yli rajojen Perintönä masennus No I 6 S S N / 0 3 homona Pietarissa 2 0 1 3 5 - 9 2 4
YLio p p iLAS LE h T i Se ei ollut hutaistu heitto, vaikka kokoomuslaiset kiirehtivät sanomaan niin heti, kun media keksi, mistä on kysymys. Uskon, että nuorisojärjestö oli ihan tosissaan, kun se ehdotti tavoiteohjelmassaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen laillistamista. Se oli vapauden asialla. Kokoomusnuoret ajattelivat, että kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävä laki mössää yksilöt massaksi ja pakottaa erilaiset ihmiset yhden määreen alle. Ja että se rajoittaa yksilönvapauksista yhtä tärkeintä, sananvapautta. Sitä samaa vapautta, jota ilman media ei voi toimia kunnolla. Lehdistö pitikin oikeudestaan kiinni ja käytti sitä kyselemällä, miksi kokoomusnuoret haluaa sallia rasismin. Missään ei kirjoitettu, että on totta, että lakipykälä kieltää puhumasta julkisesti tietyistä asioista. Eikä ainakaan siitä, miksi laki on tarpeellinen. Laki on kieltänyt esimerkiksi Jussi Hallaahoa kirjoittamasta blogiinsa, että ”ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. Sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla kirjoitti Halla-ahon tuomion jälkeen omaan blogiinsa, että halla-ahojen tuomitseminen on vaarallista, koska ”jos epäluuloa ei saa julkisesti esittää, se ei katoa mihinkään”. Jarla ja kokoomusnuoret ovat oikeassa: ei sananvapautta saa rajoittaa kevyin perustein. p ä ä k i r j o i t u s VA P P U K A A R E N O J A Perusteeksi ei riitä, että ehdotus on sensaatiohakuinen. Eikä se, että joku ei osaa selittää mielipidettään, niin kuin kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski ei MTV3:n toimittajalle osannut. Se, mikä riittäisi, olisi, että 1980- ja 90-luvuilla lintukotoon syntyneet kokoomusnuoret tutustuisivat dokumenttiohjaajaan nimeltä Laurence Rees. Rees kiersi 15 vuotta haastattelemassa entisiä natseja ja sai heidät puhumaan kameralle. Hänen mielestään Saksassa kävi niin kuin kävi, koska se kävi niin vaivihkaa: ”Se mitä tapahtuu, on sarja asteittaisia päätöksiä, askel askeleen jälkeen. Se siinä koko päätöksentekoketjussa on niin pelottavaa”, Rees on sanonut. Niin se aina tapahtuu. Ensin pelottavan hitaasti, mutta lopulta pelottavan nopeasti. Ensin yksi sanoo telkkarissa vihaavansa vaikkapa homoja. Sitten toinen sanoo niin radiossa ja kolmas Facebook-statuksessa, neljäs jakaa sen. Ja niin edelleen. Yhtäkkiä alkaa olla ihan yleisesti hyväksyttyä pitää homoja jotenkin vääränlaisina. Sitten tuntuukin jo oikeutetulta ja tarpeelliselta säätää lakeja, jotka polkevat homojen ihmisoikeuksia – hehän eivät ole ihan samalla tavalla ihmisiä kuin me muut. Näin on käynyt Venäjällä. Toimittajamme Aurora Rämö kävi siellä, ja kertoo sivuilla 26–33, kuinka maassa on rajoitettu homojen oikeuksia. Erityisesti niitä kokoomusnuorille pyhiä yksilönvapauksia. ALKuTEKSTiT S E n S A AT i o K o r T T i s i s ä l l ys l u e t t e l o ALKuTEKSTiT: KESKiTY: v i i m E i S E T S A n AT : Sivu 5: Ajanhenki(lö)ssä haastatellaan Robin Hoodia, ei kun Reima Launosta. Sivu 7: Akateeminen voi ihan hyvin olla pihalla. Hommissa. Sivu 10: Voi olla myös niin, että kirjaston sedästä tulee muusikko. Sivu 11: Opintotuki ei seuraa meitä kaikkialle. Sivu 12: Ystävyydellä on yliopistossa hintansa, syksyn fuksi Tia Torvinen ymmärsi. Sivu 13: Ensin mies oli poliitikko. Nyt hän on politiikan opiskelija. Sivu 14: Väitöskirja vei Senni Jyrkiäisen Egyptiin, mutta nyt hän joutuu tyytymään egyptiläiseen ravintolaan. Sivu 20: Hannu Rajaniemi ei ole vain tiedemies-kasvuyrittäjä-tieteiskirjailija. Hän on myös tulevaisuusoptimisti. Sivu 24: Toimittaja Antti Pikkasen mielestä yliopisto-opiskelijoiden masennus on tavallaan vanhempien syytä. Sivu 26: Venäjällä homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos jo paljon ennen kuin suuressa osassa Länsi-Eurooppaa. Mutta mitä sitten tapahtui? Sivu 34: Anton Vanha-Majamaa kokeili nukkumista vasaran kanssa eikä kiihottunut. Sivu 36: Onko Helsinki maailman paras kaupunki? Sivu 37: Veikko Eranti sanoo, ettei kiinalaislapsista saa tehdä jauhelihaa. Sivu 38: Lauri Korolainen keksii uuden uutiskriteerin: sinut. Sivu 39: Sivuhenkilönä Sofia, jonka hobbyna on viikonloppumatkailla ulkomailla. Varje vecka. apinat S iv u 3 n o 6 / 201 3 YLioppiLASLEhTi. Perustettu 1913. 100. vuosikerta. Suomen Aikakauslehtien Liiton jäsen. ISSN 035-924. Käynti- ja postiosoite Kaivokatu 10 B, 7. krs, 00100 Helsinki. www.ylioppilaslehti.fi. TOIMITUS Päätoimittaja Vappu Kaarenoja, 050 339 3033, paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi. Toimitussihteeri Johanna Mitjonen, 050 447 1117, johanna.mitjonen@ylioppilaslehti.fi. Toimittaja Aurora Rämö, 050 445 0553, aurora.ramo@ylioppilaslehti.fi. Art director Antti Grundstén, 050 441 1327, antti.grundsten@ylioppilaslehti.fi OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET Opiskelijat: www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelu. Muut: Outi Anttila, 050 527 7559, outi.anttila@hyy.fi ILMOITUSMARKKINOINTI Markkinointitoimisto Pirunnyrkki Oy, Kari Kettunen, 0400 185 853, Lauri Ristikankare, 0400 185 852, etunimi.sukunimi@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi. ILMESTYMISAIKATAULU JA MEDIAKORTTI www.ylioppilaslehti.fi/mediakortti.pdf. KUSTANTAJA Ylioppilaslehden kustannus Oy. TOIMITUSJOHTAJA Mauri Laurila. HALLINTO JA TALOUS Heikki Närhinen. PAINO Sanomapaino Oy, Vantaa. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä säilytä tai palauta sitä. KANNEN KUVA Eugene Petrushanskiy
YLiO P P iLAS LE H T i a j a n h e n k i ( lö ) ottaisivat mallia Kari Tapiosta. Siksi hän kirjoitti kirjan verotuksen oikeudenmukaisuudesta. ALKuTEKSTiT Filosofi Reima Launonen haluaa, että suomalaiset Jako uusiksi telemaan verotuksesta ja siitä, mihin suuntaan sitä pitäisi Suomessa kehittää. Hänen oma kantansa on selvä: verotuksesta pitäisi tehdä progressiivisempaa. Varallisuusvero pitäisi palauttaa, ja etenkin suurten perintöjen perintöveroja nostaa. Mikä sitten on vastaus kirjan otsikon kysymykseen: miksi verotus on oikein? ”Koska yhteisiin tavoitteisiin, kuten kansalaisten ruumiillisen koskemattomuuden varmistamiseen, vaaditaan resursseja. Me päätämme yhdessä poliittisten prosessien kautta, mitä asioita haluamme yhteiskunnan tarjoavan jäsenilleen”, Launonen sanoo. Äärilibertaristien ja anarkistien mielestä verotus on yksilöltä varastamista, eikä sille voi olla mitään eettisiä perusteita. Launonen näkee asian toisin. ”Jos koet verotuksen ’ryöstöksi’ niin joudun valitettavasti sanomaan, että omistusoikeutesi tuloihisi ja varoihisi ei ole yhtä vahva kuin luulet sen olevan”, Launonen sanoo. ”Yhteiskunta takaa ihmisten oikeudet omai- suuteen sekä sen, että työnantajat pitävät sopimuksista kiinni ja maksavat palkat. Näin ollen yhteiskunta on alusta saakka takaamassa omistamiseen liittyviä tekijöitä ja niiden oikeutusta.” Siksi politiikka saa asettua markkinoiden yläpuolelle. Launosen esikuva verotuksessa on Kari Tapio. Monet muusikot perustavat yrityksen ja nostavat palkkansa osinkotuloina, mutta Kari Tapio otti tulonsa aina ansiotuloina. ”Sillä oli ihan perkeleen korkea veroprosentti”, Launonen sanoo. Joskus Tapiolta kysyttiin, että eikö se ole vähän hölmöä. Muusikko vastasi, että hänen mielestään suomalainen yhteiskunta on hyvä ja tukemisen arvoinen – hän maksaa mielellään veroja. teksti ja kuva mikko virta Reimo Launosen kirja Kuningasjako – miksi verotus on oikein (Into Kustannus) julkaistaan 14. lokakuuta. S iv u 5 N o 6 / 201 3 Kuten niin monet asiat elämässä, Reima Launosen kirja sai alkusysäyksen ärsyyntymisestä. Vuonna 2010 valtiovarainministeriön työryhmä julkaisi raportin verotuksesta. Työryhmän yhtenä tehtävänä oli ollut verotuksen oikeudenmukaisuuden arvioiminen. Käytännöllisen filosofian gradunsa juuri palauttanut Launonen, 32, luki raportin ja ärsyyntyi. ”Siinä ei ollut mitään oikeudenmukaisuudesta. Raportissa ei puhuttu siitä, minkä takia verotuksella kerätään varoja yhteiskuntaa varten.” Jonkun pitäisi kirjoittaa verotuksen eettisistä perusteista, Launonen ajatteli. Ja miksipä se joku ei olisi hän itse. Olihan hänen oma gradunsa käsitellyt verotusta ja sen oikeutusta. Lokakuussa ilmestyy valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkijana työskentelevän Launosen kirja nimeltä Kuningasjako – miksi verotus on oikein? Launonen toivoo, että kirja innostaisi muitakin kuin ekonomisteja ja byrokraatteja keskus-
ALKuTEKSTiT Y L ioP P iL ASL E HT i NIKOLENKON NUMERO 25 on prosenttiosuus, jonka verran Kiinan teol lisuustyöpaikat vähentyivät vuosien 1996 ja 2009 välillä. Samaan aikaan maan teollisuus tuotanto kuitenkin kasvoi. Toisin sanoen te hokkuuden parantuminen on tehnyt monen kiinalaisen työn turhaksi. Syksyn irtisanomis uutisten keskellä ei siis kannata viitata ”Kii nailmiöön”. Teollisuustyöpaikat eivät katoa Suomesta Kiinaan, vaan teknologinen kehitys hävittää ne kokonaan. te k s t i a N tO N N I K O L E N K O Kirjoittaja opiskelee taloustiedettä, matematiikkaa ja tilastotiedettä Helsingin yliopistossa. Hänestä suurin osa ihmisistä ei ymmärrä numeroita, joten hän selittää niitä mielellään kansantajuisesti. YLIOppILasLEhdEstä hEI Soitamme ajankohtaiselle ihmiselle. FuTurE iS ourS Millä sloganilla kaupittelisit suomalaista koulutusta ulkomaille, koulutusviennin selvitysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Lipponen? ”Oho! Yhdellä sloganilla pitäisi kaupata suo malaista koulutusosaamista... Tulevaisuus on meidän! Olisiko se hyvä slogan? Teknologinen muutos ja työn muutos ovat tulevaisuudessa suuria. Suomalaisilla on val miuksia ratkaista näitä tulevia haasteita. Olemme edelläkävijöitä oppimismallien rakentamisessa, ja meillä on hyvä opettajan koulutus. Meillä on tutkintoja, joita halutaan maailmalla ostaa, esimerkiksi sairaanhoitaja koulutus on Suomessa korkeatasoista. Nyt on löydettävä ratkaisuja, joilla yliopistot ja am mattikorkeakoulut voivat myydä osaamistaan. Maailmanmarkkinoilla kilpailu on kovaa. Pitää panostaa koulutuksen laatuun kaikil la asteilla, jotta pystymme profiloitumaan edelläkävijöinä.” N o 6 / 2 01 3 te k s t i Va ppU KaaRENOja Demarikansanedustaja Päivi Lipponen on puheenjohtaja työryhmässä, jonka tehtävä on pohtia, kuinka suomalaiset voisivat tehdä rahaa koulutusviennillä. Työryhmän raportti valmistuu lokakuun lopussa. Sivu 6 Sijoitus tulevaisuuteen Viime keväänä valtiotieteellisessä tiedekunnas sa opiskeleva Sylvia Sene, 22, tuskastui kesä työnhakuun. Hän oli lähettänyt tukun hake muksia, mutta ei tärpännyt. Sene oli opiskellut vuoden viestintää eikä oman alan kokemusta vielä ollut. Niinpä hän päätti kirjoittaa työnhakuvies teihinsä kesätyön sijaan sanan kesäharjoittelu paikka. Hänelle tuli välittömästi kutsu haastat teluun. Ja sitten toinen. Molemmista paikoista ilmoitettiin, että palkkaa ei maksettaisi. “En edes yrittänyt neuvotella palkasta haastattelussa. Tiedustelin vain, olisiko yrityk sillä tarjota muita etuja, kuten lounasseteleitä. Ei ollut. Valitsin lopulta sen yrityksen, jolta koin oppivani eniten”, Sene sanoo. Hän teki täysiä työpäiviä ilmaiseksi. Ja se kannatti. “Sain nykyisen työpaikkani mainostoimis tossa nimenomaan harjoittelun ansiosta.” Sene pitää harjoittelun tärkeimpänä hyö tynä paikassa saatuja verkostoja – se oli hyvä tapa saada ura käyntiin. Mutta samaan aikaan hän pitää palkattomia harjoitteluita epäreiluna konseptina. “Elätin itseni harjoittelun aikana säästöil lä, opintotuella ja vanhempien tuella. Tällaiseen lähtevällä täytyy olla säästöjä tai tukiverkosto, joka kykenee auttamaan taloudellisesti.” Yhä useampi opiskelija kohtaakin dilem man: palkattomia harjoitteluita pidetään mo raalittomina, mutta toisaalta niiden avulla voi päästä uralla alkuun. Ja mitä enemmän ilmaistyötä tehdään, sitä enemmän sitä myös tarjotaan. “Kaikki opiskelijat ovat törmänneet tähän paradoksiin töitä etsiessään”, Sene sanoo. Niin myös Essi Toroskainen, 24. Myös To roskainen on viestinnän opiskelija. Hän teki seitsemän viikon palkattoman harjoittelun kan sainvälisessä matkailu ja ITalan yrityksessä. Toroskainen nosti opintotukea ja sai talou dellista apua vanhemmiltaan harjoittelun ajan. Hänkin suhtautuu ristiriitaisesti palkattomiin harjoitteluihin. Yhtäältä sellainen voi olla hyvä ensimmäinen oman alan työpaikka. “Kokemus on muutaman kuukauden palk kaa arvokkaampi”, Toroskainen sanoo. Toisaalta hän ajattelee, ettei palkattomien harjoittelijoiden hakeminen ja niistä ilmoittelu opiskelijajärjestöjen sähköpostilistoilla ole täy sin oikein. Dilemman edessä ovat myös opiskelijajär jestöt. Vaikka järjestöt paheksuvat palkattomia harjoitteluita, ne välittävät ilmaista työvoimaa etsivien työnantajien viestejä opiskelijoiden sähköpostilistoille. Ilmaistyö on korkeakoulualoista lähinnä hu manistisen ja valtiotieteellisen alan riesa. Valtiotieteellisen tiedekuntajärjestön Kan nunvalajien puheenjohtaja Laura Leuto sanoo, että opiskelija on itse vastuussa siitä, mitä työ paikkoja hakee. “Ilmoitukset päästetään läpi sähköpostilis toille, jos ne vaikuttavat sopivilta valtsikalaisil le”, hän sanoo. “Kaikkein halutuimmat paikat täytetään varmasti palkattominakin. Opiskelijoiden pitäi si silti ymmärtää arvonsa työntekijöinä ja vaatia palkkaa.” Myös Humanisticumin puheenjohtaja Tomi Ståhlberg paheksuu ilmaisten harjoitteluiden tarjoamista. Humanisticumin sähköpostilis toille kuitenkin päästetään ilmoituksia myös il maistyöstä. ”Periaatteessa sellaisissa tilanteissa voi joustaa, joissa harjoittelun tekeminen todennä köisesti johtaa myöhempään huippuduuniin”, Ståhlberg sanoo. Ainejärjestöistä vain yleisen kirjallisuustie teilijöiden järjestöllä on nollatoleranssi ilmaisiin harjoittelutarjouksiin. Niitä ei välitetä ainejär jestön sähköpostilistalle. Palkattoman harjoittelun tehnyt Sylvia Sene sanoo, että jos päätyy tekemään ilmaisen har joittelun, kannattaa ainakin vaatia mielekkäitä työtehtäviä. ”Työnantajat käyttävät nimenomaan har joittelijan saamia ‘hyötyjä’ perusteena palkat tomuudelle. Kahvinkeittelystä pitää kieltäy tyä”, Sene sanoo. te k s t i I I d a s O f I a h I R V O N E N k uva s a MUL I s a a RI N E N
YLiO P P iLAS LE H T i ALKuTEKSTiT Yliopistokoulutus on väylä siisteihin sisätöihin. Ammattikoulusta valmistutaan ammatteihin, joissa ollaan haalarit päällä ulkona. Väärin! Myös akateeminen koulutus voi viedä muualle kuin pölyiseen toimistoon. Akateemiset ulkotyöläiset Maisterikin voi välttyä istumisen aiheuttamilta peräpukamilta, hiiren klikkailun aikaansaamalta jännetupentulehdukselta ja sisäilmamyrkytykseltä. Ylioppilaslehti selvitti, missä akateemisissa ammateissa saa olla eniten ulkona. Ammatinvalintapsykologi Hilkka Paronen teki Ylioppilaslehden avuksi ammatinvalintatestin. Hän vastasi kysymyksiin kuvitellen olevansa nuori, joka haluaa korkeakouluun mutta ei halua homehtua konttorissa. ”Testituloksissa näkyivät ne ammatit, jotka minulla olivat jo etukäteen mielessä”, Paronen sanoo. Lisäksi pyysimme Akavan tutkijaa Iida Mielityistä listaamaan akateemiset ammatit, joihin hänen mielestään kuuluu eniten ulkoilua. Mielityisen listalla olivat samat ammatit kuin Hilkka Parosenkin: Arkeologi Wesa Perttola, yliopisto-opettaja, filosofian maisteri ”Minulla on kaksi tyypillistä työtehtävää, joiden aikana olen ulkona: inventointi, jossa etsitään uusia muinaisjäännöksiä ja kaivaukset, joissa tutkitaan jotakin tiettyä muinaisjäännöstä. Lisäksi työhöni kuuluu opetusta sisällä. Laitoksen pihalla opetan opiskelijoille takymetrin käyttöä ja yleiskartan piirtämistä. Olen vuodessa yhteensä noin kolme viikkoa maastossa. Museovirastolla on arkeologeja, jotka saattavat olla neljästä viiteen kuukautta vuodessa kentällä.” Maanmittauksen diplomi-insinööri Jyrki Puupponen, Maanmittauslaitos ”Maanmittarin työhöni kuuluvat katselmustyöt, jotka tehdään maastossa sulan maan aikaan. Katselmuksissa kirjataan ylös havaintoja maastosta, kuten maan arvo. Sitä on kuukaudessa pari päivää. Työhöni kuuluu enemmän kuitenkin kokoustamista ja tietokoneella istumista.” Metsänhoitaja Pirita Soini Metsäkeskuksesta, maatalous- ja metsätieteiden maisteri ”Talvisin en juuri käy maastossa, sulan maan aikaan olen ulkona noin kolme päivää viikossa. Joskus saatan viettää kymmenen tunnin työpäiviä ulkona. Avustan metsänomistajia vapaaehtoisessa metsänsuojelun suunnittelussa. Valitsin opiskelualaksi metsätieteet, koska opintoihin kuului paljon maastotyöskentelyä. Myös työnhakuvaiheessa kriteerinä oli, että pääsisin muuallekin kuin toimistoon istumaan. Metsänhoitajana pääsen näkemään hienoja luontokohteita. Ja saatan löytää hyviä marja- ja sienipaikkoja. Nyt riesana ovat hirvikärpäset.” Luutnantti Petteri Lahikainen, Kaartin jääkärirykmentti, sotatieteiden kandidaatti ”Työajastani noin kaksi kolmasosaa kuluu ulkona. Työskentelen varusmieskouluttajana, ja sotajoukot harvemmin taistelevat sisätiloissa. Nyt olen Syndalenissa ulkona suunnittelemassa ammuntoja ampumaleiriä varten. Enimmillään saatan olla kaksi viikkoa putkeen ulkona leirillä. Olen liikunnallinen ihminen ja tykkään olla ulkoilmassa. Työ, joka olisi pelkkää toimistossa istumista, ei vain olisi mieleen.” te k s t i Y L - T Y Ö r Y h m ä k uva S a L L a ki rj a L a i n e n S iv u 7 N o 6 / 201 3 Biologi Soili Stenroos, Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti, filosofian maisteri, professori ”Museon sienitiimiin kuuluvat lakkisieni-ihmiset ovat juuri tähän aikaan vuodesta paljon ulkona. Oma tutkimuskohteeni on torvijäkälät. En pääse niin usein kentälle, koska tutkimusalueeni ovat lähinnä ulkomailla. Olen tehnyt paljon kenttätyötä Etelä-Amerikassa. Kesällä tein lyhyitä päiväretkiä Suomen luontoon ja kävin kuvaamassa rupijäkäliä tulevaa kirjaamme varten. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut sisällä tekemässä rahoitushakemusta.” Lastentarhanopettaja Mari Parikka-Nihti Hirsimäen päiväkodin Metsänhaltiat-esiopetusryhmästä, lastentarhanopettaja ”Olemme ympäristökasvatukseen erikoistunut esiopetusryhmä. Päivä alkaa metsässä puoli yhdeksän maissa ja olemme siellä yhteen tai kahteen. Käymme retkillä läheisillä suoalueilla ja lintutorneissa. Välipalan jälkeen ulkoilemme vielä päiväkodin pihalla. Tavallisesti lastentarhanopettaja on nelisen tuntia ulkona päivittäin, joten omassa työssäni ulkoilua on tavallista enemmän.”
