MISSI Lohjalla ollaan perus suomalaisia s. 22 Kiinalaisista tehdään lätkäkansa s. 28
KONSTA NUPPONEN Pohjoismaiset kielet ja venäjä TULEVAISUUDEN HELSINKI ON ENEMMÄN SIVISTYNYT, SUVAITSEVAINEN JA KANSAINVÄLINEN METROPOLI. HELSINGIN YLIOPISTOSSA OPISKELEE MONTA LOISTAVAA KOKOOMUSLAISTA KUNTAVAALIEHDOKASTA: TARIK AHSANULLAH Oikeustieteellinen VAFA JÄRNEFELT Ympäristömuutos ja -politiikka EMILIA KNAAPI Valtiotieteellinen MARIANNA KUPIAS Valtiotieteellinen Oikeustieteellinen OTTO MERI Oikeustieteellinen Jatko-opiskelija DANI NISKANEN Oikeustieteellinen Teologinen 31 65 80 87 103 111 MARIAM RGUIBI Valtiotieteellinen DANIEL SAZONOV Oikeustieteellinen NINA SILLANTAKA Valtiotieteellinen LAURI SKÖN Teologinen ELISA TARKIAINEN Valtiotieteellinen LAURA VARJOKARI Oikeustieteellinen 128 136 138 139 141 148 Ilmoituksen maksaa Kansalliset Ylioppilaat ry 112 TODENNÄKÖISESTI OLET JO RKP:LÄINEN GE DITT SAMVETE EN RÖST MEIDÄNKIN ARVOT PERUSTUVAT IHMISTEN KUNNIOITTAMISEEN, YKSILÖN VAPAUKSIIN JA OIKEUKSIIN, TASA-ARVOON SEKÄ SOSIAALISEEN JA GLOBAALIIN VASTUUSEEN.
ELÄVÄ, AVOIN JA SUVAITSEVA 706 Ada Saarinen Helsinki Olen 24-vuotias valtiotieteen kandidaatti ja konfliktintutkimuksen maisterivaiheen opiskelija. Haluan kaupunginvaltuustoon edistämään edullisempaa asumista, tehokkaampaa liikkumista ja saavutettavampia mielenterveyspalveluita. AMANDA PASANEN www.amandapasanen.fi 697 POLKUJA JOKAISELLE M ak sa ja : Am an da Pa sa ne n, Ad a Sa ar in en , Al vi in a Al am et sä WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI
Äänestä kaveriasi! Niin muutkin tekevät Äänestä kaveriasi! Niin muutkin tekevät Kuntavaaliehdokkaana oleva ystäväni kävi hiljattain keskustelun ohikulkijan kanssa. Tämä ei ollut koskaan äänestänyt kuntavaaleissa. ”Äänestän vain tärkeissä vaaleissa, kuten presidentinvaaleissa”, hän sanoi. Ohikulkijoita on paljon. Viime kuntavaaleissa Helsingin äänestysprosentti oli 57,4 %, kun taas presidentinvaaleissa äänensä kävi antamassa 72,8 % äänioikeutetuista. Kuitenkin juuri niillä päätöksillä, jotka tehdään lähellä, on merkitystä arkielämässä. Niin kauan kuin presidenttini ei ole oranssi sontaa suoltava tosi-tv-hahmo, ei käytännössä ole väliä, kuka hän on. Kuntatason päätökset taas vaikuttavat suoraan arkeeni: paljonko minulle jää rahaa käytettäväksi asumismenojen jälkeen tai kuinka suuren osan vuorokaudestani käytän liikkumiseen paikasta toiseen? Ketkä nukkuvat vaalien yli? Nuorisotutkimusseuran mukaan juuri nuorten äänestysinto on laskenut. Nuoret ikäluokat äänestivät vielä 1980-luvulla huomattavasti aktiivisemmin kuin nykyisin. Jos nuorena jättää äänestämättä, tuskin äänestää vanhempanakaan. Ihmisillä on tapana äänestää itsensä kaltaista ehdokasta. Perheelliset ja palvelualojen työntekijät äänestävät kaltaisiaan, autoilijat ja kulttuuriintoilijat samoin. Nuoret sen sijaan äänestävät yleisimmin tunnettuja nimiä ja kokeneita poliitikkoja; opiskelijat äänestävät harvoin toisia opiskelijoita. Kuka sitten äänestäisi opiskelijoita? En tarkoita, etteivät eri-ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat päättäjät voisi kiinnostua opiskelijoiden hyvinvoinnista. Silti esimerkiksi opiskelijaasuntojen rakentaminen tuskin yltää prioriteettilistalla korkealle, jos ehdokkaan äänestäjät ovat hyvin toimeentulevia keski-ikäisiä. Tai nopea poikittaisliikenne, jos kulkee kaikki matkansa ilmastoidussa Volvossa. ”Kyllä sedät ja tädit sun asiat hoitaa / Kai ne nyt työnsä osaa / Katos kaikki nää kurjat jutut on reaalipolitiikkaa”, lauloi Varaque-yhtye vuonna 2003, kun olin x-vuotias. Enää en jää odottamaan, että sedät ja tädit hoitavat asiani, vaan äänestän opiskelijaa, joka ajattelee parastani. Äänestä kaveriasi, koska niin muutkin tekevät! Ehdolla olevat HYYläiset kaverisi löydät osoitteesta hyy.fi/ehdokkaat. Elli on HYYn hallituksen jäsen, vankkumaton urbanisti ja maanviljelijän tytär. E L L I S A A R I ILMOITU S
K U N T A V A A L E I H I N L Ä H D E T Ä Ä N masentavasta asetelmasta: suurten puolueiden ehdokashankinta on epäonnistunut, ja ihmisiä kiinnostaa politiikka koko ajan vähemmän. Ja miksi heitä kiinnostaisi? Mehän olemme viimeiset vuodet kuulleet jatkuvasti, mikä politiikassa on vialla. Politiikka on rikki, sanoi kokoomus vuonna 2015, ja kertoi olevansa korjausliike. Politiikka on rikki, sanoo puolestaan perussuomalaiset tänä vuonna, ja kertoo, että heidän joukossaan saa ajatella itse. Toistossa on voimaa. Kun hokeman kuulee tarpeeksi monta kertaa, siihen alkaa uskoa. Muistan sanoneeni joskus itsekin, että no hei, politiikkahan on rikki. USEIN TOISTUVA LAUSAHDUS TUSKIN kertoo oikeasti mitään politiikan tilanteesta. Heittona se on tietysti kätevä. Fraasin ympärillä käytävä keskustelu näyttää nimittäin hyvin, millainen poliittisen kulttuurin ihanne on lyönyt läpi 2010-luvun Suomessa. Lausahduksen toistajat korostavat, että politiikassa ”riidellään” liikaa, eikä ratkaisuja saada aikaiseksi. Hyvien ratkaisujen tekemistä puolestaan haittaavat ikävät ideologiat, joiden sijaan pitäisi keskittyä siihen, mikä on järkevää. Väittely ja ideologiat halutaan siis pois, tilalle toivotaan puolestaan tehokkuutta ja järkevyyttä. E R I T Y I S E N S U O S I T T U J A J Ä R K I perusteluista on tullut talouspoliittisessa keskustelussa. Siitä on jo lähes täysin kadonnut ajatus, että taloustiede – jota ennen kutsuttiin syystä poliittiseksi taloustieteeksi – on kokoelma erilaisia teorioita, joiden väliset erot johtuvat toisistaan poikkeavista eettisistä ja poliittisista näkemyksistä. Ei ole olemassa yhtä järkevää, arvovapaata taloustiedettä. Ei siis myöskään ole olemassa yhtä järkevää, arvovapaata ratkaisua. Arvoista ja ideologioista vapaat ”järkipäätökset” eivät kerta kaikkiaan ole mahdollisia. Järkevyyden taakse on kuitenkin helppo mennä piiloon, kun oman politiikan kärkeä ei ole jaksettu tai haluttu teroittaa kunnolla. Jos omaa ideologiaansa tai arvovalintojaan ei jaksa perustella, voi vain kuitata kaiken järkevyydellä. Olisi tietysti paljon reilumpaa sanoa, että nämä ovat minun arvoni, tämä on minun ideologiani ja siksi olen tätä mieltä. Samalla tulisi kuitenkin sanoneeksi, että politiikka ei ole mustavalkoista, eikä näihin kysymyksiin siksi ole ”oikeita” tai ”vääriä” vastauksia. K E S K U S T E L U K U L T T U U R I N muuttaminen vaatisi rohkeutta ehdokkailta ja puolueilta. Siksi se on jotain, mitä ei uskalleta tehdä. Mutta jos niin tehtäisiin, keskustelu voisi ehkä siirtyä ideologioiden ja arvomaailmojen välisiin eroihin ja pois siitä, mikä on järkevää ja mikä ei. Tuota keskustelua on käyty jo niin kauan, että se on puuroutunut mössöksi, johon on vaikea edes koskea. Ja kun itsetehty mössö ei enää miellytä ihmisiä, poliitikon on helppo sanoa, että poliitikka on rikki. No kai se nyt on rikki, kun rikoitte sen. P.S. Kerroimme edellisen lehden sivulla 40, että Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) haluaisi valtion osallistuvan uuden Tampere3korkeakoulun rakentamisen peruskustannuksiin peräti 50 miljoonalla eurolla. Toisin kuin väitimme, se ei ole sata vaan tuhat kertaa nykyistä (50 000 euroa) suurempi summa. Ylioppilaslehti pahoittelee virhettä! JÄRKEVÄÄ MÖSSÖÄ K uv a : M er i Bj ör n PÄ Ä K I R J O I T U S Robert Sundman, päätoimittaja ”Arvoista ja ideologioista vapaat ’järkipäätökset’ eivät ole mahdollisia.” Äänestä kaveriasi! Niin muutkin tekevät Äänestä kaveriasi! Niin muutkin tekevät Kuntavaaliehdokkaana oleva ystäväni kävi hiljattain keskustelun ohikulkijan kanssa. Tämä ei ollut koskaan äänestänyt kuntavaaleissa. ”Äänestän vain tärkeissä vaaleissa, kuten presidentinvaaleissa”, hän sanoi. Ohikulkijoita on paljon. Viime kuntavaaleissa Helsingin äänestysprosentti oli 57,4 %, kun taas presidentinvaaleissa äänensä kävi antamassa 72,8 % äänioikeutetuista. Kuitenkin juuri niillä päätöksillä, jotka tehdään lähellä, on merkitystä arkielämässä. Niin kauan kuin presidenttini ei ole oranssi sontaa suoltava tosi-tv-hahmo, ei käytännössä ole väliä, kuka hän on. Kuntatason päätökset taas vaikuttavat suoraan arkeeni: paljonko minulle jää rahaa käytettäväksi asumismenojen jälkeen tai kuinka suuren osan vuorokaudestani käytän liikkumiseen paikasta toiseen? Ketkä nukkuvat vaalien yli? Nuorisotutkimusseuran mukaan juuri nuorten äänestysinto on laskenut. Nuoret ikäluokat äänestivät vielä 1980-luvulla huomattavasti aktiivisemmin kuin nykyisin. Jos nuorena jättää äänestämättä, tuskin äänestää vanhempanakaan. Ihmisillä on tapana äänestää itsensä kaltaista ehdokasta. Perheelliset ja palvelualojen työntekijät äänestävät kaltaisiaan, autoilijat ja kulttuuriintoilijat samoin. Nuoret sen sijaan äänestävät yleisimmin tunnettuja nimiä ja kokeneita poliitikkoja; opiskelijat äänestävät harvoin toisia opiskelijoita. Kuka sitten äänestäisi opiskelijoita? En tarkoita, etteivät eri-ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat päättäjät voisi kiinnostua opiskelijoiden hyvinvoinnista. Silti esimerkiksi opiskelijaasuntojen rakentaminen tuskin yltää prioriteettilistalla korkealle, jos ehdokkaan äänestäjät ovat hyvin toimeentulevia keski-ikäisiä. Tai nopea poikittaisliikenne, jos kulkee kaikki matkansa ilmastoidussa Volvossa. ”Kyllä sedät ja tädit sun asiat hoitaa / Kai ne nyt työnsä osaa / Katos kaikki nää kurjat jutut on reaalipolitiikkaa”, lauloi Varaque-yhtye vuonna 2003, kun olin x-vuotias. Enää en jää odottamaan, että sedät ja tädit hoitavat asiani, vaan äänestän opiskelijaa, joka ajattelee parastani. Äänestä kaveriasi, koska niin muutkin tekevät! Ehdolla olevat HYYläiset kaverisi löydät osoitteesta hyy.fi/ehdokkaat. Elli on HYYn hallituksen jäsen, vankkumaton urbanisti ja maanviljelijän tytär. E L L I S A A R I ILMOITU S 5
SISÄLLYS A L K U U N 5 Pääkirjoitus 6 Sisällys 9 Tehkää kuntavaaleille docventuresit, toivoo Salla-Maaria Laaksonen 10 Gentrifikaatiotutka 11 Miten äänestää ilman henkkareita? 11 Yli 8 000 selkärankaislajia uhkaa katoaminen 12 Tutkijatkin saavat vihapostia LO P P U U N 36 Ottaako taide enää kantaa? 38 Sarjakuva: Kosminen työtön 39 Dosentti Lassi A. Liikkanen on myös saunologi 40 Essee: Sad Girl Theory 41 Emoji-uutiset 42 Kolumni: Anni Saastamoinen 43 Yst. terv. Ylioppilaslehti MELKEIN MISS GAY FINLAND s. 16-21 Kun Tuuli Kamppila ryhtyi elämään naisena, häntä alettiin neuvoa enemmän tietokoneen käytössä. Tekijöinä tässä lehdessä Meri Björn, Adam Bruell, Carolina Forss, Viivi Huuska, Reetta Mikkola, Jyrki Nissinen, Roosa Oksanen, Anni Saastamoinen, Kaarlo Strauffer, Eero Suoranta, Jussi Särkilahti, Nick Tulinen, Noora Vaarala Kannen kuva Viivi Huuska
LEHTI ISSN 0355-9246 /// ISSN 1458-445X (verkkolehti) Vuoden kolmas numero ilmestyy 5.5. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut KIINA MENI KAUKALOON s. 28-35 Suomi on vain yksi maista, jotka haluavat tehdä rahaa kiinalaisten jääkiekkobuumilla. [also in english] s. 18.1.1913 Helsinki PÄ ÄTO I M I T TA JA Robert Sundman A D Tuomas Järvenpää TO I M I T U S S I H T E E R I T Melissa Heikkilä Veera Jussila etunimi.sukunimi(a) ylioppilaslehti.fi KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy Leppäsuonkatu 9 B 00100 Helsinki p. 050 447 1117 TOIMITUSJOHTAJA Antti Kerppola antti.kerppola(a)hyy.fi MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/mediatiedot PALAUTE posti(a)ylioppilaslehti.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro TÄYSIN TAVALLINEN KUNTA s. 22-27 Lohjalla pelätään työpaikkojen puolesta ja lobataan baarikaverille menestystä kuntavaaleissa.
