YLIOPPILASLEHTI nro 3 / 2023 UUDEN AJAN YLEISNERO ”S A I N LU VA N H A AV EI L L A, A JAT E L L A ISOSTI. SE EI O L E H A I H AT T E LUA, T U R H A A TA I VÄ Ä R Ä Ä. MU N PITI PÄ Ä STÄ P U H UM A A N.” s. 16 PERTTU PÖLÖNEN
Hyviä henkilövibeseja ONKO ONKO Suomi parempi paikka elää kuin neljä vuotta sitten, kysyi toimittaja minulta vaalien alla. Päätoimittajuuden myötä minusta on tullut ihminen, jolta kysytään asioita, joihin minulla ei ole minkäänlaista pätevyyttä vastata. Huomiotaloudessa jäsenlehdenkin rahoitus riippuu osin päätoimittajan puhekeikoista, joten jaan valistuneita arvailujani kaikille, jotka keksivät jotain kysyä. Nato-asiantuntijapaneelista kuitenkin kieltäydyin kohteliaasti. On hienoa pystyä tarjoamaan ajassa kiinni olevien organisaatioiden ja instituutioiden keskustelupaneeleihin sekä sukupuolten että etnisyyksien moninaisuutta pelkällä läsnäolollaan. Välillä olen aidosti huolestunut siitä, ettei Suomesta löydy minua kokeneempaa ja fiksumpaa ihmistä kommentoimaan median murrosta, feminismiä tai maahanmuuttopolitiikkaa. MIKSI MIKSI juuri minä, kysyy myös keynote-puhuja Perttu Pölönen sivulla 16. Hän tekee vuodessa noin 150 puhe keikkaa valtiolle, yrityksille ja kolmannelle sektorille. Rahaa vastaan hän puhuu esimerkiksi tulevaisuudesta, teknologioista ja työelämän murroksesta. Pölösellä ei ole näiden alojen tutkintoa tai työkokemusta eikä edes poikkeuksellista yksilötarinaa (usein motivaatiopuhuja on esimerkiksi kilpavaeltanut läpi Etelämantereen ja Saharan, soutanut ensim mäisenä naisena Atlantin yli itä–länsi-suunnassa kahdesti – kerran äitinsä kanssa! – tai edes yrittänyt soutaa Atlantin yli kahdesti ja kapitalisoinut epäonnistumisensa opit luennoksi). Pölönen ei myöskään ole entinen tosi-tv-tähti, tunnetun konsernin toimitusjohtaja, astronautti tai poikkeuksellisen karismaattinen yliopistofilosofi. Hän on Nurmijärveltä ponnistanut startupyrittäjä, joka kävi kerran kesäkurssin Piilaaksossa. Nyt hän on Suomen kysytyimpiä puhujia. Miksi häntä kuunnellaan? JOS JOS henkilöltä puuttuvat auktoriteetti, asiantuntijuus ja kokemusasiantuntijuus, voisiko hänen veto voimansa olla jonkinlainen harmittomuuden illuusio? Pölönen kyllä puhuu disruptiosta ja vallankumouksista, muttei kuitenkaan ihan sellaisista kuin Ranskassa tai Neuvosto liitossa. Globaalien haasteiden taklaajat ja muutoksentekijät puhuvat nykyisin mielellään radikaaliudesta , josta on tullut pöhinälafkojen puhkirunkkaama tyhjä merkitsijä, joka tarkoittaa milloin työpaikan perjantai skumppaa, milloin inhimillisen luovuuden uutta tulemista, ja yleensä tuleminen liittyy tekoälyyn. Nykyisin radikaaleja ovat esimerkiksi Puistokatu 4, Espoon elinkeinofoorumi ja kulttuurialan ainoa koronarikkuri Ooppera talo. Näistä Espoon elinkeinofoorumin herätyskokouksessa kuullaan Pölösen kohtelias ehdotus ihmisten into himojen paremmasta huomioimisesta tulevaisuuden työelämässä. Pölönen kutsuu sitä inhimilliseksi vallankumoukseksi. Konkreettisia keinoja sen saavuttamiseksi ei tarjota. Tärkein goodie bagissa kotiin kulkeutuva asia on oikea vibe , tunne siitä, että muutoksen pyörät on laitettu pyörimään. Ihanaa ottaa vähän aikaa ajattelulle! A D I L E S E V I M L I K U V A A av a E ro n en ylioppilaslehti 3 / 2023 3 Pääkirjoitus
PÄÄTOIMITTAJA PÄÄTOIMITTAJA Adile Sevimli @adilesev ART DIRECTOR ART DIRECTOR Pauliina Nykänen TOIMITUSSIHTEERIT TOIMITUSSIHTEERIT Anni Härkönen @annihark Petri Jääskeläinen @KmyBeat TEKIJÄT TEKIJÄT Johannes Ekholm, Aava Eronen, Venla Helenius, Ennu Leiwo, Eveliina Lempiäinen, Hilla Kurki, Oskari Onninen, Pajtim Statovci, Nikolai Tiitinen, Akseli Valmunen, Arda Yildirim KIITOKSET KIITOKSET Ahto Harmo, Sami Hasunen, Antti Härkönen, Anu Koivunen, Ronja Salmi, Pekka Torvinen KANNEN KUVA KANNEN KUVA Akseli Valmunen PERUSTETTU 1913. PERUSTETTU 1913. 110. vuosikerta. Ylioppilaslehden kustannus Oy on Aikakausmedian sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET SÄHKÖPOSTIOSOITTEET etunimi.sukunimi @ylioppilaslehti.fi SOMESSA SOMESSA @ylioppilaslehti KÄYNTIJA KÄYNTIJA POSTITUSOSOITE POSTITUSOSOITE Leppäsuonkatu 9 B 00100 Helsinki TILAUKSET JA TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET OSOITTEENMUUTOKSET www.ylioppilaslehti.fi/ tilaajapalvelut MEDIATIEDOT MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/mediatiedot KUSTANTAJA KUSTANTAJA Ylioppilaslehden kustannus oy Toimitusjohtaja Leea Tolvas, leea.tolvas@ylva.fi PAINO PAINO Printall AS, Tallinna, Viro ISSN 0355-9246 ISSN 1458-445X (verkkolehti) Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. SEURAAVA NUMERO SEURAAVA NUMERO ilmestyy 8.9. Joka vanhoja muistelee... K U V A A av a E ro n en Ennu Leiwo on turkulainen kirjallisuuden maisteriopiskelija, kirjoittaja ja feministi. Hän rakastaa keijuja, mutta hänen harmikseen niitä näkyy telkkarissa ja kirjallisuudessa vielä vähemmän kuin onnellisia lesboja. Kolumni represen taatiosta löytyy sivulta 44. Venla Helenius on helsinkiläinen kuvataiteilija, valokuvaaja ja taidekasvattaja. Hän on Ylioppilaslehden Rakas ruokapäiväkirja palstan kuvaaja. Tämän lehden sivulle 45 Helenius kuvasi jäätelöanno k sen, joka sai inspiraationsa 90-luvun jäätelöannoskatalogeista ja jota varten hän osti strösseleitä ensimmäistä kertaa aikuisena. TOSIRIKOSKERTOMUKSET TOSIRIKOSKERTOMUKSET ovat muodissa. Yhtä muodikasta on paheksua niitä. Markkinat tursuavat milloin mistäkin näkökulmasta kerrottua true crimea. On henkirikoksista tuomittuja nuoria, tieto kirjoja ja podcasteja kuuluisista murhista sekä poliisien ja rosvojen elämä kertoja. Uhrit jäävät sivurooliin. Tammikuussa Helsingin sanomat kritisoi pääkirjoituksessaan tosirikoskertomuksia. Kritiikin kärjeksi lehti nosti rikollisten ihailun. Esimerkiksi huumerikoksista tuomitusta Niko Ranta-ahosta on tehty mediassa luksuselämää viettänyt tositvtähti, joka luo itse omat sääntönsä, elää reunalla ja ajelee kalliilla mersulla Espanjan aurinkorannoilla. Rikolliset keskiöön nostavia kertomuksia kritisoidaan, sillä ne ovat täynnä eettisiä ongelmia: pääsevätkö rikolliset selittämään tekojaan yleisölle kritiikittä? Tarinat myydään Ranta-ahon kaltaisilla ”pahoilla pojilla”, ja poliisi pelkää true crimen tekevän rikollisen elämäntavan ihannoimisesta hyväksyttyä. Kritiikin keskellä genren monimuotoisuus unohtuu. Hyvin tehty true crime nostaa uutisvirtaan unohdettuja kohtaloita, kertoo aikansa yhteiskunnasta ja voi avata suljettuja tutkintoja. Esimerkiksi rikostoimittaja Rebekka Härkönen nosti viime vuonna podcastissaan esiin mahdollisuuden, että sarjahukuttaja Pekka Seppäsellä voisi olla enemmän uhreja kuin aiemmin tiedettiin. Podcastin julkaisun jälkeen poliisi alkoi selvittää väitteiden paikkansapitävyyttä. Kun markkinat kaapivat laarin pohjia tuottaakseen mitä tahansa sisältöä vaaraa, vauhtia ja rankkoja kohtaloita janoavalle yleisölle, kriitikot liittävät kunnianhimoiset tosirikoskertomukset osaksi samaa massaa. Tämän lehden sivulta 28 alkavassa esseessä pohdin tosirikoskertomusten etiikkaa. Onko toimittajalla tai true crime -harrastajalla oikeutta repiä auki vanhoja haavoja yhä uudelleen tyydyttääkseen oma ja yleisönsä uteliaisuus? P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N 4 Toimitukselta Tekijöinä
FIKTIO s. 48 Lasit TAKAIKKUNA s. 51 Rahaa ja oma huone Muistaako kukaan sitä veristä miestä? Aina ilosta syntyvä uudestaan PÄ ÄKIRJOITUS s. 3 Puhkirunkattuja hokemia TOIMITUKSELTA s. 4 Pahat pojat KULTTUURI s. 38 Kulttuurihenkilö Runoja Kritiikki 3 x kesäkirja Kolumni Rakas ruokapäiväkirja, ALAKULTTUURI s. 46 Viimeinen millenniaali Internet-UG Postia Top-10 S. 16 S. 28 UUTISIA s. 6 Melkein kaikki uusiksi ALKUPALA s. 7 Huumecocktail käteen ja mukava asento aurinkotuolissa TIEDE s. 8 Äärisääennuste Vintage 3 x laiskottelu Sadepisara auta minua S. 10 ylioppilaslehti 3 / 2023 5 Tässä lehdessä A L U K S I P I T K Ä T L O P U K S I
K U V A V ei kk o S o m er p u ro K U V A P au lii n a N yk än en Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom Helsingin yliopiston rehtoriksi HELSINGIN HELSINGIN yliopiston rehtori, yliopistopedagogiikan professori Sari Lindblom, 63, on valittu Helsingin yliopiston rehtoriksi elokuussa alkavalle viisivuotiskaudelle. Yliopiston hallitus valitsi rehtorin kokouksessaan maaliskuussa. Valinta oli yksimielinen. Rehtoriksi haki 19 ihmistä. Hallitus haastatteli heistä yhdeksän. Viimeiselle hakukierrokselle valittiin Lindblomin lisäksi Helsingin yliopiston vararehtori Kai Nordlund ja rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio. Lindblom on koulutukseltaan filosofian tohtori ja psykologi. Hän on toiminut yliopiston rehtorina helmikuusta 2022 lähtien ja hoitanut rehtorin tehtävää aiemman rehtorin Jari Niemelän sairausloman ajan vuosina 2020–2022. Sitä ennen hän toimi opetuksesta vastaavana vararehtorina ja rehtorin sijaisena. Yliopiston hallituksen mukaan Lindblom osoitti koronapandemian aikana kykyä johtaa yliopistoyhteisöä kriisin keskellä. Valintaa puolsi myös Lindblomin kokemus tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä tutkimuspohjaisesti. Lindblom on aiemmin työskennellyt esimerkiksi Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskuksen Hypen johtajana, käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta vastaavana varadekaanina ja kasvatustieteen ja käyttäytymistieteiden laitoksen tutkimusvarajohtajana. A N N I H Ä R K Ö N E N pitkä matematiikka vie kohtuuttomasti aikaa lukion kokonaisuudesta. Julkisessa keskustelussa on esitetty, että näissä tapauksissa se voi viedä energiaa muiden vaativien aineiden, kuten kielten opiskelulta.” Todistusvalinnan pisteytys on hämmentänyt osaa nuorista. Esimerkiksi englannin kieltä opiskelemaan pyrkivä saa enemmän pisteitä pitkästä matematiikasta kuin englannin kielestä. UUSI UUSI luonnos pyrkii korjaamaan todistusvalinnan aikaisempia ongelmia. Laakson mukaan yksi luonnoksen isoimpia uudistuksia on pisteytystaulukoiden vähentäminen reilusta 50:stä yhteentoista. Vuonna 2020 tehty uudistus tuotti kaksi pisteytystyökalua, joiden pohjalta alat tekivät omat pisteytystaulukkonsa. Lopputuloksena samat alat eri yliopistoissa saattoivat painottaa eri aineita ja asettaa valituksi tulemisen ehdoksi vähimmäisarvosanoja tiettyjen aineiden ylioppilas kokeista. Uudistus tehtiin niin kiireellä, ettei kukaan ehtinyt perehtyä kokonaisuuteen. Yliopistot ovat suhtautuneet myönteisesti todistusvalinnan kriteerien yhdenmukaistamiseen saman alan sisällä. ”Kun samaa taulukkoa käytetään useammalla alalla, nuorella on parempi mahdollisuus hakea useammalle eri alalle. Jos on kiinnostunut tietystä aineesta, kirjoittaa siitä varmasti myös paremman arvosanan”, Laakso sanoo. Luonnoksessa äidinkieli antaisi monelle alalle eniten pisteitä ja lyhyen ja pitkän matematiikan piste-eroja kavennettaisiin. Laakson mukaan kaikilla matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla pitkä matematiikka antaa kuitenkin edelleen selvästi paremmat pisteet kuin lyhyt matematiikka. Laakson mukaan iso muutos luonnosehdotuksessa on, että se huomioi aiempaa paremmin alakohtaisen osaamisen. Aloilla, kuten psykologia tai historia, joiden yliopisto-opetus perustuu johonkin lukion oppiaineeseen, painotetaan näiden aineiden ylioppilasarvosanoja. Lisäksi luonnoksessa kielet on pisteytetty samalle tasolle kuin reaali aineet. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N Monimutkainen yliopistojen todistusvalinta uudistuu YLIOPISTOJEN YLIOPISTOJEN todistusvalinta uudistuu vuonna 2026. Uudistuksen tavoitteena on varmistaa, etteivät lukiossa tehdyt ainevalinnat rajoita liikaa eri aloille hakemista. ”Edellisellä kerralla uudistus tehtiin kiireellä, mikä varmaan selittää todistus valinnan kokonaisuuteen tulleita selviä valuvikoja”, sanoo Suomen yliopistojen rehtorineuvoston Unifin koulutusvararehtori kokouksen puheen johtaja ja Jyväskylän yliopiston koulutuksesta vastaava vara rehtori MarjaLeena Laakso. VUODESTA VUODESTA 2020 lähtien yli puolet yliopistojen uusista opiskelijoista on valittu todistusvalinnalla valintakokeiden sijaan. Esimerkiksi Lukiolaisten liitto on moittinut todistus valinnan pisteytystä monimutkaisuudesta ja johdonmukaisuuden puutteesta. Mediassa pisteytysmallia on kritisoitu oppiaineita eriarvoistavana. Tällä hetkellä etenkin pitkän matematiikan merkitys korostuu hakukohteesta riippumatta. ”Ainoa selkeä peruste painotuksiin oli lukion tuntijako eli se, miten paljon kutakin ainetta lukiossa opiskellaan. Nyt on todettu, ettei se ollut kestävä ratkaisu lukiolaisten valintaratkaisujen kokonaisuus huomioiden.” Laakson mukaan todistusvalinnan käyttöönotto lisäsi jonkin verran pitkän matematiikan opiskelua ja kirjoittamista. Se on sinänsä toivottavaa, sillä asiantuntijat ovat huolissaan suomalaisten matemaattisluonnontieteellisestä osaamisesta. Osalle pitkän matematiikan valinneista lukiolaisista aine on kuitenkin osoittautunut liian kuormittavaksi. ”Ilman riittävää motivaatiota ja osaamista ylioppilaslehti 3 / 2023 6 U U T I S I A Nopeat
L A K I M I E S L A K I M I E S M E R E S S Ä M E R E S S Ä H A R R Y H A R R Y T A P A S I T A P A S I H A M P U R I L A I S H A M P U R I L A I S R A V I N T O L O I D E N R A V I N T O L O I D E N P Ä Ä L L I K K Ö P Ä Ä L L I K K Ö P E I T T E L Y Y N & P E I T T E L Y Y N & P U U T A R H A A N P U U T A R H A A N B O R G I R B O R G I R -1. K E I J O K E I J O S A A P U I S A A P U I S U O M E N S U O M E N C H I C A G O C H I C A G O R A S S A A R A S S A A M E R S U A M E R S U A K V K V H I T T I H I T T I P O D I P O D I P O S T I A P E R S E E S T Ä P O S T I A P E R S E E S T Ä S O F I A S O F I A S U O M A L A I S T E N S U O M A L A I S T E N S I I R T O K U N T A S I I R T O K U N T A E S P A N J A S S A E S P A N J A S S A R.I.P P Ä Ä R.I.P P Ä Ä MINISTERI MINISTERI R Ä I S Ä N E N R Ä I S Ä N E N S U O S I T T U S U O S I T T U L U M I K E N K Ä I L Y L U M I K E N K Ä I L Y K O H D E E S P O O S S A K O H D E E S P O O S S A T U L E V A I S U U D E N T U L E V A I S U U D E N T O S I R I K O S H I T T I T O S I R I K O S H I T T I E I R A S T A E I R A S T A A P I N A O R K E S T E R I A P I N A O R K E S T E R I S E N S U O J A S S A S E N S U O J A S S A H A R J O I T T E L I H A R J O I T T E L I R Y Ö S T Ö R Y Ö S T Ö E I V A N H E N E E I V A N H E N E K E H O T U S K E H O T U S K E H O T U S K E H O T U S V A R A S V A R A S C E S Ä R U O C A A C E S Ä R U O C A A R A T K A I S U R A T K A I S U ¹ . ¹ . 2 . 2 . ¹0 . ¹0 . ¹¹ . ¹¹ . ¹2 . ¹2 . ¹3 . ¹3 . ¹4 . ¹4 . ¹5 . ¹5 . ¹6 . ¹6 . ¹7 . ¹7 . 6 . ¹ 8. ¹8 . 3. 3 . 4 . 4 . 5 . 5 . 6 . 6 . 7 . 7 . 8 . 8 . 9 . 9 . K U VAT Pauliina Nykänen T E K S T I Toimitus Palstalla kasvatetaan nälkää. Juttu tosirikoskertomusten etiikasta alkaa sivulta 28. Kesäinen true crime -ristikko Vastaa ja voita Lähetä ristikon ratkaisu kesän aikana osoitteeseen toimitus@ylioppila slehti.fi ja osallistut arvontaan. Voittaja julistetaan syksyllä. ylioppilaslehti 3 / 2023 7 Alkupala
3x laiskottelu Hyötyä hyödyttömyydestä NYKYÄÄN NYKYÄÄN laiskottelustakin pitäisi ottaa kaikki irti. Mediassa ja kirjamarkkinoilla meritoituneet self help -gurut antavat ymmärtää tekemättä jättämisen olevan jopa menestyksen salaisuus – joutilaisuus lisää luovuutta! Kuulostaa stressaavalta. Laiskottelun suurin hyöty kuuluu sinulle, ei yhteiskunnalle. Unohda self help -pöhinä, uppoudu omaan mukavuudenhaluisuuteesi ja nauti tehottomuudestasi. Tärkeintä on vain olla ja lusmuilla. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N Nyt riittää. Rauhoitu. llergiat ovat Suomessa jo nyt kansanterveydellinen ongelma, jota ilmastonmuutos voi entisestään pahentaa. Kansainvälisten tutkimusten perusteella maapallon lämpeneminen vaikuttaa kasvien kasvuun ja hyvinvointiin. Ilmastonmuutoksen seurauksena siitepölykau den kesto pitenee ja ilmassa leviävän siitepölyn määrä kasvaa. Samalla pitenee keväästä loppusyksyyn kestävä allergiaaika. Allergialiiton mukaan ilmaston lämpeneminen on vuosien mittaan aikaistanut siitepölykautta jo kahdella viikolla. YMPÄRISTÖALTISTEIDEN YMPÄRISTÖALTISTEIDEN toksikologian professori Marjut Roponen Itä-Suomen yliopistosta tutkii sitä, miten Suomen muuttuva ilmasto vaikuttaa heinien siite pölyyn. Roposen tutkimus on osa allergioiden ja ilmastonmuutoksen yhteyttä selvittävää Itä-Suomen yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Turun yliopiston tutkimushanketta. Roposen mukaan tutkittua tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista allergioihin Suomessa ei vielä juuri ole, mutta voidaan olettaa, että siitepölykausi pitenee ja pahenee samalla tavalla kuin maailmalla. Erojakin on. ”Keski-Euroopassa kuumat ja kuivat kesät heikentävät heinäkasvien pärjäämistä, mikä voi vähentää heinäallergioiden oireilua. Suomessa sateisemmat kesät tukevat heinien kukintaa, jolloin kasvukausi pitenee ja pölytyksen määrä lisääntyy”, Roponen sanoo. ROPOSEN ROPOSEN johtamassa Itä-Suomen yliopiston osahankkeessa selvitetään parhaillaan, miten heinäkasvien muuttuvat kasvuolosuhteet vaikuttavat niiden kykyyn aiheuttaa allergiaa. Tätä tutkitaan ohjelmoitavissa ” ilmastonmuutoskammioissa”. Tutkijat ovat valinneet kammioihin kasvupaikaksi Turun ja asettaneet niihin eri lämpötilaja hiilidioksidi asetukset tällä hetkellä ja vuonna 2100. Kun timotei ja nurmipuntarpää kukkivat Allergikot kärsivät pahenevasta ilmastonmuutoksesta A Palstalla ekokriisi näkyy. ylioppilaslehti 3 / 2023 8 T I E D E Äärisääennuste
NUORISO NUORISO on kautta aikain värittänyt katukuvaa maleksimalla toimettomana ja työllistänyt vartijoita lorvimalla paikoissa kuten kauppakeskuksissa, joissa pitäisi esittää ostovoimaista ja kiireistä yhteiskunnan jäsentä. Laissez-être . On turha odottaa tehokkuutta uudelta pullamössösukupolvelta, jonka aktivismikin on lojumista asfaltilla. Aivot kehittyvät 27vuotiaaksi asti, ja nuori mieli tarvitsee unta ja lepoa. Kun ensi kerran varaat Aleksandriasta yhteiskäyttöhuoneen, vaihda Noccosi melatoniiniin. Voit hyvällä omallatunnolla ottaa nocoset. A D I L E S E V I M L I Elinikäiset oppijat Timo, Tuula ja minä AINA AINA kun kirjoitan uutta lisäaikahakemusta opinnoilleni, ajattelen demareita. Esimerkiksi kansanedustaja Timo Harakkaa. Hänellä kesti 19 vuotta valmistua maisteriksi Teatterikorkeakoulusta, jossa hän aloitti dramaturgian opintonsa jo Jouko Turkan aikana 80-luvulla. Harakan opinpolkua hidasti se, että hänet erotettiin Teatterikorkeasta, kun hän oli opiskelijatovereidensa kanssa hajottanut koulun kalustoa 24 000 markan arvosta. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskellut Harakan puoluetoveri Tuula Haatainen ehti hyödyntää ikuista opiskeluoikeutta 12 vuoden ajan ennen kuin se poistettiin vuonna 2005 Haataisen omasta esityksestä hänen ollessaan opetusministeri. Venyneistä opinnoista huolimatta Harakka ja Haatainen näyttävät pärjänneen elämässä ihan hyvin – toivottavasti minäkin. A N N I H Ä R K Ö N E N Tärkeysteatterin loppu Tutkateknologia saapui kotikeittiöön VUONNA VUONNA 1945 tutkija Percy Spencerillä oli edessään tavallinen työpäivä. Hän kehitti tutkia maailman suurimpiin kuuluvan avaruusja puolustusteknologiayhtiön Raytheonin palveluksessa. Spencer huomasi, että tutkissa käytettyjen elektronisten putkien eli magnetronien lähettämä säteily oli sulattanut suklaapatukan hänen taskussaan. Vastaavaa oli tapahtunut tutkijoille aiemminkin, mutta vasta Spencer kollegoineen keksi selvittää, voiko säteilyä käyttää muunkin ruoan kypsentämiseen. Aluksi he lämmittivät maissinjyviä. Lopputuloksena oli maailman ensimmäinen popcorn-annos. Seuraavana vuorossa oli kananmuna. Tutkijat asettivat munan veden keittämiseen tarkoitettuun kattilaan ja suuntasivat säteilyä astiaan suoraan sen yläkammiossa, ne tuottavat siitepölyä, jonka tutkijat keräävät talteen. Siitä he selvittävät, onko siitepöly muuttunut tulevaisuuden kasvuolosuhteissa allergisoivammaksi kuin nyt. Roposen mukaan tulosten avulla voidaan myös arvioida, miten allergisten määrä tulee muuttumaan. Suomeen voi levitä jatkossa myös uusia allergisoivia kasveja. Esimerkiksi Yhdysvalloista Eurooppaan levinneen tuoksukin siitepöly aiheut taa rajumpia oireita kuin Suomen nykyiset heinäkasvit. Tuoksukin siemenet leviävät Suomeen esimerkiksi linnunsiementen mukana. ”Tuoksukki pystyy jo kasvamaan Suomen olosuhteissa ja tuottamaan siitepölyä, mutta kesämme loppuu kesken, eli kasvi ei ehdi tuottamaan kypsiä siemeniä”, Roponen sanoo. Myös tuuli kuljettaa kasvin siitepölyä Euroopasta Suomeen. Etelä-Suomessa osa allergikoista voi saada tuoksukista oireita syksyisin. VAIKKA VAIKKA ilmastonmuutos on jatkuvasti etenevä uhka, Roponen ei ole toivoton sen edessä. Kahden yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen tutkimushanke selvittää ratkaisuja, jotka helpottavat allergisten arkea. Tutkimustulokset eivät ole vielä valmiita, mutta tällä hetkellä he esimerkiksi selvittävät, millaisilla laitteilla siitepölyennusteita voisi tehostaa ja hankalien allergiakasvien leviämistä estää. Roposen mukaan allergiat jäävät tutkimuksessa helposti muiden sairauksien jalkoihin, vaikka ne heikentävät yli miljoonan suomalaisen elämänlaatua. Keväisin allergiset kärsivät jopa pari kuukautta voimakkaiden oireiden vuoksi. Siihen tutkijat voivat vaikuttaa. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N puolelta. Muna räjähti yhden tutkijan naamalle. Koska hallitsematon ruoalla sotkeminen ei ollut tavoiteltavaa, Spencer rakensi metallilaatikon, johon mikroaaltosäteilyä lähettävä magnetroni liitettiin. Maailman ensimmäinen mikroaalto uuni oli syntynyt. Raytheon patentoi keksinnön vuonna 1945 ja siirsi mikron kaupalliseen tuotantoon. Aluksi tuote oli iso, se painoi yli 340 kiloa ja maksoi nykyrahassa yli 50 000 dollaria. Myöhemmin yhtiö teki laitteista koteihin sopivampia versioita. Hitti oli syntynyt. Tänä päivänä Spencerin keksinnön jälkeläiset tuottavat iloa myös kiireiselle, eineksiä lämmittävälle Ylioppilas lehden toimitukselle. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N ylioppilaslehti 3 / 2023 9 T I E D E Vintage Palstalla esitellään tieteen riemuvoittoja.