ALKuTEKSTiT Y L ioP P iL ASL E HT i samaan aikaan toisaalla Palstalla käydään ulkomailla. N o 6 / 2 01 3 P u o L ATA r E i bodAA Astelen leuka pystyssä vapaiden painojen luok se. Mies ojentaa kätensä auttaakseen nosta maan levypainon tangolle. Ihan ystävällistä, mutta minun näitä on tar koitus nostaa. Aion tehdä kymmentoistoisia sarjoja. Pohjolassa naisten keskustelu saattaa hy vinkin pyöriä leuanvetoprojektien ja kyykky ennätysten ympärillä. Bloggarit postaavat it sestään kuvia, joissa hauikset pullistelevat. Sen sijaan Puolassa bodaus on poikien puu haa. Tämän sain huomata, kun olin siellä viime vuonna Erasmusvaihdossa. Kun pyysin puolalaiskaveriani tilaamaan minulle netistä kymmenen kilon kahvakuulan kotikäyttöön, ilme oli hämmentynyt. For a girl? Liityin kuntosalille. Siellä naiset kerääntyi vät juoksumatoille rasvanpolttovyöt lanteilla. Kaverini kommentoi crosstrainerin selästä tele visiossa pyörivää Pinkin musiikkivideota: laula jahan on kuin mies. Puolalainen ortopedini veti samaa linjaa: hän kielsi minulta kaikenlaisen harjoittelun, jossa nostellaan painoja. Hän arveli, että mi nulla on ongelmia itsetuntoni kanssa, kun niin kovasti halusin jumpata – eihän minulla edes ollut ylipainoa. Ja jos olisi ollut, niin sitten ky seeseen olisi tullut se rasvanpolttovyö. Kevään tullen menin kahden kaverini kans sa puiston nurmelle tekemään kiertoharjoitte luita. Herätimme huomiota: leppoisaa kesä iltaa viettävät opiskelijat asettuivat oluinensa meitä katselemaan. Saivatpahan esimakua. Vielä se voima naiseus Puolaankin saapuu. te k s t i t e r h i h a n n o l a k uva Jar o slaw l e wa n d o w s k i Sivu 8 Kopioi tästä: Ylioppilaslehti tarjoaa Marimekolla edelleen työskenteleville suunnittelijoille inspiraatio materiaalia täysin vapaasti käytettäväksi. Toi mitusjohtaja Mika Ihamuotilalle ei tarvitse kertoa, mistä vaikutteet ovat peräisin, vaikka yhtiössä onkin otettu käyttöön ”nollatolerans si” plagiointiin. Se tarkoittaa, että suunnitte lijoiden on kerrottava, millaisia kuvia he ovat katselleet ennen omiensa tekemistä. Marimekko ei jatkanut yhteistyötä suun nittelija Kristiina Isolan kanssa, kun selvisi, että Isola oli kopioinut kuosinsa unkarilaiselta kansantaiteilijalta. Ihamuotila seisoi urheasti suunnittelijansa rinnalla ja twiittasi kesäkuus sa: ”Miksi niin monelle oli vaikeata hahmottaa, että Marimekko oli petetty, ei pettäjä?” Syyskuussa hän ilmoitti, että "Kristina Iso lan tapaus on heittänyt varjon Marimekon pääl le. Marimekko ei ole tehnyt mitään väärää”. Samalla johtaja selvensi, että "taidetta voi syntyä vain ympäristössä, jossa vallitsee luottamus”. Huipussaan on, asiakkailla ja työntekijöillä. Ylioppilaslehti kannattaa ennemmin viestintä osaston kuin taitelijaosaston uusimista. te k s t i Y l t Y Ö r Y h m Ä k uva s a l l a ki r J a l a i n e n Oppipojan palkka Elokuun Helsingin Sanomien Työelämäsivuilla hallitusammattilainen Anne Brunila kertoi haa veilleensa lapsena arkeologin ammatista. Jutus sa kysyttiin Brunilalta, kuinka paljon hän pyytäisi palkkaa, jos hän nyt hakisi arkeologin hommiin. Hän vastasi: ”Kun minulla ei ole varsinaista kokemusta alalta, se olisi varmaan oppipojan palkka. Tuskin kahta tonnia enempää.” Kahta tonnia! Eihän se ole mikään oppipojan palkka, hyvä jos maisteri saa niin paljon liksaa. Arkeologian opiskelijat kertovat, että kesäkaiva uksilla työskentelevä arkeologian opiskelija tie naa tyypillisesti 1 500 euroa, korkeintaan 1 700 euroa. Ensimmäinen ajatus olisi sanoa: Anne Bru nila, hallitusammattilainen ja raharikas, arvioit aloituspalkan yläkanttiin, koska olet vieraan tunut tavallisten palkansaajien elämästä. Rauhoitun ja luen jutun uudelleen. Silloin ym märrän. Brunilahan antaa haastattelussa rivien välissä neuvon opiskelijalle. Hänhän vain noudat taa palkkaneuvottelun kultaista sääntöä: pyydä aina vähän enemmän palkkaa kuin voit saada. Tantti Oyn kirjallisuusapuraha Toivo Iho on tehnyt merkittävää työtä tutkiessaan Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä”- teosta. Ihon tutkimus paljastaa teoksen avainromaanina ja aukaisee Kiven nerokkaan ja kriittisen tavan kuvata aikalaisia ja Suomen historiaa epäsuorasti. Tantti Oy asettaa haettavaksi apurahan lokakuu 2013 - syyskuu 2014 väliseksi ajaksi Toivo Ihon tutkimuksen viimeistelemiseksi ja ”haamukirjoittajana” kirjana julkaistavaksi. Tutkimustyötä on mahdollista jatkaa pro graduksi tai väitöskirjaksi. Apurahan suuruus on €19 720, ja apuraha on saajalleen verotonta tuloa. Apurahahakemukset on palautettava 2013-10-15 mennessä sähköpostilla osoitteeseen akokkinen@brv.com. te k s t i J o h a n n a m i tJ o n e n Hakemusten odotetaan kattavan vähintään seuraavat tiedot: 1. Ajantasaiset henkilötiedot 2. Curriculum vitae 3. Suoritetun ylioppilastutkinnon (+korkea– koulututkinnon) todistusjäljennös(kset) 4. Työtodistukset 5. Keskeneräisistä opinnoista oppilaitoksen antama opintorekisteriote. Lisätietoa apurahasta antaa Antti Kokkinen, akokkinen@brv.com, 050 486 00 44.
YLiO P P iLAS LE H T i TUPATARKASTUS on miinus kymmenen astetta, ei Juttusarjassa käymme tutustumassa koteihin. tarvita jääkaappia. ALKuTEKSTiT Kaupungissa, jossa keskilämpötila Viktoria Posarova (kuvassa vasemmalla) on tullut kotiin elokuvayöstä. Valentina Li on herännyt hetki sitten. Ilmainen jääkaappi-pakastin Vuokra ei uudessakaan majapaikassa huimaa päätä. Kaikki maksavat jaetusta huoneestaan lukukaudessa 600 ruplaa eli noin 14 euroa. Asuntolan säännöt ovat tiukat. Ulko-ovi lukitaan yhdeltätoista illalla. Jos on poissa kolme yötä putkeen, lentää pihalle. Asuntolan ulkopuolisia kavereita ei saa kutsua kylään. Vierailevat vanhemmatkin saavat viipyä vain tuokion. Alkoholi ja tupakka on ankarasti kielletty. Kymmenkerroksisen asuntolan varustelu on suomalaisittain vaatimaton. Pesukoneita ei ole, joten tiskit ja vaatteet jynssätään puhtaiksi käsin. Käytössä on kiertävät siivousvuorot. Jokainen huolehtii vuorollaan kerroksen siisteydestä: luuttuaa yhteiset tilat ja vie roskat. Erityisen askeettiselta suomalaisen silmään näyttää keittiö. Kyökissä on pöydän ja tuolien seurana vain lavuaari ja liesi. Missään ei näy esimerkiksi jääkaappia. Ei tietenkään, koska sellaista ei tarvita, Viktoria Posarova ja Valentina Li sanovat. Kylmää vaativat elintarvikkeet, kuten kotikylästä tuotu liha ja voi sekä kaupasta ostettu makkara ja maito, säilyvät hyvin muovipussissa ikkunan ulkopuolella. Kylmätuotteita pidetään ikkunalaudoilla, joiden kohdalla on parveke. Siten ohikulkijat eivät ole vaarassa saada tuulenpuuskan lennättämää lihakimpaletta niskaansa. Talvella sellainen olisi kuolettavaa, sillä silloin elintarvikkeet jäätyvät kivikoviksi. Jakutskissa keskilämpötila on tammikuussa 43 astetta pakkasta. Silloin riittää, että ruokia säilyttää sisällä lähellä ikkunaa. te k s t i j a k uva L e A - MA A Ri A b o Rg S iv u 9 N o 6 / 201 3 Kun koputan huoneen numero 149 oveen, on aamu. Sisään, kuuluu venäjänkielinen vastaus. Käännän valkoisen oven hopeankiiltoista kahvaa ja käyn peremmälle. Ollaan koillissiperialaisessa Jakutskin kaupungissa opiskelija-asuntolassa. Valentina Li, 20, näppäilee sängyllä iPhonea. Viktoria Posarova, 19, on uninen. Hän on juuri palannut elokuvateatterista, jossa näytettiin elokuvia yön läpi. Posarova ja Li ovat olleet huonetovereita jo viime lukuvuodesta lähtien. Molemmat opiskelevat lastentarhanopettajiksi Jakutskin pedagogisessa ammattikorkeakoulussa. Viime vuonna he majailivat toisessa asuntolassa, joka oli heidän mukaansa paljon huonompi kuin tämä. Siellä kutakin kerrosta varten oli varattu vain yksi keittiö ja suihku. Nykyisessä asuntolassa yhteiset tilat jaetaan kolmen huoneen kesken.
ALKuTEKSTiT Y L ioP P iL ASL E HT i tärpit KoE Helsingin yliopiston opiskelijat järjestävät Vapaampi Helsinki -tapahtuman osana kaupunkimaantieteen kurssia. Ohjelmassa on vähän kaikkea, kuten ilma-akrobatiatyöpaja, mehiläisdemo ja neulegraffitteja. Maksuton Vapaampi Helsinki -tapahtuma järjestetään lauantaina 5. lokakuuta kello 11–18 Suvilahden Kattilahallissa. K AT S o Syksy tuo ohjelmansa tylsästi nimenneitä bisnesmiehiä ruutuun kuin sade sieniä. Nelosella alkoi 26. syyskuuta Jari Sarasvuon isännöimä talkshow nimeltä Sarasvuo. Maikkarilla taas alkaa toinen marraskuuta Hjallis Harkimon vetämä talkshow nimeltä Harkimo. NäE Ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöviikolla 7.–11. lokakuuta voi käydä katsomassa ilmaiseksi elokuvia. Uudella ylioppilastalolla näytetään seitsemäs lokakuuta muun muassa Mads Brüggerin kehuttu dokumenttielokuva The Ambassador . Siinä Brügger matkustaa Afrikkaan tutkimaan veritimanttien kauppaa esiintyen Liberian suurlähettiläänä. Googlaa sanoilla Helsinki ja kehyviikko, niin löydät kehitysyhteistyöviikon ohjelman. asiantuntijan suositus Palstalla alan opiskelija antaa neuvoja. KuiNKA NAuTTiA KiASmASSA? N o 6 / 2 01 3 ”Pidä mieli avoimena. Taidetta ei tarvitse kokea jollakin tietyllä tavalla. Usein nykytaide kommentoi maailmaa ja antaa näin välineen käsitellä inhimillisiä asioita. Älä mieti, että joku asiantuntija tajuaisi teoksen paremmin kuin sinä. Teos voi koskettaa yllättävillä tasoilla, jos vain annat sille mahdollisuuden. Myös negatiiviset elämykset tuovat jotain uutta. Taiteen äärellä saa vapaasti nauraa ja keskustella teoksen herättämistä mietteistä.” Iia Palovaara, viidennen vuoden taidehistorian opiskelija. te k s t i i i d a s o f i a H i r v o n e n Sivu 1 0 Kirjastosedän uusi elämä Yhtenä päivänä sitä aakkosjärjestelee akateemisia julkaisuja tiedekunnan kirjastossa EteläCarolinassa, seuraavana esiintyy sadoille ihmisille maailmankuululla homoklubilla Lontoossa. Näin muuttui yhdysvaltalaisen Ernest Greenen, 30, elämä. Hänet tunnetaan Washed Out -yhtyeestä, joka nosti chillwave-musiikin hetkeksi uuden musiikin metsästäjien kuulokkeisiin. ”Kun työskentelin kirjastossa, en koskaan kuvitellutkaan, että jonain päivänä tekisin sitä, mitä teen nyt”, Greene sanoo puhelimeen kotonaan Georgian Athensissa. Washed Outin debyyttialbumi Within and Without ilmestyi kaksi vuotta sitten. Jo pari vuotta ennen sitä Greenen nettiin lataamat makuuhuonenauhoitukset herättivät musiikkibloggareiden mielenkiinnon. ”Tein musiikkia puhtaasti harrastuksena eikä tavoitteenani koskaan ollut tehdä sitä kokopäiväisesti. Sitten laulut alkoivat elää omaa elämäänsä, ja nykyään voin keskittää kaiken energiani siihen.” Washed Outin elektronisia kappaleita on kuvailtu raukeiksi, kerroksittaisiksi ja katkeransuloisiksi. Tuotantoa on verrattu muun muassa Beach Houseen, M83:een ja Cocteau Twinsiin. Keikoille Washed Out kasvaa viisijäseniseksi kokoonpanoksi, johon kuuluu myös Greenen vaimo Blair. ”Olen onnekas, sillä hän on lahjakas muusikko ja haluaa olla mukana. Vaihtoehto olisi, että kiertäisin ilman häntä, jolloin olisin paljon poissa kotoa. Se ei varmaankaan toimisi.” Yhtye on lähdössä lokakuussa Euroopankiertueelle, joka alkaa Helsingistä. Greene opiskeli Georgian yliopistossa englantilaista kirjallisuutta ja filosofiaa. Hänen pääaineensa oli kirjasto- ja informaatiotieteet. Kampuksella hän tutustui Chazwick Bundickiin, joka tekee nykyään elektropoppia Toro y Moi -artistinimellä. Greenen mukaan heillä oli tapana mennä suoraan juhlista aamuluennoille – usein humalassa. Valmistumisen jälkeen Greene aloitti työt kirjastonhoitajana Etelä-Carolinassa. Hän sanoo toisinaan kaipaavansa yliopistokirjaston steriiliä ympäristöä. ”Tavallaan kai kadehdin yhdeksästä viiteen -työskentelytapaa, jossa eletään viikonloppuja varten eikä töitä tarvitse ajatella jatkuvasti. Elämäni ei ole enää sellaista, mutta en voi oikeastaan valittaa.” Tuoreen Paracosm-kakkosalbumin nimi tarkoittaa yksityiskohtaista mielikuvitusmaailmaa, jollainen on esimerkiksi J.R.R. Tolkienin Keskimaa, mutta fantasiakirjallisuuden sijaan nimi viittaa Greenen eristäytymiseen studioonsa. ”Minulle kaikista tärkeintä on uusien sävellysten tekeminen. Siitä lähtien, kun sain ensimmäisen tietokoneeni, olen nauhoittanut yksin. Jos voisin tehdä biitlesit – ettei tarvitsisi kiertää vaan voisin pelkästään tehdä uusia levyjä – niin luultavasti valitsisin sen.” Kerran kirjastonhoitaja, aina kirjastonhoitaja. te k s t i M a r K o Y L i ta L o kuva fuLLsteaM records Washed Out ja Amateur Best Tavastialla 7. lokakuuta.