helsinkirekry.fi yhdessä teemme vaikuttavia tekoja katso avoimet t yÖPaikat Hello World! Lakimies, varavaltuutettu. Partiolainen, akavalainen ja HYYläinen. LSE:n ja Euroopan parlamentin alumni. tedapter.? Ted Apter 34 Rohkea sivistysmetropoliitti M ak sa ja : Te d Ap te ri n tu ki yh di st ys
VÄHEMMÄN MELUA TYHJÄSTÄ Teksti: Melissa Heikkilä Kuntavaalit jäävät usein suurempien, seksikkäämpien vaalien varjoon. Tutkija Salla-Maaria Laaksosen mukaan ihmiset saataisiin kiinnostumaan, jos kuntavaaleille tehtäisiin docventuresit. Kuntavaaliehdokas, tässä ilmainen kampanjavinkki: jos haluat huomiota, herätä haloo Twitterissä tai Facebookissa. Siellä olisi nyt tilaa innokkaalle yhteiskunnalliselle somettajalle. Kuten presidentti Trumpin huuruiset, kirjoitusvirheitä vilisevät twiitit keskellä yötä todistavat, sometuksen ei tarvitse edes olla erityisen laadukasta ollakseen vaikuttavaa. Vielä toistaiseksi huhtikuun kuntavaalit eivät näytä herättäneen erityisen suuria intohimoja internet-keskusteluissa. ”Verkossa on ollut hiljaista”, sanoo tutkija Salla-Maaria Laaksonen. Laaksonen oli mukana Helsingin Sanomain Säätiön tukemassa Digivaalit 2015 -hankkeessa, jossa tutkittiin, mistä sosiaalisessa mediassa puhuttiin eduskuntavaalien aikaan ja kuka määritteli, mistä puhuttiin. Tutkimusryhmä selvitti muun muassa, miten usein ehdokkaiden twiitit päätyivät perinteisiin tiedotusvälineisiin uutisiksi. Suomen Twitteriä seuraaville tulokset eivät olleet yllättäviä. Kärkisijoilla keikkuivat nuoret ehdokkaat kuten vasemmistoliiton Li Andersson ja vihreiden Ville Niinistö. Heidän viestimänsä avaukset nostettiin kaikista useimmin valtavirtamedian puheenaiheiksi. Myös perinteisellä medialla on paljon valtaa siinä, mitkä aiheet nousevat vaalikevään aikana pinnalle. Esimerkiksi Ilta-Sanomien vaalikoneessa kunnalliseen päätöksentekoon liittyville asioille annettiin vain muutaman kysymyksen verran tilaa. Sen sijaan ehdokkailta kysyttiin muun muassa eutanasiasta sekä samaa sukupuolta olevien parien avioja adoptio-oikeuksista. Nämä eivät liity millään tavalla kuntapolitiikkaan. Sosiaalisessa mediassa ja lööpeissä onkin helpompaa huutaa maahanmuuttopolitiikasta ja homoliitoista kuin aidosti kunnallistasolla päätettävästä kaavoituksesta tai julkisesta liikenteestä. Ja kuntavaaleissa kunnallisista asioista täytyy huutaa erityisen kovaa: vaalien äänestysprosentti on perinteisesti ollut surullisen alhainen. Vuonna 2012 vain 58,2 prosenttia saapui uurnille. Laaksosen mukaan vaalit eivät myöskään näyttäydy samanlaisena mediaspektaakkelina kuin ensi vuoden presidentinvaalit tai vaikkapa eduskuntavaalit. ”Olisi hienoa, jos verkossa olisi enemmän keskustelua kansalaisten ja poliitikkojen välillä. Verkkoalustat ovat nyt enemmän kampanjointialustoja, jossa on mainontaa ja vaalitelttakutsuja, mutta poliittisista aiheista puhumisen osuus on pieni”, Laaksonen sanoo. Laaksosen mukaan siihen vaadittaisiin jotain radikaalia. ”Jonkun pitäisi tehdä kuntavaaleille docventuresit.” Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin vetämä televisiosarja näytti suomalaiskatsojille viikoittain uuden dokumentin ja herätti niistä laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Sarja tarjosi katsojilleen matalan kynnyksen osallistua keskusteluun ja mahdollisuuden kiinnostua vaikeista aiheista. ”Olisi mahtavaa, jos sosiaalisessa mediassa pystyttäisiin käymään poliittista keskustelua samalla tavalla närkästymättä.” K uv a : Ju ss i Sä rk il ah ti AJANKOHTAISTA 9
Paalutorin ruokarekat: muun muassa aasialainen nuudelikeittiö Cute Panda Food Graffitiöverit: ei maistu enää kapinalta Vantaan nuorekkaaksi uudistunut taidemuseo Artsi – rispekt! Coworking Myyr York -yhteisötila (joskin puolityhjässä ostarissa) Mikes Diner: burgereita, kuivakakkua ja kuolettavan makeita pirtelöitä sinisellä glitterkastikkeella Söpön Salama Pizzan (sic) ulkoseinässä heiteltyjen kananmunien jälkiä Kauppakeskus Isomyyrin kuolonkorinat Myyrmanni enimmäkseen kuin mikä tahansa keskisuomalainen ostari: Voglian kautta Spice Iceen ja Arnoldsiin Kaurismäkeläinen Myyrmäen Grilli: menun otsikoina ”ranskalaiset”, ”ateria”, ”juoma” Mika Häkkistä sponsoroinut moottoriravintola Allun Grilli mainostaa broileria sanalla ”vautzi” Makuunin liiketilaan on muuttanut hammaslääkäreitä, ei erikoisolutbaari Tuleva biljardipaikka Lane: open-teksti sammunut, sen vieressä lappu SOON Wanda’s Kitchen & Lounge: #lounge, #brunssi ja Vantaan kaupunginosien mukaan nimetyt pöydät, mutta lounasbuffassa ei lämmintä kasvisruokaa Kino Myyri: Myyrmäessä korttelikino on ollut muotia jo vuodesta 1993 Myyrmäki kuulostaa nimenä jotenkin söpöltä – myyriltä. Paikan ruotsinkielinen nimi Myrbacka tarkoittaa kuitenkin suomäkeä. Suota saa nykyisestä Myyrmäestä hakea, sillä vantaalainen kaupunginosa on vuorattu 1970-lukulaisella betonilla. Kauppakeskus Myyrmannin pommi-iskusta alkaa olla jo toista vuosikymmentä, ja Facebookissa tykkäyksiä kerää Humans of Myyr York -sivusto. YLIOPPILASLEHTI LÄHTI JUNALLA ETSIMÄÄN KESKILUOKKAISTA VANTAATA. Te k s t i : M e l i s s a H e i k k i l ä & Ve e r a J u s s i l a M M Y Y R M Ä K I GENTRIFIKAATIOTUTKA 10
Opiskelija haluaa käyttää ääntään kuntavaaleissa 9. huhtikuuta, mutta henkilöllisyystodistus puuttuu. Uuteen ei ole varaa, sillä passi tai kuvallinen henkilökortti maksaa useita kymmeniä euroja – se taas on pois ruokarahasta. Voiko äänensä antaa, jos ei pysty todistamaan kuka on, Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunnan virkamiehet? ”Poliisilta on mahdollista saada äänestämistä varten väliaikainen, maksuton henkilöllisyystodistus. Sitä varten on oltava mukana kaksi passikuvaa, joiden hankkiminen on toki maksullista. Käytännössä henkilöllisyystodistusta on haettava etukäteen, eikä sellaisen saaminen onnistu enää vaalipäivänä. Erityistilanteissa on myös mahdollista, että henkilön annetaan äänestää vanhentuneella henkilöllisyystodistuksella. Mikäli sellainen siis löytyy, kannattaa se ottaa mukaan. Myös sukulainen, joka pystyy todistamaan henkilöllisyytensä, voi saapua paikalle vakuuttamaan äänestäjän henkilöllisyyden. Nämä erityistilanteet vaativat aina tapauskohtaista harkintaa. Vaalipäivän äänestyksestä huolehtii äänestyspaikalla kunnanhallituksen asettama vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä sekä kolme varajäsentä. Tämä vaalilautakunta katsoo myös, voidaanko äänestäjän henkilöllisyys todistaa luotettavasti ja tekee viimeisen päätöksen asiassa.” KYSYTÄÄN AUKTORITEETILTA Sukupuuttoon kuolevien eläimien pelastaminen on vaikeaa. Se on vähän samanlaista kuin yrittäisi pidellä samaan aikaan kymmeniä innokkaita koiranpentuja sylissään: kun yksi on saatu kaapattua takaisin kainaloon, toinen vipeltää jo toisella puolen rakennusta. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN ylläpitää tunnetuinta uhanalaisuusluokitusten järjestelmää. Uhanalaisuustasoja on kaiken kaikkiaan seitsemän: elinvoimaisen lajin kanta on vakaa ja runsas, hävinneen lajin epäilyksettä viimeinenkin yksilö on kuollut. Väliin mahtuu erilaisia tasoja aina silmälläpidettävien lajien ryhmästä luonnosta hävinneiden lajien ryhmään. Eläinlajit liikkuvat tasojen välillä sitä mukaa kun niiden kannat heikentyvät tai vahvistuvat. Esimerkiksi viime syksynä isopanda pääsi ”vain” vaarantuneiden lajien joukkoon, kun sitä aiemmin pidettiin jopa erittäin uhanalaisena eläimenä. Uhka hävitä luonnosta on siis edelleen suuri, mutta häviämisen arvioidaan nyt tapahtuvan keskipitkällä aikavälillä – ei enää lähiaikoina. Elinympäristön suojeleminen, metsästyksen torjuminen ja kantojen kasvattaminen esimerkiksi eläintarhoissa ovat Maailman luonnonsäätiö WWF:n mukaan tehokkaita tapoja torjua sukupuuton uhkaa. Niiden avulla esimerkiksi harmaavalas, amurintiikeri, vuorigorilla ja villihevonen on pelastettu häviämiseltä. Toisaalta liike on jatkuvaa myös toiseen suuntaan. Monille tutusta kirahvista tuli viime joulukuussa vaarantunut eläinlaji, vaikka se vielä hetki sitten tiedettiin elinvoimaiseksi. The Guardianin Damian Carrington kirjoittaa, että 31 vuoden aikana kirahvien määrä on romahtanut yli 150 000 yksilöstä jopa hieman alle 100 000 yksilöön. Joka kolmas kirahvi on siis kadonnut. IUCN:n mukaan ihmiset eivät huomaa lajin kohtaloa, sillä eläimiä on esillä ympäri maailmaa. ”Kun ihmiset näkevät kirahveja safareilla, mediassa ja eläintarhoissa, he eivät ymmärrä, että nämä majesteettiset eläimet kuolevat hiljaa sukupuuttoon”, järjestön lehdistötiedotteessa kirjoitettiin. Kirahveja uhkaavat niiden luontaiseen elinympäristöön laajenevat kaupungit ja salametsästys. Eläimen häntää pidetään joissain kulttuureissa statussymbolina. Samanlaista uhkaa kokevat sarvikuonot, joita tapetaan niiden sarvien vuoksi jatkuvasti. Sarvi koostuu kuitenkin samasta aineesta kuin meidän kyntemme – arvottomasta kreatiinista. Maailman tapahtumat numeroina. KIRAHVIT OVAT ASTEEN LÄHEMPÄNÄ SUKUPUUTTOA Tällä palstalla soitamme viranomaisille ja asiantuntijoille. Vuosina 1996 ja 1998 tehdyissä laskelmissa oli vasta 3 314 uhanalaista selkärankaislajia TIEDOT: IUCN (2016) Kaiken kaikkiaan maailmassa arvioidaan olevan 68 109 selkärankaislajia 8 160 näistä on jollain tavalla uhanalaisia 11
Tutkijoiden kohtaama häirintä ja vihapuhe on voimistunut viime vuosina. Yliopistoilla ei silti ole yhtenäisiä ohjeita, kuinka henkilökuntaa voisi niiltä suojella. ” V Ä Ä R I N ” T U T K I T T U Teksti: Melissa Heikkilä 12
” V Ä I T Ö S K I R J A K U T I S T U U vasemmistofeministiseksi manifestiksi, joka suuntautuu nykyhallitusta, kokoomusta, työnantajajärjestöjä ja miesliikkeitä kohtaan.” Näin kirjoittaa erään tutkimusseuraksi itseään kutsuvan yhdistyksen puheenjohtaja kuusisivuisessa selvityspyynnössään, jonka hän on tehnyt viime vuoden lopulla Helsingin yliopistossa tarkastetusta väitöskirjasta. Puheenjohtaja – ja seuran ainoa nimetty jäsen – vaati yliopiston kanslerinvirastoa sel vittämään, onko valtiotieteiden tohtori Milja Saari syyllistynyt tulosten vääristelyyn silloin vielä arvioitavana olleessa väitöskirjassaan. Todistusaineistoksi on koottu muun muassa otteita allekirjoittaneen omista tutki muksista. Iso osa selvityksen perusteluista on kopioitu suoraan hänen Uusi Suomi blogi staan, jossa väitöskirjaa kutsutaan ”tosielämän tasa arvofaktoista piittaamattomaksi” ja tutkijaa haukutaan henkilökohtaisesti. Vilppisyytösepäily on jo pitkään jatkuneen piinaamisen kulminoituminen. Tutkimus seuran puheenjohtaja on pitänyt Saarta ja hänen tutkimusaihettaan eli samapalkkai suutta silmätikkuinaan vuosikaudet. ”Jos olen ollut jossain puhumassa, hän on ollut siellä nauhuri mukana. Ne hän sitten litte roi blogiinsa ja irrottaa asioita kontekstista. Hän kokee, että vain hänellä on totuus”, Saari kertoo. Virallisia polkuja pitkin tullut vilppisyytös epäily tuli kuitenkin järkytyksenä. ”Tämä ei ole enää sitä, että joku yksittäi nen ihminen kirjoittaa netissä jotain, vaan on tapahtumassa järjestäytymistä.” H Ä I R I N TÄ O N T U T T U I L M I Ö yliopistomaailmassa. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta TJNK teetti vuonna 2015 kyselyn julkisuudessa asiantuntijoina esiinty neiden tutkijoiden saamasta palautteesta. Luvut olivat karuja: kaikista vastanneista 68 prosenttia oli saanut jonkinlaista häiritsevää palautetta, joista suurin osa tuli yksityisiltä hen kilöiltä. 42 prosenttia vastaajista sanoi häirin nän olevan vanha ilmiö, joka on voimistunut. Selvitys toteutetaan uudestaan tänä vuonna ja tulokset julkaistaan alkusyksystä. ”Jos miettii suomalaisen yhteiskunnan keskustelun tilaa, niin tuntuu, että se on koventunut”, sanoo TJNK:n pääsihteeri Reetta Kettunen. V I R A L L I S I A VÄY L I Ä P I T K I N kiusanteko on harvinaista. Yliopiston kansleri Thomas Wilhemsson kertoo, että kanslerin virasto saa noin kuusi epämääräistä yhteyden ottoa vuodesta. Joissain tapauksissa hyvän tieteellisen käytännön loukkaamista koske vien epäilyjen selvittämisprosessia käytetään Saaren tapauksen lailla väärin. Tutkimus ja opetushenkilökunnan etu järjestö Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n (HYT) puheenjohtaja Linda Hart on kuullut tapauksista, jossa hyvän tieteellisen käytännön vastaisesta menettelystä käynnis tetään tutkinta tutkijoiden välisten riitojen selvittämiseksi. ”Tässä tapauksessa kyse oli ideologisesta kiusanteosta”, hän sanoo. Hart korostaa, että pitkä ja raskas selvitys prosessi on tarkoitettu vakavien rikkeiden, kuten plagioinnin paljastamiseksi, ei riitojen selvittämiseksi. Osa kanslerinviraston saamista yhteyden otoista tulee kuitenkin ihmisiltä, jotka ovat närkästyneitä jostain tutkimustuloksesta. Lista erityisen tulipaloherkistä aiheista ei yllätä: tutkijat saavat postia erityisesti, jos tarkastelun alla on rasismi, maahanmuutto, feminismi tai esimerkiksi ilmastonmuutos. Vuonna 2013 ItäSuomen yliopistossa kohua herätti rasismi ja monikulttuurisuus tutkijoihin kohdistunut häirintä. Tutkijat saivat koteihinsa uhkailukirjeitä ja vihapostia sosiaalisessa mediassa. Myös heidän toimin nastaan tehtiin kanteluita yliopiston johdolle. Helsingin yliopiston kanslerinvirasto sai puo lestaan äskettäin soiton henkilöltä, joka halusi yliopiston tutkivan muslimien tekemiä rikoksia. YHTENÄISIÄ OHJEITA TUTKIJOIDEN ja opetushenkilökunnan suojelemiseksi ei ole. Tutkija Milja Saari kokee jääneensä täysin yksin vilppisyytösepäilynsä kanssa. ”Jäin roikkumaan hiljaisessa hirressä. Minulle sanottiin heti, että tässä ei ole perus teita, mutta minun täytyy tehdä selvitys hyvin oman oikeusturvani takia. En saanut yliopis ton juristin yhteystietoja enkä mitään muuta ohjeistusta. Onneksi työkaverini olivat tukena ja auttoivat vastineen laatimisessa.” Saaren väitöskirjan vilppisyytös ei ole ainoa saman ihmisen tehtailema. Filosofian tohtori, tutkija Paula Koskinen Sandbergin väitöskirja samoista teemoista hyväksyt tiin Hankenilla viime vuoden lopulla. Ennen väitöstilaisuutta Saari soitti hänelle ja kertoi kohtaamastaan häirinnästä. Hanke nilla osattiin siis odottaa vilppisyytösepäilyä hyvissä ajoin. Sellainen tulikin, ja se oli Han kenin historian ensimmäinen. Ero yliopistojen käsittelytavoissa oli huo mattava. ”Minut ja ohjaajani pyydettiin palaveriin, jossa meille sanottiin, että tästä ei tarvitse murehtia ja he hoitavat sen”, Koskinen Sand berg kertoo. ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON HÄIRINTÄtapausten jälkeen Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto lähettivät Suomen yliopistot UNIFI ry:lle kirjelmän, jossa ne vaativat yliopis toja täydentämään turvallisuusohjeensa koske maan verkossa tapahtuvia uhkailutilanteita. Kirjelmään ei koskaan vastattu. ”Ihmiset ryhtyivät salaamaan puhelin numeroitaan eivätkä halunneet kuviaan yliopiston sivuille. Meille vain sanottiin, että yliopistoilla on kyllä omat ohjeensa”, kertoo Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala. Helsingin yliopiston epäasiallisen kohte lun ja häirinnän ehkäisemiseksi tehdyt toi mintaohjeet eivät käsittele yliopiston ulko puolelta tulevaa tai sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa häirintää millään tavalla. Yliopis ton häirintäyhdyshenkilö Terhi Somerkallio kertoo, että yliopistolla on tekeillä uusi, erillinen ohje sosiaalista mediaa varten. Hänen mukaansa työnantajan eli yli opiston on käytännössä hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta puuttua sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan häirintään. ”Se tekee siitä kompleksisemman kysy myksen kuin jos häirintä tapahtuisi jonkun sellaisen ihmisen toimesta, johon työnanta jalla on mahdollisuus puuttua.” HÄIRINNÄN TARKOITUKSENA ON hiljentää, ja toisinaan se myös tekee niin. Helsingin yliopiston kansleri Wilhelmsson on huomannut tutkijoiden häirinnän vaikut tavan siihen, mitä aiheita uskalletaan käsitellä. ”Olen tavannut tutkijoita, jotka ovat ikään kuin vetäytyneet tutkimaan jotain muuta, kun tuntuu, että eivät halua tutkia sellaisia teemoja jotka herättävät kielteisiä reaktioita. Se on tutkimuksen vapauden ja sananvapau den kannalta todella ongelmallinen asia.” Paula Koskinen Sandberg kertoo, että oli väitöskirjaa tehdessään tietoinen alansa tut kijoiden häirinnästä. ”En sen takia tuonut kauhean voimak kaasti esiin sitä, että tällainen työ on meneil lään. En halunnut, että työtä riepotellaan ennen kuin se on valmis.” Saaren väitöskirjaa koskeva valitus tuo mittiin lopulta kanslerinvirastossa perus teettomaksi, ja asia on Helsingin yliopiston näkökulmasta loppuun käsitelty. Sekä Saari että Koskinen Sandberg valmistuivat vilppi syytöksistä huolimatta tohtoreiksi. Molemmat aikovat myös jatkaa tutkimus työtä palkkaerojen parissa. ”Joku sanoi ihan hyvää tarkoittaen, että nythän minulla on mahdollisuus tutkia jotain muuta. Juu ei!” Saari sanoo. 13
FORTUMIN SÄÄTIÖN APURAHOJEN HAKU VUODELLE 2017 Fortumin säätiö myöntää apurahoja luonnon tieteiden, teknillistieteiden ja taloustieteiden tutkimus-, opetus ja kehitystyöhön energia-alalla. Säätiön painopistealueet ovat energian tuotanto ja energian käyttö sekä liikenteen energiaratkaisut. Haettavana on myös energiapolitiikkaan liittyvä EPRG – Fortum Foundation Fellow apuraha, joka mahdollistaa tutkimustyön Cambridgen yliopiston Energy Policy Research Groupissa. Hakuaika on 3.-21.4.2017. Tarkemmat hakuohjeet ja painopistealueet löytyvät säätiön kotisivuilta: www.fortum.com/saatio Odotamme erityisesti hakemuksia liittyen rakenteita uudistaviin ja poikkitieteellisiin energian ja kiertotalouden ratkaisuihin. Apurahahakemukset on lähetettävä säätiölle hakujärjestelmän kautta 21.4.2017 klo 16.00 mennessä. Lisätietoja tarvittaessa säätiön asiamieheltä: Risto Sormunen, asiamies.fortuminsaatio@fortum.com (p. 050 453 4615). KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ Soluasunnot: 215€-290€/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, toimisto@latokartanonyokyla.fi www.latokartanonyokyla.fi
Tuuli Kamppila on politiikkaan pyrkivä missi, joka ei nuorena tiennyt olevansa transsukupuolinen. K un Tuuli Kamppila, 29, oli lapsi, hänen perheensä koostui isästä, äidistä ja ”pojista”. Niin vanhemmat heitä kutsuivat, kolmea lastaan. Ihan perusperhe, Kamppila sanoo. Elettiin 1990-lukua, asuttiin Päijät-Hämeessä Asikkalan Salonsaaressa, reilun sadan ihmisen kylässä. Ala-asteelle kuljettiin kunnan keskustaajamaan Vääksyyn. Lähin kaupunki oli Lahti hyppyrimäkineen ja hiihdon maailmanmestaruuskisoineen. Kamppilakin suunnitteli hiihtäjän uraa. ”Hiihtäjähaave tyssäsi, kun tajusin, miten paljon olisi pitänyt harjoitella.” Tuskin Kamppila olisi tuolloin pystynyt ennustamaan, että hän kisaa joskus Miss Gay Finlandin kruunusta. Vielä kotona asuessaan Kamppila ei ymmärtänyt olevansa transsukupuolinen. Kenties se oli hyvä. Hän ei tiennyt, mitä oli edessä: oman identiteetin todistelua lääkäreille, rankkoja hoitoja, pitkiä katseita kadulla, poliittista taistelua. Taistelun kohteena on Suomen laki. Se kohtelee transsukupuolisia vähän samaan tapaan kuin kehitysvammaisia ja mielenterveysongelmaisia aiemmin. Sukupuolensa korjaavan ihmisen on oltava todistetusti lisääntymiskyvytön, jotta hän voi hakea uuden henkilötunnuksen. Sitä sanotaan pakkosteriloinniksi. Suomi on saanut linjastaan Euroopan neuvostolta moitteita. Tämän hallituskauden aikana translakia tuskin kuitenkaan uudistetaan. Perussuomalaiset vastustaa muutosta, ja viime kaudella uudistuksen torppasi silloinen hallituspuolue kristillisdemokraatit. Seksuaalivähemmistöjen asema on viimeksi parantunut tässä maaliskuussa tasa-arvoisen avioliittolain myötä, mutta Kamppilan kaltaisten sukupuolivähemmistöjen asema jumittaa vuodessa 2003. K amppila ei muista lapsuudestaan kovin paljon. Hän ei ole varma, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että piti keskittyä tunteiden piilottamiseen. Ehkä siitä, että ihan kaikkea ei ole vieläkään pystynyt käsittelemään. Yksinäisyyden Kamppila muistaa hyvin. Hän oli herkkä ja ujo lapsi. Kiusaaminen alkoi kolmannella luokalla ja jatkui lukion alkuun saakka. Oppitunneilla Kamppila pärjäsi hienosti, mutta välitunnit kuluivat odotteluun, ”selkä seinää vasten”. Lohtua toi Freja, perheen paimensukuinen lapinkoira. Sen kanssa Kamppilan oli helppo olla. Kamppila sai kavereita myös IRC:stä, mutta livetapaamiset jäivät aina pelkäksi kuvitelmaksi. Hän ei uskaltanut. Ala-asteen lopulla tuntui kummalliselta, kun luokan pojat alkoivat vitsailla seksistä ja tytöistä. Kamppila ei muista tunteneensa romanttista tai seksuaalista kiinnostusta keneenkään koko peruskouluaikana. ”Minusta tuntui, etten ymmärrä tätä. Vielä yläasteellakin olin, että mitä vittua. Varmasti kaikki teinit ajattelevat vähän samoin, mutta kai minun hämmennykseni oli tavallista voimakkaampaa.” Hämmentävät ajatukset oli syytä työntää pois. Niillä ei ollut muotoa, eikä niistä voinut puhua kenellekään. Yläasteen jälkeen Kamppila harkitsi datanomiopintoja, mutta päätyi lukioon, koska kiusaajat valitsivat amiksen. Lukiossa tulivat sitten ensimmäiset ihastukset. Samalla paikkakunnalla asunut tyttö, jolle Kamppila tunnusti tunteensa netissä, ja Provinssirockissa vastaan kävellyt tyttö, jonka kanssa Kamppila alkoi seurustella. Kamppila näytti pojalta, joka tykkää tytöistä. Hän oletti itsekin asian olevan jotenkin niin. Teksti: Noora Vaarala – Kuvat: Viivi Huuska 16
2 000-luvun alun Asikkalassa seksuaalisuus ja sukupuoli olivat joko normin mukaisia tai vitsi. Kamppila muistaa lapsuudestaan miehen, joka käytti hameita. Kun mies tuli kotona puheeksi, Kamppilan isä vaikutti vaivaantuneelta. ”Koulussa kukaan ei tuonut esiin, että kaksi tyttöä tai kaksi poikaa voisivat seurustella. Ei sellaista voinut oikein kuvitella.” Pop-kulttuurin parista Kamppila muistaa pistäneensä merkille lähinnä Salattujen elämien Kallen, joka tykkäsi pojista. Hahmossa oli jotain kiinnostavaa, mutta ajatus ei johtanut pidemmälle. Kun Kamppilan tyttöystävä kerran mainitsi cis-sukupuolisuuden, Kamppila ei ymmärtänyt, mihin sellaista termiä tarvittiin. ”Olin tosi homoja transfobinen, koska pelkäsin omia tunteitani.” Sellainen ei ole poikkeuksellista, sanoo Transtukipisteen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska. Hänen mukaansa kaapista tuloa edeltävä transja homofobia ovat melko tavallisia ilmiöitä. ”Se voi olla sisäistettyä itsesyrjintää: ihminen yrittää sensuroida ja tukahduttaa itseään. Joskus fobia voi kohdistua myös toisiin. Ihminen voi esimerkiksi kokea pelon tunteita, jos kadulla kävelee vastaan transsukupuolisen näköinen henkilö.” Homofobian osalta on olemassa tutkimustietoa, jonka mukaan voimakas homofobia on yleisempää niillä, joilla itsellään on työstämättömiä homoeroottisia tunteita. H omo, bi, transvestiitti. Lukion lopulla Kamppila haki vastauksia niistä termeistä, jotka tiesi. Transvestiitteja kiinnostavat naisen vaatteet. Ne kiinnostivat myös Kamppilaa mutta eivät tarjonneet lopullista ratkaisua. Hän katseli vierestä, kun muut nuoret aikuiset löysivät itsensä. ”En ollut mies, joka etsi feminiinistä puoltaan. Olin jotain enemmän.” Mitä se enemmän sitten oli? No, Kamppila ei ollut koskaan samastunut miehiin. Ei edes olemukseltaan feminiinisiin miehiin, homomiehiin tai transvestiittimiehiin. Naisten kanssa samastumisen kokemuksia oli. ”Ei kaikkien, mutta joidenkin kanssa olen jollain tavalla tuntenut, että olen hyvin samalla tasolla. En sitten tiedä, onko se tapa ajatella vai jotain syvempää. Luulin, että on ihan normaalia, että miesten välillä sellaista yhteyttä ei vain ole.” Mutta kun oikea termi tuli tarjolle, Kamppila ei ollut vielä valmis tarttumaan siihen. Hän kuuli transsukupuolisuudesta aikuisena, vuonna 2008, kun pappi Marja-Sisko Aallon sukupuolenkorjauksesta uutisoitiin laajasti. ”Ne uutiset aiheuttivat minussa vaikeita tunteita, joita en ollut vielä valmis kohtaamaan.” A S I K K A L A N T Y T T Ö J Ä 1 6 2 1 18
K amppilalta sujuivat lukiossa niin kielet, yhteiskuntaoppi kuin matematiikka. IRC-kaveri neuvoi vähän vitsillä hakemaan ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun eli Hankeniin. Tietysti Kamppila pääsi sisään. Nyt oli ihmisiä ja tekemistä, kansainvälinen opiskelijajärjestö, bileitä ja luottamustehtäviä – mutta ei ystäviä. Kamppilasta tuntui, ettei hän osannut luoda sellaisia syviä ihmissuhteita, joita olisi kaivannut. Kamppila keksi hakea ratkaisuksi terapiaa. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n kautta psykologille pääsi yllättävän helposti. ”Ensimmäisellä käynnillä lähinnä itkin. Oli niin ihmeellistä, että joku kuunteli.” Terapian katkaisi vaihto Etelä-Koreassa. Siellä yksinäinen olo paheni. Helsinkiin palattuaan Kamppila sai lähetteen pidempään terapiajaksoon. Tällä kertaa YTHS:ltä suositeltiin tiettyä terapeuttia: miestä, joka osasi puhua seksuaalisuudesta. ”He ajattelivat minun parastani, ja varmasti se terapeutti olisi ollut hyvä valinta jollekin muulle. Jollekin pojalle.” Kun Kamppila alkoi kotioloissa käyttää naisten vaatteita, hän kysyi terapeutilta, saisiko tulla vastaanotolle niissä. Terapeutti sanoi, että se olisi reaktion hakemista. ”Päätin, että menen tunikassani, vaikka terapeutti kielsi. Se oli minun vaatteeni. Jos hän ei olisi millään suostunut, en olisi jatkanut terapiaa.” Osa terapeuteista ei ole vieläkään ajan tasalla sukupuolen moninaisuuden suhteen, sanoo Transtukipisteen Maarit Huuska. Lääketieteen näkemys esimerkiksi transsukupuolisuudesta on uudistunut vasta 2000-luvun aikana. Vasta nyt moninaisuutta on alettu pitää normaalina, ei kehityshäiriönä. ”Terapeutit eivät aina ole tässä mielessä turvallisia. He saattavat sanoa, että asiakkaan sukupuolen kokemus ei ole totta. Hoidossa voi olla eheyttämisen tyylistä ajattelua, vaikka terapeutti ei sitä itse tiedostaisi.” Kun terapeutti kieltää asiakkaan kokemuksen, ristiriita voi johtaa jopa itsetuhoisuuteen, Huuska sanoo. ”Ihminen ei kykene muuttamaan spontaania sukupuolisamastumistaan.” V iisi vuotta sitten Kamppila käveli Transtukipisteen ovesta sisään. Se oli pitkän harkinnan tulos. Hän ilmoittautui sukupuoltaan pohtivien keskusteluryhmään ja alkoi tavata Transtukipisteen sosiaalityöntekijää kerran kuussa. ”Aloitin sillä ajatuksella, että en varmasti ole transsukupuolinen. Meni vuosi, ja hain lähetteen tutkimuksiin. Meni toinen, ja aloitin hormonihoidot.” Hanken-aikoinaan Kamppila oli alkanut selvittää asioita. Transsukupuolisuudesta oli tullut tuttu termi. Käännekohta oli kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen. Ei ollut enää opiskeltavaa, ei mitään tehtävää eikä odotettavaa. Kamppila näki vain yhden suunnan. ”Halusin kokeilla, millaista olisi elää naisena.” Transtukipisteen keskusteluryhmässä Kamppila pääsi todistamaan suorastaan historiallisen muutoksen käynnistymistä. Transgenderja sukupuoltaan pohtivien tapaamisissa mietittiin, mikä olisi ryhmälle parempi suomenkielinen nimi. Kyse oli ihmisistä, jotka kokivat olevansa naisia ja miehiä, eivät kumpiakaan tai täysin nais-mies-jaottelun ulkopuolella. Ensin puhuttiin ”muista”, sitten keksittiin käyttää termiä ”muunsukupuoliset”. Kun ryhmän nimi vaihdettiin, Transtukipiste otti termin viralliseen tiedotukseensa. Se levisi nopeasti mediaan ja asiantuntijoiden puheisiin. ”I was there! Jälkeenpäin tuli sellainen olo, että ihan tavallinenkin ihminen voi vaikuttaa asioihin ja aloittaa jotain. Ei tarvitse olla julkkis eikä taikuri.” Kamppilaan muunsukupuolisuus ei kuitenkaan sopinut. Hän otti ison askeleen ja siirtyi naisten keskusteluryhmään. ”Ei tullut mitään salamaa kirkkaalta taivaalta, että olen nainen. Onneksi sosiaalityöntekijä osasi kysyä sopivia kysymyksiä.” T ranssukupuolisten tarinat kerrotaan usein näin: jo lapsena ahdistuin mekossa tai housuissa, inhosin kehoani, menin korjaushoitoihin, nyt kaikki on hyvin. Keskeistä stereotyyppisessä kertomuksessa on kokemus väärässä ruumiissa olemisesta. Kamppilalla sitä ei ole koskaan ollut – niin kuin ei monella muullakaan transsukupuolisella. Ainoa ulkonäköahdistus liittyi kasvoihin. Kamppila kuvailee peiliin katsomisesta seurannutta tunnetta kivuksi. ”Ajattelin, että olen ruma. Samalta tuntuisi varmasti monesta muustakin naisesta, jos peilistä katsoisi mies.” Hormonihoitojen myötä Kamppila kuitenkin ymmärsi, miltä oma keho voi tuntua. ”Puolen vuoden kohdalla huomasin, että minulla on rinnat. Olin, että vitsi, tykkään näistä!” Normatiiviseen naisväestöön Kamppila on aina sulautunut helposti. Hän on pitkä ja hoikka, niin sanotusti mallin mitoissa. Tai miksei vaikka missin. S itä mukaa kun peilikuva alkoi vastata omaa kokemusta, Kamppila alkoi etsiä tyyliään naisena. Hän päätti osallistua kesän 2016 Miss Gay Finland -kisaan, koska miksipä ei. Kamppila oli ensimmäinen transnainen kilpailun historiassa. Varsinaisen kisan tuloksena oli kakkossija eli Melkein Miss Gay Finlandin titteli. Yleisön äänestyssuosikki oli juuri Kamppila, jota fanitettiin myös Vauva.fi:ssä. Transnainen Tuuli Kamppila oli kaikkein kaunein! Miksi muuten ilmoitti olevansa transnainen? Mitä väliä sillä on? Todella, todella kaunis. Mäki fanitan Tuulia! Miksen voi äänestää ilman euron pulittamista? Onko Tuuli lesbo vai onko edes periaatteessa mahikset saada omaksi? Kisamenestyksen myötä Kamppilaa pyydettiin haastatteluihin. Häntä jututti muun muassa entisten kotikulmien maakuntalehti Etelä-Suomen Sanomat. Kamppilalla ei ole ollut syytä vältellä julkisuutta. Vihaviestejä ei tulvi, toisin kuin esimerkiksi Vuoden homoksi valitulle 16-vuotiaalle Tuure Boeliukselle. Gay Gaalassa palkittua tubettajaa on yritetty myös ”suojella” omalta identiteetiltään. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajan Jari Ronkaisen mielestä Boelius on lapsi, jonka aikuiset ovat seksualisoineet. Juuri nuorille Kamppila haluaisi olla esikuva, jota hänellä itsellään ei ollut. ”Minulla ei ole ollut mitenkään erityisen kauheaa. Olen saanut olla aika rauhassa. Siksi minulla on mahdollisuus ja velvollisuus auttaa muita.” Elämä on koko ajan helpompaa. Nykyään Kamppila sukupuolitetaan oikein. Häntä puhutellaan naiseksi, häntä katsotaan kuin naista, hänen seurassaan keskustellaan hiivatulehduksista ja ehkäisykierukoista. Osa seurauksista kyllä ärsyttääkin. ”Minua on alettu neuvoa enemmän esimerkiksi tietokoneen käytössä.” A S I K K A L A N T Y T T Ö J Ä 1 6 2 1 20
