8/2022 LOKAKUU | VOIMA.FI TEEMA: RUOKA Ruby van der Wekken Valta omiin käsiin
ESA LESKINEN ENSIMMÄINEN TASAVALTA ASTRID LINDGREN RONJA, RYÖVÄRINTYTÄR KANTAESITYS OMAPOHJASSA 19.10. KANTAESITYS VALLILAN KANSALLISTEATTERISSA 16.11. LAURA RUOHONEN SULTANAATTI ENSI-ILTA SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 30.11. SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ KJELL WESTÖ TRITONUS VAURIOTEATTERI ESITTÄÄ KORHOSEN MUOTOKUVA VALLILAN KANSALLISTEATTERISSA LIPUT KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ 010 733 1331 (0,0835 €+pvm/mpm) KATSO KOKO OHJELMISTO KANSALLISTEATTERI.FI KANSALLISTEATTERIN ENSEMBLE LAULETUT LAULUT KANTAESITYS VALLILAN KANSALLISTEATTERISSA 10.12.
AVOINNA: to–la 10–20, su 10–18. SAMALLA LIPULLA: Viini & Ruoka -messut (K18) OSTA LIPUT ENNAKKOON! Kun ostat liput ennakkoon verkkokaupasta, saat ne edullisemmin. Katso päivän hinta verkkokaupasta shop.messukeskus.com. Liput nyt myös tapahtuma-aikaan edullisemmin verkkokaupasta. HELSINGINKIRJAMESSUT.FI | #KIRJAMESSUT HELSINGIN KIRJAMESSUT 27.–30.10.2022 Meeri Koutaniemi EE P U N Ä SI / SI LT A LA Jani Toivola Mona Bling LE V I V EP SÄ P IE TA RI P U RO VA A R A /K O SM O S Tuomas Kyrö M IK A TU O M IN EN /W SO Y Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen O TT O V IR TA N EN /W SO Y Antti Reini M EE RI KO U TA N IE M I / O TA VA TULE TAPAAMAAN KIRJAILIJOITA, OSALLISTU YHTEISKUNNALLISEEN KESKUSTELUUN JA HANKI KIRJAT MESSUHINTAAN! Veli-Pekka Tynkkynen H EL SI N G IN YL IO P IS TO Muska Mika Aaltola V EI K KO SO M ER P U RO / TA M M I V IL LE JU U RI K K A LA / LI K E Teivo Teivanen SI LT A LA Risto E.J. Penttilä O TA VA Pekka Haavisto JU SS I H Y TT IN EN Sofi Oksanen TO N I H Ä RK Ö N EN Arla Kanerva Petteri Taalas JA N I LA U K K A N EN Riku Rantala JA RN O JU SS IL A Juha Hurme A N N IN A M A N N IL A Riikka Pulkkinen JO N N E R Ä SÄ N EN / O TA VA Yhteistyössä:
AVOINNA: to–la 10–20, su 10–18. SAMALLA LIPULLA: Viini & Ruoka -messut (K18) OSTA LIPUT ENNAKKOON! Kun ostat liput ennakkoon verkkokaupasta, saat ne edullisemmin. Katso päivän hinta verkkokaupasta shop.messukeskus.com. Liput nyt myös tapahtuma-aikaan edullisemmin verkkokaupasta. HELSINGINKIRJAMESSUT.FI | #KIRJAMESSUT HELSINGIN KIRJAMESSUT 27.–30.10.2022 Meeri Koutaniemi EE P U N Ä SI / SI LT A LA Jani Toivola Mona Bling LE V I V EP SÄ P IE TA RI P U RO VA A R A /K O SM O S Tuomas Kyrö M IK A TU O M IN EN /W SO Y Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen O TT O V IR TA N EN /W SO Y Antti Reini M EE RI KO U TA N IE M I / O TA VA TULE TAPAAMAAN KIRJAILIJOITA, OSALLISTU YHTEISKUNNALLISEEN KESKUSTELUUN JA HANKI KIRJAT MESSUHINTAAN! Veli-Pekka Tynkkynen H EL SI N G IN YL IO P IS TO Muska Mika Aaltola V EI K KO SO M ER P U RO / TA M M I V IL LE JU U RI K K A LA / LI K E Teivo Teivanen SI LT A LA Risto E.J. Penttilä O TA VA Pekka Haavisto JU SS I H Y TT IN EN Sofi Oksanen TO N I H Ä RK Ö N EN Arla Kanerva Petteri Taalas JA N I LA U K K A N EN Riku Rantala JA RN O JU SS IL A Juha Hurme A N N IN A M A N N IL A Riikka Pulkkinen JO N N E R Ä SÄ N EN / O TA VA Yhteistyössä: AMB EL SUPORT DEL DEPARTAMENT DE CULTURA CON LA PARTICIPACI”N DE CON LA FINANCIACI”N DE L GOBIERNO DE ESPA—A AMB EL SUPORT DEL DEPARTAMENT DE CULTURA CON LA PARTICIPACI”N DE CON LA FINANCIACI”N DE L GOBIERNO DE ESPA—A Lalala Napoli (FR) · Helsinki Yiddish Cabaret (US/LV/FI) · Heiskanen Bayatz Baharat (FI/CL/IQ/SY) Juha Kujanpää Ensemble · Karjalasta kolttien maille · Svetlana Spaji? Group (RS) · Merlyn Driver (UK) Lasten Etnosoi! …ja paljon muuta! Katso koko ohjelma: etnosoi.fi 4.–13.11.2022
LOK AKU UN MER KKI TUO TTE ET ILMOITUS HELI LAAKSONEN: LUONNOS Rakastetun kirjailijan kaiken eläväisen (ja vähän elottomankin) ensyklopedia herättää hilpeyttä ja ennen muuta hellyyttä luontoa kohtaan. Verrattoman sana maijan valloittava teos kertoo kiehtovimmat ja kummallisimmat faktat omavaltaisesti valituista maailmankaikkeuden osasista Auringosta aarni sammaleen ja isomaksaruohosta ilvekseen. Kirjailijan itsensä kuvittama teos saa lukijan polvilleen luonnon ihmeiden edessä. www.otava.fi BIJA PANSEKSUAALISUUS EGSIN KOLMEN KIRJAIMEN LOPUTON MATKA Sanomalehden muotoon tehty uutuuskirja EGSin tuoreesta teosprosessista, joka yhdistää graffitin ja taidelasin. Suomen tunnetuimpiin graffititaiteilijoihin lukeutuva EGS on tehnyt 30-vuotisen uran graffitimaalarina. Kolme kirjainta on vuosien varrella piirtynyt niin hylättyihin tehtaisiin kuin ydinsukellusvenesatamiin yli 50 maassa. This Could Go on Forever -julkaisu taustoittaa Serlachius-museoiden samannimistä näyttelyä ja kertoo kolmen kirjaimen matkoista Viron syrjäseuduilla. Näyttely on esillä 5.3.2023 saakka. kauppa.serlachius.fi serlachius.fi Karamellinen ja mausteisen humalainen lager. Espoossa pantu, Amerikan tyyliin. Yhteistyössä Children of Bodom. www.fatlizard.beer Suurissa kaupungeissa on meneillään ennätysmäärä lähiluontokonflikteja, kun asukkaat ovat käyneet puolustamaan heille tärkeitä metsiä, puistoja, rantoja tai kallioita. Ympäristötoimittaja Jaana Kannisen ja valokuvaaja Sanni Sepon teos kuvailee kymmenen lähiluontokiistaa ja ääneen pääsevät asukasaktiivit. Se sisältää myös oppaan lähiluonnon puolustajille. www.vastapaino.fi ja kummallisimmat faktat omavaltaisesti valituista maailmankaikkeuden osasista Auringosta aarni sammaleen ja isomaksaruohosta ilvekseen. Kirjailijan itsensä Bija panseksuaalisuus ovat edelleen yhtä aikaa sekä näkymätöntä että ennakkoluulojen varjostamaa. Kulttuuriantropologi Jenny Kangasvuon kirja antaa äänen sateenkaariyhteisössäkin varjoon jääneille vähemmistöille. Vastapainona näkymättömyydelle ja ennakkoluuloille on kokemus vapaudesta rakastaa ja toteuttaa seksuaalisuuttaan omaehtoisesti. Kirjakaupoista ja suoraan kustantajalta www.skskirjat.fi Mauri Leivon kiehtova tietokirja ja valokuvateos lehmistä tarkkailee lehmiä kuin mitä tahansa villieläimiä. Mitä paljastuu, kun kotija tuotantoeläimen kaapu otetaan lehmän yltä? Lukuromaani Nurmettuva tie, päättyvä polku on puolestaan Markku Mantilan Peräseinäjoki-trilogian viimeinen, itsenäinen osa, jossa ennen idyllinen maaseutu kohtaa uuden ajan. www.docendo.fi LEHMILAITUMILLA & NURMETTUVA TIE, PÄÄTTYVÄ POLKU REDRAMA Johannes Lahtelan kirja kuvaa suositun rapartistin hurjaa matkaa luovuuden ytimeen. Lasse Mellberg eli Redrama on selvinnyt rankasta päihdemenneisyydestä. Addiktio vei vuosiksi syvälle ihmisyyden pohjamutiin, mutta raitistumisen ja hengellisen heräämisen kautta syntyi aivan uudenlainen luovuuden virta. Kuka lopulta on Redrama? www.otava.fi LAKE BODOM LAGER HUUTO KAUPUNKILUONNON PUOLESTA Hämmästyttävän helppo kuuden humalan ipa. Espoossa pantu, Amerikan tyyliin. Yhteistyössä Children of Bodom. www.fatlizard.beer MURDER POINT IPA
46 13 48 10 MTK Brecht TÄSSÄ LEHDESSÄ MUUN MUASSA YRITTÄJÄT RUOKAMURROKSESSA 15–17 8 / 2022 • 7 3.10.–6.11.2022 KULTTUURIA ei ole ilman perusasioita. Jos jokin mättää ruoantai energiantuotannossa, asumisessa, logistiikassa, hoivassa tai hoidossa, voidaan myös sosiaalielämälle ja kaikenlaisille henkisille pyrkimyksille heittää hyvästit. Viime aikoina on mättänyt. Etenevän ekokriisin ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset maailman ruokatalouteen ja huoltovarmuuteen ovat saaneet etsimään vastauksia myös muualta kuin ilmeisimmistä suunnista. Pitkälle teknistynyt ja tuotannoltaan keskittynyt maailma on hyvin haavoittuva. Ei vähiten siksi, että maatalous perustuu fossiilisille polttoaineille siinä missä kaikki muukin. Syömme käytännössä öljyä. Näinhän ei ole aina ollut. MTK:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja Aleksis Kyrö ehdottaakin Jari Tammisen haastattelussa, että kestäviä ratkaisuja katseltaisiin sadan vuoden takaa. Kauralatten vähättely esimerkiksi on historiatonta, Tamminen toteaa. Ennenkin nimittäin juotiin teppovettä ja pellonpiimää, kuten valtion tiedonjulkistamispalkinnon hiljattain saaneet Anniina Ljokkoi ja Liisa Kaski Perinnevegeä-kirjassaan kirjoittavat. Hippien metkut ja tuottajien intressit eivät ole missään perustavanlaatuisessa ristiriidassa keskenään. TEHOMA ATALOUS ei ole syntynyt tuottajien aloitteesta. Maanviljelyä on näen näisesti tehostettu ja keskitetty yhä suurempiin tilakokoihin yhä pienemmälle alueelle poliittisilla päätöksillä. Tiloista on tehty tehtaita. Tästä on seurannut ympäristöongelmia ja kosolti inhimillistä kärsimystä muun muassa velkaantumisen muodossa, tehotuotannon eläimille aiheuttamista kärsimyksistä nyt puhumattakaan. Ruoantuotanto on tehty entistä riippuvaisemmaksi sekä maailmantalouden heilahteluista että kemianteollisuuden lannoitteista, joista nytkin on pulaa. Maanviljelyn aikajänne ei ole kvartaali. Kumppanuusviljelijä Ruby van der Wekken toteaa Miia Vistilän haastattelussa, että maata on viljeltävä niin, että se pysyy hyvänä ja ravinteikkaana seuraavatkin sata vuotta. Tässä ruoka-teemanumerossa kerromme muun muassa uudistavasta maanviljelystä, joka ei ole vain kestävää, vaan maaperää ja ympäristöä jopa parantavaa. Maatalouden uudet (ja toisaalta vanhat) muodot eivät ole mitään pikkukivaa yhteisöpuuhastelua, vaan elämän edellytysten ottamista takaisin omiin käsiin. Joka hallitsee ruokaa, hallitsee maailmaa. EI SIITÄ NIIN kovin kauaa ole, kun Suomessakin elettiin vielä jonkinlaisen kollektiivisen vahingoittumattomuuden harhan vallassa. Ettäkö perustarpeista voisi tulla pulaa meidän tekniikallamme, nykyaikana, tässä yhteiskunnassa, kattia kanssa! Mutta maailman ruokakriisi on syventynyt ja elintarvikkeet kallistuneet täälläkin. Puhutaan kiertävistä sähkö katkoista ja siitä, miten yhdessä maailman vauraimmista maista ei ole kohta varaa lämmittää asuntoja. Onneksi kaikkia tulisijoja ei ole vielä purettu. Ja mitä omavaraisuuteen ja ruokaturvallisuuteen tulee, on jatkettava: eikä kaupungissakaan jokaista neliömetriä peitetty asfaltilla. Kulttuuri käsitteenä muuten juontaa latinan viljelystä tarkoittavaan sanaan. Radikaali-sana tulee juuresta. EMILIA MÄNNYNVÄLI Ruoka on valtaa VOIMA Vellamonkatu 30 b , 3. krs, 00550 Helsinki, puhelin 044 238 5109, sähköposti voima@voima.fi, toimituksen sähköposti toimitus@voima.fi, voima.fi | PÄÄTOIMITTAJA Emilia Männynväli | ULKOASU Antti Kukkonen, mainosgraafikko Pinja Nikki | TOIMITUS Kukka-Maria Ahokas, Julius Halme, Elisa Helenius, Matilda Koivisto, Antti Kurko, Nauska, Pinja Nikki, Mika Pekkola, Salla Piirainen, Tuomas Rantanen, Iida Simes, Jari Tamminen, Miia Vistilä & Venla Välikangas | TOIMITUSJOHTAJA Teemu Matinpuro | YHTEYSPÄÄLLIKKÖ Antti Kurko 040 834 0286 | KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Tuomas Rantanen 040 507?7165 | MARKKINOINTIKOORDINAATTORI Pinja Nikki | AVUSTAJINA TÄSSÄ NUMEROSSA Aleksandra Aksenova, Emma Heinonen, Ville Hytönen, Jukka Liukkonen, Juuli Miettilä, Sini Numminen, Lotta Närhi, Henri Salonen, Silja Seppälä, Siru Tirronen, Karstein Volle & Timur Yilmaz | JULKAISIJA Voima Kustannus Oy | YHTIÖN OSAKKAAT Rosebud Books Oy, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Rauhanpuolustajat, Tuomas Hiilamo, Vilppu Rantanen & Tuomas Rantanen | JAKELU Jari Tamminen 050 331 4357 | TILAUKSET kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi, Antti Kurko 040 834 0286 | VOIMAN VUOSITILAUS 10 numeroa 39 euroa | PAINO Sanoma Manu, Tampere | PAINOS 60?000 | ISSN 1457-1005 (painettu) 2737-3029 (verkkojulkaisu) | REKISTERISELOSTE voima.fi/rekisteriseloste 8 Ka ns i: N au sk a N au sk a Pääkirjoitus LOK AKU UN MER KKI TUO TTE ET ILMOITUS HELI LAAKSONEN: LUONNOS Rakastetun kirjailijan kaiken eläväisen (ja vähän elottomankin) ensyklopedia herättää hilpeyttä ja ennen muuta hellyyttä luontoa kohtaan. Verrattoman sana maijan valloittava teos kertoo kiehtovimmat ja kummallisimmat faktat omavaltaisesti valituista maailmankaikkeuden osasista Auringosta aarni sammaleen ja isomaksaruohosta ilvekseen. Kirjailijan itsensä kuvittama teos saa lukijan polvilleen luonnon ihmeiden edessä. www.otava.fi BIJA PANSEKSUAALISUUS EGSIN KOLMEN KIRJAIMEN LOPUTON MATKA Sanomalehden muotoon tehty uutuuskirja EGSin tuoreesta teosprosessista, joka yhdistää graffitin ja taidelasin. Suomen tunnetuimpiin graffititaiteilijoihin lukeutuva EGS on tehnyt 30-vuotisen uran graffitimaalarina. Kolme kirjainta on vuosien varrella piirtynyt niin hylättyihin tehtaisiin kuin ydinsukellusvenesatamiin yli 50 maassa. This Could Go on Forever -julkaisu taustoittaa Serlachius-museoiden samannimistä näyttelyä ja kertoo kolmen kirjaimen matkoista Viron syrjäseuduilla. Näyttely on esillä 5.3.2023 saakka. kauppa.serlachius.fi serlachius.fi Karamellinen ja mausteisen humalainen lager. Espoossa pantu, Amerikan tyyliin. Yhteistyössä Children of Bodom. www.fatlizard.beer Suurissa kaupungeissa on meneillään ennätysmäärä lähiluontokonflikteja, kun asukkaat ovat käyneet puolustamaan heille tärkeitä metsiä, puistoja, rantoja tai kallioita. Ympäristötoimittaja Jaana Kannisen ja valokuvaaja Sanni Sepon teos kuvailee kymmenen lähiluontokiistaa ja ääneen pääsevät asukasaktiivit. Se sisältää myös oppaan lähiluonnon puolustajille. www.vastapaino.fi ja kummallisimmat faktat omavaltaisesti valituista maailmankaikkeuden osasista Auringosta aarni sammaleen ja isomaksaruohosta ilvekseen. Kirjailijan itsensä Bija panseksuaalisuus ovat edelleen yhtä aikaa sekä näkymätöntä että ennakkoluulojen varjostamaa. Kulttuuriantropologi Jenny Kangasvuon kirja antaa äänen sateenkaariyhteisössäkin varjoon jääneille vähemmistöille. Vastapainona näkymättömyydelle ja ennakkoluuloille on kokemus vapaudesta rakastaa ja toteuttaa seksuaalisuuttaan omaehtoisesti. Kirjakaupoista ja suoraan kustantajalta www.skskirjat.fi Mauri Leivon kiehtova tietokirja ja valokuvateos lehmistä tarkkailee lehmiä kuin mitä tahansa villieläimiä. Mitä paljastuu, kun kotija tuotantoeläimen kaapu otetaan lehmän yltä? Lukuromaani Nurmettuva tie, päättyvä polku on puolestaan Markku Mantilan Peräseinäjoki-trilogian viimeinen, itsenäinen osa, jossa ennen idyllinen maaseutu kohtaa uuden ajan. www.docendo.fi LEHMILAITUMILLA & NURMETTUVA TIE, PÄÄTTYVÄ POLKU REDRAMA Johannes Lahtelan kirja kuvaa suositun rapartistin hurjaa matkaa luovuuden ytimeen. Lasse Mellberg eli Redrama on selvinnyt rankasta päihdemenneisyydestä. Addiktio vei vuosiksi syvälle ihmisyyden pohjamutiin, mutta raitistumisen ja hengellisen heräämisen kautta syntyi aivan uudenlainen luovuuden virta. Kuka lopulta on Redrama? www.otava.fi LAKE BODOM LAGER HUUTO KAUPUNKILUONNON PUOLESTA Hämmästyttävän helppo kuuden humalan ipa. Espoossa pantu, Amerikan tyyliin. Yhteistyössä Children of Bodom. www.fatlizard.beer MURDER POINT IPA Vilma Jää 50 TÄMÄN LEHDEN VÄLISSÄ on Diplon (suomen kielisen Le Monde diplomatiquen & Novaja Gazetan) toimittama kirjallisuusliite. Liite ilmestyy myös Diplon lokakuun numerossa. Diplo on Voima Kustannus Oy:n tytär yhtiön julkaisu.
8 • 8 / 2022 Mitä et suostu syömään ja miksi? Mielipide JOUNI, 63, Vaasa ”Riisipuuroa. Joskus pienempänä olen yrittänyt syödä sitä, mutta se ei onnistunut. En osaa sanoa, että mikä siinä on, mutta se jostakin syystä etoo minua.” ELLA, 21, Helsinki ”Lihaa en tykkää syödä, sillä se ällöttää minua. Graavilohi on myös mielestäni ällöttävää. Olen ollut syömättä lihaa niin pitkän aikaa, ettei sen syöminen enää tunnu luonnolliselta. Alun perin lopetin lihansyönnin eettisistä syistä.” MARI LEHTONEN, 47, Helsinki ”Esimerkiksi koiraa, koska emme ole tottuneet sellaista syömään. Tunnistan ristiriitaisuudet, joita siihen liittyy. Minulle olisi vaikeaa päästä omien mielikuvieni ohi. On kiinnostavaa, että miksi toisia asioita on vaikeampaa syödä, mikä ero on esimerkiksi koiralla ja kanalla. ” LASSE WIRTAVUORI, 70, Helsinki ”Sellaista kypsennettyä ankanmunaa, jossa on poikanen sisällä. Siellä on nokat, jalat ja kaikki.” MUHAMED MAHDI, 19, Helsinki ”Sianlihaa uskonnollisista syistä.” TEKSTI JA KUVAT MATILDA KOIVISTO Eläinten hyvinvointilaki eteni ?eduskuntaan Maatalouden kestävyyden mittaamisessa on puutteita TEKSTI MIIA VISTILÄ KUVA PINJA NIKKI Ilmastovaikutusten lisäksi tulisi mitata lajiston ja elinympäristöjen monimuotoisuutta sekä maaperän laadun muutoksia. M AATALOUDEN eri toimintojen ja vaiheiden ilmastovaikutukset tunnetaan jo melko tarkkaan, mutta niiden vaikutuksia biodiversiteettiin on tutkittu vähemmän. Esimerkiksi elintarvikkeiden vaikutuksia tutkitaan elinkaariarvioinnin avulla. Siinä määritetään valitut ympäristövaikutukset tuotteen tai prosessin koko elinkaarelta. Kun tiedetään missä tuotantoketjun vaiheessa esimerkiksi kasvihuonekaasu päästöjä tulee eniten, voidaan niitä vähentää tehokkaammin. Elinkaariarviointimenetelmiä on kehitetty alun perin teollisuuden prosessien tehostamiseksi eivätkä ne aina sovellu hyvin biologisille prosesseille, joille maatalous suurelta osin perustuu. ”Pitäisi miettiä tarkemmin, mitä ympäristövaikutuksia ensisijaisesti kannattaa arvioida ja mitä ei. Kun arviointiin otetaan mukaan paljon erilaisia ympäristövaikutuksia, voi syntyä illuusio, että ympäristövaikutuksista tiedetään paljon, vaikka kaikki vaikutukset eivät välttämättä ole oleellisia esimerkiksi maatalouden kannalta, ja toisaalta tärkeitä vaikutuksia voi jäädä kokonaan huomioimatta”, kertoo maatalouden elinkaariarvioinnista juuri väitellyt Luonnonvarakeskuksen tutkija Katri Joensuu. Monimuotoisuutta on vaikea mitata Parempia arviointimenetelmiä tarvittaisiin etenkin kuvaamaan maatalouden vaikutuksia bio diversiteettiin eli eliölajien ja niiden elinympäristöjen monimuotoisuuteen. ”Biodiversiteetille ei ole helppoa määritellä yksittäistä mittaria, koska sillä on niin monia tasoja. Elinkaariarviointiin sopivia mittareita ja menetelmiä on kuitenkin alettu kehittää 2000-luvulla. Vaikka nykyisissä meneEläinsuojelulain uudistus harppasi eteenpäin, kun eläinten hyvinvointilaki siirtyi eduskunnan käsittelyyn. Hallitus antoi lakiesityksensä torstaina 22.9. E LÄINTEN hyvinvointilaki määrittelee, miten eläimiä saa pitää ja kohdella. Se korvaa eläinsuojelulain vuodelta 1996. Uuden lain on tarkoitus vastata paremmin yhteiskunnassa vallitsevaa käsitystä eläinten asemasta. ”Lain läpitunkema tavoite on se, että halutaan minimoida kaikenlainen kipu ja kärsimys, mitä eläimiin kohdistuu”, kuvaili maaja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) tiedotustilaisuudessa. Lakiesitys kieltäisi muun muassa uusien parsinavetoiden ja porsitushäkkien käyttöönoton, emakoiden tiineytyshäkkien pitkäaikaisen käytön ja porsaiden kirurgisen kastraation. Se myös edellyttäisi kivunlievitystä kivuliaissa toimenpiteissä ja hillitsisi koirien ja kissojen pentutehtailua. Osa muutoksista astuisi voimaan siirtymäajalla. Uudistusta kritisoitu riittämättömäksi Lausuntokierroksella eläintuotannon edustajat kannattivat lakiin maltillisia muutoksia. Eläinoikeusjärjestöt, tutkimustahot ja yksityishenkilöt esittivät tiukempia sääntöjä eläinten kohtelulle. Äänenpainot ovat eduskuntakäsittelyn alettua pitkälti entisellään. TEKSTI LOTTA NÄRHI O ike utta elä im ille
8 / 2022 • 9 Karstein Volle Oikaisu Voimassa 7/2022 julkaistussa venezuelalaisen muusikon Jeison Ramirezin haastattelussa oli toimituksellisen kömmähdyksen takia väärä kuva. Siinä ei ollut Ramirez, vaan esiintyvä taiteilija Neme. Nemen kuvaaja on Matilda Koivisto ja Ramirezin Timur Yilmaz. telmissä on vielä puutteita, niitä pitäisi käyttää, että vaikutukset tulisivat näkyviksi.” Maatalous aiheuttaa biodiversiteettikatoa varsinkin silloin, kun metsää raivataan maatalouden käyttöön pelloiksi tai karjankasvatukseen. Toisaalta myös ympäröivän alueen elinympäristöjen monimuotoisuudella ja maisemarakenteella on vaikutusta. Jos alueen ympärillä on kaistaleita, joita pitkin lajit pääsevät siirtymään suotuisempiin elinympäristöihin, vaikutukset voivat jäädä pienemmiksi. Jos riittävästi sopivia elinympäristöjä ei jää lähialueelle, monet lajit voivat kadota alueelta tai kuolla sukupuuttoon. Fosfori on uusiutumaton luonnonvara Parhaiten biodiversiteettikatoa ja muita maankäytön muutoksista aiheutuvia vaikutuksia ehkäistään, kun uutta viljelyalaa ei tarvitse raivata. Siksi peltomaan laatua pitäisi seurata ja ylläpitää. ”Ideaalia olisi, että viljelyn myötä maaperän laatu paranisi. Esimerkiksi ravinteiden käytön tehokkuutta ja maatalouden ravinnekiertoja ei vielä useinkaan seurata kokonaisvaltaisesti, vaikka huuhtoumat tunnetaan ja ravinteiden valumista vesistöihin pyritään estämään.” Ravinteita pitäisi käyttää tehokkaasti senkin takia, että väkilannoitteiden fosfori on uusiutumaton luonnonvara, jota louhitaan maaperästä. Vaikka varannot eivät ole vielä muutamaan vuosikymmeneen ehtymässä, tulevaisuudessa fosforin louhinta todennäköisesti kallistuu. Ympäristövaikutusten pienentämiseksi suositellaan muutosta kasviperäisempään ruokavalioon ja palkokasvien sekä monipuolisemmin eri kasvilajien viljelyn lisäämistä. Palkokasvit keräävät ilmasta maaperään typpeä, jolloin väkilannoitteiden tarve vähenee. ”Tuotteiden ympäristövaikutuksia pitää punnita monipuolisesti. Yksi oleellinen tekijä on myös vesiniukkuusvaikutus. Suomessa on suuret uudistuvan makean veden varannot, mutta monissa muissa maissa viljely kuluttaa niukkoja vesivarantoja”, Joen suu muistuttaa. Niityt tarjoavat tärkeän ympäristön pölyttäjille. Neme Jeison Ramirez Eniten keskustelua on kirvoittanut turkistuotannon jatkuminen. Kritiikki sitä kohtaan voimistui eläinsuojelusta vastaavan ministeri Kurvisen kehuttua Saga Furs -yhtiön turkishuutokauppaa siellä vierailtuaan. Kurvinen omistaa 124 kappaletta Saga Fursin osakkeita. ”Turkistarhaukseen ei esitetä parannuksia, vaikka siinä eläimet ei pysty toteuttamaan edes keskeisimpiä lajiominaisia tarpeitaan, ja sama koskee broilerintuotantoa”, toteaa Turun yliopistossa dosenttina ja tutkijana työskentelevä eläinfilosofi Elisa Aaltola. Maaja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Tiina Pullolan mukaan lainvalmistelussa tärkeimmiksi kehityskohteiksi nousivat ne eläinten pitomuodot, joissa käyttäytymistä rajoitetaan eniten. ”Eli ne, joissa eläimiä pidetään jatkuvasti kytkettynä tai kääntymisen estävissä häkeissä. Lain yleiset periaatteet koskevat kuitenkin myös turkistarhausta ja muita pitomuotoja.” Eläinlajikohtaisista tilaja virikevaatimuksista säädetään myöhemmin erillisissä asetuksissa. Aaltola kritisoi myös sitä, että lakiesitys sallii häkkikasvatuksen, vanhojen porsitushäkkien ja parsinavetoiden käytön, lehmien ja vasikoiden ennenaikaisen vieroituksen, rapujen elävältä keittämisen, kalojen tukehduttamisen teollisessa tuotannossa sekä muita kärsimystä aiheuttavia käytäntöjä. ”Lakiesitys ei ota eläinten itseisarvoa vakavasti”, Aaltola sanoo. ”Taloudelliset näkökulmat on asetettu etusijalle, pääpaino on eläinten hyvinvoinnin sijaan eläinteollisuuden mahdollistamisessa. On erikoista kutsua tätä laiksi eläinten hyvinvoinnista, kun se edelleen mahdollistaa turhan tuskan aiheuttamisen.” Pullonen korostaa, että lain lähtökohtana on eläinten pidon salliminen. ”Siksi joudutaan tasapainottelemaan taloudellisten näkökulmien ja eläimen parhaan välillä. Politiikan tahtotila määrää, mihin raja vedetään.” Eläinten hyvinvointilaki etenee valio kuntien kautta eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. LAKIESITYS EI OTA ELÄINTEN ITSEISARVOA VAKAVASTI O ike utta elä im ille
10 • 8 / 2022 MTK:n mies muuttaisi ruokajärjestelmää Aleksis Kyrö nostaisi uusien ajatusten rinnalle oppeja sadan vuoden takaa. jöiden kokemus siitä, että tässä olemme me vastaan muut.” Silloin helposti kaivaudutaan poteroihin ja keskustelu kilpistyy Kyrön sanoin siihen, että ”ei ole ollut tapana”. Kuka puhuu MTK:n suulla? Maaja metsätaloustuottajien liitto MTK tunnetaan liittona, joka antaa mielellään julkisuudessa asiantuntijalausuntoja maataloudesta, sen tulevaisuudesta ja laajemminkin suomalaisesta ruuantuotannosta. Kyse on kuitenkin etujärjestöstä, joka tehtävänä on ajaa jäsentensä, ei koko maan etua. ”Periaatteessa hyvin lähellä etujärjestö MTK:ta on Pro Agria, joka on asiantuntijaorganisaatio. Mutta MTK on hyvin valmis lausumaan asiasta kuin asiasta jäsenistön äänellä”, Kyrö toteaa. Tuottajien liiton vahvuus on sen jäsenten kokemusasiantuntijuudessa. Toisinaan kommentit kuitenkin kallistuvat omaa tupaa kohti. ”Kenen äänellä MTK yleensäkään puhuu ja jyrähtelee? MTK on iso laiva ja epäilen, että se ei ole koskaan halunnut olla kovinkaan moniääninen, mikä on nykymaailmassa hieman haasteellista. Tänään yksi luomuviljelijä puhuu MTK:n nimissä luomun puolesta ja huomenna joku toinen ylistää tehotuotantoa. MTK ei oikein ole löytänyt tapaa olla moniääninen.” Myös se, kuinka monen äänellä puhutaan, vaikuttaa keskusteluun. 1960-luvulla jäseniä oli yli 400 000, mutta sittemmin jäsenmäärä on laskenut. Tilakokojen kasvun sekä koneellistumisen merkitystä ei voi tässä kohdassa liioitella. 2000-luvulla jäsenmäärän hupenemista korjattiin ottamalla myös metsäomistajat liiton jäseniksi. ”MTK:n jäsenistä 50 000 on viljelijöitä ja loput ovat usein kaupungeissa asuvia maanomistajia. Viljelijöiden osuus jäsenistössä on vähenemässä. Kun jäsenmäärä vähenee, niin se tulee vaikuttamaan yhteiskunnalliseen valtaan. Pullistelemmeko jo nyt sellaisilla lihaksilla, joita meillä ei ole?” Ihmisten pitää jatkossakin syödä päivittäin, mutta kun väestö valuu vähitellen kaupunkeihin tulevat mielipiteet jatkossa yhä enemmän taustasta, jossa suoraa kosketusta maatalouteen ei ole. ”Meidän pitää oppia kuuntelemaan myös heitä. Enää ei ole niin, että me tuottajat sanellaan.” Markkinat ja tulevaisuus Lähes kaikkea inhimillistä tarkastellaan nykyään markkinoiden kautta. Tämä tuottaa ongelmia, joilta myöskään maatalous ei säästy. Ruokaa yritetään alistaa markkinataloudelle, mutta ehkä ruoka olisi parempi ajatella julkishyödykkeenä. Ilman ruokaahan me kaikki kuollaan.” Kyrön mukaan meidän pitäisikin miettiä, mikä osa ruuantuotannosta yleensäkään on markkinoita. Yhteiskunta tulee jatkossakin tukemaan ruuantuotantoa, mutta tuki saattaa jatkossa kohdistua sellaiseen tuotantoon, jonka päästöt ovat vähäisemmät. Nykyaikainen viljely tukeutuu maasta kaivettujen ravinteiden ja maakasusta valmistetun typen varaan. Nämä pystytään kyllä korvaamaan ravinteiden kierrättämisellä, mutta toistaiseksi kierrättäminen on ollut kalliimpaa. Maaperästä on siis pumpattu ravinteita pelloille levitettäväksi samalla, kun kun esimerkiksi pelloilta valuva typpi rehevöittää vesistöjä. ”Maataloudesta irtoaa ruuan lisäksi myös muita biomateriaaleja, joita voidaan hyödyntää kierrossa. Kaikkea tuotantoa ei myöskään pitäisi nähdä suoraan ihmisten ruuan kautta. Esimerkiksi mehiläispelto pitäisi nähdä tärkeänä, vaikka sieltä ei ihmisille tulekaan ruokaa – hyöty tulee biodiversiteetille. Mutta jos rahat tulevat vehnästä, on se mehiläispelto pois vehnän kasvattamisesta ja samalla pois tulosta. Yhteiskunnan tulisi olla valmis tukemaan myös näitä yleishyödyllisiä toimintoja nykyistä enemmän.” TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA PINJA NIKKI ”E I OLE ollut tapana”, vastaa Maaja metsätaloustuottajien liitto MTK:n Uudenmaan osaston puheenjohtaja Aleksis Kyrö kysymykseen siitä, mikä pohjimmiltaan on vaikeinta ruokajärjestelmän uudistamisessa. Ilmastokriisin ja lajikadon edessä ihmisten on mietittävä uusiksi se, mitä syömme ja kuinka ruokaa tuotamme. Vaikka ruuantuotannon päästöjen leikkaamisen tarve on ollut tiedossa jo pitkään, on muutos osoittautunut vaikeaksi. ”Muutosta vaikeuttaa, että tuottajat ovat oravanpyörässä, jossa on jatkuvasti pakko tuottaa enemmän, jotta pysyy pinnalla. Vaaditaan enemmän tuottoa ja maksetaan alhaisempaa hintaa. Taustalla on myös monien viljeli
Ensimmäinen Voimalehti ilmestyi marras kuussa 1999. Sarja pa laa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsi tellyt parin vuosi kymmenen aikana. PUU RUOKKII JA SUOJAA Keskuspuisto, Helsinki 2022 San ni Se pp o M A APALLON ENSIMMÄISET KASVIT syntyivät 470 miljoonaa vuotta sitten. Ne olivat kooltaan pieniä. Ei hujahtanut kuin 120 miljoonaa vuotta, kun ensimmäiset puut kehittyivät, ja nämä muodostivat jo suuria metsiköitä. Välillä niitä tuhosivat tulivuoret, meteoriitit ja jääkausi, mutta meni jopa 340 miljoonaa vuotta ennen alkoi kehittyä varsinainen tuholainen, avohakkuut taitava ahne ihminen. Kun ihmisiä oli ollut maapallolla vaivaiset viitisen miljoonaa vuotta, oli ilmestyvä Voiman numero 9/2000. Otsikolla ”Jokaisen talon pihassa seisoi pyhä puu” valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo esittelivät jumalaisen komeita suojelijoita. ”ESIVANHEMPIEMME USKONNOLLISESSA ELÄMÄSSÄ puilla on ollut merkittävä rooli. Miltei jokaisella talolla oli erityinen kunnioitettu uhri puu palveltavanaan”, taiteilijat kirjoittivat. Eivätkä pyhät puut pelkästään ota, vaan ne myös antavat: ”Puu kuuntelee rukouksia, parantaa, vaatii osakseen kunnioitusta ja määrää kohtalon. … Kuten maailmanpuu, myös uhripuu toimii välittäjänä ihmisten ja jumalten sekä elävien ja kuolleitten välillä.” Kovalainen ja Seppo olivat löytäneet puita kunnioittavia tekstejä historiallisista arkistoista. Sotkamolainen tarina kertoo: ”Uutta taloa ryhdyttäessä rakentamaan, pitää metsässä nukkua ensimmäisellä tulella kirves kainalossa, puukko vyöllä, kinttaat kädessä, lakki päässä ja kengät jalassa. Tällöin unissa näyttäytyy maanhaltija ja missä se näyttäytyy, siihen kohti ei saa tehdä huonetta, vaa pitää istuttaa uhripuu.” Nykyihmisen luontokuvassa puut ovat enemmänkin hyväksikäytön kohteita. NYT, 22 VUOTTA VOIMAN galleriajutun jälkeen Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo ovat edelleen kiinnostuneita puista ja metsistä. Heillä on juuri ollut Helsingissä valokuvanäyttely, joka huipensi heidän 30-vuotisen metsäaktivisminsa ollen ”päätösosa valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvalle metsätrilogialle”. Pihapiirissä seisovat pyhät puut voivat olla tieteellisenkin tutkimuksen mielestä tärkeitä, eivätkä vain uskon asioita: ”Niiden geeniperimä on arvokas”, Seppo kertoo. ”Ne ovat vahvoja puuyksilöitä, koska ne ovat selviytyneet niin pitkiä aikoja.” Kun vanha puu kaatuu, se jatkaa antaen elämää ötököille ja sienille. Sepon mielestä myös muka kuolleen puun jälki on kaunis. ”Sen hahmo säilyy siinä maastossa pitkään kumpuna.” Seppo on puhunut pitkään avohakkuita vastaan. Ne ovat erityisen haitallisia luonnon monimuotoisuudelle. Villit metsät tarjoavat ruokaa kasvi-, sienija eläinkunnalle, johon ihminen kuuluu. Liian monet suomalaiset pitävät metsien ruokatarjontaa itsestäänselvyytenä. Tuskin mikään muu marja on niin syvällä suomalaisuuden ytimessä kuin mustikka: ”Mustikat häviävät hirveää vauhtia!”, Seppo tuskailee. Syynä mustikan katoamiseen ovat avohakkuut ja maan muokkaus. Suomen Luonnonsuojeluliitto on kutsunut marjaa ”metsiemme katoavaksi aarteeksi”. TEKSTI IIDA SIMES Ruuantuotannon tulevaisuus on olennaista meille kaikille jo pelkästään sen takia, että se tuottaa merkittävän osan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Metsien raivaaminen ja soiden kuivaaminen pelloiksi tuottaa päästöjä vielä pitkään pelloksi muuttumisen jälkeenkin ja samoin päästöjä syntyy esimerkiksi lehmien pötseissä ja rehun tuotannossa. Siihen, paljonko peltopinta-alaa tarvitaan, puolestaan vaikuttaa dramaattisesti se, kasvatetaanko siellä ruokaa ihmisille vai karjalle. ”Mielestäni märehtijöillä on kyllä rooli osana ravinteiden kiertoa, mutta tuotantoeläinten määrän pitäisi pudota merkittävästi.” Muutoksen edessä on myös hyvä muistaa, että Kyrön viittaama ”ei ole ollut tapana” ei ajatuksena välttämättä viittaa kovinkaan kaukaiseen menneisyyteen. Hän toteaakin, että nykyinen tuotantojärjestelmä on rakennettu maailmansotien jälkeen, kriisin päälle. Näennäinen tehokkuus Jos nykyinen ruokajärjestelmä on rakennettu sodan synnyttämän kriisin päälle, on nytkin käsillä kriisi, ilmastokriisi. ”Vuonna 2050 meillä voisi ihan hyvin olla tilanne, jossa on kierrätykseen ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun perustuva maatalous. Ruoka olisi laadukasta, hyvää ja sitä pystyttäisiin tuottamaan riittävästi, mutta nykyisestä tehotuotantoajatuksesta olisi siirrytty monilta osin sata vuotta taaksepäin.” Kyrön mukaan olisi aivan mahdollista katsoa takaisin päin monissa asioissa ilman, että elintaso laskee. Hän itsekin pähkäilee käyttämäänsä ”tehotuotanto” termiä. Mitä se yleensäkään tarkoittaa? Onko saavutettu tehokkuus näennäistä, perustuuko se resurssien tuhlailemiseen? ”Vaikka ajatuksia haettaisiin menneestä, olisi meillä kuitenkin käytössä nykyaikainen tekniikka ja tieto”, hän lisää. Jatkuvan kasvun ideologia ei sovikaan maatalouteen. Maasta ei saada revityksi vuosi vuodelta enemmän ilman, että maa köyhtyy. Lannoittaminen kyllä auttaa hetken, mutta ei loputtomasti. ”Maataloudessa ollaan tekemisissä biologian kanssa ja sille on omat rajansa. Tämä näkyy monessa paikassa. Sinne pellolle on esimerkiksi viety aina vaan isompia traktoreita, mutta lopulta ne alkavat painollaan tiivistämään maata niin paljon, ettei siellä kasva mikään. Maan kääntäminen on eniten voimaa vaativa työ maataloudessa, mutta kyllähän se on hoitunut kirjaimellisesti yhdelläkin hevosvoimalla. Koska meillä on sen ison traktorin sijaan pieni robotti, joka vetää perässään tauotta pienempää auraa? Tai voihan niitä olla useitakin yhdellä pellolla.” Osittain Kyrön esittämä ajatus takaisin päin katsomisesta on jo totta. Syyskuussa 2022 valtion tiedonjulkistamispalkinnolla palkittu tietokirja Perinnevegeä maalaa kuvaa 100–150 vuoden takaisesta ruokakulttuurista, jossa on yllättäviä yhtymäkohtia uusina trendeinä pidettyihin virtauksiin. Anniina Ljokkoin ja Liisa Kasken teoksessa huomautetaankin, että perinteiseksi nimetty viittaa yleensä historiallisen sijaan enemmänkin sanojan omiin arvoihin ja tottumuksiin. Ny kyään yleiset, suuria päästöjä tuottavat eläinperäiset tuotteet ovat teollistuneen ajan ilmiö. Esimerkkinä nykyajan humputuksena vähätellystä tuoteryhmästä Ljokkoi ja Kaski mainitsevat kasviperäisten juomien pitkän historian. Vielä reilu sata vuotta sitten lehmän maidon saaminen ympäri vuoden ei ollut tavallista ja suomalaiset joivat juomia, joita voi kuvailla nykyisten kasvismaitojen edeltäjiksi. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa tunnettiin teppovetenä kaurasta ja vedestä valmistettu hapattamaton juoma ja Länsi-Suomessa suosittiin ruispohjaista, hapatettua pellonpiimää. Hampunsiemenistä ja manteleista valmistetut juomat sekä kasvipohjaiset, jogurtinkaltaiset, valmisteet olivat meillä tuttuja. Käsillä olevaa muutosta saattaisikin helpottaa ymmärrys siitä, että siirtymä ei välttämättä ole niinkään kohti uutta, vaan vanhaa. Kauralatten vähättely on historiatonta. Uusia liittolaisuuksia Välttämättömien muutosten edessä katse kääntyy tietenkin niihin, joilla on valtaa ajaa muutoksia. MTK on etujärjestö, jolla mahdollisesti on ollut eniten lobbausvoimaa koko maassa. Voisi jopa – vain hieman – liioitellusti väittää, että sillä on oma eduskuntapuolue. Julkisen keskustelun perusteella saattaa välittyä kuva etujärjestöstä ja puolueesta, jotka keskittyvät muutoksen estämiseen tai ainakin hidastamiseen. Lukkojarrutuksessa on kuitenkin mahdotonta ohjata ja nyt tarvittaisiin juuri ohjausta. Aleksis Kyrö puolustelee hieman edustamaansa järjestöä. ”Kun meiltä tästä muutoksen tarpeesta kysytään, niin heti ylpeänä esitetään MTK:n ilmastotiekarttaa, joka on varsin hyvä. Ei täydellinen, mutta fiksu. Me emme vaan implementoi sitä millään tavoin. Meillä on tahtoa ja halua, mutta ei oikein tietoa siitä, kuinka sen saisi käyttöön.” Yksi esteeksi muutokselle Kyrö nimeää ideologiset poterot. Kaikki ”vihreys” nähdään uhkana ja maatalouden tappamisena. Monien tuottajien mielissä poliittisessa vihreydessä on jotain vaarallista, mutta tällöin unohtuu, että ”koko meidän ala perustuu vihreyteen ja biologiaan”. Liittolaisuudet voivat kuitenkin vaihtua. ”Pitää löytyä yhteisiä uhkia, jotka tuovat sen asennemuutoksen. Nyt esimerkiksi yksi kaivosyhtiö on tehnyt meillä Uudellamaalla tuhannen neliökilometrin varauksen ja todennut, että tuosta me etsitään. Minultakin ovat monet tuottajat kyselleet ihmeissään, että mitä oikein tarkoittaa kun heidän maitaankin jää varatulle alueelle. Samalla kaivosyhtiö rauhoittelee, että eihän tässä mitään, vähän vaan koeporaillaan.” Kyrön esimerkki on sellainen, jossa viljelijöiden ja ympäristöväen intressit sattuvat samaan linjaan hyvinkin tarkasti. ”Erimielisyys on usein näennäistä ja politiikkaa. Se yhteinen näkemys löytyy jos on halua”, Kyrö muistuttaa.
12 • 8 / 2022 TEKSTI JARI TAMMINEN KUVA HÄIRIKÖT-PÄÄMAJA Maapallon kantokyvyn rajojen tultua vastaan ja jäätyä kauas taakse tarvitsemme uusia tapoja suhtautua ruokaan ja ruuantuotantoon. Tuhlaamisen on loputtava. Muutos on väistämätön – voimme korkeintaan valita, kuinka kohtaamme sen. Kaikki irti koneesta S OTIEN JÄLKEEN Suomessa ruvettiin kehittämään maataloutta. Prosesseja tehostettiin ja tuotantoeläimiä muokattiin. Vielä 1980-luvulla suomalainen maitolehmä tuotti vuodessa noin 4 500 litraa maitoa, 2020-luvulle päästessä yhden lehmän keskimääräinen vuosituotanto lähenteli jo 9 000 litraa. Jotkut yksilöt tuottavat vuodessa jopa yli 20 000 litraa maitoa ja juhlia järjestetään, jos lehmä ylittää 100 000 litran tuotannon elämänsä aikana. Alati lisääntyvä maidon tuottaminen tulee kuitenkin suuren henkilökohtaisen hintalapun kera. Esimerkiksi luonnossa noin 20-vuo tiaaksi elävä lehmä aloittaa maito tilalla lypsyurakkansa kaksivuotiaana ja hänet tapetaan viisivuotiaana, toistuvien raskauksien, synnytysten ja lypsämisen loppuunajamana. Suomalainen lihateollisuus nojaa vahvasti tähän nopeaan kiertoon ja neljä viidesosa kotimaisesta naudanlihasta on peräisin lypsylehmistä sekä heidän lapsistaan. Liha ja maito eivät synny tyhjästä. Samalla, kun ihmiskunta on perustellusti huolissaan ruuan riittävyydestä, revimme ravinteita maaperästä ruokkiaksemme tuotantoeläimiä. Tuotantoeläinten ruuansulatuksen kautta kierrätettynä kuitenkin vain pieni osa ravinnosta muuttuu maidoksi ja lihaksi. Globaalissa tuotanto taloudessa elävät nisäkkäät kattavat 60 prosenttia planeetan kaikkien nisäkkäiden massasta. Monenlaisia päästöjä Vaikka ajatus nykyään rehuna tuotantoeläimille syötettävän ruuan tarjoamisesta ihmisille saattaa tuntua kauhistukselta, ei kansalaisten ruokapöytiin tietenkään olla kantamassa rehusäkkejä. Merkittävä osa niin sanotusta rehuviljasta on viljaa, joka ei välttämättä täysin täytä nykyisiä toiveita esimerkiksi kokonsa puolesta, mutta se ei tarkoita, etteikö siitä voisi prosessoida myös kuluttajia miellyttävään muotoon. Maitokarjan pitämistä perustellaan usein sillä, että lehmille voi kasvattaa nurmea pelloilla, joilla ei ihmisravintoa saa kasvatettua. Lehmien avulla saamme siis imettyä enemmän tehoja irti äiti maasta. Vaikka huomio nurmi rehun hyödyntämisestä on oikea, lypsykarjan ravinnosta noin puolet koostuu viljasta ja öljykasveista. Tuotantoeläimille syötetään noin puolet Suomessa kasvatetusta viljasta ihmisten itse syödessä siitä vain kymmenisen prosenttia. Kaikkiaan viljan viljelyyn on valjastettu noin miljoona hehtaaria peltopinta-alaa, mutta niin paljoa ei tarvittaisi, mikäli emme hukkaisi satoja tuotantoeläinten elättämiseen. Karjan tarvitsemalle rehunurmelle on puolestaan varattu noin 700 000 hehtaaria maata. Sillekään ei ilman tuotantoeläimiä olisi tarvetta. Erilaiset hiiliviljelyyn liittyvät kehityshankkeet pyrkivät lisäämään nurmiviljelyn yhteydessä maaperään sitoutuvan hiilen määrää, mutta täysin ongelmatonta tämäkään ei ole. Suomessa on kuivattu soita ja kaadettu metsiä, jotta olisi saatu karjatalouden tarvitsemia peltoja ravinnon tuottamiseen ja lannan levittämiseen. Kuivatut suot tuottavat päästöjä itsessään ja niiden palauttaminen suoksi olisi nopein keino leikata noita päästöjä. Metsä puolestaan sitoo aina nurmiviljelmää enemmän hiiltä maaperään sekä puiden runkoihin. Planeettamme maa-ala on 150 miljoonaa neliökilometriä, josta yli 100 miljoonaa neliökilometriä on soveltuvaa kasvillisuudelle. Ihmiset ovat raivanneet viljelypinta-alaa yli 50 miljoonaa neliökilometriä ja tästä 40 miljoonaa neliökilometriä käytetään karjan rehun tuottamiseen. Liha ja maito muodostavat kuitenkin alle 20 prosenttia ihmisten syömistä kaloreista. Nautojen hyödyllisyyttä puolustetaan myös perinnebiotoopeilla. Perinne biotooppi tarkoittaa tässä yhteydessä laidunta, jossa esimerkiksi lehmät ovat laiduntaneet. Nämä laitumet ovat elinympäristö monelle uhanalaiselle lajille ja suojelemisen arvoisia. On kuitenkin harhaanjohtavaa puhua tehomaa taloudesta ja perinnebiotoopeista samassa lauseessa. Nykyään tuotantoeläimistä aniharva pääsee laiduntamaan tavalla, joka liittyisi perinnebiotooppeihin. Mikäli näitä ympäristöjä halutaan ylläpitää, ei nykyisen tuotantotalouden piirissä olevia nautoja siihen käytetä tai edes tarvita. Karjan syömän rehun tuottamisessa syntyneiden päästöjen lisäksi lehmät tuottavat metaania märehtiessään. Tuottajat ovat kuitenkin iloinneet, että Suomessa tuotettua maitolitraa kohti syntyneet metaanipäästöt ovat olleet laskussa. Vaikka yksittäisen lehmän tuottaman maidon määrä on kasvanut ihmisen määrätietoisen lajinmuokkauksen myötä, ei metaani päästöjen tuottamista pystytä naudasta pois jalostamaan. Vuonna 2020 lehmien metaanipäästöt kattoivat yksistään yli neljä prosenttia Suomen kaikista kasvihuonepäästöistä. Metaanipäästöt ovat erityisen huomionarvoisia akuutin ilmastokriisin edessä: metaani on noin 30 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu, mutta se poistuu ilmakehästä merkittävästi hiilidioksidia nopeammin. Suomen metaanipäästöistä noin puolet syntyvät maataloudessa, erityisesti edellä mainituissa lehmien pötseissä ja noiden päästöjen leikkaaminen tarjoaisi apua nopeasti eikä vuosien viiveellä. Muutos näkyy bisneksessä Ruuantuotannossa tapahtuvan siirtymän välttämättömyyttä alleviivaa myös se, että edes liikenteen päästöjen leikkaaminen nollaan ei riitä vähentämään ihmiskunnan päästöjä riittävästi. Leikkauksia tarvitaan kaikilla sektoreilla. Globaaleista kasvihuonepäästöistä lihaja maitoteollisuus tuottaa 15 prosenttia ja siinä riittäisi leikattavaa kerrakseen. Jotain edessä olevan muutoksen tunnistamisesta kertoo se, että maidontuottajien osuuskuntien omistama Valio lanseerasi vuonna 2017 omat kauramaitotuotteensa. Valinta on ymmärrettävä, koska kasvimaitotuotteiden siivu markkinoista kasvaa jatkuvasti. S-ryhmän liikkeissä kasvipohjaisten juomien osuus maidonmyynnin volyymista on noin kahdeksan prosenttia ja kasvu on tasaista. Vastaavasti lehmänmaidon myynti puolestaan laskee. Markkinoiden odotuksista kertoo jotain myös se, että perinteisen lihatalo Poutun vuonna 2019 lanseeraama Muu-kasvistuoteperhe eriytettiin 2020 omaksi yhtiökseen. Yhdeksi syyksi yhtiön toimitusjohtaja ilmoitti sen, että sijoittajat ovat kiinnostuneita kasvisruokainnovaatioista, eivät lihateollisuudesta. Siirtyminen vähäpäästöisempään ruokajärjestelmään on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi. Vaikeudesta huolimatta nähtävissä ei ole tulevaisuutta, jossa maataloussektori ei joutuisi kantamaan vastuutta tuottamistaan päästöistä ja suuripäästöisen tuotannon hinta tulee nousemaan entisestään. Silloin edessä on myös kysymys siitä, kuinka paljon yhteiskunta on valmis kantamaan näitä kustannuksia kuluttajien ja tuottajien puolesta. Alan toimijat ovat kyllä pyrkineet vähentämään eläintuotannon päästöjä ja valtiokin on tukenut tätä kehitystyötä, mutta on vaikea perustella suurien päästöjen hienosäätöä, jos merkittävästi pienipäästöisempi vaihtoehto on tarjolla. Olisi kaikkien etu, mikäli edessä olevaan muutokseen alettaisiin oikeasti valmistautua. Lopulta kyse on siitä, tarvitsemmeko lehmän maitoa ja lihaa enemmän kuin elinkelpoista planeettaa. IHMISET OVAT RAIVANNEET VILJELYPINTAALAA 50 MILJOONAA NELIÖKILOMETRIÄ. TÄSTÄ 40 MILJOONAA NELIÖKILOMETRIÄ KÄYTETÄÄN KARJAN REHUN TUOTTAMISEEN.
