan pyörätuoleilevan Astrid-mumminsa kanssa uusnatseihin. Charlie Christensenin tarkka piirrosjälki tallentaa karikatyyrihahmojen elävien ilmeiden ohella häkellyttävän kaunista kaupunkikuvaa. Elävät ruutujaot ja silmää hivelevä sivutaitto ovat nekin parasta a-luokkaa. Kirjoituskynänkään terässä ei ole vikaa. Tarinaa elähdyttävät viisastelevat lohkaisut kuten: ”Sukuelimen pitää määrätä, muuten aivoilla ei ole mitään miettittävää.” Tai: ”Totuus on niin ilmeinen, että se vaikuttaa typerältä. Typeryyksiä puhumalla sinusta tulee pelkkää tykinruokaa valheiden taistelukentällä.” Aarne Ankan vahvuus on siinä, että kaiken eksistentiaalisen kärvistelyn alta kumpuaa aito huoli ja oikeutettu kapinamieli väärintekijöitä kohtaan. TuOMAS rANTANEN kirJaT Alan Friedman Berlusconi. Tarina mieHesTä, Joka Tuli, näki Ja voiTTi iTalian Art House 2016, 287 s. Silvio Berlusconi on italialainen liikemies ja jalkapalloseura AC Milanin pääomistaja. Hän toimi Italian pääministerinä kolmeen otteeeseen. Berlusconi on vaikuttava esimerkki siitä, miten pulmallinen tilanne demokratian kannalta syntyy, kun keskeinen taloudellisen, poliittisen ja mediavallan hallinta päätyy yksiin käsiin. Alan Friedman on onnistunut saamaan kiistellyn maestron yhteistyöhön kanssaan. Vaikka kirjaa varten on tehty paljon muutakin taustoitusta, lopputulos nojaa Berlusconin omaan tulkintaan tapahtumien kulusta. Tämä ei sinänsä vähennä kirjan kiinnostavuutta. Friedman kuvaa Berlusconin hurmaavana markkinamiehenä, jonka menestys perustuu pitkälti itseluottamukseen, karismaan ja röyhkeyteen. Hän käy läpi muun muassa kohteensa lyhyen laulajauran, media-imperiumin nousun, Forza Italia -puolueen synnyttämisen tyhjästä, pääministerikauden haasteet, väitetyt mafiayhteydet, seksiskandaalit sekä moninaiset oikeudenkäynnit. Kirja tarjoaa myös pikaisen läpileikkauksen Italian kaoottiseen poliittiseen lähimenneisyyteen. Sen kanssa rinnan voi suositella katsottavaksi italialaista tv-sarjaa 1992. Henkilödraaman alta paljastuvat ne yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka tekivät mahdolliseksi Berlusconin nousun poliittiseksi mahdiksi. TuOMAS rANTANEN Helena Waris & Janne Nykänen enTroPia Kustannus Aarni 2015, 228 s. Entropia on fysikaalinen suure, joka ilmaisee epäjärjestyksen määrän systeemissä. Wariksen ja Nykäsen Entropian tapahtumat sijoittuvat romahduksen jälkeiseen Suomeen, jossa hommat eivät ole oikein mallillaan. Seitsemän vuotta aikaisemmin Mustana tiistaina energianjakelu katkesi, eivätkä valtaa pitävät tahot arkailleet oikeusvaltion alasajon kanssa. Mieleen tulee Naomi Kleinin teoria sokkidoktriinista, jossa kaikkia yhteiskuntaa kohtaavia kriisejä hyödynnetään kansalaisten vapauksien rajoittamiseksi. Vähäeleinen tarina tapahtuu maantieteellisesti hyvin suppealla alueella, ja yhteiskunnasta piirtyvä kuva on ankea: maaseudun tyhjeneminen on jatkunut ja sitä jopa hoputetaan varsin kovakouraisestikin. Talvivaaran päästöt jatkavat leviämistään, ja media on latistunut valtaapitävien propagandatorveksi. Vanhan maailman hävittääkseen hallitus on jopa nimennyt kaupungit (hyvin orwellilaisesti) uusiksi. Entropian kuvaus elämästä on toimiva sekoitus uutta ja vanhaa. Vr-lasit ja ihmisiin istutetut tunnistesirut istuvat saumattomasti maaseudulle, jossa sähkönjakelun loppuminen on kääntänyt kelloa sata vuotta taakse päin. Vaikka moni asia on tulevaisuuden Suomessa muuttunut, on jotenkin lohdullista ajatella jonkun olevan pysyvää – Muumi-mukit ovat säilyttäneet asemansa kansakunnan himoituimpina artefakteina. JArI TAMMINEN runoilija Palstalla kohdataan tavalla ja toisella ajankohtainen runoilija. H aa sta tte lu: M ar ko La ihi ne n, kir jai lija /to im itt aja Ku va : N oo ra Sä lls trö m Tämän vuoden Runo-Kaarinakilpailuun tuli 226 käsikirjoitusta, joista parhaimmaksi arvioitiin teoksesi Läpilyöntikipu. Miten merkittävä asia se sinulle oli? Päällimmäinen tunne oli helpotus. Olen käyttänyt tuhottoman monta vuotta kirjoittamiseen, ja oli hienoa, että juuri tämä kirja julkaistiin. Keskeisessä roolissa kirjassasi on taiteilija Bas Jan Ader, joka katosi kesken perfomanssinsa Atlantilla 1975. Miksi Ader nosti päänsä pinnalle juuri sinun runojesi