Pä ä pilvis s ä Toimitussihteeri Anni Härkönen opetteli ennustamaan säätä pilvistä. Jos näet tämän pilven, voit odottaa voimakasta sade-, lumitai raekuuroa, johon saattaa liittyä ukkosta. A L A S I M E L L I N E N S Ä I K E I N E N K U U R O J A U K K O S P I LV I , cu m ulo n i mb us c a p i l l at u s i n c u s ylioppilaslehti 3 / 2023 10
Tenhunen tietää tämän hyvin. Hän kiinnostui pilvistä jo yläkoulussa. Biologian ja maantiedon opettaja kertoi kuriositeetin: jos taivaalla näkyy jalaspilviä – kapeita, koukkumaisia pilvensuikaleita, joiden ulkomuoto muistuttaa kelkan jalasta – voi olla lähes varma, että seuraavan vuorokauden aikana sataa. Tenhunen innostui. Hän opetteli pilvisuvut (kymmenen kappaletta) ja sen, miten pilvistä ennustetaan sadetta. Lukioaikoina hän ryhtyi omien sanojensa mukaan ”pätemään” tiedoillaan kavereilleen: hän heitteli ilmaan hölmöjä pilviennustuksia, jotka eivät usein pitäneet paikkaansa. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan meteorologiaa Helsingin yliopistoon ja sieltä töihin Ilmatieteen laitokselle. SIELLÄ SIELLÄ mekin tapaamme. Helsingin Kumpulassa sijaitsevan Ilmatieteen laitoksen ikkunoista näkee Tenhusen vanhalle yliopistokampukselle. Tenhusen on ollut tarkoitus lähteä kanssani pilviretkelle katsomaan, miten pilvistä voi ennustaa säätä ja miten niitä voi erottaa toisistaan. Haastattelupäiväkin on valikoitu sääennustetta silmällä pitäen: päivän pitäisi olla sateeton, mutta kuitenkin sellainen, että pilviä pääsee muodostumaan. Kun tapaan Tenhusen Ilmatieteen laitoksen alaovilla, taivas on täysin pilvetön. Sellainen se oli myös eilen. Aurinkoa on ennus tettu huomisellekin. On huhtikuun alkupuoli, se aika vuodesta, kun aurinko einäkuisena hellepäivänä vuonna 2019 meteorologi Sini Tenhunen hikoili Helsingissä Malmin lentokentällä. Elohopea kohosi jopa 29 asteeseen. Tenhunen pani merkille, että muutoin aurin koisella taivaalla seilasi yksi onneton kumpupilvi. Tenhunen oli paikalla erikoisella työkeikalla. Käytöstä poistetusta lentokentästä oli rakennettu valtava keikkapaikka, jolla esiintyisi pian poptähti Ed Sheeran. Järjestäjä oli pyytänyt paikan päälle meteorologin tarkkailemaan avonaisen keikkapaikan sääolosuhteita. Maailmalta muistetaan useita tapauksia, joissa kovat tuulet tai äkisti iskenyt myrsky ovat saaneet aikaan rumaa jälkeä ulko ilmakonserteissa – ne kun usein järjestetään avarilla paikoilla, jotka ovat säiden armoilla. Nyt ilmassa ei näkynyt merkkejä hiekkamyrskyistä tai vaarallisista t uulenpuuskista. Silti jokin yksinäisessä harmittomassa kum pu pilvessä herätti Tenhusen huomion. ”Tuosta saattaa kohta sataa”, hän totesi keikkajärjestäjille ja harppoi sitten ruokatauolle. Järjestäjiä harmittoman näköinen pilvi lähinnä hymyilytti. Juuri kun Tenhunen pääsi sisälle lentokentän terminaaliin, alkoi sataa. YKSITTÄINEN YKSITTÄINEN kumpupilvi taivaalla ei automaattisesti tarkoita sitä, että pian pisaroi. Sään ennustaminen pilvistä on tätä monimutkaisempaa. T E K S T I Anni Härkönen K U VAT Pauliina Nykänen H ylioppilaslehti 3 / 2023 11
sadetta”, Tenhunen selittää. Jopa yksittäinen kauniin ilman kumpupilvi, cumulus humilis , voi alkaa kasvaa yläosastaan korkeutta ja leveyttä nopeastikin. Kun pilvi vielä muodostuu yläosastaan untuvaisemmaksi ja tarkkarajaiset, kukkakaalimaiset kukinnot häipyvät näkyvistä, se kertoo siitä, että pilvestä alkaa sataa. Yläkoulun opettajaltaan oppimaansa jalaspilvien tulkitsemistakin Tenhunen tarkentaa. Jos jalaspilven – siis sen koukkumaisen pilvensuikaleen – perässä taivaalle alkaa muodostua yläpilveä, joka tekee auringon ympärille haloilmiön, ja sen perässä keskipilveä, jonka läpi aurinko näkyy ikään kuin maitolasin läpi ja sitä voi katsoa häikäistymättä, voi olettaa, että 6–12 tunnin kuluttua alkaa sataa. ”Tällaiset merkit ennakoivat sitä, että yläilmakehässä on kosteutta, joka tiivistyy. Se on usein merkki lämpimän rintaman saapumisesta.” Lämmin rintama syntyy, kun lämmin ilma kohoaa kylmän ilman yläpuolelle. paljastaa lumen alta ruman, karkean kellertävän maanpinnan ja saa lehdettömät puunrungot heittämään jyrkkiä varjoja liepeisiinsä. Valo on läpitunkevaa, eikä aurinkoa pääse pakoon, vaikka yrittäisi. Edes pilvet eivät ole estämässä. ”Kevät on tilastollisesti vuoden aurinkoisinta aikaa”, Tenhunen selittää. Sille on syynsä. Pilvet syntyvät, kun ilmassa oleva kosteus tiivistyy. Pilven syntymiseen vaaditaan, että ilma jäähtyy kastepisteeseen. Kastepiste on se ilman lämpötila, jossa ilman sisältämä vesihöyry alkaa tiivistyä. Pilvettömällä ilmalla kastepistelämpötila on aina vallitsevaa lämpötilaa alhaisempi. Pilvisellä säällä kastepiste ja ilman lämpötila taas lähestyvät toisiaan. Keväällä auringon lämpösäteily estää ilmaa jäähtymästä kastepisteeseen asti, eikä pilviä pääse syntymään. Haastatteluhetkellä kastepistelämpötilat ovat pakkasen puolella ja lämpötilat plussan puolella. ”Eli meillä ei ole mitään mahdollisuutta edes korkeammalla ja kylmemmässä ilmassa saavuttaa sitä kastepistettä, jossa muodostuisi pilvi”, Tenhunen selittää. Syksyllä on päinvastoin. Ilman lämpötila saavuttaa kastepisteen jatkuvasti, ja kosteus pääsee tiivistymään pisaroiksi noin puolen kilometrin korkeudessa maan pinnasta. Seurauksena on paksuja pilvilauttoja ja sumuverhoja. HAASTATTELUPÄIVÄNÄ HAASTATTELUPÄIVÄNÄ pilvien tunnistaminen pilvettömältä taivaalta vaatii mielikuvitusta. Aloitetaan kumpupilvistä – niistä harmittomista kukkakaalimaisista möykyistä, jollaisina pilvi on totuttu näkemään sarjakuvissa, lasten kirjoissa ja päiväkodista kotiin kiikutettavissa piirustuksissa. Niistäkin voi muodostua sadepilviä – tai sitten ei. ”Aina kun yrittää ennustaa pilvistä säätä, olisi tärkeää nähdä pilven kehitys. Ei se toimi yleensä niin, että katsoo taivaalle sekunnin ja päättelee, että okei, nyt on tulossa Jos tämä pilvi kasvaa päivän aikana vain hillitysti, se tietää todennäköisesti poutaa. Voimakkaasti pullistuva ja korkeutta kasvava pilvi voi synnyttää sadekuuroja tai ukkosta nopeasti. K E S K I K O K O I N E N K UM PU PI L V I, c um ul u s m e dioc ri s ylioppilaslehti 3 / 2023 12
Lämpimässä ilmassa oleva kosteus alkaa tiivistyä pilviksi. Lämpimässä rintamassa pilvet ovat paksuja ja sade tasaista. POPULAARIKULTTUURISSA POPULAARIKULTTUURISSA ja arki kielessä pilvet ovat suosittu aihe. Rauli Badding Somerjoki lauloi kauas karkaavista pilvistä (mikä on totta, pilvet voivat liikkua etenkin yläilmakehässä yli sata metriä sekunnissa). Kannabista poltellut ihminen on pilvessä. Yläkoulun kotitalousopettajani tapasi muistuttaa minua siitä, että istuin tunneilla pää pilvissä enkä kuunnellut opetusta. (Minusta tulikin aika kehno ruuanlaittaja.) Hiroshi Saitôn ohjaamasta Muumilaakson tarinoita -ysärianimaatiosta opin, että pilviä saa syntymään, kun löytää vuorilta omituisen silinterihatun, vie sen kotiinsa ja alkaa käyttää sitä roskakorina ja heittää hattuun kananmunankuoria. Sattumalta munankuorista syntyvät pilvet ovat vieläpä vaaleanpunaisia, ja yksi pilvi kantaa ainakin yhden muumipeikon. Pilvien höttöinen maine on perätön. Tenhunen toteaa, että pilvet ovat elämän kannalta kriittisen tärkeitä. Sitä paitsi pään pilveen laittaminen tai pilvellä ratsastaminen olisi tavattoman epämukavaa, sillä pilvessä vesi härmistyy vesihöyrystä jääkiteiksi – konkreettisesti pilvessä oleilu olisi siis ihmiselle tai muumipeikolle aika vilpoista. ”Maapallon veden kiertokulku on käytännössä sidottu pilviin”, Tenhunen sanoo. ”Veden määrä pysyy kaikkiaan aika lailla vakiona. Kun vesi haihtuu, se tiivistyy pilviin ja sataa alas. Jos pilviä ei voisi enää mitenkään muodostua, kaikki vesi haihtuisi pois.” Pilvillä on myös maapalloa jäähdyttävä vaikutus. Jos pilvet poistettaisiin, maapallo lämpenisi nopeasti – siis paljon nopeammin kuin tähän asti. Toisaalta ilmastonmuutos vähentää pilvien määrää taivaalla. Kun maapallo lämpenee, pilvien määrä vähenee. Se taas lämmittää ilmakehää entisestään, kun pilviä ei ole heijastamassa osaa auringon säteilystä takaisin avaruuteen. ”Se on noidankehä”, Tenhunen sanoo. Äkkiseltään voisi ajatella, että Suomen näkö kulmasta pilvien väheneminen ilmaston muutoksen seurauksena olisi Munankuorista syntyvät pilvet ovat vaaleanpunaisia, ja yksi pilvi kantaa ainakin yhden muumipeikon. hyväkin asia. Esimerkiksi Helsingissä auringonpaistetunteja on joulukuussa keskimäärin 23 – siis noin 45 minuuttia päivässä. Viime vuosikymmenten synkin kuukausi oli joulukuu 2012, jolloin aurinko paistoi yhteensä neljä tuntia koko kuukauden aikana. Tenhusella on auringonpaisteesta haaveileville helsinkiläisille huonoja uutisia. Ilmastonmuutos saa pilvet vähenemään lähinnä lähellä päiväntasaajaa. Vastaavasti pohjoisilla leveysasteilla pilvien määrä kasvaa, kun Euroopan myrskyrata – alue, jolla matalapaineet tyypillisesti liikkuvat Skandinavian yllä – vetäytyy pohjoisemmaksi. ”Olemme siinä rajalla, että sijaitsemmeko siinä, missä pilvet vähenevät vai siinä, missä ne lisääntyvät.” IHMINEN IHMINEN on yrittänyt vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen myös muokkaamalla pilviä. Esimerkiksi Australiassa on kokeiltu valkaista pilviä meren yllä siten, että ne heijastaisivat enemmän auringonvaloa takaisin avaruuteen. Tavoitteena on suojata koralliriuttoja, jotka ovat herkkiä meriveden lämpenemiselle. Ilmaan suihkutetaan merivettä, josta syntyy veden haihtuessa suolahiukkasia, joiden ympärille vesihöyry tiivistyy. Merialueen korallit saavat ikään kuin aurinkovarjon. Tällainen pilvien valkaiseminen ehkäisee auringon lämmön imeytymistä maapallon pinnalle. Tekniikka toimii, ainakin paikallisesti, mutta se ei pelasta maapalloa ilmastokriisiltä. ”Jos menetelmää haluaisi käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan, sitä pitäisi jatkaa toden näköisesti vuosisatoja”, Tenhunen sanoo. ”Silloinkin se käytännössä vain peittää ongelman, joka meillä on. Se voisi myös syödä intoa esimerkiksi päästövähennyksiltä, jotka ovat ehdottomasti kriittisintä ja tärkeintä, mitä voimme tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.” IHMISEN IHMISEN flirttailu pilvien kanssa ei lopu tähän. Vuonna 2017 Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorin Hannele Korhosen johtama tutkimusryhmä lähti Arabiemiraatteihin Pilvi voi ennakoida vesitai lumisadetta seuraavien 24 tunnin kuluessa. Jos jalaspilvet alkavat tihentyä, on varauduttava pitkään kestävään pilvisyyteen ja sateeseen. K O K K A R EI N E N H A H T U V A P I L V I, alt o c um u l us f lo ccu s J A L A SM A IN E N U N T U VA P I LV I , c irr us u n c inu s ylioppilaslehti 3 / 2023 13
tutkimaan edellytyksiä luoda sadetta keskellä aavikkoa sijaitsevan valtion ylle. Joidenkin arvioiden mukaan maassa käytetään noin 20 kertaa enemmän makeaa vettä kuin sen alueella luontaisesti uusiutuu. Siksi seudulla on pohdittu, voisiko valtion yllä jo leijuvia pilviä saada satamaan tehokkaammin. Teoriassa se on mahdollista. Pilvet muodostuvat, kun pienten tiivistymistai jäätymis ytimien ympärille tiivistyy vesihöyryä. Tiivistymisytiminä toimivat erilaiset ilmassa olevat hiukkaset, esimerkiksi teollisuuden tuottamat saasteet, kuten sulfaatti. Tiivistys ytimiä voidaan myös kylvää taivaalle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on pystytty paikallisesti osoittamaan, että kun pilviä on kylvetty taivaalle tietynlaisissa olosuhteissa, sademäärä alueella on tilastollisesti lisääntynyt. Korhosen mukaan tieteellinen näyttö siitä, milloin menetelmä toimii ja milloin ei, on kuitenkin ristiriitaista. Hänen tutkimusryhmänsä tulosten perusteella on aika epätodennäköistä, että pilvien kylvämisellä tilastollista sademäärää Arabiemiraateissa saataisiin lisättyä. ”Mittauksemme osoittivat, että Arabiemiraateissa pilvet ovat usein niin korkealla ja niiden alla on niin paljon kuivia kerroksia, että pilvessä muodostuva sade yleensä tiivistyy vesipisaroiksi, mistä vapautuu lämpöä, mikä taas voimistaa nousuvirtausta edelleen ja pilvi kasvaa korkeutta, kunnes pilven huipun ollessa viiden–kuuden kilometrin korkeudessa, sen keskellä alkaa kasvaa lumija jäärakeita, joista syntyy sateita. Niitä tarvitaan, jotta pilven yläosassa voi alkaa kehittyä ukkosille ominainen sähkövaraus. Mutta. ”Talvella nousuvirtauksia ei pääse muodostumaan koska ilman lämpötila on niin matala”, Tenhunen kertoo. Toisinaan Suomessakin kuitenkin uutisoidaan salamaniskuista talvella. Tyypillisesti niitä nähdään rannikolla, jos meri ei ole jäätynyt. ”Jos meri on tarpeeksi lämmin, ja ilma sen yllä tarpeeksi kylmää, nousuvirtaus pääsee muodostumaan”, Tenhunen sanoo. Siinä missä ukkospilven yläreuna voi olla jopa kymmenen kilometrin korkeudessa, talvi aikaan pilvet ovat korkeudeltaan tyypillisesti enintään muutaman kilometrin. Ukkosia ennakoivat myös esimerkiksi vallinharjapilvet, joiden muoto muistuttaa linnoituksen reunaa. Pilven yläreunan sakarat ovat merkki nousevista virtauksista muutaman kilometrin korkeudessa. Jos vallinharjapilviä näkee aamulla, voi olla melko varma, että iltapäivällä tai illalla ukkostaa: nousevista haihtuu ennen kuin se ehtii maan pinnalle.” Tästä huolimatta Arabiemiraateissa uskotaan menetelmään edelleen: paikallinen meteorologian laitos tekee vuodessa 150–200 lentoa, joissa se kylvää pilven tiivistymisytimiä taivaalle. Arabiemiraatit eivät ole ainoa kuivuudesta kärsivä maa, joka yrittää muokata säätään. Maailmalla vastaavanlaista säänmuokkausta yritetään noin 50 eri maassa, esimerkiksi Kroatiassa ja Venäjällä. Korhosen mukaan Suomessa tarvetta säänmuokkaukselle ei ole. ”Meillä on hyvät vesivarat ja hyvinkin paljon pohjavettä. Monien mielestä vettä sataa pikemminkin liikaa kuin liian vähän.” SUOMEN SUOMEN neljässä vuodenajassa pilvetkin elävät vuodenaikojen mukaan. En liene ainoa, joka ei ole koskaan nähnyt ukkosta talviaikaan. Ukkospilven syntymiseen tarvitaan nousu virtaus, joka kasvattaa pilven korkeutta nopeasti. Ilman pystysuuntaisia virtauksia syntyy, kun ilmakehän lämpötila on riittävän epävakaa: alhaalla maan pinnan lähellä on lämmintä, ylhäällä taas kylmää. Ilmakehä pyrkii nopeasti tasapainottamaan tilaansa, ja lämpö ja kosteus alkavat liikkua vauhdilla ylöspäin. Kun päästään riittävän korkealle, kosteus VA L L I N H A R J A M A I N E N H A H T U VA P I L V I , a l toc u mul u s ca stel la n us Jos taivaalle muodostuu aamulla vallinharjapilviä, enteilee se sadekuuroja ja ukkosia myöhemmin päivällä. Muodostuu tyypillisesti, kun lämpimät ilmakerrokset liukuvat kylmän ilmamassan päälle. Harsopilvi voi tarkoittaa sään muuttumista huonommaksi. K U I T U I N E N H A R S O P I L V I, cir ros t r at us fib r atus ylioppilaslehti 3 / 2023 14
virtauksista syntyy ylemmissä ilmakehän kerroksissa yleensä kuuroja ukkos pilviä. HAASTATTELUN HAASTATTELUN päätteeksi Tenhunen lupaa vielä näyttää minulle Ilmatieteen laitoksen katolle asetettuja mittalaitteita, joilla Ilmatieteen laitos seuraa säätä. Olen jo ihaillut viereisen Helsingin yliopiston Dynamicumrakennuksen katolla olevaa ison golfpallon näköistä säätutkaa. Astuttuani 5. kerroksen kattoterassille katseeni kiinnittyy tutkapallon sijaan horisonttiin. Pilviä! Vihdoin! ”Harsopilviä, cirrostratus”, Tenhunen tietää. ”Ne näyttäisivät olevan Viron yllä.” Ilmansuunnista sekaisin yritän paikantaa horisontista edes yhtä tuttua maa merkkiä. Lopulta löydän Kalasataman tornitalot. Ihmettelen ääneen, miten Tenhunen osasikin paitsi nimetä, myös paikantaa pilvet salamannopeasti vain taivaalle katsomalla. ”Tulin tänne suoraan päivystysvuorosta. Näin siellä, että Viroa oli lähestymässä matala paine.” Niin. Vaikka pilvistä voi ennustaa yllättävän paljon, on nykyteknologiasta huomattavan paljon hyötyä. L Ä H T E E T Häckel, Hans. Pieni suuri pilvikirja. Sääilmiöiden lukemisen taito . Suom. Maikki Soro. Minerva, 2019. Vartiainen, Juha. Suuri pilvikirja . Readme, 2013. Merialueen korallit saavat ikään kuin aurinkovarjon. Vyörypilvi syntyy, kun kylmä ilma työntyy lämmintä ilmamassaa vasten. Seurauksena on tavallisesti ukonilma, johon liittyy voimakkaita sade-, lumitai raekuuroja. V Y Ö R Y P IL VI , cu m u l on im b us ar c us ylioppilaslehti 3 / 2023 15
Nobody Nurmijärveltä Perttu Pölönen puhuu ammatikseen. Mutta mistä? T E K S T I Adile Sevimli K U VAT Akseli Valmunen ylioppilaslehti 3 / 2023 16
ylioppilaslehti 3 / 2023 17
