TEKNIIKKA
10. Läpimurto tunteiden tulkitsemisessa, algoritmi ennustaa käyttäytymistä
Suomalainen Naya Daya Oy on kehittänyt kaksi vuotta tunteiden tulkitsemisen teknologiaansa, ja läpimurto on nyt tehty. Tunneteknologiaan liittyvä kojelauta näyttää esimerkiksi, miten myönteisiä tai vaikkapa vihaisia ihmiset ovat.
11. Tulevaisuuden takki suojaa ihmistä tunnistusteknologian algoritmeilta
Aalto-yliopiston opiskelija Jim Bergström on voittanut Vuoden nuori suunnittelija 2018 -kilpailun. Bergström yhdistää muodin ja teknologian. Hän kehitti takin, joka tarjoaa ihmisille mahdollisuuden pysyä tulevaisuudessa tunnistamattomina.
12. Uusia huikeita kamerainnovaatioita Suomesta
Suomalainen valvontateknologia on maailman huippua – ja maailmalle suurin osa huikeista innovaatioista on matkallakin. Valfi Oy:n kasvojentunnistusteknologia tunnistaa myös ihmisen ilmeet, kuten ilon ja surun. Specim Oy:n hyperspektrikamera tunnistaa vaikkapa ihosairaudet ja analysoi rikostutkinnan kohteetkin, kuten verijäljet. Asqella Oy:n alimillimetrikamera näkee vaatteiden alle kätketyt räjähteet ja aseet. VTT:n linssiratkaisulla saadaan 360 asteen panoramanäkymä taitettua yhdelle ainoalle sensorimatriisille.
16. Myös monikansallisilla yrityksillä kiinnostavia innovaatioita
Tutustuimme myös DualFlex-kameraan, joka valvoo täysin liikkumattomia kohteita, kuten mittaristoja. Kiinnostavia valvontakohteitakin löytyy. Kamera esimerkiksi valvoo uima-altaiden pohjaa ja tunnistaa, jos joku on hukkumassa.
LAINSÄÄDÄNTÖ
18. Uusi liikesalaisuuslaki: Lisää valinnanvapautta, suojaa, yhteinen termistö…
Suomessa astui voimaan elokuun 15. päivä uusi liikesalaisuuslaki. Asianajaja Johanna Lähde Asianajotoimisto Castrén & Snellmannilta kertoo uuden lain sisällöstä ja mitä siitä pitäisi vähintäänkin tietää.
RISKIENHALLINTA
24. Oppilaitosturvallisuuden ytimessä on turvallisuuspoikkeamien havainnointi ja rehtorien toiminta
EduSafe-hankkeessa kehitetiin uusia malleja oppilaitosten turvallisuuteen. Haastattelimme hankkeessa mukana ollutta professoria Eila Lindforsia Turun yliopiston opettajankoulutuslaitokselta ja Työterveyslaitoksen vanhempaa tutkijaa Anna-Maria Teperiä.
44. Onko allekirjoitus aito?
Oikeudellinen käsialatutkimus on yksi Suomen heikoimmin tunnettuja rikostutkinnan alueita, toisin kuin monissa muissa maissa. Oikeudellinen käsialatutkimus paljastaa asiakirjaväärennökset. Selvitimme tarkoin tutkimusmenetelmiä ja väärennöksiin liittyviä seikkoja kokeneelta oikeudellisen käsialatutkinnan asiantuntijalta Leena Toivoselta.
TIETOTURVALLISUUS
27. Tilinpäätösraportit ja vuosikertomukset tärkeintä tiedon lähteinä
KPMG on tutkinut, mitä suomalaiset pörssiyritykset kertovat tietoturvallisuudestaan julkisissa raporteissaan. Julkiset asiakirjat nimittäin antavat signaaleja siitäkin, miten hyvin yritykset ovat tietoturvallisuuttaan hoitaneet – tai jättäneet hoitamatta. Esiin on noussut kiinnostavia havaintoja, kirjoittavat Wanda Wallgren ja Hannamari Sivonen.
