Työ on muuttunut häpeän aiheesta kulttuurin kivijalaksi. Suomalaiset shoppailevat tarmokkaasti, mutta vierastavat rahan näyttämistä päällään. Tohtoriksi väittelemisestä saa palkakseen muutakin kuin hatun. Raamattuun perustuvat elokuvat palaavat teattereihin, mutta kaikki uskovaiset eivät ole tyytyväisiä. Työväenliike kadotti tulevaisuutensa ja etsii nyt uutta suuntaa. Turku on nouseva elokuvakaupunki. Kana on loistava kaupunkieläin.
Turun ylioppilaslehti eli Tylkkäri on Turun yliopiston ylioppilaskunnan kustantama, vuodesta 1931 ilmestynyt riippumaton opiskelijalehti. Tylkkärin jutut käsittelevät yhteiskuntaa, kulttuuria, korkeakoulupolitiikkaa sekä tietenkin opiskelijaelämää.
Turun ylioppilaslehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa yliopiston lukukausien aikana. Lehti kannetaan kotiin noin 4500 turkulaiselle opiskelijalle. Saman verran lukijoita lehti tavoittaa kampuksella ja kaupungilla olevien jakotelineiden kautta. Lehden kaupunkinumeroita jaetaan suoraan käteen kaikille turkulaisille. Lehden verkkoversiolla on yli kymmenen tuhatta lukijaa kuukaudessa, ja paperilehdellä on tilaajia ympäri maata.
www.tylkkari.fi