vammainen l u o v u t ta j a No I 8 S S N / 0 3 y r i t tä j ä 2 0 1 3 5 - 9 2 4
Haluaisitko nähdä lopputyösi 800 km korkeudessa? Aalto-yliopistossa taivaskaan ei ole rajana saavutuksille. Aalto-1 on pääosin opiskelijoiden rakentama satelliitti, joka laukaistaan avaruuteen piakkoin. Jos haluat rakentaa parempaa maailmaa tekniikan, taiteen ja talouden avulla, hae Aaltoyliopistoon. Meillä on vapaus onnistua. Katso video tästä ja muista opiskelijaprojekteista, joissa mm. suunnitellaan ihmeellinen bussi ja paketti täynnä parempaa maailmaa sekä inspiroidutaan maagisesta matematiikasta: aalto.fi/showroom Hae Aalto-yliopistoon 90 kiinnostavaa koulutusohjelmaa taiteen, tekniikan ja talouden aloilla. Lue lisää: aalto.fi/studies
Y Li o pp i LASL E hTi Veikko Eranti, demokratiaa tutkiva sosiologian tohtoriopiskelija, lisättiin itsenäisyyspäivänä median päivystävien dosenttien puhelinluetteloon. Häneltä kysyttiin tulkintaa Tampere-talon eteen järjestetystä Kiakkovierasjuhlasta ensin Ylen studiossa, sitten Helsingin Sanomissa. ”Taustalla on yhteiskunnallista kärjistymistä”, Eranti selitti. Kun tapahtuu jotain uutisarvoista, kommentaattorin numeron tallennus toimittajan kännykkään tapahtuu näin: toimittaja etsii tittelin perusteella sopivan kuuloisen tutkijan ja panee tämän selvittämään, mikä kulloisenkin sekoilun laajempi yhteiskunnallinen merkitys on. Tutkija vastaa jotain. Yleensä vastaus ei kerro tapahtuneesta vaan esittelee vastaajan lukeneisuutta. Eihän muutaman tunnin varoitusajalla pysty selvittämään, mitä kukakin milläkin tarkoittaa: vielä ei olla yksimielisiä edes siitä, oliko Mannerheim fasisti vai kansallissankari. Niinpä tutkijat arvaavat kirjojen pohjalta, p ä ä k i r j o i t u s VA P P U K A A R E N O J A kuten Eranti itsenäisyyspäivän jälkeisenä. Kyseessä saattoi olla rakennepakettikeskusteluun turhautuminen tai sitten vain känninen keskustelupalstavitsi. Sitten käykin ilmi, ettei lukeminen ole ainoa asia, mitä tutkijat tekevät. He saattavat olla myös sitoutumattoman vasemmiston jäseniä tai esimerkiksi Johan Bäckman. Tässä kohtaa toimittajaa ärsyttää ja ahdistaa: katoin vittu googlesta, mutta ei kerrottu. Tutkija taas joutuu selittelemään, että hän on täysin puolueeton, yhtä huonossa asemassa veikkailemaan toisten mielenliikkeitä kuin kaikki kollegansa. Minä olisin toivonut, että Eranti olisi ollut sitoutumattoman vasemmiston jäsenenä mukana järjestämässä Kiakkovierasjuhlia. Silloin hänen kommenttinsa olisivat olleet oikeasti kiinnostavia. Nyt ne olivat vain mielipiteitä ihmiseltä, jolla on valtiotieteen maisterin tutkinto. Sellaisia hänellä on lisääkin, esimerkiksi sivulla 37. ALKUTEKSTIT M a i ste r i n m i el i p i teet s i s ä l l ys l u e t t e l o A lk u tekst i t : K esk i ty : V i i me i set sa n at : Sivu 8: Tilastonikkari Anton Nikolenko paljastaa mikä suomalaisille on joulussa tärkeintä. Se ei ole kinkku. Sivu 9: Yliopiston johdon palkkiot – ilman kohuotsikkoa! Sivu 12: Tällä kertaa Ringa Manner esiintyy ilman naamiota. Sivu 13: Jotta kansa tietäisi mistä Himasen kirjassa Kukoistus on kysymys, siitä pitäisi tehdä elokuva. Sivu 15: Esko Valtaoja muistuttaa, etteivät asiat välitä, yritämmekö me vai emme. Sivu 16: Suomalainen hätääntyy vieraiden tulosta, oli tulija ortodoksi tai muslimi. Sivu 19: Päätoimittaja Vappu Kaarenoja kävi kehitysvammaisten teatteriharjoituksissa ja mietti mitä heistä pitäisi ajatella. Sivu 21: Muodikkaassa uratarinassa ihminen toteuttaa itseään. Sen rinnalle on kuitenkin nousemassa myös toisenlainen kertomus. Siinä työtä tehdään toimeentulon takia. Sivu 28: Jääkiekkoilija VeliMatti Savinaisesta tehtiin kuukauden sisään kaksi lehtijuttua, jotka kertoivat hänen kavereistaan. Mutta millainen mies on Savinainen itse? Sivu 34: Oskari Onninen määrittelee Kulttuuriesseessään uuden kritiikin askelmerkit. Sivu 35: Mitään medianmurrosta ei ole. Sivu 36: Ajatuksetkin voivat kilpailla: voittaja on 16-vuotiaalla Benjamin Peltosen ajatus. Sivu 37: Veikko Eranti kirjoittaa robottiherrojen luokasta. Sivu 38: Lauri Korolainen listaa Tapio Suomisen neljä palvelusta. Sivu 39: Thomas Golubic päättää katsomiesi sarjojen musiikit. apinat Si v u 3 n o 8 / 20 1 3 Ylioppilaslehti. Perustettu 1913. 100. vuosikerta. Suomen Aikakauslehtien Liiton jäsen. ISSN 035-924. Käynti- ja postiosoite Kaivokatu 10 B, 7. krs, 00100 Helsinki. www.ylioppilaslehti.fi. TOIMITUS Päätoimittaja Vappu Kaarenoja, 050 339 3033, paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi. Toimitussihteeri Johanna Mitjonen, 050 447 1117, johanna.mitjonen@ylioppilaslehti.fi. Toimittaja Aurora Rämö, 040 592 0946, aurora.ramo@ylioppilaslehti.fi. Art director Antti Grundstén, 040 569 3084, antti.grundsten@ylioppilaslehti.fi OSOITTEENMUUTOKSET JA TILAUKSET Opiskelijat: www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelu. Muut: Outi Anttila, 050 527 7559, outi.anttila@hyy.fi ILMOITUSMARKKINOINTI Markkinointitoimisto Pirunnyrkki Oy, Kari Kettunen, 0400 185 853, Lauri Ristikankare, 0400 185 852, etunimi.sukunimi@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi. ILMESTYMISAIKATAULU JA MEDIAKORTTI www.ylioppilaslehti.fi/mediakortti.pdf. KUSTANTAJA Ylioppilaslehden kustannus Oy. TOIMITUSJOHTAJA Mauri Laurila. HALLINTO JA TALOUS Heikki Närhinen. PAINO Sanomapaino Oy, Vantaa. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä säilytä tai palauta sitä. KANNEN KUVA Jussi Särkilahti
I I I I F F F F . . . . I I I I T T T T H H H H E E E E L L L L S S S S A A A A L L L L I I I I P P P P P P P P O O O O I I I I L L L L .Y .Y .Y .Y W W W W W W W W W W W W Etsimme puhelinhaastattelijoita Taloustutkimus Oy on täyden palvelun markkinatutkimustalo. Nyt haemme joukkoomme osa-aikaisia puhelinhaastattelijoita sekä päivä- että iltavuoroon.Tarjoamme säännöllisen osa-aikatyön HelsinginVallilassa sijaitsevassa puhelinhaastattelukeskuksessamme. Sinulta odotamme: - hyvää suomen kielen taitoa - luontevaa esiintymiskykyä - selkeää puheääntä - kohteliasta puhelinkäyttäytymistä Joustavien työvuorojärjestelyjen ansiosta haastattelutyö sopii erityisen hyvin esimerkiksi opiskelijoille ja lisäansioita kaipaaville. Voit vaikuttaa omiin ansioihisi, sillä palkka muodostuu tehtyjen haastattelujen perusteella. Lisätietoja saat tarvittaessaTimo Kumpukallio 09-7585 1301 tai Jaana Pauni 09-7585 1205 Voit täyttää työhakemuksenTaloustutkimuksen internetsivuilla osoitteessa: www.taloustutkimus.fi/taloustutkimus_tyonantajana
TAIDEYLIOPISTOON! Kuvataideakatemia + Sibelius-Akatemia + Teatterikorkeakoulu = Taideyliopisto Taideyliopistossa voit opiskella kiinnostavassa ja innostavassa ympäristössä, jossa eri taiteenalat saavat ammentaa toisiltaan. Haku keväällä 2014 tapahtuu akatemiakohtaisesti. HAKUAJAT: Kuvataideakatemia Päävalinta 3.–14.3. Maisterivalinta 3.–14.2. Teatterikorkeakoulu Päävalinta 3.–14.3. Maisterivalinta 3.–14.2. Sibelius-Akatemia Päävalinta 3.–14.3. Maisterivalinta 3.–14.3. www.uniarts.fi www.kuva.fi www.siba.fi www.teak.fi Become a Bachelor of Social Services Study social issues in an international context. Avoinyliopisto - löydä omA AlAsi jA käytä välivuosi hyödyksesi! Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa voit opiskella kymmeniä oppiaineita. Opinnot voi liittää yliopistotutkintoon. Myös paljon verkko-opintoja! www.helsinki.fi/avoin helsingin yliopisto Avoin yliopisto Application period Jan 7 - Feb 11 2014 More information: Admissions Office, tel. +358 20 690 431, admissions@diak.fi
Talven 2014 abikurssit englanti (A-kieli/B1-kieli) • fysiikka • kemia • matematiikka (pitkä ja lyhyt oppimäärä) • ruotsi (B1-kieli) • äidinkieli (suomi) Kurssit alkavat tammikuussa 2014. Kursseilla kerrataan tehokkaasti lukion oppimäärää ja harjoitellaan ylioppilaskokeen osa-alueita. Do you want to live, learn and explore student life in an inspiring and international environment? With bachelor’s degree programmes in English in International Business, Materials Processing Technology and Nursing, Arcada offers you a wide range of stepping-stones to launch your career. We know that the future belongs to the curious. Joint application 7.1–11.2.2014. UNIVERSITY OF APPLIED LIFE. BOYS & GIRLS www.kesayliopistohki.fi OPISKELIJAT! LEIKKAUS + P E S U Kesäyliopisto on avoin sinulle, minulle, meille kaikille. I L M A N A J A N VA R A U S T A LEIKKAUS 29e 21e PA R TU RI - K A MP A AM O LII S AN KATU 1 4 P. ( 0 9 ) 2 7 8 2 6 7 9 , 9 . 3 0 – 1 7 . 0 0 OSIS MATTAVAHA 17,50 e
YLiO P P iLAS LE H T i opiskelemaan haluavia ilmaiseksi. ALKUTEKSTIT a j a n h e n k i ( lö ) Mimmi Piikkilä opettaa viestintää Varjovalmentaja Ryhmä nimeltä Varjovalmennus järjestää tänä keväänä ensimmäistä kertaa maksuttomia kursseja. Sen takana on joukko vasemmistojärjestöissä mukana olevia Helsingin yliopiston opiskelijoita. Ajatus syntyi tuskastumisesta siihen, että ilman kurssia sisäänpääsy halutuimmille aloille, kuten juuri oikeustieteelliseen tai viestintään, tuntuu olevan mahdotonta. ”Suomalainen koulutus ei ole aidosti maksutonta, jos tällä tavalla pystyy ostamaan itsensä sisään”, Piikkilä sanoo. Valmennuskurssien hinnat vaihtelevat Helsingissä kolmesta sadasta eurosta reiluun kuuteen tonniin. Varjovalmennus tarjoaa kurssit oikeustieteelliseen, lääketieteelliseen, psykologiaan ja muutamaan valtiotieteellisen tiedekunnan aineeseen. Opettajia on ollut helppo saada – heitä on jo nyt kasassa kymmenen. Paikat kurssille haluaville jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. ”Mutta kannustamme kaikkia itseopiskeluun. Yksi tavoitteemme on tuottaa nettisivuillemme sellaista materiaalia, että hakijat voivat muillakin paikkakunnilla järjestää omia opintopiirejä”, Piikkilä sanoo. Hän uskoo, että ilman valmennustakin on mahdollista päästä yliopistoon. Mutta kursseille hakeutuvat motivoituneet opiskelijat, jotka olisivat saattaneet päästä sisään ilman valmennustakin. Se nostaa kurssien sisäänpääsyprosentit korkeiksi, jolloin ne alkavat näyttää välttämättömiltä. ”Pääsykokeisiin lukeminen ei ole mitään salatiedettä. Tärkeintä on säännöllinen opiskelurytmi ja ahkera lukeminen.” teksti Johanna mitjonen kuva jussi särkilahti Ilmoittautuminen Varjovalmennuksen kursseille alkaa 7. tammikuuta. S iv u 7 N o 8 / 20 1 3 Suomessa korkeakoulutus on maksutonta, mutta väitteeseen liittyy yksi mutta. Tie yliopiston kilpailluimmille aloille käy pääsykokeen kautta – ja siihen valmistautuminen voi tulla kalliiksi. Kahdeksan vuotta sitten Ylioppilaslehti uutisoi kaikkien oikeustieteelliseen vuonna 2004 päässeiden käyneen valmennuskurssin. Kaikki suosituimmat valmennuskursseja tarjoavat yritykset eivät suostuneet antamaan tämän syksyn tilastoja. Mutta jo se kertoo paljon, että oikeustieteelliseen tänä syksynä päässeistä 218 ihmisestä 180 oli käynyt oikeustieteilijöiden opiskelijajärjestö Pykälän järjestämän kurssin. Viestinnän opinnot aloittaneesta 25 ihmisestä suurin osa tuli yliopistoon valmennuskurssin kautta. Kurssin kautta viestinnän opiskelupaikan sai myös Mimmi Piikkilä, 22. Nyt hän on neljännen vuoden opiskelija, joka vetää valmennuskurssia itse. Mutta se on vähän erilainen kuin useimmat: ilmainen.