FINNISH SECURITY AWARDS 2018
29. Finnish Security Awards 2018 -turvallisuuspalkinnot korkean tason osaajille
Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti jakoi lokakuussa vuoden 2018 turvallisuuspalkintonsa juhlavissa puitteissa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla yhteistyössä lähes 30 kumppaninsa kanssa. Juhlassa jaettiin myös muita turvallisuuspalkintoja. Laaja raportti palkituista ja myös kuvakollaasi juhlasta.
IHMISET & TAPAHTUMAT
52. FinnBuild-messuilla näkyi rakentamisen hyvä vire
Tapahtumakokonaisuudessa vieraili lokakuussa 25 000 messuvierasta, ja näytteilleasettajina oli myös turvallisuusalan yrityksiä. Kiersimme 13 yrityksen osastolla kysymässä, mitä ne esittelivät.
54. Turvallisuuden ja riskienhallinnan ammattitapahtuma sai väen liikkeelle
Syyskuussa pidetty turvallisuusalan messutapahtuma Tampereella keräsi vajaan 10 000 kävijää. Kiersimme osastoilla ja kyselimme tarjonnasta.
49. Turvakolmio Oy:n 25-vuotinen kasvutarina
Turvakolmion perustajajäsen Pasi Tikkanen ja muut osakkaat kertovat huikean kasvutarinan yhtiön iloista ja suruista – ja paljosta muusta.
TUTKIMUKSET
56. Viesti oli, että turvallisuudella on arvoa
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Aalto-yliopisto ovat tehneet laajan tutkimuksen suomalaisten yritysten näkemyksistä ja kokemuksista turvallisuudesta. Tutkimuksessa tuli ilmi kiinnostavaa ja hieman yllättävääkin tietoa. Tutkimustuloksia avaa EK:n yritysturvallisuusasiantuntija Mika Susi.
HISTORIA
62. Vartijasta tuontiyhtiön johtajaksi
Markku Vuorela kirjoittaa tarinan siitä, miten ensimmäiselle vartiointikeikalleen aikoinaan mennyt Kaitsu törmäsi välittömästi katkaistuun haulikkoon. Vartijavuodet ovatkin opettaneet Kaitsulle malttia ja sitkeyttä edetä elämässä.
YHDISTYKSET
60. Finnsecurity ry:n uutiskatsaus
64. Suomen Turvaurakoitsijaliitto ry:n uutiskatsaus
KOLUMNI
66. Profiloituminen on tärkeä kysymys ja hyvä niin!
Aalto-yliopiston professori ja Tosibox Oy:n toimitusjohtaja Jarno Limnéll näkee turvallisuuden positiivisena asiana, jossa pitää myös osasta keskittyä positiivisiin asioihin. Kansainväliset yrityksetkin tulevat Suomeen positiivisuuden kautta. Profiloituminen onkin tärkeä viesti.
VAKIOT
3. Pääkirjoitukset
6. Uutiset
63. Turvamarkkinat
Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti on turvallisuuden ja riskienhallinnan johtava ammattijulkaisu, joka käsittelee laaja-alaisesti ajankohtaisia aiheita.
Lehden ensimmäinen numero on vuodelta 1985. Ensimmäisessä pääkirjoituksessa on osuvasti todettu, että kyseessä on ammattijulkaisu, jonka tavoitteena on olla mukana viemässä alan kehitystä eteenpäin ja välittää asiantuntijatasoista tietoa ammattilaisille sekä alasta kiinnostuneille.
Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti perustettiin Finnsecurityn ja Suomen Lukkoseppäliikkeiden Liiton (nykyisin Turvaurakoitsijat) toimesta. Lehden avulla pyritään saattamaan alan järjestöjä, viranomaisia ja elinkeinoelämää lähemmäksi toisiaan sekä auttamaan alan kehittämistä.
Lehti on alan yhteinen julkaisukanava, jossa käydään asiantuntevaa keskustelua ja tuodaan esille avoimesti ajankohtaisia asioita. Sitä lehti on tehnyt jo lähes 40 vuoden ajan!
Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lisätietoa lehdestä:
www.turvallisuus.com