ukuihin ja sinisiin Espoo-huppareihin sonnustautunut yleisö herää henkiin, kun Perttu Pölönen, 28, astelee lavalle. Eikä ihme – ennen Pölöstä estradilla on kuultu juontajien väsyneitä vitsejä saapumattomasta takatalvesta sekä käsittämätöntä sitrasiansaksaa wicked problemeista , joihin ei ole yhtä yksinkertaista vastausta, mutta joihin etsitään ratkaisuja ehkä maailman tiheimmällä systemaattisen vaikuttamisen alueella , Otaniemessä. Mäksy, kuten kaupunginjohtaja Jukka Mäkelää käytävillä tuttavallisesti kutsutaan, on avannut Business Espoon elinkeinofoorumin kertomalla, että kyseinen innovaatioekosysteemi laajentaa scopea rahan teosta globaalien ongelmien ratkomiseen. Yhtään ongelmista ei ole vielä nimetty, mutta Silicon Valley, kestävä kasvu ja määrittelemättömät yhteiset arvot on mainittu jo pariin otteeseen. Mäksyn jälkeen inflaatiosta on luennoinut työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius niin ikään isolla pensselillä maalaten. Seuraavat 25 minuuttia Pölönen on luvannut puhua siitä, voisiko työelämän seuraava murros olla inhimillinen vallankumous. Pölönen saa ihmiset nostamaan puhelimensa ilmaan ja räpsimään kuvia diaesityksestä. Yrittäjätapahtuman harmaat sedät eivät ole koskaan kuulleetkaan puhkihoettua onelineria ”ei isommin, vaan paremmin”, ja niinpä salissa vaihdetaan vinoja hymyjä hyväksyviin nyökkäyksiin. Pari hopeista kulmaa kohoaa. ”Maatilalta tehtaaseen, tehtaasta toimistoon”, Pölönen kertaa ihmiskunnan historian suuret työvallankumoukset kuin kymmenkertaiselle nopeudelle äänikirjasovelluksessa säädetty Sapiens . ”Lihaksista päähän, päästä sydämeen. Muistakaa tää.” Kuten lavarunoutta, myös keynote-puhetta on mahdotonta purkaa paperille. Kyseessä on ainutkertainen ruumiillinen ja tilallinen esitys, jossa Pölönen onnistuu. Hän on nopea, ymmärrettävä ja innostava. Hän viittaa puhuessaan edellisten puhujien esityksiin, mikä luo kuvan spontaaniudesta. Tarina kalifornialaisesta professorista on kuitenkin sama juttu, jonka hän on kertonut aiemmin haastattelussa myös toimittajalle. Kun tekee useita puhekeikkoja viikossa, repertuaariin kertyy kasapäin lennokkaita vakiostooreja elämän varrelta. Eikä siinä mitään. Niiden toistelu oikeissa paikoissa on osa hyvän puhujan ammattitaitoa. Esityksen pointti on, että maailma on mullistunut teknologian myötä nopeasti, eikä työelämä ole seurannut perässä. Pitäisi miettiä, mitä sellaista ihminen voi antaa, mitä kone ei, ja vaalia näitä taitoja. Tehdä tulevaisuudesta inhimillinen. ”Pidetään huolta, että me onnistutaan oikeissa asioissa. Ihminen on investointi. Oletteko koskaan voittaneet intohimoista ihmistä jossain? Ei onnistu. Intohimoinen ihminen menee läpi vaikka harmaan kiven! Kuinka moni Suomessa joka aamu kiiruhtaa töihin, joista ovat intohimoisia? Mitä me siinä menetetään?” Pölönen kysyy. ”Nyt mä provosoin, mutta sanoisin jopa näin: yritys, joka katsoo vain numeroita, ei tiedä, mitä se haluaa.” Journalismissa on kuolemansynti spekuloida sillä, mitä ihmisten päiden sisässä tapahtuu, mutta on melko varmaa, että juuri nyt yleisön myöhäiskeski-ikäiset miehet Lihaksista päähän, päästä sydämeen. Muistakaa tää. " P ylioppilaslehti 3 / 2023 18
ajattelevat, että nuorissa on tulevaisuus. Että kotimatkalla voi ehkä ajaa kauppakeskus Ainoaan, poistaa Suomalaisesta yhden kappaleen Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestystä ( Otava, 2019) ja pyytää vaimoa pistämään se nättiin pakettiin kummipojan ylioppilasjuhlia varten, jos siitäkin vielä joskus vaikka tulisi jotain. Siinä vaiheessa, kun Bemarin ajaa talliin ja ote irtoaa ratista, Pölösen puheenvuoron aikaansaama kihelmöinti on ehtinyt poistua kehosta. Pallogrilliin isketään samalla reissulla Herkusta ostettu naudan sisäfilee pihvi samalla kun nautitaan auringonlaskusta Haukilahden merimaisemissa. Jotain niille työelämän haasteille ja ilmastokriisille pitäisi tehdä, mutta saako motivaatiopuhe toimitusjohtajaa muuttamaan tapojaan? Tuskinpa tiikeri raidoistaan pääse, vaikka kuinka istuisi kestävän kasvun herätyskokouksissa. Mutta nuoret, niissä on tulevaisuus! PERTTU PÖLÖNEN PERTTU PÖLÖNEN on nobody Nurmijärveltä. Sellaisen kuvan hän antaa itsestään toisessa kirjassaan Tulevaisuuden identiteetit ( Otava, 2020). Kirjan johdannossa Pölönen on matkalla vuoden 2013 Linnan juhliin Tampereelle ja pelkää rikkovansa etikettiä ja paljastuvansa maalaisjuntiksi . Juhlissa hän on yksin ja kiusaantunut. Seuraavana aamuna rundi jatkuu lentokentän kautta Nobeljuhliin Tukholmaan. Pölönen on juuri ja juuri täysiikäinen. Arvokkaisiin juhliin Pölönen kutsuttiin, koska hän oli lanseerannut sovelluksen nimeltä Musiclock. Alunperin se oli Pölösen vuonna 2011 keksimä puukiekko, jossa nuotit on aseteltu kellotaulua mukaillen numeroiden paikalle. Kun päälle lätkäisee pienemmän, erivärisen ympyrän, joka näyttää duuriasteikot, Sävelkello kertoo, mitkä nuotit soitetaan vaikkapa F-duurissa. Tarkoitus on helpottaa musiikinteorian opiskelua. Puukiekkoa seurasi sovellus. Ei huonosti innovoitu 15-vuotiaalta. Niin Pölösestä tuli keksijä. Nykyisin hänellä on monta muutakin nimikesuojaamatonta titteliä: futuristi, säveltäjä, tietokirjailija, keynote speaker . Itse hän kertoo ahdistuvansa prameasta litaniasta. ”Helposti ihmiset nostavat jalustalle, ja sitten suhun on vaikea samaistua. Se on karhunpalvelus. Mun pitäisi pystyä näyttämään, että olen ihan samanlainen ihminen kuin kaikki muut.” Pölönen on kuitenkin sillä tavalla erikoismies, että hän on voittanut Euroopan suurimman nuorille suunnatun tiedekilpailun, opiskellut tulevaisuuden megatrendejä Piilaakson Singularity Universityssa, kirjoittanut alle kolmikymppisenä kolme kirjaa, joista uusin ilmestyy parin kuukauden sisällä ja perustanut kolme yritystä, joista yhden Myanmariin helpottaakseen opettajien työtä köyhässä maassa. Vuonna 2018 aikakauslehti MIT Technological Review nimesi hänet 35 lupaavimman nuoren eurooppalaisen innovaattorin joukkoon. 14-vuotiaana hän voitti Suomen mestaruuden kolmiloikassa. Eteisessään Pölösellä on Mensan myöntämä kunnia maininta. Hohto hieman karisee, kun titteleitä tarkastelee lähemmin. Sävelkelloyritys tekee muutamia tuhansia euroja tappiota vuodessa, ja se Piilaakson Singulariteettiyliopistokin oli vielä Pölösen opiskeluaikoina vuonna 2016 oikeastaan amerikkalainen yritys, joka Tietokone voi kertoa, mikä on Suomen pääkaupunki. Mutta voiko se kertoa, mikä on Suomen paras kaupunki, kysyy Perttu Pölönen yleisöltään. ”Espoo!” katsomosta huudetaan, ja yleisö antaa väliaplodit. ylioppilaslehti 3 / 2023 19
" tarjosi virallisten korkeakoulututkintojen sijaan johtajakoulutusta ja yritysten konsultointipalveluja. Pitkään koulun lippulaiva oli 10 viikkoa kestävä Global Solutions -kesäkurssi, jonka Pölönenkin kävi. Seuraavana syksynä hän jatkoi vielä kahdeksan viikkoa kestävään kiihdytysohjelmaan . Disruptio, yksi Pölösen käyttämistä avainsanoista, mainitaan heti koulun etusivulla. ”Siellä puri joku kärpänen. Huippuyliopistoissa ja ajatushautomoissa on diversiteettiä. Se oli ihan käsittämätöntä, kun meitä oli siellä yli 40 eri maasta ihmisiä, ja sitten kun ne kaikki näkemykset, kulttuurit, intohimot ja taustat törmäytettiin, se oli niin stimuloivaa! Se antoi ihan hirveästi ajatuksia, energiaa ja inspiraatiota. Siitähän kaikki tämä, mitä sen jälkeen on tullut, on periaatteessa saanut alkunsa.” Mitä ne ajatukset ja energiat siis ovat? ”Piilaakson ja Myanmarin jälkeen mulla oli hirveä tarve päästä jakamaan. Olin Singularity Universityssä porukan nuorin ja ainut suomalainen. Ajattelin, että olen saanut tämmöisen kreisin mahdollisuuden, päässyt kuulemaan, kun maailman huiput puhuvat. Mun täytyy kertoa tästä, jotta siitä on hyötyä myös muille, ettei tämä jää vain mulle.” Ja mistä Pölönen tarkalleen ottaen yleisöilleen puhuu? ”Tulevaisuudesta ja muutoksesta, tai murroksesta. Sama asia, vaan fancymmin sanottu. En mä Piilaaksossa missään kohtaa ajatellut, että mä teen puhujan uran. Ei ollut tarkoitus rakentaa henkilöbrändiä.” Moni puhuja ei pärjää pelkällä keikkatyöllä, vaan raha tulee monista eri lähteistä. Toista on Pölösen kohdalla. Syksystä 2022 kesään 2023 hänen kalenterissaan on 146 puhujakeikkaa: pörssiyhtiö Wärtsilä, ravintolapalveluita tarjoava Kanresta, Hämeen ammattikorkeakoulu, lakifirma Roschier, Keski-Suomen hyvinvointialue, Huawei, liikenneja viestintäministeriön alainen Väylä virasto, Verohallinto, Jyväskylän kaupunki, Ulosottolaitos, eduskuntapuolue , Latvia, Ukraina, Kenia... Pölönen ei halua kertoa, paljonko yhdestä keikasta maksetaan. Palkkioiden suuruus vaihtelee. Pölösen ohjelmapalveluita tarjoavan, vuonna 2018 perustetun osakeyhtiön Perttu Productionsin liikevaihto oli vuonna 2022 yli 500?000 euroa. Siitä liikevoittoa oli noin 400?000 euroa. Esimerkiksi suunnilleen samanikäisen tubettajan Roni Bäckin firman liikevaihto oli sata tonnia vähemmän Mun täytyy kertoa tästä, jotta siitä on hyötyä myös muille, ettei tämä jää vaan mulle. Pölönen kertoo, että Helsingin kantakaupungissa sijaitseva asunto on juontaja Marco Bjurströmin entinen koti. Nykyään siellä asuu Pölösen ja tämän puolison lisäksi feministi-koira Fiona, joka haukkuu miehiä. ylioppilaslehti 3 / 2023 20
ja liikevoitto puolet siitä mitä Pölösellä. Pölönen kertoo, että hän on ollut yrittäjä niin kauan kuin muistaa, eikä ole tehnyt elämässään päivääkään normaalia nine to fivea. Hän kertoo haaveilevansa hakevansa opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Ei tutkinnon takia, vaan päivittääkseen osaamistaan. ”Koen vastuuta siitä, että saan puhua yleisölle. Se vetää aika nöyräksi. Kuka mä oon sanomaan, mistä mä tiedän, miksi mua kuunnellaan? Kun sata ihmistä kuuntelee tunnin ajan, haluan käyttää ajan parhaalla tavalla hyödyksi. Velvollisuuteni on myös kouluttaa itseäni. Etsiä sokeat pisteet ja haastaa itseäni, laajentaa ymmärrystäni.” KUN KUN automatisaatio toisen maailmansodan jälkeen voimistui, uusi moderni, stressaava elämänrytmi teki ihmisistä aiempaa tyytymättömämpiä. Yritysten keskijohtoa alettiin kouluttaa, jotta he osaisivat valmentaa työntekijöitään sopeutumaan työelämän muutokseen. Turun yliopistossa työelämää tutkiva Mona Mannevuo kertoo, että tuolloin kouluttajat olivat tyypillisesti lääkäreitä tai psykologeja, jotka olivat tutkineet alaa tai tunsivat organisaation, jota neuvoivat. Mannevuosta on yllättävää, että suositut puhujat ovat nykyään usein konsultteja. ”Kun työhyvinvointia halutaan kohentaa tai tuoda positiivista ja uutta ajateltavaa, niin on kiinnostavaa, että joku täysin organisaation ulkopuolinen puhuja on niin suosittu neuvonantaja.” Länsimaalaiset ihmiset ovat läpi historian matkanneet eri puolille maailmaa hakemaan inspiraatiota. Siinä mielessä Pölösenkin tarina – Piilaaksosta Myanmarin kautta Espoon bisneshubeihin – on ihan tyypillinen. Mannevuo arvelee, että puhujat saattavatkin olla jatkossa yhä useammin tavallisia tyyppejä. Demokratian kannalta on tärkeää, että kynnys puhua julkisesti on matala kaikille, ei vain asiantuntijoille. ”Mutta kun esiintyy teknologisen kehityksen analyysin tai muutoksen asiantuntijana, pitäisi olla ainakin jokin uusi, oma näkemys tarjottavana. Tutkimus, empiria, kokemus tai havainto elämästä, joka perustuu muuhun kuin mutuiluun. Konsulttipuhe, etenkin se, miten tulisi suhtautua muutokseen, on usein toisteista”, Mannevuo sanoo. Työelämäpuheessa korostuneen tsemppija motivaatiopuheen alle on syntynyt uusi genre, jossa kehotetaan olemaan itselle armollinen. ”En usko, että ihmiset kauheasti kaipaavat tsemppaamista. Itse asiassa moni haluaa tehdä työnsä hyvin ja oppia uutta, mutta siihen ei ole aikaa eikä resursseja.” Nykyisin on muodikasta puhua yhteiskuntarakenteista, jotka eriarvoistavat ja estä vät ihmisiä toteuttamasta itseään. Usein unohtuu, että tunteetkin muodostuvat näissä rakenteissa. Unelmien seuraaminen ei vie kaikkia samaan paikkaan, vaikka kuinka purkaisi tietonsa ja taitonsa nelikenttää söpömpään ikigaiksi kutsuttuun japanilaiseen, kukkasilla koristeltuun venn-diagrammiin, jättäisi päiväduunit ja perustaisi blogin. ”Jos rahat eivät riitä ja on pakko ottaa vastaan sitä työtä mitä on tarjolla, niin ohje ’seuraa unelmiasi ja luo itse oma tulevaisuutesi’, voi tuntua satuttavalta. Toisilla ihmisillä on mahdollisuuksia tiettyihin tunteisiin, kuten inspiroitumiseen, toisilla ei. Vastaavasti tunteidensa avaaminen mahdollisuuksille, jotka eivät ole itselle realistisia, voi tehdä kipeää.” Pölönen varaa yhteiskäyttösähköauton tottuneesti äpillä. Takakonttiin hän heittää Alepa-kassiin sullotut sahan ja kumpparit – illalla pilkotaan klapeja maalla. ylioppilaslehti 3 / 2023 21
Yleensä Pölöstä ei jännitä esiintyminen, mutta Espoon elinkeinofoorumi on vähän isompi tapahtuma. ylioppilaslehti 3 / 2023 22
Mannevuon mukaan työelämäseminaareissa kohtaavat lähtökohtaisesti samanmieliset työhyvinvointisaarnaajat, jotka kuuntelevat toisiaan. Voimaannuttavaksi tarkoitettu puhe on harvoin tosiasiassa kontroversiaalia tai provokatiivista. ”Myös varhaisten työhyvinvointisaarnaajien feel goodia kritisoitiin siitä, että siinä myytiin pseudotieteellistä sisältöä johtotason ihmisille kertomalla heille asioita, joita he haluavat kuulla. Näissä opeissa alaisten pitäisi muokata itseään sopivammaksi työhön, eikä toisinpäin”, Mannevuo sanoo. ”Sitä, että opit irtaantuvat varsinaisesta työelämästä ja tutkimuksesta, on kritisoitu puhuja ilmiön alusta saakka. Kun asioita yksinkertaistetaan niin, ettei mitään keskustelua oikeasti herää, tuetaan vain ylemmässä hierarkiassa olevien ajatuksia, mitään muutosta ei oikeasti tapahdu.” PERTTU PÖLÖNEN PERTTU PÖLÖNEN on kiva. Itse asiassa kivempi kuin 80 prosenttia miehistä, jotka olen elämäni aikana tavannut. Hän on kohtelias ja vaikuttaa kaikin puolin kunnolliselta. Ei juo edes kahvia, ei ole kuulemma koskaan juonut. Puhelias, yllättäen, mutta ei hypi silmille. Haastatteluun hän on pukenut vaaleat farkut ja ruskean neuleen, selässä on ruskea nahkareppu ja ranteessa musta älykello. Ei saisi pojitella, mutta menestyksestään huolimatta Pölönen antaa vaikutelman ihan tavallisesta pojasta. Pölösen puhebisneksistä vaan on vaikea saada otetta. Hän on liukas kuin saippua, ei pysy oikein missään boksissa, johon häntä yrittää työntää. Kirjat eivät edusta täysin self helpin motivaatiopuhetta, mutta ei yksinyrittäjä konsulttikaan ole. Yritän saada Pölösestä selkoa tämän kollegalta Myanmarista, Hla Hla Winiltä, jonka kanssa Pölönen perusti 360ednimisen startup-yrityksen vuonna 2016. Se kehittää sovelluksia, joiden on tarkoitus tehostaa oppimista lisätyn todellisuuden avulla. Hla Hla Win ei kuitenkaan ehdi haastatteluun ennen kuin tämä lehti menee painoon. Perttu is a brother from another mother, hän kuitenkin luonnehtii Pölöstä lyhyessä sähköpostissaan maalis –huhtikuun vaihteessa. Kysytäänpä seuraavaksi yhdeltä Suomen puhujaskenen perustajaisistä. Filosofi Esa Saarinen kuuli Pölösestä ensi kertaa Aaltoyliopiston työelämäprofessorilta ja bestseller-kirjoja (Tee itsestäsi mestariajattelija , 2023, Upeaa työtä!, 2013 ja Hauskan oppimisen vallankumous, 2014) kirjoittaneelta Lauri Järvilehdolta. ”Lauri on herkästi perillä startup-maailmasta. Hän puhui nuoresta, valovoimaisesta, lahjakkaasta hahmosta. Perttu oli julkaisemassa ensimmäistä kirjaansa, lähettänyt käsikirjoituksen mulle ja sanonut Laurille, että toivottavasti kommentoin sitä. Saan aika paljon kaikenlaista sähköpostiin, mutta Laurin tönäisemänä aloin lukea. Olin vaikuttunut”, Saarinen kertoo. Hänen mukaansa Pölösessä yhdistyvät huomattava älyllinen kapasiteetti ja maailmanparannus. ”Valistava, älyllisen korkeakulttuurin pyrkimys ilmenee Pertussa. Hänellä on kyky olla liiaksi lumoutumatta omasta älystään, mikä superlahjakkuuksilla voi olla ongelma.” Mikä Pölösessä sitten vetää puoleensa? Jokin tavallinen ja samastuttavako? Saarinen epäröi. ”Tuossa merkityksessä minäkin olen tavallinen. Enemmän kuvaisin sitä niin, että henkilöllä on elämännöyryyttä, joka välittyy esiintyessä. Olin vaikuttunut hänen juurevuudestaan ihmisenä, siitä, ettei koreografia lähde viemään häntä lavalla. Siinä säilyy aitous, puhuminen sydämestä.” Onko Pölönen nuori Esa Saarinen? Vai löytyisikö osuvampi vertailukohta yritysmaailmasta, esimerkiksi Peter Vesterbackasta? ”Mielestäni hänessä on paljon samaa kuin minussa. Lähempänä mua kuin Sarasvuon Jaria. Cheek–Elastinen-akselilla lähempänä Elastista. Hän on lähestyttävä, kuten Elastinen on esiintyjänä”, Saarinen sanoo. ”Hänen tyylinsä tulee muuttumaan jossakin määrin, koska hän on mielestäni aidosti ajatteleva ihminen. Siksi en näe häntä heittämässä samaa settiä vuodesta toiseen. Hänen draiverinsa ei ole raha, vaan hän muovaa puhettaan sen perusteella, miten hänen oma ajattelunsa etenee.” Entä toisin päin – ajatteleeko Pölönen itse olevansa nuori Esa Saarinen? ”Kun tapasimme, ja kerroin että joku oli näin verrannut, Saarinen nauroi ajatukselle ja sanoi, että nuori Esa oli paljon koppavampi.” Pölönen korostaa tulleensa entrepreneurporukoihin ihan eri maailmasta, taideporukoista eli Sibelius-akatemiasta, jossa hän opiskeli sävellysja musiikinteorian kanditutkinnon. ”Mutta taiteilijoissa ja yrittäjissä on hirveästi samaa! Molemmat ovat hyvin driven , tekevät intohimosta ja laittavat itsensä likoon. Lähditpä tekemään uutta sävellystä tai mobiilisovellusta, prosessissa on visio, lähdetään työstämään sitä, iteroidaan. Aloitat tyhjästä, lähdet kehittämään, haet fiiliksiä muilta, sit launchataan, tulee markkinointia, tulee konsertti, mitä yleisö sanoo, parannellaan, aloitetaan uudestaan. Eiks vaan?” Am I right, Pölönen toistelee lauseiden lopussa suomeksi. Se lienee Jenkeistä opittua ja on omaleimaisen herttaista, ei itse asiassa ollenkaan ärsyttävää. Mitä muuta hän haluaa tuoda puheillaan Atlantin tuolta puolen Suomeen? Yrittäjähenkeäkö? Optimismia? Sitäkö hän tarkoitti intoillessaan Piilaakson opeista, ajatuksista ja energioista? ”Missään tapauksessa ei kannata tuoda Amerikkaa tai Piilaaksoa tänne. Pitää olla Suomi-lasit, osata ottaa filtterillä. Samoja asioita ei voi sanoa täällä, on otettava konteksti huomioon.” Haluan palata vielä tarkemmin Piilaaksoon. Mikä olikaan se siellä opittu jokin , jota hän nyt jakaa eteenpäin? ”Jotkut keskustelut ja havainnot Suomessa ovat Piilaaksoa jäljessä. Täällä ei ole kaikkiin juttuihin herätty kuten siellä. Tulevaisuus voi olla kaukainen ja hähmäinen, tuolta se tulee, pyyhältää meidän yli, eikä meillä ole mitään kontrollia siitä”, Pölönen aloittaa. ”Eka asia, mikä Piilaaksossa tuli ilmi oli, että ahaa, tuossa on Google, tuossa Facebook, tuolla ne sitä tekevät, nuo isit ja äidit, ne tekivät algoritmin tuollaiseksi. Näin, ettei se ole mitään mystistä tai saavuttamatonta. Tyypit täällä vaan tekevät, ja se vaan sattuu vaikuttamaan kaikkiin maailman ihmisiin. Tuli sellainen empowerment , että miksen mä voisi olla osa sitä, millainen suhde teknologiaan me kehitetään. Sain luvan haaveilla, ajatella isosti. Se ei ole haihattelua, turhaa tai väärää. Mun piti päästä puhumaan.” ”KOKO ”KOKO maailma on näyttämö, ja miehet sekä naiset siinä vain näyttelijöitä”, lausuu melankolinen Jaques William Shakespearin näytelmässä Kuten haluatte (suom. Kirsti Simonsuuri). 1900-luvun alussa elänyt yhdysvaltalainen elämäntapaja esiintymiskouluttaja Dale Carnegie uskoi, että kuvatun kaltainen esiintyjän ja yleisön välinen dynamiikka on modernin bisneksen ja menestyksen kulmakivi. Näin kirjoittaa historioitsija Steven Watts Carnegiesta kertovassa kirjassaan Self-help messiah (2013). Carnegie uskoi, että ihmisten voittaminen omalle puolelleen " Aloitat tyhjästä, lähdet kehittämään, haet fiiliksiä muilta, sit launchataan, tulee markkinointia, tulee konsertti, mitä yleisö sanoo, parannellaan, aloitetaan uudestaan. Eiks vaan? ylioppilaslehti 3 / 2023 23