T ranssukupuolisuus ei ole sairaus, jonka lääkäri parantaa. Transtukipisteen ohjeissa muistutetaan, että diagnoosi tehdään erityisellä tavalla. Se perustuu transsukupuolisen omiin kokemuksiin, oivalluksiin ja tunteisiin. Diagnoosin saa, kun on riittävän varma identiteetistään ja hoitotoiveistaan. Sukupuolen korjaaminen on pitkä, sekä fyysisesti että henkisesti raskas prosessi. Kamppilalla alkaa hiljalleen olla voimia muuhunkin kuin hoidoista toipumiseen ja sukupuolen pohtimiseen. Hän viihtyy tällä hetkellä työssään tekstinkäsittelijänä mutta suunnittelee opintojen jatkamista data-analytiikan ja palvelumuotoilun parissa. Uravaihtoehtoihin kuuluu myös politiikka. Kamppila on Feministisen puolueen ehdokas huhtikuisissa kuntavaaleissa ja yksi Translaki-kampanjan kasvoista. Hän harkitsee ehdokkaaksi asettumista myös seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ensimmäisen avoimesti sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen valinta eduskuntaan olisi symbolisesti valtava asia. ”Meistä tulisi vihdoin ihan oikeasti osa yhteiskuntaa. Ei jäätäisi enää reunoille.” Nykyään moni jo ymmärtää, mitä eroa on esimerkiksi transsukupuolisella ja transvestiitilla. Sen sijaan sukupuolen ja seksuaalisuuden välisen eron joutuu usein vääntämään rautalangasta. Tuuli Kamppila on transsukupuolinen nainen ja biseksuaali. Ne ovat kaksi ominaisuutta, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Transnainen, koska transsukupuolisuuden kokemus on tärkeä identiteetin kannalta. Nainen, koska se nyt vain on hänen sukupuolensa. Biseksuaali, koska kumppanin sukupuolella ei ole hänelle merkitystä. Lopulta kyse on vain sanoista, joilla itseä voi selittää muille. ”Ihmiset haluavat yksinkertaistaa, vaikka keskeneräisyyttä on aina. Voi yrittää määritellä jonkun yhdellä sanalla, mutta kuitenkin siellä takana on enemmän, koko tunteiden virta.” 21
Teksti: Reetta Mikkola – Kuvat: Nick Tulinen P E R U S S U O M A L A I S I A Kuntavaalien alla jokainen puolue haluaa puhua tavallisen suomalaisen suulla. Ylioppilaslehti etsi Suomen tavallisimman kunnan ja kysyi, mitä sen asukkaat itse haluaisivat sanoa. 22
KUN HELSINGISTÄ AJAA YKKÖSTIETÄ Turkuun päin, tulee keskiverto-Suomen sydänmaille. Salon ja Helsingin väliin jäävät Lohja, Vihti ja Karkkila ovat tilastojen valossa Suomen tavallisimpia paikkoja: teollisuuden ja maatalouden ympärille rakentuneita kuntia, joissa noin joka viides asukas on yli 64-vuotias ja suurten puolueiden kannatus vankkaa. Suurimman kaupungin Lohjan 47 000 asukasta ovat kuin Suomen väestö pienoiskoossa: noin kolme prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, ja toiset kolme puhuvat äidinkielenään ruotsia. Suurin osa lohjalaisista asuu rivitai omakotitaloissa, joista autoillaan töihin noin kymmenen vuotta sitten hankitulla harmaalla Toyotalla, Volkswagenilla tai Volvolla. Töiden jälkeen pöytään katetaan makaronilaatikkoa, lihapullia tai uunilohta, kertoo Suomen Gallupin vuonna 2015 teettämä kysely. Lohjalla ollaan siis ihan tavallisia suomalaisia. Kuka tahansa voisi olla kotoisin täältä – olipa sitten pop-tähti Sanni tai perusduunari. Myös kaupunkilaisten kohtaamat huolet ovat koko Suomen kokoisia: Miten ratkaistaan väestön ikääntyminen? Entä talouden murrokseen tai ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet? Huhtikuussa käytävien kuntavaalien aikaan jokainen puolue ja ehdokas tuntuvat tietävän, mitä tavalliset suomalaiset todella haluavat. Mutta entä jos asiaa kysyttäisiin tavallisilta suomalaisilta itseltään? M A R R A S K U U S S A 2 9 L O H J A N kaupunginvaltuusto julkaisi strategian siitä, miltä kaupunki näyttää vuonna 2017. Skenaariossa Lohjan tulevaisuuden toimialoja ovat esimerkiksi hitech-yritykset ja metsäteollisuuden erikoistuotteet. Sen sijaan perinteistä teollisuutta ei erikseen mainita, vaikka Lohja on teollisuuden mukana kasvanut paikkakunta. Kaupunkiin rakennettiin Suomen ensimmäinen rautakaivos 1500-luvulla. Se näkyy yhä: keskustaa dominoi valtava Tytyrin kalkkikaivos ja Lohjanjärveltä katsoessa puiden välistä pistää esiin useampi tehtaan piippu. Samaan aikaan Lohja on malliesimerkki Suomen talouden rakennemuutoksesta. Todellisuudessa yhä useampi näistä tehtaista ei ole enää käytössä, sillä kaivosja metsäteollisuus ei ole ollut entisellään sitten 1990-luvun. Pelkästään kymmenessä vuodessa metsäteollisuuden työpaikoista on hävinnyt kolmannes, noin 20 000 työpaikkaa. Lohjalta suljettiin viimeksi vuonna 2015 paperitehdas, jonka viimeiset työntekijät pakkasivat laatikkonsa vuodenvaihteessa. Muutoksista huolimatta teollisuus on yhä Lohjan suurimpia työllistäjiä palveluiden ohella. Leikkaukset eivät ole iskeneet kohtuuttomasti, sillä työttömien osuus työikäisistä on maan keskitasoa, 11,3 prosenttia lokakuussa 2016. Lohjan Kirkniemessä valmistuu yhä paperia, rekan kokoisia rullia joka päivä. Eteläafrikkalaisen Sappi Limitedin tehdas on valtava, kuin futuristinen kaupunki Lohjanjärven rannalla. Mittakaavasta kertoo jotain se, että yhdellä paperilinjastolla on mittaa puoli kilometriä ja täällä niitä on kolme. Koneiden tasainen jyly kuuluu kauas. Olemme tulleet tehtaalle tapaamaan lohjalaista Markku Saariota, sillä hän on harvinaista lajia: paperimies, joka ei armeijan jälkeen ole päivääkään työskennellyt missään muualla kuin Kirkniemessä. 28 vuoden ajan hän on saanut leipänsä samasta tehtaasta, jossa työskentelivät kolme setää ja joskus isäkin. Nyt tehtaan hiomolla on töissä myös yksi Saarion kolmesta pojasta. Saario pohtii paljon työelämän muutosta, sillä voi olla, että aina Kirkniemi ei tuo leipää pöytään. Paperiteollisuus on murroksessa, ja Kirkniemessäkin väkeä on töissä huomattavasti huippuvuosia vähemmän. ”Sen takia mä oon koittanut meidän vanhinta poikaa patistaa, että hankkisi jonkun muunkin ammatin. Ei voi tuudittautua siihen varmuuteen, että hän olisi vielä 28 vuoden päästä täällä töissä.” KUTEN MONI MUUKIN teollisuuspaikkakunta, Lohja on perinteisesti ollut demarien ydinaluetta. Töiden katoaminen on johtanut siihen, että yhä useampi on äänestänyt mieluummin perussuomalaisia. Väistyvässä kunnallisvaltuustossa puolue oli kolmanneksi suurin seitsemällä jäsenellä. Perussuomalaisille Saariokin antoi muutoksen toivossa äänensä viime eduskuntavaaleissa. Saariolle maahanmuuttokysymykset eivät olleet syy perussuomalaisten äänestämiseen, vaan kasvava jako ”eliittiin ja muihin”. Seuraavissa vaaleissa puolue saattaa mennä vaihtoon, sillä Saario ei ole ollut ihan tyytyväinen perussuomalaisten hallitustaipaleeseen. ”Perussuomalaiset markkinoi itseään silloin työntekijöiden puolueena. En mä tiedä onko se ihan niinkään. Soinikin on ollut aika helposti noiden Sipilän ja muiden talutusnuorassa”, Saario kertoo, muttei halua tarkemmin eritellä, mistä pettymys johtuu. Hallituksen tekemät koulutuksen ja palveluiden leikkaukset huolestuttavat Saariota. Leikataan väärästä päästä, nuorilta ja vanhuksilta, hän uskoo. Menestyäkseen paperitehdaskin vaatii innovaatioita, eikä niitä synny ilman koulutusta. ”Suomen yksi kilpailuvaltti on hyvä osaaminen ja hyvä koulutustaso. Sillä mä nään, että nää paperitehtaatkin tulee pärjäämään edelleen. Että ollaan vaan niin perhanan hyviä”, hän sanoo. KUN KIRKNIEMEN PAPERITEHTAALTA ajaa Lohjanjärven toiselle puolelle, tulee Routiolle. Entinen Roution kylä Lohjan keskustan kupeessa levittäytyy harjun päälle järven rannalle. Pensasaidat jakavat yksikerroksiset omakotitalot omiin piharuutuihinsa. Kesällä pihoille olisi helppo kuvitella grillejä, lasten kahluualtaita ja trampoliineja. Yhdessä taloista asuvat Seppo ja Anne Kuusela. He edustavat ikääntyvän Suomen nopeimmin kasvavaa väestöryhmää, eläkeläisiä. Lohjalla eläkeläisten osuus väestöstä on 2000-luvulla kasvanut rajusti: alle 14 prosentista yli 20 prosenttiin. Seppo on juuri jäänyt eläkkeelle, Anne työskentelee vielä hammashoitajana kolmena päivänä viikossa. Kuten Markku Saario, hekin ovat aina asuneet Lohjalla ja niin asuu perheen viidestä lapsestakin kolme. ”Lohja on ihan best”, sanoo Anne Kuusela. Täällä on kaikki: luontoa, järvi ja keskustan palvelut lähellä. Teatterikin on. ”Ei täältä ole tarvis lähteä merta edemmäs kalaan”, hän jatkaa. Kuten moni muukin suomalaiskunta, nykyinen Lohja on kuntaliitosten seurauksena syntynyt tilkkutäkki täynnä pienempiä taajamia. 2000-luvulla Suomen kuntien määrä on laskenut yli neljästäsadasta reiluun kolmeensataan kuntaan – niin Lohjallakin. 1990-luvulla Lohjan kaupunki ja kaupunkia ympäröivä Lohjan kunta yhdistyivät. Sitä seurasivat 2000-luvulla harvaan asutut naapurikunnat Sammatti, Karjalohja ja Nummi-Pusula. Ihan kivuttomasti liitokset eivät ole sujuneet, vaikka kaupungin strategiassa yhteistyötä naapurikuntien kanssa halutaan tiivistää. Liitosten myötä pienemmistä kylistä hävisivät palvelut. Eläköityvien routiolaistenkin pitää matkustaa palveluitaan varten kauemmas kuin aikaisemmin. Ennen kylässä oli terveyskeskus, mutta nyt piti muutama vuosi pärjätä ilman ruokakauppaakin. Julkiset eivät täällä juuri kulje, vaan on mentävä omalla autolla. Se on Koskeloiden mukaan aiheuttanut ”jupinaa” niiden asukkaiden kesken, joilla ei omaa autoa ole. PITKÄT 23
POIS KUUSELAT EIVÄT HALUA, sillä Lohja on heille koti. Tilastokeskus kertoo, että paljon on lähtijöitäkin. Lohja on niitä pääkaupunkiseudun kehyskuntia, jotka kasvoivat voimakkaasti 2000luvun alussa, mutta joiden väestökehitys on kääntynyt pakkaselle 2010-luvulla. Vuonna 2015 Lohjalta muutettiin pois enemmän kuin uusia lohjalaisia tuli tilalle. Kaupungin strategian asettama suunta vetovoimaisesta kasvusta näyttää olevan hukassa. Lohja on muualta tulleista syntynyt paikkakunta, jonne on tultu tehtaalle töihin Itäja Pohjois-Suomesta. Täällä noin 3,5 prosenttia asukkaista on jonkin muun maan kansalaisia, kun koko Suomessa heitä on noin 4,2 prosenttia. Tulijoihin on totuttu, mutta eivät lohjalaiset silti ole välttämättä heti ovikelloa soittamassa. ”Meitä lohjalaisia syytetään vähän sellaisiksi sisäänpäin lämpiäviksi. Ulkopaikkakuntalaisen on ehkä vaikea päästä sisälle”, Seppo Kuusela myöntää. Se näkyy esimerkiksi pakolaisten vastaanottamisesta käydystä kiivaasta keskustelusta paikallislehti Länsi-Uusimaan mielipideosastolla. En tahdo tulevaisuuden Suomessa herätä minareettien rukouskutsuun kukonlaulun aikaan, kirjoitti perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Eila Hassinen, kun Lohjan valtuusto ehdotti 30 pakolaisen vastaanottamista syksyllä 2015. Kirjoitus herätti vastalauseiden ryöpyn. Kuuseloiden mukaan Lohjalla vastakkainasettelu ei kuitenkaan vielä näy katukuvassa, ainakaan päälle päin. Vuonna 2016 maahanmuuttovastaisen Soldiers of Odin -ryhmän jäsenet partioivat kaduilla Lohjan naapurikunnissa Salossa ja Vihdissä, mutta Lohjalla ryhmän partioinnista ei ole uutisoitu. Seppo ja Anne Kuuselaa Suomen koventunut keskusteluilmapiiri suututtaa. Rasismi etenkin, koska se tulee lähelle. ”Ei ihmisiä voi lajitella missään nimessä sen mukaan, minkä värinen on tai mistä maasta on kotoisin. Varsinkin, kun meillä on tämä lapsenlapsi”, Anne Kuusela sanoo ja näyttää sohvalla olevaa tyynyä. Siihen on painettu lapsenlapsi Justinin hymyilevä kuva. Hän on juuri ollut isovanhemmillaan hoidossa. Yhä useampi suomalainen löytää puolison ulkomailta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 solmittiin 3 800 avioliittoa, joissa toinen puolisoista oli ulkomaan kansalainen. Määrä on kolminkertaistunut 30 vuodessa. Justininkin isä on aikanaan tullut Nigeriasta. ”Aivan huipputyyppi.” Satavuotiaan Suomen juhlavuotena pinnalla on taukoamaton keskustelu siitä, mitä suomalaisuus on ja mihin se on menossa. Miltä suomalaisuus Kuuseloista tuntuu? ”Mielestäni se ei mitenkään ole kriisissä tai häviämässä”, Seppo Kuusela aloittaa. ”Meinasin sanoa, että perussuomalaisuus!” ”Älä sano!” ”Perussuomalaisiksi” ei tässä talossa haluta leimautua. J O S LO H JA N SY R JÄ K Y L I L L Ä E I O L E arki-iltaisin liikettä, ei sitä ole juuri kaupungin keskustassakaan. Yökerho Londonin kyljessä sijaitsevassa Lato-barissa Lohjan keskusaukiolla ei tiistai-iltana ole ketään. Lohjalla on vähän parikymppisiä nuoria, jotka notkuisivat baareissa arkisinkin. Paikkakunnalta eniten muuttavat pois juuri 20–24-vuotiaat. ”Yleensä täällä on enemmän porukkaa tähän aikaan”, baaritiskin takana 17 vuotta pyörinyt Tuomo Vuori kertoo. Hänkin on Lohjalta kotoisin, täällä kasvanut, eikä koskaan ole harkinnut lähtevänsä pois. Ja miksi olisikaan: kuten sanottua, täällähän on kaikki. Työnsä puolesta Vuori tuntee puoli kaupunkia. On aikaa jutella siitä, mikä tänä päivänä tekee Lohjasta Lohjan. Vuori tietää, etteivät kuntaliitokset ole olleet helppoja suomenkielisilläkään alueilla. ”Jos olisitte matkustaneet Nummi-Pusulaan, niin siellä olisivat varmaan sanoneet, että kaikki lohjalaiset on ihan perseestä”, hän täräyttää. ”Siellä vieläkin karvanopat heiluu corolloissa ja Popeda soi.” Vitsailusta huolimatta vaikuttaa selvältä, kuka Lohjalla oikeasti on lohjalainen. Nummipusulalainen Corolla-kuski ei sitä ole. Tulokkaat erottaa puheestakin, sillä lohjalaisilla oma murre, yhdistelmä helsinkiläistä puheenpartta ja Turun murretta. Ei tarvitse ajaa kuin naapurikunta Vihtiin, ja puhetapa muuttuu. Vuori on lähtenyt puuhaamaan kaveriaan Jarno Hirvaa kunnallispolitiikkaan, sillä valtuusto kaipaa Vuoren mukaan uutta verta. Londonin ravintolapäällikkö sentään on ollut jo kolme kautta valtuustossa. On aina hyötyä siitä, että tuntee valtuustossa jonkun, Vuori kertoo. Niinhän asiat pienemmillä paikkakunnilla hoituvat: nopeammin, kun tuntee oikeat ihmiset. Kuluu hetki, ja Hirva astuu sisään baariin. Mitä kokoomuksen ehdokas haluaisi muuttaa politiikassa? ”Jätetääs tää aihe nyt”, Hirva sanoo, eikä hän muutenkaan vaikuta kovin halukkaalta puhumaan politiikkaa tuntemattomien kanssa. Ei sitten. Vuori on kuitenkin varma, että ääniä suorastaan sataa. Tunteehan hän kaikki. Lohjan kokoisessa kaupungissa se usein riittää. Pelikoneiden ohi sisään virtaa lisää porukkaa, kaikki tuttuja. Baarin seinällä on kuvia kantaasiakaspikkujouluista – yksi kuvataulu jokaiselta vuodelta 1990-luvun alusta lähtien. P E R U S S U O M A L A I S I A 2 2 2 7 24
