MUUTU SINÄKIN NÄKYVÄKSI. Kun huomaat jonkun tulevan syrjityksi, anna hänelle tukesi. Osoita, ettei hän ole yksin. Pienikin ele voi riittää. Joukkoliikenne kuuluu kaikille – syrjinnän päätepysäkki on tässä ja nyt. PÄÄTEPYSÄKKI.FI
MUUTU SINÄKIN NÄKYVÄKSI. Kun huomaat jonkun tulevan syrjityksi, anna hänelle tukesi. Osoita, ettei hän ole yksin. Pienikin ele voi riittää. Joukkoliikenne kuuluu kaikille – syrjinnän päätepysäkki on tässä ja nyt. PÄÄTEPYSÄKKI.FI
Asematunnelissa Rosebud Citycenter Tiedekulma, Yliopistonkatu 4 ja Kaisa-talon Kirja & Kahvi, Vuorikatu 7, Rosebud lastenkirjakaupat Asematunnelissa ja Forumissa, Katariinankadun Rosebud Torikortteleissa, Kaapelin kauppa Ruoholahdessa, Rosebud Kuopio Kauppahallissa Hyvä lukija, lukutoukka ja filmihullu, ihminen ja toveri. Ei kukaan jaksa pitkiä (mainos)tekstejä lukea, sanoo mainosmies. Jaksaa, väitän. Viime vuonna Makkaratalon Asematunnelin kaupassa myytiin yli 17.000 eri kirjaa ja elokuvaa, lasten Rosebud Minin valikoimassa kiersi yli 3.000 eri lastenkirjaa, Kaisa-talon tiedekirjakaupasta hupeni yli kolmeatuhatta eri nimikettä. Kymmeniä Terra Cognitan ja Gaudeamuksen kirjoja myytiin meillä kappalemääräisesti enemmän kuin Suomen myydyintä käännösromaania Lazarus, mikä sekin hyllyssä oli tarjolla. Tätä kirjoitettaessa Rosebud-kauppojen saldoissa on yli 25.000 eri kirjaja elo kuvanimikettä, yhteensä niteitä ja tallenteita hyllytettyinä satojatuhansia. Asema tunnelin päämyymälän valikoima näyttää juuri nyt 18.651 hyllyssä olevaa nimikettä. Elleivät palavasieluiset lukijat ole valikoimaa taas kaventaneet (onneksi niin tekevätkin, hyllyssä on koko ajan kaiken muun hyvän lisäksi mm. jokainen kirja ainakin kustantajilta Into, Aula, Gaudeamus, Vastapaino, Terra Cognita, Ursa, Niin & näin, Tutkijaliitto, Siltala, Atena, Teos, Basam, Sammakko. Kuin myös edesmenneet Loki, Taifuuni, Nostromo, Kääntöpiiri, Love. Kaikki uudet ja vanhat, myös monet jo ajat sitten kustantajalta loppuunmyydyt harvinaisuudet, tiedot ja kaunot, uudet ja vanhat klassikot. Miksi tämä rasittava luettelo, kvartaaliuskovainen mainosmies kysyy. Siksi, että hyvä kaunokirja tallentaa kaikilla aisteilla tekijästään, ajastaan, paikastastaan jotain mitä ei koskaan enää toisessa ajassa ja paikassa voi palauttaa. Hyvä, oikean tiedon tietokirja yrittää valottaa, miten asiat tiedetään nyt ja miten tästä on eteen päin kuljettava. Ja vuosien perästä luettuna sama teksti näyttää meille uusien kriittisten tutkimusten ja tieteen itsensäkorjaavuuden jälkeen, miksi tähän olimme tulleet. Hyvä kirjakauppa (ja kirjasto) on ihmiskunnan viisaus ja muisti, vielä laajemmin kuin se kuuluisa Tapsa Rautavaaran korttipakka. Uusia kirjoja tarvitaan, jotta vanhat jaksavat elää. Maailma ei ole valmis. Tarvitaan enemmän kirjoja. K I R J A K A U P P A
Jokaisella on oikeus perheeseen. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuutta saada perheensä luokseen on kuitenkin vaikeutettu merkittävästi. Suurelle osalle se on käytännössä mahdotonta. Jopa yksin Suomeen tulleiden lasten pitäisi pystyä täyttämään korkeat toimeentuloedellytykset saadakseen perheensä luokseen. Vaalien lähestyessä on aika vaikuttaa. Lue lisää ja allekirjoita vetoomus puolueiden johtajille: amnesty.fi/perheenpuolesta Asematunnelissa Rosebud Citycenter Tiedekulma, Yliopistonkatu 4 ja Kaisa-talon Kirja & Kahvi, Vuorikatu 7, Rosebud lastenkirjakaupat Asematunnelissa ja Forumissa, Katariinankadun Rosebud Torikortteleissa, Kaapelin kauppa Ruoholahdessa, Rosebud Kuopio Kauppahallissa Hyvä lukija, lukutoukka ja filmihullu, ihminen ja toveri. Ei kukaan jaksa pitkiä (mainos)tekstejä lukea, sanoo mainosmies. Jaksaa, väitän. Viime vuonna Makkaratalon Asematunnelin kaupassa myytiin yli 17.000 eri kirjaa ja elokuvaa, lasten Rosebud Minin valikoimassa kiersi yli 3.000 eri lastenkirjaa, Kaisa-talon tiedekirjakaupasta hupeni yli kolmeatuhatta eri nimikettä. Kymmeniä Terra Cognitan ja Gaudeamuksen kirjoja myytiin meillä kappalemääräisesti enemmän kuin Suomen myydyintä käännösromaania Lazarus, mikä sekin hyllyssä oli tarjolla. Tätä kirjoitettaessa Rosebud-kauppojen saldoissa on yli 25.000 eri kirjaja elo kuvanimikettä, yhteensä niteitä ja tallenteita hyllytettyinä satojatuhansia. Asema tunnelin päämyymälän valikoima näyttää juuri nyt 18.651 hyllyssä olevaa nimikettä. Elleivät palavasieluiset lukijat ole valikoimaa taas kaventaneet (onneksi niin tekevätkin, hyllyssä on koko ajan kaiken muun hyvän lisäksi mm. jokainen kirja ainakin kustantajilta Into, Aula, Gaudeamus, Vastapaino, Terra Cognita, Ursa, Niin & näin, Tutkijaliitto, Siltala, Atena, Teos, Basam, Sammakko. Kuin myös edesmenneet Loki, Taifuuni, Nostromo, Kääntöpiiri, Love. Kaikki uudet ja vanhat, myös monet jo ajat sitten kustantajalta loppuunmyydyt harvinaisuudet, tiedot ja kaunot, uudet ja vanhat klassikot. Miksi tämä rasittava luettelo, kvartaaliuskovainen mainosmies kysyy. Siksi, että hyvä kaunokirja tallentaa kaikilla aisteilla tekijästään, ajastaan, paikastastaan jotain mitä ei koskaan enää toisessa ajassa ja paikassa voi palauttaa. Hyvä, oikean tiedon tietokirja yrittää valottaa, miten asiat tiedetään nyt ja miten tästä on eteen päin kuljettava. Ja vuosien perästä luettuna sama teksti näyttää meille uusien kriittisten tutkimusten ja tieteen itsensäkorjaavuuden jälkeen, miksi tähän olimme tulleet. Hyvä kirjakauppa (ja kirjasto) on ihmiskunnan viisaus ja muisti, vielä laajemmin kuin se kuuluisa Tapsa Rautavaaran korttipakka. Uusia kirjoja tarvitaan, jotta vanhat jaksavat elää. Maailma ei ole valmis. Tarvitaan enemmän kirjoja. K I R J A K A U P P A
MA ALI SKU UN MER KKI TUO TTE ET VOIMA-PAITA Tilaa nyt Jani Leinosen Voimalle suunnittelema t-paita. Miesten ja naisten mallit: XS–XL. Hinta 20 euroa. Tilaukset: tilaukset@voima.fi KAIKKI JÄRJESTYY AINA ILMOITUS GERRY B. ILVESHEIMO, ILMESTYSKIRJA Helsinki on uponnut mereen. Tapahtumat käy läpi Mur manskiin asettunut siirretietoisuuksinen Bastetkissa. Ilmastokatastrofiromaani sisältää vakavinta asiaa, älyllisimpiä pulmia, ruhjovinta yhteiskuntakritiikkiä, kouraisevinta rakkautta ja hersyvintä kerrontaa. Hurjuudestaan mitään menettämättä Ilvesheimo on muuntunut kulttinimestä suuren yleisön mestarikirjailijaksi. Parhaista kirjakaupoista ja ntamon verkkopuodista www.ntamo.net! Entä, jos valta ja voima olisikin naisilla? Muuttuisiko maailma? Tätä pohtii Naomi Aldermanin keskustelua herättänyt dystopia VOIMA, josta myös Hesarin kriitikot ovat eri mieltä. Barack Obama valitsi Aldermanin romaanin yhdeksi vuoden 2017 suosikkikirjoistaan. Margaret Atwood on sanonut: ”Sähköistävä! Sokeeraava! Lyö sinut ällikällä! Tulet miettimään perusteellisesti, kaikkea.” www.gummerus.fi VOIMA Dramaturgiakirja – Kaikki järjestyy aina kartoittaa ennen kirjoittamatonta dramaturgian histo riaa sekä tarkastelee dramaturgiaa näytelmän, esitysten ja nykyesitystaiteen kysymysten kautta. Artikkeleissa pohditaan dramaturgiaa myös laajempana filosofisena käsitteenä ja luodaan dramaturgista sanastoa. Kirjan ovat toimittaneet Katariina Numminen, Maria Kilpi ja Mari Hyrkkänen. Tilaukset: shop.unigrafia.fi Lisää Taideyliopiston julkaisuja: www.uniarts.fi/julkaisut Maalaustaiteen suurtapahtumassa on myynnissä lähes 1700 taideteosta yli 600 Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta. Ostetun teoksen saa heti mukaan. Teoksia voi hankkia korottomalla osamaksulla. Vapaa pääsy! Kaapelitehdas, Merikaapelihalli Avoinna: ma–pe 12–18, la–su 11–17 Kuvia teoksista: www.painters.fi/teoskuvia TAIDEMAALARILIITON TEOSVÄLITYS 9.3.–17.3. Katja Kallion Elo ku va muistin odotettu sisarteos heittäytyy intohimoisesti elävän kuvan maailmaan. Kuinka saada Silta-sarjan Saga Norenin kam paus? Mitä tapahtuu Sound of Musicin sing along -näytöksessä? Miksi on tärkeää katsoa elokuvia, joissa kokoonnutaan sukujuhliin Ranskan maaseudulle, ja miten robotti-imuri auttaa Breaking Bad -sarjan vieroitusoireisiin? Vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin antaa Katja Kallion kirja, joka on täynnä omaperäisiä huomioita elokuvista ja elämästä. www.otava.fi VALKOKANGASTUKSIA TAITEEN MUSTA KIRJA Pitäisikö taide kieltää? Onko taiteilijoille eri säännöt? Taidehistorian #metoo -kirja kertoo niin dekadentista Arthur Rimbaudista kuin haavoittuneen egon Alfred Hitchcockista. Millaista naisvihaa edusti Tyko Sallinen, kuinka kohteli läheisiään Pablo Picasso? Helsingin Sanomien toimittaja Arla Kanervan kirja kysyy, mitä kaikkea miespuolisille taiteilijoille on annettu anteeksi sen jälkeen, kun heidät on korotettu jalustalle neroiksi ja poikkeusyksilöiksi. Kirjakaupoista ja suoraan kustantajalta: www.finlit.fi/kirjat Suomen UN Womenin eettinen lahja ilahduttaa lähellä ja kaukana. Uudistuneen kaupan lahjat ovat suomalaisten kuvittajien käsialaa ja sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Lahjoilla annat naisille ja tytöille mahdollisuuden elää vapaana väkivallasta, opiskella, saada äänensä kuuluviin ja seurata unelmiaan. unwomen.fi EI RUUSUA NAISTENPÄIVÄNÄ, VAAN TASA-ARVOA YMPÄRI VUODEN! K u va : Je n n a K u n n as /N ap a A g en cy K u va : V ilm a Pi m en o ff
2 / 2019 • 7 4.3.–31.3.2019 TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA VOIMA Hämeentie 48, 00500 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, voima.fi | PÄÄTOIMITTAJA Jarkko Kumpulainen 044 980 5215 | ULKOASU Ninni Kairisalo & Antti Kukkonen, mainosgraafikko Ninni Kairisalo | MUU TOIMITUS Annika Pitkänen, Velda Parkkinen, Mitro Partti, Iida Simes, Sara Sumelahti, Jari Tamminen & Miia Vistilä | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko 040 834 0286 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Lionel Clerc, Esko Harni, Aapo Huhta, Leona Kotilainen, Petra Kotro, Keijo Lakkala, Veera Launonen, Jussi Lehtonen, Teemu Matinpuro, Eveliina Mäntylä, Santtu Paananen, Annika Pitkänen, Tuomas Rantanen, Janne Siironen, Jonne Sippola, Kaisu Tervonen & Petteri Tikkanen | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Heikki Hiilamo & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET Antti Kurko 040 834 0286 | VOIMAN VUOSITILAUS 10 numeroa 39 euroa | PAINO Alma Manu, Tampere | PAINOS 70 000 | ISSN 1457-1005 | REKISTERISELOSTE voima.fi/rekisteriseloste Ka nsi: Ve lda Pa rkk ine n 2 Ideasta tähän Pääkirjoitus 13 Yksisarviset Klovni 28 46 Lähiö 45 Demokratiautopia 25 SIPILÄLLÄ (kesk.), Bernerillä (kesk.) ja Orpolla (kok.) on utopia, ei pidä erehtyä tulkitsemaan näennäistä kaaos ta toisin. Oy Suomi Ab on unelma kevytdemokratiasta, jossa valtio on Thatcherin näköisen yövahdin roolissa turvaamassa globaalin pääoman tanssia. Utopiassa kapitalistinen talousmalli on luontoa, ilmaa jota unohdamme hengittävämme. Valtion taloudenhoito siivotaan yrityksiin demokratiasta katsoen kuolleeseen kulmaan. Komissaari Katainen (kok.) on reipas vääpeli, joka pitää kansan hengästyttävässä jumppaliikkeessä kestävyysvaje-eurodiscollaan. Omat utopiansa, tai retropiansa, ovat myös perus suomalaisilla ja rajoja kiinni puuhaavilla ryhmillä. Missä on omasi? Muutamassa utopiassa elämme jo kaikki. Demokratia on yksi yhteinen ja jatkuva eurooppalainen projektimme, joka oli joskus ajatuksena mahdoton. Toive siitä heräsi viimeistään 1700luvun lopulla Ranskan suuressa vallankumouksessa. Se valoi uskoa yhteiskuntajärjestelmien muuttumiskykyyn ja ihmisen muutoksen mahdollisuuteen. On olemassa päämääriä, tavoitteita ja ideoita, joita on käytännössä mahdotonta tavoittaa täydessä mitassaan. Silti niitä pitää tavoitella. Jokainen lähentymisyritys siroaa ympärilleen alkuperäistä ideaa käytäntöön. Ideoiden synnyttämä liike luo ihmisyyttä ja kulttuuria. Kulloinenkin yhteiskuntamalli arvoineen tuottaa aina näköistään ihmisyyttä. Myös nykyisen raakuuden. Se mikä joskus oli mahdotonta, on nyt mahdollista – työntekijöiden oikeu det, ilmainen koulutus, pyrkimys tasa-arvoon, lastenja ihmisoikeudet, sananvapaus, pohjoismainen malli hyvinvointivaltioista ja kuolemanrangaistuksen poistaminen. Niistä jokainen on kasvanut todeksi utooppisten ideoiden versoista. Se, mikä nyt on mahdollista, ei ole välttämättä sitä enää huomenna. Esimerkiksi akateeminen tutkimuksen vapaus on sukupuuton partaalla. Ideoiden dialogin ja materiaalisen todellisuuden välillä on yhteys, vaikka muuttaisimme asumaan internettiin. DEMOKRATIA EI OLE koskaan valmis, korostaa filosofi Teppo Eskelinen (s. 25–26) tuoreessa kirjassaan Demokratia utopiana. Kuitenkin siihen suhtaudutaan kuin perintöastiaan, joka on kotihyllyssä, mutta sitä ei uskalleta nostaa käyttöön. Tietyt teemat suljetaan demokratian ulkopuolelle, eikä niitä edes kyetä ajattelemaan poliittisesti. ”Eliitit, hallitsijat ja byrokraatit ovat aina pyrkineet rajaamaan kansan valtaa sopivaan lokeroon, annostellen sitä korostetun varovaisesti”, Eskelinen kirjoittaa ja muistuttaa, että kun vallankumouksissa demokratiaa on vaadittu, niin se on yleensä myös silloin edennyt. VIIME SYKSYNÄ kuuntelin Pietarissa historioitsija Anrei L. Vassojevitsin luentoa Venäjän vallankumous 100 vuotta. Vassojevits väitti, että vallankumouksen esimerkki painosti eurooppalaisen eliitin tasaamaan omaisuuttaan ja valtaansa koko kansalle. Vallankumous työnsi liikkeelle eurooppalaiset demokratiat ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Syntyy mielikuva verojen maksamisesta yhteiskuntarauhan suojelurahoina. Legendaarinen ulkomaanreportteri Eeva Lennon (s. 23) näkee Ranskan keltaliivien nousussa vastakkain globalisaation syrjäyttämän uuden proletariaatin ja suurkaupunkien edistyksellisen eliitin. Edullinen bensa on ensimmäiselle elinehto, jälkimmäiselle ympäristökatastrofi. Demo kratian vaatimat kompromissit eivät ole kenellekään helppoja. Onko demokratian kriisi myös sitä, että olemme sisäistäneet kuluttajan logiikan verenkiertoomme? Sitä saa mitä tilaa, ei toimi demokratiassa, joten tuskastumme. Demokratia on kompromissia, yhdessä elämisen muoto. Se nähtiin alkuhämärässään myös rauhanliikkeenä. Äärimmäiset äänenpainot vaimenee ja tunteet viilenevät jonkin asteen matkallaan kannatuksen kautta parlamenttiin. JARKKO KUMPULAINEN MA ALI SKU UN MER KKI TUO TTE ET VOIMA-PAITA Tilaa nyt Jani Leinosen Voimalle suunnittelema t-paita. Miesten ja naisten mallit: XS–XL. Hinta 20 euroa. Tilaukset: tilaukset@voima.fi KAIKKI JÄRJESTYY AINA ILMOITUS GERRY B. ILVESHEIMO, ILMESTYSKIRJA Helsinki on uponnut mereen. Tapahtumat käy läpi Mur manskiin asettunut siirretietoisuuksinen Bastetkissa. Ilmastokatastrofiromaani sisältää vakavinta asiaa, älyllisimpiä pulmia, ruhjovinta yhteiskuntakritiikkiä, kouraisevinta rakkautta ja hersyvintä kerrontaa. Hurjuudestaan mitään menettämättä Ilvesheimo on muuntunut kulttinimestä suuren yleisön mestarikirjailijaksi. Parhaista kirjakaupoista ja ntamon verkkopuodista www.ntamo.net! Entä, jos valta ja voima olisikin naisilla? Muuttuisiko maailma? Tätä pohtii Naomi Aldermanin keskustelua herättänyt dystopia VOIMA, josta myös Hesarin kriitikot ovat eri mieltä. Barack Obama valitsi Aldermanin romaanin yhdeksi vuoden 2017 suosikkikirjoistaan. Margaret Atwood on sanonut: ”Sähköistävä! Sokeeraava! Lyö sinut ällikällä! Tulet miettimään perusteellisesti, kaikkea.” www.gummerus.fi VOIMA Dramaturgiakirja – Kaikki järjestyy aina kartoittaa ennen kirjoittamatonta dramaturgian histo riaa sekä tarkastelee dramaturgiaa näytelmän, esitysten ja nykyesitystaiteen kysymysten kautta. Artikkeleissa pohditaan dramaturgiaa myös laajempana filosofisena käsitteenä ja luodaan dramaturgista sanastoa. Kirjan ovat toimittaneet Katariina Numminen, Maria Kilpi ja Mari Hyrkkänen. Tilaukset: shop.unigrafia.fi Lisää Taideyliopiston julkaisuja: www.uniarts.fi/julkaisut Maalaustaiteen suurtapahtumassa on myynnissä lähes 1700 taideteosta yli 600 Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta. Ostetun teoksen saa heti mukaan. Teoksia voi hankkia korottomalla osamaksulla. Vapaa pääsy! Kaapelitehdas, Merikaapelihalli Avoinna: ma–pe 12–18, la–su 11–17 Kuvia teoksista: www.painters.fi/teoskuvia TAIDEMAALARILIITON TEOSVÄLITYS 9.3.–17.3. Katja Kallion Elo ku va muistin odotettu sisarteos heittäytyy intohimoisesti elävän kuvan maailmaan. Kuinka saada Silta-sarjan Saga Norenin kam paus? Mitä tapahtuu Sound of Musicin sing along -näytöksessä? Miksi on tärkeää katsoa elokuvia, joissa kokoonnutaan sukujuhliin Ranskan maaseudulle, ja miten robotti-imuri auttaa Breaking Bad -sarjan vieroitusoireisiin? Vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin antaa Katja Kallion kirja, joka on täynnä omaperäisiä huomioita elokuvista ja elämästä. www.otava.fi VALKOKANGASTUKSIA TAITEEN MUSTA KIRJA Pitäisikö taide kieltää? Onko taiteilijoille eri säännöt? Taidehistorian #metoo -kirja kertoo niin dekadentista Arthur Rimbaudista kuin haavoittuneen egon Alfred Hitchcockista. Millaista naisvihaa edusti Tyko Sallinen, kuinka kohteli läheisiään Pablo Picasso? Helsingin Sanomien toimittaja Arla Kanervan kirja kysyy, mitä kaikkea miespuolisille taiteilijoille on annettu anteeksi sen jälkeen, kun heidät on korotettu jalustalle neroiksi ja poikkeusyksilöiksi. Kirjakaupoista ja suoraan kustantajalta: www.finlit.fi/kirjat Suomen UN Womenin eettinen lahja ilahduttaa lähellä ja kaukana. Uudistuneen kaupan lahjat ovat suomalaisten kuvittajien käsialaa ja sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Lahjoilla annat naisille ja tytöille mahdollisuuden elää vapaana väkivallasta, opiskella, saada äänensä kuuluviin ja seurata unelmiaan. unwomen.fi EI RUUSUA NAISTENPÄIVÄNÄ, VAAN TASA-ARVOA YMPÄRI VUODEN! K u va : Je n n a K u n n as /N ap a A g en cy K u va : V ilm a Pi m en o ff 14 Anni
8 • 2 / 2019 Turkistarhaus? Helsinkiläisten mielipiteitä. Matias, 22 – Turkistarhauksen kieltäminen olisi positiivinen juttu. Jokaisella eliöllä on itseisarvo, jota ei voi loukata tuohon tapaan. Marja-Leena, 76 – Turkistarhauksen voisi kieltää. Eläimet kärsivät turhan takia. Lina, 40 – Turkistarhaus tulisi ehdottomasti kieltää. Eläimiä ei tulisi hävittää vaa tetuksen takia. Kiia, 20 – Turkistarhaus olisi hyvä kieltää, koska se ei ole eläimille oikein. Jarmo, 61 – Turkistarhausta ei pysty kieltä mään. Se veisi elinkeinon monelta. Vastamainos oli liikaa Helsingin Sanomille Kanttila saapuu Helsinkiin H ELSINGIN SANOMAT kiel täytyi julkaisemasta leh dessään Sryhmää hiilos tavaa mainosta. Kyse oli Oikeutta eläimille järjestön kam panjamainoksesta, jonka tarkoitus oli kannustaa Sryhmää luopumaan häkkikananmunien myynnistä. Mainos hyödynsi Voimasta tuttua vastamainos estetiikkaa, ja sen tuotta jana toimi Häiriköt päämajaryhmä. Tammikuun lopulla hyllytetyssä mainoksessa näytettiin todellista ku vaa häkkikanalasta sijoitettuna päivit täistavarakaupan hyllyyn. Kyseessä oli järjestön lehdeltä ostama mainossivu, joka rahoitettiin järjestön kannatta jilta keräämillä lahjoituksilla. Yhdis tyksen tavoitteena oli tuottaa ilmoi tus, jossa yhdistyisivät eläintuotannon arki todellisuus ja kuluttajien kulutus tottumukset. ”Mainoksessa pyrittiin tuomaan yhteen ihmisten arkinen kokemus ruokakaupassa ja ruuantuotannon arki. Nämä kaksi asiaa liittyvät toi siinsa elimellisesti, mutta niitä har voin tarkastellaan samanaikaisesti – tuotantoeläinten kohteluun liittyvät epäkohdat ovat tavalliselle kulutta jalle hyvin abstrakteja. Vaikka tuo tantoeläinten oloja on viime vuosina käsitelty mediassa, on media epäon nistunut ongelmien tuomisessa ih misten omaan kokemusmaailmaan”, Häirikötpäämajan Jari Tamminen toteaa. MYÖHEMMIN Helsingin Sanomat suos tui julkaisemaan kampanjamainok sen version, joka poikkesi merkittä västi alkuperäisestä. Julkaisuun otettu mainos oli luonteeltaan advertoriaali, eli mainos näytti journalistiselta sisällöltä. HS vaati myös mainoksessa alkuperäisesti käytetyn kuvan muut tamista toiseksi. Lisäksi Sryhmään löyhästi viittaava fontti sekä grafiikka piti vaihtaa pois. HS:n pääviesti oli, että yhteiskun nallinen kampanjointi vaatii tavallis ten mainoksien vaikuttamisyrityksiä perusteellisempaa taustoitusta. ”Yhteiskunnallinen mainonta ja mainontaan liittyvä sananvapaus mahdollistaa avoimien kirjeiden tyyp piset ratkaisut. Jos kirje on muotoiltu asiallisesti, eivätkä väittämät ole koh tuuttomia tai totuuden vastaisia, jul kaisemista on mahdollista harkita, vaikka se olisi osoitettu esimerkiksi tietylle firmalle”, lehden päätoimittaja Kaius Niemi kommentoi. Suomessa Lidl on jo luopunut häkki kananmunista ja Kesko on il moittanut aikataulusta, jonka puitteis sa se tulee niistä luopumaan. Sryhmä ei tähän liittyvää päätöstä ole tehnyt. Versio Häirikötpäämajaryhmän toteuttamasta teoksesta julkaistaan tä män lehden sivulla 13. JARKKO KUMPULAINEN H ELSINGISSÄ järjeste tään Minna Canthin kotitalon kunnostus ta tukeva klubi. Kant tilaklubi #1 järjeste tään 18. helmikuuta Kansallisteatterin Lavaklubilla. Klubin tarkoitus on kiinnittää huo mio Canthin kotitalon eli Kanttilan tule vaisuuteen. Kuopion keskustassa sijait seva talo on pikaisen peruskorjauk sen tarpeessa. Kuopion kaupunki ja sen omistanut YIT ovat jättäneet talon heit teille vuosikymmenten ajan. Talon koh telu näyttäytyy suomalaisen kulttuuri perinnön häpeänpilkkuna. ”Kanttila tarvitsee nyt varoja kun nostusta varten. Uudessa kunnoste tussa Kanttilassa Minnan aloittama työ jatkuu. Meillä on kaikilla velvolli suus ja tehtävä”, Minna Canthin talo ry:n hallituksen puheenjohtaja Anja Lappi kertoo. Yhdistyksen suunnitelmana on kunnostaa Canthin kotitalosta tasa arvon ja taiteen talo. Kanttilaan aio taan rakentaa työtiloja taiteilijoille ja tutkijoille sekä residenssiasuntoja. Ta loon suunnitellaan myös kahvilaa ja gallerioita. Rakennuksessa on 1 200 ne liöitä, ja siellä toimii jo nykyisin pieni muotoisesti paikallisia musiikintekijöi tä, taiteilijoita ja pieni galleria. ”Minnan perintö ei ole kadonnut, mutta vapauden vaalimiselta ja ra kentamiselta puuttuu Suomessa ko ti. Kanttila on se paikka, jossa vapaus syntyy ja sen puolesta taistellaan. Ovet ovat auki ja katto korkealla niille teki jöille ja visionääreille, jotka haluavat tehdä työtä vapauden puolesta”, Lappi ilmaisee Canthin 175vuotisjuhlavuo den hengessä. Kanttilaklubi #1:llä tuodaan esille näkökulmia Kanttilasta, Minna Cant hista ja Vapaudesta. Lavalle nousevat muun muassa tietokirjailija, Kanttilan pitkäaikai nen puolustaja Outi Vuorikari, Globe Art Pointin hallituksen puheenjohta ja David Kozma, Taideyliopiston tut kimuskeskuksen johtaja Kai Lehikoinen, Kanttilan suunnitelmia luoneet taiteilija Jaana Partanen ja arkkiteh ti Heikki Lamusuo sekä ANTI – Festi vaalin taiteellinen johtaja Johanna Tuukkanen. JARKKO KUMPULAINEN Kanttilaklubi #1 Kansallisteatterin Lavaklubilla 18. maaliskuuta kello 16.00-00. Vapaa pääsy. Uutisia