ALKUTEKSTIT Y L IOP P IL ASL E HT I NIKOLENKON NUMERO 13 prosenttia suomalaisista on Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että joulussa tärkeintä on sen kristillinen sanoma. Neljä viidestä suomalaisesta ajattelee, että joulusta on tullut liian kulutuskeskeinen. Mikä sitten on suomalaisille joulussa tärkeintä, jos se ei ole kuluttaminen tai kristillisyys? Koti. Enemmistö suomalaisista pitää kotona olemista tärkeimpänä asiana joulussa. Neljä viidestä suomalaisesta viettää joulun kotona. te ks ti Anton Nikolenko Kirjoittaja opiskelee taloustiedettä, matematiikkaa ja tilastotiedettä Helsingin yliopistossa. Hänestä suurin osa ihmisistä ei ymmärrä numeroita, joten hän selittää niitä mielellään kansantajuisesti. Y lio p p il a s le h d e s t ä h ei Soitamme ajankohtaiselle ihmiselle. K u ka o n l i i a n la i h a ? N o 8 / 2 01 3 Unisportin ohjaajia on jo vuoden ohjeistettu lähestymään liikkujia, jotka näyttävät liian laihoilta. Kuinka sanotaan ihmiselle, että hän on liian laiha, Unisportin liikuntapalvelupäällikkö Marika Lempinen? ”Meillä asiaan puuttuminen tarkoittaa keskustelunavausta, huolen esittämistä ja tarvittaessa hoitoon ohjaamista. Ohjaaja on voinut esimerkiksi huomata, että joku tunnilla kävijä on laihtunut kovasti. Keskustelun avaaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta kiusallista se ei ole ollut. En ole kuullut negatiivisista reaktioista. Usein ongelma on ollut asiakkaalla itsellään jo jollain tasolla tiedossa. Henkilöstömme on voinut halutessaan osallistua psykologin ja psykiatrin vetämään koulutukseen, jossa on annettu vinkkejä, kuinka tämän keskustelunavauksen voi tehdä. Koulutuksessa on käyty läpi syömishäiriöiden taustoja ja siihen kuuluvia ominaispiirteitä. Jokainen voi ottaa asian puheeksi omalla tyylillään. Huolen ilmaisu on meidän kantava ajatus. Usein keskustelun aloittajalle on jäänyt tunne, siitä että on saanut asiakkaan ajattelemaan asiaa. Meillä on lähtökohtana välittäminen ja se, että meidän asiakkaat voivat hyvin. Meistä porttikielto ei ole oikea tapa, vaan keskustelu.” te ks ti jo h ann a mitj onen Sivu 8 Toteutuneet ennustukset Viime vuoden viimeisessä Ylioppilaslehdessä julkaisimme horoskoopin tälle vuodelle. Maksoimme ennustajalle vuosihoroskoopin laatimisesta 150 euroa, ja nyt on aika katsoa, saimmeko rahalle vastinetta eli kuinka ennustukset toteutuivat. Tammikuusta astrologi povasi rauhallista. ”Ajassa vallitsee positiivinen vire”, hän ennusti. Ja oli oikeassa: Vaikka työttömyys ja konkurssiluvut kasvoivat, autokauppa tarjosi iloisia uutisia. Uusien autojen rekisteröinnit lisääntyivät. Helmikuuta astrologi kuvasi unelmoijien ajaksi. ”Ihmisille tulee tarve tehdä uusia asioita”, hän ounasteli. Niin myös tapahtui – alkoihan silloin Ylioppilaslehden 100-vuotisjuhlavuosi. Unelmia oli, ja ennennäkemätöntä pyrittiin tekemään: lehden satavuotisjuhlat Pasilan Veturitalleilla olivat kuitenkin kuten unelmoijien tekemiset yleensä, toteutukseltaan huonot. ”Uusia asioita” kokeiltiin myös lehden juhlanumerossa. Maaliskuusta astrologimme ennusti eripuraista. Ennustus toteutui, sillä Pohjois-Korea ilmoitti olevansa sotatilassa Etelä-Korean kanssa. Lisäksi Antero Mertarannan ero Pirjo-vaimosta astui lopullisesti voimaan. Astrologi näki tähtikartoista, että huhtikuussa tapahtuisi kuunpimennys skorpionissa. Hän ennusti, että silloin paljastuisi jotakin likaista, tabuna pidettyä. Jälleen saimme rahoille vastinetta, sillä huhtikuussa Yhdysvalloissa paljastui, että yhdeksän salaisen palvelun agenttia oli käyttänyt prostituoitujen palveluja virkamatkalla. Toukokuussa asioiden piti rullata mukavasti. Astrologi lupaili kuukaudelle jopa ”menestyksen makua”. Tuskin on sattumaa, että juuri tässä kuussa vapautuivat Jemenissä siepatut Atte ja Leila Kaleva. Kesäkuun piti olla kuukausi, jolloin unelmat toteutuvat – ja toden totta, Sauli Niinistö pääsi tapaamaan Vladimir Putinin. Heinäkuulle astrologin tähtikartta lupasi haastavia aikoja. Ennustuksen voi todistaa onnistuneeksi esimerkiksi Detroitin kaupunki, joka jätti heinäkuussa konkurssihakemuksen. Elokuussa ilmassa piti olla hulluttelua ja liioittelua. Liioittelulta tuntui esimerkiksi Chelsea Manningille langetettu 35 vuoden vankeusrangaistus vakoilusta. Syyskuussa nähtiin astrologin todellinen onnistuminen: hänhän käytännössä ennusti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myynnin Microsoftille. ”Asiat voivat ratketa”, astrologi ennusti Ylioppilaslehdelle. Arvelimme jo silloin, että tämä tulisi ilmenemään siten, että suomalaiset hylkäävät kännykät. Lokakuun piti olla henkisen kasvun aikaa: kasvun paikka oli esimerkiksi eroamaan joutuneella Heidi Hautalalla. Marraskuun astrologi kertoi tarjoavan mahdollisuuden sovitukseen ja asioiden oikaisemiseen – ja kyllä! Jäämerellä arktista öljynporausta vastustanut ja merirosvouksesta syytetty Sini Saarela päästettiin vapaalle jalalle. Joulukuun piti viedä ihmiset arvojen pohdinnan äärelle. Ja kuinka kävi: Nelson Mandelan kuoleman jälkeen Facebook täyttyi viesteistä, jotka kertoivat kuinka paljon mies oli merkinnyt meille. Taas astrologia näytti epäilijöille. Planeetat liikkuvat, kristallipallo pyörii ja kausaalisuhteita löytyy. te k s t i j oh a nna mitj onen OPPIMISEN YLISTYS OHJAUS SIRPA RIUTTALA ESITYKSET 24.1.2014 ASTI! LIPUT 5/10 5/10e e
YLiO P P iLAS LE H T i Hallituksen rivijäsenen palkkio vuodessa Helsingin yliopisto, vähiten Hanken. Hallituksen puheenjohtajan palkkio vuodessa Lähteet: Acatiimi-lehti ja yliopistot ALKUTEKSTIT Yliopistoista eniten hallitukselleen maksaa 30 000 € 22 500 € 15 000 € 7 500 € (lii Hel ke s va ingi iht n o 6 ylio 88 p mi isto lj. (lii €) ke va Aalto iht o 4 ylio p 21 mi isto Jy lj. (lii väs €) ke va kylä iht ny o2 Ta l mp 14 i o p i s mi ere lj. to (lii €) ke e n t e va iht kn. y o1 49 liopi mi sto lj. (lii €) ke L a p va i iht n yl o 5 iop 2 m ist ilj. o (lii €) Ou ke va iht lun y o2 l 37 iopis mi lj. to (lii €) ke va Turu iht ny o2 l 66 iopis Itä mi lj. to (lii -Su €) ke va ome iht n o 2 ylio 29 p mi isto T lj. (lii amp €) ke e va ree La iht ny pp o1 l ee 82 iopis nr an mi n lj. to (lii an €) t ke va ekn. iht y o 8 liop 0 m ist ilj. o (lii €) ke va Åbo iht A o1 k 10 a d e mi mi lj. Va (lii € ) ke a va san iht Sv o 3 yliop en sk 7 m ist a ilj. o (lii hand €) ke e va lsh iht ög o 2 sk 3 m ola ilj. n €) 0€ Nollasta neljännesmiljoonaan Annamari Ranki järkyttyi, kun kuuli summan. Hänen johtamansa ihotautien ja allergologian osaston pitäisi säästää 36 000 euroa kuluvan vuoden aikana. Ranki kirjoitti kirjeen Helsingin yliopiston hallitukselle ja rehtorille. Hänellä oli säästöille vaihtoehto: ”Ehdotuksemme on, että palkkoihin kohdistuvat säästötoimet HY:ssä aloitetaan presidentti Niinistön esimerkin mukaisesti ylimmästä, suuripalkkaisimmasta johdosta”, Ranki kirjelmöi. Keitä nämä kovapalkkaiset johtajat sitten ovat? Yliopiston varsinaisista työntekijöistä parhaiten ansaitsee rehtori Jukka Kola, 18 200 euroa kuukaudessa. Mutta rahaa kuluu myös Helsingin yliopiston 13-jäsenisen hallituksen palkkioihin, yhteensä 252 000 euroa vuodessa. Summien suuruus tai pienuus riippuu aina siitä, mihin vertaa. Siis Ylioppilaslehti vertaili. Helsingin yliopisto – kuten muutkin yliopistot – on vuodesta 2010 lähtien päättänyt rahankäy- töstään itsenäisesti. Silloin hallituspalkkioiden kustannukset lähes satakertaistuivat. HY:n hallituksen edeltäjän, konsistorin, palkkioihin kului vuodessa noin 2 200 euroa. Siinä oli mukana yksi yliopiston ulkopuolinen jäsen, kun taas nykyisessä hallituksessa muualta tulee kuusi. Hallintojohtaja Esa Hämäläinen selittää hallitusmenojen nousua sillä, ettei vanha konsistori ollut vastuussa yliopiston vakavaraisuudesta. Yliopiston liikevaihto onkin mittava, 688 miljoonaa. Sillä summalla yliopisto pääsisi sadan suurimman suomalaisyrityksen listalle. Suhteessa yliopiston kokoon Helsingin yliopiston hallituksen palkkiot vaikuttavat maltillisemmilta. Kun hallituksen rivijäsenen tulo suhteutetaan yliopiston liikevaihtoon, eniten maksaa Lapin yliopisto. Silloin Helsingin yliopisto on vasta seitsemänneksi paras maksaja. Niin tai näin, hallitusta ja rehtoria kirjeellä lähestyneen Rankin mielestä olisi tarpeen kyseenalaistaa myös johdon palkkioita, kun muuallakin säästetään. ”Kirjeessämme oli kyse ensisijaisesti periaatteesta ja moraalista", Ranki sanoo. Helsingin yliopisto saa tänä vuonna valtiolta rahoitusta suhteessa kulujen nousuun noin kymmenen miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna. Kuinka lovi kassassa saadaan kurottua umpeen – sitä yliopiston hallitus joutuu pähkäilemään. Koko rahan edestä. te k s t i S i r kku A al to j a V e e r a V o ut i l ai n e n S iv u 9 N o 8 / 20 1 3 Hallitus on yliopiston ylin päättävä elin. Se laatii esimerkiksi strategian ja tilinpäätöksen, nimittää rehtorin ja valvoo tämän työskentelyä. Hallituspaikka on luottamustehtävä. Siitä maksettava vaivanpalkkio vaihtelee huomattavasti eri yliopistoissa. Halvimmalla pääsee Hanken: ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun hallituslaiset hoitavat tehtävänsä ilman korvausta. Hankenin hallituksen puheenjohtaja on ollut vuodesta 2010 lähtien pankkiiri Björn Wahlroos. Hän ilmoittaa sähköpostitse, että on itsestään selvää, että hän ja muut hallituslaiset – kaikki entisiä tai nykyisiä hankenlaisia – toimivat luottamustehtävässä ilmaiseksi. ”Meille Hankenin hallituksessa ei ole kai tul- lut edes mieleen, että siitä luottamustoimesta pitäisi maksaa palkkiota”, hän sanoo. Kaikkien muiden yliopistojen hallituksissa ajatus palkkiosta on tullut mieleen. Palkkiojohtaja on Helsingin yliopisto, jonka hallituksen puheenjohtaja Antti Tanskanen tienaa tehtävästään 2 500 euroa kuukaudessa. Rivijäsenen kuukausipalkka on 1 500 euroa. Hallitukseen valitaan kaksi opiskelijajäsentä kahdeksi vuodeksi, muiden kausi on neljä vuotta. Opiskelijat saavat yhtä suuren palkkion kuin muutkin rivijäsenet, vuodessa yhteensä 18 000 euroa. Se on saman verran kuin Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta kuittaa pestistään Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajana. Helsingin yliopiston hallituksen opiskelijajäsen Leena Pihlajamäki myöntää, että 18 000 euron palkkio on iso. Hän kuitenkin perustelee sitä tehtävän vastuullisuudella: hallitus on vastuussa sadoista miljoonista euroista. ”Vaikka meillä on vastuuvakuutukset, niin jos me oikein pahasti sössittäisiin, jokainen olisi vielä henkilökohtaisesti vastuussa”, sosiaalietiikkaa opiskeleva Pihlajamäki sanoo. Kokouksia on noin kerran kuussa, minkä lisäksi jäsenet kokoontuvat epämuodollisissa iltapalavereissa. Lisäksi hommaan kuuluu taustatöitä. Pihlajamäki arvioi, että hallitustyö vie häneltä keskimäärin päivän viikossa. Pihlajamäki kuitenkin sanoo, että istuisi hallituksessa pienemmälläkin palkkiolla.
ALKUTEKSTIT Y Li OPP i LASL E hTi samaan aikaan toisaalla Kun tilasto syrjii Ihmisten luokittelu miehiksi ja naisiksi on so last season, tietää HYYn edustajisto. Siksi opis kelijapoliitikot päättivät marraskuisessa ko kouksessaan kiivaan, yli tunnin kestäneen poh dinnan jälkeen, luopua käsitteiden ”nainen” ja ”mies” väärinkäytöstä. Kiistan ytimessä on tilasto, jota ylioppilas kunta on pitänyt vuodesta 2012 lähtien. Siihen on kirjattu edustajistossa pidettyjen puheen vuorojen sukupuolijakauma. Kerta toisensa jälkeen kirjanpito on osoittanut, että he, jotka on miehiksi luokiteltu, ovat enemmän äänessä kuin he, joiden on arveltu olevan naisia. Lasku toimituksen on suorittanut HYYn pääsihteeri. Hän on perustanut arvionsa sukupuolesta ih misten etunimiin ja ulkonäköön. Mutta nyt sille tulee stoppi. Edustajiston enemmistö päätyi marraskuussa kannattamaan edustaja Meri Norolan aloitetta, joka kieltää tällaisen tilastoinnin. Norola perusteli ajatus taan näin: ”Nykyinen luokittelujärjestelmä ei ota huomioon sukupuolen moninaisuutta ja syr jii transsukupuolisia. Käytäntö pakottaa edus tajiston jäsenet valitsemaan sukupuolekseen joko miehen tai naisen.” Kenties koko yhteiskunta seuraa tätä nuor ten akateemisten järjenjuoksua. Palkkavertailut miesten ja naisten euroista ovat ehkä kiinnos tavia ja tärkeitä, mutta edustajiston logiikal la niistä on nyt luovuttava, sillä palkkatilastot eivät ota huomioon sukupuolen moninaisuutta. Myöskään sitä, miten johtajantehtävät jakautu vat eri sukupuolten välillä, ei tule jatkossa ker toa, sillä se syrjii transsukupuolisia. Tilastokeskus, haaste on heitetty. Olette niin toista aaltoa. te ks ti va p p u kaa re n o j a Viimeiseksi jääneeseen puheenvuorotilastoon kirjattiin sukupuolijakaumaksi 59 prosenttia puheenvuoroista miehille ja 41 prosenttia naisille. Paikalla olleista 52 prosenttia oli miehiä. Naisia oli 48 prosenttia. TERVETULOA UUDET OPISKELIJAT! YKSI MAAILMAN PARHAISTA YLIOPISTOISTA ETSII UUSIA OPISKELIJOITA. TULE MATKALLE MAAIMAN HUIPULLE. WWW.HELSINKI.FI/ HELTHINKI Palstalla käydään ulkomailla. No 8 / 2 0 1 3 V i ska h a f est ! Kello on puoli kolme lauantaina. Portsari evää sisäänpääsyn. Ei, sisäänpyrkijä ei ole humalassa. Ei,yritys ei tyssää naamarajaan. Eikä kello ole puoli kolme yöllä, vaan päivällä. Täällä jonotetaan paikalliseen Alkoon. Olisi yhdet etkot. Mutta jono kiemurtelee ulos asti, sillä putiikki suljetaan jo kolmelta. Kiemuroista huolimatta etkoista tulee vii ninhuuruiset. Kun on naukkailtu tarpeeksi, on aika painua baariin, uuden jonon hännille. Mutta vielä pitäisi vähän keskustella. “Minne mennään?” “Minulle ei ole mitään väliä, mutta.” “Miten olisi tämä, ehkä.” “En osaa päättää, vaikka.” Ehkä kuitenkin tämä, silti.” Ruotsalaisten habermasilaiset harjoitteet saavat suomalaisen kaipaamaan Kekkosta. Kun kuppilaan vihdoin päästään, kruu nun kurssi kurittaa kukkaroa. Yritän luoda keskustelua kääntämällä ilmauksen toisel le kotimaiselle, den här kursen torterar min pung, tai jotain sinne päin. Seuraa naurunremakka. Sanan pung kan sanomaisempi merkitys on nykyään kukkaron sijaan kives. Ruotsissa ei ole helppo juhlia. te ks ti Son ja s a a r i k o sk i Si v u 1 0 Matka alkaa tästä. www.turkuamk.fi/haku Turun AMK, Turku University of Applied Sciences
YLiO P P iLAS LE H T i sänky petautuu ja postit ilmestyvät Juttusarjassa käymme tutustumassa koteihin. ikkunalaudalle. ALKUTEKSTIT t u p at a r k a s t u s Entisessä kotiapulaisenhuoneessa Läpikulku sallittu kuussa. Silmään osui kaverin Facebook-päivitys, jossa tarjottiin huonetta kolmihenkisen perheen asunnon yhteydessä, 360 eurolla kuussa. ”Se oli vähän erilainen tilanne kuin normaalin vuokrasopimuksen tekeminen. Vähän niin kuin päätettiin yhdessä, että muutan tänne.” Huone on tarkoitettu asunnon itsenäiseksi osaksi. Sisäänkäynti on oma, ja huoneen yhtey dessä on oma vessa. Sen sijaan keittiö, kylpyhuone, pyykinpesukone ja olohuone ovat yhteisessä käytössä perheen kanssa. Vierros pitää aina auki huoneensa ovea, josta pääsee perheen asuntoon vievään käytävään. Käytävän varrella ovat perheen lasten, kymmenvuotiaan Suvin ja seitsemäntoistavuotiaan Roopen huoneet. Postit tulevat perheen puolen oven luukusta ja vuokraemäntä, perheen äiti Tuuli, tuo ne huoneen ikkunalaudalle. Kun nähdään, vaihdetaan päivän kuulumiset. Toukokuussa katsottiin olohuoneen sohvalla yhdessä Euroviisuja. Vierroksesta jokaisella opiskelijalla ei tarvitse olla omaa yksiötä. ”Mä olen hurahtanut vähän sellaiseen jakamiskuluttamiseen ja musta tämä paikka kuvastaa sitä tosi hyvin.” Tosin jos tämä olisi ainoa paikka, jossa olla, tilanne voisi olla toinen. Vierros viettää aikaa myös poikaystävänsä luona Vallilassa. Eteisessä on Suvin potkulauta, sillä Suvi käyttää Vierroksen sisäänkäyntiä mielellään. Sen vieressä on pölynimuri, mutta Vierros ei ole imuroinut kertaakaan. Sänkykin oli tänään pedattu, vaikka Vierros ei tiedä sitä itse tehneensä. ”Täällä käy kai siivooja.” te k s t i Ii ri s l a g us k uva N o o ra I s o e s ke l i S iv u 1 1 N o 8 / 20 1 3 Kerrostalon hissin ovi aukeaa suoraan Johanna Vierroksen, 24, eteiseen. Eteisestä vie ovi hänen huoneeseensa. Sen seinää peittää vihreäsävyinen retrotapetti. Kahvi tuoksuu ja mankasta soi Radio Helsinki. Kahdenkymmenen neliön tilaan mahtuvat välttämättömimmät huonekalut: sänky, pöytä, lipasto ja vaatekaappi. Pöydällä on mikro ja kaksi keitinlevyä. Tarpeellisin on kuitenkin kahvinkeitin. ”Haluatko istua? Mulla on yksi tuoli”, Vierros sanoo ja vetää istuimen pöydän alta. Aalto-yliopistossa kestävää kehitystä opiskelevan Vierroksen koti on entinen kotiapulaisen huone etutöölöläisessä talossa. Talo valmistui vuonna 1938. Siihen aikaan helsinkiläisissä yläluokan ja ylemmän keskiluokan perheissä työskenteli yhteensä noin 13 000 kotiapulaista. Vierros muutti huoneeseen viime touko-
ALKUTEKSTIT Y Li OPP i LASL E HTi tärpit POHDI Jouluna hiljennymme perimmäisten kysymysten äärelle. Mitä ostan sille lahjaksi? Miksi syöm me lanttulaatikkoa? Mikä on elämän tarkoitus? Jälkimmäiseen etsii vastausta myös Filosofian akatemia, joka on julistanut aiheesta kirjoituskil pailun. Kun laatikot tuodaan pöytään, vetäydy kirjoittamaan. Parhaalle keittiöfilosofille makse taan 1 000 euron palkinto. Kirjoituksen aiheesta ”elämän tarkoitus” voi lähettää osoitteeseen info@filosofiankatemia.fi 31. tammikuuta asti. KOKEILE Sitra etsii ideaa, joka parantaa ”uutta turval lisuutta”. Sitran mukaan uuden turvallisuu den teemat ”koskettelevat perinteisten tur vallisuusteemojen lisäksi monipuolisesti muun muassa ilmastoa, luonnonvaroja, taloutta, tietoverkkoja, teknologiaa, hyvinvointia sekä ihmisten arkea ja heidän vaikutusmahdolli suuksiaan”. Siis hyvin monipuolista koskette lua. Keksi kokeilu, joka liittyy uuteen turval lisuuteen. Kymmenen parasta toteutetaan ja rahoitetaan. Ideakuulutus on auki 5. tammi kuuta asti. Lisätietojen saamiseksi googlaa. Näe Ylioppilasteatterin uuden taiteellisen johtajan Sirpa Riuttalan ensimmäinen ohjaus YT:ssä on musikaali nimeltä Oppimisen ylistys. Teemaa YT avaa näin: ”Nykyaika ei vaan enää tarjoa syvällistä ja selkeää elämänpolkua, vaan lähin nä lyhytjännitteistä ostamisen ja kuluttamisen kulttuuria ja puuhastelua korttelivaikuttamisen saralla.” Oppimisen ylistys Ylioppilasteatterissa 24. tammikuuta asti. asiantuntijan suositus Palstalla alan opiskelija antaa neuvoja. M i t ä l u paan u u tena v u otena ? No 8 / 2 0 1 3 ”Tulevaisuudentutkimuksessa tulevaisuus skenaariot jaetaan kolmeen ryhmään: mah dollisiin, toivottaviin ja todennäköisiin. Hyvä uudenvuodenlupaus kuuluu kahteen ensim mäiseen kategoriaan. Se on visio paremmasta tulevaisuudesta, mutta ei utopistinen. Tulevai suus rakentuu pienistä asioista, joten lupauk sen kannattaa olla riittävän pieni, esimerkiksi tällainen: ’Käyn lenkillä kaksi kertaa viikossa säällä kuin säällä. Kerron siitä kavereille ja pa nen muistutuksen kännykkään.’” Matti Minkkinen, tulevaisuudentutkimuksen maisteriopiskelija Turun yliopistosta. te ks ti VAPPU K AAR ENOJA Si v u 1 2 Silkkaa taikuutta Kalliolaisessa kaljapitseriassa Ringa Manner, 26, tilaa ison karpalomehun ilman jäitä. Alko holi kuulemma saa sydämen hermoilemaan. Helsinkiläinen Manner tunnetaan taiteili janimillä Cute Pint ja The Hearing. Ensin mai nittuna hän soittaa rämisevää autotallipoppia Pintandwefall-yhtyeessä, toisessa hän sooloilee elektronisesti. ”En halua päälle päsmäröidä ryhmässä enkä osaa ottaa tilaa, ainakaan kovin rakenta vasti. Siksi perustin oman jutun, jossa on kyse vain minun ideoistani. Kun kanavoin diivailun tarpeet pikkuvaltakuntaani, pystyn toimimaan tosi hyvin bändissä”, Manner sanoo. Pintandwefall-bändiä ja The Hearing-soo loprojektia yhdistää se, että molemmissa kaik ki soittavat kaikkia soittimia: koska jälkimmäi sessä ei ole Mannerin lisäksi muita, hän vastaa esiintyessään yksin kaikesta. ”Sehän näyttää silkalta taikuudelta, se on kuin koreografiaa. Teen ensin pohjaluupin, vaikka rummuilla, ja sen päälle soitan jotain muuta ja kerrostan itseäni. Kun soittaa esimer kiksi bassoa bändikeikalla, oma osuus on jatku va. Jos lakkaan soittamasta, ääni loppuu. The Hearingissa otan yhden biisin aikana kaikkien jäsenten roolit vuorollaan.” Manner ihailee multi-instrumentalisti Owen Pallettin teknistä taituruutta ja runollisuut ta, mutta omassa laulutyylissä kuuluu Freddie Mercury. ”Tykkään laulaa vahvasti ja se tulee siitä, että kuuntelin pienenä ihan sikana Queeniä.” Vuoden alussa ilmestyi Pintandwefallin nel jäs levy Be My Baby ja lopussa The Hearingin Dorian-debyytti. Sen nimi viittaa Oscar Wilden klassikkoromaaniin Dorian Grayn muoto kuva. Teoksessa kaunis nuorukainen elostelee oopiumluolissa ja ilotaloissa, mutta ainoastaan hänen muotokuvansa kärsii seuraukset. Pintandwefallin ja The Hearingin lisäk si Manner soittaa räkäpunkkia Hajuviivoissa ja esittää 1980-luvun kevyt-goottilainoja Las Kalmas -kokoonpanossa. Eikä siinä vielä kaik ki: tänä syksynä hän aloitti kulttuurituotannon opinnot Metropoliassa. Rokkielämä – opiskelijaelämästä puhumat takaan – saattaa viedä mehut, vaikka kuuluisi vain yhteen bändiin. Onneksi Mannerkin omis taa öljyvärityön itsestään: Pintandwefallissa soittava kuvataiteilija Ninni Luhtasaari maalasi bändin jäsenet pari vuotta sitten. ”Tällä hetkellä taulu on makuuhuoneessa, mutta ei ripustettuna. Sitä pitäisi vähän loit sia”, Manner sanoo. Jos taika ei toimi, ehkä karpalomehu pitää ikuisesti Cute Pintina. te ks ti M ARKO Y L ITA L O kuva noora isoeskeli Pintandwefall ja Hopeajärvi Mehudiskoklubilla Lepakkomiehessä 3.1. The Hearing ja Death Hawks Tavastialla 18.1.