Valju ELINVOIMAA ÄITI MAASTA, viimeiseen pisaraan Lehmä syö päivässä kymmeniä kiloja ruokaa ja muuttaa sen lämmöksi, metaaniksi ja hieman myös maidoksi. Me suomalaiset rakastammekin maitoa ja joudumme siksi tiristämään äiti maasta hieman enemmän. Käytämme yli puolet maamme pelloista lehmien ruokkimiseen, mutta siitä sinun ei tarvitse huolta kantaa. Aloita siis päiväsi lasillisella maitoa. Niin kuin luonto sen tarkoitti. To im itu kse llist a ain eist oa.
14 • 8 / 2022
8 / 2022 • 15 Yrittäjät ohjaavat ruokamurrosta Pienyrittäjien tuotekehitys ohjaa ruoka kulttuuriamme kohti kasvispohjaista ja paikallista tuotantoa. Ekologisesti kestävät tuotantomenetelmät ja materiaalitehokkuus ovat itsestäänselviä lähtökohtia, kun bisnesidean innostajana ovat olleet eläinten oikeudet tai ilmastokriisin ratkaisu. TEKSTI MIKA PEKKOLA, MIIA VISTILÄ & VENLA VÄLIKANGAS KUVAT ALEKSANDRA AKSENOVA Kekseliäisyys vaatii työtä ja virheitä Neliömetriä kohden itujen ja versojen kasvatus tuottaa enemmän satoa kuin vilja. Vegehamppareita markkinoidaan nyt kaikille Vegaanisuuteen siirtyminen moninkertaisti hampurilaisravintolan asiakasmäärän. S AMULI LAURIKAINEN viljelee herneen ja linssien ituja ja versoja Espoon Kerassa. Yritys on toiminut kymmenen vuotta. Kestävyysnäkökulma ja tuotantotapojen kehittäminen on ohjannut tuotantoa alusta asti. ”Snafu Oy tulee sanoista ”Situation normal: all fucked up”. Meidän missiomme on olla ”not so fucked up”. Keksimme ja etsimme tapoja, joilla asiat voidaan tehdä fiksummin. Siinä missä vehnäsadossa saatu ”maailmanennätys” on noin 17 000 kiloa hehtaarilta vuodessa, Silmusalaatti saa satoa 21 000 kiloa neliömetriltä samassa ajassa”, Laurikainen kehuu. Kylmä ja pimeä talvi on pakottanut kehittämään viljelymetodeja: ”Muualla maailmassa ei ole niin paljon niin sanottua lasinalusviljelyä kuin Suomessa, jossa sitä tuetaan verovaroin avokätisesti. Esimerkiksi Ruotsissa maatalous on keskittynyt Tukholman eteläpuolelle, missä avomaan tuotanto on paljon merkittävämmässä roolissa”, Laurikainen kertoo. Laurikaista motivoi globaali ruokakriisi. ”Ruoantuotannon kasvattamiseksi on löydettävä keinoja. Tarvitaan valtava määrä kekseliäisyyttä, ideoita ja tekijöitäkin. Oman kekseliäisyyden lähdettä en niin tiedä, kenties geenit, altistus ja isot pankkilainat auttavat. Enkä toisalta kauheasti usko kekseliäisyyteen. Vaaditaan valtava määrä työtä ja virheitä, joista osasta jopa oppii jotain.” Maatalousyrittäjien keski-ikä on korkea. Nuoria kaivataan alalle. ”Kukaan, joka osaa vähänkin perusmatematiikkaa tai pelkää työtä, ei varmastikaan lähde alalle. Minä en pelkää, rakastan haasteita. Ja jotain ajankulua täytyy olla.” B UN2BUN on Suomen ensimmäinen täysin vegaaninen hampurilaisravintolaketju. Aluksi he kuitenkin tuottivat lihaburgereita. ”Ajattelimme, että voisimme tuoda vegaanisen menun tavallisen menun rinnalle. Sitten päätimmekin haastaa itsemme ja luovuimme tavallisesta menusta kokonaan. Päätökseen vaikuttivat vastuullisuuskysymykset”, kertoo ravintolan omistaja Pasi Hassinen. Vegaanisuuteen siirryttiin vuonna 2019. Hassinen kertoo, että täysin vegaanisen menun myötä asiakasmäärät kolminkertaistuivat. ”Luulen, että varsinkin alussa, kun ’vegaanisuushype’ oli voimakas, kaikki halusivat tulla kokeilemaan.” Hassisen mukaan hype johti jo ylitarjontaan. ”Muutama vuosi ennen koronaa kaikki yritykset rupesivat tekemään omia vegaanisia tai kasviproteiinituotteita. Jossakin vaiheessa huomasin, että oli tullut ylitarjontaa. Kaikkien tuotteiden laatu ei ollut sellaista kuin suurimmilla ja parhaimmilla toimijoilla. Jos ihmiset eivät olleet mukana vegaanisuudessa ideologisista tai eettisistä syistä, he totesivat, että menenpä syömään normaalia makkaraa, se on parempaa.” Hassinen uskoo, että seuraavaksi tuottajien täytyy panostaa laatuun. Tämä tulee näkymään myös Bun2Bunissa. ”Viime vuosina sekasyöjät ovat ehkä jääneet Bun2Bunissa vähemmälle. Nyt yritämme markkinoida Bun2Bunia myös peruskuluttajille: ei vain kasvissyöjille ja vegaaneille. Täytyy painottaa makua ja laatua. Ei mennä se edellä, että Bun2Bun on vegaaninen, vaan että se on hyvä burgeripaikka.”
16 • 8 / 2022 T HAI VEGAN KITCHEN -ravintola aloitti toimintansa autosta toimivana ruokakojuna, joka oli pitkään Kalasatamassa kauppakeskus Redin pihassa. Prim Iamsomboon valmisti kumppaneineen vegaanista thaimaalaista ruokaa helteessä, tuulessa ja tuiskussa, kunnes ravintolalle löytyi sopiva paikka Kampista Lastenlehdon puiston kupeesta. Thai Vegan Kitchen on erikoistunut aitoon thaimaalaiseen ruokaan – juuri sellaiseen, jota voi löytää vaikkapa Bangkokin pikkukaduilta eli soilta – muttei käytä ruoissaan lainkaan eläinperäisiä tuotteita. Kasviproteiineja hyödyntävä ravintola on noussut pääkaupunkiseudulla kulttimaineeseen, ja sen suosiota on kasvattanut entisestään Iamsomboonin toiminta vegaaniaktivistina. ”Kyllästyin selittämään ravintoloissa, millaista ruokaa voin ja en voi syödä”, Iamsomboon kertoo. ”Annoksiini päätyi silti melkein aina eläinperäisiä tuotteita. Koin pitkään tehtäväkseni perustaa täysin vegaanisen ravintolan, mutten ollut siihen useista syistä valmis. Kun kuulin vegaani aktivisti Tobias Leenaertin puheen, jossa hän totesi, että vegaanisen ravintolan avaaminen on paras tapa kannustaa ihmisiä vegaaniseen ruokavalioon, päätin viimein rohkaistua.” Thaimaalaisessa ruoassa käytetään tunnetusti esimerkiksi tofua, eikä siinä hyödynnetä juurikaan maitotuotteita. Vegaanisten versioiden luominen perinteisistä thaimaalaisista ruoista ei kuitenkaan tapahtunut Iamsomboonin mukaan helposti. ”Kokkailin aluksi itselleni ja perheelleni, mutta päädyin usein heittämään ruokia pois. Vegaanista ruokaa ei voi valmistaa kuten liharuokia. Kokin on mietittävä, mikä on kunkin ruoan avainmaku ja valmistettava ruoat cruelty free, ilman eläimiin kohdistuvaa julmuutta. Vegaanisten versioiden tekeminen onkin vaatinut runsaasti kokeiluja ja tutkimusta.” Thaimaassa on perinteitä myös kasvissyönnille: maassa on runsaasti buddhalaisuuteen liitoksissa olevia ravintoloita, jotka myyvät vegaanista ruokaa uskonnollisista syistä. ”Thaimaassa useimmat vegaaniset ravintolat tarjoilevat jay-ruokaa”, Iamsomboon sanoo. ”Siinä ei ole sipulia, valkosipulia tai muita vahvasti tuoksuvia kasveja. Ruokavalio liittyy meditaation harjoittamiseen. Vegaaniset ruoat ovat Thaimaassa usein kopioita arkiruoista, ja niissä on enemmän ’mock meat’ -lihakorvikkeita kuin kasviksia. Viimeisen viiden vuoden aikana monet näistä ravintoloista ovat harmillisesti lisänneet munia ja maitotuotteita ruokiinsa, vaikka väittävät edelleen olevansa täysin vegaanisia. Vegaaninen ruokavalio leviää kuitenkin Thaimaassa, ja ihmiset ovat aiempaa tietoisempia veganismista.” Iamsomboon uskoo, että kasviperäisen ruoan suosio tulee tulevaisuudessa kasvamaan entisestään. ”Vegaaninen ruoka on entistä maukkaampaa esimerkiksi ruokateknologian kehittymisen vuoksi. Ihmiset ovat havainneet sen olevan terveyden ja ympäristön kannalta eläinperäistä ruokaa parempi valinta. Vegaanisuus voi olla keino pelastaa maailmamme.” P OHJANMAALAISET maitotilan kasvatit, sisarukset Annamari Jukkola ja Marjaana Jukkola jalostavat perinteistä suomalaista makumaailmaa kaurapohjaisiin tuotteisiin. Mö Kaurameijeri tuottaa Lohtajalla kaurapohjaisia jugurtteja, rahkoja ja juustoa eli ”kaurajogua”, ”kaurarahkua” ja ”kreikkalaista”, jonka nimi täytyy jossain vaiheessa muuttaa. Tuotteet on maustettu esimerkiksi mansikoilla ja mustikoilla, ilman keinotekoisia makeutusaineita. Mainospuhe laadukkaista raaka-aineista perustuu tutkimuksiin. ”Valoisan kesän vuoksi suomalaisen kauran laatu on maailman parasta, ja samasta syystä marjoistakin täällä tulee erityisen makeita”, kertoo kemiantekniikan tohtori, toimitusjohtaja Annamari Jukkola. Makumaailman ja raaka-aineiden ohella tuotannossa keskeistä on materiaalitehokkuus: ”Meiltä ei tule lainkaan sivuvirtoja, kaikki kaura käytetään tuotannossa.” Tehdas toimii vanhan maitomeijerin tiloissa ja käyttää osittain sen koneistoa kuten lämmitysja jäähdytysjärjestelmää. Perusidealtaan tuotantoprosessi on samanlainen kuin maitomeijereissä: ”Ensin tehdään kaura maito, jota sitten hapatetaan erilaisilla mikrobeilla niin, että tuotteisiin saadaan haluttu maku ja rakenne.” Pakkauksissa muovin määrä on puolitettu kartongilla: ”Muovin tarkoituksena on enää suojata tuotetta, kartonki pitää pakkauksen muodossaan.” Tuotannon laskennalliset hiilidioksidipäästöt kompensoidaan metsittämällä. ”Paikalliset 4H-nuoret istuttavat taimia alueille, jotka eivät ole ennestään metsäteollisuuden käytössä.” Jukkola toivoo, että kasviperäiset tuotteet nostettaisiin vahvemmin eläinperäisten rinnalle. Muutoksia tarvittaisiin EU-tasolla. ”Toivoisin selkeitä linjauksia kasvistuotteiden nimeämiseen. Että tuotteissa voitaisiin suoraan viestiä mitä ne ovat, eikä nimen tarvitsisi olla joku väännös.” Hyvä ruoka syntyy avainmaku edellä Vegaaniravintoloitsija ammentaa thaimaalaisesta ruokaperinteestä. Kesän pitkät päivät kasvattavat laadukasta kauraa Kaurameijeri luo uutta perinteisiin nojaten.
8 / 2022 • 17 Lisää silakkaa ja särkeä! Kotimainen luonnonkala on eettisempi vaihtoehto esimerkiksi tonnikalalle. Makkaran tuotekehitys kesti yli vuoden Tuotannon vegaanisuuden ohella elintarvike valmistajalle tärkeää on materiaalija energiatehokkuus. N URMEKSESSA toimiva Pielisen Kalajaloste Oy tuottaa säilykkeitä suomalaisesta kalasta, muun muassa ahvenesta, lahnasta, särjestä ja muikusta. Perheyritys perustettiin vuonna 1994. Se työllistää 20 henkilöä ja tuottaa päivässä yli 30 000 purkkia säilykekalaa. Yrittäjät Markus Tolvanen ja Raakel Tolvanen haluavat, että suomalaisten arkiruokailussa käytetty tonnikala voidaan korvata eettisemmällä vaihto ehdolla: kotimaisella luonnonkalalla. Ennen yrityksen aloittamista kalastaja Markus Tolvanen kalasti ”omiin tarpeisiinsa”, mutta vähitellen troolari korvasi verkkokalastuksen. Myöhemmin yritys alkoi myydä kalaa säilöttynä, kun saalista saatiin yhä enemmän. Tuotannosta on hyötyä myös ekosysteemeille. Särkikalojen kalastaminen parantaa vesistön tilaa poistamalla vesistöstä ravinteita ja näin vähentää rehevöitymistä. ”Kalastuksen sivusaaliina saatavat särkikalat päätyivät aiemmin minkinrehuksi tai hävitettäväksi, vaikka kyseessä on erittäin hyvä raaka-aine”, sanoo yrityksen markkinoinnista vastaava Juha Halonen. Luonnonkala-tuote on tehty kalastuksen sivusaaliina saatavista särkikaloista: lahnasta, säyneestä ja pasurista. Arkikala on tehty pääosin silakasta, toisena kalana säilykkeessä on muikkua. ”Silakkakin on erittäin hyvä, mutta vähän hyödynnetty kala. Suomalaisten kalastamasta silakasta päätyy suomalaisiin ruokapöytiin vain joitakin prosentteja, ja sen käyttö voitaisiin moninkertaistaa kalakantoja vaarantamatta”, Halonen kertoo. Yritykselle kotimaisuus on keskeinen osa brändiä. ”Kotimaisuuden arvostus ja alkuperän tunnistaminen ovat asioita, joita kuluttajat arvostavat koko ajan enemmän. Kotimaisten raaka-aineiden käytön lisääntyminen ja sen vaatiminen toivottavasti synnyttävät hyvän kierteen, joka luo tuoteinnovaatioita ja tehokkuutta niin, että pärjäämme tuontiruoalle myös hinnallisesti.” T AMMISAARESSA TOIMIVA Santun Seitan valmistaa vegaanisia versioita makkaroiden ja kebabin kaltaisista tuotteista, jotka on yhdistetty perinteisesti lihansyömiseen. Santtu Sainio kertoo yrityksen saaneen alkunsa eläinoikeusajattelusta. ”Koin 1990-luvun jälkipuoliskolla eläinrakkaana liha-ahmattina järkytyksen, kun tajusin, kuinka tuotantoeläimiä kohdellaan. Innostuin veganismista ja lihankorvikkeiden kokkaamisesta. Santun Seitan syntyi puolivahingossa, jatkumona pitkäaikaiselle innokkaalle harrastamiselle, kun seitanin ostajia alkoi ilmaantua oven taakse naapurikaupungeista asti.” Yrityksen toimintaa ohjaa eläinoikeusajattelun lisäksi myös ekologisuus. ”Ekologisuus ohjaa tärkeänä arvona kaikkea”, Sainio toteaa. ”Ekologinen kestämättömyys on lisäksi kallista. Energiatehokkuus, hävikin estäminen ja taloudellinen materiaalien käyttö ovat meille elinehto.” Sainion mukaan tuotteiden valmistuksessa seurataan osin lihatuotteiden valmistamisessa käytettyjä metodeja, mutta vegaanituotteiden valmistaminen edellyttää myös tuotekehitystä ja uusia lähestymistapoja. ”Tuotteemme ovat voittaneet makutestejä, ja tällöin on huomattu yhteys tuotekehitykseen ja innovaatioihin prosessissa. Vegekebabin valmistus on prosessina yksinkertainen ja mukailee lihakebabin vastaavaa. Vegvurstia, eli pepperonimakkaraa, kehitimme yli vuoden, jotta saimme siitä riittävän hyvää.” V EGAANISEN RUOAN suosion kasvu ei ole jäänyt luonnollisesti havaitsematta Vegaaniliitossa. Liitto on edistänyt vuodesta 1993 alkaen kasvissyöntiä ja veganismia eli ”elämäntapaa, jossa vältetään eettisistä, ekologisista ja terveydellisistä syistä kokonaan tai osittain eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita sekä eläinten hyväksikäyttöön perustuvia palveluita”, kuten sen verkkosivut kertovat. Liiton tiedottaja Karla Loppi toteaa vegaanista elämäntapaa toteuttaneiden ihmisten havainneen vuoden 2015 tienoilla, että muutos oli selvästi kiihtymässä. ”Vegebuumin myötä kauppoihin tuli valtavasti lisää valikoimaa niin herkkuihin kuin peruselintarvikkeisiin, maidon tavoin käytettäviin kasvipohjaisiin tuotteisiin ja kasviproteiineihin.” Muutos liittyi Lopin mukaan pääosin ekologisiin syihin sekä etenkin keskusteluun ilmastonmuutoksesta. ”Oli selvää, että uusien vegaanisten tuotteiden ostajakunta ei voinut koostua pelkästään vegaaneista, joita kuitenkin on väestöstä vain pieni osa. Vegaaneja ilahduttavan tarjonnan lisääntymisen taustalla ei niinkään ollut eläineettinen ajattelu, kuten useimmilla pitkän linjan vegaaneilla, vaan huoli ilmastosta ja ympäristöstä sekä yhä useammin toistettu tieto, että kasviperäiseen ruokavalioon siirtyminen on merkittävä keino hillitä ilmastonmuutosta.” Vegaaniliitto toivookin, että eläinoikeudet nousisivat ruoantuotannosta käydyssä keskustelussa entistä useammin ekologisten teemojen rinnalle. ”Lokakuussa 2018 Nyt on pakko toimia -ilmastomarssilla puolue toisensa jälkeen mainitsi ruoantuotannon vaikutuksen, ja Vegaaniliiton miekkariryhmässä hämmästeltiin, että olisiko tämä lihaveron alkua. Lihaveroa ei ole vielä näkynyt, mutta löytyy jo Hollannista paikkakunta, jossa lihatuotteita ei saa mainostaa julkisilla paikoilla. Vegaania tämä ilahduttaa, vaikka eläinoikeusajattelu ei olekaan yleistynyt samaan tahtiin kuin eläintuotannon ilmastovaikutusten ymmärtäminen. Onhan kuitenkin niin, että jos lautasellasi on eläintä päivittäin, on hyvin vaikea eläytyä tuotantoeläinten kärsimyksiin ja miettiä toiminnan oikeutusta. Mutta kun olet muista syistä tehnyt muutoksia ja huomaat, että ilman eläintuotteita voi elää, aukenee paikka myös eettiselle pohdinnalle ilman päivittäistä ristiriitaa.” Muutos ruoantuotannossa ja ihmisten syömistottumuksissa ilahduttaakin Vegaaniliiton toimijoita. ”Vegaaniliitossa toivomme tulevaisuutta, jossa suurin osa ihmisistä ei yksinkertaisesti enää halua käyttää eläimiä hyväkseen ruokana tai muutenkaan. Me tiukat vegaanit olemme eläviä esimerkkejä siitä, että suuriakin muutoksia elämäntavoissaan voi tehdä erittäin nopeasti, kun motivaatio on kohdallaan.” Vegebuumi kiihtyi 2015 alkaen Vegaaniliitto toivoo vilkkaampaa keskustelua eläinoikeuksista.
18 • 8 / 2022
8 / 2022 • 19 Elämän perusta omiin käsiin Ruby van der Wekken viljelee maata ja rakentaa solidaarisempaa taloutta. L EHMÄT LAIDUNTAVAT luonnonlaitumella, kanat tepastelevat aitauksessa, kasvihuoneissa on syyskuun alussa vielä tomaatteja. Pelloilla viljellään muun muassa vehnää, ohraa, kauraa ja rypsiä. Puutarhoissa ja kasvihuoneissa kasvaa esimerkiksi papuja, herneitä, salaattia, sipulia, luumuja ja aprikooseja. Lassilan tila sijaitsee Tuusulanjärven länsilaidalla Sarvenkallion ulkoilualueen vieressä. Lannoitteena käytetään lantaa lähitiloilta sekä Tuusulanjärven lietettä, mikä vähentää järven rehevöitymistä. Tila toimii osana Oma maa -osuuskuntaa, joka tuottaa jäsenilleen, jo noin sadalle kotitaloudelle. Satokassi on vegaaninen, mutta kananmunia voi tilata erikseen. Lapinlehmien tehtävänä tilalla on vain hoitaa perinnemaisemaa. Oma maa on kumppanuusmaataloutta, community support agriculture, jossa kuluttajuuden ja tuottajuuden rajat liudentuvat. Osuuskunnan jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen, mitä tilalla tuotetaan, ja he myös työskentelevät tilalla osuutensa. Satoosuus maksetaan etukäteen ja sitä vastaava ruokakassi toimitetaan tilaajille tilauksen mukaan viikoittain tai pari kertaa kuukaudessa. Vastaavia tiloja on Suomessa vähän yli kymmenen. Suurin osa niistä tar joaa tuotteita vain osan vuotta sato kaudella, tai tuottaa vain hyvin rajallisesti tuotteita, kuten omenoita tai hunajaa. Vain Oma maa toimii ympäri vuoden. Se tarjoaa myös jalostettuja tuotteita ja puolivalmisteita kuten patonkia, kaurajugurttia ja esimerkiksi sihiksiä. ”Sihis on vihiksen tapainen kasvispiirakka, jossa on samosan sisältö”, kertoo keittiöstä hetkeksi poistunut Oma Maan työntekijä Ruby van der Wekken. Juuri 50 vuotta täyttänyt van der Wekken on pitkän linjan aktivisti. Hänet tunnetaan esimerkiksi Stadin aikapankin ja Kumppanuusmaatalous ry:n perustajana. Nyt hän työskentelee kokopäiväisesti Omassa maassa. Työ tilalla on monipuolista. Keväällä ja kesällä kasvatetaan viljaa, vihanneksia ja hedelmiä, syksyllä korjataan satoa ja talvella suunnitellaan seuraavaa satokautta. Ruokakasseja toimitetaan ja ruokaa valmistetaan joka viikko. Ympäristö on idyllinen, mutta ”kun päivät ovat täynnä työtä, siinä maalaisromantiikka vähän karisee”. Työ on muuttanut Wekkenin suhdetta ruokaan: ”Pitkään en ollut kiinnostunut ruuanlaitosta, vaan ostin paljon puolivalmisteita. Oman Maan myötä piti opetella ajattelemaan ruokaa uudelleen ja tekemään sitä erilaisista aineksista kuten, ryyneistä. Nyt voin tehdä pitkän päivän tilan keittiössä ja sen jälkeen on vielä hauska tehdä ruokaa kotona”, hän kertoo. TEKSTI MIIA VISTILÄ KUVAT NAUSKA
20 • 8 / 2022 Van der Wekkenin käyttämissä resepteissä yhdistyvät paikalliset varat ja menetelmät ja globaalit maut. Falafelit tehdään suomalaisista herneistä. Sihikset yhdistävät suomalaista ja intialaista, van der Wekkenin äidin synnyinmaan, ruokakulttuuria. Monet resepteistä ovat Lassilan tilan omistajan, viljelijä Jukka Lassilan kehittämiä. Reseptien ja tilanhoidon ohella van der Wekken on oppinut Lassilalta, että maan hyvinvoinnnista pitää huolehtia ensin. Viljelyä mietitään sukupolvien päähän. ”Maan hoidossa katsotaan ensin, miten sitä käytettiin sata vuotta sitten. Sen perusteella päätetään, mitä nyt pitää missäkin viljellä tai mitä puita istuttaa puutarhaan, jotta maa voi hyvin myös sadan vuoden päästä!”, van der Wekken kertoo. Aiemmat viljelykset tunnetaan tilalla, joka on ollut saman suvun hallussa 1600-luvulta lähtien. Perustarpeet haltuun yhteistominnalla Luomuviljely ylläpitää ja vahvistaa bio diversiteettiä, mikä on erityisen tärkeää nyt nyt lajikadon aikana. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin ruokasuvereniteetti ja ekologinen demokratia, jossa ihmiset voivat itse hallinnoida elämän perusasioita. ”Ihmisten täytyy ottaa omaan hallintaansa elämän perusasioiden järjestelmät: ruoka, asuminen, energia ja liikenne. Näitä täytyy hallinnoida ihmisten yhdessä päättämien arvojen mukaan. Näin voidaan saada aikaan systeeminen muutos yhteiskunnassa, terveellisempään ja reilumpaan suuntaan.” Van der Wekkenin toimintaa ohjaa globaali näkökulma ja kristillisestä kasvatuksesta kumpuava oikeudenmukaisuuden vaatimus. ”Mietin paljon sitä, mitä globaalissa etelässä tapahtuu. Ilmastokriisin vaikutukset ovat olleet siellä jo vuosikymmeniä konkreettisesti näkyvissä. Silti globaalin etelän niukkoja resursseja käytetään ruuan tuottamiseen rikkaalle pohjoiselle. Syyllisyys on hyödytöntä. Sen sijaan tarvitaan toimintaa, joka muuttaa järjestelmää. Jotta ruokasuvereniteetti olisi mahdollista globaalissa etelässä, se täytyy ottaa käyttöön myös täällä pohjoisessa.” IHMISTEN TÄYTYY OTTAA OMAAN HALLINTAANSA RUOKA, ASUMINEN, ENERGIA JA LIIKENNE. Aktivisti Ruby van der Wekken • Stadin aikapankin, Osuuskunta Oma Maan ja Kumppanuus maatalous ry:n perustaja. • Vaikuttaa osuuskunta Omassa maassa keittiössä, pellolla, osuuskunnan kehityksessä ja hallituksessa. • Asuu Helsingissä. Syntynyt Kanadassa (1972), kasvanut Hollannissa ja muuttanut Suomeen 1990-luvulla. sen vallan kanssa täytyy toimia yhteistyössä, mutta valta ja vastuu täytyy olla ihmisillä itsellään.” Aikapankissa kaikki työ on yhtä arvokasta Stadin aikapankki on yksi esimerkki perusasioiden haltuun ottamisesta yhdessä tekemällä. Aikapankki on vaihtoehtoinen talousjärjestelmä, jossa palveluksia vaihdetaan toisiin ja kaikki työ on yhtä arvokasta. Aikapankissa aika vastaa rahaa. Yksi tunti työtä siirtää yhden rahayksikön, tovin, työn teettäjän tililtä työn tekijän tilille. Aikapankin kautta voi vastaanottaa palveluja vaikka ei olisi itse tuottanut niitä, tovitili voi olla 50 tovia miinuksella (tai plussalla). Van der Wekken oli mukana perustamassa Stadin aikapankkia vuonna 2009. Aktiivisimmillaan pankki toimi 2010-luvun alkuvuosina. Into hiipui, kun verottaja linjasi, että jos aikapankin kautta tekee työtään, jota tekee myös ansiotyönä, siitä pitää maksaa veroa vastaava summa kuin euroissa tehdystä työstä. Enää kaikki työ ei ollutkaan yhtä arvokasta. ”Kehitimme Stadin aikapankissa oman veroehdotuksen, tovin veron eli veron aikapankin valuutassa ja arvojen mukaan. Olemme edelleen valmiita keskustelemaan siitä, miten aikavero voisi olla kiinnostava väline esimerkiksi kaupungin paikallistalouden kehittämiseen”, van der Wekken kertoo. Stadin aikapankin kautta palveluja on vaihtanut noin tuhat käyttäjää. Kansainväliseen aikapankkiverkostoon Community Exchange Systemin enimmillään 40 suomalaista aikapankkia. Vaikka niistä ”suurin osa on todella pieniä ja paikallisia”, järjestelmän kautta palveluja voi vaihtaa ympäri maailman. Eri maissa aikapankit on integroitu vähän eri tavoin rahajärjestelmään. ”Ranskassa on esimerkiksi yksi verkosto, jossa ei saa tarjota lainkaan ammatVan der Wekkenillä on pitkä tausta aktivistina. Hän kannattaa rakentavaa suoraa toimintaa, jossa luodaan, vahvistetaan ja otetaan haltuun konkreettisia elämän perusasioihin liittyviä järjestelmiä. ”Maailman muuttamiseksi tarvitaan asioiden nostamista tietoisuuteen. Mutta ei riitä, että vain puhutaan, pitää myös tehdä. Muutosta voi vaatia, mutta yritykset ja valtiot eivät tule antamaan valtaansa pois, ja siksi niihin vaikuttaminen on rajallista. Valta pitää ottaa omiin käsiin rakentamalla uusia, parempia järjestelmiä. Julkinen valta, varsinkin kunnat ja kaupungit, voivat kyllä tukea tällaista toimintaa, ja julki
8 / 2022 • 21 titaitoa vaativaa työtä. Hollannissa oli järjestelmä, jossa yksi aikapankin tunti vastasi kuutta euroa ja jos teki yli tietyn määrän tunteja, piti todistaa verottajalle, että oli maksanut tuloistaan veroa”, van der Wekken muistelee. Stadin aikapankki toimii edelleen. ”Seuravassa kokouksessa keskustellaan aikapankin ylläpidosta ja kehityksestä. Haluaisimme taas järjestää aikapankit yhteen tuovan tapahtuman syksyn tai talven talven aikana ” Myös Osuuskunta Oma maa on ollut Stadin aikapankissa mukana. Jos Omalle maalle tekee talkootyötä yli jäsensuosituksen, ylimääräiset tunnit voi tallettaa toveina aikapankkiin. ”Aktivismini on paljolti pisteiden yhdistämistä. Eri tekemiset limittyvät ja yksi toiminta johtaa toiseen”, van der Wekken kertoo. Solidaarisuustaloutta ja yhteisvaurautta Kumppanuusmaatalous ja aikapankkitoiminta voidaan nähdä osana solidaarisuustalous-liikettä, jossa pyritään täyttämään ihmisten perustarpeet toimimalla yhdessä ekololgisesti sosiaalisesti kestävällä tavalla. Solidaarisuustalous nojaa yhteisöjen hallinnoimiin resursseihin, yhteisvaurauteen (commons). Resursseja hallinnoivia yhteisöjä ovat kumppanuustilojen ja aikapankkien lisäksi esimerkiksi ekokylät, monenlaiset osuuskunnat sekä monet yhteiskunnalliset yritykset, joiden arvoihin kuuluvat sosiaalinen ja ekologinen kestävyys. Yhteisöjen hallinnoimassa vauraudessa valta, vastuu, hyödyt ja riskit ovat lähellä toisiaan ja koskevat usein koko yhteisöä, mikä kannustaa luomaan ja jakamaan vaurautta kestävällä tavalla. Resurssien hallinnointi yhteisöllisesti väistää uusliberalistisen taloustieteen ”yhteismaan ongelman”. Uusliberaalin taloustieteen, joka nojaa paikkaansa pitämättömään käsitykseen omaa etuaan rationaalisesti laskelmoiden tavoittelevasta ihmisestä, perusteella uskotaan, että resurssien jakaminen ei voi toimia, koska jokainen tai vähintään joku käyttäisi yhteistä resurssia, kuten laidunmaata, niin paljon, ettei siitä jäisi enää muille ja se pahimmillaan tuhoutuisi kokonaan. Yhteismaan ongelma -teoriassa ei huomioida, että yhteismaata voidaan hallinnoida yhteisöllisesti. Solidaarisuustaloudellisessa hallinnassa päätetään yhdessä kaikkien tarpeet huomoiden, miten resurssia kuten maata voi käyttää, miten käyttöä valvotaan ja YRITYKSET JA VALTIOT EIVÄT TULE ANTAMAAN VALTAANSA POIS. mitä sopimusten rikkomisesta seuraa. Vaurauden jakaminen ei tarkoita sen rajatonta käyttöä. Myös valtio voi toimia yhteisöresurssia hallinnoivana yksikkönä. Suomessa metsää on perinteisesti pidetty yhteisöresurssina, jota jokainen voi jokamiehenoikeuden nojalla kestävästi hyödyntää esimerkiksi marjastaen ja luonnossa liikkuen metsän omistajasta riippumatta. Kunnissa julkiset tilat kuten torit ja puistot ovat jaettuja resursseja. Parhaiten yhteisöresurssien hallinnassa toimivat kuitenkin yleensä kuntia pienemmät yhteisöt, joissa jäsenillä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa. Valtiot, kunnat ja globaalit toimijat voivat tukea yhteisöresurssien hallintaa lainsäädännöllä. ”Esimerkiksi perustulo vapauttaisi ihmisiä käyttämään resurssejaan, aikaansa, tietojaan ja taitojaan valitsemallaan tavalla omien arvojensa mukaan”, van der Wekken huomauttaa. Kasvu vaatii myös investointeja Osuuskunta Oma maa jakaa vaurauttaan, ruokaa, jäsenilleen, ja käyttää siihen jäsenten resursseja, kuten työtä ja maksuja ruokakasseista. Tila toimii pitkälti talkootyön varassa. Jäsenillä on suositus tehdä 16 tuntia talkootyötä satokaudessa eli 32 tuntia vuodessa. Palkattuja työntekijöitä, kuten van der Wekken, on muutama. Kasvaakseen yritys tarvitsee euroja. Tänä vuonna Oma maa järjesti ensimmäisen osakeannin. ”Kyllähän sitä kauhisteltiin, että lähdimmekö kapitalismin kelkkaan. Mutta me näemme sen niin, otamme kapitalistisen välineen, ja käytämme sitä suoraan hyva toimintaan. Tässä on nyt mahdollisuus sijoittaa rahaa kestävään alkutuotantoon, joka edistää bio diversiteettiä ja muutosta yhteiskunnassa”, van der Wekken kertoo. Osuuskunta tekee yhteistyötä muiden tilojen ja tuottajien verkostoa kanssa. Solidaarisuustalouden hengessä muihin alan yrityksiin ei suhtauduta kilpailijoina, vaan yhteistyökumppaneina, joiden kanssa vaurautta luodaan yhdessä. Osuuskunnalla on kaksi maatilaa. Viljelijä vuokraa peltoja myos kunnalta, ja hoitaa maata kestävällä tavalla. Osa jauhoista, joista satokasseihin leivotaan leipää tai esimerkiksi sihiksiä, ostetaan muilta tuottajilta. ”Viljelijä ei pysty tällä hetkellä viljelemään kaikkea itse. On niin paljon muutakin hommaa, jossa hänen pitää olla mukana”, van der Wekken kertoo. Vaikka yhteistyö eri tahojen kanssa on tärkeää, yhdessä toimiminen ei ole aina helppoa. Usein se on hidasta. Erimielisyydet ja konfliktien selvittely kuuluvat asiaan, ihmisillä on erilaisia tarpeita ja toiveita. Silti se kannattaa, ja parantaahan yhdessä tekeminen tunnetusti ihmisten terveyttäkin. Vaikka yhdessä tekeminen on keskeistä van der Wekkenin projekteissa, hän ei korosta yhteisöllisyyttä, vaan painottaa enemmän muita arvoja kuten suvereniteettia. Yhteisöllisyyttä kun voidaan käyttää ohjaamaan huomiota pois resursseista ja valtarakenteista. Erityisesti van der Wekken vierastaa ”osallistamista”. ”Osallistaminen on usein sellaista pientä puuhastelua, jossa ihmiset otetaan näennäisesti mukaan päätöksentekoon, mutta pidetään huolta, että heille ei liu’u todellista valtaa. Ja nimenomaan valtaa pitää ottaa haltuun itse tekemällä.” Yhteisöllisyyden sijaan van der Wekken puhuu yhteistuotannosta. ”Myös ihmisten täytyy muuttua. Emme voi enää olla passiivisia kuluttajia, vaan aktiivisia tekijöitä.” Van der Wekken on usein elämässään lähtenyt aktiivisesti tekemään ja kehittämään asioita, joihin on halunnut muutosta. Hän oppii mielellään uutta ja pitää monenlaisesta työstä. ”Olen tehnyt sitä, mikä on mielekästä ja palvelee parhaiten arvojani, en sitä, minkä osaan parhaiten. Viime aikoina suuren vaikutuksen tekivät Dougald Hinen viisaat sanat, jotka kannustavat huolehtimaan elämässä jostakin, joka kestää maailmassa itseä kauemmin, koska maailma sellaisena kuin me sen tunnemme tulee loppumaan, mutta maailma itse ei lopu.” Nyt Oman maan toiminta ja kehitys vievät van der Wekkenin ajasta suurimman osan. ”Olisi hienoa, jos Oma maa tulisi olemaan tulevaisuudessa myös asuinyhteisö, joka tarjoaa ihmisille elinmahdollisuuksia ja perustarpeita nykyistä laajemmin”, hän pohtii. Seuraavaksi tilalle täytyisi löytää uusi puutarhuri.
TEAvoima.indd 4 TEAvoima.indd 4 26.9.2022 12.51.43 26.9.2022 12.51.43 LIPUT -15 % KOODILLA VOIMA OSOITTEESTA VIIRUS.FI TAI BILJETTER@VIIRUS.FI! Teatteri Viirus, Välimerenkatu 14, 00220 Jätkäsaari, Helsinki P E R T T U S A K S A S O R J A N E N / V I R T A N E N E N S I I L T A 2 1 . 1 . 2 2 2 VERSAILLES T E AT T E R I FA N TA S I A AU R I N KO K U N I N K A A S TA , L U O K A S TA , J A H Y VÄ S TÄ M AU S TA
8 / 2022 • 23 Mullan huuma Kumppanuusmaatila Tanskassa harjoittaa uudistava viljelyä. Ilmastokriisin ja lajikadon aikana se on tehokasta. M A AILMAN pintaalasta 12 prosenttia on viljeltyä. Nämä noin 15 miljoonaa neliökilometriä maata sekä ruokkivat ihmiskunnan että sisältävät ratkaisun avaimet ilmastokriisin ja laji kadon selättämiseksi. Tanskassa, Mosegårdenin maatilan kasvihuoneessa tuoksuu toukokuun alussa nenään pistelevästi mätänevä merilevä. Sitä levitetään lannoitteeksi tomaatti-istutuksille. Radiosta soi yhdysvaltalaisen midwestern emorock -bändin American foot ballin kappale. ”Tällainen musa on taas muodissa”, maatilalla vapaaehtoisena työskentelevä Veronika Mallan kommentoi merilevän levityksen lomassa. ”Minullakin oli nuorena emovaihe”, Tannie Nyboe vastaa ja hymyilee vinosti lippalakin alta. Hän on yksi tilan perustajista ja asuu täällä ympärivuotisesti. Merellisen tuoksun lisäksi huomio kiinnittyy tomaattipalstoja kiertäviin ja lampaanvillasta koostuvaan mataliin valleihin. ”Etanat eivät pidä villasta”, Nyboe sanoo. Mosegården on uudistavaan maanviljelyyn perustuva yhteisömaatila Länsi-Sjellantissa, Regstrupin kunnassa. Se edustaa vaihtoehtoista maanviljelykulttuuria. Ja kulttuurista maanviljelyssä on mitä suurimmissa määrin kysymys. Englannin kielen sanojen culture (kulttuuri) ja cultivate (viljellä) alkuperä juontaa samaan latinankieliseen sanaan cultura. Kasvattamista, hoivaamista ja viljelyä tarkoittava sana eriytyi myöhemmin tarkoittamaan myös mielen kasvattamista, tapoja ja käytäntöjä. Maatilan kaupallinen toiminta perustuu osuuksiin, joita kuluttaja ostaa suoraan tilalta. Tarkoituksena on luoda luomuviljelyn ympärille yhteisö, jolla on suora asiakassuhde ruuan tuotantoon ja mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä tuotetaan ja miten. Uudistava maanviljely taas haastaa nykymaanviljelyn perinteen. Se tarkoittaa muun muassa ettei kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita haluta käyttää, maata viljellään monilajisella viljelykierrolla sekä kasvipeitteen ylläpitämistä pelloilla maaperän suojaamiseksi. Toisin kuin tavanomaisessa viljelyssä, jossa kymmenien hehtaarien pellot on omistettu vain yhden kasvin kausiviljelylle, uudistava viljely pyrkii ylläpitämään monipuolista lajikirjoa samalla alueella. Lisäksi Måsegårdenin tavoite on tuottaa mahdollisimman vähäpäästöisesti ruokaa ja minimoida raskaiden maanmuokkauskoneiden kuten traktorin käyttö työssä. Mutta onko se tehokasta tai taloudellisesti kannattavaa? ”Toki monoviljelyllä ja fossiilisen energian avulla tuotetaan suuria määriä ruokaa ja halvalla, mutta jos asiaa tarkastelee lähemmin, voi kyseenalaistaa onko tuotanto halpaa saati tehokasta”, Nyboe sanoo. Tällä hetkellä iso osa vihanneksista ei pääse kauppaa asti, koska ruoka ei täytä kaupan esteettisiä standardeja siitä miltä esimerkiksi myytävän paprikan tulisi näyttää. Nyboen mukaan se mitä he tekevät on tehokasta, koska kaikki ruuaksi kelpaavat kasvit kerätään käyttöön. ”Meidän viljelyala tuottaa pintaalaansa nähden hyvän sadon verrattuna tavanomaiseen viljelyyyn. Sadon tekeminen mahdollisimman vähäiselTEKSTI JA KUVAT HENRI SALONEN Penkkaa lannoitetaan kompostoituneella merilevällä. Leväpeitteen seasta pilkottaa simpukan kuoria, jotka lannoitteen merel lisen tuoksun lisäksi muistuttavat levän entisestä elämästä Itämeren aalloilla.
24 • 8 / 2022 lä koneiden käytöllä vaatii enemmän ihmistyövoimaa ja tulot ovat pienet, mutta onko se lopulta kalliimpaa kuin hinta, jonka maksaisimme ilmastokriisistä”, Nyboe kysyy. Maaperän parannusta Mittavista tuista huolimatta maatalouden kasvihuonepäästöt eivät ole vähentyneet. Euroopan unionin yhteistä maatalouspolitiikka käsittelevän raportin mukaan 2014–2020 EU tuki jäsenmaiden maatalouden ympäristötoimia yli 100 miljardilla eurolla. Tästä huolimatta alan päästöt ovat edelleen samalla tasolla kuin 2010-luvulla. Päästöjä syntyy erityisesti eläintuotannosta. Se vie pinta-alaltaan kaksinkertaisen määrän maata ruoka kasvien viljelyyn verrattuna. Lisäksi suuri osa viljelykasveista menee eläinten rehuksi. Joutsenossa sijaitsevan Tyynelän tilan isäntä Juuso Joona tekee väitöskirjatutkimusta maanviljelyn hiilensidonnasta. Tila harjoittaa uudistavaa viljelyä, jonka lisäksi Joona myös kouluttaa muita maanviljelijöitä asiasta. ”Uudistava viljely on suuntaus ja toimintamalli, joka on kasvanut viime vuosina. Sitä varten ei ole olemassa vielä sertifikaatteja tai tarkkoja kriteerejä. Oma tilani on luomutila. Se sopii hyvin yhteen myös uudistavan viljelyn periaatteen kanssa”, Joona sanoo. Hänkin vakuuttaa, että kilpailukykyisiä satoja pystytään tuottamaan ilman keinolannoitteita. ”Polttoaineet ovat viljelyssämme edelleen heikoin lenkki. Koneet tarvitsevat polttoainetta”, Joona sanoo. Vallitseva viljelykulttuuri Suomessa ja vauraissa maissa perustuu tilan ulkopuolisiin viljelypanoksiin: torjuntaaineisiin, fossiilisiin polttoaineisiin ja kemiallisiin lannoitteisiin. Joonan mukaan maatalouden tuet perustuvat pinta-alaan eikä esimerkiksi tuotannon edellytysten, kuten maan kasvukunnon, monimuotoisuuden ja hiilivarastojen, lisäämiseen. Näin tuet voivat myös passivoida tuottajia, koska tukien osuus viljelijän tuloista korostuu suhteessa tuotettuun satoon. Tavanomaisessa maanviljelyssä maaperä tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin sitoo. Maan multavuus vähenee ja se sisältää vähemmän eliöitä ja hajottajia. Kun maaperä tiivistyy, tarvitaan sekä raskaampia koneita muokkaamaan sitä multavammaksi että vahvempia lannoitteita. Näin kierre maaperän köyhtymisen, biodiversiteetin ohenemisen ja vesistöjä rehevöittävien lannoitteiden huuhtoutumisesta pelloilta ympäristöön on valmis. Kasvukauden ulkopuolella voimakkaiden sateiden ja sulavesien myötä maa-ainesta ja ravinteita huuhtoutuu Itämereen, joka näkyy satelliittikuvissakin Suomen rannikoilla sameana vetenä. Utopia savisista käsistä Aiemmin Kööpenhamissa asuneella Nyboella on tausta ympäristöaktivismista. Hänestä aktivismi usein typisTyöntekijät keskustelevat ja kokoustavat työpäivät jälkeen. Veronika Mallan vasemmalla, Tannie Nyboe kolmas vasemmalta. Maanviljelyn lisäksi Mosegårdenkollektiivin tavoite oli luoda tila, jossa yhdistää toimeentulo, poliittinen aktivismi ja perheelämä, joka olisi perinteistä ydinperhemallia laajempi. Mosegården koostuu sekä samannimisestä kollektiivista että Mosegårdenin maatilasta, joka harjoittaa liiketoimintaa myymällä tuottamaansa ruokaa.
8 / 2022 • 25 tyy vain ongelmien kritisoimiseksi ja viestinnäksi. Kollektiivina Mosegården halusi löytää tapoja toimia itse kestävän ruuantuotannnon puolesta. ”En usko, että voimme vain kuluttamalla eettisemmin ja ympäristöystävällisemmin nykyjärjestelmässä muuttaa niitä olosuhteita, joissa ruokaa tuotetaan. Meidän tulee luoda itse malleja, jotka haastavat nykyistä ruuantuotantoa”, Nyboe sanoo. Venäjän hyökkäys Ukrainaan voi aiheuttaa globaalin ruokakriisin. Molemmat maat kuuluvat maailman suurimpiin vehnän viejiin. Fossiilisen energian kallistuessa ja globaalien ruuan tuotantoketjujen häiriintyessä, ruuan hinta on kallistunut merkittävästi. Vaikein tilanne on köyhillä talouk silla, jotka ovat riippuvaisia ruuan tuonnista ja joilla ei ole rahaa tai resursseja suojautua ilmastokriisin ja sotien aiheuttamilta vaikutuksilta omaan ruuantuotantoonsa. Mosegårdenin filosofia nojaa kaupungin ja maaseudun yhteyden palauttamiseen. Viikoittaiseen vihannespussiin vaikuttavat luonnon lait. Jos on kuivaa tai sato epäonnistuu, vihannekset jäävät pienemmiksi tai jokin ruokalaji jää puuttumaan. Vastavuoroisesti taas jos sato onnistuu hyvin, on ruokaakin enemmän jaettavaksi. Näin tuotannon riskit jakamalla tuottaja ja kuluttajat sitoutuvat toisiinsa tavalla, joka ylittää tavanomaisen kuluttaja-asiakassuhteen. Näin ilmastonmuutoksen vaikutukset ja ympäristön muutokset ovat kaikkien yhteinen asia. Mosegårdenin tilan ympärillä kukkivat rapsipellot lainehtivat keltaisena merenä tilaa ympäröivällä seudulla. Ne ovat kaunis ja vaikuttava näky sinistä taivasta vasten, mutta nyt elinvoimaiselta näyttäviin peltohehtaareihin kiteytyy Nyboen mukaan yksi nykyviljelyn ongelma. ”Kukkivat rapsipellot saavat mehiläiset hakeutumaan tänne. Kun kukinto loppuu, koko alueelta ei löydy mitään muita kukkivia kasveja, joten mehiläisyhdyskunnilta loppuu ruoka kuin seinään ja ne kuolevat. Juuri tämä on laajoissa, yksilajisissa viljelyksissä pielessä, ne eivät voi ylläpitää monimuotoista elämää”, Nyboe sanoo. Luonnossa eri kasvit kasvavat ja kukkivat kasvukauden eri aikoina. Näin mehiläisillekin riittää ravintoa keväästä syksyyn. Eikä kyse ole vain hyönteisistä, vaan koko biodiversiteetin kirjosta. Hyönteisiä syövät päästäiset ja peltohiiret, niillä taas elävät petolinnut. Pitäisikö kaikkien sitten olla pelloilla kädet savessa kiskomassa juureksia aamusta iltaan, jotta meillä ylipäänsä olisi jotain syötävää? Sellainen hyhmäisessä mudassa piehtarointi henkensä pitimiksi olisi monelle Pontus Purokurun Täysin automatisoitua avaruushomoluksuskommunismia odottavalle järkytys eikä tavoiteltava tila. ”Isoin haaste ilmastokriisin kohtaamisessa on se, että voimme kuvitella vain sen, mitä menetämme, emme sitä mitä voimme saada tilalle. En usko, että useimmat vastustavat ympäristötoimia, koska haluavat kerran vuodessa uuden nahkatakin tai syödä päivittäin lihaa, vaan siksi, että ihmiset pelkäävät tulevaa. Siksi meidän on tärkeää näyttää konkreettisesti, että tällainenkin ruuantuotanto on mahdollista”, Nyboe sanoo. Joonan mukaan pääomavaltainen maatalous on ollut hidas muuttumaan. Kun tuotannon aloittamista varten on tehty suuria investointeja, ei siitä hevillä luovuta tai haluta muuttaa. ”Uudistavaa viljelyä voidaan soveltaa kaikenlaisille tiloille. Siihen siirtymisessä on enemmän kyse vain ajattelutavan muutoksesta ja osaamisen kehittämisestä”, Joona sanoo. ”Usein kysytään, mitä siirtyminen uudistavaan viljelyyn maksaa. Oikeampi kysymys on, mitä maksaa olla siirtymättä.” Toukokuussa viereisillä tiloilla kukkivat rapsipellot. ISOIN HAASTE ILMASTOKRIISIN KOHTAAMISESSA ON SE, ETTÄ VOIMME VAIN KUVITELLA SEN MITÄ MENETÄMME, EMME SITÄ MITÄ VOIMME SAADA TILALLE. Luomumysliä Sysmästä jo 20 vuoden ajan! Osta lähimmästä ruokakaupasta!
