ESITTELYSSÄ
Blowed A-Mopars
Remmiahdettu A-body ei ole mikään yleinen näky, mutta lahtelaiset Juha Ahokas, Jere Nieminen, Sami Savikko rakensivat samalla kaavalla -64-mallisia peräti kolme – yhden avon, yhden kovakattoisen sedanin ja yhden Barracudan.
Ford A Roadster -29
Helsinkiläisen Rekan A Roadster sai aimo annoksen nostalgista ilmettä kermanvaalealla kisahenkisellä maalauksellaan.
Chevrolet 210 Wagon -56
Janne Salosen klassikkofarkun konehuoneesta löytyy puhtia, ja myös alusta on rakennettu sellaiseksi, että 7-paikkainen perheauto pärjää mutkateilläkin.
Ford Mustang -67
Turkulainen Triangle Motor tunnetaan parhaiten korkealuokkaisista entisöinneistään, mutta firman tiloissa on valmistunut myös useampi kovan luokan pro touring -auto. Sellainen on myös jutun 460 cid pikkulohkolla varustettu fastback.
Chevy C10 Scottsdale -80
Uusikaupunkilaisen Max Helpiön mattamustan blower-pickiksen ehostus riistäytyi, ja lopputuloksena on täysin läpikäyty ja koko lailla uutta vastaava kaksivärinen avolava.
Studebaker Commander -41
Lappeenrantalainen Tommi Äikää rakensi pilalle pilkotusta aihiosta raa’an gasserin, jollaisia ei liiemmälti ole Suomen teillä nähty.
Lincoln Continental -69
Mika ”Powerking” Salonen tunnetaan kaverina, jonka alla kulkevat kovaa niin moottoripyörät kuin dieselpickupitkin. Miehen tuorein projekti on ilmajousitettu mattamusta jättiläinen, jonka pellin alle piti tietysti myös hankkia mörkömoottori.
Chevrolet Kustom -41
Aiemmin Silvet Bulletina tunnettu, Jokers-kerhon hallussa muodonmuutoksensa aloittanut taildragger muuttui Heath Garagella fadeaway-maalatuksi pullantuoksuiseksi Justiinaksi.
H-D -62
Eki Kauranen rakensi projektikuntoisena hankkimastaan epämääräisestä aihiosta tyylipuhtaan klassisen bobberin, jonka maalauksen innoittajana toimivat vanhat sotakoneet.
TAPAHTUMAT
Run to the Sun
South Carolinassa tuotiin kalusto kevään kunniaksi aurinkoon ja katseltavaa riitti.
Chicago Autorama
Tuulisen kaupungin vuodesta 1962 saakka järjestetty World of Wheels -näyttely keräsi halleihin peräti 700 autoa, joten myös tyylisuunnat olivat edustettuina ihan laidasta laitaan.
ArtikkeLit
Tarinan takana: C10
Mattamustan pinnan vetoa seuraava vaihe pickupin elinkaaressa on usein paalaaminen. Nyt ei käynyt niin.
Tarinan takana: Studebaker Gasser
Kuvat kertovat omaa kieltään siitä, kuinka syntyi puhtaasti kotimainen Gasser.
Just another night on Crenshaw
Kun kerran oli South Centralista selvitty ongelmitta, niin pitihän meininkiä käydä katsomassa toisenkin kerran.
LS-swappi
LS-moottoreista on tullut suosittu vaihtoehto perinteisen kaasaripikkulohkon korvaajaksi, mutta mitä kaikkea swappi vaatii?
Tomahawk Town
Olli kävi katsomassa, mitä purku-uhan alla olevalle maineikkaalle tallille kuuluu juuri nyt.
Puuhanurkka
Petteri paini akun vaihdon kanssa ja Jussi päätti alkaa itse verhoilijaksi.
VAKIOT
Rauta-annos
Katsastus-leffan Dodge kävi kaupaksi hurjaan hintaan ja Classic Motor Show’ssa nähdään tänä vuonna tavallista enemmän jenkkikalustoa.
Postia lukijoilta
Päätimme jakaa mielenkiintoisimpia lukijapalautteita sellaisenaan muillekin lukijoille.
Pelit ja vehkeet
Tarjolla tavaraa LS-koneenkorvakkeista puusankaisiin aurinkolaseihin ja matalan auton pakoputkilaippoihin.
Muumio muistelee
Kari B. muistelee Tomahawk Town -tallin alkuaikoja.
Kutjan kuva
Tällä kertaa Janne otti työn alle -51 Mercuryn, neliovisena.
Amerikan Rauta on lehti kaikille, joille amerikkalaiset ajopelit ja niiden rakentelu ei ole vain harrastus vaan elämäntapa. Lehti käsittelee jenkkiharrastekenttää tämän päivän näkökulmasta unohtamatta tapahtumien ja cruisingien merkittävää roolia.
www.amerikanrauta.fi
Lue lehti digilehtenä!