kohdalla? Olen taidehistorioitsija, ja minulla oli kiinnostusprojekti ihmisiin, jotka ovat kuolleet taiteeseen. Kirjassani suru on keskeisessä roolissa, ja Aderin kohtalo koskettaa minua vielä 40 vuoden jälkeenkin, koska hän katosi eikä häntä koskaan löytynyt. Teoksen takaliepeessä kerrotaan, että olet ihmeenkaltaisesti elossa ja että taide on pelastanut sinut monta kertaa. Millä keinoin taide voi pelastaa ihmisiä? Monin tavoin. Runous on minulle se henkilökohtainen juttuni, punainen lankani. Toisekseen en tiennyt lukion jälkeen, mitä lähtisin opiskelemaan. Aloitin erilaisia kouluja, mutta vasta kun pääsin opiskelemaan taidehistoriaa, se tuntui heti oikealta. Kirjoitat paljon kuolemasta ja historiasta niitä eri tavoin yhteen solmien. Mitkä ovat niiden runolliset yhtäläisyydet? Ihmisen historia on meidän kuolevien biologisten olentojen historiaa. Suurmiehet, suurnaiset, suuret tarinat; kaikki me elämme historiaa vasten varsin lyhyen ja hauraan elämän. Kirjassasi myös tanssiminen on eri tavoin läsnä. Mikä on oma suhteesi siihen? Harrastin klassista balettia viisivuotiaasta 21-vuotiaaksi. Olen oppinut tanssiaskelia samaan aikaa kuin lukemista ja kirjoittamista. Runous ja tanssiminen vaativat molemmat aikaa ja pitkäjänteistä työskentelyä. Käytät runsaasti erilaisia asemointikeinoja ja runotyylejä Läpilyöntikivussa. Onko nykyrunoudella riittävästi välineitä kuvaamaan nykytodellisuutta? On. En silti käytä sirpaleista ja vaikeasti hahmotettavaa kieltä, vaan tavoitteenani on, että runoni olisivat helposti luettavia. Olet toimittaja, taidekriitikko, pidät suosittua Nokkonen-blogia, ja olet myös kuvailutulkki – mitä se tekee? Kuvailee näkövammaiselle visuaalista kulttuuria: elokuvia, maalauksia, sarjakuvia. Mahdollisimman puhtaina ilman omaa tulkintaa, että mitä ja miten. Tämä osaaminen on vaikuttanut siihen, miten kirjoitan runoja. Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen? Läpilyöntikipu-kirjan kohdalta kysymys: pelkäätkö itse kuolemaa? En, pelkään enemmän sitä surua, mitä syntyy kun joku muu kuolee. Muutamat valitut sanat maitohampaat peukalovarpaiden uutuudenpehmeät kynnet kuusitoista kotia ja siskon kuin sisilisko häntänsä ja muita vähäpätöisiä osia, punnitsen itseni surulla & ilman: terve lapsi, ei sen suurempaa taakkaa. raisa Jäntti Runo-Kaarina 2015 -voittaja
50 • 1 / 2016 muSiikki T eemu Bergmanilla oli ylimääräistä rahaa. Joni Ekman ehdotti, että elämäntapapunkkari julkaisisi hänen bändinsä The Achtungsin levyn. Bergman ei innostunut. ”Sanoin jotain, että vittu jos teet niin paskoja sanoituksia…” ”Niin, tämä oli siis vuonna 2011…”, Ekman huikkaa väliin. ”Sitten toi vitsaili, että rupee tekemään semmoista syvällistä kamaa niin kuin Juice tai Eppu Normaali. Sanoin jotain, että ’no siitä sitten varmaan tulee uusi bändi Juice Normaali’.” Vasta vuoden 2015 kesällä puolittain vitsinä lähtenyt idea konkretisoitui. Ekman järjesti Tampereen Vastavirta-klubille keikan A. Takalo ja Takavalot -kokoonpanolle ja tarvitsi iltamaan bändin, joka toisi kansaa paikalle. Kun Bergmanin muilla bändeillä oli kiirettä, perustettiin Juice Normaali. ”Ajateltiin, että mennään soittamaan yks keikka. Mulla oli silloin joku streittailukausi meneillään, niin ei ollut muutakaan tekemistä. Me perustettiin se kolmestaan, mutta kun mä oon niin huono kitaristi, Antti tuli mukaan”, Bergman kertoo. musiikkileHdisTössä punkin ”superkokoonpanoksi” jo tituleeratussa bändissä soittaa neljä tuttua naamaa. Kitaristi-laulaja Bergmanin tunnetuimpia kokoonpanoja ovat Pää Kii ja Kakka-hätä 77, rumpali-laulaja Ekman on niittänyt mainetta muun muassa The Achtungsissa, Lähtevissä kaukojunissa ja Koiran näköisessä naisessa, basisti-laulaja Mikko Siltanen vaikutrima matalalla ”On meilläkin oikeus soittaa paskaa”, toteaa Juice Normaali. TeksTi kaisu Tervonen kuva karoliina niemenkari Bergman pani Punk in Finland -palstalle pystyyn logokilpailun. Bändin logoksi valikoitui kuitenkin Sini Mäenpään kisan päätyttyä piirtämä hahmo. taa Räjäyttäjissä ja Talmud Beachissa, ja viimeisenä mukaan tullut kitaristi Antti Leppäniemi musisoi Lapinpolthajissa sekä The Heartburnsissa. Reaktio superkokoonpanoksi leimaamiseen vaihtelee