2 / 2019 • 9 I LMASTOA NOSTETA AN kevään aikana vaaliteemaksi ainakin neljällä suurella mielenilmauksella. Ensimmäisenä on Suoraa toimintaa -mielenosoitus 6. maaliskuuta Helsingissä. Järjestäjät ovat yksityishenkilöita, mutta mukana ovat myös Greenpeace, Ilmastovanhemmat, Maan ystävät, Luonto-Liiton ilmastoryhmä ja Extinction Rebellion. Järjestäjät vaativat, että Suomi luopuu fossiilisista polttoaineista vuoteen 2035 mennessä ja rajoittaa metsien hakkuita. Tapahtuma kannustaa kansalaistottelemattomuuteen ilmaston suojelemiseksi. Osallistujien on sitouduttava väkivallattomaan toimintaan ja muihin paikalla määriteltäviin toimintaa koskeviin arvoihin. Perjantaina 15. maaliskuuta järjestetään koululaisten globaali-ilmastolakko. #FridaysForFuture -lakko on ruotsalaisen 16-vuotiaan Greta Thunbergin esimerkin innoittama tapahtuma. Suomessa liikkeeseen osallistuu koululaisia, opiskelijoita ja ympäristöjärjestöjä ympäri maan. Eri puolella Suomea lakkolaiset kutsuvat eduskuntavaaliehdokkaita sitoutumaan ilmasto päästöjen nopeaan vähentämiseen. Samalla käynnistyy myös Elokapina eli Extinction Rebellionin suoran toiminnan viikko yli 20 maassa. Perjantaina 5. huhtikuuta valtakunnallinen opiskelijoiden ilmastolakko kannustaa jättämään tentit ja luennot, ja keskittymään niiden sijaan tuleviin vuosikymmeniin. 6. huhtikuuta jalkautuu jälleen joukkovoimaa seuraavalle Ilmastomarssille. Edellinen järjestettiin lokakuun lopulla ja siihen osallistui Helsingissä noin 8 000 ihmistä. Järjestäjien mukaan Ilmastomarssi 2 tulee olemaan suurin ilmastomielenosoitus Suomessa. Tavoitteena on kannustaa puolueita ottamaan ilmasto hallitusneuvotteluiden kärjeksi. Marssi kokoontuu Senaatintorilla ja etenee Eduskuntatalolle. Vaalien ollessa jo käynnissä ei enää kuunnella poliitikkojen lupauksia, vaan nuoria kampanjoitsijoita. Paikalle ovat lupautuneet puhumaan ilmastolakot aloittanut Greta Thunberg Tukholmasta ja Atte Ahokas Jokioisilta. ”Ilmastotuska on vain kasvanut, kun lokakuisen Ilmastomarssin jälkeen päätökset ovat olleet niin mitättömiä. #ilmastovaalit on tilaisuus muuttaa suuntaa”, sanoo Korvaamatonkampanjan vapaaehtoinen Katja Hintikainen. Eduskuntavaalien jälkeen vaikuttamiskohteena ovat europarlamentin vaalit. 2.3. Nuorten Agenda 2030 -ilmastokokous Finlandia-talolla 6.3. Suoraa toimintaa Helsingissä 15.3. Globaali koululaisten ilmastolakko monilla paikkakunnilla 5.4. Opiskelijoiden ilmastolakkoperjantai monilla paikkakunnilla 6.4. Ilmastomarssi 2 #Korvaamaton Senaatintorilta JOKA PERJANTAI klo 9–12 eduskuntatalon portailla #PerjantaitGretanKanssa Ilmasto kevät Vaalikeväälle on luvassa sankkoja joukkoja ja aktiivista toimintaa ilmastoteeman parissa sekä #ilmastovaalit. TEKSTI MATTI IKONEN KUVA JONNE SIPPOLA / GREENPEACE Kaikkien aikojen ilmastovaalikevät Uutinen Aallokkoa luvassa tekijän oikeuksiin Euroopan unionin tekijänoikeus direktiivien ratkaisun hetket. EUROOPAN UNIONIN tekijänoikeusdirektiiveistä ollaan päättämässä viimeistään huhtikuussa. Esitys saatiin valmiiksi helmikuun aikana. Jäsenmaiden painostus on johtanut alkuperäisen esityksen muutoksiin. Tekijänoikeuksiin erikoistuneen lakimies Herkko Hietasen mukaan esityksessä on vielä ongelmakohtia. Se on hankaloittamassa esimerkiksi uutisten jakamista sosiaalisessa mediassa. ”Uutisten siteeraaminen muutamaa sanaa enemmän linkin yhteydessä on tulossa tekijänoikeusloukkaukseksi.” Kyse on esityksen tulkinnasta. Artikkeleita voi kyllä jakaa, mutta sitaattioikeuden laajuus on jätetty määrittelemättä. Se luo Hietasen mielestä direktiiviin tulkinnanvaraisen alueen, koska nyt direktiivi haastaa sosiaalisen median yhtiöt vastaamaan käyttäjien tekemistä rikkeistä. Tämä johtaa paineeseen rajoittaa ennalta käyttäjien vapautta. ”Alustapalveluiden on yritettävä ostaa lisenssit kaikkeen, mitä käyttäjät jakavat”, Hietanen toteaa. Hietasen mielestä EU ajaa lisenssisopimuksien solmimista osaksi internetin olemassaoloa. Tämä tarkoittaisi sisällöntuottajien näkökulmasta maksua tehdystä työstä. ”Media-alustojen on maksettava lisenssimaksut tekijänoikeusjärjestöille.” Hietanen vertaa tilannetta radiokanaviin kansallisilla markkinoilla. Toisin sanoen kanavat tekevät sopimuksia tekijänoikeusjärjestöjen kautta, ja nämä maksavat puolestaan korvaukset edelleen tekijöille. ”Saa nähdä, miten homma hoituu. Varmaa on, että aluksi on luvassa aika kovaa aallokkoa”, Hietanen kuvaa tulevia haasteita. Vastaavat lakiuudistukset eivät ole johtaneet toivottuihin tuloksiin Saksassa ja Belgiassa. Linkkiveroa on kierretty, ja jaettujen artikkelien esikatselulinkit voidaan estää EU:n alueella. JARI TAMMINEN Huhtikuun Ilmastomarssille on jälleen kutsuttu puhumaan ilmastoliikkeen supertähti Greta Thunberg. ”ALUSTAPALVELUIDEN ON YRITETTÄVÄ OSTAA LISENSSIT KAIKKEEN, MITÄ KÄYTTÄJÄT JAKAVAT”
10 • 2 / 2019 Vallitsevan talousmallin haastaminen on harvinaisuus. Yksi luonnos toisenlaisesta taloustodellisuudesta on osallisuustalous, jonka kokeilua Suomeen on ajanut jo kohta kymmenen vuotta Parecon Finland järjestö. MARKKINATALOUDELLE VAIHTOEHTOA HAKEMASSA O SALLISUUSTALOUS pyrkii talouden, de mokratian ja ekolo gisen kestävyyden liittoon. Suomessa aiheen parissa uu rastavat jo yhdeksättä vuotta Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen. Vuonna 2010 he perustivat hankkeen sa työkaluksi osallisuustalouden asian tuntijajärjestön Parecon Finlandin. Jauhiainen ja Mäkinen ajavat Suo meen osallisuustalouskokeilua. Osal lisuustaloudessa on kyse ekonomisti Robin Hahnelin ja yhteiskuntafilosofi Michael Albertin kehittämästä talous tieteellisestä mallista, joka on vaihto ehto markkinatalouksille. Se perustuu demokraattisiin yrityksiin, jotka teke vät yhteistyötä kuluttajien kanssa. Jauhiainen ja Mäkinen näkevät eri laiset markkinatalouden muodot pe rustavalla tavalla epäonnistuneiksi järjestelmiksi. ”Nykytalous käytännössä käskyttää yrityksiä ja yksilöitä pahentamaan il mastonmuutosta, koska haitat eivät näy hinnoissa. Myöskään työttömyyt tä ei kyetä poistamaan ja eriarvoisuus on jatkuvaa”, Jauhiainen kommentoi. KIRJASSAAN Hyvinvointivaltion vasta isku kaksikko kutsuu Suomea ”par haaksi kapitalismiksi”, mutta heidän mielestään Suomessa tulisi rohkeasti kehittää parempia ratkaisuja. ”Markkinatalouden ongelmat ovat läsnä myös hyvinvointivaltiossa, vaik ka siellä niitä on vähemmän”. PARECON FINLANDIN esittämä vaih toehto, osallisuustalous, toimisi ha jautetusti ja demokraattisesti. Idean aatteelliset juuret ovat klassisessa va pausajattelussa, anarkismissa ja li bertaarisosialismissa. Osallisuusta lous vaihtaisi kilpailueetoksen tilalle yhteistyön. Osallisuustaloudessa jokainen voi si tehdä päätöksiä kahdessa roolissa: työntekijänä ja kuluttajana. Arkisissa ostoksissa he äänestäisivät lompakoil laan. Julkiset hyödykkeet olisivat sa malla viivalla. Asuinalueen kuluttajat voisivat päättää antaa osan tuloistaan vaikkapa julkisen liikenteen tai van hustenhoidon parantamiseen. Yrityksissä työntekijät suunnitteli sivat työtään parhaaksi katsomallaan tavalla. Yritysten tuotantoarviot vai kuttaisivat siihen, miten ne saisivat resursseja muilta talouden toimijoilta. Luonnonvaroja tai muita yhteisiä re sursseja tuhlaavat yritykset joutuisi vat kehittämään uusia, tehokkaampia ratkaisuja – muussa tapauksessa hei dän tarvitsemansa resurssit menisivät tuottavampiin projekteihin. Osallisuustaloudessa hintoihin si sällytettäisiin yhteiskunnalliset ja ym päristölliset kuluerät. Laajoja haittoja arvioisivat asian tuntijat. Päästöjä ja niiden vaikutusta hintoihin tutkisivat ilmastotieteilijät, biologit ja ympäristötaloustieteilijät. Paikallisia ympäristöhaittoja ilmoit taisivat alueen asukkaat. ELYkes kukset tutkisivat ja välittäisivät tie dot eteenpäin Tilastokeskukselle, joka keräisi tiedot yritysten tuotan nosta ja asuinalueiden kulutuksesta. Tilastokeskuksen keräämä hintadata olisi avointa ja päivittyisi jatkuvassa yritysten ja kuluttajien vuorovaiku tuksessa. ”Tarvitsemme kaukokatseisen idean demokraattisesta, tehokkaasta ja oikeudenmukaisesta talousjärjestel mästä. Osallisuustalous on mielestäm me erittäin pätevä lähtökohta tämän keskustelun aloittamiseen”, Jauhiai nen esittää. JAUHIAINEN JA MÄKINEN pitävät suomalaista taloutta koskevaa keskus telukulttuuria monilta osin ontuvana ja vääriin asioihin keskittyvänä. Suu relta osin poliittisista ja ideologisista poteroista käsin käytävässä keskus telussa on useimmiten taustaoletuk sena markkinataloudessa toimimi nen eikä järjestelmän haastaminen. Vaihtoehtoiset näkemykset talouden järjestämiseen ohitetaan olankohau P ARECON FINLAND on 2010 perustettu vapaaehtois voimin toimiva asiantuntijajärjestö, joka pitää työpajoja ja osallisuustaloutta käsitteleviä luentoja, kääntää aihetta koskevaa artikkelija tieto kirjallisuutta suomeksi ja ajaa Suomeen osallisuu s talouskokeilua. Sen perustajajäsenet Jauhiainen ja Mäkinen ovat julkaisseet kirjan Hyvinvointivaltion vastaisku (2017) sekä kirjoittaneet muun muassa The New York Timesiin, Jacobin Magazineen ja Ylelle. Parecon Finland Talous
2 / 2019 • 11 TEKSTI IIDA SIMES TEKSTI SANTTU PAANANEN KUVA AAPO HUHTA MARKKINATALOUDELLE VAIHTOEHTOA HAKEMASSA tuksella vedoten niin sanottuihin rea liteetteihin. Kapitalistista realismia puhtaimmillaan! Kapitalistinen realismi on yhteis kunnallistunut mielentila, jossa ka pitalismi on ainoa mahdollinen kuvi teltava talouajärjestelmä. Käsitteen esitteli Mark Fisher vuonna 2009 il mestyneessä kirjassaan. Kapitalistinen realismi nojaa muun muassa filoso fi Slavoj Žižekin esittämään väittee seen, että ”on helpompi kuvitella maa ilmanloppu kuin kapitalismin loppu”. Jauhiainen kritisoi myös hyvin vointi valtiokeskustelua. ”Suomessa ei ole selkeää visio ta hyvinvointivaltion parantami sesta. Keskustelu on yksityiskohtien näpräämistä, ja tähänastiset saavu tukset otetaan itsestäänselvyyksinä pyrkien pitämään kiinni niistä hyvistä asioista, joita ollaan menettämässä. Markkinatalouteen suhtaudutaan lii an positiivisesti, vaikka sen ongelmat ovat kiistattomat. Hyvinvointivaltio on näinkin menestynyt malli, kos ka siinä on pystytty näitä ongelmia paikkaamaan.” Mäkinen näkee Suomella olevan paljon mahdollisuuksia nostaessaan esille esimerkiksi hyvinvointi valtion rakentamisen, sosiaalipolitiikan ja hyvinvointitutkimuksen historialli sia saavutuksia. Hän esittää, että poh joismainen osallisuustalous voisi ol la hyvin vointivaltion seuraava suuri askel. ”OSALLISUUSTALOUS on hyödyllinen työkalu kaikille riippumatta siitä, on ko markkinaliberaali, maltillinen hy vinvointivaltion puolustaja tai anti kapitalisti. Se on esimerkki siitä, että kauko katseiset visiot uudesta talou desta ovat mahdollisia – myös paljon parjatun taloustieteen kentällä. Ai heesta tarvittaisiin kuitenkin paljon enemmän tutkimusta, sekä teoriassa että käytännön kokeiluissa”, Jauhiai nen ja Mäkinen toivovat. ”O NNELLINEN VANHUUS” luki kaikkein aikojen yhdek sännen Voimalehden kannessa syksyllä 2000. Kuvas sa nauroi valokuvaaja Natalia Baerin isomummi pin kissä toppatakissa. Sisäsivuilla paljastui asioiden raskaampi tola. Baerin tekemän kuva reportaasin kuvateksteissä kerrottiin mummin sairastumisesta ja tsemppihengestä, jotka välittyivät Baerin ottamista kuvista kosket tavasti sekä rehellisesti. Kuvateksti kertoi, että mummi oli lyhistynyt Stockmannin tavarata lon kahvilassa ja viety sairaalaan. Hemipareesi eli osittainen aivohal vaus oli muuttanut hänen elämänsä itsenäisestä aktiivivanhuudesta sairaaloiden vuodeosastojen asukiksi. Mummia riepoteltiin sairaaloista laitoksiin, osastolta toiselle: ”Mummi takaisin Koskelassa, nyt kuuden hengen huoneessa”, kirjoit ti Baer. ”Mummia nukuttaa kovasti. Koko yönä ei saa nukkua, kun ai na joku ravaa. Ikinä ei saa levätä ja olla hiljaa.” Yhdeksäntoistavuotta myöhemmin Voiman tavoittama Baer muis taa tuon ajan hyvin. ”Pahinta olivat mummin sairauden alku ja lop pu. Siihen väliin mahtui kuitenkin kymmenen oikein hyvää vuotta.” BAER MUISTELEE KUINK a sairauden alussa mummi oli epätoivoinen, kun kuntoutus sujui niin hitaasti. ”Entinen kilpatanssija ei meinannut millään hyväksyä tilaa, jossa toinen puoli kehoa ei toimi”, kertoo Baer. Reportaasissaan Baer kirjoitti: ”Olimme mummin kanssa ostamassa talvikenkiä. Mummin mieles tä kotona olisi vaikka kuinka monet eikä uusia tarvitsisi ostaa. Kinas teltiin, onko rollaattorin ja korkeakorkoisten saappaiden yhdistelmä paras mahdollinen. Mummista olisi.” Baer muistaa joutuneensa taistelemaan mummin hoidon puolesta. ”Silloin puhuttiin paljon siitä, miten vanhukset haluavat aina olla kotona ja mahdollisimman pitkään. Ei mummi kuitenkaan olisi pär jännyt kotona, ei hän osannut pukeutua eikä käydä vessassa.” Lopulta mummille löytyi hoitokoti. ”Ymmärsin silloin, että laitos hoitoon päästään eikä jouduta”, huokaa Baer. Sukulaiset veivät hoito kotiin paljon valokuvia. Ne eivät esittäneet pelkästään mummin rak kaita, vaan myös häntä itseään sellaisena kuin hän oli ollut. Tavoite oli, että niiden kautta myös henkilökunta ymmärtäisi minkälaisen mimmin kanssa nämä ovat tekemisissä. ”Invataksi toi lopultakin mummin viikonlopuksi lomalle. Värjättiin hiukset ja saunottiin”, kirjoitti Baer reportaasissaan. ”Mummi oli menossa ystävänsä synttäreille, ja hänestä oli tärkeää näyttää siellä mahdollisimman hyvältä, eikä miltään haamulta”, ker too Baer nyt. PAKOTETAAN BAER VIELÄ muistelemaan ihka ensimmäistä Voima lehteä 1/1999. Siihen hän kuvasi kasviskokit Mirka Muukkosen ja Anna Särkisillan. Jutun kirjoittanut Salla Tuomivaara esitteli puna juuripastan lisäksi vegaanisanan, jota ei laajasti tunnettu. ”Meidän piireissä se oli jo silloin tuttu sana”, nauraa Baer ja tarkentaa, että ”meidän piirit” tarkoittaa kansalaisjärjestöissä toi minutta aktiivisti ja hippiporukkaa, joka polkaisi Voimalehden käyntiin. (Sanaa ”hipsteri” ei myöskään käytetty vielä tuolloin!) Eikä pari vuosikymmentä sitten ollut tyypillistä, että nuorten vegaanihippiaktivistien lehdessä hehkutettaisiin vanhusten oikeuksista. Voimaa oli mahdotonta lokeroida valmiisiin muotteihin. Voima teki omat muottinsa. Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Juhla vuoden sarjassa pa lataan aiheisiin ja teemoihin, joita Voimassa on käsi telty parin vuosi kymmenen aikana. RAPORTTI ONNELLISESTA ELÄMÄSTÄ
12 • 2 / 2019 Kulttuurihäirintä Eläinoikeusaktivistit ovat kuvanneet tuotantoeläinten oloja salaa reilun vuosikymmenen ajan. Nyt kuvat päätyivät vastamainokseen. TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA VOIMA / HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Tutkimusmatkoja normaaliin V IER AILU ruokakau passa on arjen ru tiineista arkisimpia. Kierros hyllyjen vä lissä tuttua reittiä seuraillen ja tuttu jen tuotteiden lapioiminen ostosko riin tai kärryyn ei todennäköisesti herätä suuria tunteita. Tunnelma voi kuitenkin muuttua, mikäli samalla miettii, millaisten prosessien kautta elintarvikkeet ovat kaupan hyllyille päätyneet. Tuottajat ja kauppiaat eivät yleen sä tähän pohdintaan kannusta, vaikka pieni osa pyrkiikin luomaan positiivi sia mielikuvia ruuan eettisestä tai eko logisesta tuotannosta. Mediassa aihetta käsitellään kaksi jakoisesti. Kun vuonna 2006 joukko eläinoi keusaktivisteja astui salaa broilerihal liin valokuvaamaan, tavoitteena oli dokumentoida tuotantoeläinten elä mää juuri sellaisena kuin se on. Akti vistit eivät odottaneet löytävänsä mi tään erityisen järkyttävää, eikä kuville oltu kovin tarkasti mietitty käyttöä. Aktivistit kävivät useilla tiloilla, valo kuvasivat ja videoivat mitä näkivät, ja poistuivat paikalta jättämättä jälkiä. Juuri kukaan ei tiennyt tästä pienen porukan työstä mitään. Videot julkaistiin Yleisradion AStudiossa marraskuussa 2007. Täs tä alkoi Suomessa julkinen keskustelu tuotantoeläinten oikeuksista, ja se jat kuu edelleen. Vaikka aihetta käsitelleet toimit tajat ovat olleet aidosti ja avoimesti järkyttyneitä näkemästään, se ei ole muuttanut tiedotusvälineiden suh tautumista eläinten käyttöön. Kuvia esitellään lehdissä, joissa samoja eläi miä tyhjiöpakkauksissa mainostetaan kuluttajille, ja videoita näytetään ka navilla, joiden kokkiohjelmissa pihvi paistuu tuttuun tapaan. YKSI BROILERIHALLIEN kuvaajista oli Kristo Muurimaa. Hän on ollut muka na eläinaktivimissa jo vuodesta 1996 ja perustelee salakuvauksia ihmisten oikeudella tietoon. ”Eläinoikeusliikkeessä on aina ollut ajatus, että mikäli ihmiset tietäisivät, mitä tuotannossa tapahtuu, se johtaisi muutokseen.” Tai kuten Paul McCartneyn nimiin pantu toteamus kuuluu: ”Jos teurasta moissa olisi lasiseinät, kaikki olisivat vegaaneja.” ”Ihmiset eivät tiedä, miltä eläintuo tanto näyttää. Ja jos he tietävät, usein he haluavat sulkea silmänsä ja olla us komatta”, Muurimaa sanoo. Esimerkki silmien sulkemisesta oli Muurimaan mielestä tapaus, jossa eläinoikeusliikkeellä oli takavuosina ulkomailta peräisin olevaa kuvama teriaalia tuotantolaitoksilta. Se ei kui tenkaan tehonnut toivotulla tavalla. Vastaväitteet kuuluivat, ettei tällaista tapahdu Suomessa. ”Sen halusimme osoittaa vääräksi. Halusimme kuvamateriaalia, joka va kuuttaa yleisön siitä, että tilanne on täällä sama kuin muuallakin.” Aktivistipiireissä oli tiedetty jo pit kään, että kuvil le olisi tilausta. Sen täyttäminen oli mahdollista 2000luvun en simmäisen vuosi kymmenen puolivälissä. ”Siedettävän hyvälaatuisista digikameroista oli tullut niin edullisia, että pystyimme ostamaan niitä opiske lijabudjetilla. Eivät ne kamerat hyviä olleet, mutta niiden avulla kykenimme tekemään kampanjan.” ELÄINOIKEUSAKTIVISTIT joutuvat ta sapainottelemaan viestinnässään. Toi saalta liian karut kuvat voivat karkot taa ahdistuneen yleisön, ja toisaalta liian siloteltu kuvasto menettää iske vyyttään. Tämän ohessa pitää miettiä, kuuluuko vakava asia viestiä aina va kavasti, vai kannattaako ajoittain tur vautua myös huumoriin. ”Olemme pitkään käyttäneet paro diaa. Parodialliset viestit eivät suora naisesti viesti eläinten kärsimyksestä, vaan enemmänkin siitä, mikä siihen kärsimykseen johtaa ja ketkä sitä teke vät. Esitämme yritysten vastuuseen ja ihmisten kulutustottumuksiin liittyviä huomioita”, Muurimaa kertoo. ”En pidä ongelmana, että eläinten kärsimyksistä viestitään mustaan huu morin keinoin. Aiheet saattavat olla niin vaikeita, että huumori voi vapaut taa keskustelua”, Muurimaa jatkaa. Esimerkkinä tästä tehokeinosta toi mii vuonna 2007 tehty tarra. Siinä nä kyy karsinaan jätetty kuollut sika, jota sen laji toverit ovat syöneet. Tarrassa lukee ”Hei kaverit. Musta tuntuu, et tä Masalla on jotain hätänä”. Muuri maan mielestä mustan huumorin kautta voi pikemminkin alleviivata ti lanteen traagisuutta kuin nauraa itse tilanteelle. ”Parodia saattaa puhutella tavalla, joka läpäisee suojamuurin, jonka ihmi nen nostaa kohdatessaan ahdistavaa ja asiapitoista viestintää. Siinä saat taa olla sellainen mahdollisuus, jonka hyödyntä minen on aika olennaista vaka vistakin asioista puhuttaessa.” Toisinaan myös se, että normaalisti pii lossa pysyvät kuvat yhdistetään arki siin kokemuksiin tavalla, joka tekee niiden keskinäisen riippuvuussuh teen näkyväksi voi tarjota katsojalle uusia tapoja hahmottaa maailmaa. Kuten nyt vaikka sen, että ne pienis sä kopperoissa koko elämänsä viettä vät kanat ja kaupan hyllyltä löytyvät kananmunat ihan oikeasti liittyvät toisiinsa. KANSAKUNTA A JÄRKYTTÄNEET ku vat on otettu paikoissa, joissa tuhannet ihmiset työskentelevät. Ne eivät esitä mitään poikkeuksellista vaan pääosin laillista eläintenpitoa. Erottava tekijä onkin siinä, miten mikäkin on nor malisoitunut eri ihmisille. Normali soituminen helpottaa kärsimyksen kohtaamista. ”Tuottajat menevät töihin samaan paikkaan, johon minä menen järkytty mään. Jos eläimen ymmärtää tuotan tovälineenä tai olentona, jonka kuu luukin elää niin kuin ne nyt elävät, ei siinä tietenkään näe mitään erikoista. Näkökulmien erilaisuus on valtavan mielenkiintoinen asetelma”, Muuri maa toteaa ja sanoo tehneensä ”tutki musmatkoja normaaliin”. Jatkossa pitää päättää, miten suh tautua tähän normaaliin. Kuinka toi mia, jos haluaa muuttaa sen, mitä ko emme normaaliksi? Eläinten oloihin liittyviä päätöksiä tehdään yhteiskunnassa kolmella ta solla: yksilön, kaupan ja tuotannon se kä valtionhallinnon tasoilla. ”Helpointa – ja samalla myös ehkä vaikeinta – on muuttaa omaa toimin taansa.” Seuraava taso on tuotannon ja kau pan taso. ”Moni raivostuu näille tuottajille, mutta raivo yksittäisiä ihmisiä koh taan ei ole hedelmällistä. Pitäisi suun nata raivo siihen järjestelmään, joka mahdollistaa ja kannustaa tähän.” Vaikuttavin taso on poliittinen muutos. ”Kolmas askel on se, että meidän pi tää muuttaa lait ja normit. Tähtäimen pitää olla ylempänä kuin yksilössä.” Tällä hetkellä muutosta tapahtuu yksilöiden ja kaupan tasolla, mutta Muurimaan mukaan ei politiikassa. Yksikään puolue ei ole vielä valmis esimerkiksi asettamaan eläinten oi keuksia kynnyskysymykseksi hallitus neuvotteluissa. ”Kuvauskampanjoiden keskeinen tavoite on nostaa tämä aihe uudes taan ja uudestaan keskusteluun, jot ta sen merkittävyys kasvaisi. Eikä ole mikään pikkukysymys, kuinka yhteis kunnan ruoka tuotetaan. Mikäpä olisi keskeisempää.” ”MEIDÄN PITÄÄ MUUTTAA LAIT JA NORMIT. TÄHTÄIMEN PITÄÄ OLLA YLEMPÄNÄ KUIN YKSILÖSSÄ.”