Y Li O PP i LASL E HTi ALKUTEKSTIT Pekka Himasen kirjaa Kestävän kasvun malli ei lue kukaan. Siksi parempi formaatti olisi ollut koko perheen elokuva. En lukenu kirjaa, näin leffan Pekka Himanen tuijottaa keskittyneesti eteenpäin taksin nahkaisella takapenkillä ja kuuntelee. Manuel Castells on puhunut jo vartin: “Kaikki riippuu siitä, onnistutaanko teknologiset ja organisatoriset muutokset sekä hyvinvointivaltion uudistamisprosessin sosiaalinen johtaminen yhdistämään oikealla tavalla”, Castells sanoo painokkaasti, hieman espanjaksi murtaen. "Kirjoita tämä ylös: Pekka Himanen on kansainvälisesti katsoen kiistatta tunnetuin suomalainen intellektuelli.” Himanen nyökkää hieman. Intellektuelli. Nyökkää päättäväisemmin. Kiistatta. "Kolme huipputason arvioitsijaa on hyväksynyt kirjan”, Castells muistuttaa taas. Taksi pysähtyy valtioneuvoston kanslian eteen. Castells ährää turvavyötä irti, mutta Himanen tuijottaa vielä hetken eteensä. Castells on oikeassa, täytyyhän hänen olla, hän on maailman viitatuimpia yhteiskuntatieteilijöitä. Tietenkin hän on oikeassa. Himanen puhaltaa ulos lyhyesti ja nyökkää vielä kerran. Sitten hän avaa taksin oven. Elokuvan nimi on Kukoistus. Se kertoo nurkkaan ajetusta, kaunosieluisesta pääministeristä, joka ahdistuu huonoista uutisista. Tähtifilosofin abstrakti arvokkuusajattelu kohottaa valtiomiehen arjen yläpuolelle. Katainen tuskin myöntää toista 700 000 euroa dramatisointiin, mutta ainakin julkiselta palvelulta pitäisi saada rahaa tuotantoon. Yle lupasi verorahoituksen ja indeksikorotuksen myötä panostaa kotimaiseen draamaan ja yhteistuotantoihin. Ja vieläpä ilmoitti, että sillä on tahtoa kansainvälisiin menestyksiin. Ylen täytyy olla kiinnostunut, jopa innoissaan, Kukoituksesta . Vai mitä, elokuvatuotantojen tilaaja Esko Astala? ”Ensimmäinen kysymykseni on: mitä uutta tällä olisi aiheesta kerrottavana?” No Kataisen rooli. Se, että pääministeri joutuu loppujen lopuksi uhraamaan ystävänsä syntipukiksi, sillä Suomessa vallitsee negatiivinen henkinen kulttuuri, joka estää kestävää kasvua. Himanen on antisankari. ”Tämähän alkaa näyttää jo kiinnostavammalta. Sanoisin ehkä, että kehitelkää lisää ja palatkaa asiaan.” Sovitaan niin. Ylioppilaslehti pyysi Helsinki Filmsin toimitusjohtajaa, käsikirjoittaja Aleksi Bardya ideoimaan Pekka Himasesta ja Kestävän kasvun malli -kirjasta elokuvan. Ylioppilaslehden toimitus kirjoitti idean pohjalta käsikirjoituksen traileriin. te ks ti a uro r a rä mö kuva MART IN MARTON EN Katso osoitteesta ylioppilaslehti.fi, millaista trailerikäsikirjoitusta Ylelle tarjottiin. Si v u 1 3 N o 8 / 20 1 3 Näin alkaisi elokuva, jota ei ole olemassa. Sellainen olisi kuitenkin syytä tehdä, sillä pääministeri Jyrki Katainen tilasi filosofi-konsultti Pekka Himasen kansainväliseltä huippututkijaryhmältä tärkeän kirjan. Kestävän kasvun mallissa kerrotaan, miten kestävyysvajeesta, jollaista Suomellakin on valtiovarainministeriön arvion mukaan 4,7 prosenttia bruttokansantuotteesta, päästään eroon: keskittymällä pahoinvoinnin sijaan hyvinvointiin. Luulisi kiinnostavan. Vaan ei. Päinvastoin, Himanen yritettiin tappaa, kuvaili kanssa-huippututkinut Manuel Castells kirjan julkaisun jälkeisiä tunnelmia marraskuussa. Ei oikeasti, mutta kuvainnollisesti, mikä varmaan tuntuu vielä pahemmalta, sillä siinä jää henkiinkin. Veronmaksajat olivat yhdessä akatemiaprofessoreiden kanssa tuohtuneita siitä, että Katainen tuhlasi 700 000 euroa hyvinvointiyhteiskunnan rahoja toisteisten self-help-ajatusten kustantamiseen. Katainen kutsuu tätä kaikkea tulevaisuusselonteoksi, Himanen henkilöön käyväksi ajojahdiksi. Suurin ongelma on silti se, että harva mielipiteitä muodostaneista kansalaisista on lukenut koko teosta. Himanen toivoi Kestävän kasvun mallin julkaisun jälkeen mahdollisimman monen oikeasti tutustuvan lopputuotteeseen, jotta voitaisiin keskustella sen ehdotuksista. Himanen on tietysti oikeassa siinä, että juuri kukaan ei ole lukenut kirjaa. Mutta se ei ole kansalaisten vika, vaan teoksen. Kirjassa on 400 sivua. Se on tylsä. Viesti olisi mennyt paljon paremmin perille, jos rahat olisi alun perinkin sijoitettu elokuvaan. Mutta ehkä jotain on vielä tehtävissä.
ALKUTEKSTIT Y L ioP P iL ASL E HT i VASTAUKSIA M i kse i se j o t u u ? Onnen löytää, kun lakkaa etsimästä, ovat elämästään kiitolliset kohtalonomadit julistaneet niin kauan kuin elämänohjeita on ollut olemassa. Poika- tai tyttöystävä kävelee päin, kun lopettaa eteensä katsomisen, ja bussi tulee pysäkille vasta, kun on sytyttänyt tupakan. Jokainen luontoarpa voittaa, kun vähiten odottaa. Sen kun hengität ja ilahdut yllätyksistä. Onko tämä totta vai tuntuuko se vain siltä? Kuinka usein printteri alkaa toimia heti, kun on soittanut palvelupuhelimeen, tekniikkatuki Helpsonin Heikki Multanen? ”Sellainen taikahetki, että ’ai katos, nyt se toimiikin’ on tarpeeksi yleinen, että se on huomattu. Meillä ei ole tilastoa aiheesta, mutta sanoisin, että tällaisia puheluita on yksi 800:sta. Ihmiset ovat ehkä tottuneet siihen, että jokin laite pönöttää nurkassa eivätkä edes katso, onko töpseli seinässä, ennen kuin soittavat.” Miksi, maailmankaikkeuden asiantuntija, professori Esko Valtaoja? ”Ongelma on siinä, että kun oikein kovasti yritetään, lähdetään oletuksella, että maailma on meitä vastaan. Se on sellaista itsekeskeisyyttä, että miksi kaikki tapahtuu juuri minulle. Eivät asiat välitä, yritämmekö me vai emme, se vain tuntuu siltä. Positiivisen asenteen myötä kaikki helpottuu. Odottaminen tuntuu paljon lyhyemmältä, kun on pientä hymyä ja itseironiaa silmäkulmassa.” te ks ti au ro ra r ä mö MIMMO Tehdään se yhdessä Suuren suosion saavuttanut Let's eat together -yhdessäsyöntiyhteisö on saanut sisaren. Nyt Facebookissa voi ruokaseuran lisäksi etsiä seuraa, ihan yleisesti. Bisselle, keikoille tai vaikka kävelylle. Se tapahtuu Let's meet together -sivun kautta. Ainoa looginen jatko tälle kehitykselle on, että joku perustaa Facebook-sivun nimeltä Let's sleep together. Koska nimi on hyvä, se täytyy tehdä. Ensimmäinen vaihtoehto, se ilmeinen, on rakentaa sivusta hypersosiaalinen seksiseuranhakupalvelu, jossa bootycallit muutetaan avoimiksi eventeiksi. Isäntä tai emäntä määrittelee paikan ja enimmäisosallistujamäärän. Toinen vaihtoehto on nukkumisyhteisö. Ihmiset voivat kutsua tuntemattomia kotiinsa Lapsena oli tylsää odottaa pelivuoroa ja katsoa vieressä, kun kaveri loikki Mariolla seikkailusta toiseen. Mutta kaverin pelaamisen katselu virtuaalisesti on ihan toinen juttu. Sen todistaa ruotsalainen 24-vuotias Felix Arvid Ulf Kjellberg. Youtubessa hänet tunnetaan nimimerkillä PewDiePie. Kjellbergin videoita on katsottu yli 2,7 miljoonaa kertaa ja niillä on yli 15 miljoonaa tilaajaa. Niillä luvuilla hän nousi marraskuussa suosituimpien tubettajien listan ykköseksi. Hän on Rihannaan tai Justin Bieberiin verrattava julkkis, joka tekee pelivideoiden lisäksi hyväntekeväisyyttä kuin Bono konsanaan: Kjellberg on onnistunut keräämään 450 000 euroa hankkeelle, jonka tarkoitus on tuoda Afrikkaan puhdasta juomavettä. Hänen menestysreseptinsä on yksin Hän miettii ja katsoo luuta Kana nukahtaa Hän nukahtaa Miettii ja miettii muttei osaa kuvitella Osaa kuvitella vain jyviä Isäntä paijaa joskus kanaa Kana pitää siitä silti ymmärtäen isännän katoavan nautintojen pariin, joihin sen osallistuminen on iäti evätty. ApplicAtion period 7 Jan–12 Feb 2014 HAkuAikA 4.3.–3.4.2014 Kana ahtautuu Pringles-purkkiin miettimään N o 8 / 2 01 3 Se on kanan sänky Tällä palstalla runoilee Elmeri Terho. Hän julkaisee runolehti Mimmoa ja valmistelee samannimistä runokirjaa. Sivu 1 4 te k s t i Mi rja hä mä l ä in e n Kopioi menestysresepti Kana mökin alla varjossa miettii Näkee unta millaista olisi olla ihminen nukkumaan. Tai ottaa kaupunkitilaa haltuun ennennäkemättömällä tavalla valtaamalla esimerkiksi parkkiruutuja tai kauppakeskusten sänkyosastoja torkkukokoontumisiin. Tilausta olisi myös lihanystävien Let's meat together -yhteisölle ja vapautunutta ihmisten tervehtimistä edistävälle ryhmälle, jonka nimeksi sopisi Let's greet together. Mutta kaikkein tärkeintä olisi luoda jälleen yksi Päivä-tapahtuma. Ravintolapäivän, Siivouspäivän, Ryppäyspäivän ja Epäonnistumisen päivän rinnalle tarvitaan Normipäivä. Se olisi päivä, jolloin kuka tahansa saisi toimia ihan normaalisti. www.tamk.fi kertainen: videoilla Kjellberg pelaa kauhu- ja toimintapelejä niitä jatkuvasti selostaen. Menestyminen Youtubessa ei vaadi ydinfysiikan osaamista, mutta siitä huolimatta Youtuben suosituimpien henkilöiden listoilla ei ole yhtään suomalaista. Miten se on mahdollista? Suomessahan on meneillään start uppien ja teknologiainnovaatioiden kultakausi. Pelialasta odotetaan uutta Nokiaa, ja joka teinillä on älypuhelin ja netti koko ajan ulottuvillaan. Olemmeko niin hitaita hämäläisiä, etteivät pokka ja rentous riitä Youtube-videoilla esiintymiseen? Missä viipyy se kansainväliseksi kehutun nuorisomme edustaja, joka haastaisi Kjellbergin? Youtuben Ruotsi-Suomi-ottelu alkoi jo, eikä meillä ole edes joukkuetta. te k s t i juuso jan h un e n
YLiO P P iLAS LE H T i ALKUTEKSTIT Virolaisten korkeakoulujen Suomen-valloitus jatkuu tammikuussa. Yksityinen bisneskoulu hakee Salosta sitä, mitä kotimaassa on yhä vähemmän: opiskelijoita ja rahaa. Salo taas toivoo lisää veronmaksajia. Kumpi pelastaa kumman? tenkaan enää ole, joten yksikkö lopetti toimintansa Salossa. Kaupunki pelkää, että hyvin koulutetut ihmiset jättävät kaupungin. Virolaiskorkeakoulun mba-koulutuksen toivotaan saavan ihmiset jäämään Saloon. Kaupunki kokee tarvitsevansa virolaista korkeakoulua. Mutta kenties euas tarvitsee yhtä kovasti Saloa. Sillä kotimaassaan sitä ovat kohdanneet kovat ajat. Vielä kymmenen vuotta sitten yksityisillä korkeakouluilla, sellaisilla kuin euas, meni Virossa hyvin. Moni nuori valitsi yksityisen opinahjon, koska julkisten korkeakoulujen maine oli kehno. Yksityisiä korkeakouluja oli väkimäärään suhteutettuna enemmän kuin missään muualla Euroopassa, lähes 50. Nykyään asetelma on muuttunut: nyt julkisia korkeakouluja pidetään Virossa yksityisiä laadukkaampina. Lukukausimaksujakaan ei kerry entiseen tahtiin, koska ikäluokat pienenevät. Virossa yksityisten korkeakoulujen on tultava toimeen lukukausimaksukertymällä – valtiolta ei tipu tukea. Viron edellinen opetusministeri Tõnis Lukas ennusti, että vuonna 2016 Virossa olisi enää 27 000 lukioikäistä, kun vielä viime vuosikymmenellä heitä oli 60 000. Ikäpolvien dramaattinen kutistuminen johtuu Viron ”hullusta vuosikymmenestä”, 1990-luvusta, joka pani syntyvyyden jäihin. Uusi isku Viron yksityiskorkeakouluille tuli tänä syksynä. Opiskelu valtion korkeakouluissa muutettiin maksuttomaksi, kunhan opiskelija pysyy tavoiteaikataulussa. euas ei olekaan ensimmäinen virolainen korkeakoulu, joka on ottanut suunnaksi Suomen. Toissa vuonna Helsingissä toimintansa aloitti kauppatieteellinen Estonian Business School, viime vuonna taas Tallinnan teknillisen yliopiston toimipiste, joka kouluttaa notaareja. Markkinat Suomessa ovatkin monelle virolaiskorkeakoululle tärkeä kasvun mahdollisuus, kun kotimaan koulutusmarkkinat kituvat: esimerkiksi euas on joutunut viimeisen parin vuoden aikana sulkemaan puolet Virossa olevista opetuskeskuksistaan opiskelijapulan vuoksi. Sitä pyörittävä yhtiö teki 200 000 euroa tappiollisen tuloksen. euas:n Salon koulutusta järjestävä Raidi Rannama tosin sanoo, että yritys ei rakenna Suomeen koulutusbisnestä: ”Suomessa jää vuosittain tuhansia ihmisiä vaille korkeakoulupaikkaa. Haluamme tarjota hyvää ja laadukasta koulutusta heille. Lisäksi haluamme tukea paikallisia yrityksiä ja kehittää heidän yritystoimintaansa koulutuksemme kautta.” Ei mikään yritys kuitenkaan pelkkää hyväntekeväisyyttä harjoita. On selvää, että vaille korkeakoulupaikkaa jääneiden euroista halutaan täytettä euas:aa pyörittävän yrityksen kassaan. Ilmassa on paljon toiveita. Molemmin puolin Suomenlahtea. teksti sami lotila ja johanna mitjonen kuva samuli saarinen S iv u 1 5 N o 8 / 20 1 3 Tammikuussa kaksi kiperässä tilanteessa olevaa kohtaa toisensa: Salon kaupunki ja virolainen yksityinen ammattikorkeakoulu. Nokian tehtaan sulkemisen arpeuttamassa Salossa aikoo avata ovensa Estonian Entrepreneurship University Of Applied Sciences (EUAS). Se tarjoaa kaksi vuotta kestäviä kaupallisia mba-tutkintoja 10 000 euron hintaan. Halukkaita opiskelijoita ei tosin ole ilmoittautunut vielä tarpeeksi. Koulutus alkaa, jos euas saa haalittua kasaan vähintään 20 maksavaa asiakasta koulun penkkiin. Paikkojen täyttymistä toivoo paitsi euas itse myös Salon kaupunki. ”Totta kai on toiveita, että uusi koulutustarjonta piristäisi ilmapiiriä ja loisi uusia mahdollisuuksia”, sanoo Salon apulaiskaupunginjohtaja Kai Saarimaa. Samoilla linjoilla on kaupungin sivistystoimenjohtaja Petri Moilanen: ”Tämä tulee kreivin aikaan. Meillä on Salossa elektroniikka teollisuuden irtisanomisten vuoksi ihmisiä, joille koulutus tulee todella hyvään saumaan.” Moilanen sanoo, että virolaiskorkeakoulu voisi tuoda kaupungille vetovoimaa. Sitä Nokian hylkäämältä kaupungilta tosiaan puuttuu. Salon työttömyysprosentti huitelee 14,6 prosentissa – se on melkein tuplasti suurempi prosenttiluku kuin koko Suomen työttömyysprosentti. Vielä puolitoista vuotta sitten Turun yliopiston informaatioteknologian yksikkö koulutti diplomi-insinöörejä kaupungin elektroniikka teollisuuden tarpeisiin. Tällaisia tarpeita ei kui-