bändin sisällä huvittuneisuudesta vitutukseen. ”Aina kun sanassa on super-etuliite, se aiheuttaa automaattisen vastareaktion”, Leppäniemi toteaa. Kun heiltä kysyy, tuoko leima paineita tai näyttämisen halua, Siltanen nojaa kohti nauhuria ja lausuu yhden sanan. ”Ei.” ”Kun ihmiset ajattelee, että me ollaan niin kauan soitettu eri bändeissä ja että varmaan on erittäin professionaali meininki, niin on varmaan järkytys huomata, etteihän me osata yhtään mitään. On meilläkin oikeus soittaa paskaa”, Bergman lausuu. Asia on sillä käsitelty. iHan Paska a bändin musiikki ei kuitenkaan ole. Siitä todistaa jo kokoonpanon olemassaolo. Yhden illan jutuksi tarkoitetulle bändille tarjottiin pian seuraavia keikkoja. Marraskuussa Juice Normaali julkaisi yhden biisin Kylmän joulun paluu -kokoelma-ep:llä, ja loppukeväästä tulossa on neljän biisin ep ja splitti-seiska kanadalaisbändi Proxyn kanssa. Kiinnostusta siis on. Treenaamaankin bändi ehtii Bergmanin mukaan enemmän kuin hänen helsinkiläiset kokoonpanonsa, vaikka puolet bändistä asuu Helsingissä ja puolet Tampereella. ”Kyllä taas äsken treeneissä huomattiin, ettei meidän mitään keikkoja pitäisi vielä edes soittaa”, Bergman kuitenkin kuittaa. ”Mutta tänään tuli uusi biisi”, Ekman muistuttaa. ”Cheek on paska”, Bergman nauraa ja tarkentaa hämmentyneelle toimittajalle: ”Niin, se on biisin nimi.” Muita Juice Normaalin biisejä ovat muun muassa Tuokaa minulle Bull Mentulan pää, Mä tulin mun mutsin vitusta ja Kuin atomipommi sun naamaasi. Hempeämpää linjaa edustaa elektroduo Kaksion cover Ajattelen sua. Omat sanoitukset ovat suoraviivaisia ja ärhäköitä, mutta musiikillinen toteutus punkin popimpaa laitaa. ”Kyllähän meidänkin musiikki on joko rock’n’rollia tai poppia. Punkkia siitä tekee varmaan se, että niitä soitellaan kännissä miten sattuu ja missä sattuu”, Bergman määrittelee. Mikä sitten erottaa Juice Normaalin soittajien muista kokoonpanoista? Bergmanin mukaan ei välttämättä mikään. ”Ainakin mun tekemät biisit on ihan samaa paskaa kuin aina ennenkin.” ”Eri porukka”, Siltanen vastaa. ”en Tiedä, mitä Eppu Normaalin tyypit ajattelee meidän bändin nimestä, mutta meillähän ei ole mitään muuta kuin kunnioitusta Eppu Normaalia kohtaan”, Bergman sanoo.
1 / 2016 • 51 counTry dark Hypnic Jerk Humu Records 2016 Kuopiolaisyhtye Country Darkin country-sävytteinen rock’n’roll saa aina hyvälle tuulelle. Hieman yllättävä kokonaisuushan tuo on, mutta ehkä Suomessa itä on se villi länsi. Parhaita outlaw countryn perinteitä kunnioittaen Country Darkin sanoitukset liittyvät pääasiassa asiattomuuksiin, väkivaltaan, murhiin ja päihteisiin. Oletan, että sanoitukset eivät edusta niin sanottua omaelämäkerrallista kerrontaa. Tämä sanoitusten fiktiivisyyskin sopii mainittuun outlaw-perinteeseen, sillä käsittääkseni esimerkiksi Johnny Cash ei oikeasti ampunut miestä vain katsoakseen hänen kuolevan. Saatan toki olla väärässäkin. Mikäli kuopiolaisten kappaleet jossain vaiheessa paljastuvat omaelämäkerrallisiksi, uskaltaisin väittää oikeusvaltion pettäneen pahemman kerran. Kolmannella levyllään bändi on harmillisesti hieman himmaillut juuri sen elementin kanssa, joka tekee siitä erilaisen ja erityisen kiinnostavan. Country-elementit ovat saaneet sordiinoa ja rock puskee soitannassa voimallisemmin läpi. Tätä ratkaisua en arvosta, vaikka ei meno vieläkään tylsäksi käy. Voima-lehti kannustaa poikia katsomaan lisää länkkäreitä ja keskittymään olennaiseen. JArI TAMMINEN moTo/PerTTi kurikan nimiPäiväT Split 12” Blast of Silence 2015 Formaatti on sopiva. Ja sopivan outo. Kotimainen punkretkue Pertti Kurikan nimipäivät ja yhdysvaltalainen Moto soittavat 12-tuumaisen levyn omilla puoliskollaan. Ensiksi mainitulta kuullaan kolme biisiä, toiselta neljä. Kyseessä on siis 12-tuumainen kahden ep:n splitti. Sopivaksi formaatin tekee se, että molemmat bändit ovat parhaimmillaan pienissä erissä. Levyllä kuultavat biisit edustavat kokoonpanoja täydellisesti, ne tunnistaa heti tekijöidensä käsialaksi. Pertti Kurikan nimipäivien simppelissä ränttätäntässä lauletaan tyhjästä huoneesta laitoksessa. Yhteiskunnallinen turhautuminen kuuluukin elimellisesti bändin musiikkiin. Paras on kuitenkin kakkoskipale, jonka