vaati asettumista yleisöksi tämän performanssille itsestään: ole hyvä kuuntelija, saa ihmiset tuntemaan itsensä tärkeiksi. Carnegie kärsi nuoruudessaan alemmuuskompleksista: hän oli köyhä, parsi sukkansa itse, kauppasi saippuaa ja ihraa ja häpesi rähjäistä ulkomuotoaan. Hän alkoi sekä kasvattaa omaa itseluottamustaan että luennoida siitä. Ajattelussaan Carnegieta innoitti Freudin lisäksi New thought -niminen, health and wealth and peace of mindia rummuttava liike, joka ammensi inspiraationsa idän uskonnoista ja jonkin sortin vetovoiman laista. Hän puhui tiensä New Yorkin kristillisten opistojen luennoijaksi ja alkoi opettaa esiintymistaitoja: pelon voittamista, positiivista ajattelua, henkilökohtaista kasvua – hähmäisiä teemoja, joita Carnegie sai kaupustella jonkin aikaa ennen kuin opit alkoivat myydä ja tekivät hänestä modernin menestys gurun. Carnegieta pidetään länsimaalaisen self helpin pioneerina. Vuonna 1937 ilmestynyt Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa on yksi Yhdysvaltain historian myydyimmistä tietokirjoista. Siinä listataan useita ohjeita tavoitteiden saavuttamiseksi, esimerkiksi: 1. Hymyile. 2. Ainoa keino voittaa väittelyssä on väittelyn välttäminen. 3. Kysy kysymyksiä ohjeiden antamisen sijaan. Ohjeet kuvaavat sekä Pölösen tyyliä että tutkija Mona Mannevuon analyysiä motivaatiopuheen sovittelevasta luonteesta. Ohjelistoista on inspiroitunut moni puhuja Carnegien jälkeen. Esimerkiksi kanadalainen psykologi ja saarnamies Jordan Peterson on listannut bestselleriinsä samaan raamatulliseen tyyliin 12 elämänohjetta. Sen sijaan, että olisimme kaikki kuunnelleet äitejämme heidän ohjeistaessaan, että sänky pitää aamulla pedata tai ettei ihmisille saa valehdella, kuuntelemme mieluummin samat ohjeet Petersonin tai Carnegien kertomina ja koviin kansiin paketoituna. Ohjeita oikein syömiseen ja pissaamiseen ja paremmin elämiseen yhteiskunnan tuottavana ja terveenä jäsenenä riittää, eikä vähiten suomalaisessa mediassa. Helsingin Sanomien sovelluksesta voi jopa tilata elä paremmin -teemaiset notifikaatiot puhelimeensa. Ihmiset tarvitsevat apua. Ja jos he eivät ymmärrä tarvitsevansa, tarve osataan kyllä luoda. Ratkaisu ongelmiin löytyy lähes poikkeuksetta itsestä. TÄNÄ PÄIVÄNÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ puhuminen on Yhdysvalloissa miljardibisnes, jonka taloustutkimukset arvioivat vain kasvavan. Suomessa johtavalla puhujatoimistolla Speakersforumilla on listoillaan yli 8?000 puhujaa: löytyy kenkäsuunnittelijaa, maailmanmatkaajaa, juontajaa, ydinenergiantohtori-laskuvarjohyppääjää ja lääkäri-taikuria. Tampereen yliopiston viestinnän professori Pekka Isotalus on työelämää tutkineen Mona Mannevuon tapaan kriittinen sen suhteen, onko motivaatiopuheella todellista muutosvaikutusta työelämässä tai elämässä ylipäätään. ”Jos asiakas maksaa puheesta isoja summia, voi miettiä, onko se fiksusti käytettyä rahaa vai ei. Onko puheilla sitä vaikutusta, jota niillä luvataan olevan vaikkapa työelämässä? Lunastetaanko lupaukset?” Isotaluksen mukaan konkretian vaatiminen korkealentoisilta puheilta ei välttämättä Pölösen puheen jälkeen bringing you joy -huppariin pukeutunut nainen innostaa yleisön taukojumppaan. ylioppilaslehti 3 / 2023 24
tee puheesta sen tilanneelle yritykselle sen hyödyllisempää. ”Joskus puhuja antaa vääränlaisia ohjeita ja neuvoja, joista on työpaikan toiminnalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Samat ohjeet kun eivät päde joka alalla”, Isotalus sanoo. ”Olen ollut samassa tilaisuudessa ammattipuhujan kanssa, ja tutkijana en koskaan pärjää tällaiselle tyypille. Jos olet tutkinut jotain, et voi yksinkertaistaa, koska asiat eivät ole yksinkertaisia.” Kun jarisarasvuot myyvät yrittäjämäistä asennetta yrityksille, ei siinä ole mitään kovin kummallista. Yrityksen ensisijainen tehtävä on tuottaa voittoa, ja motivaatiopuhujan vaikutus voi näkyä tuottavuuden kasvuna vaikkapa seuraavan kolmen viikon ajan, kun työntekijät ovat innostuneita. Näin ainakin luulisi olevan, kun kerran motivaatiopuhujilla riittää töitä. Perttu Pölösen tapauksessa ei ole niin, että hän keksisi asioita vailla mitään totuuspohjaa tai pelkältä tunnepohjalta. Kun Pölönen esimerkiksi kutsuu Espoon elinkeinofoorumissa Suomea ”saavutettujen etujen museoksi”, on se ihan terävä analyysi: suomalaiset yrittäjät ja sijoittajat välttävät riskejä, koska menetettävää on paljon, olemmehan valmiiksi hyvinvoiva kansa. Täällä varotaan tekemästä jotain uutta, jotenkin toisin. Pölösen tietokirjojen, tai taito-oppaiden, kummin niitä haluaakaan kutsua, lopussa on lähdeluettelot. Pölönen on omien sanojensa mukaan myös palkannut faktantarkastajan teoksilleen. Isotaluksen mukaan populaarikirjoittajalle on tyypillistä induktiivinen arviointi: asioita yleistetään rajallisista havainnoista. Argumentointi on usein yksipuolista. ”Puheviestinnän professorina olen iloinen, että hyvät puhujat ovat suosittuja ja taitoa arvostetaan. Eihän se niin vaarallista ole, että käydään tsemppaamassa. Täysin toinen juttu on, kuinka hyvin argumentoitua puhe on, eli kuinka vahva asiasisältö on.” TARKASTELLAANPA TARKASTELLAANPA Perttu Pölöstä hetki puheviestinnän yksinkertaisimmilla mittareilla. Mittarilla ethos Pölönen saa toimittajalta täydet pisteet. Hän antaa puhuessaan vaikutelman, että haluaa yleisölleen hyvää. Pölönen kertoo saaneensa palautetta, jonka mukaan on ihanaa, kun hän ei julista. Suomalaisiin ei kuulemma vetoa starbailu . En epäile hetkeäkään, etteikö Pölönen haluaisi saada maailmassa positiivista muutosta aikaan. Hyvä Perttu! Mitä tulee pathokseen , siis tunteiden herättämiseen, Pölönen onnistuu niin ikään. Espoon elinkeinofoorumissakin yleisö kehuu häntä. Puhe jättää kuulijalleen linnunmaidonlämpöisen olon, että minäkin pysyn mukana luennossa työnteon monimutkaisesta vuosisatojen aikana tapahtuneesta kehityksestä. Pölösen mukaan palkitsevinta on nähdä ihmisestä, että nyt nousee savu korvista, nyt uppoo – kun jokin tunne siirtyy ja välittyy kuulijaan. Logos , asiasisältö ja järkiargumentit, on näistä kolmesta vaikein arvioida. Löytyykö niitä? Esimerkkinä voi käyttää Pölösen elokuussa ilmestyvää kirjaa Saisinko huomiosi . Kirja kertoo somen toimintalogiikasta. Aihe valinta kuulostaa järkevältä, onhan Pölönen kirjoittanut aiemmatkin teoksensa nuoria sukupolvia ajatellen, ja hänen mukaansa useampi kuin yksi 12-vuotias on tullut kertomaan hänelle niitä lukeneensa. Pölönen Virpi Utriainen on YritysEspoon toimitusjohtaja ja entinen Nuori yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja. Hän ja Pölönen ovat verkostoituneet jo aikaisemmin ja vaihtavat nopeat kuulumiset. ylioppilaslehti 3 / 2023 25
”Älyttömän hienoa ja siistiä, mutta sitä käytetään yhtiön edun saamiseksi, mikä ei välttämättä ole meidän edun mukaista. Suurin osa jengistä ei ole koskaan pohtinut, millä tavalla heitä voitaisiin manipuloida koukuttavien palveluiden suunnittelussa. Halusin tuoda sen esiin, jotta voimme yhdessä päättää, mitä haluamme tehdä asialle.” Onko tosiaan noin? Kotimainen ja kansain välinen media on pullollaan juttuja somen haitoista – siis siitäkin huolimatta, että mediatalot matkivat somejättien toimintalogiikkaa yrittäessään epätoivoisesti saada nuoria ihmisiä koukuttumaan myös valtamediaan. Kaikkihan tuntevat somen vaarat, sääntely vain on jäljessä. ”Hyvin harva ajattelee avatessaan puhelimen, että meillä on aina joku valikko. Samaan aikaan kun saa vapauden valita mitä tahansa, joku toinen määrittelee vaihtoehdot, eiks vaan?” Pölönen sanoo. ”Tuntuu, että voin itse mennä Tiktokiin tai jättää menemättä. Mutta mekanismit, Skinnerin laatikko, en tiedä oletko sä haluaa, että tieto on helposti omaksuttavissa laajalle yleisölle. Tämä opus on kuitenkin Pölösen mukaan erilainen kuin aiemmat. Miten? ”Siinä on kaksi kertaa enemmän sanoja!” Pölönen sanoo. ”Ja just tästä pitäisi nyt puhua!” Pölösen mukaan kirjassa kerrotaan, että some ja teknologia ohjaavat meitä huomaamattamme. Hän aloittaa perusteista: käyttöliittymissä ja designissa käytetään niin sanottua persuasive technologya . Pölösen mielestä koneet ovat vieneet meiltä ihmiskontaktit ja tuupanneet meidät valtavaan merkitysaukkoon. ylioppilaslehti 3 / 2023 26
" kuullut siitä, mutta siis tämä, että rotalle 50-luvulla annettiin nameja...” Pölönen selostaa Harvardissa rottakokeita tehneen psykologin havainnosta, jonka mukaan sattumanvaraisuus palkinnon saamisessa muuttaa rotan käyttäytymistä jokseenkin hysteeriseksi. ”Se, että algoritmi on sattumanvarainen, saa ihmiset koukkuun ja riippuvaiseksi, käyttäytymään tietyllä tavalla.” Pölönen kertoo, että Youtubessa katotaan yli miljardi tuntia videoita joka päivä ja että sillä on massiivinen psykologinen jalanjälki. Vain murto-osa ihmisistä hakee palvelusta tiettyä videota, ja 70 prosenttia videoista katsotaan algoritmin suositusten perusteella. ”Some hyötyy polarisaatiosta, keskittymiskyvyn lyhenemisestä ja mielenterveysongelmista. Tuntuu huolestuttavalta, kun katsoo, mitä Jenkeissä on tapahtunut somen vaikutuksesta. Mitä sitten, jos tälle ei tehdä mitään ja mennään kymmenen vuotta eteenpäin? Tuleeko Suomi perässä? Millaiseksi koko informaatioekosysteemi kehittyy?” Pölönen kysyy. ”Pintatasolla on paljon, mitä voi tehdä: laittaa rajoitteita ja suojausta. Mutta me eletään huomiotaloudessa, jonka pelisäännöt eivät muutu. Donald Trump oli todella arvokas Twitterille. Se johtuu siitä, että huomiosta käydään kauppaa ja reaktioita on synnytettävä. Olemme arvokkaampia Facebookille vihaisina kuin tyytyväisinä.” Peruskauraa, mutta varmasti olennaista tietoa teini-ikäiselle pikkusiskolleni, joka on käytännössä jo siirtynyt simulaation tuolle puolen ja viettää kaiken aikansa somesfäärissä. Vastaako Pölösen kirja huoliin, joita hän nimeää? ”Kirja kertoo kaksi ratkaisua, joista molemmat ovat huonoja. Tällä hetkellä tuossa skenessä puhutaan, että what’s the third … miten se sanotaan, vaihtoehto. Meillä ei ole sitä.” Pölönen kertoo, että tulevaisuus on joko orwellilainen tai huxleylainen tai jotain siltä väliltä, eli se perustuu 1900-luvulla kirjoitetuille dystopioille. Kirjailijoiden visiot ovat päinvastaiset. ”Orwellilaisessa maailmassa isoveli valvoo, kontrolloi ja katsoo kaiken, päättää, mitä kirjastossa on. Autoritäärinen malli, jossa reguloidaan kaikkea. Ja tää Huxley, nerokas, näki sen päinvastaisena: meillä on niin valtavaa mielihyvää ja nautintoa ja merkityksettömyyttä, ettei ole väliä mitä kirjastossa on tarjolla, kun jengi ei enää lue. Yhtä lailla kuin ihmisiä voi kontrolloida uhalla, pelolla ja väki vallalla, heidät voi turruttaa Tiktokilla ja mielihyvällä ja välittömällä tarpeen tyydytyksellä. Markkinat ohjaa, otetaan kädet kokonaan irti ratista. Kyse on siitä, halutaanko me Kiina vai villi länsi.” Pölösen ajatukset kuulostavat tutuilta, eikä ihme: häkellyttävän samanlaisia vaaroja nimesi yhdysvaltalainen mediatutkija Neil Postman jo 80-luvulla kirjoittaessaan liikkuvan kuvan vaaroista. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kokosi huhtikuussa jutussaan yhteen esimerkkejä siitä, miten Postmanin huxleylainen visio on viime kuukausina postuumisti noussut uuteen kukoistukseen kansainvälisissä medioissa ja Twitterissä. Postmanin ajatuksista ovat kirjoittaneet esimerkiksi The New York Times, The Atlantic ja Image. Pölösellä on pointtinsa, mutta hän unohtaa kertoa, ketä lainaa. Ajatus ei ole hänen omansa. Välillä tuntuukin, että yksi tiedontuotannon kriisin olennaisista piirteistä on puhetapa, jossa punotaan yhteen vähän Timespäätteisten lehtien kolumneja, yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologin bestselleriä ja Joe Roganin podcastia ja esiinnytään niiden pohjalta asiantuntijoina. Kierrätämme puhetta, jonka kaikki ovat jo kuulleet ja jonka lähteytyksestä emme ole aivan varmoja. Mutta sävy on kiva, kuin kaverin kanssa baarissa länkyttäisi! Ylpeästi generalisteja, kuten Pölönen skeneään kuvaa. KAIPAAN KAIPAAN vielä konkretiaa siihen, millaisia työntekijöitä meistä post-millenniaaleista tulee. Jos tilaisin Pölösen Ylioppilaslehden toimitukseen luennoimaan, minkä aiheen hän valitsisi? Millainen tulevaisuuden lukujärjestys toimittajia odottaa? ”Osaaminen ja työelämä tulevat ensimmäisenä mieleen. Ymmärrättekö te toimittajat, mitä annettavaa teillä on, mitä algoritmilla ei ole? Fundamentaalisella tavalla, miten sinä ajattelet, miten kone ajattelee. Voiko kone olla myötätuntoinen vai ei, voiko kone olla luova? Eli back to basics , miten tietokone toimii, mitä tarkoittaa olla toimittaja.” Pölösen toisessa kirjassa Tulevaisuuden identiteetit (Otava, 2020) hahmotellaan dynaamisia taitotitteleitä , joilla voisimme määritellä osaamistamme tulevaisuudessa, jonka työnimikkeitä emme Pölösen mukaan vielä tiedä: tunnustelija, kannustaja, sovittelija, jäljittelijä, erikoistuja, väsääjä, iteroija, karvaaja, lämmittäjä, ihmettelijä, oikaisija, mahdollistaja, purkittaja, unelmoija, konkretisoija, vahvistaja, keskittäjä, yhdistäjä, varustaja, mentoripoluttaja … Millä termeillä Pölönen itse kuvailisi itseään? ”Kirkastaja, maustaja ja värittäjä”, hän sanoo ja hymyilee. Mitä kauemmin Pölösen kanssa juttelen, sitä huonommin ymmärrän häntä. ”Toisen kirjan kautta ymmärsin, etten voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset mut luokittelevat. Mielikuvat syntyvät ilman mahdollisuutta tutustua. Mutta tämä on etuoikeutetun pohdintaa ylipäätään.” Pölönen puhuu paljon mutta antaa itsestään vähän. Toki olemme tavanneet vain pari kertaa, ja tulkintani Pölösestä on karkea yleistys. Minua voi siis moittia samasta asiasta, mistä hänen ammattikuntaansa kritisoin. Pölönen jatkaa kertomalla juttua toisen perään. ”Me saadaan vettä hanasta ja sähköä töpselistä. Kuinka moni osaa selittää, mitä vessanpöntössä tapahtuu? Me ollaan lopulta aika kapealla siinä, että emme itse asiassa tiedä ihan hirveästi mistään muusta kuin omasta alastamme”, Pölönen sanoo. Kuulostaa ammattien eriytymiseltä, joka on aika olennainen osa työelämän murroksia, joista Pölönenkin tykkää puhua. ”Missähän kirjassa oli tämä specialization , erikoistuminen, selitetty. You know more and more about something, until you know everything about nothing .” Anekdootit eivät lopu: Tiedänkö, milloin pilotti tekee eniten virheitä urallaan? Luulisi, että vastaalkajana, mutta ei! 800–900 lentotunnin jälkeen, kun luulee voivansa rentoutua rutiinityössään ja keskittyminen herpaantuu. Jutut ovat ihan viihdyttäviä, kunnes havahdun pohtimaan, oliko nippelitiedossa oikeastaan mitään sisältöä. Siis mikä pilotti? Pölönen hyppää jo seuraavaan esimerkkiin: sanotaan, että olemme mielikuvitusmatkalla Venetsiassa. Aluksi kaikki on jännittävää, mutta parissa päivässä kuljemme auto pilotilla. Sama juttu kirurgeilla, aloittelija ei tee virheitä, koska hänen on pakko pysyä skarppina. Meidän pitäisi säilyttää aloittelija mielemme , Pölönen sanoo. ”Jos henkilö on liian ylpeä siihen, voisi hänelle sanoa, että oppimisen ensimmäinen vaihe on myöntää, että on jotain opittavaa. Itse asiassa me ollaan aloittelijoita kaikki.” Kuinka moni osaa selittää, mitä vessanpöntössä tapahtuu? ylioppilaslehti 3 / 2023 27
ylioppilaslehti 3 / 2023 28
SITTEN HÄN ALKOI EPÄRÖIDÄ. MILLOIN VANHOJEN KAIVELU ON EETTISESTI OIKEIN? T E K S T I Petri Jääskeläinen K U VAT Nikolai Tiitinen TOIMITTAJA PETRI JÄÄSKELÄINEN, TRUE CRIMEN SUURKULUTTAJA, RYHTYI PENKOMAAN LIKI 30 VUOTTA VANHAA RIKOSTA. 29
