Severi Pyysalo 50 & Vesa-Matti Loiri, Antti Sarpila, Jukka Perko ja Reiska Laine Chris Potter Underground (US) Verneri Pohjola Group: Pekka Rigmor Gustafsson Quartet (SE) Turku Jazz Orchestra & Jussi Lampela: JAZZ NOIR feat. Jukka Perko & Jukka Eskola Severi Pyysalo 50 & Turun filharmoninen orkesteri Aki Rissanen – Mari Palo: Sininen Syksy, Jussi Lehtonen Band, Turku Jazzin vuoden artisti 2018: Max Zenger Globus, Maxxxtet, GRAND feat. Ilkka Arola, Turun konservatorion workshop & Max Zenger, Jazzbrunssi: Milo & Moses KEVÄT Pe 9.2. klo 22, K.Å.M. Trio (DK/SE/FI), Café Tiljan, Åbo Svenska Teater Pe 16.2. klo 19, Jori Huhtala 3, Logomo, Move 1 Pe 23.2. klo 19, 3TM, Bar Ö Pe 23.3. klo 19, Sami Linna Quartet feat. Dana Hall (US), Bar Ö Pe 6.4. klo 22, Z League, Café Tiljan, Åbo Svenska Teater La 14.4. klo 19, Nassaun Fasaani, Logomo, Move 1 La 21.4. klo 19, Kaisa’s Machine, Logomo, Move 1 Pe 27.4. klo 19, Teemu Viinikainen III, Bar Ö Pe 4.5. klo 22, Iris Bergcranz Quintet (SE), Café Tiljan, Åbo Svenska Teater Pe 18.5 klo 19, Jussi Fredriksson Trio, Logomo, Move 1 La 26.5. klo 20.55, Turku Jazz Orchestra & Mikael Konttinen: Big Band On Board, Viking Grace TURKU JAZZ FESTIVAL 8.-11.3.2018 LOGOMO Köydenpunojankatu 14 | ÅBO SVENSKA TEATER Aurakatu 10 | TIIRIKKALA Linnankatu 3 WWW.TURKUJAZZ.FI Ennakkoliput: Ennakkoliput: WWW.JAZZCITYTURKU.FI
Severi Pyysalo 50 & Vesa-Matti Loiri, Antti Sarpila, Jukka Perko ja Reiska Laine Chris Potter Underground (US) Verneri Pohjola Group: Pekka Rigmor Gustafsson Quartet (SE) Turku Jazz Orchestra & Jussi Lampela: JAZZ NOIR feat. Jukka Perko & Jukka Eskola Severi Pyysalo 50 & Turun filharmoninen orkesteri Aki Rissanen – Mari Palo: Sininen Syksy, Jussi Lehtonen Band, Turku Jazzin vuoden artisti 2018: Max Zenger Globus, Maxxxtet, GRAND feat. Ilkka Arola, Turun konservatorion workshop & Max Zenger, Jazzbrunssi: Milo & Moses KEVÄT Pe 9.2. klo 22, K.Å.M. Trio (DK/SE/FI), Café Tiljan, Åbo Svenska Teater Pe 16.2. klo 19, Jori Huhtala 3, Logomo, Move 1 Pe 23.2. klo 19, 3TM, Bar Ö Pe 23.3. klo 19, Sami Linna Quartet feat. Dana Hall (US), Bar Ö Pe 6.4. klo 22, Z League, Café Tiljan, Åbo Svenska Teater La 14.4. klo 19, Nassaun Fasaani, Logomo, Move 1 La 21.4. klo 19, Kaisa’s Machine, Logomo, Move 1 Pe 27.4. klo 19, Teemu Viinikainen III, Bar Ö Pe 4.5. klo 22, Iris Bergcranz Quintet (SE), Café Tiljan, Åbo Svenska Teater Pe 18.5 klo 19, Jussi Fredriksson Trio, Logomo, Move 1 La 26.5. klo 20.55, Turku Jazz Orchestra & Mikael Konttinen: Big Band On Board, Viking Grace TURKU JAZZ FESTIVAL 8.-11.3.2018 LOGOMO Köydenpunojankatu 14 | ÅBO SVENSKA TEATER Aurakatu 10 | TIIRIKKALA Linnankatu 3 WWW.TURKUJAZZ.FI Ennakkoliput: Ennakkoliput: WWW.JAZZCITYTURKU.FI
HEL MIK UUN MER KKI TUO TTE ET Voimakas väkivallan vastainen romaani Booker-palkitun Vegetaristin tekijältä. Gwangjun verilöylystä 1980-luvulta nykyaikaan ulottuva romaani kärsimyksen kaiusta, toiveikkaista teois ta ja kaltoin kohdelluista ihmisistä, jotka hakevat lupaa puhua. Teoksen on suomentanut kirjallisuuden valtionpalkinnon 2017 saanut kääntäjä Sari Karhulahti. www.gummerus.fi HAN KANG: IHMISEN TEOT Vuonna 1946 Tampereelle perustettu Lenin-museo on päässyt finaaliin Vuoden eurooppalainen museo -kilpailussa. Kesällä 2016 täysin uudistunut Lenin-museo on ollut yleisöja arvostelumenestys. Peruskorjauksen jälkeen se on käsitellyt tasapainoisesti Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa ja kertoo kaunistelemattomasti Neuvostoliiton noususta ja tuhosta. Samalla pieni museo on rikkonut kävijäennätyksiä. Hämeenpuisto 28, 2½ krs, Tampere Avoinna talvikaudella ti–su 11–17, 1.6.–31.8. ma-su 11–18. Liput 8/6 euroa, alle 18-vuotiaat maksutta. Museokortti käy. www.lenin.fi LENIN-MUSEO Utopiakonsultin käsikirja esittelee Todellisuuden tutkimuskeskuksessa ke hitetyn taideteoksen ja palvelumuodon, Uto piakonsultaation. Utopia konsultaatio on esitystaiteen traditiosta syntynyttä osallistavaa esitystaidetta, joka tapahtuu keskellä katsojan omaa arkea. Nyt julkaistava Utopiakonsultin käsikirja kertoo, miten utopiakonsultaatio tapahtuu ja millaiseen taideajatteluun se perustuu. Yksityiskohtaiset kuvaukset ohjaavat utopiakonsultaation soveltamiseen niin yksilöllisenä palveluna kuin ryhmien ohjauksessa tai yritysja yhteisövalmennuksessa.Utopiakonsultin käsikirjan ovat kirjoittaneet Talvikki Eerola ja Risto Santavuori. www.todellisuus.fi UTOPIAKONSULTIN KÄSIKIRJA Siperian ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto Hannu Salaman romaanista Siinä näkijä missä tekijä kuvaa maanalaisen vastarintaliikkeen toimintaa Tampereen Pispalassa jatkosodan aikana. Juha Luukkosen ohjaama teos kysyy, onko virheistä opittu vai toistaako historia itseään, ja muistuttaa että virallisen totuuden alla on aina toisia totuuksia. Tampereen Teatterin Frenckellnäyttämöllä 27.2.–5.5. www.tampereenteatteri.fi www.teatterisiperia.net www.projektori-ryhma.com SIINÄ NÄKIJÄ MISSÄ TEKIJÄ RIKKI REVITTY MAA Sanokaa mitä näitte kuvaa suomalaista dokumenttielokuvaa sen keskeisten tekijöiden kautta. Kirjaan haastateltu ansioituneiden ohjaajien joukko tarjoaa monipuolisen ja kattavan kuvan suomalaisesta dokumenttielokuvasta. Haastatteluista hahmottuu suomalaisen dokumenttielokuvan komea kehityskaari, joka alkaa korkealta ja kurottaa aina kohti uutta. Harri Römpötti: Sanokaa mitä näitte – suomalaiset dokumenttielokuvan tekijät kertovat www.arthouse.fi SANOKAA MITÄ NÄITTE – SUOMALAISET DOKUMENTTIELOKUVAN TEKIJÄT KERTOVAT UMOn 16-henkinen kokoonpano tekee vuosittain lähes sata konserttia ympäri Suomen. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen. Kevään konserteissa mukana muun muassa trumpetisti Randy Brecker & kapellimestari Mats Holmquist (17.3.), Värttinä (22.3.), Johanna Iivananen (27., 28. ja 30.3.), Teppo Mäkynen (6. ja 10.4.), Lauri Porra (7. ja 8.5.) ja Jukka Eskola (29.5.). www.umo.fi UMON KEVÄT Graffititaiteilija EGS liittää kaikkiin töihinsä kolme nimikirjaintaan, muokaten niitä uusiksi muodoiksi ja järjestelmiksi. Näyttelyssä nähdään mm. maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Helsingin Taidehalli 13.1.–25.2.2018 Nervanderinkatu 3, Helsinki 12/8 euroa / Museokortti www.taidehalli.fi EGS: WRITING MY DIARY Ku va : M er ri Cy r Vuonna 1918 Suomi raastettiin kahtia väkivaltaisesti. Sisällissota jakoi kansakunnan ja jätti syvät haavat sen muistiin. Uutuusteoksessa Suomen sisällissodan syitä, tapahtumia ja seurauksia käydään läpi yli sadan vuoden aikajänteellä. Teos tarkastelee laajalti niin sotaan johtaneita ja siihen liittyneitä tapahtumia kuin ajan yhteiskunnallista ilmapiiriäkin. Oliko sota välttämätön paha, vapaustaisto itsenäisyyden takaamiseksi vai kansan hätähuuto sorron alla? Tuomas Tepora & Aapo Roselius (toim.): Rikki revitty maa. Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö gaudeamus.pikakirjakauppa.fi ILMOITUS TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA Ka nsi: N inn i Ka iris alo Toksinen maskuliinisuus NIGERIAN KADONNUT PARATIISI 20
HEL MIK UUN MER KKI TUO TTE ET Voimakas väkivallan vastainen romaani Booker-palkitun Vegetaristin tekijältä. Gwangjun verilöylystä 1980-luvulta nykyaikaan ulottuva romaani kärsimyksen kaiusta, toiveikkaista teois ta ja kaltoin kohdelluista ihmisistä, jotka hakevat lupaa puhua. Teoksen on suomentanut kirjallisuuden valtionpalkinnon 2017 saanut kääntäjä Sari Karhulahti. www.gummerus.fi HAN KANG: IHMISEN TEOT Vuonna 1946 Tampereelle perustettu Lenin-museo on päässyt finaaliin Vuoden eurooppalainen museo -kilpailussa. Kesällä 2016 täysin uudistunut Lenin-museo on ollut yleisöja arvostelumenestys. Peruskorjauksen jälkeen se on käsitellyt tasapainoisesti Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa ja kertoo kaunistelemattomasti Neuvostoliiton noususta ja tuhosta. Samalla pieni museo on rikkonut kävijäennätyksiä. Hämeenpuisto 28, 2½ krs, Tampere Avoinna talvikaudella ti–su 11–17, 1.6.–31.8. ma-su 11–18. Liput 8/6 euroa, alle 18-vuotiaat maksutta. Museokortti käy. www.lenin.fi LENIN-MUSEO Utopiakonsultin käsikirja esittelee Todellisuuden tutkimuskeskuksessa ke hitetyn taideteoksen ja palvelumuodon, Uto piakonsultaation. Utopia konsultaatio on esitystaiteen traditiosta syntynyttä osallistavaa esitystaidetta, joka tapahtuu keskellä katsojan omaa arkea. Nyt julkaistava Utopiakonsultin käsikirja kertoo, miten utopiakonsultaatio tapahtuu ja millaiseen taideajatteluun se perustuu. Yksityiskohtaiset kuvaukset ohjaavat utopiakonsultaation soveltamiseen niin yksilöllisenä palveluna kuin ryhmien ohjauksessa tai yritysja yhteisövalmennuksessa.Utopiakonsultin käsikirjan ovat kirjoittaneet Talvikki Eerola ja Risto Santavuori. www.todellisuus.fi UTOPIAKONSULTIN KÄSIKIRJA Siperian ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto Hannu Salaman romaanista Siinä näkijä missä tekijä kuvaa maanalaisen vastarintaliikkeen toimintaa Tampereen Pispalassa jatkosodan aikana. Juha Luukkosen ohjaama teos kysyy, onko virheistä opittu vai toistaako historia itseään, ja muistuttaa että virallisen totuuden alla on aina toisia totuuksia. Tampereen Teatterin Frenckellnäyttämöllä 27.2.–5.5. www.tampereenteatteri.fi www.teatterisiperia.net www.projektori-ryhma.com SIINÄ NÄKIJÄ MISSÄ TEKIJÄ RIKKI REVITTY MAA Sanokaa mitä näitte kuvaa suomalaista dokumenttielokuvaa sen keskeisten tekijöiden kautta. Kirjaan haastateltu ansioituneiden ohjaajien joukko tarjoaa monipuolisen ja kattavan kuvan suomalaisesta dokumenttielokuvasta. Haastatteluista hahmottuu suomalaisen dokumenttielokuvan komea kehityskaari, joka alkaa korkealta ja kurottaa aina kohti uutta. Harri Römpötti: Sanokaa mitä näitte – suomalaiset dokumenttielokuvan tekijät kertovat www.arthouse.fi SANOKAA MITÄ NÄITTE – SUOMALAISET DOKUMENTTIELOKUVAN TEKIJÄT KERTOVAT UMOn 16-henkinen kokoonpano tekee vuosittain lähes sata konserttia ympäri Suomen. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen. Kevään konserteissa mukana muun muassa trumpetisti Randy Brecker & kapellimestari Mats Holmquist (17.3.), Värttinä (22.3.), Johanna Iivananen (27., 28. ja 30.3.), Teppo Mäkynen (6. ja 10.4.), Lauri Porra (7. ja 8.5.) ja Jukka Eskola (29.5.). www.umo.fi UMON KEVÄT Graffititaiteilija EGS liittää kaikkiin töihinsä kolme nimikirjaintaan, muokaten niitä uusiksi muodoiksi ja järjestelmiksi. Näyttelyssä nähdään mm. maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Helsingin Taidehalli 13.1.–25.2.2018 Nervanderinkatu 3, Helsinki 12/8 euroa / Museokortti www.taidehalli.fi EGS: WRITING MY DIARY Ku va : M er ri Cy r Vuonna 1918 Suomi raastettiin kahtia väkivaltaisesti. Sisällissota jakoi kansakunnan ja jätti syvät haavat sen muistiin. Uutuusteoksessa Suomen sisällissodan syitä, tapahtumia ja seurauksia käydään läpi yli sadan vuoden aikajänteellä. Teos tarkastelee laajalti niin sotaan johtaneita ja siihen liittyneitä tapahtumia kuin ajan yhteiskunnallista ilmapiiriäkin. Oliko sota välttämätön paha, vapaustaisto itsenäisyyden takaamiseksi vai kansan hätähuuto sorron alla? Tuomas Tepora & Aapo Roselius (toim.): Rikki revitty maa. Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö gaudeamus.pikakirjakauppa.fi TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA 1 / 2018 • 7 VOIMA Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, voima.fi | PÄÄTOIMITTAJA Jari Tamminen 050 331 4057 | ULKOASU Ninni Kairisalo & Antti Kukkonen, mainosgraafikko Ninni Kairisalo | MUU TOIMITUS Annika Pitkänen, Velda Parkkinen, Elsa Piela, Tuomas Rantanen Iida Simes & Kaisu Tervonen | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko 040 834 0286 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Emilia Aaltonen, Timo Kalevi Forss, Christopher Hewitt, Maija Karhunen, Jukka Koskelainen, Anu Kultalahti, Marko Laitinen, Jenni Lindvall, Tero Jussila, Salla Nazarenko, Mikko Niskasaari, Maisa Ollikainen, Pontus Purokuru, Juho Pylvänäinen, Juhamatti Rainekari, Antti Rautiainen, Nikodemus Solitander, Olli Tammilehto, Oksana Tšelyševa, Timo P. Vartiainen & Heli Yli-Räisänen | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Heikki Hiilamo & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4057 | TILAUKSET Antti Kurko 040 834 0286 | VOIMAN VUOSITILAUS 10 numeroa 39 euroa | PAINO Sanomapaino, Vantaa | PAINOS 70 000 | ISSN 1457-1005 | VOIMA – Zinetoimintaa jo vuodesta 1999. Ka nsi: N inn i Ka iris alo 1 5.2.–4.3.2018 30 Alma Sipilä 24 42 46 Toksinen maskuliinisuus Maija Karhunen ME SUOMALAISET olemme ylpeitä saa vutuksistamme ja maastamme. Syystä kin. Monet asiat täällä toimivat mainiosti ja kansainvälisestikin arvioiden Suomen itsenäisyyden sata vuotta ovat olleet nou sujohteisia. Suomi on kehittynyt takapajui sesta agraariyhteiskunnasta hyvinvointi valtioksi. Talouskasvumme ihmeeseen kannattaa silti luoda myös kriittinen katse. Me suomalaiset tiedämme, että Suomen menestys ei ole siirtomaaisännyyden peru ja ja että meidän hyvinvointimme on kan sakunnan oman ahkeruuden hedelmiä. Ei se ihan niin kuitenkaan mene. Myös Suo mea on rakennettu maailmankaupan his torian mukana vääristyneiden rakentei den tarjoamien halpojen raakaaineiden varaan. Vaikka Suomella ei ole ollut omia siirtomaita – saamelaisten maita lukuun ottamatta – monella kauppakumppanil lamme on ollut. Alusmaista pumpattua voittoa on sitten trokattu meillekin hyvinvointimme raken nuspalikoiksi. Entisten siirtomaiden alistettu asema ei ole korjaantunut edes muodollisen it senäisyyden avulla. Eivät talouden lain alaisuudet mitenkään reiluiksi ole muut tuneet, sortavat rakenteet ovat säilyneet. Halvan raaka aineen inhimillinen hinta on usein korkea, vaikka kuluttaja ei sitä kas salla huomaisikaan. EPÄREILUN MAAILMANKAUPAN hah mottamista helpottavat arkiset esimer kit. Me suomalaiset tykkäämme kahvista ja juommekin vuosittain noin prosentin maail man kahvisadosta. Vuosi sitten Finn watch julkaisi Vain murusia pöydältä ra portin, jonka mukaan kykenemme jäl jittämään ainoastaan noin 40 prosenttia kahvipavuistamme tuottajatasoon asti. 60 prosentin tiedot puuttuvat ja edes niiden tutkittujen tuotantoketjun osien työskentelyolosuhteet harvoin vastaavat suomalaisten käsitystä reilusta menosta. Kahvi ei tietenkään ole mikään erityista paus. Vaatteemme tulevat mistä sattuu, ja kulutuselektroniikan tuotanto on ongelmal lista raakaaineiden louhinnasta ejätteen dumppaamiseen saakka. KANSAKUNNAN ASIAKSI täällä toimi vien yritysten asia muuttuu viimeistään silloin, kun yritykset tekevät suomalaisuu desta osan brändiään. Esimerkiksi Fazer kertoo mainoksissaan, että jokainen muru nen Fazerin Sinistä on ”pieni pala Suomea”. Tässä kaakaopapujen kaltainen perinteinen siirtomaatuote esitetään olennaisesti jonain muuna kuin mitä se perustaltaan on. Mutta suhde asioihin muuttuu, kun rakenteet tehdään läpinäkyviksi. Yksi tapa toteuttaa tämä on yritys toiminnan vastuullisuuteen panosta minen. Viime vuosina monet yritykset ovatkin ottaneet käyttöön erilaisia riip pumattomia vastuullisuussertifikaatte ja. Osansa tässä innossa on epäilemättä kuluttajien suunnalta tulevalla paineella. Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti kui tenkin toteaa sivulla 30, että suuryritykset ovat myös vesittäneet sertifiointijärjestel miä perustamalla omia vastuullisuusohjel miaan. Näiden ohjelmien toimivuutta on ulkopuolisten vaikea arvioida. Kuten Hankenin tutkija Nikodemus Solitander huomauttaa sivulla 32, ajatus yritysvastuusta ja vastuullisuusstandar deista ei ole muutenkaan ongelmaton. Ne eivät kyseenalaista markkinalogiikkaa ei vätkä paranna tautia – ne vain pidentävät sitä ja ovat osa sairautta. Joskus laki olisi parempi vastuullisuuden tae. Valtioiden sekaantuminen asioihin ei tietenkään koskaan takaa asioiden toimivuutta tai eettisyydestä. Olisi silti hienoa, jos kaalimaiden vartioinnissa kaik kea vastuuta ei jätettäisi pukkien moraalin varaan. JARI TAMMINEN MALLIMAA SUOMI Pääkirjoitus NIGERIAN KADONNUT PARATIISI 20
8 • 1 / 2018 Huorittelun leviäminen ei ole luonnonlaki vaan poliisin ja syyttäjien valinta. TEKSTI MIKKO NISKASAARI KUVA MAISA OLLIKAINEN JA ELSA PIELA Oikeuslaitos avasi portit vihapuheelle T AMMIKUUSSA Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin 30-vuotiaan miehen saamaa syytettä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Syyttäjä väitti miehen tahallaan lyöneen poliisia. Poliisit olivat pysäyttäneet Muhoksella auton, jonka ikkunat olivat pahasti jäässä. Asiasta käytiin keskustelua, mitä ilmeisimmin aika kipakkaa. Sen aikana poliisi nappasi tupakan pois miehen suusta, jolloin sätkän tulipää lensi miehen poskeen, hän säikähti, huitaisi kädellään ja osui poliisin poskeen. Huitaisun jälkeen mentiin pitkän kaavan mukaan: putkareissu, esitutkinta, syyteharkinta, oikeudenkäynti. Oikeudessa mies selitti huitaisseensa refleksinomaisesti, tuomari piti tätä uskottavana ja hylkäsi syytteen. Jos joku kysyisi tutkinnanjohtajalta, miksi näin joutavaan juttuun on haaskattu niukkoja resursseja, hän todennäköisesti vastaisi: ”Poliisin on suoritettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty”. Näin esitutkintalaki tosiaan määrää. Poliisi kuitenkin hukkaa tämän perustelun oitis, kun kansalainen tekee rikosilmoituksen. Kansalaisten rikosilmoituksista johtaa esitutkintaan vain noin 20 prosenttia, kertoo sisäministeriön kahden vuoden välein teettämä Poliisibarometri. Kansalaisten rikosilmoituksista epäilemättä osa koskee aivan mitättömiä asioita. Joukossa on myös vääriä ilmiantoja – sellaisen tekeminen on rikos – mutta niiden osuus ei varmuudella ole neljä viidestä. Ei sitä väitä poliisikaan. Jos oletetaan aiheettomia ja vääriä ilmoituksia olevan kolmanneksen, mikä on erittäin rohkea oletus, silti liki puolet kansalaisten rikosilmoituksista jätetään tutkimatta. Ne jätetään sikseen perusteilla ”seurauksena olisi todennäköisesti vain sakkoa” tai ”liian kallista tutkia”. Poliisin itsensä tekemät rikosilmoitukset johtavat lähes aina esitutkintaan. HALVINTA rikosten torjuntaa on estää ne ennalta, ja siinä tehokkain työkalu on korkea kiinnijäämisen riski. Riskin lisääminen vaikuttaa paljon enemmän kuin rangaistusten koventaminen. Tämä toimii myös toisinpäin. Vihapuherikoksissa kiinnijäämisen riski on olematon, koska poliisi ja syyttäjät ovat pitkään jättäneet ne tutkimatta. Tässä vihapuheella tarkoitetaan puhetta, jota leimaa ja motivoi viha ja jota voidaan perustellusti epäillä rikokseksi. Yleensä kysymys on kunnianloukkauksesta tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, laittomasta uhkauksesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vain viimeisin kiinnostaa poliiseja ja syyttäjiä edes jossain määrin. VUONNA 2015 muuan mies tuomittiin käräjäoikeudessa, koska hän oli taloyhtiön tavanomaisen pesutupa riidan yhteydessä haukkunut naapurinsa vanhaksi akaksi. Yleisöä oli vain vähän. Sanat ”vanha akka” riittivät tuomioon kunnianloukkauksesta. Ravikilpailun tiimellyksessä kaksi valjakkoa hipaisi toisiaan, ja miesohjastaja karjaisi naisohjastajalle: ”huora!”. Sen kuuli kohdalla olleen katsomon väki. Korkein oikeus tuomitsi miehen kunnianloukkauksesta. (KKO:2005:137). Huorittelu on somessa häkellyttävän yleistä. Sen kohteeksi voi joutua kuka vaan, eivätkä huorittelijat tekojaan häpeile. Kaikki eivät piiloudu anonyymiyden taakse, vaan viestejä tulee esimerkiksi Facebookissa omalla nimellään esiintyviltä. Nämä häiriköt olisi helppo löytää. Silti poliisi kieltäytyy tutkimasta tapauksia. JURISTI, PERHEENÄITI Niina Berg kirjoittaa blogia, jossa hän kirpeästi ja asiantuntevasti arvostelee poliisien ja syyttäjien toimintaa. Häntä vastaan aloitettiin netissä systemaattinen vaino. Tyylinäyte: ”Tämä Niina Berghän on opiskellut myös lakia. Hän teki sen Hämeenlinnan naisvankilassa, kun oli sovittamassa hoitolapsen raiskauksesta saamaansa tuomiota.” Näitä valheita toimitettiin myös Bergin työnantajalle, jota vaadittiin erottamaan ”pedofiili”. Lopulta Berg sai tarpeekseen ja teki rikosilmoituksen. Turun poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja Päivi Kukkola esitti, ja kihlakunnansyyttäjä Jonna Ryynänen päätti, ettei esitutkintaa suoriteta. Perustelu: ”Bergin poliisille antamien tietojen perusteella hän on Anneli Auerin ystävä ja kirjoittaa aihetta käsittelevää tai sivuavaa blogia.” Perustelu on juridisesti ala-arvoinen, eikä ratkaisussa juridiikasta olekaan kysymys. Päätös on poliittinen. ”OLET TODELLA vastenmielinen huora. En yhtään ihmettele jos joku puukottaa sinua.” Näin viestitettiin Hanna Huumoselle Facebookissa. ”Toivon hartaasti että sinä, lähipiirisi ja kaikki aatetoverisi saisitte kunnon joukkorikastuksen (lue raiskauksen) laittomilta maahantunkeutujilta niin alkais silmät aukeamaan. Toivon todella että näin tapahtuu”, julistettiin Huumosen saamassa tekstiviestissä. ”[P]erusteellisen esitutkinnan suorittaminen veisi arviolta aikaa useamman työpäivän. Katson, että tutkinnan jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan rikosepäilyn laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavissa olevaan seuraamukseen”, kirjoitti Huumoselle kihlakunnansyyttäjä Riina Karma tutkinnanjohtaja Petri Jehkosen esityksestä. Hanna Huumonen toimi Sosialidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) puheenjohtajana käynnistäessään tammikuussa 2016 boikottikampanjan MV-lehteä vastaan. Tavoitteena oli saada mainostajat luopumaan MV:n rahoittamisesta. MV-lehti julkisti Huumosen työpaikan yhteystiedot ja kehotti vastatoimiin. Tuloksena oli satojen teksti-, sähköpostija Facebook-viestien vyöArtikkeli
ry. Uhkauksia ja parjauksia. On tuskin sattumaa, ettei poliisi ole halunnut tutkia MV-lehden boikottikampanjan käynnistäjän vainoamista. MV-lehdestä oli ehtinyt kertyä useiden kymmenien rikosilmoitusten pino, jolle poliisi ei ollut tehnyt juuri mitään. Vasta kun Ilja Janitskin erehtyi julkaisemaan parista poliisista yksityiselämän puolelle meneviä tietoja, esitutkinta käynnistyi. On siis KKO:n ajantasainen ennakkopäätös huorittelun rikollisuudesta, mutta poliisi ei siitä piittaa. Vihapuhehäiriköinti on usein satunnaisia raivoviestejä, jotka voi ja on syytäkin sivuuttaa. Aivan liian usein se kuitenkin kehittyy vainoamiseksi ja ylittää sietokyvyn. Koska poliisin ja syyttäjän vastaukset ovat säännönmukaisesti vastaavia kuin Bergin ja Huumosen saamat, kiinnijäämisriski on olematon. Siksi pidäkkeet ovat kadonneet. Kunnianloukkauksista tehdään vuosittain parituhatta rikosilmoitusta, joista syytetoimiin johtaa noin kymmenesosa, eivätkä ne yleensä koske törkeimpiä tapauksia. Tämän päälle tulevat kaikki muut vihapuherikokset. RESURSSIPULA on poliisin vakioselitys siihen, miksi kansalaisten rikosilmoitukset jätetään tutkimatta ja miksi viha puheen annetaan rehottaa. Selitys ei ole totta. Poliisibarometrien mukaan vielä 1990-luvulla ja tämän vuosituhannen alussa kansalaisten rikosilmoituksista noin 30 prosenttia johti esitutkintaan. Sekin oli vähän, mutta selvästi nykyistä enemmän. Vuonna 2010 barometri näytti enää 18 prosenttia. Vuonna 2012 oli hetkellinen nousu, mutta sen jälkeen esitutkintaan päätyneiden kansalaisten rikosilmoitusten osuus on ollut 20 prosentin tasolla. Vuonna 2010 Suomessa oli ennätysmäärä poliiseja: vuoden keskiarvo oli 7 929 poliisia. Poliisien määrä alkoi laskea Alexander Stubbin hallituksen aikana (2014–15), ja se on romahtanut vasta Juha Sipilän hallituksen aikana ja toimesta. Viime vuonna poliiseja oli enää 7 148 henkilötyövuoden verran. Toisin kuin poliisi väittää, ensin on päätetty karsia kansalaisten rikosilmoitusten tutkinta ja vasta vuosia myöhemmin on leikattu poliisin resursseja. Tämä ei ole juridinen valinta. Tämä on poliisien ja syyttäjien valinta. Valinnan seurauksena törkyviestit myrkyttävät yhteiskunnan ilmapiirin. Kirjoittaja on vapaa oikeusja ympäristötoimittaja. Lainsuojaton ympäristö Vihapuherikosten ohella poliisi vieroo ympäristörikosten tutkintaa. Esimerkkinä Kainuu, jossa on tällä vuosikymmenellä tehty ainakin seitsemän rikosilmoitusta luonnonsuojelurikoksesta. Ne kaikki koskivat liito-oravan pesäpaikkojen hakkuita. Kuudesta oli ilmoittanut viranomainen, Kainuun ELY-keskus. Mikään epäillyistä rikoksista ei johtanut tutkintaan, syynä joko poliisin tai syyttäjän päätös. Kolmea rikosilmoitusta Oulun poliisilaitos ei edes löytänyt tiedostoistaan, mikä viittaa siihen, että ne olisi jätetty kirjaamatta. On rikos, jos näin on todella toimittu. Yhdessä tapauksessa rikoskomisario jätti kahden pesäpaikan tuhoamisen tutkimatta, koska syyttäjän kanssa keskusteltuaan hän oli arvellut, että pesäpaikat sijaitsivat 300–700 neliömetrin suoja-alueella. Kun ELYkeskuksen lakimies ihmetteli, mistä poliisi oli suoja-alueen tekaissut, komisario kertoi löytäneensä sen ympäristöministeriön ohjeesta. YM:n ohje edellyttää suoja-alueen jättämistä, joten komisario päätteli, että sellainen on jätetty. Rikos kuitenkin oli juuri siinä, ettei suoja-aluetta ollut jätetty. Lopulta komisario tunnusti lakimiehelle, ettei hän ollut vaivautunut edes lukemaan ELY-keskuksen rikosilmoitusta. 1 / 2018 • 9
10 • 1 / 2018 Musta multa on mustaa kultaa. Ukraina halutaan myydä ulkomaalaisille pala palalta. TEKSTI OKSANA TŠELYŠEVA KUVA MAISA OLLIKAINEN Ukrainan agribisnes N YKYISESSÄ hajaannuksen tilassakin Ukraina on pintaalaltaan Euroopan toiseksi suurin valtio. 557 500 neliökilometriä maasta on Kiovan kontrollissa ja 46 200 neliökilometriä sen kontrollin ulkopuolella. Yli puolet valtion pinta-alasta on maatalousmaata. Menetettyään kontrollin tärkeimmissä, maan itäosissa sijaitsevissa teol lisuuskeskuksissa Ukrainan hallitus panostaa maatalousyrittäjyyteen. Syyskuussa 2017 maassa hyväksyttiin maatalousyrittäjyyden kehittämisohjelma, johon liittyen maatalousmaan määrää kaavaillaan lisättävän kymmenellä prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Maatalousministeriö laskee ohjelman toteuttamisen viisinkertaistavan maataloustyöpaikkojen määrän. Myös ulkomaisten investoijien näkökulmasta lauhkeilla aroilla esiintyvä, ravinteikas musta multa on Ukrainan houkuttelevin resurssi. Marraskuun puolivälissä 2017 Maailmanpankin johtaja Jim Yong Kim vieraili Kiovassa ja korosti ulkomaisten investointien riippuvan maareformin läpiviennistä. Maan finanssiministeri Oleksandr Danyliuk kirjoitti tuolloin Facebookissa: ”Syön juuri aamiaista Jim Kimin ja agrobisneksen edustajien kanssa, keskustelemme tuotannon kasvusta maataloussektorilla ja maamme roolista globaalissa ruokaturvallisuudessa.” Mitä Maailmanpankki Ukrainalta odottaa? Maailmanpankissa Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan asioiden johtajana toimiva Satu Kähkönen toteaa, että ”Ukrainassa tarvitaan välittömästi ripeitä reformeja talouskasvun aikaansaamiseksi, jottei maa juutu nollakasvun loukkuun”. Myös Kähkönen korostaa maareformia. Se kumoaisi jo vuoden 2018 alusta maakauppojen läpinäkyvyyden ja myyntikiellon, joka estää maatalousmaan myymisen ulkomaalaisille. NÄKEMYKSET maan myyntikiellon puolesta ja sitä vastaan jakautuvat Ukrainassa melko tasaisesti. Myyntikieltoa puolustavat tahot perustelevat kieltoa sillä, että valtio on keskellä kriisiä, eikä sen merkittävintä resurssia kannata myydä ennen talouden vakiintumista. Myös myyntikiellon kumoamista ajavat vetoavat kriisitilanteeseen. Heidän mielestään juuri nyt maaseutua pitää tukea ja kansalaisille tarjota mahdollisuus ansaita rahaa. Vuonna 2017 julkisuuteen tuli tieto siitä, että ukrainalaiset suurtilat ja sijoitusyhtiöt olivat lisänneet maaomaisuuksiaan merkittävästi ostamalla pientiloja. Maan suurin maatalousalaan keskittynyt holding-yhtiö, Kyprokselle rekisteröity UkrLandFarming omistaa yli 600 000 hehtaaria maatalousmaata ja on alan suurin toimija Euroopassa. Myös ruotsalaiset ovat päässeet Ukrainan markkinoille. Ruotsalaisyhtiöt Agrokultura ja East Capital ovat hankkineet käyttöönsä yli 100 000 hehtaaria paikallista viljelysmaata. Ruotsalaisomisteinen Grain Alliance puolestaan omistaa ukrainalaisen Baryshevo Grain Companyn – ja Baryshevo Grain Company taas omistaa Ukrainassa noin 48 000 hehtaaria maata. Yksi tapa ohittaa maanomistuskielto on ostaa ainoastaan maan pinnalla oleva maa-aines samalla kun maaalueen nimellinen hallinta säilyy ukrainalaisella omistajalla. Kuten 2000-luvun toimintaan kuuluu, tätä mustaa multaa myydään myös internetin välityksellä halukkaille. Ruotsisssa Dagens Nyheter on uutisoinut, että Ukrainasta on mahdollista ostaa mustaa multaa pois maasta kuljetettavaksi hintaan viisi euroa tonnilta. Ruotsiin ollaankin hankkimassa tätä maa-ainesta jopa 100 miljoonaa tonnia pelloille levitettäväksi – ja siinä, missä ravinnerikas multa hyödyttää ruotsalaisviljelijöitä, on se luonnollisestikin pois ukrainalaisilta kollegoilta. MAANMYYNTIKIELTO on ollut käytännössä voimassa Neuvostoliiton romahtamisesta asti. Vuonna 2001 uudistettu maalaki ei kieltoa kumonnut, ja vuoden 2005 jälkeen väliaikaista myyntikieltoa on jatkettu kahdeksan kertaa, viimeksi joulukuussa 2017. Päätöstä on perusteltu valtavalla korruptiolla ja talousvaikeuksilla, jotka johtaisivat loppujen valtion maiden siirtymiseen yksityisille pilkkahintaan. Nimettömänä pysyttelevä yksityisyrittäjä Ukrainan keskiosassa sijaitsevalta Pultavan alueelta kommentoi aihetta kyynisenä. ”Kun kaikki on valmista maan myyntiä varten, kielto tullaan kumoamaan nopeasti. Päätöksentekijät ovat ostettavissa, ja tärkeintä on sopia hinnasta. Ukrainassa on kaksi tarpeetonta talouden haaraa: maatalous ja teollisuus. Teollisuus on jo tuhottu, mutta maatalous sinnittelee vielä. Systeemi on yksinkertainen: toiset kylvävät ja toiset korjaavat sadon – tuovat mukanaan konepistoolit ja omat koneensa, korjaavat, lastaavat kyytiin ja vievät pois. Miliisit on lahjottu, samoin syyttäjät.” EU ON TOISTUVASTI ilmaissut tyytymättömyytensä korruption torjuntaan Ukrainassa. Ja usein korruption torjunta onkin lähinnä näytöstä. Pääministeri Volodymyr Hroismanin hallitus ja presidentti Porošenko lupasivat Maailmanpankille, että maatalousmaan markkinat alkaisivat toimia normaalisti jo vuonna 2018. Maatalousministeriö kuitenkin katsoo, että maan myynnin sijasta on ensin otettava käyttöön pitkät vuokrasopimukset. Artikkeli
1 / 2018 • 11 EU:n komissaari Johannes Hahn otti aiheen puheeksi Ukrainan-matkallaan marraskuussa 2017: ”Reaaliset tulokset korruption vastaisesta taistelusta ovat nähdäkseni melko vähäisiä. Valtakoneiston, niin hallituksen kuin muiden valtion elinten, tulee mielestäni seurata sitä tiukasti. Kysymys ei ole vain instituutioiden ja lainsäädännön luomisesta vaan myös toimeenpanosta. Juuri tässä suhteessa kansainvälisen yhteisön kärsivällisyys on loppumassa.” Viimeisinä kolmena vuotena EU on rahoittanut Ukrainaa 12 miljardilla eurolla. Ukrainan maarekisterin digitalisointiin on saatu Maailmanpankilta vajaat 65 miljoonaa dollaria, ja rahat on käytetty, mutta presidentti Porošenko myöntää, että vasta puolet tiedoista on digitalisoitu. ”Ilman tehokasta ja läpinäkyvää rekisteriä ei voida puhua maatalousmaan markkinoista, maareformista tai maan kaappausten vastaisesta taistelusta”, hän arvioi. Komissaari Hahn kommentoi marraskuussa kielteistä kantaansa uuden investointisuunnitelman laatimiseen Ukrainalle: ”Nähdäkseni siellä on tarpeeksi rahaa.” UKRAINAN MA ATALOUDEN ongelmat eivät rajoitu pelkästään viranomaisten korruptioon ja suuryritysten tekemisiin. Valtion syyttäjänvirasto käsitteli vuonna 2017 ainakin 44 maankaappaamistapausta. Talouskehitysja kauppaministeri Stepan Kubivin mukaan valtaajat ovat kaapanneet 1 000–3 000 hehtaaria maata, ja toimintaan osallistuvat Donbassissa sotineet ”veteraanit”. Aseistautuneet veteraaniryhmät joko ottavat haltuunsa maata, vievät puolet sadosta tai perivät viljelijöiltä suojelurahaa toisia veteraaniryhmiä vastaan. Kaappaukset ovat yleistyneet niin, että Ukrainan viljelijät levittävät joukossaan jo ohjeita, kuinka toimia kaappauksen yhteydessä. Kaappauksiin osallistuvat veteraanit eivät useinkaan hahmota syyllistyvänsä rikokseen. He saattavat jopa kokea ottavansa sen, mikä heille kuuluu. Taistelijoita houkuteltiin ja värvättiin kansalliskaartiin ja vapaaehtois pataljooniin lupaamalla vastineeksi viljelysmaata. Lupauksia ovat jakaneet avokätisesti niin keskushallinto kuin yksittäisten kaupunkien johtajat – ja suuri osa lupauksista on täyttämättä. Mikäli viranomaiset eivät pidä lupauksiaan, voiko tulla yllätyksenä, että kansalaiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä? (Käännös Kirsti Era) MAAILMA MUUTTUU, IHMISOIKEUDET PYSYVÄT U utisvirrat välittävät kuvia sotaa ja väkivaltaa pakenevista siviileistä. Ilmastonmuutos heittää haasteita, jotka koettelevat eniten köyhiä. Maailman kriisit tulevat koskettamaan myös suomalaisia. Paras, mitä voimme tehdä on kohdata ne suunnitelmallisesti, ihmisyyttä tunnustaen ja ihmis oikeuksia kunnioittaen. Jemenissä uhkaa yksi vuosisadan vaikeimmista humanitaarisista kriiseistä, Myanmarissa Rohinga-pakolaisia on jo satoja tuhansia, Etelä-Sudanin rauhanprosessi on luhistumassa... lista tuntuu vain jatkuvan. Kriisit eivät vaikuta vain infrastruktuuriin. Esimerkiksi Gazassa pitkään jatkuneen piirityksen seurauksena masennusluvut ja nuorten itsemurhat ovat yleistyneet toivottomalta tuntuvan tulevaisuuden edessä. Syyrian konfliktin yksi perimmäinen syyn on ollut ilmastonmuutoksen aiheuttama pitkä kuivuus. Sen seurauksena nähtiin muuttoliike, joka toi noin miljoona ihmistä Eurooppaan. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) ennustaa, että vuoteen 2050 mennessä ilmastonmuutoksen vuoksi siirtymään joutuneiden määrä voi vaihdella 25 miljoonasta miljardiin. Jopa ilmastonmuutokseen korkeimmalla taholla skeptisesti suhtautuva Yhdysvallat on analysoinut ilmastonmuutoksen ai heuttamaa muuttoliikettä osana turvallisuuspolitiikkaansa. Ihmisoikeuksien toteutus on yksi rauhan edellytys. Sillä on merkitystä, miten kansainvälinen yhteisö vastaa kansainvälisiin kriiseihin. Tällä hetkellä ilmastonmuutoksen pakottamia siirtolaisia ei koske pakolaissopimus. YK on ottanut ensiaskeleita vahvistaakseen siirtolaisuuden hallintakeinoja. Vuonna 2016 järjestetyn valtiotason huippukokouksen jälkeen työ on jatkunut kansainvälisen säännöstön sopimiseksi. Suurin osa siirtymään joutuneista ihmisistä ja pakolaisista elää oman maan sisällä tai naapurimaissa. Mutta kriisien seuraukset tulevat kolkuttelemaan myös EU:n oville. Tähän on varauduttava tinkimättä ihmisoikeuksista. Euroopan unionin perusoikeusviraston FRA:n pääjohtaja on viitannut tutkimusten osoittavan, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vihapuheen vastustaminen ja syrjinnän vähentäminen edistävät turvallista yhteiskuntaa. Pakolaisuus tai siirtolaisuus ei määrittele ihmistä, se vain kertoo hänen sen hetkisestä tilanteesta. Muuttoliikkeisiin vastaaminen ihmisoikeuksia kunnioittaen tulee venyttämään resursseja jonkin verran. Hinta on kuitenkin pieni vaihtoehtoon nähden. Pohjimmiltaan on kyseessä jokaisen ihmisen synnynnäisen arvon tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Tämän kunnioituksen hälvetessä siirrymme kohti fasismia. Kun emme enää tunnista toisen ihmisarvoa, avaamme oven epäinhimilliselle käytökselle. Jatkossa tulemme näkemään uusia maahanmuuton ja turva paikkahakijoiden aaltoja. Kyseessä on isoista haasteista, joihin on syytä hakea yhteisiä ratkaisuja kansainvälisten instituutioiden, kuten EU:n ja YK:n piirissä.