tarinassa lauletaan harmittomammin polkupyörävakuutuksesta. Moton nokkamies ja henkilöitymä Paul Caporino puolestaan laulaa muun muassa penisvitsejä, kietoo ne tarttuvaan melodiaan ja tarjoilee niitä röyhkeä rockpilke silmäkulmassaan. Ei mitään uutta siis silläkään puoliskolla. Moton vahvin biisi levyllä on slovari I Don’t Know How But I’m Gonna. Se on yksi kolmesta Suomessa nauhoitetusta kipaleesta. Neljäs on nauhoitettu Kiinassa. Sopivaa formaatissa on myös se, että 12-tuumaisella levyllä Jyrki Nissisen kansikuvataide saa ansaitsemansa tilan. Seiskatuumaisen kannessa taustalla seisova penis saattaisi jäädä huomaamatta. KAISu TErVONEN 1/2 muSiikki levyT lake Jons Explore Alt Agency & Management 2016 Jotkut vielä pyrkivät elämässään – tai ainakin musiikissaan – kauneuteen. Siis ihan vilpittömästi. Sellainen saattaa aiheuttaa voimakkaan hylkimisreaktion, mutta ei Lake Jonsin kohdalla tee mieli ainakaan suoriltaan tuomita nuorten miesten romanttisten taipumusten kääntymistä musiikiksi. Kolmen kaveruksen muodostama bändi on kuin lihaksikasta Bon Iveria tai kaikuisaan halliin suljettua Jose Gonzalesia. Heidän musiikissaan eivät soi pohjoisen metsät ja vaarat, he eivät ole Trio Niskalaukauksen tai Mana Manan perillisiä. Lake Jonsin melankolia tuntuu vierasperäiseltä, mutta toisaalta juuri siitä kaavaillaan vientituotetta kansainvälisille musiikkimarkkinoille. Sellaista sulavaa ja hyvin tehtyä melankoliaa, jossa on itsesäälin ja juoponkyyneleiden sijaan mukana reipas annos uhmaa. Kokonaisuus ei jää stailattujen bänditai mielikuvien varaan. Lake Jonsin nokkamies Jooel Jons osaa onneksi tehdä myös kipaleita. Terävimmät tuotokset ovat ehkä vasta tekeillä, mutta etenkin ep:n ensimmäinen biisi on komea näyte siitä, miksi kolmikkoa kutsutaan tulevaisuuden toivoksi. KAISu TErVONEN 1/2 TeHo maJamäki Travelogue Udu Mood Music 2016 Multi-instrumentalisti Teho Majamäki on tullut tutuksi esimerkiksi yhteistyöstään Ismo Alangon kanssa. Missään määrin merkityksettömäksi ei myöskään voi sanoa Majamäen roolia 1990-luvulla vaikuttaneessa punkyhtye HC Andersenissa: hänen soittamansa marimba on poikkeuksellinen instrumentti HC-punk-skenessä, mutta hyvinhän se sinne sopii. Hiljattain uudelleen kasattu HCA lähti rundille yhdessä vokaaleihin houkutellun Palefacen kanssa. Nyt Majamäki on myös saanut ulos ensimmäinen omalla nimellään julkaistun levynsä. Tyylilajista toiseen poukkoileva Travelogue on sukellus pulputukseen, maailmanmusiikkiin, iskelmään ja jos mihin. Mukaan on houkuteltu esimerkiksi Johanna Kurkela, Stina Koistinen sekä Niilas Holmberg. Myös edellä mainitut Alanko ja Paleface, joka käy paasaamassa Hossni Boudalin kanssa luokkahuoneista ja -sodasta. Ville Valon laulama Lusifer ei välttämättä ole musiikillinen suosikkini levyllä, mutta kyllä se jonkinsorttinen itseironian multihuipentuma on ja sikäli suomalaisen musiikin merkkipaalu. Valo laulaa tunnusomaisella baritonivibratollaan ja melkoisen iskelmällisellä otteella siitä, kuinka ”Lusifer soittaa, ihmiset tanssii-iii-i-ih, palavana pyörteenä karkelo käy”. Morjensta vaan itse vanhalle vihtahousulle. JArI TAMMINEN 21.2.–21.3. Monikielisyyttä ja kielellistä rikkautta juhlistava tapahtumakokonaisuus, jossa tarkastellaan äidinkielen ja kielten merkitystä. Katso ohjelma: satakielikuukausi.wordpress.com. Turunlinnantie 1 | stoa.fi stoansivu @stoa_kulttuuri SatakieliStoassa pohditaan tämän päivän yhteisöllisyyden, vaikuttamisen ja aktivismin keinoja yhteistyössä näistä teemoista puhuvien taiteilijoiden kanssa. Vapaa pääsy! 20.2.–24.4. Näyttely Stoan galleriassa. Poliittisen valokuvan festivaali Maryan Abdulkarim Ma 1.2. klo 18 Haastattelijana vapaa kirjoittaja Koko Hubaran. Jaakko Blomberg Ma 7.3. klo 18 Haastattelijana Voima-lehden kustannuspäällikkö Tuomas Rantanen. Pauliina Feodoroff Ma 4.4. klo 18 Feodoroffin kanssa keskustelee tutkija Tero Mustonen. AktivistiNicoló Degiorgis: Hidden Islam vieraat kuukausi Teemana kaupunkiaktivismi KOHTALON VOIMA GIUSEPPE VERDI Rooleissa mm. Johanna Rusanen ja Mika Pohjonen Musiikinjohto Santtu-Matias Rouvali Ohjaus Kari Heiskanen Tampere Filharmonia Tampereen Oopperan kuoro Liput alk. 63/82/96 €, myös eläkeläisja ryhmälippuja Oopperabuffet alk. 30 € tampere-talo.fi/kohtalonvoima TAMPEREEN OOPPERAN ENSI-ILTA 13.2. Tampere-talon Lipputoimisto 0600 94500 (1,40 €/min.+pvm) 010 346 2000 Hämeenkatu 14 B, Tampere BACK FROM THE USSR l BEATALLICA l BEATLES-KIRKKO BEAT LESS l GET BACK l SEMINAARIT mm. MARK LEWISOHN NUBE 9 l JOE VESTICH l JIRI NIKKINEN THE BEATLES TRIBUTE BAND PIRKANPOJAT l PUBIVISA l RINGER STAR l THE END THE BEAT BROTHERS l THE ROOKLES l VINYLMANIA Tapahtumalippu 2 pv alk. 75 € l Myös yksittäislippuja