2 / 2019 • 13 To im itu ks ell ist a ain eis to a aluamme tehdä asiat omalla tavallamme. Kilpailijamme Lidl on jo lopettanut häkkikananmunien myymisen ja Kesko on ilmoittanut luopuvansa niistä. Meillä asiakas on kuitenkin kuningas, ja jätämme moraalisen valinnan Sinulle. Siksipä tiedätkin, että astuessasi ovestamme sisään astut samalla Suomen suurimpaan häkkikanalaan. Tule jakamaan arkiset kokemukset ja ruuantuotannon todellisuus kanssamme. TYHMÄ
14 • 2 / 2019 Anni Lötjönen toimi 15 vuotta sosiaalialalla, kunnes sai burnoutin. Nyt 35vuotias Lötjönen laulaa punkyhtye Huorassa, haaveilee raksasiivoojan duunista sekä tahtoisi avata bordellit Suomeen. TEKSTI ANTTI KURKO KUVA ANNIKA PITKÄNEN Ei Huora, vaan Anni Henkilö
”T ÄMÄ rokken rollelämä al kaa heti nä kyä. Ei tätä kannata aloit taa yli kol mekymppisenä, kun tässä vanhenee viikonlopussa vuoden verran”, Anni Lötjönen nauraa ja istahtaa teekup pinsa kanssa pöytään Tampereen Klubilla. Huoralla on ollut edellisenä viikonloppuna keikka Lahdessa ja 17 tunnin reissu vei laulajasta mehut. Provosoivaa nimeä kantava yhtye ei ole noussut julkisuuteen ainoastaan esiintymällä suurimmilla suomalaisilla festivaaleilla. Aamu lehti teki yhtyeestä ison jutun viime joulukuus sa, mutta siisti yhtyeen nimen muotoon Prostituoitu ja pois ti haastattelussa esiintyneet kirosanat. Jutun pystyi luke maan verkosta alkuperäisenä mikäli oli yli 18vuotias digi lehden tilaaja. Aamulehti ei ole ainoa, jo ka on nimeen tarttunut. Lötjö sellä kesti pitkään tajuta, että moni luu lee nimen tarkoittavan häntä itseään. ”Jengi on tullut huikkaamaan, että ”hei huora” ja mä olen joutunut sano maan niille, että ”mun nimi on Anni, oon Huoran laulaja”. Eihän Popedan kaan laulajan nimi ole Popeda vaan se on Pauli”, laulaja ihmettelee. VIELÄ VUONNA 2015 Anni Lötjönen ei ollut muusikko. Hän reissasi, kävi keikoilla ja työskenteli ohjaajana Tam pereella nuorten kohtaamispaikassa, johon teiniikäiset nuoret suuntasivat koulun jälkeen. Päivittäisissä kohtaa misissa tulivat esiin nuorten ongelmat ja huolet joihin aikuiset työntekijät tar josivat tukea. Joidenkin kohdalla pa hoinvointi oli niin suurta, että heitä oli pakko ohjata ammattiavun piiriin. Toi sinaan apua oli kuitenkin vaikea saada. ”En ole ’systeemiä’ vastaan koska se suurimmaksi osaksi myös toimii. Vali tettavasti välillä tuli eteen niitä tapauk sia, jossa sanottiin ettei voida antaa apua, kun määrärahat on loppu. Sit ten sulla on vieressä viiltelevä teini, jo ka tarvitsisi akuutisti hoitopaikan. Oli hirveää yrittää sanoa, että odotellaan tässä puoli vuotta ja sitten helpottaa”, Lötjönen huokaa. MUIDEN IHMISTEN auttaminen on vahvasti Lötjösen perusluonteessa. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä em paattisia kuin hän. Vuonna 2015 Suo mi vastaanotti yli 32 000 turvapaikan hakijaa ja keskustelu pakolaisuudesta alkoi kärjistyä. Odinin soturit marssi vat kaduille, polttopullot lensivät vas taanottokeskuksiin ja rasistisesta pu heesta tuli arkipäivää. Samaan aikaan Lötjösen oma jaksaminen osoitti ensi merkkejä hiipumisesta. ”Yhtäkkiä vaan huomasi, että ympä rillä on helvetisti vihaista jengiä ja tun nelma alkoi käydä todella raskaaksi. Oma sietokyky ihmisten pahalle olol le aleni. Kun tekee sosiaalityötä niin ei siinä voi olla itse huonona, kun yrittää auttaa toisia ihmisiä, jotka voivat huo nosti. Se yhtälö ei vaan toimi,” Lötjö nen sanoo. Lötjönen on vuosien aikana ha kenut helpotusta huonoon oloonsa niin lenkkipoluilta kuin juhlimises ta, mutta kummastaan ei ollut ”kerta kaikkiaan mitään apua”. Bodaamisen ja bailaamisen sijaan ongelmavyyhti alkoi purkautua terapian myötä. Siellä myös löytyi päätös irtisanoutumisesta sosiaal ialalta. Oli vaikeaa myöntää it selle, ettei ollut työkykyinen. ”Kaikkien niiden työvuosien jäl keen vasta burnout auttoi ymmärtä mään, miten huonovointinen ihminen näkee maailmaa. Meidät on kasvatet tu uskomaan, että on kunniallista pai naa töitä pää kolmantena jalkana. Kuvitellaan, että taivaan porteilla an netaan kirkkaampi kruunu siitä, että oot ollu joka vitun päivä töissä”, Löt jönen sanoo. REILUN KOLMEN VUODEN mittainen hoito on nyt ohi ja elämä on vihdoin alkanut näyttämään aurinkoisemmat puolensa. Edessä on muutto yhteen poikaystävän kanssa ja palaaminen takaisin työelämään kunnes syksyllä alkaa koulu. Lötjönen on nimittäin ha kenut opiskelemaan uutta alaa, paluu takaisin sosiaalityön pariin ei ole enää mahdollista. Tällä hetkellä haaveena on löytää väliaikaiseksi työksi jotain fyysistä työtä esimerkiksi varastolla tai rakennussiivoojana. Musiikin tekeminen on myös ko hentanut henkistä hyvinvointia. Sen kautta pääsee huutamaan pois pahaa oloa. Yleisölle esiintyessä tiedostaa hy vin mitä päästää suustaan ja joidenkin kappaleiden kohdalla on tullut alaston ja herkkä olo, mutta samaan aikaan se on myös voimaannuttanut. Tavallaan sosiaalialalta musiikki maailmaan siirtyminen on ollut hyppy ojasta allikkoon. Teinit ovat vaihtuneet kuuntelijoihin ja työyhteisössä ollaan tekemisissä tunteiden ja jaksamisen kanssa. Ala on varsin miehinen ja nais puolisia juttukavereita on musiikkipii reistä välillä vaikea löytää. Puheen aiheista huomaa naisten poissa olon. Menkoista ja tunteista saa harvemmin puhua. VAIKKA MONESSA Huoran kappalees sa on vahva henkilökohtainen lataus, niin Lötjönen tunnustaa, että esiinty jänä hänellä on tarve laulaa muista kin aiheista kuin omista tunteista tai rockin ilosta. Moni asia nimittäin yh teiskunnassa turhauttaa. ”Olen seurannut tätä keskustelua siitä riittääkö vanhuksille hoitajia. En ymmärrä, että miten päättäjät voi ku vitella, että asiat parantuisivat tehosta malla. Jengi on jo valmiiksi väsynyttä ja sitten pidennetään työaikaa ja leika taan lomarahoista. Nuorisotakuukaan ei mennyt ihan maaliin”, Lötjönen lis taa kiukkua herättäneitä asioita. Lötjöselle ikävät asiat on helppo kir joittaa sanoiksi. Musiikkia on vienyt myös eteenpäin ajatus siitä, että sanoi tuksilla voi laajentaa jonkun toisen maailmankuvaa. Uu della Kosto elää! levyllä lau letaan muun muassa kansan kahtiajakautumisesta, asun nottomuudesta ja sosiaalipal velujen tilasta. Kappaleilla esiintyvästä turhautumisesta huolimatta Anni Lötjönen ei suostu ole maan punkkari, joka ajattelee, että kaikki poliitikot ovat perseestä. Poli tiikkaan kuuluu myös se, että ihmisten täytyy pitää ääntä ajaakseen muutosta. Olennainen osa on se, että kritiikin li säksi pitäisi olla myös jotain mitä tar jota tilalle. LÖTJÖSEN TOIVE ON , että yhteiskun ta antaisi mielenterveys ja päihde puolen kuntoutujille riittävästi aikaa toipua. Taloutta ei pitäisi myöskään kiristää silloin, kun ihmisellä menee jo valmiiksi huonosti, koska se vain ka saa uusia ongelmia vanhojen päälle. Jotta ihminen kuntoutuisi, hän tarvit see myös tukitoimia kuten kuntoutusta tai terapiaa. Yksi asia on vielä tärkeä Lötjöselle: Huorasta pitäisi tehdä ”ilosana”. Maail massa on paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta saa läheisyyttä, ja jos sitä olisi mahdollista hankkia rahalla, niin sehän olisi vain hieno juttu. ”Mun yksi poliittinen tavoite on saa da bordellit Suomeen. On karua, että kaikki eivät saa läheisyyttä esim. ulko näön, sosiaalisten taitojen tai muun haasteen takia. Toisen ihmisen koske tus on tärkeä osa mielenterveyttä ja hyvinvointia. Se auttaa meitä voimaan paremmin”, Lötjönen sanoo vakavana. Puhuttiin sitten halauspalvelusta, seksityöstä tai pelkästä kädestä pitä misestä, niin näiden tulisi olla laula jan mukaan mahdollisia ilman häpeää ja rikollisuutta. Palvelut tuotettaisiin kunnallisesti ja alalle voitaisiin työllis tää ja kouluttaa mahdollisimman pal jon ihmisiä. Ei kuitenkaan aktiivimallin kautta? ”Ei! Ihmiset voi paremmin, kun meille ei vain osoiteta sitä paikkaa mi hin mennä, vaan saataisiin itse päät tää missä työskennellään”, Lötjönen hymyilee. ”EIHÄN POPEDANKAAN LAULAJAN NIMI OLE POPEDA.” 2 / 2019 • 15
www.avointaidekoulu.net HUMAKIN ERIKOISET Englanninkielinen yhteisöpedagogi (AMK) -tutkinto Bacherlor´s Degree Adventure and Outdoor Education, full-time studies Kulttuurituottaja (AMK) , monimuoto – tutkinto kokonaan verkossa – myös suoraan toisen asteen jälkeen Yhteisöpedagogi (AMK), työyhteisön kehittäjä , monimuoto HAE YHTEISHAUSSA 20.3.-3.4.2019 Kulttuurituottaja (AMK) Tulkki (AMK) Viittomakielen tulkkaus Puhevammaisten tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus Yhteisöpedagogi (AMK) ja (ylempi AMK) Opiskelitpa kampuksilla tai verkossa, tutkintoa tai avoimen AMK:n opintoja, Humakissa kouluttaudut yhteiskuntaa kehittäviin ammatteihin. www.humak.fi/opiskelijaksi/yhteishaku KUTSU KASVATUSJA TAIDEALALLE TULEVAISUUDEN OPETTAJAKSI S t e i n e r p e d a go gin e n lu o v a j a e lä v ä ko u lu t u s t i e www.snellman-korkeakoulu.fi AVOIMET OVET la 16.3. Steinerpedagogista opettajankoulutusta, yleisja taideopintoja meren äärellä Helsingin Jollaksessa.
10€ KOETKO YMPÄRISTÖAHDISTUSTA? HAE RATKAISUJA HALTIASTA! Suomen luontokeskus Haltia I Nuuksiontie 84, Espoo haltia.com I #HaltianJälki #MunJälki Kuuka usi Berliin issä! CREATE Valmentaudu jatko-opintoihin, kehitä taitojasi, panosta intohimon kohteeseesi täydellä sydämellä! YKSIVUOTISET OPINNOT ? CREATE EYE – taide & muotoilu ? CREATE WORD – skriva & tala ? TEATTERI ? TANSSI ? PSYKOLOGIA UUTUUS! ? LUONNONTIETEET & LÄÄKETIEDE ? OIKEUSTIETEELLINEN OHJELMA VÄSTRA NYLANDS FOLKHÖGSKOLA Haku viim. 5.8.2019 VNF.FI VI HR EÄ AJATUSPAJA VISION LEHTI 1 / 2019 www.vihreatuuma.fi ”Millaisena globaalit muuttoliikkeet näyttäytyvät meille? Tarinoita on monia, mutta kuka ne meille kertoo, mitkä niistä päätämme kuulla?” MAAILMA LIIKKEESSÄ Lue uusin teemanumero osoitteessa: Helsingin työväenopisto hel.fi/tyovaenopisto Arbis hel.fi/arbis Hygienpass, programmering, arkitekturpromenader och 95 andra kurser. Lavaruno, lintukurssi, loimilankanypläys ja 541 muuta kurssia. Kurssit ja ilmoittautuminen ilmonet.fi Kurser och anmälan ilmonet.fi
18 • 2 / 2019
2 / 2019 • 19 Kaikki virtaa Claes Anderssonille vanhuus on ajankohtaista. Hänen mielestään olisi hyvä, jos lakkaisimme tekemästä toisiamme hulluiksi. Elämänohjeiden antajaksi hän ei kuitenkaan suostu. TEKSTI JARKKO KUMPULAINEN KUVAT VELDA PARKKINEN C LAES ANDERSSONILLA on lapsenlapsilleen an nettavana yksi ainoa elämänohje: ”Älä kos kaan anna kenellekään ohjeita.” ”Ohjeethan ovat semmoisia, että jos ne ovat liian ennenaikaisia tai radikaaleja, niin ne torjutaan. Jos ne puolestaan ovat sopivia, ne torjutaan siksi, että ohjeiden antajaa pidetään hölmönä ja lapsellise na, koska vastaanottaja on jo tajunnut paremmin sen, mitä se toinen ehdottaa”, Andersson kertoo. Anderssonilla on omien sanojensa mu kaan ollut nyt hieman yli 81 vuotta aikaa pohtia elämän eri aloja ja aspekteja. Mo lempia on riittänyt. Andersson syntyi vuonna 1937, ja hän on edelleen aktiivinen kirjailija, jazz muusikko ja isoisä. Eläkkeelle hän on siirtynyt politiikasta sekä psykiatriaan erikoistuneen lääkärin työstä. Andersson on kirjoittanut runokokoel mia, romaaneja, tietokirjoja ja näytelmiä. Hän on ollut perustamassa vasemmisto liittoa ja Marraskuun liikettä. Lähes kym menen vuotta hän toimi vasemmistolii ton ensimmäisenä puheenjohtajana, ja 90luvun lamavuosina hän oli maamme kulttuuriministeri. Mielenterveystyössä hän oli aikan sa kumouksellinen toimiessaan Veikko lan parantolassa. Kyseinen hoitoyhteisö nojasi syvään demokratiaan sekä tasa arvoon potilaiden ja henkilökunnan välillä. Veikkolan ongelmaksi muodos tui se, etteivät osallisuutensa löytäneet potilaat tahtoneet parannuttuaan pois laitoksesta. NYT ANDERSSON KOKEE tulleensa van haksi. Vanhuus näkyy kävelyssä, liik keiden hitaudessa ja kulmikkuudessa. Raihnainen Andersson ei kuitenkaan ole. Päinvastoin. Myös ajatus on kirkas ja empaattinen. ”Vanheneminen tapahtuu hyvin no peasti, ehkä suurin piirtein yön yli. Sitä vain huomaa, ettei mikään oikein enää toimi, ei pysty kävelemään kunnolla, huo maa vähitellen väsyvänsä, ja sitten toteaa että okei, tämä on nyt sitten tämmöistä. Mutta on vanhuus parempaa kuin se toi nen mahdollinen vaihtoehto”, Andersson nauraa. Toinen vaihtoehto ei ole ollut vieras Anderssonin elämässä aiemminkaan. ”Olen ollut pari kertaa niin lähellä kuolemaa, että oma suhtautuminen on muuttunut ehkä vähän arkisemmaksi. Nyt kun tietää, että on jo aika vanha – loppusuoralla – niin pakkohan sitä kuo lemaa on miettiä paljon.” Kuoleman tiedostaminen ei kuiten kaan liity Anderssonin mielestä ainoas taan vanhuuteen. Se on Anderssonille keskeinen osa eheää elämän kokemusta. ”Kuolema on osa elämää, ja elämä il man kuolemaa on oikeastaan vain puo livalmista. Jos me torjumme ajatuksia Claes Andersson • s. 30.5.1937 Helsingissä • asuu Helsingin Jätkäsaaren yhteisötalossa • psykiatri, kirjailija ja jazz-muusikko • kulttuuriministeri 1995–1998 • kansanedustaja 1987–1999 • yksi vasemmistoliiton perustajista vuonna 1990 • vasemmistoliiton puheenjohtaja 1990–1998 • yksi Marraskuun liikkeen perustajista 1967 • kirjoittanut lähes 30 kirjaa ja runokokoelmaa Muotokuva
20 • 2 / 2019 kuolemastamme ja estämme omia kuolemaan liittyviä tuntoja, me rajoi tamme samalla elämänkokemustam me ratkaisevasti”, psykiatri rohkaisee. Vuonna 2009 kirjoittamassaan omaelämäkerrassa Jokainen sydämeni lyönti Andersson toteaa, että ”se joka väittää, että itse vanheneminen ei olisi helvettiä, valehtelee”. Syntymän ja vanhuuden välissä on kuitenkin suuri ”mutta”. Andersson jatkaa: ”Elettyäni elämän jossa minulla on ollut ilo ja onni olla mukana niin mo nessa, rakkaudessa ja ystävyydessä, intohimoissa ja haluissa ja tulevaisuu den uskossa, taisteluissa ja vastarin nassa, jossa olen kohdannut niin pal jon todellisuutta, niin monia ihania ja huikeita ihmisiä ja kohtaloita, monia maita, kieliä, kulttuureita, elinpiire jä ja ystävyyksiä, voinko olla muuta kuin iloinen ja kiitollinen? Juuri sii tä minä nykyisin kovin usein tunnen – kiitollisuutta”. ANDERSSONIN NÄKEMYSTÄ elämän luonteesta määrittää kaiken virtaa vuus. ”Elämähän on jatkuvaa muutosta, kehittymistä, kuolemista ja uudelleen syntymistä. Se ei koskaan pysähdy.” Muutos on pysyvä olotila, mutta sil ti ihminen osoittaa jatkuvasti kyvyt tömyytensä muutoksen edessä. Tämä on Anderssonin ajattelun ydinaluetta jo psykiatrin työn puolesta. Hänen mukaansa järkevyys on maailmassa poikkeus. ”Ihminen ei sitten kuitenkaan toi mi järkevästi. Meitä ohjaavat ihan muut vaistot ja tarpeet kuin järkevyys tai joku kollektiivinen lojaalisuus tai solidaarisuus.” Maailman saisi nopeasti kuntoon, mikäli asiantila olisi toinen. ”Esimerkiksi nälänhätä katoaisi maailmasta pelkästään sillä, että kym menen prosenttia maailman aseteolli suuden kuluista siirrettäisiin ihmisten ruokkimiseen.” Mutta jokin tottumuksen kaltainen estää meitä toimimasta järkevästi. ”Jos ajatellaan maapalloa, niin il mastonmuutoksen estäminen vaati si, että ihmiset muuttaisivat elinta pojaan. Mutta nythän tämä meno on semmoista itsemurhamenoa”, Anders son toteaa. SUURI ”PERUSHARHAMME” suhteessa luonnolle aiheuttamiimme ongelmiin on Anderssonin mukaan uskomus sii tä, että aina tulee uusi teknologia, jol la ratkaisemme ongelmat. Tyydymme odottamaan ulkopuolista tekijää. ”Näyttää siltä, että ihminen ei muuta toimintaansa tai jos muuttaa, niin vasta sitten, kun on pakko – siinä vaiheessa, kun tulee jokin katastrofi joka pakottaa ihmisen muuttumaan. Järkipuhe ei nyt näytä menevän pe rille. Josko koskaan…”, Andersson tuskailee. Kestävän yhteisen elämäntavan syntyminen vaatisi puuttumista ihmi syyden sisältöihin. ”Ilmastonmuutoksen ratkaisu vaa tisi, että ihminen luopuisi siitä harhas ta, että on luomakunnan kruunu tai kuningas. Ihminen on oikeuttanut it selleen tehdä mitä vaan luonnon kans sa – siis myrkyttää maa, myrkyttää il ma, myrkyttää metsät ja myrkyttää koko ympäristö niin, että se tulee vä hitellen elinkelvottomaksi.” VAIKUTTAVAN MUUTOKSEN pitää ta pahtua koko järjestelmän tasolla, mut ta se alkaa aina yksilöstä. Niin muutos onkin aina myös kas vatuksen keskeistä aluetta ja sukupol vien välistä. Aikuisuuden ja maailmas sa olemisen mallit kopioituvat toisiin ihmisiin, erityisesti lapsiin. Tähän pe rustuu Anderssonin antiohje, ettei oh jeita tule antaa. Positiivinen heijaste syntyy omasta maailmassa olemisen tavasta. ”Jos luulee vaikuttavansa lapsiin jollakin tavalla, niin se tapahtuu ai noastaan siten, kuinka itse toimii ja on tässä maailmassa”, Andersson täsmentää. Muutos ei ole helppoa Anderssonil le itselleenkään. Hän puhuu avoimesti omista vaikeuksistaan uhkapeliriippu vuutensa yhteydessä. Siitä puhues saan Andersson korostaa luopumi sen motiivin ambivalenttia luonnetta. Se tarkoittaa, että motiivi tai jokin asia on kaksijakoista tai kaksiarvois ta, kuten esimerkiksi vastakkaisten tarpeiden tai tunteiden yhtäaikainen esiintyminen. Niinpä tuhoisasta riippuvuudesta luopuminen on vaikeaa, koska riip puvuuden kohde tuottaa usein myös syvää nautintoa. Yksityisestä nautin nosta on vaikea luopua, vaikka sen tuhoisuuden jo tunnistaisi. Ilmaston muutoksen kohdalla elämäntapa riippuvuutemme tuntuu toimivan sa manlaisen ambivalentin piirissä. ANDERSSONIN Jätkäsaaren kodissa tehty haastattelu kestää kuvauksineen yli kolme tuntia. Ajatukset ja teemat virtaavat. Andersson puhuu Donald Trumpista, joka ajaa maailmaa hul luksi ”kaksoismerkityksellisellä kom munikaatiolla” ja kertoo, että vaikka vanhuudessa seksuaalisuus hiipuu, niin unissa fantasiat, elämänpotentia ja perversiot elävät vielä kirkkaina mah dollisuuksina. Hellyyden, kosketuksen ja läheisyyden tarve säilyy vanhuksen kin iholla. Vanhustenhoidon heitteillejättö tapauksien esille tulosta Andersson on tyytyväinen. ”Se on hyvä, että nämä epäkohdat ja rikokset tulivat esille nyt, koska se on takuu sille, että tämä idioottimai nen soteuudistus menee pieleen. Tä mä näyttää juuri sen, mitä tapahtuu, kun halutaan yksityistää tämän tyyp pisiä palveluita.” ”Jos sote toteutuu tämän ehdote tun mallin mukaan, niin se merkitsi si että 4–6 miljardia veronmaksajien rahoja siirrettäisiin näille isoille ter veysjäteille. Niille jotka nyt vain odot tavat kuolaten sitä, että koska rahat tulevat. Tämä on tuhon tie”, Anders son ilmoittaa. PSYKIATRIASSA NYKYISIN vallitse va ihmiskuva on Anderssonin mie lestä harhainen. Siitäkin huolimat ta, että jotkin asiat kehityksessä ovat myönteisiä. ”Nykyään on selvitetty aika paljon paremmin, mitä tapahtuu ihmisen ai voissa, selvitetty kaikki synapsit ja vä littäjäsubstanssit, mitä siellä on, ja mi ten ihminen siitä näkökulmasta toimii. Mutta samalla se on johtanut siihen, että psykiatriasta on tullut hyvin bio loginen ja yliuskoinen lääkkeiden siu naukselliseen vaikutukseen”, Anders son kertoo. Kun ihmisen psyyken osalta lääkä rinkoulutus keskittyy ainoastaan sii hen, miten aivot toimivat kemiallises ti, on Anderssonin mielestä ohitettu oleellinen. ”JOS LUULEE VAIKUTTAVANSA LAPSIIN JOLLAKIN TAVALLA, NIIN SE TAPAHTUU AINOASTAAN SITEN KUINKA ITSE TOIMII JA ON TÄSSÄ MAAILMASSA.” ”ILMASTONMUUTOKSEN RATKAISU VAATISI, ETTÄ IHMINEN LUOPUISI SIITÄ HARHASTA, ETTÄ ON LUOMAKUNNAN KRUUNU TAI KUNINGAS.”
2 / 2019 • 21 ”Siinä on unohdettu sellainen valta va tietomäärä, joka on ollut olemassa ja on edelleen: tieto ihmisen kommu nikaatiosta, ihmissuhteista, mitä per heissä tapahtuu vuorovaikutuksessa, hulluksi tekemisen mekanismeista, väkivaltaisista ihmissuhteista ja niin poispäin.” Rohkea samaistuminen on Anders sonin mukaan avain kohtaamiseen. Voidakseen auttaa ihmistä, tulee yrit tää ymmärtää tämän kokemuksia, taustaa ja tuntemuksia. Se ei kuiten kaan Anderssonin mukaan tapahdu oman maailmankuvan arvokehikossa tai vain oman ihmiskuvan hyvän elä män rajauksista käsin. Päinvastoin. ”Empatia on semmoinen perus sääntö.” 60-LUVULLA Andersson oli yksi Mar raskuun liikkeen perustajista ja ak tiiveista. Liikkeen tavoitteena oli ko hentaa alkoholistien, mielisairaiden ja vankien elinolosuhteita. Liike vaikut ti osaltaan siihen, että suomalaisten suhtautuminen mainittuihin ryhmiin muuttui humaanimmaksi. Andersson on kertonut toiminnan liikkeen parissa valaisseen hänelle yh teiskunnan tukahduttamisen ja syr jäyttämisen mekanismeja. ”Ihmisen hulluus viestii siitä, että yhteiskunnassa on jotakin hullusti. Siinä tapahtuu alistamista ja väkival taa”, Andersson on kirjoittanut kir jassaan Hulluudestamme ja hulluu destanne. Marraskuun liikkeen muut olivat vaikuttuneet Ronald Laingin anti psykiatrisista suuntauksista. ”Hän korosti, että joskus joku saat toi reagoida psykoosilla johonkin, esi merkiksi mahdottomaan tilanteeseen perheessä. Eli ainoa tapa selvitä oli sairastua.” Ihmiset siis tekevät toisiaan hulluk si. Yksi esimerkki hulluksi tekemises tä on ”kaksoissitova kommunikaatio.” Tyypillisiä esimerkkejä tästä ovat lau seet ”lakkaa tottelemasta minua” tai ”milloin päätit lopettaa vaimosi pa hoinpitelyn” ja niin edelleen. Järkeväs ti vastaaminen tulee mahdottomaksi. ”Kaksoissitova kommunikaatio voi tehdä sen, että toinen ei pysty reagoi maan sanottuun vaan joutuu ristipai neeseen eikä enää lopulta kestä vaan murtuu psyykkisesti.” Hulluksi tehdään toistolla ja etään nyttämällä kohde itseään koskevasta keskustelusta. Anderssonin mielestä nykymaailma on täynnä kaksoissito via tilanteita. ”Katso nyt esimerkiksi Trumpin tapaa toimia. Sehän on pelkkää hul luksi tekemisen yritystä. Sanoo yhtä, seuraavalla hetkellä sanoo toista, sit ten kieltää sen toisen ja sanoo jo jotain kolmatta.” Trump pitää epämääräisyydel lään Anderssonin mielestä maailmaa ottees saan. ”Mitä ne oikein ajattelevat, mitä ne oikein lupaavat, lupaavatko ne jotain – siis koko tämä kuvio. Hänen koko ta pansa toimia vastaa hulluksi tekemi sen skeemaa.” ANDERSSON KIRJOITTA A ja soittaa pianoa edelleen päivittäin. Pari päi vää ennen haastattelua hän jätti kus tantajalle viimeisimmän kirjansa ni meltään Seuraavaksi Jätkäsaari. Se on kolmas ja viimeinen osa hänen Ottonimisen kirjallisen hahmonsa elämän tarinaa. 13. maaliskuuta on puolestaan Globaré 2.0 ilmastokabareen ensiilta Viirusteatterissa. Nelihenkisessä työ ryhmässä on mukana Anderssonin li säksi hänen tyttärensä, kirjailija, näyt telijä ja ohjaaja Henriikka Andersson sekä tämän poika Daniel Andersson. Mukana on myös näyttelijä Niklas Häggblom. Kabareessa ryhmän kaik ki jäsenet näyttelevät, kirjoittavat sekä säveltävät yhdessä. Kaikesta tästä huolimatta Anders son kertoo huomaavansa sel keän eron vireydessään 70vuotiaan ja 80 vuotiaan itsensä välillä. Suomalai sen miehen keskimääräinen elinikä on 78 vuotta, ja on huimaa kuvitella, kuinka vanhuksien pää kestää väis tämättömän välittömässä läheisyy dessä. 81vuotias Andersson ei usko kuo lemanjälkeiseen. Kuolema on hänelle ”ei mitään”. ”Se on tietysti kerta kaikkiaan vai kea kuvitella mitä se ’ei mitään’ on. Mutta sitä se on, että kaikki lakkaa. Tietoisuus lakkaa ja ruumis ei ole enää olemassa. Tietysti joku tietoisuus si nusta säilyy jonkun toisen ihmisen muistissa, tai joku lukee jonkun rivin, jonka olet joskus kirjoittanut, mutta it se on poissa tästä maailmasta. Minä en jaksa innostua näistä kuoleman jälkei sistä fantasioista.” Teoria energian katoamattomuu den laista tuntuu kuitenkin viihdyttä vän Anderssonia. ”Tottakai on kiva, jos saan olla jo nain valkovuokon lehtenä Kaivopuis tossa. Energiahan on tuhoutumaton, eli energia ei voi koskaan kuolla. Mut ta pitää silti sanoa vähän niin kuin Pentti Saaritsa, että tietysti me huo nonnumme kun muutumme lämpö energiaksi. Että ei se nyt ole ihan sama asia, onko ihminen vai pieru.” Jos Andersson on oikeassa, meidän kannattanee satsata muutoksen ja uu delleen syntymisen mahdollisuuteen vielä ollessamme ihmisen muotoisia. Puut versovat taas kohta, tulee ke vät ja vaalit sekä kaikkea muuta yh teistä. Aurinko ja lämpö. ”EI SE NYT OLE IHAN SAMA ASIA, ONKO IHMINEN VAI PIERU.” ”KUOLEMA ON OSA ELÄMÄÄ, JA ELÄMÄ ILMAN KUOLEMAA ON OIKEASTAAN VAIN PUOLIVALMISTA.”
2 / 2019 • 23 Legenda TEKSTI IIDA SIMES Hullut vuodet ennen ja nyt P ARIISIN KEVÄT vuonna 1968 tarkoitti Sorbon nen yliopistosta alka neita mellakoita, joissa opiskelijanuoret ja po liisit ottivat yhteen. Maa ajautui yleislakkoon, kun teollisuuden työntekijät liittyivät protestiin. Vuotta 1968 kutsutaan Hulluksi vuodeksi. Näitä mellakoita muistellaan edel leen nyt, kun Pariisin suuret bulevar dit muuttuvat keltaliivien protestien näyttämöiksi. Voima tapasi legen daarisen ulkomaankirjeenvaihtajan Eeva Lennonin tämän Suomenvie railulla. Lennon vieraili Helsingissä kertomassa muistelmateoksestaan Eeva Lennon, Lontoo. Lennonin mie lestä myös nyt eletään hullua aikaa. Hän tekee rankan kärjistyksen kah den nykyään vaikuttavan ihmisryh män välillä. ”Hullua tässä on että roolit ovat menneet päälaelleen: suurkaupunkien eliitti on edistyksellistä, vihreää ja ym päristötietoista, ajelee polkupyörällä, kävelee, käyttää hyviä julkisia liiken nevälineitä, syö terveellistä kasvisruo kaa ja pysyy hoikkana. Eliitti ei välitä yksityisauton käytöstä, vaan on huo lestuneempi kaupunkien ilman saas tumisesta”, Lennon pohtii. Toisellakin ryhmällä on stereo typiansa: ”Globalisaatiossa syrjäytyneiden alueiden ihmiset ovat raskasta ruo kaa syöviä proletaareja, joilla ei ole varaa asua suurkaupungeissa ja jotka siksi joutuvat käyttämään omia auto jaan. He raivostuvat, kun bensan hin ta nousee.” Lennonin mielestä on suuri ongel ma etteivät eliittiä edustavat päättäjät ymmärrä eivätkä osaa kuunnella tätä toista ryhmää. LENNON TUNTEE Pariisin hyvin. Se on Lontoon ohella hänelle rakas kotikau punki. Pariisissa hänen uransa käyn nistyi 1960luvulla. ”Ranskan keltaliivit ovat tyypilli siä esimerkkejä näistä uusista prole taareista”, Lennon jatkaa nykypäivän mellakoista, ja hakee vertauskuvaa Kanaalin toiselta puolelta. ”Vuonna 2000 [Britannian pääministeri] Tony Blair joutui kestämään samanlaisen lakkoliikehdinnän, kun hän yritti nos taa bensaveroa. Sen jälkeen ei täällä [Britanniassa] yksikään hallitus ole uskaltanut nostaa bensaveroa. [Rans kan viimeisimmät presidentit Emmanuel] Macron tai François Hollande ovat tätä tyypillistä suurkaupunkien edistyksellistä eliittiä. He ovat menet täneet kosketuksensa tuohon uuteen proletariaattiin.” Myös vuonna 1968 Ranskan polii si kohteli opiskelijoita väkivaltaisesti ja äityi hakkaamaan jopa toimittajia. Barrikadeilla ei uskaltanut liikkua il taisin, vaikka toimittajilta pyydettiin raporttia koko ajan. Lennonin kolle goita pahoinpideltiin. Silti hän muis telee aikaa kaihoisasti. Pariisi oli täyn nä kaikkialle käveleviä ihmisiä, koska bensaa ei saanut mistään. Ja koska ih miset eivät istuneet autoissaan, he jut telivat keskenään. Eeva Lennon tarjoaa yllättävän näkökulman yleislakon ja liikenteen tapa turmatilastojen välillä. ”Vaikka maassa oli mellakoiden ai kaan väkivaltaa, niin ennen niitä nor maaleina viikonloppuina Ranskassa kuoli ihmisiä joukoittain, koska viikon loppulomille autoilevat ranskalaiset tappoivat toisiaan kolaroimalla liiken teessä”, Lennon hymyilee. Lakon bensapula pelasti siis ihmis henkiä. LENNON PITÄ Ä 1960–70luvun key nesläisyyttä hyvänä talouspoliittisena ideo logiana. Brittiläisen John Maynard Keynesin (1883–1946) ajatuksiin poh jautuva taloustieteellinen oppi nojaa valtion rooliin markkinoiden säänteli jänä. Muun muassa sosialidemokraat tiset aatesuunnat ja Pohjoismaisten hy vinvointivaltioiden talousmallit ovat noudattaneet keynesläisiä oppeja. Opin suurimpia purkajia ovat olleet Euroopassa muun muassa pääministe ri Margaret Thatcher 1980luvulla. Lennon hahmottelee Euroopalle aikajanaa. ”Jos sodan loppumisesta 1970luvun loppuun oli keynesiläisyy den aikakausi – ”les annees glorieuses” [kultaiset vuodet] – ja sitten puoles taan uusliberaali aikakausi vuoteen 2008 saakka, niin nyt on tullut pitkä populismin aikakausi. Se tulee jatku maan, jos talouselämä, ammattilii tot, hallitus ja vanhat puolueet eivät ryhdy mahdollisimman laajalla kon sensuksella tekemään uutta yhteis kuntasopimusta, jossa nimenomaan paneudutaan niiden syrjäytyneiden väestöryhmien ongelmiin.” Eeva Lennon on huolissaan briteis tä. Kunnon journalistin tavoin hän ei suostu purematta nielemään työlli syystilastojen informaatiota. ”Britanniassa on enemmän työttö miä kuin tilastot osoittavat, koska työt tömät tai osittain työttömät ovat naa mioituneet yrityksiksi, joista monet tekevät työtä alle minimipalkan.” • s. 6.12.1936, Helsinki • Valtiotieteen maisteri ja oikeustieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta. • Ulkomaankirjeenvaihtajana Pariisissa 1960-luvulla ja Lontoossa 1970luvulta lähes näihin päiviin. • Asuu Lontoossa. • Raportoinut muun muassa Uusi Suomi -lehdessä sekä Yleisradion radioja tv-lähetyksissä. • Puoliso Peter Lennon oli irlantilaissyntyinen journalisti. • Julkaisi syksyllä elämäkertansa Eeva Lennon, Lontoo. Sen on kustantanut Karisto. Eeva Lennon (os. Karikoski) Eeva Lennon signeeraa Helsingissä helmikuussa 2019. Eeva Lennon Pariisissa vuonna 1968. Legendaarinen reportteri Eeva Lennon ymmärtää uusien proletaarien raivon. Ee va Le nn on in ar ki st ot
Ääni ajattelulle. Tuomas Nevanlinna, filosofi vasemmisto.fi/tuomasnevanlinna/ Fysioterapeutti | Geronomi | Insinööri | Kuntoutuksen ohjaaja | Kuvataiteilija Merikapteeni | Restonomi | Sairaanhoitaja | Sosionomi | Tradenomi Haussa mukana myös master-tutkintokoulutukset. samk.fi/haku | hakuaika 20.3.–3.4. Satakunnan ammattikorkeakoulu *OKM:n kysely ammattikorkeakoulusta valmistuneille (2009–2018). Tutkitusti * laadukasta AMK-koulutusta suomeksi ja englanniksi! LUONNONKAUNISMESSUT KATTILAHALLI // SUVILAHTI // 22.-23.3.2019 MAHTAVA VALIKOIMA LUONNONKOSMETIIKK A A JA KOSOLTI MIELENKIINTOISTA OHJELMA A . Nuorten aikuisten koulu keskellä Lahtea. Lukuvuoden kestävät koulutukset valmentavat korkea-asteen opintoihin. Opiskelu oikeuttaa opintotukeen.
2 / 2019 • 25 Politiikka Filosofi Teppo Eskelisen mukaan demokratiaan suhtaudutaan kuin perintökalleuteen, jonka naarmuuntumisesta ollaan huolissaan, mutta jota ei koskaan uskalleta ottaa kaapista. Demokratian kehittäminen on vasta lähtökuopissa. Utopia radikaalidemokratiasta D EMOKR ATIA ei ole valmis vaan sen tulisi yhä elävöittää yhteiskunnallista mielikuvitustamme. Filosofina, yhteiskuntatietelijänä ja kansalaisaktivistina tunnettu Teppo Eskelinen on jo vuosia tutkinut demo kratiaa. Hänen uusin kirjansa Demokratia utopiana ja sen vastavoimat (Vastapaino, 2019) tutkii paitsi nykydemokratian tilaa, niin myös esittää radikaalidemokraattisen ajatuksen demokratiasta utopiana. Eskelisen mielestä demokratiaa erehdytään usein luulemaan valmiiksi instituutioksi. Sitä meidän sitten tulisi puolustaa arvaamattomilta populisteilta ja muilta ulkoisilta uhilta. Uhka demokratialle ei kuitenkaan tule ainoastaan vanhanaikaisen sotilasvallankaappauksen muodossa, vaan pikemminkin kansanvaltaa uhkaavat yhteiskuntamme demokratiaa rajaavat sisäiset tekijät. ”Demokratiaa vaalitaan jatkuvasti symbolina, tyhjänä instituutiona joka halutaan rajata mahdollisimman tehokkaasti, koska kansalta pelätään tulevan huonoja päätöksiä”, Eskelinen väittää. Tämä rajaaminen näkyi 2015 kesällä Kreikan hallitusneuvotteluissa. Tuolloin Eskelinen kirjoitti kirjansa ensimmäiset tiedostot. Vasemmistolainen Syriza-puolue oli tuolloin neuvottelemassa hallituksen kokoonpanosta ja linjauksista, mutta Euroopan johtajat tekivät kaikkensa mitätöidäkseen Kreikan demokraattisten vaalien tuloksen. Tämä tilanne johti Eskelisen pohtimaan ristiriitaa demokratian symbolisen arvostuksen ja demo kratian rajaamispyrkimysten välillä. ”Demokratiaan suhtaudutaan kuin perintökalleuteen, jonka naarmuuntumisesta ollaan huolissaan, mutta jota ei koskaan uskalleta ottaa kaapista”, Eskelinen vertaa. VUOTTA ENNEN Kreikan hallitusneuvotteluja Eskelinen oli päättänyt työnsä ajatuspaja Vasemmistofoorumin toiminnanjohtajana. Tuolloin oli yleistä puhe ”demokratiapolitiikasta”. Demokratiasta puhuttiin kyllä valtavasti, mutta ei missään tullut esille, kuinka demokraattinen politiikka käytännössä vaikuttaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Toisin sanoen äänestämistä pidetään tärkeänä, mutta esimerkiksi useimmat taloudellisen elämän alueet on rajattu kokonaan demokratian ulko puolelle. Tämä on merkittävä rajaus , joka estää tahtotilojen todellisen vaikutuksen tähän tärkeään yhteiskunnallisen elämän alueeseen. Demokratiaa rajataan yhteiskunnassamme jatkuvasti ja näitä rajauksia lukitaan Eskelisen mukaan paitsi erilaisin lainsäädännöllisin ja institutionaalisin keinoin, niin myös ideologisella ja maailmankuvallisella tasolla. Lukitseminen tarkoittaa sitä, että tietyt teemat suljetaan demokraattisen politiikan ulkopuolelle, eikä niitä edes kyetä ajattelemaan poliittisesti. ESKELISEN MUKA AN on erotettava toisistaan sanktioiva lukitseminen sekä psykologisiin mekanismeihin ja maailmankuvaan liittyvä lukitseminen. Sanktioiva lukitseminen tarkoittaa mm. lainsäädäntöön, direktiiveihin ja ohjeistuksiin liittyvää politiikan ”DEMOKRATIA UTOPIANA MERKITSEE RADIKAALIA TASA-ARVON IDEAA, JOISSA JOKAISEN ÄÄNELLÄ ON TASAVERTAINEN VAIKUTUS YHTEISKUNNALLISEEN TODELLISUUTEEN.” TEKSTI KEIJO LAKKALA KUVAT PETTERI TIKKANEN
26 • 2 / 2019 ”ÄÄNESTÄMISTÄ PIDETÄÄN TÄRKEÄNÄ, MUTTA ESIMERKIKSI USEIMMAT TALOUDELLISEN ELÄMÄN ALUEET ON RAJATTU KOKONAAN DEMOKRATIAN ULKOPUOLELLE.” ulkopuolelle sulkemista. On aivan eri asia puhua ääneen lausutuista säännöistä, jotka rajaavat politiikkaa, kuin sellaisista ideologisista tekijöistä, joiden lukitsemisvaikutus on sääntöjä hienovaraisempaa. Esimerkiksi euroalueeseen liittyy erilaisia talouskurimekanismeja ja myös kansainvälisessä kaupassa tietyt toimijat tekevät kaikkensa estääkseen maiden lainsäädännön liikkumatilaa. Kuitenkin myös maailmankatsomukselliset, psykologiset ja poliittiseen agendaan liittyvät seikat rajaavat demokratian nykymuotoonsa. Tätä jälkimmäistä tapaa jähmettää kansanvaltaista politiikkaa Eskelinen pitääkin paljon haastavampana vastustaa. Maailmankatsomuksellinen demokraattisen politiikan lukitseminen tapahtuu pitkälti jo ihmiskuvan tasolla. Liberaalille maailmankuvalle sekä siitä seuraavalle politiikkakäsitykselle, on usein pidetty tyypillisenä atomistista ihmiskuvaa. Tämän näkemyksen mukaan ihmisiä voidaan virheellisesti tarkastella kulttuuristaan ja yhteiskunnastaan irrallisena yksilönä, jonka arvojen mukana myös politiikan katsotaan toimivan. Tämä politiikkakäsitys näkyy Eskelisen mukaan myös internetissä suosituissa poliittisissa kompasseissa, jossa ihmisiä ja asioita sijoitetaan koordinaatiston poliittiseen nelikenttään. ”Ajatellaan, että politiikkaa voidaan kuvata staattisena koordinaatistona, mihin ihmiset sitten asetellaan toisistaan irrallisina pisteinä”. Samalla tämä vahvistaa käsitystä siitä, että politiikassa olisi kysymys vain yksilöistä ja heidän mielihaluistaan tai heidän valinnoistaan valmiilla kaksiulotteisella tasolla. Näkemyksessä politiikka mustavalkoistuu siten, että nelikentän horisontaalinen viiva kertoo yksilön vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden asteen, ja vertikaalinen viiva on esitys yksilön arvoliberalismista tai arvojen konservatiivisuudesta. DEMOKRATIA EDELLYTTÄÄ kuitenkin Eskelisen mukaan kollektiivisempaa lähestymistapaa. Todellinen kansanvalta edellyttää yhdessä kuvittelemisen taitoa. Demokratian elävyys vaatii kykyä kollektiiviseen vaihtoehtojen kuvittelemiseen ja näiden vaihtoehtojen tavoittelemiseen. Tarvitaan utopioita. Ne eroavat arvoista siinä, että toisin kuin arvopuhe, utopiat eivät ole yksilöllisten mieltymysten ilmaisuja vaan pikemminkin jaettuja, kollektiivisia maailman muuttamisen projekteja. Utopioissa on myös se ero arvopuheeseen, että utopioiden avulla ihmiset kiinnittyvät johonkin yhteiskunnallista todellisuuttamme koskevaan kertomusperinteeseen. Utopioiden avulla ihmiset, kuten Eskelinen kuvailee, ”organisoituvat etsiäkseen toisenlaisia todellisuuksia”. Kun Eskelinen puhuu uto pioista demokratian yhteydessä, hänellä on mielessään kaksi toisiinsa linkittyvää näkemystä. Toisaalta demokratia voidaan nähdä utopiana silloin, kun kansanvallan idea otetaan vakavasti ja ulotetaan koskemaan myös niitä yhteiselämän alueita, joihin nykymaailmassa demokratia ei ulotu. Demokratia utopiana merkitsee radikaalia tasa-arvon ideaa, joissa jokaisen äänellä on tasavertainen vaikutus yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Vaikka tavoitteena täysi kansanvalta tasa-arvon tilana onkin vaikea saavuttaa, ei se ole syy olla Eskelisen mukaan pyrkimättä kohti tätä tavoitetta. Vaikka demokraattiselle tahtotilalle pelätään nykytilanteessa antaa valtaa, on sen kuitenkin oltava päämääränä. Toisaalta demokratiaa voidaan pitää myös jonkinlaisena ”metautopiana”, tilana jossa erilaisten kollektiivisten tavoitteiden, toisin sanoen utopioiden, voidaan nähdä kilpailevan ja kamppailevan toistensa kanssa. Aktiivisessa kansanvallassa eivät kilpaile abstraktien yksilöiden kantamat arvot vaan kollektiivisesti jaetut utopiat. Demokratialle on välttämätöntä erilaisten utopioiden ja maailmankatsomusten runsaus, koska se pitää kulttuurisen todellisuutemme avoinna eikä lukitse sitä mihinkään yhteen maailmanselitykseen. Kirjoittaja ja haastateltava työskentelevät molemmat tutkijoina Jyväskylän yliopiston Utopia metodina -tutkimushankkeessa.
MUSIIKKITEATTERI KAPSÄKKI • 4.4. / 6.4. / 25.4. / 27.4. KLO 19 TEKSTI Rosa Meriläinen, sävellys Mikko Helenius, ohjaus Viille Saukkonen ROOLEISSA Petri Bäckströ, Ann-Marie Heino, Oskari Nokso-Koivisto ja Reetta Ristimäki LIPUT 35,50 €/29,50 €, LIPPU.FI Tuotanto GRETA PRODUCTIONS MAAMME ENERGIA – railakas oopperakabaree Suomen energiapolitiikkasta debatoimasa tutut asiantuntijat ja poliitikot M U S I I K K I T E AT T E R I J uuri J uhla Liput ennakkoon Sellosalin ja Haltian konsertteihin: Lippupiste, www.lippu.fi/juurijuhla Pe-su 5.–7.4. • Espoon kulttuurikeskus Minä soitan harmonikkaa… –kilpailu La 6.4. • klo 18 • Suomen luontokeskus Haltia Solju Ma 8.4. • klo 19 • Espoon tuomiokirkko Gjermund Larsen Trio (NO) Ti 9.4. • klo 13.30–15.15 • Sellosalin lämpiö Päivätanssit Espoon pelimannit & Elina Sauri Ti 9.4. • klo 19 • Lagstad Hembygdsgård Maria Kalaniemi & Désirée Saarela: MoD Östra Nylands Spelmansgille tanssittaa Ke 10.4. • klo 9.30 • Thorstorp Arne Alligator i farten! To 11.4. • klo 19 • Sellosali Tuuletar, MäSä-Duo Pe 12.4. • klo 19 • Sellosali Kimmo Pohjonen Skin, Alash (TUVA) La 13.4. • klo 11–17 Ison Omenan kirjaston Stage Pilpatussoitot La 13.4. • klo 18 • Sellosali Curly Strings (EE) , Baltic Crossing (DK, FIN, GB) ja ENKEL www.juurijuhla.fi 5.-13.4.2019 Kansanmusiikkia Espoossa VANTAAN TAIDEMUSEO ARTSISSA 13.5.2019 asti. AVOINNA ti–ke 11–18 | to 13–20 | pe–su 11–16 VAPAA PÄÄSY! YLEISÖOPASTUS TORSTAISIN KLO 17 Vantaan taidemuseo Artsi | Myyrmäkitalo | Paalutori 3, 01600 Vantaa www.artsimuseo.com | artsi@vantaa.fi | @artsimuseo 80 p äivää days SEINÄMAALAUSNÄYTTELY | MURAL EXHIBITION TAITEILIJAT | ARTISTS: Warda Ahmed, Maarit Hedman, Riikka Hyvönen, Niina Mantsinen, Mari Rantanen, Rives, Sampsa, Vidha Saumya, Speek, Anne Tompuri, Marianna Uutinen , Janne Wiljakainen YHTEISTYÖSSÄ I SAMARBETE MED IN COLLABORATION WITH sa m el is iv on en .fi ILMASTOKESTÄVÄT KAUPUNGIT FEMINISTINEN SUOMI MAKSUTON KOULUTUS Helsinki Vihreiden nuorten puheenjohtaja Arkkitehtuurin ja taloustieteen opiskelija
28 • 2 / 2019 Ve ro nm aksa jan s is ä inen
2 / 2019 • 29 TEKSTI EVELIINA MÄNTYLÄ KUVAT PETRA KOTRO Anu Laine pukeutuu työkseen yksisarviseksi. Hänen mielestään sielu kuolee, jos yrittää olla pelkästään kunnon kansalainen ja hyvä veronmaksaja. Siksi hän elää kahdessa maailmassa. Laine sanoo ja nauraa sanalle keskiikäinen. Hän ja Toivonen ovat 35-vuotiaita. Oikarinen on 37. Silti ikä mietityttää. Laineen mielestä ihmisillä on edelleen mielikuva, että vain nuoret ja nätit saavat olla esillä. LAPSENA JA NUORENA Laine oli ujo. Yläkoulussa Kotkassa hän peitti nauraessaan suunsa, etteivät hampaat näy. Ja vaikkei kukaan tainnut sanoa kuudennella luokalla saaduista silmälaseista mitään, tuntui siltä, että hän poikkesi niiden takia muista. ”Olin todella tarkka siitä, kuka saa nähdä sen, millainen oikeasti olen. Nykyään olen siinä reippaampi, mutta prosessi jatkuu edelleen.” Laine sanoo olevansa introvertin ja ekstrovertin välimuoto, eli ambivertti ja androgyyni. Jos hän joskus harvoin tekee arkena pramean glittermeikin, on se päätös näkyä. Olla ulospäin suuntautunut ja helposti lähestyttävä. Katseita keräävä ilmestys. ”Sen ei tarvitse olla mitenkään narsistista. Se on enemmänkin sitä, että mä olen olemassa.” Eteisen peilin edessä Laine hyräilee itsekseen ja liimaa otsaansa jättimäisen otsakorun erivärisistä tekotimanteista. Sen jälkeen hän taputtelee sormillaan luomiin ja poskipäille glitteriä. Enää sarvi päähän ja yksisarvinen on valmis. Laine kysyy yllättäen, voisiko hän tehdä yhden kokeen. Hän menee keittiöön ja alkaa laulaa Kaunotar ja Kulkuri -elokuvasta tuttua laulua. Matala ääni meinaa välillä murtua. KSISARVISELLA ei voi olla silmälaseja. Illuusio menee rikki. ”Tai että olisiko keijulla silmälaseja?”, TiinaKaisa Oikarinen kysyy. Se tuntuisi Päivyt Toivosen mielestä ”kaikkein omituisimmalta”, koska silmälasit ovat ”tosi arkiset”. Anu Laine istuu ystävänsä lattialla meikkipussi vieressään ja näyttää epäröivältä. Piilolinssit ovat jo silmissä. ”Toisaalta, mitäs jos yksisarvinen onkin huononäköinen?” Rooliasuissa Laine, Toivonen ja Oikarinen tekevät Ruffle Army -nimisessä ryhmässä glittermeikkejä ja jättisaippuakuplaesityksiä lasten ja aikuisten tapahtumissa. Toivonen pyörittää kotoaan myös glitterverkkokauppaa. Nyt asunnossa muuntaudutaan yksisarvisiksi. Silmälasien lisäksi työssä on askarruttanut ikä, eli kuinka kauan he voivat vielä pukeutua yksisarvisiksi, keijuiksi ja merenneidoiksi. ”Kun mekin olemme jo keski-ikäisiä, vaikkei sisäisesti tunnukaan siltä”, Yksisarviset
30 • 2 / 2019 ”He’s a tramp, but I love him. Breaks a new heart every day. He’s a tramp, they adore him. And I only hope he’ll stay that way.” Laineen unelmana on laulaa yleisölle. Kaikkein upeinta olisi erilaisilla asuilla leikittelevä kabaree-esitys. Hän voisi olla kuin siinä kohtauksessa, jossa viehkeä Jessica Rabbit ottaa lavan haltuun Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuvassa. Se on jäänyt lapsuudesta mieleen. Vielä Laine ei koe olevansa valmis. Nyt laulu onnistuu silmät kiinni. NELJÄ VIIKKOA myöhemmin Laine ja Toivonen istuvat raitiovaunussa matkalla burleskiklubille Dubrovnik-baariin Helsingin Eerikinkadulle. Oikarisen on pitänyt jäädä flunssan takia kotiin. Keikka on aikuisten tapahtumaksi aika tyypillinen. Yksisarvisina Laine ja Toivonen myyvät glitteriä, yksisarvispantoja, siirtotatuointeja ja paljettipussukoita. Myymisen lisäksi he tekevät glittermeikkejä. Kun Laine ja Toivonen perustivat Ruffle Armyn viisi vuotta sitten, kuuluivat työhön vain jättisaippuakuplaesitykset. Glitter tuli kuvioihin kolmisen vuotta sitten. MYTOLOGIASSA yksisarvista on kuvattu uljaana ja jalomielisenä. Sen sarvesta tehdyn juoman uskottiin parantavan tauteja. Sittemmin maagisuus on karissut ja yksisarvinen kaupallistunut. Laineelle taruolento symboloi puhtautta ja hyväntahtoisuutta. Hahmossa yhdistyvät samaan aikaan herkkyys ja vahvuus. Arkisemmin se tarkoittaa sitä, että on avoin uusille asioille ja muistaa sen, että ratkaisu pulmiin on olemassa, jos osaa nähdä kulman taakse. Hetkinen. Uskooko Laine oikeasti yksisarvisiin? Hän alkaa hihittää. ”Jos ajattelee psykologisella tasolla, niin siis joo! Että miksi ei?” Yksisarvinen elää Laineen mukaan ihmisten mielissä. Sillä ei ole merkitystä, ettei niitä ole fyysisesti olemassa. ”Sama on merenneidoissa, keijuissa ja muissa. On jokaisen oma asia, uskooko niitä olevan oikeasti.” Merkitys on Laineen mukaan siinä, mitä yksisarvinen kullekin tarkoittaa. ”En usko, että tulen ikinä törmäämään oikeaan yksisarviseen.” Myyntipöydän luokse saapuu burleskitapahtumien vakiokiertäjä Raija Huldén, 65. ”Mie olen vähän harjoitellut niin kuin näkkyy! Kaupungilla olen pörrännyt tämän näköisenä.” Huldén näyttää Laineelle puhelimestaan kuvan itsestään. Selfiessä hän poseeraa punertava kikkaraperuukki päässään. Poskella on kapeat viivat kultaista, hopeaa ja punaista glitteriä. Kulmakarvat on maalattu mustalla glitterillä. ”Sinulla on irtoripset ja kaikki!” Laine kehuu. Huldén kertoo, että ne ovat hänen elämänsä ensimmäiset. Ennen burleskiesitysten alkua Huldén istuu tuoliin Laineen meikattavaksi. Poskelle taputellaan kultaista ja pinkkiä glitteriä. LAINEELLE SISÄINEN MA AILMA tarkoittaa tunteita ja elämyksiä. Tarinoita ja mielikuvitusta. Lapsenomaista herkkyyttä. ”Elän sisäisessä maailmassani tosi paljon. Se on selkeästi erillään ulkomaailmasta.” Välillä kaksi maailmaa ahdistaa. Laineen mielestä sisäistä maailmaa on vaikea tuoda esiin, koska yhteiskunnassa arvostetaan sitä, kuinka ollaan mahdollisimman tehokas työntekijä ja hyvä veronmaksaja. Vakavasti otettava kunnon kansalainen. Tärkeitä asioita toki, mutta Laineen mielestä ”sielu kuolee, jos menee vain niiden mukaan”. ”Minulla pitää olla jalka molemmissa maailmoissa, että voin hyvin.” Laine sanoo kamppailleensa uupumuksen kanssa viimeiset 15 vuotta. ”Yritin sopeutua maailmaan, joka olettaa sinun olevan täysin suorittava aikuinen.” Vaikka Laine ei vapaa-ajallaan yksisarviseksi pukeudukaan, on hahmo muutakin kuin työasu. Yksisarvisena hänellä on olo, että molemmat maailmat ovat lähempänä toisiaan ja näkyvät ulospäin. Mutta onko sisäisen hyvinvoinnin tavoittelu ulkoisilla härpäkkeillä vain harhaa? Turhaa ja keinotekoista? Laine ymmärtää ajatuksen. ”Toki koen itsekin, että kaikki se, mikä meissä on tärkeää, on sisällä. Tuntuu kuitenkin, että jokainen tarvitsee tilanteesta riippuen myös sen ulkoisen vahvistuksen.” Laine ottaa esimerkiksi arvokkaan kellon. Sekin on mielikuvan luomista ja itseilmaisua. ”Eikö kaikki ole päälle liimattua siinä mielessä?” Laine kokee olevansa sama ihminen yksisarvisasussa tai ei. Siksi häntä hämmentää, etteivät muut tunnu näkevän sisäistä yksi sarvista silloin, kun glittermaskia ei ole. Hän toivoo, että muut näkisivät hänen sisäisen yksisarvisensa myös ilman asua. ”Jokainenhan haluaa tulla nähdyksi sellaisena kuin on.” Burleskiesitysten väliajalla Huldén palaa pöydän luokse. Hän ostaa yksisarvispannan ja laittaa sen heti päähänsä. Laine haluaisi olla vanhempana yhtä rempseä kuin Huldén. Ja oikeastaan Laineen sisäinen maailma tarkoittaakin sisäistä lasta. Sellaista, joka on viaton ja naiivi. Siitä ei pitäisi hänen mielestään luopua. ”Sisäinen maailma on sitä, miten lapsi katsoo maailmaa. Ulkoinen maailma on sitä, miten aikuinen realisti sitä katsoo.” MUUTAMA A PÄIVÄ Ä aiemmin Laine haki uuteen asuntoonsa vaaleanpunaisella ja valkoisella maalatun kirjoituspöydän. Myyjäperheen äiti oli kaupasta onnellinen. Hänen tyttärellään kun oli ollut sellainen prinsessavaihe. Nyt lapsi oli kuitenkin kasvanut sen verran isoksi, etteivät prinsessajutut enää kiinnostaneet. ”Sanoin, että voit sanoa terveisiä. Nyt tämä pöytä pääsee hyvään kotiin tällaisen ison prinsessan luokse.” Burleski-ilta päättyy Dubrovnikissa. Takkinsa narikasta hakenut Huldén saapuu myyntipöydän luokse ja huikkaa hyvästit. ”Seuraavissa bileissä nähdään!” Laine ja Toivonen jäävät hetkeksi odottamaan, jos joku haluaisi vielä ostaa jotain. He puhuvat siitä, kuinka karaokeen pitäisi päästä joku päivä. Kotona Laine riisuu ensin pannan ja peruukin, sitten esiintymisvaatteet. Viimeiseksi lähtevät piilolinssit. Ne meinaavat unohtua joka kerta. Tiina-Kaisa Oikarinen, Anu Laine ja Päivyt Toivonen
KOKO OHJELMISTO: www.espoo.fi/kulttuurikeskus | www.espoonkulttuurikeskus.fi | Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo KE 13.3. KLO 18 LOUHISALI (CAFÉ LOUHI) TANSSIVA LOUHISALI: SCREAMING JAY & THE BONES Liput alk. 15 € PE 15.3. KLO 20 LOUHISALI (CAFÉ LOUHI) PK KERÄNEN (22-PISTEPIRKKO) & VALTTERI PÖYHÖNEN (RICKY-TICK BIG BAND) Liput alk. 18 € KE 27.3. KLO 19 LOUHISALI (CAFÉ LOUHI) JANNA Liput alk. 22 € Café Louhi: Esteetön sisäänkäynti Louhisaliin, salissa kahvilapalvelut. Lipun hintaan lisätään myyntikanavan mukainen toimitusmaksu. ESPOON KULTTUURIKESKUS Ääni niille, joiden oma ääni ei kanna • Esteetön elämä • Arvokas vanhuus • Kaikenlaisten perheiden Suomi • Ydinaseeton maailma muistilääkäri ja kaupunginvaltuutettu Kati Juva Ehdolla eduskuntaan Helsingissä SILVIA MODIG! Oikeudenmukainen Suomi. Kaikille. Ei harvoille. Si lv ia n tu ki ry h m ä AHDISTAAKO ILMASTONMUUTOS? PERUSTA KULTTI. KORJAAMOLLA 1. / 8. / 9. / 19. / 20.3. LIPUT TIKETISTÄ ALK. 20e LISÄESITY KSIÄ!!! AINUTLAATUINEN TIEDE-KOMEDIASHOW PROFETIA JUUSO KEKKONEN NINA RINKINEN LIPUT ENNAKKOON 29,50 € / OVELTA 35 € LISÄTIEDOT: UMO.FI TRIBUTE TO PRINCE UMO FEAT. TUOMO & MARiANNA KE 20.3. KLO 19 LOGOMO, TURKU PE 22.3. KLO 19 VERKATEHDAS, HÄMEENLINNA KE 27.3. KLO 19 MAXIM, KUOPIO TO 28.3. KLO 21 TULLIKAMARIN KLUBI, TAMPERE LA 30.3. KLO 21 KORJAAMO, HELSINKI
32 • 2 / 2019 K UN EMMANUEL Macron kruunattiin Ranskan presidentiksi EU:n tunnuslaulun ”Oodin ilolle” soidessa taustalla, brittiläinen viikkolehti The Economist kuvasi kannessaan kansainvälisen hallitsevan luokan tunteita: Macronin kävelemässä vetten päällä kuin Jeesus, tyylikkäässä puvussa ja hymy huulilla. ”Kansa” oli kohottanut johtoonsa miehen, joka oli lakaissut tieltään neljänkymmenen vuoden ajan maan johdossa vuorotelleet kaksi puoluetta. Mutta vain vuosi tapahtuneen jälkeen sama kansa huomasi, että heidän ” tulevaisuutensa oli riistetty”. Kolme keltaliivien edustajaa kiteytti näkemyksensä liikkeestä Pariisin Oopperan aukiolla viime joulukuussa: ”Tämä liike ei kuulu kenellekään, se kuuluu kaikille. Sen takana on kansa, joka neljänkymmenen vuoden ajan on saanut seurata, miten siltä riistetään kaikki, mikä antoi sille mahdollisuuden uskoa tulevaisuuteensa ja suuruuteensa.” KELTALIIVIEN ANSIOSTA kaikki tietävät entistä paremmin, millaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin nykyhallitus on syyllistynyt. Vuonna 2017 asumistuki pieneni viidellä eurolla kuukaudessa, kun samaan aikaan pääomaveron progressio poistettiin. Myös varallisuusverosta luovuttiin, ja eläkeläisten ostovoimaa heikennettiin. Kaikkein kalleimmaksi käy kilpailukyvyn ja työllisyyden tukemiseksi yrityksille myönnetty verohyvitys (CICE). Vuonna 2019 tämä toimenpide tulee maksamaan 40 miljardia euroa, siis 1,8 prosenttia bruttokansantuotteesta. Summa on yli sata kertaa suurempi kuin asumistuen leikkauksilla saatu säästö. Uusia välttämättömiä menoja, internettiä, tietokonetta ja älypuhelinta ei suinkaan osteta pelkästään siksi, että voitaisiin huvitella katselemalla elokuvia Netflixistä, vaan myös koska postin, verottajan ja valtionrautateiden palveluissa on siirrytty sähköiseen asiointiin. Enää ei ole mahdollista elää ilman tietotekniikkaa. Neuvolat suljetaan, kaupat kuihtuvat, Amazonin varastot leviävät kaikkialle. Koko tämä yhteiskunnallisen hämmentymisen, yhteisön moraalin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rappeutumisen, teknologian luomien pakkojen, täytettävien lomakkeiden, tuottavuuden mittaamisen ja yksinäisyyden maailma oli olemassa jo ennen Macronin valintaa. Ranskan presidentti tuntuu kuitenkin tehneen tästä kyseisestä maailmasta kärkihankkeensa. USEAT HY VIN TOIMEENTULEVAT, koulutetut suurkaupunkien asukkaat juovat samaa optimismin nektaria kuin Ranskan presidentti. Macron voi luottaa myös muihin tukijoihin, esimerkiksi Euroopan unioniin. Kun Britannia käpertyy saarilleen, Unkari viittaa EU:lle kintaalla, Italia tekee mitä tahtoo ja Yhdysvallat vielä rohkaisee tätä kaikkea, niin EU:lla ei ole varaa rangaista tilinsä ylittävää Ranskaa, kuten se teki Kreikalle. Ranskan presidentti on julistanut lopulta hyväksyvänsä useita kelta liivien vaatimuksia, mikä merkitsee budjettialijäämän nousemista yli pyhän kolmen prosentin rajan. ”Kriisiaikana luvut ovat toissijaisia”, Macron sanoi parlamenttienemmistölleen perustellessaan ratkaisuaan. Angela Merkel kannatti ranskalaiskumppaninsa vetäytymisliikettä melkein heti, sillä pitihän tämän ”reagoida ihmisten valituksiin”. Myös markkinamyönteinen lehdistö myötäili, kun vallanpitäjät olivat todellisessa pulassa: ”Toistaiseksi täytyy tunnustaa, että maan johto onnistui pitämään kiinni keskeisistä asioista”, tiivistettiin Le Figaron pääkirjoituksessa presidentti Macronin puheen jälkeen. ”Investointeja suosivat veroratkaisut (varallisuusveron osittainen poistaminen, säästöjen tasavero) säilyvät ennallaan, samoin yrityksiä raskauttavien maksujen ja verojen alennukset. Toivottavasti tämä jatkuu!” KELTALIIVIEN LIIKKEETTÄ on verrattu harvoin kesäkuun 1936 tehdaslakkoihin. Rinnakkaisuuksia kuitenkin on, koska myös nyt yläluokka on yllättynyt nähdessään työläisten elinolot ja sen, miten he vaativat itselle arvokkuutta. Vuonna 1936 filosofi ja työläisaktivisti Simon Veil selitti tilannetta: ”Kukaan sellainen, joka ei tunne tätä orjan elämää ei pysty ymmärtämään, mikä tässä on ratkaisevaa. Tämä liike on aivan muuta kuin mikään yksittäinen vaatimus, on tuo vaatimus sitten miten tärkeä tahansa. [– –] Se on sitä, että kun on aina antanut periksi, kestänyt kaiken, saanut sietää vaieten kuukausien ja vuosien ajan, niin uskaltaa vihdoin nousta ja seistä suorana. Ryhtyä vuorostaan puhumaan.” Kun Pierre Bourdieu kaksikymmentä vuotta sitten analysoi työttömien liikettä talvella 1997–1998, hän JEESUKSESTA JUUDAKSEKSI Keltaliivit katkaisivat Ranskan presidentin nousukiidon vuosi vaalien jälkeen. Kapina
2 / 2019 • 33 TEKSTI LEONA KOTILAINEN KUVA LIONEL CLERC JEESUKSESTA JUUDAKSEKSI Keltaliivit katkaisivat Ranskan presidentin nousukiidon vuosi vaalien jälkeen. H ELMIKUUN 9. oli kolmastoista keltaliivien viikoittainen suurmielenosoituspäivä, rans kalaisittain Acte 13. Vaikka väkimäärät ovat kolmessa kuukaudessa vähentyneet, ihmiset olivat jälleen liikkeellä muun muassa Bordeaux´ssa, Lyonissa, Pariisissa sekä Toulousessa. Arviot osallistujamääristä vaihtelevat lähteistä riippuen. Poliisien etujärjestön mukaan osallistujia oli koko maassa nyt liikkeellä 240 000, kelta liivien tietojen mukaan reilut 100 000 ja hallinnon oma arvio jäi vain 50 000 osallistujaan. Pariisissa mielenosoitukseen osallistuneiden määrä arvioitiin neljästä tuhannesta kahteentoista. Paikalla oli vasemmistolaisia, anarkisteja, antifasisteja sekä niin sanottuja epäpoliittisia ihmisiä. Jälkimmäinen on kenties protestien mielenkiintoisin elementti, sillä he ovat ihmisiä, joita ei tavallisesti nähdä mielenosoituksissa. Toisin sanoen köyhien ja pienituloisten lisäksi mukana oli sankka joukko keskiluokkaa, joka on huolissaan lastensa ja lastenlastensa tulevaisuudesta. VAIKKA KELTALIIVIT eivät ole onnistuneet hiomaan tarkkoja yhteisiä vaatimuksia, heillä on yhteneväisiä tavoitteita. Mielenosoittajat ovat vaatineet parempia palkkoja, reilumpaa verotusta ja julkisten palveluiden kohentamista sekä vastustaneet poliisiväkivaltaa, joka on aiheuttanut sadoille ihmisille vammoja viimeisten kolmen kuukauden aikana. Acte 13:n aikana eräs mielenosoittaja menetti kätensä, kun siihen osui poliisin heittämä kyynelkaasukranaatti. Poliisi käyttää mielenosoittajiin myös flash ball -asetta, jonka väitetään olevan ”eitappava joukkojenhallinta-ase”. Keltaliiviliikkeen aikana parikymmentä ihmistä on menettänyt silmänsä saatuaan osuman aseen ammuksesta. Joulukuussa 80-vuotias nainen kuoli kotiinsa, kun poliisin joukkojenhallinta-aseen harhalaukaus löysi tiensä asunnon ikkunasta sisään. Poliisin aiheuttamat vammat eivät ole Ranskassa uutta, mutta nyt hallinto pyrkii estämään mielenosoittajien suojautumisen kyynelkaasulta ja muilta poliisin käyttämiltä aseilta. Hengityssuojainten ja silmätippojen mukaan ottamisesta mielenosoituksiin on tehty rangaistava teko. Niiden hallussapidosta voi seurata tuhansien eurojen sakot tai jopa vankeustuomio. KELTALIIVILIIKKEEN ALUSSA äärioikeistolaiset toimijat ovat yrittäneet käyttää kansannousua omiin tarkoituksiinsa. Esimerkiksi Lyonin keltaliiviliikkeessä on alusta al kaen ollut mukana äärioikeistoa, kun taas vasemmistolaiset tahot liittyivät toimintaan vasta tämän vuoden puolella. Äärioikeisto on kuitenkin menettänyt jalansijaa liikkeessä. Monille maahanmuutto tai siirtolaiset eivät ole olennaisia kysymyksiä. Lyonin Acte 13 -marssilla muutaman kymmenen hengen ryhmä äärioikeistolaisia, osa uusfasistisen Social Bastion -nuorisojärjestön jäseniä, hyökkäsi takaapäin antirasistisen ja anti fasistisen ryhmittymän kimppuun kiviä ja pulloja heitellen. Hyökkäyksen kohteena ollut muutaman sadan hengen ryhmä ajoi heidät pois. Pariisissa ei moista yhteenottoa nähty, vaikka sielläkin on aiemmin ollut äärioikeiston aiheuttamia jännitteitä. Mielenosoittajilla ei ollut esillä rasistisia tunnuksia. YKSI KELTALIIVIEN VA ATIMUS on Macronin ero. Kun hänen entinen turvamiehensä Alexandre Benalla jäi kiinni mielenosoittajien pahoinpitelystä vappuna 2018, uhosi Macron kantavansa vastuun, jos jonkun päätä vaaditaan vadille. Pariisissa mielenosoittajat huusivatkin yhteen ääneen olevansa matkalla hakemaan Macronia tämän kotoa. Mielenosoitus kulki Place Charles de Gaulle -aukiolta ChampsÉlysées-kadun kautta hienostokadulle, jota reunustaa kalleimmat muotiliikkeet kuten Dior, Gucci ja YSL. Vartijat liikkeiden ulkopuolella vaikuttivat hermostuneilta, mutta marssin aikana putiikit jätettiin yllättäen rauhaan, lukuun ottamatta ikkunoita, joihin oli maalattu iskulauseita. piti sitä ”yhteiskunnallisena ihmeenä”, joka ”pelastaa työttömät ja heidän myötään päivä päivältä yhä useammat epävarmuuden koettelemat työläiset näkymättömyydeltä, eristyneisyydeltä, hiljaisuudelta, sanalla sanoen olemattomuudelta”. Keltaliivien yhtä ”ihmeellinen” ja paljon voimakkaampi esiinnousu kertoo vastenmielisyyttä muistuttavasta uhmasta tavanomaisia edustuskanavia kohtaan: liikkeellä ei ole johtajia eikä tiedottajaa, se hylkää puolueet, sysää ammattiliitot syrjään, ei piittaa intellektuelleista ja taistelee viestimiä vastaan. Liike on aineksiltaan, taustaltaan ja tavoitteiltaan moninainen ja juuri se on lisännyt liikkeen kannatusta. Toisaalta sama tekijä uhkaa myös sen yhtenäisyyttä ja voimaa. Yhtenäisyyttä luovaa pohjaa löytyy siitä, kun keltaliivien vaatimukset juontuvat kapitalismin muodonmuutoksista. Toisin sanoen epätasaarvoisuudesta, palkoista, verotuksesta, julkisten palvelujen rappiosta, rankaisevilta tuntuvista ympäristönsuojelutoimista sekä koulutetun porvariston yliedustuksesta politiikassa ja viestimissä. Mukailtu Le Monde diplomatiquen päätoimittajan Serge Halimin tekstistä (LMD 1/2019). Suom. Tapani Kilpeläinen. Kansa vastaan poliisi, hallinto ja Macron Keltaliiviprotestit alkoivat Ranskassa marraskuussa 2018, kun polttoaineveroa nostettiin. Vaikka korotukset peruttiin, protestointi jatkuu. Kotilainen osallistui Pariisissa 13. protestimarssiin. Raportti Keltaliivien tuntoja on luettavissa Pariisin seinäkirjoituksista. ”Vain väkivalta auttaa siellä missä väkivalta hallitsee”, toteaa kuvan kirjoitus. Mielenosoittajia Pariisin keskustassa. Lionel Clerc
100 10 20 € SIS. POSTIKULUT 42 € SIS. POSTIKULUT Tilaukset kauppa.voima.fi , tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109 SILKKIMAKUUPUSSIT T-PAIDAT Laatujournalismia jo 20 vuotta Antti Kalakivi PERINTÖ 35 € + POSTIKULUT Perintö esittelee maalauksia, paikkoja, tekijöitä ja tarinoita helsinkiläisestä graffitikulttuurista neljännesvuosisadan ajalta valokuvin ja tekstein. Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen NÄKYMÄTÖN SUKUPUOLI Ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta. Kirja koostuu valokuvista, omaäänisistä henkilötarinoista ja sarjakuvista. 21 € SIS. POSTIKULUT Timo Kalevi Forss ja Aiju Salminen MITÄ ON PUNK? 5–12-vuotiaille lapsille suunnatun tietokirjan tarkoitus on saada myös lapsi toimimaan omaehtoisesti. Punk on hauskaa! 4/2018 TOUKO KUU | VOIMA .FI Ina Mikkola mediassa kasvanut 8/2018 LOKAKUU | VOIMA.FI koomikko lindström Kauanko politiikalle voi nauraa? 39 € SIS. POSTIKULUT VOIMAN TILAUS Voimaa 10 numeroa vuodessa. Ulkomaan tilauksiin lisätään postituskulut (Eurooppaan vuositilaus 39,00 e/vuosi +25 e, muut maat 39,00 e/vuosi +50 e) Vietnamilaisten yksinhuoltajaäiten valmistama silkkimakuupussi sopii lakanaksi yökylään ja on kätevä reissussa. Silkki hengittää kesäkuumalla ja lämmittää talvella. Auki sivusta, helppo mennä sisään ja ulos, tasku tyynylle, tuplatikattu, Koko 90 x 220 cm, Paino 140 g. 100% silkkiä! Pure Waste -paidat ovat 85% puuvillaa, 15% polyesteriä ja 100% kierrätystä. Ne on valmistettu vaateteollisuuden hukkamateriaalista. Jokaista paitaa kohden säästyy 2700 litraa vettä. VOIMAKAUPPA 20 € SIS. POSTIKULUT
2 / 2019 • 35 100 10 20 € SIS. POSTIKULUT 42 € SIS. POSTIKULUT Tilaukset kauppa.voima.fi , tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109 SILKKIMAKUUPUSSIT T-PAIDAT Laatujournalismia jo 20 vuotta Antti Kalakivi PERINTÖ 35 € + POSTIKULUT Perintö esittelee maalauksia, paikkoja, tekijöitä ja tarinoita helsinkiläisestä graffitikulttuurista neljännesvuosisadan ajalta valokuvin ja tekstein. Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen NÄKYMÄTÖN SUKUPUOLI Ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta. Kirja koostuu valokuvista, omaäänisistä henkilötarinoista ja sarjakuvista. 21 € SIS. POSTIKULUT Timo Kalevi Forss ja Aiju Salminen MITÄ ON PUNK? 5–12-vuotiaille lapsille suunnatun tietokirjan tarkoitus on saada myös lapsi toimimaan omaehtoisesti. Punk on hauskaa! 4/2018 TOUKO KUU | VOIMA .FI Ina Mikkola mediassa kasvanut 8/2018 LOKAKUU | VOIMA.FI koomikko lindström Kauanko politiikalle voi nauraa? 39 € SIS. POSTIKULUT VOIMAN TILAUS Voimaa 10 numeroa vuodessa. Ulkomaan tilauksiin lisätään postituskulut (Eurooppaan vuositilaus 39,00 e/vuosi +25 e, muut maat 39,00 e/vuosi +50 e) Vietnamilaisten yksinhuoltajaäiten valmistama silkkimakuupussi sopii lakanaksi yökylään ja on kätevä reissussa. Silkki hengittää kesäkuumalla ja lämmittää talvella. Auki sivusta, helppo mennä sisään ja ulos, tasku tyynylle, tuplatikattu, Koko 90 x 220 cm, Paino 140 g. 100% silkkiä! Pure Waste -paidat ovat 85% puuvillaa, 15% polyesteriä ja 100% kierrätystä. Ne on valmistettu vaateteollisuuden hukkamateriaalista. Jokaista paitaa kohden säästyy 2700 litraa vettä. VOIMAKAUPPA 20 € SIS. POSTIKULUT Politiikka Liikunta on poliittista peliä Urheilu on aina kuulunut politiikan välineisiin – ja politiikka urheilun. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL perustettiin sata vuotta sitten, koska Suomen Voimisteluja Urheiluliitto SVUL sulki työläiset ulos toiminnastaan. TEKSTI KAISU TERVONEN KUVITUS NINNI KAIRISALO
36 • 2 / 2019 U RHEILUN ja politiikan yhteys näyttäytyy usein irrallisina kysymyksinä: Saako Matti Nykänen valtiolliset hautajaiset? Voiko miesten jalkapallomaajoukkue hyvillä mielin pelata Qatarissa? Urheilulla kuitenkin pönkitetään kansallistunnetta, tehdään yhteiskunnallista jakoa ja sille jaetaan rahaa yhteisestä potista. Sen parissa tehtävät päätökset ovat valintoja arvoista ja arvostuksista. Urheilu ei olekaan koskaan ollut vapaata politiikasta. Vuonna 1906 perustettu Suomen Urheiluja Voimisteluliitto SVUL (sittemmin Suomen Valtakunnan Urheiluliitto) halusi sisällissodan jälkeen estää punaisten osallistumisen toimintaansa. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL perustettiin tämän takia vuonna 1919. Matkan varrella liittojen välillä on ollut kahnausta. Satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa Sata tarinaa TUL:sta -lehdessä uimari Solveig Wohlström (nyk. Vartia) kertoo, kuinka tuli ensimmäisenä ja ainoana TUL:n uimarina 1960-luvulla valituksi maajoukkueeseen ja kisamatkalle Englantiin. ”Minulle ei kukaan sanonut mitään. Olin kuin spitaalinen”, hän kirjoittaa lehdessä. Jakolinjat olivat syvät. NYKYAJASSA JAKOLINJAT ovat vähemmän selvät. Konkurssiin ajautuneen SVUL:n toiminta ajettiin alas uuden keskusjärjestön, vuonna 1993 perustetun Suomen liikunta ja urheilu -nimisen liiton eli SLU:n tieltä. TUL kuului laaja pohjaisen järjestön hallitukseen. Pian SLU teki kuitenkin tilaa urheilun uudelle keskusjärjestölle Valolle, joka puolestaan vuonna 2017 sulautui osaksi Olympiakomiteaa. Nykyisellään Olympiakomitean tontti onkin valtava: siihen kuuluu niin kuntoliikuntaa kuin huippu-urheilua. Tällä hetkellä TUL on Olympiakomitean jäsen, jolla ei ole äänivaltaa. Valtionavustuksilla mitattuna TUL on edelleen merkittävä taho. Vuonna 2018 se sai tukea noin 1,4 miljoonaa euroa. Enemmän liikuntaa edistä vien järjestöjen valtionavustusta saivat ainoastaan lajiliitot Jääkiekko liitto (n. 1,5 miljoonaa), Voimisteluliitto (1, 7 miljoonaa) ja Palloliitto (yli 2 miljoonaa euroa). Kansainvälisen olympiakomitean palkitsema urheiluvaikuttaja Birgitta Kervinen muistuttaa, että avustussummia katsoessa kannattaa huomioida liikuntalain ja avustusten myöntämisen periaatteet. Yksi mainitun lain tavoitteista on ”eriarvoisuuden vähentäminen liikunnassa”. Valtionapukelpoisuutta punnittaessa laissa määrätään ottamaan huomioon ”järjestön toiminnan laatu, laajuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä se, miten järjestö edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa”. TUL on läpi historiansa profiloitunut vähävaraisten ja työläisten matalan kynnyksen urheilujärjestöksi. Sen alla toimii tällä hetkellä 886 urheiluseuraa. KERVINEN TOIMI TUL:n varapuheenjohtajana vuosina 1999–2006 ja SLU:n hallituksessa 1993–2004. Hän tietää, että TUL saa ajoittain kritiikkiä juuri profiilinsa takia. ”Väite poliittisuudesta koskee yleensä vain TUL:ia.” Keskustan kansanedustaja ja hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Hanna Kosonen esimerkiksi ihmettelee puhelinhaastattelussa koko TUL:n olemassa oloa. ”Ei siellä enää pitäisi olla poliittisia järjestöjä”, hän toteaa. Myöhemmin Kosonen tosin muistuttaa, että ”urheilujärjestöpuolella on toki myös paljon kokoomustaustaisia vaikuttajia johtotehtävissä”. Kun urheiluvaikuttaja Kerviseltä kysyy esimerkiksi Olympiakomitean kokoonpanosta, hän vastaa: ”Sitä voi jokainen katsoa, ketä siellä istuu ja mitkä ovat heidän yhteiskuntasuhteensa, millaisia ihmisiä ja minkä puolueen ehdokkaita he ehkä ovat olleet. En osaa kuitenkaan vastata, miten siellä sisällä toimitaan.” Kun Olympiakomitean nykyistä hallitusta kasattiin vuonna 2016, Demokraatti-lehden toimituspäällikkö Rane Aunimo kysyi, ”missä on tasapuolisuus silloin, kun urheilijajäseniksi esitetään vain kokoomuslaisia, vaikka tarjolla olisi ollut TUL:n kaksi maailmanmestariurheilijaa Valentin Kononen ja Jani Sievinen sekä Euroopan mestari Reima Salonen?”. Urheilijajäseniksi ehdotettiin kokoomuksen kansanedustaja ja entistä purjehtijaa Sari Multalaa sekä moukarinheittäjää ja kokoomuspoliitikkoa Olli-Pekka Karjalaista. Molemmat komi teaan myös päätyivät. KORKEINTA PARLAMENTAARISTA valtaa urheilun saralla Suomessa käyttää Eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri Sampo Terho. Hän edustaa sinisiä, puoluetta, jota kukaan ei ole vielä koskaan äänestänyt. Urheilussa tästä ei saisi fair play -palkintoa. Terhon ministeriö julkaisi kesällä 2018 Suomen historian ensimmäisen liikuntapoliittisen selonteon, joka linjaa 2020-luvun liikuntapolitiikan toimenpiteet. Tavoite on lisätä liikuntaa kaikissa ikäluokissa. Selonteon yhteydessä liikkumattomuudesta puhutaan kansanterveydellisenä haasteena ja kustannuseränä. Liikunta on säästöjen väline. Mutta liikuntaan myös satsataan. Kun nykyään valtion liikuntabudjetti on opetusja kulttuuriministeriön sivujen mukaan vuodessa noin 155 miljoonaa euroa, joka koostuu lähinnä rahapelitoiminnan tuotoista, liikuntapoliittisen selonteon toimenpiteet vaatisivat 120 miljoonan lisäinvestointia. Rahoitusmallia muutettaisiin siirtymällä veikkausvaroista osittain budjettivaroihin. Ja mistäs muualta ne budjettivarat tulevat kuin veroista. Veronmaksaja on siis välillisesti valitsemassa liikuntapoliittisia päättäjiä – ainakin osaa heistä – sekä rahoittamassa heidän päätöksiään. Ja lopulta päätökset vaikuttavat tarjolla oleviin liikuntamahdollisuuksiin. Liikkumiseen tarvitaan paitsi henkilökohtaista myös poliittista tahtoa. ”U RHEILU on talouselämälle tällä hetkellä mitä mainioin tapa saattaa nuoret hyväksymään yhteiskunnallinen eriarvoisuus”, kirjoittaa jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen kirjassaan Kirje urheilijalle (2002). Suhonen on ollut SDP:n riveissä Forssan kaupunginvaltuustossa ja vihreiden ehdokkaana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Suhosen mukaan urheiluvalmentajia kutsutaan firmoihin puhumaan, koska talouselämä kokee heidät ”hahmoina, jotka osaavat auttaa imemään ihmisistä kaiken irti tehokkuuden maksimoimiseksi”. Pitkän aikavälin vaikutukset eivät Suhosen kirjan mukaan niin kiinnosta. ”Helpompaa – ja talouselämän omaan logiikkaan sopivampaa – on puhua lyhyen tähtäimen mahdollisuuksista puuttumatta pitkän tähtäimen riskeihin, uhkakuviin ja siihen hintaan, joka meidän lastemme on mahdollisesti maksettava hoitaessaan uupuneita, stahanovilaisia sukupolvia.” Kun Timo Ritakallio, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja, valittiin OP:n pääjohtajaksi, Yle uutisoi asiasta (20.9.2017) Ritakallion kollegoiden suulla muun muassa seuraavanlaisesti: ”Urheilijatausta näkyy tavassa johtaa; tulosta pitäisi syntyä heti.” Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen ammattilaisjääkiekkoilija Sinuhe Wallinheimo on eri linjoilla. Hänen mielestään urheilijataustasta on hyötyä politiikassa muun muassa sinnikkyyden kautta. ”Politiikan yksi keskeisistä lainalaisuuksista on se, että pikavoitot ovat harvinaisia, ja paremminkin pientenkin muutosten ajamisessa tarvitaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.” Kansainvälisellä tasolla vaikutusvaltaisin urheilun saralla toimiva suomalaispoliitikko on kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, joka on ainoa suomalainen kansainvälisen olympiakomitean varsinainen jäsen. Hän kyseenalaistaa toimittajan näkemyksen, että Suomessa politiikkaan lähteneet exurheilijat olisivat päätyneet eritoten poliittisen skaalan oikealle laidalle. Essayah muistuttaa puoluepoliittisesti kirjavasta joukosta ex-urheilijoita, jotka ovat kuuluneet aikaisempiin eduskuntiin. Ja nytkin vasemmalla on ainakin yksi: vasemmistoliiton Matti Semi, joka voitti 1970-luvulla kaksi SM-pronssia nyrkkeilyssä. Urheilu ja johtaminen ”URHEILU ON TALOUSELÄMÄLLE TÄLLÄ HETKELLÄ MITÄ MAINIOIN TAPA SAATTAA NUORET HYVÄKSYMÄÄN YHTEISKUNNALLINEN ERIARVOISUUS.”
2 / 2019 • 37 Ympäristöahdistus valokuvina TEKSTI SARA SUMELAHTI KUVA MITRO PARTTI Luontokeskus Haltiaan on avattu voimakkaasti kantaaottava näyttely Jälki. Sen sata kaunista ja vahvaa kuvaa koskettavat katsojaansa. E SPOON NUUKSION kansallispuistossa sijaitsevassa luontokeskus Haltiassa on kevään ajan esillä Jälkiniminen näyttely. Siitä voi löytää keinoja ahdistuksen kanssa kamppailuun. Jälki on valokuvanäyttely, jossa eri kuvaajat ympäri Pohjoismaiden tuovat ilmi ihmisen jättämän jäljen luontoon. ”Ihmisten jättämät jäljet ovat usein ristiriitaisia. Kuvista näkyy esimerkiksi, miten ihmisiltä peräisin oleva muoviroska päätyy eläinten elin ympäristöön”, kertoo näyttelypäällikkönä toimiva Heidi Rosenström. Ristiriitaiselta tuntuu myös ajatus, että valokuva joutsenenpesään päätyneestä muoviroskasta voisi lieventää ahdistusta henkilöllä, joka kamppailee ympäristötuhojen aiheuttamista tunnontuskista. Onko niin, että pieni ympäristöahdistuminen olisi tervettä meille jokaiselle? Näyttely herättelee myös niitä, joita asia ei ole aiemmin huolettanut. ”On tärkeää, että alamme vihdoin ymmärtää omien tapojemme laajempaa vaikutusta. Vaikka tarkoitusperät ovat monella hyvät, niin pahoja jälkiä voi saada aikaan. Toivomme, ettemme kuitenkaan ahdistaisi ketään ainakaan lisää, vaan toimisimme sen puolesta, että ihmiset alkaisivat itse toimia asioiden hyväksi. Vaikuttavien kuvien lisäksi tarjoamme keinoja ympäristöahdistuksen käsittelyyn, ja kuinka siitä voi selvitä. Lopussa toivomme näyttelyn tuovan toivoa vierailijoille.” NÄYTTELYN LOPPUPÄ ÄN seinälle on kerätty selvitymiskeinoja ympäristöahdistuksesta: ”Älä tunne itseäsi heikoksi tai epäonnistuneeksi, jos tunnet ympäristöahdistusta” tai ”Et ole yksin. Älä myöskään jää yksin”. Viereen on kerätty ajatuskartan muotoon keinoja ja tapoja, joilla omaa taakkaansa voi keventää. Vierailija saa kirjoittaa sommitelmaan omat hyvät ideansa ympäristönsuojelun edistämiseksi ja ripustaa ne esille. Ehdotukset postitetaan vaalien jälkeen muodostettavalle Suomen uudelle hallitukselle. ”Maailmalta tulee koko ajan uutisia, joissa kerrotaan, ettemme hoida ympäristöä niin hyvn kuin pitäisi. Yksilön keinot ovat kuitenkin rajalliset, eikä lamaantumisesta ole hirveästi hyötyä. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta siitä, että näyttelymme puhuu ympäristön ja myös ympäristöstä huolestuneiden puolesta”, Rosenström kertoo. Ympäristöahdistukselle on syynsä. On hyvä olla tietoinen omista valinnoistaan ja niiden seurauksista. Ympäristöahdistus voi kuitenkin osoittautua yhtä painavaksi taakaksi kuin työuupumus tai masennus. Näyttelyssä on mahdollisuus kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja se osoittaa että yksilön pienet teot voivat kasvaa osaksi yhteiskuntaa. On rohkaisevaa nähdä, kuinka moni on jättänyt viestinsä tulevalle hallitukselle. Viesteissä vaaditaan esimerkiksi kasvisruokapäivää kouluihin tai eläinperäisten tuotteiden haittaveroa. Näyttely on esillä Haltiassa kevään 2019 ajan, jonka jälkeen se lähtee maailmalle. Jälki-näyttely luontokeskus Haltiassa 12.5.2019 asti. Lisätietoja: haltia.com MIAPETRA KUMPULA-NATRI ILMOITUS I LMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄ on viimein lävistänyt täysimääräisesti suomalaisen poliittisen keskustelun. Tämä on hienoa, onhan tutkijoiden viesti selvä: jotta ilmaston lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen, tarvitaan välittömiä kiristyksiä ilmastotoimiin. Tärkeä periaate on oikeudenmukainen siirtymä – ilmastotoimet eivät saa langeta köyhimpien maksettavaksi. Jotta kaikki pysyvät mukana, on pohdittava tarkkaan eri toimenpiteiden vaikutukset. Syyllistäminen ei kannata, vaan politiikan rakenteelliset muutokset. Päästövähennyksiä on haettava kaikilta sektoreilta. Energiantuotannossa meidän on siirryttävä pääosin uusiutuviin energianlähteisiin ja siirtymäajan jälkeen luovuttava fossiilisista polttoaineista. Arjessa yksittäisille ihmisille näkyvimpiä muutoksia tapahtuu liikenteessä. Se on vastuussa 20 % Suomen päästöjä. SDP:n tavoitteena on, että vuonna 2030 liikenteessä on 750 000 vähäpäästöistä tai päästötöntä henkilöajoneuvoa – käytännössä noin neljännes Suomen henkilöautoista. Tavoitteen mukainen vähäpäästöisten autojen määrä vähentäisi kasvihuonekaasupäästöjä arviolta suomalaisen kemianteollisuuden päästöjen verran. Kyseessä on merkittävä päästölähde. Tavoitetta on kuvattu epärealistiseksi, mutta näkökulma ei ota huomioon markkinoiden muutosta Euroopassa ja maailmalla. Useat autovalmistajat, mm. Volkswagen ja Volvo, ovat ilmoittaneet polttomoottorin aikakauden olevan päätöksessä. Volvo lupaa kaikista malleistaan hybriditai sähköversiot vielä tänä vuonna ja VW ei aio enää 2020-luvun lopulla edes tuottaa polttomoottorillista autoa. Muissa Pohjoismaissa ja mm. Ranskassa, Kiinassa ja Intiassa on asetettu aikataulu, jolla uusien bensaja dieselautojen myynnistä luovutaan. Ruotsissa demarihallitus esittää myynnistä luopumista 2030 alkaen. Suomessa aikataulutavoitetta ei vielä ole. Sähköautojen hintojen on arvioitu laskevan polttomoottoriautojen tasolle ja ohi 2025 jälkeen. Hinnan lisäksi sähköja hybridiautojen kaipaama latausinfra vaatii toimia. Olin neuvottelijana EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä, jonka myötä vuodesta 2020 alkaen talojen isojen remonttien yhteydessä on yli 10 parkkipaikan asuinrakennuksien parkkipaikoille asennettava putket, joita pitkin latauspisteen johdot voi vetää. Samoin tulee tehdä kaikkiin uusiin rakennuksiin ja yli 10 parkkipaikan liikekiinteistöihin. Päästöjen vähentämisen lisäksi sähköautoissa piilee Suomelle mahdollisuus. Suomeen voi syntyä merkittävää teollisuutta sähköautojen ympärille: Uudenkaupungin autotehdas valmistaa jo nyt hybridiautoja ja Suomella on täydet mahdollisuudet houkutella satojen miljoonien akkutehdasinvestointeja ja luoda kestävä ekosysteemi kaivoksista akun kierrätykseen. ILMASTOMUUTOS TYÖTÄ, JOSSA KAIKKI PYSYVÄT KYYDISSÄ miapetra.fi Europarlamentaarikko (sd)
38 • 2 / 2019 Näyttelijä-ohjaaja Jussi Lehtonen matkusti Beirutiin, Libanoniin keräämään aineistoa ja etsimään näyttelijöitä Undocumented Love -dokumenttiteatteriesitykseen. Hän päätyi skootterikyydillä Shatilan pakolaisleiriin. Matkakertomus TEKSTI JA KUVAT JUSSI LEHTONEN Olen pakolainen, siis poliittinen henkilö
2 / 2019 • 39 ”K ÄY LEIRISSÄ ennen kuin lähdet”, näyttelijä ja dokumentaristi Mira Sidawi sanoo minulle, kun juttelemme. Hän kertoo olevansa ainoa naispuolinen palestiinalainen näyttelijä Libanonissa. Taidetta hän ei kuitenkaan virallisesti saa tehdä, sillä vain tietyt matalapalkkaiset työt ovat sallittuja. Palestiinalaiset pakolaiset ovat Libanonissa pysyvästi vailla kansalaisoikeuksia. Mutta: ”Ketään ei oikeastaan kiinnosta!”. Teatteria ja elokuvia syntyy niin kauan kuin kukaan ei estä tekemästä. Mira kertoo haluavansa myös taiteilijana tehdä töitä sen eteen, että palestiinalaisilla olisi tulevaisuus. ”Haluamme palata kotimaahamme, mutta se on mahdotonta, sillä Israel miehitti Palestiinan vuonna 1948.” SEURA AVANA PÄIVÄNÄ kävelen Shatilan pakolaisleirin portista sisään. Se on maalattu Palestiinan värein. Minun pitäisi tavata oppaani Hassan Asmar, mutta häntä ei näy missään. Päätän mennä katselemaan paikkoja omin päin. Jännittää, huomaan olevani katseiden kohteena. Sähköjohtoja roikkuu villisti siellä täällä. Myyntikojuja, ihmisiä jotka työntävät romua kärryissä, skoottereita, paljon lapsia, joku huutelee minulle tervehdyksiä englanniksi. Tämä on eräänlainen slummi. Mitä syvemmälle pakolaisleiriin menen, sitä enemmän jännittää. Onko täällä vaarallista? Joku kohdistaa minuun katseensa kuin kutsuen luokseen. Menen kohti ja kysyn, osaako hän englantia. ”Nälkä”, hän sanoo minulle ja hymyilee anteeksipyytävästi. Keskustelu ei jatku, kun en tiedä miten toimia. Vähän aikaa harhailtuani löydän englantia puhuvan henkilön, joka lupaa auttaa minua. Soitamme puhelun, ja pian nuori parrakas mies ilmestyy paikalle: Hassan. Hän vie minut skootterilla omalle kujalleen, jossa hän pitää pientä peliluolaa. Ihmiset kokoontuvat sinne iltaisin pelaamaan tietokonepelejä ja pöytäjalkapalloa. Hassan esittelee minulle ystäviään: yksi korjaa moottoripyöriä, toisella on biljardipöytä. Useimmilla tuntuu olevan jonkinlainen työpaikka leirissä. ”Tuolla asuu syyrialaisia, tuolla palestiinalaisia”, Hassan osoittelee. Leirin 17000 rekisteröidystä asukkaasta yli puolet on tällä hetkellä syyrialaisia. Alun perin leiri on rakennettu palestiinalaisia varten. He ovat eläneet Shatilassa pian 80 vuotta ikuiselta tuntuvassa paluun odotuksessa. Hassan esittelee vanhemman miehen, joka on ollut taistelija. Saan häneltä Palestiina-pinssin. Tapaan monia leirin johtajamiehiä. Minulta menevät sekaisin Fatah ja PLO, joku puhuu myös Hizbollahista. Yksi katsoo minua silmiään siristäen ja vetää laatikosta esiin aseen. Ikään kuin: sinun on hyvä tietää, että minulla on tällainen. LEIRI ON VALTIO valtiossa. Libanonin armeijan sotilaat tai poliisit eivät tule leiriin. Silti leirissä vallitsee tietynlainen järjestys. Hassan sanoo, että leirillä kaikki ovat yhtä suurta perhettä. ”Mutta”, Hassan lisää, ”tuo talo on sodassa tuon talon kanssa. Viime yönä he tekivät rauhan. Nyt kaikki ovat onnellisia.” Yksi taistelija kysyy minulta, haluanko ampua kalasnikovilla katolla. Monet turistit haluavat, koska se on hauskaa. Kiitos ei tällä kertaa. ”Tuo on huumetalo, ja tuo samoin, ja tuo”, Hassan sanoo. Huumeet ovat leirissä iso ongelma. Ne ovat helppoa lääkettä erityisesti epätoivoisille nuorille miehille. Mistä ne tulevat, sitä ei kukaan terro. ”Tuossa on meidän sairaala”, Hassan näyttää. Vaatimattoman näköistä mökkiä ylläpidetään YK:n palestiinalaispakolaisten apujärjestön UNRWA:n varoilla, samoin kuin leirin koulua. Koulun tulevaisuus epäilyttää, kun Yhdysvallat on lakannut tukemasta järjestöä. TAPAAN MYÖS HASSANIN äidin ja tämän siskon. Isä ja veli asuvat Saksassa, ja sinne Hassankin haluaisi päästä. Veli on mennyt kihloihin muutamia kuukausia aiemmin. Hassan näyttää videon kihlajaisista. Hassan kutsuu minut kotiinsa. Kävelemme pitkin ahdasta pimeää kujaa, joka kulkee rakennusten välissä ja nousemme kapeaa portaikkoa neljänteen kerrokseen. Toinen veli on ollut yötöissä ja nukkuu sohvalla. Asunto on siisti ja viihtyisä, ja siellä on myös kylpyhuone. Sitten nousemme kattotasanteelle. Sieltä avautuu näkymä yli koko leirin. Naapurin mies ruokkii kyyhkysiä, joille on rakennettu katolle oma koti. Hassan kaivaa esiin Palestiinan lipun, jota heiluttaa. Otan kuvan. PALESTIINALAISIA PAKOLAISIA on Libanonissa noin puoli miljoonaa. Syy rian konfliktin myötä maahan on tullut ehkä jopa kaksi miljoonaa uutta pakolaista. Libanonin väkiluku on alun perin viitisen miljoonaa, joidenkin lähteiden mukaan. Väestönlaskentaa maassa ei ole aikoihin pidetty. Työttömyys kasvaa, kun halvan työn tekijöitä on runsaasti tarjolla. Syyrialaisten pakolaisten odotetaan kuitenkin palaavan. Palestiinalaisten ei odoteta. ”Syyrialaisten avustusjärjestöille virtaa nyt kansainvälistä rahaa. Meihin palestiinalaisiin ei kiinnitetä huomiota, olemme pimeässä tunnelissa”, Mira Sidawi sanoo. Ilmassa on jännitettä. Syyrian joukot miehittivät Libanonia vuosikausia. Nyt syyrialaiset ovat paikalla pakolaisina. Hassan vie minut hautausmaalle, joka sijaitsee leirin rajojen ulkopuolella. Paikka on kaunis. Siellä kasvaa puita, toisin kuin leirissä, jossa ei kasva mitään vihreää. Hassan koskettaa hautakiveä: ”Tämä on ystäväni hauta, ja tuolla lepää sukulaisiani.” Shatilan nimessä on kalman kaiku. Vuoden 1982 verilöylyssä kristityt falangistit tunkeutuivat leiriin, joka oli tuolloin Israelin miehittämä. Satoja, ehkä jopa tuhansia leirin asukkaita tapettiin. Palaamme Hassanin peliluolaan. Pikkupojat ympäröivät meidät. He ovat kiinnostuneita minusta, muukalaisesta. Haluavat tietää, mitä jalkapallojoukkuetta kannatan. Lapsia on leirillä joka puolella. Menemme Hassanin kanssa katsomaan jalkapallotreenejä leirin ulkopuolella sijaitsevan kentän laidalle. Pojat haluavat esitellä osaamistaan minulle. Mietin minkälainen tulevaisuus heitä odottaa. Monilla lapsilla ja nuorilla ei ole mahdollisuutta harrastuksiin eikä koulunkäyntiin, kun perheet tarvitsevat elättäjiä. Lopuksi Hassan heittää minut skootterillaan majapaikkaani. Shatilan leiri sijaitsee vain kivenheiton päässä Beirutin trendikkäästä keskustasta. Kontrasti on jyrkkä. Mieleeni tulevat Mira Sidawin sanat: ”Sodan jälkeen Beirutista tuli feikkikaupunki. Kaikkia kiinnostaa vain ulkonäkö. Näin tapahtuu usein sodan jälkeen, kun ihmiset ovat menettäneet identiteettinsä.” LIBANON ON VALTIONA hutera šiiaja sunnimuslimien, erilaisten kristittyjen, druusien sekä armenialaisten yhteenliittymä. Ei mikään yhtenäinen kansa. Ehkä se juuri siksi selviytyy valtaisasta pakolaistaakastaan. Myös Mira Sidawi puhuu systeemistä: ”Kun palestiinalaiset sanovat ’systeemi’, he tarkoittavat Israelia ja miehitystä. Niin, ja mitä tekevät USA, Venäjä ja Turkki Syyriassa? Mitä he tekevät siellä? Miksi me arabit emme saa päättää omista asioistamme? Myös avustusjärjestöt ovat osa kolonialismin pitkää historiaa. Älkää tuoko meille kalaa, vaan opettakaa meidät kalastamaan. Älkää tehkö meistä stereo typioita!” Olen hämilläni ja huomaan että minulla on myös jotenkin haikea olo. Minut otettiin tosi ystävällisesti vastaan leirissä. Ehkä siksi että olen länsimaalainen? Ehkä siitä huolimatta, että olen länsimaalainen? Ja siten automaattisesti kolonialisti, vaikka en sillä asialla omasta mielestäni tietenkään ole? Kun nyt kirjoitan tätä, kolonialisoinko Shatilaa entisestään? Vahvistanko stereotypiaa? Jos olen jonkun puolella, olenko väistämättä jotakuta toista vastaan? Undocumented love -esityksen ensi-ilta on Kansallisteatterissa alkuvuodesta 2020. Esityksen keskiössä on pakolaisuuden hajottama perhe ja kysymys paperittomuudesta. Sen käsikirjoittaa Kati Kaartinen ja ohjaa Jussi Lehtonen. Hassan Asmar pitää peliluolaa Shatilan leirissä, mutta haluaisi muuttaa Saksaan. Palestiinalaisena hän ei voi saada passia, vain matkustusasiakirjan. Viisumi on hankalampi juttu. ”Sitten kun lähden, kuljen omia reittejäni”, Hassan sanoo. ”Sanassa ’leiri’ on paljon kerrostumia”, näyttelijä Mira Sidawi sanoo. ”Me palestiinalaiset asumme leirissä kuten juuta laiset aikoinaan. Olemme uhrien uhreja.” ”ÄLKÄÄ TUOKO MEILLE KALAA, VAAN OPETTAKAA MEIDÄT KALASTAMAAN. ÄLKÄÄ TEHKÖ MEISTÄ STEREO TYPIOITA!”
Salla Nazarenko & työryhmä KORRUPTIO SUOMESSA Muun muassa Johannes Ekholm, Eetu Viren & Pontus Purokuru TYÖSTÄKIELTÄYTYJÄN KÄSIKIRJA Jyri Hänninen & Jarno Liski KESKUSTAN VALTAKUNTA ”KERTOVAT ANSIOKKAASTI, MITEN SUOMALAISTEN RAHAPELIMILJOONIA ON VALUNUT KESKUSTAPOLIITIKOIDEN VAALITYÖHÖN.” – SUOMEN KUVALEHTI Denise Rudberg KUN KELLO LYÖ VIISI ”TÄHDET VIIHDYTTÄVYYDESTÄ JA YLLÄTYKSELLISYYDESTÄ.” – HS 24 90 Pentti Haanpää KORPISOTAA € KEVÄTUUTUUKSIA INNOLTA€ Anu Patrakka SYYLLISYYDEN RANTA ”VETÄVÄ, PAIKALLISHENKEÄ UHKUVA DEKKARI.” – APU 24 90 REKISTERÖITYNEENÄ ASIAKKAANA -20% NÄISTÄKIN HINNOISTA: INTOKUSTANNUS.FI 25 00 29 00 25 90 26 90 Heikki Hiilamo NÄKYMÄTTÖMÄT SANKARIT SUOMALAISTEN SALAINEN APU CHILEN VALLANKAAPPAUKSEN UHREILLE 23 90 Heini Strand HYVÄ VERSE SUOMIRÄPIN NAISET 22 90 Sanna Autere & Sanna Peurakoski VEGESATO! MAAILMAN PARHAAT MAUT SATOKAUDEN KASVIKSISTA 24 90 HÄ M EE NT IE VIID ES LIN JA SÖ RN ÄI ST EN RA NT AT IE VAASANKATU HELSING INKATU ST UR EN KA TU BRAHENKENTTÄ HAKANIEMENRANTA SI LT A SA A RE N K AT U TEOLL ISUUS KATU JUNATIE TYÖP AJAN KATU SÖ RN ÄI ST EN KA TU M M M ALEK SIS KIVEN KATU Vegaanikenkiä, kosmetiikkaa, kirjoja, kodinpuhdistusaineita, karkkia, Reilun kaupan tuotteita ja paljon muuta! Heluna Shop, Hämeentie 48, Helsinki. ti–pe klo 12–18, la klo 12–16. WWW.HELUNANETTI.COM Vegaanikenkiä, kosmetiikkaa, kirjoja, kodinpuhdistusaineita, karkkia, Reilun kaupan tuotteita ja paljon muuta! VEGAANINEN SEKATAVARAKAUPPA KURVISSA! W W W .R O O TS K IT C H EN .F I LO U N A S JA C A T ER IN G VÄRIKÄSTÄ VEGERUOKAA TUOREISTA RAAKA-AINEISTA helsinki Hakaniemen kauppahalli (väistötila) (ma–pe 11–18, la 11–16) turku Kauppahalli (ma–pe 11–17.30, la 11–15.30) KELTAISET SIVUT Kallion keltaiset sivut kokoaa yhteen alueen parhaat palvelut Hakaniemestä Harjuun ja Linjoilta Kalasatamaan. Haluatko mainostaa yritystäsi keltaisilla sivuilla? Hienoa! Se on nimittäin edullista ja tehokasta. Ota yhteyttä: voima@voima.fi Kalli n MAINOSTAJALLE! ? ? ? ?
Salla Nazarenko & työryhmä KORRUPTIO SUOMESSA Muun muassa Johannes Ekholm, Eetu Viren & Pontus Purokuru TYÖSTÄKIELTÄYTYJÄN KÄSIKIRJA Jyri Hänninen & Jarno Liski KESKUSTAN VALTAKUNTA ”KERTOVAT ANSIOKKAASTI, MITEN SUOMALAISTEN RAHAPELIMILJOONIA ON VALUNUT KESKUSTAPOLIITIKOIDEN VAALITYÖHÖN.” – SUOMEN KUVALEHTI Denise Rudberg KUN KELLO LYÖ VIISI ”TÄHDET VIIHDYTTÄVYYDESTÄ JA YLLÄTYKSELLISYYDESTÄ.” – HS 24 90 Pentti Haanpää KORPISOTAA € KEVÄTUUTUUKSIA INNOLTA€ Anu Patrakka SYYLLISYYDEN RANTA ”VETÄVÄ, PAIKALLISHENKEÄ UHKUVA DEKKARI.” – APU 24 90 REKISTERÖITYNEENÄ ASIAKKAANA -20% NÄISTÄKIN HINNOISTA: INTOKUSTANNUS.FI 25 00 29 00 25 90 26 90 Heikki Hiilamo NÄKYMÄTTÖMÄT SANKARIT SUOMALAISTEN SALAINEN APU CHILEN VALLANKAAPPAUKSEN UHREILLE 23 90 Heini Strand HYVÄ VERSE SUOMIRÄPIN NAISET 22 90 Sanna Autere & Sanna Peurakoski VEGESATO! MAAILMAN PARHAAT MAUT SATOKAUDEN KASVIKSISTA 24 90 100 L iik ut t ava a v o i m a a v u o d est a 1999 Laatujournalismia jo 20 vuotta RYHDY VOIMANOSTAJAKSI JA TILAA LEHTI KOTIISI ALK. 39E/VUOSI. Tilaukset: kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109 Voima on tuottanut palkittua journalismia yhteisönsä tuella jo 20 vuotta. Pidetään liike yllä! HÄ M EE NT IE VIID ES LIN JA SÖ RN ÄI ST EN RA NT AT IE VAASANKATU HELSING INKATU ST UR EN KA TU BRAHENKENTTÄ HAKANIEMENRANTA SI LT A SA A RE N K AT U TEOLL ISUUS KATU JUNATIE TYÖP AJAN KATU SÖ RN ÄI ST EN KA TU M M M ALEK SIS KIVEN KATU Vegaanikenkiä, kosmetiikkaa, kirjoja, kodinpuhdistusaineita, karkkia, Reilun kaupan tuotteita ja paljon muuta! Heluna Shop, Hämeentie 48, Helsinki. ti–pe klo 12–18, la klo 12–16. WWW.HELUNANETTI.COM Vegaanikenkiä, kosmetiikkaa, kirjoja, kodinpuhdistusaineita, karkkia, Reilun kaupan tuotteita ja paljon muuta! VEGAANINEN SEKATAVARAKAUPPA KURVISSA! W W W .R O O TS K IT C H EN .F I LO U N A S JA C A T ER IN G VÄRIKÄSTÄ VEGERUOKAA TUOREISTA RAAKA-AINEISTA helsinki Hakaniemen kauppahalli (väistötila) (ma–pe 11–18, la 11–16) turku Kauppahalli (ma–pe 11–17.30, la 11–15.30) KELTAISET SIVUT Kallion keltaiset sivut kokoaa yhteen alueen parhaat palvelut Hakaniemestä Harjuun ja Linjoilta Kalasatamaan. Haluatko mainostaa yritystäsi keltaisilla sivuilla? Hienoa! Se on nimittäin edullista ja tehokasta. Ota yhteyttä: voima@voima.fi Kalli n MAINOSTAJALLE! ? ? ? ?
42 • 2 / 2019 Ranskalainen Le Monde diplomatique on 65 vuodessa kasvanut pienestä diplomaatti piireille jaetusta lehtisestä merkittäväksi kosmopoliitiksi. TEKSTI TEEMU MATINPURO Diplo – aidosti kansainvälistä mediakritiikkiä D IPLO on alusta alkaen kohdistanut huomionsa kolmannen maailman tapahtumiin ja tukenut globaalisaatiokriittistä kansalaisliikehdintää. Diplo perustettiin vuonna 1954 nykyään keskustavasemmistolaisen Le Monde -lehden kylkeen. Se oli aluksi kahdeksansivuinen kansainvälisille järjestöille ja diplomaateille suunnattu geopolitiikkaa käsittelevä lehtinen. Journalistinen linja myötäili niin kutsuttua kolmasmaailmalaisuutta, joka oli lehteä vuotta myöhemmin syntyneen Sitoutumattomien maiden liikkeen lähtökohta. Kolmannen maailman osuus lehden sisällöstä on säilynyt tärkeänä tähän päivään asti. Samoin kuin artikkeleiden tarkat lähdeviitteet. Diplo kasvoi pian ulos diplomaattipiireistä, ja siitä muodostui laajalevikkinen kuukausilehti. Kahdessakymmenessä vuodessa Diplo saavutti 50 000 kappaleen levikin, ja 90-luvulle tul taessa levikki oli jo 120 000 kappaletta. Pienen notkahduksen jälkeen levikki on ollut jälleen viime vuosina kasvussa. Nykyään paperista lehteä painetaan noin 160 000 kappaletta. Diplo on paitsi ranskalainen, myös kansainvälinen mediailmiö. 1970-luvulla ilmestyivät ensimmäiset ulkomaiset versiot Kreikassa ja Portugalissa. Ne olivat juuri vapautuneet diktatuureistaan. Nykyään lehti ilmestyy 18 kielellä, ja erilaisia painoksia on yhteensä 25. Lisäksi Diploa julkaistaan neljänä nettilehtenä. Monet painosversioista ilmestyvät jonkin kansallisen lehden liitteenä. Vuodesta 2007 saakka Diplo on ilmestynyt Suomeksi kuusi kertaa vuodessa. Vuonna 2013 sitä alettiin julkaista yhdessä suomenkieliseen No vaja Gazeta -lehden kanssa. VUONNA 1991 Le Monde diplomati quen päätoimittajaksi valittiin espanjalais-ranskalainen Ignacio Ramonet. Semiotiikasta ja kulttuurihistoriasta väitellyt Ramonet on kirjoittanut kymmeniä kirjoja, joista suomeksi on julLe Monde diplomatique • Ensimmäinen numero ilmestyi toukokuussa 1954. • Ranskalaisen painoksen levikki 160 000 kpl. • Kansainvälisten Diplojen painoksen yhteismäärä noin 2,4 miljoonaa. • Kansainvälisiä versioita ilmestyy 18 kielellä, 29 eri painoksena ja 4 nettijulkaisuna. • Päätoimittaja: Benoît Bréville, toimituksen johtaja: Serge Halimi. • Vuoteen 1996 asti osa päivälehti Le Monden kustannusyhtiötä. • Nykyisin Le Monde omistaa 51 % osakkeista. Loput osakkeet jakaantuvat Le Monde diplomatiquen ystävät -yhdistyksen ja lehden työntekijöiden muodostaman yhdistyksen kesken. Työntekijöiden omistuksen mahdollisti saksalaisen ennen toista maailmansotaa Boliviaan paenneen antifasistin Gunter Holmannin lahjoitus. Lukijoiden ja työntekijöiden 49 % omistusosuus antaa niille ratkaisevan päätösvallan lehden linjasta. • Liikevaihto vuonna 2017 oli 12,3 miljoonaa euroa. Tilausmaksut ja irtonumero myynti kattoivat noin 90% kaikista tuloista. • Nettisivut: www.monde-diplomatique.fr, suomenkielinen Diplo www.mondediplo.fi Ensimmäinen Diplo ilmestyi toukokuussa 1954. Maaliskuun 2019 Diplon kansi. Juttusarja on osa Kordelinin säätiön tukemaa ja Voimalehden tuottamaa journalismin haasteet 2019 -hanketta.
2 / 2019 • 43 kaistu teokset Median tyrannia (WSOY 2001) ja Media räjähdys – journalismi hajonneen viestinnän aikakaudella (Into 2012) sekä hänen Fidel Castron kanssa käymistään keskusteluista toimittama Fidel Castro: elämäni (Siltala 2012). Ramonetin päätoimittajakaudella Diplosta tuli johtava kansainvälisen globalisaatiokriittisen liikkeen äänitorvi. Ramonetin pääkirjoitus joulukuun 1997 Diplossa vaati markkinavoimien kuriin panemista Tobinin verolla. Se on esittäjänsä James Tobinin mukaan nimetty kansainvälinen valuutansiirto vero. Ramonetin pääkirjoitus johti kansainväliseksi kasvaneen Attac-liikkeen syntyyn. Ramonet kuuluu järjestön kunniapuheenjohtajistoon yhdessä Bernard Cassenin ja Susan Georgen kanssa. LEHDEN LIBERA ALI ja kriittinen vasemmistopainotteisuus poikkesi vuosien mittaan yhä enemmän emolehden linjauksista. Sen takia vuonna 1996 Diplon erosi emolehti Le Mondesta. Diplo ei ole edusta millään muotoa räiskyvää kuvajournalismia. Sanomalehden niukka kuvitus on viime vuodet ollut lähinnä modernia abstraktia taidetta, tosin valokuvatkin tekevät pikkuhiljaa tuloaan myös ranskalaiseen emolehteen. Graafisessa journalismissa lehti on ollut edelläkävijä jo 90-luvulta lähtien. Karttojen tuotantoon erikoistunut tiimi on vuosien varrella luonut tuhansia karttoja selventämään erilaisia ilmiöitä asiantuntijoiden, tilastojen ja kenttätutkimusten pohjalta. Lehden lisäksi karttoja on julkaistu osana Maailmanpoliittisia atlaksia, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 2003. Kartastot ovat olleet suuria menestyksiä hakuteoksina. Kutakin niistä on erikielisinä versioina myyty satojatuhansia kappaleita. Viimeisimmät neljä kartastoa on julkaistu myös suomeksi. Ensimmäinen Ympäristö atlas julkaistiin vuonna 2008 (Into) ja siitä otettiin 40 000 kappaleen painos. Kartasto jaettiin ilmaiseksi kaikille Suomen abiturienteille. USEIDEN MUIDEN lehtien tavoin Diplo ajautui taloudelliseen kriisiin 2000-luvun alkupuolella, kun levikki laski ja lehden talous oli vaakalaudalla. Vuonna 2009 aloitettiin nykyisen toimituksen johtajan ja hallituksen puheenjohtajan Serge Halimin johdolla kampanja lehden pelastamiseksi. Lehden riippumattomuus ja koko olemassaolo oli uhattuna. Diplo esitti lukijoilleen vakavan vetoomuksen. Kahdeksan vuotta myöhemmin Halimi totesi pääkirjoituksessaan, että uhka oli selätetty. Kriisistä selvittiin, koska lehden lukijat olivat vahvasti sitoutuneita. Sitä selittää se, että Diplo on pitänyt sellaisia kansainvälisiä tapahtumia esillä, jotka ovat muissa lehdissä jääneet taka-alalle. Lisäksi se on jatkanut edellisten päätoimittajien kehittämällä linjalla mediakritiikin edelläkävijänä. Diplo oli yksi niistä harvoista ranskalaismedioista, jotka eivät lähteneet avoimesti tukemaan Emmanuel Macronin vaalikampanjaa. Sittemmin myös muut ovat alkaneet löytää suosikkipoliitikostaan vakavan arvostelun aihetta. VIIME VUONNA ranskalaisen Diplon kustantamon tulos oli kaksi miljoonaa euroa voitollinen. Tulos on tehnyt mahdolliseksi solidaarisuusrahaston luomisen. Rahasto tukee taloudellisiin tai poliittisiin vaikeuksiin joutuneita kansainvälisiä Diplo-perheen toimituksia. Kansainvälinen yhteiselo ei ole aina ollut ruusuista. Vuonna 2006 kitkaa aiheutti norjalainen Klassekampen-lehden liitteenä julkaistu versio. Kullakin kansallisella Diplolla on oikeus julkaista muutakin materiaalia kuin emolehdessä. Norjalaiset julkaisivat lehdessään laajan kokonaisuuden syyskuun 11. päivän 2001 iskusta esitetyistä salaliittoteorioista. Lehti ei ottanut kantaa teorioiden todenperäisyyteen. Emolehti kritisoi voimakkaasti Klasse kampenia ja aloitti keskustelun kansallisten versioiden julkaisupolitiikan rajoista. Vastineeksi emolehti julkaisi Coun terPunch-nettilehden toimittajan Alexander Cockburnin artikkelin, jossa salaliittoteorioita kritisoitiin voimakkaasti. Tämä juttu julkaistiin myös norjalaisversiossa, mutta norjalaislehti julkaisi siihen myöhemmin myös Ray Griffinin vastineen. Episodista lähtien kansainvälisten versioiden julkaisupolitiikkaa on tiedusteltu aina kun kustannusoikeuksien uusimisesta on neuvoteltu. Kirjoittaja on Voima Kustannus Oy:n toimitusjohtaja ja Into Kustannuksen kustantaman suomenkielisen Le Monde diplomatique & Novaja Gazetan kustannuspäällikkö. Diplon eri painoksia ilmestyy 18 kielellä, myös koreaksi. Le Monde diplomatique julkaisee myös Maailmanpoliittisia atlaksia.
Tule katsomaan ja kuulemaan, mistä nuoret puhuvat! Loistefestari tarjoaa lavan täydeltä nuorten teatteria Narrin näyttämöllä ja Nordsjö lågstadieskolassa. Tapahtuman kummina toimii näyttelijä Minttu Mustakallio. 29.–31.3.2019 Loistefestari loiste.munstadi.fi ROIHUVUOREN KIRJAMESSUT lauantaina 9.3.2019 AVOIN JA MAKSUTON KIRJALLISUUSTAPAHTUMA Tutustu ohjelmaan osoitteessa facebook.com/roihuvuorenkirjamessut Tekijöiden ja lukijoiden kohtaamisia, keskusteluja suomalaisista siirtolaisina, mielen murtumisen kuvauksista, romaanien sovittamisesta teatterin näyttämölle, kirjallisuuskritiikistä, lukemisen iloista ja sarjakuvista. 175-vuotiaan Minna Canthin juhlintaa. TAPAHTUMAPAIKAT Roihuvuoren kirjasto (Roihuvuorentie 2) klo 10–17 Porolahden alakoulu (Roihuvuorentie 2) klo 9.30–17 Kahvila Roihuvuoren Rio (Roihuvuorentie 9) klo 13–16 ja 17–20 Ravintola HRH (Roihuvuorentie 1) klo 20 alkaen (pääsymaksu) MUKANA MM. ANTTI TUURI, TERHI TÖRMÄLEHTO, SEKSIKÄS-SUKLAA, EERO BALK, VILLE HÄNNINEN, PETRI HILTUNEN, MINNA MAIJALA, BLÄCK MÖDERNISM, ROSEBUDIN KIRJAKAUPPA, POESIA, TIEDEROIHU JA MINNA CANTH. Järj. Roihuvuori-seura & Roihuvuoren kirjasto ninni@kaligraphics.fi / www.kaligraphics.fi KALI GRAPHICS KUVITUKSET & GRAFIIKAT
2 / 2019 • 45 V UOKRALÄHIÖIHIN vietäviä yhteisöprojekteja leimaa usein se, että ne tuodaan asukkaiden arkitodellisuuden ulkopuolelta. Sosiologi Lotta Junnilaisen mukaan hankkeita leimaa keskiluokkainen yhteisöideaali ja siksi projektit usein epäonnistuvat. Hänen tutkimuksensa mukaan lähiöissä on yleensä jo valmiiksi yhteisöllisyyden muotonsa ja verkostonsa, joten ulkoapäin tulevat yhteisöhankkeet eivät yleensä tavoita asumuston aitoja tarpeita. Junnilainen tutki viiden vuoden ajan kahden lähiön elämää ja arkea. Näissä asuvat ihmiset kokivat olevansa yhteiskunnassa ulkopuolisia. Kokemukseen vaikuttivat muun muassa epävakaa asema työmarkkinoilla ja huoli toimeentulosta. ”Monet näkivät maailman muuttuneen huonompaan ja epävakaampaan suuntaan, eivätkä he uskoneet tulevaisuuden tuovan olosuhteisiin parannusta”, Junnilainen toteaa tutkimuksessaan. JUNNILAISEN kahta vuokratalolähiötä tarkasteleva tutkimus pitää lähiöt anonyymeinä. Tutkimuksessa ne on nimetty Hallukummuksi ja Routalaksi. Niissä tekemiensä havaintojen perusteella Junnilainen esittää, etteivät luokkaerot ole ainoastaan historian jäänne, vaan näkyvät ihmisten arjessa hyvin konkreettisesti. Elämää lähiöissä määrittää niin eriarvoisuus kuin yhteisöllisyyskin. Arkea kuvaa samanaikaisesti konkreettinen niukkuus, mutta myös asukkaiden välinen solidaarisuus. Luokkajako ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus näkyvät paitsi asukkaiden kokemuksissa, myös lähiöistä kertovissa tilastoissa. Tutkittujen lähiöiden yli 18-vuotiaista asukkaista ainoastaan vähän yli puolet oli suorittanut perusasteen tutkinnon. Mediaani tulot olivat noin 16 000 euroa vuodessa, mikä on noin 4 000– 7 000 euroa vähemmän kuin suurissa kaupungeissa keskimäärin. Äänestysaktiivisuus oli kaupunkiseutujen alhaisinta. Lähiöiden asukkaat tiesivät itsekin, mitä heistä ja heidän asuinpaikastaan ajateltiin: ongelmalähiöinä, joissa asuu huono-osaisia ihmisiä, joilla on ongelmia. Negatiivisista puolista huolimatta näiden lähiöiden elämää ja arkea leimasi myös vahva yhteisöllisyys. Asukkaat tunsivat toisensa ja tiesivät millaisia hyödynnettävissä olevia taitoja itse kullakin oli. ”Joku naapureista oli kampaaja, joku kosmetologi ja joku teki tatuointeja. Pirkko toimitti naapureilleen kakkoslaatuisia serviettejä neljän euron kilohintaan, Liisa sai suhteilla muovitavaraa kuten säilytysrasioita ja kertakäyttöastioita, Vellu leipoi ja pesi ikkunoita, Jakelta sai tupakkaa ja Miljalta villasukkia”, Junnilainen kuvaa tutkimuksessaan. LÄHIÖISSÄ ESIINTY VÄ Ä yhteisöllisyyttä ei kuitenkaan ole syytä romantisoida. Ei ole olemassa yhtä yhteisöllisyyttä, vaan erilaisia yhteisöllisyyksiä, joiden luonne riippuu kontekstista ja yhteisössä elävien yhteiskunnallisesta asemasta. Yhteisöllisyyttä esiintyy Junnilaisen mukaan yhtä lailla keskiluokkaisilla omakotialueilla kuin alempaa sosioekonomista asemaa edustavissa vuokralähiöissä. Oleellista on, että tämän yhteisöllisyyden luonne poikkeaa näiden paikkojen välillä toisistaan. ”Tutkimissani lähiöissä avunannon taustalla on konkreettinen niukkuus, joten auttaminen syntyy yhteisön tarpeista. Keskiluokkaisilla asuinalueilla taas naapureiden merkitys voi usein olla pienempi. Apu, jota vuokratalolähiössä voi saada naapureilta, on hyväosaisilla asuinalueilla esimerkiksi helpommin ostettavissa”, Junnilainen kertoo. Ongelma on, että lähiöihin tuodaan ainoastaan tietynlaista, usein keskiluokkaisen ideaalin mukaista yhteisöllisyyttä. Tämä ei tavoita ongelmien perimmäistä luonnetta. ”Lähiöiden ongelmia yritetään korjata yhteisöllisyydellä, joka on lähinnä romantisoitu ajatus siitä, millainen yhteiskunnan tulisi parhaimmillaan olla. Yhteisöllisyys ei kuitenkaan muuta lähiöissä asuvien eriarvoista yhteiskunnallista asemaa”, Junnilainen toteaa. R ANSK AL AINEN SOSIOLOGI Loïc Wacquant on osoittanut, kuinka media tiedontuottajana on aktiivisesti osallistunut ongelmalähiö-käsitteen vakiinnuttamiseen. Media on myös hänen mukaansa pitkälti vastuussa lähiöalueiden leimaantumisesta. Junnilainen havaitsi tutkimuksessaan samankaltaisia piirteitä myös Suomessa. ”Yhtäläisyyksiä Ranskan ja Suomen välillä on, vaikka ongelmien taso on toinen.” Suomessa puhe ongelmalähiöistä alkoi mediassa jo 1970-luvulla. ”Aluksi ongelmiin keskittyvä puhetapa perustui todellisuudessa havaittuihin ilmiöihin, kuten siihen että monet palvelut saapuivat tiettyihin lähiöihin auttamattomasti myöhässä. Myöhemmin tämä puhetapa on alkanut elää omaa elämäänsä. Esimerkiksi silloin, kun tietyt lähiöt määritellään aina huonomaineisiksi, niiden eriarvoista asemaa uusinnetaan. Vaikka huono maine ei perustuisi tosiasioihin, siitä puhuminen pitää mielikuvat elossa” , Junnilainen toteaa. JUNNILAISEN TUTKIMUKSEN pohjalta voidaan todeta, etteivät ongelmalähiöiden ongelmat palaudu itse alueisiin tai esimerkiksi yksilöiden elämäntapavalintoihin. Koko yhteiskuntaa vaivaavat ongelmat kuten työmarkkinoiden murros tai rakenteellinen työttömyys kuitenkin näkyvät joillain alueilla selvemmin. Ongelmalähiön käsitteen käyttö ei myöskään sovellu kuvaamaan moninaista lähiöelämää. ”Ongelmalähiö-käsitteen käytössä on se vika, että se synnyttää vaikutelman ongelmaihmisistä. Moraalinen puhetapa esimerkiksi asukkaiden passiivisuudesta tai vääränlaisesta käyttäytymisestä ei vastaa todellisuutta”, Junnilainen kertoo. Tutkimus Sosiologi Lotta Junnilainen tutki kahta vuokralähiötä viiden vuoden ajan. Vuokratalolähiöiden elämää näyttäisi määrittelevän eriarvoisuus ja omaehtoinen yhteisöllisyys. TEKSTI ESKO HARNI KUVA NINNI KAIRISALO Kahden lähiön läpivalaisu
46 • 2 / 2019 Red Nose Companyn Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama väittävät, että Don Quijote on hippi. Heidän esityksissään draama on klovneriaa, improvisaatiota, rockia ja toveruutta. TEKSTI TUOMAS RANTANEN Aseista terävin on huumori E SITYKSEN alussa klovnit Zin (Timo Ruuskanen) ja Mike (Tuukka Vasama) intoilevat estoitta Miguel de Cervantes Saavedran vuonna 1605 ilmestyneestä klassikkoromaanista. Sen sisälle sukelletaan, kun Don Quijote (Zin) ja hänen apurinsa Sancho Panza (Mike) nähdään maantiellä matkalla seikkailuihin. Klovnit kuvaavat eloisan mimiikan keinoin vuoroin ratsastavia hahmoja ja heidän tarinoitaan kertovia ratsujaan. Kun Don Quijote tanssii kuuhulluuden vallassa paljas takapuoli vilkkuen, hänen toverinsa vinoilee vilauttelusta arvovaltaisen yleisön edessä. Komiikan kierrettä lisää, ettei ole varmaa piikitteleekö Sancho isäntäänsä, Mike Ziniä vai näyttelijä Vasama kollegaansa Ruuskasta. Esimerkit osoittavat käytössä olevat ilmaisukerrokset: on klassikon ja sen luennan perusta, klovnerian, mimiikan, improvisaation ja suoran yleisökohtaamisen tasot sekä maskien alla luuraava työparin veljellisyys. Kaikesta huomaa panostuksen pohja työhön ja kunnioituksen alkuteosta kohtaan. Samalla tyylilaji antaa spontaanille riskinotolle suojaa: klovni on elämän tragikomiikkaa heijastava hahmo, jolle hetkellinen epätäydellisyys on voimanlähde. ”On yritetty opetella epäonnistumaan oikein”, Ruuskanen nauraa. ”Jos kohtauksesta uhkaa kadota vauhti, voidaan pysäyttää tilanne vaikka kokonaan ja päätyä johonkin outoon.” ”Ja juuri noista tilanteista syntyvät usein esitysten hienoimmat ja hauskimmat hetket”, jatkaa Vasama. Tekijät vertaavat esityksen ohjaajaa Otso Kauttoa urheiluvalmentajaan. Valmiiden kohtausten sijaan harjoitellaan enemmän tekniikoita ja taitoja, jotka mahdollistavat esityksen. Vasama kertoo toisen harjoituskauden käynnistyvän ensi-illasta. ”Parhaat ideat syntyvät suorassa yleisökontaktissa. Siksi muokkaamme esitystä koko esityskauden ajan.” RED NOSE COMPANY perustettiin vuonna 2005. Ryhmän ensimmäinen klassikkosovitus oli kymmenen klovnin voimin toteutettu Hamlet (2009). Viime vuosina kiiteltyä huomiota ovat saaneet Ruuskasen ja Vasaman esittämät sovitukset Kari Hotakaisen Juoksuhaudantiestä (2014), Ilmari Kiannon Punaisesta viivasta (2016) ja H. C. Andersenin Keisarin uusista vaatteista (2017). Yhä Suomea kiertävistä esityksistä Juoksuhaudantien on tähän mennessä nähnyt jo yli 11 000 katsojaa ja Pu naisen viivan yli 18 000. Viime syksynä omalle turneelleen lähti Minna Puolannon ja Hanna Sepän klovniparin sekä ohjaaja Marielle Eklund-Vasaman Babylon. ”Juoksuhaudantie syntyi siitä, että meillä molemmilla on kokemusta kotirintamataistelusta. Punaisen viivan kohdalla taas haettiin henkilökohtaiselle vastapainoa nimenomaan poliittisesta”, Ruuskanen kertoo. ”Kiannon elämäntarinan kautta teos puhaltui täyteen huumoria. Sitä emme ensin tunnistaneet köyhälistön oikeuksien ja tarinan traagisuuden painon takia. Tätä kautta saimme yhdisteltyä syviä virtauksia ja rapeaa pintaa”, Vasama täydentää. Tämä inspiroi myös Don Quijotessa. ”Siinäkin on vahva polittinen eetos, mutta sen terävin ase on huumori. Se on syy siihen, miksi teos on säilynyt 400 vuotta”, hän jatkaa. Ruuskanen löytää myös yhtey den omaan elämään: ”Mekin ollaan loputtomalla pellerundilla jollain rämällä kulkuneuvolla. Toisaalta viehätti kuva keski-ikäisestä miehestä, joka oli saanut idealistisen ajatuksen, että maailmaa pitää parantaa." Sekään ei ole sattumaa, että esityksessä kitaralla, ukulelella ja melodikalla säestettävissä kappaleissa kuullaan hippikauden Bob Dylania, Jefferson Airplanea ja John Lennonia. ”Don Quijote on tavallaan hippi. Hänen kauttaan yritämme välittää hippiaatetta sellaisena kuin se koettiin eikä niin nukkavieruna kuin se usein näyttäytyy. Vaikka nykyään moni nauraa aktivismin surkuhupaisuudelle, hahmossa on jotain aidosti sankarillista”, Ruuskanen tähdentää. DON QUIJOTESSA sivutaan myös ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja. ”Teos kertoo kansojen liikkumisesta, ja se kysyy esimerkiksi kuka on eurooppalainen ja mikä on Eurooppa. Tämä riisuu aseita ahtaalta nationalismilta”, Vasama tuumii. Ikoniset tuulimyllytkään eivät ole vain vertauskuva ylivoimaiselle tai kuvitellulle vastukselle. Teoksessa hyökätään katolisen kirkon maatalouden kautta harjoittamaa vallankäyttöä vastaan. ”Cervantes kirjoittaa inkvisition uhan alla rohkeasti ja sensoreita päähenkilönsä hulluudella hämäten. Kirkko on hänen hampaissaan tavalla, joka peilaa kamppailua yleensä mielivaltaa vastaan”, Ruuskanen selittää. ”Teos on viisas klassikko, joka ei saarnaa suoraan sitä, mikä on oikein ja väärin, vaan pikemminkin se paljastaa mitä on meneillään. Samalla se rohkaisee yksilöä toimimaan ja valaa uskoa siihen, että muutos on mahdollinen”, täydentää Vasama. Hänen mukaansa visuaalisen ja virtuaalisen ajan yleisö kokee kaiken performatiivisempana kuin ennen, mikä vaikuttaa siihenkin, miten sekä teatteria että poliittisuutta tulkitaan. ”Mutta se, että esitys herättää ajattelemaan ja saa aikaan muutosta, on poliittista. Tämän äärelle haluamme joka ilta itsemme ja yleisön saatella.” Myös Ruuskanen tunnistaa ajan merkit. ”Teatterissa ja yleisemminkin tuntuu olevan liikkellä poliittisuuden nälkää jonkinlaisen jääkauden alta kasvamassa. Siis kaipuuta seistä joidenkin asioiden puolella. Tässä meidän hommassa on se hieno puoli, että voimme tehdä lavalla mitä vaan: aina kun tulee fiilis, että tänään on jotain sanottavaa, voi esityksen vetää kuin joku Henry Rollins ja ryhtyä tykittämään.” Red Nose Company: Don Quijote Teatteri Avoimet Ovet 9.5. asti. Sen jälkeen esitys jatkaa kiertueella. PROFEETALLISIA NÄKYJÄ . Don Quijoten harhoista tulee välillä mieleen Seitsemän veljeksen Simenoni. Veljekset saavat ritarin lailla tien päällä turpaan ja Nummisuutareiden Eskon naima kaupoissakin on tuttua klangia. Kirjasivistynyt Aleksis Kivi tunsi Cervantesin tavan yhdistää tragediaa ja komediaa. C ata Po rtin Arvio
2 / 2019 • 47 TEKSTI TUOMAS RANTANEN Oodi teatterille Making of Lea kertoo suomenkielisen kulttuurin synnystä ja äityy nationalismisatiiriksi. J UHA HURMEEN kirjoittama ja ohjaama näytelmä on historiallisiin henkilöihin nojaava farssi, jonka nauru kiilaa syvälle rakenteisiin asti. Vuoden 1869 monikulttuuriseen Helsingforsiin sijoittuvassa esityksessä suomenruotsalainen älymystö rakentaa fennomaanisessa hengessä ensimmäistä virallista suomenkielistä teatteriesitystä. Teokseksi on valikoitunut ristiriitaisessa maineessa olevan Aleksis Kiven Lea. Raamatullisen kehyksensä takia näytelmä tulkittiin vähemmän rahvaanomaiseksi kuin tekijän muu tuotanto. Hurme ottaa irti kaiken riemun ajan monikielisyyden ja historiaa huonosti tuntevan nykyisen kansallisintoilun välisestä jännitteestä. Esityksen eri kielillä lausuttavat repliikit kerrotaan käännettävän lavan ”saksalaisella” tulkkikojeella suomeksi. ”Sen merkkivalo kertoo, milloin käännettävä kieli vaihtuu”. Masiinan konstailu tuottaa tietenkin oman hupinsa. Tästä syystä esimerkiksi kylpyläyrittäjä Friedrich Everthin (Jarkko Lahti) sarasvuolainen myyntipuhe kuullaan vain saksaksi. EVERTHIN ja tämän hämärissä vesihoidoissa alkoholismiaan parantelevan kirjailija Stenvallin (Juho Milonoff) ohella päähenkilöitä ovat suomalaisen teatterin isänä pidetty Karl Bergbom (Paavo Kinnunen) ja hänen sisarensa Emelie Bergbom (Vilma Melasniemi). Teatteritalkoissa hyörivät myös kirjailija Emil Nervander (Melasniemi) ja lemmikkihiireksi typistetty tiedeja taidevaikuttaja Fredrik Cygnaeus. Tuoreimpaan historiatietoon perustuen esitys korostaa, miten Bergbomeista visionäärisempi olikin Emelie. Samalla hänen veljensä ja Nervanderin suhteen homoseksuaalista laatua ei peitellä. Kiven karuun kohtaloon myötäeläytyvä Hurme korostaa kirjailijan tinkimättömyttä taiteilijana ja seuramiehen karismaa. Kuin kostoksi tulevan kansalliskirjailijan uran tuhoamisesta, Hurme marssittaa miehen pahimpina teilaajina tunnetut professori August Ahlqvistin (Lahti) ja senaattori Agathon Meurmanin (Leena Soinio) Helsingin nykyisen katunäkymän eteen laukomaan elitistisiä näkemyksiään kansan todellisesta olemuksesta. Luokkapiruiluna voi tulkita senkin, miten Bergbomien fiktiivisestä sisäköstä Lissusta (Soinio) on tehty porvarien kohellukseen järkeä tuova hovimestari Jeeves -hahmo. KIELELLISESTI aikakausien yli ilakoivan ja draamallisesti tiheän esityksen avainhenkilöksi nousee lopulta riikinruotsalainen Charlotte Raa (Sara Melleri). Suomea taitamaton tähtinäyttelijä joutui opettelemaan pääroolin vuorosanat ulkoa yhtä työläästi kuin 102 vuotta myöhemmin englantia osaamaton Hurriganesin Remu Aaltonen rock-biisinsä. Raa näyttäytyy esityksen alkupuolella hysteerisenä diivana, mutta tapahtumien edistyessä hänen tunteikkaan hahmonsa aito innostus hanketta kohtaan puhkeaa kukkaansa. Kun esityksessä työläästi valmisteltu Lea vihoviimein kääntyy Raan loppumonologiin, katsoja voi naurunsa ja liikutuksensa keskellä aistia, kuinka historiallisessa ensi-illassa saliin epäonnistumista pilkkaamaan tulleiden kansallismielisten ylioppilaiden suuttumus vaihtuu ihailuun. Samalla kun Hurmeen kaikin puolin onnistunut näytelmä paljastaa suomenkielisen sivistyksen historiallisen ohuuden, se yltyy kunnianosoitukseksi sen pioneereille ja teatterin tekemisen intohimolle. Juha Hurme: Making of Lea Esitykset KOM-teatterissa 16.5. asti TEKSTI TUOMAS RANTANEN Me ihmiset V IIME VUODEN Turkka kuo lee -ohjauksensa jälkeen Ruusu Haarla näyttää palaavan Ruska – Rakkauden kuva ja Traumaruumis -näytelmissä käsitellyn perhedraaman piiriin. Me naiset on vähemmän kansikuvamainen kronikka perityn taakan kronikka, jossa yhden äidin ja tyttären välisen repivän suhteen juuria haetaan jälkimmäisen äidinäidinäitiin asti. Vaikka katse on naisissa, vähällä eivät pääse miehetkään. He ovat enemmän tai vähemmän isättömiä, tunteidensa ilmaisemiseen kyvyttömiä ja pulloon hukkuvia. Poikkeuksena tästä on toisessa näytöksessä näkökulmahenkilöksi paljastuvan Amandan (Anna Kuusamo) isä Valdemar (Juho Markkanen), joka yrittää ratkaista suhteensa solmuja puhumalla. Hänen puolisonsa Elinan (Annuska Hannula/ Lise Holmberg) oireilu vain ei enää puhumalla parane. Näytelmän teemaa sattuvasti tukee lavalla koko ajan purettava ja rakennettava huone, jonka irtoseinät sukupolvi toisensa jälkeen enemmän paljastavat ja sulkevat kuin suojaavat. Sisällön ja käsiohjelmassa mainitun tragikomedian tyylilajin välillä on jännitteensä, Esityksen komedialliset ainekset tuntuvat jäävän kaiken edessä tepastelevan traumavirtahevon jalkoihin. Kuvattu ankeus on niin todentuntuista, että edes musta huumori ei siihen helposti istu. Toisaalta draama uhkaa tukahtua ytimensä kannalta vähemmän tähdellisten johtolankojen sumaan. Tällä on kuitenkin myös tarkoituksensa: sivuhenkilöiden tarkka taustoitus avaa, kuinka meillä kaikilla on perintötaakkamme kannettavanamme. Ruusu Haarla: Me naiset Esitykset Kotkan Kaupunginteatterissa 10.5. asti Arviot TEKSTI TUOMAS RANTANEN Myrkytetty naiseus S A AR A TURUSEN Medusan huone viittaa nimessään antiikin kaltoin kohdeltuun naishahmoon ja Virginia Woolfin teokseen Oma huone (1929). Tarun mukaan merenjumala Poseidon raiskasi kuvankauniin Medusan, joka tämän takia vielä rangaistukseksi muutettiin käärmehiuksiseksi hirviöksi. Woolfin mukaan taas nainen voi olla vapaa vasta kun hänellä on omaa tilaa ja taloudellinen riippumattomuus. Näiden synteesinä näytelmä osoittaa, kuinka tradition syöttämä vääristynyt kuva toksisesta feminiinisyydestä sulkee naiset pois miesten mitalla määritellystä yhteisöllisyydestä. Tässä pelissä omasta huoneesta tuleekin eristyskammio. Muodoltaan Medusan huone jatkaa Tavallisuuden aaveen (2016) pelkistetyn arkitilan läpi kulkevien episodien kavalkadia. Tiivisti vaihtuvissa kohtauk sissa käsitellään ulkonäköpaineita, seksuaalista häirintää, uhrien syyllistämistä, kuukautisiin liitettyä hä peää, yksinäisyyttä ja miehet lumoa vaa seireenin tanssia. Symbolisista kuvista vahvimpia ovat miehen pudottamia murusia lattialta poimiva kanahahmo ja tans sien naisten päänahkoja pyykki narulle ripustava kravattikaulainen sika. Jotkut asetelmista – kuten suklaata ahmiva kuntoilijanainen ja formuloihin uponneet miehet – vaikuttavat hiukan ilmeisiltä. Toisaalta Charles Bukowskin, Henry Millerin ja Pentti Saarikosken naisia esineellistävän proosakielen paljastaminen ei tunnu kaikkein tuoreimmalta skuupilta. Silti toisteisen todellisuuden kuvaamisessa on kuluneemmillakin kuvilla joskus tarkoituksensa. Vahvan kokonaisnäkemyksen ja loistavaa työtä tekevän ensemblen (Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Katja Küttner, Aksinja Lommi ja Ylermi Rajamaa) ohella esityksen erityinen vahvuus on sen tarkassa rytmissä. Vaikka ulkopuolisuuden vaivaannuttavuutta on tärkeä näyttää myös viipyillen, esityksen mukaansa kiskova dynamiikka on rakennettu tiukkaan hiottujen vaihtojen varaan. Saara Turunen: Medusan huone Esitykset Q-teatterissa 25.5. asti Ai no N iem ine n N oo ra G eag ea PORVARISTON CHARMI. Sara Mellerin sisäistynyt tulkinta riikinruotsalaisena Charlotte Raana luo vastustamattoman kuvan teatterille omistautumisen intohimosta.
Kaapelitehdas, Puristamo Tallberginkatu 1 C Helsinki Avoinna arkisin klo 12–18, la–su klo 11–17 Vapaa pääsy Uniikkia designia eri tekniikoilla www.ornamo.fi | finnishdesigners.fi | #teosmyynti19 9.–17.3. Kuva: design Paula Pääkkönen, valokuva Milla Vaahtera TIMO VÄNTSIN nukketeatterisoolojen sarjaa jatkavan esityksen kulmakivinä ovat ikoninen homokuvasto, merimies romantiikka ja Jean Genet'n romaani Querelle. Ohjaaja Timo Väntsi ja Merja Pöyhönen 15.3.–25.4.2019 OLE MUN QUERELLE KIIHKOISA NUKKETEATTERIKUVITELMA Stellan elämä osat 1-3 Kaapelitehtaalla 7.-30.3. Liput 15/25 € | www.stella-polaris.fi Stella rakastuu | Helsinki noir | Oi mikä farssi! Improvisoidut näytelmät
2 / 2019 • 49 Musiikki Katerina Andonov on kasvanut 15 vuodessa klubiskenen luottohenkilöstä artistiksi, jolta on lupa odottaa paljon. TEKSTI JANNE SIIRONEN KUVA VELDA PARKKINEN T AVOITAN Katerina Andonovin tämän kotoa Espoosta sunnuntai-iltana kahdeksan aikaan. Dj-artisti on kiireinen. Työn alla on Pitchforkin toimittajan radio-ohjelmaan menevä miksaus, ja hartioita painaa vielä perjantain koko illan setti Helsingin uudessa trendipaikassa Post Barissa. ”Oli rankkaa, mutta mulle sopii pitkät setit. Saa itse rakennettua kaaren iltaan. Siellä oli ihmisiä jotka oli alusta loppuun asti kuuntelemassa, se on tosi hienoa.” Sofiassa, Helsingissä, Lontoossa ja Berliinissä asuneen Andonovin oma kaari Helsingin klubiskenessä ulottuu 2000-luvun alkuun. Ensimmäinen tönäisy klubbauksen maailmaan tuli hieman yllättävältä taholta. Andonovin isä on bulgarialainen muusikko ja agentti. Häneltä oli yritetty buukata paikalliselle klubille ”kuuluisia dj:tä, jotka vetäisivät yleisöä”. Isä kysyi asiasta Katerinalta ja näytti tälle asiak kaan lähettämän referenssilistan, jolta löytyi esimerkiksi Yhdysvaltalainen super-dj Carl Cox. Jazzin, soulin, funkin ja hip hopin parissa kasvanut Andonov kiinnostui asiasta ja alkoi tutkimaan uutta genreä. ”Pikkuhiljaa aloin tutustumaan klubikultuuriin ja keräämään musaa. Kun täytin 18 niin aloin käymään teknobileissä ja innostuin siitä vielä enemmän. Vuosikausia unelmoin salaa, että minustakin tulisi dj, mutta silloin oli niin vähän naispuolisia dj:tä etten oikein osannut edes kuvitella, että se olis mahdollista. Sitten hankkiuduin vain duuniin tähän skeneen, tekemään ihan mitä vaan.” ALUKSI ANDONOV toimi isänsä assistenttina tämän buukatessa artisteja ja dj:tä yökerhoihin Sofiassa. Helsingissä hän pääsi työskentelemään klubikentän päätekijöiden Toni Rantasen ja Timi Uskalin tiimissä, vastuu alueenaan sen hetken vetonaula: Rose Garden. Samaan aikaan hän sukkuloi Sofian ja Lontoon väliä. Lontoossa hän teki töitä legendaariselle Ministry Of Soundille. Vaikka Andonovin ura juuri promoottorina on mittava, hän ei itse siitä jaksaisi enää keskustella. Nuo vuodet olivat lopulta vain yksi askel kohti todellisia tavoitteita. Lopulta siirtyminen dj-tiskin taakse ei ollut ”hyppy eikä mikään”. ”Olin menossa ekalle keikalleni ja sanoin Jori Hulkkoselle, että hitto mua jännittää ja Jori sanoi, että ’sä olet ollut iät ja ajat dj-kopissa, houstannut dj:tä ja seurannut kun ne soittaa, se on sulle luonnollinen paikka’. Kun sitten pääsin sinne koppiin, niin se oli juuri niin, mulle tuli tosi nopeasti fiilis, että mut on tarkoitettu tekemään tätä.” Andonoville menestys dj:nä on ollut toteutunut unelma, mutta ei silti päätepysäkki. Vuonna 2016 hän muutti Berliiniin syventyäkseen musiikin tuottamisen teknisen puoleen. Pari vuotta Andonov käytännössä eli kotistudiollaan. Hän opiskeli musiikin ohjelmointia, äänitekniikkaa ja miksaamista, apunaan vain YouTubetutoriaalit ja muutama ystävä. Syntyi paljon omaa musiikkia ja uusi alku. ”Mä tarvitsin tuon ajan Berliinissä, jotta sain rauhassa löytää oman juttuni. Se oli henkisesti pelastukseni kun tajusin, että pystyn tuottamaan ja kehityn nopeasti – että musiikin teko tulee jatkumaan loppuelämäni.” KLUBIKULTTUURI ELÄ Ä juuri nyt murroksen aikaa. Moni yöelämän hyvävelikerho, joka ei aiemmin ole buukannut juurikaan naisia tai muunsukupuolisia tuntuu tehneen u-käännöksen. Kauan skeneä seurannut Andonov iloitsee siitä, että mahdollisuuksia jaetaan tasapuolisemmin, mutta ei aina luota alan motiiveihin. Hänen mukaansa usein kyse on yksinkertaisesti rahasta. On huonoa bisnestä olla seuraamatta trendejä. ”Tuntuu siltä että tällä hetkellä on paniikki saada esimerkiksi naisia riveihin. Mäkin olen joutunut sanomaan monelle levy-yhtiölle, ettei mulla ole teille mitään, tyylini on ihan eri kuin teidän lafkalla.” ANDONOVIN DEBYYTTILEVY Just When You Thought It Was Over julkaistiin viime syyskuussa saksalaisella Cómemella. Hän kehuu levymerkkiä ”humaaniksi ja sivistyneeksi levy-yhtiöksi, joka arvostaa aidosti hyvää musiikkia”. Oma levy-yhtiö Émotsiya valmistelee ensimmäistä lanseeraustaan: Émo001 -EP tulee ulos huhtikuussa. Alkuvuodesta solmittiin myös sopimus maineikkaan Futura-agentuurin kanssa. Tällä hetkellä Andonovilla on kesäksi sovittu ainakin ensiesiintyminen Ibizalla (Circoloco), festarikeikkoja Euroopassa ja dj-setti Flowssa. Uutta musiikkiakin on luvassa parin kuukauden päästä. Andonovia kiire ei ahdista. ”Kaikella on tarkoituksensa. Se, että breikkaat jotenkin tässä hommassa vaatii kaiken ja enemmän. Moni on kysynyt, että miten olet päässyt eteenpäin, niin vastaus on, että olen valmis tekemään töitä. Olen ollut klubeilla joka viikonloppu puolet elämästäni, olen käyttänyt kaiken ajan musiikin opiskeluun, skeneen tutustumiseen ja suhteiden ylläpitämiseen ympäri maailman. Ja sitten kun mulla on ollut itselläni vihdoin jotain jaettavaa, niin jengi on ollut silleen, että 'hei me tuetaan sua', koska mäkin olen auttanut tosi paljon. Jos mä oisin ollut vuosia pelkästään ’minä minä minä', niin en usko, että olisin tässä tilanteessa.” Katerina Andonovin seuraava EP julkaistaan huhtikuussa ranskalaisella Tigersushi levymerkillä.