ysähdyn tien reunaan Soppeenmäen teollisuusalueella Ylöjärvellä, Tampereen vieressä. Ympärilläni on hiljaista. Noin 28 vuotta sitten, helmikuisena aamuna vuonna 1995 alueelle töihin saapuneen kuorma-auton kuljettajan katse osui maassa lojuvaan vaatemyttyyn. Lähempi tarkastelu osoitti, että mytty olikin ihminen. Jukka Ruohonen, 16, oli myrkytetty. Poliisi epäili rikosta ja aloitti tutkinnan. Se eteni hitaasti, sillä kukaan paikallisista nuorista ei halunnut puhua Ruohosesta viranomaisille. Huhut Ruohosen surmaajasta levisivät kuitenkin valtoimenaan kylällä. Paikallislehden toimittaja kutsui pirkanmaalaista pikkukuntaa Suomen Twin Peaksiksi. Viranomaiset yhdistivät tapaukseen muita samalla paikkakunnalla tapahtuneita outoja sattumuksia. Edellisvuonna joku oli koulussa laittanut Ruohosen reppuun myrkkyviinaa. Joukko nuoria oli kaivellut reppua, löytänyt sieltä pullon ja maistanut sen sisältöä. He olivat joutuneet sairaalaan myrkytyksen vuoksi. Reppuepisodin jälkeen Ruohonen, jotkut hänen ikätoverinsa, osa kunnan yrityksistä sekä poliisi olivat saaneet uhkauskirjeitä, joissa viitattiin myrkky viinaan. Vaikutti siltä, ettei kenenkään haluttu puhuvan tapauksesta. Kirjeiden jälkeen eri puolille Ylöjärveä ja Tamperetta oli viritelty hengenvaarallisia ansapommeja. Yksi pommeista oli löytynyt Ruohosen koulusta. Uhkausten tai pommien tekijöiden henkilöllisyys eivät tiettävästi selvinneet, tai ainakaan niistä ei ole kerrottu julkisuuteen. Ruohosen kuolemaa tutkiessaan poliisi liitti pommitkin osaksi samaa vyyhtiä. Poliisi kirjasi Ruohosen kuoleman murhaksi. Se ei vanhene koskaan. Media unohti Ruohosen kohtalon vuosikausiksi. Viime kesänä kirjoitin hänestä arkistoihin pohjautuvan muistelujutun silloisessa työpaikassani. Myöhemmin häntä käsiteltiin Ratkaisematon tapaus Suomi -tv-sarjassa. Murha.infon nojatuolisalapoliisit alkoivat spekuloida. Foorumin anonyymeillä käyttäjillä on usein paikkansapitävää tietoa, jota niin poliisit kuin rikostoimittajatkin seuraavat työssään. Luin itsekin viestejä ja jatkoin omia selvityksiäni. Päätin tulla katsomaan teollisuusaluetta, josta ruumis löytyi. Halusin nähdä omin silmin paikan, josta olin lukenut ja jonka yksityiskohdista verkkokeskustelijat viestittelivät jatkuvasti. Verkkokeskustelijat kertoilivat muun muassa läheisessä metsässä sijaitsevasta nuotiopaikasta, joka saattoi liittyä tapaukseen. Ehkä P murhaaja tai murhaajat viettivät aikaansa siellä. Vierailu teollisuusalueella sai teon tuntumaan konkreettiselta – tänne joku hylkäsi nuoren pojan. Olen ollut kiinnostunut ratkaisemattomista mysteereistä niin kauan kuin muistan. Ylöjärven tehdasalueella pohdin, miksi itselleni tuntemattoman nuoren pojan kuolema ei jätä minua rauhaan. Onko minulla oikeutta kaivella sitä? TRUE CRIME TRUE CRIME eli tosirikoskertomukset ovat vanha ilmiö. Yksi varhaisista kirjallisista tosirikoskertomuksista on kirjoitettu vuosina 70–120, kirjoittaa sosiologisen kirjallisuustutkimuksen dosentti Voitto Ruohonen kirjassaan Rikos ei vanhene – true crime kyläkäräjistä podcasteihin . Varhaisessa tosirikoskertomuksessa eräs nuorehko mies kuljeskeli ympäriinsä nykyisen Lähi-idän alueella vallanpitäjiä haastaen ja yhteiskunnan normeja ravistellen. Moni ryhtyi elämään kuten hän. Valtaapitävät huolestuivat, sillä he eivät pitäneet miehen puuhista. He päättivät toimia. Miehen elämä päättyi vuosien 30–33 tienoilla oikeudenkäyntiin ja siitä seuranneeseen kuolemantuomioon. Miehen tarinasta puhutaan päivittäin ympäri maailmaa. Hänen nimensä? Jeesus Nasaretilainen. Humoristinen esimerkki kuvastaa sekä tosirikoskertomusten pitkää historiaa että niiden anatomiaa. Genre kertoo rikosten ja oikeudenkäyntien lisäksi fyysisistä paikoista, aikansa yhteiskunnista ja siitä, miten rikokset vaikuttavat yhteisössä toimiviin ihmisiin. Voitto Ruohonen kirjoittaa tosirikosten kiinnostavan ihmisiä eri syistä: yksittäinen ihminen voi nauttia kertomusten vaarattomasta vaarasta tai kuluttaa kertomuksia ymmärtääkseen sellaista yhteiskunnan aluetta, joka on itselle vieras. Nykyisin tv-kanavat, suoratoistopalvelut ja kirjakaupat ovat täynnä erilaisia tosirikoskertomuksia. Valinnanvaraa riittää – tv-sarjojen ja podcastien tekijät voivat käsitellä pelkästään kadonneita ihmisiä, teemoitettuja henkirikoksia kuten suomurhia ja talvisissa oloissa tehtyjä murhia, poliisien ja rikollisten kertomuksia ja kaikkea siltä väliltä. Jotta tapauksista takautuvasti kertovat podcastaajat ja käsikirjoittajat pääsevät lähelle uhria ja epäiltyjä, he tarvitsevat lähteiksi aikalaiskertomuksia. Kun rikos tapahtuu, rikostoimittajat hankkivat tietoonsa kaiken löytämänsä, edes etäisesti tapaukseen liittyvän tiedon muun muassa haastatteluilla ja asiakirjapyynnöillä. Niiden ansiosta rikosta käsittelevä ”KAIKKI UHRIT EIVÄT OLE MEDIALLE SAMANARVOISIA.” ylioppilaslehti 3 / 2023
Vuonna 2022 henkirikoksia tuli poliisin tietoon Suomessa 85 kappaletta. Maailmanlaajuisesti Suomessa tehdään verrattain vähän henkirikoksia. Muihin Pohjois maihin verrattuna henkirikoksia kuitenkin tehdään meillä enemmän väkilukuun suhteutettuna, mutta ne poliisi onnistuu yleensä selvittämään. Henkirikokset pysyvät yleensä pinnalla, jos niiden tekotapa on jotenkin poikkeuksellinen. Sellaisia ei Suomessa paljastu kovin usein, joten tosi rikoskertomuksissa toistuvat samat tapaukset, kuten sarjakuristaja, sarjahukuttaja, sarjamurhia tehnyt hoitaja ja Helsingin poliisisurmat. Hausjärven naisiin kohdistunut rikossarja kiinnostaa, sillä poliisi on kertonut julkisuudessa epäilevänsä tapauksissa samaa tekijää, siis mahdollista sarjamurhaajaa. Joulukuussa 2022 paljastui yksi tapaus, joka on takuuvarma tulevaisuuden true crime -hitti. Ullanlinnassa asuva psykiatri surmasi vaimonsa ja kantoi mattoon käärittyn ruumiin autoon. Psykiatrin epäillään aiemmin yrittäneen surmata perheensä ajamalla heidät autolla mereen. Poikkeuksellisten murhien lisäksi toinen toistuva aihepiiri on ratkaisemattomat mysteerit. Varsinkin katoamistapauksista kertovat sarjat ovat Suomessa suosittuja, minkä vuoksi tvja podcast-tuotantoyhtiöt tuottavat niitä säännöllisesti. Yleensä sarjat käsittelevät tapauksia, joissa poliisi tai omaiset epäilevät rikosta. Media vaikuttaa merkittävästi siihen, mitkä rikokset pysyvät kansakunnan muistissa. Iltapäivälehdistö nostaa säännöllisesti esiin Kyllikki Saaren murhan, Raisa Räisäsen katoamisen ja Tulilahden kaksoismurhan kaltaisia avoimeksi jääneitä tapauksia, mutta myrkytetyn Jukka Ruohosen mysteeri ei ole kiinnostanut mediaa. Yksi syy tähän on kadonneen valkoisen naisen syndrooma. Kauniin, nuoren ja vaalean kadonneen tai surmatun naisen tapaus saa monesti enemmän huomiota mediassa kuin muut katoamistapaukset. Yhdysvalloissa eron näkee selvästi: tiedämme tutkimuksista, että mustat kadonneet tai surmatut naiset saavat vähemmän mediahuomiota kuin valkoiset. Useissa true crime -kertomuksissa on keskiössä naisiin kohdistuva väkivalta. Vanhanaikaisen ” neito pulassa” -ajattelun vuoksi tällaisia uhreja käsitellään true crime -sisällöntuottaja voi muodostaa mahdollisimman kattavan kuvan jälkikäteen. Tarinallisen journalismin yleistyttyä uutismedia ja podcastaajat ovat alkaneet kertoa tosirikoksista fiktiota muistuttavilla kaunokirjallisilla keinoilla. True crimen ja fiktion tekijät hyötyvät rikosjournalismista – rikostoimittajat käyvät läpi puuduttavana rutiinityönään käräjäoikeuksien listoja ja kirjoittavat tekstejä, joita yleisö ei välttämättä edes muista enää muutaman päivän kuluttua. Henkilöbrändillään ratsastava true crime toimittaja taas voi napata nämä tiedot myöhemmin, tehdä rikoksesta mysteerin ja kääriä rahat taskuunsa. Sosiologi Voitto Ruohosen mukaan rikosfiktio ja -journalismi ovat kulkeneet käsi kädessä jo kauan, sillä fiktion tekijät upottavat todellisia tapahtumia kertomuksiinsa. Omaiset taas voivat kokea sekä tosipohjaisen fiktion että true crimen haudanryöstönä. Kun vuonna 2000 tv:ssä esitetyn Kylmäverisesti sinun -fiktiosarjan yhden jakson käsikirjoitus pohjautui Hyvinkään kuuluisaa paloittelumurhaan, kuolleen pojan isä kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen kokemuksestaan. ”Se loukkaa, että tunnen joutuneeni toistamiseen rikoksen kohteeksi. Ensin minulta tapettiin poika, sitten hänen kuolemansa varastettiin.” Kirjoitusta lukiessani en voi olla miettimättä, miten iso osa minunkin true crime -kiinnostuksestani on todellisia rikoksia salapoliisikertomusten kaltaisena kulttuurituotteena käsittelevän median ansiota. Media on monissa asioissa eettisempi kuin ennen. Käsikirjoittajat eivät dramatisoi tosirikoksia televisioon heti murhan tapahduttua, ja omaisille annetaan aikaa käsitellä menetystään ennen kuin heitä hätyytellään haastatteluihin. True crimen ystävänä olen silti tirkistelykulttuurin kuluttaja ja tuottaja. 1990-LUVUN 1990-LUVUN alkupuolella Hausjärvellä tapahtui kolmen rikoksen sarja. Kahden naisen epäillään edelleen joutuneen murhatuiksi ja yhden kohtaloa tutkittiin murhan yrityksenä. Tapaus kiinnostaa yhä, ja Murha.infossa siitä on keskusteltu satojen sivujen verran. Millä perusteella jotkut rikosmysteerit pysyvät kansakunnan muistissa ja toiset eivät? ”OMAISET VOIVAT KOKEA SEKÄ TOSIPOHJAISEN FIKTION ETTÄ TRUE CRIMEN HAUDANRYÖSTÖNÄ.” 31
rikoksista ja jopa pyrkivät selvittämään niitä – eivät ainoastaan käsittele omia pelkojaan. TOSIRIKOSKERTOMUSTEN TOSIRIKOSKERTOMUSTEN tekijät käsittelevät aihetta tyypillisesti tekijän tai tutkijoiden näkökulmasta. Uhrin näkökulma ei voi kuulua, vaikka se yritettäisiin ottaa mukaan omaisten haastatteluilla. Tekijän seuraaminen ja hänen taustastaan kertominen päästää katsojan lähelle pahuutta, ja tutkijoiden kertomukset ottavat katsojan mukaan salapoliisikertomuksen seuraajaksi. Monissa tv-sarjoissa henkirikoksen uhrin läheisten rooli on tuoda tapahtumiin dramatiikkaa. Fakta ja fiktio kietoutuvat yhteen, kun sarjoissa näyttelijät esittävät todellisia tapahtumia aitojen rikospaikkavalokuvien ja hätäpuheluiden rytmittämänä. Tosirikoskertomukset nostavat uhrien kohtalot viihteen alttarille pällisteltäväksi, mutta vain rikosten yksityiskohdat ja tekijät jäävät yleisön mieleen. Uhreja, vaikkakin eri tavalla, ovat muutkin kuin kuolleet. Keskustelupalstojen spekulaatioita seuratessa unohtuu helposti, miten rikos vaikuttaa yhteisöön: paikallisiin, uhrin ikäryhmään tai kuolleiden ja kadonneiden vanhempiin. Etenkin selvittämätön rikos voi vaivata yhteisöä – ehkä tekijä on joku tuttu. Lähelle pääsevän tekijän pelko voi myös hiljentää paikalliset vuosikausiksi, vaikka heillä olisi tietoa tapauksesta. Aihepiirin nouseminen esiin mediassa vuosia tapahtuneen jälkeen voi tuoda kipeät muistot pintaan. Tutkinnan aikana poliisi voi epäillä useita henkilöitä rikoksen tekijäksi. Rikosta sivusta seuraavien epäilys ei välttämättä katoa, vaikka poliisi tai oikeus toteaisi epäillyn syyttömäksi. Tällaiset henkilöt eivät halua joutua nostetuiksi uudelleen tikunnokkaan, kun true crimen tekijät spekuloivat syyllistä. ”Jokaiselle ihmisoikeutena kuuluva syyttömyysolettama on muun muassa uutiskilpailun myötä menettänyt sille kuuluvan arvon”, kirjoitti asianajaja Markku Fredman vuonna 2005 Journalismikritiikin vuosikirjassa. mediassa tunteisiin vetoavammin kuin muita uhreja. Media liittää uhriin ajatuksen puhtaudesta ja viattomuudesta, jonka pahuus tuhosi. Kun nainen kuolee nuorena, hän ei ehdi vanhentua ja näin muuttua patriarkaatissa näkymättömäksi tai yhteiskunnalle hyödyttömäksi eli hedelmättömäksi, vaan pysyy ikuisesti myyttisen puhtaana. Miehet joutuvat useammin henkirikosten uhriksi, mutta median ansiosta yleisö muistaa parhaiten naisten kohtalot. Tutkimusten mukaan media ei liitä vastaavia oletuksia puhtoisuudesta ja viattomuudesta kadonneisiin nuoriin miehiin tai vähemmistöihin, kuten maahanmuuttajiin. Kaikki uhrit eivät ole medialle samanarvoisia. Huhtikuussa 2022 rikostoimittaja Tuomas Rimpiläinen kirjoitti Ylellä julkaistussa artikkelissa, että Tampereella vuonna 2007 kadonneen ja surmatuksi epäillyn Teemu Puumalan tapauksessa media unohti nuoren miehen kohtalon. Rimpiläinen kertoi olleensa itsekin ylläpitämässä ilmiötä: vuosien 2011–2020 aikana hän kirjoitti kymmeniä uutisia Tampereella lähes vuosikymmen ennen Puumalaa kadonneesta Raisa Räisäsestä, mutta Puumalasta vain yhden. Nyt hän korjasi tilannetta perehtymällä tapaukseen kunnolla. Sukupuoli ilmenee paitsi true crimessä käsitellyissä tapauksissa, myös genren kuluttajissa. Kansainvälisten tutkimusten perusteella naiset kuluttavat genreä enemmän kuin miehet. Esimerkiksi suosittua Jäljillä podcastia tekevä Tilda Laaksonen on kertonut Ylelle, että valtaosa hänen kuuntelijoistaan on alle 30-vuotiaita naisia. Sosiaalipsykologi Amanda Vicary sanoi The Atlantic -lehdelle vuonna 2017, että yksi syy tosirikoskertomuksia kuluttavien naisten määrään voi olla kiinnostus itselle vaarallisia asioita kohtaan. Ideana on, että tutustuttuaan aiheeseen he voivat ajatella välttävänsä vaaran tulevaisuudessa. Se tuskin selittää kaikkea. True crime -sisältöä tekevät naiset ovat aktiivisia toimijoita, jotka kertovat ”KAUPALLISESTI MERKITTÄVÄT TRUE CRIME -TUOTTEET SUOMESSA EIVÄT YLEENSÄ KÄSITTELE ALKOHOLINHUURUISIA PUUKKOHIPPASIA.” 32
Kommentti ei ole vanhentunut. Viime marraskuussa Vantaan Myyrmäessä murhatun postinjakajan tapauk sessa Ilta-Sanomat otsikoi: ”Miksi postinjakajan murhaaja oli vapaana, vaikka oli tuomittu vankilaan?” ja nimesi tekijän. Otsikkoa muutettiin pian. Kyse oli vasta epäillystä, joka vieläpä vapautettiin alle viikko uutisen julkaisun jälkeen. Tällaiset virheet voivat pahimmillaan jäädä elämään ja leimata syytöntä ihmistä pitkään. Jos murha jää ratkaisemattomaksi, tulevaisuuden tosirikosharrastajat voivat arvuutella, vapauttiko poliisi kuitenkin oikean tekijän. Esimerkiksi Bodominjärven ja Ulvilan murhat herättävät yhä spekulaatioita siitä, olivatko oikeudessa syyttömiksi todetut sittenkin rikoksen tekijöitä. RIKOKSISTA RIKOKSISTA ja rikollisista kertovia kertomuksia on paheksuttu kautta aikojen, joten nykyinen moralisoiva suhtautuminen genreen ei ole uusi ilmiö. Sosiologi Voitto Ruohonen nostaa kirjassaan esimerkin 1700-luvulta, jolloin kriitikko James Arbuckle kirosi aikansa romaanit erilaisten rikollisten muistelmien kuvauksiksi. Suomessa rikollisuus löi läpi romaanikirjallisuudessa 1800-luvulla. Konservatiiviset piirit arvostelivat esimerkiksi Minna Canthin teoksia, joiden rikollishahmojen uskottiin voivan toimia huonona esimerkkinä lukijoille. Vielä 2020-luvulla Poliisihallitus varoittaa true crimen luomien mielikuvien johdattelevan nuorisoa rikolliselle polulle. 1990-luvulta lähtien rikoskertomukset ovat saaneet yleisesti hyväksytymmän aseman yhteiskunnassa. Rikosten järkyttävyys ja autenttisuus on keino, jolla sisällöntuottajat voivat yhä shokeerata kaiken nähneitä median kuluttajia. Kenties siksi tosirikoskertomukset ja dekkarit käsittelevät aina vain raaempia rikoksia. Sosiologi Ruohonen kirjoittaa tosirikoskertomusten eettisyyden kritiikin jakautuvan kahtia. Yhtäältä julkisuuteen voidaan tuoda arvokasta ”hylkiöiden” näkökulmaa, kuten huumeidenkäyttäjistä heidän omasta näkökulmastaan kertovassa Reindeerspotting -dokumentissa. Toisaalta rikollisia voidaan asettaa ”väärään rooliin”, kuten huumekauppias Niko Ranta-ahosta kertovassa Katiska -dokumentissa, jota on tulkittu rikollisuuden ihailuna. Ranta-aho esittelee dokumentissa rokki staran elämäänsä pöyhkeilevin elkein: naisia, autoja ja rahaa riittää. ”Eikö rikoksia tehdä aina taloudellisista syistä, ainakin omalta kannalta”, Ranta-aho kommentoi motiivejaan Mtv:n Rikospaikan haastattelussa marraskuussa 2022. On selvää, että rikollisia täytyy haastatella, jotta rikollisuuden kokonaisuutta voitaisiin ymmärtää. Tärkeää on kuitenkin roolittaa heidät oikein: ei ihannointia, jossa rikolliseen elämäntapaan päätyneet ovat tähtiä, vaan kertomuksia yhteiskunnan nurjasta puolesta. Kuinka avoimia tapauksia käsitteleviä tosirikoskertomuksia sitten tehdään eettisesti? Soitan Turun yliopiston tutkijatohtorille Pauliina Tuomelle. Hän tutkii erityisesti television provokatiivisia tosirikossisältöjä, joissa katsojat pyritään saamaan koukkuun rajulla sisällöllä ja rikoksia viihteellistämällä. Tuomen mukaan true crimea ei voi niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi, sillä sen sisälle mahtuu kaikkea eettisestä ja faktapohjaisesta dokumentaarisesta kerronnasta omaisten surulla mässäilevään surupornoon. True crimella ei ole samanlaisia eettisiä ohjeita kuin journalismilla, joten jokainen tekijä joutuu ”KAUPALLISESTI MERKITTÄVÄT TRUE CRIME -TUOTTEET SUOMESSA EIVÄT YLEENSÄ KÄSITTELE ALKOHOLINHUURUISIA PUUKKOHIPPASIA.” ylioppilaslehti 3 / 2023 33
ylioppilaslehti 3 / 2023 34
pohtimaan, milloin ja erityisesti miten kutakin rikosta voi käsitellä. Tuomen mukaan uhrin omaisten toiveet vaikuttavat siihen, milloin rikosta voi käsitellä. Esimerkiksi juuri kadonneen omaiset voivat haluta näkyvyyttä asialleen. Toisissa tapauksissa on vaikea sanoa, milloin on liian aikaista kolkuttaa surutalon ovelle ja pyytää haastattelua. ”Vaikka tapauksen ikä vaikuttaa, ei ole mitään suojaaikaa, jonka voisi antaa. Asia saattaa olla kipeä jopa vuosikymmenten ja sukupolvien yli”, Tuomi sanoo. Monesti selvittämättömiä tapauksia käsitellään spekulatiivisesti. Tuomen mukaan esimerkiksi Kyllikki Saaren surmaa voi spekuloida podcastissa, mutta rikosjournalismissa pitäisi pysyä faktoissa. Oma lukunsa ovat nojatuolisalapoliisien viestit keskustelupalstoilla, joissa spekulaatioilla pyritään selvittämään tapauksia. ”Spekulointi voi parhaimmillaan tuottaa uusia näkökulmia, mutta pahimmassa päässä ovat tapaukset, joissa esimerkiksi Murha.infossa nimetään tekijä mutta kyse onkin kokonimikaimasta. Tällä voi olla kauaskantoisia seurauksia.” Jos tapaus on ollut laajasti julkisuudessa, se saattaa laskea kynnystä käsitellä tapausta uudelleen. Sekä virheellisesti epäiltyjä että syyllisiksi todettuja henkilöitä saatetaan nostaa esiin toistuvasti, ja jokainen true crimen tekijä tekee niin oman harkintansa mukaan. ”Tuomionsa suorittaneen rikollisen ei periaatteessa kuuluisi olla enää tikunnokassa, mutta rikollisuuden käsittely yhteiskunnassa on vakiintunut sellaiseksi, että teko seuraa rikollisen perässä”, Tuomi sanoo. True crimen toinen buumi alkoi 2010-luvun aikana. Sen kasvuun on vaikuttanut tosi-tv:n ja provokatiivisten mediasisältöjen, siis normeja, arvoja ja moraalisääntöjä ravistelevan kuvaston, yleistyminen. Tuomen mukaan ihmisiin vetoaa tosirikoskertomusten tyyli esittää autenttisia tapauksia tunteita herättävästi. Sisällöntuottajat valikoivat rikoksia silläkin perusteella. ”Niissä pitää aina olla jotain hyvin eksoottista. Kaupallisesti merkittävät true crime -tuotteet Suomessa eivät yleensä käsittele alkoholinhuuruisia puukkohippasia. Ne eivät ylitä kynnystä, jonka jälkeen true crimea kannattaa tehdä.” PARHAIMMILLAAN PARHAIMMILLAAN true crime -buumi voi auttaa viranomaisia käynnistämään uudelleen kauan sitten seisahtuneita tutkintoja. Entinen Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön rikosylikomisario Juha Rautaheimo kritisoi elämäkerrassaan toimittajia, jotka leikkivät rikostutkijoita. He voivat toimillaan vaikeuttaa tutkintaa esimerkiksi sotkemalla jälkiä tai todistajien muistikuvia. Esimerkiksi joistakin yksityiskohdista mediassa liian varhain kertominen voi vaikuttaa siihen, mitä ihmiset kertovat kuulusteluissaan. Suutari pysyköön lestissään. Selvittämättömiksi jääneissä tapauksissa poliisi ei kuitenkaan usein tutki vuosikymmenten takaisia rikoksia kovin aktiivisesti, jollei siihen ilmene aihetta. L Ä H T E E T Rautaheimo, Juha (toim. Sari Rainio). Hermo – Murharyhmän mie s. (Siltala 2019) Ruohonen, Voitto. Rikos ei vanhene – true crime kyläkäräjistä podcasteihin (Gaudeamus 2022). Stillman, Sarah. (2007). The missing white girl syndrome: disappeared women and media activism. Gender & Developmen t 15(3), 491–502. Tuomi, Pauliina. Kun rikollisuudesta ja kuolemasta tulee viihdettä. (Media)väkivalta viihteellistymisen näkökulmasta. Lähikuva 3/2022. Tosirikossisällöntuottajat voivat kaivaa esiin uusia todisteita tai todistajia, jotka saavat poliisin reagoimaan. Esimerkiksi kirjailijat Heidi Holmavuo ja Elina Backman tekivät niin vakuuttavaa selvitystyötä Kemissä 1950-luvulla murhatun Elli Immon tapauksen parissa, että poliisi käynnisti tutkinnan uudestaan keväällä 2022. Paikkakuntalaiset olivat ”aina tienneet”, kuka tekijä on – tosirikoskirjailijoille he uskalsivat puhua asiasta vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Julkinen salaisuus oli, että poliisin poika surmasi Immon. Immon tapausta käsittelevän kirjan Ratkaisematon 10 (Otava 2022) julkaisun jälkeen poliisi teki uusia etsintöjä. Rikostutkijat löysivät erään maalikerroksen alta verta, jota he eivät olleet aiemmin löytäneet. Se ei kuitenkaan johtanut tapauksen ratkaisemiseen. Immon murha on edelleen selvittämättä. Tampereen kupeesta teollisuusalueelta löytyneen nuoren Jukka Ruohosen selvittämätön murha sai minut pohtimaan, mikä oikeuttaa vanhan rikoksen kaivelemisen. Kun kuvailen tapausta Pauliina Tuomelle, hän yllättyy. Ruohonen kuulostaa hänestä ihanteelliselta aiheelta: nuori, kiusattu, myrkytetty ja erikoisuutena vielä tapaukseen liitetyt pommit ja uhkaukset. Silti tapausta on käsitelty mediassa ja keskustelupalstoilla vain vähän. Uhrin sukupuoli voi vaikuttaa asiaan. ”Omaiset ovat pahoillaan siitä, ettei kadonneiden nuorten miesten perään mediassa rakenneta sellaista kollektiivista huolta kuin naisten”, Tuomi sanoo. Ruohonen on vain yksi suomalaisista henkirikoksen uhreista, joiden kohtalo ei ole selvinnyt. Tapaus ei välttämättä ole yhteiskunnallisesti poikkeuksellinen mutta ainakin yksi henkilö tahtoisi tietää totuuden hänen kohtalostaan – pojan yhä elossa oleva äiti, jota haastateltiin Ratkaisematon tapaus Suomi tv-sarjassa vuonna 2022. Rikokset kertovat aina ajastaan ja siitä, millaisissa olosuhteissa ihmiset joutuvat uhreiksi. Ratkaisemattomien rikosten tutkiminen on sekä oikeuden hakemista eläville omaisille että yhteiskunnan kollektiivisen muistin ylläpitämistä. Eettinen true crime voi auttaa kummassakin. ylioppilaslehti 3 / 2023 35