52 • 1 / 2016 kulttuuri elävä kuva s en PiTi olla ihan tavallinen luolasukellus helmikuussa 2014. Harrastajaja kaveriporukka oli sukeltanut paljon yhdessä ja vaativammissa olosuhteissa kuin Plurdalenin luolastossa Pohjois-Norjassa. Into pinnan alle oli kova, sillä syvimmillään 130 metriin tipahtavassa yli kolmen kilometrin mittaisessa luolassa on ainutlaatuisen hyvä näkyvyys. Yleishenki oli hyvä, läppä lensi kepeästi valmisteluja tehdessä. Alas lähti viisi miestä kahdessa tiimissä. Vain kolme heistä tuli sinä päivänä takaisin pintaan. Juan Reinan ohjaamassa dokumentissa varsinainen onnettomuuspäivä on pelkkä prologi. Takaisin pintaan keskittyy operaatioon, johon suomalaissukeltajat viranomaisilta salaa ryhtyivät virallisten tahojen todettua, että ruumiiden nostaminen luolaston liki syvimmästä kohdasta on liian vaarallista. laiTesukelTamisen kokemusta on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole sitä itse harrastanut. Yleisimmät vertauskuvat löytyvät leijuen lentämisestä ja joogasta, painottomasta ja kevyestä tunteesta, jossa laskeutuu syvyyslukemien kasvaessa melkein meditatiivisen tilaan. Tavallinen sukeltaja ei pinnan alla juuri puhu, vaan kommunikointi hoidetaan käsimerkein. Sanojen puuttuminen ja näennäinen hiljaisuus antaa tilaa muille voimistuville äänille. Jos haluaa vastauksen siihen, miksi täytyy mennä pinnan alle, ihmiselle lähtökohtaisesti vihamieliseen ympäristöön, sitä ei tästä dokumentista välttämättä saa. Joku sukeltaja ehkä hakee jännitystä, mutta toinen saattaa olla vain yksinkertaisesti utelias. Sukeltamista määrittävät voimakkaasti turvallisuuden varmistaminen ja varautuminen pahimpiin mahdollisiin skenaarioihin. Se, että joskus mikään varautuminen tai harjoittelu ei riitä, johtui Plurdaleninkin tapauksessa korvien välisestä asiasta. Kun mennään tavallisista harrastesukellussyvyyksistä alemmas, rationaalinen ajattelukyky hidastuu. Panikoida ei saa, sillä se johtaa nopeasti tapahtuneen tragedian kaltaiseen tilanteeseen. on dokumenTinTekiJöiden onni, että sukeltaminen on niin kamerapainotteinen harrastus. Suomalaisporukallakin oli tarkoituksena videoida koko reitti ensimmäistä kertaa koskaan, joten kuvamateriaalia löytyy. On taas dokumentintekijöiden taitoa käyttää materiaalia oikein. Onnettomuudesta ja sitä seuranneesta ruumiidenhakuoperaatiosta näytetään tarpeeksi, mutta ei liikaa. Kuoleman kohtaamisella ei mässäillä. Elokuvassa näkyy se, mikä on tarpeen tilanteiden kuvausten kannalta. Elokuvassa on selkeät päähenkilöt, onnettomuudesta selvinneet Patrik Grönqvist, Kai Känkänen ja Vesa Rantanen sekä nosto-operaatiosta vastaava sukelluskouluttaja Sami Paakkarinen. Ratkaisevassa roolissa on lisäksi Jordbrun maatilan isäntä, joka tarjoaa sukeltajille konkreettista ja henkistä tukea ymmärtämällä, miksi koko operaatioon on ryhdyttävä. dokumenTa arisen materiaalin sekaan leikatut pohdiskelevat, studiossa tehdyt haastattelut kuljettavat tarinaa eteenpäin. Kivikasvoisten ja pragmaattisten miesten silmissä näkyy särö, kun tulee puhe perheestä ja vastuusta olla elossa seuraavankin harrastusmatkan jälkeen. Eniten tätä pohtii Kai Känkänen, joka kyseenalaistaa koko harrastuksensa mielekkyyden, koska pinnan alla ei ole enää hyvä olla. Känkäsen dokumentin aikana tekemät päätökset kertovat vahvasta luonteesta ja hyvästä itsetuntemuksesta. Känkänen tiivistää puheenvuoroissaan myös sen, mitä ominaisuuksia hyvältä sukeltajalta vaaditaan: jos on lehmän hermot, monta muuta asiaa saa anteeksi. Känkänen itse on tästä hyvä esimerkki. Nähtyään kahden toverinsa menehtyneen ja kolmannen potkivan paniikissa ahtaumassa edessään, hän tekee sekunneissa päätöksen omasta