YLiO P P iLAS LE H T i ALKuTEKSTiT Ilona on suomalaisopiskelija, joka otti riskejä, kansainvälistyi ja oppi matkan varrella kieliä. Kela ei siitä pitänyt. Varo vieraita maita Tilin saldo on 68 senttiä. Ilonan 450 euron kuukausipalkkaa ei ole maksettu ajallaan. “Vähän kyllästyttää syödä linssipataa viikko putkeen”, hän sanoo. Ilona, 28, opiskelee Berliinissä maisteriohjelmassa toista vuotta. Hän rahoittaa opintonsa pääosin käännöstöillä, sillä Kela ei myönnä hänelle opintotukea. Ilonalle tuli täytenä yllätyksenä se, että aikaisempi työskentely muualla kuin Suomessa voi estää tuen saannin opintoihin ulkomailla. Pian Ilonan saavuttua Berliiniin hän sai Kelasta kirjeen. Siinä ilmoitettiin, että Ilonan opintotu- Ilonan kaltaiset tapaukset on huomioitu Opetus- ja kulttuuriministeriön uusimmassa kehittämissuunnitelmassa. Neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen ministeriöstä sanoo, että tulevaisuudessa ulkomailla oleskelu ei ehkä vaikuta tällä tavalla tukiin. Ministeriössä on havahduttu EU-tuomioistuimen viimeaikaisiin ratkaisuihin, joissa on moitittu tiukkoja määräyksiä siitä, missä maassa tuensaajan on oltava asunut. Esimerkiksi Saksa sai satikutia tuomioistuimelta. Siellä on käytössä vastaava sääntö kuin Suomessa: Saksa ei myönnä opiskelijalle opintotukea, ellei hän ole asunut kotimaassa vähintään kolme vuotta ennen muuttoa ulkomaille opiskelemaan. Tähän sääntöön EU-tuomioistuin puuttui heinäkuussa. Se antoi ennakkoratkaisun, jonka mukaan sääntö on liian ankara ja rikkoo kansalaisten oikeutta vapaaseen liikkumiseen. ”Tuomioistuimen ratkaisut viittaavat siihen, että asumisehdon lisäksi tulisi ottaa huomioon myös tuen hakijan kiinteät siteet tukea myöntävään maahan”, Hiltunen sanoo. ”Ratkaisuvaihtoehtoja punnitaan parhaillaan useissa muissakin maissa, joissa on käytössä asumisehto ulkomaille myönnettävän tuen perusteena.” Vaikka Ilona oli väsynyt paperisotaan, hän ei halunnut luovuttaa. Hän suuntasi energiansa työnhakuun, jotta voisi jatkaa opintojaan Berliinissä. Kaupungin surkeasta työtilanteesta huolimatta Ilona löysi osa-aikaisen, pienipalkkaisen käännöstyön. Lisätienestiksi hän tekee satunnaisia freelance-töitä Suomeen. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan jääneet siihen. Saksaan maksettujen 17 euron kuukausittaisten eläketurvamaksujen seurauksena Ilona potkittiin pois Suomen sosiaaliturvan piiristä. Sen vuoksi Ilona saattaa joutua maksamaan pienestä palkastaan sairasvakuutusmaksuja Saksaan useita kymppejä kuussa. “Putosin täysin systeemin kelkasta, vaikka jokaisessa työhaastattelussa erikoista polkuani on vain ylistetty. Haluaisin vain kysyä, miten tämä on mahdollista, kun kerran Suomessa halutaan kannustaa nuoria kansainvälisyyteen”, Ilona sanoo. te k s t i A n n i i n A M u s tA l A h t i k uv i t u s s A M u l i s A A r i n e n Ilona ei halua esiintyä sukunimellään. S iv u 1 1 N o 6 / 201 3 Kaikki alkoi siitä, kun Ilona sai idean harjoittelupaikasta ulkomailla. Hän opiskeli Itä-Suomen yliopistossa ja kaipasi kandin jälkeen näyttöä kansainvälisestä kokemuksesta. Hän löysi sopivan harjoittelupaikan Malesiasta Kuala Lumpurista ja muutti sinne alkuvuonna 2009. “Olin aivan ihastunut malesialaiseen kulttuuriin. Mietin harjoittelun jälkeen, jäisinkö sinne vielä joksikin aikaa. Minulla ei ollut paljoa työkokemusta, ja kun ystäväni Suomessa valittelivat huonoa työtilannetta, ajattelin saavani helpommin töitä Malesiasta.” Seuraavat kaksi ja puoli vuotta Ilona ahkeroi Malesiassa kolmessa eri työpaikassa, myös suomalaiselle työnantajalle. “Opin siinä ajassa malaijin kielen ja paljon muuta sellaista, mitä en olisi ikinä oppinut mistään koulusta”, Ilona sanoo. Lomilla hän matkusti Suomeen tapaamaan perhettä ja ystäviä. Ilona piti koko ajan kirjojaan Suomessa. Hänelle oli selvää, että hän palaisi jossain vaiheessa kotimaahan. Keväällä 2012 Ilona kuitenkin löysi unelmiensa maisteriohjelman Berliinistä. Hän laittoi paperit vetämään ja muutti vastausta odotellessaan Suomeen töihin. Kesäkuussa maisteriohjelmasta vastattiin kyllä, ja lokakuussa Ilona muutti Berliiniin intoa puhkuen. Sitten alkoivat ongelmat. kihakemus oli hylätty, vaikka hänellä oli tukikuukausia jäljellä vielä vuodeksi. “En ollut kertaakaan tullut ajatelleeksi, että näin voisi käydä. Niin monet ystäväni ovat opiskelleet ympäri maailmaa ja saaneet aina opintotukea.” Tuki evättiin, koska Ilonalla katsottiin olevan kiinteämpi yhteys edelliseen asuinmaahansa kuin Suomeen. Oleskelua Malesiassa ei pidetty tilapäisenä. Ilonan katsottiin viettäneen ulkomailla yli kolme vuotta muussa kuin opiskelutarkoituksessa, vaikka hän oli suorittanut Malesiassa olleessaan opintoja Suomeen. “Jos muutan Malesiasta takaisin Suomeen ja sitten opiskelemaan Saksaan, miten se osoittaa, että minulla olisi kiinteämpi yhteys Malesiaan kuin Suomeen?” hän ihmettelee. Ilona valitti päätöksestä lakimiesystävänsä avustuksella opintotuen muutoksenhakulautakuntaan. Sitten odoteltiin. Ellei Ilona olisi pyytänyt lautakuntaa nopeuttamaan käsittelyä, ratkaisu olisi viipynyt seuraavaan kevääseen. “Jos isäni ei olisi avustanut minua, olisin joutunut keskeyttämään opintoni.” Tammikuussa 2013 lautakunta ilmoitti päätöksensä. Valitus hylättiin. Päätöksessä vedottiin samoihin asioihin kuin Kelan lausunnossa. “Suomalaisissa virastoissa asenne oli se, että on oma vikasi, jos haluat opiskella ulkomailla. Jos olisin muuttanut työttömänä takaisin Suomeen, olisin kyllä saanut heti kaikki mahdolliset tuet.”
ALKuTEKSTiT Y L iop p iL ASL E HT i VASTAUKSIA HEiKompi SHAKKi SuKupuoLi? Urheilussa on miesten ja naisten sarjat, sillä naisten ja miesten ruumiinrakenteet ovat erilaisia. Jako ei kuitenkaan rajoitu fyysisiin lajeihin: myös shakissa eri sukupuolet painivat eri sarjoissa. Naisten ja miesten aivojen erilaisuudesta ja erojen merkityksestä on kiistelty vuosia. Miehillä on keskimäärin suuremmat aivot kuin naisilla, mutta naisilla on enemmän hermosoluja aivoissa. Miesten aivoissa avaruudellisesta hahmottamisesta vastaava alue on suurempi kuin naisilla, joten miehiä pidetään parempina suunnistajina. Toisaalta ympäristön hahmottamisessa naisten etu on suurempi aivojen hippokampus. Naisten ja miesten keskimääräisessä älykkyydessä ei ole eroa. Suomen Shakkiliiton puheenjohtaja Panu Laine, onko naisten sarjalle tosiaan shakissa tarvetta? ”Naisten harrastajamäärä shakissa on merkittävästi pienempi kuin miesten. Jos on 150 000 pelaajaa ja siitä 10 000 on naisia, on tietysti epätodennäköisempää, että pienemmästä joukosta löytyisi huippulahjakkuus. Erillinen naisten sarja kannustaa, koska siten saadaan enemmän mitaleita jakoon. Jotkut väittävät, etteivät naiset pysty pelaamaan yhtä hyvin kuin miehet. Onneksi näiltä irvileuoilta saatiin tukittua turvat viimeistään, kun unkarilainen Judit Polgár nousi maailman kymmenen parhaan pelaajan joukkoon vuonna 2004.“ te k s t i A n n I r A j A M ä K I Shakin nuorten EM-kisat käynnissä Montenegrossa lokakuun 9. päivään asti. Suomella on kisoissa 12 edustajaa, joista neljä on tyttöjä. MIMMO Paljon lihavia kanoja kävelee puistossa. Tuuli puhaltaa kanoja nurin. Opiskelijabudjettiko? YLiopiSTomAKSuT: Ylioppilaskunnan jäsenmaksu 92 € Unisport 12kk-kortti 98 € Opiskelijakortti 15 € Kopiokortti 250kpl 20 € TuTuSTuminEn jA vErKoSToiTuminEn Unicafe-ruokailut 39 € Kahvittelut 28 € Alkoholi 90 € AinEjärjESTömAKSuT: Ainejärjestön jäsenyys koko opiskelun ajaksi 20 € Haalarit 25 € Haalarimerkit 12 € Tuutoreiden fuksiaislahjukset (purkkaa ja pastilleja) 15 € KurSSimAKSuT Viron kurssikirja 35 € Kirjallisuuden kurssin materiaalimaksu 4€ Kirjaston varausmaksut 4€ Tulosteet 1€ opiSKELuTArviKKEET: Läppäri 550 € Läppärin suojakotelo 7€ Kansio 2€ Kansion välilehdet 1€ Luentolehtiö 2€ Rei’itin 7€ Kynät 5€ Penaali 25 € Kanat OVAT olleet ennenkin nurin. Kävelleet saman matkan samanlaisessa tuulessa. mEnoT YHTEEnSä: Ihmekivi, kokis, poutapilvi, leipuri, hannuserkku, 1095 € viinereitä... Nämä esineet ovat siellä n o 6 / 2 01 3 Kulut ovat kolmen ensimmäisen opiskeluviikon ajalta. Tällä palstalla runoilee Elmeri Terho. Hän julkaisee runolehti Mimmoa ja valmistelee samannimistä runokirjaa. Sivu 1 2 Opiskelut ovat alkaneet ja olen tutustunut osaan vuosikurssilaisistani jo nimeä paremmin. Tiedän esimerkiksi, että Mikko ei välitä suodatinkahvista ja Iina on aika varma, että hänestä tulee opettaja. Etsin katseella luentosalista Minttua ja Teemua, joiden viereen on tuttua istua. Olen tutustunut uusiin opiskelukavereihini, koska olen käynyt heidän kanssaan lounailla ja kahvilla, osallistunut fuksiaisiin ja muihin bileisiin. Yhdellä viikolla huomaan kahvittelevani jo viidettä kertaa. Lasken kuinka paljon olen käyttänyt rahaa pelkällä kahvilla käymiseen kolmessa viikossa. 28 euroa. Se on tavallaan aika paljon. Sitten mietin, paljonko minulla on mennyt opiskelijariennoissa alkoholiin. 90 euroa! Se on jo todella paljon. Olen ollut ennen opiskelun aloittamista kolme vuotta töissä. Nyt tarkoitukseni olisi elää hieman alle 500 euron opintotuella ja osa-aikatöillä. Se on aikamoinen notkahdus taloudessani, ja siihen on ollut vaikea tottua. Olen toki ymmärtänyt, että kulutusta on leikattava. Suurin ongelma on, ettei minulla ole itsekuria rahojeni suhteen. Jos joku pyytää syömään tai yksille, niin menen. Tällä hetkellä rahoitan kivoja, ylimääräisiä menoja lainaamalla säästötililtäni. Tarkoituksenani on maksaa takaisin heti seuraavasta palkasta. Kaikki puhuvat aina opiskeluaikojen penninvenyttämisestä, ja siksi opiskelun aloituksen kalleus yllätti minut. Olin varautunut siihen, että uusi tietokone maksaa paljon. Mutta kaikista muista pienistä kuluista kasvaa yhteenlaskettuna iso summa. Esimerkiksi ainejärjestötoimintaan liittyviin asioihin kului heti 72 euroa. En ajatellut sitä, kun ostin haalarimerkkejä 12 eurolla Avajaiskarnevaaleissa. Kun olin jo aloittanut kulujen miettimisen, päätin laskea loputkin. En halua tietää summaa, joka on näiden kulujen lisäksi mennyt muuhun elämiseen. Haluan kovasti uskoa siihen, että rahan käyttö vähenee itsestään, kun opiskelut lähtevät kunnolla rullaamaan. Olen päättänyt, etten ota koko opiskeluaikana opintolainaa. Ehkä joudun miettimään sitä myöhemmin uudelleen. En aio jatkaa kulujen kirjaamista, vaikka ehkä kannattaisi. Koitan pienentää menoja esimerkiksi tekemällä itse ruokaa ja vähentämällä kahvin juomista. Mintulla on joka tapauksessa huomenna synttärit ja drinkit odottavat. Ensi palkasta sitten taas rahaa sivuun. te k s t i T I A TOr V I n e n
YLiO P P iLAS LE H T i ALKuTEKSTiT Antti Lindtman tekee työkseen yhteiskuntapolitiikkaa, joten hänen onkin jo aika suorittaa yhteiskuntapolitiikan johdantokurssi. Kansanedustaja fuksiaisissa Kaikki alkoi kirjasta. Kaksi vuotta sitten demarikansanedustaja Antti Lindtman kuuli kaveriltaan teoksesta Tasa-arvo ja hyvinvointi. He keskustelivat kirjan teemoista autossa matkalla Porin Suomi-areenaan. Kirjoittajien, Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin, pääväite on: mitä pienemmät tuloerot, sitä paremmin kansakunta voi – musiikkia demarin korville. Viime keväänä Lindtman, 31, törmäsi kirjaan uudelleen. Hänelle selvisi, että teos olisi yhteiskuntapolitiikan pääsykoekirja. Lindtman päätti lukaista teoksen kerran pääsykoe mielessään. Sen jälkeen hän luki sen uudelleen. ”Sitten oikeastaan kolme kuukautta meni illat ja viikonloput siihen, että luin”, Lindtman kertoo. Lukeminen kannatti, sillä tänä syksynä kansanedustajasta tuli fuksi. Professori Antti Karisto pitää Metsätalossa powerpoint-esitystä. Käynnissä on yhteiskuntapolitiikan johdantokurssi. Karisto puhuu vanhenemisen tutkimuksesta. Salin takaosassa, rivin reunimmaisella paikalla, istuu kansanedustaja Antti Lindtman. Hän kuuntelee ja näppäilee samalla tablettia. Väestön vanheneminen vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten palvelut pitää tulevaisuudessa järjestää, professori sanoo. Lindtmanille tämä on tuttua juttua. ”Tässä oli ihan hirveästi sitä asiaa, mitä on Vantaan kunnallispolitiikassa käsitelty”, Lindtman sanoo luennon jälkeen. ”Tekisi mieli lähettää kaimalleni [luennoitsijalle] Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelma.” Lindtman pitää siitä, että luennoilla käydään läpi samoja teemoja, joiden kanssa hän on kansanedustajan työssä tekemisissä. ”Niitä asioita tekee hirveän hektisesti päivästä toiseen. Asioita tulee nopeasti eteen ja täytyy vain valita suunta, minkä jälkeen tulee taas uusi asia. On rentouttavaa päästä tällaiseen lintuperspektiiviin luennoilla tai kirjan ääressä”, Lindtman sanoo. Hän aikoo suorittaa ensimmäisessä periodissa 19 opintopistettä. Pisteet kertyvät neljästä kurssista, joista yhden hän yrittää läpäistä käymättä luennoilla. Lindtman on päässyt myös opiskelijaelämän makuun. Hän osallistui syyskuussa ainejärjestönsä fuksiaisiin. ”Ajattelin, että kadun loppuelämäni, jos en osallistu ja vuoden päästä ei enää kehtaa”, Lindtman sanoo. Fuksisitseille hän ei kuitenkaan ehdi. Myös perheen kanssa pitää viettää aikaa. Lindtman asuu vaimonsa ja tämän teini-ikäisen tyttären kanssa. Hän uskoo, että opinnot auttavat näkemään opiskelijoiden maailman uudella tavalla. Haastatteluhetkellä reilut kolme viikkoa yliopistossa olleen Lindtmanin mieleen on jo tullut ideoita, joilla opintoja voitaisiin nopeuttaa. ”En lähde hirveästi avaamaan, mutta sanotaan, että jos lukuvuosi on syyskuusta toukokuun puoliväliin, niin siinä olisi välissä monta hyvää kuukautta aikaa saada aikaiseksi vaikka mitä. Ja jos saisin valita, laittaisin kaikki luennot nettiin, jotta ne olisivat opiskelijoiden saatavilla”, Lindtman sanoo. Mutta eikö kesällä ole tarpeen kerätä työkokemusta? ”En tarkoita, että venytettäisiin lukukausi heinäkuulle, mutta olisi hirveän kiva, jos siinä välissä voisi kerryttää opintopisteitä ja nimenomaan siihen omaan pääaineeseen.” Yliopistolain mukaan maisteriksi on selviydyttävä seitsemässä vuodessa. Lisäksi poissaolevana voi olla kaksi vuotta. ”Jää nähtäväksi, onnistuuko tutkinnon suorittaminen opintoaikojen puitteissa vai nähdäänkö minut joskus anomassa lisäaikaa.” te k s t i S I R K K U A A L TO k uva nIKLAS SAndSTRöm S iv u 1 3 N o 6 / 201 3 Lindtman kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2002. Lakkiaisten jälkeen hän jäi töihin betoniauton kuljettajaksi. Se oli toinen hänen lapsuuden toiveammateistaan. ”Mä tykkäsin siitä hommasta ihan hirveästi. Soittelen entiselle työnantajalleni edelleen silloin tällöin, että onko sulla paikka vielä, jos mä tipun eduskunnasta.” Betoniauton ratista tie vei ammattiyhdistystoimintaan. Sieltä hän ajautui politiikkaan, vaikka Vantaan demareissa mukana ollut isä siitä varoittelikin. Politiikka oli kiinnostanut poikaa jo teininä. ”Isän taktiikka oli se, että hän piti mut harrastuksissa. Harrastin parhaimmillaan neljää lajia: jalkapalloa, koripalloa, lätkää ja salibandya. Yks kerta mä tulin kotiin ja sanoin, että olin mennyt demarinuorten kokoukseen”, Lindtman kertoo. Urheiluharrastukset jäivät yksi kerrallaan, politiikka pysyi. Ensin Lindtman nousi Vantaan valtuustoon ja sieltä eduskuntaan kolmannella yrittämällä, vuonna 2011. Samalla toteutui toinen lapsuuden ammattihaave. Lindtman on puolueensa nouseva tähti. Hänestä on povattu haastajaa Sdp:n puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle. Miehen ay-taustan on uskottu vetoavan duunarimiehiin. Vaikka oikeastaan Lindtman ei ole enää mikään duunari, vaan akateeminen nuori.