Köyhyys eristää Rahan vähyys vaikeuttaa sosiaalisia suhteita ja aiheuttaa häpeää. Seurassa köyhä kokee usein ulkopuolisuutta. Lapsista köyhiä on joka kymmenes. TEKSTI JA KUVA EMMA HEINONEN T ULOEROT ovat Suomessa tasaantuneet, mutta varallisuuserot ovat kasvaneet. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 Suomessa oli 678 800 pienituloista henkilöä eli 12,5 prosenttia asuntoväestöstä. Lapsiköyhyys on vakiintunut noin kymmenen prosentin tasolle. 39-vuotias Inga Jaskola-Ihalmo irtisanottiin työstään vuonna 2013 eikä hän ole saanut vakituista työtä sen jälkeen. Hän etsii tällä hetkellä toimistotyötä. Neljän hengen perheeseen kuuluvat puoliso ja kaksi lasta. ”Kaikki pitää laskea tarkasti. Esimerkiksi Helsingin julkisen liikenteen kausilippuun minulla ei ole varaa. Kutsun mieluummin kavereita kylään kuin että mentäisiin kahvilaan.” Raha on jatkuva stressin aiheuttaja ja laskujen maksaminen ahdistaa. Spontaaneihin menoihin ei ole varaa. Köyhyyden kokemus näkyy perheen elämässä sosiaalisena ulkopuolisuutena. ”En voi tuttujen kanssa puhua rahasta tai kommentoida sitä. Ei minulla ole annettavaa keskusteluun, jossa joku haaveilee esimerkiksi yhdeksänsadan euron sohvasta.” Jaskola-Ihalmo kuvailee, että tuttavien kanssa tuntuu välillä siltä kuin oltaisiin eri aaltopituuksilla. Köyhyyden kokemusta kyseenalaistetaan ja työttömänä rahan käyttämistä syyllistetään. ”Raha on toisinaan tulenarka puheenaihe ihmisten kanssa. Tuttavallani jää tuhat euroa palkasta säästöön ja hän haluaisi enemmän. Meillä nousi aiheesta kiivas keskustelu kertoessani sen olevan todella suuri summa minulle.” Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen kertoo, että sosiaalisesta etäisyydestä puhutaan silloin, kun hyvässä asemassa olevat ihmiset eivät ymmärrä minkälaisia ongelmia heikommassa asemassa olevilla on. Yhteiskunta-aseman väliin syntyy etäisyys ja toisen huono-osaisuus luetaan helposti omaksi syyksi. ”Köyhyyttä ja siitä aiheutuvia ulkopuolisuuden kokemuksia lähdetään vähättelemään. Hyvässä asemassa olevat ihmiset näkevät pärjäämisen omana ansionaan ja toisen pärjäämättömyys nähdään toisen syynä”, hän avaa. Lasten harrastuksista Jaskola-Ihalmon perhe joutuu leikkaamaan, niihin ei ole varaa. Ruokatilaukset lasketaan tarkkaan. Ulkona voidaan käydä joskus, mutta harvoin ja tarkasti budjetoiden. Jaskola-Ihalmolle köyhä on vieras sana, eikä hän halua ajatella perhettään köyhänä. ”Kyllä se on se häpeän tunne, mikä siitä nousee. Häpeä erityisesti siitä, kun ei ole rahaa ja joutuu sanomaan ei joillekin menoille.” Richsplaining ei auta köyhää Hanna (nimi muutettu) on 36-vuo tias teatterialan freelancer. Hänen perheeseensä kuuluu lapsi, aviomies ja hän odottaa toista lastaan. Perheessä kumpikin vanhempi käy töissä, mutta he ovat osa-aikaisuuden ja keikkatyön vuoksi pienituloisia. Hanna kokee sosiaalista ulkopuolisuutta erityisesti eri alalla olevien lukiokavereiden kesken. ”Me eletään eri kuplissa. Kun keskustellaan lasten talvihanskoista, he arpovat kolmenkymmen euron hanskojen välillä, kun itse etsin niitä kirpparilta muutamalla eurolla ja ajatteKAIKKI PITÄÄ LASKEA TARKASTI. ESIMERKIKSI KAUSILIPPUUN MINULLA EI OLE VARAA.
8 / 2022 • 27 TUOMAS RANTASEN TEATTERIPODCASTISSA TAITEILIJOIDEN OHELLA ÄÄNEEN PÄÄSEVÄT KIRJAILIJAT JA POLIITIKOT Tammikuussa aloittaneesta Teatterin politikkaa & politiikan teatteria podcastista on lokakuun alkuun mennessä julkaistu 25 jaksoa. Ajankohtaisten teosten ohella niissä on käsitelty muun muassa yliopistojen markkinaohjaavuutta, ilmastonmuutosta, kolonialismia, luokkakysymyksiä, vankeinhoitoa, sukupuolirooleja ja ikääntymistä. ”Teatteri on yhteisöllistä kokoontumista tietyssä ajassa ja paikassa. Suoran kantaaottavuuden sijaan minua kiinnostaa erityisesti se, miten taitelijat ja yleisö yhdessä käsittelevät sellaisia elämän ajattomia valintakysymyksiä, joilla on yhteiskunnallisiakin seurauksia”, kertoo Voiman kustantaja ja toimittaja Tuomas Rantanen. Ohjaajien, näyttelijöiden, esitystaitelijoiden, nukketeatterin tekijöiden, tanssijoiden ja sirkustaitelijoiden ohella vieraina on ollut muun muassa kirjailijoita, tutkijoita ja poliitikkoja. Rantanen kertoo valitsevansa aiheet ja henkilöt aina ajankohtaisuuden pohjalta. Sisällössä teatterin politiikka näyttää käytännössä painottuvan enemmän kuin politiikan teatteri. ”Hah, se johtuu siitä, että minulle liiankin tuttu kunnallispolitiikka on niin kuluttavaa. Huomaan myös haluavani itse oppia enemmän teatterista kuin politiikasta. Mutta on vieraana ollut myös demareiden apulaispormestari Nasima Razmyer ja muuan ministerikin ehti jo lupautua. Ja marraskuussa ollaan menossa kahden spin doctorin kanssa katsomaan Esa Leskisen Ensimmäistä tasavaltaa.” Podcast on kuunneltavissa Voiman verkkosivuilla ja lukuisissa suoratoistopalveluissa, esimerkiksi Spotifyssä. Uudet jaksot ilmestyvät maanantaisin. Podcastia julkaisee Voima. ILMOITUS KUUNTELE: voima.fi/audio & muut alustat Syyskuun yhdessä jaksossa puhuttiin Noora Dadun kirjana julkaistuista näytelmistä Minun Palestiinani ja Fail. Ohjelman toisena vieraana oli Maria Säkö Teatterin Uusi Alkukirjasto -hankkeesta. len, että ai, teillä on varaa laittaa noin paljon.” Mediassa viljellään toisinaan richsplainingia. Se tarkoittaa sitä, että hyvin toimeentuleva henkilö jakaa huonoja vinkkejä köyhälle. Yhteiskunnallinen puhe rahasta ja kulutusvalinnoista luovat Hannalle tunteen siitä, että hän on hyvin kaukana muista ihmisistä. ”Radiossa puhuttiin, että on oma valinta ottaako neljäsataa euroa maksavan ruokaja bensalaskun vai matkan Alanyaan. Miten se on oma valinta, syökö vai ei?” Sijoittamista ja säästämistä koskeva puhe niin yleisen keskustelun kuin läheisten ihmistenkin taholta lisäävät painetta siitä, mikä rahan arvo on. ”Ystäväni kehotti sijoittamaan ja sanoi, että hän laittaa joka kuukausi vain sata euroa sijoituksiin. Voisin laittaa ehkä viisi euroa, en aina sitäkään. Elämme todella eri maailmoissa.” Läheisten sijoittamispuheet luovat kateutta, mutta samalla kunnioitusta siitä, että toisilla on mahdollisuus sellaiseen. Häpeän ja katkeruuden tunteet nouseva pintaan, kun omaa tilannetta vertaa mielessä muihin. ”Ajattelen, että varmaan muillakin on samanlaista. Samalla kyseenalaistan, että tarvitseeko muiden oikeasti miettiä niin tarkasti kuin minun?” Epävarma työelämä luo köyhiä Pätkätyö, osa-aikatyö, yksinyrittäjyys ja yleinen prekarisaatio ovat Suomessa kasvussa. Köyhyysrajan alapuolella olevista perheistä lähes puolessa on töissä käyvä huoltaja. Köyhyys työssäkäynnistä huolimatta koskee Suomessa juuri lapsiperheitä. ”Helposti sanotaan, että esimerkiksi nuoret eivät edes halua pitkäaikaisen työsuhteen turvaa. Välttämättömyydestä on tullut hyve, jota glorifioidaan”, Esa Iivonen pohtii. Kulttuurialan freelancer, joka työllistyy osa-aikaisiin työsuhteisiin, pääsee harvoin nauttimaan vakituisen työsuhteen eduista kuten työterveyshuollosta. ”Siinä on myös monia sosiaalisia vaikutuksia jos ajatellaan esimerkiksi lapsiperheen vanhempaa, joka joutuu selviytymään pakkoyrittäjänä ilman työyhteisöä.” Vaikka Hanna ei koe kenenkään suoraan syyllistävän häntä perheen taloudellisesta tilanteesta, hän kokee alan valinnasta häpeää. ”Olo on epäonnistunut ja koen etten ole yhtä hyvä kuin ne jotka ovat saaneet yhteiskunnassa sellaisen aseman, jossa heillä on säännölliset tulot.” Hän kokee häpeää myös siitä, että on päättänyt jäädä niin pitkäksi aikaa alalle, jossa alusta saakka oli tiedossa työn epäsäännöllisyys ja epävarmuus. ”Samaan aikaan se on saattanut estää hakeutumisen jatkuvampiin työsuhteisiin, koska olen ajatellut, ettei tällä alalla ole sellaista.” Laura (nimi muutettu) on 31-vuotias äiti, joka työskentelee tanssin kentällä freelancerina. Hän pohtii toisen alan ammattia, jotta saisi turvaa ja yhteiskunnallista hyväksyntää. ”Mulla on tosi kova pään sisäinen paine ja ristiriita. Olen kokenut syyllisyyttä tanssinopettajan koulutuspohjasta, koska tuntuu, ettei sitä arvosteta.” Laura työskentelee peruskoulussa. Muun henkilöstön ja oppilashuollon taholta on sanottu, ettei hänellä ole lainkaan koulutusta eikä hänen osaamistaan pidetä arvossa. Hannan puoliso on maahanmuuttaja. Hänen oman alan työnsaantiaan on vaikeuttanut kielitaidottomuus sekä syrjintä esimerkiksi nimen perusteella. Hanna on työskennellyt samassa kulttuurilaitoksessa kymmenen vuotta. Työ on jaettu vuoden tai muutaman vuoden kestäviin työsuhteisiin kerrallaan. ”Vaikka rakenteet vaikuttavat, mielestäni olen epäonnistunut ja voin syyttää vain itseäni.” Lapsetkin tiedostavat statuseroja ”Suurin huoli on se, että lasta kiusataan ja esimerkiksi vaatteita kommentoidaan”, Hanna pohtii. ”Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän tulee taloudellisia vaatimuksia ja sosiaalista painetta. Koululaiset vaativat tiettyjä asioita”, Laura miettii. ”Talvet ovat vaikeinta aikaa lasten kanssa. Tulee huono omatunto siitä, kun ei voida tehdä mitään”, Inga Jaskola-Ihalmo avaa. Mia Hakovirta ja Minna Rantalaiho tutkivat vuonna 2012 taloudellista eriarvoisuutta 11–15-vuotiaiden lasten arjessa. Tutkimuksen mukaan taloudellinen eriarvoisuus on läsnä lasten arjessa sekä materiaalisina eroina että tunnetasolla. Tutkimuksen mukaan erilaiset kulutustottumukset voivat jättää ryhmän ulkopuolelle. ”Lapset eivät elä tyhjiössä vaan aikuisten rakentaman maailman keskellä. Jos perheen taloudelliset voimavarat ovat matalammat, lapsen mahdollisuus säädellä sitä, että hänellä on jotakin mielenkiintoista, on pienempi. Se voi vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin”, Esa Iivonen sivuaa tutkimusta. Ekologisuus on kasvava yhteiskunnallinen trendi, joka aikuisten maailmasta saattaa siirtyä myös lasten maailmaan. ”Pidän tärkeämpänä perheen arvoja kuin taloudellista tilannetta. Toivon, että lapsen kasvaminen ekologisuuteen ja kierrättämiseen vaikuttavat häneen tulevaisuudessa”, Laura pohtii. MITEN SE ON OMA VALINTA, SYÖKÖ VAI EI?
28 • 8 / 2022 YLIOPISTO-LEHTI Palkittu Yliopisto-lehti on tiedelehti kaikille. Kun kaipaat uusia näkökulmia tai tutkittua taustaa päivän uutisille, tilaa Yliopisto kotiin. Lehdessä puhuvat Helsingin yliopiston 11 tiedekunnan parhaat tutkijat. Tutustumistilaus: 15 € / 5 nroa Kestotilaus: 45 € / 10 nroa Opiskelijan kestotilaus: 22 € / 10 nroa Tilaa: helsinki.? /tilaalehti 9/2022 8 € www.tiedonantaja.fi Tiedostavaa tieteisfiktiota! Marinin hallituksen sudenkuoppa on militarismi 12-13 Käy sienessä ja opi globaalista taloudesta 18-19 Camilla Kantolan tarinoissa on aina vallankumous mukana. TIEDONANTAJA Systeemi on rikki ja se vaatii vaihdoksen! Vahvasti marxilainen Tiedonantaja toimii kanssasi yhteiskuntaa muuttaen, työväen, sorrettujen, rauhan ja ympäristön puolesta. Tilaajana voit valita lukutavaksi paperilehden, digilehden tai kummatkin. 12 numeroa vuodessa 100 € / 75 € (opiskelijat ja työttömät), 3 kk 38 € / 33?€ Tilaukset www.tiedonantaja.? /tilaa, toimisto@tiedonantaja.? ja (09) 774 3810 LAPSEN MAAILMA Tilaa Lastensuojelun Keskusliiton mainio julkaisu! Saat ennakkoluulotonta ja painavaa tietoa lasten & perheiden arjesta. Me uskomme ruokarauhaan! Digitilauksen hinnat 55 € (12 kk) ja 35 € (6 kk) www.lapsenmaailma.? SUOMEN LUONTO Lehti kaikille luonnonystäville. Ajankohtaista ja luotettavaa luontotietoa sekä perusteellisesti taustoitettuja vastauksia kysymyksiin luonnon ja ympäristön tilasta, painettuna ja verkossa. Tuotot käytetään Luonnonsuojeluliiton työhön. Tutustumistarjous: 3 nroa+digi 19,40 €, Tilaukset: suomenluonto.? /tilaa VAPAA AJATTELIJA Sekulaarin kulttuurin, ihmisten yhden vertaisuuden, uskonnon ja katsomuksen vapauden, tiedepohjaisen maailmankuvan, kriittisen ja rationaalisen ajattelun sekä humanismin äänenkannattaja. Julkaisija Vapaa-ajattelijain Liitto ry on uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeusja kulttuurijärjestö. Ilmestyy neljä numeroa vuodessa; http://vapaa-ajattelijat.? /va-lehti; tilaushinta 30 €, val@vapaa-ajattelijat.? KULTTUURIVIHKOT Vasemmistolainen aikakauslehti taiteiden, sivistyksen ja solidaarisuuden asialla kuudesti vuodessa. Kestotilaus 45 € / vuosi, määräaikainen 52 € / vuosi. Tarjous: Ensimmäiset puoli vuotta vain 16,90 € (kesto), kaupan päälle uusin numero (kuvassa). tilaus@kulttuurivihkot.? / (09) 4114 5369 www.kulttuurivihkot.? HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA Historiallinen Aikakauskirja on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä tieteellinen aikakauslehti, joka parissa viihtyvät sekä ammattitutkijat että historian harrastajat. Lehti syventää ajankohtaisten ilmiöiden taustoja ja tarjoaa uusia näkökulmia menneisyyden tapahtumiin. Tilaukset: www.historiallinenaikakauskirja.? /tilaukset TÄHTIVAELTAJA Suomen paras sci? -, fantasiaja kauhukulttuurilehti. Käsittelyssä kirjallisuus, elokuvat, sarjakuvat ja tv-sarjat. Mukana artikkelit, haastattelut, novellit ja arvostelut. Neljä 100-sivuista numeroa vuodessa. Ilman on paha elää! Vuosikerta 29 e www.tahtivaeltaja.com www.tahtivaeltajablogi.com ELONKEHÄ Elonkehä on syväekologinen kulttuurilehti, joka keskittyy ekologisesti kestävän yhteiskunnan ja elämäntavan edistämiseen. Lehdessä julkaistaan mm. ympäristö ? loso? sia esseitä, talouskasvuyhteis kunnan kritiikkiä, omavaraisuuspohdintoja, haastatteluja ja tee-se-itse -ohjeita. Kestotilaus (4 nroa / v.) 35 €. Tilaukset: elonkeha.com IR T O N U M E R O 9 € 3/22 SYVÄEKOLOGINEN KULTTUURILEHTI Kultti on jälleen mukana Helsingin kirjamessuilla! Tervetuloa osastolle 6f10 tutustumaan erilaisiin kulttuuri-, mielipideja tiedelehtiin. Osastolla myös Kulttilava, jossa ohjelmaa messujen ajan – tule kuuntelemaan! YDIN Ydin on ihmiselle, jolle väkivallattomuus ja vastuu maailmasta ovat intohimo. Erikois-Ydin käsittelee ajankohtaista ulkoja turvallisuuspoliittista tilannetta näkökulmista, jotka valtamedia on sivuuttanut. Julkaisu verkkokaupassamme. Tilaa nyt, vain 28€, neljä satasivuista numeroa! www.ydinlehti.? MIELENTERVEYS NYT: Jatkuvan kasvun pakko polttaa loppuun ihmisen ja planeetan Paperittomillakin on oikeus hyvinvointiin! Kuukautistabut murtuvat Nepalissa, entä Suomessa? Javiera Marchant Aedo tekee aktivismia traumojen ehdoilla. Rajojen vetäminen on jaksamiselle välttämätöntä, hän sanoo. Javiera Marchant Aedo tekee aktivismia Jaksamisen rajoissa TEEMA: HY VINVOINTI 4 2 2 2 6 ,90 € MAAILMAN KUVALEHTI Maailman Kuvalehti on ajattelevien maailmankansalaisten oma lehti. Usein palkittu lehti kertoo tarinoita ympäri maailman, taustoittaa ja syventää uutisvirtaa. Lehden rinnalla pyörii aktiivinen verkkoalusta www.maailmankuvalehti.? . Tilaa lehti: Vuosikerta 6 numeroa 42 €. www.maailmankuvalehti.? /tilaus RAUHANPUOLUSTAJA Rauhanpuolustaja on Rauhanpuolustajien jäsenlehti. Rauhan puolustaminen on paitsi sodan vastustusta myös globaalia vastuuta myös sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Sodan ja rauhan kysymyksissä emme ole puolueettomia: Rauhan puolesta sotaa vastaan. Vuosikerta 36 €. Rauhanpuolustajien jäsenille ilmainen. www.rauhanpuolustajat.org/lehdet NY TID Den rödaste samhällsoch kulturtidskriften på svenska i Finland. Beställ tidningen för att ta del av intervjuer, reportage, essäer och recensioner, ur ett radikalt rödgrönt perspektiv! Fortlöpande 12 nr/år 79 € 12 mån. tidsbunden 83 € 6 mån. 43 €, 3 mån 24 € * 33% studeranderabatt nytid.? /pren, pren@nytid.? NUORISOTUTKIMUS Lue nuorista ja nuoruudesta! Nuorisotutkimuksessa julkaistaan tieteellisiä artikkeleita, katsauksia, haastatteluja, ajankohtaisia puheenvuoroja nuorisoja yhteiskuntapolitiikasta, kirja-arvioita ja lektioita. 4 numeroa vuodessa. Vuositilaushinta 32/30 euroa. Irtonumero 8 euroa. www.nuorisotutkimusseura.? / julkaisut/nuorisotutkimus-lehti DIPLO&NG Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta on Maailmanpoliittinen aikakauslehti, jonka selkäranka on 30 kielellä ja 47 eri painoksena ilmestyvä Le Monde diplomatiquen lehtiperhe Kuusi numeroa vuodessa. Kestotilaus 29,90 € sisältää myös digilehden (pelkkä digi 25 €/vuosi). Tilaukset: mondediplo.? /tilaa www.mondediplo.? KRISTOSOFI Aseettomuudesta, jälleensyntymisestä, karmasta ja ihmisyysmoraalista kiinnostuneille. Tarjous uusille tilaajille seuraavat 12 numeroa 15 €! anja.kesavuori@gmail.com puh. 050 369 7534 Kristosofinen aikakauslehti Nro 8 • 2022 Tässä numerossa: Uskontojen ikuinen viisaus, Pekka Ervast ....................225 Ihmisen vastuunalaisuudesta, J. R. Hannula .................227 Taru Graalista, Väinö Lehtonen ....................................229 Henkinen työryhmä, runo, -kka ....................................231 Toimittajalta, Hilkka Lampinen ....................................232 Kyvyt ja taito ihmisyyden palveluksessa, Pirkko Wiggenhauser ...................................................233 Hämärtyvä ilta, runo, tk ...............................................234 Kolme salia, Sinikka Savolainen .................................235 Lähteessä jäätä, runo, Pirta ..........................................236 Valkoisen Veljeskunnan työtapa, Raija Kiiski .............237 Surujen tähtikö tämä, runo, -lena ..................................240 Sovitus, runo, Pirta ........................................................241 Alkukristillisinä aikoina, Annikki Kumpulainen .........242 Poimintoja H. P. B:n Hiljaisuuden Äänestä, Sinikka Savolainen .......................................................243 Henriikka, Satu-Aurora ................................................245 Seijan mietteitä..............................................................247 Aamulla, runo, -lena .....................................................248 Muistiinmerkintöjä, Raija Montin ................................249 Rakkaus rakentaa, runo, -lena .......................................251 Unen virralla, runo, Pirta ..............................................252 Tien ohesta ....................................................................253 Kristosofisia esitelmiä lokakuussa ................................254 Kristosofista peruskirjallisuutta ....................................255 Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto median moniäänisyyden puolesta jo vuodesta 1991. Kaikki lehdet löytyvät osoitteesta WWW.KULTTILEHDET.FI. Tutustu ja tilaa.
8 / 2022 • 29 YLIOPISTO-LEHTI Palkittu Yliopisto-lehti on tiedelehti kaikille. Kun kaipaat uusia näkökulmia tai tutkittua taustaa päivän uutisille, tilaa Yliopisto kotiin. Lehdessä puhuvat Helsingin yliopiston 11 tiedekunnan parhaat tutkijat. Tutustumistilaus: 15 € / 5 nroa Kestotilaus: 45 € / 10 nroa Opiskelijan kestotilaus: 22 € / 10 nroa Tilaa: helsinki.? /tilaalehti 9/2022 8 € www.tiedonantaja.fi Tiedostavaa tieteisfiktiota! Marinin hallituksen sudenkuoppa on militarismi 12-13 Käy sienessä ja opi globaalista taloudesta 18-19 Camilla Kantolan tarinoissa on aina vallankumous mukana. TIEDONANTAJA Systeemi on rikki ja se vaatii vaihdoksen! Vahvasti marxilainen Tiedonantaja toimii kanssasi yhteiskuntaa muuttaen, työväen, sorrettujen, rauhan ja ympäristön puolesta. Tilaajana voit valita lukutavaksi paperilehden, digilehden tai kummatkin. 12 numeroa vuodessa 100 € / 75 € (opiskelijat ja työttömät), 3 kk 38 € / 33?€ Tilaukset www.tiedonantaja.? /tilaa, toimisto@tiedonantaja.? ja (09) 774 3810 LAPSEN MAAILMA Tilaa Lastensuojelun Keskusliiton mainio julkaisu! Saat ennakkoluulotonta ja painavaa tietoa lasten & perheiden arjesta. Me uskomme ruokarauhaan! Digitilauksen hinnat 55 € (12 kk) ja 35 € (6 kk) www.lapsenmaailma.? SUOMEN LUONTO Lehti kaikille luonnonystäville. Ajankohtaista ja luotettavaa luontotietoa sekä perusteellisesti taustoitettuja vastauksia kysymyksiin luonnon ja ympäristön tilasta, painettuna ja verkossa. Tuotot käytetään Luonnonsuojeluliiton työhön. Tutustumistarjous: 3 nroa+digi 19,40 €, Tilaukset: suomenluonto.? /tilaa VAPAA AJATTELIJA Sekulaarin kulttuurin, ihmisten yhden vertaisuuden, uskonnon ja katsomuksen vapauden, tiedepohjaisen maailmankuvan, kriittisen ja rationaalisen ajattelun sekä humanismin äänenkannattaja. Julkaisija Vapaa-ajattelijain Liitto ry on uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeusja kulttuurijärjestö. Ilmestyy neljä numeroa vuodessa; http://vapaa-ajattelijat.? /va-lehti; tilaushinta 30 €, val@vapaa-ajattelijat.? KULTTUURIVIHKOT Vasemmistolainen aikakauslehti taiteiden, sivistyksen ja solidaarisuuden asialla kuudesti vuodessa. Kestotilaus 45 € / vuosi, määräaikainen 52 € / vuosi. Tarjous: Ensimmäiset puoli vuotta vain 16,90 € (kesto), kaupan päälle uusin numero (kuvassa). tilaus@kulttuurivihkot.? / (09) 4114 5369 www.kulttuurivihkot.? HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA Historiallinen Aikakauskirja on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä tieteellinen aikakauslehti, joka parissa viihtyvät sekä ammattitutkijat että historian harrastajat. Lehti syventää ajankohtaisten ilmiöiden taustoja ja tarjoaa uusia näkökulmia menneisyyden tapahtumiin. Tilaukset: www.historiallinenaikakauskirja.? /tilaukset TÄHTIVAELTAJA Suomen paras sci? -, fantasiaja kauhukulttuurilehti. Käsittelyssä kirjallisuus, elokuvat, sarjakuvat ja tv-sarjat. Mukana artikkelit, haastattelut, novellit ja arvostelut. Neljä 100-sivuista numeroa vuodessa. Ilman on paha elää! Vuosikerta 29 e www.tahtivaeltaja.com www.tahtivaeltajablogi.com ELONKEHÄ Elonkehä on syväekologinen kulttuurilehti, joka keskittyy ekologisesti kestävän yhteiskunnan ja elämäntavan edistämiseen. Lehdessä julkaistaan mm. ympäristö ? loso? sia esseitä, talouskasvuyhteis kunnan kritiikkiä, omavaraisuuspohdintoja, haastatteluja ja tee-se-itse -ohjeita. Kestotilaus (4 nroa / v.) 35 €. Tilaukset: elonkeha.com IR T O N U M E R O 9 € 3/22 SYVÄEKOLOGINEN KULTTUURILEHTI Kultti on jälleen mukana Helsingin kirjamessuilla! Tervetuloa osastolle 6f10 tutustumaan erilaisiin kulttuuri-, mielipideja tiedelehtiin. Osastolla myös Kulttilava, jossa ohjelmaa messujen ajan – tule kuuntelemaan! YDIN Ydin on ihmiselle, jolle väkivallattomuus ja vastuu maailmasta ovat intohimo. Erikois-Ydin käsittelee ajankohtaista ulkoja turvallisuuspoliittista tilannetta näkökulmista, jotka valtamedia on sivuuttanut. Julkaisu verkkokaupassamme. Tilaa nyt, vain 28€, neljä satasivuista numeroa! www.ydinlehti.? MIELENTERVEYS NYT: Jatkuvan kasvun pakko polttaa loppuun ihmisen ja planeetan Paperittomillakin on oikeus hyvinvointiin! Kuukautistabut murtuvat Nepalissa, entä Suomessa? Javiera Marchant Aedo tekee aktivismia traumojen ehdoilla. Rajojen vetäminen on jaksamiselle välttämätöntä, hän sanoo. Javiera Marchant Aedo tekee aktivismia Jaksamisen rajoissa TEEMA: HY VINVOINTI 4 2 2 2 6 ,90 € MAAILMAN KUVALEHTI Maailman Kuvalehti on ajattelevien maailmankansalaisten oma lehti. Usein palkittu lehti kertoo tarinoita ympäri maailman, taustoittaa ja syventää uutisvirtaa. Lehden rinnalla pyörii aktiivinen verkkoalusta www.maailmankuvalehti.? . Tilaa lehti: Vuosikerta 6 numeroa 42 €. www.maailmankuvalehti.? /tilaus RAUHANPUOLUSTAJA Rauhanpuolustaja on Rauhanpuolustajien jäsenlehti. Rauhan puolustaminen on paitsi sodan vastustusta myös globaalia vastuuta myös sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Sodan ja rauhan kysymyksissä emme ole puolueettomia: Rauhan puolesta sotaa vastaan. Vuosikerta 36 €. Rauhanpuolustajien jäsenille ilmainen. www.rauhanpuolustajat.org/lehdet NY TID Den rödaste samhällsoch kulturtidskriften på svenska i Finland. Beställ tidningen för att ta del av intervjuer, reportage, essäer och recensioner, ur ett radikalt rödgrönt perspektiv! Fortlöpande 12 nr/år 79 € 12 mån. tidsbunden 83 € 6 mån. 43 €, 3 mån 24 € * 33% studeranderabatt nytid.? /pren, pren@nytid.? NUORISOTUTKIMUS Lue nuorista ja nuoruudesta! Nuorisotutkimuksessa julkaistaan tieteellisiä artikkeleita, katsauksia, haastatteluja, ajankohtaisia puheenvuoroja nuorisoja yhteiskuntapolitiikasta, kirja-arvioita ja lektioita. 4 numeroa vuodessa. Vuositilaushinta 32/30 euroa. Irtonumero 8 euroa. www.nuorisotutkimusseura.? / julkaisut/nuorisotutkimus-lehti DIPLO&NG Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta on Maailmanpoliittinen aikakauslehti, jonka selkäranka on 30 kielellä ja 47 eri painoksena ilmestyvä Le Monde diplomatiquen lehtiperhe Kuusi numeroa vuodessa. Kestotilaus 29,90 € sisältää myös digilehden (pelkkä digi 25 €/vuosi). Tilaukset: mondediplo.? /tilaa www.mondediplo.? KRISTOSOFI Aseettomuudesta, jälleensyntymisestä, karmasta ja ihmisyysmoraalista kiinnostuneille. Tarjous uusille tilaajille seuraavat 12 numeroa 15 €! anja.kesavuori@gmail.com puh. 050 369 7534 Kristosofinen aikakauslehti Nro 8 • 2022 Tässä numerossa: Uskontojen ikuinen viisaus, Pekka Ervast ....................225 Ihmisen vastuunalaisuudesta, J. R. Hannula .................227 Taru Graalista, Väinö Lehtonen ....................................229 Henkinen työryhmä, runo, -kka ....................................231 Toimittajalta, Hilkka Lampinen ....................................232 Kyvyt ja taito ihmisyyden palveluksessa, Pirkko Wiggenhauser ...................................................233 Hämärtyvä ilta, runo, tk ...............................................234 Kolme salia, Sinikka Savolainen .................................235 Lähteessä jäätä, runo, Pirta ..........................................236 Valkoisen Veljeskunnan työtapa, Raija Kiiski .............237 Surujen tähtikö tämä, runo, -lena ..................................240 Sovitus, runo, Pirta ........................................................241 Alkukristillisinä aikoina, Annikki Kumpulainen .........242 Poimintoja H. P. B:n Hiljaisuuden Äänestä, Sinikka Savolainen .......................................................243 Henriikka, Satu-Aurora ................................................245 Seijan mietteitä..............................................................247 Aamulla, runo, -lena .....................................................248 Muistiinmerkintöjä, Raija Montin ................................249 Rakkaus rakentaa, runo, -lena .......................................251 Unen virralla, runo, Pirta ..............................................252 Tien ohesta ....................................................................253 Kristosofisia esitelmiä lokakuussa ................................254 Kristosofista peruskirjallisuutta ....................................255 Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto median moniäänisyyden puolesta jo vuodesta 1991. Kaikki lehdet löytyvät osoitteesta WWW.KULTTILEHDET.FI. Tutustu ja tilaa.
5 • 2022 Toisten tarinoiden kertoja Bernardine Evaristo Kun kaltaistaan ei löydä kirjoista s. 12 Ruskean lähiömutsin esikoiskirja tarttuu tabuihin s. 10
ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Richard Powers: Hämmästys Koskettava romaani, joka näyttää maailman tilan, lajikadon ja ilmastokriisin lapsen silmin ja kysyy, miksi ihmiskunta antaa sen tapahtua. Ikipuutromaanillaan Pulitzer-palkinnon voittaneen ja Suomessakin bestseller-listoille nousseen Richard Powersin Hämmästys kuvaa vanhemman rakkauden ehdottomuutta. Powersilla on kyky yhdistää ekologisuus, tieteen visiot, yhteiskuntakritiikki sekä syvät tunteet nautittavaksi ja erittäin korkeatasoiseksi kaunokirjallisuudeksi. www.gummerus.fi ”Nerokas vastadokumentti muistamisen ja muistamattomuuden väkivaltaisuudesta, traumasta ja kauneudesta. Hastin esikoinen on kirja, joka muuttaa lukijaansa. Se käsittelee väkivaltaa tavalla, jota tarvitaan #metoon jälkeen. Kirjassa kuuluu niin kutsutun uhrin ääni, mutta se ei ole lainkaan odotetun kaltainen. Ruumis/huoneet ei unohdu, siinä ei ole mitään puolivillaista tai arkaa. Sen jälki kulkee mukanani aina.” – Astrid Swan Kirjakaupoista, äänikirjapalveluista ja kustantajan verkkokaupasta. kustantamo.sets.fi Susanna Hast: Ruumis/huoneet Tanja Litmanen: Aina omanne ”Pitäisikö omat hylätä siellä susirajalla saadakseen itselleen työtä?” Kaukana Itä-Suomessa veli joutuu suljetulle, eikä vastuuta voi lykätä vanhalle isälle. Mikä on tärkeää, mistä pitää kiinni, missä ovat omat rajat? Tanja Litmasen romaani kertoo etäomaishoitajan tarinan. Kiinteä suhde lapsuudenperheeseen on ristiriitainen: se on tärkeä lämmönlähde, mutta se repii arjen rikki. Romaani tuo näkyväksi noin sataatuhatta suomalaista koskettavan sivuutetun aiheen. Tilaa omasi: www.warelia.fi Tämän ajan nuoret ovat kasvaneet ennennäkemättömän liikkuvuuden ajassa. Suomessa matkailun katsotaan jopa kuuluvan osaksi nuoruutta. Silti liikkumisen ilmastopäästöt ovat ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Millaisia valintoja tilanne synnyttää? Voiko nuorilta kummuta ongelmaratkaisussa auttavia käytänteitä, arvoja tai ajattelutapoja? Mikko Piispan Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa – tutkimus nuorista liikkeessä ilmastokriisin ajassa lähtee etsimään vastauksia näihin kysymyksiin. www.nuorisotutkimusseura.fi Mikko Piispa: Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa Amia Srinivasan: Halun politiikka Halun politiikka päivittää feminismin määritelmän vuoteen 2022. Politiikan tutkimuksen professori Amia Srinivasan käy läpi feminismiä muun muassa #metoon, suostumuksen, intersektionalismin, pornon, prostituution ja incel-kulttuurin kautta. Kirja pohtii, onko kenelläkään oikeutta seksiin ja osoittaa, että seksuaalinen halu on poliittista ja ulkoapäin saneltua. www.gummerus.fi Susanna Helke & Essi Viitanen (toim.): Repeämän kuvat Yhteiskunnallisen ja poliittisen todellisuuden äärellä dokumentaarisen elokuvan tekijä kohtaa haasteen: miten tehdä näkymätön näkyväksi? Repeämän kuvat etsii taiteellisen ja tekijälähtöisen tutkimuksen näkökulmasta vastausta kysymykseen, millaisin keinoin dokumentaarinen kerronta voi tehdä näkyväksi yhteiskunnallista todellisuutta ja sen muutoksia. Repeämän kuvat on kirja yhteiskunnasta, politiikasta, hyvinvointivaltiosta ja sen murtumisesta sekä dokumentaarisesta elokuvasta kiinnostuneille. Tilaa kirja verkkokaupasta: shop.aalto.fi
SISÄLLYS Minä suosittelen: POC-lukupiiri .................... 3 Haastattelu: Bernardine Evaristo ................ 4 Kaunokirja-arviot ........................................... 8 Kirjantekijät: Fiona 'Elo-ne ja Kaijamari Sivill ..................................... 10–11 Essee: Representaatiota etsimässä .......... 12 Tietokirja-arviot ........................................... 15 Historia kirjoissa .......................................... 18 MINÄ SUOSITTELEN: POC-LUKUPIIRI Kirjasuositukset tarjoilevat Aracelis Correa ja Téri Zambrano, joiden sosiaalisessa mediassa perustama POC-lukupiiri nostaa esiin POC eli people of color -kirjailijoiden teoksia ja tavoittelee parempaa representaatiota ja vertaistukea POC-yhteisölle. Akwaeke Emezin esikoisromaani Makeaa vettä (Kosmos 2021) nousi heti yhdeksi lempikirjoistamme, kun luimme sen alkuvuodesta. Se herätti paljon tunteita ja lähetti kylmiä väreitä koko kehoon. Makeaa vettä kertoo nigerialaisen tytön, Adan, kasvutarinan. Adan elämään kuuluu paljon tavallisia asioita: rakkautta, seksiä, muutoksia, masennusta ja ystävyyttä. Mutta se mikä tekee hänen tarinasta erityisen kiinnostavan, on jumalat, jotka asettuvat Adan mielessä sijaitsevaan marmorihuoneeseen ja kertovat tarinan omista näkökulmistaan. Teoksessa käsitellään rankkoja asioita: mielenterveysongelmia, itsetuhoisuutta ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Kieli on kuitenkin todella kaunista ja ilmavaa. Teoksessa käsitellään mielenkiintoisesti Le Monde diplomatiquen kirjallisuusliite on suomenkielisen Diplo-lehden sisällä kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä erikoisjulkaisu, joka julkaistaan myös Voima-lehden välissä kaksi kertaa vuodessa. Sen painos on 4 000 (Diplo) + 60 000 (Voima). Diplo liitteineen painetaan Botnia Printissä Kokkolassa ja Voima Sanoma Manussa Tampereella. VASTAAVA TOIMITTAJA ............................Emilia Miettinen KUSTANTAJA ..................................................Teemu Matinpuro ULKOASU ..........................................................Antti Kukkonen KANNEN KUVA ..............................................Timur Yilmaz Tämän teemanumeron julkaisua on tukenut WSOY:n kirjallisuussäätiö. oman identiteetin etsimistä sekä oman kehon, mielen ja seksuaalisuuden ymmärtämistä. Tarina ammentaa igbomytologiasta ja rakentuu uskottavasti. Aito huijaus: kymmenen novellia nykyIntiasta (Aporia 2016) on ihana novellikokoelma, johon on koottu tarinat kymmeneltä intialaiselta nykykirjailijalta. Jokainen novelli on omanlaisensa. Kokoelmasta löytyy tarinoita petoksista, vampyyreista, rakkaudesta ja runoudesta. Teos on koottu taitavasti ja siitä on saatu toimiva kokonaisuus. Ensimmäiset novellit ovat kevyitä ja draamapitoisia, keskellä on huomattavasti pidempiä ja aiheiltaan raskaampia novelleja. Loppukevennyksenä tarjoillaan pakahduttavan lempeää ja nokkelaa elämänfilosofiaa. Teoksen alussa on saatesanat, joissa avataan 2000-luvun Intian englanninkielistä kirjallisuutta sekä viimeisten vuosikymmenten muutoksia etenkin novellien saralla. Teoksen kirjailijat myös esitellään lyhyesti. Sister Outsider – Esseitä ja puheita (Kosmos 2022) on kokoelma tekstejä Audre Lordelta, yhdysvaltalaiselta mustalta lesbolta äidiltä, soturilta ja runoilijalta. Teoksessa on paljon asiaa naisten vihasta ja rasismista. Esseissä on ihanasti fokus mustien yhteisössä – silti sivuuttamatta ongelmia jotka tulevat valkoisilta. Lorde selittää yleistajuisesti, miten mustia on käännetty toisiaan vastaan tässä rasistisessa yhteiskunnassa ja muistuttaa, että mustien tulisi sukupuolestaan riippumatta tulla yhteen. Kokoelman loppuun sijoitetut esseet käsittelevät naisten kaipuuta toistensa luokse, ja esseissä kuvaillaan kauniina mahdollista yhteisöllisyyttä naisten kesken. Myös äitiys liittyy tähän, ja kirjailija kuvaa tunteitaan, toiveitaan ja pelkojaan niin itse äitinsä lapsena kuin myös omien mustien lastensa äitinä. Liu Cixin Kolmen kappaleen prob leema (Aula & Co 2018) on valloittava tieteisromaani. Kirja kertoo kahden erillisen päähenkilön tarinan omina aikakausinaan, mutta kietoo heidän kohtalonsa kiinnostavilla tavoilla yhteen. Teoksessa on hyvä ja mielen kiintoinen idea, ja juoni tuntui pitkälle ennalta-arvaamattomalta. Romaani alkaa Ye Wenjien elämästä Punaisella rannikolla, jossa hän työskentelee salaisissa tehtävissä valtion palveluksessa. Myöhemmin seuraamme maailmaa nanotutkija Wang Miaon näkökulmasta, jonka näkökentään ilmestyy eräänä iltapäivänä lähtölaskenta. Pyrkiessään selvittämään lähtölaskennan tausBooker-palkittu Bernardine Evaristo kirjoittaa toiseutettujen tarinoita aivan omalla tyylillään 4 Tietokirja-arviossa aktivisti Angela Davisin klassikkoteos 15 Suomentaja Kaijamari Sivillin työ on pitää ovia auki maailmalle 11 Rakkautta, kuolemaa ja Nobeleita Chilessä 18 toja Wang Miao kuulee kummallisista itsemurhista, oudon merkityksellisestä nettipelistä sekä epäilyttävästä tiede yhteisöstä. Mariana Enríquezin novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät (WSOY 2021) ammentaa tarinoita Argentiinan yhteiskunnasta ja yhdistää niihin kauhu elementtejä. Novellit ovat katkelmia erilaisten ihmisten elämistä. Hahmot kohtaavat karmivia asioita: kummitustalon, naapuriin kahlitun lapsen ja epäilyttäviä murhia. Novellien loput jäävät usein auki, mikä tekee niistä vähän vähemmän pelottavia. Tarinat laittavat kuitenkin oman mielikuvituksen vauhdikkaasti liikkeelle. Novelleissa esiintyy paljon poliittisia aiheita, joita ei välttämättä lukiessa tunnista jos Argentiinan politiikka ja historia eivät ole tuttuja. Teoksessa on myös paljon pohjoisargentiinalaista taikauskoa ja siinä käydään läpi etenkin naisten ja lasten asemaa yhteiskunnassa. Suomentajan jälkisanoissa Sari Selander avaa novellien taustoja ja yhteyksiä Argentiinan tilanteeseen. Lisää kirjavinkkejä Instagramissa @poc_lukupiiri tai poc-lukupiiri.fi ILMOITUS Kirja muuttaa maailmaa Richard Powers: Hämmästys Koskettava romaani, joka näyttää maailman tilan, lajikadon ja ilmastokriisin lapsen silmin ja kysyy, miksi ihmiskunta antaa sen tapahtua. Ikipuutromaanillaan Pulitzer-palkinnon voittaneen ja Suomessakin bestseller-listoille nousseen Richard Powersin Hämmästys kuvaa vanhemman rakkauden ehdottomuutta. Powersilla on kyky yhdistää ekologisuus, tieteen visiot, yhteiskuntakritiikki sekä syvät tunteet nautittavaksi ja erittäin korkeatasoiseksi kaunokirjallisuudeksi. www.gummerus.fi ”Nerokas vastadokumentti muistamisen ja muistamattomuuden väkivaltaisuudesta, traumasta ja kauneudesta. Hastin esikoinen on kirja, joka muuttaa lukijaansa. Se käsittelee väkivaltaa tavalla, jota tarvitaan #metoon jälkeen. Kirjassa kuuluu niin kutsutun uhrin ääni, mutta se ei ole lainkaan odotetun kaltainen. Ruumis/huoneet ei unohdu, siinä ei ole mitään puolivillaista tai arkaa. Sen jälki kulkee mukanani aina.” – Astrid Swan Kirjakaupoista, äänikirjapalveluista ja kustantajan verkkokaupasta. kustantamo.sets.fi Susanna Hast: Ruumis/huoneet Tanja Litmanen: Aina omanne ”Pitäisikö omat hylätä siellä susirajalla saadakseen itselleen työtä?” Kaukana Itä-Suomessa veli joutuu suljetulle, eikä vastuuta voi lykätä vanhalle isälle. Mikä on tärkeää, mistä pitää kiinni, missä ovat omat rajat? Tanja Litmasen romaani kertoo etäomaishoitajan tarinan. Kiinteä suhde lapsuudenperheeseen on ristiriitainen: se on tärkeä lämmönlähde, mutta se repii arjen rikki. Romaani tuo näkyväksi noin sataatuhatta suomalaista koskettavan sivuutetun aiheen. Tilaa omasi: www.warelia.fi Tämän ajan nuoret ovat kasvaneet ennennäkemättömän liikkuvuuden ajassa. Suomessa matkailun katsotaan jopa kuuluvan osaksi nuoruutta. Silti liikkumisen ilmastopäästöt ovat ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Millaisia valintoja tilanne synnyttää? Voiko nuorilta kummuta ongelmaratkaisussa auttavia käytänteitä, arvoja tai ajattelutapoja? Mikko Piispan Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa – tutkimus nuorista liikkeessä ilmastokriisin ajassa lähtee etsimään vastauksia näihin kysymyksiin. www.nuorisotutkimusseura.fi Mikko Piispa: Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa Amia Srinivasan: Halun politiikka Halun politiikka päivittää feminismin määritelmän vuoteen 2022. Politiikan tutkimuksen professori Amia Srinivasan käy läpi feminismiä muun muassa #metoon, suostumuksen, intersektionalismin, pornon, prostituution ja incel-kulttuurin kautta. Kirja pohtii, onko kenelläkään oikeutta seksiin ja osoittaa, että seksuaalinen halu on poliittista ja ulkoapäin saneltua. www.gummerus.fi Susanna Helke & Essi Viitanen (toim.): Repeämän kuvat Yhteiskunnallisen ja poliittisen todellisuuden äärellä dokumentaarisen elokuvan tekijä kohtaa haasteen: miten tehdä näkymätön näkyväksi? Repeämän kuvat etsii taiteellisen ja tekijälähtöisen tutkimuksen näkökulmasta vastausta kysymykseen, millaisin keinoin dokumentaarinen kerronta voi tehdä näkyväksi yhteiskunnallista todellisuutta ja sen muutoksia. Repeämän kuvat on kirja yhteiskunnasta, politiikasta, hyvinvointivaltiosta ja sen murtumisesta sekä dokumentaarisesta elokuvasta kiinnostuneille. Tilaa kirja verkkokaupasta: shop.aalto.fi KE NE N ÄÄ NI KU UL UU KIR JA LL IS UU DE SS A? 5 • 2022 DIPLO KIRJALLISUUS K3 P O Cl u ku piir i
N ykykirjallisuuden supertähti Bernardine Evaristo kiidätetään haastatteluun suoraan lentokentältä. Istumme hotelli St. Georgessa nauttimassa englantilaisittain iltapäiväteetä – kuinkas muuten, Evaristohan on britti – ja keskustelemme tytöistä ja naisista ja heidän toiseutetuista äänistään kirjallisuudessa. Suoraan lennolta saapuneenakin Evaristo on ystävällinen, kiinnostava ja varma keskustelija, selvästi kokenut puhuja ja ilmaisun ammattilainen. Evaristolla on kotimaassaan pitkä ura teatterintekijänä, runoilijana ja prosaistina. Suomessa hän on aiemmin kuulunut hieman tuntemattomampiin käännöskirjallisuuden nimiin, mutta kahdeksannen romaaninsa ansiosta hän on saavuttanut mainetta täälläkin. Alunperin vuonna 2019 ilmestynyt Tyttö, nainen, toinen (Girl, Woman, Other, WSOY 2019, suomentanut Kaijamari Sivill) oli heti ilmestyessään huikea kansainvälinen arvostelumenestys. Teos nostettiin ehdokkaaksi kilpailemaan arvostetusta Booker-palkinnosta, ja jopa Barack Obama ylisti teosta vuoden parhaaksi – eikä suotta. Romaani kertoo kahdestatoista keskenään erilaisesta mustasta naisesta. Teoksen aikajänne alkaa 1800-luvun puolelta ja yltää aina nykypäivän saakka. Henkilöiden ikähaarukka on kaikkea 19 ja 93 vuoden väliltä, ja pääasiassa Britanniassa asuviin hahmoihin kuuluvat esimerkiksi lesbo teatterintekijä, muunsukupuolinen somettaja, lakifirman uraohjus, väsähtänyt opettaja ja siivousyrittäjä. Heidän kauttaan Evaristo käsittelee seksuaalisuuden, sukupuolen, luokan ja identiteetin kysymyksiä. Teos on kunnianhimoinen, taidokas ja moniääninen läpileikkaus brittiläisestä yhteiskunnasta toiseutettujen näkökulmasta. ”Kirja kertoo naisista, naisten elämästä, kaikista kertomatta jääneistä tarinoista, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Se kertoo perheestä sekä äidistä ja tyttäristä”, kirjailija summaa teoksen aihepiiriä. Evaristo kirjoitti teostaan alusta pitäen suurella kunnianhimolla. ”Romaanissa halusin tietoisesti antaa äänen ensisijaisesti brittiläisille mustille naisille. Halusin myös mahduttaa yhteen teokseen mahdollisimman monen naisen tarinan.” Aluksi ajatuksena oli kirjoittaa tuhannesta naisesta, sitten sadasta, mutta määrä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Lopulta kirjaan valikoitui kaksitoista keskushahmoa, joiden tarinat linkittyvät ja lomittuvat toisiinsa kerronnan edetessä. Tie kirjailijaksi käy teatterin kautta Evariston tausta on vahvasti työväenluokassa. Hän varttui kahdeksanlapsisessa mustan isän ja valkoisen äidin perheessä. Isänsä puolelta hänen sukujuurensa ovat muun muassa Nigeriassa. Kirjailija on kirjoittanut uransa aikana kymmenen teosta ja useita tyylilajeja runoudesta proosaan. Tie kirjailijaksi ei kuitenkaan ollut selviö. Omien sanojensa mukaan hänen ensisijainen unelmansa oli tulla näyttelijäksi ja näyttelemisen piti olla ”se juttu”. Kirjoittamiseen Evaristo kertoo tutustuneen teatterikoulussa, jonka opintoihin kuului näyttelemisen lisäksi teatterin tekemisen muut osa-alueet, esimerkiksi käsikirjoittaminen. Evaristo kertoo, kuinka huomasi pian sekä nauttivansa kirjoittamisesta että olevansa siinä myös lahjakas. Hän perusti oman Theater of Black Women -teatterin, johon kirjoitti päivisin näytelmiä. Illat hän vietti runoillen. Viimeistään kolmenkympin kynnyksellä kirjoittaminen vei Evariston kokonaan mennessään. Matka kirjailijuuteen ei ollut suoraviivainen, mutta Evaristo on onnistunut kääntämään taustansa edukseen kirjailijana. ”Useimmat sukupolveni kirjailijat opiskelivat kirjallisuutta ja kirjoittamista yliopistoissa. Harva on tullut kirjailijaksi samalla tavalla kuin minä. Ehkä siksi kirjallisen perinteen paino ei samalla tavalla ole painanut harteillani. Olen aina onnistunut hylkimään näitä perinteitä ja kirjoittamaan omista lähtökohdistani käsin”, Evaristo pohdiskelee. Evaristo kertoo kirjoittamisen olevan hänelle kokonaisvaltainen tapa ajatella ja olla maailmassa. Hän kertoo, että kirjoittaminen on palkitsevaa sen luovuuden vuoksi, mutta myös siksi, että se mahdollistaa hänelle ihmisten välisen vuoropuhelun. Kirjallisuus ja taide merkitsevätkin Evaristolle ennen kaikkea tarinoiden kertomista: ”Me ihmiset tarvitsemme tarinoita, koska tarinoiden kautta voimme käsitellä maailmaa, jossa elämme. Esimerkiksi totalitaarisissa valtioissa ei ole pääsyä muihin tarinoihin kuin siihen yhteen ja ainoaan, joka päätetään valmiiksi. Tarinat ovat olennainen osa ihmisyyttä ja mielikuvitusta. Kuvittele maailma, jossa mielikuvitusta ei sallittaisi!” Bernardine Evaristo antaa äänen yhteiskunnan toiseutetuille – ja uskoo tarinoiden ja manifestoinnin voimaan. TEKSTI: ESSI RÖTKÖNEN KUVA: TIMUR YILMAZ Musta, nainen, ensimmäinen Teos on kunnianhimoinen, taidokas ja moniääninen läpileikkaus brittiläisestä yhteiskunnasta toiseutettujen näkökulmasta. 5 • 2022 DIPLO KIRJALLISUUS K5