selviytymisestään. Takaisin pintaan on dokumenttina päähenkilöidensä kaltainen, kiihkoton ja tarkka. Se onnistuu melkein välittämään sukelluskokemuksen parhaimmat puolet suoraan katsojalle, mutta varsinainen onnistuminen on nostooperaatioon osallistuneiden ihmisen psyyken ja persoonan kuvauksessa. He ovat vahvoja, huolehtivia, intohimoisia ja rohkeita henkilöitä, joita ohjaa vahva moraalinen kompassi. Juan Reina: Takaisin pintaan, ensi-ilta 19.2. Takaisin pintaan on kiihkoton ja tarkka dokumentti salaisesta sukellusoperaatiosta. TeksTi JoHanna siik moraalisen kompassin varassa Tu uk ka Ko va sii pi , M on am i Ag en cy Ja nn e Su ho ne n, M on am i Ag en cy
1 / 2016 • 53 elävä kuva 1 / 2016 • 53 Ja nn e Su ho ne n, M on am i Ag en cy sodan jaloissa ja voimailusalilla DocPointin jatkojen ohjelmisto pursuaa raakaa voimaa ja vaarallisia tilanteita. d okumenTTielokuvafesTiva ali DocPoint päättyi tammikuun lopussa. Helsinkiläisfestivaalin jatkot alkavat heti perään ja kiertävät kulttuurikeskuksia Vuotalolta Malmitalolle ja Espoon Kannusaliin ja Karataloon. Dokkarijatkojen ohjelmistossa esitetään kuusi kotimaista dokumenttia. Aiheet vaihtelevat toisesta maailmansodasta painonnostoon ja kanadalaisesta showpainista afganistanilaiseen toimittajaan. Muutamia yhteisiä teemoja ohjelmistosta toki nousee. ensimmäinen noista aiheista on sota. DocPointissa ensi-iltansa sai Ari Matikaisen Sota ja mielenrauha, joka poraa talvija jatkosodan aikaan ja pyrkii tavoittamaan sotilaiden mielenliikkeitä. Dokumentin pohjana ovat suomalaissotilaiden kirjeet – kirjoittajien lukumäärää tai henkilöllisyyttä ei eritellä – sekä historiantutkijoiden kommentit. Arkistokuvitus on laadukasta, mutta kokonaisuus kärsii ”tervehenkisestä isänmaallisuudesta” tai mielenpahoittamista varovasta asenteesta – kummaksi elokuvan läpäisemää mehenkeä sitten haluaakaan kutsua. Se rakoilee vain hetkittäin, kuten kuvapätkässä, jossa natsiliput liehuvat iloisesti suomenlippujen rinnalla. Sotaan vapaaehtoisina lähteneistä nuorista miehistä puhutaan kuin lapsiuhreista. Elokuvan mukaan he eivät olleet tarpeeksi vanhoja ravintolaan mutta kyllä tarpeeksi vanhoja kuolemaan. Tappamisesta ei puhuta mitään. Sotaa sivutaan myös Ville Suhosen ansiokkaassa Ompelijatar-elokuvassa, joka kertaa Martta Koskisen tarinan. Punaista tunnustava Koskinen oli viimeinen Suomessa teloitettu nainen. Aihe on yhtä herkkä kuin Sodassa ja mielenrauhassa, mutta Ompelijatar ei piilottele sitä faktaa, että sota-aikaan ammuttiin ihmisiä – myös suomalaisten toimesta. Dokumentissa Marzia, ystäväni sota ja väkivallan uhka eivät ole kansallisen identiteetin sementoituja rakennuspalikoita vaan ympäröivää todellisuutta. Kirsi Mattilan elokuvassa dokumentaristi tutustuu kollegaansa Marziaan kouluttaessaan naistoimittajia Afganistanissa. JaTkoJen oHJelmisTossa pullistelevat myös lihakset. Oskari Pastilan Spandex Sapiens kertoo Kanadasta Suomeen muuttaneesta show-painijasta Michael ”StarBuck” Majalahdesta. Elokuvan kliimaksina on StarBuckin ja transsukupuolisen painijan Jessica Loven kohtaaminen niin tatamilla kuin maailmankatsomuksellisissa asenteissakin. Janiv Oskárin ja Terhi Romon Teräs vaari puolestaan kertoo Esko Ketolasta, nelinkertaisesta voimanoston maailmanmestarista. Seitsemänkymppisen miehen on päätettävä, lähteäkö tavoittelemaan viidettä maailmanmestaruutta Argentiinaan vai jättäytyäkö terveydellisistä syistä sivuun. Swing Gamen miehillä ei sen sijaan ole bisneslihaksia. Mikko Peltosen ja Pasi Riialin dokumentti alkoi mobiilipelialan kuvauksena, mutta päätyi kuvaamaan tekijöiden yrityksiä päätyä kyseisille markkinoille. Miehet kysyvät neuvoa alan guruilta ja hakevat rahaa sijoittajilta. Oma taistelunsa sekin. kaisu Tervonen DocPointin jatkot kulttuurikeskuksissa 1.–7.2. docpoint.info/ohjelmisto/docpoint-jatkot/