12 • 1 / 2018 To im itu ks ell ist a ain eis to a Monien mielestä elämme itsekkyyden aikakautta. Suomessa itsekkyyden ruumiillistumana voisi pitää Björn Wahlroosia. TEKSTI JUKKA KOSKELAINEN KUVA VOIMA/HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Essee Itsekäs spektaakkeli P IDÄMME itsekkyyttä ennen kaikkea oman aikamme ilmiönä. Olemme ilmeisen taitavia havaitsemaan sitä ympärillämme, muissa ihmisissä, mutta emme yleensä itsessämme. Itsekkyydestä on kuitenkin mitä ilmeisimmin valitettu kautta aikain. Esimerkiksi Saksan kansalliskirjailijoihin kuuluva Friedrich Schiller valitti 1700-luvun lopulla yläluokkien harjoittavan egoismia ja yhteiskunnan perustuvan liiallisen hyödyn etsimiseen. Friedrich Nietzsche (1844–1900) saa yhä kaikupohjaa vahvatahtoisena, itsenäisenä ja ehdottoman antiporvarillisena ajattelijana. Nietzsche myös oli ratkaiseva yllyke venäläissyntyiselle Ayn Randille (1905–1982), joka on Yhdysvalloissa vapaan kapitalismin ja teekutsuliikkeen avainhahmo. Nietzsche ja Rand ovat itsekkyyden merkittävimpiä puolustajia, kumpikin omalla tavallaan. Aatehistoriaa pengottaessa hahmottuu seuraava huomio: itsekkyys on vapauden hinta. Mitä vapaampia olemme, sitä enemmän joudumme tekemisiin itsekkyyden kanssa, koska vapaus vääjäämättä korostaa yksilön valtaa. VIELÄ MUUTAMA VUOSI sitten oli vaikea löytää uusliberaaleja. Melkein kaikki tuntemani ihmiset tuomitsivat ja tuomitsevat uusliberalismin jyrkin sanoin: se edustaa itsekkyyden kulttuuria ja edistää ahneutta. Julkisuudessa kukaan ei tuntunut puhuvan suuntauksen puolesta. Silti maamme on selvästi liukunut suuntaan, jota kutsutaan uusliberalismiksi: yksityistetään, lasketaan ja alennetaan koko ajan kustannuksia, nostetaan talous esiin joka ikisellä kolkalla ja kulmalla. Pitkään meillä oli vain yksi mies, joka paikannettiin uusliberalistiksi ja Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitschkermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone. Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin. JARI TAMMINEN Pyhä Björn joka puhui sen puolesta. Björn ”Nalle” Wahlroosia onkin saatu kuulla kohtuullisen taajaan. Hän keksii ärsyttäviä lausuntoja: 80 prosenttia ihmisistä on idiootteja, ainakin mitä tulee rahaan. Köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemista ei voi sietää. Kun Nordean ruotsalainen pääjohtaja muuttaa luksus asuntoon, Nalle on jälleen vauhdissa ja lausuu, että pitäähän sitä ihmisen jossakin asua. Jos miljoonabonuksien kääriminen omiin taskuihin ilman ansioita ei ole ahneutta ja itsekkyyttä, mikä sitten on? Hyvällä syyllä voi sanoa, että se on myös rikollisuutta, josta ei rangaista, samoin kuin varojen siirtäminen porsaanreikien läpi veroparatiiseihin. Ainoa puolustus, jonka sijoituspankkiirit ja meklarit esittävät, on että heidän rahanpyörityksestään on etua myös muille. ON KUITENKIN SYYTÄ varovaiseen optimismiin: kuninkaat, sotaherrat ja ruhtinaat eivät saa enää mellastaa miten lystäävät, vaan jokaisen on perusteltava toimensa ja asetettava ne julkiseen arvioon. Vaikka tuomio tulisi myöhässä, kuten Irakin sodan tapauksessa, se kuitenkin tulee, emmekä enää ota kohtaloamme fatalistisesti vastaan. Vaikka Wahlroosin talouspolitiikka herättää vastustusta, hän joutuu perustelemaan kantansa peräti kahden kirjan voimin ja asettuu siten julkisen kritiikin kohteeksi. Ja kriitikoiden joukossa on niitä, jotka ovat lukeneet hänen kirjansa ja joiden velvollisuutena on esittää vasta-argumentteja ja parempia malleja. Wahlroosin sana ei varmasti jää viimeisenä voimaan, kuten ei mikään muukaan malli. Ajatuksenani on esittää Wahlroosille ehdotus. Hänellä on liikaa rahaa. Hän ei ole rikas, vaan moninkertaisesti rikas. Mielestäni riittäisi, että hän olisi vain rikas eli lahjoittaisi suurimman osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Hän on jo harjoittanut hyväntekeväisyyttä, mutta sana siitä ei ole kulkeutunut suurelle yleisölle. Siksi koko kansan Nalle voisi liittyä miljardöörien liikkeeseen ja tehdä kerralla kunnon lahjoituksen. 2010-luvulla jo kymmenet yhdysvaltalaiset miljardöörit ilmoittivat lahjoittavansa puolet omaisuudestaan pois. Asia voidaan hoitaa näyttävästi: Joensuun kartanossa Salon lähellä voidaan järjestää suuri gaala asian kunniaksi, ja lehdistölle voidaan tarjota muutakin kuvattavaa kuin punaiset housut. Paikalle kutsutaan Esa-Pekka Salosen johtamat Lontoon filharmonikot, Bob Geldof selittämään minne hän aikoo ohjata oman osuutensa ja muutama muu huomattava julkkis. Maailmanluokan tapahtuma siis. Näin Wahlroos hämmentäisi pakkaa ja ehkä hän saisi ensi kerralla äänensä paremmin kuuluviin, kun hän puhuisi rationaalisen käyttäytymisen ja markkinoiden puolesta. Lisäksi hän toimisi tärkeänä esikuvana muille rikkaille, joista moni kokisi pakkoa toimia samaan tapaan. Mutta eikö tämä kaikki olisi lopulta vain ison egon näytös? Eikö spektaakkelin motiivi olisi ilmiselvästi itsekäs? Saattaisi hyvinkin olla. Mutta jos lähtökohtana on, ettemme pääse itsekkyydestä koskaan kokonaan eroon, niin on parempi kanavoida itsekkyys mahdollisimman monen hyväksi. Tämä toimintamalli sopii yhteen australialaisen filosofin Peter Singerin ajattelun kanssa. Singer puhuu tehokaan altruismin puolesta ja hän on utilitaristi, ja etiikan suuntauksena utilitarismi tarkoittaa, että päämäärä ja tulos ratkaisevat, eivät motiivit. Teksti on lyhentäen lainattu Koskelaisen teoksesta Mahtava minä. Jukka Koskelainen: Mahtava minä – Itsekkyyden voima ja vastavoimat. Atena Kustannus 2017. 366 sivua. ”ON SYYTÄ VAROVAISEEN OPTIMISMIIN: KUNINKAAT, SOTAHERRAT JA RUHTINAAT EIVÄT SAA ENÄÄ MELLASTAA MITEN LYSTÄÄVÄT.”
1 / 2018 • 13 To im itu ks ell ist a ain eis to a Monien mielestä elämme itsekkyyden aikakautta. Suomessa itsekkyyden ruumiillistumana voisi pitää Björn Wahlroosia. Itsekäs spektaakkeli
Tuhopolttoja ja lavastuksia Venäjällä T AMMIKUUN 17. päivänä venäläisen ihmisoikeusjärjestö Me morialin toimisto tuhoutui täysin tulipalossa Nazranissa Ingušian tasavallassa. Venäjän Pohjois-Kaukasiassa sijaitsevan Nazranin toimiston johtaja Timur Akiev, kertoi Voimalle puhelimitse, että kyseessä oli tuhopoltto. Valvontakameran nauhalle taltioitui kaksi miestä, jotka murtautuivat toimistoon kanisterin kera juuri ennen tulipalon syttymistä. Akiev uskoo, että tuhopoltta jien motiivit liittyvät järjestön toimintaan Tšetšeniassa. ENNEN TUHOPOLTTOA , tammikuun 9. päivänä, poliisi pysäytti ja pidätti Oyub Titievin, Memorialin Tšetšenian toimintojen johtajan. Häntä pidettiin eristettynä seitsemän tuntia: poliisi esitti uhkauksia hänen perhettään kohtaan, mikäli hän ei tunnustaisi syyllisyyttään huumausainerikokseen. Samana iltana poliisit kävivät Titievin kotona etsimässä hänen poikaansa ja veljeään ja suorittivat kotietsinnän. Tammikuun 11. päivänä tuomioistuin määräsi Titievin kahden kuukauden mittaiseen tutkintavankeuteen ja nosti syytteet laajamittaisesta huumausainerikoksesta. Titiev kertoo, että todisteena käytetyt huumeet oli pantu hänen autoonsa pidätyksen yhteydessä. Kotimainen kasvipohjainen tuotesarja SULFAATITON • HELLÄVARAINEN • EKOLOGINEN No animal testing Tilaa nyt verkkokaupastamme tai katso lähin jälleenmyyjäsi! lhbeauty nland Lh-Beauty Uutuus! LUONNONKAUNISMESSUT 16.-17.3. KATTILAHALLI | SUVILAHTI www.luonnonkosmetiikka.fi Kestävää kauneudenhoitoa & luonnonkosmetiikkaa
1 / 2018 • 15 Oletko sinä rodunjalostaja? TARKOITTAAKO HYVÄ elämä sitä, että elämme tilastollisesti laskelmoiden ja tuottavasti asiantuntijoiden määrittämissä riskirajoissa? Arkijärjen vastaus on ehdoton kyllä. Tosin ”hyvästä elämästä” ei puhu juuri kukaan. Sen sijaan puhumme kansanterveydestä, kustannuksista ja kilpailukyvystä. Nämä ovat epämääräisiä abstraktioita, toisin kuin hyvä elämä, joka on mahdollista kokea. Elämäämme määrittävät tilastot ja käsitteet, jotka on luotu vallan tarkoituksiin ja väestön hallitsemiseen. Kun puhumme kansanterveydestä, emme puhu ihmisten kokemasta kyvykkyydestä tai mielekkyydestä. Kun kauhistelemme kustannuksia, emme ajattele, että raha on poliittisesti luotu työkalu ja valtasuhde. Kun hamuamme kilpailukykyä, emme mieti, mitä järkeä on kansakuntien kilpajuoksussa kohti pohjaa. Vielä oudommalta tällaiset käsitteet alkavat tuntua kun huomaamme, että niiden alkuperä on rodunjalostuksessa. MODERNI RASISMI syntyi länsimaissa, kun valtiosta alettiin muokata rodunjalostuksen välinettä. Vanha rasismi oli erilaisten ihmisryhmien välistä kamppailua ja alistamista. Uudessa valtiorasismissa otettiin päämääräksi yhden ”rodun” biologisen ja henkisen puhtauden, eheyden ja ylivertaisuuden turvaaminen. Alamaisten käsite korvattiin väestön käsitteellä. Hallitukset alkoivat tarkkailla väestön uusiutumisastetta, hedelmällisyyttä, elinikää ja kuolleisuutta ja näiden kytköstä talouteen. Erityisesti syntyvyyttä alettiin kontrolloida. Ihmisiä alettiin hallita ennusteilla, riskiarvioilla, mittauksilla ja normeilla. Rodunjalostuksen tavoitteena on puuttua väestön tilaan yleisellä tasolla ja pitää yllä normin mukaisia keskiarvoja, jotta kansakunta olisi mahdollisimman elinvoimainen. 1900-luvun aikana rodunjalostus tuotti kansanmurhien ja keskitysleirien lisäksi kallonmittaajien rasistisen tieteen, vähemmistöjen steriloimista ja alkuperäiskansojen alistamista. Rotutiedettä, pakkosterilointeja ja saamelaisten syrjintää harjoitettiin myös Suomessa. Ruotsissa taas kansankodin ja hyvinvointivaltion alun voi johtaa melko suoraan rotuajattelusta, kuten antropologi Tapio Tamminen osoittaa teoksessaan Kansankodin pimeämpi puoli. NYKYÄ ÄN OLISI epäkorrektia perustella sosiaaliturvan leikkauksia, alkoholipolitiikkaa tai terveysjournalismia rodunjalostuksella. Siksi käytetään kiertoilmaisuja, kuten ”kansanterveys” ja ”kilpailukyky”. Taustalla on yhä ajatus suorituskykyiseksi koulittavasta kansasta, väkivaltaisesti rajatusta ”rodusta”, josta on tehtävä puhdas, voimakas ja yhtenäinen. Kannattaakin harkita seuraavan kerran, kun löytää itsensä puolustamasta poliittisia ratkaisuja kilpailukyvyllä tai kansanterveydellä. Haluaako todella ryhtyä rodunjalostajaksi? Millaista olisi elää modernien ”rotukäsitteiden” ulkopuolella? PONTUS PUROKURU MIKÄ MEITÄ VAIVAA? Kolumni Ihmisoikeusjärjestö Memorialin toimistoa kohdanneet vaikeudet eivät vaikuta sattumilta vaan yrityksiltä vaikeuttaa tahon työtä. TEKSTI OKSANA TŠELYŠEVA KUVA ELSA PIELA Tuhopolttoja ja lavastuksia Venäjällä T AMMIKUUN 17. päivänä venäläisen ihmisoikeusjärjestö Me morialin toimisto tuhoutui täysin tulipalossa Nazranissa Ingušian tasavallassa. Venäjän Pohjois-Kaukasiassa sijaitsevan Nazranin toimiston johtaja Timur Akiev, kertoi Voimalle puhelimitse, että kyseessä oli tuhopoltto. Valvontakameran nauhalle taltioitui kaksi miestä, jotka murtautuivat toimistoon kanisterin kera juuri ennen tulipalon syttymistä. Akiev uskoo, että tuhopoltta jien motiivit liittyvät järjestön toimintaan Tšetšeniassa. ENNEN TUHOPOLTTOA , tammikuun 9. päivänä, poliisi pysäytti ja pidätti Oyub Titievin, Memorialin Tšetšenian toimintojen johtajan. Häntä pidettiin eristettynä seitsemän tuntia: poliisi esitti uhkauksia hänen perhettään kohtaan, mikäli hän ei tunnustaisi syyllisyyttään huumausainerikokseen. Samana iltana poliisit kävivät Titievin kotona etsimässä hänen poikaansa ja veljeään ja suorittivat kotietsinnän. Tammikuun 11. päivänä tuomioistuin määräsi Titievin kahden kuukauden mittaiseen tutkintavankeuteen ja nosti syytteet laajamittaisesta huumausainerikoksesta. Titiev kertoo, että todisteena käytetyt huumeet oli pantu hänen autoonsa pidätyksen yhteydessä. Titiev on Memorialissa vastuussa laajasta ihmisoikeustutkimuksesta, jossa selvitetään Tšetšeniassa tapahtuneita nuorten katoamisia. Akievin mukaan Titievin rooli tutkimuksessa on elintärkeä. ”Oyub on meistä se, jolla on kontaktit kadonneiden perheisiin ja jolla on heidän luottamuksensa. Tämä pidätys on osa Tšetšenian johdon kostoa.” Oyub Titiev lähetti asianajajansa Pjotr Zaikinin välityksellä presidentti Vladimir Putinille avoimen kirjeen, jossa hän muun muassa toteaa: ”Teidän täytyy ymmärtää, että mikäli tšetšenialaiset kuulustelijat saavat minusta tunnustuksen ulos, se on saatu kiduttamalla.” Tammikuun 22. päivänä Zaikinin auto poltettiin hänen kotinsa edustalla Dagestanissa. Memorialian Nazranin-toimistoa johtava Akiev kertoi, että tulee tekemään kollegoineen kaikkensa, jotta Titievin syytteet kumotaan. Tuhoutunut toimisto kuitenkin vaikeuttaa tätä työtä. ”Meiltä menee ainakin kuukausi–puolitoista toimiston korjaamiseen. Emme siltikään aio antaa periksi.” TITIEVIÄ VASTA AN tekaistut todisteet ja Memorialin toimiston tuhoamisen voi nähdä Tšetšenian johdon yrityksenä raivata pois pelistä kaikki maan presidentti Ramzan Kadyrovia kritisoivat tahot. Samaa huumesyytetekniikkaa käytettiin vuonna 2014 myös Ruslan Kutaevia vastaan, joka järjesti Tšetšenian historiaa käsitelleen konferenssin vastoin presidentti Kadyrovin käskyä. Kutaev tuomittiin neljän vuoden vankeuteen. Vuonna 2016 tšetšenialainen journalisti Zhalaudi Geriev tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen samankaltaisin syyttein. Vuonna 2015 Kidutuksen vastaisen komitean toimisto Nižni Novgrodissa tuhottiin polttamalla. Myös ihmisoikeusaktivisti ja vuonna 2010 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ehdolla ollut Svetlana Gannuškina kommentoi tapahtunutta Voimalle. ”Ei ole syytä epäillä ketään muuta kuin Kadyrovin apureita tästä hyökkäyksestä. Tässä on kaikki heille ominaisen toiminnan tunnusmerkit. Surullista kyllä Kadyrovin toimintaan kykenee vaikuttamaan ainoastaan Putin, ja hän on vaikuttanut tyytyväiseltä siihen, kuinka tilanne Tšetšeniassa on kehittynyt viime aikoina.” Oyub Titievin edeltäjä Natalia Estemirova kaapattiin heinäkuussa 2009 Groznyissa. Estemirova kuljetettiin Ingušiaan, missä hänet tapettiin. Vladimir Putin on ehdolla neljännelle presidenttikaudelle maaliskuussa järjestettävissä vaaleissa. (Käännös Jari Tamminen) LUONNONKAUNISMESSUT 16.-17.3. KATTILAHALLI | SUVILAHTI www.luonnonkosmetiikka.fi Kestävää kauneudenhoitoa & luonnonkosmetiikkaa
16 • 1 / 2018
1 / 2018 • 17 Artikkeli H ELMIKUUN 21. päivänä tulee kuluneeksi kuusi vuotta Pussy Riot -yhtyeen performanssista Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalissa. Performanssin seurauksena Nadežda Tolokonnikova ja Maria Aljohina joutuivat vankilaan lähes kahdeksi vuodeksi ”huliganismista”, raskauttavana tekijänä ”uskovaisten tunteiden loukkaaminen”. Venäjän rikoslain ”huliganismi” on konsepti, joka keksittiin 1920-luvulla yleiskategoriaksi. Sen nojalla voidaan tuomita rikoksista, jotka eivät sovi mihinkään muuhun pykälään. Pussy Riotin aktin seurauksena Venäjän rikoslakiin lisättiin pykälä 148 ”uskovaisten tunteiden loukkaamisesta” ikään kuin tuomion oikeuttamiseksi jälkeenpäin. Moskovassa Pussy Riot oli välitön menestys jo lokakuussa 2011, kun se julkaisi ensimmäisen videonsa Vapauta katu kivi. Se kuvasi ”kiertuetta”, jossa esiinnyttiin johdinauton katolla ja metroasemilla. Kappaleessa viitattiin Kairon Tahririn aukion tapahtumiin ja samana keväänä alkaneeseen arabikevääseen. Pussy Riot oli tuulahdus vapautta ja toivoa aikana, jolloin Venäjä valmistautui Putinin kolmannelle kaudelle valintaan ilman merkittävää oppositiota. Yhtyeen konsertit järjestettiin laittomasti kaduilla ilman ennakkovaroitusta. Ne edelsivät valtavaa vaalivilppiä vastustanutta kansanliikettä. Kansanliike huipentui toukokuun 6. päivänä vuonna 2012 Bolotnajan aukiolla Moskovassa, kun protesti murskattiin ja kymmeniä mielenosoittajia tuomittiin vankeuteen. ??? Venäjän vaaleista ja vastarinnasta Maria Aljohina antoi lausunnon Australiasta keskeltä Riot Days -kiertuetta. ”P USSY RIOT THEATRE on kirjaani perustuva projekti, eräänlainen elävä kirja. Ajatus siitä, että kirjan voisi toteuttaa näyttämöllä, syntyi jo melko kauan aikaa sitten. Näyttämöllä esiintyminen on yksi poliittisen taiteen muoto. Kyseessä ei ole oikeastaan teatteri vaan esitelmä toiminnan kautta. Me toivomme, että nähtyään Riot Daysin katsojat ylittäisivät pelkonsa ja apatiansa ja toteuttaisivat omia poliittisia aktioitaan ja mielenosoituksiaan. Tämä tarina tapahtui Venäjällä, se tapahtui minulle ja Pussy Riotille, mutta periaatteessa se voisi tapahtua missä tahansa. Riot Days on esitetty Venäjällä kaksi kertaa, ja tulot esityksistä käytettiin Krimillä vangitun ja 20 vuodeksi vankeuteen tuomitun [elokuvaohjaajan ja poliittisen aktivistin] Oleg Sentsovin tukemiseen. Ensimmäinen esityspaikka suljettiin esityksen jälkeen, toista esityspaikkaa meidän piti etsiä puolitoista kuukautta. Venäjällä nostetaan säännöllisesti syytteitä poliittisista syistä. Se, mikä olisi vielä vuonna 2012 ollut ennenkuulumatonta mielivaltaa, on nyt jokapäiväistä. Nykyään pelkkä Facebook-kirjoitus tai sen jakaminen saattaa johtaa syytteeseen. Venäjä on muuttunut paljon Putinin kolmannen kauden aikana. Teemme edelleen aktioita. Matkustimme Jakutiaan tukemaan Sentsovia, ja paikalliset poliisit ottivat meidät kiinni. Joulukuussa teimme aktion FSB:n päämajan luona Moskovassa. Putinin valtiolle salaisen poliisin perustamisen päivä on juhlapäivä, josta he ovat ylpeitä. En aio maksaa minulle määrättyjä sakkoja, joten voi olla, että jatkossa minua ei päästetä poistumaan Venäjältä. PUSSY RIOTIN KONSEPTI on yhä ajankohtainen, koska mahdollisuudet kamppailuun eivät riipu siitä, mitä valtio tarjoaa, vaan siitä, kuinka pitkälle on itse valmis menemään, ja siitä, kuinka välttämättömältä protesti tuntuu omassa sydämessä. En näe syytä kehottaa Venäjän oppositiota toimintaan, koska näen jo nyt ympärilläni paljon ihania nuoria, opiskelijoita ja koululaisia, jotka eivät pelkää lähteä kaduille. Se on ’toinen Venäjä’, jota koko maailman tulisi Putinin sijasta katsoa. On suuri virhe, että muualla Venäjä nähdään Putinin maana. Venäjällä on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat rohkeita ja jotka ovat täysin erimielisiä Putinin ja hänen varkaista ja murhaajista koostuvan joukkionsa kanssa. Venäjällä ei ole mitään todellisia vaaleja. Siellä ei ole mahdollisuutta vaihtaa vallanpitäjiä äänestämällä. Vaalit Venäjällä ovat häpeällisiä, joten tehtävänä ei ole mennä äänestyskoppeihin vaan kaduille. Tärkeintä Venäjällä on se, mitä tapahtuu kaduilla. Pitää kuunnella ihmisiä eikä niitä, jotka järjestävät lumevaaleja.” Vladimir Putin valitaan neljännelle presidenttikaudelle maaliskuussa järjestettävissä vaaleissa. Al ex an de r So fe ev TEKSTI ANTTI RAUTIAINEN KUVA NINNI KAIRISALO Maailmanmaineeseen noussut taiteilija-aktivistiryhmä on osa vuosikymmenten aktionismin jatkumoa. Pussy Riot myöhemmin kuusi vuotta
18 • 1 / 2018 Viimeinen Bolotnajan tapahtumista vangittu pääsi vapauteen vasta tammikuussa 2018, ja osa syytetyistä on yhä maanpaossa. Maaliskuussa Helsingin Kulttuuritalolle saapuu Pussy Riotin Riot Days -esitys, jota on kuvattu ”alkukantaiseksi, vallankumoukselliseksi ja uudeksi sähköiseksi punk-oopperaksi”. Yhtyeen julkisuudessa olleista jäsenistä projektiin on osallistunut vain Aljohina, ja esitys perustuukin Aljohinan omaelämäkerralliseen kirjaan Riot Days, joka ilmestyi viime vuonna. Taustayhtyee nä toimivat Nastja Awott ja Vasili Bo, joilla on myös yhteys alkuperäiseen Pussy Riotiin – Awott sävelsi ryhmän kappaleita ja Bo editoi sen videoita. PUSSY RIOT ei tullut tyhjästä. Sitä edelsi taiteilijaryhmä Voina (sota), ja lähes 40 vuotta neuvostoliittolaista ja venäläistä aktionismia. Wienissä 1960-luvulla syntyneen aktionismin tarkoitus on häivyttää todellisuuden ja taiteen rajat ja synnyttää uudenlaisia taiteellisen ilmaisun tapoja. Neuvostoliittoon aktionismi levisi 1970-luvulla. Vuonna 1975 Igor Zaharov-Ros poltti Leningradissa neuvosto passin kuvan osana Haluan länteen -performanssiaan. Voinaryhmä piti tärkeimpänä esikuvanaan konseptualisti ja avantgarde-runoilija Dmitri Prigovia, jonka kuoltua kesällä 2007 Voina-ryhmä järjesti muistojuhlan Moskovan metron kehälinjalla. Se oli ryhmän ensimmäinen itsenäinen aktio. Mukana oli myös vasta 17-vuotias Tolokonnikova. Prigov on hänelle edelleen tärkeä hahmo, ja viime vuonna Tolokonnikova julkaisi wearepussyriotYouTube-kanavalla kokoelman Prigovin haastatteluja. Aljohina on puolestaan kertonut esikuvakseen aktionisti Alexander Brenerin, joka vangittiin Venäjällä vuonna 1997 hänen piirrettyään vih reän dollarimerkin Kasimir Malevitšin maalaukseen ”käydäkseen kuolleen taiteilijan kanssa dialogia korruptiosta kaupallisessa taidemaailmassa”. Tolokonnikova ja Jekaterina Samusevitš perustivat Pussy Riotin, jota Tolokonnikovan puoliso, Voinan jäsen Pjotr Verzilov tuki. Tarinan mukaan ennen Pussy Riotia syksyllä 2011 Tolokonnikova ja Samusevitš olivat luennoineet feministisestä punkista opposition Viimeinen syksy -festivaaleilla. Koska Venäjällä ei heidän tietääkseen ollut feminististä punkkia, he esittelivät luennolla yhtyeitä, joita ei ollut olemassa. Yksi näistä oli Pussy Riot, joka sitten perustettiin myös oikeasti. Toinen Voinaryhmän fraktio kehittyi jyrkempään suuntaan. Sen viimeiseksi taideperformanssiksi jäi poliisiauton polttaminen Pietarissa joulukuussa 2011, minkä jälkeen keskeisimmät osanottajat pakenivat ulkomaille. Voina hajosi vuonna 2011. Kuten genreen kuuluu, osapuolten versiot hajoamisen syistä eroavat jyrkästi. SYKSYLLÄ 2011 ja talvella 2012 Pussy Riot julkaisi nopeaan tahtiin viisi videota. Katukiven vapaut tamista seurasi kulutuskulttuuria ja tulevia vaaleja kritisoinut, kaduilla ja supermarketeissa kuvattu Kropotkin vodka -video. Tämän jälkeen Pussy Riot otti vankilan katolla kuvatulla Kuolema vankilalle, vapaus protestille -videolla kantaa vaalivilpin vastaisen liikkeen mielenosoittajien vankeus tuomioihin. Ennen Kristus Vapahtajan katedraalin performanssia kuvattiin vielä Putin kusi housuun -teos Punaisella torilla. Tolokonnikovan, Aljohinan ja Samusevitšin pidätyksen jälkeen yhtyeen tuomitsemispäivänä kuvattiin Putin sytyttää vallankumouksen palon -video oikeustaloa vastapäätä. Tämä oli viimeinen alkuperäisellä underground-tyylillä tehty video. Venäjän valtion öljy-yhtiö Rosneftia kritisoinut Kuin punaisessa vankilassa oli jo tehty tyylillä, rahalla ja Verzilovin suhteilla. Pussy Riot yhdisti neuvostoliittolaisen aktionismin länsimaiseen riot grrrl -tyyliin. Musiikillisesti se palasi punkin alkuaikoihin, jolloin soittotaito oli toisarvoista. Ryhmä ei tosin listannut musikaaliseksi esikuvakseen Bikini Killiä vaan Angelic Upstartsin, Cockney Rejectsin ja 4 Skinsin tarkoituksenaan arvatenkin rikkoa stereotypioita ja ärsyttää äijäileviä puritaaneja. Muiksi esikuviksi listattiin Valie Export, The Yes Men, venäläinen ”My”-liike, Vladimir Sorokin, Michel Foucault, John Cage, Pierre Boulez, Nina Simone, Simone de Beauvoir, Shulamith Firestone, Julia Kristeva, Judith Butler, Elizabeth Grosz, Igor Kon, Gayatri Spivak, bell hooks, Eve Sedgwick ja Rosi Braidotti. OIKEUDENKÄYNNIN ja vankilatuomion aikana Pussy Riotin jäsenet ottivat yhteen toistensa, asianajajiensa ja viranomaisten kanssa. Ensimmäisenä potkut asianajajalleen antoi Samusevitš, joka vaihtoi puolustusstrategian poliittisesta performanssista pragmaattiseen. Pian hän otti yhteen Tolokonnikovan asianajajan Mark Feyginin kanssa, joka yritti rekisteröidä Pussy Riot -tavaramerkin vaimonsa yrityksen nimiin. Lisäksi Samusevitš riitaantui Tolokonnikovan puolison Verzilovin kanssa, joka hänen mielestään puhui liikaa Pussy Riotin puolesta, vaikka ei ollut varsinainen jäsen. Massiivinen tukikampanja, johon osallistuivat muun muassa Paul McCartney, Yoko Ono ja Madonna oli pitkälti Verzilovin ansiota. Tolokonnikova ja Aljohina julkaisivat vankilasta avoimen kirjeen, jossa kiistivät Verzilovin oikeuden puhua Pussy Riotin puolesta. Myös he antoivat omille asianajajilleen potkut. Tätä ennen välit Samusevitšiin ehtivät viiletä pysyvästi. Vangittujen kovimmat yhteenotot tapahtuivat vankiloiden työntekijöiden kanssa. Naisvankilat ovat Venäjällä pahempia kuin miesten vankilat, koska vastarinnan mahdollistava rikollinen alakulttuuri puuttuu ja vankien keskinäinen solidaarisuus on heikompaa. Aljohina ja Tolokonnikova istuivat eri vankiloissa ja joutuivat käymään taistelunsa yksin. Aseet olivat epätasaiset: vankilahallinnon arsenaali koostui uhkailuista toisten vankien avulla, eristysselleistä, 17-tuntisista työpäivistä ja mustamaalaamisesta julkisuudessa. Pussy Riotin vankien keinot olivat julkisuus, valitukset ja nälkälakot. Peräänantamattomalla ja oman terveyden vaarantavalla vastarinnalla vangitut jäsenet saivat lisää liikkumavaraa vankilassa ja julkisuutta huonoille olosuhteille. VAPAUDUTTUA AN Aljohina ja Tolokonnikova halusivat jatkaa toimintaa vankilaolosuhteita vastaan. Yhdessä Verzilovin kanssa he perustivat Zona Prava -kansalaisjärjestön ja Mediazonamedian. Nimillä on kaksi merkitystä: toisaalta ne tarkoittavat ”Oikeuden vyöhykettä” ja ”Mediavyöhykettä”, mutta ”vyöhyke” on venäjäksi myös vankilaa tarkoittava slangisana. Mediazona osui tärkeään rakoon, tyhjästä aloittanut projekti nousi muutamassa vuodessa Venäjän kymmenen suosituimman verkkomedian joukkoon. Pussy Riotin alkuperäiset nettikanavat olivat jääneet Samusevitšin ja vapaalla jalalla piileskelevien, anonyymien tai pseudonyymien suojassa esiintyneiden jäsenien haltuun. Vuonna 2015 ryhmän blogi aktivoitui hetkeksi alkuperäisellä konseptilla. ”Pussy riot is for sale, Pussy riot is dead” oli sarja anonyymejä konsertteja Moskovan supermarketeissa, mutta kritiikin kärki oli suunnattu lähinnä Pussy Riotin avulla menestyneitä ja maailmaa kiertäviä Aljohinaa ja Tolokonnikovaa vastaan. Tämän jälkeen alkuperäisen blogin ja kanavan haltuun saanut fraktio ilmoitti lakkauttamisestaan. Vapautumisensa jälkeen Samusevitš on vältellyt julkisuutta. Vuosi sitten hän antoi harvinaisen haastattelun Wonderzineverkkolehdelle. Samuse vitšin mielestä Pussy Riotin historia loppui vangittujen jäsenien vapauduttua. Hänen työllistymisensä ohjelmointialalle, jolle hän on kouluttautunut, on osoittautunut mahdottomaksi Pussy Riot -menneisyyden vuoksi, ja hän opiskelee tieto konelingvistiikkaa. PUSSY RIOT OLI TUULAHDUS VAPAUTTA JA TOIVOA AIKANA, JOLLOIN VENÄJÄ VALMISTAUTUI PUTININ KOLMANNELLE KAUDELLE.