25
K U N N A L L I SVA A L I E N A L L A LO H JA L L A puhuttaa se, miten alueen talous säilyy elinvoimaisena tulevaisuudessakin, arvioi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen. On tehtävä asioita eri tavalla. ”Yritetään vähän tästä teollisuuspaikkakunnan maineesta repiä itseämme irti”, hän kertoo ja mainitsee esimerkkinä uudenlaisesta asenteesta sen, että Lohjalla kaavaan ilmestyivät Emojikatu ja Meemikuja. Lohjan haasteena on se, että kunnassa asuu keskimääräistä vähemmän korkeasti koulutettua työvoimaa. Korkeakoulutettujen osuus yli 15-vuotiaista asukkaista on hieman maan keskitasoa alhaisempi, vain 26,1 prosenttia, verrattuna valtakunnalliseen 30 prosenttiin. Vielä enemmän korkeakoulutettuja on Helsingissä, jossa yli 40 prosentilla aikuisista on korkeakoulututkinto. ”Se erottaa aika paljon meitä ympäröivistä kunnista, että korkeakoulutettujen osuus väestöstä on matalampi”, Räsänen myöntää. Jos siis haluaa kurkistaa Suomen tulevaisuuteen, on lähdettävä etsimään sieltä, missä tulevaisuutta tehdään: peruskoulusta. Ja lohjalaisen Mäntynummen yhtenäiskoulu on kuin matka suomalaisen yhteiskunnan murrokseen. Heti ovella on vastassa 3D-printteri. Koulun rehtori Hannu Makkonen esittelee printattua kännykänkuorta, johon on kaiverrettu koulun nimikirjaimet. Hän kertoo, että Mäntynummelle tullaan tutustumaan suomalaiseen peruskoulujärjestelmään ulkomailta asti, ensi viikolla Saksasta. Koulussa panostetaan kansainvälisyyteen. Oppilaat käyvät kirjeenvaihtoa saksalaisten ja turkkilaisten ikätoverien kanssa. Täällä leirikoululaiset suuntaavat Rautavaaran sijasta vaikkapa Berliiniin. Lisäksi Mäntynummessa on jo jonkin aikaa käynyt opiskelemassa nuoria läheisestä vastaanottokeskuksesta. Ensimmäisenä päivänä pelattiin yhdessä jalkapalloa, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Muuten koulu on kuin mikä tahansa suomalainen peruskoulu: on piha, jolla vuorottelevat männyt ja kiipeilytelineet, ja koulun käytäviä reunustavat oppilaiden kaapit säntillisissä riveissä. Kahdeksasluokkalaisilla on alkamassa ruotsintunti. Opettaja Katariina Mikkonen ohjaa netin kautta toimivaa peliä, jossa oppilaat laittavat älypuhelimillaan sanoja oikeaan järjestykseen. Kansainvälisyys näkyy myös pienissä yksityiskohdissa. Har du inte köpt kebab? lukee taululla. Kebab on 2010-luvun kansallisruokaa. KAIKKI EI SENTÄÄN OLE MUUTTUNUT sitten 1990-luvun: seinillä on pohjoismaiden lippuja ja esitelmäpahveja naapurimaista. Katariina Mikkonen kertoo, että monella tapaa nuoret haaveilevat ihan samoista asioista kuin ennenkin, mutta he katsovat avoimemmin myös muualle maailmaan. Se näkyy tilastoissakin: Taloudellisen tiedotustoimiston vuonna 2009 teettämään kyselyyn vastanneista nuorista 80 prosenttia oli sitä mieltä, että maailmanlaajuinen yhteistyö on Suomelle välttämätöntä. Kaksi heistä ovat Lukas Virtanen ja Mikko Perätalo. Nämä pojat tietävät, mitä tulevaisuudelta haluavat. Virtanen haluaisi Helsinkiin ilmaisutaidon lukioon ja sitten lääketieteelliseen. Perätalokin haluaisi lääkäriksi tai insinööriksi. Ja luontoon pitäisi päästä! Perätalo haluaisi valokuvaamaan Islantiin, Virtanen haaveilee muuttavansa Lappiin. ”Siellä on paljon kivempi ilmapiiri. Paljon enemmän maaseutua ja kaunista luontoa.” ”Ja ihmiset on luonteeltaan sellaisia, ettei kaikilla tarvitse olla hirveä kiire”, Perätalo jatkaa. Pojat kertovat oppilaskunnan hallituksessa tekemästään kierrätysvideosta. ”Jos pitäisi mainita yksi asia, joka huolestuttaa, se olisi ilmastonmuutos”, Lukas kertoo painokkaasti. Luontokuvausta harrastava Perätalo on samaa mieltä. ”Olisi hauskaa, jos talvellakin pääsisi kuvaamaan kaikkea erilaista”, hän sanoo. Nyt ei ole enää talvisin kunnolla lunta, ainakaan Lohjalla. Lohjalla on herätty ympäristön muuttumiseen. Kunta kuuluu Hiilineutraali kunta -hankkeeseen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Räsänen kertoo. Esimerkiksi joukkoliikennettä on kuitenkin haastava järjestää harvaan asutussa kunnassa, kuten Lohjalla, mutta ehkä tulevaisuudessa autoja omistetaan kimpassa. Kaupunkia aletaan myös rakentaa tiiviimmin. Ympäristön muuttumisen on huomannut paperitehtaan Markku Saario, joka on viime vuosina ensimmäistä kertaa kokenut ilmastonmuutoksen nahoissaan. Aktiivisesti metsästystä ja kalastusta harrastava Saario on huomannut, miten Lohjanjärven jäälle pääsee joka vuosi myöhemmin pilkille. Ei voi enää luottaa siihen, että asiat jatkuisivat kuten ennenkin. Jos jotain haluaa, se on tehtävä heti. ”Sen takia mun mielestä on parempi elää vaan tässä hetkessä.” EDUSKUNTAVAALIT 2015, TULOKSET (LOHJA) (Lähde: Helsingin Sanomien tulospalvelu) SDP 25,5 % PERUSSUOMALAISET 22,9 % KOKOOMUS 16,5 % KESKUSTA 12,9 % VIHREÄT 7,2 % VASEMMISTOLIITTO 5,9 % KRISTILLISDEMOKRAATIT 3,1 % RKP 3,1 % MUUTOS 2011 1,1 % YLI 64-VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ, % 1987-2015 (Lähde: Tilastokeskus) 21 % 20 19 18 17 16 15 14 13 12 1988 90 92 94 96 98 2000 02 04 06 08 10 12 14 LOHJA HELSINKI 26
”RED STAR, GO GO! RED STAR, GO GO!” Tunnelma Pekingin LeSports Centerillä on hillityn innos tunut. Kotijoukkue Kunlun Red Star on juuri tehnyt ensim mäisen maalinsa Jokereita vastaan, ja katsojat kolistelevat sen kunniaksi punaisia muoviputkiaan. Cheerleadereiden käsissä heiluvat pompomit. Katsomoon mahtuu monenlaista väkeä: on kiinalaisia lapsiperheitä, nuoria ja vanhuksia. Talvitakkien seassa näkyy nuori mies, jonka hopeakimalteisessa paidassa lukee Young Versace. Joillain on yllään punatähtien valkoiset kannattaja paidat. Suurin osa paikoista ammottaa kuitenkin tyhjinä. Noin 4 700 katsojaa täyttää vain kolmanneksen LeSports Centeristä. Ottelu on siitä huolimatta historiallinen, sillä ennen Kunlun Red Starin ja Jokereiden kohtaamista yksikään suomalainen joukkue ei ole pelannut sarjapisteistä Kiinassa. Vaikka ottelu on siis tavallaan merkittävä myös Suomelle, tärkeämpi se on silti Kiinalle. Maalla on jo hallussaan teline voimistelu ja painonnosto, mutta nyt se hamuaa otetta myös talviurheilusta – ja jääkiekosta. POHJA SUOMALAISTEN JA KIINALAISTEN kiekkokohtaamiselle luotiin viime kesäkuussa. Silloin vasta perustettu Kunlun Red Star liittyi venäläisjohtoiseen KHL liigaan. Pekingissä pidettyyn seremoniaan osallistuivat myös Venäjän ja Kiinan presidentit Vladimir Putin ja Xi Jinping. Toistaiseksi matsit eivät ole olleet ruuhkaisia. Viime syksynä Red Starin KHLpelit Shanghaissa keräsivät alhaisimmillaan 550 katsojaa. Liigapeliksi se on naurettavan vähän. Ilmiötä voi selittää esimerkiksi se, ettei Kiinan kotijoukku eessa pelaa juuri kiinalaisia. Red Starin kahdesta kiinalaistaustai sesta pelaajasta puolustaja Zach Yuenille oli helmikuun alkuun mennessä kertynyt koko kautena jääaikaa reilu 11 minuuttia ja hyökkääjä Rudi Yingille reilu kaksi minuuttia. CCTV5+ kanavalla ottelu Jokereita vastaan kerää kuitenkin 50 miljoonaa katsojaa. Se on valtava luku missä päin maailmaa tahansa. Esimerkiksi NHL:n pudotuspeleillä oli vuonna 2016 Yhdysvalloissa enimmillään vajaat kuusi miljoonaa televisio katsojaa. Tällainen volyymi on syy, miksi jääkiekosta innostunut Kiina kiinnostaa nyt kaikkia, jotka voisivat yleisömassasta hyötyä. HELSINGISTÄ TERVEISIÄ LÄHETTÄVÄ kaupungin johtaja Jussi Pajunen yrittää sanoa videolla kiinaksi kiitos. Punaiseen huppariin pukeutunut Peter Vesterbacka pistää paremmaksi ja saa pienet aplodit puheensa kiinankieliselle johdannolle. Englantiin vaihdettuaan hän puhuu tiimityös kentelyn tärkeydestä ja mainitsee kolmesti, että hänen perus tamansa Slush on maailman isoin start up tapahtuma. On LeSports Centerin ottelua edeltävä päivä Pekingissä. Käynnissä on Suomen vienninedistämisorganisaatio Finpron talviurheiluviikko ja siihen kuuluva seminaari. Viikkoa ovat Teksti: Eero Suoranta – Kuvitus: Kaarlo Stauffer L Ä T K Ä S S Ä K I I N A A N Kiinan kansantasavalta sai oman jääkiekkojoukkueensa KHLliigaan viime vuonna. Jos valtio onnistuu tavoitteessaan, ovat kiinalaiset viiden vuoden kuluttua lätkäkansaa. 28
The People’s Republic of China’s very own ice hockey team joined the KHL league last year. If the Chinese government achieves its goal, the nation will be hockeycrazy in just five years. tr a n sl at io n : M el is sa H ei kk il ä “RED STAR, GO GO! RED STAR, GO GO!” The atmosphere at the Beijing LeSports Center is brimming with excitement. Home team Kunlun Red Star has just scored their first goal against Finnish team Jokerit; cheerleaders pump their pompoms in triumph, and the audience rattles red plastic tubes feverishly. The numbers in the stadium are modest however, as the majority of seats are empty. The 4,700 people in the audience fill up a mere third of the LeSports Center’s maximum capac ity. Despite the poor turnout, the match is still historic, as it marks the first time in history a Finnish team has played set points in China. While historic for Finland, the event is monumental for China. The country can already show off medals in gymnastics and weightlifting, but now has its sights on winter sports – especially ice hockey. THE FOUNDATIONS FOR THE FINNISH-CHINESE faceoff were laid last June. The then newly founded Kunlun Red Star joined the Russialed KHLleague. Presidents Vladimir Putin and Xi Jinping attended the ceremony in Beijing. Ice hockey still has a long way to go before China’s megastadiums are packed with screaming fans. Last fall, Red Star’s KHL games in Shanghai attracted just 550 people – a ridiculously low turnout for a league game. The crowd’s disinterest could be explained by the fact that China’s most prominent ice hockey team barely has any Chinese players. Out of the two Chinese players in the team, defenseman Zach Yuen was on the ice for a total of 11 minutes by the beginning of February – far better than center Rudi Ying, who skated for just two. Nevertheless, over 50 million viewers tuned in to watch the Red Stars battle Jokerit on the CCTV5+ channel. That number of viewers trumps the competition anywhere else in the world. By contrast, the 2016 NHL final in the US gathered just under six million television viewers. The sheer volume of Chinese sports enthusiasts makes it a very lucrative business. GREETING FROM HELSINKI, says mayor Jussi Pajunen and attempts a shy thank you in Chinese. Clad in a red hoodie, Peter Vesterbacka from Rovio, the company behind Angry Birds, one ups Pajunen and receives a round of applause for his short introductory speech in Chinese. P U C K E R U P, C H I N A Te x t : E e r o S u o r a n t a – I l l u s t a t i o n : K a a r l o S t a u f f e r 29
Switching to English, he talks about the importance of team work and mentions thrice how Slush, the startup festival he founded, is the world’s biggest event of its kind. It is the day before the big match in the LeSports Center in Beijing. Finland’s state export promotion company Finpro has organized a series of events and a seminar focusing on winter sports. International trade has brought delegates from over a hundred companies together. Finpro’s representatives gush how this must be one of the biggest Finnish business delega tions in China ever. In a keynote speech, Sari Arho Havrén from Tekes, the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation, lists numbers and plans for future development from sharing economies to blockchains. The most vital information con cerning ice hockey is this: despite Goldman Sachs’ estimates that only 11 per cent of Chinese belong to the middle class, their ranks are rising rapidly. Naturally it’s not a given that the affluent portion of the nation would spend their yuans following winter sports. The most important reason for Finpro’s event is the 2022 Winter Olympics, organized in Beijing and in Zhangjiakou 140 kilo metres away. The People’s Republic of China has decided it will get 300 million Chinese people hooked on winter sports by the Olympics. This means directing public funds to anything related to winter sports, from ski tunnels to ice hockey arenas and training camps. It is precisely these funds that Finnish businesses are hoping to entice with sales pitches and intense networking. All that’s left to do is convince the Chinese that Finland is the right companion to help their country achieve its frostiest daydreams. The talking points all seem to be in order at least: former chair of the Finnish Olympic committee and one of the coordinators of the 2022 Winter Olympics Risto Nieminen emphasizes that Finns are born with “ice and snow in their blood”. Former Finnish Ambassador to Beijing Jari Gustafsson says the Olympics should strive for an atmosphere of under standing and friendship. China has demand and Finland has the goods. Finland’s suc cess in China is dependent on whether the Finnish government manages to selling the Chinese a completely new, exotic sport. F I N L A N D ’ S S U C C E S S I N C H I N A D E P E N D S O N W H E T H E R T H E F I N N I S H G OV E R N M E N T M A N AG E S TO S E L L I N G T H E C H I N E S E A C O M P L E T E LY N E W, E XOT I C S P O RT. 30 P U C K E R U P, C H I N A 2 8 3 5