Tarinoiden merkitys todella korostuu hänen romaanissaan, jossa tarinat muodostavat yhteyksiä ihmisten välille. ”Tarinat yhdistävät meitä ihmisiä. En usko, että maailmaa ilman tarinoita voisi oikeastaan edes olla olemassa”, Evaristo toteaa. Puolikas Booker-palkintoa Evaristo teki historiaa vuonna 2019 voittamalla ensimmäisenä mustana naisena arvostetun Booker-palkinnon. Voittoon sisältyi kuitenkin pieni mutta: palkintoraati ei poikkeuksellisesti kyennyt päättämään yhtä voittajaa ja Evaristo sai jakaa kunnian kanadalaisen Margaret Atwoodin kanssa. Palkinnon jakaminen kahden kirjailijan kesken on herättänyt ymmärrettävästi keskustelua siitä, millaisia kirjoja ja kirjailijoita näillä halutuilla palkinnoilla yleensäkin palkitaan. Kritiikin mukaan Evaristo olisi ansainnut palkinnon yksinkin ja hänen historiallisen voittonsa merkitys laimentui tuomariston ratkaisun johdosta. Kirjailijan saavutus on silti merkittävä. Evaristo kertoo manifestoineensa Booker-palkintoa itselleen salaa muilta. ”Minulla oli Booker mielessäni, kun kirjoitin romaaniani”, kirjailija paljastaa silmät tuikkien. Vaikka palkinto oli henkilökohtainen ja tavoiteltu voitto, hän näkee sen avanneen ovia myös muille kaltaisilleen kirjoittajille, ja muistuttaa, millainen valtavan tärkeä voima esikuvilla on. Evaristo on rikkonut myös muita lasikattoja, sillä palkintojen ja ylistävien arvioiden lisäksi Tyttö, nainen, toinen -romaani on ollut myös maailmanlaajuinen menestys, jota on myyty jo yli miljoona kappaletta. Harva hänen kaltaisensa kirjailija on ollut tässä asemassa – ei siksi, että heidän teoksensa eivät sitä ansaitsisi, vaan siksi, etteivät he ole saaneet siihen mahdollisuutta alun perinkään. Kustantajat ovat olleet haluttomia tekemään mustien kirjailijoiden eteen sellaisia taloudellisia panostuksia, joita kirjan julkaisu vaatii. Tämä on johtanut siihen, että mustat ja rodullistetut ihmiset – erityisesti naiset – ovat olleet marginaalissa myös kirja-alalla. Evaristo täsmentää, että Yhdysvalloissa kiinnostuttiin mustien naisten tuottamasta kirjallisuudesta kyllä jo vuosia sitten: heillä on Toni Morrisoninsa, Alice Walkerinsa ja Maya Angelounsa, joiden palkittu ja arvostettu tuotanto tunnetaan ympäri maailmaa. Britanniassa kirjallisuuden mustat naisäänet kuitenkin loistavat poissaolollaan. ”Useimmat osaavat nimetä mustista brittikirjailijoista Zadie Smithin, mutta harmillisesti ei monia muita”, kirjailija huomauttaa. Hän kuitenkin näkee tilanteen kääntyneen paremmaksi. Booker-voiton jälkeen kirjailija on huomannut kirjallisuuskentän moninaistuvan pikkuhiljaa, kun kustantajat uskaltavat myyntija arvostelumenestyksen vanavedessä tarttua myös muiden mustien brittien kirjoittamiin käsikirjoituksiin aiempaa hanakammin. Representaatiota kahdentoista keskushenkilön voimin Evariston oma romaani niin ikään on representaatioita pullollaan. Kaikki kirjan henkilöhahmot ovat kokonaisia ihmisiä moninaisine luonteenpiirteineen ja inhimillisine virheineen. Miten kirjailija on oikein onnistunut luomaan näin monipuolisia hahmoja? ”Olen utelias, ja ihmiset kiinnostavat minua”, Evaristo pohtii. ”En usko, että voisin kirjoittaa näin, jos en olisi kiinnostunut ihmisistä. Lisäksi teatteritaustani auttaa, sillä myös näytelmät ovat hahmovetoisia.” Romaanin eräänlaiseksi päähenkilöksi nousee teatteriohjaaja Amma, jonka hahmossa on nähtävissä yhtymäkohtia Evariston omaan elämään. Amma on lesbo ja tunnettu feministi, jonka näytelmä on päässyt esitykseen kansallisteatterissa. Kaikki teoksen muut henkilöt linkittyvät tavalla tai toisella Ammaan. Jokainen teoksen kahdentoista henkilön tarina on kokonainen ja omalla tavallaan kiehtova. Onko kirjailijalla itsellään henkilöiden joukossa joku erityinen suosikki? ”He ovat kaikki minun lapsiani! Pidän heistä jokaisesta”, kirjailija naurahtaa, mutta nimeää kuitenkin lempihahmoikseen teoksen nuorimman hahmon, 19-vuotiaan Yazzin sekä 93-vuotiaan maatilalla asuvan Hattien. Yazz on Amman tiedostava ja sanavalmis tytär, joka edustaa feminismin uusinta aaltoa. Hattie on puolestaan sukunsa maatilalla asuva musta nainen, jota innokkaat sukulaiset yrittävät savustaa vanhainkotiin. ”Hattiessa onnistuin todella luomaan hahmon, joka pakenee kaikkia stereotypioita. Hän on todella vahva ja sisukas nainen.” Evaristo kuvailee toista lempihahmoaan. Hän tarkoittaa tällä muun muassa sitä, ettei perinteikkään sukutilan sisukkaasta mummosta välttämättä ensimmäisenä tule mieleen, että tämä voisi olla musta. Hattien hahmossa kirjailija onnistuu kirjoittamaan brittiläiseen historiaan näkökulman, joka ennen on jäänyt huomiotta. ”Hahmojen tulee olla ennen kaikkea kiinnostavia ja todentuntuisia” Tyttö, nainen, toinen on poliittinen ja yhteiskunnallinen romaani, joka käsittelee erityisesti naisten ja muunsukupuolisten kokemuksia. Teos voisi kaikessa runsaudessaan helposti lipsahtaa synkkyyden puolelle kertomaan vain kurjista asioista. Painavista ja ajankohtaisista teemoistaan huolimatta romaanissa olennaisena osana on huumori ja itseironinen suhtautuminen päivänpolttaviin feministisiin kysymyksiin. Evaristo onkin silminnähden ilahtunut tiedosta, että hänen romaaninsa huumori on kääntynyt myös suomeksi, sillä kirjailijan tarkoituksena ei ole ollut kirjoittaa pelkästään kärsimyskertomusta. Bernardine Evaristo • Vuonna 1959 syntynyt brittiläinen kirjailija, runoilija, teatterintekijä ja aktivisti. • Työskentelee luovan kirjoittamisen professorina Brunelin yliopistossa Lontoossa. • Julkaissut kymmenen teosta ja lukuisia muita kirjoituksia. Laaja tuotanto käsittää monia tyylilajeja, kuten proosaa, runoutta, tietokirjallisuutta, esseitä sekä kirjallisuuskritiikkejä. • Naimisissa, asuu puolisonsa kanssa Lontoossa. K U K A ? Kirjallisuus ja taide merkitsevät Evaristolle ennen kaikkea tarinoiden kertomista. Bernardine Evaristo ja Margaret Atwood Lontoossa Booker-palkinnonjakotilaisuudessa lokakuussa 2019. A la m y K6 DIPLO KIRJALLISUUS 5 • 2022
Kirjailija ei ole halunnut edistää stereotypiaa mustista hahmoista pelkkinä uhreina, jotka jäävät valkoisten ja miesten alistamiksi. Hänen hahmonsa ovat kaikessa inhimillisyydessään kykeneväisiä niin hyvään kuin pahaankin. Esimerkiksi Dominique-niminen hahmo ajautuu fyysisesti ja henkisesti väkivaltaiseen ja alistavaan suhteeseen toisen mustan naisen kanssa. Romaanin kaleidoskooppimaisen pyörityksen ansiosta lukijan on myös mahdollista nähdä hahmoista useita puolia eri näkökulmista. Esimerkiksi siivousyrittäjänä toimiva Bummi paheksuu tyttärensä yritystä karistaa taustansa ja avioitua valkoisen miehen kanssa. Lukija saa äidistä ensin hyvin konservatiivisen kuvan tyttären näkökulmasta, kunnes kerronta valottaa Bummin menneisyyttä toisen naisen rakastajana. Se todellakin yllättää. ”Yritin kirjoittaa jokaisen hahmon myötätunnolla. Lukija saa tietää heidän lähtökohdistaan ja siksi ehkä ymmärtää, miksi he toimivat niin kuin toimivat ja ovat sellaisia kuin ovat”, Evaristo kertoo ja lisää, ettei halunnut kirjoittaa hahmoja, jotka ovat pelkästään mallikelpoisia kansalaisia. ”Yleensä ihmisiä kiinnostaa enemmän pahuus kuin hyvyys. Ihmisillä on aina enemmän sanottavaa ihmisten huonoista puolista”, hän toteaa. Tyylilajina fusion fiction Tyttö, nainen, toinen on henkilögalleriansa lisäksi ainutlaatuinen romaani myös tyylinsä vuoksi. Teksti nimittäin liikkuu jossain proosan ja runouden välimaastossa, ja siitä puuttuvat lähes kokonaan oikeinkirjoituksen peruspilarit, kuten isot alkukirjaimet ja välimerkit. Pisteen asemesta kirjailija käyttää rivinvaihtoa ilmaisemaan virkkeen rajaa. Ainutlaatuista tyyliä Evaristo itse nimittää fusion fictioniksi. ”Kyllä, keksin sen itse!” kirjailija naurahtaa ja täsmentää: ”Ei pidä unohtaa, että minulla on runoilijataustaa, ja tekstin muoto ei ole kovin kaukana runoudesta. Tiesin heti tätä romaania kirjoittaessani, että haluan käyttää juuri tällaista tyyliä, sillä se teki kirjoittamisen vaivattomaksi. Tyyli myös mahdollisti sen, että pystyin kertomaan niin monen eri naisen tarinan samassa kirjassa.” Teksti todellakin virtaa eteenpäin vaivattomasti henkilöstä toiseen, eikä tarina varsinaisesti tunnu alkavan tai loppuvan mihinkään, minkä tekstin välimerkittömyys mahdollistaa. ”Välimerkkien puuttuminen teki kirjoittamisen todella vapauttavaksi, koska sillä tavalla pääsin eroon joistain englannin kieliopin rajoitteista. Samaan aikaan tällä tavalla kirjoittaminen vaatii paljon kuria ja järjestystä, jottei teksti lähde rönsyilemään minne tahansa”, Evaristo selittää kirjoitusprosessiaan. ”En sano tätä mahtaillakseni, mutta uskon, että keksin tämän tyylin, koska se on ominaista juuri minulle”, kirjailija selittää nauraen. ”En usko, että kukaan muu voisi kirjoittaa juuri tätä kirjaa tällä tavalla. Tähän tyyliin tiivistyy koko minun nelikymmenvuotinen urani kirjailijana.” Kirjojen luettavuus ja saavutettavuus on niin ikään tärkeä asia Evaristolle. Tyttö, nainen, toinen on melkoisen paksu teos, mutta kirjan laajuus tai tekstin vaikeus eivät ole Evaristolle mitään suuren kirjallisuuden itseisarvoja. Kirjailija pikemminkin haluaa, että hänen romaaninsa ovat helppolukuisia. ”Tarkoitukseni ei ole, että romaanejani voisi lukea ainoastaan kokeellisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija. Joskus käy niin, että kirjailijat tai runoilijat kehuskelevat sillä, että heidän kirjojaan on vaikea lukea. Itse taas ajattelen, että kirjat voivat olla helposti luettavia ja silti säilyttää syvyytensä.” Evaristo toivookin, että mahdollisimman suuri yleisö löytäisi hänen teostensa äärelle niiden saavutettavuuden ansiosta. Voisin kuvitella, että Evariston säeromaania muistuttava tyyli sopii lukijalle, jolle teksti muuten tuottaisi pulmia. Bookerin jälkeen Haastattelun lopuksi on pakko kysyä Evariston hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan. Kirjailijalla on pitkä, tuottelias ja uskomattoman monipuolinen ura takanaan. Hän on Booker-palkintonsa oikeutetusti ansainnut ja saanut. Mitä seuraavaksi? Siintääkö kirjailijan mielessä seuraavana kirjallisena etappina se ehkä kaikista tavoitelluin eli Nobelin kirjallisuuspalkinto? ”Vaikka haluaisin voittaa sen, en voisi kertoa sitä sinulle”, kirjailija naurahtaa ja selittää, että manifestointi toimii hänen omalla kohdallaan vain silloin, kun hän ei kerro haaveista julkisesti. ”Minulla kesti 23 vuotta saada Booker-palkinto, enkä kertonut siitä kenellekään!” Ainoa musta nainen, joka on voittanut Nobelin, on Evariston esikuva Toni Morrison. Toteamme haastattelun aikana, että tilausta voisi olla toisellekin. Evaristo ei lopulta suostu paljastamaan minulle aikeitaan. Kuitenkin: aivan kuin olisin näkevinäni kirjailijan silmäkulmassa syttyvän pienen tuikkeen, kun puhumme tulevaisuudesta ja uusista palkinnoista. ”Minulla oli Booker mielessäni, kun kirjoitin romaaniani.” Hänen hahmonsa ovat kaikessa inhimillisyydessään kykeneväisiä niin hyvään kuin pahaankin. Kun haluat tietää lisää Israelin valtio on nähty todisteena Raamatun ja sen ennustusten luotettavuudesta. Tämä on tehnyt uskonnollisesta hyvin poliittista. Hallinnon uudistamista, tieteitä ja taiteita, henkilökohtaisen elämän käänteitä ja joskus häikäilemätöntäkin valtapeliä. Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa jota on kutsuttu myös kartellien luvatuksi maaksi. Demokratian näkökulmasta voi olla hyväkin asia, jos ideologinen polarisaatio kasvaa. Mikä on poliittisen polarisaation tila Suomessa? Kuinka unelmat uudesta, tasaarvoisesta yhteiskunnasta särkyivät ja sokea usko tulevaisuuteen muuttui painajaiseksi. Tieto seksuaalisuudesta on aina yhteiskunnan ja kulttuurin kulloistenkin ihanteiden, odotusten ja arvojen määrittelemää ja rajaamaa. Minna Silver Tutankhamonin salaisuudet Arkeologinen matka muinaiseen Egyptiin Egyptin tunnetuimman faaraon hauta löydettiin lähes koskemattomana vuonna 1922. Löytö avasi oven ennestään tuntemattomaan maailmaan. Hauta ja sieltä löytynyt muumio ovat muinaisen tiedon aarteisto, josta on ammennettu jo sadan vuoden ajan. Uutuuskirja astuu nuoren faaraon elämään ja aikaan arkeologin näkökulmasta. Tilaa uutuuskirjat kauppa.gaudeamus.fi
KAUNOKIRJAT CORMAC McCARTHYN Tie uudisti aikanaan post-apokalyptisten romaanien genreä kuvatessaan eloonjäämiskamppailun raadollisuutta. Ensimmäisessä suomennetussa romaanissaan Asema 11 kanadalaiskirjailija Emily St. John Mandel avaa genrelle jälleen uuden ulottuvuuden: mitä menettäisimme ja säilyttäisimme sivilisaation kadottua ympäriltä. Lopputulos on vaikuttava ja vavahduttava lukukokemus. Asema 11 sijoittuu aikaan ennen ja jälkeen tuhoisan pandemian, ”georgiantaudin”, joka tappaa muutamassa viikossa lähes koko maapallon väestön ja pakottaa eloonjääneet pieniin esiteollisen ajan yhteisöihin. Romaanin keskiössä on kaksi näyttelijää: Arthur, jonka ura ja ihmissuhteet aaltoilevat pandemian kynnykselle asti sekä Kirsten, joka kiertää esiintyjänä pienessä Shakespeare-teatteriseurueessa, joka ylläpitää kulttuuria pari vuosi kymmentä pandemian jälkeen. Heidän tarinansa kuvaavat romahduksen tuomaa muutosta. Toisessa ajassa on liikaa kaikkea ja toisessa pitää yrittää selviytyä pelkillä menneisyyden palasilla. Romaani etenee kuin palapeli, jossa eri henkilöt ja ajankohdat kietoutuvat toisiinsa välähdyksinä historiasta. Entinen paparazzi Jeevan lukitsee itsensä ja veljensä kattohuoneistoon, josta käsin he seuraavat yhteiskunnan romahdusta. Arthurin ex-vaimo Miranda kirjoittaa vapaa-ajallaan intohimoisesti sarjakuvateosta, jonka tarina jää elämään myös tuhon jälkeen. Arthurin ystävä Clark jää pandemian iskiessä jumiin pienelle lentokentälle, johon kasvaa vuosikymmenten mittaan luja yhteisö. Romaanin edetessä henkilöhahmojen tiet risteävät tavoilla, jotka ilmentävät elämän ja kohtaamistemme sattumanvaraisuutta. Hengissä selvinneet eivät ole enää uudessa maailmassa samoja ihmisiä kuin ennen pandemiaa. Mandelin kerronta on vähäeleisen kaunista ja onnistuu pienillä asioilla tuomaan esiin romahduksen arkipäiväisiä vaikutuksia. Esimerkiksi kuvauksessa vuosien kulumisesta eristyksiin jääneellä Severn Cityn lentokentällä, lukija voi melkein aistia ihmisten hämmennyksen, melankolian ja lopulta sopeutumisen uuteen todellisuuteen. Sivilisaation romahduksen käsittely inhimillisten kokemusten kautta tekee Asema 11:sta yhden uskottavimmista kirjallisista dystopiakuvauksista. Samaan aikaan romaani on myös kertomus ihmissuhteista, eikä sitä voi lokeroida perinteiseksi scifi-kirjallisuudeksi. Aleksi Milonoff on onnistunut hienosti välittämään suomennokseen tekstin tyylikkään surumielisen tunnelman. Omalle koronapandemiasta toipuvalle maailmallemme Asema 11 on muistutus siitä, kuinka paljon enemmän pandemian olisi mahdollista hävittää. Mandel on onnistunut kirjoittamaan syvästi humaanin teoksen, joka korostaa ihmiselämän kauneutta. Toisin kuin post-apokalyptisessa kirjallisuudessa yleensä, tuho, väkivalta ja hengissä selviytyminen ovat vain sivuosassa ja tärkeimmiksi teemoiksi nousevat ihmisten väliset yhteydet, menetysten aiheuttama kaipaus sekä lopulta toivon pilkahdukset. Kirjan suljettuaan lukijan mieleen jää kummittelemaan nimenomaan tuhon jälkeisen maailman haikeus ja tunne siitä, kuinka paljon arvokasta meillä tässä maailmassa loppujen lopuksi on. SASKA SUVIKAS Emily St. John Mandel Asema 11 Tammi 2022 Suom. Aleksi Milonoff Kaipuuta maailman raunioilla Runollinen ja kaihoisa dystopia rikkoo genrerajoja ja saa lukijan arvostamaan oman maailmamme pieniä asioita. Bernardine Evaristo Tyttö, nainen, toinen WSOY 2022 Suom. Kaijamari Sivill BERNARDINE EVARISTO on brittiläinen kirjailija, joka teki historiaa vuonna 2019 voittamalla ensimmäisenä mustana naisena arvostetun Booker-palkinnon, joka jaetaan vuosittain ansiokkaalle, alunperin englannin kielellä Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa julkaistulle romaanille. Sen lisäksi että tämä kunnia lankesi kovin myöhään Bookerin 50-vuotisessa historiassa mustan naisen kirjoittaman teoksen osaksi, Evaristo joutui poikkeuksellisesti jakamaan palkinnon kirjallisuusmaailman raskassarjalaisen, kanadalaisen Margaret Atwoodin kanssa – aivan kuin hänen romaaninsa Tyttö, nainen, toinen ei olisi sittenkään täysin kyennyt lunastamaan omaa valokeilaansa. Tuomariston ratkaisua kritisoitiin kovasanaisesti, eikä kohua laimentanut se, että eräs BBC:n televisiojuontaja Bookerista raportoidessaan mainitsi Atwoodin nimeltä, mutta viittasi Evaristoon pelkästään ilmauksella ”eräs toinen kirjailija”. Evariston menestyskirja kertoo kahdentoista mustan brittinaisen tarinat. Naisten joukossa on eri ikäisiä, eri identeeteistä ja eri lähtökohdista ponnistavia hahmoja, joilla on niin ikään monenlaisia seksuaalija sukupuoli-identiteettejä. Teoksen rakennekin on kerroksellinen: Kaikkien naisten elämät joko liittyvät erottamattomasti toisiinsa tai risteävät joissain satunnaisissa yhteyksissä. Ratkaisu mahdollistaa saman henkilön näyttäytymisen aivan eri valossa kertojasta riippuen. Näin on myös romaanin eräänlaisen keskushenkilö Amman kohdalla. Hän on radikaali, epäsovinnaista elämää viettävä lesbo teatteriohjaaja, mutta samalla myös vanhemman roolistaan nauttiva äiti teini-ikäiselle tyttärelleen Yazzille. Rakenne saa lukijan pohtimaan Evaristolle tyypillisiä kysymyksiä identiteetistä. Keitä me olemme toisillemme – ja itsellemme? Emme ihmisinä alkuunkaan samoja, emmekä varsinkaan ajan kuluessa muuttumattomia. Identiteettejäkin on aina monta päällekkäin. Erilainen luokkatausta, koulutus, sosiaaliset suhteet, seksuaalisuus ja etninen tausta vaikuttaa kiistatta kaikkiin, ja usein myös asettelee raja-aitoja ihmisten välille. Kaikkia Evariston naisia yhdistää kuitenkin sama elämänjano ja kaipuu yhteyteen muiden kanssa. Tyttö, nainen, toinen säväyttää myös tyylillään. Aiemmin runoja julkaissut kirjailija juoksuttaa kerrontaa kuin runoteoksessa ikään, ilman välimerkkejä ja rytmityksellä leikitellen. Konservatiivisemmille lukijoille Evariston välimerkitön ja vapaa tyyli voi olla liikaa, mutta hänen tekstinsä vietäväksi pitää yksinkertaisesti antautua. Se kyllä vie mennessään, ja toimii kuin ajatus – soljuu, pulppuaa ja aaltoilee. Siitä kiitos kuuluu myös Kaijamari Sivillin erinomaiselle käännökselle, joka välittää Evariston alkuperäisen tekstin ytimen vaivatta, mikä ei liene ollut alkuunkaan helppo tehtävä. Toukokuisessa Helsinki Lit -haastattelussaan Evaristo kertoi, että halusi teokseensa mahdollisimman moniäänisen hahmogallerian laajentaakseen käsitystä siitä, millaista mustan naisen elämä Britanniassa voi olla. Maailmassa, jossa jopa Bookerilla palkittu huikea kirjailija joutuu taistelemaan kynsin ja hampain ansaitsemastaan huomiosta ja jätetään tällä tavoin ”toiseksi”, on perustellusti tarvetta kapeakatseisten mielikuvien ravistelulle. EMILIA MIETTINEN S ar ah S ha tz K8 DIPLO KIRJALLISUUS 5 • 2022
KIKUKO TSUMURAN raikas uutuus kertoo yllätyksellisen tarinan 36-vuotiaasta naisesta, joka etsii itselleen uutta työpaikkaa. Nainen on uupunut aikaisemmassa työssään, ja hänen tavoitteenaan on nyt löytää mahdollisimman helppo ja vaivaton toimenkuva. Esimerkkeinä ihanteellisesta työstä hän pohtii sähkölinjalla sirkuttavien varpusten laskemista tai ihonhoitotuotteissa käytettävän kollageenin uuttamisprosessin täyspäiväistä valvomista. Unelmatyön etsintä johdattaa teoksen päähenkilön mitä moninaisimpiin työtehtäviin. Työnkuvat vaihtelevat valvontakameranauhojen tarkistamisesta aina ikkunajulisteiden vaihtamiseen. Uudessa työpaikassa aloittaminen tarkoittaa kuitenkin muutakin kuin varsinaisen työn tekemistä. Uusi työ tuo mukanaan myös uuden fyysisen ja sosiaalisen ympäristön kaikkine vaatimuksineen ja rutiineineen. Suurimmat pohdinnat syntyvätkin orastavista ihmissuhteista ja kohtaamisista, joiden kautta päähenkilö oppii paljon omasta itsestään. Yksinkertaisten työtehtävien kuvaaminen ei suinkaan tarkoita ikävystyttävää lukukokemusta, sillä teoksen kunnianhimoinen päähenkilö löytää pitkästyttävimmästäkin työstä jotain mielenkiintoista ja tavoittelemisen arvoista. Hän ei juurikaan vietä vapaa-aikaa, vaan elää ja hengittää työntekoa joka solullaan, ja uppoutuu työtehtäviinsä niin kovasti, että tahti on Kikuko Tsumura Unelma helposta työstä Into 2022 Suom. Raisa Porrasmaa paikoin jopa hengästyttävä. Päähenkilön työntekoa kohtaan kokema mielenkiinto tarttuu Tsumuran ilmaisuvoimaisen ja värikkään kerronnan kautta myös lukijaan. Teos onnistuu paketoimaan haastavan ja monisyisen aiheen kepeään muotoon, johon hyvin erilaisista taustoista tulevat lukijat voivat samaistua. Ristiriita passiivisen työn tekemisen ja päähenkilön vilkkaasti etenevän ajatuksenkulun välillä saa aikaan surrealistisen, koomisessa epätasapainossa keikkuvan kokonaisuuden, jota siivittää älykäs ja utuinen huumori. Tsumuran maailmassa kaikkein tavanomaisimmaltakin vaikuttava työympäristö voi totisesti yllättää, sillä päähenkilön loputon uteliaisuus johdattaa hänet kerta toisensa jälkeen merkillisten ja salaperäisten sattumusten äärelle. Kaikessa hyväntuulisuudessaan ja kepeydessään Tsumuran teos herättää myös paljon kysymyksiä ja jättää lukijan pohtimaan yksilön suhdetta työntekoon ja työkulttuuriin. Yksi merkittävä opetus on se, että kaikki työ on tärkeää: jopa yksinkertaiselta kuulostava työ voi vaikuttaa peruuttamattomasti paitsi tekijänsä, myös ympäröivän yhteisön elämään ja tulevaisuuteen. Päähenkilön tavoin lukija saattaa yllättyä siitä, miten monipuolisia kuvaillut työtehtävät ovat, ja miten paljon erilaisia valmiuksia ja taitoja ne tekijältään vaativat. Unelma helposta työstä on tarkkanäköinen puheenvuoro 2000-luvun työelämästä. Romaani ottaa kantaa yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin yksilön tehokkuudesta sekä työn tavoitteellisuudesta ja tuloskeskeisyydestä. Teoksen päähenkilö yrittää heittää nämä odotukset romukoppaan ja tavoitella niiden sijaan helppoutta, mutta riittääkö helppo työ lopulta tarjoamaan vastauksia hänen kysymyksiinsä? Ehkä toisinaan on syytä olla juuttumatta työnkuvan herättämiin ennakkoluuloihin ja olla avoin ympärillä tarjoutuville mahdollisuuksille – kuten Tsumuran teos osoittaa, työ voi olla niin paljon muutakin. HANNA VAINIONPÄÄ Tove Ditlevsen Aikuisuus S&S 2022 Suom. Katriina Huttunen TOVE DITLEVSENIN omaelämäkerrallinen Kööpenhaminatrilogia tulee päätökseen sarjan ehdottomasti hienoimmassa ja surullisimmassa osassa Aikuisuus. Romaanin Tove on vihdoin saavuttanut aikuisuuden sekä mainetta kirjailijana ja alkaa pikkuhiljaa myös siirtyä työväenluokasta kohti boheemeja kulttuuripiirejä. Kirjan taustalla häilyvät myös toinen maailmansota ja Tanskan saksalaismiehitys, jotka kuitenkin jäävät sivuosaan Toven elämän kolme suuren rakkauden – miesten, työn ja lääkkeiden – hallitessa. Tove on romaanin alussa mennyt asemansa turvatakseen naimisiin kulttuurimies Viggo F:n kanssa, mutta rakkaudeton avioliitto ei ole Tovelle mikään unelmien täyttymys. Tove eroaa, löytää uuden kumppanin, saa lapsen ja tulee tahtomattaan uudelleen raskaaksi. Järjestyksessään kolmas aviomies tutustuttaa Toven tuhoisiin kipulääkkeisiin. Tovesta tulee narkomaani loppuelämäkseen, mutta saavuttaa kuitenkin aseman itsenäisenä naisena työnsä kautta. Romaanin alkuperäinen, tanskankielinen nimi Gift on monitulkintainen. Se nimittäin merkitsee sekä avioliittoa että myrkkyä. Kumpikin merkitys sopii romaanin hyvin, sillä trilogian viimeinen osa kuvaa raadollisella tavalla sekä Toven monia avioliittoja että kipulääkeaddiktiota. Toisaalta pelkkä lääkeriippuvuus ei ole Tovelle myrkkyä, vaan niin ovat myös hänen suhteensa miehiin. Kirja kuvaa kaikin puolin tuhoisaa riippuvuutta, joka lävistää Toven jokaisen elämänalueen. Lääkkeitäkin voimakkaampi riippuvuus Tovella on kuitenkin kirjoittamiseen ja hän kuvaa rehellisesti ja itseään säästämättä kuinka työ menee myös perhe-elämän ja lapsien edelle. Harmillisesti teoksen alkuperäinen nimi ei ole kääntynyt kovin osuvasti suomeksi, vaikka onkin linjassa kahden aikaisemman osan kanssa. Gift-nimen monimerkityksellisyys on tippunut pois, ja aikuisuus käsittää kirjassa Toven elämästä vain ajan parikymppisestä noin kolmekymppiseksi. Ditlevsen kuvaa lakonisen tarkasti ja kaunistelematta lääkeriippuvuutta, laittomia abortteja ja tuhoisia suhteita. Ei ihme, että juuri tätä romaania pidetään hänen tuotantonsa pääteoksena. Ditlevsenin kerronta on varmaa, vahvaa ja ehdottoman rehellistä ilman suurempaa sentimentaalisuutta, juuri siksi teos tuntuu edelleen tuoreelta ja ajankohtaiselta – todelliselta modernilta klassikolta. ESSI RÖTKÖNEN Alba de Céspedes Kielletty päiväkirja Otava, 2022 Suom. Anna Louhivuori (1956) ALBA DE CÉSPEDESIN Kielletty päiväkirja julkaistiin alun perin 1950-luvulla sekä alkukielellä että suomeksi. Suomennos julkaistiin tänä vuonna uusintapainoksena sekä eja äänikirjana. Romaanin päähenkilö Valeria on 43-vuotias nainen, joka alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Sen myötä hän tulee tietoiseksi ajatuksistaan ja toiveistaan eri tavalla kuin koskaan ennen, mutta juuri se tuntuu kielletyltä ja vaaralliselta. Kielletty päiväkirja pohtii naisen roolin ahtautta. Valerialla on kaksi aikuista lasta, ja jossain vaiheessa äitiydestä on tullut ainut hänelle sallittu rooli. Jopa hänen aviomiehensä nimittää häntä äidiksi. Vastikään päättynyt toinen maailmansota on muuttanut sukupuolirooleja radikaalisti: Valerian äiti ei ole koskaan käynyt töissä, Valeria itse on töissä vain taloudellisten olosuhteiden pakosta, kun taas hänen tyttärensä hakeutuu töihin vapaaehtoisesti ja nauttii työstään (asia, jota Valeria ei voi myöntää kuin päiväkirjalleen). Kirjan ehdottomiin ansioihin lukeutuu taidokas psykologinen kuvaus, joka päiväkirjamuodosta huolimatta näyttää Valerian ajatukset kriittisessä valossa esimerkiksi keskenään ristiriitaisin päiväkirjamerkinnöin kuten: ”Minusta tuntuu, että naisen täytyisi aina kuulua jollekulle ollakseen onnellinen” ja: ”Sanoin [tyttärelleni], että avioliitto voi kylläkin vapauttaa hänet [äidin arvovallasta], mutta että se tuo tilalle uuden, joka ei suinkaan ole sitä kevyempi.” Tarkkanäköinen mutta selityksiä kaihtava henkilökuvaus muistuttavat Virginia Woolfia ja Charlotte Perkins Gilmania, kuten myös de Céspedesin proosan samaan aikaan pidäkkeellinen ja kuumeinen tyyli. Tarkkanäköisyydestä huolimatta kirjan feminismi on kuitenkin oman aikansa feminismiä. Se on valkoista feminismiä, jossa päähenkilöllä on työpaikka, neljän huoneen asunto Roomassa ja haave Venetsian-matkasta. Kaiken kaikkiaan Kielletty päiväkirja on uudelleen julkaisemisen arvoinen. Romaanin edetessä Valeria alkaa suhtautua päiväkirjan piilottelemiseen lähes pakkomielteisesti. Kielletystä päiväkirjasta tulee symboli sille, ettei naiselle ole sallittua olla itsenäisesti ajatteleva olento. Lisäksi päiväkirjamuoto herättää miettimään, olemmeko kaikki lopulta toisillemme ja jopa itsellemme vieraita. Vaikka sukupuolten tasa-arvo joskus saavutettaisiinkin, tuo kysymys ei vanhene koskaan. ROOSA SALOHEIMO Päähenkilön loputon uteliaisuus johdattaa hänet kerta toisensa jälkeen merkillisten ja salaperäisten sattumusten äärelle. 5 • 2022 DIPLO KIRJALLISUUS K9
KIRJANTEKIJÄT Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle Helsinkiläinen Fiona ’El?ne on tuottaja ja kirjoittaja, Ruskeat Tytöt Median toiminnanjohtaja sekä vääjäämättä keskiluokkaistuva lähiömutsi. Hänen esikoisromaaninsa Tulit luokseni kutsumatta käsittelee 2020-luvun nuoren ruskean äidin elämää tarkkanäköisesti mustalla huumorilla höystettynä. tilta, köyhiltä ja tai muilla tavoin marginalisoiduilta ihmisiltä samanlaista käytöstä ei kuitenkaan suvaita, eikä sitä varsinkaan juhlisteta. Tästä johtuen myöskään ihmiset, jotka tarvitsisivat apua, eivät sitä yleensä saa stigmojen ja vääristyneiden mielikuvien takia. Uskon, että narratiivin muuttaminen ja erilaisten tarinoiden näkyväksi tekeminen on avainasemassa tämänkin rakenteen purkamisessa. Kauanko työstit esikoisromaaniasi? Tiedostaen kohti koherenttia käsismuotoa noin kaksi vuotta. Ensimmäiset tekstit ovat kuitenkin syntyneet jo vuonna 2018 osana RT LIT Akatemian luovan kirjoittamisen kurssia, joten kaiken kaikkiaan olen kirjoittanut esikoisromaaniani noin neljä vuotta. Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista? Olen oppinut luottamaan intuitiooni. Työ itsensä kanssa ei tietenkään koskaan lopu, mutta olen ehdottomasti saanut enemmän varmuutta ja validaatiota omalle äänelleni. Olen myös oppinut, että fiktio antaa todellisuudelle tilaa kasvaa tarinaksi. Olen oppinut, että minulle on paljon mielekkäämpää kirjoittaa fiktiota kuin yrittää dokumentoida todellisuutta jostain korkeintaan näennäisesti neutraalista näkökulmasta. Mihin sijoittaisit itsesi kirjallisuuden kentällä? Missä ikinä on parhaimmat bileet. Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin? Kenen tahansa, joka voi saada jotain samaistumispintaa tai pohdittavaa tarinasta. Toivon tietenkin, että ihmiset, jotka ovat yhteiskunnassa positioitu samankaltaisesti kuin kirjani hahmot, löytäisivät sieltä jotain itselleen merkittävää. Mutta jo tässä vaiheessa olen yllättynyt monia kertoja siitä, kuinka monenlaiset ihmiset ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet saaneensa jotain kirjasta. On ollut humbling kokemus kuulla, että joku joka ei yleensä lue kirjoja tai joku, joka ei tunnista kaikkia kuvailemiani todellisuuksia henkilökohtaisella tasolla, on nähnyt vaivaa hankkiakseen kirjan, lukenut sen ja löytänyt sieltä jotain inhimillisellä tasolla samaistuttavaa tai aikansa arvoista. Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa romaania varten? Päässäni on loputon määrä outoja ajatuksia, jotka vain odottavat päästä ulos. Se missä muodossa ne lopulta purkautuvat on minulle itsellenikin mysteeri, mutta olen oppinut romaaninkirjoitusprosessista paljon asioita, joita haluan hyödyntää jatkossa. Joten kyllä, I guess you could say, I’m planning the next one. Ketä nykykirjailijaa arvostat? Moniakin, mutta mainittakoon hyvä ystäväni ja mentorini Koko Hubara, joka on määrittänyt uudelleen suomalaista kulttuurikenttää ja mahdollisuuksia, joita BIPOC-suomalaiset (BIPOC eli black, indigenous and people of colour) saavat sekä antanut kokonaiselle sukupolvelle sanoja ja tilaa käsitellä omia kokemuksiaan. Ilman hänen työtään ja taitojaan kirjoittajana, ei esikoisromaaniani todennäköisesti olisi. Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen? Henry N. Beardin ja Douglas C. Kenneyn Loru Sorbusten Herrasta. Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa! Luin hiljattain Silja Liukkosen Vippi-ihmisiä, joka oli epäilemättä yksi hienoimpia (suomalaisia) kirjoja, joita olen koskaan lukenut. Iso suositus! Miksi kirjoitat? Kirjoittaminen on usein ollut ainoa saavutettava tapa ilmaista itseäni maailmassa, joka hyötyy hiljaisuudestani. Kirjoittamalla olen voinut purkaa turhautumista, käsitellä tunteita ja tehdä vastarintaa syvältä oman huoneen turvasta jo lapsena. Sanoissa on voimaa. Ne muokkaavat todellisuuksia, antavat merkityksiä, luovat mielikuvia ja parhaimmillaan voimaannuttavat sekä kirjoittajaa että lukijaa. Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta? En ole missään vaiheessa prosessia joutunut erikseen miettimään, mistä aiheesta kertoisin tarinan. Tarinat ja todellisuudet, joita kirjassani kuvaan, ovat sellasia, jotka tiedän ja jotka ovat minulle tuttuja. Jos kuitenkin otan askeleen taaemmas ja mietin analyyttisesti sitä, miksi koen esimerkiksi äitiyden ja päihteidenkäytön, moniongelmaisuuden ja mielenterveyden, yksinhuoltajuuden ja luokkaerojen kysymykset tärkeäksi ja miksi käsittelen niitä myös muussa työssäni, niin sen takia, että ne ovat suomalaisessa kulttuurissa edelleen tabuja. Se vähäinen keskustelu, mitä aiheiden ympäriltä on, käydään yleensä itse elettyjen kokemusten ulkopuolelta ja keskustelun sävy on äärettömän yksipuoleista ja dehumanisoivaa. Minua kiinnostavat kysymykset sopimattomuudesta ja toisaalta siitä, miten soveliaisuus on ennen kaikkea etuoikeuskysymys. Siinä missä keskiluokkaiset valkoiset miehet ovat sementoineet asemansa suomalaisessa kulttuurissa päihteitä käyttämällä ja siitä kirjottamalla, muilta sukupuolilta, saatikka äideiltä, ruskeilta ja musFiona 'El?ne Tulit luokseni kutsumatta Otava 2022 FIONA 'ELO –NEN esikoisromaanin päähenkilö Ona on nuori, Helsingissä asuva parivuotiaan lapsen yksinhuoltaja, joka tykkää välillä juhlia ja sekoittaa päänsä niin laillisilla kuin laittomilla aineilla. Töiden ja arjen pyörittäminen on stressaavaa ja Onalla on jatkuvasti pinna kireällä. Samaan aikaan takaraivossa kummittelee jatkuva pelko entiseen kumppaniin, Danieliin, törmäämisestä. Takaumien kautta lukijalle avautuu, miten ihanasta rakastumisen pisteestä on päädytty nykytilanteeseen. Tulit luokseni kutsumatta kertoo väkevästi nuoruuden vapaudesta, rakastumisen tunteesta ja toisen ihmisen syvästä kohtaamisesta. Samalla se onnistuu kuvaamaan nykypäivän köyhyyttä, päihdekoukkua ja näiden aiheuttamia ongelmia hyvin terävästi ja läheltä katsottuna. Tärkeä teema 'El?nen kirjassa on ihonväriin liittyvä ulkopuolisuuden kokemus. Ruskeat Tytöt Median ja RT LIT Akatemian toiminnanjohtajana työskentelevällä kirjailijalla on perspektiiviä aiheeseen. Akatemia on ruskeille suunnattu mediaja kirjoittajakoulu, jonka 'El?ne on itsekin käynyt. Ona on ruskea nainen, joka joutuu arjessaan kokemaan jatkuvaa ulkopuolisuutta. Usein pahaa tarkoittamattomat ihmiset aiheuttavat käytöksellään sen, ettei häntä nähdä yhtä lailla suomalaisena ja siten yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Milloin hänelle puhutaan englanniksi suomen sijaan tai kehutaan ilahtuneesti, kuinka lapsella ei ole minkäänlaista aksenttia. Vaikka käsiteltävät teemat ovat paikoin synkkiä, kerronnassa on mukana silti ripaus keveyttä ja huumoria. Ja on tarinassa myös paljon toivoa ja rakkauttakin. Tulit luokseni kutsumatta on tasapainoinen esikoisromaani, jota on vaikea laskea kädestä. 'El?ne kuvaa kauniisti raskauden alkuvaiheita ja unelmia äitiydestä ja isyydestä – sekä yhteisten unel mien hajoamista ja uudenlaiseen elämään asettumista. Siitä huolimatta, että romaani on varsin lyhyt, siinä on lopulta paljon makusteltavaa. Se onnistuu haastamaan keskiluokkaisen kuvan yhteiskunnasta ja tuo esiin ajankohtaisen näkymän moninaiseen Suomeen, jossa luokkaerot ja erilaiset perhemuodot ovat todellisuutta. ANTTI KURKO Jo nn e R äs än en K10 DIPLO KIRJALLISUUS 5 • 2022
A le ks i P ou ta ne n Kahdeksan kysymystä kääntäjälle Kuinka ryhdyit kääntäjäksi? Oivalsin yliopiston käännöskursseilla, miten kiinnostavaa kääntäminen on. Kääntäessä pääsen toteuttamaan sitä mikä minua kielessä ja kirjallisuudessa kiehtoo. Mikä tekee hyvän kääntäjän? Pitää lukea paljon. Ja sitten vielä lisää. Myös lähtökielellään, mutta ennen kaikKaijamari Sivill on moninkertaisesti palkittu kääntäjä sekä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton hallituksen entinen puheenjohtaja. Sivill on urallaan suomentanut lukuisien merkittävien kirjailijoiden kuten Toni Morrisonin ja Cormac McCarthyn teoksia, ja tänä vuonna hänen kääntämänään on ilmestynyt muun muassa Audrey Lorden ja Bernardine Evariston tuotantoa. kea suomeksi. Kääntäjällä jos kenellä pitää olla vankka ja monipuolinen suomen kielen eri rekisterien taito, jotta hän saa välitettyä taitavien vieraskielisten sanankäyttäjien tekstin luontevaksi suomeksi. Onko kääntäjän työ on muuttunut urasi aikana? Eipä juuri. Työn ydin, jonka en usko tulevaisuudessakaan muuttuvan, on lukeminen ja kirjoittaminen. Lukiessa pitää ymmärtää, mitä kirjailija haluaa sanoa ja miksi hän haluaa sanoa sen juuri näin. Kirjan sisällön lisäksi suomennokseen on välitettävä sen tyyli ja tunnelma, joten käännöstä tehdessäni keskityn hakemaan tekstin ajatusten sävyjä ja poljentoa suomen lauserakenteilla ja sanoilla. Kirjoitan kirjan kokonaan uudestaan, mutta kirjailijan äänen täytyy kuulua vahvana kielen vaihtamisesta huolimatta. Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi? Cormac McCarthyn romaani Veren ääriin (WSOY, 2012). Se on rankka, raaka ja runollinen teos, jota työstäessä joutui panemaan peliin sekä englanninettä suomentaitonsa pohjia myöten. Se oli vaikea ja se oli ihana ja siitä tuli erityisen henkilökohtainen, sillä käytän suomennoksen repliikeissä muun muassa kotiseutuni murretta. Miltä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi? Suomessa käännöskirjallisuudella on perinteisesti ollut vahva asema ja meillä on taitavia kääntäjiä myös ”eksoottisemmista” kielistä kuten vaikka turkista, puolasta, japanista, espanjasta ja kiinasta. Toivon että ovet maailmalle pysyisivät auki ja laadukasta suomennettua maailmankirjallisuutta julkaistaisiin edelleen monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Puolustan myös englannista suomentamisen merkitystä, sillä vaikka suomalaiset ovat kielitaitoista väkeä, omalla kielellä lukeminen useimmiten syventää lukukokemusta huomattavasti. Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle? Kannatan moninaista ja moniarvoista kirjallisuuskenttää, johon mahtuu myös rosoisuutta ja tietynlaista keskeneräisyyttä, lupaavia alkuja. Tarinoita joiden kautta pääsee erilaisten ihmisten pään sisälle. Kieli-ihmisenä minua kiinnostaisivat tällä hetkellä suomea toisena kielenään puhuvien, esimerkiksi maahanmuuttajien, tekstit. Millaista suomen kieltä muotoutuu Suomeen asumaan vakiintuneissa, alkujaan vieraskielisissä yhteisöissä? Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten? Luen enimmäkseen proosaa ja innostun usein teoksista, jotka tavalla tai toisella vähän koettelevat kaikkein perinteisintä romaanimuotoa ja -kerrontaa. Kehu jotain kollegan aikaansaannosta! Raija Rintamäen suomennos Hannele Taivassalon romaanista In Transit (Teos, 2016) on jäänyt mieleen vaikuttavana. Vahvasti omaääninen romaani elää enemmänkin kielestä kuin juonesta, ja Raija ottaa tekstin varmaotteisesti haltuunsa. Suomennos hengittää vaivattomasti ja kieli tavoittaa lukijan monella tasolla. Teatterin politiikkaa & politiikan teatteria Tuomas Rantasen teatteripodcastin uusi jakso joka maanantai! Kuuntele Spotifysta, podcastpalveluista tai osoitteesta voima.fi/audio. Katriina Järvinen Ruben Stiller — Siltä väliltä Monitasoinen henkilökuva miehestä mikrofonin takaa. UUTUUS! 5 • 2022 DIPLO KIRJALLISUUS K11