1 / 2018 • 19 yhteen Tolokonnikovan asianajajan Mark Feyginin kanssa, joka yritti rekisteröidä Pussy Riot -tavaramerkin vaimonsa yrityksen nimiin. Lisäksi Samusevitš riitaantui Tolokonnikovan puolison Verzilovin kanssa, joka hänen mielestään puhui liikaa Pussy Riotin puolesta, vaikka ei ollut varsinainen jäsen. Massiivinen tukikampanja, johon osallistuivat muun muassa Paul McCartney, Yoko Ono ja Madonna oli pitkälti Verzilovin ansiota. Tolokonnikova ja Aljohina julkaisivat vankilasta avoimen kirjeen, jossa kiistivät Verzilovin oikeuden puhua Pussy Riotin puolesta. Myös he antoivat omille asianajajilleen potkut. Tätä ennen välit Samusevitšiin ehtivät viiletä pysyvästi. Vangittujen kovimmat yhteenotot tapahtuivat vankiloiden työntekijöiden kanssa. Naisvankilat ovat Venäjällä pahempia kuin miesten vankilat, koska vastarinnan mahdollistava rikollinen alakulttuuri puuttuu ja vankien keskinäinen solidaarisuus on heikompaa. Aljohina ja Tolokonnikova istuivat eri vankiloissa ja joutuivat käymään taistelunsa yksin. Aseet olivat epätasaiset: vankilahallinnon arsenaali koostui uhkailuista toisten vankien avulla, eristysselleistä, 17-tuntisista työpäivistä ja mustamaalaamisesta julkisuudessa. Pussy Riotin vankien keinot olivat julkisuus, valitukset ja nälkälakot. Peräänantamattomalla ja oman terveyden vaarantavalla vastarinnalla vangitut jäsenet saivat lisää liikkumavaraa vankilassa ja julkisuutta huonoille olosuhteille. VAPAUDUTTUA AN Aljohina ja Tolokonnikova halusivat jatkaa toimintaa vankilaolosuhteita vastaan. Yhdessä Verzilovin kanssa he perustivat Zona Prava -kansalaisjärjestön ja Mediazonamedian. Nimillä on kaksi merkitystä: toisaalta ne tarkoittavat ”Oikeuden vyöhykettä” ja ”Mediavyöhykettä”, mutta ”vyöhyke” on venäjäksi myös vankilaa tarkoittava slangisana. Mediazona osui tärkeään rakoon, tyhjästä aloittanut projekti nousi muutamassa vuodessa Venäjän kymmenen suosituimman verkkomedian joukkoon. Pussy Riotin alkuperäiset nettikanavat olivat jääneet Samusevitšin ja vapaalla jalalla piileskelevien, anonyymien tai pseudonyymien suojassa esiintyneiden jäsenien haltuun. Vuonna 2015 ryhmän blogi aktivoitui hetkeksi alkuperäisellä konseptilla. ”Pussy riot is for sale, Pussy riot is dead” oli sarja anonyymejä konsertteja Moskovan supermarketeissa, mutta kritiikin kärki oli suunnattu lähinnä Pussy Riotin avulla menestyneitä ja maailmaa kiertäviä Aljohinaa ja Tolokonnikovaa vastaan. Tämän jälkeen alkuperäisen blogin ja kanavan haltuun saanut fraktio ilmoitti lakkauttamisestaan. Vapautumisensa jälkeen Samusevitš on vältellyt julkisuutta. Vuosi sitten hän antoi harvinaisen haastattelun Wonderzineverkkolehdelle. Samuse vitšin mielestä Pussy Riotin historia loppui vangittujen jäsenien vapauduttua. Hänen työllistymisensä ohjelmointialalle, jolle hän on kouluttautunut, on osoittautunut mahdottomaksi Pussy Riot -menneisyyden vuoksi, ja hän opiskelee tieto konelingvistiikkaa. TOLOKONNIKOVA A kiinnostaa yhä musiikkivideoiden tekeminen. Niitä julkaistaan YouTuben wearepussyriot-kanavalla, ja niissä otetaan kantaa Yhdysvaltain ja Venäjän politiikkaan ja seksismiä vastaan. Toisin kuin alkuperäisen Pussy Riotin videot tuotanto on ammattimaista, eikä genre ole enää punk. Kieli on usein englanti. Viimeisin venäjänkielinen video on kaksi vuotta sitten julkaistu Chaika, joka kritisoi Venäjän valtakunnansyyttäjää Juri Tšaikaa. Aljohina on näkynyt viimeksi kolme vuotta sitten julkaistulla I Can't Breathe -videolla. Sitä uudemmilla videoilla esiintyy julkisuudessa olleista jäsenistä enää Tolokonnikova. Tolokonnikova toi oman näkemyksensä Pussy Riotista Lontoon Saatchi-galleriaan loka–joulukuussa 2017. Inside Pussy Riot -näyttely oli ennemminkin interaktiivista teatteria kuin taidenäyttely. Tolokonnikova puhui katsojien kautta kuulokkeiden avulla, ja näyttelyn osanottajat joutuivat käymään läpi oikeudenkäynnin ja vankilan ja päätyivät poliittiseen protestiin. Spektaakkeli oli osa laajempaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen aktionismin retrospektiiviä. ENSIMMÄISET Pussy Riot -kirjat julkaistiin jo vankila-aikana. Näistä ainoa suomeksi käännetty kirja, Pussy Riot! Punkrukous vapauden puolesta (Like 2013) on kokoelma ryhmän, asianajajien ja tukijoiden julkilausumia. Kaikki ryhmän jäsenet eivät olleet siihen tyytyväisiä. Aktio kiinnitti huomiota ukrainalaisten aktivistien Sentsovin ja Aleksandr Koltšenkon tilanteeseen. Heitä oli syytetty Ukrainassa Venäjän miehitystä vastustavan aseellisen ryhmän perustamisesta, ja heidät oli tuomittu 20 ja 10 vuoden vankeustuomioihin. Venäjä kohtelee molempia kansalaisinaan, vaikkei kumpikaan ole suostunut ottamaan Venäjän kansalaisuutta. Elokuussa Aljohina matkusti Siperian Jakutiaan, jossa Oleg Sentsovia pidetään vangittuna. Siellä hän ripusti banderollin vankilan lähelle. Seuraava aktio tehtiin Neuvostoliiton ensimmäisen salaisen palvelun Tšekan perustamispäivänä, ”tšekistin päivänä” 20. joulukuuta. Aljohina tovereineen ripusti Moskovan Lubjankan aukiolla turvallisuuspalvelun FSB:n päämajaan banderollin ”Hyvää syntymäpäivää, pyövelit”. He päätyivät putkaan. L ÄNSIMAISSA ei useinkaan huomioida, että Aljohina ja Tolokonnikova identifioivat itsensä ortodoksikristityiksi, eikä se ole Venäjän radikaalissa oppositiossa poikkeuksellista. Aktio Kristus Vapahtajan katedraalissa vuonna 2012 ei vastustanut ortodoksikirkkoa vaan sen korruptiota, kaupallisuutta ja Putinin tukemista. Sen toteuttivat naiset, jotka pitävät itseään osana ortodoksista yhteisöä ja kokevat sen ongelmat omikseen. Vaikka venäläisten enemmistö paheksui Pussy Riotin aktiota ja ymmärsi sen tekijöiden tuomitsemisen vankilaan, ryhmän viesti (enemmän kuin sen muoto) sai vastakaikua myös uskovaisten ja jopa kirkon sisältä. Aktio oli selvä viittaus Raamatun kertomukseen, jossa Jeesus ajoi rahan vaihtajat pois temppelistä. Tolokonnikova ehti kertomaan oman tarinansa ensimmäisenä kirjamuodossa, saksaksi vuonna 2016 julkaistussa Anleitung für eine Revolution -teoksessa (”Opas vallankumoukseen”). Meduza-verkkolehden haastattelussa elokuussa 2017 Tolokonnikova sanoi, että ”vuonna 2012 meillä ei ollut mitään pidemmän aikavälin suunnitelmia. Tiesimme, että Putin valitaan kolmannelle kaudelle. Taiteilijat muuttuvat aikojen ja olosuhteiden mukana. Kun meidät vapautettiin vuonna 2014, karnevaalien järjestäminen tuntui ongelmalliselta. Se oli kaikista traagisin vuosi, tapahtumat Ukrainassa ja Krimillä… silloin me vaikenimme, ja sen jälkeen perustimme Mediazonan.” MARIA ALJOHINAN KIRJA on ensimmäinen englanniksi julkaistu Pussy Riot -omaelämäkerta. Riot Days -ilmestyi Britanniassa viime vuonna, mutta Venäjällä se on saatavilla vain maanalaisena versiona. Nyt Juri Muravitskin siitä ohjaama, viime vuonna ensiesityksensä saanut teatteriversio kiertää maailmaa. Vuonna 2016 Aljohina näytteli (usein maanpaossa toimivan) Valko-Venäjän vapaan teatterin Burning Doors -näytelmässä, joka kertoi kolmen Venäjällä poliittisista syistä vangitun taiteilijan eli aktionisti Pjotr Pavlenskin, Krimillä vangitun ukrainalaisen elokuva-ohjaajan Oleg Sentsovin ja Aljohinan tarinan. Suomessakin nähtyä Burning Doorsia kehuttiin laajasti. New York Timesin kriitikko listasi sen viime vuoden kymmenen parhaimman näytelmän joukkoon. Lokakuussa 2017 Aljohina ja Pussy Riot ripustivat New Yorkin Trump Toweriin poliittisten van kien vapauttamista vaativan banderollin. LOKAKUUSSA 2017 ALJOHINA JA PUSSY RIOT RIPUSTIVAT NEW YORKIN TRUMP TOWERIIN POLIITTISTEN VANKIEN VAPAUT TAMISTA VAATIVAN BANDEROLLIN. D en is Sin yak ov
20 • 1 / 2018 Nigerian öljy näyttää karmealta, jos sitä joutuu katsomaan liian läheltä. TEKSTI JA KUVAT IIDA SIMES Kadonnut paratiisi O GONIEN kauniita kivitaloja pylväskuisteineen ympäröi vehreä luonto. Puut notkuvat kookospähkinöitä ja banaaneja. Länsi-Afrikassa, Kaakkois-Nigeriassa sijaitsevan Ogonimaan sää on aina lämmin, päivälämpötila nousee lähes kolmeenkymmeneen asteeseen ympäri vuoden. Kaikkialla kuljeskelee ihmisiä värikkäissä vaatteissa. Pojat ajelevat mopoilla tyttö takaistuimella. Suoraryhtiset naiset kävelevät teiden reunoilla kantaen pään päällä ällistyttävän rennon näköisesti pienen kioskillisen verran tavaraa. Lapset leikkivät iloisesti nauraen. Jos paikalle vielä hölköttelisivät elefantti ja leijona, Bodon kylä Nigerian kaakkoisosassa olisi kuin kristittyjen paratiisikuvastosta. PAIKALLISET ÖLJYTUHOJEN asiantuntijat ja aktivistit opastavat syvemmälle Ogonimaahan. Viimeistään autosta noustaessa kitkerä katku kertoo, että alue on kaikkea muuta kuin paratiisia. Kasvit tuottavat hedelmää, mutta hedelmät ovat myrkyllisiä. Ihmiset ovat nuoria, koska näissä kylissä juuri kukaan ei elä kovin vanhaksi. Moni sairastaa syöpää. Kyläläiset ovat joutilaita, koska töitä on niin vähän. Autot, talojen ikkunat, lasten lelut ja ulkona kuivuvat pyykit peittyvät aika ajoin mustaan, rasvaiseen likaan. Elefantit ja leijonat ovat lähteneet jo puoli vuosisataa aikaisemmin muualle, oletettavasti naapurimaahan Kameruniin. Suuret eläimet eivät enää palaa. Vaikka kalastusja maanviljelyselinkeinot ovat jo tuhon omia, rutiköyhien ihmisten on lähes mahdotonta lähteä ja jättää kotejaan, kyliään ja perinteitään. Jotkut nuoret pystyvät siihen, mutta vanhukset, ne viisikymppiset, eivät jaksa. OGONIKYLIEN TUHON alku ja juuri, raakaöljy, löllyy syvällä maan alla, eikä siitä siellä vaaraa olisikaan. Purskahtaessaan jättimäisistä putkista maan pinnalle se aiheuttaa tuhoja vuosikausien ja jopa vuosikymmenten ajan. Velloessaan lämpimissä lammikoissa raakaöljystä kohoaa kaasuja, ja välillä öljyn sivutuotteita sataa ympäriinsä kaukana öljyvuodoista. Hollantilais-brittiläisen öljy-yhtiön Shellin Kaakkois-Nigeriaan perustama haarakonttori alkoi pumpata alueella öljyä vuonna 1958. Putket alkoivat hajota jo 1960-luvun alussa. Tähän mennessä öljyä tiedetään vuotaneen alueelle miljoonia barreleita, mutta tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Raakaöljyä pumpataan Nigeriassa päivittäin 2–2,5 miljoonaa barrelia eli noin 300–400 miljoonaa litraa. Niin valtaviin määriin on aina kuulunut isoja riskejä. Pelkästään Ogonimaalla öljyvuotoja tapahtuu vuosittain satoja. Alueen luonto kärsii öljybisneksen seurauksista valtavasti. Nigerjoen suisto on kosteaa suoaluetta ja metsiköt tiArtikkeli Erabanabari Kobah ja vanhan öljyputken pää.
1 / 2018 • 21 heänä mangrovepuista. Vesialueilla kasvavat mangrovet viihtyvät lähellä vettä, mutta kun suot ovat öljyn peittämiä, puut kuolevat nopeasti, koska niiden juuret eivät voi hengittää öljyn läpi. Samalla kuolevat myös vesieläimet ja -kasvit. Myös pohjavedet saastuvat ja tuhojen ketju ulottuu nopeasti myös ihmiseen. Nigerian vuosittaiset öljytulot ovat 25–40 miljardia dollaria eli 20–35 miljardia euroa. Nämä luvut eivät kuitenkaan kerro kaikkea öljykenttien arvosta. Öljy-yhtiöt vievät tuotoista suurimman osan, ja öljyä myös varastetaan paljon – kukaan ei tiedä varmasti, kuinka paljon. Sekä Nigerian hallituksen että ulkomaisten tutkijoiden mukaan öljyä varastetaan päivittäin 100 000–250 000 barrelia eli 16–40 miljoonaa litraa. Nigerian poliittisen järjestelmän läpäisevä korruptio tuo vahvan lisänsä öljyiseen sotkuun. Varkaat eivät toimi yksin yön pimeydessä, vaan öljyä katoaa poliitikkojen, viranomaisten ja liikemiesten yhteistyöllä. YMPÄRI MA AILMA A tunnetulla nigerialaisella ympäristöaktivismilla on taiteelliset juuret: 1980-luvulla ne nigerialaiset, joilla oli televisio, nauliintuivat katsomaan Basi and Company (”Basi ja kaverit”) -komediasarjaa. Sen sankari oli suurkaupunkiin muuttanut onnenonkija, joka uskoi että ihmiselämässä tärkeintä on rikastua ja että rahalla saa mitä tahansa, etenkin onnea. Basin mielestä rikastuminen oli helppoa. ”Tullakseen miljonääriksi pitää ajatella kuin miljonääri”, tämä tapasi sanoa. Huolimatta kamppailustaan sinnikkäiden yritysten ja katastrofaalisten erehdysten virrassa Basi ei rikastunut, ei niin millään. Pakkaa sekoitti Basin vuokraemäntä Madam, jonka ajattelutavan mukaan kaikkien ihmissuhteiden tärkein ydin on iso kasa käteistä. Koska rutiköyhä Basi ei koskaan kyennyt maksamaan vuokraansa, Madam yritti joka jaksossa häätää miehen matkoihinsa. Tästäkään ei – katso jien ihmeeksi ja Basin onneksi – tullut mitään. Basi and Company oli parodia teollisuusmaiden vaurautta palvovasta ajattelutavasta ja mammonalla mahtailun onttoudesta. Syvemmin pohtien tv-sarja osoitti myös, ettei Nigeria ollutkaan vapaa siirtomaataustastaan brittiimperiumin osana. Älykästä, sydämellistä ja hauskaa sarjaa rakastettiin ja arvostettiin Nigeriassa. Vuonna 1990 Nigerian poliisi tappoi kahden päivän aikana noin 80 ogonia ja poltti 600 kotia. Niihin aikoihin Basi and Company -sarjan luoja, käsikirjoittaja, tuottaja ja jo ennen sarjaa tunnettu kirjailija päätti palata suurkaupunki Lagosista takaisin kotiseuduilleen Ogonimaahan ja alkaa protestoida ogonien puolesta. Siellä hän perusti Movement for the Survival of the Ogoni People (Ogonien eloonjäämisliike) -nimisen järjestön ja ryhtyi sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hänen nimensä oli Ken Saro-Wiwa. Öljyinen suo Goin kylässä Ogonien maalla. Goin päällikkö Eric Doh. Bodosta lähdetään kalaan kauas merelle asti. ”Pääsy kielletty, saastunut alue!” Goi.
22 • 1 / 2018 KUN OGONIT VA ATIVAT Shelliä korjaamaan jälkiään tai edes toimittamaan alueen asukkaille juomavettä ja ruokaa, heitä pahoinpideltiin tai pidätettiin. Monia, kuten SaroWiwaa, pidettiin vangittuna kuukausikaupalla ilman oikeudenkäyntiä. Vuonna 1995 Saro-Wiwaa syytettiin paikallisten heimopäälliköiden surmista. Shell lahjoi todistajia, ja Saro-Wiwa tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä syylliseksi. Saro-Wiwa oli ollut vangittuna Port Harcourtissa lähes vuoden, kun marraskuisen aamunkoitteen aikaan hänet ja kahdeksan muuta ogonia – kuuluisa The Ogoni Nine, Ogoniyhdeksikkö – hirtettiin vankilan pihalla. Yhdeksikkö, saati ne ne neljä ogonien kyläpäällikköä, joiden murhasta Saro-Wiwaakin syytettiin, eivät suinkaan olleet ympäristön puolesta käytyjen mittelöiden ainoita uhreja. Nigerian sotilashallituksen lähettämät erikoisjoukot surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan. Operaatioita helpotti se, että Shell maksoi sotilaille palkkaa ja kuljetti näitä helikoptereilla ja pikaveneillä. Port Harcourtiin muuttanut ogonipäällikkö Saint Emma Pii tunsi Ken Saro-Wiwan. Heidän ystävyytensä oli vahvistunut kamppailussa sekä maata kierrellen että vankilassa istuen. Minkälainen ihminen SaroWiwa oli? ”Hän oli Jumalan lahja ogoneille”, huokaa Emma Pii. ”Hyvä ihminen.” Luiz Ruffato LISSABONISSA MUISTIN SINUT Kati Juva MARSKIN LUOTTOKIRURGI Kun syksyllä 1941 osasto Laguksen panssarijoukot joutuivat mottiin, lensi Simo Brofeldt uhkarohkeasti paikalle ja leikkasi haavoittuneita yötä päivää pervitiinin avulla. YSTÄVÄLLE TAI ITSELLE? TILAA KUUMIMMAT OPUKSET NETTIKAUPASTAMME: WWW.INTOKUSTANNUS.FI intokustannus.fi PSST! KUN LIITYT INNON YSTÄVÄKSI, SAAT 20 % ALENNUKSEN KAIKISTA KIRJOISTAMME. Mitä geenit ovat, mitä evoluutio oikeasti tarkoittaa? jotkut aikuisetkin hyötyvät tästä lapsille suunnatusta kirjasta. Jani Kaaro & Väinö Heinonen EVOLUUTIO Romaani paljastaa, millaista arki on työttömänä toisen luokan kansalaisena Euroopassa. Esko Seppänen RAUHAN JA RAHAN GEOPOLITIIKKA Esko Seppänen luettelee kymmenen Suomen vakavinta demokratian loukkaustapahtumaa ja iloitsee aina muiden iloitsevien kanssa, kun demokratia voittaa kapitalismin. Kirja ilmestyy 15.2. Tämän vuosisadan rakkaustarina, mahdoton ja mahdollinen. Ruotsin tunnetuimman feministin raateleva rakkausrunoelma. VUOSISADAN RAKKAUSSOTA Ebba Witt Brattström Anton Monti & Pontus Purokuru SUORAA TOIMINTAA Kirja kertoo, miten eläintenoikeuksista, kaupunkikulttuurista, siirtolaiskeskusteluista, perustulovaatimuksesta, ja uudesta luokkapuheesta tuli valtavirtaa. Suoraa toimintaa! -kirja on aktivistiskenen perintö tuleville toimijoill e. Kimmo Kiljunen MAAILMAN MAAT LIPUT JA HISTORIA Montako maata sinä tunnistat? Ota selvää tämän kirjan avulla. Shell i st ä ! Hi ekk a a Bodo s sa. Portharcourtilaisella aktivistilla Erabanabari Kobahilla on lisättävää: ”Ja hauska. Hänen jutuilleen sai nauraa koko ajan.” ÖLJYÄ VUOTA A Nigeriassa luontoon miljoonia litroja päivässä. Bodon kylän yli 60 000 asukasta tai jopa kaikki 830 000 ogonia sinnittelevät alueilla, joita tuhoavat myrkylliset kaasut ja pohjaveteen sekoittuvat vaaralliset aineet. Öljyalueet ovat kuitenkin niin laajoja, että miljoonilla nigerialaisilla on terveydellisiä ongelmia öljyvuotojen ja kaasupalojen takia. Öljyssä on syöpää aiheuttavia karsinogeeneja. Esimerkiksi Bodon juomavedessä on bentseeniä 900-kertaisesti yli sallittujen määrien YK:n arvioiden mukaan. Ken Saro-Wiwa ja hänen traaginen kohtalonsa tekivät alueen ongelmat tunnetuiksi Suomessa saakka. Shelliä boikotoitiin vuosikausia 1990-luvun lopussa. Muuttuiko tilanne Ogonimaassa paremmaksi? ”Ei. Tilanne on vain pahentunut vuosi vuodelta”, Saint Emma Pii ja Kobah kertovat. ”Putket ovat niin vanhoja, että niitä hajoaa yhä enemmän koko ajan. Eikä niitä korjata”, jatkaa Kobah. Goin kylässä päällikkö Eric Doh esittelee saastuneella alueella hylättyä leipomoa. ”Meitä ei auta kukaan”, sanoo Doh. Eivätkö Shell tai Nigerian hallituskaan? ”Eivät. Ne vain odottavat, että me kaikki kuolemme.” Kirjoittaja vieraili Nigeriassa ja Ogonimaassa marraskuussa 2017. Lisää Simeksen Ogonimaan matkasta osoitteessa voima.fi. Bodossa asutaan öljyn keskellä.
Luiz Ruffato LISSABONISSA MUISTIN SINUT Kati Juva MARSKIN LUOTTOKIRURGI Kun syksyllä 1941 osasto Laguksen panssarijoukot joutuivat mottiin, lensi Simo Brofeldt uhkarohkeasti paikalle ja leikkasi haavoittuneita yötä päivää pervitiinin avulla. YSTÄVÄLLE TAI ITSELLE? TILAA KUUMIMMAT OPUKSET NETTIKAUPASTAMME: WWW.INTOKUSTANNUS.FI intokustannus.fi PSST! KUN LIITYT INNON YSTÄVÄKSI, SAAT 20 % ALENNUKSEN KAIKISTA KIRJOISTAMME. Mitä geenit ovat, mitä evoluutio oikeasti tarkoittaa? jotkut aikuisetkin hyötyvät tästä lapsille suunnatusta kirjasta. Jani Kaaro & Väinö Heinonen EVOLUUTIO Romaani paljastaa, millaista arki on työttömänä toisen luokan kansalaisena Euroopassa. Esko Seppänen RAUHAN JA RAHAN GEOPOLITIIKKA Esko Seppänen luettelee kymmenen Suomen vakavinta demokratian loukkaustapahtumaa ja iloitsee aina muiden iloitsevien kanssa, kun demokratia voittaa kapitalismin. Kirja ilmestyy 15.2. Tämän vuosisadan rakkaustarina, mahdoton ja mahdollinen. Ruotsin tunnetuimman feministin raateleva rakkausrunoelma. VUOSISADAN RAKKAUSSOTA Ebba Witt Brattström Anton Monti & Pontus Purokuru SUORAA TOIMINTAA Kirja kertoo, miten eläintenoikeuksista, kaupunkikulttuurista, siirtolaiskeskusteluista, perustulovaatimuksesta, ja uudesta luokkapuheesta tuli valtavirtaa. Suoraa toimintaa! -kirja on aktivistiskenen perintö tuleville toimijoill e. Kimmo Kiljunen MAAILMAN MAAT LIPUT JA HISTORIA Montako maata sinä tunnistat? Ota selvää tämän kirjan avulla.