järjestämässä myös Jokerit ja kehittämisyhtiö Helsinki Business Hub. Kansainvälinen kauppa on houkutellut paikalle edustajia yli sadasta yrityksestä. Seminaaria juontava Finpron Kimmo Siira arvioi, että kyseessä on yksi suurimmista suomalaisista Kiinaan suuntautuneista bisnesdelegaatioista koskaan. Tekesin Sari Arho Havrén listaa puheenvuorossaan numeroita ja tulevaisuuden kehityskulkuja jakamistaloudesta lohkoketjuihin. Jääkiekon kannalta tärkein on tämä: vaikka Goldman Sachsin arvion mukaan vain 11 prosenttia kiinalai sista kuuluu keskiluokkaan, heidän osuutensa on kasvussa. Ei ole tietysti sanottua, että vaurastuvat kiinalaiset päät tävät käyttää juaninsa juuri talviurheilun seuraamiseen. Akuutein syy Finpron tapahtumaan ovatkin vuoden 2022 talviolympialaiset. Ne järjestetään Pekingissä ja 140 kilometrin päässä sijaitsevan Zhangjiakoussa. Kiinan kansantasavalta on päättänyt saada 300 miljoonaa kiinalaista talviurheilun pariin kisoihin mennessä. Tällainen tavoite merkitsee julkisen rahan ohjaamista kaikkeen mah dolliseen talviurheiluun viittaavaan, aina hiihtotunneleista ja jäähalleista valmennusmatkoihin. Näistä rahoista toivovat osaansa myös ne suomalaiset yritykset, jotka ovat saapuneet pitämään myyntipuheita seminaarin iltapäivään. Sellaisia ovat esimerkiksi Suomen Tekojää Oy. Nyt pitäisi vielä todistaa, että juuri suomalaiset voivat aut taa Kiinaa toteuttamaan tavoitteensa. Puheista se tuskin jää kiinni: Suomen Olympiakomitean entinen puheenjohtaja ja vuoden 2022 olympialaisia koordinoivan komitean jäsen Risto Nieminen korostaa suomalaisten ”syntyvän jää ja lumi veres sään”. Olympialaisten ymmärrykseen ja ystävyyteen tähtäävästä hengestä puhuvat niin kaupunginjohtaja Pajunen kuin entinen Suomen Pekingin suurlähettiläs Jari Gustafssonkin. Kiinassa on siis kysyntää ja suomalaisilla tuotteita. Käytän nössä kaikki riippuu kuitenkin siitä, saako valtio todella myytyä kiinalaisille uuden urheilulajin, johon tavallisella tallaajalla ei ole vielä mitään sidettä. KIEKON LÄMÄHDYKSET VIEVÄT ajatukset yläasteen liikunnantunneille. Kaukalo on pystytetty 2000lukua juhlistavan rakennuskompleksin eli Milleniummonumentin tuntumaan. Käynnissä on Beijing Pond Hockey Tournamentin toinen kisapäivä. Suomessa puhuttaisiin pipolätkästä: kiinnostus, luistimet ja maila riittävät. Viidettä kertaa järjestettävä tapah tuma on houkutellut paikalle 20 neljän hengettä joukkuetta, jotkin Shanghaista ja Hongkongista asti. Juuri tällaisilta tapahtumilta voi ehkä odottaa potkua maan kiekkobuumiin. Lauantaisena aamuna katsojia näyttää tosin olevan paikalla suurin piirtein saman verran kuin pelaajiakin. Enemmistö on länsimaalaisia, ja muutama ilmeisesti sattu malta paikalle osunut kiinalainen ihmettelee pelin kulkua. Pelaajat ovat sonnustautuneet muun muassa karhuiksi, turkis metsästäjiksi ja dinosauruksiksi. Yksi Suomen lippuun kääriy tynyt pandakarhukin luistelee joukossa. Tapahtuman perustaja Curtis Dracz näyttää lyhyen kokopartansa ja Hockey Go lätsänsä kanssa juuri sellaiselta kanadalaiselta lätkäfanilta, joka hän onkin. Vuodesta 2009 Pekingissä asunut Dracz on toiminut Kiinassa muun muassa erotuomarina, valmentajana sekä Pekingin kansainvälisen jääkiekkoliigan asiamiehenä. Nyt hän johtaa omaa jääkiekon edistämiseen erikoistunutta yritystään. Jääkiekko kasvaa Kiinassa hitaasti mutta tasaisesti, Dracz uskoo. Erityisesti viimeisen vuoden sisällä maahan on perus tettu uusia seuroja ja saapunut ulkomaalaisia valmentajia. Myös paikallisia nuoria on viety valmennusmatkoille ulkomaille. ”Kiinalaiset ovat alkaneet kiinnostua vapaaajan liikun nasta. Selkeämmin kiinnostuksen kasvu on kuitenkin peräisin siitä, että Kiina sai olympialaiset.” Kiekkovarusteet ja valmennus vaativat rahaa, joten kiinalaiset vanhemmat toivovat urheiluharrastuksen hyödyttävän lapsiaan kaikin tavoin. Jääkiekon toivotaan esimerkiksi tuovan hyödylli siä kontakteja tai avaavan mahdollisuuksia opiskella ulkomailla. ”Jääkiekon pelaaminen on sosiaalinen symboli. Se on län simainen laji, joka antaa vanhemmille mahdollisuuden sanoa, että lapseni pelaa jääkiekkoa. Siten voi nostaa hieman omaa arvoaan muiden silmissä.” Dracz näkeekin kiinalaisten ja länsimaalaisten jääkiekko suhteessa myös eroja. ”Kiinalaiset urheilevat luonnostaan kilpaillakseen, kun taas lännessä me pelaamme jääkiekkoa ystävyyden takia. Yhä useam mat kiinalaiset ovat kiinnostuneet pelaamaan kansainvälisessä liigassamme, ja he ovat aivan ihmeissään nähdessään meidän korkkaavan oluet ja juttelevan pukuhuoneessa pelin jälkeen.” Mitä Dracz ajattelee Kiinan valtion tavoitteesta saada 300 miljoonaa kiinalaista talviurheilun pariin? ”Kyllä 300 miljoonaa kuulostaa hieman korkealta”, Dracz myöntää. ”Mutta kun aletaan puhua miljoonasta... En tiedä, minusta se ei ole niin epärealistista. Jääkiekossa osallistujamääriä voi daan varmasti nostaa hyvällä rekrytointiohjelmalla ja vakaalla kehitysmallilla. Ja jos Kiina pärjää hyvin olympialaisissa, uskon mahdollisuuksia tulevan vielä enemmänkin.” VIELÄ MUUTAMA VUOSI SITTEN Draczin usko Kiinan urheilustrategiaan olisi kuulostanut naiivilta. Valtion suhtautu mista urheiluun saattoi pitkään kutsua lähinnä tuloshakuiseksi – kauniisti sanottuna. ”Kiina on kaatanut valtavia määriä julkista rahaa huippu urheiluun tavoitellessaan uusia kultamitaleita, mutta ruohon juuritason urheilutoimintaa ei ole rahoitettu tarpeeksi”, sanoo Bedfordshiren yliopiston urheilusosiologian vanhempi yliopis tonlehtori Ping Wu. Nyt kriitikoiden lisäksi myös Kiinan urheilusta vastaavat viranomaiset ja valtiollinen media ovatkin alkaneet puhua urheilumahdollisuuksien tarjoamisesta koko kansalle. Viralli sissa lausunnoissa vapaaajan liikunnan edistämiseltä toivotaan taloudellisia ja kansanterveydellisiä hyötyjä. Linjamuutoksen ymmärtämiseksi on tarkasteltava historiaa ja sitä, miten Kiinan kommunistinen puolue on sitä tulkinnut. Puolueen mukaan sen johtaman Kiinan kansantasavallan perustaminen vuonna 1949 päätti yli sata vuotta kestäneen aikakauden, jolloin länsimaiset siirtomaavallat ja Japani nöy ryyttivät ja riistivät Kiinaa. Sen jälkeen maan johto on ottanut tavoitteekseen Kiinan ”kansallisen jälleensyntymisen” ja nos tamisen takaisin maailmankartalle. Pitkään todisteena Kiinan uudesta noususta käytettiin juuri saavutuksia huippuurheilussa. Maa juhli esimerkiksi viisinkertaista maailmanmestaruutta naisten lentopallossa 1980luvulla. Vuonna 2008 Kiina isännöi ensimmäisiä olym pialaisiaan Pekingissä ja ohitti Yhdysvallat mitalitaulukossa. Nyt Kiina oli vihdoin voittanut lännen. 31
THE CRACK OF HOCKEY PUCKS being smacked echoes loudly around the rink. It’s the second day of the Beijing Pond Hockey Tournament, and an ice rink has been erected in close proximity to the city’s Millennium monument. In Finland, an event like this would be dusted off as ama teur league; all players need are enthusiasm, a pair of ice skates and a hockey stick. Organised for the fifth time, the event has attracted 20 teams of four, some arriving all the way from Shanghai and Hong Kong. Events like this aim to give the nation a boost in hockey morale. On a Saturday morning, there are about as many peo ple in the audience as there are on the ice. The majority seem to be Western, and the few Chinese audience members gaping at the game are seemingly there by accident. The players have dressed up as bears, dinosaurs and animal trappers. One panda bear with the Finnish flag wrapped over its shoulders skates amongst the players. With his full beard and baseball cap embroidered with the words Hockey go, the event’s founder Curtis Dracz looks exactly like the Canadian ice hockey fan he is. Dracz has lived in Beijing since 2009 and has been a referee, coach and a representative in Beijing’s International Ice Hockey League. Now he heads his own company and promotes ice hockey for a living. Ice hockey is gaining popularity in China slowly but surely, Dracz believes. The last few years especially have brought new hockey teams and foreign coaches to the country. Some local youth have even had the opportunity to participate in train ing camps abroad. “The Chinese have become interested in leisure sports in gen eral. Especially so when China was given the Olympics to host.” Ice hockey gear and training require money and Chinese parents place high hopes the investment will provide their offspring with new opportunities, such as useful networks or possibilities to study abroad. “Playing ice hockey is a status symbol. It’s a Western sport, and gives the parents the opportunity to say that my kid plays ice hockey. That can help improve their social standing in the eyes of others.” Dracz analyses that the Chinese and Westerners have a dif ferent relationship to ice hockey. “The Chinese have an inherent desire to do sports for com petition, while in the West we do it for friendship. More and more Chinese are growing interested in playing in our interna tional league, and they are always amazed when we pop some beers and chat in the dressing room after a match.” What does Dracz think about the Chinese government’s goal of introducing 300 million Chinese people to winter sports? “300 million sounds a bit high, doesn’t it?” Dracz says. “But when we talk about a million… I don’t know, I don’t think it’s too unrealistic. You could probably increase partici pation numbers with a good recruiting program and a stable plan for development. And if China does well in the Olym pics, I think there will be even more possibilities for that.” JUST A FEW YEARS AGO Dracz’s trust in the Chinese sports strategy would have sounded naïve. The government’s attitude towards sports was, to be charitable, resultsoriented. “China has poured massive amounts of public money into elite competitive sports in order to win gold medals, but has neglected to fund grassroots sports activity,” says Ping Wu, senior lecturer in sport sociology at the University of Bedfordshire. Now the government and state media have adopted a new mentality: sports should be available to everyone. Official statements declare promoting leisure sports would benefit the nation both economically and healthwise. This change in policy dates back to recent history and how the Communist Party has interpreted it. According to party doctrine, the founding of the People’s Republic of China in 1949 ended a hundred year period of oppression and humilia tion by Western colonial states and the Japanese. Ever since, the country’s leadership has aimed for the “national rebirth” of China and to put the country back onto the world map. Achievements in athletics were seen as one measure of success. For example, the country celebrated a fivetime world champion ship in women’s volleyball in the 1980s. In 2008 China hosted their first Olympics in Beijing and overtook the United States in the number of gold medals. China was finally superior to the West. “The Beijing Olympics will always be special. I don’t believe any Chinese Olympics could succeed the political and historic significance of 2008,” says Wu. THE MAIN REASON CHINA can pursue other goals and invest in supporting sporting more widely is because it has fulfilled its ambitions in competitive sports. Promoting winter sports aims to encourage domestic spending and balance China’s exportreliant economy. Chi nese athletes are also increasingly seen as celebrities and entertainers instead of national heroes. The symbolic meaning of elite sports has decreased as China has strengthened its political and economic influence. China became the world’s second largest economy in 2010, and during Xi Jinping’s term the Chinese have been encouraged to be proud of their nation’s system and of culture. Removing sports from the political sphere has been one the ways in which the leadership has directed its people to consider China a great power – with or without gold medals. Elite competitive sport can still become politicised in certain situations. When China barely managed to score the third most gold medals in last year’s Olympic games in Rio de Janeiro, it caused a typhoon of nationalistic public out cries and comments on social media. According to Wu, the common rhetoric was that the world’s second greatest power deserved at least the second highest number of medals. Even stronger reactions are expected in Tokyo’s Summer Olympic in 2020, when host country Japan has a fair shot at overtaking China. As the countries have a long, problematic history and a tense relationship, Japan’s victory would be an unbearable humiliation to China. “If Japan wasn’t hosting the next Summer Olympics, Chi nese sports would continue to be nonpolitical,” Wu estimates. Winter sports don’t face the same kind of pressure, Wu says. “I believe that the Chinese government and the Chinese people will be satisfied if China is able to somehow raise its ranking in the Beijing Winter Olympics.” P U C K E R U P, C H I N A 2 8 3 5 32
”Pekingin vuoden 2008 kisoilla tulee ikuisesti olemaan erityinen asema. En usko, että yhdetkään tulevat kiinalaiset olympialaiset voisivat ylittää niiden poliittisen ja historialli sen merkityksen”, Wu sanoo. KOSKA KIINA ON JO SAAVUTTANUT tärkeimmän tavoitteensa huippuurheilussa, sillä on nyt varaa investoida laajemmin urheilun tukemiseen. Talviurheilulajien edistämisellä halutaankin saada mitalien lisäksi kotimainen kulutus nousuun. Se tasapainottaisi Kiinan vientipainotteista taloutta. Samalla kiinalaisiin urheilijoihin on alettu suhtautua yhä enemmän julkkiksina ja viihdyttäjinä eikä niinkään kansallisina sankareina. Huippuurheilun symbolista merkitystä on Ping Wun mukaan vähentänyt myös Kiinan poliittisen ja taloudellisen painoarvon kasvu. Kiinasta tuli maailman toiseksi suurin talous vuonna 2010, ja Xi Jinpingin kaudella kiinalaisia on kehotettu olemaan ylpeitä maansa järjestelmästä ja kulttuu rista. Urheilun epäpolitisoiminen on ollut yksi niistä keinoista, joilla valtiojohto on ohjannut kansalaisia ajattelemaan Kiinaa suurvaltana muutenkin kuin kultamitaleilla mitattuna. Huippuurheilu voi toki edelleen politisoitua tietyissä tilanteissa. Näin tapahtui esimerkiksi viime vuonna Rion olympialaisissa, jolloin Kiinan putoaminen kolmanneksi kultamitalitaulukossa synnytti nationalististen mediapuheen vuorojen ja somekommenttien aallon. Wun mukaan taus talla oli ajatus, että maailman toiseksi vahvin suurvalta olisi ansainnut vähintään toisen sijan mitalitaulukossa. Vielä vahvempia reaktioita tullaan todennäköisesti näke mään Tokion kesäolympialaisissa vuonna 2020, jolloin isäntä maa Japani saattaa kotikenttäetunsa ansiosta voittaa Kiinan. Maiden ongelmallisen historian ja jännittyneiden suhteiden takia tämä olisi Kiinalle sietämätön kasvojenmenetys. ”Jos Japani ei olisi seuraavien kesäolympialaisten isäntä maa, kiinalainen urheilu todennäköisesti muuttuisi edelleen epäpoliittisemmaksi”, Wu arvioi. Talviurheiluun ei Kiinassa kohdistu Wun mukaan aivan vastaavia paineita. ”Uskon, että Kiinan valtiolle ja kiinalaisille riittää, jos Kiina pystyy jotenkin nousemaan aiempaa korkeammalle mitalitaulukossa Pekingin kisoissa.” OSA KIINALAISISTA KATSOJISTA lähtee LeSports Centerin ottelusta kesken pois, vaikka Red Star nousee kolmannessa erässä johtoon. Kiinalaisille ja Kiinan valtiolle jääkiekko voi olla urheilulaji muiden joukossa, mutta Suo messa se on osa kansallista identiteettiä. Vuosien 1995 ja 2011 maailmanmestaruudet kuuluvat suomalaiseen kollektiiviseen muistiin siinä missä lentopallovoitot kiinalaiseen. Huippuurheilu ei ehkä ole Suomessa samalla tavalla politisoitua kuin Kiinassa, mutta ainakin jääkiekossa tiettyjen maiden voittamista pidetään kyllä kunniakysymyksenä. Joillekin suomalaisille lätkä on niin tärkeä asia, että omaa joukkuetta tullaan kannattamaan Pekingiin asti. Voisiko samanlainen rakkaus lajiin yleistyä Kiinassa? 