t e k s t i j o h a n n a m i tj o n e n N o 6 / 2 01 3 ALKuTEKSTiT Y L iOP P iL ASL E HT i Sivu 1 4 k uva n i K L a S S a n D S t R Ö m
YLiO P P iLAS LE H T i ALKuTEKSTiT Antropologi Senni Jyrkiäinen joutui keskeyttämään tutkimustyönsä Egyptissä, kun kotikaupunki yllättäen hiljeni. Takaisin Aleksandriaan K u n a n t r o p o l o g i Senni Jyrkiäinen, 29, sulkee silmänsä ja ajattelee kotikaupunkiaan, hän näkee mielessään kerrostalokotinsa parvekkeelta avautuvan näkymän. Vanhan Qait Bein -linnoituksen rantaan lyövät Välimeren sinivihreät aallot. Parveke on Aleksandriassa, Egyptin toiseksi suurimmassa kaupungissa. Se on Senni Jyrkiäisen uusi kotikaupunki. Mutta nyt hän on syksyisessä Helsingissä, istuu Käpylässä sijaitsevan egyptiläisen ravintolan El Karimin pöydässä ja ikävöi takaisin Aleksandriaan. Jyrkiäinen keskustelee ravintoloitsijan kanssa sujuvasti arabiaksi Egyptin kuulumisista ja tilaa fuulia munakoisolla. Fuul on perinteinen egyptiläinen ruoka: pavuista, valkosipulista, sitruunasta ja jeerasta valmistettua tahnaa, jota syödään Egyptissä yhtä hyvin aamupalaksi kuin päivälliseksi. Fuulin kanssa on munakoisoa – tietenkin. ”Elin Egyptissä munakoisolla”, Jyrkiäinen sanoo. V u o n n a 2 0 1 1 Kairossa Tahririn aukion mielenosoittajat kaatoivat itsevaltaisen presidentti Hosni Mubarakin hallinnon. Kansa vaati maahan rehel- lisiä demokraattisia vaaleja. Puolen vuoden päästä kansannousun jälkeen sellaiset pidettiinkin. ”Vaikka niissäkin vaaleissa oli vaalivilppiä, ne olivat kuitenkin demokraattisinta, mitä Egyptissä on nähty”, Jyrkiäinen sanoo. Vaalit voitti islamilainen Muslimiveljeskunta, ja presidentiksi nousi Mohammed Mursi. Mursi ehti olla vallassa hädin tuskin vuoden. Heinäkuussa Egyptin armeija syrjäytti presidentin. Toiset egyptiläisistä kokevat, että armeijalla oli kansan tuki, toiset tuomitsevat sotilasvallankaappauksen. Heinäkuussa maassa alkoivat Mursin kannattajien ja vastustajien väliset väkivaltaisuudet. Elokuussa satoja ihmisiä kuoli, kun armeija hajotti Muslimiveljeskunnan kannattajien mielenosoituksen. Kun levottomuudet alkoivat kesäkuun lopussa, Senni Jyrkiäinen oli juuri lentänyt miehensä kanssa Suomeen kesälomalle. Tilanteen kärjistymisen vuoksi miehen työnantaja ei halunnut tämän palaavan Egyptiin, ainakaan toistaiseksi. Mutta Jyrkiäinen lähti takaisin Aleksandriaan. Elämä kaupungissa oli muuttunut: julkisilla ei tuntunut enää turvalliselta liikkua. Jyrkiäinen oppi erottamaan ilotulitteen äänen kyynelkaasupamahduksen äänestä. Hänen työpaikallaan Uudessa kirjastossakin käytiin riehumassa ja rikkomassa ikkunoita. Turvallisuussyistä se jouduttiin hetkeksi sulkemaan. Armeija yritti rauhoittaa tilannetta määräämällä ulkonaliikkumiskiellon, joka alkoi iltaisin seitsemältä. Se vaikeutti Jyrkiäisen tiedonkeruuta. Ihmiset eivät ehtineet töiden jälkeen haastatteluihin ennen ulkonaliikkumiskiellon alkamista. Näkymä Jyrkiäisen parvekkeelta muuttui oudoksi. Kaupungin maamerkki, Qait Bein linnoitus oli paikoillaan, mutta miljoonakaupungin vilinä oli tiessään. ”Oli outoa nukkua, kun öisin oli niin hiljaista”, Jyrkiäinen sanoo. Syyskuussa hän päätti palata Suomeen, koska läheiset olivat niin huolissaan. Hän aikoo kuitenkin palata Aleksandriaan heti, kun tilanne sen vain sallii. Jyrkiäinen on tiiviisti yhteydessä egyptiläisiin ystäviinsä ja kollegoihinsa ja saa heiltä ajantasaista tietoa maan tilanteesta. Paluuta odotellessa hän litteroi haastatteluita. ”Katson koko ajan paluulentoja”, hän sanoo. Jyrkiäinen toivoo, että kun hän palaa, näkymä parvekkeelta olisi entisellään. Ei enää luonnottoman hiljainen, vaan äänekäs ja värikäs, kuten hänen kotikatunsa kuuluukin olla. Y S iv u 1 5 N o 6 / 201 3 A s i a t o l i v a t järjestyneet paremmin kuin hyvin. Senni Jyrkiäinen oli saanut paikan Suomen Lähi-idän instituutin tutkijavieraana Egyptistä. Vuoden ajan hän keräisi materiaalia kulttuuriantropologian väitöskirjaansa. Myös VTT:llä työskentelevä aviomies oli löytänyt työprojektin Egyptistä. Kevättalvella aviopari muutti Aleksandriaan. Jyrkiäinen sai työpisteen 2000-luvulla valmistuneesta kaupungin Uudesta kirjastosta. Nimitystä Uusi kirjasto käytetään erotuksena antiikin aikaisesta. Kirjat ja kirjastot ovat saattaneet myös Jyrkiäisen ja Egyptin yhteen. Hän oli lapsena lukutoukka. Häntä kiehtoivat etenkin eri uskontoja käsittelevät kirjat, jotka herättivät kiinnostuksen arabimaihin. Teininä Jyrkiäiseen teki suuren vaikutuksen amerikkalaisen Jean Sassonin hittikirja Prinsessa – Elämää hunnun takana al-Saudin palatsissa. Se oli niin eksoottinen! Nyt Jyrkiäinen muistelee kirjaa huvittuneena. ”Onhan se hirveän viihteellinen ja kliseinen”, hän sanoo. Prinsessakirja ei kestänyt aikaa, mutta Jyrkiäisen kiinnostus arabimaita kohtaan jäi. Hän on matkustellut paljon Lähi-idässä: Israelissa, Palestiinassa, Jordaniassa ja Syyriassa. Antropologian opintojen alussa hänellä oli vaikeuksia päättää, mihin arabimaahan keskittyisi. Vaihtovuonna Berliinissä hän teki viimein valinnan. Hänellä oli siellä Egyptistä innostunut opettaja, joka sai Jyrkiäisenkin kiinnostumaan maasta uudella tavalla. Graduaiheeksi valikoitui egyptiläisten naisten kokemukset julkisesta ja yksityisestä tilasta. Palattuaan Suomeen Jyrkiäinen aloitti standardi-arabian opinnot. ”Koska olen antropologi, haluan puhua ihmisille heidän omalla kielellään.” Arabia on listattu maailman vaikeimpien kielten joukkoon. Jyrkiäinen opetteli alkeet Helsingin yliopiston arabian kielen laitoksella. ”Kun saavuin Egyptiin, ihmisiä nauratti puheeni. Siellä selvisi, että olin oppinut kirjakieltä, joka on aika kaukana Egyptin arabian murteesta”, hän kertoo. Myöhemmin Jyrkiäinen on opiskellut kieltä egyptiläisen yksityisopettajan johdolla Kairossa. Käytännön kielitaito on tullut tarpeeseen, sillä gradun jälkeen hän päätti tehdä vielä väitöskirjan. Sen aiheeksi tuli egyptiläisten nuorten seurustelu. Aihe on Egyptissä tabu. Perinteisesti nuoret eivät ole siellä ainakaan julkisesti seurustelleet. Monet kyllä löytävät nykyään puolisonsa itse, mutta valinnalle on edelleen tärkeää saada perheen hyväksyntä. Avioon mennään nykyään vanhempana, sillä nuoret naiset haluavat valmistua yliopistosta ennen häitä. ”Ennen 25-vuotias oli menetetty tapaus, jos hän ei ollut naimisissa, mutta nyt tilanne on erilainen”, Jyrkiäinen kertoo. ”Avioituminen on sen ikäisille kyllä ajankohtaista, mutta epätoivoisia he eivät ole.” Seksi tai suuteleminen ei Egyptissä useimpien parien kohdalla edelleenkään kuulu aikaan ennen avioliittoa, vaikka seurustelun luonne onkin muuttunut paljon. Erityisesti sitä on muuttanut sosiaalinen media. ”Se on helpottanut vastakkaiseen sukupuoleen tutustumista. Nuoret voivat olla ihan eri tavalla tekemisissä toistensa kanssa Facebookissa kuin ennen”, Jyrkiäinen sanoo. Hän haastatteli informanttejaan eri puolilla Aleksandriaa, esimerkiksi kahviloissa. Jyrkiäinen tapasi heidät yleensä iltaisin, kun nuoret olivat päässeet töistä tai yliopistosta. Mutta sitten aineistonkeruu keskeytyi.
KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i t e k s t i j o h a n n a m i tj o n E n k uvat E E va r i n n E Hannu Rajaniemi keksii tarinoita kirjoihin. Hänen keksimänsä kone kertoo, miten lukija haluaa niiden päättyvän. N o 6 / 2 01 3 R a j at y l i t tä v ä tiedemies T y ö h u o n e e n k i r j o i t u s p ö y d ä l l ä olevat muistiinpanot on kirjoitettu huolellisella käsialalla. Yhdessä paperissa lukee englanniksi sana exercise. Se on alleviivattu. Samassa lapussa lukee kysymys: Who made me? Tämä on kirjailija Hannu Rajaniemen, 35, työhuone, ja nämä ovat hänen muistiinpanojaan. Rajaniemi, vaikka onkin suomalainen, kirjoittaa kaikki kirjansa englanniksi, josta ne sitten käännetään muun muassa suomeksi. Sivu 1 6 Työpöydällä on myös kirja nimeltä The Problems of Biology. Tämä on myös tiedemies Hannu Rajaniemen työhuone. Se on moitteettoman siisti. Rajaniemi on mies, joka käyttää kahvikupin alla lasinalusta. Koti sijaitsee Skotlannissa Edinburghissa, on sijainnut jo 12 vuoden ajan. Vuodet ovat olleet hänen elämänsä tärkeimpiä: hän on väitellyt tohtoriksi, ryhtynyt yrittäjäksi ja kirjailijaksi. Kuten kuvaan tietysti sopii, asunto on täynnä kirjahyllyjä. Yhdestä hyllystä oman rivinsä ovat saaneet tieteiskirjailija Iain Banksin teokset – Banks on Rajaniemen suosikkikirjailija. Oma rivinsä on myös suomalaiselle kirjallisuudelle: hyllyssä ovat muun muassa Täällä pohjan tähden alla -trilogia, Sinuhe ja Jyrki Vainosen Tutkimusmatkailija. Se, että kirjailijan kodissa on paljon kirjoja, ei tietysti ole yllättävää. Yllättävää ovat elefan-
YLiO P P iLAS LE H T i ALKuTEKSTiT N o 6 / 201 3 S iv u 1 7
KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i män hyvä onni. Tällainen: Hannu Rajaniemi saa kustannussopimuksen trilogialle lähettämällä kustantajalle luettavaksi vain yhden näyteluvun. Hän hakee 4 000 muun ihmisen tavoin Piilaak soon Singularity Universityn ohjelmaan. Siihen valitaan 80 ihmistä, yksi heistä tiedemies Ra janiemi. N o 6 / 2 01 3 tit: asunto on täynnä elefantteja. Ne marssivat söpönä rivinä ikkunalaudalla eri posliinivärein maalattuina. Kärsät sojottavat ylöspäin. Seinäl lä on mustavalkoinen norsumaalaus, ja keittiös sä roikkuu elefanttimarionetti. Rajaniemi alkoi saada ystäviltään norsu aiheisia lahjoja julkaistuaan ensimmäisen science fiction novellinsa. Siinä hallusinaatioi ta tutkiva CIAagentti teki elefantilla kuoletta van kokeilun antamalla sille liian suuren annok sen LSD:tä. Tiedemies Rajaniemi ei sitä tiedä, mutta monet intialaiset pitäisivät näitä elefantteja onnenamuletteina. Mutta vaikka tietäsikin, hän ei varmasti uskoisi moiseen. Silti intialaiset saattavat olla oikeassa. Vai kuttaa siltä, että Rajaniemellä – sekä kirjailijal la että tiedemiehellä – on käynyt käsittämättö Sivu 1 8 O n h e l p p o kuvitella, että mies näytti pari kymppisenä yliopistoopiskelijana melko sa malta kuin nyt: hiukset olivat varmasti silloinkin hyvin leikatut, kauluspaidat moitteettomasti silitettyjä ja olemus hillityn kohtelias ja älykäs, kun hän aloitti opinnot 1990luvun lopussa. Pääaineena oli teoreettinen fysiikka. Rajaniemi ahmaisi kanditutkintonsa kahdessa vuodessa ja ymmärsi, että oli päästänyt itsensä aivan liian helpolla. Siksi hän päätti tehdä maisterinsa kunnianhimoisemmin. Hän haki ja pääsi Cam bridgen yliopistoon soveltavan matematiikan maisteriohjelmaan ja oppi siellä vuoden aikana matematiikasta enemmän kuin koskaan aiem min. Vuosi selvensi myös jatkoopintojen suun nan. Rajaniemi halusi keskittyä säieteoriaan. 1990luvun lopulla kehitetty säieteoria yh distää kaksi tärkeää teoriaa, jotakin mittaamat toman suurta ja mittaamattoman pientä: yleis tä suhteellisuusteoriaa ja kvanttikenttäteoriaa. Ensimmäinen selittää koko maailmankaikkeu den, jälkimmäinen atomien pienimpien osien liikkumisen. Säieteoria on vallankumouksellinen siksi, että se esittää ulottuvuuksia olevan enemmän kuin Albert Einsteinin esittelemät neljä. Rajaniemen väitöskirja valmistui kahdeksan vuotta sitten, mutta silloin säieteoria jo kylläs tytti häntä ja oikeastaan melkein koko muutakin tiedeyhteisöä. Teoria on ongelmissa, koska sen väitteitä ei ole voitu testata. Valmistuttuaan tohtoriksi Rajaniemi ei ha lunnut jäädä teoretisoimaan yliopistolle. Hän halusi päästä tekemään jotain konkreettista.