Tapahtuman järjestää Pääpartnerit Maailma kylässä -festivaali 27.–28.5.2023 Suvilahti, Helsinki Seun Kuti & Egypt 80, Toya Delazy, Helena Gualinga, Liraz, Balaklava Blues, Jesse Markin, Yeboyah , Ilta, Von Hertzen Brothers Seun Kuti & Egypt 80, Toya Dela boyah Ilta, Von Hertzen Brothers ylioppilaslehti 3 / 2023 36
KAUPUNKIPYÖRÄT RETKIPYÖRÄT GRAVELPYÖRÄT TYÖSUHDEPYÖRÄT VARUSTEET VARAOSAT HUOLTO PELAGOBICYCLES.COM MYYMÄLÄ JA HUOLTO KALEVANKATU 32 HELSINKI Tule hyvä kesä! Hyödynnä opiskelija-ale 10%. Voimassa nyt. Seuraa Ylioppilaslehteä somessa @ylioppilaslehti www. ylioppilaslehti.fi/mediatiedot SINUN MAINOKSESI TÄSSÄ? ylioppilaslehti 3 / 2023 37
T E K S T I Eveliina Lempiäinen K U VAT Hilla Kurki Hoppari Ege Zulu piirtää rap-lyriikoillaan eläväisiä tunnelmakuvia Itä-Helsingistä ja hämmennyksestä, jota äkillinen suosioon sinkoutuminen herättää. Gängstä poika läppä noita hullu normi tuttu broidi Snadisti jännittää”, Ege Zulu eli Eugene Mokulu myöntää. On lankalauantai, eikä illan keikkaa Korjaamolla ole tällä kertaa myyty loppuun. Se on poikkeus, sillä Mokulun ura on nosteessa. Albumit Swengari (2021) ja Oi maamme Helsinki (2022) ovat niittäneet kehuja taidokkaasta tarinankerronnastaan esimerkiksi Rumbassa ja Soundissa. Levyjen omaleimaisessa soundissa on kaikuja eteläranskalaisesta rapista ja afropopista. Mokulu on tullut soundcheckiin suoraan lätkätreeneistä. Hän on pukeutunut fleeceen ja släbäreihin. Urheilu on pitänyt artistin järjissään, kun elämä on viime vuosina heittänyt isosti kuperkeikkaa. Nuoruusvuosiaan Helsingin Roihuvuoressa Mokulu kuvaa levottomiksi. Virkavalta tuli tutuksi varastelun ja jengitappeluiden takia, ja moni ystävä kuoli yliannostukseen. ”Laiffi switchaantuu isosti, kun tulee Suomen kansalle kuuluisaksi tuollaisten juttujen jälkeen”, Mokulu sanoo. Katujengi jäi vuosia sitten taakse ja Mokulu palasi jalkapallon pariin. Parin vuoden sisään hän on solminut levytyssopimuksen PME Recordsin kanssa, voittanut YleX:n Läpimurtokilpailun ja päässyt Spotifyn singlelistan kärkisijoille fiittaamalla Jvg:n Verkkareis -kappaleella. Elämän muutos sai Mokulun ensin hämilleen. Hämmennystään hän käsittelee esimerkiksi kappaleessa Sekoon : Mä oon shokis Onks nää kaikki massit mun omii? Nykyää ei makseta osis Mä oon shokis, viime vuonna köyhä mä olin OI MAAMME HELSINKI OI MAAMME HELSINKI -albumin kappale Sori on Mokululle erityisen tärkeä. Kappaleessa hän pyytää anteeksi kaikilta, joille teki piene nä pahaa. Yleensä Mokululla ei ole biisintekovaiheessa tiettyä yleisöä mielessään, vaan hän tekee musiikkia ensisijaisesti itselleen. Silti Mokulu räppää yhteiskunnallisista ongelmista ja toivoo musiikkinsa lisäävän ymmärrystä ja myötätuntoa ihmisten välille. ”Kun saa vaikka kuulla, että Suomi on itsemurhatilastojen kärjessä, mä mietin, miten pystyisin jeesaamaan. No musalla! Mut mun motto on: auta eka ittees.” " ylioppilaslehti 3 / 2023 38 K U L T T U U R I Kulttuurihenkilö Palstalla taiteilijat saavat kerrankin puhua ihan vaan taiteestaan.
E G E Z U L U, 23, hiphop-artisti, lauluntekijä M IS TÄ T U N N E TA A N Marseille soundista inspiroituneesta rap-musiikista ja energisistä liveesiintymisistä. T Y Ö P Ö Y D Ä L L Ä N Y T Uutta musiikkia. Ainakin 14 festarikeikkaa kesällä. Oon myös järkkäämässä toista huudien välistä ystävyysjalkapalloturnausta elokuussa. U N E L M I E N P R O J E K T I Haluaisin olla urheilustudiossa esimerkiksi futiksen väliajoilla. En räppäämässä, vaan puhumassa Suomen jalkapallosta ja kertomassa suorat sanat. A L A L L A M ÄT TÄ Ä En haluaisi ikinä olla sellaisessa tilanteessa, jossa mulle annetaan säälipisteitä taustani takia. Se joka tekee eniten duunia oman jutun eteen, ansaitsee huomion ja ne pisteet. Ihmisille annetaan liian helposti asioita, se on karu fakta. Mokulu räppää nuoruuden uhosta ja muiden mielipiteisiin mukautumisesta: Kelle? Mun piti todistella kelle? Se teki musta pellen Ku koitin kovistella ennen Noille mä oon gängstä Noille mä oon poika Noille mä oon läppä Noille mä oon noita Mokulun lyriikoissa on tavallista vähemmän räpille luonteenomaista röyhkeää hybristä. Hän on genressään liikuttavan avoin, jopa nöyrä. ”Jonkun biisin julkaiseminen saattaa kuumottaa siks, että kun riisuu tarpeeks itseään, ei oo enää niin cool. Mut jengi just diggaa siitä.” LAPSENA LAPSENA Mokulu katseli James Brownin ja Michael Jacksonin keikkavideoita ja haltioitui supertähtien energiasta. Kaikki hänen lempiartistinsa ovat olleet rohkeita ja leikkisiä ”luovia hulluja”. Leikki ja musiikki kuuluvat elimellisesti ylioppilaslehti 3 / 2023 39 K U L T T U U R I
yhteen. Historioitsija Johan Huizingan mukaan leikissä tai vaikka esiintymislavalla on oma taikapiirinsä, jonka sisällä pätevät leikin säännöt. Puhutteleeko ajatus Mokulua? ”Todellakin! Siinä on vapaus. Ei lavallakaan voi ihan mitä tahansa tehdä, mut taiteilijan show’ta yleisö tulee katsomaan.” 11-vuotiaana Mokulu alkoi tehdä biisejä isosiskonsa avustuksella. Sisko luki paljon ja oli taitava suomen kielessä. Sisarukset poimivat säkeitä runoista ja muuttivat ne räppiriimeiksi. Enää Mokulu ei tunnustaudu runouden suurkuluttajaksi. Keskittymishäiriö haittaa kirjoihin syventymistä, mutta hän harjoittelee. Parhaillaan työn alla on Jare Henrik Tiihosen elämäkerta. Nykyään Mokulu napsii kiinnostavia lauseita arjesta, kavereiden puheista ja elokuvista. Hän kirjaa lainit kaikessa hiljaisuudessa mentaaliseen muistikirjaansa ja kopioi ne myöhemmin puhelimen muistiinpanoihin. Sitten hän työstää biisejä studiossa suoraan instrumenttien päälle, useimmiten kahdestaan tuottaja Victor Nordisin kanssa. MOKULUA MOKULUA inspiroiva Marseille rap vilisee hauskoja sutkautuksia, slangia ja leffaviittauksia. Aggressiiviseksi kuvailtu hiphop-genre sykkii elämää ja tunteen paloa: sen nähdään heijastelevan ranskalaiskaupungin työväenluokan kulttuuria sekä kamppailua köyhyyttä ja rikollisuutta vastaan. Mokulun suurin innoittaja on marseillelainen räppäri Jul. ”Julin musasta kuulee, että sillä on paljon tunteita. Sen takia mä teen samoja juttuja.” Mokulun tekemisistä ei puutu fiilistä. Oi maamme Helsinki -levyllä on paitsi vilpitöntä ja koskettavaa itsetutkiskelua, myös lukuisia tanssittavia bängereitä. Tiuhaan iskevät biitit syytävät ilmoille iloa ja elinvoimaa, joka kouraisee, ja jota kuulijana tekee mieli kanavoida liikkeeksi. Levyn nimikkokappale sekä nopeatempoinen Väkivaltaa viekoittelevat bailaamaan sellaisella tenholla, ettei ihmiskehosta irtoa läheskään riittäviä muuveja matchaamaan musiikin voimaan. VAUNUSALISSA VAUNUSALISSA on suuren urheilujuhlan tuntua. Ege saapuu lavalle Mestarien liigan tunnarin saattelemana valtava keikarimainen aurinkohymy kasvoillaan. Vieressäni joku on jo riisunut paitansa. Oi maamme Helsinki pärähtää soimaan ja yleisö alkaa velloa sinisten spottivalojen kajossa. Artisti steppailee edestakaisin keinuvin liikkein, tekee välillä nopeita pyörähdyksiä ja tuo todellakin mieleen lapsuuden idoliensa moonja camel walkit . Aiemmin illalla Mokulu on todennut etenkin James Brownin näkyvän vahvasti esiintymisessään. Varsinaista alter egoa Mokululla ei kuulemma ole. ”Mä oon lavalla niin oma itteni kun vaan voin. Sen enempää ei voi olla Ege.” ”Mun motto on: auta eka ittees." ylioppilaslehti 3 / 2023 40 K U L T T U U R I
Torilla tavataan pääsen 14.30 töistä klo 15 aikoihin sopii hyvin onks 45€ jos pistät postiin? menis helpoiten jos maksan nyt Ei taida mennä 5,90 pakettiin Joo voi olla sovitaanko 46€ kuluineen? Mulle sopis paremmin nouto okok Hei jos noudan huomenna kun tää sää on tällöinrn Ok? Ilmottelen Ootko tulossa? Nähty Moikka, onko vielä vapaana tää? Moi, on vapaa! Moikka, onko vielä kiinnostusta? Nähty moi. maksan 30 e 40 voin myydä Kiitos Kiitos=ostat? Vai ei kiitos? voin 30 e Kiitos Kun itse ostin kameran minulle sanottiin että kameralla on kuvattu alle 14tuhatta enkä osannut eikä ollut aikaa tarkistaa shutteria. 20€ voin palauttaa en enempää. Sä oot lapsellinen kaveri luuletko oikeasti ett myisin rikkinäisen kameran herää..itse olen käyttänyt kameraa normaalisti ilman mitää vikaa sun varmaan kannattaisi pitäytyä niissä vanhemmissa vintage malleissa R U N O T Johannes Ekholm Kirjailija inspiroitui tori.fissä käymistään keskusteluista. ylioppilaslehti 3 / 2023 41 K U L T T U U R I
kesäkirja ykyaikaiset kirjallisuusgenret voi jakaa kolmeen. Autofiktio naisille, muille sukupuolille ja julkkiksille. Autoteoria kirjallisuusopinnoillaan ylpeilevien päiväkirjaromaaneille. Mieskirjailijat taas tapaavat kutsua tärkeilevää navankaiveluaan ylevästi dokumenttiromaaneiksi. Kokoomuksesta perussuomalaisiin loikanneen kansanedustajan Wille Rydmanin esikoisromaani Salaisuus, jota ei ollut sopii linjaan. Se uskottelee olevansa vakava ja tärkeä yhteiskunnallinen teos. Rydman kirjoittaa esipuheessaan, ettei tosiasioista ole tingitty kirjoittajan esteettisistä mieltymyksistä huolimatta. Dokumenttiromaani, siis. Silti kirjaa lukee kuin alhaisinta autofiktiota. Kirjan kansitaidekin on mietitty kohdeyleisön Instagram edellä. Tällä kertaa kyseessä on tyylikäs parodia Docendo-kustantamon suurista suurmieskirjoista. Ironia huvittaa: Salaisuus, jota ei ollut on pienen miehen pieni kirja. T E K S T I Oskari Onninen Dokumenttiromaani, e-kirja Salaisuus, jota ei ollut 2023 240 sivua Wille Rydmanin ihmissuhdeongelmissa rypevä autofiktio nousee kotimaisen #metookirjallisuuden kaanoniin. Laita tenttikirjat roskiin. 3x ESIPUHEESSA ESIPUHEESSA Rydman korostaa taitojaan kirjoittajana. Hän uskoo, että ”korkeakulttuurisesti suuntautuneet ihmiset” havaitsevat hänen mieltymyksensä ”klassisiin muotoratkaisuihin” ja ”temaattisen aineksen käsittelyyn”. Lupaukset ovat kovia, mutta ne lunastetaan. Poliitikolta vaatii rohkeutta flirttailla tässä määrin eritoten Bret Easton Ellisin Amerikan psykon kanssa. Salaisuuden minäkertoja, fiktiivinen mutta fiktiivisyytensä kiistävä Wille Rydman, on Patrick Batemania muistuttava hahmo. Hän on vahvempaa ainesta, klassiseen musiikkiin mieltynyt porvarillinen poliitikko, jonka ympärillä häntä nuoremmat naiset parveilevat. Toisin kuin Amerikan psykossa , kertojan sosiopatia ei kuitenkaan purkaudu fyysisenä väkivaltana. Kertojan epäluotettavuutta tehostetaan jättämällä lukija makuuhuoneen oven ulkopuolelle. Koska eletään 2020-lukua, kirjan Rydmanista tehdään tietenkin uhri. Helsingin Sanomat kirjoittaa Rydmanin ihmissuhdeongelmista #metoo-henkisen häväistysjutun. Kirja on puolustuspuhe näitä väitteitä vastaan, ja sen yhteiskuntaan kohdistuva raivo tuo mieleen ranskalaisen Édouard Louis’n katkerat minäromaanit ja niiden esikuvan, naturalismia edustavan ranskalaiskirjailijan Émile Zolan. Kumartamansa kaanonin tyyliin Rydmanin kertoja löytää tapahtumille täsmällisiä syyllisiä: häväistysjutun Ra kk au s niinku N Tove Jansson – Kesäkirja (WSOY) REILU REILU satasivuisen klassikkoteoksen voi selata läpi nopeasti sateisena iltapäivänä tai sulatella hitaasti jäätelöpuikon mittaisina paloina. Jälkimmäinen kannattaa, jotta kirjan Sophia-tytön ja tämän isoäidin rönsyilevästä dialogista saa enemmän irti. Janssonin vuonna 1972 ilmestyneessä romaanissa kesä Porvoon saaristossa kestää pienen ikuisuuden. Sen aikana lapsen ja isoäidin arkisista havainnoista rönsyää joukko säikeitä, jotka kutittelevat läpi ison osan elonkirjoa. Jää nähtäväksi, miten hyvin dialogi kerroksineen taipuu valkokankaalle kirjasta tänä kesänä kuvattavassa elokuvaversiossa. Sen pääroolissa nähdään yhdysvaltalainen Glenn Close. A N N I H Ä R K Ö N E N ylioppilaslehti 3 / 2023 42 K U L T T U U R I Kritiikki
Stephen King – Ruumis (Book Studio) K A U H U K I R J A I L I J A N A K A U H U K I R J A I L I J A N A tunnetun Stephen Kingin pienoisromaani Ruumis (1982) on juoneltaan simppeli: neljä 12-vuotiasta kaverusta lähtee etsimään kuolleen ikätoverinsa ruumista kuumana kesänä vuonna 1960. Kingin kirja ei ole kauhua, vaan kasvu kertomus. Pojat kulkevat junaraiteita pitkin, heittävät törkeitä vitsejä ja suunnittelevat elämäänsä sankareina ruumiin löytämisen jälkeen. Taustalla leijailee pelko ja odotus syksyllä alkavasta yläasteesta, joka vie ystävät erilleen. Ruumis kuvaa kauniisti yhtä elämän taitekohdista sekä ystävyyttä, joka ei unohdu lapsuuden loputtua. Paremmin pienois romaani muistetaan yhtenä tunnetuimmista King-filmatisoinneista Stand by Me – viimeinen kesä . P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N kirjoittaneet ja muutamat muutkin toimittajat sekä puhtoisen päähenkilön luottamuksen pettäneet naiset. Eräskin nainen on vaihtanut teologian opintonsa suku puolentutkimukseen. En tiedä, missä määrin ideologisesti painottuneet opinnot ovat vaikuttaneet siihen, miten hän on alkanut minut ja oman menneisyytensä nähdä , kertoja pohtii. TAITURIMAISIMMIN TAITURIMAISIMMIN Rydman esittää nuoren Willen kärsimykset kirjan pateettisessa itsereflektiossa ja dialogissa. Ne alleviivaavat, kuinka rakkaus ja sen epäonnistuminen ovat ajattomia, ikuisia teemoja. Kertojan ylisiveä rekisteri tuo esiin, miten yhteiskunta ohjaa miehiä tukahduttamaan tunteitaan, mistä sitten muodostuu patriarkaatin myrkyllinen ydin. Pelastus on kuitenkin kertojaa vain kahdeksan vuotta nuorempi lakimies Satu, joka on saanut viimein auki ne lukot, jotka sieluuni olivat päässeet muodostumaan edellisen parisuhteeni jälkeen. Sadulle kertoja lähettää vaellukselta selfien tunturin laelta. Satu reagoi siihen sydäntykkäyksellä. Romaanin lukuisat chat-osuudet hymiöineen taas ovat selvä viite kirjailija Johannes Ekholmin Rakkaus niinkuun . Rydmanin kertojan viestien 1920-lukulainen jäykkyys tosin tuo mieleen helsinkiläisten ihmissuhderomaanien superklassikon, Mika Waltarin Suuren illusionin , jolta myös Ekholm on poiminut kirjaansa Caritas-nimisen hahmon. Silti Rydman osaa nauraa itselleen. Kirjan rakenteellinen loppukäänne on lainattu Proustin Kadonneesta ajasta ; eihän kolmissakymmenissä oleva mies voi huomattavaa sivistystään muilla tavoin esitellä. WILLE RYDMANIN WILLE RYDMANIN vaikuttava esikoinen kuuluu suomalaisen uhriutuvan minäkirjallisuuden kaanoniin Koko Hubaran ja Timo Hännikäisen väliin. Ruskeana Poikana varhaisessa vaalimainoksessaan poseerannut Rydman tosin on heitäkin kaltoinkohdellumpi uhri. Siksi hän saa lopullisen lohtunsa suurimmasta mahdollisesta kärsimyksestä. Se kanavoituu Auschwitzissä kuolleen tšekkiläisrunoilijan Ilse Weberin Wiegala -kehtolauluun. Ehkäpä juutalainen melankolia vastasi parhaiten mielenmaisemaani juuri tuolla hetkellä , Rydman kirjoittaa. ”Auschwitzin jälkeinen runous on mahdotonta”, filo sofi Theodor Adorno on sanonut. Autofiktiota väite ei onneksi koske. Deborah Levy – Hot Milk (S&S) KUUMAA MAITOA KUUMAA MAITOA ilmestyy Sari Karhulahden suomentamana 8. kesäkuuta. Kuten niin usein englannista suomeen käännettäessä, tästäkin nerokkaan simppelistä nimestä tulee vähän cringe . Käännös tekee vuonna 2016 ilmestyneen kirjan kuitenkin taas ajankohtaiseksi. Teoksessa varautunut Sofia matkaa Espanjaan viedäkseen äitinsä tutkimuksiin. Äiti on halvaantunut, tai kuten lääkärit epäilevät, esittää liikuntakyvytöntä. Äiti ei ehkä koskaan saa diagnoosia, ja Sofian on alettava elää omaa elämäänsä, joka on äidin hoitamisen vuoksi tauolla. Meressä meduusa pistää Sofiaa, minkä jälkeen hän rakastuu Ingridiin. Levyn fiktio toimii omaelämäkertatrilogiaa paremmin. Rytmi on ilmavaa ja dialogi lähes absurdia, kuin Välimeren aurinko olisi aiheuttanut henkilöhahmoille kollektiivisen auringonpistoksen. Matkakirja, joka sopii laiturinnokkaan luettavaksi. A D I L E S E V I M L I ylioppilaslehti 3 / 2023 43 K U L T T U U R I