24 • 1 / 2018 Useissa miesporukoissa rakennetaan ideaalia mieheyttä, johon ei mahdu homous, normeista poikkeaminen eikä naisten kunnioittaminen. TEKSTI JUHO PYLVÄNÄINEN KUVA NINNI KAIRISALO Artikkeli Homososiaalisuuden sudenkuoppa AAKO MIES enää flirttailla?” ”Saako ihmistä enää edes katsoa vai joutuuko heti käräjille?” ”Entä ujot pojat?” ”Noitavainoa!” ”Ei kaikki miehet!” Muun muassa tällaisia huolestuneita kommentteja on noussut esiin seksuaalista häirintää vastustavan #metoo-kampanjan sivutuotteena. Huoli on tietysti täysin turha, mutta se kertoo paljon yhteiskunnassa vallitsevista ajatuksista ja asenteista. Yksinkertaistettuna protesteissa on kyse ihmisten henkilökohtaisten rajojen kunnioittamisesta. Hegemonisen maskuliinisuuden ja sitä pönkittävän homososiaalisuuden purkaminen on yksi keino, jolla kaikkien ihmisten välistä ymmärrystä ja kunnioitusta muita sukupuolia sekä rodullistettuja ihmisiä kohtaan voidaan tulevaisuudessa lisätä. Sukupuolittavista käytännöistä pitäisi luopua kaikessa kasvatuksessa. Ihmisten pitäisi kuluttaa kulttuuria monipuolisemmin. HOMOSOSIA ALISUUDELLA tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmisen ystäväpiiri muodostuu pääosin samaa sukupuolta olevista ihmisistä. Homososiaalisuus on kupla, johon ihmistä ohjataan lapsesta saakka opettamalla sukupuolistereotyyppisiä käyttäytymismalleja ja jakamalla lapsia tyttöja poikaporukoihin jo päiväkodeissa. Sukupuolitetut käyttäytymismallit korostuvat ja vahvistuvat vuosien myötä homososiaalisissa kaveriporukoissa. Ei ole siis mitenkään erityisen yllättävää, että ”miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta” -tyylinen ajattelutapa on yleistä. Kaikki eivät kuitenkaan sovi sukupuolensa mukaisiksi miellettyihin muotteihin, ja silloin vaarana on marginaaliin ajautuminen sekä henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi joutuminen. Mieheksi kasvamiseen ja tulemiseen liittyy Suomessa erilaisia siirtymäriittejä, kuten autokoulu, ”poikuuden menettäminen” ja erityisesti varusmiespalvelus. Varusmiespalvelus miehuuden pönkittäjänä näkyy paitsi ”pojista miehiä” -asenteessa myös siinä, kuinka siviilipalveluksen käyneiden miehuus saatetaan edelleen kyseenalaistaa ja sillä voidaan vitsailla. MIEHUUDEN RAKENTUMINEN syntyperäisten ja ”luontaisten” ominaisuuksien sijaan miehisten siirtymäriittien ja miehuuskokeiden kautta noudattaa itse asiassa Judith Butlerin esittelemän sukupuolen performatiivisuuden teoriaa, jonka mukaan sukupuoli on tekemistä ja se tuotetaan eleillä ja sanoilla. Butlerinkin mukaan sukupuoliin liitetyistä normeista poikkeaminen johtaa usein jonkinlaiseen sosiaaliseen rangaistukseen. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus pohjaa ajatukselle miehistä kansakunnan suojelijoina. Samalla se vahvistaa tiukan homososiaalisuuden kautta tietynlaista maskuliinisuuden ideaalia. Nykyisenkaltaisen asevelvollisuuden voidaan ajatella pitävän yllä sukupuolittuneita rakenteita ja näin tuottavan myös naisiin kohdistuvaa epätasa-arvoa. MIESTUTKIJA ARTO JOKINEN käsittelee erilaisia miehuuteen liittyviä stereotypioita ja miehuutta yleisesti kirjassaan Panssaroitu maskuliinisuus. Erilaiset siirtymäriitit ja miehuuskokeet perustuvat tietynlaiseen maskuliinisuuden ihanteeseen, jossa miehet nähdään voimakkaina, rationaalisina, vakaina, menestyvinä ja heteroseksuaalisina. Kulttuurisissa odotuksissa miehuus rakentuu myös selvästä pesäerosta naiseuteen, joka nähdään vastakohtana miehuudelle. Pesäeroa homoseksuaa lisuuteen ja naiseuteen vahvistetaan niin sanotuilla pukukoppipuheilla, joilla homososiaaliset poikaporukat pönkittävät miehuuttaan harrastusseuran tiloissa tai armeijan kasarmilla tuvissa. Jokisen mukaan homososiaalisissa suhteissa miesten välinen side on tärkein ja naisen rooliksi jää miehen hoivaaminen ja tukeminen puolisona tai seksuaalisten halujen kohteena. Pukukoppipuheissa seksistinen, rasistinen ja homofobinen vitsailu on jokapäiväistä, naiset ovat ”ämmiä” ja kovin jätkä on se, jolla on ollut eniten seksikumppaneita. Loukkaavaan kielenkäyttöön puuttumisen kynnys on miesporukan kesken todella korkea. Puuttuminen on miehisen siteen rikkomista ja eräänlaista petturuutta. Kulttuurisen maskuliinisuuden ja miehuuden ihanteesta poikkeaminen voi johtaa ulossulkemiseen, haukkumiseen ja fyysiseen väkivaltaan. MIESTEN VÄLISEN SITEEN korostaminen näkyy esimerkiksi englanninkielisessä fraasissa ”bros before hoes”. Miesten välisen siteen kuuluu tietenkin olla heteroseksuaalinen, ja sitä voidaan alleviivata esimerkiksi kutsumalla kahden miehen välistä läheistä ystävyyttä englanninkielisellä sanalla ”bromance” tai sanomalla hellyydenosoituksen tai kohteliaisuuden perään ”no homo”. OMALLA KOHDALLANI homottelu yltyi vuonna 2016, kun osallistuin merivoimien paraatiunivormussa Helsinki Prideen – taas oli heteroseksuaalista miehuuden ihannetta brutaalisti rikottu. Homottelu ei loppunut edes vuonna 2017 saamaani Vuoden hetero -palkintoon, mikä osaltaan johtunee tuolloin käyttämistäni ”naisten” vaatteista ja meikeistä. Voin vain kuvitella vuodatetun tuskan hien määrää, kun laitaoikeistossa on pohdittu solvauksia vapaaajalla meikkaavalle, heteropalkinnon saaneelle sotilaalle. Vuonna 2015 aikuiset pilkkasivat neljävuotiasta Lenni-nimistä poikaa, koska hän rikkoi pojille asetettuja normeja pukeutumalla mekkoon ja harrastamalla taitoluistelua. Samalla nämä aikuiset opettivat omille pojilleen ”oikean miehuuden” mallia. Kun minä ja useat muut miehet asetuimme julkisesti tukemaan Lenniä ja muita normeista viis veisaavia poikia, vastaus oli odotetun kaltainen: neidittelyä ja homottelua eli juuri niitä asioita, joihin ihanteellisessa miehuudessa tehdään pesäeroa. Samaa kohdistettiin myös neljävuotiaaseen pikkupoikaan. Kirjoitus on osa 1/3 Toksinen maskuliinisuus -sarjaa. -TRIL OGIA , OSA 1/3 Homososiaalisuuden sudenkuoppa Suomessa hävikkiin päätyy joka vuosi noin 400 miljoonaa kiloa ruokaa, joka on alun perin ollut syömäkelpoista. Tekstaa WEFOOD numeroon 16499 (15 €) Auta pienentämään hävikkiin päätyvän ruuan määrää ja osta WeFood-virtuaaliosake tekstarilla! WeFoodin virtuaaliosakkaana tuet WeFood-hävikkiruokakaupan perustamista, saat graa?kko Otto Koivusen suunnitteleman minijulisteen, kutsuja WeFoodin asiakastilaisuuksiin sekä 10% alennuksen WeFood-kaupassa myytävistä elintarvikkeista vuoden ajan. Jos haluat WeFood-virtuaaliosakkeen kehystettäväksi vaikkapa olohuoneesi seinälle, niin tekstaa mukaan välilyönnin jälkeen vielä nimesi sekä osoitteesi muodossa WEFOOD etunimi sukunimi osoite postinumero kaupunki. Jos haluat virtuaaliosakkeen sähköisessä muodossa skriivaa numeroon 16499 pelkästään WEFOOD sekä välilyönnin jälkeen sähköpostiosoitteesi. Virtuaaliosakkeen hinta on 15 euroa. P.S. Hävikkiruuan myyntivoitot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön. wefood.fi #wefoodsuomi Vähemmän ruokahävikkiä – enemmän tukea kehitysmaihin
1 / 2018 • 25 Suomessa hävikkiin päätyy joka vuosi noin 400 miljoonaa kiloa ruokaa, joka on alun perin ollut syömäkelpoista. Tekstaa WEFOOD numeroon 16499 (15 €) Auta pienentämään hävikkiin päätyvän ruuan määrää ja osta WeFood-virtuaaliosake tekstarilla! WeFoodin virtuaaliosakkaana tuet WeFood-hävikkiruokakaupan perustamista, saat graa?kko Otto Koivusen suunnitteleman minijulisteen, kutsuja WeFoodin asiakastilaisuuksiin sekä 10% alennuksen WeFood-kaupassa myytävistä elintarvikkeista vuoden ajan. Jos haluat WeFood-virtuaaliosakkeen kehystettäväksi vaikkapa olohuoneesi seinälle, niin tekstaa mukaan välilyönnin jälkeen vielä nimesi sekä osoitteesi muodossa WEFOOD etunimi sukunimi osoite postinumero kaupunki. Jos haluat virtuaaliosakkeen sähköisessä muodossa skriivaa numeroon 16499 pelkästään WEFOOD sekä välilyönnin jälkeen sähköpostiosoitteesi. Virtuaaliosakkeen hinta on 15 euroa. P.S. Hävikkiruuan myyntivoitot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön. wefood.fi #wefoodsuomi Vähemmän ruokahävikkiä – enemmän tukea kehitysmaihin
Laivurinkatu 3 & Iso Roobertinkatu 20-22 Helsinki www.eira.fi Aloita nyt Eiran aikuislukiossa! LUKIO | HIGH SCHOOL | PERUSKOULU | AINEOPINNOT Perusteet kuntoon peruskoulussa >>> HAKUAIKA 12.2.-2.3.2018 >>> www.eira.fi/peruskouluun Opi tehokkaasti suomea high quality Finnish courses >>> HAKUAIKA 12.2.-2.3.2018 >>> www.eira.fi/suomenkurssit LUVA – Ovet auki lukio-opintoihin >>> HAKUAIKA 22.5.-24.7.2018 >>> www.eira.fi/luva Study at Eira High School – kielitaito kuntoon opiskellen >>> www.eira.fi/tohighschool Ilmoittaudu lukioon >>> www.eira.fi/lukioon Eiran aikuislukio on Suomen suurin aikuislukio. Jos etsit joustavaa ja inspiroivaa opiskelupaikkaa, tutustu tarjontaamme. Meiltä löydät sopivat vaihtoehdot! EIRASSA ON VARAA VALITA! eira .fi kansainvälistäjournalismiasuomeksi. tilaaDiploalkaen30 € / vuosi (sisältää myös digilehden) mondediplo.fi Hä m ee nt ie Viid es lin ja nä kin ku ja k a a rl en k at u sö rn äi st en ra nt at ie Vaasankatu Helsing inkatu st ur en ka tu BraHenkenttä Hakaniemenranta si lt a sa a re n k at u teoll isuus katu junatie työp ajan katu sö rn äi st en ka tu M M M alek sis kiVen katu to ine n lin ja ko lm as lin ja kulmaVu orenkat u siltaVuorenranta VegeKallio 4 1 2 7 5 1 Heluna Shop Ekolo Silvoplee Kind of Green Vegekauppa Pupu 6 3 Soi Soi 7 3 2 6 4 5
Laivurinkatu 3 & Iso Roobertinkatu 20-22 Helsinki www.eira.fi Aloita nyt Eiran aikuislukiossa! LUKIO | HIGH SCHOOL | PERUSKOULU | AINEOPINNOT Perusteet kuntoon peruskoulussa >>> HAKUAIKA 12.2.-2.3.2018 >>> www.eira.fi/peruskouluun Opi tehokkaasti suomea high quality Finnish courses >>> HAKUAIKA 12.2.-2.3.2018 >>> www.eira.fi/suomenkurssit LUVA – Ovet auki lukio-opintoihin >>> HAKUAIKA 22.5.-24.7.2018 >>> www.eira.fi/luva Study at Eira High School – kielitaito kuntoon opiskellen >>> www.eira.fi/tohighschool Ilmoittaudu lukioon >>> www.eira.fi/lukioon Eiran aikuislukio on Suomen suurin aikuislukio. Jos etsit joustavaa ja inspiroivaa opiskelupaikkaa, tutustu tarjontaamme. Meiltä löydät sopivat vaihtoehdot! EIRASSA ON VARAA VALITA! eira .fi K u va : K ar o lii na K o le hm ai ne n RIVERIA.FI MEDIA-ALAN JA KUVALLISEN ILMAISUN PERUSTUTKINTO Audiovisuaalisen viestinnän osaamisala (Peliala, 3D, Radioja TV-tuotanto, Ääni, Teatterija esitystekniikka) Kuvallisen ilmaisun osaamisala (Kuvataide, Valokuvaus ja graafinen suunnittelu) TANSSIALAN PERUSTUTKINTO Yhteishaku 20.2.–13.3. www.opintopolku.fi (peruskoulun tai lukion suorittaneille) Jatkuva haku 5.3.–23.3. www.riveria.fi/hakeminen (ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittaneille) Ainutlaatuinen Outokumpu OUTOKUMMUN KOULUTUSYKSIKKÖ Seuraa meitä somessa: facebook.com/riveriaoutokumpu Hae opiskelemaan KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE Steinerpedagoginen luova ja elävä koulutustie www.snellman-korkeakoulu.fi Hakemukset 30.4. mennessä Kasvatusta kohti hyvää elämää kansainvälistäjournalismiasuomeksi. tilaaDiploalkaen30 € / vuosi (sisältää myös digilehden) mondediplo.fi Hä m ee nt ie Viid es lin ja nä kin ku ja k a a rl en k at u sö rn äi st en ra nt at ie Vaasankatu Helsing inkatu st ur en ka tu BraHenkenttä Hakaniemenranta si lt a sa a re n k at u teoll isuus katu junatie työp ajan katu sö rn äi st en ka tu M M M alek sis kiVen katu to ine n lin ja ko lm as lin ja kulmaVu orenkat u siltaVuorenranta VegeKallio 4 1 2 7 5 1 Heluna Shop Ekolo Silvoplee Kind of Green Vegekauppa Pupu 6 3 Soi Soi 7 3 2 6 4 5
28 • 1 / 2018 TIMO P VARTIAINEN ROSKA ON LUKSUSTA Roska on luksusta KUVATAITEILIJA Timo P. Vartiainen on jo 1990-luvun alkupuolelta tutkinut ympäristötaiteessaan sivilisaation reunavyöhykettä, kuten kaatopaikkoja ja roskalaatikoita. Hänen näkökulmastaan poisheitetyissä ja jätteeksi mielletyissä tavaroissa paljastuu paitsi kulttuurimme ylimielinen tuhlailevuus myös jotain syvällisempää siitä, miten ymmärrämme ihmisen roolin luonnon kiertokulussa. ”Roskaprojekteissani näytän tilanteita sen sijaan, että yrittäisin opettaa tai moralisoida – joka sitä paitsi on kehno vaikuttamismetodi. Johtopäätösten teko ja vastuu ovat vastaanottajalla”, taiteilija kertoo. PUHDISTETTUNA tai pelkästään sellaisenaan esille laitettuna moni pois heitetty esine palaa alkuperäiseen arvoonsa. Vartiainen toteutti Suomi 100 -teemavuoden kunniaksi kahdentoista roskisdyykkauksen sarjan. Kohteena hänellä oli kaupunkitalojen sekajäte-, lasija metallinkeräysroskikset, ja retket hän teki kävellen tai pyöräilemällä erilaisina juhlapäivinä, joista erityisin oli 6.12.2017, kun Suomi täytti 100 vuotta. Näiden juhladyykkauksien satoa Vartiainen esittelee nettisivuillaan. Tavaroista on koottu myös näyttely, joka on esillä paraikaa Helsingin taidemuseo HAMissa. ”YKSI LÄHTÖKOHTA näyttelyssä esiintyvään dyykkaushimoon voisi olla se, että keräily ja metsästys ovat olleet ihmisen satojen tuhansien vuosien evoluutiossa tärkeällä sijalla”, avaa Vartiainen. Taiteilija kertoo, että tammikuun 19. päivänä avatusta näyttelystä on varastettu useita esineitä. ”En ole yllättynyt, mutta onhan se kuvaavaa, niidenhän piti olla roskaa!” TUOMAS RANTANEN Timo P. Vartiaisen näyttely on esillä Helsingin taidemuseon HAM-kulmassa 19.1.– 25.3. Avoinna t–su 11–19. Liput €. Lisää aiheesta taiteilijan nettisivuilla: www.kodingarbologiaa.wordpress.com Ti m o P. Va rti ain en El va Pi ela
1 / 2018 • 29 TIMO P VARTIAINEN ROSKA ON LUKSUSTA GALLERIA Ti m o P. Va rti ain en Ti m o P. Va rti ain en El va Pi ela
30 • 1 / 2018 Suklaateollisuudessa pyritään vesittämään riippumattoman kolmannen osapuolen vastuullisuusvalvontaa. Fazer on mukana touhussa. TEKSTI ANU KULTALAHTI KUVA VOIMA / HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Artikkeli Pukki kaalimaan vartijana Y RITYKSILLÄ on vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi yrityksen markkinoimien tuotteiden tuotantoon liittyvien ihmisoikeusriskien kartoittamista, toimenpiteitä riskien vähentämiseksi ja tästä työstä tiedottamista yrityksen sidosryhmille. Kansainväliset riippumattoman kolmannen osapuolen vastuullisuussertifioinnit ovat olleet keskeinen keino, jolla yritykset ovat voineet hallita ihmisoikeusriskejä monimutkaisissa globaaleissa toimitusketjuissa. Viime vuosina useat kansainväliset suuryritykset ovat kuitenkin lähteneet vesittämään sertifiointijärjestelmiä ja ottaneet käyttöön omia vastuullisuusohjelmiaan. Yritykset haluavat ottaa valvonnan ja määräysvallan omiin käsiinsä sekä karsia kuluja. Trendi näkyy muun muassa kansainvälisessä teeja puuvillakaupassa. Suomessa kuluttaja törmää siihen erityisesti kaakaomarkkinoilla. VIEL Ä 2010-LUVUN ALUSSA näytti hetken aikaa siltä, että vastuullisuussertifioidusta suklaasta voisi tulla Suomessa valtavirtaa. Kauppojen hyllyiltä löytyi laaja valikoima Maraboun Rainforest Alliance -sertifioituja suklaatuotteita, ja Fazer aloitti UTZ-sertifioidun kaakaon ostot. Panda lanseerasi UTZsertifioidut suklaat vuonna 2012. Vuonna 2015 Maraboun omistaJuha Sipilän hallitus on siirtänyt kehitysyhteistyörahoja määrätietoisesti pois kansalaisjärjestöiltä. Samalla kehy-rahoja on kanavoitu muun muassa valtion pääosin omistamalle kehitysrahoitusyhtiö Finnfundille. Yritystoiminnan vastuullisuutta tutkiva ja siitä raportoiva Finnwatch on yksi valtion tukia menettäneistä järjestöistä. Parhaillaan ulkoministeriössä harkitaan viestintäja globaalikasvatuksen tukien siirtämistä opetusministeriölle – mahdollisen päätöksen seurauksena tukien pelätään ohjautuvan entistä tehokkaammin pois kansalaisjärjestöjen ulottuvilta. On ongelmallista, jos poliitikot vaientavat kansalaisten kannalta merkitykselliset ja yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä tuottavat vallan vahtikoirat katkaisemalla rahahanat. Esimerkiksi Finnwatch on paikannut Sipilän hallituksen synnyttämää aukkoa budjetissaan keräämällä lahjoituksia kansalaisilta. JARI TAMMINEN Vaikenevatko vahtikoirat? va yritysjätti Mondel?z International kuitenkin vaihtoi Rainforest Alliancen sammakkomerkin omaan Cocoa Life -logoonsa. Kotimainen Fazer on vahvistanut, ettei se halua valita yhtä sertifiointijärjestelmää ylitse muiden, ja nyt sen tuotepakkauksissa lukee vain slogan ”Fazer for Better Cocoa”. Riippumattoman kolmannen osapuolen sertifioimat suklaatuotteet ovat muuttuneet Suomen markkinoilla harvinaisuudeksi. Erityisesti suomalaisten ja Suomessa toimivien yritysten toiminnan eettisyyttä tutkiva yhdistys Finnwatch on toistuvasti vaatinut markkinajohtajia Mondel?zia ja Fazeria sertifioimaan suklaatuotteensa. Joulukuussa 2017 järjestö julkaisi näille yrityksille suunnatun vetoomuksen, jonka allekirjoitti yli 2 700 ihmistä. Mikä tässä huolestuttaa? Ovathan kansalaisjärjestöt kritisoineet sertifiointijärjestelmiäkin jo pitkään – ehkä yritykset hoitavat homman itse paremmin? YRITYSTEN VASTUULLISEN kaakaon hankintaohjelmat muodostuvat tyypillisesti niiden omista viljelijäohjelmista, sertifioidusta kaakaosta tai näiden yhdistelmästä. Tarkkoja tietoja hankintojen jakautumisesta ja yritysten omien viljelijäohjelmien vastuullisuusvalvonnasta on usein vaikea saada. Toisin kuin kolmannen osapuolen sertifioinneissa, yritysten omissa ohjelmissaan noudattamat vastuullisuuskriteerit eivät yleensä ole julkisia. Esimerkiksi Mondel?z on ilmoittanut ympäripyöreästi, että sen tavoitteena on tulevaisuudessa käyttää vain vastuullisesti tuotettua, lähinnä sen oman Cocoa Life -ohjelman kautta hankittua kaakaota. Fazer puolestaan hankkii kaiken käyttämänsä kaakaon joko sertifioituna tai omien viljelijäohjelmiensa kautta. Fazer ei halua paljastaa eri sertifiointijärjestelmien välisiä osuuksia kaupallisiin syihin vedoten, mutta yhtiön mukaan sertifioidun kaakaon osuus hankinnoista on ollut nousujohteinen Fazer on määritellyt vastuulliselle kaakaontuotannolle kriteerit, joiden toteutumista sen omissa viljelijäohjelmissa valvotaan auditointien avulla. Fazer Farming Standard ei kuitenkaan ole julkinen. SERTIFIOINTIJÄRJESTELMISSÄ vaatimusten täyttymistä valvoo riippumaton kolmas osapuoli. Lisäksi alan parhaita käytäntöjä noudattavat järjestelmät edellyttävät, että valvontaa tekee ja sertifikaatin myöntää taho, jolla on todistettu pätevyys suorittaa kyseistä valvontaa ja myöntää todistuksia kriteerien täyttämisestä. Vain tällaista akkreditoidun riippumattoman kolmannen osapuolen suorittamaa valvontaa voidaan pitää luotettavana. Yritysten omissa viljelijäohjelmissa vastuulliselle tuotannolle asetettujen vaatimusten täyttymistä valvoo yleensä yritys itse tai sen palkkaamat palveluntarjoajat. Yritys päättää itse, täyttävätkö sen hankkimat raaka-aineet sen määrittelemän vastuullisuuden tason. Auditointien tulokset tai edes se, läpäisikö tarkastuksen kohteena oleva viljelijä tai tuotantolaitos auditoinnin, eivät yleensä ole julkista tietoa. JO NYT ERILAISTEN sertifikaattijärjestelmien viidakossa shoppailevalta kuluttajalta vaaditaan huomattavan paljon vaivannäköä eri järjestelmien esittämien vastuullisuusväittämien selvittämiseksi. Järjestelmien välillä on keskeisiä eroja siinä, millaisia vaatimuksia ne asettavat vastuulliselle tuotannolle ja miten vaatimusten täyttymistä valvotaan. Se, että yritykset niputtavat viestinnässään eri sertifiointijärjestelmät ja niiden omat vastuullisten hankintojen ohjelmat yhteen, vaikeuttaa harkittujen kulutuspäätösten tekemistä entisestään. Sekavalla viestinnällä yritykset myös vetävät mattoa pois sertifiointijärjestelmien ja niiden uskottavuuden alta. K ANSAINVÄLISESTI TUNNUSTETUT sertifiointijärjestelmät ovat ensisijaisesti suositeltava keino yrityksille valvoa ihmisoikeuksien toteutumista suklaan tuotantoketjuissa. Sertifioinnit eivät kuitenkaan riitä korjaamaan kaikkia tuotannon ongelmia, ja siksi myös yritysten omille ohjelmille on tilaa. Näitä ohjelmia ei kuitenkaan tule tehdä sertifioinnin sijaan vaan sen lisäksi. Akuutein kaakaontuotantoon liittyvä ihmisoikeusriski on äärimmäinen köyhyys. Kaakaonviljelijöiden toimeentulon parantamiseksi tarvitaan paitsi kaakaon satoisuuden ja laadun parantamiseksi tähtääviä toimenpiteitä myös toimenpiteitä vaihtoehtoisten toimeentulolähteiden kehittämiseksi. Tämän lisäksi viljelijöille tulee maksaa kaakaosta toimeentulon mahdollistava hinta. Finnwatch on vaatinut kaikkia suklaateollisuuden toimijoita asettamaan vastuullisuustyönsä tavoitteeksi elämiseen riittävän tulon takaamisen kaakaonviljelijöille. Fazerin mukaan se ei ole vielä ehtinyt perehtyä kysymykseen syvällisemmin, mutta pitää aihetta tärkeänä ja kehittämisen arvoisena. Kirjoittaja on Finnwatchin tutkija, joka on artikkelin aiheeseen liittyen tavannut Fazerin edustajia. SEKAVALLA VIESTINNÄLLÄ YRITYKSET VETÄVÄT MATTOA POIS SERTIFIOINTIJÄRJESTELMIEN JA NIIDEN USKOTTAVUUDEN ALTA. To im itu ks ell ist a ain eis to a
1 / 2018 • 31 TÄTÄ ON SUOMI Suomen sinisimmässä suklaassa maistuvat tuoreen maidon ohella kaukomaiden kaikkein laadukkaimmat kaakaopavut. Maailman kaupan rakenteiden turvin nuo entisten siirtomaiden halutut hedelmät päätyvät yhä kohtuuhintaan sinivalkoisen elintarviketeollisuutemme raaka-aineeksi ja meidän kaikkien Suomalaisten iloksi. Kultaisin kirjaimin sinetöityinä. Yhteisiin sinisiin hetkiimme. To im itu ks ell ist a ain eis to a
32 • 1 / 2018 Eettiset sertifikaatit saattavat kannustaa yrityksiä toimimaan paremmin. Toisaalta sertifikaatit voivat myös vähentää valvontaa ja tukea ongelmallista yritystoimintaa. TEKSTI NIKODEMUS SOLITANDER KUVA VOIMA/HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Artikkeli Kuka kantaa vastuun? Y RITYS on luonteeltaan taipuvainen tuottamaan etäisyyttä itsensä ja niiden välille, jotka joutuvat elämämään yrityksen toiminnan seurauksien kanssa. Tämä vaikeuttaa vastuukysymysten arvioimista. Globaaleissa tuotantoketjuissa yrityksen ja sen tuotannon oheisvaikutuksien välissä on yhä enemmän erilaisia toimijoita. Tämä vaikeuttaa ymmärrystämme siitä, kuka on vastuussa ja kenelle. Tuotantoketjuissa vastuuvelvollisuus onkin kasvavassa määrin ulkoistettu. Ketjujen hallintaa esitellään niin monimutkaisena, että yksittäiset yritykset ja toimijat ovat vain osallisina siinä, eikä kukaan siten ole täysin vastuussa, jos ja kun jotain ei-toivottua tapahtuu. Tätä voidaan kutsua eettisen välimatkan tuotannoksi. YRITYSVASTUU voidaan ymmärtää osana yhteiskunnallista debattia monikansallisten yritysten toiminnan legitimiteetistä. Historiallisesti keskustelu yritysvastuusta juontaa juurensa 1990-luvulla nähtyihin, liiketoimintaan liittyviin suuriin ympäristöja yhteiskuntaskandaaleihin. Laajinta huomiota saaneita esimerkkejä näistä ovat Niken alihankkijoiden hikipajat ja Shellin poliittiset kytkökset nigerialaisen ympäristöaktivistin Ken Saro-Wiwan murhaan. Nämä skandaalit nostivat mediakeskusteluihin kysymyksen siitä, miten tuotantoketjuja voitaisiin hallita kansainvälisen sääntelyn avulla. Yritysvastuun käsite oli yritysten oma vastaus tähän kriittiseen keskusteluun. Sen sanoma on, että yritykset voivat vapaehtoisesti yksityisellä sääntelyllä hallita ympäristöja sosiaalisia riskejä tuotantoketjuissa. Ei ole sattuma, että Nike ja Shell olivat ensimmäisiä yrityksiä, jotka julkaisivat kattavia yritysvastuuraportteja 1990-luvun loppu puolella – nämä yritysvastuuraportit loivat alustan nykyaikaisen yritysvastuun käsitteen synnylle. Maailman suurimmat yritykset rankkaavan Fortune Global 500 -listan kärkipaikkoja miehittävät yritykset johtavat nykyään myös eettisiä indeksejä. On melkein mahdotonta löytää yritystä, joka ei julkaise yritysvastuuraporttia. MYÖNTEISYYS yritysvastuun ideaa kohtaan on helppo ymmärtää. Se ei haasta markkinalogiikkaa millään tavalla, ja sen perustana toimii ajatus siitä, että markkinoiden kautta voidaan korjata vakavien ihmisoikeusloukkausten ja ympäristöhaittojen kaltaisia ”markkinahäiriöitä”. Markkinatoimijat ja yritykset näkevät itsensä loogisina ja amoraalisina toimijoina – toimijoina moraalisen määrittelyn ulkopuolella. Moraalinen vastuu ja eettiset peruskysymykset siitä, mikä on ”hyvä” ja mikä on ”paha” lankeaa kuluttajalle. Tämän ajatuksen mukaan maailma muuttuu paremmaksi ostos kerrallaan, kunhan kuluttajalla on riittävästi tietoa siitä, mitä tuotantoketjuissa tapahtuu. Tämä on modernin kapitalismin perusajatuksia. Ongelmana on tietysti, että monikansalliset yritykset eivät itsekään hallitse tai tiedä, mitä tuotantoketjuissa tapahtuu, koska vastuu on ulkoistettu. Erilaiset eettiset standardit ja sertifikaatit vapauttavat tässä yhtälössä myös kuluttajan moraalisesta päättelystä – uskomme, että niiden olemassaolo sinällään kertoo meille, mikä on ”hyvä eettinen valinta”. Yritysvastuukäytännöissä samoin kuin sertifioinneissa ei ole kyse vastuullisuudesta vaan vastaamisesta, eli siitä, miten yritys vastaa tai esittelee vaikutuk siaan tuotantoketjussa. Kysymys ei pohjimmiltaan ole siitä, miten vastuullista tai eettistä yrityksen toiminta on. Yritysvastuun arvioimisen keskiössä on ”tekninen vastuu”, eli päätöksenteossa otetaan huomioon kysymyksiä kuten onko toiminta tehokasta vai tehotonta tai raportoidaanko oikealla vai väärällä tavalla. Yhteistä näille on se, että vastaukset kysymyksiin eivät kerro mitään toiminnan moraalisesta sisällöstä tai vaikuttavuudesta. YRITYSVASTUUDISKURSSISSA puheet tuotantoketjujen sääntelystä lain ja määräyksien keinoin on korvattu ”eettisillä periaatteilla”, ”ohjesäännöillä” ja ”eettisillä standardeilla”. Näitä kaikkia yhdistää se, että niistä puuttuu lain pakottavuus ja velvoittavuus. Sääntely onkin yritysvastuun kautta muuttunut yhteiseksi ongelmanratkaisumenettelyksi. Tästä esimerkkejä ovat ”sidosryhmäfoorumit”, ”rakentavat vuoropuhelut”, ”sidosryhmäkonsultaatio” ja ”julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet”. Sertifiointijärjestelmät tuovat yhteen eri sidosryhmiä kehittämään yksityistä hallintotapaa ja jossain määrin myös korvaamaan julkista hallintoa. Kansalaisjärjestöt, jotka ovat mukana ylläpitämässä sertifiointijärjestelmiä, löytävät itsensä paradoksaalisesta tilanteesta: ne puhuvat paikallisten valmiuksien kehittämisestä ja lakisääteisen hallinnon vahvistamisesta globaalin etelän valtioissa, mutta ovat samalla mukana kiihdyttämässä ja normalisoimassa yksityisen hallinnon käyttöä ja heikentämässä valtion roolia. KESKUSTELU YRITYSVASTUUSTA on kuitenkin mahdollistanut sen, että kansalaisjärjestöt voivat perustellusti vaatia, että yritykset osallistuvat vuoropuheluun yhteiskuntavastuustaan. Mikäli yhtiö sanoo kantavansa vastuuta muustakin kuin omistajiensa voiton maksimoimisesta, on siitä vastuusta keskusteltava julkisemmin kuin ainoas taan yhtiön hallituksen kokouksessa. Tämä on sinällään hyvä asia. Ongelmana on, että yritysvastuujärjestelmät eivät suoranaisesti pyri muutokseen vaan ylläpitämään ja vahvistamaan olemassa olevia valtasuhteita. Yhteistä monille sertifiointijärjestelmille on se, että vaikka ratkaisujen kohteet ovat usein globaalissa etelässä, valtaa pitävät teollisuusmaiden edustajat. Sertifikaatit ja standardit ovat myös osa markkinalogiikkaa ja itsessään kasvava ja erittäin tuottoisa markkina. Muun muassa elintarvikeja tekstiilialalla on kymmenittäin kilpailevia sertifikaatteja ja standardeja, joita markkinoidaan ja käytetään kuin mitä tahansa brändiä. Lopultakin on hyvin mahdollista, että sertifikaattien kaltaiset korjaustoimenpiteet eivät paranna tautia. Oscar Wildea mukaillen parannuskeinot vain pidentävät sitä – ne ovat osa sairautta. Osana tätä kehitystä sertifikaateista on tullut eettisen mielikuvituksemme raja. Yksittäisen työntekijän tulee seurata annettuja standardeja ja eettisiä ohjeistuksia, ja hänen on vaikeata kuvitella, että päätöksissä voisi miettiä yrityksen vaikutuksia oman moraalisen kompassin avulla. Kansalaisetkaan eivät enää osaa kuvitella, että maailma muuttuisi jollain muulla tavoin kuin sertifioitu ostos kerrallaan. Poliitikot puolestaan eivät voi kuvitella tehokkaampaa alihankintaketjujen sosiaalista ja ympäristösääntelyä kuin yksityinen hallintotapa. KUTEN TODETTUA yritys on luonteeltaan taipuvainen tuottamaan etäisyyttä itsensä ja niiden välille, jotka joutuvat vastaamaan sen toimien seurauksista. Sertifikaatit tukevat tätä prosessia. Sertifikaatteilla päätöksen ja vaikuttavuuden välille saadaan yhä lisää toimijoita, asiantuntijoita, konsultteja, prosesseja, mittauksia ja niin edespäin. Sertifioiminen on aina ensisijainen vaihtoehto uskottavan yritysvastuun toteuttamiseen. Kirjoittaja työskentelee tuotantoketjuihin ja sosiaaliseen vastuuseen erikoistuneena tutkija tohtorina Hanken-kauppakorkeakoulussa. YRITYKSET EIVÄT ITSEKÄÄN TIEDÄ, MITÄ TUOTANTOKETJUISSA TAPAHTUU, KOSKA VASTUU ON ULKOISTETTU. teatteritelakka.fi
teatteritelakka.fi
34 • 1 / 2018 E SPANJA on jaettu seitsemääntoista itsehallintoalueeseen vuoden 1978 perustuslaissa. Alueet määräytyivät joko historiallisten kuningaskuntien tai esimerkiksi maakuntien pohjalta. Näillä alueilla on oma lippunsa ja parlamenttinsa, mutta niiden autonomiataso vaihtelee. Muun muassa Baskimaa kerää omat veronsa, kun taas monien itsehallintoalueiden verotuksesta päättää keskushallinto. Erityisesti Francon diktatuurin (1939–75) aikana ja sen jälkeisessä siirtymävaiheessa Espanjan keskushallinnon valta-asemaa on vahvistettu huomattavasti, ja se on osaltaan voimistanut useiden itsehallintoalueiden, erityisesti Baskimaan ja Katalonian, kapinointia keskushallintoa vastaan. Paikalliset asukkaat näkevät kapinoinnin itsenäisyystaisteluna ja itsepuolustuksena niin Espanjan hegemoniaa kuin kapinoinnin väkivaltaista tukahduttamista vastaan. Monet uskovat, että Francon aikainen itsehallintoalueiden kulttuurinen ja poliittinen sorto jatkuu myös Francon jälkeisessä ”demokraattisessa” Espanjassa. K ATALONIASSA lokakuussa 2017 järjestetyssä kansanäänestyksessä paikalliset asukkaat toimivat rauhanomaisesti yrittäessään äänestää alueensa tulevaisuudesta. Kuvat Espanjan hallituksen paikalle lähettämien poliisien väkivaltaisuudesta levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa. Katalonian itsenäisyysäänestys ja Espanjan keskushallinnon väkivaltainen reagointi siihen ovat nostaneet esiin kysymyksen Espanjan valtion sisäisten itsehallintoalueiden tilanteesta. Sittemmin poliisiväkivalta näyttää suurimmaksi osaksi unohtuneen. Tiedotusvälineissä on keskitytty enemmän Espanjan pääministerin Mariano Rajoyn paatoksellisiin puheisiin Espanjan yhtenäisyydestä ja 21. joulukuuta järjestettyihin Katalonian aluevaaleihin. Samalla on kuitenkin ollut mahdotonta täysin ohittaa Katalonian itsenäisyysmielisten poliitikkojen pidätyksiä sekä kansanäänestyksen aikaisen pääministerin Carles Puigdemontin poliittisen turvapaikan anomista Brysselistä. KATALONIA ei suinkaan ole ensimmäinen itsenäisyyttä tavoitteleva itsehallintoalue Espanjassa. Baskimaa on pyrkinyt samaan jo vuosia. Vaikka nämä kaksi itsehallintoaluetta ovat poliittisesti ja historiallisesti hyvin erilaisia, yhteistä niille on se, että kummatkin ovat kyseenalaistaneet Espanjan alueellisen hegemonian ja saaneet vastineeksi kärsiä keskushallinnon tyytymättömyyden seuraukset. Kummankin kohdalla keskushallinnon harjoittamasta väkivallasta on puhuttu julkisesti hyvin rajoitetusti, jos lainkaan. Katalonian kansanäänestyksen aikaista poliisiväkivaltaa ja myöhempiä pidätyksiä on kritisoitu julkisesti hyvin vähän. Baskimaassa väkivalta on aina liitetty lähes yksinomaan ”Baskimaa ja vapaus” -järjestö Etaan, eikä itsenäisyysliikkeen vastaista väkivaltaa ole juurikaan mainittu kansainvälisessä uutisoinnissa. Katalonian viimeaikaiset tapahtumat tarjoavat oivan tilaisuuden nostaa esille myös Baskimaan itsenäisyystaistelun ja siihen kohdistetut sortomenetelmät. ETA ALOITTI tulitaukonsa lokakuussa vuonna 2011, ja viime vuoden pääsiäisenä se luovutti aseensa Espanjan ja Ranskan valtioille. Yleisen diskurssin mukaan terrorismin uhka on hävinnyt ja Baskimaassa eletään nyt rauhan aikakautta. Aseellinen taistelu on vaihtunut laillisten poliittisten instituutioiden kautta tapahtuvaan toimintaan. Nyt painotetaan sovintoa ja yhteiseloa. Näinkö yksinkertaista oli Institutionalisoitunutta väkivaltaa ei lasketa terrorismiksi, mutta itsenäisyyspyrkimykset lasketaan. TEKSTI EMILIA AALTONEN Espanjalaista terrori?smia Artikkeli Poliisin kiduttamalle kuolleelle baskille, Gurutze Iantzille järjestetty muistotilaisuus vuonna 1993.