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY Ennen kolmekymmentävuotispäiviään Hannu Rajaniemi oli toteuttanut lapsuutensa haaveammatin. Hänestä oli tullut tiedemies . Siksi hän perusti ThinkTank Maths -yrityksen. ”Tarkoituksena oli laittaa matematiikka ratkomaan tosielämän ongelmia”, Rajaniemi selittää. Yritys kehitti uusia laskukaavoja, joita hyödynnettiin eri elämänaloilla karjanjalostuksesta avaruusteknologiaan. Euroopan avaruustutkimuskeskuksen projektissa Rajaniemi työryhmineen ratkaisi satelliitteihin liittyvän ongelman. Aiemmin satelliitin lämpökestävyyteen liittyvä laskutoimitus oli kestänyt kuukausia. ThinkTank Mathsin algoritmin ansiosta se onnistuu nykyään kolmessa minuutissa. Ennen kolmekymmentävuotispäiviään Rajaniemi oli toteuttanut lapsuutensa haaveammatin. Hänestä oli tullut tiedemies. Paljon oudompi tarina on kuitenkin se, miten hän toteutti toisen unelmansa ja päätyi kirjailijaksi. N o 6 / 201 3 Ennen kuin minä ja sotamieli ammumme toisemme, yritän tapani mukaan vähän keventää tunnelmaa. ”Vankilat ovat aina samanlaisia, vai mitä?” En ole varma, kuuleeko olio sanojani. Sillä ei ole näkyviä kuuloelimiä, mutta silmiä on sitäkin runsaammin: sadat ihmissilmät killuvat olennon kehosta erkanevien varsien päissä kuin eksoottiset hedelmät. Näin alkaa Rajaniemen ensimmäisen kirjan ensimmäinen luku, jonka hän lähetti neljä vuotta sitten kirjallisuusagentilleen sähköpostin liitteenä. Kolme tuntia send-nappulan painamisen jälkeen Rajaniemen puhelin soi. Agentti soitti ja kertoi, että amerikkalainen Gollancz-kustantamo haluaa julkaista kirjan. Rajaniemi käveli työhuoneessaan hämmentyneenä ympyrää puhelin kädessään. Koska siinä ei ollut vielä kaikki. Kustantamo halusi julkaista Rajaniemeltä kokonaisen scifi-trilogian. Palkkio olisi viisinumeroinen. Rajaniemi oli kyllä kirjoittanut aikaisemmin ja julkaissutkin joitakin novelleja – esimerkiksi sen missä se elefantti kuoli LSD:hen – mutta että trilogian. Valmiina oli tuolloin vasta yksi luku, joten Rajaniemi pani töpinäksi. Hän kirjoitti ensimmäisen, yli neljäsataasivuisen romaaninsa seitsemässä viikossa, yksi luku kerrallaan. Rajaniemi aloitti kirjoittamisen aina aamuviideltä, meni töihin ThinkTank Mathsin toimistolle, ja palasi työpäivän jälkeen työpöytänsä ääreen jatkamaan kirjaa. ”Kävin tyttöystäväni Zuzanan kanssa ensimmäisillä treffeillä romaanin viimeisellä kirjoitusviikolla. Olin kuulemma riutunut”, Rajaniemi sanoo. Hän on hyvä rakentamaan rutiineja. Niiden avulla hän saa asiat toistumaan kuin automaattisesti. Rutiinit tekevät hänen mukaansa tahdonvoiman tarpeettomaksi, asiat vain tapahtuvat. Rajaniemen kirjoissa on tieteiskirjallisuuden lajityypille ominaiset asetelmat: seikkaillaan tulevaisuudessa, ollaan kuolemattomia, lennetään avaruudessa ja eletään dystopiassa. Mutta juoni ei ole ollenkaan tavanomainen. Kirjablogeissa lukijat kertovat tajunneensa käänteet vasta toisella lukukerralla. Ja se on heistä vain hienoa. Kirjojen päähenkilö on herrasmiesvaras Jean le Flambeur, jonka erikoisalana on mielen varastaminen. Le Flambeur seikkailee trilogian kaikissa osissa. Niistä ensimmäinen, Kvanttivaras, ilmestyi neljä vuotta sitten. Kakkososa, Fraktaaliruhtinas, ilmestyi viime syksynä. Nyt Rajaniemi viimeistelee trilogian päätöstä, jonka englanninkieliseksi nimeksi tulee Causal Angel. Se ilmestyy ensi keväänä englanniksi, suomennettu versio julkaistaan kesällä. Kirjat käännetään suomen lisäksi 13 muulle kielelle. Amerikkalainen kustantamo kertoo RajaS iv u 1 9
N o 6 / 2 01 3 KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i Sivu 2 0
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY niemen olleen yksi menestyneimmistä tieteiskirjallisuuden esikoiskirjailijoista, joita heillä on koskaan ollut listoillaan. Myyntimenestystä on auttanut myös se, että Yhdysvalloissa on juuri nyt innostuttu suomalaisesta scifi-kirjallisuudesta, puhutaan jopa pienestä buumista. Myös esimerkiksi Leena Krohnin ja Jyrki Vainosen kirjat kiinnostavat nyt amerikkalaisia. Kun Rajaniemi saa valmiiksi trilogiansa viimeisen osan, urakka ei pääty: kustantaja on tilannut häneltä jo toisenkin trilogian. Tällä kertaa sopimussumma on kuusinumeroinen. Seuraavat kolme kirjaa eivät enää synny Edinburghissa, vaan Kaliforniassa. fantti liikahtaa ilmavirrasta. Rajaniemi sulkee ikkunan. ”Tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista”, hän sanoo. Kun hän on saanut selitettyä jonkin vaikean asian, hän tekee aina tietynlaisen eleen: kädet piirtävät ison kaaren ja laskeutuvat sitten rauhallisesti pöydälle. Sitten hän hymyilee rentoutuneena. Sellaisen eleen hän tekee nytkin. Hän on juuri selittänyt uskovansa, että ihmiskunnalla on teknologia monen globaalin ongelman, kuten köyhyyden ja nälänhädän, ratkaisemiseen. Kirjailija Rajaniemi kirjoittaa dystopiasta, jossa yksilön on lähes mahdotonta vaikuttaa pieneen elämäänsä. Mutta tiedemiehenä hän on toista maata. ”Innovaatioilla ratkaistaan maailman ongelmat”, hän sanoo. Ei haittaa, vaikka kaikki koriste-elefantit kuolisivat yliannostukseen. Y S iv u 21 N o 6 / 201 3 A j a t t e l e , että voisit vaikuttaa lukemasi tarinan loppuratkaisuun ajatuksesi voimalla. Saisit itse päättää, kuoleeko norsu LSD:hen vai jääkö henkiin. Viime vuonna Rajaniemi kehitti ihmisen aivosähkökäyrää hyödyntävän laitteen, jonka oli tarkoitus tulkita, miten lukija haluaa tarinan loppuvan. Laite päättelee lukijan tahdon aivosähkökäyrästä, ja väläyttää halutun loppuratkaisun tietokoneen ruudulle. Sitä olisi kiva testata, mutta valitettavasti Rajaniemellä ei ole laitetta enää käytössään. Se jäi kesällä Googlen pääkonttoriin Yhdysvaltoihin, jossa hän esitteli sitä hakukoneyhtiön kutsumana luennoitsijavieraana. ”Sopi varmasti hyvin heidän pakkomielteeseensä kerätä dataa”, Rajaniemi sanoo. Vuoden vaiheessa hän muuttaa itsekin Kaliforniaan, sillä aikoo perustaa sinne biotekniikkaan keskittyvän kasvuyrityksen. Liikeidea syntyi kesällä Yhdysvalloissa Singularity Universityssa, jossa Rajaniemi vietti kymmenen viikkoa. Siellä hänen tiiminsä kehitti DNA:ta ja nanoteknologiaa hyödyntävän koneen. Millaisen koneen, sitä Rajaniemi ei voi vielä paljastaa, ja sanoo vain: ”Se voi lääketieteellisessä kontekstissa tehdä paljon hyvää.” Keittiön seinällä roikkuva marionettiele-
KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i teksti antti pikkanen k uvat i n k a j ä r v i n e n Opiskelijat ovat koko ajan ahdistuneempia, masentuneempia ja pettyneempiä itseensä. Se ei ole sairautta, vaan sukupolvikokemus. N o 6 / 2 01 3 Tuhannen euron masennus P e r h e t u t t u o l i humalassa ja aggressiivinen. Sä et ikinä, ikinä, ikinä pääse kunnolla töihin, jos sä et nyt lopeta tuota pelleilyä ja valmistu. Sitten kun tulee valinnan paikka, ja sulta puuttuu se perkeleen tutkinto, niin ei napsahda esimieshommia sulle ikinä. Semmoinen tulevaisuus ei näytä hyvältä. Hän, kuusikymppinen mies, oli juuri kuullut, että olin ottanut vastaan vuoden määräaikaisen pestin erään lehden toimituksesta. Yliopisto-opintoni olivat pahasti kesken, vasta alkaneet. Istuimme tsekkipubissa Elielinaukiolla. Mies heilutti sormea. Nyökyttelin tyynesti, join tuopin loppuun ja painuin kotiin nukkumaan, koska aamulla oli tietenkin töitä. Mutta rintaani oli palannut tuttu jyske ja puristus. S i i t ä k ä r s i i joka kolmas korkeakouluopiskelija. Satapäisen massaluentosalin viisi ensimmäistä penkkiriviä oireilee psyykkisesti, julistaa Sivu 2 2 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n tuorein terveystutkimus. Tämän olemme useimmat jo kuulleet, ja kuulleet olemme senkin, että joka päivä neljästä viiteen nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle, useimmiten mielenterveyssyistä. Luku on kestämätön kaikin mahdollisin mittarein. Siksi toistelemme sitä mielellämme. Me toimittajat tahdomme kertoa traagisia tarinoita siitä, kuinka Pekan mieliala veti pyllymäkeä sen jälkeen kun hän vetäytyi asuntoonsa kolmeksi kuukaudeksi. Haluamme kertoa Hannan yliannostuksesta, samoin Johannan viiltelystä. Siitä, miten sairauslomalla oltiin pitkään ja itsemurhakin kävi mielessä. Tehdään perusasiat selviksi: mielenterveysongelmat ovat vakava asia. On edelleen hämmentävän paljon ihmisiä, jotka ovat ottaneet asiakseen vähätellä vakavan masennuksen sairausluonnetta, ja aivan liian monta kusipäistä esimiestä, joille alaisen vaikea masennus ei kelpaa syyksi sairauslomalle. Jos ihminen kuulee harhoja, haluaa lävistää otsalohkonsa hollow-point-luodilla tai ei pääse sängystään vessaa pidemmälle, kyse on vakavasta asiasta. Piste. Edellisen kappaleen esimerkki-Pekankin tapauksessa on tarpeen kysyä, kumpi tuli ensin, masennus vai vetäytyminen. Nyt kun olen tehnyt tämän selväksi, voin todeta, että on hämmentävän paljon ihmisiä, joiden mielestä joka kolmas korkeakouluopiskelija on jotenkin mystisesti sairas. Tai suorastaan sairastaa kansantautia. Mutta ehkä kysymys ei ole mistään niin kovin mystisestä. Itse asiassa taustalla on hyvin yksinkertainen yhtälö. K a i k k i m e n i niin kuin pitikin. Pääsykokeeni tein päärakennuksen isossa salissa, salissa yksi, ja sen jälkeen, nopeammin kuin ehdin koko asiaa edes sisäistää, oli rehtorin kättelyt ja yhteisleikit. Laitos tarjosi viiniä, punaista ja valkoista, oltiin akateemisia, eliittiä saatana. Vanhempani eivät kyselleet, mikä minusta tulisi. Sukulaisiakaan se ei kiinnostanut. Heitä kiinnosti yliopisto itseisarvona – se olisi menolippu parempaan.
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY N o 6 / 201 3 S iv u 23
Y L iOP P iL ASL E HT i KESKiTY Todellisuus on vähemmän ruusuinen kuin vanhempiemme puheissa ja yliopistojen valintaoppaissa. N o 6 / 2 01 3 Mutta kulkiessani keskustakampuksella mu kana seurasi puristus rinnassa. Pohdin, olisiko vuosien istumisesta täällä hyötyä urani kannal ta. Pohdin sitä luentosaleissa, aamulla kahvila jonossa, iltaisin sängyssä. En löytänyt vastaus ta. Nautin kyllä opiskelusta sinänsä, sillä sivistys on sivistystä, yritin lohduttaa itseäni, ja siitä on hyötyä aina, ajattelin. Puristus ei kuitenkaan lähtenyt. Päätin ottaa hetken vähän rennommin. Myin pari kuukautta bageleita tavaratalon ruo kaosastolla. Herätyskello soi aamuisin puo li viideltä, raahauduin kaksikymmentä vuotta vanhemman työtoverini kanssa aamuvuoroon valmistamaan leipiä koko päivän myyntien tar peisiin. Juttelimme kolme tuntia ennen tavara talon aukeamista lapsista, parisuhteista, do kaamisesta ja siitä, kuka työpaikalla pariutuu kenenkin kanssa ja kuka etenee reittä pitkin. Puristus ei lähtenyt vieläkään. V a n h e m p a n i o v a t sodanjälkeisen Suomen kasvatteja: syntyneet 1940luvun lopussa, niin sanottuja suuria ikäluokkia. Heitä, jotka elä köityvät parhaillaan ja syöksevät siten meidät perikatoon. Vanhempiemme sukupolvi kasvatettiin hankkimaan ja vaalimaan turvallisuutta: turval linen ura, hyvä, vakaa työ. He onnistuivat siinä vähän liiankin hyvin. Talouskasvu olikin suurempaa kuin oli ajateltu. Oli rahaa luoda hyvinvointivaltio. Vanhempam me kykenivät nostamaan elintasoaan eksponen tiaalisesti omiin vanhempiinsa nähden. Kasvun siivittäminä, markankuvat silmissään, he panivat alulle meidät, 1980ja 90lukujen kasvatit. He opettivat meille, että olemme erityi siä joka ikinen. He kuskasivat meitä harrastuk siin, sillä kaikkien piti harrastaa, piti löytää jotain, missä saisimme toteuttaa sydämemme paloa. He kannustivat meitä koulussa ja myhäilivät tyytyväi sinä, kun pääsivät järjestämään meille lakkiaiset. Samalla he tietenkin toivoivat meille yhtä Sivu 2 4 nousujohteista tulevaisuutta kuin heillä oli ol lut. Mutta sepä ei ole enää mahdollista. Me, vanhempiemme lapset, olemme nyt yli opistolla, katsomme ympärillemme ja olemme alkaneet miettiä: takaavatko nämä kuusi vuotta yliopistolla meille oikeasti paremman tulevai suuden? Mitä se oikeastaan edes tarkoittaa, parempi tulevaisuus? L ä ä k e t i e t e e n ammattilaiset aloittavat mie lenterveysongelmien tutkimisen teettämällä po tilaalla masennustestin. Ilman sellaista diagno sointia ei edes aloiteta. Testejä on useita, mutta Suomessa käytetään lähes poikkeuksetta 21koh taista Beckin masennuskyselyä, Beck Depression Inventorya eli tutummin BDItestiä. Kaavake on hankala täyttää ilman, että kuu lostaa vähän onnettomalta. Pelkästään epävarmalta tuntuva tulevai suus tuo helposti pojoja testissä. Testin toises sa osassa rastitettavina on seuraavia väitteitä: ”Tulevaisuus pelottaa minua”, ”Minusta tuntuu, ettei tulevaisuudella ole tarjottavanaan minulle juuri mitään” ja ”Minusta tuntuu, että tulevai suus on toivoton”. Yksi, kaksi, kolme pistettä. Pisteitä ropisee myös, jos päätösten teke minen tuntuu vaikealta ja valitsee esimerkiksi tämän kohdan: ”Varmuuteni on vähentynyt ja yritän lykätä päätösten tekoa.” Testin kehitti vuonna 1961 psykiatri Aaron Temkin Beck, kognitiivisen psykotera pian isä. Nyt sitä käytetään yleisesti koko ma sennusdiagnostiikan pohjana: lääkäri arvioi testituloksen perusteella, ovatko jatkoselvityk set tarpeen. Useimmiten ne eivät ole, vaikka yhä useampi saa lievään masennukseen viittaa vat pisteet kevyesti täyteen testissä. Jopa diagnostiset kriteerit täyttyvät varsin helposti, sillä masennusdiagnoosin saamiseksi riittää, että oireet ovat kestäneet kaksi viikkoa. Aikamääreen lisäksi diagnoosiin edellytetään yhteensä neljää oiretta kahdesta eri oirelis tasta. Jos potilas on esimerkiksi menettänyt kiinnostustaan asioihin, jotka ennen tuottivat mielihyvää, kokee voimavarojensa vähentyneen, kokee itseluottamuksen laskeneen ja tuntee keskittymiskyvyssään ongelmia, masennuksen kriteerit täyttyvät. Mielenterveysongelmat ovatkin YTHS:n yhteisöterveyden ylilääkärin Kristina Kuntun mukaan lisääntyneet nimenomaan sieltä lie vemmästä päästä. ”Erikoissairaanhoitoa vaativien ongelmien määrä on pysynyt ennallaan tai jopa vähen tynyt. Niistä kärsii kymmenestä viiteentoista prosenttia korkeakouluopiskelijoista”, Kunttu sanoo. Kyselyissä siis korostuvat nimenomaan he, joilla on jonkinlaista epämääräistä ”psyykkistä oireilua”. Kuntun mukaan tällä ryhmällä on opiske luun, menestymiseen, valmistumiseen ja tule vaisuuteen liittyvää ahdistusta. Se näyttäisi ole van erityisesti yliopistoopiskelijoiden ongelma. ”Heidän odotuksensa esimerkiksi opiske lumenestyksestään ovat selvästi korkeammat kuin ammattikorkeakouluopiskelijoiden”, Kunt tu sanoo. Miksi yliopistoopiskelijan masennus on kiinnostavampaa kuin, sanotaan vaikka putki miesopiskelijan? Siksi, että siinä on ristiriita. Kun menesty jä masentuu, stereotypiat rikkoutuvat. Vai kuka mahtoikaan olla se menestyjä? W a i t b u t w h y verkkolehti esitti syyskuussa selityksen sille, miksi niin moni 1980 ja 90lu vulla syntynyt saa masennustestissä helpos ti paljon pisteitä. Selitys liittyy tulevaisuuden odotuksiin. Sen keskiössä on yhtälö: onnellisuus = todellisuus - odotukset. Yhtälö on helppo ratkaista. Kun todellisuus on odotuksia parempaa, ihminen on onnellinen. Sitä onnellisempi, mitä paremmin käy. Jos taas käy toisin päin, seurauksena on onnettomuus.
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY Ehkä korkeintaan lääkäriksi opiskelevat voivat olla luottavaisin mielin sen suhteen, että he saavat valmistumisen jälkeen hyväpalkkaisen vakityöpaikan. ”Nykyään on välttämätöntä hankkia koulutus, mutta se ei takaa sitä mitä se baby boomerseille takasi”, Aaltonen sanoo. Odotuksissamme meidät kasvatettiin uskomaan omaan erityisyyteemme, etsimään sitä ja toteuttamaan itseämme. Sellainen ajattelu valaa uskoa yksilöön, yksilöön ja yksilöön: kun toteutan itseäni ja unelmaani, pärjään. Kun yritän riittävästi, pärjään. Mutta ajattelumallista seuraa väistämättä myös tämä: jos epäonnistun, en ole yrittänyt tarpeeksi. Jos epäonnistun, se on omaa syytäni. Joten: minun ei tarvitse auttaa muita. K a i k k i m u u t t u i varsin pian. Irtisanouduin tavaratalosta, kun vastaan tuli ensimmäinen pätkätyö toimittajana. Tulevaisuus alkoi näyttää joltain. Mutta sitä mukaa kun oma ahdistukseni tulevaisuuden suhteen hälveni, se lisääntyi vanhemmillani, sukulaisillani – ja sillä perhetutulla. Ahdistus siitä, jääkö minulta tutkintotodistus, menolippu parempaan tulevaisuuteen, töiden takia lunastamatta. Ei jää, sillä päädyin lopulta kompromissiin. Huomasin, että opintoja on mahdollista tehdä työn ohessa, iltaisin ja viikonloppuisin ja edetäkin ihan mukavassa tahdissa. Kompromissiratkaisuni ei vain tyydytä kaik- kia. Lainsäätäjää se ei todellakaan miellytä, sillä tutkintoni venyy tavoiteajasta. Jos olisin ihanneaikataulussa, valmistuisin vuoden päästä. En usko, että tutkinnon puuttumisesta olisi usean vuoden työkokemuksen jälkeen enää haittaa työllistymisen kannalta, mutta uskon, että tutkinnosta on hyötyä omalle työidentiteetilleni. Sillä ei ole merkitystä, olenko maisteri vuoden vai seitsemän vuoden päästä. Puristus rinnassani alkoi hälvetä. Yritän edelleen selittää vanhemmilleni. He eivät vieläkään oikein ymmärrä, mutta ovat ainakin oppineet olemaan ottamatta asiaa puheeksi. Jos opintoaikoja rajattaisiin entisestään, muutaman vuoden päästä olisin ahtaammalla. Joutuisin valitsemaan oman alan työn ja opintojen välillä. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että niin ei ole. Ajatus siitä, että haaskaisin yhteiskunnan rahoja tekemällä töitä ja opiskelemalla sivussa, tuntuu absurdilta. Nuorisotutkija Sanna Aaltonenkin ymmärtää yskän. ”Nuorilla koulutetuilla on syytä olla vihaisia. Sinänsä tämä sukupolvien välinen konflikti on ihan tervetullutta keskustelua. Sitä ei ole hirveästi vielä ollut Suomessa.” Edellinen sukupolvi ei voi tietää, millainen on parempi tulevaisuus. Hehän meille opettivat, että saamme päättää siitä itse. Sellainen ahdistaa. Y S iv u 25 Por pyö sisä joid eivä mit tutk key N o 6 / 201 3 Meistä yhä harvempi pystyy pistämään paremmaksi kuin vanhempamme, baby boomers -sukupolvi. Emme pysty nostamaan elintasoamme vanhempiimme verrattuna yhtä radikaalisti kuin he nostivat sitä verrattuna 192030-luvulla syntyneisiin isovanhempiimme. Olemme toki onnistuneet hienosäätämään elämäämme keksimällä itsellemme älypuhelimet ja sosiaalisen median, mutta meidän pitäisi vielä tehdä itsestämme kuolemattomia tai muuttaa avaruuteen. Jos hyvin käy, onnistumme tienaamaan saman verran kuin vanhempamme, mutta tuskin enempää. Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Sanna Aaltonen viittaa brittiläisiin tutkimuksiin, joissa puhutaan nuorista koulutetuista ”tonnin sukupolvena”. Heille opiskelu tarkoittaa hyppäämistä pienipalkkaisista harjoittelupaikoista toiseen, vaikka harjoittelun kuuluisi poikia oikeita töitä. Se on kaukana odotuksista, joita yliopistoon ladattiin. Todellisuus osoittautuu vähemmän ruusuiseksi kuin miltä se kuulosti vanhempiemme puheissa ja miltä se näytti yliopiston valintaoppaiden mainoskuvissa. Ja yhtälön mukaan tämä ristiriita odotusten ja todellisuuden välillä tarkoittaa onnettomuutta. BDI-testejä täyttää YTHS:n vastaanotolla sukupolvi, jolle totuus on valjennut. ”Tonnin sukupolven” edustajien on helppo panna raksi ruutuun, kun kysytään, vaikuttaako tulevaisuus epävarmalta. Tietenkin vaikuttaa.
KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i teksti aurora rämö k uvat e u g e n e p e t r u s h a n s k i y Venäjällä hyväksyttiin laki, joka kieltää ”poikkeavaa seksuaalisuutta” koskevan tiedon levittämisen alaikäisille. Miksi se on vaarallisempi kuin muut lait? N o 6 / 2 01 3 S at e e n k a a r e n pääSSä V i i d e n n e n m e t r o l i n j a n päässä, kymmenen kilometriä Pietarin keskustan ulkopuolella, harmaan tiilitalon rapun edessä, Zoya ravistelee syyskuisen sateen varjostaan. Talon ympärillä parvekkeet valuvat sadekulumia ja graffitimaalia. Kun katsoo ylös ja puoliympyrän verran ympärilleen, maisema on samalla yksitoikkoinen ja sotkuinen. Kerroksia ja taas kerroksia. Kun Zoya huomaa miehen talon rappusilla, hän hätkähtää vähän. Tuntematon mies. Mies on vetänyt tummansinisen tuulitakin hupun päänsä yli ja katselee ovisummeria. Sen viereen on listattu kaikki talon asuntojen numerot. Niitä on laatan mukaan yhteensä 130, kerroksia 16. Mies empii numeroita valitessaan. Hän painaa hitaasti: 1, 1 ja 5. Zoya kuuntelee. Hakee varmuuden vuoksi puhelinta laukustaan. Tuut, summeri soi, tuut, tuut, tuut, kunSivu 2 6 nes loppuu. Kukaan ei vastaa. Mies natkauttaa niskaansa ja ottaa pari askelta taaksepäin. Hän kääntyy ja sytyttää tupakan. Jää rappusille seisomaan. Zoya astelee vuorostaan summerin eteen niin, ettei selän takana tupakoiva mies näe näppäimistöä. Hän painaa numerot 1,3 ja 1. ”Haloo?” ovipuhelimesta kuuluu. ”Zoya tässä.” Raskas metalliovi kliksahtaa lukosta. Rapussa Zoya soittaa talon 17. kerrokseen. ”Se poika kuvasi jotain”, hän sanoo puhelimeen. ”Voi olla, että olen vainoharhainen, mutta se nauhoitti kännykällä.” Puhelimen toisessa päässä oleva vartija lupaa tulla alas. Vartija on kalliista firmasta, jonka pietarilainen HLBTI-aktivistijärjestö Coming Out on palkannut avukseen koko viikoksi. HLBTI on lyhenne sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen listasta: se tarkoittaa homoja, lesboja, biseksuaaleja, transsukupuolisia ja intersukupuolisia. 17. kerrokseen pääsee oikeanpuoleisella hissillä, jos tajuaa painaa nappulaa, jonka vieressä ei ole numeroa. Neljänä edellisenä vuonna Coming Out on järjestänyt viikon kestävän International Queer Festivalin kaupungin museoissa ja yksityisissä taidegallerioissa. Mutta sitten tuli voimaan homovastainen laki. Nyt tapahtuma järjestetään kerroksessa, jota ei virallisesti ole olemassa. ”Minua pelottaa”, Zoya sanoo hississä. Puheesta ei kuule hätäännystä, se on rauhallista ja toteavaa. ”Ihan oikeasti pelottaa.” On festivaalin viides päivä. Päivä, jolloin 17. kerroksen näyttelytilaan tulee viisi poliisia. N u o r e n a Alfred Miniakhmetovin oli vai-
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY N o 6 / 201 3 Vasemmanpuoleiseen hissiin on merkitty 17. kerros, mutta sillä ei pääse perille. Oikeanpuoleisessa merkintää ei ole. S iv u 27
KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i Piti yr ittää selittää vielä paremmin, että homous on epänormaalia, se on väär in, se pitää piilottaa, se on sairaus . N o 6 / 2 01 3 Alfred Miniakhmetov muutti Kazanista Pietariin viisi vuotta sitten ja opiskeli ympäristöinsinööriksi. keaa ajatella olevansa kiinnostunut pojista. Kun ajatusta ei voinut enää 21-vuotiaana välttää, hän ei osannut reagoida. Homous on epänormaalia, se on väärin, se pitää piilottaa. Niin vanhemmat olivat aina sanoneet. 23-vuotiaana ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa vanhemmille. Ei se voi olla pahempaa kuin jatkuva itsensä kieltäminen. Jos rakastaa perhettään, täytyy olla rehellinen. Eräänä iltapäivänä hän käveli äidin ja isän makuuhuoneeseen ja kertoi olevansa homo. Se tuskin tuli yllätyksenä. Miniakhmetov oli jo lapsena juoksennellut sen verran vilkkaasti poikien perässä, että vanhemmat olivat varmasti huomanneet. Mutta sitä ei koskaan ollut sivuttu sanallakaan. Sen sijaan vanhemmat olivat kyselleet, milloin tyttöystäviä tuodaan näytille. Nyt poika piti korjata. Piti yrittää selittää vielä paremmin, että homous on epänormaalia, se on väärin, se pitää piilottaa, se on sairaus. Sivu 2 8 Mikään ei auttanut. Miniakhmetov oli tuolloin jo muuttanut vanhempien luota Kazanista Pietariin opiskelemaan. Pietariin, Venäjän homopääkaupunkiin. Poika eli toisenlaista elämää, johon perheen tuputtamat morsianehdokkaat eivät enää kuuluneet. Sen yhden asian Alfred on kuitenkin tehnyt vain kerran. Se tapahtui viime vuoden maaliskuussa, ihan vähän sen jälkeen, kun Pietarin kuvernööri oli hyväksynyt homovastaisen lain. Alfred ei olisi välttämättä uskaltanut tehdä niin, mutta toinen poika oli rohkeampi. Ehkä siksi, että hän oli kotoisin Hampurista, ja vain käymässä Pietarissa. V e n ä j ä l l ä homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos jo paljon ennen kuin suuressa osassa Länsi-Eurooppaa. Esimerkiksi Länsi-Saksassa, johon Hampurikin kuului, homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1968. Venäjällä kaikista tuli lain edessä samanarvoisia bolshevikkien vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Stalinin aikana homoseksuaalisuus kriminalisoitiin Neuvostoliitossa uudelleen. Se pysyi rikoksena vuoteen 1993 saakka. Neuvostoliiton romahdettua koko valtakunta oli sekaisin. Sitten Vladimir Putinista tuli presidentti vuonna 2000. Ensimmäisessä puheessaan parlamentin ylähuoneelle Putin puhui lain diktatuurista. Ainoa, jota tulee totella kuin yksinvaltiasta, on Venäjän laki. Ja vuosi sitten laki kirjoitettiin määräämään seuraavaa: ”ei-perinteisiä suhteita” koskevan propagandan julkinen levittäminen alaikäisille on rangaistavaa. Duuma, jonka edustajista enemmistö kuuluu Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen, hyväksyi lain yksimielisesti. Pietarin itsehallintoalueella laki meni läpi jo aiemmin, helmikuussa 2012.
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY Helsingin kaupunginvaltuustossa päädyttiin lopulta ehdottamaan maailman HLBTI-historiasta kertovan näyttelyn tuomista Helsinkiin. Aloite ei mennyt läpi. misoikeussopimukseen. Tai se, että Venäjä on hyväksynyt Euroopan neuvoston suosituksen puuttua seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Lapsia on suojeltava. V e n ä j ä n e n s i m m ä i n e n Pride-tapahtuma päättyi huonosti. Moskovan pormestari kielsi sen järjestämisen keväällä 2006, sillä osallistujien turvallisuutta ei olisi pystytty takaamaan. Pormestari sanoi radiossa, että Pride-tapahtuma voitaisiin sallia joissain päin länttä, mutta se on ”täysin mahdotonta hyväksyä Moskovassa, Venäjällä”. Vastustus olisi kuulemma liian kovaa. Niin se olikin. HLBTI-aktivistiryhmä kokosi mielenosoituksen Pride-kieltoa vastaan. Heitä seurasivat vastamielenosoittajat, eikä poliisi puuttunut huuteluun ja hakkaamiseen kuin vasta useiden loukkaantumisten jälkeen. Yhteensä 120 ihmistä pidätettiin. Pridet jatkuivat samalla kaavalla vuodesta toiseen: kaupunki kielsi, mutta ne pidettiin silti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi Venäjälle kielloista sakot. Moskovan ylin tuomioistuin reagoi kieltämällä Pridet seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Pietarissa Pride on järjestetty neljä kertaa. Tänä kesänä vastustajat heittelivät prideläisiä kiikkerän aidan takaa kivillä, kananmunilla ja savupommeilla. Poliisin erikoisjoukot pidättivät viitisenkymmentä osallistujaa molemmilta puolilta. ”Pridessä kävi niin kuin kaikissa mielenosoituksissa. Poliisi ilmoittaa viisi minuuttia alun jälkeen, ettei enää pysty varmistamaan turvallisuuttamme ja meidän on pakko lopettaa, tai meidät pidätetään”, toinen Coming Outin johtajista, Polina Adrianova, sanoo. O n e r i k o i s t a , että viranomaiset eivät koe pystyvänsä turvaamaan muutaman sadan mieS iv u 29 N o 6 / 201 3 Valtakunnallisessa laissa ei eritellä, mitä ”ei-perinteinen” tarkoittaa, mutta Pietarin versiossa puhutaan homoseksuaalisuudesta, transsukupuolisuudesta ja pedofiliasta, kaikista rinnasteisesti. Vankilaan rikkomuksista ei joudu, mutta sakkoja voi saada. Homovastaista lakia kutsutaan propagandalaiksi, mutta propaganda ei tarkoita tässä pelkästään vääristeltyä tietoa. Laki kieltää kaiken ”poikkeavaan seksuaalisuuteen” liittyvän tiedon levittämisen, oli se totta tai ei. Rjazanissa, Lounais-Venäjällä laki hyväksyttiin jo vuonna 2006. Sen jälkeen siellä tuomittiin nainen sakkoihin siitä, että hän liimasi yläasteen lähistölle kaksi julistetta, joissa luki ”homous on normaalia” ja ”olen ylpeä homoseksuaalisuudestani”. YK:n ihmisoikeustuomioistuin totesi sakkojen loukanneen naisen ilmaisunvapautta, mutta se ei Putinia ja puoluetta haitannut. Eikä sekään, että Venäjä on sitoutunut Euroopan ih-
KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i Syyskuussa joukko miehiä pakotti uzbekkimiehen r iisuutumaan alasti ja työntämään lasipullon sisäänsä. N o 6 / 2 01 3 Polina Adrianova palasi Yhdysvalloista Venäjälle vuonna 2008 ja perusti Coming Outin. lenosoittajan turvallisuutta, mutta pystyvät silti suojelemaan Venäjän noin 30 miljoonaa alaikäistä. ”Järjestelmä, jossa lainsäädännön toimeenpano on kaoottista, sallii viranomaisten mielivaltaisuutta”, sanoo Aleksanteri-insituutin johtaja Markku Kivinen Helsingin yliopistosta. Kaoottista se on, koska Venäjällä keskushallinnon viranomaisilla ja kaupungeilla on huonot yhteydet toisiinsa: kukin tulkitsee sääntöjä, miten tulkitsee. Seksuaalivähemmistöt ovat helppo vihollinen. Venäjällä ei ole seksuaalikasvatusta koulussa eikä aiheesta puhuta julkisesti. Sellaisesta, mikä ei ole kovin todellista, kenen tahansa on mutkatonta muodostaa mielipide. ”Ellei julkiseksi puhumiseksi lasketa sitä, että jo 1990-luvun lopussa tv:ssä psykologisoitiin homoseksuaalisuuden haittoja. Jotkut nykyisen valtapuolueen edustajat yrittivät ajaa uudelleenkriminalisointia”, sanoo vähemmistöjen ja lain suhdetta tutkiva sosiologi Aleksander Kondakov Pietarin Center for Independent Social Researchistä. ”Propagandalain kehittymisellä on pitkä historia. Ihmisten tietämättömyyttä on helppo käyttää hyväksi poliittisiin tarkoituksiin”, hän jatkaa. Markku Kivisen mukaan on kyse konservatiivisten voimien, kuten nationalistien ja orSivu 30 todoksisen kirkon, mobilisoimisesta valtion tueksi. Valtapuolueessa pelätään spontaania vallankumousta, aivan ylimitoitetusti tosin. Hallinto pelkää, koska viime kevään presidentinvaalit eivät menneetkään niin kuin Neuvostoliitossa: yli satatuhatta ihmistä protestoi suurimpien kaupunkien kaduilla Putinin uudelleenvalintaa vastaan. ”Se jakoi venäläiset kahteen leiriin. Niihin, jotka haluavat järjestää yhteiskunnan uudelleen ja niihin, jotka kannattavat virallista lainsäädäntöä”, Aleksander Kondakov sanoo. Syyskuussa Yhtenäinen Venäjä -puolueen edustaja esitti parlamentin alahuoneelle lakia, jonka nojalla sateenkaariperheiltä voisi ottaa lapset huostaan samalla tavalla kuin huumeidenkäyttäjiltä ja lasten hyväksikäyttäjiltä. Enää ei tarvitse edes muodostaa mielipidettä, tarvitsee vain valita puolensa. Seitsemännessätoista kerroksessa odotetaan jo poliiseja. Avara kattostudio on täynnä Coming Outin väkeä ja festivaalivieraita. Alfred Miniakhmetov nojaa lantioonsa ja juttelee Zoyalle matalalla äänella. Hänellä on tänään kauluspaita päällään, tänään pitää olla siisti. Molemmat ovat järjestössä töissä, Miniakhmetov on ollut vapaaehtoisena jo kolmen vuo- Järjestön virallinen johtaja Anna Anisimova on tuomittu 300 000 ruplan sakkoihin Coming Outin pyörittämisestä. Tuomiosta on valitettu.
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY Miniakhmetov odottaa vieraiden joukossa poliiseja. kielsi julkisen homoseksuaalisuuden, se salli julkisen homofobian. M i n i a k h m e t o v ei ollut paikalla kun isku tapahtui, vaikka käy Pietarin kuudesta homoklubista mieluiten juuri Malevichissa. Viime maaliskuussa ei ollut aikaa käydä niin usein baarissa, silloin oli vielä palkkatyöaamuja. Laki oli tullut voimaan Pietarissa edellisenä päivänä, kun muutama sitä kannattava – Miniakhmetovin mukaan natsi – heitti savupommin homoklubille. Pienemmissä kaupungeissa väkivalta on paljon raaempaa. Venäjän voiton päivänä Volgogradissa 23-vuotias homomies raiskattiin kaljapulloilla ja kidutettiin kuoliaaksi asuintalon takapihalla. Kalloa oli hakattu kivellä. Syyskuussa joukko miehiä pakotti uzbekkimiehen riisuutumaan alasti ja työntämään lasipullon sisäänsä. Miehen vaatteet sytytettiin tuleen, häntä hakatiin ja uhattiin aseella. Joukko kuvasi tapahtuman ja levitti videota sosiaalisessa mediassa. Tekijöiden mukaan homomies pahoinpideltiin ”uzbekkien kunnian suojelemiseksi”, videon nähneet medialähteet kirjottavat. Video ei ole ainoa laatuaan. Venäläisen fasistin Maxim Martsinkevitsin johtama Occupy Gerontofilia -niminen ryhmä on levittänyt puolen vuoden ajan pätkiä, joissa pakottaa net- tideitti-ilmoituksilla paikalle huijatut alaikäiset myöntämään olevansa homoja. Gerontofilia tarkoittaa seksuaalista kiinnostusta vanhuksiin; useat nuorista pojista ovat vastanneet netissä vanhempien miesten tiedoilla jätettyihin ilmoituksiin seksin myymiseksi. Nuoria riisutaan, piestään ja kuulustellaan. ”Näistä rikoksista ulkomaalaisten poliitikkojen pitäisi puhua valtionjohdolle. Ei auta, että he sanovat, että laki on paha, sillä siihen vastataan vain, että kyllä Venäjällä saa olla homo”, Coming Outin Polina Adrianova sanoo. Venetsia ja Milano ovat jo irtisanoneet ystävyyskaupunkisopimuksensa Pietarin kanssa lain takia. Samaa ehdotettiin Helsingin kaupunginvaltuustossa syyskuussa, mutta aloitetta muutettiin käsittelyssä. Aloitteen tekijä katsoi paremmaksi yrittää vaikuttaa yhteistyön kautta. Sitä paitsi Helsinki ei edes ole Pietarin ystävyyskaupunki. Adrianova jatkaa: ”Pitäisi kysyä, tutkitaanko väkivallantekoja, pitäisi kysyä, että mitä niille on tehty.” Ja vastaa itse: ei juuri mitään. Vielä viisi vuotta tilanne oli kuitenkin se, etteivät väkivallan uhrit tehneet edes rikosilmoituksia, joita tutkia. ”Aluksi HLBTI-ihmiset eivät erityisemmin tukeneet aktivistityötä. Asenne oli, että tehdään mitä tehdään suljetuin ovin, niin kukaan S iv u 3 1 N o 6 / 201 3 den ajan. Toisinaan hän saa rahaakin, mutta Coming Out on ahtaalla. Uuden järjestöjä koskevan lain mukaan sellaisten, jotka saavat rahoitusta ulkomailta, tulee rekisteröityä ”ulkomaalaisiksi agenteiksi”, eli käytännössä vakoojajärjestöiksi. Se antaa viranomaisille luvan tehdä jatkuvia tarkastuksia ja puuttua mihin tahansa. Suurin osa Coming Outin rahoista tulee Euroopan komissioilta, muiden maiden ulkoministeriöiltä ja isoilta ihmisoikeusjärjestöiltä. Venäjältä rahaa tulee vähän. Niin vähän, ettei sillä pystyisi maksamaan edes järjestölle määrättyjä sakkoja, jotka se sai kun jätti rekisteröitymättä ”ulkomaalaiseksi agentiksi”. Rekisteröityminen ei olisi järjestön johtajien mukaan tullut kuuloonkaan, sillä se lopettaisi Coming Outin toiminnan kokonaan. Muiden maiden kansalaisjärjestöt, Seta muiden mukana, keräsivät rahat 500 000 ruplan eli yli 11 000 euron sakon maksamiseen Coming Outin puolesta. Muut maat eivät ole innoissaan rekisteröitymislaista, mutta ovat tuominneet erityisesti propagandalain. Pohjoismaiden neuvosto, Euroopan parlamentti ja YK ovat julkaisseet lausunnot, joissa ne moittivat lakia syrjiväksi ja homofobiseksi. Samaa mieltä ovat Australia, Yhdysvallat ja Miss Maailma. Nimittäin samalla, kun Venäjän hallitus
N o 6 / 2 01 3 KESKiTY Y L iOP P iL ASL E HT i Queerfestin jatkot olivat Infinity-klubilla Pietarin keskustassa. Sivu 32
YLiO P P iLAS LE H T i KESKiTY Queer-festivaalin iltaklubilla oli ikäraja. Ja toimiihan Venäjällä Coming Outin lisäksi ainakin kolme muuta HLBTI-järjestöä. Miniakhmetovkin vastaa aina rehellisesti, jos joku kysyy seksuaalisesta suuntauksesta. Mutta kovaan ääneen siitä ei saa puhua. Kun Miniakhmetov kertoi tv-haastattelussa olevansa paitsi homo, myös vapaaehtoisena Coming Out -järjestössä, hänen pomonsa kutsui hänet kokoushuoneeseen. Emme voi enää tehdä töitä kanssasi, pomo ilmoitti. Miniakhmetov ei voinut muuta kuin irtisanoutua designstudion projektikoordinaattorin työstään. Uutta työtä ei ole löytynyt. S i t t e n p o l i i s i t saapuvat. Heille on varattu viisi tuolia kaari-ikkunan alle, yleisön eteen. Valtion virkamiehet nyökkäävät ja istuvat. He alkavat kertoa, millaista on olla poliisi ja homo. Se ei ole oikein minkäänlaista. Kenenkään töissä kukaan ei tiedä. Eräs on joutunut puuttumaan keskustan mielenosoituskahakoihin, mutta yhdenkään työpaikalla laista ei ole puhuttu työkavereiden kanssa. Ja silti se on kaiken lävistävää: yksi, Julia nimeltään, kertoo laittavansa töihin joskus korkokengät, jotteivät epäilykset vahvistuisi. Ja jotta vitsit siitä, miksi hän asuu siskonsa kanssa, loppuisivat. Annalla on 11-vuotias poika, joka asuu hänen ja hänen naisystävänsä kanssa. Naiset ovat nukkuneet samassa sängyssä jo neljä vuotta, mutta eivät ole kertoneet pojalle, millainen heidän suhteensa on. Eivätkä kerrokaan, eivät ennen kuin poika kysyy sitä itse. Yleisössä Coming Outin Adrianova viittaa. Hän haluaa kysyä jotain. ”Tiedättekö te, mitä propaganda tarkoittaa? Minä en tiedä. Onko poliiseita koulutettu tulkitsemaan, millaisesta toiminnasta voi antaa sakkoja?” Anna kumartuu nojaamaan eteenpäin. ”Kenellekään ei ole selitetty, mitä se tarkoittaa. Kukaan ei tiedä. Tulkinta riippuu ihmisestä.” Julia sanoo myöhemmin: ”En tiedä työpaikaltani ketään, joka haluaisi tehdä pahaa kenellekään. Silti en koskaan, ikinä, tässä maassa tai tässä työssä, tulisi ulos kaapista.” S e , m i t ä Miniakhmetov teki kerran hampurilaisen pojan kanssa, on varsin yksinkertaista. Seksiä se ei ollut, sitä Miniakhmetov on harrastanut useammin kuin kerran. Miehet pitivät toisiaan kädestä kiinni Ligovksy proskektiltä Nevskin kulmaan. Matkaa on vain kolmesataa metriä, mutta se tuntui hurjalta. Y S iv u 3 3 N o 6 / 201 3 ei häiritse. Että onko pakko metelöidä julkisesti, siitä tulee vain ongelmia kaikille.” Vuosi sitten Andrianova järjestöineen alkoi auttaa rikoksista ilmoittamisessa. Toisinaan työntekijät kävelevät uhrin kanssa käsi kädessä poliisiasemalle. Aktivistit kirjaavat tapaukset ylös ja välittävät tietoja kansainvälisille järjestöille, kuten Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle ja YK:lle. Tähän mennessä Coming Out on raportoinut noin kuudestakymmenestä väkivallanteosta. Sen luvun perusteella on kuitenkin mahdotonta päätellä, onko propagandalaki lisännyt väkivaltaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan: aiemmilta vuosilta ei ole lukuja, joihin verrata. Poliisi ei kirjaa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia rikoksia oikean motiivin perusteella, vaan ne määritellään esimerkiksi huliganismiksi. Eikä suurin osa edellekään ilmoita viharikoksista, järjestöjohtaja arvioi. Aivan lamaannuttavaa pelko ei silti ole. Kun avaa Pietarin keskustassa Grindrin tai Hornetin, jommankumman Venäjällä suositun miesseuranhakuun tarkoitetun sovelluksen, puhelimen ruudulle latautuu aina uusia ja uusi kuvia puolialastomista homoista, joiden sijainnin sovellus ilmoittaa metrien tarkkuudella.