62vuotias Ling Ping on pukeutunut Red Starin kannat tajapaitaan. Eläkeläisrouva on katsomassa joukkueen peliä kolmatta kertaa. Ling uskoo, että tärkeintä olisi saada lapset pelaamaan mahdollisimman varhain ja harmittelee, ettei itse opetellut nuorena luistelemaan. ”Toivon, että kehittämistyötä ryhdytään nyt toteuttamaan käytännössä, kun aika on sille hyvä.” Ling epäilee kuitenkin, että jäiden puute voi hieman jar ruttaa lajin kehitystä. 40vuotias herra Yang imitoi käsillään pöytätenniksen lyöntejä ja uintiliikkeitä selittäessään, miten ne yksilölajeina eroavat jääkiekosta. Hän sanoo olevansa töissä julkisella sektorilla ja kiinnostuneensa jääkiekosta viime vuonna, kun hänen kahdeksanvuotias poikansa aloitti lajin harrastamisen. ”Toivon, että Kiinan ja muiden maiden jääkiekkojoukkuei den välillä voisi olla enemmän kanssakäymistä niin, että joko ulkomaiset joukkueet tulevat tänne tai sitten me menemme heidän luokseen”, Yang sanoo. ”Jääkiekko on laji, jossa on kyse yhteisöllisyydestä, joukku eesta ja yhteistyöstä. Minusta kiinalaiset todella tarvitsevat tällaisia kokemuksia.” Kunlun Red Star pelasi ensimmäisen ottelunsa Helsingissä viime marraskuussa, ja nyt vierailu on toteutettu toisin päin. Jäällä pelaajat paiskaavat kättä. Kotijoukkue on voittanut lukemin 63. Voi olla ehkä hyväkin, ettei jääkiekko vielä herätä Kiinassa kovin suuria tunteita. Näin kiinalaiset voivat kenties lähestyä lajia avoimin mielin – ilman samanlaista menneisyyden paino taakkaa, jonka vuoksi maa on tähän mennessä keskittynyt kultamitalien haalimiseen. Keulakuvia ja sankareita toki halutaan silti. 21vuotias, pankissa työskentelevä Zhao Wenyuan istuu jääkiekkokat somossa toista kertaa elämässään ja käyttää moneen kertaan kuultua vertausta kiinalaisen kiekon tulevaisuudesta. ”Uskon, että Red Starilla tulee olemaan samanlainen rooli kuin Yao Mingillä koripallossa.” 229senttinen Yao aloitti NBAuransa vuonna 2002 Houston Rocketseissa. On arvioitu, että hänen pelejään katsoi televi siosta usein jopa 200 miljoonaa kiinalaista. Se on vain sata miljoonaa vähemmän kuin Kiinan tavoite talviurheilusta innostujiksi. ”J Ä Ä K I E K KO O N L A J I , J O S S A O N K YS E Y H T E I S Ö L L I SY Y D E STÄ , J O U K K U E E STA J A YHTEISTYÖSTÄ. MINUSTA KIINALAISET TODELLA TARVITSEVAT TÄLLAISIA KOKEMUKSIA.” 33
THE MATCH HAS BARELY reached its end – Red Star takes a lead on the third round – when the audience starts dispersing. For the Chinese and their leadership, ice hockey is just one sport amongst many others, but for Finland it’s a big part of national identity. Finland’s world championships in 1995 and 2011 are a solid part of the Finnish collective memory in much the same way that volleyball victories are to the Chinese. Elite sports may not be politicised in the same way in Finland but beating certain countries is seen as a matter of defending national honour. For some Finns ice hockey is so important that they are willing to fly all the way to Beijing to support their favourite team. Could this passion spread in China? 62yearold Ling Ping is dressed in a Red Star fan shirt. This is retired Madame Ping’s third Red Star game. She believes it is crucial to get children playing as early as possible and regrets not learning to skate when she was younger. “Hopefully all the plans for development will be worked out in practice when the time is right.” Ling suspects that a lack of ice might prevent ice hockey’s rise to popularity. 40yearold Mr Yang motions with his hands to imitate playing ping pong and swimming when he explains how they differ from ice hockey. He says he works in the public sector and became interested in ice hockey last year when his 8year old son started the sport. “I wish there was more interaction between China and other ice hockey countries. Foreign teams could come here and we could visit them,” Yang says. “Ice hockey is all about community, working together and team spirit. I believe Chinese people really need experiences like that.” The match ends with 6–3 to the Kunlun Red Stars. The Red Stars played their first match in Helsinki last November, and now shake hands with their Finnish hosts in their own home rink. An indifferent attitude by the Chinese toward ice hockey might be a benefit after all. It might allow the nation to approach the sport with an open mind, free of the burden of history and duty to bring home gold. The Red Stars have potential to be trailblazers in introducing the sport to a large audience. 21yearold bank employee Zhao Wenyuan sits in the stadium’s rafters for the second time in his life, and describes the potential he sees in the team. “I have a feeling the Kunlun Red Stars could have a similar impact to that Yao Ming has had in basketball.” Yao stands 229 centimetres tall, and was selected by the Hou ston Rockets to the NBA in 2002. According to some estimates, 200 million Chinese viewers tune in to watch his games. That’s only a 100 million less than China’s winter sports goal. P U C K E R U P, C H I N A 2 8 3 5 34
Galerie Forsblom: Jenni Hiltusen muotikuvia muistuttavat, poseerauskulttuuria tutkivat kuvankauniit maalaukset. Galleria Zetterberg: Joonas Kotan kolmiosainen teossarja, suomennetulta nimeltään Transsendenttiset timantit, pirstoutuneet metsät ja hajoavat emoji-ikonit. Galleria Heino: Markus Rissasen psykedeeliset, luontoaiheiset akryylimaalaukset. Alkuvuoden nykytaidetarjonnasta kannanottoja saa hakemalla hakea. On taidokkaita väriyhdistelmiä, erilaisia muotoja ja pintoja, mutta poliittisuus on vähissä. Huomio ei tavallaan ole uusi. Jo taidemaalari ja -kriitikko Raimo Reinikainen tylytti aikansa taiteen mietoutta silloisessa Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) äänenkannattajassa, Kansan Uutisissa vuonna 1965: … [Sartre], hänhän on sanonut ettei kirjailijoilla ole oikeutta estetisoida silloin kun maailmassa tapahtuu mitä tapahtuu, esim. Vietnam, Etelä-Afrikan tapahtumat, Yhdysvaltojen rotuvainot ym. Olen samaa mieltä, minusta taiteilijoiden pitäisi ottaa enemmän kantaa näihin asioihin myös omassa työssään, ei ole enää absoluuttisen kauneuden aika. Radikaali 1960-luku toi sittemmin suomalaiseenkin taiteeseen seksuaalisen vapautumisen, sodan ja nälänhädän. Nyt tarjolla olisi Trumpin uhoa, pakolaiskriisi ja nationalismin uusi aalto. Miksi sitten tuntuu siltä, ettei satunnaiseen galleriaan astuessa esillä oleva taide käy näihin teemoihin kiinni? Koska taiteen yhteiskunnallisuus on toisenlaista kuin ennen, katsoo taideasiantuntija Tuija Peltomaa. Nykytaide ottaa nyt kantaa ihmisyyteen eikä heijastele niinkään taiteilijan henkilökohtaista poliittista ideologiaa. Vielä 1970-luvulla taiteilijan oli helppo järkyttää vaikka alastomuuden kuvaamisella tai kristillisillä symboleilla, kuten Harro Koskinen Sikamessias-teoksessaan. 2010-luvulla on toisin: eniten ravistelemisen potentiaalia on Peltomaan mukaan asioissa, joita suuri yleisö ei aina edes halua tai jaksa miettiä – esimerkiksi suuryritysten globaalissa vaikutuksessa. Yrityksiä käsittelevä taide onkin yksi poliittisen taiteen muoto. Tunnetuin lajin edustaja Suomessa on Kiasmassakin esillä ollut Jani Leinonen, joka muistetaan esimerkiksi Ronald McDonald -patsaan kidnappaamisesta ja mestaamisesta. Yritysten vallasta ja kulutuksesta on kiinnostunut myös Riiko Sakkinen. Uusissa töissään hän on esimerkiksi käsitellyt varallisuuden jakautumista ja kritisoinut Syyrian sotaa esittämällä sen elokuvajulisteena, jossa esiintyvät niin Obama kuin Putinkin. KATSOJAN SILMÄSSÄ Teksti: Carolina Forss Nykytaide leikkii ja kokeilee, mutta ottaako se enää kantaa? 36
Nykyään Sakkista edustaa Helsingin ykkösgallerioihin kuuluva Galerie Forsblom. Se on Peltomaan mukaan kiinnostavalla tavalla ristiriitaista, koska Sakkinen tunnetaan juuri tällaisten instituutioiden kritisoimisesta. Toisenlaista poliittisuutta edustavat Peltomaan mukaan taidekentän ”huonosti käyttäytyvät naiset”, kuten valokuvaaja Iiu Susiraja ja kuvataiteilija Stiina Saaristo. Susiraja purkaa naisen perinteistä roolia poseeraamalla esimerkiksi kravatit rintojensa ympärillä tai päässään pipo, jonka alta roikkuu pullapitkoja. Vinksahtaneet kuvat ovat esimerkki siitä, ettei feministinenkään taide ole välttämättä julistavaa. Peltomaan mukaan tämän ajan taiteilijat painottavat ennemmin viestintää, avoimuutta ja suvaitsevuutta olematta kuitenkaan välinpitämättömiä. ”Luulen, että taiteilijat vähän välttävät yhden agendan tai yhden otsikon alle asettumista.” Sen sijaan taiteilija nostaa esiin aiheita, joita katsoja pääsee näkemään uudesta näkökulmasta. Peltomaa huomauttaa, että 2010-luvulla taide myös tyypillisesti muuntaa, muokkaa ja yhdistelee jo olemassa olevia kuvia. Pinnalla on myös materiaalilähtöisyys, jossa materiaaleja sovitetaan yllättäviin ympäristöihin. Nämäkin trendit ovat kaukana avoimen poliittisesta taiteesta. Galerie Forsblomin johtaja Kiira Miesmaa on samoilla linjoilla. Sakkisen selkeän poliittinen parodia on Forsblominkin valikoimissa poikkeus. Miesmaa kertoo keskustelusta suomalaisen informalistitaiteilijan kanssa, joka haluaa ottaa kantaa värivalinnoillaan. ”Hän kertoi, miten oli ahdistuneena ja kyllästyneenä maailman tapahtumiin päättänyt välttää mustaa väriä kokonaan. Uusimmat teokset hehkuvat kirkkaissa väreissä, koska taiteilija ei halunnut luoda yhtään mitään tummaan sävyyn viittaavaa lisää tähän maailmaan.” Taiteen nykyinen tapa viestiä ei ole irrallaan siitä, miten galleriat ja museot toimivat. 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa taidekeräilyn, yksityisten museoiden ja taidekaupan vaikutus taiteeseen kasvoi. ”Jos katson yksityisellä rahalla perustettuja museoita tai kokoelmia, välillä kyllä mietin, että niissä on keskenään samankaltaista taidetta. Sinne ei kantaaottavuus saatikka aktivismi välttämättä mahdu kuin korkeintaan kuriositeettina”, Peltomaa sanoo. Gallerioiden pitäisi saada teoksia myös kaupaksi. Ahdistavat, omaa arkea kyseenalaistavat tai maailmanpolitiikkaa kommentoivat teokset eivät välttämättä kiinnosta kotiinsa taidetta hankkivia. Peltomaa muistuttaa, että Suomessa taiteen ostajakunta on vielä erityisen suppea porukka. Jos ostajia olisi enemmän, olisi gallerioillakin enemmän liikkumavaraa. Suomalaisen taiteen suuntaa voi tarkkailla vaikkapa Mäntän kuvataideviikoilla, joiden päänäyttelyn kuratoi viime vuonna kuvataiteilija Anssi Kasitonni. Myös Taidehallilla järjestettävä Nuoret-näyttely kerää kokoon, kuraattorista riippuen, alle 35-vuotiaiden suomalaisten nykytaiteilijoiden parhaimmiston. Näissä kokonaisuuksissa katsoja on törmännyt leikkimielisyyteen. On ollut jättimäisiä puutarhatonttuja ja katsojan tunteista veistettäviä digiveistoksia. Huumori näkyy myös Helsingin Vaasankadun Sorbus-galleriassa, jota pyörittää samanniminen taidekollektiivi. Sen muodostavat kuvataiteilijat Tuomo Tuovinen, Otto Byström, Henna Hyvärinen, Jonna Karanka ja Sakari Tervo. Sorbuksessa on koettu muun muassa Maija Mustosen, Aino Unkilan ja Aino Voutilan Hoitoja-teos, jossa kuka tahansa pystyi varaamaan ajan hierontaan tai hoitoon. Galleriassa on myös painittu ja kirjoitettu yhden päivän aikana yleisön edessä kaksi kirjaa. Jos Sorbus-kollektiivilta kysyy, on hauskuus poliittisuutta. Tuovisen mukaan Sorbus-kollektiivi tekee ”kriittistä ja humoristista taidetta”. ”Toisaalta mulle tulee tästä mieleen myös Bill Hicksin yhteiskuntakriittinen stand-up, jossa se huutaa, että älkää vittu naurako, ei tää oo mikään vitsi – ja yleisö nauraa vaan enemmän.” Niin sanottu poliittinen taide muistuttaa usein enemmän kansanvalistusta kuin taidetta, Tuovinen lisää. Sorbus-galleria ei tavoittele voittoa, ja Byströmin mukaan pelkkä Sorbuksen olemassaolo Suomen kuvataidekentällä ”on jo jokseenkin poliittista”. Hän ei kuitenkaan usko, että taide on paras väline osoittamaan, mitkä ovat juuri nyt poliittisesti tärkeitä kysymyksiä. ”Väärässä kontekstissa esitettynä politisoidun taiteen alkuperäinen sanoma helposti kyseenalaistuu ja jää hämärän peittoon. Edistetäänkö toisten kärsimyksellä omaa uraa vai oman uran avulla heikommassa asemassa olevien ihmisten asemaa?” Byströmin mukaan joskus on hyvä tarkastella etuoikeutettua asemaansa ja miettiä, voisiko olla jokin muu tapa vaikuttaa maailmaan kuin viedä taideteos galleriaan. Taideasiantuntija Peltomaa katsookin, että kantaaottava taide elää voimakkaimmin kadulla: ei vain muraaleissa ja graffiteissa, vaan esimerkiksi pukeutumisessa. ”Katutaiteen vaatimat resurssit ovat sen verran kohtuulliset, että se voi osallistaa ihmisiä ja sitä kautta vaikuttaa laajemmin.” Katutaiteilijat kommentoivat oman elinpiirinsä asioita, ja seuraava tekijä voi halutessaan jatkaa kommentointia muokkaamalla teosta. Peltomaa on kuitenkin skeptinen siitä, onko katukulttuurilla mahdollisuuksia säilyttää vaihtoehtoisuutensa. ”Jos siinä on potentiaalia, se hyvin nopeasti popularisoidaan.” Tai kuten koreografi Satu Herrala muotoilee kirjassa Taidetta ja Politiikkaa tekemässä: Liike menettää mahdollisuutensa ja voimansa samalla hetkellä, kun se näyttäytyy museoissa taiteena. Tietysti Sorbus-kollektiivi on tehnyt vinoa huumoria myös tästä aiheesta. Lontoossa ja Zürichissä vieraillut Fucked Up in a Bad Way -teos käsittelee esimerkiksi punkin kuolemaa ja sitä, miten kaupallinen kulttuuri omii vaihtoehtoja vastakulttuurien ilmauksia käyttöönsä. Sorbus-kollektiivin Tuomo Tuovinen uskoo, että katsojaa voi kuitenkin yhä ravistella omaehtoinen, sovinnaisuuksista välittämätön taide, joka kertoo jotain maailmasta ja ihmisenä olemisesta. Ehkä pureskeltavaa löytyy nyt siitä, mitä ihmisenä oleminen on verkossa. Kiasman ARS17-näyttelyn teemana on globaali digitaalinen murros. Suomalaisista taiteilijoista mukana on muun muassa Jaakko Pallasvuo, joka on tuttu niin Sorbuksesta, Youtubesta, Instagramista kuin Twitteristäkin. ku vi tu s: Tu om as Jä rv en pä ä ARS17 Kiasmassa 31.03.2017–14.01.2018.