1 / 2018 • 35 vuosia jatkuneen konfliktin ratkeaminen? Aselepoja oli julistettu aiem minkin, mutta tällä kertaa sen piti olla pysyvä. Eta onkin pitäytynyt lupauksessaan. Poliittisen väkivallan historiaa eivät sovittele pelkästään poliitikot, vaan esimerkiksi poliittisille vangeille tarjotaan lievempiä vankilatuomioita vaihtokaupaksi sovittelevasta ja anteeksipyytävästä asenteesta. Kun muualla Länsi-Euroopassa näyteikkunat täyttyvät helmikuun 14. päivänä hersyvistä sydänasetelmista ystävänpäivän kunniaksi, Baskimaan katukuvassa kidutuksen vastaiset banderollit ja graffitit kiinnittävät huomion ystävänpäivää edeltävään ”kidutuksen vastaiseen päivään”. RAUHAA JA SOVINTOA korostavaan politiikkaan alkaa ilmestyä säröjä. Kuka on kiduttanut ja ketä? Mehän olemme Euroopassa, emme Yhdysvalloissa, Egyptissä tai al-Assadin Syyriassa. Espanjan valtion väkivaltakoneisto on ollut institutionalisoitunutta jo vuosikymmeniä. Helmikuun 13. päivänä 1981, Francon kuoleman jälkeisessä siirtymävaiheessa, Espanjan poliisi pidätti Madridissa kaksi Etan jäsentä, Joxe Arregin ja Isidro Etxaben. Terrorismin vastaisen lain nojalla heitä pidettiin eristysselleissä ja kuulusteltiin yhdeksän päivän ajan. Sen jälkeen Arregi kiidätettiin surullisen kuuluisan Carabanchelin vankilan sairaalaan. Siellä hänellä todettiin lukuisia ulkoisia ja sisäisiä verenvuotoja silmien ympärillä ja sidekalvossa, olkapäässä, käsivarsissa ja pakaroissa. Jalkapohjissa hänellä oli toisen asteen palovammoja. Lisäksi Arregi valitti huimausta ja kovaa vatsakipua, ja hänen keuhkoistaan löydettiin huomattava määrä nestettä. Parin päivän päästä hän kuoli vammoihinsa. Syyllisiä kidutukseen ei löytynyt. Viisi Joxe Arregia kuulustellutta poliisia pidätettiin ja heitä syytettiin Arregin kidutuksesta, mutta syytökset eivät johtaneet tuomioon. Yksi Arregia kuulustelleista poliiseista mainitsi oikeudessa, että vankia oli kohdeltu kuulusteluissa asiallisesti ja vihjasi, että poliittiset vangit usein vahingoittavat itseään selleissään. Vuosia myöhemmin paljastui, että myös Arregia hoitanut lääkäri piilotteli kidutukseen liittyvää todistusaineistoa, ja varsinaisessa oikeudenkäynnissä esitettiin hyvin puutteellinen selostus Arregin viimeisistä hetkistä. Kuolema tapahtui aikana, jota kutsutaan – ironista kyllä Institutionalisoitunutta väkivaltaa ei lasketa terrorismiksi, mutta itsenäisyyspyrkimykset lasketaan. Espanjalaista terrori?smia Baskiaktivisti Paxti Arratibelia kidutettiin pidätyssellissä vuonna 2011. Muovipussi päässään hän murtui ja allekirjoitti tunnustuksen lisäten nimensä alle ” aztnugal”. Se on baskiksi ”apua” väärinpäin. – ”demokraattiseksi siirtymävaiheeksi”. Tapahtumasta on ehtinyt kulua jo yli kolmekymmentä vuotta, mutta kuinka paljon tilanne on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana? VIIME VUODEN maaliskuussa Bilbaossa käytiin huomiota herättävä oikeudenkäynti. Sandra Barrenetxea oli nostanut syytteen neljää poliisia vastaan, joita hän syytti pidätyksensä aikana häneen kohdistetusta pahoinpitelystä, kidutuksesta ja seksuaalisesta väkivallasta. Barrenetxea pidätettiin vuonna 2010, ja häntä syytettiin yhteyksistä Ekin-järjestöön, joka taas yhdistettiin Etaan. Järjestön ei sinänsä katsottu syyllistyneen yksittäisiin veritekoihin, mutta sitä syytettiin Etan propagandan levittämisestä ja kaatuneiden Etan jäsenten muistopäivän Gudari Egunan järjestelyistä. Barrenetxea kertoi pidätyksensä aikaisista tapahtumista yksityiskohtaisesti, ja kuvauksen totuudenmukaisuutta oli tukemassa myös kaksi psykologia. Oikeudenkäynti oli huomiota herättävä siksi, että Baskimaassa ja koko Espanjassa harva poliisiväkivaltaan liittyvä tapaus on päätynyt oikeuteen Etan olemassaolon aikana. Etan pitäytyminen tulitauossaan jo lähes kuusi vuotta herätti ihmisissä toiveita avoimesta ja rehellisestä oikeudenkäynnistä. Aseellisen konfliktin lopun ajateltiin johtavan siihen, että myös Etaa kohtaan harjoitettu väkivalta voitaisiin tunnustaa edes osittain. Oikeudenkäynti päättyi huhtikuun alussa, ja kaikki neljä poliisia todettiin syyttömiksi. Syyksi ilmoitettiin Barrenetxean kertomuksen ”heikko uskottavuus”. Tuomarin mukaan ei esimerkiksi ollut uskottavaa, että Barrenetxean pidättäneet poliisit olisivat saaneet Barrenetxean riisuttua poliisiautossa ilman hänen omaa apuaan, Barrenetxea kun oli riisumishetkellä käsiraudoissa. EUSKAL MEMORI -kansalaisjärjestön mukaan Baskimaan poliittisiin vankeihin kohdistuneita kidutustapauksia on rekisteröity vuosina 1960– 2016 lähes 6 000. Järjestö myös painottaa, että tietojen kerääminen on vaikeaa erityisesti diktatuurin aikakaudelta, joten luku on todellisuudessa todennäköisesti huomattavasti korkeampi. Ilmoituksia tulee lisää koko ajan, ja järjestö on huomauttanut, että vuoden 2016 maaliskuusta saman vuoden loppuun mennessä heille oli ilmoitettu lähes 600 tapausta, yli kaksi tapausta päivittäin. Lukuisat itsenäiset kansalaisjärjestöt Baskimaassa ja esimerkiksi Amnesty International ovat huomauttaneet, että kidutusta ei voida pitää Espanjassa poikkeuksellisena ilmiönä, vaan se on ollut poliisivoimien harjoittama vakiintunut ja järjestelmällinen käytäntö Baskimaan poliittisia vankeja kohtaan. Amnesty on myös ilmaissut huolensa siitä, että kidutuksen tekijät päätyvät harvoin oikeussaliin, ja jos he sinne joutuvat, heidät vapautetaan lähes poikkeuksetta ilman tuomiota. Myös Arregia pahoinpidelleet poliisit ovat yhä vapaalla jalalla. Suurin osa heistä jatkaa edelleen toimintaansa Espanjan poliisissa, ja monet heistä ovat kohonneet hyvinkin korkeisiin asemiin. Yksi heistä, Juan Antonio Gil Rubiales, kuoli toimistossaan Teneriffalla vuonna 2007, ja hänet haudattiin valtion, armeijan ja katolisen kirkon järjestämän kunniaseremonian saattelemana. On vaikea olla näkemättä, kuinka tänä ”sovinnon ja rauhan” aikakautena vain tietyistä väkivaltaisista teoista vaaditaan anteeksipyyntöä. Samalla institutionalisoituneita väkivallantekoja painetaan villaisella. VUONNA 2015 Espanjan rikoslakia uudistettiin. Tarkoituksena oli muun muassa sopeuttaa se Etan tulitauon jälkeiseen ”rauhan” aikakauteen. Terrorismin käsitettä kuitenkin laajennettiin huomattavasti: uudessa rikoslaissa esimerkiksi kansalaistottelemattomuutta, julkisen rauhan rikkomista ja auktoriteettihenkilön (poliisin) vastustamista pidetään terrorismina. Uusi rikoslaki tunnetaan yleisesti nimellä ”suukapulalaki” (Ley Mordaza), ja sitä vastaan äänestivät kaikki puolueet paitsi konservatiivinen PP. On selvää, että vaikka Eta onkin luopunut aseistaan, terrorismin uhkaa ei ole haluttu poistaa Espanjan poliittisesta käsitteistöstä. ”Terrorismina” pidetään nyt Espanjan rajojen sisällä monenlaisia mielenilmaisun muotoja. Monet uskovat, että uuden rikoslain päällimmäinen tarkoitus onkin tukahduttaa kaikenlainen toisinajattelu ja valtion ja sen instituutioiden vastainen kritiikki. Kun Katalonia ja Baskimaa kritisoivat Espanjan hallituksen keskitettyä valta-asemaa, sitä puolustamaan eivät säntää tiukan paikan tullen pelkästään Espanjan hallitus vaan myös kaikki muut Euroopan valtiot. Tämä näkyy tilanteiden yksipuolisessa analysoinnissa sekä siinä, että keskushallinnon väkivaltaisia mekanismeja ei julkisesti tuomita saman mittapuun mukaan kuin erilaisia paikallisen väestön harjoittamia kansalaistottelemattomuuden muotoja. Baskimaan katutason aktivismi ei ehkä ole yhtä helppoa sulateltavaa kuin tiedotusvälineissä levinneet kuvat Katalonian rauhallisesti äänestävistä kansalaisista, mutta on kiinnostavaa huomata, kuinka Espanjan valtion asenne on molemmissa tapauksissa hyvin samankaltainen. On aika kääntää katse Guantánamon ja muiden kidutuskeskusten lisäksi myös lähempänä tapahtuvaan väkivaltaan. Valtion harjoittamia institutionalisoituneen väkivallan muotoja on monia, ja ne ovat meitä hyvinkin lähellä. Eurooppa ei olekaan se sivistynyt, demokraattinen ja oikeudenmukainen rauhan tyyssija, jona haluamme sen nähdä. VUOSIA MYÖHEMMIN PALJASTUI, ETTÄ MYÖS ARREGIA HOITANUT LÄÄKÄRI PIILOTTELI KIDUTUKSEEN LIITTYVÄÄ TODISTUSAINEISTOA.
www.elinluovutuskortti.fi #elinluovutuskortti kyllaelinluovutukselle @elinluovutus Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään vastustanut. Mahdollisen elinluovuttajan mielipidettä kysytään omaisilta. Elinluovutuskortti kertoo edelleen oman tahdon selkeästi. Muista myös elinluovutussovellus älypuhelimeen. MAHDOLLINEN RAKKAUS EIJA-LIISA AHTILA | 3.2.2018–6.1.2019 Mahdollinen rakkaus (2018) on hybriditeos, jossa veistoksellisuus yhdistyy liikkuvaan kuvaan. Sen aiheena on inhimillinen kyky kokea empatiaa ja rakkautta muita elollisia olentoja kohtaan. Teoksen kaikki kolme osaa lähestyvät teemaa eri näkökulmista. GÖSTA | MÄNTTÄ | SERLACHIUS.FI |SERLACHIUSBUSSILLA TAMPEREELTA SUORAAN MUSEOIHIN! YÖTÄ VASTEN, RI IKKA LENKKERI Näyttely avaa aamuöisen näkymän suomalaisiin makuuhuoneisiin, 3.2.–27.5.2018. Välimerenkatu 14, 00220 Helsinki 09 440 224 viirus.fi lippu.fi Regi / Ohjaus ANNI KLEIN PIPSA LONKA Urpremiär / Kantaesitys 3.3.2018 Tekstitetty suomeksi mobiilisovellukseen. Subtitles in English in mobile app. Remontti tulee, remontti tulee! Rauhanpuolustajien Helsingin-toimiston varastossa on alkanut tyhjennysmyynti. Nyt saa käsittämättömän halvalla aivoja jyristävää luettavaa. Valitse 17 ale-kirjan joukosta 5 kirjaa, saat ne vain 15 eurolla ja me maksamme postimaksun! www.rauhanpuolustajat.org/kauppa Liity rauhanarmeijaan. www.rauhanpuolustajat.org
www.elinluovutuskortti.fi #elinluovutuskortti kyllaelinluovutukselle @elinluovutus Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään vastustanut. Mahdollisen elinluovuttajan mielipidettä kysytään omaisilta. Elinluovutuskortti kertoo edelleen oman tahdon selkeästi. Muista myös elinluovutussovellus älypuhelimeen. MAHDOLLINEN RAKKAUS EIJA-LIISA AHTILA | 3.2.2018–6.1.2019 Mahdollinen rakkaus (2018) on hybriditeos, jossa veistoksellisuus yhdistyy liikkuvaan kuvaan. Sen aiheena on inhimillinen kyky kokea empatiaa ja rakkautta muita elollisia olentoja kohtaan. Teoksen kaikki kolme osaa lähestyvät teemaa eri näkökulmista. GÖSTA | MÄNTTÄ | SERLACHIUS.FI |SERLACHIUSBUSSILLA TAMPEREELTA SUORAAN MUSEOIHIN! YÖTÄ VASTEN, RI IKKA LENKKERI Näyttely avaa aamuöisen näkymän suomalaisiin makuuhuoneisiin, 3.2.–27.5.2018. Remontti tulee, remontti tulee! Rauhanpuolustajien Helsingin-toimiston varastossa on alkanut tyhjennysmyynti. Nyt saa käsittämättömän halvalla aivoja jyristävää luettavaa. Valitse 17 ale-kirjan joukosta 5 kirjaa, saat ne vain 15 eurolla ja me maksamme postimaksun! www.rauhanpuolustajat.org/kauppa Liity rauhanarmeijaan. www.rauhanpuolustajat.org
38 • 1 / 2018 Rauhannobelisti Tilman Ruffin mukaan ydinaseista on hankkiuduttava eroon, tai sitten niitä lopulta käytetään. Ydinsodan tai katastrofaalisen onnettomuuden uhka on tänään ehkä todellisempi kuin koskaan. TEKSTI SALLA NAZARENKO KUVA NINNI KAIRISALO Yhdest oista hetki Haastattelu A USTRALIALAINEN lääkäri Tilman Ruff on kansainvälisen ydinaseiden riisumista ajavan ICAN-verkoston perustajajäseneen. International Campaign to Abolish Nuclear Weapons (ICAN) palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 2017. Vieraillessaan Helsingissä joulukuussa 2017 Ruff tapasi muun muassa presidentti Sauli Niinistön, ja hänen viestinsä on selkeä: Ydinaseriisunta on äärimmäisen kiireellistä. ”Maailmanpoliittinen tilanne on valtavan polarisoitunut ja tämän päivän ydinaseista on sanottava se, että vaihtoehtoja on tasan kaksi. Niitä tullaan käyttämään, ja siitä seuraavaa katastrofia on täysin mahdotonta käsittää. Se merkitsee elämän loppua. Toinen vaihtoehto on se, että ihmiskunta hankkiutuu oikeasti eroon näistä aseista”, Ruff kertoi. Näistä parempaa vaihtoehtoa ennustelee Ruffin mielestä kesällä 2017 YK-tasolla alkuun saatu ydinasekieltosopimus, jossa lukuisat YK:n jäsenmaat kieltäytyvät kokonaan ydinaseista. ”Ydinasekielto merkitsee todella valoa pimeään aikaamme. Tämä luo toivoa ihmiskunnalle.” Samaan aikaan kuitenkin maailman johtajissa on ihmisiä, jotka ovat eksplisiittisesti valmiita käyttämään ydinaseita. Useat asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että ydinaseiden käytön riski on suurempi kuin koskaan. Syitä tähän on lukuisia: Venäjän ja Naton huono suhde, Yhdysvaltain ja Kiinan nokittelu, Etelä-Kiinan meren eskaloitunut tilanne, Koreoiden kiista, Intia vastaan Pakistan. Jopa Krimi. Nämä ovat kaikki tilanteita, joissa vaara on todellinen. TILMAN RUFF on vaikuttanut myös järjestössä International Physicians for the Prevention of Nuclear War (IPPNW) eli Lääkärit ydinsotaa vastaan. IPPNW palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1985 ja sitä kautta Ruff on kaksinkertainen Nobelvoittaja. ”Kun aloitimme ydinaseiden vastaisen aktivismin, kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ydinsota voi alkaa milloin vain. Siksi lääkärien rauhanjärjestöä todella kuunneltiin – nostimme esiin ydinaseiden terveysvaikutuksia. Maailman johtajat Reaganista ja Gorbatšovista lähtien ottivat viestimme vastaan.” Tänä päivänä tilanne on monimutkaisempi – ja vaarallisempi – kuin kylmän sodan aikana. IPPNW:n ja sen yhteistyökumppanien raportit osoittavat, että rajoitettukin ydinsota esimerkiksi Intian ja Pakistanin välillä aiheuttaisi maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen, joka vaikuttaisi maataloustuotantoon niin tuhoisasti, että jopa miljardi ihmistä olisi vaarassa kuolla nälkään.
1 / 2018 • 39 Yhdest oista hetki Tuomiopäivä nkoneen aika Yhdysvallat ja Venäjä ovat tehneet Tohtori Outolemmen fiktiosta todellisuutta. TEKSTI OLLI TAMMILEHTO S TANLEY KUBRICKIN klassikko, vuonna 1964 valmistunut Tohtori Outolempi on yhä harvinaisen ajankohtainen. Mustassa komediassa maapallo muuttuu asuinkelvottomaksi, koska Neuvostoliitto on kehittänyt tuomiopäivänkoneen: automaattisen järjestelmän, jossa koneen ydinasehyökkäykseksi tulkitsema signaali laukaisee likaisia pommeja, jotka saastuttavat koko planeetan radioaktiivisella koboltilla. Vaikka Neuvostoliiton johdollekin selviää, että Yhdysvallat ei ole hyökännyt sen kimppuun, tuomiopäivänkonetta ei voi pysäyttää. Valitettavasti tuomiopäivänkone on myös totta: Yhdysvallat ja Venäjä pystyttivät kylmän sodan aikaan järjestelmän ja omaksuivat siihen liittyvän sotilasopin, jonka mukaan ydinohjukset on lähetettävä matkaan jo ennen kuin yksikään vastapuolen ohjuksista on saavuttanut maaliaan. Maalla olevista siiloista laukaistavilta ohjuksilta kestää puolisen tuntia ja sukellusveneistä laukaistavilta noin kymmenen minuuttia saavuttaa vastapuoli. Ohjushavaintojen tulkitsemiseen ja tarkistamiseen sekä hyökkäyspäätöksen tekemiseen on siis käytettävissä vain minuutteja. On tuuria, että olemme vielä hengissä. Esimerkiksi vuonna 1979 yhdysvaltalainen turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski sai keskellä yötä kaksi puhelua, joiden mukaan Neuvostoliitto oli käynnistänyt täysimittaisen ydinhyökkäyksen. Hän oli juuri soittamassa presidentti Carterille ja kertomassa, että tämän pitää heti päättää, mitkä kaikki ohjukset laukaistaan, kun hän sai kolmannen puhelun. Kyse olikin inhimillisestä erehdyksestä ja teknisestä virheestä: harjoitusnauha, jossa simuloitiin Neuvostoliiton hyökkäystä, oli vahingossa joutunut hälytysjärjestelmään ja harhauttanut päivystyshenkilökunnan. PRINCETONIN yliopiston tutkijan Bruce Blairin ja monien muiden asiantuntijoiden mukaan tilanne on nyt monesta syystä vielä pahempi kuin vanhan kylmän sodan aikana. Ensinnäkin kybersodankäynnin ja hakkeroinnin mahdollisuus tekee hyökkäyksestä kertoviin tietokonesignaaleihin luottamisen entistä ongelmallisemmaksi. Toiseksi ohjushyökkäyksistä varoittava venäläinen satelliittijärjestelmä ei enää toimi, ja siksi venäläiset saavat tiedon hyökkäyksestä entistä myöhemmin, eli reagoimisaikaa jää entistä vähemmän. Kolmanneksi yhä lähemmäksi Moskovaa sijoitetut Yhdysvaltojen risteilyohjukset mahdollistavat Kremlin ja muiden Venäjän komentokeskusten tuhoamisen yllätyshyökkäyksellä. Ja neljänneksi torjuntaohjusjärjestelmän rakentaminen, puhe uusista täsmällisistä ja ”puhtaista” ydinaseista ja ydinaseylivoimasta sekä monet muut Yhdysvaltojen toimet ovat Venäjällä helposti tulkittavissa niin, että jotkut piirit Yhdysvalloissa haluavat käynnistää provosoimattoman ydinasehyökkäyksen lännen ikuista vihollista vastaan. Näistä syistä Venäjä on entisestään lyhentänyt hyökkäysvaroituksesta omien ohjusten laukaisuun kuluvaa aikaa: nyt se on enää 2–4 minuuttia. Kaiken lisäksi Venäjän johto on antanut Moskovan alueen ylimmille sotilaallisille komentopaikoille oikeuden hätätilanteessa olla odottamatta ylempää tulevia käskyjä – Kreml voi pelkojen mukaan olla tässä vaiheessa jo tuhoutunut – ja laukaista kauko-ohjauksella ympäri Venäjää siiloissa ja raskaissa rekoissa olevia ydinohjuksia. Kansallisen turvallisuuden nimissä on synnytetty äärimmäisen vaarallinen ja virhetulkinnoille herkkä järjestelmä, joka voi koska tahansa tuhota kaikki kansat. TUOMIOPÄIVÄNKONEEN olemassaolo asettaa uuteen valoon myös Suomen turvallisuuspolitiikan. Olennaista olisi toisaalta välttää kaikkia toimia, jotka lisäävät koneen laukaisun todennäköisyyttä, ja toisaalta edistää liipasinherkkyyden vähentämistä ja koneen purkamista. Niinpä esimerkiksi Nato-maiden sotakaluston tuominen Suomeen voikin turvallisuuden edistämisen sijasta lisätä tuhouhkaa. Sen sijaan Yhdysvaltojen ja Venäjän välisen jännityksen lieventäminen ja kansainvälisiin ydinaseiden vastaisiin aloitteisiin osallistuminen voisivat olla parasta turvallisuuspolitiikkaa. Albert Einstein totesi vuonna 1945: ”Atomivoiman vapauttaminen on muuttanut kaiken paitsi meidän ajattelutapaamme.” Omalta osaltaan hän muutti ajatteluaan välittömästi. Einstein katui panostaan ydinaseeseen johtaneen fysiikan kehittämisessä ja omisti aikansa rauhanliikkeelle. Ydinräjähdyksen aiheuttamaa ilmastonmuutosta on mallinnettu muun muassa tarkastelemalla sen vaikutuksia Yhdysvaltain maissintuotantoon ja Kiinan riisintuotantoon. Nälänhätä johtaisi laajoihin epidemioihin sekä paikallisiin konflikteihin. Tahallisen ydinaseiden käytön lisäksi Ruff alleviivaa kyberhyökkäyksen tai inhimillisen virheen riskiä. ”Jo nyt sekä siviiliettä sotilastarkoituksiin tehtyjä ydinohjelmia vastaan on hyökätty. Esimerkistä käy Stuxnettietokonemato, joka onnistui saastuttamaan Iranin uraanirikastamoja vaikka ne oli eristetty internetistä.” Ruff pitää suurena riskinä myös asejärjestelmien haavoittuvuutta. ”Intian ja Pakistanin ydinasearsenaalien käskyja kontrollijärjestelmät eivät ole kovinkaan sofistikoituneita. Läheltä piti -tilanteita on nähty jo nyt. Ydinasejärjestelmiä on täydessä valmiudessa eri puolilla maailmaa, ja virhearvioita ja vahinkoja voi sattua. Entä jos päätöksen tekee ihminen, jolla on vaikka mielen sairaus?” Selvää on, että myös Donald Trumpin ja Kim Jong-unin kaltaiset impulsiiviset johtajat ovat vaaraksi koko maailmalle. ”Kenelläkään ihmisellä ei pitäisi olla sellaista valtaa.” Tammikuussa Bulletin of the Atomic Scientists -ryhmän vuodesta 1947 ylläpitämää Tuomiopäivän kelloa siirrettiin kasvaneen ydinsodan uhan merkiksi. Nyt kello osoittaa kahta minuuttia vaille keskiyötä. TILMAN RUFFIN oma aktivismi juontaa lapsuuteen. Hänen perheensä juuret ovat Palestiinan saksalaiset. Perhe joutui väistymään kotiseuduiltaan toisen maailmansodan jälkeen syntyneen Israelin valtion tieltä. ”Ensimmäisen maailmansodan aikaan perheeni pakeni Egyptiin, palasi takaisin, jälleenrakensi kaiken ja joutui lähtemään taas. Toisen maailmansodan jälkeen perheeni lähti lopullisesti.” 1955 syntynyt Ruff kuunteli koko lapsuutensa tarinoita sodan kauhuista. ”Isoisäni menetti kaikki kolme veljeään. Minulla oli kaksi isoäitiä ja yksi isoäitipuoli isoisäni toisesta avioliitosta. He kaikki sanoivat, että jos sota tulee, pudotkoon ensimmäinen pommi päähäni, jotten enää joudu sitä elämään.” Tarinat synnyttivät Tilmanissa vahvan sodanvastaisen eetoksen. Aktivismiin hän vihkiytyi Amnesty Internationalin kautta vuonna 1970, jolloin hän oli mukana kirjekampanjassa tukemassa kreikkalaista mielipidevankia. ”Hän vapautui. Hänen kiitollisuutensa teki vaikutuksen, saatoimme todella tukea häntä tuhansien kilometrien päässä.” Tätä seurasi Vietnamin sodan sekä Australian uraanikaivosten turvallisuusja terveysongelmien vastainen aktivismi. 1980-luvun ilmasto oli otollinen ydinsodan vastaiselle liikkeelle, ja IPPNW todella sai äänensä kuuluviin. ”Eräs suuri asia oli myös isäksi tuleminen ja sen mukanaan tuoma tunne täydellisestä velvollisuudesta suojella sekä omaa lasta että koko maailmaa.” IPPNW OLI vaikutusvaltaisimmillaan kylmän sodan vuosina, mutta sittemmin ydinsodan vastainen aktivismi näytti pirstaloituneen. Vuonna 2005 syntyivät ensimmäiset ajatukset laajemmasta ydinaseiden vastaisesta järjestöverkostosta. Verkoston luomisesta sovittiin IPPNW:n kongressissa Helsingissä vuonna 2006, ja virallisesti ICAN perustettiin Melbournessa 2007. ”ICAN oli oikea idea oikeaan aikaan. Sen takana on yli 500 kumppanijärjestöä yli sadassa maassa. ICAN on korostanut ydinaseiden käytön humanitaarisia seurauksia.” Tilman Ruff on kuitenkin myös ja ennen muuta lääkäri. Hän on tehnyt merkittävän uran kansanterveystieteen ja rokotteiden parissa ja toiminut muun muassa Punaisen Ristin lääketieteellisenä neuvonantajana sekä maailman terveysjärjestö WHO:n asian tuntijalääkärinä erityisesti äitija lapsiterveyden sekä rokotteiden parissa. Nykyään hän tekee asiantuntijalääkärin työtä enää osa-aikaisesti samalla, kun kiertää puhumassa ydinaseriisunnan puolesta ympäri maailmaa. Ruffille ydinaseet ovat nimenomaan kansanterveyskysymys. Työtä riittää myös kotimaassa Australiassa. Australia, kuten Suomikin, kuuluu niihin maihin, jotka eivät ydinasekieltosopimusta ole allekirjoittaneet. ”Australia väittää pitävänsä Yhdysvaltain ydinaseita ’turvatakuuna’. Miten ydinaseet voisivat olla turvatakuu yhtään kenellekään?” Ruff korostaa Pohjoismaiden asemaa ydinaseriisunnassa. ”Pohjoismaat ovat perinteisesti harjoittaneet progressiivista sosiaalipolitiikkaa ja teidät tunnetaan maailmalla siitä, että pidätte huolta heikommista. Tänä päivänä maailmassa on valtava tarve rauhalle ja kehitykselle. Esimerkiksi Ruotsi on aivan poikkeuksellinen siinä, miten paljon se on panostanut esimerkiksi YK:hon. Siinä linjassa on erittäin kummallista, etteivät Pohjoismaat ota osaa YK:n monenvälisiin ydinaseriisuntaneuvotteluihin.” Ruffin mielestä on selvää, että työtä tulee jatkaa sitkeästi siihen saakka, että ydinaseet poistuvat kokonaan. ”Ydinaseet ovat ainoa ase, joiden käyttäminen sijainnista riippumatta uhkaa koko ihmiskuntaa. Niistä on päästävä eroon, eikä sille ole mitään vaihtoehtoja. Ei pidä olla historian väärällä puolella.”