L apsena olin lukija. Luin joka ilta ennen nukkumaanmenoa, ja vietin hyvien kirjojen kanssa vuorokausia, jolloin lukemisen välissä vain nukuin ja kävin koulussa. Silti olin 22 ikävuoteen mennessä lukenut vain yhden käden sormilla laskettavan määrän kirjoja, joita ei ollut kirjoittanut valkoinen kirjailija. Kasvoin valkoisten kirjailijoiden kirjoittamien valkoisten hahmojen ja tarinoiden keskellä. Yritin parhaani mukaan nähdä itseni näissä hahmoissa ja löysinkin monista tarttumapintaa, kunhan tarpeeksi kovasti yritin. Toisinaan luin tarinoita kuin tapahtumia ulkoapäin seuraten, mutta useammin olin lukiessani se valkoinen tyttö, jolla oli maantienväriset hiukset. En huomannut ristiriitaa itseni ja hahmojen välillä, joihin samaistuin. Valkoisuus oli normi kaikissa maailmoissa, joita kulutin ja joissa elin. Minä olin aina poikkeus, enkä siksi ymmärtänyt etsiä itseäni muualta. Aikuistuessani luin huomattavasti vähemmän kaunokirjallisuutta. Kuilu minun ja lukemieni hahmojen välillä alkoi tuntua epämiellyttävältä ja työntää minua pois kirjallisuuden ääreltä. Silloin, kun satuin löytämään kirjallisuudesta mustia tai ruskeita hahmoja, ne olivat stereotypioiksi typistyneitä sivurooleja tai sitten tarina oli traaginen, ja hahmot uhreja ja kärsijöitä. Opiskeluaikanani minua vetivät puoleensa tietokirjat ja esseet, ja juuri esseiden kautta löysin ensimmäistä kertaa kaipaamaani representaatiota kirjallisuudesta. Kun Koko Hubara julkaisi teoksen Ruskeat tytöt, muistan lukeneeni sitä kyyneleet silmissä. Tämä kirja on kirjoitettu minulle. Minä olen tässä, käsissäni kansien välissä, tekstissä. ”Unelmiini sisältyy polttavaa yksinäisyyttä ja eksyksissa olemista, painajaisiini taas kietoutuu kirkkaita rakkauden hetkiä ja itsestäänselvä koti, jonka ovi on aina auki. Kummallakaan ei ole alkua eikä loppua. Koska ne ovat minä. Ruskea Tyttö. Ja jos vain sallit, me, Ruskeat Tytöt.” (Ruskeat Tytöt, Koko Hubara, Like 2017) ”Hänen tumma ihonsa hehkui niin kuin aurinko” – Representaation etsimistä valkoisen kaanonin keskeltä TEKSTI: ARACELIS CORREA Roxane Gay W ik im ed ia C om m on s Valkoisuus oli normi kaikissa maailmoissa, joita kulutin ja joissa elin. Minä olin aina poikkeus. ESSEE K12 DIPLO KIRJALLISUUS 5 • 2022
Luin Roxane Gayn esseekokoelman Bad Feminist, ja siitä innostuneena tartuin myös hänen novellikokoelmaansa Ayitiin, jonka olen lukenut jo kahdesti. Molemmilla kerroilla se on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Lukemani teokset laukaisivat kaipuun representaatiolle, jonka osasin nyt sanoittaa. Kesti kuitenkin vielä useampi vuosi ennen kuin ymmärsin, että voisin aktiivisesti etsimällä todella löytää tätä representaatiota. Kesällä 2020 tästä kaipuusta syntyi paremman representaation lisäämiseen keskittyvä hanke POC-luku piiri (POC eli people of colour), jonka perustin yhdessä Téri Zambranon kanssa. ON VAIKEA SANOA näin jälkeenpäin, miltä tuntui elää ilman representaatiota. Se ei ollut mikään varsinaisesti olemassa oleva asia, vaan nimenomaan puute tai puutos. Se, että itseään ei nähnyt kirjallisuudessa tai ympärillään, nakersi pientä aukkoa sisälleni, jonka vaikutuksen huomasin kovana ja voimakkaana etenkin siinä vaiheessa, kun POC-lukupiiri-hankkeen myötä aloin löytää itseni näköisiä ja kaltaisia hahmoja kirjoista. Ensimmäinen kokonainen romaani, jonka luin POC-lukupiirin myötä, oli Tomi Adeyemin nuorille aikuisille suunnattu fantasiaromaani Veren ja luun lapset. Teos oli hyvä ja tarina valloittava — tai ainakin keskinkertainen — sillä uskon, että arviooni vaikutti voimakkaasti se, että jokainen kirjan hahmo oli musta. Luin hahmojen kuvauksia leveä hymy huulillani. Tekstissä olisi voitu kuvata minua ja piirteitäni, kulttuuriani ja kokemuksiani. Minun tarinoitani ja mahdollisuuksiani. Koin uudenlaista samaistumista, jota en ollut kokenut koskaan ennen. ”Hänen tumma ihonsa hehkui niin kuin aurinko, ja hänen hymynsä herätti Baban eloon. Muistan hänen pörröiset säkkärät hiuksensa, kesyttömän kruunun joka tuntui elävän omaa elämäänsä.” (Veren ja luun lapset, Tomi Adeyemi, Otava 2019, suom. Outi Järvinen) POC-lukupiiri-hankkeen aikana ja sen ympärillä olen keskustellut paljon muiden mustien ja ruskeiden lukijoiden kanssa siitä, miltä on tuntunut elää ilman representaatiota. Nämä keskustelut ovat auttaneet validoimaan omia kokemuksiani ja luomaan jonkinlaista kokonaiskuvaa tuntemuksista, joita representaation puutteellisuuteen liittyy. Laajemmassa keskustelussa aiheesta puhutaan silti liian vähän ja esimerkiksi tutkittua tietoa aiheesta en ole onnistunut löytämään. W ik im ed ia C om m on s Kun Koko Hubara julkaisi teoksen Ruskeat tytöt, muistan lukeneeni sitä kyyneleet silmissä. Kun nuorena jää täysin selittämättä ilman representaatiota, alkaa helposti ajatella, että itsensä näköisiä ihmisiä ei ole olemassa esimerkiksi oman perhepiirin tai aikakauden ulkopuolella. Omaa identiteettiä on vaikea ymmärtää ja oma ulkonäkö voi tuntua väärältä ja vaihtoehdottomalta, etenkin jos sattuu asumaan vaikka Suomessa, hyvin valkoisessa ympäristössä. VAIKKA REPRESENTAATIO onkin surkeaa, me emme ole neuvottomia. Me pyrimme paikkaamaan ongelmaa parhaaksi kokemillamme tavoilla – sellaisilla, joita eri ikäisinä keksimme. Minä etsin nuorena lukijana samaistumispintaa hahmojen muista piirteistä ja ominaisuuksista. Kuten aikaisemmin mainitsin, samaistuin valkoisiin päähenkilöihin, joista etsin jotakin muuta yhteyttä. Yhdistävä ominaisuus saattoi olla sukupuoli, jokin luonteenpiirre tai elämäntilanne. Olen kuitenkin usein pohtinut sitä, mitä pelkästään itsestä erilaisiin ihmisiin samaistuminen tekee nuorelle. Onko se terveellistä? Itsensä osia, jotka ovat "erilaisia" ja joita ei näe hyvin representoituina, alkaa helposti hylkiä. Kun ei näe afrohiuksia yhdelläkään kirjojen sankareista, miksi olisin ylpeä hiuksistani? Samoin, jos ainoa tilanne, jossa voi nähdä mustuutta ja ruskeutta, on uhrin ja kärsijän roolissa, on ymmärrettävää, että itsensä haluaa etäännyttää kaikesta siitä. Kuka haluaisi samaistua kärsimykseen ja ainaiseen uhrin rooliin? Uskon, että pääosin valkoisessa yhteiskunnassa moni asia vaikuttaa siihen, että sisäistetyn rasismin kautta alkaa hylkiä osia itsestään. Näen, että representaation puutteella voi kuitenkin olla siihen iso vaikutus. Sillä oli ainakin minulle. Kun näin ympäristössäni kirjojen sankareilta näyttäviä valkoisia nuoria, samaistuin heihin ja pyrin assimiloitumaan ympäristööni. Minähän olin myös kirjojen valkoinen sankari ja halusin saada muilta kaltaisiltani hyväksynnän, jotta voisin oikeasti kokea kuuluvani joukkoon. Onneksi tämä vaihe on jo jäänyt taakseni. Siinä, missä minä sivuutin lukiessani osan itsestäni, osa nuorista lukijoista taas on sivuuttanut lukemiensa hahmojen ulkonäön kuvailut. Moni on kertonut kuvittelevansa hahmot ulkonäkökuvauksista huolimatta automaattisesti itsensä kaltaisiksi ja näköisiksi. Jos olen täysin rehellinen, olen hieman kateellinen näille ihmisille. Minä olin niin tottunut lukemaan valkoisista hahmoista, että kun aloin lukemaan mustien ja ruskeiden kirjailijoiden tarinoita mustista ja ruskeista hahmoista, minun oli aluksi vaikea kuvitella heitä päässäni muiksi kuin valkoisiksi. Molemmat tavat pyrkiä samaistumaan lukemaansa viittaavat kuitenkin siihen, että todellisuutta ei ole voinut kohdata sellaisena kuin se on. Siitä on täytynyt sivuuttaa jokin osa, jotta itsensä on saanut sovitettua siihen. NYKYÄÄN NUORET viettävät paljon aikaa netissä, jossa itselle hyödyllistä representaatiota on helpompi löytää, ja kuluttavat monenlaista sisältöä, jota ei ollut olemassa silloin, kun minä olin lapsi tai nuori. Vaikka nykyään monilta alustoilta somessa ja sarjoissa on helpompi löytää parempaa representaatiota riippumatta siitä, miltä näytät ja missä asut, samaa ei voi sanoa kirjallisuuden kohdalta. Miksi kirjallisuus tulee representaatiossa niin paljon jäljessä? Kenellä on tästä vastuu? Osana POC-lukupiiri-hanketta käymme Térin kanssa vuosittain läpi suomalaisten kustantamoiden uudet kirjakatalogit, joita julkaistaan vähintään kahdesti vuodessa. Katalogeista napsimme tulossa olevat POC-kirjailijoiden teokset ja nostamme ne Instagramissa muidenkin ihailtaviksi. Tätä työtä tehdessä olemme huomanneet selkeästi, että toiset kustantamot julkaisevat mustilta ja ruskeilta kirjailijoilta suhteessa selvästi enemmän kirjallisuutta kuin toiset. Representaation puutteen taustalla on aina rakenteellinen rasismi, eikä yksilöiden ja yksittäisten toimijoiden päälle voi sysätä liikaa syytä kokonaisesta järjestelmästä. Silti vastuuta muutoksesta voimme ottaa me kaikki. Mielestäni kustantamoilla on tässä suuri vastuu. On ehkä helppoa julkaista niitä tuttujen valkoisten kirjailijoiden turvallisia kirjoja, mutta mikään ei muutu, jos emme kaikki joskus poistu mukavuusalueeltamme ja tee aktiivisesti töitä niiden asioiden eteen, joita pidämme tärkeinä. Myös kasvattajilla on representaation osalta suuri vastuu. Mitä kirjoja luetaan kouluissa ja kotona? Minkälaisia hahmoja lapset ja nuoret näkevät kirjojen kansissa ja niiden sivuilla? Parempaan representaatioon vaikuttavat myös mustia ja ruskeita kirjailijoita tukeva toiminta, kuten RT Lit Akatemian ruskeille kirjoittajille tarjoamat kurssit ja tuki. Myös kirjastot toimivat usein moninaisuutta edistäen. Toivon, että muun muassa nämä asiat johtavat pikkuhiljaa siihen, että jonain päivänä yksikään musta tai ruskea lukija ei samaistu enää asioihin, joista minä kerron tässä esseessä. Kirjoittaja on toinen POC-lukupiirin perustajista. Mitä kirjoja luetaan kouluissa ja kotona? Minkälaisia hahmoja lapset ja nuoret näkevät kirjojen kansissa ja niiden sivuilla? Tomi Adeyemi 5 • 2022 DIPLO KIRJALLISUUS K13
PARASTA SUOMENKIELISTÄ KIRJALLISUUTTA. Teoksen kirjat löydät Helsingin kirjamessuilla osastolta 6C70. EVVK Erkki Vuokilan vuosikirja 2023 Yli 100 sivua takuuvarmaa sanallista ajanvietettä tunnetulta ja tunnustetulta ristikkokonkarilta. Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia David Graeber ja David Wengrow Kansainväliseksi hitiksi noussut Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia järisyttää käsityksiämme ihmiskunnan kehityksestä. Liekinkantajat Ulla-Lena Lundberg Rakastetun kirjailijan uutuus. Liekinkantajat-romaanin keskiössä ovat Lundbergille tyypillisesti ihmiset ja heidän arkensa – vaikka välillä maailma ympärillä järkkyy. Onko brexit totuus Suomesta? Tommi Uschanov Ensimmäinen Suomessa kirjoitettu kirjan mittainen analyysi brexitistä. Minun oopperani Epätäydellinen historia Minna Lindgren Aikansa radiossa paasattuaan Maisteri Lindgren on vihdoin saanut koottua ajatuksensa suurimmasta intohimostaan oopperasta. Täydellinen keksintö Polkupyöräesseitä J.P. Pulkkinen Tämä kirja on tapaus! J. P. Pulkkinen on kirjoittanut esseekokoelman, jota varten on polkenut koko elämänsä. Rakkaat sanat Janne Saarikivi Saarikiven tyyli on loistava yhdistelmä tieteellistä tarkkuutta ja silmiäavaavaa humorismia. Rakkaat sanat saa lukijansa miettimään omia rakkaita sanojaan ja niiden historiaa siis itseään uudella tavalla. Tiu tau tilhi Juha Hurme Tiu tau tilhi on kirja pienen laulun takaa avautuvista suomalaisen kulttuurihistorian ihmeellisistä sokkeloista: virallisista, koristelluista holveista ja unohduksen umpeuttamista väylistä. Isäni on hipsteri Tomi Kontio Isäni on hipsteri hykerryttää huumorillaan ja käy vaivihkaa syvälle tunteisiin. Se on kertomus yhteisestä menetyksestä, jolle isä ja poika alkavat löytää tavan puhua. Siinä piilee uusien ystävyyksien alku. verkkokau ppa.teos.fi
ANGELA YVONNE DAVIS on eräs Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen ikonisimmista hahmoista, pitkän professorin uran tehnyt kirjailija ja poliittinen aktivisti. Kommunistipuolueen jäsen ja Mustiin panttereihin liitetty Davis nousi yleiseen tietoisuuteen, kun FBI etsintäkuulutti hänet kidnappauksesta ja murhasta syytettynä vuonna 1970. Jäätyään kiinni Davis vietti tutkintavankeudessa yli vuoden, kunnes hänet vapautettiin syytteistä vuonna 1972. Anna Tuomikosken moitteetta suomentama, alkukielellä vuonna 1981 ilmestynyt Naiset, rotu ja luokka sisältää Davisin esseitä, jotka käsittelevät Yhdysvaltain mustan väestön, erityisesti naisten, historiaa suhteessa koulutukseen, orjuuteen, luokkaan ja rasismiin 1800-luvun loppupuoliskolta eteenpäin. Marxilaishenkiset tekstit ovat sukellus Yhdysvaltain varhaisen kansalaisoikeusliikehdinnän historiaan, mutta myös työväenluokan ja äänioikeutta tavoitelleiden suffragettien historiaan. Valitettavan usein mustat naiset ovat kelvanneet valkoisten naisasianaisten salonkeihin tasan niin kauan, kun heidän läsnäolostaan on ollut jotain hyötyä enemmistön pyrkimyksille. Mutta myös mustien kansalaisten omien liikkeiden sisällä on ollut eriäviä näkemyksiä sekä tavoitteista että niiden saavuttamisen keinoista. Kaiken kaikkiaan Davisin kuvaama historia on monimutkainen keskenään kamppailevien voimien ja vastavoimien vyyhti – ja sellaisena äärimmäisen kiehtova. Varsin turhauttavasti monet esiin nostetut teemat ovat edelleen akuutin ajankohtaisia, ikään kuin vuosikymmenien saatossa saavutettujen edistysaskelien summa olisi suunnilleen miinus kaksi. Ajatuksia herättävän kokoelman pöyristyttävintä luettavaa ovat teoksen loppupuolen esseet, jotka käsittelevät PARHAIMMILLAAN 53 000 katsojaa seurasi Dick, Kerr Ladies -joukkueen ottelua stadionilla kun joukkue dominoi jalkapallokenttiä Englannissa vuonna 1920. Jo 1800-luvulta saakka pelattu naisten jalkapallo oli saavuttanut suuren suosion. Kuitenkin, tai ehkä juuri siksi, Englannin jalkapalloliitto kielsi vuonna 1921 naisilta pelaamisen seurojensa hallinnoimilla kentillä. Tämä teki naisten jalkapallosta käytännössä mahdotonta Englannissa ja vaivutti sen unohduksiin ympäri maailmaa reiluksi puoleksi vuosisadaksi. Tietokirjailija ja filosofian tohtori Johanna Ruohonen lähtee teoksessaan matkalle selvittämään naisten jalkapallon tuntemattomia vaiheita. Matkasta voidaan todellakin puhua. Ruohonen matkustaa lajin perässä Brittein saarilla ja manner-Euroopassa. Kirjassa naisten jalkapallon vaiheet lomittuvat Ruohosen matkan varrelle. Matkakuvaus lähtee välillä rönsyilemään, mutta useimmiten havainnot tukevat kertomusta naisten jalkapallon historiasta. Pääsemme myös seuraamaan Ruohosen hurahtamista lajiin aikuisena kuntofutarina, penkkiurheilijana sekä ennen kaikkea lajin vaiheiden tutkijana. Kiinmustan raiskaajan myyttiä ja syntyvyyden säännöstelyä sekä aborttia. Esimerkiksi esseessä ”Raiskaukset, rasismi ja Mustan raiskaajan myytti” Davis kuvaa, kuinka paremman tilastotiedon vastainen, tarkoituksella luotua mielikuvaa valkoisia naisia uhkaavista himokkaista saalistajista käytettiin oikeuttamaan tuhansien mustien kansalaisten lynkkaamiset. Davis jättää mainitsematta erään tähän mielikuvaan voimakkaimmin ja laajimmin vaikuttaneista populaarikulttuurin tuotteista, vuonna 1915 ilmestynyt mykkäelokuva Kansa kunnan synty, joka ilmestyttyään siivitti Ku Klux Klanin toiminnan uuteen nousuun. Naiset, rotu ja luokka ei ole ajankohtainen ainoastaan Black Lives Matterja MeToo-liikkeiden nousun myötä, vaan kuten Maryan Abdulkarim alkusanoissaan toteaa, on syytä pohtia myös oman maamme vähemmistöjen, kuten romanien asemaa. Kyllä, elämme tasa-arvon malli maassa, jonka nais enemmistöisestä hallituksesta käydään äitiyslomalla tuon tuostakin ja jonka pääministeri trendasi globaalisti löydettyään kreisibailaamisesta ensimmäisen maailman raikasta feminismiä pulppuavan lähteen. Mutta yhteiskunnassamme on lukuisia epätasa-arvoistavista voimista kärsiviä vähemmistöjä, joiden aseman pohtimiseen ja parantamiseen ei tunnu päättäjiltä löytyvän konkreettisiksi toimenpiteiksi muuntuvaa poliittista tahtoa. Rapakon toisella puolella Davis on käynyt omaa uupumatonta jaakobinpainiaan raivostuttavan tahmeaa tasa-arvokehitystä vastaan koko ikänsä, eikä loppua näy. Vanha sotaratsu, joka on uhrannut aatteilleen muutakin kuin Instagram-tilinsä, on ikonin asemansa ansainnut. EMILIA MIETTINEN Angela Y. Davis Naiset, rotu ja luokka Tutkijaliitto 2021 Suom. Anna Tuomikoski Johanna Ruohonen Naisten laji – kirja jalkapallosta S&S 2022 W ik im ed ia C om m on s nostava sivujuonne on Ruohosen innostus päästä seuraamaan brasilialaisen pelaajalegenda Martan ottelua paikan päälle. Marta lähti nuorena lajin silloiseen kärkimaahan Ruotsiin kehittyäkseen pelaajana ja on tehnyt lajissa mittavan uran. Lopulta Ruohonen onnistuu ja saa toimittajan ominaisuudessa tavata Martan erään maaottelun jälkeen – ja on vielä pari päivää myöhemmin ”fanityttömäisen pökerryksissä”. Teoksensa alussa Ruohonen varsin aiheellisesti ja ansiokkaasti problematisoi termiä ”naisten jalkapallo” ja päätyy perustellusti puhumaan pelkästään jalkapallosta ilman sukupuolietuliitettä. Mutta Ruohonen tuo toistuvasti esiin, miten yleistä on ollut erityisesti aiemmin puhua erikseen jalkapallosta ja naisten jalkapallosta myös institutionaalisella tasolla. Jopa lajin kattojärjestö Fifa puhuu miesten maailmanmestaruuskisoista pelkästään MM-kisoina ja naisten vastaavasta naisten MM-kisoina. Fifa on esimerkiksi pakottanut ruotsalaisen tv-kanavan muuttamaan tämän muotoilun ohjelmakarttaansa naisten MM-kisalähetysten yhteydessä. Nykyisellään naisten pelaaman jalkapallon voidaan katsoa alkaneen 1970-luvulla, jolloin sekä maailmalla että Suomessa alettiin suuremmassa mittakaavassa järjestää otteluita ja kilpailuja. Vähitellen kansainväliset lajiliitot tulivat mukaan ja naiset saivat Euroopan mestaruuskisansa 1984, MM-kisat 1991 sekä olympiadebyytin vuonna 1996. Eräs toinen brassilegenda Formiga on pelannut kaikissa naisten olympiaturnauksissa (1996–2021) – vaikka naisten jalkapallo oli vielä tämän syntymävuonna 1978 oli kiellettyä hänen kotimaassaan! Viimeistään menneen kesän EM-kisat ja vuoden 2019 MM-kisat on nähty naisten jalkapallon läpimurtona, ja pelien taso on herättänyt ihailua. Naisten vuosikymmenten takamatka miehiin näkyy kuitenkin yhä institutionaalisella tasolla esimerkiksi huomattavasti pienempinä palkintosummina arvokisoissa. Kirjan lopussa nähdään kuitenkin toivonpilkahduksia tasa-arvoisemmasta tulevaisuudesta. Nykyajan huippupelaaja Megan Rapinhoe iloitsi kotimaansa Yhdysvaltain päätöksestä nostaa naismaajoukkueen palkkiot miesten tasolle ja suuntasi viestin Fifalle: ”Te olette seuraava”. SVANTE THILMAN TIETOKIRJAT Angela Davis mielenosoituksessa Los Angelesissa kesäkuussa 1970. PARASTA SUOMENKIELISTÄ KIRJALLISUUTTA. Teoksen kirjat löydät Helsingin kirjamessuilla osastolta 6C70. EVVK Erkki Vuokilan vuosikirja 2023 Yli 100 sivua takuuvarmaa sanallista ajanvietettä tunnetulta ja tunnustetulta ristikkokonkarilta. Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia David Graeber ja David Wengrow Kansainväliseksi hitiksi noussut Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia järisyttää käsityksiämme ihmiskunnan kehityksestä. Liekinkantajat Ulla-Lena Lundberg Rakastetun kirjailijan uutuus. Liekinkantajat-romaanin keskiössä ovat Lundbergille tyypillisesti ihmiset ja heidän arkensa – vaikka välillä maailma ympärillä järkkyy. Onko brexit totuus Suomesta? Tommi Uschanov Ensimmäinen Suomessa kirjoitettu kirjan mittainen analyysi brexitistä. Minun oopperani Epätäydellinen historia Minna Lindgren Aikansa radiossa paasattuaan Maisteri Lindgren on vihdoin saanut koottua ajatuksensa suurimmasta intohimostaan oopperasta. Täydellinen keksintö Polkupyöräesseitä J.P. Pulkkinen Tämä kirja on tapaus! J. P. Pulkkinen on kirjoittanut esseekokoelman, jota varten on polkenut koko elämänsä. Rakkaat sanat Janne Saarikivi Saarikiven tyyli on loistava yhdistelmä tieteellistä tarkkuutta ja silmiäavaavaa humorismia. Rakkaat sanat saa lukijansa miettimään omia rakkaita sanojaan ja niiden historiaa siis itseään uudella tavalla. Tiu tau tilhi Juha Hurme Tiu tau tilhi on kirja pienen laulun takaa avautuvista suomalaisen kulttuurihistorian ihmeellisistä sokkeloista: virallisista, koristelluista holveista ja unohduksen umpeuttamista väylistä. Isäni on hipsteri Tomi Kontio Isäni on hipsteri hykerryttää huumorillaan ja käy vaivihkaa syvälle tunteisiin. Se on kertomus yhteisestä menetyksestä, jolle isä ja poika alkavat löytää tavan puhua. Siinä piilee uusien ystävyyksien alku. verkkokau ppa.teos.fi 5 • 2022 DIPLO KIRJALLISUUS K15
Sami Keto Enemmän kuin sapiens – Kasvu elonkirjon jäseneksi Into 2022 IHMISKESKEINEN maailmankatsomus saa ekologi ja kasvatustieteilijä Sami Kedon uudessa kirjassa Enemmän kuin sapiens kunnolla kyytiä. Keto horjuttaa tapaamme tarkastella maailmaa ja tarjoaa näkökulmaksi koko elonkirjon huomioivaa ajattelua. Vertaamme itseämme muihin lajeihin ymmärtämättä toisten lajien kokemustodellisuuksien erilaisuutta. Tutkimme esimerkiksi eläinten älykkyyttä tai kykyä kommunikaatioon mittareilla, jotka on suunniteltu ihmisille ja ihmisen maailmalle. Kun eläimet suoriutuvat näistä testeistä ihmistä huonommin, voimme perustella ylivertaisuuttamme itsellemme. Kiinnostavaa on kuitenkin, että kun testeissä huomioidaan paremmin eläinten omat aistimaailmat tai erityispiirteet, tulokset voivat muuttua paljonkin emmekä itse välttämättä läpäisi niitä, jos tekisimme ne toisen lajin ehdoilla. Kedon kirja on maailmoja avaava lukukokemus. Siinä liikutaan sulavasti konkreettisista esimerkeistä filosofiseen pohdintaan. Virkistävää on myös kerronnan rikkaus. Lukija saa esimerkiksi sukeltaa Elon Muskin ajatuksiin, haaveilla Marsin maankaltaistamisesta ja poiketa tämän jälkeen ”terrapeutin” istunnolla seuraamassa, kuinka ihminen purkaa huonoa omaatuntoaan kykenemättä kuitenkaan tunnistamaan omaa ihmiskeskeistä ajattelutapaansa. Läpileikkaavana tarkastelun kohteena on länsimainen luontosuhde. Siinä luonto näyttäytyy erityisesti hyödyn kautta, joka kumpuaa jo Raamatun luomiskertomuksesta, jossa sanotaan: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne”. Ihminen on nähty länsimaisessa kontekstissa ensisijaisesti luontoa resurssina hyödyntävänä yksilönä eikä osana luonnon kiertokulkua. Tästä syystä länsimainen ihminen on kadottanut myös yhteytensä maahan. Luonnon kestämätön hyödyntäminen näkyy nykypäivänä esimerkiksi alati pahenevana lajikatona ja monokulttuureina, joissa suositaan vain yksittäisten lajien viljelyä. Vastalääkkeeksi Keto ehdottaa suuntautumista yksilöllisyydestä kohti monilajista yhteisöllisyyttä. Enemmän kuin sapiens on eräänlainen monilajinen vastine Noah Yuval Hararin bestselleriksi nousseelle Sapiens-kirjalle. Siinä missä Sapiens on tarjonnut uudenlaisen kokonaisvaltaisen tavan hahmottaa ihmiskunnan historiaa, Kedon kirja puolestaan tarjoaa lukijalle uuden tavan hahmottaa ihmisen erottamatonta kytköstä luontoon ja muihin eliölajeihin. ANTTI KURKO Nina Burton Elämän ohuet seinät S&S, 2022 Suom. Katriina Huttunen NINA BURTONIN Elämän ohuet seinät yhdistelee omakohtaisia kokemuksia, luonnontieteitä, historiaa, filosofiaa ja kirjallisuutta yhdeksi elämää ihmetteleväksi kudelmaksi. Burtonin äidin kuoltua hänen talonsa vaihdetaan kesämökkiin, jota hiljalleen remontoidaan ja jonka seinien sisäja ulkopuolella tehdään havaintoja elämästä. Burton kuvailee harkituilla ja tarkoilla lauseillaan kohtaamisia oravien, kettujen, mäyrien, muurahaisten ja kimalaisten kanssa. Mökkipihan puut ja muut kasvit saavat myös omat lukunsa. Burtonin pienen ja kauniin kirjan matkassa sai kurkistaa hyvinkin arkipäiväisesti biologian ja luonnontieteen ihmeellisiin maailmoihin. Kirjailija kuvailee lukijalle, kuinka oravaemon pitää hieroa tai nuolla poikastensa mahaa, jotta ruoansulatus käynnistyisi ja kuinka muurahaisten nivelet erottavat eri feromoneja – aina kodin tuoksusta toisten muurahaisten reitteihin. Elämän ihmeellisyys – kuin myös sen arkipäiväisyys – on ympärillämme jatkuvasti. Burton hiljentyy sen äärelle ja kertoo siitä. Teoksessa on lukuisia rikastuttavia viittauksia muun muassa antiikin Kreikan filosofien teksteihin, pohjoismaiseen mytologiaan kuin myös kirjallisuuden klassikoihin Lokki Joonatanista Pikku prinssiin. Burtonin teokseen mahtuu paljon kaikkea kuin metaforana elämälle itselleen. Kotimaassaan Ruotsissa useasti palkitun Burtonin kieli on kaunista, hiottua ja eläväistä. Lauseet ovat hengästyttävän kauniisti ja tarkasti muotoiltuja, ja kokonaisuudesta syntyy herkkä, mutta kantava kudos. Kirjaa oli nautinnollista lukea jo pelkästään kielen takia, jonka Katriina Huttusen suomennos taidokkaasti tavoittaa. Mutta ennen kaikkea sisältönsä vuoksi Elämän ohuet seinät ansaitsee paikkansa luonnosta, lajien moninaisuudesta ja ilmastonmuutoksesta kertovan nykytietokirjallisuuden joukossa. Burtonin ydinviesti on, että kaikella elävällä tällä planeetalla on omat aistinsa ja oma kielensä. Me ihmiset olemme tottuneet vain oman lajimme kieleen ja tapaan havainnoida maailmaa. Emme kuitenkaan ole muun elämän yläpuolella vaan päinvastoin: tarvitsemme muita lajeja ja eliöitä selviytyäksemme. Burton muistuttelee lempeällä otteellaan muiden lajien huikaisevasta älykkyydestä ja kuinka kaikki olemme osa yhteistä elämän kudelmaa, joka on kehittynyt hiljalleen miljoonien vuosien saatossa. OONA GRÖNROOS Barbara Demick Tukahdutettu kaupunki – Elämää, kuolemaa ja vastarintaa Tiibetissä Atena 2022 Suom. Terhi Kuusisto TIIBETISSÄ ALKOI 2000-luvulla polttoitsemurhien sarja. Nuoret munkit sytyttivät itsensä tuleen keskellä Ngaban kaupunkia mielenilmauksena Kiinan sortopolitiikkaa vastaan. Munkkien kerrotaan sanoneen, että he mieluummin uhraavat henkensä kuin elävät Kiinan julman hallinnon ikeessä. Tiibetin kysymys nousi polttoitsemurhien johdosta laajasti otsikoihin kansainvälisessä mediassa. Tukahdutettu kaupunki on palkitun toimittajan Barbara Demickin kattava reportaasi, joka kuljettaa lukijan läpi Tiibetin lähihistorian aina nykyhetkeen saakka. Keskiössä on Tiibetin ja Kiinan vaikeat suhteet, ja etenkin Kiinan tukahduttava politiikka tiibetiläisiä kohtaan. Demick on haastatellut kirjaansa varten useita maanpaossa asuvia tiibetiläisiä. Todellisten henkilöiden tarinoiden ja kokemusten kautta piirtyy kuva siitä, minkälaista elämä on maassa, jossa uudistusten, kulttuurivallankumouksen ja tiukan valvonnan seurauksena ihmisoikeuksia on jatkuvasti kavennettu. Kirjassa ääneen pääsevät muun muassa viimeisen Mei-kuninkaan tytär prinsessa Gönpo, paikallishistorioitsija Delek, kapitalistiksi luokitellun kauppiaan poika Nörbu, intellektuelli Tsegyam sekä ”villi jakkilapsi” Dongtuk. Tiibetin ylängön ikivanha kaupunki Ngaba on Tukahdutetun kaupungin tapahtumien keskiössä. Ngabasta on tullut viime vuosisadan aikana Tiibetin ja Kiinan välisten jännitteiden polttopiste – vieläpä hyvinkin kirjaimellisesti. Kaupungissa sijaitsevasta Kirtin luostarista on tullut poltto itsemurhien keskus. Ngaban kaupungissa tiibetiläiset kohtasivat ensimmäisen kerran Kiinan kommunistisen puolueen puna-armeijan 1930-luvulla. Ruokapulassaan kiinalaiset söivät tiibetiläiselle kulttuurille pyhiä buddhalaisia aarteita, jotka oli tehty eläinten nahoista, ohrajauhoista ja voista – Demickin toinen, toistaiseksi suomentamaton teos Eat the Buddha: Life and Death in a Tibetan Town on saanut nimensä tästä tapahtumasta. Buddha-patsaiden syöminen oli tiibetiläisille pyhäinhäväistys, ja he nousivat rajuun vastarintaan. Tästä ensikohtaamisesta saakka Ngabassa on tasaisin väliajoin puhjennut mielenilmauksia Kiinan kommunistista puoluetta ja hallintoa vastaan: viimeisimpinä polttoitsemurhien aallot. Demickin teos on kunnianhimoinen pyrkimys avata Tiibetin tilanteen taustoja ja historiaa. Kirjasta olisi helposti saanut luotua paksummankin tiiliskiven, ja sen noin 350 sivua tuntuvat aiheen laajuuteen nähden melko vähäiseltä. Aihe on tärkeä ja se on vahvasti ajankohtainen käsitellessään Kiinan sortopolitiikkaa vähemmistöjään kohtaan. Julkisuuteen on noussut muun muassa uiguurien kohtelu, eivätkä tiibetiläistenkään ihmisoikeudet ole juuri sen paremmalla tolalla. Nykyteknologia mahdollistaa tiukempaa valvontaa, ja tiibetiläisiä pidätetään tekaistuin syin hallinnonvastaisuudesta. Tiibetin kieltä, kulttuuria ja uskontoa yritetään häivyttää, ja historiasta vaietaan. Kirjan rakenne monine henkilötarinoineen olisi kaivannut hieman enemmän jäsentelyä. Tarinat tuntuivat toisinaan hajanaisilta ja toisteisilta. Kaiken kaikkiaan Tukahdutettu kaupunki on kuitenkin tutustumisen arvoinen tietoteos. OONA GRÖNROOS Ngaban kaupungista on tullut on tullut viime vuosisadan aikana Tiibetin ja Kiinan välisten jännitteiden polttopiste. TIETOKIRJAT K16 DIPLO KIRJALLISUUS 5 • 2022
Frank Vogl Mahdollistajat – Miten länsi tukee kleptokraatteja ja korruptiota vaarantaen demokratiamme Terra Cognita 2022 Suom. Kimmo Pietiläinen KLEPTOKRAATTIEN TOIMINNAN mahdollistavien rakenteiden valaiseminen on erittäin ajankohtaista. Putinin Ukrainassa aloittaman sodan myötä lännessä on käynnissä itsekriittinen tarkastelu: omat veroparatiisimme, pankkimme ja verokonsulttimme ovat olleet mukana mahdollistamassa kyseenalaisesti saadun varallisuuden ja sitä kautta vallan epäterveen keskittymisen Venäjällä. Demokratiaa nakertava lyhytnäköinen toiminta on pönkittänyt Putinin asemaa diktaattorina tunnetuin seurauksin. Poliittisesti meillä olisi nyt tuhannen taalan paikka puuttua ongelmiin ja kitkeä demokratiaa rapauttavat porsaanreiät talousjärjestelmästämme lopullisesti. Tässä työssä on tilausta selkeälle tilannekuvalle ja analyysille tulevien toimenpiteiden tarpeesta. Valitettavasti Frank Voglin kirja Mahdollistajat – Miten länsi tukee kleptokraatteja ja korruptiota vaarantaen demokratiamme ei kaikilta osin onnistu tässä tehtävässä. Mahdollistajat on paikoitellen sekava sillisalaatti ylimalkaisesti läpikäytyjä ja usein valitettavan vanhoja esimerkkitapauksia. Lainsäädännön ja valvontajärjestelmien aukkojen huolellisen analysoinnin sijaan kirja poukkoilee sinne tänne ja vetää välillä mutkia suoraksi. Voglin kuva rahanpesun, veroparatiisien ja korruption torjunnasta on paikoitellen lohduton. Hän esimerkiksi syyttää EU:n komissiota ja joukkoa muita instituutioita vastuuntunnottomuudesta lukuisten jäsenvaltioiden ja yritysten ”valtoimenaan rehottavaan korruptioon”. Kansainvälisesti keskeistä, rahanpesun vastaista asiantuntijaryhmää Financial Action Task Forcea (FATF) Vogl roimii auktoriteetin puutteesta. Tosiasiassa rahanpesun ja veronkierron vastaisia toimia on EU:ssa viime vuosina tehty runsaasti. Vuonna 2020 toimeenpantiin jo viides rahanpesun vastainen direktiivi, joka pohjautui FATFin suosituksiin. Myös kansainvälisissä verojärjestelyissä avustavien palveluntarjoajien toiminnan läpinäkyvyyttä on lisätty uudella raportointisääntelyllä, ja väärinkäytöksistä ilmoittavia suojeleva whistleblower-direktiivi on saatu EU:ssa valmiiksi. Yritysten julkinen maakohtainen veroraportointi etenee ja verolainsäädännön aukkoja on tilkitty veronkiertodirektiivillä. Automaattinen tilitietojenvaihto viranomaisten välillä toimii jo yli sadan maan kesken, ja veroparatiisien toimintaa merkittävästi suitsivasta minimiyhteisöverosta on saavutettu kansainvälinen yhteisymmärrys. Ongelmia on kuitenkin edelleen valtavasti ja työtä riittää. Vogl nostaa esiin miten erilaisia sääntelyhankkeita on vesitetty porsaanrei’istä hyötyvien lobbareiden toimesta. Voglin analyysin uskottavuus kuitenkin hyötyisi tarkemmista nyansseista. Vogl peräänkuuluttaa toistuvasti yritysten johdon henkilökohtaista vastuuta ja johtamiskulttuurin muutoksen tärkeyttä. Ihmiskeskeinen näkökulma on parhaimmillaan kun toimittajataustainen Vogl kuvailee ja analysoi henkilökohtaisesti tuntemiaan pankkiireita ja muita rahanpesuskandaalien keskiössä olleita henkilöitä. Voglin kanssa on helppo olla samaa siitä, että kansalaisten toleranssi korruptiota ja veronkiertoa kohtaan on loppumassa. Päättäjiltä odotetaan talousjärjestelmän pikaista korjaamista oikeudenmukaisemmaksi. SONJA FINÉR Demokratiaa nakertava lyhytnäköinen toiminta on pönkittänyt Putinin asemaa diktaattorina tunnetuin seurauksin. www.rauhanpuolustajat.org/kauppa. Hintoihin lisätään postikulut. Liisa Liimatainen RIIKINKUKKO JA KAMELI: IRAN JA SAUDI-ARABIA VASTAKKAIN Toimittaja Liisa Liimataisen neljännessä kirjassa tehdään selkoa kahden alueellisen suurvallan, Iranin ja Saudi-Arabian, pitkään jatkuneesta vastakkainasettelusta ja vertaillaan toisiinsa näitä hyvin erilaisia maita. 29 € 23 € Timo Tuovinen SUOMALAINEN TYÖVÄENLAULU: KISÄLLILAULAJIEN AIKAKAUSI Timo ”Tipi” Tuovisen kisällija kuplettilaulujen historiasta kertova kirja avaa lukemattoman lehden myös poliittiseen historiaan. Tunnetun ihmisoikeusaktivistin Nury Turkelin muistelmateos kertoo Kiinan uiguureihin kohdistamasta sorrosta. Nury Turkel vierailee Rosebud Sivullisessa perjantaina 28.10. klo 17 Tämä ja paljon muuta Sivullinen-kirjakaupasta, Kaisa-talo, Kaisaniemenkatu 5, Helsinki
Historianörtti ja bibliofiili E. TAMILOFF koluaa kirjallisuuden historian pölyisiä nurkkia. HISTORIA KIRJOISSA E HTYMÄTÖN pyhän raivon lähde kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille feministeille ovat erilaiset palkintotilastot. Hyvä esimerkki on tietysti se suurin, kirjallisuuden Nobel-palkinto, jota on jaettu vuodesta 1901 alkaen. Pohjoismaisesta tasa-arvon turvasatamasta Ruotsista käsin työskentelevä komitea ei ole liiemmin kunnostautunut huomioimalla naisten luomaa kirjallisuutta saatikka globaalia tai muunlaistakaan moniäänisyyttä, vaikka joitain eleitä siihen suuntaan on viime aikoina tehty. Vain kuusitoista naista on tähän mennessä saanut kirjallisuuden Nobelin – 118 palkitusta 102 on miehiä. Ruotsalaisesta Selma Lagerlöfistä tuli ensimmäinen kirjallisuuden nais nobelisti vuonna 1909. Aasiassa, kahdeksan kirjallisuuden Nobelin maanosassa, ei ole yhtään palkittua naista. Afrikassa on myös kahdeksan kirjallisuusnobelistia – joista tosin vain kolme on afrikkalaista syntyperää – mutta joukkoon on päässyt luikahtamaan yksi nainen, eteläafrikkalainen eurooppalaisten jälkeläinen Nadine Gordimer. Ensimmäinen ja tähän saakka ainoa musta kirjallisuuden naisnobelisti on yhdysvaltalainen Toni Morrison, joka palkittiin vuonna 1993. Etelä-Amerikassa on kuusi kirjallisuuden nobelistia, joista peräti kaksi tulee Chilestä. Vuonna 1971 palkitun Pablo Nerudan nimi lienee näistä se tutumpi. Mutta ihka ensimmäinen kirjallisuuden Nobelilla palkittu eteläamerikkalainen oli vuonna 1945 palkittu Gabriela Mistral. GABRIELA MISTRAL palkittiin tunteikkaasta runoudestaan, jonka komitea sanoi tehneen ”hänen nimestään symbolin koko Latinalaisen Amerikan idealistisille pyrkimyksille”. Mistral käsitteli runoissaan rakkautta sen eri ilmenemismuodoissa – kumppaneiden, äidin ja lapsen, Jumalan ja ihmisen välillä – mutta myös muita suuria ihmisyyden kysymyksiä kuten surua, mustasukkaisuutta, toivoa ja totuutta. Runoilijan tunnepitoisen tyylin juuret nähtiin nuoruuden tragediassa: Hänen ensirakkautensa surmasi itsensä, mikä antoi surullisenhohdokkaan silauksen runoilijan myöhempään maineeseen ja koko tuotantoon. Gabriela Mistral oli runoilijan pseudonyymi. Lucila Gogoy Alcayaga syntyi vuonna 1889 Vicuñan kaupungissa ja köyhän perheen tyttärenä hänen koulutiensä jäi varsin lyhyeksi. Mistralilta estettiin myös pääsy jatkokoulutukseen hänen sanomalehtiin kirjoittamiensa tekstien vuoksi, joissa vaadittiin koulutuksen tasa-arvoista ulottamista kaikille sosiaaliluokille. Vaikeuksista huolimatta Mistral ansaitsi opettajan pätevyyden opiskelemalla itsenäisesti ja nousi köyhien maalaiskoulujen kautta arvostettujen opinahjojen opettajaksi ja rehtoriksi. Koko elämänsä ajan Mistral puolusti yhteiskunnan heikompien oikeuksia – naisia, lapsia, alkuperäisväestöä, köyhiä ja työläisiä – niin lehtikirjoituksissaan kuin taiteellisessa tuotannossaan, mutta myös erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä, joihin lahjakkaan pedagogin ja julkisen keskustelijan rooli hänet vei. Mistralin ensimmäinen ulkomaanpesti alkoi vuonna 1922 Meksikossa, missä hän auttoi kansallisen koulutusjärjestelmän uudistamisessa. Mistral ei enää koskaan palannut Chileen pysyvästi, vaan jatkoi matkaansa muun muassa Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja muualle Etelä-Amerikkaan. Hän edusti Chileä diplomaattina Kansainliitossa ja Yhdistyneissä Kansakunnissa sekä eri maiden suurlähetystöissä, muun muassa Madridissa, jonne eräs nuoremman polven runoilija, Pablo Neruda, tuli Mistralin jälkeen konsuliksi. Uransa aikana Mistral toimi myös vierailevana professorina useissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa ja kirjoitti satoja artikkeleita erilaisiin lehtiin. Kun Gabriela Mistral kuoli haimasyöpään New Yorkissa tammikuussa 1957, Chileen julistettiin maansuru. Pyhän Gabrielan taru Nerudan ateismi ja kommunismi ei istunut Pinochetin pirtaan, mutta sen sijaan Gabriela Mistralin vaatimaton, uskonnollishenkinen ja esivaltaa kunnioittava imago sopi mainiosti oikeistodiktatuurin kuvastoon. Kansakunnan äidiksi tituleerattu runoilija valjastettiin edustamaan chileläistä kulttuuria parhaimmillaan. Mutta Mistralin maineeseen vaikutti vahvasti se, että hänen töitään ja henkilökohtaista kirjeenvaihtoaan julkaistiin postuumisti varsin valikoidusti. Elinaikanaan Mistral ei ollut sellainen siveä ja kuuliainen kansankynttilä, joksi Pinochet halusi hänet kuvata. MISTRAL EI MENNYT koskaan naimisiin, ja hänen henkilökohtaista elämäänsä on pitkään ympäröinyt salaperäisyyden ja epämääräisten huhujen verho. Nyttemmin tutkijat ovat löytäneet Mistralin kirjeistä ja muusta jäämistöstä kiistattomia todisteita siitä, että hänellä oli elämänsä aikana useita naissuhteita. Debatti Mistralin suuntautumisesta tosin jatkuu edelleen. Runoilijan heteroutta, toisin sanoen kunnollisuutta, puolustetaan vimmatusti niin akateemisissa kuin muissakin julkisissa yhteyksissä – eihän kokonaisen kansakunnan äidin muistoa sovi tahrata. Viimeiset vuotensa Gabriela Mistral eli rakastavassa suhteessa Yhdysvalloissa vuonna 1948 tapaamansa Doris Danan kanssa, joka virallisesti oli hänen sihteerinsä ja seuralaisensa kuten Mistralin aiemmatkin naisystävät. Myös runoilijan sukupuoli-identiteetti oli rikkoi normatiivisuuden rajoja: Osan Danalle kirjoittamistaan kirjeistä hän allekirjoitti nimellä Gabriel, ja viittasi itseensä usein maskuliinillla. Eräässä Mistralille lähettämässään kirjeessä Dana puhuu tästä ”aviomiehenään”. Chilen kansalliskirjastossa on Mistralin muistikirja, johon on kirjoitettu on päiväämätön, Doris Danalle osoitettu rakkaudentunnustus. ”Elän kuin unessa, laskien kaikkia minulle suomiasi siunauksia. Ja nyt minulla on uusi elämä, sellainen jota aina etsin, mutten koskaan löytänyt. Se on pyhää ja rikasta. Elämä ilman sinua on arvotonta, merkityksetöntä. Olet minun ”taloni”, minun kotini, juuri sinä. Kaikkeni on sinussa.” Lisälukemista: Gabriela Mistral’s Letters to Doris Dana (edited and translated by Velma García-Gorena), University of New Mexico Press, Albuquerque 2018. Gabriela Mistral ja Doris Dana kirjan äärellä New Yorkissa vuonna 1955. C hi le n ka ns al lis ar ki st o Mistral ei ollut sellainen siveä ja kuuliainen kansankynttilä, joksi Pinochet halusi hänet kuvata. AUGUSTO PINOCHETIN johtama sotilasjuntta teki vallankaappauksen Chilessä syyskuun 11. päivä vuonna 1973. Sosialistipresidentti Salvador Allende ampui itsensä piiritetyssä presidentinlinnassa samana päivänä. Vain kaksi vuotta aiemmin kirjallisuuden Nobelilla palkittu Pablo Neruda, Salvador Allendea julkisesti tukenut kommunistipuo lueen jäsen ja vallankaappauksen vastustaja, aikoi paeta Meksikoon, muttei ehtinyt toteuttaa suunnitelmaansa. Nerudan sairastama eturauhassyöpä ilmoitettiin viralliseksi kuolinsyyksi, kun hän menehtyi sairaalassa Santiagossa vain kaksitoista päivää vallankaappauksen jälkeen. Pian alkoi kuitenkin kiertää huhu että kirjailija oli myrkytetty. Se ei olisi ollut tavatonta. Pinochetin diktatuurin alkuaikoina vangittiin, kidutettiin ja surmattiin tuhansia opposition jäseniä tai sellaiseksi luultuja. CIA oli sekaantunut toimintaan, olihan kyse kommunismin vastaisesta taistelusta. Vuonna 2013 chileläinen tuomari määräsi Nerudan haudan avattavaksi ja ruumiin tutkittavaksi. Kansainvälinen tutkijajoukko vahvisti, ettei Neruda kuollut syöpään, muttei pystynyt määrittämään tarkkaa kuolinsyytä. K18 DIPLO KIRJALLISUUS 5 • 2022
Totuus ja kauneus Onneksi meillä on muistomme. Kaikkien Rosebud-kauppojen yhteys tiedot ja valikoiman löydät verkosta. rosebud.fi Luonnollisesti olemme suurella valikoimalla mukana myös syksyn kirjamessuilla. Helsingin Messukeskuksen osastopaikka siirtyi nyt ravintolakäytävän kupeeseen Hakaniemi-lavan viereen osoitteeseen 6e2. Lasten alueella on oma kirjamaailmansa. Hyvä kirja on ihmisen muisti. Ajatuksella annettu kirja on unohtumaton muisto aikojen takaa. Kyynelin kirjattu omistus, jaetut yhteiset sivut. Aika joka joskus oli, joka ei koskaan enää palaa mutta muistoissa elää iäti, hetkeen jolloin muisti ei enää kanna. Hyvä kirjakauppa on ihmisen kollektiivinen muisti. Rosebud Sivullinen pyrkii olemaan hyvä kirja kauppa. Yli tuhannen neliön vanhanaikainen erittäin suuren valikoiman kirjasali, jossa ylväästi leijuu sana. Jossa sulassa sovussa tuoksuvat vanhan paperin pöly ja tuore painoväri. Kaksi hyllykilometriä fyysisiä kirjaolentoja, uusia helmiä ja ajattomia klassikoita. Lähes päivittäistä ohjelmaa ja keskusteluja ajan aiheista. Sanan, kuvan ja äänen kauneutta. Julistusta, kriittistä sanomaa ja tieteellistä faktaa. Ympäristö, jossa sana, kynä ja paperi muuttuvat aseiksi. Kaisaniemenkatu 5, Kaisa-talo, Helsinki Tilaukset: kauppa.voima.fi & tilaukset@voima.fi OSTOKSILLE VOIMAKAUPPAAN! 11,90€ + POSTIKULUT HIP-HOP COLOURING BOOK –WEST COAST EDITION Nyt on sinun vuorosi värittää nämä Mark 563:n tekemät teokset! Kirjan värittäjä tutustuu länsirannikon hip hopin tärkeimpiin hahmoihin, pioneeri Egyptian Loverista uusiin tulokkaisiin kuten Tyler, the Creatoriin. Tilaamalla Voiman olet aina ensimmäisten lukijoiden joukossa. Samalla tuet riippumatonta journalismia ja Voiman ilmestymistä jatkossakin. LISÄÄ KIINNOSTAVAA LUETTAVAA? TILAA VOIMA! 39€ 10 numeroa 22€ + POSTIKULUT JULISTE A2 Haluaisitko laadukkaan ja kantaaottavan julisteen kotiin tai luokkahuoneeseen? Voimakaupan valikoimasta löytyy lukuisia vastamainoksia ja taidejulisteita. UUSI VOIMA-PAITA 34,90€ + POSTIKULUT Upean, uuden kuvituksen on suunnitellut Lille Santanen. Paita on Stanley/Stellamerkin sertifioitu tuote. 100 % luomupuuvillaa. LISÄÄ TUOTT EITA VERKK OKAUP ASSA! 23€ + POSTIKULUT SE TOINEN VENÄJÄ DOKUMENTTISARJAKUVAA KREMLIN VARJOISTA Viktoria Lomaskon, moskovalaisen nelikymppisen kuvataiteilijan ja aktivistin, kirjassa tavanomaisten uutiskuvien sijaan pääosassa ovat erilaisina sarjakuvina toteutetut tarinat itänaapurimme toisenlaisesta arjesta, joka jää suurvaltapolitiikan varjoon.