t e k s t i j o h a n n a m i tj o n e n N o 8 / 2 01 3 ALKUTEKSTIT Y L iOP P iL ASL E HT i Sivu 1 6 k uva E s k o m i k k o n e n
YLiO P P iLAS LE H T i ALKUTEKSTIT Kun somalipakolaiset tulivat Suomeen 1990-luvulla, Suomi koki shokin. Mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Pelottava vieras K u n k o l m i s e n vuotta kestänyt sisällissota päättyi, Somalia romahti. Alkoi somalien diaspora, satojatuhansia ihmisiä muutti pois Afrikan sarvesta. He lähtivät minne pystyivät, usein naapurimaihin, mutta myös sinne, mihin pääkaupunki Mogadishusta lähti lentoja. Yksi lentoreitti vei Moskovaan. Sieltä suunta oli länteen. Vuonna 1990 Helsingin rautatieasemalle astuivat ensimmäiset Moskovan kautta tulleet pakolaiset. Pian heitä tuli lisää – niin paljon, että somalit ovat nykyään Suomen kolmanneksi suurin väestöryhmä. Heitä on Suomessa lähes 15 000, saman verran kuin on asukkaita esimerkiksi Nastolassa. Suomalaisten oli vaikeaa suhtautua uusiin tulijoihin. Siitä kertoo jo sana, jota alettiin Suomessa käyttää. Puhuttiin ”somalishokista”. Kaikki eivät ole toipuneet shokista vieläkään. Marraskuussa Lieksan perussuomalaisten puheenjohtaja vaati valtuustoryhmälleen ”puhdasta kokoustilaa”. Syy pyyntöön oli se, että somalien työryhmä kokoontui samassa tilassa kerran kuussa. Kun neljä vuotta sitten 27:ltä EU-maassa asuvalta maahanmuuttajaryhmältä kysyttiin heidän kokemastaan syrjinnästä, Suomessa asuvat somalit kertoivat kokevansa sitä kaikkein eniten. Suomalaisten kielteisistä asenteista kertoo myös marraskuussa ilmestynyt Open Society Foundation rahoittama tutkimusraportti nimeltä Somalis in Helsinki. Se on osa isompaa selvitystä, jossa vertaillaan somalien asemaa seitsemässä eurooppalaisessa kaupungissa. Raporttia varten on haastateltu yli sataa Suomessa asuvaa somalia. Raportissa yhtenä syynä somaleiden Suomessa kohtaamiin ennakkoluuloihin pidetään sitä, ettei täällä ollut totuttu ottamaan vastaan suuria maahanmuuttajajoukkoja ennen somaleiden saapumista 1990-luvulla. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Oikeasti Suomeen oli tullut suurempi pakolaisjoukko jo 46 vuotta aikaisemmin. ”Olisi hyvä jos ihmiset, joiden kanssa asumme, lakkaisivat käyttämästä fraasia ’maassa maan tavalla’, jolla he tarkoittavat sitä, että ihmisen pitäisi luopua uskonnostaan ja totella lakeja ja elää maan tapojen mukaisesti. Totuus on se, että kaikki haluavat tehdä työtä ja elää hyvin. Ihmisiä pitäisi arvostaa ihmisinä, eikä vain katsoa heidän päähuivejaan tai heidän uskontoaan.” Haastateltava Somalis in Helsinki -raportissa. P a r a s t a yrittää olla samanlainen kuin muut. Tämän ortodoksit ymmärsivät nopeasti uusilla asuinalueillaan. He pyrkivät sopeutumaan: Käännyttiin luterilaisiksi tai ainakin kastettiin lapset luterilaisuuteen. Karjalan kielen puhumisesta luovuttiin. Evakot suomensivat nimiään. Jegorista tuli uudella paikkakunnalla Yrjö. Sodan jälkeen uusille asuinpaikkakunnille rakennetut ortodoksiset kirkot eivät muistuttaneet koristeellisia Karjalan kirkkoja, vaan niistä tehtiin pelkistettyjä ja riisuttuja. Ortodoksievakkojen sanottiin vievän suomalaistytöt, kun he avioituvat paikallisen väestön kanssa. Karjalaisia myös haukuttiin sosiaaliavustusten väärinkäyttäjiksi. Sodan jälkeen kaikki kärsivät puuttetta, joten jälleenrakennuslaki aiheutti kateutta. Sen nojalla evakoille annettiin esimerkiksi maata korvaukseksi sodassa menetetystä omaisuudesta. Sotien jälkeisessä Suomessa ei kuulunut puhua huonosta kohtelusta. Koko kansan piti tehdä yhdessä jälleenrakennustyötä. Piti olla kiitollinen muille suomalaisille. Ja sellainen maahanmuuttajan pitää edelleen olla: reipas ja kiitollinen. Toissa vuonna kirjailija Umayya Abu-Hanna suututti osan Suomea kirjoittamalla kokemastaan rasismista ja siitä, kuinka se oli syy hänen muuttoonsa pois Suomesta. Vastauksena Abu-Hannalle Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin listasi, mitä kaikkea hyvää Suomi on tarjonnut Abu-Hannalle. Eikö hän osannut olla kiitollinen esimerkiksi ilmaisesta koulutuksesta, Appelsin hämmästeli. “Nuorista on tulossa suomalaisia. Jo nyt kun heiltä kysyy, keitä he ovat, he vastaavat olevansa suomalaisia, eivätkä sano olevansa somalialaisia.” Haastateltava Somalis in Helsinki -raportissa. Pienestä ortodoksipojasta tuli aikuisena isä Elias Huurinainen. Hän työskentelee Iisalmen ortodoksisen seurakunnan pappina. 23-vuotiaana hän matkusti puolisonsa kanssa sukunsa vanhalle kotipaikalle Laatokan rannalle. Maisema oli toisenlainen kuin sukulaiset olivat kertoneet. Salmista oli tullut neuvostoliittolainen kylä. Kirkko oli raunioitunut. ”Siellä tajusin, että haluan oppia ymmärtämään omaa kansallista identiteettiäni, rajakarjalaista ortodoksisuutta”, Huurinainen sanoo. Laatokan-matkan jälkeen Huurinainen onkin omistautunut oman vähemmistönsä, rajakarjalaisen ortodoksisen kulttuurin vaalimiselle. Vuonna 1989 hän oli perustamassa Iisalmeen Artosta, ortodoksista kulttuurikeskusta. Isä Elias Huurinaisen suuri haave on järjestää lähitulevaisuudessa Laatokan-risteily kolmannen ja neljännen polven rajakarjalaisille ortodokseille. ”Jotta he eivät olisi pelkästään suomalaisia, vaan oivaltaisivat myös rajakarjalaiset ortodoksiset juurensa”, hän sanoo. ”Jos heitä (hyväksyjiä) olisi vain yksi prosentti, emme olisi täällä, juoksisimme pois. Joten minun mielestäni 80 prosenttia hyväksyy meidät.” Haastateltava Somalis in Helsinki -raportissa. Kun sodasta oli kulunut parikymmentä vuotta, asenteet ortodokseja kohtaan muuttuivat. Tämän päivän kolmekymppisten ortodoksien on jo vaikea uskoa, että vuosikymmeniä sitten heidän uskontonsa edustajia syrjittiin Suomessa. Elias Huurinainen on uskonnostaan ylpeä: ”Minusta ortodoksit ovat ansaitusti hyvin arvostetussa asemassa. Arvostusta ei ole saavutettu ilman uhrauksia.” Ehkä somalit voivat sanoa samoin vuosikymmenien päästä ja neuvoa niitä, jotka ovat silloin uusia. Sillä uusia tulee: vuoteen 2030 mennessä joka viidennen helsinkiläisen arvioidaan puhuvan jotakin vierasta kieltä äidinkielenään. Y Juttua varten on haastateltu Somalis in Helsinki -raportin vastaavaa tutkijaa dosentti Marja Tiilikaista Helsingin yliopistosta ja Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen tutkijaa Heli Kanasta. S iv u 1 7 N o 8 / 20 1 3 K u n j a t k o s o t a vuonna 1944 päättyi ja Suomen ja Neuvostoliiton raja piirrettiin uusiksi, Suomeen muutti menetetyiltä alueilta yhteensä 38 000 ortodoksikarjalaista. Kesällä yhden evakkojunan kyydissä, monien vaiheiden jälkeen, Pohjois-Karjalaan Kontiolahdelle saapui Salmista kotoisin oleva nuori Juulia. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän sai pojan, Eliaksen. Evakot olivat menettäneet kaiken: talot, maat, järvet. Elämä piti aloittaa alusta kaupungissa, johon oli tullut siirretyksi. Ortodoksievakoilla oli kuitenkin vielä vähän vai- keampaa. Sodan jälkeen kaikki, mikä liittyi venäläisyyteen, herätti suomalaisissa vihaa. Siksi etenkin ortodoksit herättivät suomalaisissa epäluuloja. Tämän sai huomata myös Elias, kun hän meni kouluun. Sinä ryssän pentu ole hiljaa, hänelle huudettiin koulun pihalla. Onnekseen Elias ei ollut ainoa ortodoksi kotikaupungissaan. Toisin oli monilla muilla paikkakunnilla. Siellä koulun pihalla seisova ”ryssän pentu” saattoi olla ainoa laatuaan. Eikä kiusaajana välttämättä ollut toinen oppilas. Se saattoi olla opettaja, joka laittoi seisomaan luokan eteen ja selitti, että katsokaapa, tässä on ryssä.
KESKITY Y L IOP P IL ASL E HT I t e k s t i VA P P U KAAR E N O JA k uvat j u s s i s ä r k i l a h t i Duv Teatern on kehitysvammaisten teatteriryhmä, jonka harjoituksissa tapahtuu huvittavia asioita. Saako niille nauraa? N o 8 / 2 01 3 Rajoittuneet K u n o n valoisaa ja reitti on tuttu, Karolina Karanen, 29, liikkuu yksin julkisilla. Tänä lauantaina hän ottaa kutosen ratikan. Sillä pääsee melkein ovelta ovelle, Arabiasta Hämeentie kymppiin, jossa on Duv Teaternin harjoitukset. Se on neljätoista vuotta pyörinyt ruotsinkielinen teatteriryhmä, jonka näyttelijät ovat kehitysvammaisia. Nyt heitä on paikalla Karasen lisäksi kahdeksan. Päivän harjoitusten teema on intohimo, ruotsiksi passion. Ihan kuin pension, eläke, huomauttaa Karanen. Yksi näyttelijöistä, 72-vuotias Ragnar Bengtström, on kirjoittanut tunnetta käsittelevän runon, jota ryhmä lausuu toistensa kaikuna ja sitten yhteen ääneen. Näyttelijät ovat pukeutuneet muodista väSivu 1 8 littämättä: farkkujen lahkeet ovat löysiä ja liian pitkiä, kireäkauluksiset mainospaidat näyttävät yöasuilta. Jollain on vetskari auki. Marina Haglund vaaleanpunaisessa paidassa näyttää tavalliselta keski-ikäiseltä perheenäidiltä. Paitsi että hän hymyilee taukoa matta. Nytkin, kun hänen kuuluisi näytellä vihaista, nainen hymyilee, kunnes hänelle painotetaan, että pitää olla vihainen, eikä silloin hymyillä. Seuraa harjoitus: kaikki keksivät vuorollaan kysymyksen ja muut vastaavat yhteen ääneen joo, mahdollisimman intohimoisesti. Haluatko olla kaverini? Joo! Haluatko olla kanssani elefantti? Joo! Haluatko kuunnella kanssani musiikkia? Joo! On Karolina Karasen vuoro kysyä: ”Haluatko lähteä kanssani ristiäisiin?” ”Joo!” vastaa rinki. En osaa suhtautua. Haluatko olla kanssani elefantti? Aivan älytön, suloinen kysymys. Sellainen, jonka lapsi voisi kysyä pehmoleluilla leikkiessään. Silloin sitä kallistaisi päätään sivuun ja ajattelisi, miten sympaattista on, että keskenkasvuinen kuvittelee voivansa olla elefantti. Mutta nämä ihmiset eivät leiki, he tekevät teatteria. Eivätkä he ole lapsia vaan aikuisia ihmisiä, joiden kohteleminen tarhan iltapäiväkerhona on alentavaa. Mutta ei heihin voi suhtautua aivan samalla tavalla kuin aikuisiinkaan, se olisi epäreilua. Ei voi vaatia, että kehitysvammaiset kysyisivät
YLiO P P iLAS LE H T i ALKUTEKSTIT S iv u 1 9 N o 8 / 20 1 3 Duv Teaternin näyttelijäkaartia: Karolina Karanen, Ragnar Bengtström, Lotte Schauman ja Marina Haglund. Bengtströmillä on päässään rooliasuun kuuluva posteljoonin hattu, Schaumanilla kissanaamari.