40 • 1 / 2018 Kun teatteritai tanssiteoksen esiintyjä ei ole normin mukainen, saattaa herätä suojelunhalu ja moraalipaniikki. TEKSTI MAIJA KARHUNEN KUVA CHRISTOPHER HEWITT Oma ruumis näkyvillä V UONNA 2014 Helsingissä Baltic Circle -teatterifestivaalilla esi tettiin Dries Verhoe venin teos Ceci n’est pas. Teoksessa oli kymmenen erilaista kohtausta, joista jokainen tapahtui vuorollaan lasivitriinissä Lasipalatsin aukiolla. Minä, liikuntavammainen ammattiesiintyjä, olin kuulunut teoksen esiintyjiin jo sen edellisvuotisesta ensiesityksestä alkaen. Ennen Helsinkiä teos oli kiertänyt ahkerasti pitkin Eurooppaa. Esitys kirvoitti usein närkästystä. Ihmiset eivät pitäneet siitä, että törmäsivät kaupungilla kulkiessaan taiteeseen, jos ylipäätään tunnistivat ja lukivat vitriinin taideteoksena. Minua säälittiin ja tsemppailtiin, vaikka vitriinissä omassa kohtauksessani hemaisevaksi laittautuneena, cocktaileja siemaillen ja teatteritupakkaa poltellen flirttailin ohikulkijoiden kanssa ja pidin hauskaa. Epäiltiin, että teoksen ohjaaja on pakottanut minut esittämään kohtauksen ja näin käyttää minua hyväkseen. Suomessa Ceci n’est pas -teoksesta syntyi suurempikin kiista. Huolestunut kansalainen, sosiaalityöntekijä, oli ottanut yhteyttä poliisiin. Närkästyksen kohteena oli aluksi kohtaus, jossa isä ja lapsi ovat alusvaatteisillaan lähekkäin lukemassa satua. Esitys ei ollut valituksen tehneen mielestä viaton. Tilanne muotoutui pian usean toimijan hahmottomaksi, aidoksi moraalipaniikiksi. Se etsi seuraavaa kohdettaan minun flirttiesityksestäni ja alastomana, siloposkinen naamio kasvoillaan vitriinissä istuneen iäkkään naisen kohtauksesta. Valituksen tehnyt pelkäsi joko vammaisen tai vanhuksen tulevan esityksessä hyväksikäytetyksi. Moinen täysivaltaisuuden ja itsemääräämisoikeuden epäily ei onneksi olisi voinut poliisissa kantaa kovin pitkälle. Alastoman, iäkkään naisen esittämän taideteoksen sensuroimiseksi löytyi kuitenkin sukupuolisiveellisyyspykälä, ja hän esiintyi lopulta alusvaatteet yllään. Tuohtumus eskaloitui mediahuomiota saaneeksi poliisitapaukseksi ja oikeusjutuksi, jonka korkein hallinto-oikeus lopulta viime lokakuussa ratkaisi Baltic Circlen hyväksi. Teoksen sensuroiminen oli siis sananvapauden rajoittamista. VAMMAISEEN HENKILÖÖN liittyvät konnotaatiot ja hänen kohtaamisensa mahdollisesti herättämät alitajuisetkin reaktiot lienevät erilaisia kuin esimerkiksi tummaihoiseen tai transsukupuoliseen ihmiseen liittyvät. Vammaista halutaan usein suojella ja holhota, kuten yllä olevassa esimerkissä. Hänet voidaan nähdä avuttomana. Ruumis voi vammasta riippuen olla hallitsemattoman tuntuinen, pelottava tai epämiellyttävä, ainakin usein huomiota herättävä. Toisaalta vammaista voidaan ylettömästi ihailla vaikka vain julkiselle paikalle ilmaantumisesta (vaikkei sekään aina ole kaikille itsestään selvää). Olen itsekin tottunut kadulla tuijotuksiin, siihen että sähköpyörätuolilla liikkuessa on usein vaikeaa olla huomaamaton, vaikka haluaisikin. Uteliaat kysymykset ja intiimit utelut ovat joskus ymmärrettäviä, välillä ne vaikuttavat kumpuavan ennakkokäsityksistä ja -luuloista. Niihin täytyy keksiä jotain vastattavaa, selittää omat asiat auki. Esteellisiin paikkoihin pääsy on oma sosiaalisesti vaivaannuttava performanssinsa. Jos on näkyvästi vammainen, arkinen elämä on siis joskus eräänlaista esiintymistä. Entä sitten, kun ammatti on esiintyjä ja tanssija, kuten minulla? Kun kuka tahansa asettaa oman ruumiinsa näyttämölle alttiiksi, on hänen kysyttävä itseltään, millaisena hän haluaa sen näyttää, esittää. Herkkänä ja hauraana, haavoittuvana, ei-hallittuna? Onko sellaisia kuvia tarpeeksi näkyvillä tanssitaiteessa, maailmassa? Vaiko vahvana, vapautuneena, taitavana, kykenevänä? Ja näyttäytyvätkö nämä vielä erilaisina, jos esiintyjä on vammainen? Mitä tai kenen katsetta mikäkin näyttämisen tapa palvelee? USEIN TUNNEN OLEVANI tavanomaista herkempi projisointipinta katsojille. Ihmiset iloitsevat siitä, että diversiteetin politiikkaa toteutetaan, ja ehkä heistä tuntuu hyvältä nähdä minut voimakkaana. Ihmiset ovat usein hyvin kohteliaita. Mietin, tuntuuko heistä siltä, että heidän on pakko pitää työstäni. Muistelen joskus hauraista luistani kirjoitettuja dramaattisia otsikoita ja kadun, etten osannut tai sillä kertaa jaksanut puuttua toimittajan työhön. Entä mitä itse haluan? Ja olenko joskus itse ennakkoluuloinen itseäni kohtaan? Pelkään, että saamani työt ovat minulle poliittisista syistä annettuja. Mitä ajatella siitä, että taideinstituutiosta kerrotaan suoraan tavoitteesta saada ohjelmistoon enemmän vammaisia esiintyjiä ja samalla ilmoitetaan, että teos, jossa esiinnyn, on valittu ohjelmistoon mukaan, sillä muitakaan vammaisia esiintyjiä ei kaupungissa ole? Jotkut puhuvat cripple bonuksesta, siitä, kuinka vammaisuus taidekentällä myös avaa ovia, vaikka se joskus niitä on saattanut sulkeakin. Ennen kaikkea harmittelen moraalipaniikkeja. Kun työskentelee eri koreografien tai ohjaajien teoksissa, valtasuhteet ja itsensä antaminen materiaaliksi ovat aina läsnä. Ceci n’est pas -teoksen kohdalla tuntematon sosiaali työntekijä pelkäsi teoksen ohjaajan käyttävän eksploitatiivisesti ominaisuuksiani vastoin tahtoani ja ymmärrystäni. Toiset taiteilijatkin ovat joskus jonkin esityksen kohdalla lukeneet koko teoksen vammaisuuteni kautta ja sitten huolestuneet puolestani niin, että teoksen varsinainen sisältö on jäänyt syrjään. ONKO YLIPÄ ÄTÄ ÄN mahdollista nähdä vammainen esiintyjä ”neutraalisti”, ”abstraktina” kehona, joka ei viittaisi edustamaansa vähemmistöön? Vai onko se edes tarpeellista, onko kuviteltavissa vielä jotain mielenkiintoisempaa? Onko naiivi ajatus unohtaa oma vammaisuutensa, olla odotuksista riippumatta kiinnostunut muista asioista ja aiheista ja yrittää toteuttaa niiden mukaista näyttämöä? Mihin olen vammaisena, monia etuoikeuksia saaneena henkilönä velvollinen maailmassa, jossa syrjintä on edelleen arkipäivää? Minkälaisella tekemisellä on radikaaleinta merkitystä? Artikkeli 1/2018 HELMIKUU | VOIMA.FI Vallankumous venäläisittäin
La 17.2. klo 19.30 Pieni sali JONNA TERVOMAA Liput 29 €, opiskelijat 25 € La 10.3. klo 19 Iso sali ILTA DAVID BOWIEN MUSIIKILLE: Tony Visconti & Woody Woodmansey's Holy Holy Liput 69/59 € Ke 4.4. klo 19.30 Pieni sali VERNERI POHJOLA: PEKKA Liput 29€, opiskelijat 24 € Ma 16.4. klo 19 Iso sali SHAOLININ KUNG FU –MUNKIT Liput: Lisäkatsomo 45 €, etupermanto 39 €, takapermanto 34 €, eläkeläiset ja opiskelijat 34 € Ke 18.4. klo 19 Iso sali SCOTT BRADLEE'S POSTMODERN JUKEBOX Liput 56/49 € TAMPERE-TALO.FI/TAPAHTUMAT GRANDMASTER FLASH Pe 16.2. klo 21 Sorsapuistosali Liput 35 € Hiphopin pioneeri saapuu Suomen ainoalle keikalle Tampere-taloon! @TAMPERETALO Kantaesitys 21.2.2018 AKSE PETTERSSON: JOONAS HEIKKINEN, SONJA KUITTINEN, PIRJO LONKA ja EERO RITALA www. Q-teatteri.fi | www.tiketti.fi Lavastus ja valosuunnittelu — VILLE SEPPÄNEN Musiikki ja äänisuunnittelu — KASPERI LAINE Videosuunnittelu — VILLE SEPPÄNEN ja MARTTI TERVO Pukusuunnittelu — SANNA LEVO Lippumyymälä 0600 30 5757 (1,53€/min+pvm) / Ryhmämyynti (03) 752 6000 Väliaikatarjoilut (03) 7826 474 / www.lahdenkaupunginteatteri.fi • www.lippu.fi Väinö Linna TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA osat 1 & 2 Kansallinen suurteos kahtena itsenäisenä näytelmänä DRAMATISOINTI Ari-Pekka Lahti OHJAUS Juha Malmivaara / Koreografia Panu Varstala LIPUT 32 € / 29 € / 23 € / la peruslippu 32 € Hinnat sis.palvelumaksun ARVOSTELUMENESTYS! Ohjelmistossa kevätkauden! ninni@kaligraphics.fi / www.kaligraphics.fi KALI GRAPHICS KUVITUKSET & GRAFIIKAT
LOUKKO ON TOTTA TEKSTI ANTTI KURKO KUVA ELSA PIELA Alakulttuurikeskus Loukko keräsi joukkorahoituksella 20 000 euroa ja aikoo avata uuden tilan vuoden loppuun mennessä. G RAFFITTEJA seinästä kattoon, laudanpätkiä, maalipurkkeja, taideteoksia ja kaikenlaista rompetta. Seinistä hilseilee maalipintaa ja lattiasta törröttää vesiputkia. Tämä kaaos paikantuu Helsingin Suvilahteen, tarkemmin sanottuna Oranssi ry:n yläkertaan, johon ollaan rakentamassa uutta alakulttuuriin painottuvaa kulttuurikeskus Loukkoa. Kaksi Loukon aktiivia, Aleksi Nurminen ja Vilja Joensuu, valottavat, mistä on kyse. ”Tarkoitus on rakentaa sellainen tila, jossa esteettömyys ymmärretään laajempana käsitteenä ja jossa osallistuminen olisi aidosti saavutettavaa. Haluamme, että meillä noudetaan turvallisen tilan periaatteita, eli täällä ei hyväksytä syrjivää käytöstä ja mahdollistetaan osallistuminen myös marginaaliryhmille. Ajatuksena on se, että me olisimme paikka niitä varten, joille valtavirran paikat eivät tunnu omilta”, Vilja Joensuu sanoo. Alakulttuurikeskus Loukon toiminta tulee tulevaisuudessa rakentumaan keikkojen, klubien, esittävän taiteen sekä erilaisten taiteellisten ja kehollisten työpajojen ympärille. Kaiken toiminnan ohjenuoraksi on nostettu kolme pointtia – ei natseja, ei syrjintää, ei seksismiä – ja aikeena on poistaa tilasta myös se matala kynnys, joka voi olla osallistumisen esteenä. ORANSSIN YLÄKERTA, johon Loukon on määrä asettua, ei ole lähellekään valmis avattavaksi yleisölle. Fyysiseen esteettömyyteenkin on vielä matkaa, sillä kulku tilaan tapahtuu ahtaiden rappukäytävien kautta. Ensimmäiset askeleet pitkässä projektissa on kuitenkin otettu, sillä Loukko onnistui keräämään joukkorahoituskampanjallaan yli 20 000 euroa. Hankittu alkupääoma mahdollistaa keittiötilan ja pintojen kunnostamisen ja työntekijän palkkaamisen edistämään tilan käyttöönottoa. Mitä enemmän remonttia suunnitellaan, sitä enemmän tilasta paljastuu yllättäviä asioita. Loukkoon on tarkoitus rakentaa ramppi, jolloin myös liikuntaesteiset pääsevät tilaan. Ennen kuin ramppi voidaan rakentaa tukevaksi tulee rakennuksen seinät kuitenkin rapata uudelleen ainakin rampin kohdalta: seinät on maalattu niin monta kertaa graffiteilla, ettei maalikerros enää hengitä niiden alla. Loukko on onnistunut aloittamaan toimintansa hyvin. Ryhmä julkaisee verkossa omaa LoukkoZine-kulttuurilehteä ja järjestää keskiviikkoisin Oranssin tiloissa tanssija joogaopetusta sekä taideja ompelutyöpajoja. ”Oranssi on kohdellut meitä hyvin. Saamme nyt talven ja kevään aikana käynnistettyä työpajatoimintaa ja järjestettyä festivaalit Oranssin tiloissa ennen kuin saadaan omat tilat käyttöön toivottavasti loppuvuodesta”, Aleksi Nurminen kertoo. YLEENSÄ esimerkiksi nuorisotalojen pyörittäminen on mielletty kaupunkien ja kuntien tehtäväksi. Miksi kaupungin kuitenkin voisi olla järkevää tukea Loukon kaltaista hanketta? ”Tarkoituksena on tehdä toimintaa, joka on meidän itsemme näköistä. Kun toiminta lähtee tekijöistä ja heidän tarpeistaan, saa aivan erilaisen kosketuspinnan kohderyhmiin, jotka eivät löydä paikkaansa muualta. Meillä on alakulttuurien tuntemusta ja tietoa sellaisista ryhmistä, jotka jäävät katveeseen ja joille olisi tarvetta järjestää erilaista toimintaa”, Joensuu kertoo. Tulevaisuudessa Loukon toiminnan pyörittämiseen on tarkoitus hakea kaupungilta ja muilta vastaavilta tahoilta rahoitusta. Alkupääoma on täytynyt hakea muualta, koska remontteihin on vaikea saada julkista tukea. Tulevaisuuden suunnitelmana on lisäksi pyörittää kahvilaa ja saada anniskeluoikeudet, joiden avulla toimintaa voisi rakentaa kannattavaksi. Osallistumiselle ei kuitenkaan haluta laittaa hintalappua. Ajatuksena on, että kaikki olisi joko ilmaista tai vähintäänkin hyvin edullista. ”Toukokuussa järjestämme muun muassa neljän päivän mittaisen LoukkoFestin, jossa on esittävää taidetta, kuvataidetta, elokuvaa sekä musiikkia. Meillä on myös ajatus siitä, että voimme auttaa ja antaa tukea tapahtumien järjestämisessä. Festivaalista halutaan tehdä juuri sen näköinen, mitä meidän työpajoissa syntyy. Kun kynnys tuottaa sisältöjä on pienempi, osallistuminen on myös helpompaa”, Joensuu kertoo. Haastattelu La 17.2. klo 19.30 Pieni sali JONNA TERVOMAA Liput 29 €, opiskelijat 25 € La 10.3. klo 19 Iso sali ILTA DAVID BOWIEN MUSIIKILLE: Tony Visconti & Woody Woodmansey's Holy Holy Liput 69/59 € Ke 4.4. klo 19.30 Pieni sali VERNERI POHJOLA: PEKKA Liput 29€, opiskelijat 24 € Ma 16.4. klo 19 Iso sali SHAOLININ KUNG FU –MUNKIT Liput: Lisäkatsomo 45 €, etupermanto 39 €, takapermanto 34 €, eläkeläiset ja opiskelijat 34 € Ke 18.4. klo 19 Iso sali SCOTT BRADLEE'S POSTMODERN JUKEBOX Liput 56/49 € TAMPERE-TALO.FI/TAPAHTUMAT GRANDMASTER FLASH Pe 16.2. klo 21 Sorsapuistosali Liput 35 € Hiphopin pioneeri saapuu Suomen ainoalle keikalle Tampere-taloon! @TAMPERETALO Kantaesitys 21.2.2018 AKSE PETTERSSON: JOONAS HEIKKINEN, SONJA KUITTINEN, PIRJO LONKA ja EERO RITALA www. Q-teatteri.fi | www.tiketti.fi Lavastus ja valosuunnittelu — VILLE SEPPÄNEN Musiikki ja äänisuunnittelu — KASPERI LAINE Videosuunnittelu — VILLE SEPPÄNEN ja MARTTI TERVO Pukusuunnittelu — SANNA LEVO Lippumyymälä 0600 30 5757 (1,53€/min+pvm) / Ryhmämyynti (03) 752 6000 Väliaikatarjoilut (03) 7826 474 / www.lahdenkaupunginteatteri.fi • www.lippu.fi Väinö Linna TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA osat 1 & 2 Kansallinen suurteos kahtena itsenäisenä näytelmänä DRAMATISOINTI Ari-Pekka Lahti OHJAUS Juha Malmivaara / Koreografia Panu Varstala LIPUT 32 € / 29 € / 23 € / la peruslippu 32 € Hinnat sis.palvelumaksun ARVOSTELUMENESTYS! Ohjelmistossa kevätkauden! ninni@kaligraphics.fi / www.kaligraphics.fi KALI GRAPHICS KUVITUKSET & GRAFIIKAT
44 • 1 / 2018 Viivaa ja vimmaa TEKSTI JARI TAMMINEN Mitä jäi graffitista jäljelle, kun taiteilija EGS vaihtoi spraymaalit puuhun ja lasiin? ”T ÄSSÄ näyttelyssä voi kävellä kuvitteellisesti Mäkelänkatua pitkin ja nenään leijailee palaneen puun tuoksu”, EGS kertoo Taidehallissa teoksista Shadrach, Meshach, Abednego (I–VI). Niiden nimi viittaa Vanhan testamentin Danielin kirjaan. ”En itse ole uskonnollinen henkilö, mutta pidän Raamatun satuja kiinnostavina. Tarinassa oli kolme Babylonissa elänyttä miestä, joiden käskettiin kumartaa väärää jumalaa, kultaista kuningas Nebukadnessar-patsasta. Koska he eivät siihen suostuneet, heidät määrättiin poltettavaksi roviolla. He eivät siitä kuitenkaan kuolleet, vaan kävelivät roviosta vahingoittumattomina pois.” Jos Taidehalliin näyttelyn kasaa, niin pitäähän ainakin yhdellä teoksella olla raamatullinen nimi. ”Sitäpaitsi Beastie Boys on tehnyt tarinasta ansiokkaan biisin, samoin Soul Captain Band.” Mutta miten Mäkelänkatu liittyy taiteilijanimestään tiukasti kiinni pitävä EGSin jo kolmisenkymmentä vuotta jatkuneeseen graffitimaalarin uraan? ”Minulla on ystävinä puuseppiä, ja he ostavat aika paljon pääkaupunkiseudulla kaadettavia vanhoja puita. Jossain vaiheessa tuli puheeksi, että Mäkelänkadulta ollaan kaatamassa poppeleita. Hetken mielijohteesta sanoin, että minä ostan ne kolme poppelia.” MÄKELÄNKATU on yksi Helsingin pääväylistä, ja samalla se on merkityksekäs paikka Helsingin graffitikulttuurin synnylle. 1990-luvulla se oli myös yksi kaupungin töhritymmistä kaduista. ”Siellä oli piissejä ja tägejä talojen sivuseinät täynnä, ja varmaan joka viikonloppu niiden päälle tuli uusi kerrostuma. Sitten vuorostaan talo yhtiöt lanasivat maalit niiden päälle, ja sama alkoi uudestaan alusta. Ymmärrettävästi asukkaat vetivät herneen nenään, ja se on mielestäni ihan ookoo – se on pelin henki.” Tämä kissa-ja-hiiri-leikki johti asukasyhdistysten ärhäköitymiseen. Katupartiointiakin nähtiin. Pian lehdistön huomiokynnys ylittyi, ja vähitellen kaupunki aktivoitui. Lopulta käynnistyi Helsingin kaupungin rakennusviraston Stop töhryille -hanke, jota seurasi nollatoleranssin kausi. ”Siitä seurasi kymmenen vuoden Babylon. Ne olivat aika demonisoivia aikoja, mutta Helsingin graffiti selvisi siitä. Tämä teoskokonaisuus on kunnian osoitus Helsingin graffitille, joka selvisi Babylonin liekeistä ja nousee tuhkasta museoon”, EGS kertoo. ”Nämä voisi nähdä myös toteemeina, jotka ehkä suojelevat graffitia jatkossa”, taiteilija kertoo moottorisahalla ja rälläkällä veistetyistä ja EGS: I WATCHED THE SHADOW OF OUR PLANE HASTENING BELOW US, 2017. Muste paperille. Alkujaan EGSin karttatyöt olivat kaikki maalattu pelkästään mustalla musteella. Vuosien varrella teoksiin kuitenkin vähitellen ilmaantui väriä ja nyt Taidehallissa on nähtävissä myös teoksia, joista musta puuttuu kokonaan EGS: FRAGILE IDENTITY , 2017. Käsinpuhallettu lasi. Graffitin ytimessä on taiteilijan oma nimimerkki ja taiteenmuotoon liittyvä kulttuuri on täynnä maskuliinista uhoa. Tätä asetelmaa vasten voi tarkkastella myös EGSin lasista puhaltamaa, abstrakteista kirjaimista E, G ja S muodostuvaa Fragile Identity -teosta. Sen voi tulkita kiinnostavaksi kommentiksi särkyvästä maskuliinisuudesta (fragile masculinity) laajalti käytävään keskusteluun liittyen.
1 / 2018 • 45 Viivaa ja vimmaa Mitä jäi graffitista jäljelle, kun taiteilija EGS vaihtoi spraymaalit puuhun ja lasiin? pinnaltaan hiileksi poltetuista puuteoksista. Yli jäänyttä tuhkaa on puolestaan käytetty Ash Clouds -teoksiin. Lasista puhalletut synkät pilvet riippuvat Taidehallin katosta lähellä veistoksia. SITTEMMIN HEILURI on heilahtanut nollatoleranssista katutaidebuumiin, ja muutos on yltänyt myös taidekentälle. Vuonna 1864 perustettu Suomen Taideyhdistys – vanhempi kuin yksikään maamme taidemuseoista – valitsi EGSin taiteilijaksi näyttelyyn, joka perinteisesti avaa Taidehallin näyttelyvuoden. ”Tässä ollaan trendin harjalla. Museot haluavat olla kiinni ajassa ja etsiä kävijöitä kiinnostavaa sisältöä. Samalla kävijät ja taiteen ostajat muuttuvat ajan mukana. Olen tietenkin tehnyt tämän eteen kolmekymmentä vuotta duunia, mutta ehdottomasti aika on minun puolellani – olen osunut oikeaan hissiin oikealla hetkellä”, EGS pohtii. Ympäröivän tilanteen muutos tarkoittaa myös sitä, että tekijöiden pitää pohtia tekemistään uusiksi. Luvaton graffiti on tilanhallinnallisena keskustelua – tai huutoa. Kun luvattomuus ja konflikti poistuvat teoksen ulottuvuuksista, mitä jää jäljelle? Riittääkö pelkkä muoto täyttämään teoksen merkityksellä? EGSin tapauksessa siirtymä gallerioihin ja museoihin on tarkoittanut myös muutosta teosten estetiikassa. Kehyksiin on päätynyt abstrakteja tutkielmia maailman kartoista sekä kirjainyhdistelmästä e, g ja s. Aluksi kartat syntyivät musteella paperille, mutta sittemmin niiden materiaalit ovat monipuolistuneet. ”Kun mistä tahansa vastatai alakulttuurista tulee se tykätyin asia, niin mitä jää jäljelle?” EGS kysyy. ”Mikä on sen voima sitten? Jääkö mitään alkuperäisestä, ja mitä tulee tilalle?” EGSin mukaan suosiosta voi jopa seurata taiteellinen regressio. ”Graffiti on monella tapaa lähellä ITE-taidetta, ja harvoin ITE-taiteelle järjestetään museonäyttelyitä. Myös graffitiin liittyvien näyttelyiden kohdalla pitää miettiä, esitelläänkö antropologisesti kulttuurillista ilmiötä vai esitelläänkö taidetta. Molemmat ovat ihan hyviä valintoja.” TAIDEHALLISSA nähdään puhdasta graffitia ainoastaan dokumentaaristen valokuvien muodossa ja taiteilijan vanhoissa luonnoksissa. Silti kaikessa, mitä EGS tekee, on löydettävissä ainakin kaikuja graffitista. ”Graffitimaalarin täytyy aina miettiä, miten sovittaa teos kulloiseenkin paikkaan. Graffiti on taidetta, joka tapahtuu tilassa ja ajassa. Radan varressa toimii yksi asia ja virolaisessa ränsistyneessä teollisuusrakennuksessa toimii toinen. Pitäisi olla herkkä aistimaan se, mitä tilaan tekee. Tilan ja ajan lukemista – välillä sen pitää huutaa ja välillä pitää kuiskata.” Saman henkisen energian EGS pyrkii säilyttämään työhuoneellaankin. ”Samasta viivasta ja vimmasta se lähtee.” EGS: Writing My Diary. Helsingin Taidehalli 25.2. asti EGS: EGS. Suomen Taideyhdistys 2018, 240 s. EGS: SHADARACH, MESHACH, ABEDNEGO (I-VI) , 2017. Puu, moottorisaha, rälläkkä, liekinheitin. Taidehallin näyttelyssä yleisö voi kävellä Helsingin Mäkelänkatua symboloivaa puukujaa pitkin. Seuraavassa huoneessa avautuu näkymä seinään maalattuun We Travel Together Forever -maailmankarttaan. Palv.nro 0600 413 143 (1,98 e/min + pvm/mvm) Ensi-ilta Maria-näyttämöllä 28.2.2018 Ter o Ju ssila Esitykset Lisätietoja esityksestä Esityspaikat Liput ja varaukset ke 11.4. klo 19 to 12.4. klo 19 pe 13.4. klo 19 pe 20.4. klo 19 la 21.4. klo 19 info@gretaproductions.fi Tuottaja Olli Kangas puh. 0400 661 924 Taiteellinen johtaja Reetta Ristimäki puh. 050 380 3050 Ostrobotnian juhlasali, Museokatu 10 ja Paasitorni, Juho Rissanen -sali, Paasivuorenkatu 5 A Tiketti.fi / 0600-1-1616 ma–su 9–21 (1,78/min. +pvm), liput 39,50 (sis. palvelumaksu, 2 esitystä, opastettu bussikuljetus) T A I S T E L U H E L S I N G I S T Ä – Vuoden mielenkiintoisin esitys nähdään huhtikuussa 2018! Kaksi teatteria – kaksi näkökulmaa Ku va : G un na r Lö nn qv is t, H els in gin ka up un gin m us eo
Keikalla olohuoneessa TEKSTI ELLEN ELJAALA KUVAT ELSA PIELA Alma Sipilä siirtyi esiintymään yleisön reviirille. Tämä muutti esiintyjän ja yleisön välistä dynamiikkaa ja hierarkiaa. M ETELI HIIPUU, ja riehakas häly alkaa vaeita puheensorinaksi. Ihmiset ovat keränneet lautasensa ja mukinsa täyteen, kulmasohva on kansoitettu ja loput istuvat lattialla. Koko olohuone odottaa. Lasten vielä kiljahdellessa alakerrassa nainen pianon takaa esittelee itsensä. Hänellä on pehmeä ja vahva ääni, joka saa hänen puheensakin kuulostamaan laululta. Tämä on Alma Sipilän kolmastoista olohuonekonsertti. Noin yhdeksän vuotta keikkaillut Sipilä jätti lavat ja aloitti olohuonekiertueen syksyllä. Espoosta alkanut kiertue on vienyt hänet Helsingin lisäksi olohuoneisiin muun muassa Vihtiin, Tampereelle, Kotkaan ja Raumalle. Laulut ovat omia, niistä suurin osa on 2016 ilmestyneeltä albumilta Pilvet ovat valtameriä. Hetken aikaa olemme jossain aivan muualla. Jotkut ovat sulkeneet silmänsä, toiset katsovat tiiviisti esiintyjään. Me keskitymme. Kuulemme lauluja anteeksiannosta, irti päästämisestä, vahvuudesta, vaikeuksista ja Pispalasta. Kuulemme ja kuuntelemme. On kuin jokainen laulu levittäisi kumman rauhallisuuden ja tyyneyden yllemme. Noin tunnin ajan olemme poissa, muissa maailmoissa, ja kun palaamme, olo on raikas ja raukea. ”IHAN EKAN olkkarikeikan järjestin pari vuotta sitten, se oli sellainen kokeilu. Se oli mun omassa olohuoneessa”, hän kertoo. ”Jo siinä ekalla keikalla opin, että ei ole kyse vain yksin konsertoimisesta vaan siitä, että koko porukka on yhdessä sen ajan.” Tämäniltainen keikka oli isompi kuin yleensä. Paikalla oli noin 30 ihmistä, ja esiintyjällä oli poikkeuksellisesti lava. Laulajan mukaan tunnelma olohuonekeikoilla on yleensä intiimimpi, mikä tuntuu vähän huimapäiseltä harppaukselta esiintyjän kannalta. Kun edes lava ei erota yleisöstä, on heidän maaperällään. Ja kun yleisöä on noin kymmenen henkeä, se muuttuu kasvottomasta massasta ihmisiksi. ”Onhan ihan eri asia esiintyä sadalle ihmiselle klubilla tai baarissa kuin kahdeksalle ihmiselle olohuoneessa. Pitää olla aika ok sen kanssa, että siinä on tosi paljas”, hän toteaa. ”Se on niin intiimi tilanne, että ei ole mitään, mihin piiloutua. Ei lavallakaan ole, mutta siellä voi enemmän vetäytyä sisäänpäin. Olohuonekeikoilla on koko ajan vuorovaikutuksessa. Luulen, että olen oppinut olemaan voimakkaammin läsnä siinä hetkessä ja musiikin kanssa.” Harppaus klubeilta koteihin on tuonut keikkoihin yhteisöllisyyden lisäksi enemmän rauhallisuutta. ”Yksi isoimmista muutoksista on se, että tila on jonkun olohuone ja monelle siellä tuttu – tai ainakin keikan järjestäjä on tuttu. Konserteissa on läsnä tietty turvallisuus, joka mahdollistaa sen, että yleisö voi rauhoittua, pysähtyä ottamaan vastaan. Yleisö voi myös olla tilassa eri lailla kuin paikassa, jossa ovet käyvät, ympärillä tapahtuu, puolet yleisöstä on paikalla vahingossa ja puhuu kovaan ääneen”, Sipilä toteaa. ALMA SIPILÄ on toiselta ammatiltaan psykologi. Tästä voi kuulla kaikuja hänen lauluissaan, niiden kiinnostuksesta ihmismieltä kohtaan. Hän itse näkee yhteyden myös konkreettisena. ”Ensimmäinen levyni on rahoitettu suureksi osaksi psykologin työn avulla”, hän nauraa. ”Pystyn elättämään musiikkiani, eikä musiikin tarvitse elättää minua, se on tärkeää. Minun ei tarvitse miettiä, mikä myisi tai viihdyttäisi.” Keikan aikana olohuoneen lipastolla on peltipurkki, jossa lukee teippiin kirjoitettuna ”kolehti”. Olohuonekeikoista ei makseta kiinteätä hintaa. Bensaja muut kulut katetaan yleisön lahjoituksilla. Sipilä kertoo, että majoitus hoituu usein samalla logiikalla. ”Kiertueella olen saanut yöpyä monen järjestäjän luona, joskus taas on ollut tuttuja kaupungisssa.” Toisinaan majoituksen tarjoaa joku yleisöstä. Helmikuun loppuun jatkuvan kiertueen jälkeen on vuorossa Olohuonekiertueen osa kaksi. Se sijoittuu kesään, ja tarkoitus olisi kiertää maata vähän laajemmin. Kaipuuta takaisin isommille stageille ei ainakaan vielä ole. ”Jotain sellaista tässä on, joka tuntuu olevan oikeilla kohdillaan mun musiikille”, Sipilä toteaa. ”Haluan varmasti vielä tehdä muunkinlaisiakin keikkoja, mutta… kyllä mä haluan tosi paljon tehdä näitä. Ennen kaikkea, just nyt näitä.” Olohuonekonsertin järjestämisestä kiinnostuneet voivat suunnata osoitteeseen www.almasipila.fi.