www.teatteritelakka.? Ensi-ilta TI 26.3.2019 KLO 19 Käsikirjoitus ja ohjaus ANTTI HAIKKALA EDUSKUNTAAN KAARIN TAIPALE KAUPUNKITUTKIJA #VANHAVIHAINENNAINEN SDP HELSINKI KONSERTIT MAALISKUU 2019 Liput: Hämeentie 3 00530 Helsinki +358 50 321 9919 R U U S U H A A R L A O H J A U S J A K Ä S I K I R J O I T U S TRAGIKOMEDIA PERITYSTÄ NAISEUDESTA 19/24€ Ruusu Haarla käsittelee näytelmässään perheiden periytyviä traumoja humoristisin ottein. Se pistää kysymään, olenko siitänyt omia kipupisteitäni muille. Rivien välissä oleva synkkä hilpeys sattuu ja hymyilyttää. Kaikki tarinat eivät ole naistenlehtien hyvin päättyviä selviytymistarinoita. Varaa liput: puh. 05 234 4199 tai teatteriliput@kotka.? ja www.lippu.? Porin lastenkulttuurikeskus järjestää erityisesti visuaalisten alojen ammattilaisille suunnattua Vauvojen värikylpy -ohjaajakoulutusta. Vauvojen värikylpy -ohjaajakoulutus Koulutusjaksot 2019 6.11.–8.11. ja 27.11.–29.11. Hakeminen koulutukseen 14.4.2019 mennessä www.pori.fi/vauvojen-varikylpy Porin lastenkulttuurikeskus == Ryömi, konti – Viesti vauvuudesta 22.3.–25.8.2019 == Porin taidemuseo, Projektihuone, Pori
2 / 2019 • 51 Kuvataide Kuopiossa toimiva Galleria Ars Libera julkaisee kritiikit kuluvan vuoden näyttelyistään Voiman blogissa. Näyttelykauden aloittavat Venetsian biennaaliin valitut Janne Nabb ja Maria Teeri. TEKSTI JARKKO KUMPULAINEN KUVA VEERA LAUNONEN Galleria palkkasi omat kriitikot ”Näyttelyvuosi on nykytaiteen ilotulitusta, jonka avulla galleriamme ja Kuopio nousevat yhdeksi tärkeimmistä kuvataidekohteista Suomessa. Tavoitteena on vakiintunut pysyvä galleriatoiminta”, Ars Liberan puheenjohtaja Timo Kokko hehkuttaa. K UOPIOLAINEN Galleria Ars Libera kyllästyi kuvataidekritiikkien vähyyteen, joten se päätti tuottaa ne itse. Galleriaa pyörittävä taiteilijayhdistys palkkasi apuhalla neljä riippumatonta kriitikkoa tehtävään. ”Taustalla on kokemus siitä, että näyttelyistä kirjoitetaan liian vähän. Kuopiossa ainoastaan Savon Sano mat julkaisee näyttelyarvioita, tosin harvoin.”, Ars Liberan puheenjohtaja Timo Kokko taustoittaa Voiman nettisivuilla omassa blogissaan. Ammattimaisten kriitikoiden löytäminen vei aikansa. ”Emme halunneet vain yhtä vaan useamman kirjoittajan ja olemme onnekkaita, että saimme nämä neljä ammattilaista”, Kokko kertoo. Vastaavan kriitikon vuoroa vaihtelevat kauden aikana Helena Björk, Sari Hakala, Pontus Kyander ja Juha-Pekka Pohjalainen. ”Olemme antaneet kriitikoille täysin vapaat kädet. Ainoana toiveena oli, että kriitikko pystyy tekstissään pohtimaan ja arvioimaan näyttelyiden merkitystä sekä taiteellista arvoa. Uskon, että tämä malli voisi toimia muillakin gallerioilla”, Kokko kertoo. Galleria Ars Liberan olemassaolo kielii kuopiolaisen taidekentän omatoimisuuden heräämisestä. Reilu vuosi sitten kuvataideyhdistys perusti oman gallerian paikkaamaan kaupungin näyttelytilojen puutetta. ”Galleria Ars Libera on tällä hetkellä Kuopion ainoa taidegalleria. Olemme epäkaupallinen vapaan taiteen tila. Roolimme Kuopion kaupunkikulttuurin kehittäjänä on korvaamaton. Teemme yhteistyötä muiden kulttuuritoimijoiden, kuten ANTI-festivaalin, Humu-klubin, Kellari ry:n ja Katutaide yhdistys Urbaanin kanssa”, Kokko luettelee. Galleriatilassa on järjestetty näyttelyjen lisäksi muun muassa keikkoja. Se on yksi harvoja suomalaisia toimijoita, jotka tarjoavat näyttelytilan taiteilijoille ilmaiseksi. Esikuvana ovat toimineet Helsingin Sorbus ja Oksasenkatu 11 sekä Turun Titanik -galleriat. Tänä vuonna galleriassa on esillä muun muassa Sonya Lindforsin, Anni Kinnusen, Ninni Luhtasaaren, Carl Sebastian Lindbergin, Kenneth Bambergin, Emma Fältin, Roberto Pugliesen, Jukka Silokunnaksen, Maija Laurisen, Michal Czinegen, Henri Ijäksen, Haidi Motolan ja Lauri Hein töitä. Kesäkuun lopulla Galleria Ars Liberassa vietetään festivaaliviikkoa, jonka aikana nähdään performansseja, työpajoja, videoteoksia ja konsertteja. Nabbteeri: Xerox Days -näyttely Galleria Ars Liberassa 2.–31. maaliskuuta. Avajaiset 1. maaliskuuta. Galleria sijaitsee osoitteessa Suokatu 30. Lisä tietoja: arslibera.com PAKOLAISTEN OIKEUDET EI OLE MIELIPIDEKYSYMYS P akolaisuus tai paperittomuus ei määritä ihmistä. Se kertoo ainoastaan, millaisessa tilanteessa ihminen on kyseisellä hetkellä. Yhteinen velvollisuutemme auttaa hädänalaisia ihmisiä. Se on tärkeä periaate, koska voimme joskus itsekin olla sellaisen avun tarpeessa. Muuttoliikkeet ja pakolaisuus ei ole uusi ilmiö Suomessa eikä Euroopassa. Muodissa olevien geenitestien perusteella olemme kaikki maahanmuuttajien jälkeläisiä. Maahanmuutolla ei perinteisesti ole ollut kielteistä kaikua – aikanaan lähes joka suvussa oli Amerikkaan lähtijöitä, ja heitä pidettiin rohkeina, samoin kuin 1960ja 1970-luvuilla työn perässä laman aikaan Ruotsiin työn perässä lähteneitä. Pakolaisasiassa on kysymys ihmisoikeuksista. Ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat jakamattomia ja subjektiivisia. Niitä ei voi mielivaltaisesti rajoittaa. Pakolaisasiaan on oltava yhteinen eurooppalainen ratkaisu. Maahanmuuttoa eikä pakolaispolitiikkaa voi irrottaa EU:n ulkoja turvallisuuspolitiikasta. EU:lla tulee olla yhteisen tehostetun rajavalvonnan lisäksi yhteinen maahanmuuttoja pakolaispolitiikka ja yhteisesti liikuteltavat resurssit, jotta turvapaikkahakemukset ehditään käsitellä nopeasti. Yhteisesti on sovittava haavoittuvaisessa asemassa olevien turvapaikkahakijoiden, kuten yksin matkustavien lasten, naisten tai vammaisten erityistarpeiden tunnistamisesta ja sitouduttava tarjoamaan tarvittavat palvelut ihmisoikeusperiaatteiden ja hyvien käytäntöjen mukaisesti. Euroopan tasolla tulee olla myös yhteinen velvoite kotouttamiseen, joka tarkoittaa turvapaikanhakijoiden jakamista tasaisesti ja oikeudenmukaisesti eri jäsenmaiden välillä turvapaikanhakumaasta riippumatta. Nopea, tehokas kotouttaminen on lähtökohta onnistuneelle maahanmuuttopolitiikalle. Kotouttaminen tulee nähdä kokonaisvaltaisesti huomioiden koulutuskysymykset, kielikysymykset, ja kulttuurikysymykset oleskelumaan näkökulmasta. Myös henkilön fyysistä ja henkistä hyvinvointia tulee tukea. Onnistunut kotouttaminen on sekä turvapaikanhakijoiden, että vastaanottavan maan, intressissä. Turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen voi venyttää resurssejamme jonkin verran, mutta ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei kuormita niin paljon, että sen takia kannattaisi nakertaa oikeusvaltioperiaatteilta ja ihmisoikeuksilta pohjaa. Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu WWW.SIRPAPIETIKAINEN.EU
To 14.3. Temppeliaukion kirkko Helsinki Sarah Davachi Ellen Arkbro Ke 10.4. Temppeliaukion kirkko Helsinki Lubomyr Melnyk Marissa Nadler La 27.4. Temppeliaukion kirkko Helsinki Midori Takada Ma 27.5. Temppeliaukion kirkko Helsinki www.emmamuseum.fi Mikä on taidetta ja kuka on taiteilija? / Ke 27.2. klo 17.30 Taidehistorioitsija Tuija Peltomaa keskustelee taiteilijoiden Teija ja Pekka Isorättyän kanssa. Oivallusten tila / Ke 10.4. klo 17.30 Katseluvaraston arkkitehdit Johanna Brummer, Heini-Emilia Saari ja intendentti Reetta Kalajo keskustelevat uudenlaisesta museotilasta, Bryk & Wirkkala -katseluvarastosta. Tilaisuudessa nähdään dokumenttielokuva Rut Brykistä. EMMA Talks Goes Espoo Ciné / Ke 3.5. klo 17 Aiheena The Men Who Fell from Earth -näyttelyä innoittanut David Bowien tähdittämä elokuva The Man Who Fell To Earth (1976). Vapaa pääsy! EMMA Talks Goes Kesäyliopisto: Puheenvuoroja taiteesta Ke 5.6. / 12.6. / 19.6. / 26.6. klo 17.30 Luentoja keskustelusarja, jonka aiheet kumpuavat EMMAn ajankohtaisista näyttelyistä. EMMA Talks on opiskelijoille ilmainen. Muutokset mahdollisia. EMMAn runsas ohjelmisto löytyy osoitteesta: emmamuseum.fi
2 / 2019 • 53 Ei mikään Satumaa Antti Tuuri palaa suomalaisen siirtolaisuuden mielenmaisemiin. U UDESSA TEOKSESSAAN Antti Tuuri kuvaa Suomesta 1960-luvun siirtolaisaallon mukana Ruotsiin muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä elämää nykyajan ruotsalaisessa kansankodissa. Monet kirjan henkilöistä ovat tuttuja pari vuotta sitten ilmestyneestä Tango pojat-teoksesta. Siinä puolen vuosisadan takaiseen ruotsinsuomalaisuuteen paneuduttiin hanuristi Saulin bändipuuhien ja hänen kadonneen rakastettunsa Elinan ja tämän tyttären Kaijan etsimisen kautta. Aavan meren tuolla puolen käynnistyy ikääntyneen Saulin äkillisestä kuolemasta haitarinsa viereen oman kotinsa eteisessä. Seurannutta perhekaaosta sotkee lisää isoäiti Kaijan tyttärentyttären Elviran katoaminen koulussaan olleen pommiuhan sekamelskassa. Tytön häviämisen syypääksi epäillään hänen turkkilaistaustaista isäänsä Raulia, jolla on käynnissä katkera huoltajuusriita entisen puolisonsa ja Kaijan tyttären Stinan kanssa. Kirjan tarina kulkee vuorovedoin Kaijan, hänen entisen puolisonsa Petterin, Stinan ja Elinan näkökulmista kerrottuna. Kertojista Kaija on ruotsalaisessa yhteiskunnassa pärjäävä kauppatieteen maisteri ja hänen tyttärensä Stina peräti tohtori. Stinan isä Petteri on puolestaan viinaan menevä suurisuu, jonka ennakkoluuloisessa mielessä kukkivat seksismi ja rasismi. Kirjan tarinaan tulee lisää vauhtia ja tilanteita kun Petteri lähtee suomalaistaustaisten hulttiokavereidensa Korpisen ja Valtosen kanssa pelastamaan Elviraa isältään. ANTTI TUURI on kirjailijana enemmän taustatöistä tarkka tarinakertoja ja sutkin puhekielen mestari kuin psykologisella syväluotauksella ja lyyrisillä ilmaisukeinoilla briljeeraava tyylitaituri. Hänen toimintaan sidotuissa romaaneissaan elämä ja sen puitteet näyttäytyvät salaviisaasti sivupeileistä vilkuilemalla. Tällä kertaa tarinan ratkaisua tähdellisempiä ovat rinnastus 1960luvun siirtolaisuuden ja nykyisen pakolaisuuden välillä sekä sukupolvet ja -puolet ylittävien näkökulmien yhteenkietoutuminen. Niiden kautta paljastuu vanhaan siirtolaisuuteen sisältynyt sopeutumisen vaikeus ja tämän trauman eriasteinen kohtaaminen seuraavissa sukupolvissa. Samalla kun maailma on ehtinyt pyörähtää monella tavalla eri asentoon, joillekin vanha epävarmuus on koteloitunut, mikä näkyy esimerkiksi katteettomana röyhistelynä omien juu rien ylemmyydestä. Tangopojat ja Aavan meren tuolla puolen muodostavat arvokkaan kirjaparin suomalaisten Ruotsin siirtolaisuudesta kertovaan kirjallisuuteen. Vielä rajummin samasta sopeutumiskitkasta kertoo ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken rujo alkoholistikertomus Sikalat (2006). Tuuri on laajassa tuotannossaan käsitellyt muutenkin suomalaisten uusilla kotiseuduillaan kokemaa kivuliasta toiseutta, kuten esimerkiksi New Yorkin 1900-luvun rakennustyömaita luotaavassa Taivaanraapijoissa (2005) ja Pohjois-Amerikan kultakaivoksille ja savottamaille sijoittuvissa teoksissaan. Jos ei ole helppoa aina pakolaisilla nyky-Suomessa, ei ole aina suomalaisillakaan maastamuuttajilla muissa maissa ja mantereilla. Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen Otava 2018, 222 sivua. Antti Tuuri ja Pohjanmaalta Amerikaan suuntautunutta muuttoaaltoa teoksissaan käsitellyt kuvataiteilija Marjo Levlin keskustelevat suomalaisten siirtolaisuudesta Roihuvuoren kirjamessuilla 9.3. TEKSTI ANTTI KURKO TEKSTI KAISU TERVONEN TEKSTI TUOMAS RANTANEN Ruotsia suurempi ego Epätoivon ja toivon ääniä ”K UN NYT matkusta n Ruotsiin ja kuulen ruotsalaisnuorten puhuvan ruotsia, he puhuvat sitä murtaen, ja se on ihan älyttömän kummallista. He yrittävät puhua kuin Zlatan”, luonnehtii ruotsalainen jalkapalloilija Gudmundur Mete entisen joukkuekaverinsa Zlatan Ibrahimovi?in vaikutusta marraskuussa ilmestyneessä kirjassa Jalka pallo olen minä. Zlatanin uudessa elämäkerrassa seurataan pelaajan uraa Malmöstä maailman suurimpiin seuroihin. Tähtihyökkääjän ristiriitaisia tunteita herättävä persoona puolestaan avautuu urheilutoimittaja Mats Olssonin tekemien haastatteluiden kautta. Niissä entiset valmentajat, pelikaverit kuin itse starakin pääsevät ääneen. Zlatan on kerännyt valtavan määrän ylistystä. Häntä voidaan oikeutetusti pitää kaikkien aikojen parhaana ruotsalaisena jalkapalloilijana. Valtavalla omanarvontunnolla varustettu pelaaja ei ole turhia nöyristellyt huipulle päästyään ja hän on myös sanonut tämän asian monesti ääneen. Ei ole ihme, että Ibrahimovi?iin suhtaudutaan hyvin kaksijakoisesti kotimaassaan sillä häntä ei millään voida asettaa ruotsalaisuuden nöyrään muottiin. Malmön Rosengårdin lähiöistä ponnistaneen maahanmuuttajataustaisen pelaajan ura on tarina matkasta ryysyistä rikkauksiin. Ongelmanuoren leimaa kantanut Zlatan on raivannut tietä kokonaiselle pelaajasukupolvelle ja toiminut esikuvana monille vastaavista lähtökohdista ponnistaville nuorille sekä jakanut kultakelloja joukkuekavereilleen. Hän on luonut itsestään vahvan ja mielenkiintoisen brändin, jonka rakentumista ei harmillisesti käsitellä kirjassa kuin ohimennen. Kokonaisuutena kirja on oikein mainio mutta se soveltuu enemmän fiilistelyyn kuin kaiken kattavaksi elämäkerraksi, joka odottaa vielä tuloaan. Zlatan Ibrahimovi? & Mats Olsson: Jalkapallo olen minä Suomentanut Kati Valli WSOY 2018, 384 s. K IRKON KANNALTA 2018 oli juhlavuosi. Silloin tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun ensimmäiset naiset saivat Suomessa pappisvihkimyksen. Teologin tutkinnon oli nainen suorittanut Suomessa ensimmäisen kerran jo 105 vuotta aiemmin. Muutos on siis hidasta. Feministiteologiasta väitelleen filosofian tohtori ja pappi Anni Tsokkisen mielestä l iian hidasta. Hän on toimittanut kirjan Taantuvan tasaarvon kirkko, jossa 13 pappia, teologia ja seurakuntalaista kirjoittaa kirkon nykytilasta ja sen ongelmista vähemmistöjen, kehollisuuden ja koko ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Kirja on jaettu neljään osaan, joissa käsitellään naispappeutta ja sukupuolta yleisemmin, kysytään ketä varten kirkko on, sekä visioidaan tulevaisuutta ja parempaa nykyisyyttä. Alku tuntuu kovin toisteiselta ja osin jo valmiiksi tutulta kirkkoon kuulumattomallekin, mutta sieltä löytyy kiinnostavia huomioita esimerkiksi pimeyden piilottelun traditiosta kirkon sisällä. Vähemmän koluttuja aiheita on esimerkiksi muunsukupuolisuus kirkon silmissä, mistä Selja Purovaara kirjoittaa kiinnostavasti. Kirjan loppu puolella teos kerää kirjallistakin rohkeutta, kun Tsokkinen ja Tiina Kristoffersson tuovat oman henkilökohtaisen suhteensa kirkkoon elävästi esille. Etenkin jälkimmäisen kirje kirkolle on sekä kipeä että terävä: se kritisoi teologian ylhäältä alas suuntaavaa voimaa, ruotii kirkon muuttumista hallinnolliseksi laitokseksi ja syyttää sitä vaikenemisesta eriarvoisuuden äärellä. ”Sinä olet minulle mykkä kuva ristiinnaulitusta. Minä olen sinulle veronmaksaja”, Kristoffersson kirjoittaa jäähyväiskirjeessään. Henkilökohtaisuus läpäisee koko kirjan. Suurin osa kirjoittajista on naisia ja pappeja, mikä saa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksen kaikumaan joka sivulla. Kuulostaako kansan kirkolta? Seurakunnan kasvoilta? Ei. Kirja tekee selväksi, että nykykirkko edustaa usein hyvin kapeaa katsantokantaa. Samalla teos luo toivoa, sillä sen kirjoittajat uskaltavat katsoa ylös homeisista teologiaperusteluista, joihin änkyrät vetoavat. Anni Tsokkinen (toim.): Taantuvan tasa-arvon kirkko S&S 2019, 192 s. Arviot
54 • 2 / 2019 ELOKUVAT Katja Gauriloff: BABY JANE Ensi-ilta 8.3. Katja Gauriloffin ensimmäinen fiktio-ohjaus perustuu Sofi Oksasen romaaniin vuodelta 2005. Elokuvan on sen pohjalta käsikirjoittanut Veera Tyhtilä. Päähenkilö Jonna ( Roosa Söderholm) elää kiiltokuvamaista elämää kauniissa asunnossa menestyvän kumppanin kanssa. Jonnaa vaivaa tyhjyydentunne ja hän muistelee intohimon täyttämää suhdettaan entiseen rakastajaansa Pikiin ( Maria Ylipää). Naisten välinen suhde sijoittuu 90-luvun Helsingin Kallioon ja sen ajan juhlantäyteisiin gay-piireihin. Jonna on juuri muuttanut kaupunkiin hieman kokemattomana, ja Pikin vaarallisen kiehtova olemus saa hänet pauloihinsa. Vuoristoratamaisen rakkaussuhteen lisäksi elokuvan pääteemana ovat mielenterveysongelmat. Pikin rennon ja itsevarman pinnan alta paljastuu synkkyyttä, ahdistusta ja diagnosoitu paniikkihäiriö. Maria Ylipää suoriutuu uskottavasti roolista dominoivana ja maskuliinisena, mutta kuitenkin äärimmäisen haavoittuvaisena Pikinä. Elokuva on kuvaus ahdistuksesta, epätoivoisena palavasta rakkaudesta ja paniikkihäiriön kanssa kamppailusta. Henkilöt ovat hyvin roolitettuja, ja juonta on helppo seurata. SARA SUMELAHTI Baby Jane 8.3. Sebastian Lélion: GLORIA BELL Ensi-ilta 8.3. Vanha tšehovilainen totuus on, että kun ensimmäisessä näytöksessä esitellään ase, se laukeaa viimeistään kolmannessa. Nyt ase on megalomaaninen värikuulakivääri. Millään muulla keinolla ihana Gloria ei saa taotuksi järkeä itsekkään teeskentelijän, oudon on-offpoikaystävänsä, päähän. Gloria hallitsee valkokangasta. Hän on sen tanssiva keskipiste, jota nykyajan keski-ikäisten naisten tyyli-ikoni Julianne Moore esittää hurmaavasti. Glorian rakkauden kaipuu näkyy joka kohtauksessa. Hennon naisen hahmo rinnastuu toiseen yksinäiseen eli hoivaa kaipaavaan kissaan. Glorian yläkerrassa rähjäävä nuori mies, vinkuva kissanpoika ja potkut saava rahahuolista kärsivä kollega muistuttavat avioeroa ja vanhenemista kovemmasta kohtalosta: putoamisesta yksinäisyyden ja syrjäytymisen helvettiin. Myös Gloria tarvitsee ankeasta arjesta pakokeinon. Hänen huumeensa on 1970–80-luvun diskomusiikki. John Turturro näyttelee upeasti Glorian jäykkää ihastuksen kohdetta, Arnoldia, joka on kokenut suuria muodonmuutoksia, muttei kykene päästämään irti menneisyydestään. Gloria Bell on chileläis-yhdysvaltalaisen ohjaajan Sebástian Lelion toisinto hänen Gloria-nimisestä chileläisestä versiostaan. IIDA SIMES Gloria Bell 8.3. KOONNUT TUOMAS RANTANEN Netflix: Soni (Intia 2018) Ivan Ayrin ohjaamassa elokuvassa oman pari suhteensa kanssa kipuileva delhiläinen naispoliisi Soni ( Geetika Vidya Ohlyan) joutuu esinaisensa Kalpanan ( Saloni Batra) suojelusta huolimatta vaikeuksiin sekä temperamenttinsa että intialaisen yhteiskunnan syvälle poliisirakenteisiinkin ulottuvan seksismin ja luokkasorron kanssa. 10.3. Hero: Venetsialainen (Ranska 2010) Saara Saarelan Ranskassa ohjaama dekkari jäi aikanaan ikävästi Suomessa kokonaan ilman levitystä. Valtavirrasta omaleimaisena edukseen erottuvassa rikoselokuvassa porvarisrouvan murhan lonkerot kietoutuvat maailmansodan aikaisen vastarintaliikkeen kiemuroihin ja nyky-yhteiskunnan korruptioon. 26.3. alkaen Yle Teema & Fem: Patty Hearstin tarina 1-6 (USA, 2018) Symbionese Liberation Army kaappasi vuonna 1974 lehtikeisari William Randolph Hearstin 19-vuotiaan tyttären. Kolmisen kuukautta myöhemmin Patti Hearst osallistui järjestön tekemään pankkiryöstöön, jonka takia hänet myöhemmin tuomittiin vankilaan. Pat Kondelisin kuusiosainen dokumenttisarja paneutuu tapahtumien kulkuun ja syihin, miksi tapaus järkytti niin perin juurin amerikkalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tunnetta. 29.3. Yle Teema & Fem: Sils Marian pilvet (Ranska 2014) Oliver Assayasin taide-elokuvassa ikääntyvä tähtinäyttelijä ( Juliette Binoche) valmistautuu 20 vuoden takaiseen läpimurtorooliinsa nuoren assistenttinsa ( Kristen Stewart) avustamana. Lähtöasetelmalttaan paljon Ingmar Bergmanin Personasta (1966) lainaavassa tarinassa limittyvät naisten persoonallisuuksien ohella arkielämä ja taiteilijuus sekä teatteri ja eri elokuvagenret. 30.3. Sub: Mad Max Fury Road (USA 2015) George Millerin ohjaama dystooppinen actionroadmovie on brututaalin yksioikoinen, mutta lajityyppinsä kriteereillä täydellisen onnistunut. Siinä Mel Gibsonin ennestään yksitotiseen roolihahmoon istutettu Tom Hardy jää täysin Charlize Theronin esittämän – vammaisuuden normalisoinnin kannalta kiinnostavasti – yksikätisen Furiosan taistelijakarisman ylirynnimäksi. Voiman TV-tärpit Jafar Panahi: KOLME NAISTA Ensi-ilta 5.4. Iranilaiselta Jafar Panahilta on kotimaassaan oikeuden päätöksellä kielletty elokuvien teko. Siksi hänen viime vuosien elokuvansa ovat olleet minibudjetilla ja pienellä kuvausryhmällä toteutettuja guerillafilmejä, joissa hän käsittelee absurdin tilanteensa kautta laajemminkin oman yhteiskuntansa jännitteitä. Esimerkiksi Taxi Teheranissa (2015) maestro esitti itse taksikuskia, jonka kyytiläisten kautta käsiteltiin esimerkiksi kuolemantuomiota, naisten asemaa, piraattikauppaa, kulttuuripiirien kiellettyjä harrastuksia, koululaitoksen ongelmia, rikollisuutta, kansan taikauskoa sekä tietenkin elokuvien tekemisen ja levittämisen sensuuria. Jos Taxi Teheran oli jonkinlainen street movie, Panahin uusin elokuva Kolme naista (2019) on tyylipuhdas road movie, jossa ajellaan autolla luoteis-Iranin azerinkielisellä vuoristoseudulla. Nyt Panahi lähtee näyttelijä Behnaz Jafarin kanssa etsimään vanhoillisen perheensä asettamien rajoitusten takia itsemurhavideon elokuvakouluunsa lähettänyttä opiskelijatyttöä. Tytön tarinan ja muiden vastaantulevien ihmisten kautta Panahi kuvaa – kulttuurisensuurin ja vanhanaikaisten sukupuoliroolien kaltaisten vakioteemojensa ohella – muun muassa perinteiden taakkaa, vanhoillisia taidekäsityksiä, maaseudun köyhyyttä, ikääntymistä, sukupolvien kuiluja ja ihmisten pohjimmaista inhimillisyyttä. Käsikirjoituksesta Cannesissa palkittu teos on mestarillisen elokuvantekijän tyylinäyte siitä, miten yksinkertaisin keinoin voi tehdä vaikuttavaa elokuvaa – kun sen vain osaa. TUOMAS RANTANEN Kolme naista 5.4.
C M Y CM MY CY CMY K Korvaamaton_takakansimainos.pdf 1 19.2.2019 16.04 Elokuvaa rakastavien art deco -olohuone on jälleen avannut ovensa ja tarjoaa elokuvanautintoja kaupungin sydämessä! Liput ja ohjelmisto: www.cinemaorion.fi Elokuvateatteri Orion Eerikinkatu 15, Helsinki Rakkaudesta elokuvaan jo vuodesta 1927 Herkulliset ja edulliset lounas-, lista& take awayannokset. Käytämme tuoreita vihanneksia. Tarjolla runsaasti vegaaniannoksia. AUKIOLOAJAT: ma 11–14 ti–pe 11–21 ja la–su 12–21 Kinaporinkatu 2, Helsinki, (09) 701 2961 Sörnäisten metroaseman vieressä
1. RAKKAUS Tasa-arvosta eteenpäin — olemme kaikki täällä yhdessä Kansalaiset kohtaamaan ja Suomi paremmaksi yhteistyöllä Tyhjillään olevat tilat auki ihmisten kohtaamiseen ilman ostotai päihtymispakkoa 2. VAPAUS Yksilönvapaus: jokaisella on oikeus valita oma elämäntapansa, kunhan ei loukkaa muiden oikeuksia Yrittämisen vapaus: yksinkertainen byrokratia ja verotus Automaattinen perustulo yli 18-vuotiaille — vapaus yrittää ja opiskella kaikille 3. JÄRKI Yksinkertaisempi julkishallinto ja paremmat palvelut kansalaisille Suojellaan luontoa tieteen ja teknologian avulla — ratkaistaan ilmastonmuutos Tieteen ja taiteen kehitys on avain yhteiskunnan menestykseen Ydinfysiikan tohtori: politiikkaa tieteen pohjalta Kansainvälinen ohjelmistoyrittäjä: menestyvät ratkaisut palvelemaan äänestäjiä Helsingin kaupunginvaltuutettu: saan aikaan tuloksia yhteistyöllä PETRUS PENNANEN EDUSKUNTAAN Minulla on tietoa ja näkemystä sekä luonnontieteen perusteista, kansainvälisen yrityksen johtamisesta että poliittisesta toiiminnasta kotimaassa. Nämä kaikki tukevat vahvasti toisiaan. Politiikkaan on paljon annettavaa kun ymmärtää mikä toimii parhaiten tieteessä ja yrityksissä. Synnyin vuonna 1972 Helsingissä Naistenklinikalla ja sukujuureni ovat Kerimäen kylässä. Sekä akateeminen urani että työni ohjelmistoyrittäjänä ovat keskittyneet kansainväliseen yhteistyöhön. Näissä tehtävissä olen kerännyt kokemusta eri mantereilta tiedekonferensseista esiintymisestä miljoonasopimusten neuvotteluun ja ulkomaisten asiakkaiden tyytyväisenä pitämiseen vuodesta toiseen. Politiikassa toimin valtuustotyön lisäksi Piraattipuo lueen puheenjohtajana. Viime eduskuntavaaleissa sain 1972 ääntä. Kuntavaaleissa 2017 tulin valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon, ja olen ollut ihmeissäni miten paljon yksi ihminen voi siellä saada aikaan! Suomi on saatu tilastojen kärkeen monella alalla. Meillä on kuitenkin maailmalle paljon enemmän annettavaa, jota olemme pitäneet vakan alla. Haluan Suomesta vahvemman tiennäyttäjän koko maailmalle yhteisöllisessä kulttuurissa, tieteessä ja taiteessa. Voimme näyttää esimerkkiä globaalien ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, ehkäisystä uuden teknologian avulla. Siihen tarvitaan ajattelua puhtaalta pöydältä ilman ideologista painolastia. Siksi tuon esiin faktoihin perustuvia vahvoja uusia näkemyksiä ja edistän niitä käytännön ratkaisuilla politiikassa. Piraattipuolue Helsinki petrus2019.fi #Petrus2019