54 • 1 / 2016 elävä kuva elokuvat Aleksi Mäkelä love RecoRds – anna mulle lovee Ensi-ilta 29.1. Love Records oli toimittaja Atte Blomin, säveltäjä Otto Donnerin ja rumpali Christian Schwindtin vuonna 1966 peustama levyyhtiö, jonka merkitys on ohittamaton. Love haastoi oman aikansa keskittyneen musiikkialan viihdepainotuksen tuomalla markkinoille etenkin nuorta kuluttajakuntaa kiinnostavien suomalaisten pop-, rock-, folkja jazz-artistien sekä etenkin vasemmistolaisen laululiikkeen musiikkia. Liki 400 LP:tä julkaissut ja voittoa tavoittelematon yhtiö kaatui konkurssiin vuona 1979. Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva lähestyy aihettaan innostuneen eläytyvästi. Elokuvan keskushenkilöksi valikoituvasta Atte Blomista ( Jarkko Niemi) syntyy asialleen omistautunut kuva. Epookin ulkoisetkin puitteet ovat kohdallaan. Historiallisia käänteitä ja henkilöitä on dramatisoitu vahvasti, mutta se on draamaelokuvalle tietenkin sallittua. Elokuvan puutteena voi halutessaan pitää siihen valittua rajausta. Sinänsä sympaattinen elokuva tavoittelee kuvaamansa ajan henkeä ensi sijassa anekdoottien kautta ja esittelemällä vanhoja artisteja nuoruuskuviensa mukaisina näköispatsaina. Samalla se onnistuu välittämään harmillisen vähän siitä koko kulttuurin, yhteiskunnan, politiikan ja elämäntavan peruuttamattomasta muutoksesta, joka kiteytyi osaltaan juuri Loven auraamassa kulttuurisessa tilassa. TuomAS RAnTAnEn 1/2 KOONNut tuOMAS RANtANeN 7.2. YLe teema: the Who/tommy (Britannia 2014) & 13.2. Melankolia (tanska 2011) Martin R. Smithin dokkarissa paneudutaan The Who-yhtyeen vuoden 1968 luomistuskaan liittyen valmisteilla olleeseen Tommy-rockoopperansa. myöhemmin leffankin muotoon sovitettu korni spektaakkeli kertoo pojasta, joka psykologisen traumatisoitumisen takia tulee sokeaksi, kuuroksi ja mykäksi, mutta pelastautuu löytämällä messiaaniset kykynsä pelata flipperiä. Lars von trierin paljon syvemmältä mielen pohjasta kouraisevassa draamaelokuvassa kamppailu psykologista masennusta vastaan saa planetaariset mittasuhteet. 8.2.YLe tV1 Ku Klux Klan ja uSA (uSA 2015) & 26.2. YLe teema: 12 vuotta orjana (uSA 2013) Callie t. Wiserin rasismiaiheeltaan Suomessakin ikävän ajankohtainen dokumentti muistuttaa, kuinka Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeen noustessa 1960-luvulla myös Ku Klux Klan koki jälleensyntymän. Steve McQueenin orjuuden historiaa Yhdysvalloissa avaava draamaelokuva puolestaan kuvaa, kuinka Washingtonissa menestynyt vapaa musta mies sanghaijattiin orjaksi etelän puuvillapelloille. Tarina perustuu Solomon Northupin omaelämäkertaan vuodelta 1853. 14.02. Yle teema: Yhteiskunnan vihollinen (uSA 1931) & 17.2. Hero: Sin City (uSA 2005) William A. Wellmanin ohjaama sekä James Cagneyn ja Jean Harlowin tähdittämä gangsterielokuvan klassikko kertoo kahdesta kieltolain aikana valitsemallaan tiellä urakoivasta rikollisesta. Robert Rodriguezin ja sarjakuvistaan tunnetun Frank Millerin yhdessä ohjaamassa elokuvassa vanhan gangsterielokuvan moralismi, myöhemmän film noirin synkkä maailmankuva ja väkivallan estetisointi saavuttavat omanlaisensa ääripään. 18.2. Nelonen: Starship troopers – universumin sotilaat (uSA 1997) & tiistaisin YLe tV1 Deutschland 83 (Saksa 2015) Paul Verhoevenin tieteistoimintaseikkailun kaapuun puettu elokuva salaivailee amerikkaiaiselle patriotismille ja militaristiselle etiikalle riinnastamalla tarjoamansa propagandistiset sankarimallit ja viholliskuvat natsi-Saksan ihanteisiin. Realistisemman kerrontagenren Deutschland 83 -televisiosarja taas sijoittuu kylmän sodan aikaiseen jaettuun Saksaan, jossa ideologista valtapeliä harjoittaa DDR:n totalitaristinen regiimi ja sen tiedustelupalvelu. 21.2. YLe teema: Searching for Sugar Man (Ruotsi 2012) & YLe Areena: Viva Hate (Ruotsi 2014) nuorena kuolleen Malik Bendjelloulin koskettava ja taiten tarinaa palvelevasti dramatisoitu dokumentti kertoo maailmalla jo unohduksiin painuneesta rock-muusikosta Sixto Rodriguezista, joka tietämättään oli nauttinut pitkään juhlittua kulttimainetta suljetussa Etelä-Afrikassa. Jens Lienin ohjaama kolmeosainen tv-sarja taas eläytyy 1980-luvun lopun göteborgilaisten nuorten rockbändihaaveiluihin niin rennon hauskasti ja silti vakavankin mukana pitäen, ettei voi kuin jälleen kadehtia naapurimaan tv-draamatuotannon tasoa. voiman tv-tärpit Love Records 29.1. Alejandro González Iñárritu the Revenant Ensi-ilta 29.1. Alejandro González Iñárritu jatkaa Birdmanissa (2014) kuvauksellisesti äärimmilleen vietyä linjaansa. nytkin kuvauksesta vastaava