”Upea tarina muutoksesta ja meren voimasta.” – Savon Sanomat Kaksoisagentit Normandian maihinnousun suuri vakoiluoperaatio BEN MACINTYRE Tosielämän vakoojatarinoiden mestari kertoo petoksen verkoista ja toisen maailmansodan ratkaisun hetkistä. ATENA 29 95 Kaksi vapaussotaa Viha, vallankumous, terrori ja uuden alku 1905–1919 TOUKO PERKO Asiantunteva tietokirja paljastaa, että vuoden 1918 sisällissodan taustalla oli vuosien vihapuhe. ATENA 29 95 Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi ttä in . Ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. co m is ta . 28 95 27 95 28 95 29 95 Just My Situation JIM PEMBROKE Jim Pembroken ainutlaatuinen matka 1960-luvun Lontoosta Pohjois-Savon kautta suomalaisen rockin legendaksi. LIKE Viikate 25 mollivuotta ASKO ALANEN Kansalliseksi kestosuosikiksi nousseen Viikatteen tarinaan mahtuu melankolian ja mollisointujen lisäksi aimo annos hurttia huumoria. LIKE Meren muisti PETRA RAUTIAINEN Ravisteleva romaani pohjoisesta, öljyteollisuudesta ja merestä, jolla on kyky luoda vertakin väkevämpiä siteitä ihmisten välille. OTAVA 27 95 Ravitse sieluasi uutuuskirjalla Luonnos HELI LAAKSONEN Rakastetun sanamaijan riemukas teos katsoo maailmaa lempeästi ja saattelee lukijan luonnon ihmeiden äärelle. OTAVA Varjele varjoani ANNA SOUDAKOVA Koskettava romaani maahanmuuttajanaisesta ja Suomessa varttuneesta tyttärestä. Mitä menneisyydestä haluaa säilyttää? ATENA Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita RIIKKA KAIHOVAARA Kaikella elollisella on nälkä. Ajatuksia herättävä, vastustamattoman kiehtova kirja palauttaa ihmisen muiden eläinten joukkoon. ATENA 24 95
8 / 2022 • 31 Ruoanlaitto ja syöminen, nuo katoavat kansalaistaidot Syökää kaalia, Simes suosittelee esseessään. Teollisuusmaissa syödään aivan liikaa tehotuotettuja ja prosessoituja elintarvikkeita, joiden tuotanto vahingoittaa biosfääriä. T EOLLISTUNEISSA ja kehittyneissä maissa asuvat ihmislajin edustajat ovat vieraantuneet ruoan olemuksen ymmärtämisestä ja jopa ruoasta nauttimisesta. Ihmiskunta on ollut yllättävän mukautuvaista silloinkin, kun muutokset ovat epämukavia ja sanalla sanoen mauttomia. Suurimmat muutokset, joiden myötä käsitykset ”luonnollisesta” ja jopa ”hyvästä” ruoasta ovat hämärtyneet tai jopa kääntyneet kokonaan päälaelleen, ovat tapahtuneet vain parin sukupolven aikana. Muka ”luonnollisena” on alettu pitää pitkälle prosessoitua ja valmistustavoiltaan kuluttavaa ruokatuotantoa. Ruoka on myös kiusaamisen ja kiukuttelun välikappale. Pienituloiset ihmiset ovat kyllästyneitä siihen, miten toimeentuloa käsitteleviin verkkokeskusteluihin suurempituloiset käyvät kommentoimassa tylysti ”syö kaalia, köyhä”. Verkon öyhöttäjien mielestä huono-osaisen ihmisen pitäisi opetella laittamaan halpaa kaaliruokaa ja syödä kotimaisia juureksia kautta vuoden. Köyhien kannattaisi myös hakea syksyisin ilmaista ruokaa kuten marjoja metsistä. Enemmän tienaava tapaa tilata ravintolatason kaalikääryleet puolukkasurvoksen kera noutoruokaa toimittavasta kuljetus palvelusta, aikamme menestysbisneksestä. Terveelliset juhlajuomat Kiusaaminen on tietenkin täysin väärin. Silti, ihmisen hyvinvoinnin ja ekologisuuden kannalta, neuvo on aivan oikea. Jos verkon riidankylväjä haluaisi todella olla oikeassa, hän itsekin valmistaisi kaaliruokia ja poimisi marjoja. Eräs tärkeä terveellisen ruoanlaiton puolesta puhuva taho on vuonna 1899 perustettu kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, Marttaliitto. Sen aktiivit, martat, kannustavat hekin kaalin ja muiden terveellisten vihannesten syömiseen. Martat myös kouluttavat kansaa ruoanlaittoon. Ujoimmat kotikokit, jotka eivät uskaltaudu marttojen keittiöihin, voivat opiskella martta-akatemiassa, Marttojen verkko-oppimisympäristössä. Martat neuvovat kotitaloudessa askel askeleella sienten ja kasvien keräämisestä tai kasvattamisesta kokkaamiseen. Myös ilmastotietoisuus on saavuttanut MarttaliiTEKSTI IIDA SIMES KUVAT JUULI MIETTILÄ
32 • 8 / 2022 ton, sillä he neuvovat myös hiilijalanjäljen pienentämisessä. Marttojen syksyn 2022 juhlajuoma on mustikkasima ja juhlaleivos ruistaikinasta leivottava mustikkakukkomuffini. Vaikka martat ohjaavat sulattamaan mikroaaltouunissa (”nopeuttaa mustikkakukon kypsymistä”) nimenomaan pakastemustikoita, ne voivat toki olla itse kerättyjä. Kuuluisa maaja metsätaloustieteiden professori Toivo Rautavaara (1905–1987) oli väsymätön luonnonkasvienja marjojen puolesta puhuja. Vuoden 1981 bestseller-kirjassaan Mihin marjamme kelpaavat hän innostui puolukasta: ”Puolukka on terveellinen marja, jonka pitäisi täydentää vilja-peruna-lihavaltaista ruokavaliotamme joka aterialla. Puolukathan sopivat yhtä hyvin puuroihin ja lihapulliin kuin pannukakkuun. Ne edistävät vatsan, sapen ja maksan toimintaa ja pitävät suoliston terveenä. Runsas sitruunahappo edistää raudan ja muiden hivenaineiden erittymistä, ja puolukan antibioottiset aineet torjuvat muun muassa munuaisten ja virtsateiden tulehduksia.” Rautavaara kehotti tekemään puolukasta myös makeaa juomaa. ”Virvoitusjuomista ’puolukkapore’ olisi parhainta. Mutta se tulee nähtävästi liian kalliiksi verrattuna appelsiininkuorisoseesta tehtyihin juomiin”, Rautavaara sivalsi. Jos suurin osa kansasta söisi Marttojen ja Rautavaaran ohjeiden mukaan, elämä olisi terveellisempää. Itse tehdystä ja edullisesta ruoasta saisi enemmän ravintoa kuin prosessoidusta valmisruoasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen perusteella yli puolet suomalaisista aikuisista käyttää ravintolisiä. Tutkijoiden mukaan lisäravinteet ovat useimmiten turhia, eivätkä pillerit jostain syystä toimi yhtä hyvin kuin vitamiinien saaminen ruoasta. Ruokaa rikkihaposta Koska maapalloa on riistetty äärimmilleen ja ruoan tuottamisen hintaa on haluttu mahdollisimman alas, viljelykulttuuria on tehostettu valtavasti. Yksipuolinen tehoviljely köyhdyttää maaperää, ja siksi maahan täytyy kaataa tehokkaita väkilannoitteita. Nämä myös kovettavat maata, joten löpöllä käyvistä työkoneista on tullut aina vaan järeämpiä. Luonnon monimuotoisuuden vähentyessä tehoviljely on melkoinen syntisäkki. Silti julkisessa keskustelussa yllättävän usein lannoitetuotanto ja energiaintensiivinen, fossiilisia polttoaineita kuluttava tuotanto näyttäytyy hyvinkin normaalina. Luomua vaativat ihmiset ovat monin tavoin oikeassa. Mitä luonnon monimuotoisuuteen tulee, yksipuolinen tehoviljely ei suosi matoja, mönkiäisiä eikä mehiläisiä, ja pienimpien eläinten kadotessa katoavat isommatkin, kuten jyrsijät ja linnut. ”Luomutilan lannoitus perustuu ensisijaisesti viljelykiertoon ja luonnonmukaisesti tuotetun eloperäisen aineksen lisäämiseen peltoon. Täydennyslannoitusta voidaan käyttää, jos riittävää ravinnemäärää ei saavuteta viljelykierrolla tai omasta tai muusta luomuyksiköstä peräisin olevalla eloperäisellä aineksella”, tietää Yara, entiseltä nimeltään Kemira, joka on Suomen ensimmäinen lannoitetuottaja. Se sai alkunsa vuonna 1920 perustettu ”Valtion Rikkihappoja Superfosfaattitehtaat” -yhtiöstä. Ruoantuotannon kulujen kasvu havahduttaa luonnosta vieraantuneetkin, kun poliittinen todellisuus nostaa hintoja yhä enemmän. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja sen vaikutukset energiapolitiikkaan paljastivat, ettei Suomenkaan ruoantuotannon pitäisi olla riippuvaista kallista rikkija ammoniakkiyhdisteistä eli väkilannoitteista. Niitä valmistetaan erityisesti maakaasusta, ja Suomeen niitä on ostettu runsaasti Venäjältä. Muovin meri Hämmästyttävän monelle tehoviljelty ruoka maistuu suurena herkkuna. Kukaan, joka on koskaan itse kasvattanut tomaattia, ei erehdy luulemaan, että esimerkiksi Espanjassa kasvatettu tehotomaatti maistuu siltä, miltä tomaatin pitäisi maistua. Eli hyvältä. Yhtä aikaa kirpeältä ja makealta. Se tuoksuu hyvältä ja on kirkkaanpunainen, ei punaharmaa ja vetinen. Andalucían alueella Almerian kaupungin liepeillä Kaakkois-Espanjassa valtava kasvihuoneiden matto ulottuu meren rannalta pitkälle sisämaahan. Suunnilleen kahden Helsingin eli 400 neliökilometrin (40 000 hehtaarin) kokoinen mauttomien vihannesten tuotantokeskittymä ja nälkäpalkalla työtätekevien, hökkeleissä asuvien vihannestyöläisten alue hohtaa satellittikuvissa suurena, valkoisena läikkänä. Sen kutsumanimi on Mare del Plastico, Muovin meri. Kun tarkastelee aluetta, on helppo ymmärtää miksi siellä tuotettavat tomaatit ovat paljon halvempia kuin Suomessa kasvatetut. Työntekijän palkka on viitisen euroa tunnilta. Närpiöläinen tomaatinkasvattaja ei liikahtaisi mihinkään moisella liksalla eikä tekisi paahtavassa kuumuudessa orjatyöhön verrattavia pitkiä työvuoroja ilman taukoja. Ruokatuotannon eettisyyttä peräänkuuluttava brittiläinen Foodunfolded-järjestö on raportoinut alueen tuottavan joka vuosi 33 500 tonnia muovijätettä, josta suuri osa päätyy Välimereen. Vuonna 2013 Almerian rannikolle ajautui kuollut kaskelotti. Valasraukan vatsasta löytyi 17 kiloa kasvihuoneiden valkoista suojamuovia. Tiedotusvälineet kuten Guardian tekivät aiheesta isoja juttuja painottaen, että suurin osa Britanniaan tuotavista vihanneksista on kasvatettu Almeriassa valaan syömien muovien alla. Ethical Consumer -kansanliike vaatii edelleen, että Almerian työntekijöistä pidetään parempaa huolta. Taiteilija Ville Tietäväinen piirsi Näkymättömät kädet -sarjakuvateoksen Almerian appelsiinitilojen orjatyöläisistä jo vuonna 2011. Suomessa Espanjan viljelysten olot eivät ole aiheuttaneet suuria protesteja. PUOLUKAT EDISTÄVÄT VATSAN, SAPEN JA MAKSAN TOIMINTAA JA PITÄVÄT SUOLISTON TERVEENÄ
Miltä kuulostaisi palkallinen oppisopimuskoulutus ja vakituinen työ? Hae metrojunantai raitiovaununkuljettajaksi! Kaupunkiliikenne Oy kouluttaa kesään 2023 mennessä ennätysmäärän kuljettajia. Kaupunkiraideliikenne kolminkertaistuu tulevaisuudessa, ja siksi tarvitaan 158 uutta raitiovaununkuljettajaa ja 40 metrojunankuljettajaa. Haluaisitko sinä olla mahdollistamassa tulevaisuuden raitioliikenteen ja vaikuttaa satojen tuhansien kaupunkilaisten arjen sujuvuuteen joka päivä jo nyt? Jos nautit ajamisesta, olet yli 21-vuotias, sinulla on B-ajokortti, hyvä terveydentila, nuhteeton ajokorttiote, riittävä suomen kielen taito ja kykyä työskennellä yksin mutta myös yhdessä muiden kanssa, kuljettajan työ voisi sopia sinulle. – On myös tärkeää, että olet palveluhenkinen ja pystyt noudattamaan täsmällisesti ohjeita. Työhistorialla ei ole väliä, mutta plussaa on, jos on kokemusta vuorotyöstä, lisää Kaupunkiliikenne Oy:n liikennehenkilökunnan päällikkö Pasi Singh. Palkkaa jo koulunpenkillä Jos läpäiset hakuprosessin, hyppäät suoraan oppisopimuskoulutukseen. Työsuhde alkaa heti koulutuksen startattua, ja saat koulutuksen ajalta jo palkkaa. Kaiken lisäksi koulutuksen suoritettuasi sinulla on vakituinen työpaikka. – Koulutamme pääsääntöisesti kuljettajia tarpeeseen, joten jokaisella koulutuksen läpäisseellä on hyvät mahdollisuudet päästä kokoaikaiseksi kuljettajaksi valmistuttuaan, Singh muistuttaa. Hakuprosessissa on neljä vaihetta: videohaastattelu, puhelinhaastattelu ja haastattelu paikan päällä. Lopuksi valitut käyvät vielä terveystarkastuksessa. Koulutus alkaa kahden kuukauden lähiopetusjaksolla, jossa käydään läpi teoriaa ja opetellaan ajamaan. Kaikki lähiopetusjakson ajoja teoriakokeen läpäisseet pääsevät työssäoppimisjaksolle, joka kestää neljä kuukautta. Aluksi ajetaan yhdessä kouluttajan kanssa ja lopuksi itsenäisesti. Käytettävissä on myös kummikuljettaja, joka on tukena tarvittaessa kaikissa työhön liittyvissä asioissa. Yksi syksyn koulutuksessa mukana olleista on Mikko Moisander. – Koulutus on ollut yllättävän leppoisa ja ylittänyt odotukseni. Teoria ei ole niin monimutkaista kuin voisi ajatella, sillä asiat selitetään hyvin selkeästi. Itsenäinen ja vakaa työpaikka Kaupunkiliikenne on turvallinen työnantaja. Esimerkiksi korona-kurimuksessa yhtäkään kuljettajaa ei lomautettu tai irtisanottu supistetusta liikennöinnistä huolimatta. Ei siis ihme, että ainutlaatuisina liikennevälineinä metro ja ratikka ovat houkutelleet hakemaan kuljettajaksi eri-ikäisiä aina lentäjistä lastenhoitajiin. – Kaupunkiliikenne on houkutteleva työnantaja, joka tarjoaa kuljettajille vakaan ja varman työn hyvillä eduilla, Singh kiteyttää. Kuljettajan työsuhde-etuja ovat mm. työsuhdematkalippu, mahdollisuus työsuhdeasuntoon sekä lounas-, liikuntaja kulttuuriedut. Ja vaikka kuljettajan työ on itsenäistä, se ei ole yksinäistä. Tukea ja opastusta on aina saatavilla. Moisaderin mielestä työssä on parasta se, että pääsee sujuvoittamaan ihmisten elämää. – Ensimmäinen kerta metrojunan ohjaksissa oli jännittävä, mutta ensimmäinen kerta ohjaksissa ilman kouluttajaa oli jo ihan huikea kokemus. Ajamisesta saan itsevarmuutta, on hienoa hallita niinkin suurta välinettä kuin metroa. Kuljettajia tuetaan työssään Kaupunkiliikenne on panostanut kuljettajien hyvinvointiin. Liikennehenkilökunnan päällikön, liikennemestareiden ja kuljettajien lähiesihenkilöiden eli ryhmäpäälliköiden tehtävänä on pitää huolta kuljettajien työn sujuvuudesta ja hyvinvoinnista. – Kuljettajien jaksaminen on meille kaikkein tärkeintä, painottaa Singh. Tervetuloa tekemään Kaupunkiliikenteelle aidosti merkityksellistä työtä! Lue lisää: ura.kaupunkiliikenne.? Seuraa meitä Instagramissa: @kaupunkiliikenneoy
34 • 8 / 2022 Herneiden viljelyllä kohti ravinneomavaraisuutta Muuttunut maailmantilanne on osoittanut riippuvuutemme tuontiravinteista olevan kestämätöntä. Ravinneomavaraisuus on tärkeää ruuan takaamiseksi kriisitilanteissa. V IIMEISEN VUODEN aikana väkilannoitteiden hinnat ovat moninkertaistuneet ja niiden saatavuudessa on ilmennyt ongelmia, osittain Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan myötä. Haastavat ajat ovat saaneet maanviljelijät pohtimaan, mitä ja miten on kannattavaa tuottaa. Hintojen nousu on kannustanut viljan viljelyyn, koska ruuasta on pulaa. Tuotantopanosten hinta on viljelijälle korkea, mutta niin on myös viljasta saatava voitto. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Kari Koppelmäki uskoo, että vaikea tilanne on saanut viljelijät kiinnostumaan myös luomutuotannosta. Silloin ei tarvitse murehtia väkilannoitteiden hinnasta tai saatavuudesta, ja luomuviljelyyn on tarjolla myös isommat tuet. Ruoan hinnan nousu herättää kuitenkin pohtimaan, onko luomulle kysyntää ja millaista tuloa siitä saa. Koppelmäki näkee, että nykyinen tilanne lisännee kiinnostusta typensitojakasvien viljelyyn sekä kierrätyslannoitteiden käyttöön. ”Viime keväänä Suomessa viljeltiin merkittävästi enemmän hernettä, joka on typensitojakasvi eikä tarvitse typpilannoitetta.” Kasvinviljely ja karja lähemmäs toisiaan Kierrätyslannoitteiden kysyntä on luonnollisesti kasvanut viljelijöiden etsiessä vaihtoehtoa väkilannoitteille. Kierrätyslannoitteita valmistetaan muun muassa elintarviketeollisuuden sivuvirroista, kuten lihaja luujauhoista, sekä puhdistamojätelietteestä ja lannasta. Niitä on kuitenkin vain rajallinen määrä saatavilla ja hinnoissa odotettavissa nousua. Ravinteiden tehokasta kierrätystä hankaloittaa kotieläintuotantoja kasvinviljelytilojen sijainti eri puolella Suomea. Eteläisen Suomen viljelytilojen tuottama rehu päätyy kotieläintiloille esimerkiksi Pohjanmaalle, muttei palaa lantana takaisin viljelytiloille. Syyt ovat olleet lähinnä taloudelliset. Lannan kuljetus on kallista. Eteläisen Suomen viljelytilat ovatkin joutuneet turvautumaan lähes kokonaan venäläisellä fossiilisella energialla tuotettuihin mineraalilannoitteisiin. ”Nämä rakenteet ovat tehneet ravinteiden kierrätyksen hyvin haasteelliseksi tässä meidän nykyisessä järjestelmässä, jossa kotieläintuotannon rooli on merkittävä.” Koppelmäki kertoo ratkaisuksi kaksi vaihtoehtoa. Voimme prosessoida lannan ravinteet kotieläintiloilta sellaiseen muotoon, että niiden kuljettaminen eteläiseen Suomeen on taloudellisesti kannattavaa. Toinen, kenties kestävämpi ratkaisu on, että kotieläintilat sijaitsisivat ympäri Suomen siellä, missä myös niiden tarvitsema rehu tuotetaan, jolloin ravinteiden kierrätys olisi helpompaa. Apila, herne ja härkäpapu sitomaan typpeä Suomessa maatalousmaasta käytetään noin 70–80 prosenttia kotieläintuotantoon. Mikäli alkaisimme kuluttaa vähemmän kotieläintuotteita, myös peltopinta-alaa vapautuisi esimerkiksi biologiseen typensidontaan. Biologisella typensidonnalla tarkoitetaan kasvien ja typensitojabakteerien symbioosia, jonka myötä typensitojakasvit sitovat ilmasta typpeä maaperään. Typensitojakasveihin kuuluvat muun muassa apila, herne ja härkäpapu, joista kaksi jälkimmäistä soveltuu suoraan ihmisravinnoksi. Typensitojakasveja voidaan hyödyntää viherlannoituksessa sekä nurmimassana biokaasun tuotannossa, josta ravinteet saadaan kierrätettyä takaisin ruoantuotantoon. Pärjäisikö maatalous ilman eläinperäisiä lannoitteita? ”Jos meillä ei olisi kotieläintuotantoa, niin pystyisimme edelleen kierrättämään ravinteita ja tuottamaan energiaa sivuvirroista ilman että siitä aiheutuisi ongelmia. Mielestäni kuitenkin ruuantuotannon kannalta on kestävämpi järjestelmä, että on jonkin verran kotieläimiä.” Eläinperäinen lanta ei siis ole välttämättömyys ruoantuotannossa. Koppelmäki kuitenkin kokee, että kotieläimillä on selkeä rooli kestävässä ruoantuotannossa, mutta huomauttaa sen olevan kovin erilainen verrattuna nykyiseen kotieläintuotantoon. Koppelmäen mukaan ekologisesti kestävin ja tehokkain tapa käyttää maata ruoantuotantoon olisi siirtyä huomattavasti kasviperäisempään ruokavalioon, mutta säilyttää tietty osuus kotieläimistä. Kotieläinten rooli olisi hyödyntää ihmisravinnoksi kelpaamatonta viljaa ja nurmea pelloilta, joilla nurmiviljely on ekologisesti kestävin tuotantotapa. Ravinneomavaraisuus on huoltovarmuutta Tällä hetkellä kotimainen ruoantuotanto on pääosin riippuvainen fossiilisella energialla tuotetusta typestä. Kulunut vuosi on osoittanut, että tarve siirtyä ravinneja energiaomavaraisuuteen on suuri. Koppelmäen mukaan ruoantuotannon pitäisi perustua paikallisiin resursseihin. Käytännössä se tarkoittaa biologisen typensidonnan hyödyntämistä sekä ravinteiden kierrättämistä paikallisesti. Ravinteet kiertävät tehokkaasti, kun kotieläinten rehu tuotetaan lähitiloilla. Keskittymisen ongelma Omavaraisuutta kohti siirtyminen vaatii sekä isoja että pieniä muutoksia. Tällä hetkellä maataloustuet keskittyvät kotieläintuotannon tietyille alueille. Maatalouspolitiikassa täytyy tapahtua iso muutos tukien uudelleenkohdentamisessa, jotta kotieläintuotanto voisi sijoittua tasaisemmin ympäri Suomea. Toisaalta typensitojakasvien viljely voidaan aloittaa hyvin pienillä muutoksilla, osalla viljelytiloista jo ensi keväänä. Myös yhdyskuntajätelietteitä voisi hyödyntää aiempaa tehokkaammin maataloudessa. Lainsäädäntö ei estä niiden käyttöä, mutta osa elintarvikeyrityksistä ei halua, että heille toimitettua viljaa on kasvatettu yhdyskuntajätelietteillä eli ihmisten jätöksillä. Koppelmäki epäilee yritysten pelkäävän siitä heille aiheutuvaa imagohaittaa. ”Se on siinä mielessä ihan hyvä kysymys, että tuleeko se muuttumaan lähitulevaisuudessa.” Ravinneomavaraisuuden lisäksi Koppelmäki uskoo, että maatalous on mahdollista saada energian kuluttajasta energian tuottajaksi. ”Näistä sivuvirroista voidaan myös tuottaa energiaa biokaasutuotantona, jolloin voidaan muuttaa maataloutta energiaomavaraisemmaksi ilman, että se kilpailee ruoantuotannon kanssa.” TEKSTI SALLA PIIRAINEN Sh utte rsto ck
Mainos 1/1 ENSI-ILTA 22.9.2022 PIENI NÄYTTÄMÖ MINÄ VALITSIN SINUT LAURA LEHTOLA MILJA SARKOLA PARISUHDE AJAN ARMOILLA TEATTERI TELAKALLA 27. 29.10.2022 www.teatteritelakka.fi N U U T T I VA PA AV UOR I A N T T I H A I K K A LA TA NJA LO T TA R Ä I K K Ä PERT T U S I N ERVO LIPUT Suurtuotantomme The Addams Family on huumorin täyteinen komediamusikaali erilaisuudesta ja rakkaudesta. Tervetuloa selkäpiitä hellivään seuraamme juuri sellaisena kuin olet! kotkanteatteri.fi ENSI-ILTA LAUANTAINA 10.9. SUURI KOMEDIAMUSIKAALI THE ADDAMS FAMILY A NEW MUSICAL Book by MARSHALL BRICKMAN and RICK ELICE Music and Lyrics by ANDREW LIPPA Based on Characters Created by Charles Addams Originally produced on Broadway by Stuart Oken, Roy Furman, Michael Leavitt, Five Cent Productions, Stephen Schuler, Decca Theatricals, Scott M. Delman, Stuart Ditsky, Terry Allen Kramer, Stephanie P. McClelland, James L. Nederlander, Eva Price, Jam Theatricals/Mary LuRoffe, Pittsburgh CLO/Gutterman-Swinsky, Vivek Tiwary/Gary Kaplan, The Weinstein Company/Clarence, LLC, Adam Zotovich/Tribe Theatricals By Special Arrangement with Elephant Eye Theatrical OHJAUS KATJA KROHN KAPELLIMESTARI ILJA KASKIMAA KÄSIKIRJOITUS MARSHALL BRICKMAN & RICK ELICE MUSIIKKI ANDREW LIPPA Jane! Jane! Jane! Miten voisi elää edes hitusen niin kuin Jane Fonda? Ensi-ilta 14.10. www.jurkka.?
EPIDERMIS Maan hauras iho 28.10.–6.11.2022 Tanssin talo www.kekalainencompany.net Simo Heiskanen tulkitsee Mirkka Rekolan runoja laulaen, lausuen ja tanssien. Lavalla Heiskasta säestää kolmihenkinen orkesteri Milla Viljamaa, Sara Puljula ja Topi Korhonen ESPOON KULTTUURIKESKUS, LOUHISALI Ti 18.10.2022 klo 19 Liput 30 € / 15 € glimsgloms.fi GLIMS & GLOMS MINÄ UNOHDIN MITEN SUURESSA TALOSSA ASUN Samassa yhteydessä julkaistaan esityksen laulut sisältävä äänilevy Vielä päiviä, öitä ÄLÄ JÄÄ YKSIN. Teatterija mediatyöntekijöiden liitto on Suomen suurin taideja kulttuurialojen ammattiliitto. www.teme.fi – Tuoksuja maailman tuulilta – Ensi-ilta 26.10. Ensi-ilta Ensi-ilta Ensi-ilta 26.10. 26.10. 26.10. Syksyn mustin komedia Ensi-ilta Ensi-ilta Ensi-ilta Ensi-ilta Ensi-ilta Tilaukset: kauppa.voima.fi, tilaukset@voima.fi tai 044 238 5109 19,9€ SIS. POSTIKULUT GRAFFITISTA INNOSTUNEILLE PROTECTING ART IN THE STREET Teos kertoo ymmärrettävästi, miten tekijänoikeuslait koskettavat graffitia ja katutaidetta, ja kuinka niistä voi olla hyötyäkin taiteilijoille. Kirjan kieli on englanti. Enrico Bonadio Lisää tuotteita Voimakaupass a! EGS CONCRETE REFLECTIONS 14,9€ SIS. POSTIKULUT Zine-julkaisu, jonka parissa pääsee tutustumaan EGSin maailmaan. Teos sisältää värikuvia ja tekstiä englanniksi.
Hyviä uutisia pinnan alta 20 30 AGENDA Tekeillä on edistyksellinen ”merten perustuslaki”, joka suojelisi maailman meristä 30 prosenttia. Itämerellä suojelutoimet ovat auttaneet. D IKLOORIDIFENYYLITRIKLOORIETAANI eli DDT on tehokas hyönteismyrkky, jota käytettiin 1900-luvun alussa ympäri maailmaa. Suomessa sitä myytiin kauppanimellä Täystuho. DDT:tä pidettiin aikanaan pelastavana yhdisteenä, joka suojeli ihmisiä muun muassa hyttysten levittämältä malarialta. Maine kuitenkin muuttui 1960-luvulla, kun biologi Rachel Carson julkaisi ympäristönsuojelun klassikkona pidetyn kirjan Äänetön kevät. Siinä esiteltyjen tutkimusten mukaan DDT oli yhteydessä syöpään, hermostovaurioihin ja eläinten lisääntymisongelmiin. Vesieliöille DDT on erittäin myrkyllistä. Kasaantuvat ympäristömyrkyt rikastuvat ravintoketjussa aina kasviplanktonista simpukoiden tai kalojen kautta merikotkiin ja muihin ravintoketjun huipulla oleviin eläimiin, jotka eivät pysty enää lisääntymään. Ne päätyvät ravintoketjun mukana lopulta myös ihmisiin. Uuden tutkimustiedon tullessa ilmi DDT kiellettiin Suomessa ja useissa Itämeren maissa 1970-luvulla, ja sen käyttöä rajoitettiin voimakkaasti koko maailmassa. Se on hyvä uutinen Itämeren luonnolle. ”Myrkkyä ei ole ravintoverkossa enää niin paljon, että esimerkiksi huippupedot kärsisivät siitä. Merikotka ja muut merilinnut eivät enää kärsi lisääntymisongelmista samaan tapaan kuin aiempina vuosikymmeninä. Merikotkia syntyi tänä vuonna Suomessa enemmän kuin koskaan tunnettuna aikana, yli 600 poikasta”, Veijo Jormalainen, Turun yliopiston akvaattisen ekologian professori, sanoo. Hän on tutkinut meriekologiaa kolme vuosikymmentä. Meneillään on useita tutkimushankkeita, jotka selvittävät Itämeren eliöiden vuorovaikutussuhteita. Merikotka oli sukupuuton partaalla. Vuonna 1975 kuoriutui ainoastaan neljä poikasta. Nyt merikotka on Suomessa elinvoimainen laji. DDT:n kieltäminen on merkittävä syy lintukannan elpymiselle. DDT:n kielto on hyvä esimerkki tutkimuksen ja politiikan yhteydestä: kun tieteessä vakuuttavasti osoitettiin, että myrkky aiheuttaa vakavia ongelmia luonnolle – ja siinä asuvalle ihmiselle – poliittinen päätös saatiin aikaiseksi. Itämeren suojelu on auttanut Itämerta on kutsuttu maailman saastuneimmaksi mereksi. Sen valuma-alueilla asuu noin 90 miljoonaa ihmistä, ja asuinalueiden sekä teollisuuden jätevedet ovat saastuttaneet merta merkittävästi. Niitä puhdistetaan kuitenkin nykyisin tehokkaasti. TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS Itämeren rehevöityminen on suojelutoimien vuoksi vähentynyt. Bl ick Vo m Fe lse / C re at ive C om m on s
38 • 8 / 2022 Artikkeli on osa sarjaa, joka käsittelee 17:ää kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:N Agenda 2030:ssa. EI KÖYHYYTTÄ EI NÄLKÄÄ TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA HYVÄ KOULUTUS SUKUPUOLTEN TASA-ARVO PUHDAS VESI JA SANITAATIO EDULLISTA JA PUHDASTA ENERGIAA IHMISARVOISTA TYÖTÄ JA TALOUSKASVUA KESTÄVÄÄ TEOLLISUUTTA, INNOVAATIOITA JA INFRASTRUKTUUREJA ERIARVOISUUDEN VÄHENTÄMINEN KESTÄVÄT KAUPUNGIT JA YHTEISÖT VASTUULLISTA KULUTTAMISTA ILMASTOTEKOJA VEDENALAINEN ELÄMÄ MAANPÄÄLLINEN ELÄMÄ RAUHAA JA OIKEUDENMUKAISUUTTA YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS ”Yhteisöjätevedet rehevöittivät Itämerta merkittävästi 1980-luvulta 1990-luvun alkuun saakka, mutta eivät enää tehokkaan jäteveden puhdistuksen vuoksi. Näin on enemmän tai vähemmän koko Itämeren alueella.” Entä maatalous? Ruoantuotannon päästöt ovat suuri rasite suljetulla sisämerellä, jonka vesi vaihtuu hitaasti Tanskan salmien kautta. Ilmaston lämpeneminen on pahentanut meren rehevöitymistä, koska sademäärä kasvaa. Silloin kun sademäärä ei tule lumena ja jäädy maan pinnalle, vaan sataa suoraan maaperään, se huuhtoo mukanaan ravinteita suoraan veteen, Jormalainen tiivistää. Etenkin typpi ja fosfori rehevöittävät merta, mikä saa liikaa ravinteita. Vesistöt sameutuvat ja rihmalevät rehottavat rannoilla, pohjoisen karun luonnon herkkä tasapaino horjuu. ”Etenkin Lounais-Suomi ja Saaristomeri ovat merkittäviä, rehevöityneitä alueita, joilla fosforija typpipäästöt valtaosaltaan johtuvat maataloudesta. Näidenkin suitsimiseksi on aloitettu monenlaisia toimia. Edelleen meidän pitää pystyä vähentämään päästöjä, mutta kohtuullisen hyvin siinä on jo onnistuttu.” Tämäkin on hyvä uutinen. Suojelua kaivataan lisää, koska ihmisen toimet ovat aiheuttaneet maailman merille valtavia ongelmia. Sen vuoksi YK onkin julistanut vuodet 2021–2030 merentutkimuksen vuosikymmeneksi, jonka tavoitteena on lisätä tietoa vedenalaisesta elämästä. Maailman valtioiden pitäisi pyrkiä kohti YK:n kestävän kehityksen tavoitetta numero 14, eli säilyttämään meret ja merten tarjoamat luonnonvarat sekä edistämään niiden kestävää käyttöä. Ihminen muuttaa kalojen evoluutiota Meriekosysteemien ja meren arvo pitää ymmärtää yhteiskunnassa entistä paremmin, yksi merentutkimuksen vuosikymmenen tavoitteista kehottaa. Tutkimustiedon pitäisi olla entistä tiiviimmin osana päätöksentekoa, jotta poliitikot tietävät, mistä päättävät. Tuskin kukaan yllättyy tiedosta, että ympäristöhätätila on edennyt maailman merillä. Happamoituminen, saastuminen, pinnanalainen melu, kelluvat muovijätelautat, happikato, joukkosukupuutot – ongelmia voisi listata pitkälle. Suurin uhka on ilmaston ja sitä myötä meriveden lämpeneminen. Millaisia seurauksia se tarkalleen ottaen tuo? Tuloksia on saatu Itämereltä, jota on tutkittu enemmän kuin useimpia muita meriä maailmassa. Havaintoja ja mittauksia on tehty jo 1900-luvun alusta asti, ja Itämeren alueen mailla on vahva tieteellisen yhteistyön perinne. Itämerta pidetään kiinnostavana tutkimuskohteena, koska ilmastonmuutos näkyy siellä keskimääräistä nopeammin, Jormalainen sanoo. Pohjoiset alueet lämpenevät enemmän kuin maapallo keskimäärin, minkä vuoksi tutkimus tuo nopeasti tietoa meri ekosysteemeistä. Itämeressä muutokset ovat olleet dramaattisia, mutta toisaalta ongelmiin on onnistuttu puuttumaan. Alueen kehityksestä voidaan oppia, mitä on odotettavissa tulevaisuudessa myös muualla maailmassa. Tutkimustuloksia ei voi kuitenkaan sellaisenaan yleistää muualle maailmaan, koska kunkin alueen lajisto on niin erilainen. ”Toki ilmastomallit ovat yleispäteviä, kun lähtöparametrit osataan asettaa oikein.” Yksi kiinnostuksen kohde on merenelävien sopeutuminen Itämeren lämpeneviin vesiin. Pohjoisella Itämerellä meriveden lämpötilan on ennustettu nousevan noin neljä astetta seuraavan 80 vuoden aikana. Jormalaisen mukaan useimmille organismeille hiljalleen tapahtuva keskilämpötilan muutos ei sinällään ole tappavaa, sillä ne ehtivät mukautua siihen. ”Mutta nyt on havaittu lämpöaaltoja, jotka ovat korkeampia kuin koskaan mittaushistorian aikana.” Lämpöaallot ovat niin sanottu ilmaston ääri-ilmiö, joka on todennäköisesti aiheuttanut eläinten joukkokuolemia. Ahvenanmaan mittausasema näytti tänä kesänä kaikkien aikojen lämpöennätyksen, 27,65 astetta. Jormalainen on nähnyt aikaisemmin sinisimpukoiden kohtalon omin silmin ollessaan sukeltamassa Suomenlahdella. ”Ihmeteltiin kovasti, minne matalassa vedessä kivien pinnalla eläneet sinisimpukat olivat menneet. Merenpohjassa näkyi vain kerros kuolleita kuoria.” Se oli surullinen näky. Simpukat eivät ehtineet todennäköisesti sopeutua äkilliseen lämpöpiikkiin. Jotkin eläinlajit muuttavat ajan kuluessa uusille asuinsijoille. Puhutaan niin sanotusta tropikalisaatiosta: esimerkiksi tietyt valtamerten trooppiset kalat muuttavat hiljalleen kohti eteläja pohjoisnapaa. Ne pyrkivät seuraamaan niitä lämpötilavyöhykkeitä, joihin ovat tottuneet. Liejutaskurapu on uusi tulokas, joka on muuttanut Suomenlahdelle ja levinnyt siellä nopeasti. Ensimmäinen havainto oli vuodelta 2009, mutta nyt se on jo yleinen laji Uudenkaupungin edustalla. Se hyötyy meriveden lämpenemisestä. Lämpiminä kesinä liejutaskurapujen poikasia oli enemmän ja poikaset olivat suurempikokoisia kuin kylminä kesinä, Turun yliopistossa väitelleen Tiia Forsströmin tutkimus kertoo. Paikalliset lajit joutuvat sopeutumaan uusiin tulokkaisiin. ”Tutkimme, mitä tapahtuu, kun paikallisyhteisöjen lajit joutuvat uuden lajin kanssa vuorovaikutukseen”, Jormalainen kertoo yhdestä tutkimushankkeestaan. Tutkijoita kiinnostaa, muuttuuko vanhojen lajien evoluutio ravun saalistuksen myötä. Liejutaskurapu saalistaa leväsiiraa, joka on alueella perinteisesti asuva kasvinsyöjä-äyriäinen. ”Tutkimustulokset ovat pahasti kesken, mutta alustavien akvaariotutkimusten mukaan siira näyttää sopeutuneen jollakin tavalla ravun läsnä oloon. Sellaisilla siiroilla, jotka ovat olleet pitkään tekemisissä rapujen kanssa, on pienempi kuolleisuus kuin niillä populaatioilla, jotka eivät ole rapua koskaan nähneet.” Ilmeisesti siirat ovat alkaneet vältellä uutta saalistajaansa. ”Ei ole tosin varmaa, johtuuko muutos evoluutiosta, vai ovatko ne vain oppineet käyttäytymään eri tavalla.” Tähän mennessä tiedetään, että kalojen evoluutio on muuttunut ihmisen toimien vuoksi. Jormalainen kertoo tutkimuksista Pohjoismaissa ja Kanadassa, joissa turskaa on kalastettu kestämättömällä tavalla. Kuten evoluutioteoria osoittaa, evoluutio luonnonvalinnan kautta edellyttää perinnöllisen muuntelun olemassaoloa. Jos tietyllä turskayksilöllä on paljon ympäristön kannalta hyödyllisiä ominaisuuksia, se selviää hengissä ja pystyy lisääntymään tehokkaimmin. Sen geenit siirtyvät jälkeläisiin, ja näiden geenien aiheuttamat ominaisuudet yleistyvät populaatiossa vähitellen, sukupolvi sukupolvelta. Tapahtuu siis luonnonvalintaa. Nyt turskan liikakalastus on aiheuttanut ”epäluonnollista valintaa”, ihminen on siis puolivahingossa peukaloinut villieläinten perimää. Suurimmat kalayksilöt jäävät ihmisen pyydyksiin, jolloin ne poistuvat periyttäjien joukosta. Lisäksi kalojen suku kypsyysikä alentuu. Pienet yksilöt pääsevät siis jatkamaan sukua ennen kuin jäävät pyydykseen, eli niiden ominaisuudet periytyvät eteenpäin ihmisen tekemän valinnan takia, Jormalainen selittää. Se aiheuttaa monenlaisia ongelmia ekosysteemissä, mikä pahimmillaan uhkaa koko kalastus elinkeinoa. Ihminen on muuttanut merten elämää niin paljon, että se kärsii ongelmista itsekin. Tekeillä on poliittisia päätöksiä. Merten perustuslaki on tulossa Suojelulle on tilausta, sillä vaikka kansainväliset meret kattavat lähes puolet maapallon pinta-alasta, vain noin 1–2 prosenttia niistä on suojeltu. Kukin rannikkovaltio voi päättää omien merialueidensa suojelusta, mutta kunnollista kansainvälistä sääntelyä ei ole tähän mennessä ollut. Kansainvälisten vesien ryöstökalastus on yleistä, koska nämä vedet jäävät lainsäädännön ”harmaalle alueelle”, eikä kestämättömästä kalastuksesta ole laillisia seuraamuksia, sanoo Greenpeacen meriasiantuntija Laura Meller. Yksi syy on nopeasti kasvanut kalastusteollisuus, jonka mukana lainsäädäntö ei ole pysynyt. Esimerkiksi SIMPUKAT EIVÄT EHTINEET TODENNÄKÖISESTI SOPEUTUA ÄKILLISEEN LÄMPÖPIIKKIIN. Merikotkien määrä lisääntyi sukupuuton partaalta. Yat hin S Kris hn ap pa / C rea tive C om m on s
Uusi koti Marsista? Ei kiitos. TEKNOLOGIA EI PELASTA P i nj a N ikki L AUTAPELIHARRASTAJIEN KESKUUDESSA Terraforming Mars on yksi 2000-luvun suosituimmista peleistä. Eikä suotta. Pelissä pelaajat edustavat yrityksiä, jotka pyrkivät yhdessä muuttamaan, eli maankaltaistamaan, Marsin elinkelpoiseksi planeetaksi. Yksinkertaisuudessaan Marsin maankaltaistaminen tarkoittaisi sitä, että planeetan kaasukehään tulisi kylvää mittava määrä kasvihuonekaasuja, jotka sitten lämmittäisivät sen ilmastoa. Mikrobeilla puolestaan olisi tarkoitus muokata planeetan pinta sellaiseksi, että siellä olisi mahdollista kasvattaa ruokaa ja luoda elämälle edellytyksiä. Marsin maankaltaistaminen on mahdollista teoriassa mutta onko se sitä käytännössä? Tuskin. Itsensä teknokuninkaaksi (technoking) nimittänyt miljardööri Elon Musk ajattelee kuitenkin toisin. Musk on kertonut keräävänsä omaisuutta itselleen, jotta voisi käyttää sitä ihmiskunnan pelastamiseen ekokatastrofilta ja tehdäkseen meistä multiplanetaarisen lajin. Muun muassa sähköautoja valmistavan Teslan toimitusjohtajana sekä aivosiruja kehittävän Neuralinkin ja avaruusyhtiö SpaceX:n perustajana Musk on saanut tietyissä teknologiapiireissä eräänlaisen gurun aseman. Musk on ollut äärimmäisen kiinnostunut scifistä jo pikkupojasta asti. Ja nyt, kun hän on maailman rikkain henkilö, niin hänellä on myös resursseja toteuttaa näitä haaveita. Mutta onko siinä mitään järkeä, että Muskin kaltaiset teknokuninkaat polttavat miljardeja dollareita pyrkimyksissään tehdä ihmisestä avaruuteen levittäytyvä laji? Samaan aikaan, kun teknologiapiireissä haaveillaan maankaltaistuksesta, tuhoamme ainoaa tuntemaamme elinkelpoista planeettaa. Toisaalta voidaan myös ajatella, että tämä on yksi syy sille minkä vuoksi Muskin kaltaiset ihmiset vahvassa teknologiauskossaan kokevat aidosti pelastavansa maailman. RAKASTAMME SANKAREITA . Haluamme uskoa, että historia nostaa esiin yksittäisiä suuria henkilöitä, jotka muuttavat maailmaa paremmaksi. Näin on helppo ajatella henkilökeskeisen historiankirjoituksen ja populaarikulttuurin keskellä. Etenkin, kun rakennamme maailmankuvamme tarinoiden kautta. Potentiaalisesti vaaralliseksi tämän tekee se, että yksilökeskeisyyden myötä siirrämme huomion pois akuuttien ongelmien yhteisestä ratkaisemisesta. Suuret muutokset syntyvät usein pääosin yhteisöjen ponnistelujen kautta, eivät yksittäisten ihmisten. Musk on esittänyt suunnitelman, että Marsissa asuisi jo vuonna 2050 miljoona ihmistä. Jos ilmastonmuutoksen, lajikadon, merten happamoitumisen ja muiden ongelmien ratkaiseminen tuntuu vaikealta maapallolla niin Marsin siirtolaisilla on vielä isompia pähkinöitä purtavaksi. Avaruudessa vietetty aika ja säteilylle altistuminen nimittäin aiheuttavat ihmisissä peruuttamattomia muutoksia esimerkiksi kognitiivisiin kykyihin. Ihmisestä tulee siis sitä tyhmempi, mitä pidempään hän on avaruudessa. SpaceX:n lupaama lentomatka Marsiin kestäisi puoli vuotta. Ja jos Marsiin päästäisiin, niin edessä olisi elämän kannalta erittäin vihamielinen ympäristö. Siellä ei voi hengittää, keskilämpötila on –63 celsiusta, ilmanpaine saisi veren kiehumaan ja marsperä on erittäin radioaktiivista miljardeja vuosia jatkuneen kosmisen säteilyn vuoksi. Aloitettaisiinko kuitenkin oman planeettamme pitämisestä elinkelpoisena ja haaveiltaisiin Marsin asuttamisesta vain lautapelien äärellä? ANTTI KURKO Teknologia ei pelasta -blogissa suunnataan katse tulevaan ja tarkastellaan niitä vaikutuksia joita teknologialla on meihin niin yksilön, yhteiskunnan kuin koko planeetan tasolla. EI KÖYHYYTTÄ EI NÄLKÄÄ TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA HYVÄ KOULUTUS SUKUPUOLTEN TASA-ARVO PUHDAS VESI JA SANITAATIO EDULLISTA JA PUHDASTA ENERGIAA IHMISARVOISTA TYÖTÄ JA TALOUSKASVUA KESTÄVÄÄ TEOLLISUUTTA, INNOVAATIOITA JA INFRASTRUKTUUREJA ERIARVOISUUDEN VÄHENTÄMINEN KESTÄVÄT KAUPUNGIT JA YHTEISÖT VASTUULLISTA KULUTTAMISTA ILMASTOTEKOJA VEDENALAINEN ELÄMÄ MAANPÄÄLLINEN ELÄMÄ RAUHAA JA OIKEUDENMUKAISUUTTA YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS Itämerellä yleinen kalastusmenetelmä on pohjatroolaus, jolla pyydetään varsinkin turskaa ja kampeloita. Siinä raskasta kalaverkkoa vedetään pitkin merenpohjaa, mikä aiheuttaa peruuttamatonta tuhoa ekosysteemille. Se on kuitenkin laillinen kalastustapa. ”Tähän asti säätely on ollut ’reikäinen tilkkutäkki’, ja alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt ovat säädelleet paikallisia kalastuskiintiöitä”, Meller sanoo. Niiden valta on ulottunut kuitenkin vain kunkin valtion rannikolle mutta ei kansainvälisille vesille. Nyt YK:ssa on tekeillä historian ensimmäinen, kansainvälisesti velvoittava meriensuojelusopimus. Merien perustuslaiksi kutsuttu YK:n Global Ocean Treaty määrittelee, miten mertensuojelualueita voidaan perustaa kansainvälisille vesialueille ja millainen toiminta suojelualueilla on sallittua tai kiellettyä. Sopimus mahdollistaisi maailman maita suojelemaan 30 prosenttia kansainvälisistä merialueista vuoteen 2030 mennessä. Tämä auttaisi suojelemaan tuhoutumisen partaalla olevia kalakantoja. Greenpeace vaatii, että haitallinen tehokalastus pitäisi kieltää suojelualueilla kokonaan. Lisäksi muun muassa laivaväylien reittejä ja syvänmeren kaivostoimintaa säädeltäisiin ja valtioiden pitäisi rahoittaa suojelun valvontatoimet. Sääntely auttaisi ylläpitämään merten monimuotoisuutta ja terveyttä sekä meriä palautumaan jo aiheutuneista vahingoista. Meller on seurannut viimeaikaisia kansainvälisiä kokouksia tiiviisti ja pitää uutta sopimusta historiallisena. ”Pidän tätä tämän sukupolven suurimpana ympäristönsuojelusopimuksena.” Mellerin mukaan Suomi kuuluu sopimusneuvotteluissa edistyksellisten joukkoon. ”Yksi kunnianhimoisimmista maista on Suomi, jonka mukaan vähintään 30 prosenttia meristä on suojeltava joko lähes täysin tai täysin teolliselta toiminnalta.” Tämä jättäisi mahdollisuuden esimerkiksi alkuperäiskansojen ja rannikkoyhteisöjen perinteisille elinkeinoille tai tutkimustoiminnalle. Keskusteluita on tarkoitus jatkaa tämän vuoden lopulla, mutta päivämäärää ei ole vielä sovittu. Sopimuksella on nyt kiire, sillä suojelutoimet pitää panna käytännössä toimeen vuoteen 2030 mennessä. Toinenkin edistyksellinen lakihanke on tekeillä. Niin sanottu ecocidelakialoite pyrkii kriminalisoimaan luonnon laajamittaisen tuhoamisen eli niin sanotun ”luonnonsurman”. Hyvin harvan maan lainsäädännössä on maininta maan oikeuksista, joten tämäkin lakihanke olisi edistyksellinen muutos. Mikäli aloite toteutuisi, jatkossa yhtiöt ja valtiot voisivat joutua Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen vastaamaan laajamittaisen ympäristötuhon aiheuttamisesta, esimerkiksi öljytankkerionnettomuudesta merellä. Nyt yritykset eivät joudu kunnolliseen korvausvastuuseen aiheuttamistaan tuhoista. Ecocide-laki siis pelottaisi yrityksiä huolehtimaan turvallisuudesta entistä tarkemmin. Jos meriä suojellaan, ne voisivat hiljalleen toipua ympäristötuhoista, uudistusten kannattajat toivovat. ITÄMERTA PIDETÄÄN KIINNOSTAVANA TUTKIMUS KOHTEENA, KOSKA ILMASTONMUUTOS NÄKYY SIELLÄ KESKIMÄÄRÄISTÄ NOPEAMMIN. Turskan kalastus on jo muuttanut lajin perimää M atth ieu G od bo ut / C rea tive C om m on s
40 • 8 / 2022 Luonnonsuojelu pitää dekolonisoida Suomi suojelee Tenojoen lohia kieltämällä perinnekalastuksen saamelaisilta. Päätöksen taustalla näkyy kolonialismi. Y HDISTYNEET KANSAKUNNAT (YK) valmistelee uutta toimintakehystä, joka määrittäisi suuntaviivat sille, miten elonkirjoa suojellaan. Käytännössä kansallisvaltiot kannattavat suojelualuiden lisäämistä: 30 prosenttia maapallon maa-alueista ja 30 prosenttia maailman meristä tulisi suojella vuoteen 2030 mennessä. Hyvää tarkoittava pyrkimys voi kuitenkin aiheuttaa vahinkoa alkuperäiskansoille ja paradoksaalisesti myös luonnolle, kertoo ympäristönsuojelua edistävä Siemenpuusäätiö tuoreessa julkaisussaan Luonnonsuojelun dekolonisaatio. Luonnonsuojelu näyttää jääneen käsittelemättä kolonisoivien kansojen historiankirjoituksessa, julkaisussa sanotaan. Tenojoen kalastuskielto on kuvaava esimerkki pulmallisesta suojelupäätöksestä. Saamenmaalla sijaitseva Suomen ja Norjan rajajoki Teno tunnetaan atlantinlohistaan, jotka nousevat jokeen kutemaan. Aikanaan Tenon atlantinlohikanta oli yksi suurimmista, mutta lohen elinalueella Barentsinmerellä on parhaillaan käynnissä suuria muutoksia, jotka linkittyvät ilmastonmuutokseen ja liikakalastukseen. Sen vuoksi atlantinlohen kanta on heikossa tilassa. Viime vuonna Suomi ja Norja päättivät suojelun nimissä kieltää kalastuksen kaikilta, myös saamelaisilta. Se tyrmistytti saamelaiset. ”Emme voi puhua vain oikeuksista, mutta emme myöskään vain suojelusta. On tärkeää painottaa, että on kalastettava kohtuudella ja pyrittävä kohdistamaan kalastus niihin lohikantoihin, jotka voivat paremmin”, Saamelaisneuvoston puheenjohtaja Aslak Holmberg sanoo. Hän on yksi Siemenpuusäätiön julkaisun kirjoittajista. Perinteinen joen käyttöoikeus on kuulunut saamelaissiidoille eli kylille, jotka ovat itsenäisesti säädelleet kalakannan kestävyyttä. ”On osa Suomen valtion kolonialistista politiikkaa kieltää erot kansan sisällä ja kiistää, että saamelaisilla on historiallisia oikeuksia alueisiin. Nyt ministeriö sanelee ylhäältä alaspäin, miten pitää suojella, ja saamelaiset saavat kommentoida.” Alkuperäiskansojen perinteet huomioitava Saamenmaalla sijaitsevien niin kutsuttujen valtion maiden legitiimi hallitsija ei ole Metsähallitus, vaan saamelaiset. Lohikannan samoin kuin muiden luonnonvarojen kestävyys taataan yhteisöjen määrittelemän säätelyn keinoin, Holmberg sanoo. Tenon tapauksessa kalenteriin sidotut kalastusluvat tekivät tämän luonnonsuojelukäytännön tyhjäksi. Holmberg ottaa toisen esimerkin metsästyksestä. Valtionhallinnosta – mitä ilmeisimmin eteläisen Lapin leveys asteilta – käsin määritelty riekonpyyntikausi alkaa pohjoisessa liian aikaisin. ”On epäreilua lintuja kohtaan, että metsästyskausi alkaa, kun riekonpoikaset ovat vielä liian pieniä ja apuna käytetään koiria. Me katsomme, että vasta lokakuun tienoilla riekkoja olisi kestävää metsästää. Emmekä me käytä koiria.” Valtion toimissa kuultaa vanhentunut länsimainen luonnonsuojelukäsitys, jossa jokin alue suljetaan ”linnoitukseksi”, jonne edes alkuperäiskansat eivät saa mennä. Rivien välistä voi huomata myös alentuvan suhtautumisen alkuperäiskansaan: valtiovallan pitää suojella Tenoa, etteivät saamelaiset vain pyytäisi kaikkia lohia. Samanlainen näkemys vallitsee Siemenpuusäätiön julkaisun mukaan monessa muussa maailman maassa. Luonnon biodiversiteetti on kuitenkin kautta maailman säilynyt parhaiten niillä alueilla, joita alkuperäiskansat hallitsevat. Luonnonsuojelualueet ovat perinteisesti ohittaneet näiden yhteisöjen oikeudet ja usein epäonnistuneet elonkirjon suojelussa. Merkittävä ennakkopäätös Tarvitaan luonnonsuojelukäsityksen dekolonisaatiota, Holmberg sanoo. Alkuperäiskansojen perinnetietoa pitää hyödyntää esimerkiksi oikeuslaitoksessa, kun maaoikeuksia ja suojelualueita määritellään. Juridisesti saamelaisten oikeudet tulisi taata tosiasiallisesti ja positiivisen syrjinnän menetelmät pitää ottaa käyttöön. Saamenmaalle pitäisi määritellä perinteisen käytön alueita, joihin saamelaisilla on erityinen käyttöoikeus, hän sanoo. Tenolle muutos on todennäköisesti tulossa. Korkein oikeus teki tänä vuonna merkittävän ennakkopäätöksen saamelaisten hyväksi, kun se jätti syyttämättä saamelaisia kalastajia, jotka rikkoivat tarkoituksella Tenon sivuvesiä koskevaa kalastussääntöä. Kalastajat halusivat viedä asian oikeuteen itse saadakseen asiaan linjauksen. Korkein oikeus hylkäsi kaikki syytteet ja totesi, että kalastuksen rajoitus on ristiriidassa saamelaisten perustuslaillisten oikeuk sien kanssa. TEKSTI KUKKA-MARIA AHOKAS Si m o Rä sä ne n / C re at ive C om m on s ON EPÄREILUA LINTUJA KOHTAAN, ETTÄ METSÄSTYSKAUSI ALKAA, KUN RIEKONPOIKASET OVAT VIELÄ LIIAN PIENIÄ JA APUNA KÄYTETÄÄN KOIRIA. Tenojoki virtaa Saamenmaan läpi Norjan ja Suomen rajalla.