1 / 2018 • 47 Muutakin kuin Ultra Brata TEKSTI JARI TAMMINEN Huhuu, yhyy! TEKSTI KAISU TERVONEN Arvio Kerkko Koskinen: Vuodet 2002–2017 Svart Records, 2017 Henna Emilia & Houreet: Beibi, mä oon pilalla Stupido Records 2017 U LTRA BRAN merkitystä suomalaiselle nykymusiikille ei tule aliarvioida. Yh tyeen kappaleet säveltäneen Kerkko Koskisen merkitys Ultra Bralle on vähintäänkin yhtä suuri. UB:n vuoden 2017 paluukeikat kesäfestareilla ja joulukuussa Hartwall Arenalla tuntuvat muodostuneen kollektiivisessa hurmoksessaan jonkinsorttisiksi sukupolvikokemuksiksi ainakin omassa sosiaalisessa piirissäni. Itse en ole koskaan suuremmin UB:stä välittänyt. Ei sillä, en minä sitä inhoa, kunhan vaan olen kokenut että meh. Yhtyeen eläköityminen vuonna 2001 oli sikäli mainio asia, että se taisi vapauttaa Kerkko Koskisen kalenterista aikaa muille projekteille. Niistä olen monista pitänyt suuresti. Nyt Svart Records on julkaissut ansiokkaan kuuden levyn kokoelman, joka kattaa Koskisen uran vuosilta 2002–2017. Paketissa on annettu omat levyt soolotuotannolle, Kerkko Koskinen Kollektiiville, jazz-tuotannolle, elokuvasävelmille sekä iskelmälle. Bonarina mukaan on mahdutettu vielä levyllinen ennen julkaisematonta materiaalia. KOSKISEN ANSIOT ovat ehdottomasti suuren soundin synnyttämisessä. Boksin levyjä kuunnellessa on helppo tunnistaa Koskisen maneereja ja ominaista tyyliä, mutta samalla eri musiikkilajit ovat leimallisen omiaan – hänen soolouransa on riemastuttavan monipuolista. Itselleni läheisintä on jazz-tuotanto, jota on kuultu Ricky Tick Recordsin julkaisemilla levyillä Agatha, Trains & Letters ja Othello. Erityisesti henkilökohtaisesti melko vieraaksi jäänyt iskelmä jaksaa Koskisen tekemänä innostaa. Varsinkin Katri Helenan tulkitsema ”Elämänlangat” ja Annika Eklundin ”Ole hiljaa ja suutele mua” riemastuttavat kaikessa genreuskollisuudessaan ja häpeilemättömässä lennokkuudessaan. Ehkä paketin heikoimmaksi lenkiksi muodostuu Koskisen oma laulu, joka ei ole rapsuttanut minua oikeastaan koskaan. Ja vaikka en UB-nostalgiaa tunnustakaan, niin ajoittain sitä huomaa, että monet kokoelman biiseistä voisivat olla suoraan UB:n levyiltä. Mutta ehkä se UB ei sittenkään ole ihan niin meh. H ENNA EMILIA kävi läpi ”hirveää eroa” ja oli täyttämässä täysiä kymmeniä, kun hän tarttui kitaraan ja opetteli soittamaan pari Velvet Underground -coveria. Heti perään hän alkoi tehdä omia biisejä. Niitä kuullaan kokoonpanon Henna Emilia & Houreet esikoisjulkaisulla, viime syksynä julkaistulla ep:llä Beibi, mä oon pilalla. Vaikka kitara on Henna Emilia Hieta mäelle uudehko instrumentti, musiikin parissa hän on taiteillut pitkään. Lapsuuden pianotunnit ja kuorolaulu olivat vuonna 2010 vaihtuneet garagerockiin ja sittemmin Cats of Transnistrian tunnelmalliseen dreampoppiin. Omalla nimellään Henna Emilia tekee suomenkielistä särökitarapoppia, jonka juuret ovat 90-luvulla. Artistin toteamuksen mukaan ”Houreet on jossain Karkkiautomaatin ja Nirvanan välimaastossa”. Musiikki on Karkkiautomaattia melankolisempaa ja Nirvanaa rauhallisempaa, mutta ensiksi mainitun bändin vino huumorintaju ja jälkimmäisen angsti ovat lauluissa läsnä. Elementit pehmentävät toisiaan. EP:N NIMIBIISI ”Beibi, mä oon pilalla” kertoo ihmissuhteen jälkeisestä tilasta, kun mikään ei kiinnosta eikä mikään tuota enää nautintoa. Henna Emilian käsissä aihe tuntuu tuoreelta sen itseironisen otteen ja tarttuvan melodian ansiosta. ”Hei ystävä” jatkaa välirikosta ihastumisen alkumetreille, kun jonkun pitäisi tehdä aloite. Kolmas biisi ”Ameeba” käsittelee ihastumisprosessia sekin, mutta kohteella ei ole silmiä, ei korvia, eikä sydäntä – eikä selkärankaa. ”Voinko koskea sun limaisia rihmoja”, laulussa anotaan. Henna Emilian kuulas ääni on usein herkullisessa ristiriidassa kevyen koomisten sanoitusten kanssa. Arkitodellisuus murtuu myös ep:n viimeisessä biisissä ”Huhuu, yhyy”. Oven takana huuteleva kummitus voi tarkoittaa niin menneen suhteen varjoa kuin mielen pettämistä ”Mä oon ollut liian kauan, liian kauan yksin. Realismi karkaa. Saanko soittaa sulle nytkin?” Henna Emilia & Houreet -kokoonpanon kokopitkää julkaisua sopii odottaa tämän vuoden puolella. I W O U L D P R E F E R N O T T O PÅ SCEN: JOANNA HAARTTI, SIMON HÄGER PATRICK HENRIKSEN, HELLEN WILLBERG SCENOGRAFI & KOSTYM: KAISA RASILA SPELAR 24.1—3.3 SUOMENKIELINEN TEKSTITYS MILJA SARKOLA LIPUT: TEATTERIN LIPPUKASSA AVOINNA MA–LA KLO 12-18 SEKÄ 1 TUNTI ENNEN ESITYKSEN ALKUA, PUH.: +358 (0)9 6162 1411 RYHMÄMYYNTI MA–PE KLO 10–16, PUH.: +358 (0)9 6162 1433 LIPPUPISTE MA–LA 9–21, SU 10–18, PUH.: +358 (0)600 900 900 (1,98 €/MIN+PPM) ? ? ? SVENSKATEATERN.FI ? LIPPU.FI ????? ”I Would Prefer Not To on paitsi syvällinen myös hauska” – HELSINGIN SANOMAT / SÄKÖ ”En fullträff” – HUFVUDSTADSBLADET / MÄKELÄ
48 • 1 / 2018 KUVATAIDE Kaisa Pylkkäsen mielestä stand up -komiikka on esitystaiteen punkkia. TEKSTI TUOMAS RANTANEN Naura tai kuole R AVINTOLA Bottan yläsaliin on ahtautunut noin sadan hengen yleisö, josta suurin osa on naisia. Kyse on All Female Panel -koomikkoryhmän tammikuun klubi-illasta. Tällä kertaa illan emäntänä toimii Ida Grönlund. Hän lämmittelee yleisöä jutustelulla ja itseironialla ja haastamalla katsojia vuoropuheluun. Tässä mielessä koko illan kultakaivokseksi osoittautuu "espoolaiseksi louhintakonsultiksi” paljastuva eturivin komea nuori mies. Saatuaan yleisön hörisemään Grönlund spiikkaa sisään Eeva Vekin. Tämä vitsailee vanhemmuuden haasteista ja erokriisistään. Hänen jälkeensä Saana Peltola etenee mustassa huumorissaan kuolema-aiheistoon asti ja Anna Rimpelä sorkkii vieläkin arempaa tabua: onnellista pari suhdetta. Väliajan jälkeen Kaisa Pylkkänen paljastaa saaneensa kotiperinnökseen sekä uskonnollisia että psykoanalyyttisiä seksuaalitraumoja ja kertoo malliksi kaksimielisesti revittelevän joulukertomuksen. Sitä seuraavan vitsailun aikana lempeän piikikkäästi kyytiä saavat muutkin katsojat kuin eturivin louhinta konsultti. Juuri Meksikon lomamatkaltaan saapunut Pylkkänen päättää settinsä pitkään kertomukseen meksikolaisista häistä. Siinä hauskuus perustuu Pylkkäsen eloisaan tapaan iskeä tarinaa. ”MINUSTA PITI TULLA elokuvaohjaaja, mutta kun opiskelin alaa Lontoossa, hoksasin että olen enemmän tarinankertoja kuin visualisti”, kertoo Pylkkänen myöhemmin. Opintojen jälkeen Pylkkänen ehti rehkiä toistakymmentä vuotta suomalaisen televisiotuotannon parissa. Hän käsikirjoitti Salattuja elämiä ja Käen pesää ja poliittista satiiria Itse valtiais ta YleLeaksiin. Aikanaan paljon huomiota sai myös kolmen vuoden valmistelun vaatinut 12-osainen draama sarja Uutishuone. ”Televisio on ollut pitkään vaikeassa jamassa. Kaikki raha tuntuu karanneen muualle, ja aina pitäisi tehdä puolet halvemmalla puolet parempaa. Minulle itselleni tuli sellainen piste vastaan, etten enää halua tehdä sellaisia juttuja, joita ei voi tehdä hyvin”, huokaa Pylkkänen. ”Stand upissa kiehtoo se, että siinä saa luoda suoran yhteyden yleisöön. Onnistuminen liittyy siihen, tuleeko nauru vai ei. Se selviää sekunneissa." HISTORIALLISESTI stand up -komiikka palautuu amerikkalaisiin 1800-luvun minstrelja vaudeville-teattereihin ja niissä tyypillisiin etnisille eroille irvailuun. 1950-luvulta alkaen stand up eteni television viihdeohjelmiin. Edistyksellisellä 1970-luvulla vahvistuivat myös ennakkoluuloille ja poliitikoille piruilu sekä kaikenlainen räävitön rivous. 1980-luvulla vakiintuivat klubit. Suomeen stand up tuli 1990-luvun alussa. ”Stand up on hyvin demokraattinen ilmaisulaji. Se on avoin kenelle tahansa, siihen ei ole muuta koulua kuin tekeminen, eikä mikään koulutus tai asema anna siihen statusta. Kysymys on siitä, että joko olet hauska tai et ole. Sen taas kertoo yleisö, ei kukaan muu", innostuu Pylkkänen. Hän kehuu myös usein olemattomien palkkioiden voimin ja kimppakyydeillä maata kiertävien koomikkojen keskinäistä solidaarisuutta. Suosion lisäännyttyä alalle on tullut paljon uusia tekijöitä, joiden maailmankuvassa näkyvät myös ajan kriittisemmät arvot. ”Stand up on sananvapauden viimeisiä linnakkeita, jossa voi sanoa oikeasti mitä vain, koska kyse on vitseistä. Itseäni kiinnostaa tehdä huumoria siitä, mikä ympäröivässä maailmassa vituttaa ja ahdistaa. Yleisö voi kokea jonkinlaista katarttista huojennusta saadessaan nauraa asioille, jotka ovat ehkä muuten vaikeasti handlattavia. Silti paasaamista pitää varoa, koska se on harvoin hauskaa.” ALL FEMALE PANELIA ideoivat alun perin Anna Rimpelä ja Saana Peltola, mutta se hyppäsi eteenpäin heidän kohdatessaan Pylkkäsen viime keväänä keikalla Porissa. Päällimmäisenä ajatuksena oli perustaa ”helvetin hyvä klubi", mutta taustalla vaikutti provosoituminen Stand Up for Women’s Rights -komediaillasta, jonne oli kiinnitetty vain mieskoomikkoja. ”Ajateltiin siinä, että mitä tästä kitisemään, tehdään itse toisella tavalla. Kuvaavaa silti on, että meillä ei voi olla muuta näkökulmaa kuin naisnäkökulma, koska me olemme naisia, mutta miesnäkökulmaa ei huomata miesnäkökulmaksi silloin, kun paikalla on vain miehiä”, virnuilee Pylkkänen. ”Yhtä lailla olen pöyristynyt siitä, kuinka nopeasti #metoo-keskustelu juuttui johonkin perseen nipistelyyn. Ei ole kyse vain siitä vaan vallankäytöstä laajemmin ja ihmisten typistämisestä seksuaaliseen haluttavuuteensa. Naisten kohdalla se alkaa lähes poikkeuksetta viimeistään kymmenvuotiaasta. Siksi olen lopen kyllästynyt siihen, että aina kun joku nainen avautuu traumaattisista raiskauskokemuksistaan, ei päästä alkua pidemmälle ennen kuin joku mies alkaa valittaa, kuinka hänenkin perseelleen on joskus käyty." All Female Panelin keikalla stand upille ominaiseen roisiin seksipuheeseen tulee vahva satiirinen lisäkierre, kun naiset luovat sen kautta aktiivista katsetta miehiin. Samalla tämä tykittävä ilakointi tuntuu hiukan heteronormatiiviselta. Bottan klubi-illassa vain Pylkkäsen pitkässä häätarinassa vilahti sivulauseinen ajatus siitä, että aviolitto voisi viitata myös kahden naisen suhteeseen. ”Stand upissa jokainen tekee omaa tarinaansa, eikä monimutkaisempia valta-asemia voi joka vitsissä ruotia. Omissa jutuissani haluan haastaa ihmiset kyseenalaistamaan, ja aihepiirini pyörivät usein valtakysymysten äärellä muutenkin kuin feministisessä mielessä", Pylkkänen selittää. "Tässä hommassa voi niin sanotusti näyttää persettä. Tai miksei sitä voisi näyttää ihan oikeastikin, jos vain haluaa. Stand up on esitystaiteen punkkia." Kaisa Pylkkänen keikalla: 6.2. Paahtimo, Porvoo; 10.2. All Female Panel, Sellosali, Espoo; 17.2. Club Act One! Studio Pasila, Helsinki: 23.2. Happy Friends, Lauttasaari, Helsinki; 24.2. All Female Panel, Intro, Kuopio; 28.2. On the Rocks, Kallio, Helsinki; 2.3. All Female Panel, Manala, Helsinki Arvio Jo on as M ar jo Arkadin KINO LOKAKUU HELSINKI 13.–18.2.2018 www.kinolokakuu.com XI VENÄLÄISEN ELOKUVAN FESTIVAALI 7 . 2 . / 1 . 2 . / 12 . 2 . / 17 . 12 . / 2 8 . 2 . 2 .3 . / 7 .3 . / 9 .3 . / 14 .3 . / 1 6 .3 . / 2 1 .3 . / 2 3 .3 . / 2 7 .3 . / 2 8 .3 . h Ä m E e N t I e 3 , 5 3 h E lS i N k I O h JaU s jA K äS i K i R j O i T u S : h E l E nA K a L l I o
1 / 2018 • 49 KUVATAIDE MAINOS Arvio Milja Sarkolan Melvilletulkinta keskittyy olennaiseen. TEKSTI TUOMAS RANTANEN Toiseuden rautahäkki N ÄYTELMISSÄÄN Jotain toista (2015) ja Alt som sägs (2016) perheen sisäistä ulkopuolisuutta käsitellyt Milja Sarkola siirtyy uudessa näytelmässään työelämässä koettavan sivullisuuden kuvaukseen. I Would Prefer Not To -teoksen pohjana on Herman Melvillen vuonna 1853 kirjoittama tarina Bartleby, joka kertoo newyorkilaiseen asianajotoimistoon töihin tulevasta nuoresta miehestä. Hän osoittaa työssään ensin omistautuvaa ahkeruutta, mutta kieltäytyy sen jälkeen asteittain kaikista työtehtävistä. Työtoverit suuttuvat, mutta harmistunut työnantaja suhtautuu asiaan pitemmän päälle myös myötätuntoisesti. Bartleby sulkeutuu yhä syvemmälle itseensä. Viimein hänet suljetaan laitokseen, missä hän lopettaa syömisen ja kuolee. Sarkolan tarkasti kirjoittama ja ohjaama näytelmä operoi rytmillä, sävyillä ja piilomerkityksillä. Esityksen tapahtumat koetaan yhtä aikaa alkutekstin ajassa ja tässä hetkessä. Mekaanisen toisteisia näyttämötapahtumia varioidaan harkitusti, ja ne muuttuvat surrealistisiksi, kun niitä kuvataan Bartlebyn sisäisen maailman kautta. I WOULD PREFER NOT TO kertoo toiseudesta, mutta ei niinkään syrjinnän kautta, vaan sisäisenä kokemuksena. Vaikka ankaran työympäristön kuvaus johtaa ilmeisimmän mielleyhtymän burn outiin ja masennukseen, esitys vilisee suoria ja epäsuoria viittauksia syvemmälle identiteettijännitteisiin, yhteiskunnallisen sopeutumisen ennakkoehtoihin ja yleensä olemisen olemukseen. Bartlebyä esittävä Joanna Haartti näyttelee enemmän kehollaan ja yleisön suuntaan luomillaan katseilla kuin repliikeillään. Muut roolihahmot (Hellen Willberg, Patrick Henriksen ja Simon Häger) rikkovat neljännen seinän peittelemättä ja suorastaan anovat ymmärrystä omalle tuskalleen. TÄMÄN SYMBOLISESTI VAHVAN esityksen näyttämökuvassa karu työelämä on suljettu kaltereiden taakse. Bartlebyn silmin kuvattuna se näyttäytyy nimenomaan eläinhäkkinä. Lopun laitoskohtauksessa kalterit siirretään pois näyttämön edestä. Se on loogista, koska viimein laitokseen suljettuna Bartleby on vapaa tekemään mitä haluaa: olla tekemättä mitään – ja kuolemaan. I Would Prefer Not To on ilmaisun tarkkuudessaaan, monitasoisuudessan ja puhuttelevuudessaan hieno teos. Sen runsaan tunnin mitta osoittaa, että olennaisen sanomisessa laatu voittaa helposti määrän. Milja Sarkola: I Would Prefer Not To Svenska Teatern 3.3. asti Arvio C ata Po rtin Arkadin KINO LOKAKUU HELSINKI 13.–18.2.2018 www.kinolokakuu.com XI VENÄLÄISEN ELOKUVAN FESTIVAALI 7 . 2 . / 1 . 2 . / 12 . 2 . / 17 . 12 . / 2 8 . 2 . 2 .3 . / 7 .3 . / 9 .3 . / 14 .3 . / 1 6 .3 . / 2 1 .3 . / 2 3 .3 . / 2 7 .3 . / 2 8 .3 . h Ä m E e N t I e 3 , 5 3 h E lS i N k I O h JaU s jA K äS i K i R j O i T u S : h E l E nA K a L l I o
50 • 1 / 2018 Tu om o M an nin en Valtteri Raekallion kirjallinen tanssiteos saattelee katsojat esityksen ja elämän väliseen tilaan. TEKSTI TUOMAS RANTANEN Ollako vai eikö olla? L AURA LINDSTEDTIN Finlandia-palkittu Oneiron kertoo seitsemästä eri maasta kotoisin olevasta naisesta, jotka ovat päätyneet yhdessä elämän ja kuoleman väliseen ajattomaan tilaan. Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike edustavat erilaisia kokemustaustoja ja persoonia. Heitä yhdistää inhimillisen elämän jälkinäytös, jossa jopa oman ruumiin aistiminen hiipuu vähin erin. Valtteri Raekallion johdolla Oneiron on sovitettu tanssiesitykseksi, jota esitetään Cirkon tiloissa Helsingin Suvilahdessa. Raekallio on hyödyntänyt aiemmissakin töissään kirjallista perustaa. Esitys – A Performance (2016) nojasi Eero Santasen runoihin ja Marian sairaalan entisiin tiloihin rakennettu monitaiteellinen kokemustila Neuromaani (2016) Jaakko Yli-Juonikkaan romaaniin. PÄIVÄ Ä ENNEN ENSI-ILTA A saan sähköpostia, jonka mukaan teos alkaakin osaltani tietyssä yksityisasunnossa noin 15 minuutin kävelymatkan päässä varsinaisesta esityspaikasta. Neuromaanissa sovellettua esityksen ja katsomon raja-aitojen immersiivistä häivyttämistä vasten viesti tuntui luontevalta. Kyseisen osoitteen porraskäytävässä yleisön edustajia parveilee sovittuun aikaan tusinan verran. Meille annetaan kuulokkeet, joista kuuluu kaunista musiikkia, ja meidät saatellaan tavanomaisesti kalustettuun pikkuasuntoon. Sen sohvilla ja tuoleilla istuen kuuntelemme Oneiron-katkelmaa brasilialaisesta sydänsiirtopotilaasta Rosa Imaculadasta. Samalle näemme, kuinka tanssija Mirva Mäkisen esittämä hahmo pilkkoo hillityn vähäeleisesti punajuuria kattilaan. Omalle sydämelleen hyvästejä jättävän naisen näkökulmasta kirjoitettu tekstiote on traagisessa ja ironisessa uhmakkuudessaan vavahduttavan vahva. Kun punajuuria on pilkottu tarpeeksi ja kuulokkeista alkaa taas kuulua musiikkia, nyt jo Rosaksi mieltynyt nainen pukee ulkovaatteet ylleen, poistuu huoneistosta ja lähtee yleisön seuraamana kulkemaan aavemaisen varmasti kohden Suvilahden päänäyttämöä. Alkutekstin tuntevat ymmärtävät hänen kulkevan arkisesta elämästään kohti vääjäämätöntä kuolemaa. Siihen nähden hänen reipas ja määrätietoinen kulkunsa näyttäytyy uljaana. PÄ ÄNÄYTTÄMÖ on rakennettu kirjan kuvausta mukaillen valkoiseksi ja kaikista ylimääräisistä aistiärsykkeistä riisutuksi. Jopa näyttämövalaistus on pääosin hoidettu maneesin ikkunoiden ulkopuolella olevilla valonheittimillä. Teatterisavu vahvistaa tilan unenomaista rajantakaisuutta. Mirva Mäkisen ja Valtteri Raekallion ohella lavalla nähtävät Jonna Aaltonen, Krista-Julia Arppo, Annamari Keskinen ja Eero Vesterinen saapuvat yksitellen näyttämölle ilmen täen kehollaan esittämiensä hahmojen taustoja ja persoonia. Yhden liikkeistä näkyy ikääntymisen kaari, toisessa nuoruus ja siihen kuoleman asiayhteydessä liittyvä erityinen traagisuus. Jatkuva vaatteiden vaihto tuntuu ilmentävän valmistautumista johonkin, jonka sisällöstä ja vaatimuksista ei ole selvää kuvaa. Erikseen ja yhdessä tanssijat viestivät tähän outoon tilaansa liittyvää hämmennystä, torjuntaa, pakokauhua ja mukautumista. ESITYKSEN MUSIIKKITAUSTA on monimuotoinen, ja sen ohella kaiuttimista kuullaan otteita alkuteoksesta. Vaikka tekstissä kerrotaan, että läsnä on vain naisia, näitä rooleja näyttämöllä esittää myös kaksi miestä. Tätä sukupuolen ylittävää näkökulmaa käsitellään suoraan esityksen yhdessä vaikuttavimmista kohtauksista, jossa kuvataan kirjan Ulrike-hahmon joutumista seksuaalisen väkivallan uhriksi. Kuin kommenttina Anna Paavilaisen Play Rape -esityksen käynnistämään keskusteluun teatterin asenteellisesta raiskauskuvastosta tässä hyvin fyysisessä kohtauksessa ei ole mitään kliseistä eikä tarkoituksetonta. Samalla esittäjien sukupuolet on käännetty niin, että miestä esittävä alistaja on nainen ja naista esittävä alistettu mies. Esityksen monimuotoinen tanssi-ilmaisu on muutenkin kautta linjan vaikuttavaa, vaikka tilanteiden tietty toisteisuus tuntuu välillä tarkoituksettomalta. Ajan kuluessa hahmojen erityispiirteet alkavat kadota. Samalla kollektiivisenkin liikehdinnän kaaret hidastuvat, ja lopulta seuraa pysähdys, hiljentyminen ja kaihoisa ikävä tutuksi tulleiden hahmojen kadonnutta eloisuutta kohtaan. KOSKA LIIKKEEN SAMMUESSA tila ei pimene täydellisesti, näyttämölle luodun välitilan sulkeutuminen jää osittain kesken. Samalla esityksen päättymisen rajapinta hämärtyy. Aplodien odottamisen sijaan esiintyjät ryhtyvätkin kynttilöiden valossa saattelemaan katsojia tilaan nostettujen pöytien ääreen. Hartaan hiljaisuuden keskellä yleisölle tarjoillaan punajuurikeittoa ja leipää. Kun yleisö vasta syömisen jälkeen reagoi esityksen päättymiseen suosion osoituksin, esiintyjät ovat jo poistuneet yhteisestä tilasta. Viimeistään silloin tarjottu illallinen paljastuu muistoateriaksi. Yhteisen syömisen voi tässä mieltää myös vertauskuvallisena paluuna yhteisesti koetusta elämän ja kuoleman välisestä tilasta takaisin fyysisten tarpeiden maailmaan. Toisaalta, samalla tavalla kuin itse esitys kuvaa hetkeä elämän ja kuoleman rajalla, sen aterian muotoinen epilogi ilmentää hetkeä esityksen ja arkisen maailman välillä. Jälkeenpäin käytyjen keskustelujen valossa monien katsojien kokemukseen koko esityksestä on vaikuttanut se, mihin neljästä erilaisesta aloituksesta kukin on päätynyt. Meille, jotka aloitimme esityksen punajuurten pilkkomisen äärellä, ympyrä sulkeutuu materiaalisestikin. Valtteri Raekallio & Laura Lindstedt: Oneiron Esitykset Cirkon Maneesissa 9.2. asti Arvio Ste fan Bre m er M at ti Sn ell m an
1 / 2018 • 51 To m i Su ova nko ski Saa ra Au tere Tu om o M an nin en Ste fan Bre m er Häiriö ja Aina on joku syy piirittävät mielen murtumista sisältä ja ulkoa. H ÄIRIÖ on Raisa Omaheimon kirjoittama ja yhdessä Kati Palokankaan kanssa esittämä dokumenttiteatteriesitys. Elina Kilkun Teatteri Jurkkaan ohjaama esitys kertoo mielen poikkeustiloista, ja sen materiaali perustuu kirjoittajan oman taustan ohella työryhmän kutsuun vastanneiden masennuskertomuksiin sekä mielisairauden historiaa valottavaan faktaaineistoon. Esityksessä vaikuttavinta ovat intiimissä esitystilassa vahvasti välittyvä henkilökohtaisuus ja esillä olevat koskettavat elämäntarinat. Kokemusasiantuntijoiden tyylit vaihtelevat, mutta teksteissä oman tilan kuvaaminen on järjestäen kylmiä väreitä nostattavaa. Tausta-aineistojen kautta selviää, että Suomi on aikanaan ollut väkilukuun suhteutettuna yksi eniten mielenterveyden laitospaikkoja tarjonnut maa. Samoin sekin, miten avohoito keksittiin alunperin potilaiden parasta ajatellen, vaikka siitä sittemmin on tullut säälimättömän säästön väline. Pysäyttävä on myös huomio siitä, miten Kelan mielenterveyspalveluiden tukikriteereitä nykyään ohjaavat enemmän työelämälle kuin kärsiville yksilöille arvioitavat hyödyt. Sisällöllisesti tärkeän esityksen haasteet ovat muualla. Leikkaukset erilajisen ja eritunnelmaisen aineiston sekä roolien ja roolittomuuden välillä tuottavat rytmiltään hyppelehtivän kokonaisvaikutelman, jossa draamallisen kiteytys katoaa näkyvistä. Satiiristen jaksojen yliviritys taas taittaa yhteiskuntakritiikin kärkeä. HANNA RYTIN KIRJOITTAMA ja Teatteri Takomoon ohjaama näytelmä Aina on joku syy keskittyy vielä rajatummin juuri masennukseen. Nytkin käytössä on myös muilta kerättyjä kokemuksia ja tarkoin valikoitua tausta-aineistoa. Draaman ja dokumenttiteatterin ohella esityksessä nähdään tanssia, varjoteatteria ja animaatiota. Ilmaisumuotojen moninaisuus ei vaikuta missään vaiheessa itsetarkotukselliselta, vaan se palvelee hyvin esityksen pääviestiä: masennuksen sisäistä kokemusta on helpompi piirittää eri suunnista kuin välittää suoraan. Sisäisen tunteen kuvaamisen haastetta demonstroidaan erityisen sattuvasti kohtauksessa, jossa tanssija Kalle Pulkkinen yrittää ilmaista toisten sanoin selittämää masennusta oman kehonsa liikkeillä. Esityksen näyttämökuvaa hallitsee vertauskuvallisesti vahva taustakangas, joka mieltyy likaiseksi, resuiseksi ja monin kohdin paikatuksi peitoksi. Sen edessä ja takana ja kaiken muun keskellä näytelmän läpi raahustaa masentunut (Niina Hosialuoma), joka kantaa omaa päätään kainalossaan muovisen pallon muodossa. Masennusta ulkoapäin tutkivat yhteiskunta (Annika Aapalahti) ja asiantuntija (Tuija Minkkinen). Mediassa muodikasta masennuksen banalisointia edustaa reippaalla liikunnalla masennuksesta itsensä parantanut naistenlehden kansikuva (Pulkkinen). Kehon sisältä käsin masennusta jallittavat reaktioherkkä mantelitumake (Kaisa Niemi), kontrollifriikki neokorteksi (Aapalahti), suolistomikrobeja äidillisesti hoivaava peräsuoliliima (Aapa lahti) ja vanha yhteinen ystävämme stressi (Pulkkinen). Taitavassa näyttämöllistämisessä aiheen käsittely on etäännytetty henkilökohtaisuudesta. Toisaalta luova komiikan käyttö ei hetkeksikään hukkaa näytelmän syvän vakavaa pohjavärettä ja viisaan valistuksellista eetosta. Sekä Häiriö että Aina on joku syy – kuten Kansallisteatterissa esitettävä Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen Masennuskomedia, Stoassa esitettävä Sanna Kekäläisen Hullut, Tampereen Teatterissa keväällä jatkava Juha Hurmeen Hullu ja osaltaan myös Svenska Teaternissa esitettävä Milja Sarkolan I Would Prefer Not To – osoittavat jo samanaikaisilla aiheenvalinnoillaan, että tässä ajassa yksilön mielen murtuminen on mitä suurimmassa määrin yhteinen asia. TUOMAS RANTANEN Raisa Omaheimo & Elina Kilkku: Häiriö Teatteri Jurkassa 8.3. asti Hanna Ryti: Aina on joku syy Teatteri Takomossa 1.3. asti Vieraanamme masennus Kapitalismia lapsille Treffit Mad Housessa Arvio M at ti Sn ell m an VIHOLLINEN SISÄLLÄNI . Mantelitumake (Kaisa Niemi) käy kuumana eikä masentuneelle (Niina Hosialuoma) näytä tulevan tukea sen enempää neokorteksista kuin peräsuoliimastakaan. MAMMONAN MAKUA . Roope opettaa lapsille miten rahaa tehdään. E SPOOLAISEN Perkkaanpuiston alakoulun voimistelusalissa on alkamassa teatteriesitys. Keskiaikaisesti pukeutunut meklari (Pasi Lappalainen) kertoo esityksen tapahtumien sijoittuvan amsterdamilaiseen tulppaanihuutokauppaan vuonna 1636. Häntä kompaa Roopeksi esittäytyvä silinteripäinen porho (Päivi Rissanen). Kun meklari pyytää yleisöstä vapaaehtoisia tulppaaninviljelijöiden, ostajien, tuomareiden, poliisien ja vanginvartijan rooleihin, vähintään puoli salia nostaa kiljuen kätensä pystyyn. Itse esityksessä käydään ensin huutokauppaa tulppaanisipuleista ja sitten sipuleiden ostotodistuksista. Kun raaka-aine muuttuu hintakeinottelun kohteeksi, kaikkein rikkain eli Roope pääsee höynäyttämään muita. Tulppaaninviljelijät jäävät ilman korvausta työstään ja ostotodistusten hintakuplan uhriksi katsomosta kaapattu opettaja ajautuu velkavankeuteen. Mutta ei hätää. Juuri tätä varten valitun tuomarikunnan päätöksellä opettaja vapautetaan ja virkaintoiset poliisit vievät Roopen lukemaan tiilenpäitä. Näytelmän käsitteellisyys on isommillekin oppilaille haasteellinen, mutta innostuksesta päätellen se ei ole ongelma. Samalla näytelmä taatusti herättää tärkeitä ajatuksia siitä, mitä raha ja kaupankäynti ovat, miten ahne saa toisten kustannuksella olla ja miten Aku Ankkaakin voi lukea. TUOMAS RANTANEN Janne Saarakkala: Tulppaanikupla – pörssiromahdus ja rahan synty Totem-teatteri kiertää kouluissa 30.11. asti www.totemteatteri.com E SITYSTAIDEFOORUMI Mad Housen viidennen kauden yhtenä tammikuun esityksenä nähtiin Feministisen salaseuran Treffit 2.0. Amanda Palo toimii illan juontajana Olga Palon ja Kreeta Salmisen esittäessä näyttämöllä ensitreffeillä olevaa paria. Treffaajat saavat repliikkinsä ja toimintaohjeensa kuulokkeiden kautta kahdelta näyttämön ulkopuolella toisistaan erillään ja yleisöltäkin piilossa olevalta sekä toistensa taustoista täysin tietämättömältä koehenkilöltä. Esitys on kiinnostavampi sosiaalipsykologisena kokeena kuin taiteena. Parisuhteen tunnusteluun liittyvä alkuasetelma herättää tukun purkukeskustalussa auki jääneitä jatkokysymyksiä siitä, miten koehenkilöiden omat iät, sukupuolet ja seksuaaliset suuntautumiset vaikuttavat heidän kokemukseensa lainakehojensa kohtaamisesta. Sijaa dramaturgiselle aiheen jatkokäsittelylle jää enemmänkin. Helmi–maaliskuussa Mad Housessa nähdään esimerkiksi esitystaideryhmä Oblivian mobiilisovellusteos, Kaiken keskus -ryhmän Konepuolueen perustamiskokous ja Jamie MacDonaldin feministisen komedian työpaja. TUOMAS RANTANEN Mad House maaliskuun lopulle asti www.madhousehelsinki.fi LAINAKEHOT KOHTA AVAT . Olga Palo ja Kreeta Salminen sokkotreffaajien marionetteina.
52 • 1 / 2018 tuu muutamasta vapaaehtoisesta, ja tapahtuma tarvitsee taloudellista tukea ja ohjelmatiloja. Tänä vuonna on onneksi saatu palkattua tuotantoassistentti pariksi kuukaudeksi. TAITEILIJA JA RUNOILIJA Aulikki Oksanen on Å-festin päävieraita. Valve ja sarjakuvataiteilija Pertti Jarla ovat kustantaneet Oksasen kokoelman Outojen kieli – Sarjakuvia vuosilta 1966– 2004, joka ilmestyy festareilla. Millä mielin kunniavieras lähtee Å-festiin? ”Hyvillä mielin!”, Oksanen huudahtaa. ”Sarjakuvatapahtuman kutsu oli iloinen yllätys, vaikka koenkin itseni hybridiksi: runoilijaksi ja kuvataiteilijaksi.” Oliko uusi kirja suunnitelmissa jo pitkään? ”Ei, se oli toinen suuryllätys”, iloitsee hybridi. Hän kertoo kirjaidean syntyneen vasta kutsun jälkeen. ”Monet teokseni, kuten Piispa Henrikin sormi, on myyty loppuun jo ajat sitten. Nyt nämä saadaan uusille sukupolville.” Piirrosten tekemisestä on aikaa. Tunnistaako niistä nykyisen Aulikki Oksasen? Dynaamista vii vaa Porvoossa Sarjakuvatapahtuma Å-fest ei ole poliittisesti neutraali tapahtuma. TEKSTI IIDA SIMES KUVA ELSA PIELA S ARJAKUVATAITEILIJA Emmi Valve on syntyperäinen porvoolainen. Hän oli perustamassa kotikaupunkiinsa sarjakuvafestivaali Å-festiä. Tänä keväänä se järjestetään neljättä kertaa. Tuleeko Porvoosta Suomen Angoulême, ranskalaista sarjakuvan pääkaupunkia matkien? ”No joo”, vastaa Valve pokkana. ”Siinä mielessä, että tapahtumaan tullaan paljon myös kaupungin ulkopuolelta.” Organisaattorit toivovat, että myös osa Porvoon 50 000 asukkaasta löytää paikalle. ”Vaikka Porvoo on hyvä kulttuurikaupunki, paikallisten saaminen liikkeelle on ollut haaste.” Å-fest on muuttanut Taidetehtaalle. Taidetehdas on suuri, moderni ja esteetön tila, jonka ainoa ongelma on, että historiallisilta kujilta katsoen se on väärällä puolella jokea – mutta sehän on vain turistien ongelma. ”Porvoolaiset ovat oppineet käyttämään Taidetehdasta”, Valve painottaa. Valve on ilahtunut siitä, että Porvoon kaupunki on tukenut tapahtumaa. Festarin ydinorganisaatio koosHuonon feministin käsikirja TEKSTI JENNI LINDVALL Arvio E RILAISET A ATTEET ja ismit törmäävät aina jossain vaiheessa vaatimukseen oikeaoppisuudesta. Feminismi ei ole poikkeus. Harvassa lienee se feministi, joka ei olisi joskus potenut huonoa omaatuntoa siitä, etteivät kaikki hänen mielipiteensä, mielenkiinnon kohteensa tai valintansa sovi tasaarvoa ajavan liikkeen teeseihin. Roxane Gay, haitilais-amerikkalainen kirjailija ja professori, perkaa esseekokoelmassaan Bad Feminist armottomasti vallalla olevia rotuun, sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja identiteettiin liittyviä näkemyksiä. Hän toteaa olevansa feministi, joka kuuntelee toisinaan naisia halventavaa rap-musiikkia, rakastaa pinkkiä ja pitää seksistä – kärjistetysti siis huono feministi. Bad Feminist on virkistävä kokoelma esseitä, joiden aiheet vaihtelevat terävästä populaarikulttuurin tuotteiden analyysistä päivänpolttavaan politiikkaan sekä kipeisiin omakohtaisiin kokemuksiin. Ponnahduslautana toimii Gayn käsitys feminismistä epätäydellisenä mutta tarpeellisena liikkeenä. ”Feminismin epätäydellisyys johtuu siitä, että se on ihmisten vetämä liike, ja ihmiset ovat luonnostaan epätäydellisiä”, Gay kuittaa. Kun feminismi ei onnistu vastaamaan kaikkiin odotuksiimme, päättelemme vian olevan aatteessa – emme sitä harjoittavissa ristiriitaisissa ihmisissä. Roxane Gay: Bad Feminist (Like 2017) suom. Koko Hubara ja Anu Partanen Tekno, identiteetti ja utopia TEKSTI JUHAMATTI RAINEKARI Arvio Kalle Kinnunen (toim.): Kone-Suomi (Khaos Publishing 2017), 320 s. GAY SANOITTA A niitä häiritseviä kokemuksia, jotka vaivaavat usein myös itseään tiedostavana pitävää ihmistä. Miksi muutamia vuosia sitten kumoukselliseksi suitsutettu HBO:n hittisarja Girls jättää epämääräisen kylmäksi? Kuinka pitäisi suhtautua sellaisiin Oscar-palkittuihin rodulla mässäilyihin kuin 12 Years a Slave tai Piiat? Gayn kirjoittamisessa yhdistyvät aiheiden tunnistettavuus ja ilmiöiden arvioiminen uudesta näkökulmasta. Bad Feminist tulisi jakaa kaikille ihmisille heidän iästään, sukupuolestaan, etnisestä taustastaan tai poliittisesta suuntautumisestaan huolimatta. Gay itse sanoo: ”Vastustin feminismiä, koska minulla ei ollut siitä rationaalista käsitystä. Kun muistelen, miten minulla oli ennen tapana vastustaa feminismiä, häpeän tietämättömyyttäni. Häpeän pelkoani, johon torjuminen pohjimmiltaan perustui: pelkoon, että minut suljettaisiin ulos, että minua pidettäisiin häirikkönä, ettei valtavirta koskaan hyväksyisi minua.” Bad Feministin suljettuaan lukija voi tyynen rauhallisesti ajella säärensä ja panna Kanye Westiä soimaan ja olla silti feministi – kenties huono sellainen, mutta ennen kaikkea inhimillinen.