Välähdys Vähemmistöjen näkyminen missä tahansa ei ole itseisarvo ” Laki on perseestä. Isot korporaatiot pilaavat kannabiskulttuurin. Ne haluavat takoa rahaa ja kasvattavat luokatonta tavaraa. Kaikki polttavat nykyään, ja uudet käyttäjät eivät ymmärrä hyvän päälle. He ostavat ihan mitä vain heille tarjotaan. Voisivat yhtä hyvin polttaa vessapaperia.” L a i t o n t a k a n n a b i s t a m y y v ä J a c k p i l v e n l a i l l i s t a m i s e s t a Y l i o p p i l a s l e h d e n n u m e r o s s a 5 /2 1 4 J u h a M a t i a s L e h t o s e n h a a s t a t t e l u s s a . N etflixin Bridgerton on ensimmäinen valtavirtatelevision supersuosittu pukudraama, jonka keskeisissä rooleissa on mustia ja ruskeita ihmisiä. Sarja kertoo 1800-luvun alun IsostaBritanniasta, ja esimerkiksi kuningattaren roolissa nähdään musta näyttelijä. Kriitikot ja fanit ovat juhlineet vuonna 2020 alkanutta sarjaa representaation riemuvoittona. Hahmojen monimuotoisuutta on pidetty jopa yhtenä syynä sarjan suosioon. Mutta mitä tarkoittaa, kun vähemmistöhistoriaa uudelleenkirjoitetaan viihteeseen ja taiteeseen? 1800-luvun alussa Isossa-Britanniassa ei mustia ihmisiä juuri ollut, varsinkaan seurapiireissä. Yhteys heihin syntyi siirtomaakaupassa. Mustat ihmiset Afrikassa, Välija Etelä-Amerikassa työskentelivät henkensä kaupalla, jotta hallitsijamaahan saataisiin valkoisille ihmisille sokeria, kankaita, kultaa ja timantteja. Bridgertonin musta kuningatar onkin otettu ilolla vastaan: mitä jos asiat olisivat olleet näin! Tai: ehkä asiat voisivat 2020-luvulla olla näin! Naitiinhan Meghan Marklekin kuningasperheeseen, vaikkakin huonolla menestyksellä. Vähemmän sarjan fanikunnassa on keskusteltu siitä, kuinka sarjan kuvaama elämäntyyli pohjautuu imperialistiseen riistoon. Saati siitä, kuinka läheisestä historiasta on kyse: orjakaupan loputtua orjanomistajille maksettaviin hyvityksiin menetetyistä eduista otettiin Isossa-Britanniassa niin suuri valtionvelka, että maan valtiovarainministeriön mukaan veronmaksajat ovat käytännössä maksaneet sitä pois vielä vuonna 2015. REPRESENTAATIO REPRESENTAATIO ei ole itseisarvo. Diversiteettiä ei voi liimata edes fiktiossa värisokeasti tarinan päälle ilman, että se herättää poliittisia ja eettisiä kysymyksiä: Millaista vähemmistöhistoriaa Bridgertonin T E K S T I Ennu Leiwo K U VA Aava Eronen musta aristokratia peittää samettiin ja timantteihin, ja millaista kiiltokuvaversiota se tarjoaa tilalle? Miksi emme halua kertoa todenmukaisia tarinoita, joissa muutkin kuin valkoiset ovat keskiössä? Netflix on perustellut sarjan roolitusta inkluusiolla. Jos syy todella on monimuotoisuuden iloinen lisääminen, on syytä pohtia, miksi seksuaalija suku puolivähemmistöt loistavat sarjassa poissaolollaan. Homorakkautta tuon ajan Briteissä oli varmasti. On tavallaan hienoa, että virallisen historiankirjoituksen marginaaliin jääneet nostetaan nykyään esiin valkokankailla ja teatterilavoilla. Muun muassa identiteetin rakentumisen kannalta on tärkeää, että ihmiset näkevät kaltaisiaan mediassa ja kulttuurissa. Siltikään ei ole neutraali ratkaisu roolittaa Englannin kuningattareksi musta näyttelijä. Iso-Britannia kieltäytyy toistuvasti käsittelemästä imperialistista menneisyyttään, ja Bridgertonin kuvaus mustista brittiaristokraateista kytkeytyy tähän väkivallan unohtamisen jatkumoon. Kun mustat ihmiset asetetaan riistäjän asemaan, jossa heitä ei todellisuudessa ollut, tuotettu tieto on historiallisesti virheellistä ja poliittisesti loukkaavaa. TODENMUKAISUUS TODENMUKAISUUS ei tietenkään ole fiktion tarkoitus. Todenmukaisuudella tai siitä poikkeamisella taiteessa ja viihteessä – erityisesti jos kyseessä on yksi Netflixin katsotuimmista alkuperäistuotannoista – on kuitenkin seurauksia sille, miten hahmotamme maailmaa. Osa katsojista kertoo somessa luulleensa brittiaristokratiaan kuuluneen mustia ihmisiä. Haluan kyllä nähdä pukudraamoja mustista ja ruskeista ihmisistä, ja Bridgerton on ainakin haparoiva askel oikeaan suuntaan. Englannin kuningatar ei kuitenkaan ole koskaan ollut musta. Lesbo hän sen sijaan saattoi ollakin. P I LV I E N S O TA ylioppilaslehti 3 / 2023 44 K U L T T U U R I Kolumni
uten suurin osa suomalaisista, minäkin syön jäätelöä ympäri vuoden, joten en pidä sitä erityisesti kesäherkkuna. Toki viileä geelimäinen koostumus maistuu paremmalta kuumana päivänä kuin sydäntalvella. Lapsena söin aina päärynäjäätelöä. Nykyään en tajua sitä ollenkaan. Esanssipläjäyksessä taisi viehättää lähinnä sen myrkkymäinen väri. Yhtä lailla isotätini tarjoilema päärynänmakuinen ja -värinen Mehukatti oli lapsiminälle jännittävä ja kutkuttava lasillinen. Trio-jäätelö oli myös hitti, ja sitä olikin sitten jokaisten 90ja 2000-luvun lastenkutsujen pöydässä sulamassa – ellei sitä korvannut jäätelökakku Viennetta. Jäätelökakkuja nautitaan aivan liian harvoin. Olen useita kertoja miettinyt tekeväni erään sellaisen, Baked Alaska -uunijäätelön, joka on vuorattu pohjasta kevyellä sokerikakulla ja jonka seinät ovat kiharoiksi pursotettua marenkia. Uunijäätelö on jo nimeltään järjenvastainen, epäonnistumiseen tuomittu herkku, minkä vuoksi en ole uskaltautunut ryhtyä leipomishommiin. Eipä sitä monessa paikassa edes tarjota. (Psst, tässä olisi yksi takuuasiakas!) Mutta pärjää jäätelö yksinäänkin. Jäätelöt, kuten pitsat, leivät ja karkit, ovat nekin alkaneet Suomessa globalisaation myötä erottautua ja premiumisoitua: kesäisin Vanhan ylioppilastalon valtasi vielä ennen koronaa jäätelöntuunauspiste. Italia-buumi näkyy gelaton palvonnassa. Meni vuosia ennen kuin opin nauttimaan turkkilaisesta mastiksijäätelöstä eli mara?ista . Nimikkoaines mastiksi tekee jäätelömassasta venyvää kuin puru kumi, jolloin se ei sula niin nopeasti, mikä on kuumassa K Palstalla nautiskellaan. Rakas ruokapäiväkirja, T E K S T I Arda Yildirim K U VA Venla Helenius maassa tärkeää. Kyseistä jäätelöä Turkissa ostaessa saa kaupan päälle myös ärsyttävän tai viihdyttävän show’n, jossa myyjä on ojentavinaan käteen jäätelön, mutta vetääkin sen takaisin. Ihme flirttailua. Thaimaalaista rullajäätelöä, I Tim Padia , on ollut jo tovin saatavilla Suomessakin. Siinä viehättävät estetiikka ja paikan päällä tehtävä käsityö, jota sopii jonossa odottaakin. Omia kädentaitojani esittelin Ben & Jerry’s -kioskilla abikesänäni vuonna 2010. Voitinpa pallonpyörityskisankin. Tiimimme oli päivittäin huimaavien makujen ja lootien ääressä. Työnkuvaamme kuului maistelu, eli laadun varmistus. Ja mehän varmistelimme. Niin paljon, etten voi enää katsoakaan tuhtien, kymmentä eri pähkinää, suklaata ja kastiketta sisältävien purnukoiden suuntaan. Päivittäisen yliannostuksen kruunasi fataali luomus, jonka tein itselleni viimeisenä työpäivänäni: pari brownie-palaa, kolme jäätelöpalloa, kinuskikastiketta, banaani ja kermavaahtoa. Rakkaussuhde päättyi ennen kuin lautanen oli tyhjä. Kaupan pakastealtaan suomalaiset kulmakivet, ilmavat tiiliskivitriot ja -päärynät, tuntuivat pitkään passélta , kun tarjolla oli maailmalta valuneiden trendikkäiden vaihtoehtojen meri. Nyt, aikani mättöjäätelöitä nauttineena tuntuu, että lapsuuden höttöjäätelö maistuu taas. On aika palata kotiin. Yksi triolaisista onkin uinut takaisin mieleeni. Tänä kesänä aion vedellä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman punaista mansikkajäätelöä. Rakas Turkin dedeni söi Suomessa käydessään aina vanhan ajan vaniljan. Pienenä se tuntui mahdollisuuksien haaskaukselta. Vihdoin ymmärrän häntä. 45
Internet-UG Kaikki on pilalla Palstalla kerromme aktiivisista nettiyhteisöistä. On yhdentekevää, keskustellaanko somessa sienistä, politiikasta vai elokuvista – aina joku saapuu purkamaan tuntojaan päivitysten alle. Ketuttaa-sivusto vastaa valittajien tarpeeseen keskittymällä pelkkään kitisemiseen. ”Olen 27v normaali mies. Olenko ainoa, jonka mielestä kaikki täällä menee nykyään päin vittua ja mikään meininki ei ole enää järjellä selitettävissä?” aloittaa nimimerkki Kuolema vasemmistolle ja vuodattaa tuntojaan yhteiskunnasta. Samaa mieltä ovat muutkin. Päin vittua ovat esimerkiksi Tuure Kilpeläinen, ”helvetin kesäleirejä” Manner heimintielle pystyttävät teinit ja start-up-firmat, nuo ”lastentarhan ja eläintarhan sekasikiöt”. Anonyymien kiukutteluyhteisö on hämmentävä elämys. Trollaajia tai ei, viha yhdistää. Löytäisivätpä muutkin somen häiriköivät raivopäät samalle hiekkalaatikolle – ehkä silloin muualla saisi olla rauhassa. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N K U V A P au lii n a N yk än en Pakinoitsija on yliopistolla yhä harvinaisemmaksi käyvän Y-sukupolven edustaja ja alisuoriutuva dropout, joka varsin tietoisesti pönkittää tekstissä heteronormia. Korkeakoulutettu nainen, kuinka likaiseen hippiin tyydyt? uorten naisten pariutumishaasteet yliopistokaupungeissa ovat journalismin vakioaihe. Yleensä sillä kulmalla, että Helsingissä miehiä on vähän, mutta täällä Taka-Savossa olisi 5?000 yksinäistä, jotka kovasti haluavat vaimon, eivätkä aio muuttaa isiensä mailta minnekään. Korkeakoulutettuja, uraa luovia naisia ei ymmärrettävästi kiinnosta metsä saati metsäläiset. Sen sijaan he etsivät kumppania harvenevasta vertaistensa joukosta. Miesten määrä luentosaleissa ja Unicafessa vähenee jatkuvasti. Helsingin keskuskampuksella heteromimmit käyvät ankaraa kilpailua niistä valtiotieteellisen kunkin vuosikurssin viidestä jannusta, jotka ovat hyvin tietoisia asemastaan ja sen myötä melko sietämätöntä seuraa. Professorikunnan naisistuessa myös fukseja saalistavat harmaaketut käyvät uhanalaisiksi. Näiden matemaattisten tosiasioiden vallitessa naiset etsivät miehiä, jotka jakaisivat yhteiset kaupunkilaisliberaalit arvot ja olisivat joskus lukeneet edes yhden kirjan. Muutamien Tinder-pettymysten jälkeen monet huomaavat, ettei Metropolian sählynpelaajatradenomi täyttänyt kriteereistä kumpaakaan. Teemu Selänteen elämäkertaäänikirjan kuunteleminen ei lopulta ole lukemista, vaikka somen päivystävät kirjastohenkilöt inklusiivisuuspäissään muuta väittävätkin. Poliittisen polarisaation aikana arvot korostuvat ja muista mieltymyksistä joutuu tinkimään. Olen seurannut ilmiötä tuttavapiirissäni kohta vuosi kymmenen ajan, ja kyllä meinaan sääliksi käy. Fiksut naiset, väitöskirjatutkijat, startup-osakkaat, viestintäkonsultit ja muut nuoret menestyjät raahaavat perässään vuodesta toiseen kamalia resupekkoja, joiden tutkinnot ovat kesken yhdeksättä vuotta, työelämäkokemus parhaimmillaan kulttuurialan hanttihommia ja päihdesuhde reippaasti kohtuukäytön tuolla puolen. Menneinä vuosikymmeninä naiset hoitivat kodin ja perheen samalla kun ukkonsa kävivät töissä ja vähät välittivät muusta. Tasa-arvoistumisen myötä naiset huolehtivat edelleen vanhoista velvollisuuksistaan ja lisäksi kuittaavat työttömien hippiensä huumevelat. Seinäjokensa taakseen jättäneet naiset joutuvat vastoin odotuksiaan tyytymään vähempään kuin ansaitsevat, mutta ainakaan se sohvalla lösöttävä ukonlotjake ei kerro rasistisia vitsejä ja äänestää muistaessaan punavihreää tohtoria. Sen parempaa saa Helsingin heteromarkkinoilta hakea. Tietysti voidaan kysyä, olisiko parempi nauttia omasta älykkäästä, empaattisesta ja piristävästä seurasta kuin hyysätä kotona vätystä, jotta olisi vaan joku . N ylioppilaslehti 3 / 2023 46 A L A K U L T T U U R I Viimeinen millenniaali
Puhujat Palstalla laitetaan asioita tärkeysjärjestykseen. 1. MC Kajo 2. Ylen puhuva aularobotti 3. Mika Aaltola 4. Turun murretta puhuva Otto-papukaija 5. Twin Peaksin takaperin puhuva kääpiö 6. Lue S-etukortti. Jos sinulla ei ole S-etukorttia, paina ei S-etukorttia -näppäintä -pikakassa 7. Krista Kiuru (sdp) 8. Alexa 9. MTV3:n Puhuva pää 10. Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki top 10 Arvoisa ex-kansanedustaja Ano Turtiainen, saamanne 632 ääntä ei tällä kertaa riittänyt eduskuntapaikan uusimiseen. Se on noin viidennes äänistä, joilla teidät valittiin eduskuntaan perussuomalaisten riveistä vuonna 2019. Romahdus ei yllätä. Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan kärjistyttyä suomalaiset kääntyivät näkyvästi Venäjää vastaan ja tukeutuivat Natoon. Te olitte eri mieltä, ja totesitte vain Jumalan kanssa tehdyn liiton olevan kestävä. Kansan syvien rivien mielipide ei muuttunut, vaikka hankitte puoluekokoukseenne Venäjän suurlähetystön ystävällismielisen tervehdyksen kesällä 2022. Kansanedustajakautenne muistetaan parhaiten kohuista. Kutsuitte muun muassa poliisimiestä munattomaksi nillittäjäksi. Kohuista merkittävimmät kuitenkin liittyivät rahaan. Monet somekeskustelijat epäilivät toistuvasti teidän ja Valta kuuluu kansalle -puolueenne saavan sitä Venäjältä. Väitteitä ei ole vahvistettu. Sen sijaan saitte runsaasti rahaa toisaalta. Olitte vuonna 2020 koko eduskunnan ahkerin kilometrikorvausten nostaja. Iltalehti kertoi teidän nostaneen jopa 12 000 euroa korvauksia ja ajavan omalla autolla kilometrinkin mittaiset matkat. Siinä autossa ei ilmastohumppa soi. Nyt kun olette pudonneet eduskunnasta, kilometrikorvausten ja muiden etujen saaminen lakkaa. Lisää tulojanne syövät Gometal-voimailuvälinekauppanne konkurssi ja Wiikinki-grillinne nurin meno. Vähempikin aiheuttaa stressiä, vaikka varmasti nostatte kansanedustajien sopeutumisrahaa niin paljon kuin voitte. Voimia! Halusimmekin Ylioppilaslehdessä muistaa teitä lähettämällä muutaman ruplan. Ne ovat käypää valuuttaa suuresti tukemallanne Venäjällä ja tulevat tarpeeseen – naapurimaan johtajat tuskin kiittävät Teitä työstänne ruplasalkuilla nyt, kun menetitte paikkanne kansanedustajana. ????? ? ??????? , Ylioppilaslehti ylioppilaslehti 3 / 2023 47 A L A K U L T T U U R I Postia
L a s i t T E K S T I Pajtim Statovci limme naimisissa 33 vuotta. Kun hän, pörssiyhtiön toimitusjohtaja, joitakin vuosia sitten joutui jäämään etätöihin kotiin, olin suunnattoman iloinen, että pääsisimme viettämään enemmän aikaa yhdessä, vaikkakin kotona. Hän oli aina väsynyt ja töissä tai työmatkalla, lähti aikaisin aamulla ja tuli vasta yötä vasten kotiin – ja toisinaan kului viikkoja, ettemme ehtineet edes vaihtaa keskenämme kunnolla kuulumisia. Muutaman kuukauden jälkeen hän kuitenkin kertoi olevansa onneton ja haluavansa pois luotani. Hänen mukaansa olimme yhdessä tavan vuoksi, avioliitostamme oli aikaa sitten kadonnut intohimo, jota ilman kahden ihmisen ei kerta kaikkiaan ollut järkeä olla yhdessä. Elämä on liian lyhyt. Niin hän sanoi, ja minä sanoin olevani eri mieltä. Että jossakin vaiheessa ihminen ei yksinkertaisesti jaksa enää lumoutua. Niin käy jokaiselle, ihmisen ikääntyessä nuoruus ja nuorenmielisyys haihtuvat hiljakseen kuin vesi lasimaljasta. Mutta hän lähti silti. Avioliittomme jälkeen minulle jäi osa hänen omaisuudestaan, kaksi sijoitusasuntoa, kuusinumeroinen summa käteistä rahaa, mökkiosake sekä talo, jossa kasvatimme kaksi lasta. Vanhempi heistä on juristi ja nuorempi kuvataiteilija. Poikani työt ovat valtavan näyttäviä. Hän maalaa näkemiään painajaiskuvia suurille kankaille; niissä on tulisieluisia hirviöitä, pahoja henkiä, raivostuneita taruolentoja ja eri uskontojen jumalia urbaaneissa ympäristöissä, kuten toimistotiloissa, miljoonakaupunkien rannoilla, liikennevaloissa, teollisuusalueilla, tavarasatamissa tai halpamarketeissa. Työt ovat väkivaltaisia ja synkkiä, niissä on K U VAT Pauliina Nykänen O ihmisiä elämänsä taitekohdassa, ja jokaisessa on verta ja joku, joka joko tekee kuolemaa tai kuolee kohta. Vaikka hänen taiteestaan pystyy erottamaan selkeitä hahmoja ja toimintoja, ne ovat samalla yllättävän abstrakteja ja monitulkintaisia. En tiedä, miten hän siinä onnistuu. Viime aikoina hän on alkanut puhaltaa lasista verrattain suurikokoisia koriste-esineitä, jotka muistuttavat jotakin ihmisen ruumiinosaa, käsivartta, reittä, kylkeä, pakaraa. Ne ovat elegantteja, ja valo huojuu kuin nuijittuna niiden läpi. Hiljattain antamassaan lehti haastattelussa poikani kertoi, että kiinnostui lasista, koska halusi ikuistaa liikkeen. Erityisesti mieleeni jäivät hänen sanansa: ”Kaikki on epävarmaa. Luulet tuntevasi läheisesi, ystäväsi, puolisosi, vanhempasi, muttet voi tuntea heitä, et tunne edes itseäsi, ihmiset voivat tuosta vain romuttaa uskosi ja luottamuksesi, anastaa elämältäsi pohjan. Liike – kuten elävä vartalo – merkitsee muutosta, ja sen kuvaaminen ei enää kiinnosta minua.” AVIOLIITTONI AVIOLIITTONI jälkeen halusin muuttaa toiseen asuntoon, aloittaa alusta, elää kerrankin omanlaistani elämää, mutta koska jo aikuiset lapseni, jotka eivät tätä nykyä edes vierailleet talossa, vastustivat ajatusta lapsuudenkotinsa myymisestä, päätin muuttamisen sijaan tehdä remontin. Työmiehet tulivat ja kaatoivat muutamia väliseiniä, uusivat vajaa kymmenen vuotta vanhan Ranskasta tilatun parkettilattian, maalasivat seinät ja katot. Minä muutin remontin ajaksi keskustahotelliin ja aloin hankkia uusia huonekaluja samalla kun palkkaamani assistentti myi nettikirpputoreilla pilkkahintaan vanhoja juhla-astioita, valaisimia, sohvia, tuoleja, kirjoja ja pöytiä, joita oli vuosien varrella hankittu kalliilla rahalla, design-lamppuja ja arvomaljakoita, jotka pölyttyivät kaapeissa. Kaikki vanha sai lähteä uuden tieltä, en edes tiennyt mitä kaikkea talossa oli, enkä halunnutkaan tietää. Luopuminen puhdisti oloani kuin viileä suihku, jokainen myyty tavara vei mennyttä kauemmas ja toi minua lähemmäs itseäni, soi minulle tilaa selvittää, kuka olen ja mitä loppuelämältäni haluan. Remontin valmistuttua kävin ystävättäreni kanssa tavaratalossa. Avulias myyjä tuli kysymään, tarvitsisimmeko me rouvat apua, ja apua me toden totta tarvitsimme. Myyjä palveli meitä auliisti tuntikausia, kertoi kärsivällisesti ja asiantuntevasti eri tuotteista, niiden eroista ja valmistustavoista, esitteli uusia voileipä-, alkupala-, keitto-, pääruokaja jälkiruokalautasia, kahvikuppeja, erilaisia haarukoita, lusikoita, veitsiä. Ostin kaiken mitä hän minulle myi. Päätin hankkia samalla kertaa myös uudet kahvikupit sekä juomaja viinilasit, sillä olimme poikkeuksellisesti liikkeellä katumaasturillani, jonka takaluukkuun mahtui hyvin isokin määrä tavaraa, ja jonka olimme aikoinaan hankkineet siksi, että vietimme kesäisin paljon aikaa mökillämme. Myös poikani tarvitsi teostensa kuljettamiseen silloin tällöin isompaa autoa. Tavallisesti käytin kaupunki autoani, sillä pienempänä se on kätevämpi kapeilla ja ruuhkaisilla teillä, mutta juuri tuona päivänä auto oli korjaamolla, koska vaihdelaatikko piti uusia. Poistuimme tavaratalosta hyvillä mielin, myyjät kantoivat ostokseni autoon ja minä vein ystävättäreni kiitokseksi suosittuun italialaiseen lounasravintolaan, tilasimme alkuun hapanjuurifocacciaa tapenadella, pääruoaksi purjo-mascarponerisotot ja jälkiruokakahvin kanssa nautimme sitruunasorbettia ja marenkia. Sitten ajoimme luokseni ja levitimme ostokset keittiön uuden saarekkeen marmoritasolle. Ystävätär kaatoi itselleen lasillisen punaviiniä ja alkoi tutkia kuittia. Pian hän huomasi, että myyjä oli unohtanut laskuttaa minua samppanjaja cocktaillaseista. ”Katsos vain”, hän tuhahti. Olin jo tarttumassa puhelimeen ilmoittaakseni asiasta, kun ystävättäreni keskeytti toimeni kysymällä, aioinko ihan oikeasti ilmoittaa heille erehdyksestä. ylioppilaslehti 3 / 2023 48 F I K T I O