Kosminen työtön on Jyrki Nissisen Ylioppilaslehdelle luoma sarjakuva. WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI 38
”N O I N V U O S I S I T T E N O ST I N M Ö K I N, jossa ei ollut kunnollista saunaa. Lähdin etsimään saunarakennuksen suunnitteluun tietoa verkosta. Turhauduin, kun käyttökelpoista tai uskottavaa tietoa ei löytynyt. Ajattelin, että voisinkin itse dokumentoida saunan rakentamista blogiin palanen kerrallaan. Päivätyöni ei liity saunoihin. SC5-yrityksessä erikoistun verkkopalveluiden datapohjaiseen suunnitteluun, ja Aalto-yliopistolla olen ihmiskeskeisen tuotesuunnittelun dosentti. Olen kuitenkin taipuvainen hankkimaan sivuprojekteja. Viimeisen vuoden aikana olen harrastanut Saunologia.fiblogiani. Tituleeraan blogissa itseäni saunologiksi. Termi on peräisin Sakari Pälsin kirjasta Sauna. Kotoisen kylyn seikkoja (1960), jota pidän suomalaisen saunakirjallisuuden kirjallisena helmenä. Sivustoni käsitteli aluksi saunan suunnittelua ja rakentamista. Viime aikoina olen kirjoittanut myös esimerkiksi saunan historiasta ja sen terveysvaikutuksista. Pyrin pitämään yllä itsenäistä, kirjamaistakin kokonaisuutta. Blogi tavoitti viime vuonna yli 20 000 lukijaa. Jaan saunan elämystekijät kolmeen lajiin. Ensimmäinen on lämpö, toinen ilmanlaatu ja kolmas ympäristö ja tunnelma. Eniten minua kiinnostaa saunan ilmanlaatu. Se on mystisimpiä ja huonoimmin ymmärrettyjä asioita saunassa. Sauna-alan suosikkitutkijakseni nostaisinkin LVIteknologian professorin Erkki Äikäksen, joka on julkaissut Suomen ainoan perinpohjaisen tutkimuksen saunan ilmanvaihdosta. Suomessa saunatietämys oli parhaimmillaan 1960ja 1970-luvulla sodan jälkeen käynnistyneen saunaintoilun tuloksena. Ajattelinkin alun perin, että voisin haastatella blogiini tunnettuja saunatutkijoita, mutta pian selvisi, että he olivat lähes kaikki kuolleet. Vanha saunatieto on siirtynyt aika heikosti digitaaliseen aikaan. Koetan omalta osaltani paikata vajetta ja olen myös alkanut pyrkiä uuden tiedon tuottamiseen. En kuitenkaan tieteellisessä mielessä – saunatutkimusta on Suomessa vaikea rahoittaa jo siksi, että se on vaikeasti luokiteltavissa. Minua vaivaa, että Suomessa on aiemmin tehty paljon töitä saunan ymmärtämiseksi ja nyt taas erityisesti saunan markkinoimiseksi. Silti emme edelleenkään, vahvan insinööriosaamisen maassa, ymmärrä saunaa kovin hyvin. Suomessa myydään ratkaisuna saunan ongelmiin, että osta uusi kiuas. Se on helvetin huono ratkaisu. Päivätyössäni mietin, miten tuotteista tehdään ihmisille miellyttäviä niin, ettei heidän tarvitse raapia päätään. Myöskään saunan käyttäjän ei pitäisi joutua vaivaamaan mieltään sillä, miten saunaa hyödynnetään. Eri asia on, että suurin osa suomalaisista tekee puulämmitteisen saunan polttopuut itse. He ovat investoituneet koko prosessiin. Tällöin myös saunatieto voi rikastaa saunakokemusta. Saunasuunnittelun maailma on ollut mielestäni liian yksityiskohtainen ja tekninen holistisuuden ja ihmiskeskeisyyden kustannuksella. Siksi akateemisesta taustastani on ollut tässä projektissa apua. Suomessa on paljon kuivia ja kuumia saunoja. Olen itse alkanut pitää kosteista ja lämpimistä saunoista. Silloin lämpöä on 65 astetta, suhteellista kosteutta 40-50 prosenttia ja ilmanvaihto toimii.” Tällä palstalla tapaamme tiedemaailman uudisraivaajia ja omien teidensä kulkijoita. L A S S I A . L I I K K A N E N , ihmiskeskeisen tuotesuunnittelun dosentti ja Saunologia-blogin perustaja K uv a : N ic k Tu li ne n Teksti: Veera Jussila 39
E S S E E KUVA EDMUND DULACIN TAIDETEOKSESTA pomppaa Instagramsyötteeseen. Kaksi ihmistä kelluu sinivihreissä meren tyrskyissä. ”Nautin myös pitkistä kävelyistä suoraan mereen”, kertoo kuvateksti. Vihjailu itsemurhasta kuuluu asiaan. Yhdysvaltalaisen April Eileen Henryn perustama ja ylläpitämä Instagram tili Texts From Your Existentialist on täynnä kuivan huumorin sävyttämää nihilismiä, epätoivoista kaipausta ja merkitykset tömyydestä nousevia kuolemantoiveita. Tiliä seuraa yli 300 000 ihmistä. Päädyn kuvien äärelle yhtenä huonommista päivistäni. Rinnan ympärillä tuntuu kiristävä side, koko kehoa tärisyttää enkä tiedä syytä. Selaan Henryn postauksia ja hymyilen pienesti niiden teksteille. Tunnistan pahan oloni kauniiksi kiedotussa paketissa. On hieman helpompi hengittää. VIIME AIKOINA USEAMPI BLOGIja lehtikirjoitus on kysynyt, mitä tapahtuisi, jos Karl Ove Knausgård olisi nainen. Tuhansien sivujen autofiktiivinen itsetutkiskelu ja millintarkka perheelämän kuvaus koettaisiin luultavasti päi väkirjamaisena ja triviaalina. On vaikea kuvitella, että miehet – tai edes naiset – juhlisivat naisen kirjoittamaa Taistelunisarjaa mestariteoksena, arvelee Slateverkkolehden Katie Roiphe. Tunteellisuus on naiselle taakka myös musiikkimaailmassa. Taylor Swift on kertonut usein, kuinka hänen musiikkiaan kritisoidaan muun muassa siitä, että se saa inspiraationsa hänen rakkauselämästään. Miesartistit välttyvät systemaatti sesti vastaavalta kritiikiltä. Sannin viime syksynä julkaistu albumi taas aiheutti pieni muotoisia moraalisia paniikkeja lyriikoillaan, joihin sisältyy vihaista kiroilua ja itsetuhoista kuvausta siitä, miten kertoja haluaa olla jonkun pojan ”vahinko”. Kysyttiin: minkä viestin tämä antaa tyttärillemme? Tästä kaikesta tarjosi väläyksen myös Johannes Ekholmin viime vuonna ilmestynyt romaani Rakkaus niinku. Siinä kolme kymppinen miespäähenkilö kierii olemassaolon tuskassa ja vertaa itseään valkoisen, keskiikäisen heteromiehen asemaan. Päähenkilön chatkeskustelukumppani ”Sad91rl” taas tiivistää asemansa naisena näin: nainen rakastaa liikaa se on hullu mies rakastaa liikaa se on traaginen sankari naisella on ahdistuskohtaus se on epävakaa miehellä on ahdistuskohtaus se on eksistentialisti-nero Näin se on tähän asti ollutkin. Siksi todellisen elämän sad girlit ovat ottaneet viime vuosina haltuunsa etenkin sosiaalista mediaa. TEXTS FROM YOUR EXISTENTIALIST tiliä ylläpitävä Henry kertoo kotisivuillaan perustaneensa tilin, koska etäännyt tävä positiivisuus tuntui valtaavan koko sosiaalisen median. Vas taavaksi ilmiöksi on noussut yhdysvaltalaisen Melissa Broderin Twittertili So Sad Today. Runoilijakirjailija perusti tilin vuonna 2012 saadakseen kanavan ahdistuksensa ja masennuksensa ilmai semiselle. Broderin twiitit onnistuvat tekemään huonosta olosta ja tyhjyydestä samastuttavaa ja tragikoomisen hauskaa. Parikymppinen Audrey Wollen – joka Instagramkuvissaan itkee sängyllään ja työpaikkansa vessassa – esittelikin vuonna 2014 aiheen tiimoilta kehittelemänsä Sad Girl Theoryn. Sen ydinajatuksena on kehystää uudelleen tyttöjen kärsimys, johon liittyy usein esimerkiksi oman kehon vihaaminen. Teoria surullisista tytöistä eli kaikesta Teksti: Roosa Oksanen 40
EMOJI-UUTISET Arvaatko, mistä uutisesta on kyse? Jaa vastauksesi Twitterissä tunnisteella #emojiuutiset. Jos olet nopea, voit voittaa kirjapalkinnon! Kerromme vastauksen myös tällä palstalla seuraavassa Ylioppilaslehdessä. Teorian mukaan kärsimys tulee nähdä henkilökohtaisen epäon nistumisen ja passiivisen narsismin sijaan poliittisena aktivismina patriarkaattia vastaan. Sosiaalinen media on surullisten tyttöjen teorialle tärkeä, sillä se antaa tytöille mahdollisuuden olla itse vas tuussa tunteidensa julkisesta ilmaisusta. Ilmiö voi vaikuttaa mielenterveysongelmien glorifioimiselta. Eivät nämä naiset kuitenkaan halua olla masentuneita. Broderin viime vuonna ilmestynyt, Twittertilin pohjalta syntynyt esseeko koelma So Sad Today kuvaa hänen elämänmittaista kamppailuaan mielenterveytensä puolesta: on terapeutteja, erilaisia lääkkeitä, parempia kausia. Ja hyvin huonoja kausia. MUUTAMAN NUOREN, pääasiassa valkoisen naisen surul lisuusperformanssi sosiaalisessa mediassa saattaa tuntua merki tyksettömältä ja ärsyttävältäkin. Silti, tai juuri siksi, se kuitenkin liittyy kaikkia koskeviin kysymyksiin: Kenen kokemuksella on väliä? Kenen kokemus taas on automaattisesti triviaali ja yksityi nen, tarkoitettu korkeintaan lukitun päiväkirjan sivujen väliin? Juuri suomeksi ilmestynyt Roxane Gayn esseekokoelma Bad Feminist käsittelee samaa teemaa. Teoksen mukaan on hyväk syttävää ja suositeltavaa tuoda äänensä kuuluviin, vaikka on avoimesti ristiriitaisuuksien täyttämä, hukassa oleva sekasotku – kuten Gay pää pystyssä itsekin mieltää olevansa. Gay kritisoi teoksessa terävästi yhdysvaltalaisen kulttuurin rep resentaatioita ihonväristä ja sukupuolesta, ja toisaalta myös kertoo siitä, kuinka hän itkee epävarmuuden hetkillä työhuoneessaan. Viesti on selvä: oman haavoittuvaisuuden ja ristiriitaisuuden paljastaminen ei heikennä sanottavaasi, vaan vahvistaa sitä. TOISTUVASTI TÖRMÄÄMME AJATTELUUN, jonka mukaan julkinen tunteista puhuminen on triviaalia. Se on tunnemössöä, joka tuhoaa yhteiskunnallisen keskustelun ja ajaa ihmi set omiin subjektiivisiin kokemusmaailman poteroihinsa. Jo 1960luvulta asti esimerkiksi toisen aallon feminismi on kuitenkin vastustanut tätä ajatusta. Yksityinen on poliittista ja tunteista puhuminen tärkeää juuri siksi, että se yhdistää ihmisiä: jos joku muukin kokee asian näin, ehkä taustalla on jotain suu rempaa. Otetaan siis siitä selvää ja tuetaan toisiamme. Itsemurhansa myötä toisen aallon feminismin ikoniksi noussut Sylvia Plath on sad girlin perikuva, katsoo surullisten tyttöjen teorian luonut Audrey Wollen. Plathin pitkälti autobiografinen romaani Lasikellon alla kuvaa nuoren naisen kamppailua mielen terveytensä kanssa 1950luvun Yhdysvalloissa, jonka tarjoamat raamit naiseudelle olivat ahtaat. Yksi asia on sentään toisin kuin 1950luvulla: surulliset tytöt saavat helpommin äänensä kuuluville. He voivat rakentaa yhteisöjä. SURULLISUUS EI USEIN TUNNE SUKUPUOLTA. Saatan kääntyä Bukowskin runojen tai Richard Linklaterin Boyhoodelokuvan puoleen päivinä, jolloin hengittäminen on vaikeaa. Silti tuntuu tärkeältä, että rinnalla on toisenlaisia ääniä: tyttöjä ja naisia, jotka pitävät häpeilemättä tai häpeästä huoli matta ääntä siitä, miltä heistä tuntuu ja mitä he ajattelevat. Ehkä joskus tulevaisuudessa voi käydä niinkin päin, että ahdistunut keskiikäinen mies löytää samastumispinnan ahdistu neen nuoren naisen taiteesta. Surullisissa tytöissä ei ole kyse tykkäysten kalastelusta, päin vastoin. Kyse on tilan ottamisesta silloinkin, kun on vähiten ”tykättävä”. Kuten Melissa Broder kuvaa So Sad Today kirjassaan Twittertilin pelastavaa vaikutusta itselleen: hänen surullisuudellaan on väliä. Hänellä on väliä. Kirjoittaja on viestinnän opiskelija, jonka olemassaolon kipeyttä ja kauneutta käsittelevällä blogilla oli huippu aikoinaan noin 13 lukijaa. Edellisessä numerossa kerroimme, että Ruotsin prinsessan Madeleinen mies Chris O’Neill haukkuu Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia yksityisellä Instagram-tilillään. Kuvassa on Vapaudenpatsas, joka peittää käsillään itkunsa. Kuninkaalliset eivät saa kommentoida politiikkaa, mutta O’Neill on kieltäytynyt kuninkaallisesta tittelistä voidakseen käyttäytyä vapaammin. ku va : M er i Bj ör n 41
KUN RAP-ARTISTI CHEEK KERTOI VIIME lokakuussa Helsingin Sanomien haastattelussa mielenterveysongelmistaan, häntä pidettiin rohkeana. Näin käy usein: kun kuka tahansa julkisuuden henkilö on ”avoimena” ja kertoo kohtaamistaan koettelemuksista tai kamppailuista, hän on rohkea. Näissä tarinoissa on nousujohteisuutta. Niissä on jotain, mistä olla ylpeä: on selviydytty. On selviydytty niin maan perkeleesti. On menty vaikeuksien kautta voittoon, suomalaisen sisulla hammasta purren. Kulttuurimmehan ihannoi selviytyjähahmoja, noita laavan läpi puksuttavia tahtotraktoreita, jotka eivät koskaan kohtaa ylitsepääsemätöntä vaikeutta. Mielenterveytensä kanssa kamppailevan korvaan nämä tarinat särähtävät. Ne kuulostavat epäuskottavilta ja syyllistäviltä. Viimeisetkin uskottavuuden rippeet karisevat siinä vaiheessa, kun mediassa kerrotaan, että joku on ”parantunut” masennuksestaan meditoimalla, ulkoilemalla tai ruokavaliotaan muuttamalla. Ne tuovat mieleen tuttujen ja tuntemattomien kehotukset ”ryhdistäytymisestä”. Mutta mielenterveysongelmista ei selvitä ryhdistäytymällä. T Ä L L A I S E S S A I L M A P I I R I S S Ä mielenterveysongelmista on hankala puhua. ItäSuomen yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan nuoret eivät esimerkiksi uskalla puhua masennuksestaan edes läheisilleen, koska he pelkäävät tulevansa tuomituiksi. Ehkä tabuisuuden ja häpeän vuoksi mediakin värittää mielenterveystarinoihin sankaruutta, vaikka sitä ei tarvittaisi yhtään enempää. Mielenterveysongelmissa ei nimittäin ole mitään poikkeuksellista tai outoa, saati sankarillista. Ne eivät ole selviytymistarinoita. Ne ovat aivan tavallisia asioita ja yleisiä ongelmia. Ne ovat sairauksia siinä missä diabetes, nivelrikko tai kurkkumätä. Eivätkä nämä sairaudet ole mitään harvinaisuuksia. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen luvut kertovat yli neljäsosan opiskelijoista kokevan itsensä onnettomaksi ja masentuneeksi. Ja samalla masennus on Suomessa tukija liikuntaelinsairauksien ohella yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Maailmassa on arviolta yli 120 miljoonaa masennusta sairastavaa ihmistä. V Ä L I L L Ä M E D I A S S A K I N N Ä K Y Y valonpilkahduksia. Asioista keskustellaan rehellisesti, kuten kuuluukin. Silloin ehtii hetken kuvitella, että ehkä vihdoinkin aika on kypsä: ehkä me nyt kykenemme kohtaamaan sairaudet sairauksina ja unohtamaan tabut. Unohtamaan ne mielikuvat saamattomasta, sekavasta ja kummallisesta yksilöstä, joka on pipi päästään, hullu. Mutta ei vieläkään. Tuoreimmissa esimerkeissä Donald Trumpia kutsutaan ”psykoottiseksi” ja hänen psyykensä tilaa analysoidaan oikein ammattilaisten voimin. Kun Kanye Westin terveydentila romahti yllättäen, puhuttiin siitä sekoiluna. Jos West olisi saanut epilepsiakohtauksen tai katkaissut jalkansa, olisi sattumukseen reagoitu toisin. Nyt sairautta ei nähty tai haluttu nähdä. ON MINUAKIN KIITELTY ROHKEUDESTANI. Siitä, miten hienoa on, että uskallan puhua asiasta. Kukaan tuskin kiittelisi samaan tapaan, jos kertoisin olevani diabeetikko. Sillä ei elämä tämän sairauden kanssa ole sen kummallisempaa. Vakava masennukseni on taittunut ajan myötä turruttavan turvalliseksi keskivaikeaksi. Käyn terapiassa, syön minulle määrättyjä lääkkeitä ja elän kohtalaisen normaalia elämää. Normaalia elämää, johon kuuluu hankalia päiviä, viikkoja, joskus kuukausiakin. Enkä minä häpeä puhua tästä, vaikka alkuun pelkäsinkin. Ajattelen, että toisen sokeritasapaino on toisen henkinen tasapaino. Eikä kummastakaan puhuminen vaadi rohkeutta, sillä nämä asiat ovat vain osa meitä – eivät mitään meitä määrittäviä tekijöitä. K O L U M N I TAVA L L I S I A SAIRAUKSIA Te k s t i : A n n i S a a s t a m o i n e n ku va : M er i Bj ör n ”Kukaan tuskin kiittelisi rohkeudesta, jos kertoisin olevani diabeetikko.” Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja media-alan sekatyöläinen, jonka elokuussa julkaistava esikoisteos ”Depressiopäiväkirjat” kertoo masennuksesta kaunistelematta tai kauhistelematta. 42
Helmikuussa Valion verkkosivuilla julkaistussa puheenvuorossa yhtiönne kertoi ”Mökin Miinasta”, jolle lehmä on ollut ”ruokaturva Suomessa vuosisatoja”. Meijerija lihateollisuuden puolustuspuheessa viittasitte vanhaan kunnon suomalaiseen huoltovarmuuteen, jota ei passaa menettää tuontiruoan jalkoihin – varsinkaan, jos syynä on ”identiteetin rakentaminen” ruokavalion avulla. Kasvishössötys buu, kotimainen nauta jee. Puheenvuoron alkuperäinen otsikko oli Suomalainen nautakarja ei ilmastonmuutosta kiihdytä (sic). Kun maaliskuun alussa ihmiset sitten löysivät tekstinne, mopo keuli jo hieman vähemmän ja otsikkoa muokattiin jälkikäteen. On tietysti loogista, että puolustatte suomalaista lihaa. Toteatte tiedotteessa itsekin, että liha tulee useimmiten samasta naudasta kuin maito. Ja maitotölkki tai jogurtti taas tulee kauppoihin yleensä Valiolta. Jos ei ole Mansikkia eikä lihaa, ei ole myöskään Valiota. Kun ekologiset arvot nousevat (ja kun Valio saa valtiolta liki kaksi miljoonaa euroa koulumaitotukea vuodessa), on ymmärrettävää kääntää keskustelu itselle edulliseen suuntaan: geenimuunneltu, tehotuotettu tuontipihvi vastaan raahelainen tai kuopiolainen suomikinkku. Mitäpä sitä pilaamaan puheenvuoroa faktoilla, joiden mukaan esimerkiksi pohjoismaisen naudanlihan tuotanto tuottaa monikymmenkertaisesti päästöjä maahantuotuun soijapapuun nähden. Vaikuttaa siltä, että olette viestinnässänne löytäneet jo edesmenneen Suomen Maitopropagandatoimiston hengen. On aitoa voita, pyöreät posket – ja Mökin Miina. Mitäköhän Miina ajattelisi niin ikään Valion viestintäosastolla syntyneestä toteamuksesta, että ”lihaakin voisi syödä välillä vähemmän”? Näin markkinoitte paistettavaa MiFu-ruokaraettanne. Luulemme, että Miina vanhana no bullshit -muijana huomaisi kyllä viestinnän ristiriitaisuuden. Tuskin hän olisi kiinnostunut mifunoimaan arkisia reseptejä ohjeidenne mukaan. Lähetämme Miinalle paljon rakkautta ja pahimpaan nälkään Arlan trooppisen proteiinimaitojuoman. Palstalla lähetämme ihmisille postia. HYVÄ VALION VIESTINTÄJOHTAJA PIA KONTUNEN, Ystävällisin terveisin, Ylioppilaslehti Y S T. T E RV. Y L I O P P I L A S L E H T I ku va : A rl a 43
K U N TAVA A L E I S S A O N O N N E K S I E H D O L L A H E L S I N G I N Y L I O P I S TON O P I S K E L I J O I TA . L ÖYDÄ T H E I DÄT O S O I T T E E S TA H Y Y. F I / E H D O K K A AT. O N O N N E K S I E H