KESKITY Y L iOP P iL ASL E HT i Alma Pöysti, Karolina Karanen, Irene von Martens, Pia Renes ja Sara Sandén harjoittelevat. N o 8 / 2 01 3 ringissä toisiltaan, mikä on elämän tarkoitus ja reflektoisivat vastauksissaan länsimaisen filosofian traditiota. Mitä heistä sitten pitäisi ajatella? S y y s k u u s s a v u o n n a 1999 väkijoukko oli vihainen. Yli kaksisataapäinen porukka oli kokoontunut yhdysvaltalaisen Princetonin huippuyliopiston hallitonrakennuksen eteen huutamaan. He kantoivat kylttejä, joissa luki ”Singer=Hitler”. Oli Peter Singerin ensimmäinen työpäivä. Princeton oli palkannut murhaajan, mielenosoittajat syyttivät. Ei Singer ketään ollut tappanut, muuta kuin ehkä ajatuksissaan. Singer on filosofi – maailman tunnetuin elossa oleva sellainen. Hän on eläinoikeusliikkeen lemmikki, joka kirjoitti vuonna 1975 Oikeutta eläimille -nimisen kirjan. Sen mukaan ihmisillä ei ole erityisoikeuksia muihin lajeihin nähden. Ihmisen pitäisi aina toimia niin, että toiminnasta seuraa mahdollisimman vähän kärsimystä. Jos on valittava, tappaako kaksi kissaa vai yhden kissan, on tapettava yksi. Kärsimys ei ole ihmisten yksinoikeus. Myös muut eläimet tunSivu 2 0 tevat kipua ja ansaitsevat tulla suojelluiksi siltä. Kaunis ajatus. Mutta se jatkuu. Seuraa kohta, jonka takia vammaisjärjestö Not Dead Yet onnitteli professoria uudesta työpaikasta epäimartelevalla tervetuliaisparaatilla. Jos on valittava, tappaako ihmisen vai kissan, on tapettava kissa. Kissat – vaikka ovatkin nykytietämyksen mukaan yksi älykkäimmistä eläinlajeista – ymmärtävät ympäristöstään vähemmän kuin ihmiset. Tai ainakin vähemmän kuin terveet ihmiset. Singerin mukaan on eläimiä, jotka ovat älykkäämpiä kuin jotkut kehitysvammaiset. Siksi hän sanoo: jos on valittava, säästääkö kissan hengen vai vaikeasti kehitysvammaisen vauvan hengen, kissan on saatava elää. Maailmassa, jossa on rajallisesti resursseja, on suosittava niitä, jotka ovat älykkäimpiä. O n k o h a n v ä ä r i n sanoa, että Karolina Karanen näyttää vammaiselta? Downin syndrooman tunnistaa heti: pehmeät pyöreät piirteet ja pienet, hieman vinot silmät. Karanen tarjoaa pikakahvia vaaleanpunaisesta muumimukista. Koti on kehitysvammaisten asuntolassa Arabiassa, jossa hänellä on huone. Seinällä on kehystettynä Kaj Stenvallin ankkajuliste ja kuvakollaasi siskon koirista. Karanen on tullut muutama tunti sitten kotiin töistä Kannelmäestä. Siellä hän pakkaa tavaroita: latoo pahvilaatikoihin heijastimia, taskulamppuja ja pippurimyllyjä. Työpäivä alkaa yhdeksältä ja päättyy varttia vaille kolme. Karanen tosin menee paikalle jo kahdeksaksi – hän pitää siitä, että on ajoissa. Illat ovat omaa aikaa. Maanantai on kauppapäivä. Karasella on uusi hieno Visa-kortti, jossa aaltoilee liiloja ja sinisiä viivoja. Hän menee Arabian kauppakeskuksen S-markettiin ja käyttää korttia yhdessä asuntolan henkilökunnan kanssa. Yksin on vaikeaa muistaa pin-koodi ja hahmottaa, mihin rahat riittävät. Tiistai-iltaisin on bändiharjoitukset, perjantaisin hän siivoaa. Viikonloppuisin hänestä tulee Edith, suomalaisen runouden uudistaja. S a m a n a v u o n n a , vuonna 1999, kun Princetonin hallintorakennuksen edessä vastustettiin australialaisen filosofin professuuria, Helsingissä sai ensi-iltansa ruotsinkielisen Duv Teaternin Romeo ja Julia. Sen jälkeen on nähty
YLiO P P iLAS LE H T i KESKITY Martina Roos, Marina Haglund ja Irina von Martens laulavat. Pianoa soittaa Claes Andersson. Tietokoneen ääressä on Lotte Schauman. ryhmän esittämänä. Se sai hänet haluamaan itsekin mukaan. ”Pidän näyttelemisestä”, hän selittää innostustaan harrastukseen lyhyesti, kuten hän selittää kaiken muunkin. Aina yhdellä tai kahdella virkkeellä. Mikä siinä on kivaa? ”Siihen minä en osaa vastata.” O n v a i k e a a sanoa, kuinka paljon kehitysvammaiset ymmärtävät vammastaan. ”Kuinka paljon sinä ymmärrät sinuudestasi?” Simo Vehmas vastaa. Hän on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan vammaistutkimuksen professori, Suomen ensimmäinen sellainen. Hän on tutkinut etenkin kehitysvammaisuutta. Siksi, että he ovat filosofian näkökulmasta kaikkein kiinnostavin ryhmä. ”Länsimaisessa filosofiassa korostetaan niin kovasti kognitiivisia kykyjä. Ne kyvyt ovat merkittävä asia ihmisen moraalisen aseman kannalta”, Vehmas sanoo. Jo Platon oli sitä mieltä, että järki erottaa ihmisen eläimestä. Ajattelen, siis olen, ajatteli Descartes, koska osasi. Ne, joiden järki juok- see ”huonommin” kuin toisten, on meidän filosofiassamme nähty vähemmän ihmisinä kuin muut. Martti Luther kirjoitti, että vammaiset ovat ”sieluttomia lihakasoja”, koska sielukkuus tulee mielestä. Juuri kognitiiviset kyvyt ovat kehitysvammaisilla heikommat kuin muilla. Kärjistettynä ja yksinkertaistettuna kehitysvammaisuus tarkoittaa sitä, että ihminen on älykkyysosamäärällä mitattuna tyhmempi kuin keskivertokansalainen. Yli 90 prosenttia kehitysvammaisista ei osaa lukea tai kirjoittaa, vajaa viidennes ei osaa puhua. Karolina Karanen osaa puhua, lukea ja kirjoittaa. Mutta Facebookissa hän ei ole, koska hän ”ei ymmärrä kaikkea, mitä siellä on”. Nykyisen humaanin moraalikäsityksen se ei tee kenestäkään vähemmän arvokasta, sillä ihmisarvo on jakamaton ja kuuluu jokaiselle. Princetonin Peter Singer on eri mieltä. Hänestä älykkään ihmisen elämä on arvokkaampi kuin vähempiälyisen. Teoksessaan Should the Baby Live hän kirjoittaa, että elääkseen hyvää elämää ihmisen on yllettävä ”normaaliin” älylliseen suorituskykyyn. Se on ruma ja inhottava ajatus, josta kenen S iv u 21 N o 8 / 20 1 3 versioinnit muun muassa Hamletista, Grimmin saduista ja Carmen-oopperasta. Nyt on vuorossa suomenruotsalaisen runouden innoittama teos Den brinnande vargen – en soireé med Duv Teatern, jossa kuullaan näyttelijöiden kirjoittamia runoja. Esimerkiksi Pia Renes on kirjoittanut kiitollisuudesta. Hän, tai hänen runonsa kertoja, on kiitollinen ruuasta. Hän kiittää pitsasta ja voileivistä – kunpa minäkin osaisin olla kiitollinen niistä. Karolina Karanen esittää näytelmän naispääosan, Edithin roolin. Hahmon nimi on viittaus 1900-luvun alun modernistirunoilija Edith Södergraniin. Häneen, joka kirjoitti, että uuden ajan naiset ovat vapaita yksilöitä, muutakin kuin miestensä vaimoja. Näytelmä on Edithin ja Elmerin – viittaus runoilija Elmer Diktoniukseen – rakkaustarina, jossa ylihuolehtivainen äiti yrittää estää parin yhdessäolon. Kuten Karanen sanoo: ”Äiti yrittää rikkoa Edithin unelman.” Karanen on ollut Duv Teaternissa jo seitsemän vuotta. Vuonna 2006 hän näki Wasa Teaternin suurella näyttämöllä Kolme sisarta
N o 8 / 2 01 3 KESKITY Y L iOP P iL ASL E HT i Elias Simons esittää Elmerin roolin Duv Teaternin uudessa näytelmässä. Sivu 2 2
YLiO P P iLAS LE H T i S e i t s e m ä n v u o t t a sitten valtio velvoitti kaikki kunnat tarjoamaan raskaana oleville naisille mahdollisuuden sikiöseulontoihin. Verikokeen ja niskaturvotuskokeen avulla pyritään selvittämään ennen syntymää, onko lapsella Downin syndrooma. Niskaturvotuskoe on oikeastaan juuri sitä, miltä se kuulostaa: ultraäänitutkimuksella luodataan, miten paksu niska sikiöllä on. Oikein turpea niska voi olla merkki Downin syndroomasta. Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, Kätilöopistolla, syntyy joka vuosi noin 6 000 lasta. Suurimmalla osalla heistä on 46 kromosomia, mutta suunnilleen kerran kahdessa kuukaudessa syntyy lapsi, jolla on kromosomeja 47. Tällaisia lapsia syntyisi enemmän, ellei seulonnoissa liian paksuniskaisiksi havaittuja sikiöitä abortoitaisi niin paljon. Lääkäri pystyy löytämään DNA-rihmasta ylimääräisen kromosomin ennen syntymää. Sen löytyminen vahvistaa sen, mistä paksu niska on ensimmäinen vihje. Suomessa noin 90 prosenttia naisista, jotka saavat tietää odottavansa Down-lasta, keskeyttävät raskauden. Teoriatasolla kyse on siitä, mistä Singer puhuu: älykkäämmille annetaan vapaus valita, saako vähempiälyinen elää. Arjessa kuitenkin ajattelemme, että elämä vammaisen lapsen kanssa olisi niin raskasta, ettei lasta ole pakko synnyttää. Silti emme hyväksy esimerkiksi sitä, että Intiassa abortoidaan sikiöitä kahden x-kromosomin perusteella. Siellä tyttö on perheelle taakka: pitää maksaa myötäjäiset, ja sitä paitsi pelkästään tyttöjen syntyminen perheeseen on häpeä. H ä m e e n t i e k y m p i s s ä Claes Andersson soittaa pianoa, näyttelijät laulavat. Laulu kuulostaa aivan hirveältä, epävireiseltä raakkumiselta. Saako niin sanoa? Simo Vehmaksen mielestä kyllä saa. Ehkä jopa pitää. ”Olin jenkeissä leffafestareilla, joilla näytettiin trailereita dokumenttielokuvista. Ensin tuli traileri, jossa oli keskeisessä roolissa entinen prostituoitu. Nainen piti sen jälkeen hyvin vaikuttavan puheen, jossa kertoi kokemuksistaan. Ja ihmiset taputtivat”, Vehmas sanoo ja taputtaa vähän käsiään. ”Sitten tuli leffa CP-vammaisesta kaverista, joka halusi näyttelijäksi. Tämä kundi piti ihan ok puheen, mutta se oli vähän liian pitkä eikä puheena erityisen mahtava. Mutta sitä sympatian määrää! Ilma täyttyi kukkasista, ihmiset nousivat pystyyn ja hurrasivat”, Vehmas kertoo. ”Ajattelin, että voi saatana. Tämä jos joku on sitä ylentämällä alentamista.” Taputuksilla yritämme osoittaa, kuinka kovasti me vammaisia suvaitsemme. Haluamme vakuuttaa itsemme siitä, että Peter Singer on väärässä, että terveet ja kehitysvammaiset ihmiset ovat moraalisesti tasavertaisia olentoja. ”Monesti ihmisille, jotka eivät ole olleet vammaisten kanssa paljon tekemisissä, tulee vammaisista sellainen liikutuksenkaltainen reaktio. Kasvoille tulee mairea hymy, samanlainen kuin silloin, kun katsotaan koiria tai lapsia tekemässä jotain, mitä ne ei oikeasti osaa. Ja pää menee vähän näin.” Vehmas kallistaa leukaa alaspäin ja hymyilee kulmakarvat säälivässä rypyssä. Hän on samaa mieltä Singerin kanssa siitä, että sillä, kuuluuko lajiin nimeltä homo sapiens, ei ole teoriassa mitään merkitystä: jos jostain ilmestyisi puhuva kissa, joka osaisi kirjoittaa ja laulaa oopperaa, sitä kohdeltaisiin eri tavalla kuin muita kissoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jos ihminen ei osaa kirjoittaa ja laulaa oopperaa, hänellä ei ole samanlaista arvoa kuin muilla lajimme edustajilla. Ihmisyys on sosiaalinen sopimus. ”On olemassa merkityksellisiä suhteita”, Vehmas sanoo. ”Jos otat lemmikiksi kissan, luot sille tiettyjä moraalisia oikeuksia, joita muilla eläimillä ei ole. Se tulee osaksi yhteisöäsi. Samalla tavalla voidaan ajatella, että ihmisyhteisö on kokonaisuus, johon kuuluu tiettyjä jäseniä.” Jäsenyyden saa, vaikka älykkyysosamäärä olisi vähän keskivertoa heikompi. Sillä kehitysvammainen voi elää oikein hyvää elämää. Vehmas kuvaa sitä Artistoteleen termillä kukoistus: ihminen on onnellinen, kun toteuttaa itseään omien kykyjensä rajoissa. Sen parempaan kukaan ei pysty: en minä, eivät uuden ajan naiset eikä yksikään terve. K i s s a i s t u u pitkän pöydän ääressä ja kirjoittaa tietokoneella. Ei oikea kissa, vaan kissan roolin Duv Teaternin näytelmässä tulkitseva Lotte Schauman. Pöydän päissä istuvat Edith ja Elmer, tai siis Karanen ja Elias Simons, joiden kuuluu tuijottaa toisiaan rakastuneina niin, että ilmassa on intohimoa, passion. Välillä Elias unohtaa tehtävänannon ja harhautuu tuijottamaan jonnekin kaukaisuuteen, niin kuin hänellä on tapana. Kohtauksen päätteeksi musiikki alkaa soida ja kaikkien näyttelijöiden pitää tulla lavalle tanssimaan. Kaiuttimista tulee venäläisduo T.A.T.U:n hitti Not gonna get us. Lattian keskellä Karanen vaihtelee painoa jalalta toiselle ja hytkyy musiikin tahtiin, välillä epätahtiin, eikä vilkuile sivuille. Discopallo heijastaa valoneliöitä kattoon. Ohjaajat haluavat, että minäkin tulen tanssimaan. Esitän, että tulen mielelläni, mutta minun on vaikeaa heittäytyä tanssiin selvin päin. Yritän ajatella sitä, mitä Karolina Karanen sanoi lavalla olemisesta ensi-illassa: on oltava ylpeä ja rohkea, stolt och modig. Ajatus ei tee liikehdintää helpommaksi. Ehkä tässä on minun ja kehitysvammaisten ero: he uskaltavat tanssia tyhjällä lattialla kirkkaassa päivänvalossa niin kuin minä kehtaisin vain yksin kotona. Sosiaalinen älykkyys ei ole pelkkää järkevyyttä. Se on rajoite. Y Duv Teaternin esitys Den Brinnande Vargen - en soaré med Duv Teatern ensi-illassa 23. tammikuuta. Jutussa lähteenä on käytetty Simo Vehmaksen teosta Vammaisuus – johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Lisäksi juttua varten on haastateltu kehitysvammalääketieteen dosentti Maria Arviota. Kaikki näyttelijöiden sitaatit tekstissä ovat kirjoittajan ruotsista suomentamia. S iv u 23 N o 8 / 20 1 3 D u v Te a t e r n pitää harjoitustaukoa. Eräs melko iäkäs mies seisoo tiskin vieressä ja mutustaa juustonäkkileipää. Downia hänellä ei ole, sen näkee naamasta. Kehitysvammaisista reilulla kymmenellä prosentilla on ylimääräinen kromosomi. Osa vammoista on sellaisia, ettei niistä ole välttämättä mitään fyysisiä merkkejä – eikä niistä silloin jää sikiöseulonnoissa kiinni. Mies liikkuu kömpelösti, harmaa tukka on töyhtömäisesti sekaisin. Kirkkaan villapaidan etumukselle on karissut leivänmurusia. Mikähän sillä on, autismi-kehitysvammaisuus ehkä? Sitten tunnistan. Claes Andersson. Kirjailija, runoilija, entinen kansanedustaja ja kulttuuriministeri. Andersson on mukana teatteriryhmän uusimmassa tuotannossa: hän on ollut ohjaamassa näyttelijöille runotyöpajoja, minkä lisäksi hän soittaa näytelmässä pianoa. Kun vammaisten kanssa viettää aikaa, vammaisuutta alkaa nähdä kaikkialla. Jalkakäytävällä yksi kävelee omituisesti, jalkaterät sisäänpäin kääntyneinä. Mummeli bussipysäkillä istuu suu auki ja toljottaa. Selaan omia Facebook-kuviani ja huomaan näyttäväni valtaosassa siltä, että tarvitsen apua paljon muussakin kuin kaupassakäynnissä. Sehän siinä onkin, sanoo vammaistutkimuksen professori Simo Vehmas: ”On veteen piirretty viiva, että mitä kehitysvammaisuus oikeastaan on.” Lääketieteellisesti kehitysvammaisuus diagnosoidaan kahden kriteerin perusteella: Ensinnäkin ihmisen älykkyysosamäärän oltava alle 70. (Suomalaisten keskiarvo on 100.) Toinen kriteeri on se, että ihmisellä on vaikeuksia selvitä arjesta heikkojen sosiaalisten ja käytännön taitojen takia. Vaikeudet on havaittava ennen kuin ihminen täyttää 17 vuotta, muuten saa diagnoosiksi dementian. Kehitysvammaisuuden ja normaaliuden raja menee Simo Vehmaksen mielestä ehkä ennen kaikkea tietynlaisessa sosiaalisessa pelisilmässä. ”Kehitysvammaisilla on olemisessaan tietty vilpittömyyden aste. Siitä puuttuu kaikki sellainen sosiaalisten pelien pelaaminen. Joku voisi sanoa, että kyse on sosiaalisen älykkyyden puutteesta”, Vehmas sanoo. Sen huomaa, kun katsoo esimerkiksi Kovasikajuttua ja etenkin kohtausta, jossa Pertti Kurikan Nimipäivien kehitysvammainen basisti nimeltä Sami Helle tapaa Mari Kiviniemen. Kiviniemi sanoo Helteelle, että on lukenut juttuja bändistä. Vastaavassa tilanteessa tavallinen suomalainen, vaikka kuinka tunnettu, esittäisi hämmästynyttä teeskennellyn vaatimattomasti: ihanko totta, sepä kiva. Mutta Sami vastaa rehellisesti: joo mä arvasin kyllä, että olet lukenut. Toisaalta ei kaikilla terveilläkään ihmisillä ole sosiaalisia taitoja. ”Kun Suomessa katsoo jengiä yliopistolla, jossa on tosi skarppeja tyyppejä, monethan niistä ovat tosi mölöpäitä sosiaalisesti. Mutta tässä kontekstissa ei ole kyse kehitysvammaisuudesta vaan eksentrisyydestä.” KESKITY tahansa on helppo suuttua. Todellisuudessa kuitenkin toteutamme sitä koko ajan.
