Klassikot 1/2025
Ilmestyy 23.1.2025
AJONEUVOT
Citroën 2CV AZU ’61
Rauno Tuomainen hankki 80-luvun alussa paketti- Citröenin, josta kunnosti matkailuauton lomareissuille. Sellaisia kertyi lopulta neljän vuosikymmenen ajalta.
Ford Scorpio ’86 & ’96
Ford Scorpion kaksi mallisukupolvea edustivat valmistajansa isoja takavetomalleja aikana ennen tila-autoja ja kaupunkimaastureita.
DAF 66 Marathon Combi ’74
Käsihallintalaitteilla varustetulla Volvo 66:lla rallikisoja ajanut Jesse-Joonas Haake osti harrasteautokseen pirteän hollantilaisfarmarin.
Bedford CF 350 ’81
Kajabacan viinitilan kuljetusautona palvelee nostalginen Bedford-paku, jonka vanhojen kuorien alla ahkeroi Opel Omegasta lainattu tekniikka.
Vauxhall Cresta ’62
Jouni Kähärä kuuli navetan ylisillä seisovasta V8- Crestasta. Auto ei ollut myytävänä, mutta sitkeästi tavoittelemalla Jouni sai lopulta pelin itselleen.
Honda Monkey Z50J ’90
Eero Kumanto alkoi haikailla nuoruusajan mopoa talliinsa. Samanlainen löytyi projektikuntoisena, ja sen mies konservoi museokuntoon.
ARTIKKELIT
Mainoksen imussa
Nelivetoisia automalleja ilmestyi 80-luvulla markkinoille valmistajalta toisensa jälkeen. Tämä näkyi vahvasti myös mainonnassa.
Paluumatka
Lea Lahti ja Antti Vähälä ajoivat taannoin Etelä-Ranskaan vanhalla Renault 16:lla. Nyt on paluumatkan vuoro.
Rekisteriotteita
Liikenteessä olevaan vuoden 1964 autokantaan heijastuu jälkituonti, mutta vuosi oli autokaupassa niin hyvä, että se näkyy harrastekentässä edelleen.
Riian moottorimuseo
Baltian suurin automuseo löytyy Latviasta. Moderniin museorakennukseen on koottu kalustoa moottoriajoneuvohistorian alkuvuosista lähtien.
Kääpiöautomuseo
Saksalainen kääpiöautokokoelma tarjoaa läpileikkauksen pienten automallien kehityksestä ja historiasta sodanjälkeisessä Euroopassa.
TAPAHTUMAT
Big Wheels Winter Show
Uusi talvitapahtuma toi näyttävät amerikanautot Jyväskylään.
VAKIOPALSTAT
Vakionopeus
Uutisia ja kuulumisia vanhojen vehkeiden maailmasta.
Harrastajan pakeilla
Michael ”Micke” Cedercreutz on eräänlainen instituutio Suomen Citroën-piireissä. Käydään kysymässä, miten Sitikka-friikiksi oikein tullaan.
Tuleva klassikko
2000-luvun alussa käynnistyi Hyundain toinen tuleminen Suomen markkinoille. Mukana rintamassa oli ensimmäisen mallipolven Coupé.
Jokaisella autolla on tarina. Klassikot on tuore ja ennakkoluuloton aikakauslehti autoharrastajille. Lehti sisältää autoesittelyjä ja autoilun ajankuvaa 1950-1980-luvuilta, entisöintiprojekteja, tapahtumareportaaseja sekä ohjeita ja vinkkejä oman harrasteajoneuvon kunnostamiseen.
Klassikot
Klassikot ilmestyy 8 kertaa vuodessa.