”Olen kirjoittanut ja kuvittanut tarinoitani viisivuotiaasta. Lapsuus ei ole mitään menetettyä aikaa, vaan ihan samasta ihmisestä se viiva on lähtenyt”, Oksanen pohtii. ”On se viiva tietenkin muuttunut. Nuoruuden viiva 1960-luvulla on rosoisempi. Se oli dynaamista aikaa. Hyvä, että se tuli kuvatuksi. Silloin tapahtui niin paljon, varsinkin miehen ja naisen roolien mullistuksia.” TÄNÄ VUONNA Å-festin teema on Sukupolvet. Ensimmäisten tapahtumien teemoja olivat Rajat (2017), Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua (2016) ja Ystävyys (2015). ”Å-fest keskittyy nykysarjakuvaan. Å-fest on tasa-arvoinen ja kaksikielinen”, kertoo Valve toiminta-ajatuksista. ”Emme ole pyrkineet poliittiseen neutraaliuteen.” Jo ensimmäisenä vuonna poliittisuus näkyi rasismin vastaisina ja feministisinä ohjelmanumeroina, sukupuolikysymyksiä puivia sateenkaariaiheita unohtamatta. Alkuvaiheessa kaikki kävijät eivät ymmärtäneet, ettei tapahtuma ollutkaan vain lasten juttu. ”Jotkut kauhistelivat, että ’miksi lapsille esitetään tällaista ohjelmaa’”, kertoo Valve. Sekä järjestäjät että yleisö ottivat opikseen. Lastenohjelmaa on lisätty, ja se on selkeästi erikseen. Samalla yhä harvemmat kävijät erehtyvät pitämään sarjakuvaa keskeisesti lasten taidemuotona. Å-festiin kuuluu myös kaupunkikulttuuria muokkaava smÅ-fest. Se levittäytyy pitkin Porvoota asettaen sarjakuvia muun muassa liikehuoneistojen ikkunoihin näytille. ”Kuka vaan sarjakuvien tekemisestä kiinnostunut on voinut hakea mukaan esittelemään töitään”, kertoo Valve. Sarjakuvakulttuuriin kuuluvat myös zinet eli omakustanteiset pienlehdet. Kuvitustyöpajoja vetävä Valve on erityisen innostunut niistä. Zinet näyttävät, miten monella tavalla asioita voi nähdä, eikä väärää tapaa ole: ”Olen aloittanut monta pajaa kaatamalla ämpärillisen pienlehtiä pöydälle.” Å-fest 10.2. Porvoon Taidetehtaalla, Läntinen Aleksanterinkatu 1. Tila on esteetön. Vapaa pääsy. Å-festin näyttelyt ovat esillä Porvoossa koko helmikuun. Esim. Aulikki Oksasen ja Priit Pärnin töitä on Taidetehtaan Taidehallilla ja Emmi Valveen Armo-kirjan kuvituksia Galleria Kreutzissa. 2018.a-fest.fi Dynaamista vii vaa Porvoossa Sarjakuvatapahtuma Å-fest ei ole poliittisesti neutraali tapahtuma. TEKSTI IIDA SIMES KUVA ELSA PIELA A RTIKKELIKOKOELMA KoneSuomi luotaa suomalaisen elektronisen musiikin historiaa 80-luvun jälkipuoliskolta tähän päivään. Kalle Kinnusen toimittaman kirjan näkökulma on pääosin mikrohistoriallinen: se päästää ääneen henkilöt Berlin-klubin arkkitehdeista Hyperdelic Housers -kollektiivin toimijoihin, Hämeentien bilekompleksin pystyttäjistä ug-bileiden järjestäjiin ja Goa trancen Suomeen saattajista 2000-luvun taitteen super klubien promoottoreihin. Teos ei unohda myöskään ilmiön kulttuurifilosofista kontekstualisointia. Kokoelma on muodostaan johtuen väistämättä hieman hajanainen ja tyylillisesti kirjava, eikä sillä olekaan julkilausuttua tavoitetta tarjota kokonaisvaltaista kuvaa 30 vuoden ajanjaksosta. Silti monista sen artikkeleista välittyy nuoruuden vimmainen pyrkimys olla osa jotain uutta ja itseä suurempaa kulttuurista liikehdintää, joka veisi kekkoslovakialaisesta yhtenäiskulttuurista kohti avoimempaa ja moniarvoisempaa yhteiskuntaa. Toisaalta usein niistä välittyy myös haikea suhde elettyyn elämään. Jokaisen kulttuurin parissa aikaa viettäneen onkin vaikea välttyä teoksen myötä valloilleen pääsevistä, stroboskoopin tahtiin sykkivistä muistoista. KOKOELMA KURKOTTA A myös kohti tulevaisuutta. Teknon renessanssi 2010-luvulla johtaa luonnollisesti kysymyksiin sen nykyisestä kulttuurisesta relevanssista omasta historiastaan tietoisena taidemuotona. Iida Sofia Hirvosen kirjoitus EDM-entusiastien rutinoituneesta poseerauksesta Weekend-festivaaleilla eräänä tyypillisenä ihmisen ja teknologian symbioottisen suhteen monimutkaisten takaisinsyöttömekanismien manifestaationa asettuu vasten Sam Inkisen alkuperäistä 90-luvun visiota virtuaalisten identiteettien moninaisuuden tuomasta vapaudesta. Virtuaalinen läsnäolo loi lopulta vain digitaalisen rautahäkin, jossa performanssista tuli muottiin pakotettua ja jossa se, mikä ei ollut julkaistavissa Instagramissa, ei ollut todellista. Utopiasta tuli dystopia. Tekno antaa edelleen välineitä myös vastarintaan: se tuottaa äänenpaineen ja kehon liikkeen anonyymiä, analogista läsnäoloa brändäyksen ja itsemarkkinoinnin tuolla puolen. Ainakin siihen saakka, kunnes kuvauskiellostaan tunnetussa Ääniwallissa sallitaan täydellisen selfien tavoittelu. Tekno, identiteetti ja utopia TEKSTI JUHAMATTI RAINEKARI ELOKUVIEN AMOUR & VALKOINEN NAUHA OHJAAJALTA MICHAEL HANEKE ELOKUVATEATTEREISSA 9.2. ”SATANIC SOAP OPERA OF PURE SOCIOPATHY” PETER BRADSHAW / THE GUARDIAN INDIEWIRE GLOBE AND MAIL ROLLING STONE TIME OUT EMPIRE TIMES
Jo 17 vuotta murrosia¨ssa¨ Route Couture on valokuvakirja vaateja korumallistosta, joka on luotu yliajettujen eläinten ruhoista. Mallisto on myös inspiroinut tunnettuja kirjoittajia kertomaan kukin omalla tavallaan tienvarsille jääneiden eläinuhrien nostamista teemoista. Mallisto ja tekstit nyt yksissä kansissa! Tilaa kirja kätevästi Voima-kaupasta! Tilaukset www.kauppa.voima.fi, spostilla tilaukset@voima.fi tai puhelimitse 044 238 5109. ROUTE COUTURE TIL AA NY T 20e
1 / 2018 • 55 Syksyllä ilmestyi Ränttätänttä (Savukeidas 2017), viides runokokoelmasi. Pitääkö paikkansa, että nykyrunoilijoista olet pannut eniten lapsia alulle? Todennäköisesti joo, minulla on laboratoriotyön historiaa naistenklinikalla. Kyllä niitä useita kymmeniä on. Miksi tiedemiehen ura vaihtui runouden koeputkiin? Mietin, haluanko tehdä sitä rutiinipuurtamista lopun ikäni. Tieteelle olisi pitänyt omistautua, eikä se käytännössä ollutkaan niin jännää kuin mitä koululaisena ajatteli. Onneksi sitten, antikvariaatin pidon jälkeen, 90-luvun lama ja työttömyys pelastivat minut taiteelle. Runokirjassasi on kosolti viittauksia musiikkiin – mitkä ovat eniten soineet kokoelman sisäisessä jukeboxissa? John Lee Hookerin boogie ja paljon muuta perusränttätänttää. Seesteisimmissä kohdin cooljazzia, vaikka Chet Bakerin trumpettia. Bachin pianolevytykset stimuloivat myös eteenpäin. Eli vanhaa kamaa. Olet tunnettu esiintyjä myös runolavoilla. Mitkä tekijät tuovat luetun runon voiman? Tekstin täytyy kantaa. Luen paperista, koska kyse on kirjallisuudesta. Olen myös koettanut pitää lakonisen tyylin, vaikka toki lavalla vähän show-elkeitä täytyy olla. Bändin kanssa esiintyessä biitti on tärkeä, se vie ajatusta eteenpäin. Musiikki saa myös yllättää. Annan muusikoille mieluusti tilaa. Ränttätänttästä omille teilleen on juossut poliittisesti ajankohtainen runosi juntit. Pitäisikö kantaaottavaa nykyrunoutta olla enemmän? Kyllä sitä on, mutta sitä ei ehkä havaita. Runojen perinteinen julkaisu toimii viiveellä, ajankohtaiselle runolle ei ole sitä kautta oikein julkaisukanavia. Lavarunous on usein hyvinkin kantaaottavaa. ”Poliittisuuden” käsite runoilijoilla ei tosin aina vastaa ihan sitä, miten ”poliittinen” esimerkiksi mediassa tavallisesti käsitetään. Jos sinut aktiivityöllistettäisiin pääministeriksi, mikä olisi ensimmäinen sotekikysi? Ollaan kaltevalla pinnalla ja heikoilla jäillä yhtä aikaa, kun runoilijoista tehdään hallitsijoita. Perustulo/kansalaispalkka olisi seuraava ratkaisu taloudessa, sillä ruohonjuuritasolle pitää saada enemmän tekemisen vapautta ja todelliset työt on jaettava tasaisemmin. Kontrollia sitten sinne, missä isot sijoitukset liikkuvat. Ympäristötuhon korjaaminen tai sen yrittäminen, selviytyminen, vie joka tapauksessa seuraavien sukupolvien resurssit. Turkulainen undergroundrunoilija Markku Into menehtyi äskettäin. Millä tavoin hän vaikutti kirjoittamiseesi? Alkuaikoina Untsu kolahti vahvasti, ja oivalsin, että siinä kielessä ja rytmissä oli jotakin sellaista, miten voisin itsekin kirjoittaa. Myös se oli merkittävää, että hän osoitti tietä pois pönötyksestä ja näytti, että runoilija voi saumatta olla osa rockja populaarikulttuuria. Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen? Juha, kuinka pitkään aiot jatkaa tällä samalla linjalla? En kovin pitkään, sillä mikä nyt on työn alla, on pyrkimys jonnekin toisaalle. Boogie on ehkä loputon, mutta toisinaan kaipaa muitakin tahteja. Muutamat valitut sanat emme improvisoi emmekä sävellä elämme karaokea isoisien isoäitien isovihojen päälle en ole kansan mies en edes kansan ystävä, kansa on sitä kun ihmiset keitetään hyytelöksi ja lisätään laakerinlehti Juha Kulmala Runoprojektorin terävää surrausta TEKSTI JA KUVA MARKO LAITINEN U-miehen jäähyväiset Edesmenneen Markku Innon muisto elää. TEKSTI TIMO KALEVI FORSS KUVA ELSA PIELA Ä ÄNESTÄ anglosaksista apinaa, sillä rintamat ovat liekeissä. Oi Zen: Ken tietää ei puhu; ken puhuu ei tiedä! Viva Ivanhoe! Elvis kurtisti rasvaletillään Iken. Meneekö meillä hyvin? Kun kuulen sanan kivääri, tartun kulttuuriini. Se on ROCK. Näin kirjoitti nuori ja vimmainen underground-runoilija Markku Into vuonna 1970 Suomen talvisota 1939?1940:n Underground-rock -albumin takakannessa. Levy jätti pysyvät jäljet suomalaiseen rockiin, kirjallisuuteen, kuvataiteeseen ja runouteen. Into ja hänen u-kollegansa M. A. Numminen, Jarkko Laine, Timo Aarniala ja Rauli ”Badding” Somerjoki tekivät oman kulttuurivallankumouksensa. Tuosta levystä urkesi turkulaiselle Markku Innolle ura. Tekstiä syntyi aivan loppuun asti. Vuonna 1945 syntynyt Into menehtyi tammikuussa 2018 nopeasti edenneeseen sairauteen. Viimeisiä runojaan hän kirjoitti hoitokodissa ruutupaperille, ja aivan vihoviimeiset Into saneli saattohoidossa ollessaan. Näistä runoista koottiin hänen jäähyväisrunokokoelmansa Haikuvia ? Ukkokodin pieniä runoja. Se julkaistiin vain viikko Innon kuoleman jälkeen 15. tammikuuta 2018. TEOKSEN pienissä haikumaisissa runoissa on lohdullinen ja valoisa tunnelma. Tekstissä kuuluvat eletyn elämän muistot, äidin polvet ja isoäidin pöydällä olevien hedelmien tuoksu. Vastapainona mukana on u-miehen äkkiväärää särmää. Mukana vilahtelevat kuvat Nizzan verikuormurista ja Charlie Hebdon toimituksesta. Sivujen alalaidoissa ääretön-merkkien alla on pitkä ja väkevä runo Aurajoen rantaa kohti ukkokotia ryömivästä piispasta. Väliin siteerataan William Shakespearea, Neil Youngia ja Bob Dylania. Tie on ollut tuskallinen, mutta perille pääsy on lähellä. Tunnelma on levollinen. Elämä on ollut elämisen arvoista. U-MIES ON LÄHTENYT , mutta onneksi meille jäivät hänen tekstinsä. Yksi Haikuvien hienoimpia hetkiä on runo ”Huomisyönä kun lähdet teet minut hyvin surulliseksi”. Huomisyönä kun lähdet teet minut hyvin surulliseksi. Tahdon sanoa tämän vaikka tiedän ettei sillä enää ole merkitystä. Tähdenlento, kesken liikkeen pysähtynyt kuva: ikkunasta viskattu radio, raivonpuuska, tuntematon melodia. Markku Into: Haikuvia ? Ukkokodin pieniä runoja WSOY 2018 Jo 17 vuotta murrosia¨ssa¨ Route Couture on valokuvakirja vaateja korumallistosta, joka on luotu yliajettujen eläinten ruhoista. Mallisto on myös inspiroinut tunnettuja kirjoittajia kertomaan kukin omalla tavallaan tienvarsille jääneiden eläinuhrien nostamista teemoista. Mallisto ja tekstit nyt yksissä kansissa! Tilaa kirja kätevästi Voima-kaupasta! Tilaukset www.kauppa.voima.fi, spostilla tilaukset@voima.fi tai puhelimitse 044 238 5109. ROUTE COUTURE TIL AA NY T 20e
56 • 1 / 2018 ELÄVÄ KUVA Dokumenttielokuva Bixa Travesty kertoo performanssitaiteilija Linn da Quebradan kautta muuttuvasta kulttuurista, kehosta ja kielestä. TEKSTI HELI YLI-RÄISÄNEN Arvio Pysyvää on vain muutos ”T E MIEHET”, sanoo Linn da Quebrada: ”Te järjestitte kaiken aika hyvin, eikö?” Quebrada katsoo suoraan kameraan ja hymyilee ilkikurisesti. Hän jatkaa puhuttelemalla koko maskuliinista valtarakennetta, joka hänen mukaansa on ovelasti luonut sirkuksen, likaisen pelin, jossa maskuliiniset ovat lyöttäytyneet yhteen ja hyötyneet samalla kun feminiiniset on suljettu pieneen tilaan kamppailemaan keskenään maskuliinisten hyväksi. ”Te luulitte, että emme puuttuisi siihen mitenkään. Te luulitte pääsevänne siitä rangaistuksetta”, Quebrada sanoo. Hän julistaa, että feminiiniset ovat oppineet maskuliinisilta, tulevat ja käyttävät heidän keinojaan – mutta paljon paremmin – ja valtaavat tilan. Hän julistaa feminiinisten luovan verkoston ja tukevan toisiaan. Näin alkaa Kiko Goifmanin ja Claudia Priscillan ohjaama dokumentti Bixa Travesty, joka kertoo Linn da Quebradan työstä ja elämästä sekä São Paulon queer-yhteisöstä. Linn da Quebrada on performanssitaiteilija, jonka musiikkia ja tanssia sisältävät esitykset juhlivat queeria, normeista vapaata seksuaalisuutta, transja muunsukupuolisuutta, feminiinisyyttä sekä ruumiillisuutta. Ne panevat tiukasti vastaan machokulttuurille ja valmiisiin malleihin pakottamisille. PERFORMANSSITAITEILIJASSA tiivistyy henkilökohtaisen poliittisuus ja se, että eletty elämä karkailee kaikista määritelmistä, normeista ja kategorioista. Hän haastaa jopa nykyisessä feministisessä diskurssissa esiintyvän terminologian: ensin Quebrada sanoo olleensa ennen transmutta nykyään cis-nainen, ja seuraavissa kohtauksissa katsoja näkee hänen peniksensä. Dokumenttielokuvan päähenkilö osoittaa, kuinka kulttuuri muuttuu ja sen myötä myös kieli. Myös sellaiset ihmisyyden ilmentymät kuten sukupuoli muuttuvat jatkuvasti. Biologia elää suhteessa kulttuurisiin käsityksiin. Oivalluksesta seuraa kysymyksiä. Mikä edes on penis? Kenellä on oikeus määritellä, miksi kukin oman genitaalinsa kokee? Dokumentissa käännetään katse ruumiiseen, jolla kaikesta itsemäärittelyoikeudesta huolimatta on arvaamattomuutensa. QUEBRADA MAKA A sängyssä sairaalassa kemoterapiassa. Hän pohtii, miten hänen kehonsa yhtäkkiä onkin toisten vallassa, sairaalan ja lääkäreiden. Jopa hänen läheisillään on viime tilassa valta sanoa, mikä hänen keholleen on parhaaksi. Syöpä kuitenkin myös lähensi Quebradan suhdetta omaan kehoonsa: hän näkee selvemmin, sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti, kuinka hänen sisällään on jotakin, joka ei suostu kuolemaan. Hän ei itse selitä toteamustaan sen enempää, mutta siinä voi nähdä viittauksen sukupuolikokemukseen, joka ei ole itsen tai ulkopuolisten hallittavissa. Onneksi syöpä on selätettävissä. Katsoja pääsee tarkastelemaan Quebradan elämää sen jälkeen. Siihen kuuluu performanssitaiteen lisäksi ystäviä ja rakastava äiti. Dokumentti pääsee äidin myötä syvemmälle ilmiöi hin, joita intersektionaalinen feminismi tarkastelee: äiti kertoo Quebradalle ja tämän ystäville työstään palvelijana perheessä, jossa on pieniä lapsia. Joku keskeyttää äidin ja kysyy: ”Ovatko he valkoisia?” Viimeistään tässä vaiheessa katsoja tulee tietoiseksi, että Quebrada läheisineen ovat rodullistettuja. Kohtauksen keskustelu voisi toimia oppimateriaalina intersektionaalisuudesta: siinä he ovat, rodullistetut queerja transsukupuoliset ja äiti, joka palvelee työkseen vauraampiaan. ”Kyllä, he ovat valkoisia, mutta he kohtelevat minua kuin…” ”Kuin valkoista?” ”Niin.” Kaikki purskahtavat nauruun. ELOKUVAN PARASTA antia ovat Quebradan monologit, pohdinnat elämästä. Ne ovat eräänlaista ihmisyyden filosofiaa. Quebrada muun muassa kertoo, miten eri paikoissa asuminen on muokannut häntä ja miten hän käsittää itsensä eri paikoissa koettujen kokemusten summaksi. Quebrada näkee myös oman kehonsa maantieteen valossa: se on maaperä, jolla hän on tutkimusmatkalla. Kehon maaperä on myös jatkuvassa muutoksessa – koskaan ei tiedä, millainen maanjäristys sitä muokkaa uudelleen ja miten sitä kautta tulee toisenlaiseksi ihmiseksi. Bixa Travesty esitetään Tampereen filmifestivaalilla, joka järjestetään 7.–11.3.2018. Ohjaaja Kiko Goifman vierailee festivaaleilla. tamperefilmfestival.fi
1 / 2018 • 57 ELÄVÄ KUVA Dokumenttielokuva Bixa Travesty kertoo performanssitaiteilija Linn da Quebradan kautta muuttuvasta kulttuurista, kehosta ja kielestä. lisuudesta: siinä he ovat, rodullistetut queerja transsukupuoliset ja äiti, joka palvelee työkseen vauraampiaan. ”Kyllä, he ovat valkoisia, mutta he kohtelevat minua kuin…” ”Kuin valkoista?” ”Niin.” Kaikki purskahtavat nauruun. ELOKUVAN PARASTA antia ovat Quebradan monologit, pohdinnat elämästä. Ne ovat eräänlaista ihmisyyden filosofiaa. Quebrada muun muassa kertoo, miten eri paikoissa asuminen on muokannut häntä ja miten hän käsittää itsensä eri paikoissa koettujen kokemusten summaksi. Quebrada näkee myös oman kehonsa maantieteen valossa: se on maaperä, jolla hän on tutkimusmatkalla. Kehon maaperä on myös jatkuvassa muutoksessa – koskaan ei tiedä, millainen maanjäristys sitä muokkaa uudelleen ja miten sitä kautta tulee toisenlaiseksi ihmiseksi. Bixa Travesty esitetään Tampereen filmifestivaalilla, joka järjestetään 7.–11.3.2018. Ohjaaja Kiko Goifman vierailee festivaaleilla. tamperefilmfestival.fi Kansatieteestä henkilökohtaiseen Harri Römpötin haastattelukirja viipaloi suomalaisen dokumenttielokuvan sattumia. TEKSTI TUOMAS RANTANEN S ANOKA A MITÄ NÄETTE on Kiti Luostarisen dokumenttielokuva vuodelta 1993. Elokuvassa Luostarinen tutkii oman perheensä kautta ajatusta siitä, miten ihmiset muistavat jopa yhdessä koetun elämänsä eri tavalla. Ei ole vahinko, että Harri Römpötti lainaa saman elokuvan nimeä tuoreelle tietokirjalleen. Teos koostuu tekijähaastatteluista. Valintarajausta voi halutessaan kritisoida, mutta kokonaisuudessa on perusteensa: haastateltavista heijastuvat monet suomalaisessa nykydokumentissa esillä olevat suuntaukset ja kerrostumat. Esimerkiksi Luostarinen näyttäytyy henkilökohtaisesta kokemuksesta ammentavana esseistinä, joka paikallistaa suomalaisen dokumenttielokuvan 1990-luvun nousun Elokuvasäätiön tukipolitiikan muutoksiin ja Ylen TV2:n Dokumenttiprojektin käynnistämiseen. Vastaavasti Markus Lehmuskallio kuvaillaan kirjassa pitkän linjan luontokuvaajana ja kansatieteellisen dokumenttielokuvan pioneerina. Tämän jatkumon uuden polven tekijänä taas esiin nousee kolttasaamelaisista kertovan Kuunmetsän Kaisan (2016) tekijä Katja Gauriloff. Ylessä kohun saattelemana hyllytetystä Sotapapit-elokuvastaan (1981) tunnettu Seppo Rustanius paljastuu historialliseen arkistomateriaaliin nojaavan dokumentaristin arkkityypiksi. Samalla Jouko Aaltonen osoittautuu paitsi laaja-alaiseksi kulttuuristen ilmiöiden luotaajaksi myös Illumetuotantoyhtiön pitkään toimineeksi muiden töiden tuottajaksi. KIRJA KUVAA MYÖS , miten Melancholian 3 huonetta (2004) nosti aikanaan Pirjo Honkasalon yhdeksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmaksi dokumentaristiksi. Hänen haastattelussaan välittyy tekijän vahva tausta myös fiktion ohjaajana ja kuvaajana. Draamaelokuvan kerrontakeinojen hyödyntäminen korostuu lisäksi dokumenteissaan näyteltyjä kohtauksia ja fiktioissaan vahvaa dokumenttiperustaa käyttävän Arto Halosen kautta. Kirjan aineistossa tätäkin luovempaan suuntaan kulkee Mika Ronkainen dokumenttia, road movieta ja musikaalia yhdistävässä elokuvassaan Laulu kotiikävästä (2013). Uuden estetiikan etsimistä kirjassa kuvataan muun muassa Mika Taanilan animaatiota ja elektronista musiikkia hyödyntävien töiden avulla. Tässä mielessä vielä tyylitellympää suuntausta edustavat luontovalokuvan, tietokone-animaation ja musiikin synteesiä töissään työstävät Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen. Lamakauden ja ympäristökriisin käsittelijänä profiloituneen John Websterin Pölynimurikauppiaat (1993) ja Katastrofin aineksia (2008) ovat molemmat komediallisia, vaikka edellinen nojaa tekijänäkökulmaa piilottavaan cinéma vérité -perinteeseen ja jälkimmäisessä tekijä on itse keskushenkilö. Talvivaaran miehet (2015) ohjannut Markku Heikkinen ja syrjäytyneiden nuorten toivottomuutta riipaisevasti kuvaavan Hiltonin! (2013) ohjaaja Virpi Suutari näyttäytyvät puolestaan tavallisten ihmisen arkikokemuksien välittäjinä. Selma Vilhusen tuore Hobbyhorse Revolution (2017) käy esimerkistä, kuinka näkemyksellinen tekijä kykenee yhdistämään sydämellisen komiikan nuorten naisten traagisempiin selviytymiskamppailuihin. KOKONAISUUTENA Sanokaa mitä näette piirtää helposti lähestyttävän kaaren suomalaisen dokumentin kehittymisestä draamallisempaan, esteettisesti eri tyylikeinoja yhdistelevään ja omaa kokemusta painottavampaan suuntaan. Viimeksi mainitussa mielessä jonkinlaiseksi merkkipaaluksi nimetään Anu Kuivalainen ja hänen Orpojen joulunsa (1994). Henkilökohtaisen dokumentin ääriesimerkiksi taas päätyy Miia Tervo, joka ei ole edes halunnut näyttää kaikkia valmiita töitään muille. Harri Römpötti: Sanokaa mitä näette. Suomalaiset dokumenttielokuvan tekijät kertovat. Art House 2018, 224 s.
58 • 1 / 2018 ELOKUVAT Michael Haneke HAPPY END Ensi-ilta 9.2. Jo alkukuvat kertovat, mitä tuleman pitää. Teini salakuvaa puhelimellaan äitiään ja tekstailee samalla katkeruuttaan tätä kohtaan. Pian hän myrkyttää kokeeksi marsuaan. Seuraavaksi äitiään. Michael Haneke tiedetään ohjaajana kylmän älykkääksi ja kliinisen tarkaksi. Silti esimerkiksi Rakkaus (2012) osoittaa, ettei häneltä halutessaan puutu tunneherkkyyttäkään. Itse en ole vieläkään toipunut Funny Gamesin (1997) kyynisestä väkivallasta, vaikka pidän nerokkaana hänen pyrkimystään osoittaa sen kautta väkivaltaviihteen draamallinen laiskuus ja piilofasistisuus. Nimestä huolimatta elokuvassa ei ole mitään onnellista. Sen ainoassa koomisessa kohtauksessa karaoke-esityksen överiys on hauskaa vain aluksi. Elouvan näkökulmahenkilö on 12-vuotias Eva ( Fantine Harduin). Äitinsä ollessa sairaalassa Eva muuttaa lipevän isänsä Thomasin ( Mathieu Kassovitz) luo. Uusperheeseen kuuluvat isän uuden vaimon ja vauvan ohella Evan dementoitunut isoisä Georges ( Jean-Louis Trintignant), suvun rakennusliikettä johtava täti Anne ( Isabelle Huppert) ja hänen itsetuntoongelmainen aikuinen poikansa Pierre. Tarkasti rakennetun elokuvan jokainen piinallinen kohtaus on kuin miniatyyri koko elokuvan alhosta. Juonen käänteitä tärkeämpää on ahdistuksen spiraali, joka syntyy vieraantuneiden ihmissuhteiden ja porvarillisten kulissien murtumisen myötä. Elokuvan voi nähdä myös makaaberina kommenttina eutanasiakeskusteluun. Haneken ei petä. On helppo kuvitella, että kenen tahansa muun ohjaamana Happy End olisi sietämätön kokemus. TUOMAS RANTANEN Guillermo del Toro: THE SHAPE OF WATER Ensi-ilta 9.2. Jo elokuvan alkuminuuttien unenomainen kamera-ajo läpi veden alle joutuneen asunnon muistuttaa Guillermo del Toron Pan’s Labyrinthin (2006) omaleimaisista visuaalisista ratkaisuista. The Shape of Water on paljon velkaa myös esimerkiksi Jack Arnoldin Mustan laguunin hirviölle (1954), Steven Spielbergin E.T.:lle (1982) ja Jean-Pierre Jeunetin Amélielle (2001). Elokuvan päähenkilö on syntymästään asti puhekyvytön, herkän persoonallinen Elisa. Kuuban ohjuskriisin aikaan, vuoteen 1962 sijoittuvassa tarinassa Yhdysvaltojen valtion tutkimuslaboratoriossa siivojana työskentelevä Elisa Joona Tena SUPERMARSU Elokuvateattereissa nyt. Paula Norosen lastenkirjasarjaan perustuvassa Supermarsu-elokuvassa alakoulua käyvä Emilia ( Ella Jäppinen) saa lemmikkimarsun puremasta kyvyn muuttua Supermarsuksi. Elokuva leikittelee ansiokkaasti 2000-luvulla Hollywoodin standardiksi muodostuneen genren peruspalikoilla ja samalla rikkoo totuttuja sukupuolirooleja. Näiden roolien rikkomisessa Supermarsu seuraa viime vuonna ilmestynyttä tutustuu ja rakastuu työpaikallaan vangittuna olevaan ihmismäiseen meripetoon. Haasteena on pelastaa tämä rujon hurmaava olento avoimen rasistiselta ja seksistiseltä pomolta sekä Neuvostoliiton tiedustelupalvelun juonilta. Tässä kaunotar ja hirviö -sadun uudessa variaatossa toiseuden kerrointa lisäävät vielä homofobian, rotusorron, työelämän riiston ja parisuhdetasa-arvon sivuteemat. Oikeamielisyyden ohella elokuvan vahvuudet tiivistyvät viimeisen päälle viritellyissä lavasteissa, Dan Laustsenin huikaisevassa kuvauksessa ja Elisaa esittävän Sally Hawkinsin kerrassaan valloittavassa roolityössä. Kokonaisuus kärsii kuitenkin tarinan köykäisyydestä ja juonenkäänteiden kömpelyydestä. TUOMAS RANTANEN Wonder Womania ja myöskään Emilia ei ole pelastavaa prinssiä odottava neito pulassa -arkkityyppi. Sopii kuvaan, että Emilian huone on tapetoitu WW-kuvilla. Tämän aktiivisen tyttösankarin valkokankaille marssittamisen voi nähdä ainoastaan hyvänä asiana. On oikein, että luutuneita sukupuolirooleja rikotaan. Samoin elokuvan ansioksi voi lukea sen ympäristöteeman – Supermarsu joutuu ratkomaan elokuvassa ympäristömyrkkyjen hulluksi ajamien silakoiden ongelmia ja paikkaamaan niiden tekemiä tuhoja. JARI TAMMINEN The Shape of Water 9.2. Steven Spielberg THE POST Ensi-ilta 2.2. Washington Post -lehti otti viime vuonna sloganikseen “Democracy Dies in Darkness” eli ”demokratia kuolee pimeydessä”. Tunnuslause kommentoi presidentti Trumpin populistista hallintoa, joka mieluummin haukkuu lehdistöä kuin päästää likaisia salaisuuksiaan päivänvaloon. The Post on menneisyyden muisteloksi naamioitu nykypolitiikan kuvaus. Ohjaaja Steven Spielberg halusi Postin levitykseen nopeasti, ja elokuva valmistui ennätysajassa, alle vuodessa. Meryl Streep esittää kustantaja Kay Grahamia. Hirveä tukkalaite, joka ei ole samanlainen kuin oikealla Grahamilla, osaltaan rakentaa Streepistä vakuuttavan konservatiivin, jonka nuoret naiset kuitenkin ottivat esikuvakseen. Graham tajusi, että lehdellä on eetos. Päätoimittaja Ben Bradleetä näyttelee Tom Hanks. Hän lausuu tärkeimmät repliikit sananvapauden puolustamisesta. Elokuvan esikuvaa, Alan J. Pakulan Presidentin miehiä mukaillen Postin Bernstein tai Woodward on Matthew Rhysin tulkitsema Daniel Ellsberg. Ilman Ellsbergiä kuva Vietnamista olisi jäänyt falskiksi, eikä Washington Post olisi voinut myöhemmin tehdä sitä kuuluisampaa jymyjuttua – sitä, joka tuhosi presidentin. The Post päätyy hienosti kumartamaan Watergate-skandaalin paljastaneelle sankarijournalismille. IIDA SIMES The Post 2.2. Supermarsu KOONNUT TUOMAS RANTANEN 10.2. Yle Teema: Tiikerikissa (Italia 1963) Mestariohjaaja Luchino Viscontin Sisiliaan 1800-luvun jälkipuoliskolle sijoittuva, kolmen ja puolen tunnin elokuvafresko tarjoaa vaikuttavan kuvauksen Italian valtion muodostumisen aikaisesta aristokratian aseman murenemisesta ja maassa nykyäänkin näkyvien jännitteiden taustoista. Cannesin festivaalin pääpalkinnon voittanutta elokuvaa tähdittävät Burt Lancaster, Claudia Cardinale ja Alain Delon, ja sen musiikki on maestro Nino Rotan säveltämää. 11.2. Sub: Beasts of the Southern Wild (USA 2012) Benh Zeitlinin palkittu ja omalaatuisen alkuvoimainen elokuva kertoo Louisianan patovallien takana puoliprimitiivisesti elävästä kyläyhteisöstä ja hurmaavan neuvokkaaasta kuusivuotiaasta puoliorpo Hushpuppystä ( Quvenzhané Wallis). Käsivarakuvauksella ja osin improvisoidusti loihdittujen yksityiskohtien ja lapsen mielikuvituksen äärellä seikkaileva brutaalin traaginen selviytymistarina hiljentää kaikkein kyynisimmänkin katsojan. Netflix: Mindhunter (USA 2017–) Joe Penhallin luoma ja muun muassa David Fincherin ja Asif Kapadian ohjaama sarja luotaa kriminologisen tutkimuksen kehitysvaiheita 1970-luvun lopulla. Sarjan keskushenkilö on sarjamurhaajien psykologisen profiloinnin tausta-aineiston keruuseen hurahtava nuori FBI-agentti Holden Ford ( Jonathan Groff). Raa’an väkivallan esittämisen sijaan näkökulma keskittyy sen tavallista syventyneempään analyysiin. Samalla hyvin kirjoitettu draama nojaa henkilöiden välisten suhteiden monitasoiseen kehitykseen ja siihen, miten psykologisen tutkimuksen tuoma hybriksinen vallantunne muokkaa päähenkilön persoonaa. 25.2. Yle TV1: Jättiläinen (Suomi 2016) Talvivaaran kaivosskandaalista kertovassa elokuvassa käsikirjoittaja Pekko Oksanen ja ohjaaja Aleksi Salmenperä onnistuvat nivomaan journalistisesti tutkitun taustatiedon toimivaan fiktioon niin, että kuva suomalaisesta rakenteellisesta korruptiosta välittyy uskottavasti. Samalla Pekka Perän ( Jani Volanen) hahmo piirtyy demonisoidun arkkityypin sijaan kunnian himonsa sokaisemana tahtoihmisenä, jonka epäonnistumisen tuska tuntuu aidolta. Netflix: Crown, toinen tuotantokausi (Britannia 2018) Peter Morganin luoman ja käsikirjoittaman, Elisabeth II:n hallituskauden haasteita hovin näkökulmasta kuvaamassa sarjassa on päästy Suezin kriisin (1956) ja John F. Kennedyn murhan (1963) väliselle aikajaksolle. Siinä missä ensimmäisen tuotantokauden pääteema liittyi monarkian ja parlamentarismin väliseen jännitteeseen, nyt keskitytään kuningasparin keskinäisen suhteen säröihin ja skandaalijournalismin nousuun. Näyttelijätyö ja taustatutkimus ovat edelleen laadukasta, mutta kuvattuun aikaan osuva Britannian suurvalta-aseman mureneminen ja kylmän sodan rintamien muodostuminen jäävät harmillisen sivuun. Voiman TV-tärpit
Streepistä vakuuttavan konservatiivin, jonka nuoret naiset kuitenkin ottivat esikuvakseen. Graham tajusi, että lehdellä on eetos. Päätoimittaja Ben Bradleetä näyttelee Tom Hanks. Hän lausuu tärkeimmät repliikit sananvapauden puolustamisesta. Elokuvan esikuvaa, Alan J. Pakulan Presidentin miehiä mukaillen Postin Bernstein tai Woodward on Matthew Rhysin tulkitsema Daniel Ellsberg. Ilman Ellsbergiä kuva Vietnamista olisi jäänyt falskiksi, eikä Washington Post olisi voinut myöhemmin tehdä sitä kuuluisampaa jymyjuttua – sitä, joka tuhosi presidentin. The Post päätyy hienosti kumartamaan Watergate-skandaalin paljastaneelle sankarijournalismille. IIDA SIMES
LIPUT ALKAEN 20 € KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ 010 733 1331 (0,083 €+pvm/mpm) LIPPUPISTEESTÄ 0600 900 900 (1,98 €/min+pvm) lippu.fi Pääyhteistyökumppani Yhteistyökumppani KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ KALEVALAN PÄIVÄNÄ 28.2.2018 OHJAUS Juha Hurme / ROOLEISSA Tomi Alatalo, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Cécile Orblin, Terhi Panula, Antti Pääkkönen ja Marja Salo / MUUSIKOT Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi Juha Hurmeen uutuusteos Lemminkäinen on ovela ja hillittömästi remeltävä komedia huijarikoplan noususta ja tuhosta Suomenniemellä viikinkiaikana, noin tuhat vuotta sitten. Komedia tuulettaa kalevalaista kuvastoa Hurmeen jäljittelemättömään tyyliin ja paiskaa katsojan aikamatkalle ennennäkemättömään menneisyyteen. Komedia Suomenniemeltä