KESKITY Y L iOP P iL ASL E HT i t e k s t i j o h a n n a m i tj o n e n k uvat m a r t i n m a r t o n e n Uraputken ulkopuolelle voi jättäytyä siksi, että haluaa vain tehdä töitä. N o 8 / 2 01 3 Aina voi l u o v u t taa Te l e v i s i o s a r j a s s a Girls on hahmo nimeltä Marnie. Hän on 25-vuotias, opiskellut taidehistoriaa ja töissä taidegalleriassa, kunnes pomo antaa Marnielle potkut. Tai siis vähentää henkilöstöä, kuten nainen täsmentää. Jostain on saatava rahaa. Marnie päättää, että työ ravintolassa kelpaa yliopiston käyneellekin. Ystävilleen hän kertoo saavansa ravintolatyöstä hyvää palkkaa – ja sitä paitsi työ parantaa hänen vuorovaikutustaitojaan. Marnien tarina on televisiota, mutta totta on se, että hänen kohtaloonsa samaistuu moni Sivu 2 4 yhdysvaltalainen nuori aikuinen. The Wall Street Journal kertoi tänä vuonna, että kolme vuotta sitten korkeakoulusta valmistuneista lähes puolet on työssä, joka ei vaadi korkeakoulututkintoa. Minkä takia akateemiset nuoret päätyvät pyyhkimään tutkintotodistuksellaan ravintolan pöytää? Marniekin pohtii samaa, kun eräänä iltana asiakkaaksi ravintolaan saapuu taiteilija, jonka töitä hän on galleriassa esitellyt. ”Nuoret ovat niin innokkaita, mutta luovuttavat heti, kun tulee vaikeaa”, mies sanoo Marniel- le. Kommentti asettaa koko työn uuteen valoon. Kummasta siinä on kyse: pakon sanelemasta valinnasta vai liian helpolla luovuttamisesta? A m m a t t e j a o l i jo keskiajalla, mutta uratarinoita alettiin kertoa vasta, kun maailma teollistui. Silloin syntyi roppakaupalla uusia ammatteja. Sellaisia, joista saattoi rakentaa uran eikä vain kyntää sellaista peltoon. Kun nykyiset eläkeläiset ottivat ensiaskeleensa työelämässä, työllistymistarinat olivat sangen suoraviivaisia, suorastaan yllätykset-
YLiO P P iLAS LE H T i KESKITY N o 8 / 20 1 3 S iv u 25
KESKITY Y L iOP P iL ASL E HT i Sitä, että yliopistossa koulutettu ihminen ei saa akateemista työtä, on totuttu pitämään epäonnistumisena. Mutta tämä on vanhentunut ajatus . N o 8 / 2 01 3 tömiä. Sen jälkeen niihin on tullut enemmän vauhtia. Käänteisiin kuuluu milloin taantumaa, milloin työn koneellistumista tai siirtymistä halvempiin maihin. Uratarinoiden huipennukset kertovat siitä, minkälaisia asioita me pidämme arvossa. Kolmekymmentä vuotta sitten sellaisia olivat pitkä yhtäjaksoinen työura, kymmenen vuotta sitten raha. Nyt muodissa on jo jonkin aikaa ollut tarina, jossa päähenkilö toteuttaa itseään. Mutta sen rinnalle on nousemassa uudenlainen kertomus. Siinä merkityksellisyys ei ole enää keskiössä. Onkin palattu lähtöasetelmaan: työtä tehdään toimeentulon takia. T r i n i t y C o l l e g e on Irlannin maineikkain yliopisto. Aivan Dublinin keskustassa sijaitsevalla opinahjolla on ikää neljäsataa vuotta. Sen linnamaisen päärakennuksen sisäpiha on päällystetty mukulakivin. Valmistumispäivinä niillä seisoo nuoria mustissa kaavuissa. Heidän harteillaan on valkokeltainen viitta, takaraivolla on litteä hattu. Kahdeksan vuotta sitten Timo Rämö, 32, seisoi heidän joukossaan. Hän oli juuri saanut päätökseen neljä vuotta kestäneet politiikan tutkimuksen opinnot ja piteli kädessään kandidaatintutkintotodistusta. Nyt hän palaisi Suomeen. Suunnitelmissa oli täydentää tutkinto maisteriksi. Mitä sen jälkeen, sitä Rämö ei oikein ollut keksinyt. Välillä hän vastasi kysyjille, että hänestä tulisi virkamies. Hän sanoo, että se oli ”kevyt ajatus”. Todellisuudessa hän ei kuitenkaan tiennyt. Suomessa hän kokeili valtiotieteen maisterin työelämää, kävi esimerkiksi harjoittelussa ministeriössä. Mutta melko nopeasti Rämö tunsi, että ote opintoihin lipsui. ”Sitten mulle alkoikin tulla niitä ajatuksia”, Rämö sanoo. Puolentoista vuoden maisteriopintojen jälkeen hän päätti hakea sairaanhoitajakouluun. Sivu 2 6 ”On väärin sanoa, että musta tuntui, että haluan oikean ammatin. Mutta musta tuntui, että haluan selkeän ammatin.” Aloittaessaan sairaanhoitajaopinnot Rämö oli 25-vuotias. Ensimmäisen vuoden ajan hän mietti, oliko suunta oikea. Harjoittelut sairaaloissa tekivät selväksi, että kyllä oli. Nyt Rämö on työskennellyt sairaanhoitajana kolme vuotta. Hän sanoo nykyisen työnsä olevan sekoitus järkivalintaa ja kutsumusta. ”Osasyy on se, että halusin tiettyä turvaa. Tässäkin taloustilanteessa alallani on työpaikkoja. Toisaalta olen sitä mieltä, ettei tätä ammattia voi ainakaan hyvin tehdä, jollei ole jonkinlaista kutsumusta.” S i t ä , e t t ä yliopistossa koulutettu ihminen ei saa akateemista työtä, on totuttu pitämään epäonnistumisena. Se on vanhentunut ajatus. ”Koulutushan voi olla arvo sinänsä”, Leena Itkonen Helsingin yliopiston urapalveluista sanoo. Itkonen kertoo tavanneensa yliopisto-opiskelijoita, jotka opiskelevat vain saavuttaakseen mahdollisimman hyvät tiedot ja argumentaatiotaidot. Niistä on hyötyä muissakin kuin akateemisissa töissä. Kuten vaikka Sanna Karhulan, 36, alalla. Hän aloitti työt Nokialla kahdeksan vuotta sitten. Silloin hän ajatteli, että kansainvälisen politiikan opinnot kannattaa viimeistellä vasta vakituisissa töissä. Karhula teki matkapuhelinyhtiölle logistiikkasuunnittelua. Siinä vaiheessa, kun hän oli tehnyt sitä kuusi vuotta, yrityksellä ei enää mennyt hyvin. Nokia irtisanoi Karhulan tuhansien muiden joukossa. Mutta Karhula ei ollut asiasta erityisen surullinen. Jo jonkin aikaa hänestä oli tuntunut siltä, ettei hän viihdy työssään. Lähtöpaketin turvin Karhula reissasi vuoden: Balilla, Borneolla ja Kaliforniassa. Hän joogasi ja opiskeli reiki-hoitajaksi. Koska Karhula oli kiinnostunut luontaistuotteista ja superfoodeista, hän perusti niitä myyvän yrityksen. Viime talvena Karhula päätti palata palkkatöihin. Hän kuuli ystävältään pienen luomua maahantuovan yrityksen etsivän tuote-esittelijää. Karhula haki paikkaa, ja pian hän jo oli maistattamassa raakakaakaota ja kookossokeria Ruohonjuuressa. Se poiki lisää mahdollisuuksia: tuotteita maahantuova yrittäjäpariskunta pyysi Karhulaa töihin. Joulukuussa hänellä alkoi kolmas kuukausi yrityksen myyntiedustajana. ”Valtsikka on antanut paljon: auttanut ymmärtämään miten asiat toimivat maailmassa ja antanut sosiaalista omaatuntoa. Niistä on hyötyä nykyisessä työssäni.” M e r k i t y k s e l l i s y y d e n lisäksi on toinen asia, joka tekee juuri nyt uratarinasta erityisen hienon. Luovuus. Mutta siihenkin voi kyllästyä. Ennen kaikkea siksi, että se ei elätä. Valmistuttuaan valokuvaajaksi Jonna Rutanen, 29, tiesi heti, mitä tekisi: hän lähtisi Berliiniin. Parikymppisellä valokuvaajanalulla ei voisi olla parempaa kotikaupunkia. Asunto ja ruoka ovat halpoja, ja kahvilat täynnä omaehtoisia freelancereita. Rutanen kuvasi lehtiin ja piti näyttelyitä. Se oli kiinnostavaa ja vaihtelevaa. Oli vain yksi ongelma: koskaan ei oikein tiennyt, paljonko seuraavassa kuussa tilille tulisi rahaa. Siihen hän lopulta, neljän ja puolen vuoden jälkeen, kyllästyi. ”Halusin vaihtaa elämäntyyliä. Halusin säännöllisen päivärytmin ja ennen kaikkea säännölliset tulot.” Tuttavan kautta hän kuuli vaatteita ja asusteita myyvän nettikauppa Zalandon etsivän työntekijää. Rutanen aloitti yrityksessä puolitoista vuotta sitten. Hän laittaa materiaalia, kuten kuvia, nettikaupan sivuille. Muodin verkkokaupassa työskentely ei ole sitä, mitä hän valokuvaajaksi opiskellessaan ajatteli haluavansa tehdä, mutta se sopii hänelle paremmin kuin freelancertyö.
YLiO P P iLAS LE H T i KESKITY Por pyö sisä joid eivä L u o v u t t i k o Marnie? Hän ei ikinä joutunut vastaamaan kysymykseen, sillä Girls-sarjassa käsikirjoittaja ei enää piinannut Marnieta urakysymyksillä. Kauden päätösjaksossa Marnie palasi yhteen entisen poikaystävänsä kanssa. Poika oli keksinyt älypuhelinsovelluksen ja hänestä oli tullut rikas. Hänen kainalossaan Marnien ei tarvinnut kantaa huolta rahasta. Näin tapahtuu useimmiten vain fiktiossa. Oikeasti kysymykseen joutuu vastaamaan. Mutta onneksi silloinkin, jos päättää luovuttaa, päätös ei välttämättä ole lopullinen, suuntaan eikä toiseen. Sanna Karhula toivoo, että voisi tulevaisuudessa tehdä myyntityönsä ohella myös luontaishoitoja. Timo Rämö haaveilee, että hän tekisi maisteritutkintonsa joskus päätökseen ja hänestä tulisi terveysasioita ymmärtävä virkamies. Jonna Rutanen pohtii ehkä palaavansa tulevaisuudessa taas valokuvauksen pariin. Risteyskohtaan tulee uudestaan ja uudestaan. Valinnan saa, tai joutuu tekemään monta kertaa elämässään. Y S iv u 27 mit tutk key N o 8 / 20 1 3 ”Kuusi vuotta sitten elämä oli erilaista, kun olin vähän yli parikymppinen. Nyt harkitsen enemmän. Perusturvallisuuden tunteen täyttäminen on tärkeää.” Ja se on tärkeää yhä useammalle meistä. Liisa Jaakkonen työskentelee TE-keskuksessa psykologina. Hän tapaa työssään paljon akateemisesti koulutettuja ihmisiä. ”Monia ahdistaa se, ettei työuralla ole selkeyttä. On pätkää ja sijaisuutta”, Jaakkonen sanoo. Hän kertoo, että toiset akateemiset valitsevat suorittavan työn siksi, ettei oman alan töitä löydy. Osa heistä tekee hätäisen ratkaisun. Välillä hätä on kuitenkin todellinen: on pakko, kun työttömyyskorvaus ei riitä. Akavan mukaan korkeasti koulutetun nuorison työttömyys lisääntyy nopeammin kuin minkään muun ryhmän. Yhä useampi on valinnan edessä: pitäisikö vain luovuttaa? Kun ei jaksa jatkuvaa, loputtomalta tuntuvaa tavoittelua. Kilpailua, joka ei tunnu johtavan mihinkään.
KESKITY Y L iOP P iL ASL E HT i teksti aurora rämö k uvat n i k l a s s a n d s t r ö m Veli-Matti Savinainen on Ässien tähtipelaaja, joka sai sopimuksen maailman toiseksi kovimmasta liigasta. Siellä hän ei ole kukaan. N o 8 / 2 01 3 Vieraspeli F i n a a l i p e l i on SM-liigan historian pisin, se on kestänyt jo 108 minuuttia. Tilanne on 1–1. Yleisö on aiemmin hoilannut satojen äänien voimin uskollisesta veljeydestä ja patasydämen nöyryydestä, mutta nyt kaikki keskittyvät. Tapparan kannattajia ei juuri näy, sillä Ässien nousu finaaliin oli niin ja yllättävää, että halli myytiin heti täyteen. Täynnä on myös kaupungin ravirata, jossa ottelu heijastetaan screenille. Siellä 3 500 ihmistä istuu katsomossa ja näkee, kuinka espoolainen Ville Uusitalo saa kiekon haltuunsa. Silloin, sekunti ennen kuin ottelukello kääntyisi näyttämään 109 minuuttia, Uusitalo syöttää hyökkääjä Veli-Matti Savinaiselle. Savinainen vetää. Huutoa, älytöntä huutoa! Jossain sumutorvi soi, kypärät lentävät jäähän, joku katsomosta haparoi jäälle sekoilemaan. Pelaajat pinkovat toisiaan päin kädet ojossa, törmäävät ja painautuvat keoksi. Porin Ässät on Suomen mestari, ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun, ja Savinainen Sivu 2 8 on tehnyt voittomaalin. Savinainen, joka saa kahden vuoden sopimuksen maailman toiseksi parhaaseen jääkiekkoliigaan. Pelaaja, jonka Erkka Westerlund listaa ehdokkaaksi Sotšin olympiajoukkueeseen ja joka tienaa niin paljon rahaa, että pystyy kustantamaan kaverinsa mukaan Venäjälle. Koko Porin jäähalli, kuusituhatta ihmistä, huutaa: ”Vellu, Vellu, Vellu, Vellu!” Veli-Matti Savinainen on 27-vuotias ja ollut aina osa joukkueetta. H o t e l l i , j o h o n Savinainen saapui heinäkuussa, oli hieno ja siisti, oli saunat, kuntosalit ja kaikki. Mutta se oli keskellä Siperiaa. Kun KHL-joukkue HC Jugran kotipaikkaa etsii Googlen kartasta, joutuu zoomaamaan ulos monta kertaa, ennen kuin saa meren näkyviin. Katuja ei ole merkitty olleenkaan. Hanti-Mansijskin ympärillä on kartassa vain senttikaupalla vihreää ja ruskeaa mannerta: sitä, mikä on tehnyt paikasta vauraan. Maasta pum- pataan miljoonia tonneja öljyä joka vuosi. Siksi kaupunki ympäristöineen kuuluu Moskovan ja Pietarin ohella Venäjän viiden rikkaimman alueen joukkoon. Vielä heinäkuussa kaupunki muistutti etäisesti suomalaista pikkupaikkaa: parturikampaamo, apteekki, kerrostalolähiöitä, amerikkalaishenkinen hampurilaisravintola. Jos jotain sanottavaa olisi halunnut keksiä, olisi kutsunut sitä ihan kivaksi kesäkaupungiksi. Ensimmäiset treenit yllättivät. Ne olivat toista kuin kesäharjoittelu Suomessa, aivan hirveitä. Niissä juostiin niin perkeleesti. Oli ehtinyt vain harjata hampaat ja vetää treenikamat päälle ennen kuin bussi tuli hakemaan hotellin edestä viisitoista yli kahdeksan aamulla. Joukkue ajettiin toiselle puolelle Irtyšjokea, jätettiin tien varteen ja odotettiin viisikymmentä minuuttia, että viidentoista kilometrin matka oli juostu. Savinainen oli perillä aina viimeisten joukossa. Ensimmäisissä jäätreeneissä hän oli niin
YLiO P P iLAS LE H T i KESKITY N o 8 / 20 1 3 S iv u 29
N o 8 / 2 01 3 KESKITY Y L iOP P iL ASL E HT i Sivu 30
YLiO P P iLAS LE H T i KESKITY Ker ran valmentaja laittoi hänet ja kaksi muuta ulkomaalaista pelaajaa ensimmäisiksi ja koko harjoitus meni aivan päin seinää. Kukaan ei tiennyt, mitä oltiin tekemässä ja minne piti syöttää. puhki, että kolmannen luistelukierroksen kohdalla oli pakko heittäytyä jäähän makaamaan. Pohkeet kramppasivat sen verran pahasti. Lenkin jälkeen oli punttisali ja jääharjoitus, sitten päiväunet, sitten taas puntti ja kahdet jääharjoitukset. Joka päivä sama homma. Valmentaja oli olympiakultaa voittanut vanhan liiton venäläinen urheilija. Sellainen, jonka nimessä on suhuäänteitä ja joka vaatii asioita, joiden tarkoitusta kukaan ei ymmärrä. Treeneissä Savinainen meni aina jonon viimeiseksi ja teki perässä saman kuin muut. Kerran valmentaja laittoi hänet ja kaksi muuta ulkomaalaista pelaajaa ensimmäisiksi koko harjoitus meni aivan päin seinää. Kukaan ei tiennyt, mitä oltiin tekemässä ja minne piti syöttää. Sama toistui toisen kerran, kolmannenkin, eivätkä pelaajat taaskaan tajunneet, mitä järkeä koko jutussa oli. Täällä jääkiekkoa ei pelata suoraviivaisesti syötöstä maaliin, suomalaisvahvistus huomasi. Peliä rakennetaan usean pelaajan kautta jätön jätön jätöillä. Kuvio selvisi fläppitaulun piirroksista. Valmentaja selitti venäjäksi samalla, kun kynä heilui ja Savinainen yritti päätellä, mistä on kysymys. Eivät ne erikoisia viivoja olleet, mutta olisi ollut helpompaa, jos olisi ymmärtänyt mitä puhutaan. Savinaisen työpäivät kuluivat hiljaa. Ainoastaan ruotsalainen Jonas Andersson puhui englantia, NHL:ssä pelannut venäläinen Mihail Jakubov vähän. Pian Anderssonkin sai potkut. Päivän päätteeksi bussi vei takaisin hotellille, jossa ei ollut muuta seuraa kuin Skype. Ei sitä olisi muuta jaksanutkaan kuin pestä hampaat ja nukahtaa kesken leffan. Hotellikuolema. ” M e n k ä ä s n y t hakemaan sitä ruokaa, en oo syönyt tänään kuin yhden jugurtin”, Savinainen sanoo. ”Juusokin viihtyy tossa ruokapöydän ääS iv u 3 1 N o 8 / 20 1 3 P a k k a s e t a l k a v a t syksyn tullen, ja talvisin Hanti-Mansijskista tulee karu. Kun tuulee, tuntuu että sormet irtoavat. Kasvillisuus viheriöi satunnaisina maasta töröttävinä risurykelminä. Ihmisiä on suunnilleen saman verran kuin Porissa, vähän yli 80 000. Sitä, että kaupungissa on kaksi yliopistoa ja lentokenttä, ei huomaa mistään muusta kuin keskeneräisistä rakennuksista. Jos taloja tulee lisää, niin kai sitten ihmisiäkin. Ei sillä, että Espoon Karakalliossa, missä Savinainen Suomessa olleessaan asuu, olisi kovasti kummoisempaa. Alepasta saa kaljaa tunnin pidempään kuin siperialaiskylästä, mut- ta siinäpä se. Kotona tylsyys ei kuitenkaan ole samanlaista. Savinainen on kasvanut Espoossa, siellä on historiaa. Täällä taas ei ole ainoatakaan tuttua paikkaa eikä ketään, joka ymmärtäisi yhtään vitsiä. Täällä on vain jääkiekko. Sitä on harjoiteltu jo aivan lapsesta saakka. Savinainen oli kolme, kun isä vei Espoon kiekkoseuran kiekkokouluun. Siellä muodostui ketjuja, joiden nimet muistaa edelleen ilman miettimistä: pakkipari Juvonen-Järvenpää, Savinainen-KilpeläinenToivakka. Ykköskenttä, joka teki tuhoa ympäri Suomenmaata. Kuten usein, teini-iässä alkoi riittää. Oli juhlia ja kavereita, paljon muutakin kuin ainaiset treenit. 16-vuotiaanan Savinainen soitti valmentajalleen ja ilmoitti, että lopettaa. Käsi oli murtunut, eikä koko laji kiinnostanut pätkän vertaa. Isä sai kuitenkin houkuteltua takaisin jäälle. Niin se on aina mennyt: Savinaisella ei ole koskaan ollut erityisiä tavoitteita, mutta aina joku on tyrkkinyt eteenpäin. Vuonna 2007 se joku oli valmentaja Karri Kivi. Savinainen pelasi silloin Forssan palloseurassa Mestiksessä, jääkiekon ykkösdivarissa. Pelaa rauhallisesti, mutta hyvin, sillä Ässien pomot ovat käyneet katsomassa jo useampaa peliä, Karri Kivi kehotti. Savinainen teki niin, pomot vakuuttuivat ja mies pääsi try-outien kautta SM-liigaan Porin Ässien hyökkääjäksi. Venäjän liiga on toisentyyppinen paikka. Se kuulostaa suorastaan kilpavarustelulta. Kuten NHL:ssä, KHL:ssä on palkkakatot, mutta ne eivät koske kaikkia pelaajia. Yksikään joukkue ei tuota voittoa, mutta uusia tähtiä ja valmentajia ostellaan samaa tahtia kuin potkuja jaellaan, eli jatkuvasti. Gagarin Cupin pääpokaali painaa tasan kilon enemmän kuin NHL:n Stanley Cupin. Liigasta halutaan tehdä koko ajan isompi, parempi, enemmän. KHL ei käynyt Savinaisella koskaan edes mielessä, sillä hän ei olisi ikinä uskonut, että pääsisi sinne asti. Mutta kun agentti kertoi, että Venäjän liigassa oltiin kiinnostuneita, Savinainen ei tietenkään kieltäytynyt. Rahasta väännettiin jonkin aikaa, Ässät eivät luopuneet ihan ilmaiseksi.
