”Korkeiden ja huojahtelevien kuusten takana näin ensin vain raudasta ja lasipinnasta heijastuvaa auringonvälkettä, joka vilkkui puiden raoista. Sitten, hiekkatien viimeisen mäennyppylän yli päästyämme edessä avautui sininen taivas, joka suuntaan täysin pilvetön laakeus. Silmänkantamattomiin pelkkiä kuusten latvoja ja kaiken keskellä tämä mielipuolinen terveyskylpylä, moderni palatsi, joka oli varmaan näyttänyt hyvältä väärinymmärretyn arkkitehdin suunnittelupöydällä. Kun auto lähti mäen huipulta alaspäin, näin notkelman pohjalla koko kolossaalisen rakennuksen. Valkokylkinen parantola sijaitsi tosiaankin syvällä korvessa, keskellä ei-mitään.”

Saadakseen selville, kuka kuppaa rahat niiltä, joilla on toinen jalka haudassa, Kukkonen kirjautuu sisään ihmeelliseen puoskaroivaan parantolaan Itä-Suomessa. Lähelle Kolin maisemia pystytetyn klinikan hoitomuodot eivät välttämättä kestä päivänvaloa, koska sieltä tosiaan poistutaan vain jalat edellä ja kukkaro tyhjänä. Kun Kukkoselle on joskus kehotettu ”Tee testamenttisi, Kukkonen”, niin tällä kertaa lause voisi muuntua muotoon: ”Tee hoitotestamenttisi, Kukkonen”. Kuinka Asko pärjää tekosairaana potilaana parantolan lukkojen takana – kaukana kaikesta ja vieläpä ilman hänelle niin kallisarvoisia eräliivejä? Ei hyvältä näytä. Kaiken huipuksi Asko Kukkosta odottaa sellainen jymy-yllätys, ettei siihen osaisi kukaan varautua. Asko Kukkonen ei usko kymmeneen käskyyn vaan kymmeneen kysymykseen!