viiMEiSET SANAT Y l ioP P il ASl E HT i Anton Vanha-Majamaa yritti selvittää, saako Miley Cyrusin uudelle musiikkivideolle runkata ja nukkui vasaran kanssa. kAluN korvikE M i l e y C y r u s suutelee lekaa silmät ummessa. Mileyllä on päällään valkoinen toppi ja pikkuhousut. Miley keimailee betonirojun keskellä rintojaan ja pakaroitaan hivellen. Miley ratsastaa purkupallolla. Miley ratsastaa purkupallolla alasti. Miley nuolee lekaa, alasti. Tulee tukala olo. Miley uuden kappaleen nimi on Wrecking Ball. Kun näin sen musiikkivideon ensi kerran baarista kotiuduttuani, tiuskaisin ystävälleni Facebookissa: ”Hyi helvetti.” Video on valokuvaaja Terry Richardsonin ohjaama kivulias neliminuuttinen, joka saa posket punottamaan. Richardsonin, jota on syytetty nuoriin malleihin sekaantumisesta. Youtubessa suosituimmat kommentit ovatkin luokkaa ”O_O” ja ”nice porn”. Mutta ei pornon katsominen ole näin kiusallista. Mileyn video saa mielen vaeltamaan asioihin, joita ei ole koskaan ennen noussut mieleeni. En ole koskaan nähnyt näin seksikästä lekaa. kata, muttei saa. Teos toimii käänteispsykologian tavoin: suurin kysymys, minkä se herättää, on miksi. Miksi ei saa runkata? Mileyn video toimii samalla tavalla: en osaa sanoa, kenen masturboimismateriaaliksi se on tehty. Voisinko todella olla kiihottunut videosta, koska aivoihini on niin syvälle kirjattu, että esineitä sellaisinaan ei saa haluta – riisuttuna sukupuolesta, esineen valmistaneista tahoista ja sitä videolla hyväilevästä henkilöstä. Olenko käänteispsykologisoinut itseni? kastajista monet puhuvat molemminpuolisesta rakkaudesta. Osa taas ei ole ihan varma, saavatko he vastakaikua. Objektiseksuaalisuus voi nykymedian käsittelyssä vääntyä sensaatiomaiseksi pilkkakirveeksi. Esimerkiksi Helsingin Uutisten kolumni vuoden takaa on otsikoitu ”Rakastan sinua, Näsinneula” ja se hassuttelee idealla vakavaraisen Suomen Pankin tai iloisen kapakkarakennuksen kanssa avioitumisesta. Mutta objektiseksuaaleille tämä ei ole mikään naurunasia. Objektiseksuaaleja viehättävät esineiden ”luonteenpiirteet”, kuten luotettavuus, empatia ja kuuntelutaito. Vaikka myös ulkomuoto, kuten materiaali, paino ja koko, kiihottavat, suhteessa olevat eivät liitä niitä mihinkään ihmismäiseen. Yksikään Marshin haastateltava ei esimerkiksi mainitse fallosta. Koska Vapaudenpatsaan kanssa on hankalaa liikkua, monet objektiseksuaalit pitävät lähellään palasia tai pienoismalleja kumppaneistaan. Yksi tunnetuimmista, Erika Eiffel, on tatuoinut rintaansa Eiffel-tornin. Kaulassa komeilee Berliinin muuri -riipus. Läheisyys pienoismallien kanssa paikkaa välimatkaa ja on yhtä kuin läheisyys itse rakkaan kanssa. Yhteys on henkinen. T y ö k a l u o n j o t a i n , minkä ei pitäisi olla kiihottava. Graham Johnsonin ja Rob Hibbertin toimittama valokuvakirja lmages You Should Not Masturbate To on nimensä mukaisesti täynnä kuvia, joita katsellessa ei tulisi onanoida. Se on täynnä vaaleanpunaisia kumihanskoja, kurkkupensaita, imureita ja peruukkiin sonnustautuneita puudeleita. Masturboimiskielto tekee kuvista masturboimismateriaalia. Näille kumihanskoille voi run- I h m i s i l l ä o n p i t k ä historia esineiden kanssa. Intiimeihin, helliin ja eroottisiin akteihin on tuotu kaikkea seksileluista veistoksiin ja nahkasaappaista julkisiin rakennelmiin. Pornossa käytetään paljon fetissiesineitä, kuten käsirautoja, piiskoja ja rooliasuja, mutta ne eivät ole seksikkäitä ilman kontekstia, eli itse seksiä. Sellainen perinteinen fetissiporno ei herätä samaa kiihkonsekaista hyihelvetti-reaktiota kuin Mileyn video. Voisiko Mileyn videossa olla kyse objektiseksuaalisuuden kanssa leikittelystä? Victor Hugo kuvaili vuonna 1831, kuinka Notre-Damen kellonsoittaja rakasti, hyväili ja ymmärsi kirkonkellojaan – ja kuinka ne jakoivat tämän rakkauden. Quasimodon liitto suuren kellon kanssa oli rinnasteinen Romeon ja Julian ehdottomaan lempeen. Siten objektiseksuaalit läheisyyden kokevat. Seksologi Amy Marshin haastattelemista ra- fa n i p o s t i a S A N k A r i N i k A r i H o TA k A i N E N Palstalla kirjoittaja paljastaa ihailunsa kohteen. N o 6 / 2 01 3 Olen aina ollut naisten mielestä kuin kondylooma: jotakin ahdistavaa, mitä ei halua päästää pöksyihinsä. Kari Hotakainen saa minut olemaan siitä ylpeä. Tyttöystäväni dumpattua minut toisen kerran vuoden sisään olin kriisissä. Eroangsti sai lentävän lähdön Rikhardinkadun kirjastossa, kun lanasin Kari Hotakaisen tuotannon. Hotakaisen kakkosromaani Bronks vie lukijan maalta kaupunkiin, erektiohäiriöiseen ja ihanan iphonettomaan maailmaan. Huolimattomat näyttää, miten seksuaalisesti estyneen suomalaisen sielu möyhähtää, kun se saa pesää. Hotakainen kiteytti siihenastisen onton elämäni: ”Yritin samaan aikaan herättää huomiota ja vaikuttaa nöyrältä. Se on kusipään määritelmä.” Sivu 34 V a l i t s e n työkalupakistani vasaran, joka muistuttaa ulkoisesti riittämiin Mileyn lekaa. Puinen varsi ja rujo, teräksinen lyömäosa. Katson vasaran kanssa Wrecking Ball -musiikkivideon ikään kuin merkitäkseni yhteyden. Sitten käymme maaten. Kantaessani Juoksuhaudantietä ja kolmeakymmentä bisseä kuudenteen kerrokseen viidettä päivää pallimehusta hikeä uuttavissa kalsareissani, olin jälleen onnellinen mies. Yhtäkkiä räntä oli kaunista ja masennus siunaus. Pikaruokalassa yksin istuminen oli ihanaa. Lämmin kaljapullo maistui Jeesuksen nänniltä. Hotakainen paransi minut. teksti Vili lähteenoja Hotakaisen uusi kirja Luonnon laki ilmestyi syyskuussa.
Ylio P P ilAS lE H t i Tuntuu, että vasara herää viiMEiSEt SAnAt kulttuur iessee henkiin yön aikana. Voin ker toa sille elämäntarinani. Yhteinen yömme sujuu hyvin. Vasara on jämäkkä ja muuttumaton, siis ehdottoman luotettava. Voin kertoa sille elämäntarinani pelkäämättä, että jutut kantautuvat puskaradion kautta kaikkien korviin. Vasara kuuntelee keskeyttämättä. Huomaan pitäväni myös vasaran tekstuurista. En ajattele sitä kalun korvikkeena. Silti pidän siitä, kuinka kylmä teräs kosketuksen myötä hiljalleen imee lämpöä itseensä. Voin melkein tuntea, kuinka se tyynyni vieressä sykkii samaan tahtiin oman pulssini kanssa. Tuntuu, että vasara herää henkiin yön aikana. Vasara ei myöskään voi satuttaa minua. Eräs Marshin haastateltava mainitsee sen parhaaksi asiaksi esinesuhteessa. Emme silti etene edes ykköspesälle. Enhän minä edes tiedä, mihin vasaraa tulisi suudella. Mileyn tapa nuolla sen kärkeä tuntuu tyhmältä. Pitelen häntä kyllä kädestä – tai siis varresta. Jaamme jotakin, mutta seksuaalista se ei ole. En tiedä, uskonko vasaralla olevan sielu, kuten Erika Eiffel uskoo. Ajatus olisi lohdullinen, mutta nostaisi esiin eettisiä kysymyksiä, joita en halua pohtia. Kuten mistä tietää, onko vasara sen suostuvaisempi hellyydenosoituksiini kuin Terry Richardsonin mallit ovat hänen. En halua sotkea lekaa ja ihmissuhteita keskenään, niin kuin ei suurin osa objektiseksuaaleistakaan. Ainakaan minulla ei siis ole lekafetissiä. En tiedä Mileyn tuntemuksista moukariaan koh- itkun ilot taan, mutta objektiseksuaaleille musiikkivideo lienee erikoista katseltavaa. Lyriikat tekevät rakkauden kohteesta aktiivisen, tietoisen toimijan. Leka ei pelkästään kuuntele, se puhuu. Se ei ole luotettava tai empaattinen. Miley saa lekalta inhimillistä vastarakkautta, joka pursuaa inhimillisiä ongelmia. Kuten kertosäe kuuluu: ”all you ever did was break me”. Mileylle leka ei kuitenkaan taida olla muuta kuin heteronormatiivisen suhteen metafora, tuoreen exän, Liam Hemsworthin korvike. Ohjaaja Richardsonin tapa toistaa kuvia seinän läpi penetroituvasta purkupallosta ei viittaa purkupalloon, vaan penetroimiseen. Laulajattaren tapa lipoa työkalun kärkeä ei ole objektiseksuaalista, se on kuitenkin pelkkää tavallista kalun lipomista. Erika Eiffel tuskin tunnistaisi siitä rakkauttaan aidanpätkään, jonka kanssa viettää yönsä. Wrecking Ball on lopulta ihan hyvää jynkkymateriaalia kaikille ihmisistä kiinnostuneille. Objektiseksuaaleille suosittelen sen sijaan Kenneth Angerin lyhytfilmejä. Autorakkautta hellyttävästi kuvaava Kustom Kar Kommandos sai kaivamaan lapsuuden pikkuautot kaapin perältä. teksti anton vanha-majamaa kuvitus antti GrUndstén m i n ie s s e e 45 sanaa kulttuurista. Lokakuussa alkaa Vain Elämää -tv-sarjan toinen tuotantokausi. Formaatin ytimessä on kaksi asiaa: laulu ja itku. Vaikka tunnevyörytys jyllää mediakulttuurissa, arkielämässä näemme kyyneleitä harvoin. Vain elämää viehättää, koska itku on tabu. Jatsoja näkee julkkiksen itkevän ja tuntee pääsevänsä osaksi jotain yksityistä. Sillä ei ole väliä, ovatko kyyneleet aitoja vai eivät. n o 6 / 201 3 teksti iida sofia hirvonen kuva nelonen / petri aho Vain elämää -ohjelman toinen tuotantokausi Nelosella 4. lokakuuta alkaen. S iv u 3 5
viiMEiSET SANAT Y L iOP P iL ASL E HT i maailman paras Palstalla etsimme parasta asiaa. MiKÄ ON MAAiLMAN PARAS KAuPuNKi? Noin 12 000 vuotta sitten ihminen lopetti metsästäjä-keräilijän elämän ja asettui aloilleen viljelemään maata. Kului noin kuusi tuhatta vuotta, ja ihmisryppäistä alkoi muodostua kaupunkeja. Kaupungit muuttivat kaiken. Niissä tiivistyivät ihmisten tiedot, taidot ja unelmat. Syntyivät korkeakulttuurit ja pilviä hipovat palatsien tornit. Kaupunkien imu veti puoleensa koko ajan enemmän ihmisiä. Eikä se imu ole hellittänyt. Vuonna 2010 jo puolet maapallon väestöstä asui kaupungeissa, ja osuus kasvaa. Kaupunkilaisten määrä paisuu joka vuosi noin 60 miljoonalla. Me muutamme kaupunkiin unelmien perässä. Kaupunki lupaa meille töitä, ympärivuorokautisia aukioloja ja nuoruuden. Sen, että ympärillä on aina ihmisiä. Kaupunki on sydän, joka pumppaa elämää yötä päivää. Näitä sydämiä on maailmassa muutama tuhat – lukumäärä riippuu siitä, mikä lasketaan kaupungiksi. Mutta mikä niistä on kaikkein paras? BERLIINI Merja Sundström, Ulkoasiainministeriön lehdistöneuvos N o 6 / 2 01 3 ”Kävin ensimmäistä kertaa Berliinissä vuonna 1979 ja olen siitä lähtien halunnut asua siellä. Berliini on aina symboloinut minulle kehitystä. Kun näin uutisen muurin murtumisesta, itkin. Berliini on kuin ihmiskunnan mikrokosmoksen muheva multa: vanhaan kasvupohjaan tulee yllättäviä aineksia, jotka luovat uutta. Vanhasta pankkiirista tulee valokuvaaja, pääomasijoittajasta taiteenostaja ja nuoren taitelijan paras ystävä. Maailman kalleimpien muotiliikkeiden edessä haisee viemäri ja turvallisuusmiehen vierellä istuu kerjäläinen. Mitten kaupunginosassa bailataan aamunkoittoon, lännessä nautitaan rauhasta ja siisteydestä. Eniten ilmassa on tunnetta uusnatsien mielenosoituksissa: vastamielenosoitus on aina kymmeniä tai satoja kertoja suurempi. Paikalla on raskaasti varustautuneita poliiseja, hevosia, pippurisumutteen tuoksua, laulua ja huutoa. Jossakin vaiheessa iltaa ihmiset ovat purkaneet uhittelunsa ja lähtevät koteihinsa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Berliini on kaunis lämpiminä syysiltoina, kun ihmiset viipyilevät viinilasiensa äärellä väittelemässä kiivaasti ja ulkoilmaravintoloiden pöydillä palavat sadat kynttilät.” TOKIO Iina Esko, valokuvaaja ”Tokio on suuri, kaunis, ruma ja paikoin omituinen. Arkkitehtuuri on täynnä kontrasteja: futuristiset kerrostaloalueet ja pientaloalueet Sivu 36 temppeleineen ja puistoineen nousevat vieretysten. Kaupungin sydän on maailman suurin kalatori. Tarjolla on valtava määrä tuijottelevia kaloja, joiden nimiä voi vain arvailla. Meri tuoksuu, myyjät huutelevat ja ihmiset ovat toisilleen kohteliaita tungoksesta huolimatta. Kaupungin monipuolista ruokakulttuuria on helppo rakastaa. On Osakasta lähtöisin olevaa okonomiyakia, on kuumia nuudeleita, kylmiä nuudeleita ja 13 ruokalajin illallisia, joissa ruoat on värjätty ja marinoitu tunnistamattomiksi. Tokiossa on yli 13 miljoonaa asukasta ja silti julkinen liikenne toimii kuin VR:n junan vessa ennen vanhaan. Metrot ja junat lähtevät sekunnilleen. Kaupunki on parhaimmillaan Sakura-aikaan. Silloin ystäväporukat ja perheet kerääntyvät kukkivien kirsikkapuiden alle juhlimaan kevättä.” HELSINKI Timo Kopomaa, kaupunkitutkimuksen dosentti ”Kuluneen kesän Monocle-lehdessä Helsinki oli listattu kolmanneksi parhaaksi kaupungiksi maailmassa. Minulle Helsinki on ykkönen. Helsinki on synnyinkaupunkini ja kotikaupunkini, joten sillä on tietysti etulyöntiasema muihin nähden. Kaupunki on riittävän suuri tarjotakseen yllätyksiä ja seikkailuja. Pitkän ulkomaanreissun jälkeen olen arvostanut kotoista vuodenaikojen vaihtelua. Helsingissä on mahdollisuuksia virkistykseen, kuten kaukalopalloon, puistofudikseen ja saunomiseen. Meri tekee hyvää. Ilma on joskus raaka, mutta useimmiten raikas hengittää. Lapsuuden Ullanlinna oli kaupunginosana oikea onnela ja kaupunkiasumisen ideaali. Korttelin lävistävien kahden kerrostalon välissä oli puolisenkymmentä asfalttipihaa ja lapsia leikkimässä parhaimmillaan varmaan viisikymmentä. Vaikka pidän Tukholmasta, Kööpenhaminasta ja Berliinistä, vain Helsingissä on todennäköistä, että voin kadulla bongata jonkun tutun ja vaihtaa kasvokkain kuulumisia.” N E W YO R K Mervi Kallio, lentoemäntä, urheiluankkuri ”Rakastan New Yorkia! Se on niin kuin Alicia Keys laulaa: ‘There's nothing you can't do.’ Eri kansallisuuksien sulatusuunissa kaikki tuntuu mahdolliselta ja jokainen voi olla sellainen kuin on. Pystyn kuvittelemaan kaupungin tuoksun, jonka tuntee jo lentokentällä. Se on suurkaupungin tuoksu, mutta lempeä – aivan toisenlainen kuin missään muualla maailmassa. Siihen sekoittuu asfaltti, pakokaasu, kesällä kuumuus ja talvella viima sekä kosteus. Kun ajan kentältä Manhattanille, ihastelen kaupungin silhuettia. Vaikka minut vietäisiin silmät sidottuna New Yorkiin, tietäisin olevani siellä. Mietin monesti, millainen kaupunki olisi, jos se joskus hiljenisi. Ajatus on mahdoton. Kaupunki tuntuu kotoisalta ja turvalliselta. En ole koskaan pelännyt New Yorkissa. Vaikka New York ei koskaan nuku, aamut ja myöhäiset illat ovat aivan erityisiä. Aamuisin ihmiset nappaavat delistä aamiaisen ja kiirehtivät kahvikuppi kädessään työpaikalle. Kadulla olevista kaivoista nouseva vesihöyry on kuin suoraan leffoista. Taksit napataan lennosta. Mitä tahansa voi tapahtua ja keneen tahansa törmätä. Ehkä New Yorkista tekee erityisen juuri se, että siellä tuntuu siltä kuin olisi elokuvassa. ” teksti HELMI HONKANEN kuva uLLA dONNEr