KESKITY Y L iOP P iL ASL E HT i N o 8 / 2 01 3 Jussi, Vellu ja Juuso kotipihallaan Siperiassa. Sivu 32
YLiO P P iLAS LE H T i S iv u 3 3 N o 8 / 20 1 3 ” E i s e o l i s i mikään katastrofi, jos tulisi potkut, ei todellakaan”, Savinainen sanoo. Hän makaa jättisängyssä, jonka päädyn päällä on valmentaja Karri Kiven kirja Kiven kovat. Juuso ja Jussi nukkuvat viereisessä huoneessa. ”Kohta mä olen ehtinyt olla täällä kuusi kuukautta ja sen jälkeen Suomi ei voi verottaa erorahoja.” Pelit eivät ole ihan sujuneet. Kymmenessä ensimmäisessä pelissä Savinainen ei tehnyt yhtäkään maalia, vaikka paikkoja oli. Hän on allekirjoittanut kahden vuoden sopimuksen, mutta venäläisellä urheilusivustolla arveltiin, että seuraavan pelaajavaihdoksen jälkeen Savinaisen kamat eivät olisi enää hallin loossissa. KHL:ssä pelaajia ostetaan ulos kovemmalla tahdilla kuin missään muussa liigassa. Olympialajoukkueeseen tuskin on asiaa päävalmentaja Westerlundin listasta huolimatta, mutta venäläisarvaukset eivät osuneet oikeaan. Savinaisen sijaan lähtivät vanha valmentaja ja ruotsalainen Andersson. Tilalle tuli nuorempi koutsi ja kaksi jengikaveria Ässistä: kanadalainen Stephen Dixon ja tsekkiläinen Radek Smolenak. Ja tietenkin Jussi ja Juuso, omat kaverit Espoosta. Pojat selittävät, että heti kun he laskeutuivat Hanti-Mansijskin kentälle, Savinainen teki ensimmäisen KHL-maalinsa. ”Beavis ja Butthead!” Savinainen keksii. ”No ei. Ne on täällä siksi, että mä vain ajattelin, että ollaan muutenkin yhteyksissä ihan päivittäin ja ne pystyivät lähtemään mukaan”, hän selittää. ”Ei siihen mitään erikoista syytä ollut.” Oli siihen. Se, että Savinainen on aina pelannut joukkueessa. Y KESKITY ressä niin hyvin. Se otti itselleen tavoitteen, että plus kakskyt kiloa näiden Siperia-kuukausien aikana”, hän sanoo. Savinaisen valmiiksi kalustettu asunto on lämmin parodia day-spasta. Jokaisella seinällä on eri kuvioiset tapetit, telkkarin takana oleva seinä on valaistu liiloilla led-valoilla. Vessan paperirullat on aseteltu näyttäväksi pyramidiksi hailakan turkoosia kaakelia vasten. Savinainen muutti sinne kuukausi sitten hotellista, vähän sen jälkeen, kun hänen kaksi kaveriaan kotoa viimein saapuivat. ”Onks sulla raskaampi olo?” Jussi kysyy Juusolta. ”Ainakin näyttää raskaammalta”, Savinainen sanoo. Sellaista ei voisi heittä Jugran pukukopissa, kukaan ei tajuaisi vitsiä. Niin voi sanoa vain kavereille. Juuso käärii kanaa tortillaan eikä välitä mitään. Hänellä collegepaita, pipo ja verkkarit, jonkinlainen urheilijoiden kotiasu. ”Teille on hei tullu uus pelaaja! Aleksei Khrutsinin. 75-kiloinen”, hän raportoi iPad kädessä. ”Muurahainen!” Savinainen tuhahtaa. ”Joku junnu, ysiykkönen”, Juuso jatkaa. ”Eikä mitään tehoja, 2+4.” Savinainen kuorii suklaapatukan kääreistä. Se on neljäs tunnin sisään. ”Tai no, nehän on melkein samat tehot kuin sulla. Paitsi että puolet vähemmän pelejä.” Savinainen hymähtää. Enää se ei ole niin paha asia.
VIIMEISET SANAT Y L iop p iL ASL E HT i Suomalainen taidekritiikki kaipaa joko eutanasiaa tai ihmeparantumista. 1/5 B r i t t i l ä i n e n kirjallisuussivusto The Omnivore jakaa vuosittain palkinnon nasevimmasta teurastuskritiikistä. Sen saajaksi on ollut ehdolla lähinnä suurten sanomalehtien kriitikoita. Palkinto on ehkä sisäpiirivitsi, mutta sen tavoitteet ovat ihailtavat: lisätä kritiikkien rehellisyyttä, huumoria ja vähentää niissä esiintyvää laiskaa kuvailua ja myötäkarvaan silittämistä. Ja mikä tärkeintä, palkinto yrittää tehdä kritiikistä sellaista, että se kiinnostaisi lukijoita. Siihen on matkaa. Suomen Kulttuurirahasto teetti tänä vuonna kyselytutkimuksen, johon vastasi 8 000 ihmistä. Heidän mielipiteensä kritiikeistä ei ollut arvostelijan mieltä ylentävä. Vaikka kritiikki on lehtien kulttuurisivujen peruskauraa, vastaajat listasivat taidekritiikin vasta seitsemänneksi tärkeimmäksi kulttuurijournalismin muodoksi. Lukijat haluavat jotain ihan muuta. Siksi samanlaiselle palkinnolle olisi tilausta myös Suomessa. Lopputuloksena on tylsää jargonorgiaa adjektiivien meressä. Tällaista. ”Gossamer tarjoaa kidutetun kultakimpaleen toisensa jälkeen ja liikkuu eteenpäin hektisellä tahdilla. Sisällön kaksijakoisuus tuo lopulta valtavasti tarttumapintaa.” ”Ostetaan myydään on kollaasimainen sanaluetteloineen ja lauserakennetoistoineen, mutta erilaiset tyylit ja muodot jäsentävät tekstejä osiin. Päätöksenä on säkeisten runojen sarja, jonka keskeislyyrisen puheen leikkaa väliin lapsen ääni: ‘miksi miksi‘.” Nämä levy- ja runoarvioista poimitut virkkeet ovat samanlaista tyhjää sanadadaa kuin Pekka Himasen kirjoittama seitsemänsadantonnin sivistyssanakimara. Kimaltelevat konsonoinnit ja pastoraaliset pyöriskelyt tekevät tekstistä anesteettista yninää. Kokemuksesta sanon, ettei sitä jaksa lukea kriitikkokaan. Ja se on turhaa, ainakin levyjen kohdalla: miksi lukea kömpelöitä kuvauksia siitä, miltä jokin kuulostaa, kun levyn löytää parin klikkauksen päästä Spotifysta. merkiksi elokuvakritiikin legenda Roger Ebert sekä popkriitikko Lester Bangs. Suomessa mieleen on jäänyt Tapani Maskulan tiukka yhden tähden linja sekä Seppo Heikinheimon ja Jukka Kajavan viiltävyys. Myös musiikkimediainstituutio Pitchfork rakensi statuksensa 2000-luvun alussa rumilla teilauksilla. Sivuston käsitys levykritiikistä saattoi olla Youtube-video, jossa apina pissii omaan suuhunsa. Perässä olivat pisteet: 0.0. Asiatonta? Ehkä. Hauskaa? Ehdottomasti. Voi kysyä, kumpi jää lukijan mieleen, kekseliäs keskisormenosoitus vai kuivilta voileipäkekseiltä maistuva kuvaelma kuulaista kitarasoundeista tai orkesterin äänenväreistä. Murskaukset muistetaan kehukritiikkejä paremmin myös siksi, että hehkutuksista puuttuu usein sama tarkkanäköisyys. Se ei ole mikään ihme. Kriitikon on paljon helpompi räiskiä kyynisesti etäältä kuin avata sisintään ja tehdä kiintymyksestään julkista. Tai kuten Kermode kirjoittaa: se, että paljastaa rakastavansa teosta, on vähän kuin tunnustaisi ihastuneensa toiseen ihmiseen. Kirjoittaja tunteineen jää avoimeksi maaliksi typeryyssyytöksille, ja ilmassa leijailee sydämen särkymisen väistämätön mahdollisuus. V u o n n a 1 8 4 6 Charles Baudelaire kirjoitti modernin taidekritiikin kultaisen säännön: kritiikki pitää tehdä näkökulmasta, josta käsin avautuu eniten näkymiä. Lisäksi Baudelaire rummutti tekstien intohimoisuuden, puolueellisuuden ja poliittisuuden puolesta. Kun avaa minkä tahansa suomalaisen lehden arvioiden kohdalta, voi todeta, että ideaalista on luiskahdettu kauas. Sivuista voi aistia illuusion kaltaisen toiveen ”objektiivisesta” ja ”neutraalista” kritiikistä. Ajatus on silkka oksymoroni: objektiivinen mielipide. Mutta se on kritiikin valtavirtaa. Suomessa roikutaan tiukassa kritiikkiformaatissa, jossa keskitytään teoksen esittelyyn. Y k s i B r i t a n n i a n johtavista elokuvakriitikoista, Mark Kermode, kirjoitti syksyllä The Guardianissa, että kritiikki, jossa kriitikko ei riskeeraa esittäessään mielipidettään, on arvoton. Hänen mukaansa pitää uskaltaa laittaa itsensä likoon ja sanoa asioita, joista saattaa tulla iskuja myös vastapalloon. Ei liene sattumaa, että historian maineikkaimmat kriitikot ovat totelleet Kermoden mallia. He ovat kirjoittaneet tiukan subjektiivisesti ja julistaneet mielipidettään häikäilemättömällä itsevarmuudella. Ja mikä tärkeintä, olleet paitsi skarppeja myös hauskoja. Tällaisella asenteella maineensa loivat esi- fa n i p o s t i a L i nt u , o p eta m i n u t lent ä m ä ä n Palstalla kirjoittaja paljastaa ihailunsa kohteen. N o 8 / 2 01 3 Istun konserttisalin eturivissä, alttoviulun äänenjohtajaa vastapäätä, vasemmalla selkäsi takana. En tiedä, mitä teoksia tänään johdat, en ole siitä kiinnostunut. Tulin katsomaan sinua, Hannu Lintu. Kuulin, että olit nuorempana liian älyllinen. Et lakannut hymyilemästä ironisesti vakavimmissakaan paikoissa. Uskon sen. Käsiohjelmassa sanasi ovat raskaita, täynnä tietoa ja näkemystä. Tiedostat itsesi myös yleisön edessä: käsiesi kaari on hallitun dramaattinen, ilmeesi jylhä. Mutta sitten unohdat itsesi. Alat liikkua kömpelön innostuneesti. Pompit niin, että kapellimestarin koroke tömisee. Tarraat kaiteesta kiinni, jottet kaatuisi. Viuhdot käsiäsi ilmaan kuin vesilintu, räpiköit musiikin pinnan päällä Sivu 34 L e h t i k r i t i i k i n pelastamiseksi olisi päästävä eroon myötäkarvaan silittävien arvosteluiden kirjoittamisesta. Mutta sitäkin parempi ratkaisu olisi heivata perinteinen kritiikkikonsepti kokonaan. Sillä aikana, jolloin usko auktoriteetteihin on pohjamudissa, miksi lukijoita kiinnostaisi satunnaisen kriitikon mielipide siitä, onko jokin kirja juuri tämän kriitikon mielestä hyvä vai huono? Kritiikit kannattaisi korvata jollain paremmalla: esseellä. pärskien. Löysässä puvussasi olet kuin ihmistä esittävä pelikaani. Istun paikoillani kädet sylissä ja odotan, että vapahdat minut esimerkilläsi itsetietoisuuden ja hermostuneen ajattelun vankilasta, johon viisi vuotta yliopistolla on minut ajanut. Sillä ilman kykyä ilmaista tunteitamme häpeilemättä emme ole mitään. teksti Antti Berg Radion sinfoniaorkesteri johtajanaan ylikapellimestari Hannu Lintu Musiikkitalossa pe 20.12. klo 19.00 (Rahmaninov, Auerbach, Skrjabin).
yLio P P iLaS Le H t i Lukijoita ei pidä puuduttaa satunnaisten teosten esittelyillä. Taideteokset pitäisi käsitellä analyysien muodossa, jolloin teemat ja konteksti nousisivat etusijalle yksittäisten teosten sijaan. Nykyistä pidemmät tekstit heijastelisivat aikamme eklektismiä, toisiinsa hälveneviä raja-aitoja taidemuotojen ja korkean ja matalan kulttuurin välillä. Sen sijaan, että luen kolme silppuarviota Miley Cyrusin, Britney Spearsin ja Katy Perryn uusista albumeista, lukisin mieluummin yhden huolellisesti ajatellun tekstin, jossa käsiteltäisiin kaikkia kolmea. Siis vaikkapa analyysin siitä, miten naisen seksuaalisuus esitetään näillä levyillä. Tekstit versoisivat eri suuntiin samalla tavoin kuin Baudelairenkin kirjoitukset. Sitä varten pitäisi tosin rikkoa lehdistön päähänpinttymä kaikenkattavuudesta. Lehtien sivumäärät vähenevät koko ajan, mutta samalla julkaistavien teosten määrä kasvaa. Kritiikkejä yritetään kaiken kattamiseksi julkaista mahdollisimman paljon, jolloin sivut täyttyvät tulitikkuaskimaisella silpputaitolla. Toimitukset ylläpitävät väkisin keskinkertaista buffet-pöytää, vaikka voisivat keskittyä haute cuisineen. Sitäpaitsi buffet-pöytäänkään ei mahdu kaikkea. Jo nykyisellään tehdään tiukkaa karsintaa siitä, mitkä teokset ovat kritiikin arvoisia. Seulaa voisi kiristää entisestään ja antaa yksittäisille teksteille enemmän tilaa. Instituutiot, kulttuuriteollisuus ja taiteentekijät ehkä pahastuisivat, kun kaikkia heidän teoksiaan ei noteerattaisi entiseen malliin, mutta mitä siitä. Kriitikoilta vaadittaisiin toki nykyistä enemmän ajattelijoina ja kirjoittajina. Heidät pakotettaisiin repimään itsensä irti tympivästä ammattijargonista ja pyhäksi sementoituneesta muodosta. VIIMEISET SANAT k u l t t u u r ie s s e e Herkkänahkaisten taiteilijoiden kannalta lohduttavinta olisi se, että uuden kritiikin aikakausi tekisi murskaamisesta tarpeetonta. Läpikeskinkertaisuudet ja surkeudet vaiettaisiin kuoliaaksi, ellei jokin ilmiö niiden ympärillä tarjoaisi kiinnostavaa näkökulmaa. Kun tekstien pääasiallinen tehtävä ei olisi kertoa teoksen hyvyydestä tai huonoudesta, kirjoittajat eivät voisi kerätä statusta tekemällä taiteen pahoinpitelystä viihdettä. Se nostaisi formaatin sosiaalisen median negatiivisuutta kaiuttavan logiikan yläpuolelle. Uuden ajan kritiikissä kriitikon status ei enää syntyisi arvottamisen rohkeudesta. Sen sijaan kulttuurikirjoittamisen keskiöön nousisi olennainen: tunne, assosiaatiot, hauskuus ja kirjoittamisen taituruus – eli ne asiat, joista kritiikissä alkujaankin piti olla kyse. Silloin olisimme lähempänä Baudelairen ideaalia kuin Baudelaire itsekään olisi saattanut kuvitella. teksti oskari onninen Kirjoittaja on syksyn aikana kerännyt statusta tekemällä Cheekin taiteen pahoinpitelemisestä viihdettä ja miettinyt parempaa kulttuurijournalismia Suomen Kulttuurirahaston rahoilla. kuvitus antti grundstén Median murros on myytti m i n ie s s e e 45 sanaa kulttuurista. Media ei ole murroksessa. Päinvastoin. Katsokaa vaikka telkkaria – samat ohjelmat vuodesta toiseen. Joulukuun ensimmäisenä maanantaina samoja kuin kymmenen vuotta sitten olivat: Uutisvuoto, Joulukalenteri, Emmerdale, Salatut elämät, Kuningaskuluttaja, A-studio, Pikkukakkonen, Kauniit ja rohkeat, Huomenta Suomi ja Ostoskanava. Seitsemän viimeistä tuli samana päivänä jo kaksikymmentä vuotta sitten. n o 8 / 20 1 3 teksti aurora rämö kuva Fremantle media S iv u 3 5
VIIMEISET SANAT Y L iop p iL ASL E HT i maailman paras Palstalla etsimme parasta asiaa. M i k ä o n p a r as a j at u s ? Kaikki ajatukset on ajateltu jo tai sitten niitä ei ole vielä keksitty. Kanonisoidut filosofit ovat muotoilleet kohtuullisen perusteltuja päähänpistoja papyruksille aina antiikin ajoista lähtien, evankelistat taas kirjanneet havaintojaan koko maailmalle julistettavaksi ja netti on avannut pääsyn kaikkien päähän. Vaikkei sitä aina huomaisi, kaikki muutkin ovat ajatelleet jotain, muiden keksimiä tai omiaan. Positiivisilla ajatuksilla on saatua syövästä parantumisen kokemuksia, negatiivisilla kaasutettu juutalaisia ja romaneja, kriittisillä kaadettu valtioita ja perustettu uusia. Mikä tekee kenenkin ajatuksesta kaikkein parhaan? Ilmeisesti ainakin se, että se liittyy mahdollisimman paljon ajattelijan omaan elämään. Jukka Kola, Helsingin yliopiston rehtori: ”Tämä on enemmän neuvo kuin ajatus, sillä käytännöllinen on yleensä hyödyllisempää. Antiikin ajatukset ovat niin yleispäteviä, että on vaikeaa kuvitella, että ne toimisivat nykyisessä ympäristössä yhtä hyvin. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että työ tekijäänsä opettaa ja häntä myös kiittää. Jos on kovin huolestunut, onko valmis johonkin uuteen, esimerkiksi työpaikkaan, niin on huomattava, että valmis ei ole koskaan. Pitää vain tehdä asiat kunnolla, silloin niistä oppii. Täytyy myös pystyä hyväksymään, että aina ei voi valita sitä the first best choicea, joskus on tyydyttävä the second bestiin, sillä ratkaisuja on kyettävä tekemään. Asiat joko jumiutuvat tai sitten ne tapahtuvat. En oikein tiedä, onko tämä sovellettavissa koskemaan ihan kaikkea, mutta ainakin parisuhteeseen ja perheeseen tämä on laajennettavissa. Niihinkään ei ole mitään valmiita malleja, joita noudattaa, vaan kyse on vuorovaikutuksesta. Missään ei voi vain sooloilla jotain.” Peter Vesterbacka, peliyhtiö Rovion markkinointijohtaja: ”Oman start-upin perustaminen on paras mahdollinen ajatus. Ei haittaa, vaikka idea olisi huono, eihän sitä voi tietää kuin kokeilemalla. Mekin teimme 51 peliä ennen Änkkäreitä. Hyvinvoinnin kannalta yrittäjyys on ainoa mahdollisuus.” N o 8 / 2 01 3 Benjamin Peltonen, Instagram-julkkis: ”Maailman paras ajatus olisi se, ettei lasten tarttisi kokea kiusaamista tai väkivaltaa. Vitsi on vaikea sanoa, miten se onnistuisi, auts... No sillein, että kaikki kohtelisi muita sillein kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Kuulostanko mä ihan hirveältä jeesustelijalta? Sivu 36 Eihän se ole koskaan mahdollista, mutta saan niin paljon fanikirjeitä, joissa kerrotaan, että iskä löi ja potki ja piti nukkua yksin. Ja että ei ole yhtään kavereita ja on ihan yksin. Se on ihan hirveää, niistä tulee tosi paha mieli. En välttämättä kuulisi tällaisia muuten, koska en hirveästi näe kiusaamista omassa koulussa tai kaveripiirissä. Paitsi mua kyllä kiusattiin ala-asteella, mulla ei ollut yhtään kavereita. Sitten se muuttui yläastella yht’äkkiä, en oikein tiedä miksi. Ehkä silloin aloin itse ajattelemaan, että kaikista koviksista tulee vaan luusereita.” Susanna Koski, Kokoomusnuorten puheenjohtaja: ”Maailman paras ajatus on olla hyödyksi muille siten, että joku on valmis maksamaan siitä. Elämässä ei pärjää yksin. Kaikki hyvinvointi perustuu siihen, että ihmiset haluavat tehdä yhteistyötä vapaaehtoisesti. Sama periaate kuin elämässä pätee markkinataloudessa. Se on tuonut meille enemmän hyvinvointia kuin vaihtoehtoiset kokeilut.” Anna-Maija ”Annis” Riekkinen, HYYn uusi puheenjohtaja, sitoutumattoman vasemmiston edustajistoryhmän puheenjohtaja: ”Kohtele muita siten kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Kliseet ovat kliseitä usein hyvästä syystä. Ajatus toimii niin sosiaalisissa suhteissa kuin yhteiskunnallisestikin.” teksti Aurora rämö kuva ulla donner
YLio P P iLaS Le h t i Tänä syksynä kestävyysvaje sai koko Suomen poliittisen järjestelmän tolaltaan. Liikaa vanhuksia, liian vähän tuottavassa työssä olevia. Rahat ei riitä, pakko leikata. Valitettavasti tämä oli vasta alkuerä. Seuraavaksi rauhaamme marssii uhkaamaan jättimäinen robottikestävyysvaje. Vähitellen robotit korvaavat yhä suuremman osan työstä. Ne synnyttävät toki uusiakin työpaikkoja – jokaista kymmentä erotettua paperityömiestä kohden noin kolme agile-koodaria ja yhden community managerin – mutta niiden varaan ei täystyöllisyyttä enää rakenneta. Kun työn tuottavuus lisääntyy entisestään, kasvaa kaiken varsinaisen työn tekeviä koneita korjaavasta, suunnittelevasta ja ohjaavasta ihmisryhmästä robottiherrojen luokka. He ovat uusi valtaluokka, jonka ehdoilla yhteiskunnallinen kehitys etenee. Meitä muita he tarvitsevat korkeintaan viihdyttämään itseään. Robottikestävyysvaje talloo pieniä hyvinvointivaltioita alleen ihan silkkaa kömpelyyttään. Ei kestä kauaa, että yksittäinen robottiherra hallitsee koko S-ryhmän logistiikkaa varastoroboteista itseään ajaviin rekkoihin. Kaikki tuottavat työt, varallisuus ja näiden kautta valta kontrolloida taloutta keskittyvät yhä pienenevän ihmisjoukon käsiin. Miten tällainen yhteiskunta voisi olla tasa-arvoinen ja taata kaikille mahdollisuuden osallistua? Nykyinen hyvinvointivaltio perustuu laajaan veropohjaan ja siihen, että kaikki sekä maksavat laajoista yhteiskunnan tarjoamista palveluista että käyttävät niitä. Jättirobottia kol u m n i E R A N T I ohjailevaa sankariyrittäjää joudutaan verottamaan paljon ankarammin, jotta nykytyyppiset palvelut voidaan rahoittaa. Tämä ei tule olemaan helppoa. Jo nyt yritysmaailman huipulla ja ”tuottavissa töissä” olevilla usko omaan erinomaisuuteen ja verovastenmielisyys lähtee lapasesta. Liikaa koneita, liian vähän työläisiä. Robottikestävyysvajetta vastaan pitääkin kehittää robottisosiaalidemokratiaa, tapa oikeuttaa korkeiden verojen kerääminen ja palveluiden tuottaminen kaikille. Lisäksi pitäisi hyväksyä työttömyys ja omaehtoinen puuhastelu keskeiseksi osaksi yhteiskuntajärjestelmäämme. Jos nyt unohdumme leikkimään AAA-kerhoa ja kaipailemaan tehtaaseen iloisena kulkevia työmiesten laumoja, joudumme opettelemaan aivan helvetin viihdyttäviksi aivan helvetin nopeasti. Robotin askeleet kaikuvat jo taustalla. VIIMEISET SANAT R o b o t t i h e rr o j e n a i k a teksti Veikko Eranti Kirjoittaja on demokratiatutkija, joka on ollut aktiivinen sitvasissa, HYYssä, partiolippukunnassa, Protussa, oppilaskunnan hallituksessa, Teatteriyhdistys Mysteerissä ja vielä töissä Greenpeacella. Ainakin. Robottikytköksiä hänellä ei ole. kuvitus ANTTI GRUNDSTén sanottua Palstalla julkaistaan mielipiteitä. Laulaja Sini Sabotage marraskuun Costumessa. S iv u 3 7 N o 8 / 20 1 3 ”En ole hyvä ihmistuntija, mutta minusta vaatteet kertovat paljon ihmisestä.”
VIIMEISET SANAT Y l iop p il aSl e hT i Tapio Suomisen neljä joululahjaa Kuulostaako tutulta: Ylen julkkiskasvo sairastuu vakavasti, jättää perheensä ja rakastuu nuorempaan naiseen, hehkuttaa rakkauttaan julkisesti, herättää hämmennystä sosiaalisessa mediassa, eroaa naisestaan ja tilittää tästä kaikesta vaivaannuttavan avoimesti. Ei, tämä ei ole Mikael Jungner. Ylen urheiluselostaja Tapio Suominen on tänä syksynä syntynyt julkisuudessa uudelleen. Suomisen masennuksesta, Twitter-toilailuista, erosta ja edesottamuksista on kirjoitettu niin monta lööppiä, että moni on pahoittanut mielensä kiltin urheilun sedän paljastumisesta joksikin muuksi. Turhaan. Suominen on sankari. 1. Suominen teki palveluksen urheilulle. Ruumiin loukkaantumiset kuuluvat huippu-urheiluun. Mutta epäterve sielu terveessä ruumiissa on urheilupiireissä yhä tabu, jota Suominen on rikkonut esimerkiksi kertomalla, miten pikkuveljen tullessa hakemaan häntä lääkäriin hän käpertyi makaamaan keittiön lattialle. Suominen on näyttänyt, että miesten maailmassakin on lupa olla joskus heikko. 2. Suominen teki palveluksen mielenterveyspotilaille. Suominen oli kertomansa mukaan kesällä seitsemän viikkoa sairaalahoidossa, osan ajasta psykoosissa ja sähköshokkikuurilla. Vertais tuen lisäksi Suominen antaa toivoa: masennuksesta voi parantua. Syyskuussa hän palasi jo töihin. Marraskuussa hän aloitti uuden uran stand up -koomikkona. 3. Suominen teki palveluksen Ylelle. ”...sairastuin masennukseen ja tauti syvenee: päädyin twiittaamaan..., tervetuloa mukaan!” Suominen kirjoitti Twitteriin perjantaina lokakuun 18. päivänä. Siitä lähtien toipilas Suominen on twiitannut keskimäärin noin 30 kertaa päivässä. Sairaudestaan, terveydestään, puolisostaan, Juhani Tammisen vessareissuista ja Kiira Korven tuherosta. Viimeisin vei hänet Ylen johdon puhutteluun. Nekin, jotka eivät seuraa urheilua, tuntevat nyt Ylen kiinnostavimman ruutukasvon. Kuva Suomisesta on syventynyt niin, että seuraavien hänen selostamiensa kisojen voi odottaa keräävän katsojaennätyksen. 4. Suominen teki palveluksen Twitterille. Vielä toissavuonna Aamulehti kirjoitti, että Twitter ei lyö Suomessa läpi, koska sieltä puuttuvat julkkikset. Toisin on nyt. Nyt siellä on Tapio Suominen. Hän kommentoi eroaan tuoreeltaan Twitterissä: ”...Ann jätti minut täällä somessa, Facebookissa. Nyt vastailen lehtien uteluihin. Ja vastaan... #kunkakkaosuutuulettimeen...” Ja jotta tarinasta välittyisi toinenkin puoli, myös exä on aktiivinen Twitterissä: ”Ihan pieni korjaus, erosimme aamulla. Lopeta vääristely.” kolumni SOMELIER Epäterve sielu terveessä ruumissa on urheilupiireissä yhä tabu. Elämä on suora lähetys, on Tapio Suominen kertonut motokseen. Kunpa hän vain kestäisi sen itse. teksti LAURI KOROLAINEN Kirjoittaja on entinen Ylen toimittaja ja yksi Tapio Suomisen 14 000 Twitter-seuraajasta. j o u l u k u u n vo i m a l a u s e Etsimme elämänohjeita graduista. n o 8 / 2 01 3 ”Onnellisuudessa ei ole kyse siitä, miltä kokemus tuntuu, vaan nauttimisesta toisenlaisessa merkityksessä: asenteena asioita kohtaan.” Onnellisuus - Minkälaisesta mielentilasta on kyse? Backholm Anna, 2013, käytännöllisen filosofian pro gradu -työ. Sivu 38
YLiO P P iLAS LE H T i Kun yksi tarina loppuu, toinen alkaa. Mullan alla -sarja loppuu itkuun Fisherien kohtalosta. Ja surullisen pateettiseen pianokappaleeseen, joka ei sellaisenaan ole kovin erikoinen. Siinä australialaislaulaja Sia huokailee kuin Demin lukijat runopalstalla: ”lämmitä minua, hengitä minua, olen kadottanut itseni”. Biisin on valinnut losangelesilainen music supervisior Thomas Golubic, joka on tunnelmoittanut myös Walking Deadin ja Breaking Badin. ”Kyse ei ole lyriikoista tai sävelestä, vaan tarinankerronnasta”, Golubic sanoo puhelimessa. ”Se on sanatonta viestintää, joka tavoittaa tarinan nyanssit.” Sian Breath Me tavoitti. Golubic sai Mullan alla -soundtrackista Grammy-ehdokkuuden ja kulttuurisivusto Flavourwire on listannut sarjan loppukohtauksen yhdeksi tv-historian unohtumattomimmista. Kappale ei ole ainoa, jonka esittäjän joku tietää juuri tvtarinoiden takia. Roswell nosti Didon, OC Death Cab for Cutien ja Gossip Girl Peter, Björn and Jonhnin. Siakin oli tehnyt levynsä vuotta ennen Mullan alle -päätösjaksoa, mutta Billaboardlistoille ja Jenkki-levitykseen se meni vasta, kun Golubic löysi sen. Nyt aussi tekee musiikkia Rihannan, Britney Spearsin ja David Guettan kanssa. Nyanssina: Siksi, että koko Fisherin perhe kuoli. VIIMEISET SANAT s iv u h e n k i lö Thomas Golubic oli puhumassa Music & Media Synch Summitissa Tampereella elokuun lopussa. Matkalla hän kävi Helsingissä ensimmäistä kertaa. N o 8 / 20 1 3 teksti Aurora rämö kuva Nick TUlinen S iv u 3 9
HYYn hallitus 2014 valittu – puheenjohtajaksi Anna-Maija Riekkinen HYYn edustajisto valitsi kokouksessaan 3.12. ylioppilaskunnalle hallituksen vuodeksi 2014. Hallituksen muodostavat Sitoutumaton vasemmisto, HYYn Vihreät, Ainejärjestöläisten edustajistoryhmä (HYAL) ja Osakuntien edustajistoryhmä. Oppositioon jäivät HELP (hammaslääke-, eläinlääke, lääke- ja oikeustieteen opiskelijat sekä kansainvälisten opiskelijoiden Tsemppi ry), Oikea suunta, SNÄf (Svenska Nationer och Ämnesföreningar) ja Sosialidemokraattiset opiskelijat. HYYn johtoon nousee nyt ensimmäistä kertaa 2000-luvulla poliittista ryhmää edustava puheenjohtaja, kun tehtävään valittiin Sitoutumattoman vasemmiston Anna-Maija ”Annis” Riekkinen. Kasvatustieteen ylioppilas Riekkinen on toiminut vuonna 2013 HYYn hallituksessa talousjohtokunnan puheenjohtajana. Muut hallituksen jäsenet ovat filosofian ylioppilas Mats Ittonen (HYAL), humanististen tieteiden kandidaatti Matleena Kosonen (osak.), humanististen tieteiden kandidaatti Mari Kyllönen (HYAL), filosofian ylioppilas Sanni Laiho (osak.), valtiotieteiden ylioppilas Toivo Laitinen (HYYn Vihreät), kasvatustieteen kandidaatti Iiris Niinikoski (HYAL), filosofian ylioppilas Teemu Palkki (osak.), filosofian ylioppilas Jaakko Rissanen (SitVas), filosofian ylioppilas, maatalous- ja metsätieteiden ylioppilas Johanna Riitakorpi (HYYn Vihreät), valtiotieteiden ylioppilas, elintarviketieteiden ylioppilas Aarni Suvitie (HYAL) ja humanististen tieteiden kandidaatti Esa Tiusanen (HYAL). - Ensi vuonna HYYn on pidettävä itsestään meteliä, mutta myös muistettava omat jäsenensä. En halua, että HYY kulkee muiden ylioppilaskuntien mukana kohti alati laskevaa äänestysaktiivisuutta edustajistovaaleissa, Anna-Maija Riekkinen sanoo. Uuden hallituksen toimikausi alkaa 1.1.2014 ja kestää kalenterivuoden. Hanna Kuusi sai Hyvä opettaja – Magister Bonus -palkinnon Helsingin yliopiston ylioppilaskunta palkitsi vuosijuhlassaan 26.11. yhteiskuntahistorian lehtori ja talous- ja sosiaalihistorian dosentti Hanna Kuusen Hyvä Opettaja – Magister Bonus -palkinnollaan. HYY jakaa palkinnon vuosittain vuosijuhlassaan. Palkittavaa saavat ehdottaa kaikki yliopiston opiskelijat ja sen hakukriteereistä ja saajasta päättää HYYn hallitus. Hanna Kuusen palkitsemista perusteltiin sillä, että hän on aidosti kiinnostunut paitsi omasta alastaan, myös opettamisesta. Opettajana Kuusi käyttää monenlaisia pedagogisia menetelmiä ja korostaa opiskelijalähtöistä syväoppimista. Hän huomioi opetuksessaan niin oman tieteenalan linkityksen laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen kuin opiskelijoiden erilaiset ura- suunnitelmatkin. Kuusi myös kertoo opiskelijoille aktiivisesti poikkitieteellisyyden tuomista mahdollisuuksista ja sopivista sivuaineista sekä kannustaa monitieteisyyteen. Kuusen palkitsemista ehdottaneet opiskelijat kehuivat häntä kannustavaksi, lämpimäksi ja keskustelevaksi. Opiskelijoiden mukaan Kuusi pyrkii tutustumaan opiskelijoihinsa myös luentosalin ulkopuolella ja on läsnä muun muassa ainejärjestöjen tapahtumissa. Hän myös kehittää jatkuvasti kurssejaan opiskelijoilta saamansa palautteen perusteella. Opiskelijat kokevatkin Kuusen helposti lähestyttäväksi myös silloin, kun opiskelijat haluavat antaa hänelle palautetta. HYYn Marko Rosenholm ja Pirre Seppänen SYL:n hallituksen jäseniksi vuodelle 2014 HYYn ehdokas, farmaseutti Marko Rosenholm valittiin 29.-30.11. järjestetyssä liittokokouksessa Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodeksi 2014. SYL:n hallitukseen valittiin myös HYYn hallituksessa kuluvana vuonna toiminut valtiotieteen ylioppilas Pirre Seppänen. Liittokokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Piia Kuosmasen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta. Liiton seitsenhenkiseen hallitukseen valittiin myös Jari Järvenpään Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta, Hilkka Kempin Lapin yliopiston ylioppilaskunnasta, Mari Krögerin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnasta ja Petra Peltosen Turun yliopiston ylioppilaskunnasta. HYYn järjestöwiki – opas järjestön pyörittämiseen Mitä tarkoittaa olla järjestön hallituksen jäsen? Kuinka jäsenrekisteriä ylläpidetään? Ja mitä kaikkea yhdistyksen arkeen kuuluukaan vuoden varrella? HYYn uudistuneesta järjestöwikistä löydät vastaukset näihin ja moneen muuhun järjestötoimijan mieltä askarruttavaan kysymykseen.Wikiin: hyy.helsinki.fi/wiki HYYn palvelutoimistossa poikkeuksellisia aukioloaikoja joulun ja vuodenvaihteen aikaan 16.12. suljettu 18.12. avoinna 10-12 20.12.-1.1. suljettu 9.1. suljettu