emmanuel Lubezki loihtii luonnonvalon ja intensiivisen lähikuvauksen, ihmisiä kiertävien kamera-ajojen ja kuvaan liitettävien digitehosteiden kautta koko elokuvaa kannattelevan muodon. Elokuva sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, amerikkalaisten erämaiden karun luonnon ja keskenään kamppailevien ihmisryhmien äärelle. Ranskanja englanninkieliset amerikkalaiset kilpailevat resursseista keskenään ja intiaanien kanssa, joilla tietenkin on myös heimojen välistä vihanpitoa. Elokuvan tarinassa joukko turkismetsästäjiä joutuu talvisessa erämaassa intiaanihyökkäyksen kohteeksi. Pakomatkalla Hugh Glass ( Leonardo DiCaprio) joutuu karhun runtelemaksi ja tovereidensa hylkäämäksi. Suurin uhrauksin ja äärimmäisin ponnisteluin hän kykenee kuitenkin selviytymään ahdingostaan. Elokuvan asetelmaan on valettu vahva antirasistinen juonne. Juonen edetessä kuitenkin kaikki muut elementit jäävät yhä enemmän vahvistuvan perimiehisen selviytymisja kostoteeman jalkoihin. Hiukan lattean tarinan sijaan elokuvan päätavoitteet ovatkin ilmaisukielessä. Koko ajan iholle ja ihmisten väliin tunkeva kameratyöskentely luo kaikkien koettelemusten äärellä katsojalle liki fyysisen läsnäolon kokemuksen. TuomAS RAnTAnEn The Revenant 29.1. Aleksi Salmenperä Jättiläinen Elokuvateattereissa nyt Jättiläisessä kohutun Talvivaaran kaivoksen yhä todellisessa elämässä kesken oleva tragedia kohtaa fiktiivisen kertomuksen. Taustatoimituksellinen työ on ollut huolellista, ja käsikirjoittaja Pekko Pesonen onnistuu nivomaan draamallisen aineksen ja dialogin siihen luontevasti. Toisaalta ohjaajana Aleksi Salmenperä saa entiseen tapaansa henkilökemioihin potkua ja arkikohtauksiinkin tragikoomista jännitettä. Elokuvan yhdellä päätasolla seurataan dramatisoidun Pekka Perän ( Jani Volanen) ponnisteluja Talvivaaran hankkeen toteuttamiseksi ja pelastamiseksi. Toisaalla taas ympäristölupia Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa virkamiehenä valmisteleva fiktiivinen Jussi ( Joonas Kaartamo) yrittää sovittaa yhteen uraan liittyvää kunnianhimoaan, perheelämäänsä ja omantuntonsa ääntä. Synnintunnon tärkeäksi herättäjäksi ilmaantuu myös muusa ( Saara Kotkaniemi), mutta elokuvan onneksi suhdepeleissä onnistutaan välttämään kliseisimmät törmäilyt. Jättiläisen vahvin puoli on siinä, kuinka se onnistuu kuvaamaan suomalaisen rakenteellisen korruption syntyja toimintaympäristön uskottavasti. Todellisessakaan elämässä poliitikkojen ja virkamiesten hairahdusten motiivi on harvoin pelkkä oman edun ajaminen, mutta sitäkin useammin kaverilojaalisuus ja syistä tai toisista vääristynyt käsitys yhteisestä hyvästä. Vastaavasti Pekka Perän hahmo piirtyy demonisoidun arkkityypin sijaan ensi sijassa kunnianhimonsa riivaamana ja sokaisemana tahtoihmisenä, jonka epäonnistumisensa äärellä kokema tuska tuntuu aidolta. Tapahtumakulkujen inhimillistäminen ei poista asianomaisten vastuuta yhteiskunnallisesti merkittävästä vahingosta. Se kuitenkin auttaa ymmärtämään paremmin, mistä tällaiset virheet jatkossakin uhkaavat nousta. TuomAS RAnTAnEn 1/2 Grímur Hákonarson Pässit Elokuvateattereissa nyt Pässit kertoo kahdesta vanhasta veljeksestä, jotka kasvattavat lampaita Islannin harvaan asutulla syrjäseuduilla. He eivät ole puhuneet toisilleen vuosikymmeniin. Kun tarttuva tauti skrapi iskee lampaisiin, heidän on kuitenkin tehtävä yhteistyötä ainoan elinkeinonsa puolesta. ohjaaja Grímur Hákonarsonin tausta dokumentintekijänä näkyy hiljaisessa ja realistisessa elokuvassa, jossa luontokuvauksella on vahva merkitys. Vaikka Pässit sijoittuu maailmaan, joka voi monelle katsojalle tuntua vieraalta, ulottuvat sen teemat universaalille tasolle. Se kertoo katkeruudesta ja siitä irti päästämisestä, muutokseen sopeutumisesta ja auttamisesta. Pässit on elokuvana surullinen, kaunis, lempeä ja hauska. Se on elokuvanteon taidonnäyte, koska se toimii aivan muilla välineillä kuin pelkällä tarinallaan. ELLEn ELJAALA Jättiläinen
Lentäminen Halpaa sinulle – kallista ympäristölle Kanna vastuusi ja maksa vapaa ehtoinen lento maksu! Varat käytetään ympäristö järjestö Maan ystävien kautta ilmasto työhön kotimaassa ja päästövähennys projekteihin etelässä. www.lentomaksu.fi