• Lajiuutisia
• ”Olen perheenisä, yrittäjä ja ralliharrastaja nimenomaan tässä järjestyksessä.” Näin korostaa F-Cupin nuottiluokan tuore mestari autokauppias Ville Hanhisuanto.
• Volvon maahantuojan rallitalli tunnettiin aikoinaan mestareiden tallina – siihen kuului kova kolmikko Hannu Mikkola, Eeva Heinonen ja Markku Alén
• Timo Ruoppa on vuosien varrella tullut tutuksi jokkiskisojen viimeisten kierrosten ratkaisijana
• Eemil Peltolan vuoteen mahtui monenlaista: menestystä ja jäljet jättänyt loukkaantuminen
• Juuso Jalovaara aloitti rallien harrastekuvaajana – nykyään hän kuvaa muun muassa ammatikseen MM-ralleja
• Tomin stoori 2/3: Tomi Tuominen kertoo monipuolisen uransa vaiheista
• Mestareiden illan tapahtumia
• Suomalaiset maailmalla mm. Huttuselle ja Lindholmille rallin MM-pronssia
• Tulevia kilpailuja
• Kilpailukalenteri
• Mukana 24-sivuinen erikoisliite, jossa alan toimijat esittelevät tuotteitaan ja palveluitaan
Hanaa-lehti on suomalaiseen autourheiluun erikoistunut lehti. Olemme paikalla, kun autourheilun parissa tapahtuu ja kirjoitamme pintaa syvemmältä lajiin liittyvistä aiheista ja ilmiöistä. Lehdessä käsiteltävät autourheilulajit ovat ralli, rallisprint, rallicross, rata-ajo, jokamiehenluokka, karting, crosskart ja autosuunnistus. Lehden uutiset, artikkelit ja kisaraportit on suunniteltu aktiivisesti autourheilua seuraaville.
Tilaukset Hanaa-lehden kotisivuilta osoitteesta
hanaa.fi.
Tilaajatunnus on asiakasnumerosi. Asiakasnumero löytyy tilauslomakkeelta, paperilehden osoitekentästä ylimmältä riviltä (4–5 numeroa) ja laskusta kohdasta ”Asiakasnumero”.