Ylio p p ilaS le H t i Saat tietää, että ystäväsi on myymälävaras. Vailla tunnontuskia hän kauhoo mukaansa mangot ja terveyssiteet ja sujauttaa vielä pillimehunkin laukkuunsa. Mitä ajattelet? Tuomitsetko ystäväsi? Luultavasti tuomitset – varastaminen on väärin, sinä saarnaat. Vaikka mangon, terveyssiteiden ja pillimehun anastamisen aiheuttamat aineelliset vahingot jäävätkin kaupalle vähäisiksi, varkaus on silti varkaus. Muuta käännetäänpä roolit toisinpäin. Jos kauppa varastaa ystävältäsi, vaikkapa jättämällä iltalisät maksamatta, ei mieleenkään tule ruveta pitämään yritykselle moraalisaarnaa. Puhelu liittoon, maksamatta jääneet palkat maksuun ja sillä selvä. Milton Friedmanin puhki kulunut trollaus-anthemihan oli: yritysten ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Tällä logiikalla yrityksillä ei ole minkäänlaisia moraalisia velvollisuuksia, vaan ne ovat mystisiä hyvän ja pahan tuolla puolen leijuvia korkeampia voimia, joilta ei saa odottaa mitään muuta kuin tukevaa kassavirtaa. Yritykselle ympäristörikokset, työehtojen polkeminen tai kiinalaisten lasten jauhaminen jauhelihaksi muuttuvat kylmäksi kalkyyliksi, täpäksi riskianalyysissä, numeroksi ”menot”sarakkeessa ja syyksi pitää palaveri asianajoja viestintätoimiston kanssa. Palaverissa yritysjohto pohtii vain, että "saaks tästä sakkoo vai joutuuks vankilaan?" Me tavalliset ihmiset taas pohdimme, mikä on moraalisesti oikein. Pohdimme sitä myös silloin, kun asioimme yritysten kanssa – keltään ei saa varastaa, ei edes yritykseltä. ko l u m n i E R A N T I Suhde ei ole kovin vastavuoroinen. Entä jos tekisimme siitä sellaisen? Hyväksikäyttäjäyritykset saisivat maksaa omaa lääkettään: vastaisimme moraalittomuuksiin samalla mitalla. Myymälävarkauksin, keksityin sairauspoissaoloin, toimistotavaroita kähveltämällä. Ja mitä tapahtuisi työteholle? Mikäli yrityksiä kiinnostaa ainoastaan voitto, miksi työntekijöiden pitäisi keskittyä työhönsä yhtään enempää kuin palkan saamiseksi on pakko? Mutta hyväksikäyttäjän ote meistä on tiukka. Ajatuskin siitä, että yrityksiltä varastaminen voisi olla mitään muuta kuin moraalitonta, tuntuu absurdilta. Moraalista irrottautuminen on ihmiselle vaikeaa, vaikka toinen osapuoli tekisikin lapsista sylttyä. Mutta yritetään! Kun seuraavan kerran viiksekäs yritysjohtaja ilmoittaa, että firman ainoa moraalinen tehtävä on tuottaa voittoa, tiedätte, miten toimia. viimeiSet Sanat moraalin tuolla puolen teksti VEIkko ERANTI Kirjoittaja on demokratiatutkija ja korkeamoraalinen pienyrittäjä. kuvitus ANTTI GRUNDSTéN sanottua Palstalla julkaistaan mielipiteitä. n o 6 / 201 3 ”Paavo Arhinmäki on viimeinen henkilö esiintymään Gloriassa, jonka lukijoista 99 prosenttia on oikeistolaisesti ajattelevia. Yhtään kommunistia ei joukossamme ole, sen takaan. Paha virhe teiltä. Toimitukseenne on tainnut liittyä vasemmistolainen myyrä. Rangaistukseksi jätän vuodeksi Gloriat ostamatta – ensi kertaa sitten ensimmäisen numeron.” Nimimerkki Minnamari antaa lukijapalautetta lokakuun Glorian Lukijoilta-palstalla. S iv u 3 7
viimeiSet SAnAt Y l ioP P il ASl e Ht i Somelierin uutiSkriteerit Mikä on uutinen? Vastausta etsivät vajaat 50 vuotta sitten norjalaistutkijat Johan Galtung ja Mari Holmboe Ruge. He kehittivät teorian uutiskriteereistä. Kaksikko listasi 12 tekijää, jotka toistuvat useimmissa uutisissa: mitä useampi kriteeri tapahtuman kohdalla täyttyy, sitä todennäköisemmin se uutisoidaan. Maailman sanomalehdet, joilla on yhteensä 2,5 miljardia lukijaa, toimivat edelleen noiden sääntöjen mukaan. Vuonna 1965 listatut kriteerit ovat pitäneet häkellyttävän hyvin pintansa. Mutta sitten tuli vuosi 2004. Mark Zuckerberg perusti Facebookin noin 5 000 kilometrin päässä norjalaistutkijoiden työhuoneesta. Palvelulla on jo yli miljardi käyttäjää, joiden soveltamilla julkaisukriteereillä ei ole mitään tekemistä perinteisten uutiskriteereiden kanssa. Sosiaalista mediaa varten tarvitaan uudet uutiskriteerit. Sellaiset on helppo kehittää kääntämällä päälaelleen ne perinteiset. Perehdytään niistä muutamaan. Merkittävyys. Mitä laajempaa joukkoa tapahtuma koskettaa, sitä suurempi uutinen se on. Nyt-liite kertoi pari viikkoa sitten, että Suomen kuuluisin nuori on 16-vuotias kaarinalaispoika Benjamin Peltonen. Häntä seuraa Instagramissa lähes 90 000 ihmistä. Miksi? Koska hän jakaa valokuvia omasta naamastaan. Läheisyys. Mitä kauempana juna-onnettomuus, terrori-isku tai vallanvaihto tapahtuu, sitä varmemmin se jää paikallisten sää- ja urheilu-uutisten varjoon. Sosiaalisen median sääntö sen sijaan on, että mitä kauemmas lähdetään, sitä varmemmin lomakuvat ja check- kolumni SOMELIER in-päivitys Helsinki-Vantaalta keräävät kaksinumeroisen määrän tykkäyksiä. Eliittihenkilöt. Jos tapahtumaan liittyy tunnettuja eliittihenkilöitä, siitä uutisoidaan enemmän ja isommin kuin tavallisista kuolevaisista, uskovat Galtung ja Ruge. Sosiaalinen media sen sijaan on areena taviksille. Tuttavani kaverikuva kuntosalilta bodari-räppäri Mustan Barbaarin kanssa kahmi liki 200 Facebook-peukkua. Syy tykkäyksiin ei ollut julkkis sinänsä vaan se, että kuvassa poseerasi tykkääjien tuttu. Somessa julkkiksesta tulee merkittävä vasta taviksen rinnalla. Uutisten tekijöitä on kautta mediatutkimuksen historian haukuttu siitä, että he korostavat tiettyjä asioita maailmassa ja unohtavat samalla aimo tukun muita. Samaa voisi sanoa Zuckerbergin seuraajista. Sosiaalisen median käyttäjien pahin synti liittyy ehkä tunnetuimpaan norjalaistutkijoiden teeseistä: Negatiivisuus. Kuuluisin Galtungin ja Rugen uutiskriteeri on negatiivisuus. Sodan alkaminen on aina suurempi uutinen kuin sen loppuminen. Mitä kielteisempi tapahtuma on, sitä todennäköisemmin se saa huomiota mediassa. Sosiaalisessa mediassa tämä kriteeri on kaikkein vanhentunein. Brittilehti Daily Mail uutisoi taannoin, että naiset käyttävät elämästään keskimäärin vuoden ja neljä kuukautta itkemiseen. Sosiaalisen median kuvavirrasta kyyneleitä on turha etsiä. #parhautta Somessa julkkiksesta tulee merkittävä vasta taviksen rinnalla. @LauriKorolainen Lauri Korolainen on viestintäkonsultti, joka kirjoitti ennen uutisia. lo k a k u u n vo i m a l a u s e Etsimme elämänohjeita graduista. n o 6 / 2 01 3 ”Niin ikään yksilön myönteinen suhtautuminen tulevaisuuteen on merkityksellistä, sillä se liittyy psyykkiseen hyvinvointiin ja auttaa jaksamaan työssä vaikeidenkin tilanteiden keskellä.” Antaa työn imun viedä eläkeikään asti. Kallio Sanna, 2013, maatalous-metsätieteen pro gradu -työ. Sivu 38
YLiO P P iLAS LE H T i I don’t do jetlag anymore, Sofia Häggström on päättänyt. Näin helppoa se on: Häggström menee koneeseen, syö aterian, juo lasin viiniä ja nukahtaa. Kun lentoemännät kuuluttavat laskeutumisvalmisteluiden alkavan, hän herää. Silmät aukeavat joka viikonloppu eri lentokentällä. Siis ihan joka viikonloppu: milloin Lontoossa, milloin Dubrovnikissa, Zürichissä, Berliinissä, Tel Avivissa, toisinaan Edinburghissa. Häggström on ollut viimeksi viikonvaihteen Suomessa elokuussa kuusi viikkoa sitten. ”Laskin, että Flow’n jälkeen mulle tulee viisitoista reissuviikonloppua putkeen”, hän kertoo. Eikä Häggström käy pelkillä kaupunkilomilla. Hän on pyrähtänyt viikonlopuksi Bangkokiin, Hanoihin, Hawajille ja New Yorkiin. Kerran hän lensi Pääsiäissaarille kolmeksi päiväksi. Ilmaista se ei ole, mutta rahatkin hoituvat helposti. Työpaikan kautta saa alennusta lentolipuista ja asunnosta saa vuokraa Airbnb-matkailijoilta. Vuonna 2008 perustettu palvelu tarjoaa majoitusta ihmisten kotona nykyään 192 maassa. Häggström tienaa Punavuoressa sijaitsevasta asunnostaan 71 euroa yöltä. ”Ihan mahtava systeemi! Free money!” hän sanoo. Kuvassa Häggström on lähdössä viikonlopuksi Skotlantiin. Easya ja kivaa. viiMEiSET SANAT s iv u h e n k i lö teksti Vappu Kaarenoja kuva nicK Tulinen N o 6 / 201 3 S iv u 3 9
OTA YLIOPISTO HALTUUN –ryhdy hallinnon opiskelijaedustajaksi Hallinnon opiskelijaedustajat valitaan kahden vuoden välein ylioppilaskunnan järjestämillä vaaleilla, joissa täytetään laitosneuvostojen, tiedekuntaneuvostojen sekä yliopistokollegion opiskelijaedustajien paikat. Opiskelijaedustajat edustavat yksikkönsä opiskelijoita näissä sekä lukuisissa muissa toimielimissä ja työryhmissä, joissa tehdään opiskelijoita koskevia päätöksiä. Ruohonjuuritason näkemyksiä kaivataan www.hyy.fi/hallintovaalit Think Africa Week HelsinkiThink Companyssa 7.-11.10. Opiskelijavoimin järjestettävässä Think Africassa Afrikasta kiinnostuneet yliopistomaailman ja yksityissektorin toimijat kohtaavat, vaihtavat ajatuksia ja kokemuksia sekä luovat uutta yhteistyötä. Viikko tarjoaa osallistujille inspiroivia puheenvuoroja, päivitettyä tutkimustietoa, verkostoitumismahdollisuuksia ja paljon muuta Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin yrittäjyystilassa Helsinki Think Companyssa. www.thinkafrica.fi - Käytin paljon puheenvuoroja esimerkiksi sen puolesta, että lääkiksen ensimmäiset teoriapainotteiset vuodet sidottaisiin paremmin käytännön lääkärintyöhön, mikä osittain onkin nyt toteutunut, Rautavaara kertoo. Rautavaara kokee kuitenkin voineensa vaikuttaa. Hallinnossa toimiminen toi uskallusta ja varmuutta: omilla mielipiteillä on merkitystä ja niitä kuunnellaan. Myös ruohonjuuritason näkemykset ovat arvokkaita. Hän myös huomauttaa, että niin sanotuissa alemman tason toimielimissä voi saada jopa enemmän aikaan kuin ylemmällä tasolla. Esimerkiksi perustutkinnon suun- Jos haluat vaikuttaa siihen, miten asiat yliopistossa hoidetaan, asetu ehdolle 22.10.2013 mennessä ja ota yliopisto haltuun! HYYn kehitysyhteistyöviikko 7.-12.10. – työllisyys ja kehitys Miten työllisyys liittyy kehitysyhteistyöhön? Mikä on kansainvälisten yritysten vastuu kehittyvien maiden työllisyyskehityksessä? Kuinka työntekijöiden työoloja ja -ehtoja pitäisi kehittää meillä ja maailmalla? Tapahtumia elokuvailloista viininmaisteluun ja työpajoista sitseihin. Avajaiset yliopiston päärakennuksessa 7.10. klo 11.50 alkaen. Avajaisseremoniassa puhuvat kehitysministeri Heidi Hautala ja Pohjoismaisen Afrikkainstituutin johtaja Iina Soiri. www.facebook.com/kehyviikkoHYY Lääketieteen lisensiaatiksi valmistunut Joonas Rautavaara hakeutui jo opintojensa alkuvaiheessa hallinnon opiskelijaedustajaksi. Opiskeluaikanaan hän ehti toimia muun muassa yliopistokollegion, lääketieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston, perustutkinnon suunnittelutoimikunnan ja biolääketieteen laitoksen johtoryhmän jäsenenä. Välillä yliopiston byrokratiarattaiston hitaus turhautti. Esimerkiksi lääketieteellisen tiedekunnan kirjavien poissaolokäytäntöjen yhtenäistäminen oli pöydällä useammankin kerran, mutta asiaa ei yrityksistä huolimatta juurikaan saatu eteenpäin. Ehdolle voi asettua kuka tahansa 15.9.2013 mennessä läsnäolevaksi ilmoittautunut opiskelija siinä yksikössä, jossa hänellä on ensisijainen tutkinnonsuoritusoikeus. nittelutoimikunnassa opiskelijan näkemykset pääsivät hänen mielestään hyvin esiin. Terveyskeskuslääkärin työssä kokemus hallintoelimissä toimimisesta ei ole mitenkään välttämätöntä. Rautavaaran mielestä siitä on silti ollut hyötyä nykyisen työnkin kannalta. - Hallinnon opiskelijaedustajana toimimisesta ja järjestötoiminnasta saamieni kokemusten ansiosta pystyn vaikuttamaan asioihin omassa työympäristössäni. Myös hyvien kokouskäytäntöjen tuntemisesta ja opiskelijaedustajana saamistani kontakteista on ollut hyötyä. HYY-hetketTiedekulmassa - opiskelijoiden ohjelmaa joka maanantai klo 16-18 HYY-hetki muuttaa maanantaisi kertaheitolla paremmaksi! HYY-hetkissä erilaiset opiskelijatoimijoiden ryhmät esittelevät itselleen tärkeitä aiheita, tarjoavat palveluitaan ja esittelevät toimintaansa. Tervetuloa mukaan maanantaisin kello 16-18! Lisätietoa: www.hyy.helsinki.fi Ajankohtaista VIRALLISTA Edustajisto kokoontuu 16.10. dokkaat Suomen ylioppilaskuntien liiton HYyn edustajisto kokoontuu keskiviikkona 16.10. klo 17 Viikin Infokeskus Koronassa. Ennen edustajiston kokousta pidetään hallituksen kyselytunti klo 16.30 alkaen. Kokouksessa muun muassa valitaan HYYn eh- hallitukseen, käsitellään edunvalvonnasta tehtyä kartoitusta ja käydään lähetekeskustelu vuoden 2014 talousarviosta. Kokousta voi seurata suorana netissä osoitteessa hyy.helsinki.fi/live