42 • 8 / 2022 Pako Shanghaista K UN KORONAPANDEMIA alkoi, ylistivät monet Kiinan määrätietoista linjaa eristää sairastuneet ja sulkea kaupungit taudin leviämisen estämiseksi. Kiinan tiukka linja on kuitenkin osoittautunut inhimilliseksi tragediaksi. Ruoka ja lääkkeet ovat loppuneet monilta ja niin on myös kärsivällisyys. Tilanne koskettaa 300 miljoonaa ihmistä 50 kaupungissa. Ihmisten jakamilla videoilla shanghailaiset kirkuvat ikkunoissa turhautumistaan ja monet osoittavat mieltään nälkäisenä vaatien ruokaa syötä väksi. Karanteeni on ehdoton. Eristetystä kodista saa poistua ulos vain kotiovella tapahtuvaan pakolliseen koronatestaukseen. Sairastuneet viedään eristyskeskukseen. Kotiensa sisään teljetyt ovat niitä, jotka ovat pysyneet terveenä. Kun eristäminen alkoi rynnistivät ihmiset kauppoihin hamstraamaan ruokaa. Asiakkaiden välille syntyi nyrkkitappeluita kaupan viimeisistä vihannesnyyteistä. Monet hyllyt osTEKSTI JUKKA LIUKKONEN KUVA ALEKSANDRA AKSENOVA Jos olisimme kaikki vain kotona kaksi viikkoa, olisi koronapandemia sillä ohi, sanottiin Kiinassa. Niin ei kuitenkaan käynyt. tettiin pikaisesti tyhjiksi väentungoksessa. Karanteenin aikana ruokaa on voinut ostaa vain lähettipalveluiden avulla. 25 miljoonan asukkaan kaupungissa on kuitenkin rajallinen määrä lähettejä, joten ruoan toimituksia on vaikea saada. Monet kerrostalot tekevät siksi yhteistilauksia WeChat-keskusteluryhmien ja puheluiden avulla. Useimmat nettikaupat eivät suostu enää ottamaan tilauksia vastaan Shanghaista. Ravintolatkin ovat lopettaneet kotiintoimitukset kaupungissa. Ruokaa on vaikea saada Nimimerkki Suuri ilo kertoo sosiaalisessa mediassa syövänsä päivittäin vain puolitoista ateriaa ja menevänsä nukkumaan joka ilta nälkäisenä. Hän kertoo juoneensa vanhaksi menneen oluen, koska ei ollut mitään muuta juotavaa. Vitamiinien puute aiheuttaa rakkuloita hänen suuhunsa, hän kertoo, ja uskoo sen johtuvan siitä, ettei hänellä ole enää tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. ”Kun on työssäkäyvä aikuinen, jolla on rahaa ja ruoanlaittotaitoa, ei voisi uskoa, että joutuu näkemään nälkää suurkaupungissa”, kirjoittaa mediaalalla työskentelevä Lucy. ”Nyt voin vain luottaa siihen, mitä on omissa käsissäni. Kasvikset, liha, hedelmät ja maito jääkaapissa ovat ainoita asioita, jotka antavat nyt turvallisuudentunnetta”, hän kertoo. Moni shanghailainen on tottunut syömään ulkona, koska se on halpaa ja kätevää. Kaikilla ei ole kotona edes ruoanlaittovälineitä, saati KIINAN TIUKKA LINJA ON KUITENKIN OSOITTAUTUNUT INHIMILLISEKSI TRAGE DIAKSI.
8 / 2022 • 43 Pako Shanghaista ruokaa hätävarana kaapeissa. Markkinointialalla työskentelevä Ada lainasi wokkipannun, veitsiä ja astioita naapuriltaan, koska hänellä ei ollut itsellään mitään, millä valmistaa ruokaa. Ada kertoo aiemmin nauttineensa vain artesaanioluita, laatusavukkeita ja tuoreista pavuista jauhettua kahvia. Nyt tupakat ovat loppuneet ja hän on joutunut lainaamaan niitä talon toisilta asukkailta. Entiselle nirsoilijalle kelpaa nyt kaikki. Häneltä on loppumassa myös puhdas vesi. Ada on antanut jäljellä olevan vetensä kissalleen ja keittää itselleen hanavettä. Kiinan viranomaiset ovat yrittäneet toimittaa koteihinsa lukituille ihmisille ruokaa. Shanghaissa tyttärensä kanssa asuva eräs mies sai avustuksena viisi porkkanaa, yhden kiinankaalin ja sian sorkan. Se riitti neljäksi päiväksi. Avustuspaketit ovat koostuneet lähinnä vain vihanneksista. Vaikka se voi kuulostaa terveelliseltä, ovat ihmiset kuitenkin tyytymättömiä. Ruoka on vähäkalorista eikä pidä nälkää kauaa loitolla. Eikä ilmainen avustus ole ollut kaikille ilmaista. Osa ruoanjakajista on pyytänyt lahjusta sen toimittamisesta. Sosiaalisessa mediassa kiertää kuva, jossa ruoan arvo vaihtokaupassa esitetään pörssikurssien tavoin. Kuvan väitetään olevan hongkongilaisen talousosaajan tekemä. Vaihtokauppaa Ruokaa voi hankkia myös vaihtokaupalla. Vaihtokauppa nousee pintaan kriisien aikana, kun tavallinen raha menettää merkityksensä. Jos rahaa ei voi käyttää, ei sillä tee mitään. Kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa on jaettu vaihtokursseista kuvaa, jonka väitetään olevan hongkongilaisen pörssianalyytikon tekemä. Kuvan vaihtokursseissa Coca-Colalla on paras arvo ja sen voi vaihtaa mihin vain. Nousussa ovat myös tupakka, olut ja viini. Porkkanat ja kasvikset ovat sen sijaan jyrkässä laskussa, koska ihmiset ovat kyllästyneet syömään niitä. Vessapaperia ei kuvan mukaan kannata vaihtaa pois. Ihmiset ovat jakaneet netissä kokemuksiaan vaihtokaupoista. Nimimerkki Suuri ilo kertoo yhden pullon Coca-Colaa vastaavan viittä savuketta tai puolta valkosipulia hänen kerrostalossaan. Pullon soijakastiketta hän vaihtoi kuuteen kananmunaan. Talousosastolla työskentelevä TT on puolestaan vaihtanut inkivääriä kevätsipuliin ja soijakastikkeeseen. Maitotölkin hän vaihtoi sytkäriin. Hän antoi astianpesuainetta naapurille, joka lahjoitti vastavuoroisesti palapelejä. Naapurit ovat myös antaneet hänelle kissanhiekkaa, aurinkorasvaa ja makkaroita. TT kirjoittaa olevansa rikas, sillä hän on hamstrannut 16 perunaa. Hän on jo löytänyt ostajan niille, muttei ole ehtinyt vielä tehdä kauppoja. Hänen naapurinsa yrittää vesiviljellä retiisin juuria kotonaan. Vaihdettavana on ruoan ja tavaroiden lisäksi myös palveluksia. Kissan saa kylään paijattavaksi kolmen appelsiinin hinnalla. Nälkäiset vanhukset Yksi syy kaupunkien sulkemiseen on ollut kiinalaisten rokotteiden heikko taso. Ne eivät anna yhtä hyvää suojaa kuin länsimaiset rokotteet, eivätkä estä taudin leviämistä. Niinpä Kiinassa on elettävä kuin rokotteita ei olisi ikinä keksittykään. Kiinan viranomaiset pitävät koronaa hyvin tappavana ja vaarallisena tautina. Monet pelkäävät sitä. Kiinassa luottamus kanssaihmisiin on heikompaa kuin Suomessa. Viranomaiset eivät voi luottaa siihen, että koronalle altistuneet pysyisivät kotona. Eivätkä pysykään. Netissä on videoita asukkaista kiipeämässä lukitusta talosta ulos tikkaita pitkin. Kiinassa toimeentulo hankitaan pääasiassa omalla työllä. Shanghai on kuitenkin ollut edelläkävijä tukimuotojen kehittämisessä. Kaupungissa kehitettyä Dibao-avustusta jaetaan nyt ympäri Kiinaa. Sen periaate vastaa Suomen toimeentulotukea. Esimerkiksi Beijingissä vähimmäistulo on 900 yuania (117 euroa). Sen alle ansaitseva voi saada puuttuvan erotuksen tukena. Se ei kuitenkaan auta siihen, että shanghailaiset vanhukset ovat jääneet kotiensa vangeiksi vailla ruokaa. Kiinassa perinteisesti ikääntyvien hoito on kuulunut lapsille. Nyt he ovat eristyksissä omissa kodeissaan toisella puolella kaupunkia. Lääkäriin on vaikea päästä. Monien senioreiden ruoka ja lääkkeet ovat lopussa. He ovat täysin naapurien lahjoitusten varassa. Omaa ruokaansa naapurin vanhuksille lahjoittanut Wang Haoyu ei ole tyytyväinen tilanteeseen South China Morning Postin haastattelussa. ”Tämä ei ole mieltä lämmittävä tarina naapureista auttamassa toisia naapureita tai nuorista auttamassa vanhuksia”, Wang sanoo, ”on tragedia, että vanhukset ovat jääneet täysin ilman ruokaa”. ”Juokse, vielä kun voit” Siinä missä viime vuoden trendisana Kiinassa oli vaakatasossa makoilu, on tämän hetken kuumin sana run (suomeksi juokse). Maasta poismuutto on ollut kovassa nousussa kiinalaisissa hakukoneissa. Talouskasvusta hyötynyt keskiluokka haluaa nyt paeta autoritääristä hallintoa ulkomaille, erityisesti Kanadaan ja Singaporeen. Erään kyselyn mukaan myös iso osa ulkomaalaisista haluaa muuttaa pois maasta. Vastaiskuna hallinto on estänyt ulkomailta saapuvia viestejä ja puheluita. Uusia passeja ei myönnetä ilman pakottavaa syytä. Sosiaalisen median mukaan rajatarkastajat ovat viime aikoina myös tuhonneet passeja ja viisumeita, jottei maasta voi poistua. Kiinan kansallislaulu alkaa sanoilla ”Nouskaa! Te jotka ette halua olla orjia!”. Kun lauseesta tuli suosittu netissä, sensuroi Kiina oman kansallislaulunsa sanat. Moni yrittää juosta, vielä kun pystyy. Kokeile vaihtokauppoja kriisissä S ARAJEVON PIIRITYKSEN inspiroimassa This War of Mine -pelissä voi kokeilla vaihtokauppaa. Pelissä olet siviili, joka yrittää selvitä hengissä sodasta. Tässä sotapelissä ei taistella, vaan pelaajaa uhkaavat nälänhätä, kylmyys ja taudit. Käteisen ja kultakorujen sijaan pelissä kovaa valuuttaa ovat lääkkeet, ruoka ja tupakka. Peli on saatavana tieto koneelle, kännykälle ja lautapelinä. KISSAN SAA KYLÄÄN PAIJATTAVAKSI KOLMEN APPELSIININ HINNALLA.
44 • 8 / 2022 Jakamisen nautinnoista Ystävyydet avautuvat ja syvenevät jaetussa ruoka pöydässä. Ruoan tekeminen ja syöminen voi olla radikaali poliittinen teko. TEKSTI MIKA PEKKOLA A SUESSAMME kymmenisen vuotta sitten pienessä kommuunissa meillä oli tapana kutsua ystävämme vuosittain sadonkorjuujuhliin, joissa nautimme puutarhamme antimista. Asettelimme olohuoneemme lattialle kankaita ja katoimme pitopöydän: vasta paistettuja falafeleja, kreikkalaisia valkosipulisitruunaperunoita, pitaleipiä, hummusta, tsatsikia, baba ganoushia, muhammaraa, skordaliaa, taboullehia, halloumia, fetasalaattia ja kalamataoliiveja. Meze-aterian jälkeen lattialla loikoili tyhjien ja puolityhjien kulhojen äärellä tyytyväisiä ruokailijoita, ja vaikka olo oli raukea, syöminen loi nautinnollisen tunnelman loppuillalle. Viininjuonnin ja hauskanpidon lomassa valmistetut ruoat eivät toki aina onnistuneet suunnitellusti. Vadelmasuklaakakku, johon oli lorahtanut teelusikallisen sijaan desilitra ruokasoodaa; Daim-kakku, jonka koostumus muistutti lähinnä suklaavelliä; ja yrttijuustosarvet, joiden liiallinen rasva valui vihreänä mössönä uuninpellille, kirvoittivat kaikki huvittuneisuutta. Muistan edelleen suklaakakkua maistaneen ystäväni kohteliaat sanat soodan ritistessä hänen suussaan: ”On tää ihan hyvää.” Ystävien tapaamisen tärkeydestä Työkiireiden ja kalenterien hallitsemassa arjessa saattaa tuntua usein siltä, että ystävien kohtaamiselle tarvitaan erityinen syy. Taustalla vaikuttavat suomalaisen sosiaalisuuden eristävät rakenteet ja totunnaisuudet: opiskelua ja työntekoa määrittävä omillaan pärjäämisen eetos, yksilölliset asumisratkaisut, lasten kasvatusvastuun sälyttyminen yksinomaan vanhempien harteille, oman tilan ja kehollisen etäisyyden tarve sekä esimerkiksi ei-kaupallisten kohtaamispaikkojen vähyys. Mutta muistellessamme sitä jälkihehkua, jonka hyvien ystävien tapaaminen tuottaa, emmekö pikemminkin tarvitsisi painavia syitä olla tapaamatta ystäviämme? Tavallisesti syyksi tai tekosyyksi kelpaavat aika, raha ja jaksaminen. Keskiluokkaista elämää kuvastava angloamerikkalainen sanonta ”money rich, time poor” tuntuu muuttuneen toimeentuloon liittyvien huolien ja moninaisten epävarmuuksien luonnehtimassa prekaarissa arjessa muotoon ”money poor, time poor, energy poor”. Yhtälö on erikoinen, sillä työhön ja toimeentulon hankkimiseen kulutettu aika on nykyisen teknologisen vaurauden aikakaudella suhteettoman suurta. Vaurauden epätasa-arvoinen ja epäjärjellinen jakautuminen luo keinotekoista niukkuutta, joka pakottaa ihmiset keskittymään selviytymiseen, vaikka objektiivista tarvetta tähän ei enää olisi. Osa koetusta ajanja energianpuutteesta juontuu kuitenkin kulttuurisista tottumuksista. Suomessa arkea ei ole yksinkertaisesti totuttu jakamaan samalla tavalla kuin monissa muissa maissa. ”Kaikki kaikille” – myös pöydän ulkopuolella Ystävien kanssa vietetty ”ajaton aika” – yhteisen ilon aiheuttama ajantajun katoaminen – rajoittuu usein perjantaija sunnuntai-illan väliseen kaitaan ajanjaksoon. Näin ei tarvitsisi olla. Ruoan tekeminen ja syöminen yhdessä voi olla keino murtaa suomalaisen sosiaalisuuden eristäviä rajoja. Monissa muissa kulttuureissa syöminen ja juominen yhdessä on jokapäiväinen tapa. Välimeren maissa tai vaikkapa Kaakkois-Aasiassa ystävät ja perheet eivät ainoastaan kokoonnu säännöllisesti aterioimaan yhdessä vaan myös syövät samoista astioista. Etelä-Marokon karulla Atlantin rannikolla sijaitsevan Mirleftin kaupungin Aftas-rannalla nauttimamme kuskus suolaisen jugurttijuoman kera ennen paikallisten amazigh-muusikoiden improvisaatiojameja jätti jälkeensä halun kokoontua kotona Suomessakin yhteen, syödä ja soittaa aamuyöhön asti. Yhtä lämpimiä muistoja jätti papaija keitto, jonka tarjoili Thaimaan Koh Makin saarella ravintolaansa pitänyt ystävä. Vaikka keitto oli niin tulista – phet phet, eli thai-spicy – että sen ensisijaisena akuuttina vaikutuksena oli intensiivinen hikoiluja hikotuskohtaus, illan viettäminen jaetussa pöydässä sai miettimään jokapäiväisiä ruokailutottumuksia myös kotoSuomessa. Tutustuminen toisenlaisiin tapoihin elää arkea voi muuttaa käsitystä hyvästä elämästä: omaisuuden ja omistamisen sijaan vaurautta voikin olla mahdollisuus viettää aikaa ystävien ja rakastettujen kanssa. Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru kirjoittavat kirjassaan Mikä liberalismia vaivaa?: ”Luksus on määriteltävä uudelleen rihkaman ja saastuttamisen sijaan ensisijaisesti ajan kautta: aikaa ystävyyteen, aikaa uida, aikaa tehdä hyvää ruokaa, aikaa hoivaan, aikaa matkustaa.” Jotta tällainen ylellisyys olisi mahdollista, työhön käytettyä aikaa tulisi tietenkin vähentää ja materiaalista vaurautta jakaa tasaisemmin.
Jakamisen nautinnoista Ruoka on osuva metafora vaurauden uudelleenmäärittelylle. Luopumisen ja askeettisuuden sijaan tarvitsemme parempia nautintoja, Lahtisen ja Purokurun sanoin ”vegaanista hedonismia”. Yhdessä syöminen kohdistaa huomion hedonismin jaettuun luonteeseen. Uusliberalistinen politiikka on kannustanut ihmisiä tavoittelemaan yksilöllisiä päämääriä – sanalla sanoen: yksilöllistä mielihyvää. Ruoan äärelle kokoontuminen on eristävän individualistisen nautintoharhan negaatio ja siten esimakua perinpohjaisemmin tyydyttävimmille nautinnoille. Hyvää elämää ei tällöin määritä enää kyky suorittaa yksilöllisiä tavoitteita – ”menestyä elämässä” – vaan mahdollisuus asettua vastavuoroisiin ja mielihyvää tuottaviin suhteisiin muiden ihmisten ja maailman kanssa. Hyvää elämää eivät ole kiireessä yksin nautitut mikroeinesateriat vaan jaetun hummuksen suomat nautinnot. Kun kädet pilkkovat veitsellä kurkkua, tomaattia ja paprikaa, ajatukset ja sanat soljuvat luontevammin – hieman samaan tapaan kuin saunassa, jossa tulen liikkeiden ja äänten sekä kiukaalta kohoavan löylyn seuraaminen saa kielen kannat höltymään. Ruoan laittaminen yhdessä voi olla leikkiä, ja leikillinen yhteys syventää ystävyyksiä. Brittiläinen kirjailija Katherine Angel kuvaa teoksessaan Tomorrow Sex Will Be Good Again kokemusta yksilöllisten rajojen vuotamisesta vapauttavaksi, sillä se antaa ”mahdollisuuden suurempaan aistimusten ja tunteiden skaalaan” sekä ”mahdollisuuden vaatia itselleen enemmän ja sallia muille enemmän”. Erillisen minuuden hälveneminen voi siis auttaa ihmisiä saamaan parempia nautintoja. Yhdessä ruokailemisen poliittinen ulottuvuus perustuukin juuri yhteyden vahvistumiseen. Mahdollisuus jakaa kokemuksia mielihyvän luonnehtimassa tilassa voi murtaa eristyneisyyden, mikä auttaa ihmisiä huomaamaan, etteivät he ole huoliensa kanssa yksin. Yksilöllisiksi miellettyjen ongelmien rakenteellisten juurien paljastuminen luo mahdollisuuden kollektiivisille muutosprosesseille. Yhteiskunnallisen siirtymän kannalta ratkaisevaa onkin se, kasvavatko yksilölliset tunnot yhteiskunnallisiksi muutosvoimiksi. Jaetussa ruokapöydässä vallitsee zapatistien periaate ”kaikki kaikille”. Mitä tapahtuisi, jos sama periaate alkaisi ohjata elämää myös ruokapöydän ulkopuolella? Jö rn (cit yp rais er) / Pix ab ay Alviina Alametsä Vihreä europarlamentin jäsen alviina.alametsa@europarl.europa.eu Instagram: @alviinaalametsa Facebook: @alviinavaaleissa Twitter: @alviinaalametsa www.alviina.fi Kohti täysiä sateenkaarioikeuksia Alviina E uroopassa 60% seksuaalija sukupuolivähemmistöi seksuaalija sukupuolivähemmistöihin kuuluvista pelkää pitää kumppaniaan kädestä julkisesti. Itsekin tiedän panseksuaalina tämän tunteen. Jotkin seurustelusuhteeni ovat olleet toisia hyväksytympiä. Se on yksiselitteisesti väärin. Onneksi seksuaalija sukupuolivähemmistöt ja liittolaiset ovat puolustaneet ihmisoikeuksia tinkimättömästi. Sateenkaarioikeudet ovatkin edenneet harppauksin HLBTIQ-liikkeen alusta, ja tänään yhä useampi seksuaali-ja sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen voi elää turvallisesti omana itsenään. Kehitys on kuitenkin eriytynyt maiden välillä. Ja osassa Eurooppaa ollaan menty huonompaan suuntaan. Konservatiivisuus ja koronakriisi ovat iskeneet rankasti erityisesti sateenkaarinuoriin. Monille koti ei ole turvallinen paikka; Suomessa joka neljäs seksuaalija sukupuolivähemmistöön kuuluva yläkoululainen kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa. Myös valtiot voivat käyttää poikkeustilaa tekosyynä heikentää julmasti vähemmistöjen oikeuksia, kuten Unkarissa, jossa poistettiin viime vuonna oikeus korjata juridinen sukupuolensa. Puolassa taas on ryhdytty julistamaan vastenmielisesti vähemmistöistä ”vapaita” alueita, joilla poliisi partioi. Siksi julistimme keväällä Euroopan parlamentissa ylivoimaisella enemmistöllä EU:n HLBTIQ-vapauden alueeksi. Perusoikeuksien turvaamiselle löytyy laajaa tukea joidenkin maiden vastustuksesta huolimatta. Myös EU:n uudessa HLBTIQ strategiassa on monia sateenkaarioikeuksien kannalta tärkeitä tavoitteita, kuten viharikosten ja vihapuheen asettaminen EU:n rikosluetteloon. Euroopan unionin tulisi tehdä vielä paljon enemmän kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseksi. EU-rahojen saamista ja käyttöä pitäisi rajoittaa, mikäli maa syyllistyy ihmisoikeusloukkauksiin. Lisäksi EU:n tulee yhdenmukaistaa pari-ja perhesuhteisiin liittyviä dokumentteja, jotta jokainen perhe tunnistetaan, jäsenmaasta riippumatta. Euroopan tuomioistuin käsittelee juuri tapausta, jossa Bulgaria kieltäytyi antamasta naisparin lapselle syntymätodistusta, mikä jätti lapsen ilman kansalaisuutta. Tämä tilanne on korjattava. Kaikilla, myös sateenkaariperheillä, on oltava oikeus tulla tunnustetuksi sekä vapaus matkustaa ja asua koko EU-alueella. Euroopan Vihreät kampanjoivat tällä hetkellä myös ”eheytyshoitojen” kieltämiseksi EU-laajuisesti. On järkyttävää, että Suomessakin seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin muokkaamiseen tähtäävät ”eheytyshoidot” ovat yhä sallittuja, vaikka tutkitusti ne aiheuttavat tutkitusti vakavaa psykologista vahinkoa, ja ovat henkistä väkivaltaa. Seksuaalija sukupuolivähemmistöjen oikeuksia voidaan edistää monin tavoin Euroopan unionissa, jäsenmaissa ja kunnissa. Mutta muutokset eivät tapahdu itsestään. Erityisesti naisten ja vähemmistöjen oikeuksia ja olemista pyritään rajoittamaan jatkuvasti. Siksi meiltä kaikilta vaaditaan valppautta, liittolaisuutta ja poliittista toimintaa. Monet symboliset eleet, kuten sateenkaarivähemmistöjen vapauden alueeksi julistautuminen tai sateenkariliputus kunnantalolla, ovat arvokkaita. Samalla Suomessakin tarvitaan ennen kaikkea lisää käytännön tekoja, translain uudistamisesta palveluiden ja ihmisoikeuksien turvaamiseen. Sateenkaarioikeudet toteutetaan parhaiten kuuntelemalla sateenkaariyhteisöä itseään. Alviina Alviina Tekoäly voi olla myös rasisti ja sovinisti – lainsäädäntöä tarvitaan, ja nopeasti U usi tekoälylaki tulee – eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tekoälyn käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti. Se tapahtuu lainsäädännön ulottumattomissa. Tekoälysovelluksia käytetään yhä useammin tekemään tärkeitä päätöksiä ihmisten elämästä ilman riittävää valvontaa ja vastuuta. Tällä on jo ollut vakavia seurauksia: virheellisiä pidätyksiä, vääriä potilaiden hoito-ohjeita, ja syrjiviä rekrytointipäätöksiä. Esimerkiksi ansioluetteloita lajittelevien sovellusten on osoitettu arvottavan naisten CV:tä huonommin kuin miesten. Vuonna 2019 paljastui, että Alankomaissa verovirasto oli vuosia vaatinut kymmeniltä tuhansilta perheiltä sosiaalietuuksien palauttamista. Päätökset perustuivat algoritmiin, joka todettiin myöhemmin syrjiväksi ja laittomaksi. Mutta liian monen perheen köyhyys ehti syventyä törkeällä tavalla. Pahimmillaan tekoälysovellusten algoritmit monistavat yhteiskuntamme epätasavertaisuuksia. Tekoälyä voidaan käyttää myös ihmisten valvontaan. Miltä kuulostaa esimerkiksi ohjelma, joka tarkkailee työntekijöiden mielialaa ja motivaatiota näppäilyn ja ilmeiden avulla? Tämä on jo todellisuutta. Nyt EU:ssa on valmisteilla maailman ensimmäinen laki tekoälyn säätelemiseksi. Olen osallistunut sen valmisteluun, ja ajattelen, että on ehdottoman tärkeää, että EU luo nyt kattavan lainsäädännön, joka luo alalle lisää läpinäkyvyyttä, suojelee ihmisiä tekoälyn väärinkäytöksiltä, turvaa ihmisten yksityisyydensuojan ja asettaa tekoälysovelluksille standardit esimerkiksi syrjinnän ehkäisylle. On helppo ajatella, että algoritmit ovat ihmistä objektiivisempia, mutta nekin perustuvat ihmisten tuottamaan tietoon. Siksi ne voivat pitää yllä ja jopa vahvistaa olemassa olevia valtarakenteita ja vähemmistöryhmien syrjintää. Tästä esimerkkinä ovat järjestelmät, jotka eivät osaa ottaa huomioon tummaa ihonväriä, korkeaa ääntä tai vammaisuutta, koska näitä ihmisryhmiä ei ole edustettuna algoritmille syötetyssä datassa. Tekoälyllä on mahdollisuus helpottaa elämäämme, ja sujuvoittaa yhteiskunnan toimintaa. Mutta ilman sääntöjä ja valvontaa tekoälyn käyttö aiheuttaa riskin ihmisoikeuksille. Siksi toivon, että EU saa mahdollisimman pian kunnianhimoisen lainsäädännön, joka mahdollistaa teknologisen kehityksen ja turvaa samalla ihmisten yksityisyyden, oikeusturvan ja tasa-arvoisen kohtelun.
46 • 8 / 2022 M UINAINEN LOITSU tuolta. Elektroninen tausta täältä. Glitteriä kansallispukuun. Muusikko-säveltäjä-tutkija Vilma Jää rakastaa törmäyttää asioita ja luoda jatkuvuutta ikiaikaiselle kulttuuriperinnölle. Vuosi sitten Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistuneesta Jäästä puhutaan nyt vähän kaikkialla. Ylistäviä kommentteja on tullut niin kansainväliseltä yleisöltä kuin kotimaiselta medialtakin. Reilun vuoden sisään mahtuu esimerkiksi esiintyminen Aix-en-Provencen ooppera festivaaleilla Ranskassa sekä sooloartistina Flowfestivaaleilla Helsingissä. Jään ensimmäinen single Saatanan saalistaja oli osa hänen maisterikonserttiaan. Vanhoja karjankutsuja, vienankarjalaisen joiun tekniikkaa ja kansanmusiikille tyypillisiä instrumentteja kuten kanteletta elektroniseen pop-estetiikkaan yhdistelevä kappale iski heti yleisöön. Kansanmusiikki koetaan tavallisten tallaajien keskuudessa usein hieman vieraana genrenä, joten sen fuusioittaminen nykyaikaiseen elektroniseen musiikkiin ei ole ollut yksinkertainen temppu. Etenkään, jos ei ole aivan perillä siitä, mitä pop-kentällä oikein on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. ”Kuuntelin melkein koko opiskeluajan vain kansanmusiikkia. Poikkeuksena tähän oli lokaja joulukuun välinen aika, kun kaiuttimissa soivat joululaulut”, Jää nauraa. Jään oli tehtävä taustatyötä ja perehdyttävä siihen mitä suomalaisella pop-kentällä oikein oli tehty viime vuodet. Apua hän sai työpari Mikko Renforsilta. Jää oli ottanut Renforsiin yhteyttä yhteisen tutun suosituksesta ja kysynyt haluaisiko tämä olla mukana yhteisessä projektissa, jossa fuusioi daan kansanmusiikkia tuotetumpaan musiikkiin. Jää ja Renfors tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista ja he tekevät musiikkia eri tavoin. Kommunikaatio on ollut tärkeää. Molemmat ovat pystyneet kertomaan toisilleen, minkä takia asioita tehdään niin kuin niitä tehdään. Kansanmusiikin uudistaja Vilma Jäällä on missio tuoda kansan musiikki suuren yleisön tietoon. Musiikissaan hän yhdistää perinteisiä tekniikoita ja sisältöjä moderniin estetiikkaan. Taide ei kuitenkaan synny ilman tutkimusta. TEKSTI ANTTI KURKO KUVA PINJA NIKKI Jäästä tuntuu, että suomalaisessa pop-musiikissa mennään aina sanat ja tarina edellä. Tämä on pakottanut miettimään tarkemmin niiden merkitystä. Jää ei miellä itseään lyyrikoksi tai lauluntekijänä vaan säveltäjäksi. Hän käyttää musiikissaan perinteisiä runolauluja lähtökohtana, joten tapa tehdä sanoituksia poikkeaa tavanomaisesta. Runolauluja hän ammentaa esimerkiksi Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjasta, jota on lukenut läpi lukio ikäisestä asti. Siihen on kerätty suullisesti sukupolvelta toiselle välittynyttä lyriikkaa, epiikkaa sekä loitsuja. Sieltä poimittuja rakennuspalikoita hän yhdistää nykypäivän puhuttaviin aihealueisiin, jotka ovat tähän mennessä olleet aina jollain tapaa kantaa ottavia. ”Rakkauslauluja on niin paljon, ettei niitä tarvita lisää ainakaan omasta kynästäni. Ihan kiva jos joku tekee ja niitä voi olla mukava kuunnella. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin tärkeältä itse ottaa kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin”, Jää kertoo. Uusin single, Jäinen neiti, pohjautuu vanhaan loitsuun jolla on pyritty parantamaan palovammaa tai sammuttamaan tulipaloa kutsumalla hyinen tyttö, jäinen neiti tai joku muu jumalhahmo apuun. Kappaleessa loitsu valjastetaan kamppailuun ilmastokriisiä vastaan. Siinä Jäistä neitiä pyydetään tuomaan kylmää ilmaa pohjolasta ja pelastamaan kansat tukalan tuhon keskeltä. Ilmastonmuutos tuntuu Jäästä henkilökohtaisesti tärkeältä aiheelta. Hän on miettinyt, onko hän paha ihminen, kun ei istu Elokapinan kanssa sulkemassa katuja liikenteeltä. Se ei ole kuitenkaan tuntunut hänestä itsestään luontevalta tavalta vaikuttaa, vaikka hän kertookin tukevansa aktivisteja ja heidän tavoitteitaan. ”Mielummin laitan yhteiskunnallisen panokseni siihen, missä olen hyvä. Tämä on minun tapani tehdä aktivismia ja muuttaa maailmaa”, Jää pohtii. Taidetta ja tiedettä Taide ja tiede kytkeytyvät erottamattomasti yhteen Vilma Jään elämässä. ”Aiheet, joita tutkin, määrittävät millaista taidetta haluan tehdä. Enkä
8 / 2022 • 47 TEKSTI ANTTI KURKO TEKSTI JARI TAMMINEN VELOISSA RYPEVÄ Kayleigh vaihtaa työpaikkaa. Hänestä tulee ison someyhtiön moderaattori, jonka työnä on siivota palvelusta sinne ladattu kielletty sisältö. Uuden työn myötä Kayleighille muodostuu pian uudet sosiaaliset piirit ja vapaa-aika kuluu työkaverien kanssa ryypätessä läheisessä sporttibaarissa. Yhdessä vietetty aika tuo myös mukanaan romanssin työkaveri Sigridin kanssa. Elämä tuntuu olevan mallillaan mutta päivittäinen digitaalisen ryönän käsittely alkaa väistämättä vaikuttamaan työyhteisöön sekä Kayleighin rakkauselämään. Huumori muuttuu aluksi ronskiksi. Sitten somen pimeämpi puoli vie osan mennessään. Yksi alkaa uskoa salaliittoteorioita, toisen omakuva vääristyy. Kirja on vahvasti kiinni ajassa. Vietämme keskimäärin puolet valveillaoloajastamme tavalla tai toisella sosiaalisen median parissa. Hollantilaiskirjailija Hanna Bervoetsin ensimmäinen suomennettu teos, Sopimatonta sisältöä, kommentoi terävästi somejättien taustalla olevaa eettistä moraalikoneistoa. Uudelleen ja uudelleen palataan kysymykseen: ”Saako tämä sisältö jäädä alustalle?” Rajat ovat toisinaan selviä mutta useimmiten eivät. Naisen nänni: poistetaan. Kuoleman toivominen: riippuu kenen kuolemasta on kyse. Ohessa käsitellään myös nykyajan työelämän nurjempia puolia, jotka tulevat esiin globaalin halpatyövoiman ja kuristavien tulostavoitteiden muodoissa. Kirjan keskeinen huomio kiinnittyy sietokykyymme ja siihen, miten sisällöt turruttavat meitä. Mitä enemmän ja useammin kohtaamme shokeeraavaa ja haitallista sisältöä, sitä vähemmän koemme sen ongelmaksi. Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä Suomentanut Sanna van Leeuwen Gummerus 2022. 140 s. Raisa Omaheimo tuli vuonna 2016 monille tutuksi kirjoittamansa ja Teatteri Takomossa esittämänsä Läskimonologin myötä. Ratkaisuja läskeille jatkaa aiheen parissa, henkilökohtaisesta ponnistava katse kasvaa kattamaan koko yhteiskunnan. Omaheimo kysyy, miksi lihava henkilö on loputtoman vihan, inhon ja halveksunnan kohde, ja millä erilaisilla tavoilla tämä tulee näkyväksi. Meitä kaikkia työnnetään erilaisiin muotteihin ja samalla me myös survomme ihan itse itseämme niihin. Omaheimo osoittaakin, että kysymys lihavuudesta on kysymys yhteiskunnastamme. Yhteiskuntamme ei kuitenkaan ole aina johdonmukainen: samalla, kun kaikilta ja kaikelta vaaditaan jatkuvaa kasvua, osoittaa ihminen epäonnistumisensa, mikäli esimerkiksi ruokakaupassa toimii opetetulla tavalla ja ostaa enemmän. Toisaalta, mikäli ihminen ostaa ja syö liikaa ruokaa, myydään hänelle pian laihdutus ratkaisuja ja -tuotteita. Se, että nuo palvelut ja tuotteet eivät toimi, on merkityksetöntä. Stand up -lavoiltakin tuttu Omaheimo pääsee kirjan sivuilla laukalle ja hänen raivoisa tykittelynsä on samaan aikaan ahdistavaa ja ihastuttavaa luettavaa. Erityisen traagista on, että järjettömän hauska Omaheimo myös mainitsee huumorin olevan lihavalle yksi keino suojautua pilkalta. Tämä ei kuitenkaan vie pohjaa pois siltä, että käsillä on poikkeuksellisen hauskaa ja raivostuttavuudessaankin viihdyttävää teos vakavasta aiheesta. Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille. S&S 2022. 188 s. Paskaämpärien tyhjentäjät Ratkaistaan läski Kirjaarviot myöskään tekisi tutkimusta, jos minua ei kiinnostaisi käyttää sitä osana taidetta”, Jää sanoo. Jää on tehnyt apurahan turvin tutkimusta suomalaisista karjankutsuista. Ne ovat pelimannimusiikin ohella miltei ainoita kansanmusiikin ja -laulujen muotoja, jotka ovat säilyneet suullisena perintönä nykypäivään. Karjankutsuissa Jäätä viehättää niiden musiikillinen puoli. Yksinkertaisimmillaan ne voivat olla yhden sanan tai sävelen toistoja, mutta on myös pidempiä melodisempia kutsuja. Yhteistä niille on korkea ja kauas kiirivä äänen käyttö, joka muistuttaa hieman alppimaiden jodlausta. Tutkimuksessaan Jää kehittää nuotinnosjärjestelmää, jonka avulla kutsut olisi mahdollista saada tallennettua kirjalliseen muotoon ja siten säilöttyä tuleville sukupolville. Laulumailla Jäällä on juuret syvällä Karjalan kannaksen maaperällä. Hän ei kuitenkaan näe estettä sille, etteikö voisi musiikissaan käyttää myös vienankarjalaisia tai inkeriläisiä elementtejä. Nykyään, kun puhutaan eri kansojen kulttuurien käyttämisestä osana taidetta, on vaikea olla sivuamatta kysymystä kulttuurisesta omimisesta. Aihe saa Jään asettelemaan sanansa harkiten. Suomalais-ugrilaisen kansanmusiikin kontekstissa kysymys ei ole helppo. Jään mukaan se on niin iso, että on yksinkertaistettua miettiä saanko ”ulkopuolinen” tehdä inkeriläistä tai vienankarjalaista taidetta, koska nekin ovat myös ottaneet vaikutteita jostain. ”Välillä tuntuu, että ihmiset jotka eivät kuulu johonkin vähemmistöön pitävät eniten meteliä kulttuurisesta omimisesta. Tärkeintä on, että perehtyy siihen mitä tekee eikä väitä sitä joksikin muuksi kuin se on”, hän sanoo. Jää opiskeli Sibelius-Akatemiasta vuosina 2015–21 eikä hänen mukaansa koulussa puhuttu koko aikana mitään karjalaisen kulttuurin omimisesta, vaikka esimerkiksi vienankarjalaiselle joiuille tyypillistä äänenkatkontaa on käytetty pitkään. Kalevala on hyvä esimerkki siitä miten alkuperä on häivytetty ja muutettu joksikin muuksi. Elias Lönnrotin kokoama Kalevala pohjautuu suurimmaksi osaksi vienankarjalaisiin runoihin, jotka hän suomensi. Nykyisin teoksesta puhutaan ja sitä juhlitaan suomalaisena kansalliseepoksena eikä tuoda esiin sen karjalaista alkuperää. Jäältä itseltään Kalevala löytyy kirjahyllystä vienankarjalaksi. Vuonna 2017 hän teki Vienan Karjalassa kenttätyötä, jossa tapasi ihmisiä, haastatteli ja laulatti heitä. Vienankarjalainen joiku ja runonlaulu on perinteisesti välittynyt suullisena perintönä sukupolvelta toiselle. Viimeistään neuvostoaika ja karjalaisten venäläistäminen katkaisivat nämä perinteet. Suomalais-ugrilaisten kansanlaulujen ja -runojen kohdalla ajaudutaan väistämättä kohtaamaan se tosiasia, että monesti puhutaan osittain tai kokonaan kuolleesta kansanperinnöstä, joka on säilynyt ainoastaan dokumentaation kautta. Vaikka Jäällä ei ole itsellään minkäänlaista yhteyttä inkeriläisyyteen, on hän saanut TikTokissa paljon kiittäviä kommentteja henkilöiltä, joilla on inkeriläiset juuret. He ovat kertoneet, että on ollut ihanaa oppia lisää omasta kulttuurista ja kansasta, jonka asema heikkenee vuosi vuodelta. ”Olen miettinyt lisäksi sitä, että jos en itse tekisi tätä, niin kuka sitten?”, Jää pohtii. Yllättävää Vienan Karjalan reissulla oli kuitenkin se, että ne harvat laulajat, joita Jää haastatteli, lauloivat hänelle suomalaisia rekilauluja. Ne olivat levinneet historian aikana kiertävien karjalaisten kauppiaiden, laukku rien, mukana Suomesta itään. Kaikkea tosiaan on aina laulettu ja lainattu. Innocence Lokakuun lopulla Kaija Saariahon ooppera Innocence saa Suomen ensiesityksensä Kansallisoopperassa. Saariaho haki esitykseen yhtä poikkeavan äänen omaavaa laulajaa ja päätyi lopulta Jäähän vaikka tällä ei ollut aiempaa kokemusta oopperan tekemisestä. Valinta vaikuttaa olleen oikea, sillä Jään karjankutsutekniikoilla laulettuihin osioihin rakastuttiin Innocencen kantaesityksessä Ranskassa. Kansallisoopperan jälkeen teos matkaa Amsterdamiin, Lontooseen ja San Franciscoon. Oopperan suuruus ja monisyisyys tuntuu yhä käsittämättömältä ja täysin erilaiselta mitä hän on aiemmin tehnyt. ”Siinä on niin valtava koneisto takana. Oopperassa on hienoa miten kaikki esiintyjien liikkeistä lavasteisiin on mietitty sekuntien tarkkuudella. Kun palaset loksahtavat paikalleen, niin se on mieletöntä”, Jää hehkuttaa. Entä mitä esitykseltä sopii odottaa? ”Upeaa musiikkia, kaunista laulua ja mahtavaa tarinaa. Siinä on paljon eri kieliä, jotka tuovat jokainen valtavasti siihen ilmaisuun. Katsoin sen juuri netistä pitkästä aikaa ja itkin, kun se oli niin hieno”, Jää kertoo. Innocencesta ja Jäästä on intoiltu pitkään suomalaisessa mediassa. Lokakuun lopulla pitkä odotus viimein palkitaan. Innocenceoopperan ensiilta Helsingissä 21.10. Vilma Jää • s. 1995 Hollolassa. Kasvanut ja asuu nykyisin Helsingissä. • Muusikko, säveltäjä, tutkija, malli. • Julkaissut kolme singleä. • Tutkii karjankutsuja ja kehittää niille sopivaa nuottikirjoitusta. • Esiintyy Kaija Saariahon oopperassa Innocence.
48 • 8 / 2022 Brecht koivun ja tähden alla Teatteri Kapsäkin näytelmässä Brecht perheineen ja rakastajineen on pakolaisena Helsingissä ja Hella Wuolijoen idyllisellä maatilalla. ”M E L ÄKSIMME kuumasta Helsingistä Marlebäckiin, Iittiin, syvälle Suomenmaan metsien kätköön. Tapasimme siellä kansanihmisiä! Me saimme syödäksemme. Oli maitoa, savukinkkua ja mansikoita. Perunoita suoraan maasta. Mansikoita ja kermaa.” Näin hehkuttaa yleisölle riemuaan Hella Wuolijoen vieraanvaraisuudesta Bertolt Brechtin uskollinen avustaja ja rakastaja Grete Steffin. Tuberkuloosinsa takia hän on kärsinyt erityisen paljon ajan elintarvikepulasta. Steffin (Katariina Lantto) on nostettu päähenkilöksi Taru Mäkelän ohjaamassa näytelmässä Brechtiä jokanaiselle. Se sijoittuu 1940-luvun alkuun, jolloin Brecht (Johannes Korpijaakko) vietti assistenttinsa Steffinin ohella vaimonsa, näyttelijä Helene Weigelin (Petriikka Pohjanheimo) sekä lastensa kanssa yhden pakolaisvuoden Suomessa. Joukkoon liittyi myös Brechtin uusi rakkaus, tanskalainen näyttelijä Ruth Berlau (Hanna Vahtikari). Samassa kohtauksessa Steffin kertoo, miten Wuolijoen kuppi menee nurin, kun vieraiden suhdekaruselli selviää viimein hänelle. Niskavuoren vahvoista naisista kertovasta näytelmäsarjastaan, kansainvälisistä bisneksistään ja radikaalista vasemmistolaisuudestaan huolimatta hänen suvaitsevuutensa raja ylittyi Berlaun kohdalla, ja tämä sai muuttaa telttaan asumaan. ”Hella ei ollut millään muotoa perinteinen nainen, mutta on eri asia olla teoriassa seksuaalisesti vapautunut, kuin katsella tällaista peliä omien silmien edessä”, naurahtaa näytelmässä Wuolijokea esittävä Reetta Ristimäki. Kirjailija Sirpa Kähkösen mukaan näytelmässä halutaan nostaa juuri näitä usein unohdettuja naisia näkyviin. Avainkysymys on, miksi nämä älykkäät naiset suostuivat perinteistä miesneroa palveleviin osiinsa hirvittävän ahtaissa oloissa. ”Vaikka rusikoimme Brechtin sankaruutta, ei ole tarkoitus tehdä hänestäkään pelkästään karikatyyria. Emme halua esittää jälkikäteisiä tuomioita. Olennaisempaa on näyttää, että tällä tavalla nämä ihmiset ovat silloin valinneet elää. Sekin välittyy, miten tätä klaania pitää liikkeessä yhdessä tehtävän työn merkityksellisyys.” Aikansa influensseri Ohjaajana Brechtille oli tärkeää saada katsoja vieraannuttamisen kautta oivaltamaan oma aktiivinen roolinsa teoksen tulkitsijana ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Brechtiä jokanaiselle -esityksessä Brechtin teatterikielestä muistuttavat näytelmään sävelletyn musiikin laji, taustaprojisoinnit sekä se, että yleisöä puhutellaan yli rampin. Brechtillä oli vahva halu provosoida porvareita. Samalla duunarihenkisestä lättähatustaan, pyöreistä silmä laseistaan ja sikaristaan yhä muistettava Brecht oli aikaansa edellä oleva oman brändinsä rakentaja. ”Elämäkertojen mukaan hän teetätti mittatilauksena esimerkiksi käyttämänsä työläishaalarit. Hän olisi varmaan ollut tosi hyvä someinfluensseri. Tosin ne naisethan tietysti olisivat sen sometuksenkin hoitaneet hänen puolestaan”, hymähtää Kähkönen. Ristimäki on myös tuottajana ja esiintyjänä lokakuun lopussa Aleksanterin teatterissa esitettävissä Ville Saukkosen ohjaamissa Mahagonny ja 7 kuolemansyntiä -näytelmissä. Ristimäen mukaan nämä 1920ja 1930-luvuilla tehdyt laulunäytelmät osoittavat, miten Brechtin kapitalismikritiikki on jopa yllättävän suoraan siirrettävissä tähän aikaan. ”Mahagonnyssa ollaan alunperinkin ekokatastrofin äärellä. Kummassakin on kysymys siitä, kuinka osa ihmisiä sikailee käyttämällä sumeilematta hyväkseen luonnonvaroja ja toisia ihmisiä. Niissä mietitään myös sitä, onko köyhällä varaa olla moraalinen.” Kähkösen mielessä Brechtin ajankohtaisuutta selittää se, että hänen näytelmänsä ovat esteettisesti pelkistettyjä kuvauksia universaaleista kriiseistä. ”Itselleni Brecht on erityisen tärkeä runoilijana. Mieleen tulee esimerkiksi Työläisäidin kehtolauluja -sarja, joissa äiti laulaa kuinka hiilet ovat loppu ja asunto on pimeä ja kylmä. Ja nyt sitten Eurooppa on menossa kohden tätä samaa köyhien pimeää ja kylmää talvea.” Historian jälkikirjoitus Brechtiä jokanaiselle -näytelmä päättyy kesäkuuhun 1941, jolloin Brechtin seurue pääsi viime hetkellä pakenemaan jatkosodan ja Operaatio Barbarossan alta junalla Siperian halki Yhdysvaltoihin. Siellä Brecht yritti vaihtelevalla menestyksellä päästä mukaan elokuvien tekoon ja joutui epäamerikkalaista toimintaa tutkivan komitean kuulusteluun. Vuonna 1949 Brecht ja Weigel muuttivat DDR:ään ja perustivat Berliner Ensemble -teatterin. Brecht solmi uusia sivusuhteita ja kärvisteli sosialistisen systeemin vaatimusten äärellä. Poliittisen tasapainoilun omakohtaistakin tragediaa hän kuvaa näytelmänsä Galileo Galilein elämä eri versioissa. Brechtin ja Wuolijoen kohtaamisesta syntyi yhdessä kirjoitettu näytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, joka kantaesitettiin vuonna 1948 Sveitsissä. Siinä yhdistyvät Wuoli joen rehevä maalaiskuvaus ja Brechtin piruileva luokka-analyysi. Itselleen tyypillisen tapaan Brecht merkitsi näytelmän omiin nimiinsä ja alensi teos tiedoissa Wuolijoen taustalähteeksi. Brechtiä jokanaiselle näytelmän esitykset Musiikkiteatteri Kapsäkissä 12.11. asti. Mahagonny & 7 kuoleman syntiä näytelmien esitykset Aleksanterin teatterissa 21., 23.& 25.10. Sirpa Kähkösen ja Reetta Ristimäen haastat telu Politiikan teatteria & teatterin politikkaa podcastissa: voima.fi/audio TEKSTI TUOMAS RANTANEN Lahjakkaan Grete Steffinin (Katariina Lantto) vaikutus moniin Bertolt Brechtin (Johannes Korpijaakko) teoksiin oli merkittävä. Myös Hella Wuolijoki (Reetta Ristimäki) sai huomata Brechtin kitsauden jakaa mainetta muille. Tan ja Ah ola
8 / 2022 • 49 TEKSTI TUOMAS RANTANEN Uskontoriiston juuret D ar ina Ro di on ov a J UHA HURMEEN Jumalainen näytelmä perustuu Timo R. Stewartin tietokirjaan, joka kertoo miten suomalainen tutkija ja runoilija Valter Juvelius (1965–1922) uskoi löytäneensä Raamatusta salaviestejä myyttisen Liitonarkin kätköpaikasta. Jerusalemin pyhiltä paikoilla vuosina 1909–1911 kaivauksia tehnyt seikkailijaryhmä ei löytänyt aarretta, mutta sai aikaan kansainvälisen selkkauksen. Tämän päätarinan päälle Hurme riipii ja sepittää yksityiskohtia henkilöidensä luonteenpiirteistä. Tärkeään roolin nousevat Valterin (Eetu Känkänen) herätyskristillinen sisar Ester (Cécile Orblin) ja jälkeläisiään tylysti nöyryyttävä Pappa Juvelius (Antti Laukkarinen) Hurme ottaa taiteellisia vapauksia kutsumalla Juveliusten perhejuhliin myös aikakauden runoilijoita. Päräyttävän hauskaa on, kun L. Onerva ( Enni Ojutkangas) esittää runonsa Tropiikin alla punkversiona, Eino Leino (Roosa Söderholm) sämplää riimiensä joukkoon Neil Youngia ja Kasimir Leino (Tomi Alatalo) soittaa veret pysäyttävän sähkökitarasoolon. Jerusalemin monikulttuurisessa kattilassa kiehuvat myös avoimet tai tiedostamattomat kulttuurikolonialistiset vaikuttimet. Kristillinen tekopyhyys paljastuu lihanhimojen iskiessä. Uskontojen välinen ekumenia taas saa pontta Muhammedista kertovan tarinan myötä. Jumalainen näytelmä on vetävää ensembleteatteria, joka vilisee mielenkiintoisia historiallisia havaintoja ja niiden törmäyttelyä isompiin maailmankuvallisiin kaariin. Taitavien näyttelijöiden yhteispeli sujuu erityisen hyvin Iida Savolaisen säveltämissä bändikohtauksissa. Kiteytyttävän hienosäädön suhteen olisi ruuvia voinut vääntää astetta tiukemmalle. Näytelmän moniaineksisuus pursuilee houkuttelevasti, mutta kaikki langan päät eivät pääty samaan solmuun. Silti näytelmä ja tietokirja osoittavat sattuvasti, miten suomalaisen kristillisyyden perintö vaikuttaa meillä yhä tulkintoihin Lähi-idän poliittisista asetelmista. TUOMAS RANTANEN Juha Hurme: Jumalainen näytelmä Esitykset Espoon kaupunginteatterissa 22.10 asti. Timo R. Stewart: Valter Juvelius ja kadon neen arkin metsästys (Gaudeamus 2020) Aino kostaa aina N ÄYTELMÄN ensimmäinen Aino on rannalle ajautunut valas. Se kakoo sisuksistaan muovipusseja ja ilmoittaa ryhtyvänsä terroristiksi ylensyömällä itsensä jättiläismäiseksi itsemurhapommiksi. Myöhemmin törmäämme muun muassa Kalevalan Ainoon ja H. C. Andersenin sadun pieneen merenneitoon, joille heillekin on jäänyt kaikenlaista revanssihenkeä hampaankoloon. Tanjalotta Räikän kirjoittamassa ja ohjaamassa Aino kostaa -näytelmässä vilisee myös antiikin myyttejä ja historiallisia henkilöitä. Kuvaan sopii, että Afrodite nousee parrakkaana merestä avautuen kehotraumoistaan. Kuten sekin, että Aristoteles joutuu pahoittelemaan aiheuttamaansa luonnontieteen ylivaltaa ja epäonnistumistaan sotaisan Aleksanteri Suuren kasvatuksessa. Näytelmän intensiteettiä hiukan syö se, että näyttelijöiden (Pekko Käppi, Kaisa Sarkkinen, Antti Makkonen ja Emmi Ranta-Ojala) etäännyttävyyteen asti keskenään kierrättämät roolihahmot ovat enemmän yli-inhimillisiä ideaalityyppejä kuin lihaa, verta ja psykologiaa. Samalla ne tuntuvat kertovan painavia tarinoitaan toistensa ohi yleisölle ja jossain sen takana luuraavalle ihmiskunnalle. Silti draamallinen jännite tiivistyy, kun merenalaisessa yökerhossa Tähtien sota -tyyliin käytävässä lopputaistelussa hahmojen kohtaamiseenkin tulee kiihkoa. Humanismin ihanteisiin sitoutunut katsoja voi kokea myös liikutuksen tunteita, kun historian vääryydet läpikäynyt Aino alkaa ymmärtää, miten perisyntisen kierteen voi sittenkin katkaista. Aino kostaa kuuluu siihen kunnioitettavaan teatterilajiin, jossa sanomista on enemmän kuin riveille tai näyttämölle kunnolla mahtuu. Siinä lankulle osumisen sihtailun sijaan tärkeämpää on hypätä niin pitkälle kuin pohkeista irtoaa. TUOMAS RANTANEN Tanjalotta Räikkä: Aino kostaa Esitykset Teatteri Telakalla 30.11. asti. S AARA TURUSEN Järjen hedelmät on hänen ”huonetrilogiansa” päätösosa. Edeltäjiensä Tavallisuuden aaveen (2016) ja Medusan huoneen (2019) tapaan siinä käsitellään sellaisia sosiaalisen kontrollin käytänteitä, joilla riistämme itse itseämme ja teemme toisillemmekin pahaa. Teossarjan estetiikka muistuttaa hiukan Roy Anderssonin elokuvien eksistentiaalista kuvastoa. Näytelmät koostuvat tarkalla rytmityksellä toisiinsa sovitetuista episodeista, joissa niukasti kalustetuissa huoneissa vaeltavat henkilöt kokevat ulkopuolisuutta erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tällä kertaa järki tuntuu vaativan asioita, joissa tunteet haraavat vastaan. Järjen ja tunteiden ero paljastuu myös kyseenalaisella tavalla sukupuolittuneeksi. Keskeiseksi teemaksi nousevat naisen lisääntymisensä suhteen tekemät valinnat. Näytelmän alussa kertojan alter egona ilmentyvä nainen (Katja Küttner) jää tuolileikissä ilman tuolia. Hänen tehdessään toisessa kohtauksessa töitä tietokoneella vieressä tikittää munakello, ja muilla huoneessa olevilla on vauvat. Toisaalla yksinäinen vanha rouva (Pirkko Hämäläinen) kerrostalokyttää luurankopukuista rappusiivoojaa (Ylermi Rajamaa). Tutuksi tulee myös nainen (Kreeta Salminen), joka ei pysty sen enempää samaistumaan pornon naismalleihin kuin rentoutumaan terapeutin absurdien ohjeiden kyydissä. Hahmoista aseistariisuvin on Anssi Niemen esittämä punamekkoinen tyttö, jonka näemme ensin lasten kutsuilla ahmimassa estottomasti mokkapaloja, myöhemmin sosiaalisten odotusten mukaisesti tuunattuna treffeillä ja lopuksi vertauskuvallisena alkuhärkänä, jollainen hän sisimmässään on. Niemen herkkävireinen kehonkieli pääsee esille myös naispuolisen pornotähden roolissa. Näytelmäsarjan aikaisempien teosten tapaan esitys nojaa vahvasti fyysiseen ilmaisuun ja koregrafiaan (Janina Rajakangas). Toisaalta sen keskeisten naishahmojen kärvistelyt voi mieltää yhtä hyvin erillisinä ihmiskohtaloina kuin saman ihmisen kokemuksina eri elämänvaiheissa. Turusella on erityinen taito yksityisen, yleisen ja vertauskuvallisen lomittamiseen. Lapsettomuuteen liittyvä ahdistus välittyy yhtä aikaa aidon henkilökohtaisena ja yleisesti epäreiluihin kulttuurisiin odotuksiin kytkettynä. Toisaalta näyttämön läpi vaeltava hirtehinen danse macabre, eli kuolemantanssi, muistuttaa siitä, miten viimeisellä viivalla olemme kaikki tasa-arvoisia. Näytelmän nimi viittaa John Steinbeckin vuonna 1940 Pulitzer-palkittuun Vihan hedelmät -romaaniin, joka kuvaa kapitalismin ikeen alla pyristeleviä amerikkalaisia köyhiä. Vaikka Järjen hedelmissä painopiste on enemmän henkilökohtaisissa valinnoissa ja vähemmän materialistisessa riistossa, rakenteista se piina nytkin kumpuaa. Saara Turunen: Järjen hedelmät Esitykset Qteatterissa 16.12. asti. Saara Turusen Järjen hedelmissä toisiinsa törmäävät opitut kontrollitottumukset ja sisäiset tarpeet Järki ja tunteet Pa te Pe son ius Suomen Indiana Jones
50 • 8 / 2022 Vapaudellista folkpunkkia Haluatko elää diktatuurissa vai vapaudessa, kysyy Svjata Vatra. V Ä ÄNA-JÕESUUN kyläpuisto täyttyy pikkuhiljaa ihmisistä. Pohjoisvirolaisen pienkauppalan väki saa kuullakseen tänä iltana ukrainalais-virolaista tulifolkia. Esiintymässä on Viron kiinnostavimpiin folk-orkestereihin kuuluva Svjata Vatra. Nimi tarkoittaa pyhää tulta. ”Sitä voi kutsua viikinkien ja kasakoiden kansanmusiikiksi”, yhtyeen laulaja Ruslan Trotšinski kertoo takahuoneessa. Paras kuvaus lienee slaavilaisbaltialainen kansanmusiikki, joskin punk-asenteella. Vaikutteita on niin virolaisesta kuin ukrainalaisestakin kansanmusiikista, niin kaihoisista slaavilaisista lauluista kuin funkahtavasta rockistakin. Tuolloisessa Neuvostoliiton Donetskin läänin Belitskojessa vuonna 1976 syntynyt Trotšinski opiskeli Kiovan Tšaikovski-akatemiassa vetopasuunan soittajaksi ja työskenteli akatemian sinfoniaorkesterissa sekä Kiovan kaupungin sinfoniaorkesterissa, kunnes muutti vuonna 2004 Viroon. Jo Ukrainassa hän oli alkanut kiinnostua kansan musiikista. Myös musiikinopettajana toimiva Trotšinski onkin tällä hetkellä Viron tunnetuin ukrainalainen, joskin hän on tänä päivänä Viron kansalainen. Trotšinskin mukaan virolaiset ottivat hänet heti hyvin vastaan ensimmäisessä kotikaupungissa Viljandissa. ”Viljandin kulttuuriakatemia ja kansanmusiikkifestivaali tekevät kaupungista vieraanvaraisen. Ihmiset halusivat samaa kuin minä, kansanperinnettä”, Trotšinski sanoo liikuttuneena. Festivaaleilta hän löysi myös vaimonsa Terjen, joka toimii nykyään orkesterin managerina. Nyt heillä on kolme lasta, joista vanhin, Rute, myös laulaa isänsä kanssa duettoja Svjata Vatran kappaleissa. Nykyään perhe elää Viimsissä Randveren kylässä. Demokratian puolesta ”Kun vuonna 2013 Maidanin tapahtumat alkoivat, katsoin niitä koko ajan televisiosta”, Trotšinski sanoo. ”Kirjoitin sanat, jotka kertoivat demokratian puolesta taistelleista ja henkensä menettäneistä ihmisistä.” Syntyi jylhä kappale Tuli ei polta karaistuneita! (?????? ???????? ?? ????!), jossa lauletaan ylpeydestä olla ukrainalainen ja ylpeydestä olla Maidanilla. ”Presidentti Toomas Hendrik Ilves puolusti tuolloin kovasti Ukrainaa, ja hän kutsui minut esiintymään myös Suomen presidentti Sauli Niinistölle”, Trotšinski kertoo. ”Suomi oli vielä varsin varovainen ja kylmä eikä halunnut osallistua. Ilves yritti vaikuttaa tähän.” Svjata Vatra kävikin vuoden 2014 sodan aikaan esiintymässä Trotšinskin kotikaupungissa Belitskojessa. Orkesteria kävi haastattelemassa peräti viisi ukrainalaista tv-kanavaa. Samalla virolaiset yhteistyötahot lahjoittivat lääkeapua vapaaehtoisille maanpuolustajille. ”On yksi ihminen, joka haluaa hallita koko maailmaa”, Trotšinski sanoo. Tuntuu, että muusikko ei todellakaan pidä kynttilää vakan alla suhteessa kotimaansa puolustamiseen. ”Me puolustamme perhettämme, omaa väkeämme, omaa maatamme.” Hän kertoi kirjoittaneensa Donetskin alueen vierailua varten laulun Rakasta elämää. ”Vaikka olisikin sota, pitää mennä eteenpäin, ja elää elämää, se on tärkeintä.” Henkireikä ukrainalaisille Svjata Vatra kiertääkin paljon maailmalla etnomusiikin festivaaleilla. Orkesteria on kutsuttu henkireiäksi niin Viron kuin Suomenkin ukrainalaisille oman kulttuurin kokemiseen. Suomessa esiintyessään Trotšinski korosti, että he pyrkivät tuomaan musiikillaan lohtua sodan vuoksi kotimaansa ja läheisensä jättäneille ukrainalaisille. Kun Svjata Vatran edellinen albumi, Maailm Sa Muutud, ilmestyi maaliskuussa maaliskuussa 2020, maailma oli levyn nimen mukaisesti juuri muuttumassa koronan takia. Kaikki levynjulkaisukeikat jouduttiin perumaan. ”Sitä ei kirjoitettu siten, että mitä on vaan mitä voi tulla vielä”, Trotšinski kertoo. ”Meidän tulee elää niin, että taivas on sininen, lapsemme voivat elää ja maailmassa on rauha. Kaikki mitä olemme nähneet 8–9 vuotta – sen mitä pelkäsimme – se on nyt tässä.” Trotšinskin mielestä sota on myös niiden syy, jotka eivät ymmärtäneet, mitä Putin halusi. Tai eivät halunneet nähdä sitä. Hän muistuttaa, että isovanhemmatkin lämmittivät puilla talonsa. ”Meidän tulee ajatella pidemmällä tähtäimellä ja oppia elämään toisella tavalla. Talvesta tulee varmasti kylmä, kun kaasua ei riitä, mutta haluatko mieluummin elää Putinin diktatuurissa vai haluatko elää mieluummin vapaudessa?” TEKSTI JA KUVA VILLE HYTÖNEN Svjata Vatra • Perustettu Viljandissa 2006. • Jäsenet: laulaja, multi-instrumentalisti Ruslan Trotšinski, puupuhaltaja Juhan (Juss) Suits, kitaristi Oliver Kilk, basisti Ats Tani ja rumpali KarlHeinrich Arro. • Välillä mukana on myös laulajan tytär Rute Trotšinski. • Seitsemän albumia, joista tuorein Maailm Sa Muutud (2020).
KANGASALA-TALO Kuohunharjuntie 6, Kangasala, info @kangasala-talo.fi, 040 773 0148, kangasala-talo.fi SUOMEN FOLKROCKTAIVAAN KUUMIN JA KOVAÄÄNISIN NELIKKÖ! Pe 7.10. klo 18 (alk. 22/19 €) PEKKO KÄPPI&K:H:H:L Ku va: Ter o Aho nen Sirpa Kähkönen – Taru Mäkelä – Reetta Ristimäki Johannes Korpijaakko – Katariina Lantto Petriikka Pohjanheimo – Reetta Ristimäki – Hanna Vahtikari Musiikkiteatteri kapsäkissä 29.9.-12.11.2022 | 38-24 € BRECHTIÄ JOKANAISELLE Helsingin oopperakesä kokoaa yhteen vapaan kentän oopperaryhmien ajankohtaiset esitykset. MEDUSA AS ONE VOICE BOX TOVE J MAAGINEN KALEVALA MUSTA MUNKKI AKHNATEN ALEKSANTERIN TEATTERISSA 18.8.–4.9.2022 Foreseen Untamed Force Quality Control HQ 2022 FORESEEN on paininut itsensä reilussa vuosikymmenessä yhdeksi tunnetuimmista suomalaisista crossoverbändeistä. Se on keikkaillut ahkerasti, soittanut niin hevikuin crustibändienkin kanssa ja aiempien suomihardcoresuuruuksien lailla kiertänyt Euroopan lisäksi myös Japanissa ja Yhdysvalloissa. (Henkilökohtaisena mielipiteenäni ilmoitan, että keikka-aktiivisuus ja -kunto on bändin kuin bändin paras mitta, että viiskauttaviis jo melkein siitä.) Ehkä raivokkuudesta ja onnistuneesta eri skenejen välissä taiteilusta johtuen näen Foreseenissä jotain samaa kuin sinänsä kovin erityyppisessä jenkkibändi Gulchissa (RIP), joka tarpoi enemmänkin jossain hardcoren ja powerviolencen välimaastossa. Bändi on tavannut kaahata vähän turhankin lähellä omia hevirajoja (boomerpunkdictionary: se kipu raja, jossa punk ei ole vielä liian heviä), mutta tämä kolmas pitkäsoitto on huojennuksekseni yllättävän punk. Debyyttialbumi Helsinki Savagery ( Take It Back 2014) ja toisinkoinen Grave Danger (Svart 2017) olivat hevimpiä jo kansitaiteeltaan. Rässiriffeille Untamed Forcekin tosin pitkälti perustuu, mutta biisien rakentuminen ja vyörytys on mukavan hard corea. Lyriikat ovat punkille uskollisesti suoria, vihaisia ja yhteiskuntakriittisiä, mutta eivät mikään kliseekokoelma, vaan miellyttävän vittumaista tylytystä siitä, miten maailma juuri nyt makaa. On freshii. EMILIA MÄNNYNVÄLI Lasten hautausmaa Kevät Svart Records 2022 OLISIKO OLLUT Hässäkkäpäivät Oulussa 2015, kun näin Lasten Hautausmaan ensimmäisen kerran. (Luultavasti, sillä Kiputyttö -EP tuli 2014 ja Levyarviot nimialbumi 2015.) Keikka oli jokseenkin aseistariisuva. Kun keskellä kaunista ja lämmintä kesäpäivää vedettiin synkkiä biisejä lapsityövoimasta ja kuolemasta, oli krapulaisilla crusteilla (itseni mukaan lukien) itkussa pitelemistä. Viidennellä albumilla ollaan yhä samoissa melankolisissa maisemissa kuin tähänkin asti: unen, kuoleman, surun, kivun ja kaiken kadonneen värisissä. Keväästä on sentään jonkinlainen aavistus. Ja rakkaudesta, kuten Unenmustassa. Jälleen tarjoillaan kauniita popmelodioita ja orgaanista soundia, ei liian tuotettuja, ja koko ajan suomirockimpaan suuntaan siirtyvää soitantaa. Väliin on maltettu jättää myös pari vähän hitaampaa ja indiempää tunnelmapalaa. Albumin päättävä Ratapiha lie kuitenkin levyn kirkkain kruunu ihon kananlihalle laittavassa aistivoimaisuudessaan: "Sä tipuit ratapihan tornista lepikkoon / kuului ääni kuin oksat ois katkenneet / Tuulessa maistui rauta ja suussa sähkö..." EMILIA MÄNNYNVÄLI Ydinperhe Kymmenen välivuotta Hakaniemi Hardcore 2022 NÄINÄ HUOMIOTALOUDEN , herkkähipiäisyyden ja valitun typeryyden aikoina on ihanaa, että on yhä olemassa ja voimissaan sellainen bändi kuin Ydinperhe. Orkesteri on takonut jo tusinan vuotta luokkakantaista ja antiautoritaarista, mutta ideologisen oikeaoppisuuden päälle sylkevää, helvetin tarttuvaa ja raivokasta hardcore punkkia niin sanotusti oikeista asioista. Kolmannella täyspitkällä meininki tuntuu jalostuneen huippuunsa. Kymmenen välivuotta tarjoilee törkeän hyvien biisien muodossa huolellista vittuilua rasisteille, pomoille, poliiseille, porvareille, pullamössöille ja tekopyhille kusipäille, muun muassa, mutta myös "skenen" sisäistä kritiikkiä eikä mitenkään pumpuliin käärittynä. Ja sehän toimii juuri siksi, että tyypit tietävät, mistä biisejä tekevät. Levyn selkeässä hittibiisissä, albumin päättävässä Mielellään maan alla, aina ulkopuolella taas ollaan punkin ytimessä. "Mä vaan diggaan mun frendeistä ja kaikista niistä / jotka tekee mitä tekee ja saa asiat tapahtumaan / eikä ala kitisemään sit ku rupee tapahtumaan... EMILIA MÄNNYNVÄLI
52 • 8 / 2022 TEKSTI JARI TAMMINEN Y HDYSVALLOISSA syntyi junapummien kulttuuri sisällissodan jälkeen. Usein kodittomat työläiset reissasivat töiden perässä tai muuten vaan tavarajunilla pitkin poikin valtavaa maata. 1900-luvun edetessä junapummien määrä kääntyi laskuun, mutta täysin tuo kulttuuri ei ole maailmasta kadonnut. Suomessa etäisyydet ovat lyhyempiä kuin kesyttämättömässä lännessä, eikä meillä ole koskaan päässyt kehittymään kovinkaan järjestäytynyttä junapummien kultturia. Mutta yhä löytyy heitä, jotka ovat valmiita loikkaamaan tavarajunan kyytiin ja reissaamaan sinne, minne juna sattuu viemään. Aleksi Pohjavirran dokumenttielokuva A Good Day to Die -seuraa ”Billyä” ja hänen seurakseen lyöttäytynyttä kuvausryhmää. Vimmaisen yrittämisen ja kärsivällisen väijymisen jälkeen porukka onnistuu hoitaman itsensä tavarajunan kyytiin Suomessa, ja sitten matka alkaa. Pohjavirta kertoo, mikä siinä säväytti: ”Välitön kokemus vapaudesta. Eihän me olla asunnottomia, me kuljemme ihan romanttisista syistä. Mutta sanoisin, että isoin juttu oli se välitön vapauden tunne.” Dokumentissa vapauden voi aistia voimakkaimmin kohtauksessa, jossa kaiken yrittämisen jälkeen rentoutunut porukka istuu tavaravaunussa ja jylhät maisemat vilistävät ohitse tuulen puhaltaessa matkalaisten hiuksiin. Kauhean tehokkaaksi tai näppäräksi tavaksi päästä paikasta toiseen ohjaaja ei tätä kuitenkaan kehu. ”Me oltiin jumissa yhdessäkin paikassa melkein vuorokauden verran. Yritettiin kyllä koko ajan saada kyyti, mutta jouduimme vaan toteamaan, että me ei osata tätä tarpeeksi hyvin. Matkanteon tapana tämä on hidas. Jos jonnekin oikeasti pitäisi päästä, niin joutuisi varaamaan aina viikon aikaa.” Punainen lanka löytyy Dokumenttielokuvan aiheen äärelle Pohjavirta löysi puoliksi sattumalta mutta luontevasti edellisen, graffitikulttuuria käsittelevän Uudet diktaattorit -dokkarinsa kautta. ”Billy tuli nykäisemään hihasta Uusien diktaattorien näytöksessä. Hän sanoi, että ’Aleksi hei, sä hiffaat näitä alakulttuurihommia. Lähdetäänkö ensi kesänä filmaamaan pummilla matkustamista tavarajunissa?’ Arvaa, mitä vastasin.” Billynä esitelty junapummi on Pohja virran mukaan harrastanut rahtijunien kyydissä reissaamista parinkymmenen vuoden ajan. Kuten niin usein, sattumalla oli tässäkin osuutensa. Chopper-pyöriä harrastava mies oli harmitellut, kun kaverit olivat lähteneet tien päälle ja oma pyörä oli telakalla. Hän oli sitten päättänyt hypätä tavarajunaan. Vaikka graffiti ja junapummius eivät ehkä ihan heti tunnu sukulaisilta keskenään, viihtyvät sekä maalarit että junan kyytiin pyrkivät junavarikoilla ja tavarajunien keskellä. Junia kohtaan tunnetun vedon ohella heitä yhdistää myös ulkopuolisuus. Molemmissa kulttuureissa onkin mukana ripaus haastamista. Sopivana pidetyn rajaa koettellaan. Ihan jokaisen harrastukseksi Pohjavirta ei tätä kuitenkaan suosittelisi. ”Billyn kanssa keskusteltiin paljonkin siitä, että emme halua kannustaa muita tähän. Junan kyytiin pyrkiminen ja siellä oleminen on aika raffia ja oikeasti vaarallista touhua, ei pelkkää hupia. En missään tapauksesa halua kannustaa ketään tähän. Motiivini dokumentin tekemiselle oli halu kertoa erikoisesta maailmasta.” Kuningas ja hänen hovinsa Yhteiskunnan tauottomasti pyörivästä pyörästä voi Pohjavirran mukaan päästä irti. Vapauden hintana on usein nälkä ja vilu, mutta palkinto on toisille sen arvoinen. ”Kulkuri on on oman itsensä herra. Hän ei palvele ketään, hän on kuningas. Hänen hovinsa on luonto, joka on kaikkialla: pellon laidassa, sillan alla ja teiden varsilla.” Erityisesti tämä hovi löytyy leiripaikasta ja ruuan ääreltä. Vaikka A Good Day to Die keskittyy selittämisen sijaan näyttämiseen, avataan ajatuksia reissaamisen takana kohtauksessa, jossa kokataan yhteistä ateriaa junaradan laidalla. Kohtauksessa Billy askartelee puukolla suurista, muutaman litran vetoisista säilyketölkeistä retkikeittimen ja kattilan. Polttamalla risuja kyljestä avatun tölkin sisällä on retkikeittiö valmis ja siirtyminen ruuanlaitto hommiin mahdollista. ”Klassisen hobo stew’n eli mojakan resepti on yksinkertainen: paketti jauhelihaa, makkaroita ja mitä vihanneksia nyt onkaan saatavilla. Kaikki kattilaan, vähän lämmitetään ja sitten papuja ja tomaattimurskaa perään, sekä puoli pulloa viiniä. Lämmitetään kunnes on kypsä ja lisätään aineksia sitä mukaan, kun tulee lisää syöjiä. Kyllä se sitten loppuillasta viimeistään on ihan maukasta.” Aleksi Pohjavirta: A Good Day to Die Ensiilta 20.10. Rekolan Kinossa, Vantaalla. Voima järjestää elokuvasta näytöksen Kettu päivätfestivaaleilla (25.–27.11.). Kulkuri on oman elämänsä kuningas ja hänen hovinsa kokoontuu aterian äärelle. Matkaa kulkuri voi taittaa vaikka pummilla tavarajunan kyydissä. Junapummin matkassa VAPAUDEN HINTANA ON USEIN NÄLKÄ JA VILU, MUTTA PALKINTO ON TOISILLE SEN ARVOINEN.
Syöt mitä olet Tieteistarinat maalaavat visioita tulevasta ja kertovat meistä itsestämme. S EUR A AVA TEKSTI sisältää juoni paljastuksia vuonna 1973 valmistuneesta Soylent Green -elokuvasta. Yleisesti hyväksytty totuus on, että ei kannata mennä töihin makkaratehtaaseen, mikäli tykkää syödä makkaraa. Huomio liittyy erityisesti lihapohjaisiin makkaroihin ja siihen, mitä sinne makkarakoneeseen lopultakin työnnetään. ”Tietämättömyys on autuus”, kuten Cypher totesi Matrixissa (1999) virtuaalista pihviä jauhaessaan. Richard Fleischerin ohjaamassa Soylent Greenissä eletään vuotta 2022 ja ihmiskunta on saastuttamisella ja liikakansoituksella onnistunut tuhoamaan elinympäristönsä. Harry Harrisonin vuonna 1966 ilmestyneeseen Make Room! Make Room! -kirjaan (suom. Tilaa! Tilaa!, Jalava 1988) perustuvan elokuvan tapahtumapaikkana on New York, jossa asuu 40 miljoonaa ihmistä. Valtaosa väestöstä elää Soylent-yhtiön valmistamien ravinto patukoiden varassa. Ruokapula on kroonista, mutta samalla vauras eliitti elää turvattua elämää eristetyissä yhteisöissään ja voi ostaa kaupasta tuoreita vihanneksia, hedelmiä sekä oikeaa lihaa. Scifi-kerronnassa tapahtuma-ajalla ei välttämättä olekaan niin paljoa merkitystä. Arthur C. Clarke sijoitti tunnetusti 2001: Avaruusseikkailun vuoteen 2001, koska numero näytti hienolta. Teokset kuvaavat usein hieman kärjistetysti tekohetken suuria ongelmia ja huolia, esittävät ajatuksia siitä mihin saatetaan olla matkalla. Vaikka Soylent Greenin kuvaus vuodesta 2022 ei näytä meidän vuodeltamme 2022, on teos kestänyt aikaa monin tavoin. Se muistuttaa jatkuvan kasvun mahdottomuudesta ja äärimmäisten tuloerojen määrittämän yhteiskunnan ristiriidat piirtyvät erityisesti ruokasuhteen kautta. Se, kuka syö mitäkin ja mikä ruuan merkitys voikaan olla, on kerronnan keskiössä. Rahvas syö henkensä pitimiksi mauttomia keltaisia ja punaisia Soylent-patukoita, jotka on valmistettu nimensä mukaisesti soijasta ja linsseistä. Muutosta on kuitenkin ilmassa, kun markkinoille ilmestyy maukas leväpohjainen Soylent Green. Sitä yhtiö ei kykene valmistamaan riittävän nopeasti ja nälkäiset kansalaiset suorastaan mellakoivat saadakseen tätä herkkua. SOYLENT GREENISSÄ murha käynnistää tapahtumaketjun, joka lopulta johtaa Charlton Hestonin näyttelemän poliisietsivän Soylentin ruoka tehtaalle. Tehtaalla paljastuu, että Soylent Green on valmistettu ihmisten ruumiista. Samaa alistettujen ruuan raakaaineen paljastusta käytettiin tehokeinona myös vuonna 2013 ensi-iltaan tulleessa Snowpiercer-elokuvassa. Snowpiercer on tyylitelty kuvaus jyrkän jaotellusta luokkayhteiskunnasta, joka sijoittuu yhden junan kyytiin. Jäätynyttä maapalloa loputtomasti kiertävän junan peräosastossa asuva rahvas syö proteiinilaattoja, joiden raakaaineeksi paljastuvat torakat. Kuten Soylent Greenissä, niin myös Snowpiercerissä on ruuan raaka-aine järkytys. Mutta käsi sydämelle: välittäisivätkö epätoivoiset ihmiset käytetystä raaka-aineesta oikeasti? Kuinka usein meillekin on näytetty, mitä sinne makkaraan jauhetaan ja millaista elämää ne jauhettavat tuotantoeläimet elävät? Ei tieto kuitenkaan ole ihan hirveästi ihmisten ruokailutottumuksiin vaikuttanut. Samoin ihmisten ruokailutottumuksiin vähemmän vaikuttaa se, että lihatuotteiden uloste pitoisuudelle on asetettu rajaarvo, joka on enemmän kuin nolla. Monet meistä yksinkertaisesti eivät halua tietää asioita, jotka voisivat sotkea vakiintuneet kulutustottumukset. Ehkä tarvitsemme scifiin verhottuja vilkaisuja todellisuuteen, jotta voimme kohdata todellisuuden. TEKSTI JARI TAMMINEN MUTTA KÄSI SYDÄMELLE: VÄLITTÄISIVÄTKÖ EPÄTOIVOISET IHMISET KÄYTETYSTÄ RAAKAAINEESTA OIKEASTI? Y Yhdysvallat päätti Afganistaniin menosta Y Yhdysvallat päätti Afganistaniin menosta Y ovat Y no Y Y u Y Y s Y Y s Y ee Y ee Y t ulkopolitiikan keskiöön. Euroopan unioni on Y ihm Y Y i Y Y s Y Y o Y ikeuksien puolustajana iso tekijä ja unionin mieY li Y Y pi Y Y t Y Y e Y Y e Y Y l Y l Y l Y ä on painoarvoa. Y S Y uomi Y uomi Y taas on maailmalla kovin pieni tekijä, promille Y le Y ma Y ma Y ail Y ail Y man väestöstä. Unionin kautta mielipiteemme kuitenkin näky ky k y ja kasvaa kokoaan suuremmaksi. EU on nostanut ihmisoikeusasiat oman politiikkansa keskiöön ja Euroopan parlamentilla on kansalaisten mielipiteen esilletuojana ollut tässä tärkeä merkitys. EU on meille vahva arvoyhteisö ja keino vaikuttaa niin lähialueillamme kuin koko maailmassa. Kauppapolitiikassa unionilla on täysi toimivalta jäsenmaidensa puolesta. EU-parlamentti on asteittain ajanut kauppasopimuksiin yhä enemmän määräyksiä, jotka antavat mahdollisuudet vaatia kauppakumppaneiltamme korkeampia ympäristönormeja, sitoutumista Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin ja työntekijöiden oikeuksien kunnioittamista. Amazonin metsäkato vaikuttaa EU-parlamentin kantaan Brasilian kanssa tehtävän vapaakauppasopimuksen hyväksymisessä. Vietnamin kanssa tehdyn kauppasopimuksen iso kysymys oli vaatimus Vietnamin sitoutumisesta Kansainvälisen työjärjestö ILO:n työntekijöitä suojaaviin sopimuksiin. EU:n ja Kiinan välinen investointisuojasopimus odottaa käsittelyään EU-parlamentissa. Senkin hyväksymiseen moni liittää ihmisoikeusnäkökulman. Joulukuussa EU-parlamentti hyväksyi uuden ihmisoikeusloukkauksiin tarttuvan pakotemekanismin. Se mahdollistaa pakotteiden kohdentamisen suoraan henkilöihin, jotka ovat syyllistyneet selkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Ensimmäistä kertaa mekanismia käytettiin tänä keväänä, kun EU päätti pakotteista niitä venäläisiä kohtaan, jotka olivat vastuussa oppositiopoliitikko Aleksey Navalniyn oikeuksien loukkaamisesta ja hengen vaarantamisesta. EU:n ja Tu Tu T rkin suhteissa ihmisoikeusky ky k symykset ovat nousseet ratkaisevaan asemaan. Huoli Tu Tu T rkin demokratian kaventumisesta, oppositiopoliitikkojen pidätyksistä ja median saattamisesta hallitsevan puolueen valvontaan lisäävät epäluuloa pitkään paikallaan polkeneisiin Tu Tu T rkin EU-jäsenyysneuvotteluihin. Tou Tou T kokuussa EU-parlamentissa hyväksytty Tu Tu T rkki-kannanotto vaatii Tu Tu T rkin hallinnolta linjanmuutosta sekä sisäisesti että suhteissa lähinaapureihinsa, erityisesti Ky Ky K prokseen. EU asettaa yhä enemmän vaatimuksia kauppakumppaneilleen ja erityisesti naapureilleen kautta linjan. Ollakseen uskottava, unionin on pidettävä oma pesäänsä puhtaana. Siksi keskustelu Unkarin ja Puolan demokratiaa rajaavasta kehityksestä jatkuu. Demokratiaa on puolustettava jatkossakin. Eero Heinäluoma Euroopan parlamentin jäsen S&D-ryhmä eeroheinaluoma.fi E uroopan unioni ei ole lähelläkään täydellisyyttä. Unionin toiminnan tehokkuudessa on paljon parannettavaa. Työtä on siinäkin, että unioni keskittyy ensisijaisesti niihin asioihin, joita jäsenvaltioissa ei pystytä hoitamaan ja jättää mahdollisimman monet asiat suosiolla jäsenmaiden ratkaistaviksi. Venäjän Ukrainaan kohdistuvan julman aggression oloissa jään miettimään, millainen Eurooppa olisi ilman unionia. Jos pakotteista keskustelisi ja Venäjän kanssa neuvottelisi joukko toistensa kanssa kilpailevia kansallisvaltioita ilman unionin yhteistä tahtoa ja suojaa? Olisihan se aikamoinen varpusparvi, jossa kyky laittaa Venäjä tiukille saattaisi olla aika vaatimaton, ellei peräti olematon. Koko EU on nyt heräämässä siihen, että unioni on myös aito turvallisuusyhteisö, joka antaa suojaa, turvallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia koko Euroopalle. Suomessahan näin ajateltiin jo 1994 kun EU-jäsenyydestä päätettiin. Siltikin meillä on vielä puolueita, joiden ohjelmaan kuuluu Suomen ero Euroopan unionista. Mikä olisikaan nyt turvallisuutemme tilanne EU:n ulkopuolella. Fossiilienergiasta irrottautuminen on sekin asia, jota kansallisvaltiot eivät pysty yksin sopimaan eikä hoitamaan. Se edellyttää unionin jäsenmailta yhteisiä päätöksiä. Miten nekään syntyisivät, jos unionia ja sen lainsäädäntöä ei olisi? Taitaisivat jäädä kansainvälisten julkilausumien ja hyvin aikomusten Pariisin sopimuksiksi nämä neuvottelut. Unkarin ja Puolan irrottautuminen oikeusvaltioperiaatteesta on häpeäpilkku koko Euroopalle. Samalla unioni on meille työkalu vaatia riippumattoman oikeuslaitoksen ja demokratian pelisääntöjen kunnioittamista. Mitkä olisivat mahdollisuutemme vaikuttaa oikeusvaltiorikkomuksiin ilman unionia ja sen lainsäädäntöä? Miten kansallisvaltioina laittaisimme pelisääntöjä monikansallisille digiyrityksille Facebookista Googleen tai Amazonista Uberiin? Tai miten poistaisimme teleyritysten roaming-maksut yksin Suomen tai Ruotsiin päätöksillä? On siis monta syytä lopettaa puheet EU-erosta. Ja keskittyä sen sijaan parantamaan yhteistä unionia siellä, missä sen toiminta on vajavaista, virheellistä tai peräti tarpeetonta. Suomen junaliikenteen raideleveyden muuttamisella eurooppalaisen standardiin soveltuvaksi ei nimittäin synny yhtään junamatkaa Keski-Eurooppaan. Ja vanhojen omakotitalojen energiatodistuksista osaamme päättää ihan itsekin. Yhteistyöterveisin Onneksi on EU
54 • 8 / 2022 ELOKUVAT Anna Paavilainen: KIKKA Ensi-ilta 12.10. Kirsi Sirén (1964–2005) eli iskelmälaulaja Kikka muistetaan 1990-luvun alun kriitereillä seksuaalisesti provosoivasta tyylistään. Kikan kiinnostavuus sukupuoliroolien ja viihdebisneksen lähihistorian kuvaajana nousi esiin jo Laura Gustafssonin näytelmässä Kikka Fun Club (2017), Paula Salmisen kuunnelmaassa Kikka – tarina tähdestä (2019) ja Raija Pellin elämäkerrassa Kikka. Mä haluun viihdyttää (2020). Maarit Nissilän kirjoittama ja Anna Paavilaisen ohjaama Kikka-elokuva juoksee läpi uran käännekohdat alun vilautuskohusta alkoholiongelmien siivittämään ennenaikaiseen kuolemaan. Pääosaa esittävä Sara Melleri välittää uskottavan kuvan spontaanista, elämäniloisesta ja kunnianhimoisesta rikkinäisen kodin kasvatista, jolla on myös impulssiivinen ja pettymyksien edessä haavoittuva puolensa. Tarinan alaluisuinen kaava on tuttu lukuisten miesartistien – kuten Badding, Rentun ruusu, Olavi Virta ja Juice – elämänkertaelokuvista, mutta naisnäkökulma kääntää kaiken tuoreeseen asentoon. Jonkinlaisena avainkohtauksena voi pitää toisintoa Yle TV2:n vuoden 1990 Sabatti-ohjelmasta – alkuperäinen löytyy muuten YouTubesta – jossa juontaja Tapani Ripatti ( Eero Ritala) ja Irwin ( Ville Virtanen) onnistuvat esineellistämään Kikan melkein kaikissa repliikeissään. Vaikka julkisuudessa kerratun tarinan ennalta-arvattavuus syö elokuvan vaikuttavuutta, vahvempi dramatisointi olisi saattanut hukata sen todistusvoimaa. TUOMAS RANTANEN Ruben Östlund: TRIANGLE OF SADNESS Elokuvateattereissa nyt. Ruben Östlundin elokuvat – kuten Turisti (2014) ja The Square (2017) – jakavat mielipiteitä, koska hänen intonsa ihmisen itsepetoksellisuuden tutkimiseen ei maistu kaikille. Piinallisuutta lisää Östlundin tapa soveltaa brechtiläistä vieraannuttamista asettamalla näyttelijät usein kiusaannuttavalla tavalla paikallaan seisovan kameran eteen. Hänen uusimmassa elokuvassaan luokkajakoa kuvataan vertauskuvallisella luksusristeilyllä, jossa öykkäröinnin ja ällöttävän merisairastelun keskellä omissa rooleissaan toisiinsa törmäilevät venäläiset uusrikkaat, asekaupalla rikastuneet porvarit, luokkanousun makuun päässeet influensserit sekä, nöyristelyn teatteriin koulitut palvelijat ja kannen alla lymyävät sinikaulustyöläiset. Onpa mukana myös muuan ohjelmoinfirmansa kalliilla myynyt Jarmo. Historiallisen materialismin hengessä väistämätön haaksirikko kääntää kaikki luokkahierakiat ja sukupuoliroolit ympäri. Triangle of Sadness on kuin hirtehinen synteesi televisiosarjoista The White Lotus (2021) ja M/S Romantic (2020) sekä Luis Buñuelin elokuvasta Porvariston hillitty charmi (1972). Östlund ei tyydy vain osoittamaan, miten kapitalistisen vallankäytön rakenteet kaatuvat omiin henkseleihinsä, vaan hän näyttää myös sen, miten sosialismin teoreetikot onnistuivat lähinnä laittamaan vahingon kiertämään. Kulttuurimarxilaisen intersektionalismin näkökulmasta Östlund on nero. TUOMAS RANTANEN KOONNUT TUOMAS RANTANEN 17.10. Yle TV1: Juha (Suomi 1937) & Yle Areena: Juha (Suomi 1999) Talvisodassa nuorena kuollut ohjaajalahjakkuus Nyrki Tapiovaara (1911–1940) nostaa Juhani Ahon kirjoittaman kolmiodraaman sovituksessaan yhdeksi päähenkilöksi luonnon. Aki Kau rismäen yli 60 vuotta myöhemmin tekemässä mustavalkoisessa mykkäelokuvassa tärkeässä osassa on Anssi Tikanmäen musiikki. 3.10. TV5 & 8.10. Frii: Tahraton mieli (USA 2004) Charlie Kaufman tiedetään kulttimaineisista elokuvien Being John Malkovich (1999) ja I'm Thinking of Ending Things (2020) keskeisenä tekijänä. Hänen osaltaan rustaamassa ja Michel Gondryn ohjaamassa nerokkaan surrealistisessa elokuvassa Jim Carreyn ja Kate Winsletin esittämä eronnut pari käy muistiklinikalla poistattamassa kaikki muistot toisistaan. YouTube: Mosfilmin klassikot Ilmeisen propagandistisista syistä Venäjä sallii kansallisten merkkielokuviensa levittämisen englanninkielisillä teksteillä varustettuna YouTubessa. Tämä voi olla kaksiteräinen miekka: esimerkiksi Sergei Eisensteinin Iivana Julma I–II (1944, 1946) ja Andrei Tarkovskin Stalker (1979) saattavat herättää katsojassa muutakin kuin Kremlille on mieleen. Vastaavasti Grigori Kozintsevin Hamlet (1964) muistuttaa palatsivallankaappauksen mahdollisuudesta, Mihail Kalatozovin Kurjet lentävät (1957) sotaan kuolemaan lähetettävistä pojista ja – kuvassa oleva – Elem Klimovin Tule ja katso (1985) siviilien kärsimyksestä ihmisoikeuksista piittaamattoman hyökkäyssodan jaloissa. Yle Areena: Billie (USA 2019) Jazz-laulaja Billie Hollidayn (1915–1959) traaginen elämä sisälsi lahjoilla ja sisulla ansaitun ammatillisen menestyksen ohella hyväksikäyttöä, rasisimia, epäonnistuneita ihmissuhteita, huumeita, väkivaltaa ja ennenaikaisen kuoleman. Hänen lynkkauksista kertova kappaleensa Strange Fruit (1939) kiteytti ikonisella tavalla amerikkalaisen rotusorron historian. James Erskinen kerronnallisesti taitava dokumentti nojautuu vuonna 1971 epäselvissä olosuhteissa kuolleen toimittaja Linda Lipnack Kuehlin tekemiin haastatteluihin ja muistiinpanoihin. HBO Max & Viaplay: The Good Fight (USA 2017–2022) Michelle Kingin, Robert Kingin ja Phil Alden Robinsonin luoma lakimiessarja on vähemmän poliittiseen Good Wife-sarjaan pohjautuva kuuden tuotantokauden itsenäinen spin-off. Sen keskushenkilö on johtavan juristin asemansa menettävä Diane Lochart ( Christine Baranski) ja se käsittelee kriittisesti Trumpin aikana nousevien yhteiskunnallisten jännitteiden näkymistä liike-elämässä, mediassa ja lakituvissa. David Cronenberg: CRIMES OF THE FUTURE Ensi-ilta 7.10. David Cronenbergin Kärpäsessä (1986) ihmisen ja hyönteisen keholliset ilmiasut yhtyvät ja Crashissa (1996) päähenkilöt saavat seksuaalista tyydytystä autokolareista. Uudessa elokuvassaan 79-vuotias elokuvaohjaaja näyttää palaavan vastaaviin virittelyihin esittämällä pokkana, että geneettiset mutaatiot ja sisäelinkirurgia se vasta kiihottavaa onkin. Crimes of the Future on omituinen yhdistelmä evoluutiobiologista nonsenseä, vanhanaikaista salaliittodystopiaa ja kehon muokkaukseen liittyvillä seksuaaliperversioilla fantasiointia. Hyvien näyttelijöiden urhea uurastus ei onnistu peittämään siinä, että järjellisen juonen puuttuessa elokuvasta jää käteen lähinnä scifin ja pornon parodiaa. TUOMAS RANTANEN Lue lisää arvioita osoitteessa Voiman TV-tärpit Olivia Wilde: DON’T WORRY DARLING Ensi-ilta 23.9. Aniharvoin kankaalle tulee näin taitava ja svengaava trilleri, jolla on samalla kirkas yhteiskunnallinen sanoma. Elokuva alkaa 1950-luvun nostalgiakuvaston esittelyllä Mad Men -sarjan sovinististen iskelmien tahtiin. Maailma on miesten, ja heidän puolisonsa – naisensa – ovat onnellisia saadessaan palvella miehiään. Porukka asuu ylellisellä Victory-projektin duunareiden asuinalueella, jossa paistaa aina aurinko. Aamiaiseksi suloiset vaimot paistavat pekonia ja munia, ja töistä palattuaan miehille tarjolla on lisää lihaa monessa muodossa. Ehkä asiat eivät olekaan hyvin. Kuin Liisa Ihmemaassa, porukan älypää, Alice ( Florence Pugh), alkaa selvittää, mitä hänen miehensä ( Harry Styles) oikeastaan tekee. Mitä Victoryn johtaja (upea Chris Pine) salailee? Alice ymmärtää, että heitä sumutetaan jotenkin. Kestää vielä tovin, ennen kuin karmea totuus paljastuu… Tätä taitavaa kudelmaa miettii ihmeissään ja ihaillen pitkän aikaa. Käsikirjoittajat ja tarinan ideoijat Katie Silberman, Carey Van Dyke ja Shane Van Dyke ovat ohjaaja Olivia Wilden (joka myös näyttelee tärkeää sivuosaa) lisäksi teoksen suurimmat sankarit. Don’t Worry Darling -elokuvasta voi hyvin povata Oscareita kirjoittajaporukan lisäksi koko paketin taitavasti rytmittävälle leikkaajalle, Affonso Gonçalvesille. IIDA SIMES
ELOKUVIA SATEENKAAREN KAIKISSA VÄREISSÄ Turku 13.-16.10. Helsinki 3.-6.11. Marianna Henriksson, Anna Mustonen: Eros 06.10.–13.10. Taavitsainen, Karp, Gautadóttir: I´m the Monster 01.09.–14.09. Maija Hirvanen: Mesh 14.09.–15.09. Akim Bakhtaoui: Humanculus 13.10.–30.10. Lehtovaara, Ahtila, Hietanen: Nimeämätön luonto | Osat I–III 30.10.–13.11. Tuomas Laitinen: Yleisöruumis 10.11.–13.11. Pauliina Feodoroff: Matriarkaatti 1.12.–13.12. www.zodiak.? Syksy | Autumn 2022 Marianna Henriksson, Anna Mustonen: Eros 06.10.–13.10. Taavitsainen, Karp, Gautadóttir: I´m the Monster 01.09.–14.09. Maija Hirvanen: Mesh 14.09.–15.09. Akim Bakhtaoui: Humanculus 13.10.–30.10. Lehtovaara, Ahtila, Hietanen: Nimeämätön luonto | Osat I–III 30.10.–13.11. Tuomas Laitinen: Yleisöruumis 10.11.–13.11. Pauliina Feodoroff: Matriarkaatti 1.12.–13.12. www.zodiak.? Syksy | Autumn 2022 Marianna Henriksson, Anna Mustonen: Eros 06.10.–13.10. Taavitsainen, Karp, Gautadóttir: I´m the Monster 01.09.–14.09. Maija Hirvanen: Mesh 14.09.–15.09. Akim Bakhtaoui: Humanculus 13.10.–30.10. Lehtovaara, Ahtila, Hietanen: Nimeämätön luonto | Osat I–III 30.10.–13.11. Tuomas Laitinen: Yleisöruumis 10.11.–13.11. Pauliina Feodoroff: Matriarkaatti 1.12.–13.12. www.zodiak.? Syksy | Autumn 2022
= myös e-kirjana = myös äänikirjana – Vaikuttavaa lukemista Saatavilla kirjakaupoista, marketeista, äänikirja palveluista ja osoitteesta intokustannus.fi Elämyksiä itselle ja lahjaksi