”Kyllä, kuinka niin?” ”No”, hän aloitti, otti kulauksen viinistään ja hengitti syvään. ”Sinähän käytit juuri liki 5?000 euroa siellä. Kyllä tuollaisen ostosmäärän kate riittää korvaamaan muutamasta lasista aiheutuvan taloudellisen menetyksen. Sitä paitsi heillä on sinun tietosi, he soittavat kyllä, jos ja kun huomaavat virheen”, hän jatkoi. ”Niin”, vastasin hieman yllättyneenä. ”Niin kai se on”, jatkoin ja laitoin puhelimen taskuun. ”Tiedätkö, minun on pakko sanoa, en tiedä saako näin edes sanoa, minä olen kauhean ylpeä sinusta. Olet niin rohkea, peloton ja kaunis, upea nainen, ja tuo uusi huuli puna sopii sinulle tosi hyvin”, hän sanoi ja hymyili niin, että minulle tuli jokseenkin puistattava olo. ”Nämä ovat muuten todella kauniit lasit, viini maistuu todella hyvältä tästä juotuna”, hän jatkoi vielä ja siemaisi taas viiniä. Halasimme. Kun hän lähti kotiin, käytin kaikki uudet lasini astianpesukoneessa. Kun ne kuivuivat, asettelin ne antiikkivitriinikaappiini, cocktailja samppanjalasit omalle hyllylleen paraatipaikalle. Siinä ne nyt olivat, mietin merkillisen ylpeänä, otin yhden käsin tehdyistä samppanjalaseista käteeni vain sivelläkseni sitä hetkisen ja laitoin sitten takaisin kaappiin. Menin nukkumaan varmana siitä, että seuraavana päivänä saisin tavaratalosta puhelun, mutta kun puhelimeni ei soinutkaan, ei sinä päivänä eikä sitä seuraavana, en ollut uskoa onnea, joka minua juuri oli syleillyt. SEURAAVALLA SEURAAVALLA viikolla tapasin lapseni illallisella. Ollessamme vielä kokonainen perhe tapasimme käydä joka toinen torstai yhdessä illallisella. Jokainen sai vuorollaan tehdä varauksen haluamaansa ravintolaan. Lapsemme tulivat useimmiten yksin, mutta toisinaan toivat mukaan myös seurustelukumppaninsa. Söimme aina pitkän kaavan mukaan useamman ruokalajin, kerroimme vuorollamme kuulumiset, me vanhemmat maksoimme laskun, otimme taksin kotiin ja ihastelimme sitä, miten sujuvasanaisia ja älykkäitä lapsemme olivat. Heissä meitä oli lykästänyt, me olimme onnistuneet ainakin yhdessä asiassa. Nykyään näemme harvemmin, ehkä kerran kuussa jos sitäkään, ja illallisemme ovat hivenen kiusallisia, sillä heidän kirottu isänsä ei kärsi enää olla mukana. Illallisten kankeus harmittaa minua suuresti, sillä minun puolestani voisimme jatkaa perinnettä niin kuin ennenkin, piittaamatta pöytäämme jääneestä tyhjästä paikasta. Minä tälläydyn joka tapaamiselle, kokeilen uutta hajuvettä tai puseroa, käyn kampaajalla ja niin edelleen, mutta eivät he ikinä kommentoi tällaisia asioita, se ei kuulu heidän sukupolvensa tapoihin kai. Sinä iltana keskustelimme vasta valmistuneesta remontista, tekemistäni huone kaluhankinnoista, tyttäreni työtä välttelevästä ja huonoa ilmapiiriä aiheuttavasta kollegasta sekä poikani uudesta toimeksiannosta luoda suuri tilataideteos pian avattavan lastensairaalan aulaan. ”Niin moni lapsi, joka ei ole vielä elämää nähnytkään, menee kuolemaan tuohon sairaalaan, se on monille elämän viimeinen taideteos”, poikani kertoi ja tarttui pöydän yli käteeni. ”Kyllä kaikki vielä järjestyy… me ymmärrämme kyllä”, hän jatkoi kuin tietäisi, millaista tässä iässä on käydä näin suurta muutosta läpi. ”Kiitos”, vastasin ylimalkaisesti hymyillen ja vedin käteni pois. Sitten aloin kertoa heille laseista. ”Ajatella, etteivät he ole vieläkään soittaneet minulle sieltä”, sanoin. ”Minun mielestäni sinun pitäisi mennä maksamaan ne lasit”, tyttäreni vastasi tiukasti. ”Tuohan on käytännössä varkaus, olet saanut perusteetonta etua eikä sinulla ole oikeutta pitää niitä.” ”Olen samaa mieltä”, poikani sanoi. ”Ne lasit eivät ole sinun omaisuuttasi. Se on sama asia kuin jos varastaisit minulta tai ystävältäsi”, hän jatkoi pettyneen oloisena. ”Ei noin voi tehdä.” ”Mutta ei se ollut minun syyni”, puolustauduin ärtyneenä, tuohtumus yllätti itsenikin, sillä en ollut odottanut heiltä tällaista reaktiota. ”Myyjä vastatkoon omasta virheestään!” huudahdin niin, että viereisen pöydän vanhempi herra kääntyy katsomaan minua. ”Tuo on väärin”, tyttäreni vastasi yhä huolestuneempaan, kireämpään sävyyn. ”Miten sinulla menee? Onko kaikki hyvin?” hän kysyi sitten holhoavalla äänellä. Se ärsytti minua suunnattomasti. ”Minä voin kuulkaas kakarat ihan hyvin”, vastasin äreästi, nieleskelin järkytystäni, upotin haarukan juustokakunpalaseen ja vaihdoin puheenaihetta. Olin raivoissani. Niin raivoissani, että hädin tuskin muistin pankkikorttini tunnuslukua laskua maksaessani, niin raivoissani etten pystynyt keskittymään taksin tilaamiseen, niin raivoissani että minun teki pahaa kun halasin heitä hyvästiksi. Miten he julkesivat syyttää minua varkaaksi, kaiken sen jälkeen mitä minä olen heidän vuokseen tehnyt, kaiken sen jälkeen mitä minä olen heille mahdollistanut ja maksanut, vaatteet ja harrastukset, lomamatkat ja opinnot, ravintolaillalliset ja ensiasunnot huonekaluineen. Ilman minua ja isäänsä he eivät olisi tänään tuossa, eivät mitään. Me olemme antaneet heille kaiken, minä olen uhrannut heidän vuokseen koko elämäni, luopunut unelmistani kuin vanhoista kuiteista, hoitanut heitä, vaihtanut heidän vaippansa, syöttänyt ja juottanut, nukuttanut ja herättänyt, ajatellut aina heidän parastaan, heidän etuaan. Ja mitään he eivät ole antaneet minulle takaisin, pojaltanikaan en ole saanut työn työtä ilmaiseksi, vaan olen aina tarjoutunut tai joutunut maksamaan hänelle, sillä hän on monesti sanonut, miten inhottavaa se on, kun läheiset olettavat saavansa ilmaiseksi hänen asiantuntemustaan, haluavat hänen esimerkiksi suunnittelevan jonkun logon tai ottavan valokuvia juhlissa. Illallisen jälkeen kävelin ympäri keskustaa ääneen sadatellen, suunnalla ei ollut väliä, eikä sillä että ihmiset tuijottivat minua. Rynnin hetken mielijohteesta sisään erääseen ostoskeskukseen, nousin liukuportaat ylös kolmanteen kerrokseen ja astuin keittiötarvike liikkeeseen. Myymälässä oli kaksi myyjää, joista molemmat palvelivat muita asiakkaita, nuorehkoa pariskuntaa ja erästä minuakin varttuneempaa rouvaa, ja sitten katseeni osui valkosipulipuristimeen, jonka työnsin vaivihkaa taskuuni ja kävelin liikkeestä ulos. ylioppilaslehti 3 / 2023 49 F I K T I O
Hetken ajan minusta tuntui siltä kuin kasvoilleni olisi heitetty kuumaa vettä ja olin vakuuttunut, että tämä polte muuttuisi pian hartioihini tarttuvaksi vartijan kädeksi, mutta mitä kauemmaksi myymälästä pääsin, sitä rauhallisemmin sydämeni löi, sitä tyytyväisempänä hivelin kromista, yli sadan euron arvoista valkosipulinpuristinta taskussani. Jatkoin kävelyä. Laskeuduin ostoskeskuksen linja-autoterminaaliin ensimmäistä kertaa elämässäni ja nousin ilman lippua linjaautoon. Kotimatkalla mietin, miten törkeää on laskuttaa tuollainen summa valkosipulipuristimesta. Siinä ei ole kerta kaikkiaan mitään tolkkua. Valtaosa maailman ihmisistä ei tienaa tuollaista summaa edes kuukauden työllä. Miten joku kehtaa pyytää valkosipulipuristimesta niin paljon? Yön tullen onnistuin rauhoittumaan, otin lääkkeeni ja aloin valmistautua yö puulle. Harjatessani hampaita tajusin, ettei minulla ole koskaan ollut valkosipulipuristinta, että olen aina pilkkonut valkosipulin käsin ja joutunut sietämään sormiin tarttunutta, pistävää hajua monta päivää. Onpa hyvä, että minulla on nyt vihdoin sellainen, ajattelin, olin tyytyväinen, kävin sänkyyn ylevämielisenä, ja seuraavana aamuna heräsin levänneempänä kuin aikoihin. ENSIVARKAUTENI ENSIVARKAUTENI jälkeen aloin vältellä ihmisiä ja vetäydyin omiin oloihini, en jaksanut enää olla mieliksi muille. Kun ystävättäreni ja lapseni kyselivät kuulumisia ja pyysivät saada tavata, sanoin aina olevani kiireinen, valehtelin aloittaneeni latinan opiskelun tai olevani matkoilla. Aloin varastella. Se tapahtui vaivihkaa. Saatoin sujauttaa pyyhekymin laukkuuni ennen muistikirjan ostamista, ja kohta kiersin eri kaupungin osien liikkeitä ja varastin jokaisesta jotakin pientä ilman, että ostin samalla mitään: astioita, käsineitä, huiveja, uutuuskirjoja, kyniä ja tusseja, sukkia ja solmioita, alusvaatteita ja rintaliivejä sekä ruokatarvikkeita, kuten kalliimpia juustoja, maustekastikkeita, öljyjä, kaviaaria ja hanhenmaksaa, mitä milloinkin tarvitsin tai teki mieli. En liioin kiinnittänyt huomiota myymälöiden turvakameroihin, sillä järkeilin, että niiden katvealueisiin hakeutuvia ihmisiä lähtökohtaisesti aina epäillään ja tarkkaillaan. Tapaani varastaa tahditti vanhan, varakkaan naisen hillitty elekieli. Tartuin haluamaani tavaraan ja laitoin sen muina miehinä taskuuni tai kassiini, sen ihmeempiä kummastelematta. Kun työntekijät kysyivät minulta, tarvitsenko apua, kiitin heitä huomaavaisuudesta, olipa ystävällistä kysyä , hymyilin kohteliaasti ja kerroin katselevani vain aikani kuluksi ympärilleni. Varastamisen onnistumisen ensimmäinen ja tärkein ohje onkin ilmeisesti näyttää siltä, että voisi ostaa koko kaupan tyhjäksi. YHTENÄ YHTENÄ iltapäivänä menen asioimaan samaan, keskustassa sijaitsevaan tavarataloon, josta joitakin kuukausia sitten hankin uuden astiastoni. Vartaloani kihelmöi kävellessäni tutun lasiosaston ohi. Suuri kangaskassi olallani oloni on voittamaton. Etenen valurautapannujen kohdalle ja jään tutkailemaan eri vaihtoehtoja. Le Creuset, Fiskars vai Ronneby? Mietin, miten ja minkä niistä saisin sujautettua kassiini helpoiten, mutta juuri kun olen aikeissa valita Le Creusetin, kuulen tutun myyjän äänen. Hän kysyy tarvitsenko apua, käännän varovaisesti päätäni, ja katseemme kohtaavat, ja sitten hän innostuukin tervehtimään minua kuin vanhaa tuttua. ”Anteeksi”, sanon hillitysti, otan askeleen sivummalle ja horjahdan hienoisesti, sillä en ole ihan vielä tottunut uusiin, matalakorkoisiin kenkiini. ”Mitä teille kuuluu?” nainen kysyy heleällä äänellä ja pitää pienen tauon ennen kuin hengähtää. ”Hei kuule, mitä olette pitäneet astioistanne?” hän jatkaa. ”Anteeksi?” ”Muistan rouvan hyvin”, nainen hymyilee. ”Vai siis… sopiiko rouvitella? Anteeksi, jos ei… Te olitte täällä ostoksilla pari kuukautta sitten, ja siis niin, tuota noin… minulle kävi todella nolo moka silloin”, hän jatkaa ja hymähtää, sipaisee otsahiuksiaan. ”Anteeksi?” ”Minä näet hieman sekosin laskuissani silloin. Teillä oli niin paljon ostoksia ja minulla liikaa mielen päällä… Mutta niin. Me teimme inventaarion seuraavalla viikolla ja huomasimme, että numerot eivät täsmää… Te ostitte niitä Riedelin samppanjaja cocktail laseja, ettekö vain? No, minä menin sitten selaamaan vanhoja kuitteja, ei tuollaista ostosmäärää katsos kuunaan unohda, ja kas, sieltähän ne puuttuivatkin! Teidän kuitistanne siis, minä unohdin lyödä ne kassaan… Voi näitä vanhuuden päiviä… Niin, minä meinasin soittaa teille virheen huomattuani, mutta esihenkilöni sanoi, ettei tarvitse, olettehan Platinumasiakkaamme ja asioitte meillä varmasti jatkossakin… Ja niin, nythän te olette täällä!” Nainen puhuu naureskellen ja päätään pyöritellen ja järkyttävän kovaan ääneen, kuin haluaisi nöyryyttää minua. Hetken ajan mietin, iskisinkö häntä blinipannulla korville ja juoksisin sitten pakoon, mutta elimistöni on täysin puuduksissa, tajuan etten ole saanut vedettyä henkeä sen jälkeen, kun hän avasi suunsa. ”Anteeksi”, saan takellellen sanotuksi. ”Soitatteko poliisit?” ”Poliisit?” ”Niin. Poliisit.” ”Anteeksi?” Nyt hän esittää yllättynyttä, on hätkähtävinäänkin, ottaa muutaman askeleen kauemmas, sipaisee jälleen hiuksiaan. ”Poliisit. Soittakaa poliisit.” ”Minä en nyt tiedä… ei me nyt poliisia tässä…” nainen mumisee. ”Poliisit. Soittakaa nyt ne poliisit”, sanon vihaisesti, avaan takkini vetoketjun, vedän povitaskustani toiselta osastolta viemäni tyyny liinat ja työnnän ne mielenosoituksellisesti hänen syliinsä. Sitten sisälleni kertynyt ilma syöksähtää hänen ylleen painavana kuin vesihöyry. ”Rouva hyvä…” nainen aloittaa, mutta keskeytän hänet huutamalla niin lujaa kuin pystyn: ”Minä en ole mikään vitun rouva! Soita nyt ne poliisit! Soita poliisit, saatanan lehmä!” jyrähdän. Koko kerros hiljenee, myyjä katsoo minua suu auki kuin kuollut kala, silmät sulaneena lasina. Hetken kuluttua vartija saapuu paikalle, nainen kuiskaa hänelle jotakin, sitten vartija pyytää minua seuraamaan perässä, ja pian istumme henkilökunnan tiloissa, eteeni pöydälle tuodaan lämpimällä vedellä kasteltu pyyhe, kahvia sekä kipollinen suklaakonvehteja. Minulta tullaan jatkuvasti kysymään vointia, mutten kykene kuin toistelemaan, että olen varas ja odotan poliisia, minä olen varas ja odotan poliisia. Otan puhelimeni esiin ja alan kirjoittaa lapsilleni viestiä. Anteeksi. Minä aion palauttaa ne lasit. Poikani viestiin lisään, että tahtoisin ostaa häneltä lasitaideteoksen, sellaisen, jonka hän tekisi isänsä häävalokuvan pohjalta. Tiedän, että hän oli onnellinen silloin. Ennen kuin ehdin lähettää viestit, poliisit saapuvat, heitä on kaksi, he ottavat ajokorttini ja katsovat sitä pitkään ja ihmeissään, ja ennen kuin kumpikaan heistä ehtii sanoa mitään, alan puhua, jokainen suustani valuva sana kuin karrelle palanut vuosikymmen: ”Vaimoni Elisabet…” aloitan ja nielaisen, ”hän kuoli.” ylioppilaslehti 3 / 2023 50 F I K T I O
Takaikkuna ylioppilaslehti 3 / 2023 51 T E K S T I Anni Härkönen Palstalla kurkistetaan yliopistoon. alkeelliset: aluksi myös Kalela avustajineen ruokaili ja preparoi eläimiä Viikin perheen tuvassa öljylampun valossa. Kun sana jyrsijöitä tuvassa ronkkivista tutkijoista levisi, paikalliset alkoivat kutsua tupaa hiirimökiksi. 1960-luvulle tultaessa Kalela oli ehtinyt jo julkaista kourallisen tutkimuksia Kilpisjärven kenttämatkoiltaan. Hän ehdotti Helsingin yliopistolle, että Kilpisjärvelle perustettaisiin ihan oikea tutkimusasema. Sellaisen hän lopulta sai, kun heinäkuussa 1964 Saana-tunturin juurelle nousi tutkimusasema laboratoriotiloineen ja rantasaunoineen. Kalelasta tuli aseman johtaja, joka ei antanut minkään häiritä asemalla tehtävää tutkimustyötä. Kun asema meni keskitalven ajaksi kiinni, Kalela määräsi assistentin kaatamaan maahan 10 litraa näytteiden säilömiseen käytettävää pirtua, jotta etanolivarasto ei houkuttelisi paikallisia näpistelyyn. Asemalle kertyneen ”viihdekirjallisuuden” hän määräsi poltettavaksi. Asemaa on sittemmin laajennettu, ja nykyisin se majoittaa kerralla jopa 70 ihmistä: tutkijoita, opiskelijoita ja turisteja. Onnekkaat Helsingin yliopiston maisteriopiskelijat voivat päästä asemalle täysihoitoon myös maksutta. Kahdesti vuodessa yliopisto avaa maisterivaiheen loppuvaiheen opiskelijoille Gradut valmiiksi -nimisen stipendihaun. Stipendi oikeuttaa viikon graduretriittiin Kilpisjärven biologisella asemalla tai neljässä muussa Helsingin yliopiston tutkimusasemista. Syyslukukauden stipendien hakuaika päättyy 17.5. Rahaa ja oma huone ohjoisen luonto on kiinnostanut suomalaisia tieteentekijöitä vuosisadasta toiseen. 1930-luvulla äkämäpunkkija mikro sienitutkija Johan Ivar Liro (kuvassa) konttasi Kilpisjärven tunturimaastojen halki miltei neliömetri neliömetriltä ja löysi 80 tieteelle uutta punkkilajia. Perimätiedon mukaan 94-kiloinen Liro vaelsi kerran Kilpisjärveltä Meekonjärvelle pääasiassa kontaten. Väli matka on linnuntietä 25 kilometriä. Maastoretkillään Liro ei hötkyillyt, vaan hän konttasi noin kilometrin tunnissa. Kilpisjärven-retkillään tutkijat majoittuivat toisinaan maastossa telttoihin, toisinaan vaatimattomaan taloon, jossa asuivat paikallisen Mallan luonnonpuiston vartija Valdemar Viik ja hänen puolisonsa Hilda Viik perheineen. Näin teki myös lupaava eläintieteilijä Olavi Kalela, joka saapui Kilpisjärvelle vuonna 1946 tunturisopulien perässä. Kalela halusi tutkia, miksi tunturisopulien kanta vaihteli niin paljon vuodesta toiseen. Työskentelyolot olivat P K U V A K il p is jä rv en b io lo g is en as em an ar ki st o LÄHTEET LÄHTEET Järvinen, Antero & Lahti, Seppo (toim.) Suurtuntureiden luonto: Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja . Palmenia-kustannus, 2004. Järvinen, Antero; Heikkilä, Tuomas & Lahti, Seppo (toim.) Tieteen ja taiteen tunturit . Gaudeamus, 2014.
TILAA YLIOPPILASLEHTI KIINNOSTAAKO SUOMEN PARAS JOURNALISMI? PERTTU PÖLÖNEN Ylioppilaslehti kertoo yhteiskunnan, kulttuurin ja opiskelijaelämän ilmiöistä ennen kuin muut mediat ovat niihin ehtineet havahtua. Kestotilauksella saat vuosittain kuusi paperilehteä kotiin kannettuna 39 euron hintaan. Tilaa helposti osoitteessa ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut