Legenda
Chevy Van G20 Caravan ´77
ä
j
ä
ä
r
ä
ä
m
n
i
d
h
a
T
Uskomaton Hudson
Pacemaker ´51
Esittelyt:
Mooneyes Hot Rod
Show Yokohama
Suomalaista työtä ? www.amerikanrauta.fi
PAL VKO 2013-10
Viipale
mediat
6 414887 002455
13001
700245-1301
Amerikan Rauta 01/2013 ?Sattumalta löysin Ruotsista vanhan DKW-skootterin, joka näytti siltä, että se kuuluu Hudsonin perään.?
esta Rautaan ? 1/2013 ? 8,90?
Rakkaud
0 !
10 UA
SIV
NRO 3
Myynti:
Uusi lehti amerikanautojen ystäville!
Buick Riviera ´65
H-D Sportster ´76
Ford F-1 Pick-up ´48
Plymouth Satellite ´69
Ford A Roadster Hot Rod
Chevrolet Nova LS3 STW ´65
Chevy IMPALA CONVERTIBLE ´63
w
o
h
S
l
a
n
r
u
o
J
s
Rodder
Jokaisella autolla on tarina.
T
juhdava
uT T y&ö
TalTiOidMo
t
skvitsh Datsun -avola
01/13
? www.kla
autoilun ajankuvaa
ssikot.fi ? 01/13 ? Hinta
8,50 ?
Chevrolet Impala ´68 ?
Brittiratojen
Datsun 620 Pick-up ´75
i
t
t
a
v
s
ka
ka
ahistoriaa uudesta saak
Vauxhall Viva GT ´68 ? kis
? Fargo K-160 ´68 ? IZh
27151 ´81 ? Opel Corsa
Katsaus
rengastarjontaan
08
6 4148 83 6848
2013-10
368480-1301 ? PAL VKO
13001
MADE IN FINLAND
a GT ´68
Viipale
mediat
SUOMALAISTA TYÖTÄ ?
GSi ´88 ? Vauxhall Viv
Valkosivuja
dosta
u
& ristikha
rrasteautojen
pitkä tie
Kaasuttimen korvaajan
sen historiaa
k
tu
u
k
ih
su
n
e
e
in
a
to
Polt
Tuleva klassikko
G-sarjan Mercedeksen
vuosikymmenet
Jorma Okker
Pirteä pikkuauto
a!
50 vuotta kartanlukijan
Opel Corsa GSi ´88
Hae omasi Lehtipisteestä tai
tilaa kotiin: www.klassikot.fi
Nyt
myös nopea
DHL lentorahti
Autojen, moottoripyörien ja laatikkorahdin
laivaukset edullisesti ja luotettavasti yli 20
vuoden kokemuksella. Toimipisteet Los Angelesissa
Kaliforniassa ja Teksasissa. Täydellinen noutopalvelu koko USA:ssa. Laivaukset joka viikko.
Rekisteröi meiltä tilausosoite USA:han ja
nettikauppojen mahdollisuudet avautuvat.
www.finn-us.com
Hal-Mari
International
Logistics Inc.
Los Angeles, Kalifornia Petteri Kervinen, Puhelin +1 310 291 1710 info@finn-us.com
Houston, Texas Ilkka Halmari, Puhelin +1 832 279 1071 ilkka@halmari.com
Kevät ja vanit
K
un alati taivaalta maahan valuva
lumipeite on saanut vallan pickupin lavasta ja pakkasta on niin
paljon, että sitä alkaa muistella
millaiset nesteet siellä seisovassa harrasteautossa olikaan, on vaikeaa hahmottaa,
kuinka lähellä kevät on.
Ehkä juuri siksi talven mittaan valmistuviksi
kaavailtujen autojen rakentelussa tulee niin
usein lopulta kiire.
Kiireistä kevätkausi on myös autolehden
tekijöille, silloin kun järjestetään merkittävimmät kotimaiset näyttelyt, joihin pitää
suunnitella ja valmistella osastoja. Sikäli ajalle
yhteiskunnallisesti niin poikkeuksellinen uuden työntekijän palkkaaminen ei olisi voinut
osua parempaan aikaan. Amerikan Raudan
toimitus nimittäin sai vahvistuksekseen pari
viikkoa takaperin Kimmo Janhusen, joka on
viime vuodet kirjoitellut siihen vanhimpaan
kotimaiseen jenkkiautolehteen.
Tehdessäni juttua
Kari Vepsän turbovanista mieleen muistui ensimmäinen pienoismallini. Se oli juuri saman ikäluokan Chevy
Van, turbiinivanteilla varustettu ja musta, ja
paketissa tulivat mukana siirtokuvaliekit. Jos
en muista väärin, se olisi ollut Monogramin
Snap-Tite-sarjaa, joka oli tarkoitettu koottavaksi liiman sijaan kiinni napsauttelemalla.
Niihin aikoihin rakennetut vanit erikoismaalauksineen ja monenlaisine ikkunoineen olivat kova juttu kaikkialla, eikä niitä
loppujen lopuksi mitenkään hirveästi ollut.
Suurin osa liikenteessä näkyneistä autoista ei ollut hilemaalattuja näyttelyvaneja
eikä Starcraft-konversioita, vaan tavallisia
70-luvun Beauvillejä, jotka oli rekisteröity
kuorma-autoksi verotussyistä.
Vuosia myöhemmin, 90-luvun taitteessa
meidänkin perheessämme oli ihan oikea
vani, Mark III Conversionsin bussisisustama
kolmannen sukupolven Econoline. Silloin
niistä oli kuitenkin jo tullut aika tavallisia ?
monenlaisten erikoismiesten käyttöautoja,
eivätkä niille siipiautojen ja Mustangien
kuskit paljoa morjestelleet.
Se, että maahan saatiin tuolloin verrattain
edullisen hintatason myötä hurja määrä vaneja,
on tietysti hyvä asia. Erikoismiesten käyttöautoihin liittyy kuitenkin sellainen ikävä piirre,
että niillä on tapana joutua vähän tuuliajolle
ensimmäisen erikoismiehen kyllästyttyä autoonsa. Näin kävi parikymmentä vuotta sitten
niin monille täyskokoisille vaneille, mutta
myös Astroille ja piilofarmareille. Aikanaan
niin korit kuin tekniikatkin alkoivat rapistua
olemattoman huollon ja hoidon vuoksi ? nehän
olivat vain käyttöautoja, ei niitä kannattanut
vahailla. Sama kohtalo taitaa odottaa viime
vuosikymmenellä maahantulleita Hummereita
? ja uhkaavasti samassa putkessa ovat tällä
hetkellä 90-luvun poniautot, kuten pyöreäkoriset Mustangit.
Pääkirjoitus
tettiin vuodessa kaikkiaan puolet siitä määrästä, mitä Suomessa myytiin uusia Corollia.
Muistan hyvin, kuinka parikymmentä vuotta sitten uustuonnin ja pakujen trokauksen
ollessa villeimmillään nuo puukylkifarmarit
ja konversiovanit tuntuivat tosiaan lähinnä
arkisilta käyttöautoilta ja ´61?64 Cadillacejakin tuntui tulevan vastaan joka nurkalla.
Sittemmin on kyllä saanut huomata, ettei
niitä Caddyjä täällä ihan niin paljoa ollutkaan,
ja jossain vaiheessa sama huomataan myös
noiden tuoreempien laitteiden kohdalla.
Niiden harvojen näiden mallien tosiharrastajien kannalta voisi tietysti toivoa, että
käy kuten Japanissa, missä jo 70-lukuiset
Toyotat ovat hyväkuntoisina melkoisen hurjissa hinnoissa, koska niitä on takavuosina
paalattu surutta.
Kuten Jenkeissä, myös nousevan auringon
maassa vanhan ajan vanit ovat hyvässä
nosteessa, ja myös moni tunnettu rakentaja on kiinnostunut aiheesta. Meilläkin
heräävä kiinnostus on jo näkyvissä, vaikka
toistaiseksi en ole nähnyt kellään työn alla
70- tai 80-lukuisesta aihiosta rakennettavaa
näyttelyvania.
Eikö asialle kannattaisi tehdä jotain, aihioitahan on tarjolla halvalla vaikka kuinka
paljon?
Vaikka joku malli
kokeekin inflaation
siksi, että sitä tuodaan vähän aikaa tavallista
enemmän maahan, se ei tarkoita sitä, että
niitä olisi loputtomiin ryöstöhyödynnettäviksi. Esimerkiksi monia niistä nykyisellään
osanluovuttajakandidaateiksi luokiteltavista
80-luvun täysikokoisista farmareista valmis-
Tomi Eronen
Päätoimittaja
tomi.eronen@amerikanrauta.fi
Amerikan Rauta 1/2013
3
Nro 3. 1/2013
12
Kannessa:
Hudson Pacemaker ?51
Tahdinmäärääjä ? John Löfbackan
häkellyttävä kustomreki
Esittelyssä
12 Hudson Pacemaker ?51
John Löfbackan häkellyttävä kustomreki on näyttänyt tahtia, mihin ikinä onkin osallistunut.
18 Chevrolet Van G20 Caravan ?77
Kari Vepsän turbo-Vanina tunnettu pirteä
stroker-paku tuo tuulahduksen retroa 70-luvulta.
26 Buick Riviera ?65
Ylämyllyläisen Jarkko Silvennoisen tehtaan kustomissa on myös aavistus lowrider-meininkiä.
32 Ford A Roadster
Menneen ajan fiiliksen tavoittelu ei aina ole helppoa. Kouvon Tatu on onnistunut nostalgiarodillaan
siinä erinomaisesti.
38 Chevrolet Impala Convertible ?63
Pasi Salon Impala on useamman omistajan
käsissä jalostunut aina vaan enemmän chicanohenkeen.
44 Plymouth Satellite 2D HT ?69
Auton ei tarvitse olla viimeisen päälle puunattu
ollakseen vaikuttava. Tästä osoituksena Mikon
mattamusta muskelikäyttis.
50 Chevy Nova STW ?65
Kaliforniassa asuvan Bridgetin sympaattinen
surffifarmari ei pelkästään näytä hyvältä, vaan
tarvittaessa myös kulkee.
56 Ford F-1 ?51
Toiset on luotuja kulkemaan. Niin on myös Veikka
Heinäahon pulska avolava.
62 Harley-Davidson Sportster ?72
Toimituksemme vahvuuteen kuuluva Tuukka Erkkilä esittelee pitkään haaveilemansa Sporan.
62
HD
Sportster
?72
4
Amerikan Rauta 1/2013
18
Chevrolet
Van G20
Caravan
?77
50
Chevy
Nova
STW ?65
66
Mooneyes Show
74
Tapahtumat
Vakiot
66 Mooneyes Show
8
Pakosarjat testissä
Japaninmaalta löytyy ennakkoluulottomampaa amerikanautoharrastusta kuin moni voisi kuvitellakaan.
70 The Rodders Journal Show
Katsaus Baltimoressa järjestettyyn rautanäyttelyyn, joka ei
jättänyt kylmäksi ketään.
ArtikkeLit
74 Pelti vastaan valurauta
Vertasimme moottoridynossa valu- ja peltisarjoja niin tehdaskuin jälkiasennusmalleina. Muulina toimi Chevyn 350.
78 Haastattelussa Billy Laitila
Monessa mukana ollut pitkän linjan jenkkiautohahmo jakoi
ajatuksiaan ja elämänfilosofiaansa.
82 Arkiston aarteita
Satunnaispoimintoja Billyn tuhansien tarinoiden kuva-albumeista.
Rauta-annos ja tapahtumakalenteri
Otoksia amerikanautoharrastajien monenkirjavasta uutismaailmasta.
10 Pelit ja vehkeet
Tämän hetken päräyttävimmät tuoteuutuudet.
94 Kutjan kuva
Tällä kertaa Kutjan Jannen kynästä irtosi näkemys piilofarmarin
jalostuksesta.
96 Puuhanurkka
Toimituksen harrastekaluston kuulumisia.
38
Chevrolet
Impala
Convertible ?63
84 Amerikan romiksilta
Veli Vartiala avaa amerikkalaisen purkaamokulttuurin nykypäivää.
86 Äylin tarina
Legendaarisesta rekisterinumerostaan tunnettu Ford Custom
500 4D Sedan on ollut osa suomalaista jenkkiautoskeneä jo
vuosikymmenten ajan.
Amerikan Rauta 1/2013
5
Toimitus
Tilaajapalvelu
Puh. 03-2251 948
(ma-pe 8.30-16.00)
tilaajapalvelu@amerikanrauta.fi
www.amerikanrauta.fi > Palaute
Päätoimittaja
Tomi Eronen
Toimitus
Olli Lehtinen, Kimmo Janhunen,
Tuukka Erkkilä, Petteri Hautamaa
Avustajat
Veli Vartiala, Markku Pahkajärvi,
Janne Kutja, Jani Kunnari
Tuotantopäällikkö
Tomi Saloniemi
Ulkoasu
Tero Björklund, Markku Ikonen,
Thomas Backman, Meniina Lundström
Ilmoitusmyynti
Kim Dahl: 050-4147 539
Peppe Haapala: 050-4147 559
Susanne Ripsomaa: 050-4147 553
www.amerikanrauta.fi > Mediakortti
Kustantaja
Viipalemediat Oy, PL 350, 65101 Vaasa
Puh. 06-2810 170
Fax 06-2810 112
Toimitusjohtaja: Ari Isosomppi
Sähköpostit muotoa
etunimi.sukunimi@amerikanrauta.fi
Painopaikka
UPC Print, Vaasa. Tämän tuotteen paperi
sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti
ympäristöystävällisiä.
Myynti
R-Kioskit, huoltoasemat ja Lehtipisteet kautta maan
ISSN-L 2243-4550
COPYRIGHT: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman
lehden kirjallista lupaa on kielletty. ILMOITUKSET: Mikäli
hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista
toiminnallisista syistä (esim. lakko) voida julkaista lehti
ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta.
Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai
virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrään palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä
kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta
tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Ilmoitusasiakas on
vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle
ja/tai Viipalemediat Oy:lle. MATERIAALI: Lehti ei vastaa
tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Jos kuitenkin lehti julkaisee
tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/tai kuvia lehdessä
tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em.
materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi
lähettäessään materiaalin lehdelle.
6
AMERIKAN RAUTA 1/2013
- U S A - A U TO J E N VA R AO S AT J A H U O LTO Classsic 100 REV vanteet 15/17?
harmaana ja kiillotettuna
Mustang osat Matot-lasitpeltiosat-merkit-alustatiivisteet-listat?
alk 635? sarja
Lattia matto 1965-68 FB musta 199?
Kynnyslista 1964-68 EI avo 45? pr
Konepellin sarana 67-70 89? pr
Hevonen+kehys 64-65 99?
Levyjarrusarjat, ohjauspylväät/nivelet,
ratit, jarrutehostajat, pääjarrusylinterit
OE/Tarvike, tukivarret
Inland Empire Driveshaft mittatilaus Teräs tai alumiini kardaanit-kadulle kisaan-maastoon
Saatavana suoraan mm Mustang 1964-72, Camaro 67-69,GM
1958-64 -teräs-valu YOKE, kardaaniaihiot GM-FORD
Ylätukivarret Mopar A-body
seka B/E 1963-74 349 ? pr
Mustang 64-72 valmis
kardaani 370?
Levyjarrusarja Chevelle 64-72,
Nova 68-74,Camaro 67-69 530?
Billet ratti Chevy tai keskiöllä/
painikkeella NYT 239?
Billet YOKE 199?
-C6-TH400/350-700,C4
Jarrupoljin Runkoon 1933-34 Ford 129?
Trade Parts Rapakontie, 49480 SUMMA Avoinna arkisin 8.30-17.00. Phone. (05) 3557 289 ja 0400 755 098
myynti@tradeparts.info tai tradeparts428@gmail www.tradeparts.info
50?
59?
60?
60?
61?
61?
61?
61?
61?
62?
62?
62?
63?
63?
63?
65?
66?
66?
66?
67?
67?
67?
67?
67?
68?
70?
71?
71?
71?
72?
72?
72?
72?
73?
Mayfarer Business coupe ................ 3100?
Sport Fyry 2 HT ............................. 9000?
New Yorker 4 HT ........................... 7000?
Dodge Pioner 2 HT ...................... 13000?
Newport 2 HT ............................... 5500?
Newport 2HT ................................ 7000?
Imperial 4 HT ................................ 4800?
Chevy Motorhome ......................... 7500?
Chevy P-U .................................... 3800?
Chrysler Newport 4D ...................... 5800?
Chrysler H Sonoramic .................. 20000?
Chrysler 300 2 HT ......................... 5200?
New Yorker 4 HT ........................... 5200?
Chrysler 300 4 HT ......................... 4000?
Chrysler 300 2 HT ......................... 6000?
Chrysler 300 2 HT ......................... 5400?
Chrysler Newport 2 HT ................... 4100?
Chrysler Newport 2 HT ................... 3600?
Charger ........................................ 6800?
Coronet R/T .................................. 8500?
Coronet 2 HT ................................ 3500?
Cougar ......................................... 3900?
Cadillac 2 HT .................... Myydään osina.
Chrysler STW 9heng ...................... 6500?
Lincoln 2 HT ..................... Myydään osina.
Newport 2 HT ............................... 5100?
Charger U code ........................... 10500?
Firebird ........................................ 7500?
Superbee ...................................... 8500?
Monaco ........................... Myydään osina.
Thunderbird ...................... Myydään osina.
Charger ............................ Myydään osina.
Charger 440 ............................... 18000?
Plymouth Fyry ................... Myydään osina.
73?
73?
73?
74?
75?
75?
76?
76?
77?
79?
79?
79?
Charger 340 Magnum ................. 10200?
Charger muita ................................. 4 kpl.
Ford Pick Up ................................. 4900?
Torino 4D ..................................... 3800?
Ford Pick Up ................................. 4500?
Plymouth Fyry Custom 9 heng .......... 5500?
Plymouth Volare ............................ 4800?
Ranchero GT ................................. 4800?
Chrysler Newport 4D ...................... 4700?
Chrysler 300 ................................. 5500?
Lincoln Mark V .............................. 6800?
Ranchero GT ................................. 4500?
Avoautot:
60? Dodge Pioneer ...................................
61? Chrysler Newport ................................
63? Hillman Minx .....................................
64? Chrysler 300 ......................................
64? Plymouth Valiant ................................
65? Dodge Dart ........................................
66? Dodge Coronet 500 ............................
67? Dodge Coronet 500 ............................
Avo
Avo
Avo
Avo
Avo
Avo
Avo
Avo
Supercars of
California
RAHTIPALVELUT JA
HUOLINTAPALVELUT
Autot, mp:t veneet ja muutot joka viikko Los Angelesista.
Maakuljetukset kaikkialta USA:sta. Autamme ebay- ostoissa,
julkisissa ja dealereiden huutokaupoissa. Voit myös itse
tilata autot ja osat meidän toimipaikkaamme.
Kaikki autot Suomessa.
SUPERCARS OF CALIFORNIA LLC
INFO@SUPERCARSCA.COM ? Puh: 044 502 8859 ? USA: 1-714 608 3144
WWW.SUPERCARSCA.COM
Uutispalsta
Toimittanut: Antti Kautonen
& Kimmo Janhunen
Scottsdalen
huutokauppahuumaa
Barrett-Jacksonin reippaasti etukäteen mediassa rummutetussa
Scottsdalen huutokaupassa myytiin iso liuta suunnattoman hienoja
ajoneuvoja. Näistä kuuluisin oli varmastikin George Barrisin pajan aikanaan Lincolnin Futura-showauton pohjalle rakentama alkuperäinen
Batmobile, 1960-luvun tv-sarjasta. Auton arveltiin menevän kaupaksi
jopa kahdella miljoonalla dollarilla, mutta lopullinen kauppahinta ylitti
kaikki arviot: käsittämättömät 4,2 miljoonaa dollaria ? eli kovin kustomoidusta autosta koskaan maksettu hinta. Hyviä hintoja Scottsdalen
huutokaupassa muutenkin saatiin: esimerkiksi parikin Eleanor-tyyliin
modernisoitua Mustang Fastbackia repi toinen hieman alle ja toinen
hieman yli 120 000 dollarin hinnan. Edellisessä oli toimivat ilokaasut,
jälkimmäisessä Viperin kuusivaihteinen vaihdelaatikko.
Hybridi Harleyn tapaan
Mikä voisi olla tajunnanräjäyttävin tekniikanvaihtoprojekti, jonka kuvitella voi?
Vaikea uskoa, että tätä olisi voinut kukaan kehitellä mielessään, saati sitten
toteuttaa, mutta totta se on. Yhdysvaltalaisen 24 Hours of LeMons -kilpasarjan puitteissa näkee usein mielettömiä laitteita, joissa yhdistyvät halvalla
ostettu kolhuinen auto ja pimeänä iltana kokoonraapaistu voimanlähde, mutta
tässä on yksi käsittämättömimmistä: Harley Davidson Sportster-veekakkosen voimalla kulkeva Toyota Prius. Ja sillä ajetaan 24 tunnin kestävyysajoja!
Hell?s Treehuggers-tiimin ?Toyohog? perustuu entiseen turvallisuuspalvelun vartija-autoon, jonka hybriditekniikka on heitetty hevonkuuseen.
Keulalle on sorvattu liikaa kursailematta paikalleen istutettu 1100 kuution
Harrikka-lohko, joka pyörittää hitsailtua voimansiirtoa. Kone törröttää aukisahaillusta konepellistä.
24 tunnin kestävyysajon aikana, Teksasin ?Heaps in the Heart of Texas?
osakilpailussa Toyohog kesti maaliin asti, vaikka yleinen konsensus tuomaristokin mukaanlukien lähinnä ennakoi leviämistä sadan metrin jälkeen. Mutta
ei, Harrikka-Toyota puristi sinnikkäästi kilpailun loppuun saakka, eikä edes
tukkinut tietä; päin vastoin, autolla käytiin urheaa taistoa eräänkin jenkkilippuväreihin maalatun Dodge Aries -farmarin kanssa, jonka Toyohog lopulta
päihitti selvästi, jättäen monen mailin kaulan siihen. Vain ryttyillyt kytkin
ja säätämistä vaatinut vaihteensiirtomekanismi hidastivat matkaa, mutta
8
AMERIKAN RAUTA 1/2013
paketti osoittautui hämmästyttävän hyvin koossapysyväksi. Tästä näkee,
miten Harrikan koneella voi parantaa jopa mieltäpuuduttavan tylsää Priusta.
Lisätietoja 24 Hours of LeMons-kilpasarjasta saa esimerkiksi osoitteesta
www.24hoursoflemons.com. Priuksen kuvasi Phil ?Murilee Martin? Greden.
Corvette on täällä taas. Omaksi merkikseen jo aiemmin lohkaistu Vette riisui
tammikuun 13. päivänä peitteet yltään, kun auton seitsemäs sukupolvi julkistettiin Detroitin autonäyttelyssä.
Salakuvista ja renderöinneistä uumoillut piirteet paljastuivat todenmukaisiksi: uusi Corvette on melko lailla aggressiivisempi ja pidemmälle viety
paketti kuin viimeisimmät C5 ja C6. Jo miltei tavaramerkiksi muodostunut
wraparound-takalasi on jätetty historiaan, ja ensimmäistä kertaa Vetestä
löytyvät takasivuikkunat. Seiskamallin Corvette upottaa kyntensä premiumluokkaan, ja pullistelevat ja särmikkäät muodot henkivät Ferrari 599:n ja uuden SRT Viperin muotoja. Näiden lisäksi Camaron ja Malibun DNA on selvästi
havaittavissa uuden Corveten perässä: pyöreät takavalot ovat tältä osaa
mennyttä, ja tilalla ovat Chevroletin nykysuuntauksen mukaisesti camaromaiset ledi-neliskantit. Ilmanottoaukkoja ja leikkauslinjoja on joka puolella.
Auton ytimessä on täysalumiininen runkorakenne.
Kabiinia on viilattu todella paljon, ja auto on ottanut noin kymmenen vuoden
harppauksen materiaalilaadussa. Kuljettajan ympärille kiertyvä kojelauta on
nyt sorvattu vakuuttavammasta matskusta, nahkaa on kaikkialla, ja ratti ei
enää näytä olevan halvimmasta Chevroletistä nykäisty. Viisarimittaristo on
täysin digitaalinen. Uutuutena on seitsenvaihteinen manuaalivaihteisto, jonka
automaattivastineessa puolestaan on kuusi pykälää. Voimansiirron toisessa
päässä on uusi 6,2-litrainen kasi, josta lähtee 450 hevosvoimaa. Vaikkakin
moottori lepuuttaa tarvittaessa osaa sylintereistä 300C HEMI:n tapaan, on
vanhaa kunnon tekniikkaa silti paketissa mukana; kone on työntötankokone,
ja autossa on yhä lehtijouset takana.
Perusmallin nimi on tästedes Corvette Stingray, joten rausku on taas
palannut pelikentille. Rauskulogokin löytyy Stingrayn kyljistä. Kalliimman,
enemmänkin Grandsport-henkisen mallin nimi on Z51, ja siinä on isommat
Brembo-jarrut, isommat vanteet ja Magnetic Ride Control -alusta.
Vaikka vuosi 2013 on hädin tuskin alkanut, uusi C7Corvette on komeasti vuosimallia 2014. Ensimmäinen C7
myytiin jo Barrett- Jacksonin
huutokaupassa 1,1 miljoonalla dollarilla.
Kuvat: Chevrolet
31.1.?3.2. Petrol Circus
Messukeskus, Helsinki
3.?5.2. Swap Meet
Moultrie, Georgia
8.?10.2. US Truck Winter Meeting
Salomonkallio, Nakkila
15.?16.2. Winter Extravaganza
Bushnell, Florida
15.?17.2. Sacramento Autorama
Sacramento, Kalifornia
16.?17.2. Kustom Kulture Show
Kaapelitehdas, Helsinki
21.?23.2. Winter Autofest
Zephyrhills, Florida
Tapahtumat
Corvette C7 esiteltiin
22.?24.2. Big 3 Swap Meet
San Diego, Kalifornia
2.3. Moon Bike Show
Avesta, Ruotsi
2.3. Mid Sweden Swap
Gnarp, Ruotsi
3.3. Talvi-Heikki
Turun Messu- ja Kongressikeskus
3.3. Pomona Swap Meet
Pomona, Kalifornia
8.?10.3. Concours Car Show
Amelia Island, Florida
8.?17.3. Bike Week
Daytona, Florida
14.?16.3. Run to the Sun Hot Rod Show
Myrtle Beach, South Carolina
23.3. Winter Swap Meet
Teivon ravirata, Ylöjärvi/Tampere
23.?24.3. Hot Rod Show
Pleasanton, Kalifornia
28.?31.3. Viva Las Vegas Rockabilly
Weekend
Las Vegas, Nevada
29.3.?1.4. American Car Show
Messukeskus, Helsinki
30.3.?1.4. Swap Meet
Daytona Beach, Florida
14.4. Pomona Swap Meet
Pomona, Kalifornia
27.?28.4. Hot Rod & Rock Show
Pirkkahalli, Tampere
Vinkkaa uutisaihe!
Jos tormäät netissä tai muualla esittelemisen arvoiseen
asiaan tai ilmiöön, voit vapaasti laittaa toimitukselle aiheesta sähköpostia. Julkaisemme oman rajoittuneen näkemyksemme perusteella mielestämme parhaat. Lehdentekijät tavoittaa osoitteesta toimitus@amerikanrauta.fi
AMERIKAN RAUTA 1/2013
9
Tuoteuutuudet
Toimittanut: Tomi Eronen
Legenda elää
Perinteikäs jenkkirengas
BF Goodrich
Radial T/A porskuttaa vuodesta toiseen,
ja suosiosta kertoo omaa kieltään jo lähes
40-vuotias taival harrastajien parissa.
Kysyttyjä Radial T/A -renkaita on jälleen saatavilla US-Partsilta. Malli yhdistää modernin rengasteknologian ja klassisen ulkonäön. Ajossa hiljainen rengas
tarjoaa tarkan ohjaustuntuman ja hyvän
pidon sekä kuivalla että märällä asfaltilla. Ulkonäön viimeistelee leveäprofiilinen
muotoilu sekä valkoiset, kohokuvioidut
mallimerkinnät renkaan kyljessä. Rengas
täyttää myös nykyiset EU:n määräykset,
mikä on jo saavutus sinänsä.
Koot 14? ja 15?, hinnat alk. 140 ?/kpl
US-Parts, www.usparts.fi
Minustako
kynäruiskumaalari?
Jos olet haaveillut joskus itse vielä taiteilevasi kuvia kynäruiskulla, hyvä paketti homman
aloittamiseen on tässä. Iwata HP-C Plus Pro
Pack sisältää itse ruiskun lisäksi ilmaletkun,
sapluunoiden teossa tarvittavaa maskeerauskalvoa, kalvoveitsen, viisi eri Com-Artkynäruiskumaalia sekä Airbrush Cleaner -puhdistusainepullon.
Paketin hinta 289,90 ?.
Stirwell, www.stirwell.fi,
(09) 273 1343
Rattiputki rodiin
Hersti Auto Shop
tarjoaa Ididitin yleismallista rattiputkea hot rod -käyttöön.
34-tuumaisen putken voi itse lyhentää kuhunkin tarkoitukseen sopivan mittaiseksi.
Hintaa putkella on 216 euroa.
www.herstiautoshop.com
Laturin testaava laturi
Laadukkaista akkulatureistaan tunnettu CTEK on tuonut markkinoille mielenkiintoisen uutuuden, laturin joka
testaa myös auton oman laturin suorituskyvyn. Lisäksi laitteella voi testata akun jännitteen sekä käynnistysvirran.
Viiden ampeerin latausvirtaan pystyvässä CTEK MXS
5.0 Test & Charge -laturissa on myös syväpurkautuneiden akkujen elvytykseen sopiva Recond-toiminto sekä
ohjelma, joka soveltuu AGM-akuille ja lataamiseen kylmissä olosuhteissa.
www.flinkenberg.fi
10
Amerikan Rauta 1/2013
Jarrut kuntoon
Trade Parts tarjoaa
lääkkeeksi pysähtymisvaikeuksiin CPP:n Corvette C5 -tyyppistä
levyjarrusarjaa, jota on saatavana useisiin
muskelikauden malleihin. Alumiiniset pyörännavat sisältävää sarjaa on tarjolla ´64?72 Chevelleihin, ´67?81 Camaroihin sekä ´68?74 Noviin.
Hinta sarjalla on 899 euroa.
Trade Parts, www.tradeparts.info
Kaasari puhtaaksi
Kaasuttimen ollessa puhdistuksen tarpeessa, on purkaminen usein se
varmin ratkaisu puhtaan lopputuloksen takaamiseksi. Purkaminen ja
kokoaminen edellyttää kuitenkin usein uusien tiivisteiden hankkimista
ja vie yllättävän paljon aikaa. CRC Carburettor Cleanerillä voidaan päästä
samaan lopputulokseen ilman purkutoimenpiteitä.
CRC Carburettor Cleaner poistaa karstan ja lakkakovettumat sekä
liuottaa sitkeän ja kovettuneen lian vahingoittamatta tiivisteitä. Kaasuttimien lisäksi aineen kerrotaan puhdistavan tehokkaasti myös PCVja EGR-venttiilit.
Purkillisen suositushinta on 10,50 euroa.
www.crcind.com, www.facebook.com/CRCfinland
Vanteita Wheel
Vintiguesilta
Lastattavuutta liukulavalla
Pick-upin lavalle a
sennettava alumiininen liukulava helpottaa kuormaamista,
koska neljä viidesosaa lavasta on mahdollista vetää ulos autosta.
Kevyesti liukuvilla kiskoilla varustettua lava on saatavilla ?99 ja uudempiin Dodgen, Chevroletin ja Fordin Pick-upeihin. Pituuksia on kaksi: lyhyt 2,0 metrin lavalle
ja pitkä 2,5 m lavalle. Kantavuudeksi kaikille muille, paitsi ´02 ja uudemman Dodgen
lyhytlavaversiolle luvataan 600 kiloa, tuolle mainitulle Dodgen versiolle 400 kiloa.
Liukulavat lyhytlavaisiin 1290 ja pitkälavaisiin 1490 ?.
Jari Mäki, www.jarimaki.fi, (06) 4229 888
US-Parts maahantuo
W heel Vintiguesia,
jonka mallistoon kuuluu malleja peruspeltivanteista pinnavanteisiin.
Kuvan Series 62 -vanne on samantyylinen
kuin Fordin ja Chevyn alkuperäiset teräsvanteet, ja sen kanssa sopivat käytettäväksi
alkuperäiset pyöränmutterit. Vanteet toimitetaan pohjamaalissa, ja niihin on saatavilla myös esimerkiksi Baby Moon -tyyppisiä
pillerikapseleita.
Monesta OE-tyylisestä vanteesta saatavilla
myös ylikokoja.
Hinnat alkaen 96 euroa per vanne.
US-Parts, www.usparts.fi
Amerikan Rauta 1/2013
11
ä
m
n
i
d
Tah
12
Amerikan Rauta 1/2013
ä
j
ä
ärä
Teksti: Tomi Eronen ? Kuvat: Tuukka Erkkilä
John ?Jukka? Löfbackan tuorein kustom on nimensä mukaisesti
määrännyt tahdin tämän kauden näyttelyissä Ruotsia myöten.
?K
yllä se kiinnostus
amerikkalaisiin lähti
jo joskus 2?3-vuotiaana, kun istuin
isän ´39 Lincolnin kyydissä?, Jukka
mietiskelee kysyttäessä kuinka hän
alkuaan joutui jenkkipelien pauloihin.
Ensimmäinen oma amerikkalainen
auto oli se niin monien ensijenkkinä
tuttu Valiant 1980-luvun alussa.
?Siihen vaihdettiin tekniikkaa ja kyllähän sitä kunnosteltiin joka puolelta,
mutta ei se mitään hääviä ollut?, Jukka
nauraa ja selittää:
?Aikoinaan perhejutut veivät paljon
enemmän aikaa, nyt on paremmin aikaa
näihin kustomtouhuihin.?
Klassisten kustomien pariin Jukka
ajautui oikeastaan vasta vuonna 2005
hankkiessaan ´41 Lincolnin, jonka kustomointi on itse asiassa vieläkin kesken.
?Se oli hyvä aihio, mutta näitä väliprojekteja on tullut useampi viivästyttämään sen valmistumista.?
Seuraavana talvena tallin täytteeksi
löytyi ´41 Chevy, josta rakennettiin ?Silver Bullet? -nimellä tunnettu kustom.
Amerikan Rauta 1/2013
13
Hudson Pacemaker ´51
Penkkien verhoilu on suhteellisen hillitty, mutta kokonaisuudesta tekevät melkoisen villin lattian tiikerijuovat ja sisäkaton maalaukset. Kojelaudan keskellä
on painemittarit auton etu - ja takapäälle sekä peräkärryn ilmajousitukselle.
Ei se Lincoln ollut kuitenkaan vielä
seuraava valmistunut auto. Väliprojektina työn alle päätyi Jukan yhtiökumppaninsa Maxin kanssa 90-luvun
lopulla Jakobstads Bilmålarservice
-automaalaamon liikkuvaksi mainokseksi hankkima ´58 Olds Super 88.
Puolenkymmentä vuotta kohtuullisen
alkuperäisessä kunnossa kesäkäyttöpelinä palvelleen kaksiovisen hard
topin moottori oli päätetty joitakin
vuosia aiemmin remontoida ikään kuin
varmuuden vuoksi, kun kävi ilmi että
mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Sitähän sanotaan, että ellei
se ole rikki, älä korjaa sitä. Nyt kävi
niin, että Oldsin kone toimi kahden,
peräkkäisille kesille tehdyn remontin
jälkeen yhteensä alle 100 kilometriä,
mikä söi motivaation totaalisesti. Autoa jäi vuosiksi seisomaan ennen kuin
Jukka päätti laikata siitä katon pois ja
kustomoida auton täysin. Lasikuituisella Carson Topilla varustettu auto sai
peräänsä myös täysin omatekoisen,
alun pitäen katon kuljetusta varten
tehdyn kärryn, ja lopputulos on huikea. Ensiesittelystään Elmian Custom
Motor Show´ssa Ruotsissa se pokkasi
Kustoms of American Outstanding
Kustom -palkinnon, valinnan takana
sellaiset tunnetut herrat kuin John
D´Agostino ja Bernt Karlsson.
14
Amerikan Rauta 1/2013
an
Sattumalta löysin Ruotsista vanh
tä, että se
DK W-skootterin, joka näytti sil
kuuluu Hudsonin perään.
Väliprojekteja väliprojektin perään. S
e siitä väliprojektista, ja enemmän toisesta. Hudson nimittäin hankittiin
keväällä 2009 Oldsin väliprojektiksi, se
kun ei valmistunutkaan ajoissa sen kesän
kiertelyihin. Netissä kaupan ollut ´51 Pacemaker oli tulossa seuraavana päivänä
Kalajoelle, ja Jukka lähtikin katsomaan
sitä välittömästi. Hudson vaikutti mielenkiintoiselta aihiolta, Jukalla tiimeineen
kun on ollut pyrkimyksenä valita rakentelukohteeksi jotain vähemmän nähtyä.
Puhuttaessa Jukan autoista hän haluaa
ehdottomasti tuoda esille sen tosiasian,
että kaikki on rakennettu yhdessä tiimin,
eli Emilin, Maxin, Frankin ja Backholmin
kanssa.
?Minä olen tehnyt oikeastaan maalauspuolet ja Emil on tehnyt eniten peltitöitä.
Max on pikkujuttuihin keskittyvä näpertelijä, Backholm taas on auttanut missä
milloinkin on tarvittu ja Frank on tehnyt
aina alustahommat?, Jukka selvittää
työnjakoa projekteissa.
Hudsonin ensimmäisen ajokesän suhteen aikataulu oli tiukka. Aikaa saada
auto leimaan oli kuukausi, eikä työmaa
ollut ihan pieni.
?Oli se aika paha. Pohja oli ruosteessa
kuten Florida-autoissa on tapana. Jäi ihan
suu auki, kun näki alta, miten ruosteessa
palkit olivat.?
Projekti ei lopulta kuitenkaan siirtänyt
Jukan päivätyöprojekteja kuukaudella eteenpäin, vaan pohjaa hitsaamaan
löytyi eräs nuori mies, joka hitsaili sen
kuntoon lopputyönään ammattikoulussa
kolmessa viikossa.
?Sitten otettiin katto alas ja vedettiin
auto harmaaseen pohjaväriin.?
Siinä vaiheessa keulalle sai jäädä alkuperäinen 232-kuutiotuumainen kutonen
ja tekniikka jäi muutenkin vakiokuntoon,
sillä autohan piti saada vielä kesäksi ajoon.
Syksyn tultua Hudson otettiin uudestaan työn alle, ja lopulta vuosia tallissa
vierähti yli kaksi.
Joka puolelta pilkottu.
Vaikka 50-luvun taitteen Hudsonit ovat lähivuosina
saaneet kummasti uutta näkyvyyttä Autotlastenleffan myötä, eivät korin linjat meistä
useimmille ole niin tutut, että Jukan Pace-
makerin korimuutokset osuisivat helposti
silmään. Vieraita osia koriin on lainattu
enimmäkseen Lincolneista, tavaraa kun
oli jo valmiiksi omissa nurkissa. Reilusti
alkuperäistä pienempi takalasi on kotoisin
siitä ´41-projektista, etulokasuojien etupäät ajovaloineen taas ´56 Lincolnista.
Jotta Lincolnin lokasuojamuodot saatiin
sointumaan yhteen muun keulan kanssa,
oli maskia kallistettava viitisen tuumaa
etukenoon. Maskista poistettiin myös
Hudsoneille tunnusomainen ?A?-rivoitus.
Etulokasuojia korotettiin tuuman verran,
helmalinjaa taas tuotiin useampi tuuma
alaspäin maanläheisyyden vahvistamiseksi. Ehkä vaikeimmin havaittava muutos
on ovien jatkaminen ja keskipilareiden
kääntäminen Barris-tyylisesti ikäänkuin
etukenoon. Myös takakylkiä on levitetty
hieman ikkunoiden alapuolelta.
?Kyllä, fender skirtit ovat kiinteä osa
kylkeä, joten rengasrikon sattuessa on
pudotettava taka-akseli irti?, Jukka tunnustaa naurahtaen.
Auton värimaailmaksi tuli lämmin ruskean ja kullan sävyjä yhdistelevä. Kylkien
yläosiin äijät maalasivat perinteisiä siroja
scallopeja, alalaidat taas saivat psykedeelisemmän Fabulous-kirjailun, jonka
taustalla on tietysti Nascar-legendasta
tuttu Fabulous Hudson Hornet -kylkiteksti.
?Idea kuvion muodostavasta tekstistä
oli mielessä koko ajan, ja Mannermaan
Pekka auttoi tekstin luonnostelussa. Auton
tumma ruskea pohjasävy on itse sekoitettu ja sen päällä on rootbeer candyä.?
Tummalle pohjalle vedetty candy ei
erotu kovin selkeästi, mutta tuo kokonaisuuteen syvyyttä. Alkuaan kromattu
maski maalattiin scallopien vaalealla
beigellä, ja puskurit vaihdettiin uusiin
eBayn kautta löytyneisiin.
?Kaikki pikkuosat kromautettiin Puolassa?, Jukka kertoo.
Kojelauta ja ovet saivat pintaansa vastaavan samppanjankullan sävyn kuin kylkien alaosatkin. Istuimet verhoilutettiin
ulkovärejä mukaillen kankaalla Ruotsissa
Emilin appiukko Rolandilla, sisustan puuosat Jukka teki itse tammesta. Lattiamatto
syntyi taljasta. Mannermaan Pekka taiteili kojelautaa ynnä muuta pientä, loput
hiusviivoista ovat TIN:in käsialaa.
Huikean muotoisen Nutdson Monobilt -kärryn
keulapahkan keskelle sovitettu Lincolnin kapseli
heijastaa Hudsonia rakentaneen ydinporukan kuvat.
Amerikan Rauta 1/2013
15
Hudson Pacemaker ´51
Kullanhohtoisen maalipinnan saanut konehuone on erittäin siisti ja siivottu kaikesta ylimääräisestä. Moparin 318-ryppyreunan päällä oleva erikoisen näköinen
kokonaisuus on yhdistelmä kahta vanhaa sammutinta, yhtä rumaa hi-tech intakea ja ´59 Caddyn albiinolamppuja. Polttoaineen syötöstä vastaa perinteinen
Edelbrockin nelikurkkuinen kaasari.
Ei mikään itsestäänselvä voimanlähde.
Tällä kertaa myös tekniikka meni
vaihtoon. ´65 Fury sai luovuttaa Hudsonin nokalle 318-ryppyreunakasin ja
TF727-automaatin. Kasikolmevarttinen
taka-akseli otettiin myös Furystä, ja sille
rakennettiin nelipistetuenta.
?Ei tuohon Mopar-tekniikan käyttöön
mitään erityistä syytä ollut. Se oli ihan
pelkkä sattuma, kun tekniikka löytyi
Oikeastaan kuvan päälle pitäisi piirtää
viivat, jotta kävisi selvästi ilmi mitä
kaikkea autossa on muutettu. Ongelmaksi saattaisi tosin muodostua se, ettei
Hudsonia enää juuri näkyisi viivaston alta.
16
Amerikan Rauta 1/2013
sopivasti?, Jukka vastaa ihmettelyihin
epätavallisesta voimalinjasta.
?Moottori remontoitiin täysin, samoin
laatikko. Koneesta ei kaivattukaan mitään
hirmutehoja, mutta siitä haluttiin hyvin
vääntävä, ja Frank teki myös tarkasti kokonaisuuteen sopivat peltisarjat.?
Etupään ripustus jätettiin entiselleen,
jouset sen sijaan korvattiin joka nurkassa
ilmapalkeilla. Kahden kompressorin ansi-
osta järjestelmä nostaa paineet nopeasti,
mutta mihinkään keikutteluun alustaa ei
ole rakennettu.
?Renkaiksi hankittiin tietenkin ristikudoksiset miljonäärivalkosivut. Autoa
ei rakennettu mitenkään ajettavuuden
ehdoilla, mutta sillä on kyllä ajettu paljon.?
Kun Oldsmobileen rakennettiin kärry,
piti sellainen tehdä tähänkin. Täysin
omatekoisen kärryn muodot syntyivät
Jukan kustomit on opittu tuntemaan hyvin Suomenlahden molemmin puolin. Ettei vaan kävisi niin, että
väliprojektit kasvavat niin rajuiksi, että sen alkuperäisen projektin kohdalla tulee kohta rimakauhu
vastaan.
uretaanin päälle lasikuidulla laminoimalla.
?Sattumalta löysin DKW-mopon
myynnistä Ruotsista, ja kärryn lokasuojat muotoiltiin mopon lokasuojan
mukaan, se kun muistutti muodoiltaan
hämmästyttävästi Hudsonia.?
Myös kärryssä on ilmajousitus, ja
korkeus on säädettävissä autosta
käsin. Kärryn vanteiksi hankittiin
Halibrand-kopiot, joihin askarreltiin
keskiöt halpispinnakapseleista leikkelemällä.
Lopputulos on ? kuten kuvista näkyy ? huikea. Ja Oldsmobilen tapaan
palkintojakin on tullut hyvin pitkälti
tapahtumasta kuin tapahtumasta,
kovimpana varmasti Västeråsin Power
Big Meetin Custom-luokan ensimmäinen palkinto, eikä todellakaan suotta.
Eivätkä Jeppiksen ukkojen kustomit
ole tähän loppumassa.
?Työn alla on pari tuoreempaa Lincolnia.?
Niistä ainakin toisen olisi tarkoitus
valmistua tänä keväänä, joten sen
´41:n esittelyä taitaa siirtää jälleen
väliprojekti jos toinenkin.
Ykköspalkintoja on Hudzzonille
sadellut niin Power Big
Meetistä, X-treme Car Show´sta kuin
Turku Kustom Show´stakin.
F aktat
Hudson Pacemaker ´51 ? Omistaja: John ?Jukka? Löfbacka, 50 ? Paikka: Pietarsaari
Moottori: 318 cid V8, ilmanpuhdistimet
tehty itse kaasupulloista ja rumasta hi-tech
intakesta, Frankin tekemät peltisarjat, 12
voltin sähköt. Voimansiirto: TF727-automaatti, 8 3/4 perä 2.73:1 -välityksellä. Alusta: makkarapalkeet joka nurkassa, nelilinkki
takana, kaksi kompressoria, neljä magneettiventtiiliä. Kori: Maskia käännetty 5?, maskista poistettu keskiosan ?A?-rivat, keulaa
korotettu tuuman verran, ´56 Lincolnin lokasuojanpäät valoineen, etupuskurissa ´56
Lincolnin kävyt, ´41 Lincolnin takaikkuna, takapuskurissa ´50 Hudsonin kävyt, ovia piden-
netty 3 tuumaa ja keskitolppia käännetty,
takalokasuojia levitetty ja helmoja jatkettu
alaspäin. Vanteet: 15? beiget peltivanteet
aidoin Lancer-kapselein, kärryssä Halibrandkopiot pinnakapseleista leikatuin keskiosin.
Renkaat: 15? miljonäärivalkosivut. Sisusta: penkit verhoiltu kankaalla kolmeväriseksi, katon reunoissa aitoa lampaankarvaa, lattiamatto lehmäntaljaa, Retrosoundin soitin,
neljä kaiutinta piilotettu väärin päin käännettyjen messinkisten veneviemärien alle. Kiitos: Kiitos kaikille, jotka ovat olleet auttamassa auton valmistumisessa.
Amerikan Rauta 1/2013
17
t
l
e
n
n
a
r
Pa
Teksti: Tomi Eronen ? Kuv
at: Olli Lehtinen, Malli: Kat
ri Sorsa
Kari Vepsän pätkä-Vani koristi lehden kantta jo vuonna ´78 ja oli
esillä ensimmäisessä Tampereen Hot Rod Show´ssa kahta vuotta
myöhemmin. Auto muodostui jo varhain Suomi-legendaksi turboahdetun
pikkulohkonsa ansiosta. Uskomatonta kyllä, auto on edelleen huikean
hienossa kunnossa, ja paljon nopeampi kuin silloin 35 vuotta sitten.
18
Amerikan Rauta 1/2013
a
d
n
e
g
e
l
tu
Amerikan Rauta 1/2013
19
Chevy Van G20 Caravan ´77
I
han alkuun lienee syytä vastata pariin varmasti monia askarruttavaan
kysymykseen: Kyllä, tämä on juuri SE
turbovani. Ja ei, auton omistava Kari
Vepsä ei ole se laulava hevoskuiskaaja.
Kun neljännesvuosisata takaperin
laitoin seinälle julisteen, jonka kuvassa
oli kultakuvioitu punainen vani, en olisi
uskonut tekeväni samasta autosta juttua
joskus paljon, paljon myöhemmin. Silloin
olin kovasti tykästynyt vaneihin ? ollut
siitä lähtien, kun viisivuotiaana lainasin
kirjastosta Customizing Vans -kirjan,
jossa esiteltiin uskomattomia ulkomaisia
vanitaideteoksia.
Jo viimeisen 25 vuoden ajan jutun turbovanina tunnettu pätkä-G20 on ollut
nykyisellä omistajallaan, ja vaikka auto
näyttää kovasti samalta kuin neljännesvuosisata sitten, on se päivitetty monilta
osin uuteen uskoon.
Auton osti uutena ´77 myös erään candypunaisen näyttely-Corvetten omistajana
hyvin tunnettu Jorma Mäkinen. Tehtaan
jäljiltä 165-heppaiseen 350-koneeseen
tilattiin Jenkeistä Accelin turbosarja, ja
samalla imusarja vaihtui Holleyn Street
Dominatoriin ja kaasari saman firman
kuussataseen tuplapumppuun. Tehoa
Vanista saatiin kutiteltua sen verran, että
se hämmästytti liikenteessä eräätkin
noihin aikoihin ripeinä ja kovaa ajaavina
tunnetut turbo-Saabit. Jo heti tuoreeltaan
amerikanmalliin levikkeillä ja erikoismaalauksilla koristeltu vani herätti kiinnostusta
myös kotimaisessa autolehdistössä sen
verran paljon, että se koristi vuoden 1978
viimeisen Vauhdin Maailma -lehden kantta.
Haka Autossa kullalla, hopealla ja oranssilla flakella koristellun Chevyn kylkiin oli
puhkaistu suositut pyöreät pikkuikkunat
ja helmoista löytyivät Rocketin sivuputket.
Vanteina olivat 15-tuumaiset Appliancet
Pos-A-Traction -renkain ? tietysti.
U-sohva sisälle. Jorkka luopui autosta
lukohde
te
en
k
ra
t
u
ll
o
n
o
i
n
a
v
Karin
ttei sitä ole
jo uudesta saakka, mu
letty pilalle.
el
p
rä
a
ss
ee
ih
a
v
n
ä
sä
mis
Vani oli näytillä myös kaikkien aikojen ensimmäisessä Tampereen
Hot Rod Show´ssa vuonna 1980. Kuva FHRA Tampereen seudun
juhlalehdestä.
1990-luvun alkupuolella lasikuituiset levikkeet korvattiiin
kokonaan käsin pellistä naputelluilla. Upeasti toteutetusta
operaatiosta vastasi vanha peltiseppämestari Kyösti Talja.
20
Amerikan Rauta 1/2013
kuitenkin melko pian esittelyn jälkeen, ja
se päätyi parilla omistajalla kierrettyään
Timo Lindforsille, joka jatkoi rakentelua
siitä mihin Jorkka oli jäänyt. Tavaratilaan
tehtiin senaikaisten pykälien sallima
U-sohva, jonka päällä on viiden sentin
pehmuste. Istuinosat on saranoitu ja alle
jäävät tilat toimivat työkalulaatikkoina.
Timolla ollessa myös takaovien ikkunat
hitsattiiin umpeen ja kylkiputket poistettiin. Appliancen vanteetkin vaihtuivat
leveämpiin Cragarin SST:ihin. Timo myös
hankki Jenkeistä tuulilasin yläreunaan
aurinkolipan sekä vaniin tarkoitetun
spoilerin katon takareunaan.
?Olin mukana perustamassa Vans &
Trucks Club of Finlandia vuonna 1984,
ja siinä vähitellen vanit olivat alkaneet
kiinnostaa koko ajan enemmän. Kerhohan on tarkoitettu myös maastureille ja
avolavoille, eikä minullakaan alkuaikoina ollut vania vaan Blazer, joka oli myös
ensimmäinen amerikkalainen autoni. Olin
kyllä joskus nuorempana suunnitellut
Bedford Vanin rakentamista, mutta se oli
jäänyt mietiskelyn asteelle?, Kari kertoo.
Selvää on, että noihin aikoihin, ennen
vanien ja piilofarmareiden tuonnin villiintymistä, kaikki mielenkiintoiset yksilöt
olivat aktiivisten harrastajien tiedossa.
Eikä se varsinkaan lyhyiden Chevy Vanien
kohdalla ihan hirveästi vaatinut.
?Pätkävaneja oli Suomessa silloin
kuusi. VTCF-kerholaisten kalusto erosi
muuten nykyisestä myös sillä tavalla, että
alkuaikoina 90 prosenttia kalustosta oli
sisustettuja erikoisautoja U-sohvineen tai
sänkyineen, nykyisin valtaosa on pakuja.?
Mäkisen uutena hankkima pätkä-Vani
oli turboahtimensa lisäksi harvinainen
muutenkin, tehtaan Caravan-versiota on
Karin tiedon mukaan koko Pohjoismaissa
vain tämä yksi kappale. Harvoin Vanien etulokasuojaa komistamassa nähty
Caravan-teksti tarkoittaa käytännössä
sitä, että ikkunaton paku oli jo tehtaan
jäljiltä eristetty ja vaneroitu, ja siinä oli
täysimittainen lattiamatto sekä kattoluukku. Väliseinättömän mallin varusteluun
kuuluivat myös kääntyvät etupenkit.
Vaikkei mallista sentään mitään levikkeitä tai spoilereita valmiiksi löytynyt,
kutsui tehdas itse sitä esitteessä termillä
?ready-for-customizing van?.
Väsynyt tekniikka. Kun Kari 25 vuotta
takaperin hankki Vanin Lindforsilta, olivat
moottorin sisäkalut sulaneet liian laihan
seoksen ja liiallisen sytytysennakon
vuoksi, mutta auto toimi jotenkin.
?Huomasin onneksi kaikki viat jo ennen
kauppojen tekoa. Timo nauroikin sille,
ettei mitään jäänyt kyllä huomaamatta?,
Kari muistelee.
Kone porattiin heti kohta 030-ylikokoon
ja alakerta kunnostettiin takomännin.
?Männät tulivat Kanadasta kahdessa eri
paketissa, joista tietysti toinen jäi tulliin.
Menin sitten paikan päälle selvittämään
asiaa ihmetellen, mitä ornamenttejä paketissa mahtaa olla, kun siellä pitäisi olla
lahja tuttavalta. Selitys menikin läpi, kun
sain pikana tulemaan perässä myös onnittelukortin?, Kari muistelee naureksien.
Niin päästiinkin niputtamaan moottoria uudelleen. Seos itsessään saatiin
riittävän rikkaaksi parantamalla polttoaineensyöttöä tehokkaammalla Holleyn
sähköpumpulla. Bensalinjatkin päivitettiin isompiin 3/8-tuumaisiin. Edellisen
omistajan asentama Cranen Power Max
Cam -nokka vaihdettiin myös pykälää
miedompaan, ja parhaimmillaan ahtopaine saatiin nostettua Accel Turbo Kitin
vakiosta puolesta barista 0,8 bariin.
Muuten Kari ei pitkään aikaan vania
erikoisemmin rakennellutkaan, vaan työt
rajoittuivat hyvin pitkälti korjailuihin ja
pikkuparannuksiin.
?Se oli kai kevät 1992, kun yhdessä Koiviston Esan kanssa vaihdoimme pihalla
kaikki etupään kuluvat osat uusiin Esan
Nostalgisesta sisustasta löytyy klassista punaista plyyshiä ja tietysti Grantin niittikehäinen puuratti.
Modernia fiilistä tuo kojelaudan keskellä näkyvä FMI:n laajakaistamittari.
Amerikan Rauta 1/2013
21
Chevy Van G20 Caravan ´77
peammat kuin alkuperäiset ja etuspoileri
on hiukan pyöreämpi, vaikka muodot ovat
muuten samantyyliset?, Kari paljastaa.
Moottorimietteitä. Vuosituhannen
Klassinen vanirakentelu edustaa amerikanmeininkiä hävyttömimmillään. Kaikki on suurta, värikästä ja
näyttävää.
Jenkeistä hankkimiin. Samalla etujouset
vaihdettiin HD-versioihin ? nehän olivat
ihan vakiot, vaikka siinä 1980-luvun puolivälin lehtijutussa niitä olikin väitetty
jäykimmiksi mahdollisiksi.?
Alustaa Kari on parannellut myös vaihtamalla pitkään paikallaan olleet Monroen
Gas Magnumit Koneihin sekä lisäämällä takapäähän säädettävän vakaajan.
Motorhome-käyttöön tarkoitettu paksu
vakaaja toimii Karin kokemuksen mukaan
parhaiten kevytperäisessä pätkä-Vanissa
löysimmässä säädössään.
Tuolloin, parikymmentä vuotta takaperin
levikkeet todettiin myös järkevimmäksi
22
Amerikan Rauta 1/2013
uusia, eikä se ollut tässä tapauksessa
mikään parin tunnin popniittisessio.
Niin lokarinlevikkeet kuin etuspoilerikin
tehtiin vanhojen mallin mukaan suorasta
1,25 millin pellistä ja pinnat viimeisteltiin
tinaamalla ilman kymppikilon kittilapiota.
Haastavasta työstä vastasi veteraanipeltiseppä Kyösti Talja, eikä työn jälkeä voi
kuin ihastella. Kaarista ei hakemallakaan
löydy epäsymmetrioita tai ylimääräisiä
kulmia.
?Peltiseppä antoi minulle moskan, jolla
sain lyödä kuitulevikkeet rikki ? niitä kun
ei enää oltu takaisin laittamassa. Itse
asiassa uudet levikkeet ovat vähän ka-
vaihteen lähestyessä Kari päätti vaihtaa
keulalle vapaastihengittävän tekniikan.
?Vanha Garrettin ahdin alkoi olla jo kulunut ja muutenkin koko turbotekniikka
oli toteutettu niin vanhalla tyylillä, että
päätin korvata sen piristetyllä vapaastihengittävällä. Ahdinta piti huoltaa melkein
vuosittain rikkoutuvan hiilistefan vuoksi.
Jos joskus haluaa laittaa autoon taas turbon, niin sen voi tehdä sitten modernien
oppien mukaan, tässä kun kiersi vanhanaikaiseen tapaan seos turbon läpi, millä
oli vältetty paineistetun kaasarin tarve.
Lupien suhteen ongelmia ei ole, jos jossain vaiheessa ahdinta alkaa taas tehdä
mieli, autossa kun on merkitty otteeseen
454-isolohko ja ahdin?, Kari kertoo.
Kari ajattelikin, että olisi helppoa ja
myös kustannusten kannalta järkevää
hankkia piristetty vaparikone valmiina.
Vaan eipä lopulta ollut.
?Kotkan suunnalla oli kaupan 350, jolla
kerrottiin ajetun varttimaililla hurjia aikoja,
joten hankin sen aikomuksenani miedontaa sitä hieman katukäyttöä varten. Kun
sitten avasin sen tarkistusmielessä, kävi
ilmi, että alakerta oli mäntiä myöten samanlainen kuin vanhassa turbokoneessa.?
Jokin ei nyt siis täsmännyt. Tarkempi
selvittely paljastikin, että ne kovat ajat
oli ajettu blowerin kera, minkä myyjä oli
?unohtanut? mainita. Eihän siinä muuten
mitään, mutta kun sitä tehoa ei ilman
ahdinta ollutkaan tarpeeksi.
No, männäntappihaaverin seurauksena
siitä toisesta samankaltaisesta alakerrasta
oli lopulta hyötyä, ja sen turvin päästiin
jatkamaan vanhan turbotekniikan voimin
vielä vuosien ajan.
Uuteen iskuun. Kymmenkunta vuotta
takaperin Kari totesi, että on aika ottaa
kori työn alle. Ruostetta siinä ei ollut silloin ? eikä ole muuten nytkään ? näkyvissä
missään, mutta muuten maalipinta alkoi
näyttää aikansa eläneeltä. Ylimaalauksen
hoiti nyttemmin jo toimintansa lopettanut
Autopelti Eskelinen, joka pyrki tekemään
maalauksesta pitkälti vanhan kaltaisen,
vaikka sävyt eivät olekaan ihan yksi yhteen.
Se viritetty vaparikone keulallaan Vani
tuli tien päälle lopulta vasta 2008 ? melkein
kymmenen vuotta myöhemmin kuin piti.
Kyllä Vani ajossa oli siihenkin saakka, mutta
Levikkeet ja 10-tuumaiset takavanteet
tekevät vanista muskelisen näköisen.
Tässä tapauksessa voimakas ulkonäkö
ei johda harhaan, vaan autolla on jätetty
turbo-Saabeja jo yli 30 vuotta sitten.
edelleen vanhan turbon ruudittamana.
Tehdasuuteen 4-pulttiseen 350-lohkoon
sovitettiin Eaglen stroukkisarja, mutta uuden sylinteriryhmän poraamista ylikokoon
ei pidetty millään tavoin järkevänä. Näin
iskutilavuudeksi tulikin tutumman 383
kuutiotuuman sijaan 377 kuutiotuumaa,
vaikka iskunpituus on moottorissa sama
kuin 400-pikkulohkossa. Kampiakseli
tasapainotettiin R-Koneistuksella, männiksi valittiin Keith Blackin takomukit.
Nokaksi tuli Comp Camsin XE262H ja
kansina olivat perinteiset valurautaiset
461-mikkikannet. Edelbrockin alumiiniimusarjan päälle kiinnitettiin perinteinen
Holleyn 750 ja pakosarjoiksi päätyivät
viimein jo vuonna 1991 Karin varastoon
hankkimat alumiinipinnoitetut peltisarjat.
Alkuperäisen TH350-laatikon remontoi
Hartolassa Kari Koskinen, turbiinina on
tätä nykyä 2400 kierroksen Stall Speedin
B&M Nitrous Holeshot.
?Olen viritellyt pikkulohkoa ihan sillä
uhmalla kun joku 20 vuotta takaperin väitti
kiven kovaan, ettei vania saa kulkemaan
kuin isolohkolla?, Kari naurahtaa.
Vaan kylläpä sai. Uuden vapaastihengittävän stroker-koneen noin 370 hevosvoimalla Vani kipitti Virossa betoniradalla
sutien varttimailin 15,4 sekuntiin 143
Olen viritellyt pikkulohkoa ihan
sillä uhmalla kun joku 20 vuotta
takaperin väitti kiven kovaan, ettei
vania saa kulkemaan kuin isolohkolla.?
Alumiinikantisesta 377-strokerista ei kovin paljoa konepeltiä
raottamalla näe. Tehoksi
huolella rakennetusta paketista
on mitattu yli 420 hevosvoimaa
ja väännöksi 600 newtonmetriä.
Amerikan Rauta 1/2013
23
Chevy Van G20 Caravan ´77
Takaa löytyy perinteiseen tapaan
u-sohva, jonka runko toimii työkalulaatikkona. Mallina toiminut Katri
ymmärsi vani-ideologian heti oikein
? tännehän voisi muuttaa asumaan!
km/h loppunopeudella, missä kyllä riittää
vastusta pirteämmillekin nykydieseleille.
Turboa tehokkaampi. Viime kesäksi Vani sai kuitenkin hiukan lisäruutia
peltinsä alle.
?En ensin tajunnutkaan, että tuo stroukkialakerta huutaa rajumpaa nokkaa, iskunpituus kun on käytännössä sama kuin
427-isolohkossa. AFR:n alumiinikansien
vaihdon yhteydessä päätinkin vaihtaa
nokan XE268-versioon?, Kari valaisee.
Samalla jakopää vaihdettiin uuteen
Cloyesin True Rolleriin, jonka avulla nokan ajoitus saateiin säädettyä kohdalleen
toisin kuin vanhalla, jolla löysää jäi parin
asteen verran. Jakopään rattaan ruuvien
kierteisiin lisättiin hydrauliliimaa, jotteivät
ne pääsisi löystymään käytössä.
Muutosten tuloksena Eagle Racingin
moottorijarrussa koneesta mitattiin
parhaimmillaan 423 hevosvoiman ja 600
newtonmetrin lukemat ? huipputehoa tuli
siis noin 50 hevosvoimaa lisää.
?Todellisessa tehossa oli eroa Markku
Suomelan tietokonesimulointeihin verrattuna vain kolmen hevosvoiman verran,
vääntölukema oli juuri sama kuin koneella
arvioitu?, Kari kehuu ja jatkaa:
?Nyt auto alkaa vihdoin olla sellainen
kuin sen olisi aina pitänyt olla.?
Eikä miehen voi kyllä väittää väärässä olevan. Tekniikaltaan auto on jotain
ihan muuta kuin tehtaan jäljiltä ja paljon
tehokkaampi kuin takavuosina nopean
maineen saadessaan. Pelleiltään se on
myös niin lähellä uutta kuin ´77 Vani voi
olla ? edes alustassa ei näy juuri käytön
jälkiä. Auto näyttää ihan siltä, kuin se
olisi seissyt vuosikymmenet vitriinissä.
Karin Vania katsellessa ei voikaan olla
miettimättä, miksei vastaavaa ole tullut
koskaan hankittua. Se on kivan näköinen, kuljettaa paljon tavaraa ja siellä voi
tarvittaessa vaikka yöpyä. Ja vaikkei se
reilulla 400 hevosvoimallaankaan mikään
dragsteri ole, tuntuu kiihtyvyys vanissa
ihan toisenlaiselta kuin matalammissa
vehkeissä ? eikä sitä suupielet hymyyn
vetävää ääntä voi sanoin kuvailla.
F aktat
Chevrolet Chevy Van G20 Caravan ´77 ? Omistaja: Kari Vepsä, 50 ? Paikka: Helsinki.
Moottori: 377 cid V8 (Chevy SB 350 cid,
Eaglen stroker-kampiakseli ja veivit), Keith
Blackin Flat Top -männät, Mellingin Hi-Volume -öljypumppu, AFR-816 180 cc alumiinikannet 68 cc palotiloilla, ARP:n pultit, Comp
Cams XE268 -nokka, Scorpionin rullakeinut,
Cloyes Tru Roller -jakopää, Holley 750 CFM
-kaasutin, Edelbrock Performer RPM AirGap -imusarja, peltipakosarjat. Teho: 420 hv,
vääntö 600 Nm. Voimansiirto: Vahvistettu TH350-automaatti, B&M:n 2400 Stall
24
Amerikan Rauta 1/2013
Speedin Nitrous Holeshot -turbiini, alumiininen banjonkoppa, Auburn Gearin kartiolukkoperä Richmond Gearin 3.08-välityksellä.
Alusta: Heavy Duty -jouset, Konin kaasuiskarit, kallistuksenvakaajat. Jarrut: Jäähdytetyt levyt edessä, isot rummut takana.
Kori: Lokasuojissa pellistä tehdyt levitykset, etuspoileri, aurinkolippa, takaspoileri,
pyöreät sivuikkunat, trukkipeilit. Vanteet:
Cragar SST 8x15? ja 10x15?. Renkaat: BF
Goodrich 265/50 R15 ja Cooper Cobra GT Ra-
dial 295/50 R15. Sisusta: Grantin puuratti,
penkit, ovet ja katto verhoiltu plyyshillä, takana U-sohva, sivut mahonkipaneloitu, FMI:n
seossuhdemittari, Autogagen kierrosluku- ja
ahtopainemittarit. Sonyn CD-soitin, venäläinen 4x250W vahvistin, JBL:n 8-tuumaiset koaksiaalit etuovissa, Sonyn 6x9? kaiuttimet
takasohvan alla. Kiitos: Juha Keurulaiselle
tallitilan lainasta konerempan ajaksi.
essa
l
l
e
s
t
ia ka
n
a
V
nien
n
a
i
v
r
a
n
i
K
ä hyv
ä
t
r
ä
ion.
s
o
u
s
ymm
van
a
v
s
a
ea,
k
p
o
n
n
u
l
,
te
en
voi
n
ä
i
n
ö
i
k
i
raken
a ja s
vännä
a
r
y
a
h
v
n
Se o
on ta
j
l
a
p
pyä.
a
ö
a
y
t
t
a
e
kulj
aikk
v
a
s
s
tae
tarvit
Amerikan Rauta 1/2013
25
Myrskylint
innoittama
26
tujen
a
Jarkko Silvennoisen kullankeltainen
Riviera sai nykyisen ilmeensä
myrskylintujen innoittamana.
Teksti: Olli Lehtinen ? Kuvat: Tuukka Erkkilä
27
Buick Riviera ´65
Ratin keskiössä oleva tyylitelty R seurasi kaikkia
Rivieroja vuodesta ´63 aina mallisarjan loppuun asti.
Mittaristossa oli skaalat osoittamassa moottorin ja
apulaitteiden toimintaa, eikä tyydytty varoitusvaloihin, kuten vaatimattomammissa aikalaisissa.
L
iperin Ylämyllyn autoharrastekeskittymässä asuu Jarkko
Silvennoinen, johon ympäristö
vaikutti jo varhain niin paljon,
että Jake hankki ensimmäisen autonsa jo
10-vuotiaana. Tuo kyseinen ´64-mallinen
Kupla onkin hänellä edelleen. Ensimmäisen
jenkkinsä Jake lunasti kypsässä 15 vuoden
iässä. Se oli tietysti Dart, vuosimallia ´66,
eli se sama laite, jollaisella moni muukin
harrastaja on tiensä amerikanrautojen
maailmassa aloittanut. Sen jälkeen Jakella on ollut toista kymmentä kayttö- ja
harrastejenkkiä.
Tässäkin tapauksessa homma näyttää
olevan verissä, sillä myös Jarkon kolme
veljeä ovat saman kärpäsen puremia, ja
yhdeltä löytyykin jutun Rivieran kanssa
Ovatkohan Elvis-mallin aurinkolasit mukana
muistuttamassa auton rokkistaroihin liittyvästä tarinasta.
samanhenkinen Monte Carlo.
Jarkon autoharrastus ei ole jämahtänyt mihinkään tiettyyn merkkiin, vaan
matkan varrelle on mahtunut perinteistä
sekakayttöä Mopar-GM-akselilta, syystä
tai toisesta vain yksi Ford on pihassa viivähtänyt. Tallissa odottaa maalausta Jaken
käyttöautokseen hankkima turbodieseltekniikkainen ´90 Astro, joka on muuten
Amerikan Raudan ensimmäisen numeron
kantta koristaneen ´66 Impalan omistavan
Tero Niemeläisen aikoinaan dieselöimä.
Tehtaan custom.
Ennen jutun Rivieraa
Jaken harrastelaitteena oli kaksipyöräinen, Harley Night Train, joka alkoi kärsiä
elämäntilanteeseen nähden alimitoitetusta kuljetuskapasiteetista. Vielä kun
Kaasisen Uki on laatinut tämänkin vanhan liiton salmiakkikuvioisen sisustuksen. Uki on tehnyt verhoiluja yli 30 vuotta
ja jatkaa edelleen nimeään kantavaa verhoomoaan Espoossa. Verhoilun yhteydessä uusittiin myos puupaneloinnit.
28
Amerikan Rauta 1/2013
Rivieraan ei turhaan liitetty määritelmää
Personal luxury car. Se tulee hyvin esille
merkeistä ynnä muista detaljeista.
autotallin rakennus vaati likviditeettiä,
tuli ajankohtaiseksi vaihto johonkin,
josta vapautuisi myös hieman kapitaalia
rakennustarvikkeisiin. Nettiautosta löytyi kiinnostavalta vaikuttanut ´65 Buick
Riviera, joka oli myytävänä Tampereella.
Siitä saatiinkin hierottua sopivat kaupat,
ja kaunotar sai siirtyä useamman sata
kilometriä koilliseen. Täysi sattuma ei
ostos kuitenkaan ollut, vaan Jarkko kertoo aina diganneensa Mexico-meininkiä
ja lowridereita, joten matala Riviera sopi
kuvioihin.
Riviera oli aikanaan GM:n panostus
samoille markkinoille Ford Thunderbirdin kanssa, siitähän oli kaksipaikkaisen
alun jälkeen tehty nelipaikkainen ylellinen sportti. Riviera oli myös aivan oma
mallisarjansa, joka ei jakanut koriaan
minkään muun GM-tuotteen kanssa ja
sen ulkonäkökin erosi melkoisesti muista aikalaisista. Kyseessä oli oikeastaan
todellinen tehtaan custom, sillä mallin
tuotantotekniikkakin oli aivan omansa.
Esimerkiksi oven sisäkaluihin, ikkunannostimiin ynnä muihin pääsee Rivierassa
käsiksi irrottamalla oven runkoon kiinni
ruuvatun pintapellin, kun yleensä osia
joutuu tirkistelemään pienistä rei´istä
oven sisäpellissä. Tekniikka sen sijaan on
perinteistä Buickia naulapääkoneineen,
joka liikuttaakin kevyempää koria selvästi
saman aikakauden täyskorisia Electroja
rivakammin. Ei ihme, että malli sai uutena
innostuneen vastaanoton lehdistössä,
sillä olihan sen muotoilu jotain uutta
ja raikasta, eivätkä menohalut jääneet
korean ulkokuoren varjoon. Optioitakin
oli mukavasti tarjolla ja kaikenlaiset
sähkovempaimet, sisustan konsolit,
lattiavalitsin sekä erillispenkit edessä ja
takana antoivat T-birdille kovan vastuksen ja ensimmäisen sukupolven Rivieroja
myytiin 30-40 000 yksilön vuosivauhtia.
90-luvun alun tuontia.
Jutun auto
tuli Suomeen ensimmäisen uustuontiaallon hännillä 90-luvun alussa. Sen osti
vuonna 1993 Mike Kairenius kutakuinkin
alkuperäiskuntoisena Kalifornian-tuontina
ja alkoi muokata sitä oitis enemmän
omien mieltymystensä mukaiseksi. Esikuvana toimi 90-luvun alussa rakennettu
Fabulous Thunderbirds -yhteen Jimmie
Vaughanin kustomoitu ´63 Riviera, joka
voitti tuoreeltaan Jenkeissä myös Vuoden
Kustom -palkinnon. Vaughanin autoa oli
chopattu maltillisesti ja etulokareitakin
jatkettu, ja sen keulaan oli vaihdettu ´68
Chryslerin valot ja ´59 Cadillacin luodeista koottu maski. Myös sisusta oli tehty
vanhojen showkustomien hengessä valkoisesta keinonahasta. Näkyvin juttu oli
kuitenkin auton upea väritys, johon Mike
iski silmänsä.
Mike on automaalari, joten hän teki itse
kaikki tarpeelliset pohjatyöt ja ruiskutti
Rivieran pintaan vahvasti Vaughanin auton
sävyä muistuttavan sävyn, joka saatiin
aikaan Fiatin värikartasta löytyneestä
kullankeltaisesta vihrein candyefektein.
Peltitöita ei juuri ollut, muutaman korin
lommon ohella takapuskuria piti oikoa,
ja sen alaosa maalattiinkin korin värillä.
Auton tekniikka sen sijaan vaati reilummin
huomiota osakseen. Perä sai kokonaan
uudet sisuskalut, 401-moottori rempattiin,
ja se sai myös koristuksekseen alumiiniset rivoitetut venttiilikopat, jotka ovat
sittemmin matkan varrella kadonneet.
Vaihdelaatikkoon Miken ei tarvinnut kajota. Vuonna 1965:han Buick oli jo siirtynyt
Dynaflow-kaudesta käyttämään luotettavaa TH400-lootaa, jossa erotuksena
Jarkko haluaisi löytää autossa
90 -luvulla olleet rivoitetut
alumiiniventtiilikopat.
Amerikan Rauta 1/2013
29
Buick Riviera ´65
mmie
i
J
n
i
s
d
r
i
b
r
e
d
n
Fabulous T hu
ieran väriä
v
i
R
n
i
n
a
h
g
u
Va
iin Fiatin
t
t
e
it
o
k
e
s
y
v
sä
muistuttava
pohjalta.
n
e
s
i
a
lt
e
k
n
a
kull
muista saman ajan GM:n automaateista
oli kaksinopeuksinen turbiini muistona
vanhoista ajoista.
Sisusta annettiin Kaasisen Ukin tehtäväksi, ja se verhoiltiin kokonaan uudelleen
ruskealla keinonahalla. Myös sisustan
puujäljitelmät uusittiin. Mike olikin autoon niin tyytyväinen, että se viivähti
Mäntsälässä hänen hallussaan puolen
tusinaa vuotta, vaikka autot eivät yleensä
hänen omistuksessaan kauaa vanhene.
Lisää custom-henkeä.
Jarkolle auto
tuli Buickin Rallye-vanteita myöten Miken laatimassa ulkoasussa. Auto oli
ollut välillä pidempään pois rekisteristä,
mutta säilynyt kuitenkin pääpiirteissään
hyvässä kunnossa. Jake hankki alle 18?
pinnavanteet, minkä lisäksi on ollut vain
kunnossapitohommaa.
?Hiukan enemmän työtä teettivät paikoilleen jämähtäneet ajovalojen luukut,
mutta aikansa releitä ynnä muita sähkövempeleitä rassailtua myös ne alkoivat
toimia kuten pitää. Tulevaisuudessa olisi
tarkoituksena hieman korjailla maalipintaa, jossa näkyy jo paikoitellen 20 vuoden
ikä?, Jarkko kertoo.
Myös puskurit ovat hieman venkurat,
joten jos joku omistaa paremmat, saa
Jarkkoa mielellään nykäistä hihasta ja
tarjota sellaisia.
Ylämyllyn harrasteautopiireissä on
ollut kovaa painostusta ilmapussittaa
Riviera, ja Jarkko onkin jo sopinut asiasta
Niemeläisen Teron kanssa, jonka Malibun
vanhat pussit olisi tarkoitus asentaa
Buickiin, kunhan autotallin rakennus
sun muut kiireet hieman hellittävät.
Vielä Rivieraa ei ole käytetty paikallisia
tapahtumia kauempana, mutta haaveissa
olisi Västerås tulevana kesänä perheen
kanssa, nyt kun harrastelaitteessa on
kuljetuskapasiteettia koko porukalle.
F aktat
Buick Riviera ´65 ? Omistaja: Jarkko Silvennoinen, 40 ? Paikka: Ylämylly.
Moottori: 401 Nailhead V8. Teho: 325 hv.
Voimansiirto: TH400-automaatti. Alus30
ta: madallettu. Vanteet: 18? pinnavanteet
kullanvärisin pinnoin. Sisusta: Verhoiltu
ruskealla napitetulla keinonahalla, puuosat
uusittu.
TAMPEREEN MESSU -JA URHEILUKESKUS
PIRKKAHALLISSA
27. ? 28.04.2013
www.pinstriping.fi
LAYOUT TULILANKA MVFOTOGRAFIKS 2012
UUDISTUNUT PUHELINMYYNTI
USA-VARAOSAT
TARVIKKEET
HUOLTO
YLI 20-VUODEN KOKEMUKSELLA
TOIMITUKSET POSTI JA MATKAHUOLTO
KAIKKI MERKIT JA MALLIT
Omistatko näyttelykuntoisen Klassikon,
Rodin, Customin, Muskelin, Harrikan tai Tuningin?
Ota yhteyttä ja tuo helmesi näytteille!
Ilmoittautumiset 4.4.2013 mennessä
FHRA Tampereen seutu ry
( 03 ) 214 2599 | office @ fhra-tre.net
PUHELINMYYNTI 05-535 4519
WWW.PARTSGARAGE.FI
MYLLYKOSKEN AUTOTARVIKE OY
a
t
s
i
Los
Teksti ja kuvat: Olli Lehtinen ? Malli: Elisa Day
Punaisen perunan mailta, amerikankielellä South
Careliasta, tulee Tatu Kouvo, jonka Hallock-lasinen roadster
edustaa vanhan koulukunnan oppeja puhtaimmillaan.
32
Amerikan Rauta 1/2013
e
l
l
i
Lem
Amerikan Rauta 1/2013
33
Ford A Roadster
ukuun
l
a
j
o
h
n
a
v
Aitoja
auto on
ä
m
ä
t
a
t
t
a
ottam
listä.
i
fi
n
a
j
a
n
e
me nne
lähimpänä
Takavaloiksi on valittu ?39 Fordin
kissansilmät. Klassikkoratkaisu
joka sopii myös tähän autoon.
K
un Tatu Kouvon kanssa tulee
puhe jostakin vanhasta SuomiFordista, tulee kerralla paljon
infoa: rekisterinumero, väri,
entiset ja nykyiset omistajat ynnä muut
kuin vettä valaen. Mies on kuin kävelevä
hakuteos tällä alalla nuorehkosta iästään
huolimatta. Tietoa hänelle on ehtinytkin
kertyä jo tovin pidempään kuin normiharrastajalle, onhan hän ollut mukana kuvioissa jo alakouluikäisestä asti. Osansa
varhaiseen harrastuksen aloittamiseen
olikin varmasti vanhemmalla Petteriveljellä, jonka kanssa nuorukainen pääsi
jo varhain osallistumaan alan rientoihin.
Kun ikää karttui, oli vuorossa oman
auton hankkiminen, ja hiukan alle mopoiässä tulikin hommattua kimpassa ?65
farmari-Rambler. Sitä seurasi Valianttia ja
Darttia, kunnes Fordien houkutus iski ja
34
Amerikan Rauta 1/2013
Parsat vaihtuivat siniseen ovaaliin. Tontilla
on ollut niin Cometteja, Falconeita kuin
Courierkin; painotus on aina ollut asenneautojen suuntaan ja museohommat on
suosiolla jätetty muiden hoidettavaksi.
Vuosituhannen vaihteessa rupesi amerikkalaisissa lehdissä näkymään perinteisen
koulukunnan hotrodeja, ja niitä ihailtiin
Lemin tallillakin ? tosin vain paperille
painettuina. Käännekohdan muodosti
järjestyksessa kolmas Do-Dads -automiitti ja Pistons-autokerhon ensimmäinen kokoontuminen, jossa Tatu pääsi
tutustumaan kotimaisiin hot rodeihin.
Samalla syntyi vakaa päätos sellaisen
hankkimisesta.
Oma rodi hakuun. A
luksi haravoitiin
kaikki lähimetsät ja koottiin talteen Amallin jämät, jotka jo 30 vuotta sitten
olivat olleet liian huonoja varaosiksi
mobilisteille. Ensimmäinen ostos oli
Saarelan Kartsan ylijäämäosista ja suorasta pellistä kokoon hitsaama kahden
hengen amme. Puutteellisena ostettua
laitetta jatkettiin omilla ylijäämäosilla
ja se saatettiin liikennöitävään kuntoon.
Amme jatkoi jonkin ajan kuluttua matkaansa ja Tatu osti allekirjoittaneelta
A-Tudor-projektin, joka ensiksi laitettiin
tulille alkuperäisen neloskoneen voimin,
ja myöhemmin siihen tuli pikkulohkotekniikkaa. Tässä vaiheessa oli taitoa ja
kokemusta jo kertynyt sen verran, että
Tatu sai rakentaakseen kaverinsa Mika
Kuntun A-Roadsterin. Homma aloitettiin
2007 ja valmiina auto oli seuraavana
vuonna. Samoihin aikoihin meni oma
Tudor myös kaupaksi, ja uuden projektin
hankkiminen alkoi toden teolla poltella.
Ennen kuin uudesta aihiosta oli edes kunnolla tietoa, hankittiin jo osia, koska visio
valmiista rodista oli vahvana mielessä.
Esimerkiksi aidot Kelsey Hayes -vanteet
on ostettu jo ennen autoa.
Se oikea löytyy ? kaukaa. J
oitain viik-
Guide-ajovalot vilkuilla ovat aidot vanhat eBaystä löytyneet.
Nykyään näitäkin saa reproina. Lamppurauta on Suomiraadoista kerättyjä osia.
koja nettiä selailtuaan Tatu löysi HAMB:in
sivuilta kuvauksen sopivasta Roadsterista. Yhtään kuvaa ei ollut, mutta hinta
oli kohdillaan, jos vaan faktat pitäisivät
paikkansa. Laitettiin pikainen yksityisviesti omistajalle, ja viestiin liitettiin osan
vuodesta Arizonassa asuvan lemiläisen
kaverin amerikkalaisen kännykän numero.
Auto oli sen verran edullinen, että ostajista ei ollut pulaa, mutta Tatu oli ainoa
joka oli hoksannut laittaa numeron tarjolle
? ja koska myyjä oli tietotekniikkarajoitteinen, oli se ratkaiseva juttu homman
kotiin saattamisen kannalta. Kun myyjä
soitti annettuun numeroon, ei hän voinut
arvata, että vastaaja oli Venäjän rajalla,
mutta Los Angelesin liput olivat jo taskussa seuraavalle viikolle.
Mitähän sieltä tulee? S
aman tien saa-
Hallock-tuulilasi on tuntemattomampi kuin DuVall, joita
valmistettiin samoihin aikoihin tarvikkeena hot rodeihin.
Kummatkin ovat saaneet innoituksensa Auburn Speedsterin
lasista. Uskomattominta asiassa on, että alkuperäinen kuolematon klassikko on lähtenyt teini-ikäisen autoharrastajan
hyppysistä eikä minkään ison firman hyvin budjetoidulta
suunnitteluosastolta. Lemillä Hallockeja on 3 kappaletta,
joista yksi on itse valettu. Tatu on kiillottanut omansa.
vuttuaan Losiin, kaveri kävi katsomassa
auton ja soitti sen vierestä Tatulle kuvaillen parhaansa mukaan projektia. Koska
kaikki oli suurin piirtein kuten luvattiin,
syntyivät kaupat. Mukaan sai valita uusia
osia tai vanhoja Ford-aarteita. Tatu käski
pakkaamaan mukaan kaiken vintagekaman, koska uusia saisi myöhemminkin tarvittaessa kaupasta. Ensimmäiset
kuvatkin uusi omistaja autostaan näki
vasta kun rahat olivat jo tukevasti myyjän
hallussa. Samaan konttiin ostettiin myös
uudet Offenhouserin kannet, Edelbrockin
imusarja ja alumiininen vauhtipyörä.
Varhainen ?28?29 A-mallin Roadster on
aina ollut hotroddarien suosiossa. Siitä
asti kun Fordin veekasia on ollut saatavilla, on niitä istutettu tähän kevyeen
koppaan. Muodoiltaan ja mitoiltaan se
onkin lähempänä T-malleja kuin ?30?31
roadsterit.
Jo ennen toista maailmansotaa alkoi hot
rodien tarvike- ja viritysosien valmistus.
Duke Hallock -niminen roddari kilpaili ?28
Roadsterilla jo 30-luvun alusta lähtien kuivuneilla järvenpohjilla. Auburn Speedsterin
tullessa samoihin aikoihin markkinoille,
sai Duke sen tuulilasista idean ja valoi
high schoolin verstaalla omaan autoonsa
mukaelman aiheesta. Valos onnistui niin
hyvin, etta hän sai tehdä kehyksiä useita lisää kavereilleen. Heti sodan jälkeen
Suomeen tuotaessa auton nokalla ollut Chevy-pikkulohko sai tehdä tilaa 8BA-lättäpääkoneelle.
Amerikan Rauta 1/2013
35
Ford A Roadster
tehtiin parin nuoremman hepun toimesta
lisää kopioita Hallockin alkuperäisen mallin
mukaan, ja paljon myöhemmin, vuosituhannen vaihteessa, Sellers-niminen tyyppi
Kalifornian San Josesta valoi jälleen erän
uusia. Kun Tatun kaupat olivat pulkassa,
oli seuraava hankinta juuri kuvatunlainen
Hallock, joka laitettiinkin saman tien tilaukseen ? muuta vaihtoehtoa ei käynyt
edes mielessä ja auton mukana tullut
originaali tuulilasi jäi hyllyyn.
usi omistaja
u
t
a
v
u
k
t
e
s
i
Ensimmä
kun rahat
a
t
s
a
v
n
a
a
t
s
näki auto
n hallussa.
jä
y
y
m
i
t
s
a
v
olivat tuke
Auto saapuu työn alle. A
lle kahden
kuukauden kuluttua ostoksesta auto oli
onnellisesti perillä Lemillä ja voitiin aloittaa
rakentelu. Autossa kiinni ollut 9-tuumainen
perä ja T5-vaihteisto kelpuutettiin jatkoon,
kuten myos etuakselisto jarruineen. Nokalla
ollut Chevy-pikkulohko sen sijaan sai tehdä
tilaa 8BA-lättäpääkoneelle. Rahkosen laanilta
ostettu ?51 Ford saikin luopua tekniikastaan.
Kone avattiin ja todettiin todella hyväksi,
kanavia portattiin ja moottori koottiin uusin
laakerein ja renkain. Samalla nokka vaihdettiin Isky 400 -malliin ja nostajat onttoihin
säädettäviin race-mallisiin. Koska Tatu
halusi vanhemman mallin kannet, jossa
vesiletkun lähdöt ovat kannen keskellä,
piti lohkoa modifioida. Kun kansipinnan
etummaiset vesireiät tulpattiin, onnistui
kyseinen swappi.
Jakajaksi tuli Malloryn kaksikärkinen
malli, jota varten vaihdettiin vanhemman
moottorin jakopään koppa. 8BA-konetta
varten oli myös hankittava ?49?53 Fordin
pick-upeissa käytetty kytkinkaaveli, johon
vaihdelaatikon adapterin saa pultattua kiinni. Rahkosen laanilta ovat lähtöisin myös
pakosarjat, jotka on hitsattu kasaan ?36
Fordin vetoakselin suojaputkista ? vanha
hotrod-kikka ajoilta ennen tehdastekoisia
Kuskin kustannuspaikka on karu mutta asiallinen. A-mallin alkuperäiseen mittaripaneeliin on upotettu tarvittavat S&W-mittarit, rattiputken päällä on saman firman
kierroslukumittari 40-luvun reproversiona. Ratti on myös repro saman aikakauden
Bell Autoparts-ohjaimesta.
36
Amerikan Rauta 1/2013
16x5.00 ja 16x6.50 -rengastus 30-luvun Kelsey
Hayes -tarvikevanteilla ei anna autolle liikaa
etunojaa ja viisivaihteisen manuaalin ylivaihdekin toimii suurin piirtein oikealla kierrosalueella.
race-sarjoja. Edelbrockin slingshot-imusarjan päällä oli kuvauksen aikana Holley 94
-kaasarit alumiini-ilmanputsareilla, mutta
muitakin kaasareita on kokeiltu ja tullaan
jatkossakin kokeilemaan, koska aivan
tyytyväinen ei Tatu vielä toimintaan ole.
Latauspuolesta huolehtii ?58 Edselin
tasavirtalaturi, johon on vaihdettu lättäpäälaturin etulevy ja hihnapyörä, joten
voltteja on 12 alkuperäisten kuuden sijaan.
Tuulettajansiipeä ei ole lainkaan, mutta
jäähdytys kuulemma pelaa ilmankin ?
varsinkin kun Lemillä ei liikennevaloja
ole kiusaksi asti.
Taka-akseli on tuettu ?36 Fordin tukivarsilla ja ´40-mallisen takajousella,
etupäässä on droppiakseli, alkuperäiset
spindelit ja ?46 Fordin jarrut. Simpukka on
?34 Fordin ja rattiputki samasta ?51:stä kuin
konekin. ?32 Fordin maskista ja syyläristä
pitää chopata 3,5 tuumaa, jotta korkeus
täsmää vanhemman korin kanssa. Syylärin aihioksi hankittiin uusi, mikä myös
edesauttaa hyvää jäähdytystä.
Lopussa kiitos seisoo. K
oko rakennelma on toteutettu pienellä budjetilla
kuitenkaan tinkimättä turvallisuudesta
tai tekniikasta. Kaikki mahdollinen on
tehty itse tai kaverien avustuksella.
Ainoa rahalla ulkopuolisilla teetetty
työ oli penkin verhoilu vettä kestävällä tekoeläimennahalla. Verhoilun hoiti
paikallinen Funmixer.net.
Tatulla on vielä tarkoitus mahdollisuuksien ja budjetin rajoissa korvata
repro-osia vanhoilla alkuperäisillä. Ne
eivät tosin ole enää kuin pieni parannus
valmiiksi todella viileään ja tyylinmukaisesti toteutettuun kokonaisuuteen.
Autoa tarkasti tutkimatta on mahdotonta
sanoa, että se on rakennettu 2000-luvulla eikä suinkaan 40 ?50-lukujen
vaihteessa ? siinä on aitoa menneen
ajan fiilistä.
Tatu haluaakin kiittää onnistuneesta
lopputuloksesta kaikkia, jotka tuntevat
tavalla tai toisella tukeneensa hänen
rajoittunutta autoharrastustaan.
F aktat
Ford A Roadster ? Omistaja: Tatu Kouvo ? Paikka: Lemi, Suomi
Moottori: ´51 Fordin 8BA-lättäpää, Offenhauserin kannet, Isky 400 -nokka, Holley 94 kaasarit, Edelbrockin Slingshot-imusarja, Malloryn 2-kärkijakaja, itse tehdyt
peltisarjat. Voimansiirto: Borg Warner
T5-manuaali, 9? perä. Alusta: ´34 Fordin ohjaussimpukka, droppiakseli edessä,
taka-akseli tuettu ´36 Fordin tukivarsilla,
´40-mallin lehtijousi. Jarrut: Edessä ´46
Fordin jarrut. Korimuutokset: Lokasuojat poistettu, Hallock-tuulilasi, Guide-ajovalot vilkuilla, teardrop-takavalot. Vanteet:
30-luvun Kelsey Hayes 16? tarvikepinnavanteet. Renkaat: Firestone Ribbed Dirt Track
16x5.00 edessä, 16x6.50 takana. Sisusta:
Riisuttu. Kiitos: Kaikille jotenkin harrastuksessa tukeneille.
Amerikan Rauta 1/2013
37
a
l
f
n
a
R
38
Amerikan Rauta 1/2013
Teksti: Tomi Eronen ? Kuv
at: Olli Lehtinen
Pasi Salo mieltyi matal
iin laitteisiin jo varhai
n, ja tuli maanlaajuises
tunnetuksi parikymm
ti
entä vuotta sitten rake
nt
am
illaan ?60 Impala
lowriderilla ja chopat
ulla 5
? 7 klassikkofarmarilla
. Nykyisin Pasin
pihaa koristaa myös
chicano -henkinen ?63
räbä, joka ei pir teine
värityksineen varmas
ti jää liikenteessä huom
aamatta.
lisi vää
O
ryys kirjoittaa tarina Bo
yz n the Hood, jonka erä
s päähenki´63 Impalasta mainitse
- löistä ajoi kullanruske
aa rättikattoista
matta lowridereita. Ku
u- hydrauleilla varus
tettua Touch of Gold
luuhan malli ikonisimpii
n -nimellä tunnettua ku
lowrider-aihioihin, ja sen
uskolmosta. Jutun
suosion nosti avon ko
hdalla peli oli selvä jo
aivan uudelle mittapuull
ennen
e vuonna 1991 tuon elo
kuvan tekoa ? ei siitäk
teattereihin tullut John Sin
ään
gletonin leffa voinut tul
la muuntyylistä.
Impalan toi maahan 25
vuotta takaperin, uustuonnin villei
mpiin aikoihin
Mobilisti-lehden tekijäk
aartiin kuuluva
Katja Bremer, joka löysi
sen veljensä
Ykän kanssa Kaliforniassa
lomaillessaan.
?Se oli alkuperäisen me
tallinhohtosininen ja täy nnä ter
vaa. Auto oli
Amerikan Rauta 1/2013
39
Chevrolet Impala Convertible ´63
peli oli
a
ll
a
d
h
o
k
n
a
Tämän Impal
in ? e i
r
e
p
a
k
a
t
a
t
t
o
selvä jo 25 vu
listä.
y
y
t
n
u
u
m
a
ll
u
siitä voinut t
Avo makaa hyvin autenttisessa lowriderasennossa, mutta hydrauleja siinä ei ainakaan
toistaiseksi ole toisin kuin taustalla näkyvissä
´57 Chevy-farmarissa ja ´65 Impalassa.
nimittäin tosiaan ollut tallissa, jonka
kattoa oli tervattu, ja esimerkiksi rätti oli
aivan tervassa?, Katja muistelee.
Impala oli kuluneessa alkuperäiskunnossa ja oikeastaan kaikin puolin toimiva
auto, mutta jostain syystä jo sen ajan
mittapuulla hämmästyttävän halpa.
?Auto maksoi muistaakseni 500 dollaria, ja maksoimmekin siitä 50 dollaria
etumaksua, ettei se ehtisi mennä ennen
kuin pääsemme paikalle. Myyjä oli onneksi
reilu, vaikka kertoi latinoiden kyselleen
sitä jo kilpaa, ja sain auton itselleni.?
40
Amerikan Rauta 1/2013
Koska 25 vuotta vanha auringonpolttama
sisustus oli jo tiensä päässä, Impalaan
hankittiin oitis uudet punaiset verhoilut
sekä niiden sävyyn sointuva pirteänvärinen rätti. Puskurit irrotettiin myös
heti, ja ne jätettiin Jenkkeihin uudelleen
kromattavaksi. Kuljetuksen suhteenhan
ei ollut ongelmia, sillä Katjan veli Ykä
roudasi jo siihen aikaan autoja ja osia
konteissa Suomeen.
Keltaiseksi Cossun käsissä. V
aikkei
Impala mennytkään chicanoiden lowlow-
aihioksi, eivät sen rakentelusuunnitelmat
niin kovin erilaiset Katjallakaan olleet.
?Ostin siihen jo Pomonasta vielä nykyisinkin keulalla olevat half moonit,
että kyllä se tyylisuunta miellytti heti.?
Koti-Suomessa Impala toimi sellaisenaan
Katjan ajokkina yhden kesän. Auto oli
rähjäisen näköinen, esimerkiksi ovipahvit
puuttuivat, mutta auto kulki. Ja päätyipä
se Katjan ja hänen koiransa ohella erään
bensa-asemaketjun mainokseenkin, vieläpä kysymättä kuvan kohteelta.
Syksyn tultua oli aika ottaa kori työn
alle. Ruosteinenhan se ei ollut, joitakin
lommoja sen sijaan löytyi. Maalauksesta
vastuun sai tuolloin Elimäellä custompajaa
pyörittänyt Cossu, ja väriksi Katja valitsi
kirkkaan keltaisen.
?Ei siihen keltaiseen mitään sen ihmeempää ihastusta liittynyt, noita vain tuntui
niihin aikoihin olevan niin paljon, ja kun
kaikenvärisiä laitteita oli jo liikenteessä,
keksin vetää tämän kirkkaankeltaisella. Minullahan oli noihin aikoihin myös
mintunvihreä ´49 Roadmaster. Kai se oli
mobilistin lapsen kapinaa, isän autot kun
ovat aina olleet hillityn viininpunaisia
tai havunvihreitä?, Katja selittää vähän
huvittuneena.
?Kun auto oli Cossulla maalattavana,
olin sitä mieltä, että vahvistetaan vaan
samalla runkoa ja laitetaan kontti täyteen
akkuja?, Katja nauraa.
Se olisi tosin saattanut tuoda jo säröjä
perhesuhteisiin, vaikka Katja kertookin
aina halunneensa pitää muutokset sillä
asteella, että kaikki on palautettavissa
alkuperäiseksi kohtuuvaivoin niin haluttaessa.
1
Mataluuteen viehtynyt.
Samaan aikaan toisaalla, läntisemmässä Suomessa
lowridereitaan rakenteli Pasi Salo, joka
myöntää olleensa moottorihullu koko
ikänsä.
?Ihan pikkumukulasta asti olen tykännyt
noista moottorivehkeistä. Aluksi ropattiin
mopoja, sitten kevareita ja ensimmäiset
autotkin tulivat jo kun olin jotain 15?,
useamman muun Chevyn ohella jutun
Impalan nykyisin omistava Pasi kertoo.
?Kalannin metsissä isoäidin tykönä
sai ajella aika vapaasti, eikä se ketään
häirinnyt. Ei meillä suvussa samanlaisia
moottorivehkeisiin hurahtaneita ollut,
mutta kyllä se oli jo ihan pikkupoikana
nähtävissä, kun muut leikkivät autoilla
kuin autoilla, mutta minä keräsin erilaisia.
Osa niistä on itse asiassa vieläkin tallessa.
Ja tuleehan noita pienoismalleja ostettua
lisääkin romutoreilta?, Pasi jatkaa.
?Täysin alkuperäiset eivät ole minua
koskaan säväyttäneet, autolle pitää tehdä jotain, jotta se tuntuu omalta. Omalla
kohdallani se tarkoittaa vähintään tontitusta ja vanteiden vaihtoa.?
Pasin ensimmäinen oma rakenneltu
auto ei ollut kuitenkaan amerikkalainen,
vaan laatikkomallin ´69 Cortina.
?Siihen vaihdettiin 1600-kenttiläinen
1300:n tilalle, auto maalattiin mattamustaksi ja perä nostettiin pystyyn. Fordeja
mulla on ollutkin paljon. Jossain vaiheessa se alkoi kuitenkin tuntua hölmöltä,
kun käyttöautona ollut kakkosryhmän
rallikoneella varustettu Escort kulutti
enemmän kuin se ensimmäinen Impala
350-koneellaan.?
Letukoihin Pasi oli mieltynyt kuitenkin
jo ennen oman Impalan hankkimista.
?Velipojalla oli jo aiemmin ´65 Chevelle,
joka oli kertaalleen alkuperäisasuunsa
kunnostettu. Velipoika Eero tuumi, että
sitä pitäisi alkaa laitella, joten hänen ollessaan intissä pistin sen ihan paloiksi,
otin korin rungolta ja kaikki. Auto ehti
olla minullakin pari vuotta, kunnes vaihdoin sen velipojan kanssa käyttöautoon
perheeni kasvettua. Eero rakensi sen
valmiiksi ja tarjosi sitä myöhemmin taas
2
3
4
1. Sisustan väri vaihtui kirkkaanpunaiseen
Impalan ollessa vielä Bremerin Katjalla.
2. Voimanlähteenä on käyttövarma 305,
tehoahan ei arvokkaasti lipuessa tarvita
mahdottomia määriä.
3. Värin vaihto vaaleansinisestä kirkkaankeltaiseen on ollut täydellinen. Kojelaudan ja
ovenvälien ohella jopa peräpaneelin Chevroletteksti on maalattu keltaisella.
4. Hakuvalot tuovat kivasti näköä, mutta
oikeasti toimivat ne eivät tässä tapauksessa
ole.
Amerikan Rauta 1/2013
41
Chevrolet Impala Convertible ´63
Tässä on ainakin toistaiseksi
ihan lyhennetyt jouset ja takana
ilmaiskarit, joilla korkeutta saa nostettua
hieman tarvittaessa.
Pasi on lowlow-mies henkeen ja vereen. Kaikki pitää saada tonttiin ja pinnavanteitakin löytyy varastosta kuusi sarjaa vaihdeltavaksi autosta toiseen tarpeen mukaan.
minulle ostettavaksikin?, Pasi selittää.
?Totesin kuitenkin, että en minä mid size
-autoa halua, kyllä sen täysikokoinen pitää
olla. Ehkä Cadillac olisi alun pitäen ollut
mieleisin merkki, mutta Chevy on paljon
edullisempi pitää. Olenkin todennut, että
pidän mieluummin kolme Letukkaa kuin
yhden Cadillacin.?
Mieltymys mataliin laitteisiin oli nähtävissä jo sen ensimmäisen Impalan aikaan.
?Se ensimmäinen Impala oli ´71 neliovitolppa, joka oli Berner-yhtiöiden entinen
edustusauto. Se oli vasta maalattu ja
sisustettukin, aika hienokuntoinen auto.
Aina kuitenkin pilkkasin sitä, kun se oli
neliovinen ja siinä oli niin paljon tolppia,
että siinä olisi tarvittu kyynärsuojat. Silloin se kaksiovisen ht:n saaminen oli se
ehdoton juttu?, Pasi kertoo ehkä hieman
harmittelevaankin sävyyn, eihän noita
´71:iäkään liikaa ole siistinä säilynyt.
?Sitä ´71:tä en ehtinyt koskaan tontittaa, mutta kerkesin kerran katsoa sitä
ilman jousia. Kyllä se olisi ollut komean
näköinen.?
Vaan ei tullut neliovitolpasta maanraapijaa, kun kaksiovikuume ehti väliin.
?Se oli vuonna 1989 kun vaihdoin sen
Suomi-Impalan valokuvien katselun perus42
teella vasta Kaliforniasta tulossa olleeseen
´60 2D HT Impalaan. Projektihan se oli, ja
koneeltaan käyntikunnossa, mutta laatikko
ja jarrut eivät toimineet. Parhaat puolet olivat
valmiiksi tehty musta-valkoinen sisustus
ja uudelleen kromatut puskurit. Auto oli
siihen aikaan mielestäni kallis, vaikka kyllähän se nykyään olisi todella halpa. Olin
nähnyt Motoparkin Big Chevy Weekendissä
jostain pohjoisesta tulleen valko-mustan
´60 Impalan, jonka nähdessäni tiesin, että
sellainen on saatava. Lowriderit ovat aina
kolahtaneet minulle kovasti, ja sitä Impalaa
rakennettaessa, jo aika alkuvaiheessa oli
selvää, millainen siitä tulisi?, Pasi jatkaa.
?Kun se ´60 sitten tuli kuntoon, niin
heti sen jälkeen syksyllä ostimme tuon
´57 farmari, jonka näimme ensimmäisen
kerran Forssan PIck-Nickissä. Ajatuksena
oli, että tehdään siitä vaimolle auto. Olin
kuitenkin jotenkin enemmän Impalan oston kannalla, eikä farkkua heti kättelyssä
ostettu. Kävimmekin katsomassa yhtä
´63:sta ja yhtä ´65:sta, ja koeajoimme vielä
´57:aa myyneen kaverin ´63:sta neliovista
hooteetakin ennen päätöksen tekoa.?
Viisseiskakin päätyi oitis työn alle,
ja siitä jalostui Kiiruna-hydrauleilla ja
13-tuumaisilla pinnavanteilla varustettu
mattamusta lowrider, jonka kattokin on
alkuperäistä alempana. ´60 jäi hyvin vähälle ajolle, ja lopulta Pasi päätyi myymään
hienokuntoisen auton pois.
?Käyttöä rajoitti myös se tosiasia, että
auto ei ollut minulla koskaan Suomen
kilvissä. Vuonna ´97 myin ´60:n Leppäsen
Petelle, joka laittoi sen vihdoin kilpiin.
Ei siihen Petelläkään ole kertynyt sen
jälkeen kuin tuhannen kilsaa, minulle
tuli viiteen vuoteen 970 kilometriä. Ylipäätään olen sitä mieltä, että jos auton
leimaamisen eteen joutuu tekemään liian
suuria myönnytyksiä, rakennan sen mieluummin sellaiseksi kuin haluan ja jätän
leimaamatta.?
Enemmän chicano-henkeä. ?
Bremerin Katja alkoi tätä kuuskolmosta sitten
kaupitella, ja ruotsalaisetkin olivat siitä
jo kiinnostuneita, mutta ehdin ostaa auton
pois ennen kuin se meni lahden toiselle
puolelle. Se oli vuotta 2001, kun ostin
tämän?, Pasi muistelee.
Katja oli vaihtanut Suomeen tullessa
keulalla olleen huonon 283-koneen rempattuun 305:een, jonka kylläkin piti olla 350.
?Numeroista kävi kuitenkin heti ilmi, että
kyllä se ihan 305 on. Vaihdoin siihen piris-
tyksenä Edelbrockin imusarjan ja nelikurkkuisen kaasarin. Tuplaputkisto tuli tehtyä
siinä vaiheessa kun tontitin auton. Putkea
kun piti samalla nostaa reilusti ylemmäs,
ettei se ottaisi koko ajan maahan kiinni.?
Fender skirtit olivat Impalan tullessa
Pasille ferrexinpunaiset, joten ne maalattiin korin värillä. Alle asennettiin tietysti
13-tuumaiset pinnavanteet, joita Pasilla
on kaikkiaan viisi sarjaa ja lisäksi vielä
yhdet 14-tuumaiset vaikkapa katsastusreissuja varten.
?Olin aina himoinnut oikeaa hydraulilowrideria, mutta kyllä se pomputus autolle
niin kovaa kyytiä antaa, ettei vahvistamaton x-runko sitä kauaa kestä. Olisi minulla
valmiina kahteen autoon ilmapussisarja ja
kolmeen autoon neljän pumpun hydrauliikat, en vain ole vielä varma mihin autoon
mitäkin korkeudensäätösysteemiä käytän.
Tässä avossa onkin ainakin vielä ihan lyhyemmät jouset ja takana ilmaiskarit, joilla
saa nostettua perää hiukan ylöspäin tarvittaessa. ´57:ssahan on Kiirunat ja on minulla
tuossa Kaireniuksen Mikeltä ostamassani
´65 Coupessa hydraulit, mutta sen runkoa
onkin vahvistettu reilusti.?
Kuten jo arvata saattaa, autojen määrästä seuraa se ongelma, että on vaikeaa
päättää, millä milloinkin ajaisi.
?Meilläkin on niin paljon noita vehkeitä,
ettei kovin montaa viitsi pitää yhtä aikaa
liikenteessä. Autoja on yhteensä 14, joista
kuusi amerikkalaisia. Vuoteen 2009 saakka
´63 oli joka kesä liikenteessä, mutta viime
kesät on taas ajettu ´57:lla?, Pasi valottaa
ja jatkaa:
?Tulevaisuudessa tarkoituksena on uusia
kaikki ovien ja katon tiivisteet, mutta se
saanee odottaa siihen saakka kunnes auton väri vaihtuu. En nimittäin edelleenkään
pidä väristä, mutta ´63-64 avo-Letukkaa
himoitsin pitkään, ja tämä oli ostettava
kun se tuli tarjolle.?
Kommentti pitää kyllä sikäli varsin hyvin
paikkansa, että olisi ollut turhaa odotella
sitä, että kyseisten vuosien x-runkoiset
avot enää halpenisivat. Kirjoittajallekin
tuo fakta on tullut kiusallisen tutuksi
vuosien mittaan. Ja toisaalta räikeän
kelta-punainen väritys vain vahvistaa
avon meksikolaistyyliä, johon Pasikin on
sinällään mieltynyt. Se on puhdasverinen
ranfla, jota katsoessa alkaa heti kuulla
korvissaan chicano-musiikin torvien ja
haitareiden soinnin, ja ympäröivät koivikotkin alkavat näyttää palmupuilta.
F aktat
Chevrolet Impala Convertible ´63 ? Omistaja: Pasi Salo, 48 ? Paikka: Kalanti.
Moottori: 305 cid V8, Edelbrock Performer -imusarja, Edelbrockin nelikurkkuinen
kaasari, tuplaputkisto. Voimansiirto:
Powerglide-automaatti, vakioperä. Alusta: lyhennetyt jouset edessä ja takana,
takana Monroen ilmaiskarit, kompressori. Korimuutokset: half moonit, dummy
spotlightit, fender skirtit. Vanteet: 13x7?
pinnavanteet, reverse offset. Renkaat:
155/80 R13 valkosivurenkaat. Sisusta: pu-
nainen alkuperäistyylinen verhoilu. Kiitos:
Anu-vaimolle jaksamisesta miehen rinnalla,
jonka sairaalloinen autokuume rakennettuihin autoihin tuskin hellittää tässä elämässä,
mutta ehkäpä jo seuraavassa...
43
S
U
M
A
T
T
T
T
A
I
M TELLI
A
S
44
Amerikan Rauta 1/2013
A
T
S
I
T
Teksti ja kuvat: Petteri Hautamaa
Nyt ei hehkuteta puunattua näyttelyvoittajaa tai
pilvihinnoiteltua Hemi-harvinaisuutta. Mikon
raggarihenkinen käyttökiesi huokuu mattamustaa
asennetta ja jenkkiharrastuksen muskelista alkuvoimaa.
T
orstai-ilta 19.1.1984.
Televisiokanavia ei
totta vie ole valittavaksi asti, mutta se
ei haittaa 6-vuotiasta pojannassikkaa, joka odottaa malttamattomana, että kello tulisi
19.30. Ritari Assän ensimmäinen
osa oli jostain syystä unohtunut
katsoa ja tuohon maailmanaikaan oli turha kaivaa missattuja
jaksoja netistä tai digiboksin
uumenista, videonauhuritkin
tekivät vasta tuloaan. Toista
jaksoa ei jätettäisi väliin!
Vihdoinkin ihmeauto Kitt kiitää
valot kiiluen viikarin sydämeen
ja jättää parantumattoman kiinnostuksen amerikanrautoihin.
Toki sanansa oli sanottavana
monilla muillakin perinteisillä
Amerikan Rauta 1/2013
45
Plymouth Satellite 2D HT ´69
ajeluleffoilla, jotka toivat tuulahduksen
rapakon takaisesta meiningistä ja sikäläisistä sopivan kulahtaneista nuorisoautoista.
Juuret Amerikanautoissa.
Ajokorttiikää lähestyessä polte jenkkirautaan
oli raastava. 16-vuotiaana tuli jo melkein hankittua Valtteri, mutta kotiväki
ja sukulaiset tuomitsivat ?epänormaalit
bensasyöppö-romurautaan sekaantumiset? ahkeralla ylipuhumisella. Aivopesu
ei onneksi vaikuttanut pitkään, sillä
vuonna 1997 kaikki liikenevät paalut ja
eurokäyttis vaihdettiin ensimmäiseen
jenkkiin: kaksioviseen tolpattomaan ´73
Ford LTD:hen miehekkäällä 400-kuutiotuumaisella myllyllä.
Tästä eteenpäin alkaa pitkä monenkirjava
ajanjakso, johon mahtuu 23 vanhempaa
ja vähän uudempaakin jenkkiä. Näistä iso
osa palveli käyttöautoina, jopa ympärivuotisessa ajossa. Pihalla majaili yhtä aikaa
useampikin auto ja osa ajokeista vaihtui
tiuhaan tahtiin. Pikkuhiljaa kokeilemalla,
tekemällä ja kantapään kautta oppimalla
taidot vaativampaankin korjailuun ja laittamiseen kehittyivät. Ajan myötä myös
tarvittavaa työkaluarsenaalia on kertynyt
mittavasti ja tallitilaakin jouduttu rakentamaan rutkasti lisää ? liikaahan sitä ei
koskaan ole.
Käyttiksistään Miko muistelee lämmöllä
etenkin hyvin säilynyttä orggiskuntoista
´70 Dartia, jossa aika tuntui pysähtyneen
vuosikymmenten taakse. Sillä päästellessä radiossakin soitettiin vain vanhoja
hittibiisejä! Kaikkein rakkain oli kuitenkin
useamman vuoden palvellut kuutoskoneinen ´63 neliovinen Impala. Miko oli
taksina toimineen Suomi-auton kolmas
omistaja. Kullanvärisen Impun kaikki
paperit jok?ikistä huoltokuittia myöten oli
tallessa. Auton myyjä ? vanha herrasmies
? tiesi kertoa auton koko elämäntarinan.
?Jos jonkun ajokin myyminen harmittaa,
niin sen?, Miko myöntää.
Varsinaisista harrasteautoista voisi mainita ´60-vuosimallin Ford F-100 Pick-upin,
jolla jeesattiin ainakin yksi muuttokeikka.
Talliin on pysyvästi juurtunut hieno punainen museorekisteröity ´63 SS avo-Impala.
Yksi Buickikin pihasta on löytynyt, sillä
ensimmäiset avoautokokeilut fiilisteltiin
museoleimatulla ´64 Electralla.
B-koppakuume iskee.
Tarinan viikari on
kasvanut miehen ikään aikapäiviä sitten ja
palelee sydäntalvella 2011 Helsingin rau46
Amerikan Rauta 1/2013
tatieasemalla. Dieselveturi puskee lumiset
autonkuljetusvaunut lastausrampille. Pian
ovet narahtavat auki. Suksiboksifarkkujen seassa tuijottaa massasta poikkeava
hiilenmusta nelipyöräinen.
Tämä kiesi on taatusti ensimmäistä
kertaa matkannut yksin junalla Oulusta
Helsinkiin. Uusi omistaja ottaa kaksiovisen
ärjyn ´69 Satelliten jännityksensekaisella
lämmöllä vastaan. Plymari jyrähtää ensilaakista käyntiin kuin ystävyyden merkiksi.
Liukastelu kohti kotitallia alkaa kinosten
halki sileillä kesäkumeilla. Uusi kesäkäyttis on pidetty visusti omana tietona, siitä
ei ole hiiskuttu edes harrastuskavereille.
Mistä moinen hankinta? Antaa omistajan itse kertoa.
?B-koppakuume tuli ja riuhtaisi, kun
oli kavereille etsitty jo vuosia useita
muskeliautoja. Tuli pohdittua, mitkä
muskelit itseä kiinnostavat ja huomasin
karkaavani aidan toiselle puolen Moparin
leiriin?. Mikohan tosiaan on pitkän linjan
GM-harrastaja, vaikka kokemusta onkin
jo miltei joka konsernin tarjonnasta.
Eikä satelliittikaan viime aikojen ensimmäinen syrjähyppy ollut, Mopar-vajausta
oli vastikään ruokittu aimo annoksella
B-vitamiinia. Kiitos ahkeran harrasteeksi
muuttuneen nettimyyntipalstojen seu-
raamisen.
?Noo, toisen sukupolven R/T Charger
-projekti oli jo tallissa takaamassa pitkää
työnsarkaa. Sitten huomasin edukkaan
ajovalmiin raggarityylin muskelin, niin
ei voinut vastustaa kiusausta tutustua
autoon ja sen eri mukavaan omistajaan.
Jo pelkästään siksi, että jos joku toinen
on toteuttanut omat maalausvisiot ehtaan
muskelikoppaan kilikalimattamustalla,
pitää olla hyvä tyyppi, perskele!? Miko
selittää ja jatkaa:
?Olin aika paljon tutkinut autotarjontaa
maailmalta ja selvitellyt kuljetuskanavaa
ja törmännyt useasti umpikujaan ylimääräisten maksujen osalta. Tuntui suorastaan rentouttavalta ostaa puhelinsoiton
perusteella auto Suomesta ja tilata se
junalla kotiin. Näin säästyi rutkasti aikaa
ja vaivaa. Vaikka Suomea on kierretty
mukavilla reissuilla omia ja kavereitten
autoja etsiessä, niin aina ei voi valjastaa kakkoskuskia mukaan ja välimatkat
ovat kumminkin pitkiä. Katsomiseen on
varattava aikaa ja pitää sieltä reissusta
ajaa takaisinkin päin. Vanhalla autolla
paluu ei suju aina mutkattomasti, eikä
ainakaan menomatkan ripeydellä. Eräskin
autonhakureissu sai rattoisan käänteen
kun kansipahvi petti myyjän pihatieltä
B-koppakuume tuli ja riuhtaisi,
kun oli kavereille etsitty jo
vuosia useita muskeliautoja.?
´69 Satelliten neliömäiset takavalot
ovat maskin ohella toinen hyvä keino
erottaa malli vuotta vanhemmasta ja
vuotta tuoreemmasta.
käännyttäessä, ja kotiin saavuttiin sitten
hinausköyden saattelemana.?
Kyseiseen mallisarjaan kuuluivat neli- ja
kaksiovisina tolppamalleina sekä farmarina tarjotun Belvederen lisäksi Satellite,
jota sai myös hard top ja avoversiona
sekä aina kaksioviset Sport Satellite,
Roadrunner ja GTX. Sarjan muskelista
kärkikaartia edustivat kaksi jälkimmäistä,
Roadrunner (383 cid 4bbl) ja GTX (440
cid 4bbl). Ensin mainitusta oli karsittu
ylimääräiset varusteet ja keskitytty tekniikkaan. Hinta saatiin näin puristettua
hyvinkin resonaabeliksi etenkin nuorisoa
ajatellen. GTX tarjosi huiman suorituskyvyn ohella tyyliä ja mukavuutta paksulompakkoiselle. Järeämmän tekniikan ja
-alustanosien ohella näiden tehoversioiden
erot coupemalliseen Satelliteen löytyvät
muun muassa tehokkaammista jarruista,
urheilullisemmasta mittaristosta ja konepeiton skuupeista. Myös lisävarustelista
oli suunnattu tehonnälkäisille. Ei tehtaan
brosyyri tarjonnut Satelliteen Hemi-pataa,
Air Grabberia tai A34 Super Track Packia.
Tämän päivän harrastajan näkökulmasta
aitojen Roadrunnerien ja etenkin GTX:ien
hinnat ovatkin jo karanneet käpälästä.
Satelliten kohdalla kelpo yksilöihin pääsee kiinni jo huomattavasti halvemmalla,
Amerikan Rauta 1/2013
47
Plymouth Satellite 2D HT ´69
vaikka niiden valmistusmäärät jäivät
vähäisemmiksi. Moni onkin lähtenyt
rakentamaan coupe-Satelliteistaan
tehoversioiden klooneja.
Satelliitin muodonmuutos. S
uomeen tarinan auto laivautui Bremerin
Ykän toimesta vuonna 2006. Amerikanvaiheista ei ole tarkempaa käsitystä,
mutta ilmeisesti sikäläinen DIY-mies
puikoissa on häärännyt, sillä muistona vilkkuviiksessä roikkui vajaa rulla
punaista sähkömiehenteippiä. Käytön
jälkiä Satellitessa toki muutenkin oli,
eikä sisusta hohtanut enää uutuuttaan,
mutta pellit olivat terveessä iskussa
ja hinta kohdillaan.
Oululainen Esko laitteli patinoitunutta autoa nykyiseen kuosiin makunsa
mukaan. Eskon käsissä myös keltainen
paahtunut alkuperäisväri sai ylleen
mattamustan spray-pinnan.
Tehtaalta pikkulohkolla rullanneen
auton alustaa ja tekniikkaa päivitettiin
rutkasti. Etu- ja takarungot yhdistettiin
ja ajettavuutta parannettiin myös järeillä Hemin jousilla ja vakaajatangoilla.
Eteen vaihdettiin tehostetut levyjarrut
vastaamaan muuttuneita voimareservejä. Teippimiehen ?kirveellä purkama?
alkuperäinen mittaristo rakennettiin
täysin uusiksi kisahenkisempään suuntaan, ja onnistunut lopputulos sopii
mainiosti auton ilmeeseen. Sopivan
nuhjun patinan omaava viininpunainen
sohvakalusto löytyi suomesta Hemiklooniksi valmistuneesta autosta.
Yksi Mikon ostohaluja herättänyt ominaisuus löytyy, kun availee konepeiton
sokat ja raottaa peltiä. Tätä nykyä kulkupuolesta vastaava 440-isolohko on
pistetty uuteen uskoon muun muassa
440 Source Stealth -alumiinikansilla,
Edelbrockin RPM -aluimusarjalla,
Holleyn 750 cc vakuumikaasarilla
ja Hookerin peltisarjoilla. Jo ennen
Suomeen tuloa automaattiaski oli
vaihtunut ysi-nolla-nelosesta järeämmäksi 727-laatikoksi ja perämurikka
kasi-kolmevarttiseksi.
Takaluukun puolelle Esko valmisti
kuorma-auton jarrupainesäiliöstä järeän tankin. Siitä menovedet jatkavat
matkaansa hyvällä ruokahalulla Carterin
sähköisen bensapumpun saattelemana.
Tavaratilaan on sijoitettu myös akku.
Jalostusta rennolla otteella.
iko jatkoi auton jalostusta edellisen
M
omistajan viitoittamalla tiellä ja kiteyt48
Amerikan Rauta 1/2013
Käytännölliseksi osoittautuneeseen sohvapenkkiin mahtui vielä kesällä koko perhe. Mikon esikoinen Joa on
ollut mukana harrastetapahtumissa melkein syntymästään, ja ensi kesänä kyytiläisiä on yksi enemmän.
Hieman piristelty 440 on osoittautunut varmaksi käyttökoneeksi ? tämähän on nimenomaan
käyttöauto.
Mielestäni jenkki saa myös
olla ajetun ja elämää nähneen
näköinen, ihan niin kuin me immeisetkin
vanhetessamme.?
tää filosofiaansa: ?Mielestäni jenkki saa
olemuksellaan myös aiheuttaa hieman
närää sekä olla ajetun ja elämää nähneen näköinen, niin kuin me immeisetkin
vanhetessamme. Tosin täyteen loistoon
rakennettu peli on aivan mahtava, mutta
ei niillä niin raaski ajella kuin autolla pitäisi. Ja toisekseen, Jaakko Parantaisen
sanoin: autot tykkää ku niillä ajetaan,
eli toimii paremmin, eikä vaan nikottele
ja tiputtele.?
Samalla mentaliteetilla otettiin myös
jutun kuvitus. Pirssi revittiin suoraan arkiajosta kameran eteen ilman puunauksia.
Eikä tarvinnut itku kurkussa pohjaa varoen etsiä sopivia kuvausholleja ratapihan
muhkuraiselta joutomaalta!
Mikon käsissä mattamustalla sprayvärillä suihkittiin vielä takakontin sisus,
konehuonetta ja joitakin matkustamon
pintoja. Lattia käytin läpi ja maalattiin
sisäpuolelta uudestaan, kuramattoja
kummempaa sinne ei ole päällysteeksi
laitettu.
Mitään isompaa remppaa Mikon ei Plymarilleen ole tarvinnut tehdä, ainoastaan
vakaajatankojen kiinnikkeet vaihdettiin
kestävämpiin, samoin kuin kickdown-vaijerit. Pikkufiksauksiahan näissä tarvitsee
aina tehdä, siinä mielessä jatketaan myös
Amerikan pään teippisankarin linjoilla.
Jonkin aikaa visioissa oli sohvapenkin
korvaaminen erillisistuimilla, ja itse asiassa
´70 Satelliten penkit tuli jo hankittuakin,
mutta perheenlisäys sai sohvan ja rattikarahkan tuntumaan käytännöllisimmältä. Sohva varustettiin vielä kunnollisilla
turvavöillä.
Tapansa mukaisesti Miko on pienellä
sipistelyllä luonut auton ilmettä omaan
persoonalliseen suuntaansa. Pitkin autoa
voi törmätä vaikkapa erilaisiin pääkallosomisteisiin. Rengastus päivitettiin
Wheel Vintiquesin Mopar Police Special
-vanteilla ja Plymarin pillerikapseleilla.
Myös puuttunut rokkikone asennettiin,
vaikka periaatteessa moottorin murinallakin olisi jo aika pitkälle pärjännyt.
Tulevaisuudessa perää tullaan maustamaan levylukolla ja tuplaputkistoon olisi
tarkoitus asentaa yhdysputki. Autotallissa
odottelee myös asennustaan Roadrunnerin lasikuitupeitto, joten rähinälinjalla
jatketaan.
F aktat
Plymouth Satellite 2D HT ´69 ? Omistaja: Miko, 34 ? Paikka: Vantaa.
Moottori: 440 CID V8, Source ?Stealth?
-alumiinikannet, Edelbrock Performer RPM
-imusarja, Holley 750 cfm -kaasutin, Hookerin peltisarjat, MSD:n kärjetön jakaja,
Carterin sähköinen bensapumppu. Voimansiirto: TF727-automaatti, 8 3/4?
perä 741-casella. Alusta: Hemi-etujouset
(0.920?), Hemi-version vakaajatangot, etu- ja
takarungot yhdistetty, perää laskettu hieman. Jarrut: Eteen vaihdettu tehostetut
levyt. Vanteet: Wheel Vintiques Mopar Police Special 7x15? ja 8x15?, Plymouthin omat
pillerit. Renkaat: BF Goodrich 235/60 R15
ja 275/60 R15. Sisusta: Grantin puuratti, viininpunaiset salmiakkiruutuiset sohvat. Kiitos: Mimmulle ja Joalle mukana olemisesta
ja ymmärtämisestä, vanhemmille kannustuksesta sekä ystäville.
Mikon Satellitessa on enemmän kuin ripaus Death
Proof -henkeä. Kun peilissä näkyy tämännäköinen
naamavärkki ja Roadrunner-torvi soi, alkaa monesta tuntua viisaimmalta väistyä edestä.
Amerikan Rauta 1/2013
49
i
l
o
e
s
a
Kosk
Teksti: Tomi Eronen ? Kuvat: Tuukka Erkkilä
ö
p
ö
s
Kalifornian Dana Pointissa asuva Bridget Kavanaugh iski silmänsä
varastossa seisseeseen pieneen korallinväriseen farmariin, koska
se oli niin söpö. Novasta rakennettiinkin pirteä surffifarmari, joka
toimii myös mutkapätkillä.
50
Amerikan Rauta 1/2013
Amerikan Rauta 1/2013
51
Chevrolet Nova STW ´65
M
yönnän, minusta on tullut vuosien mittaan vähän
kaikennähnyt. En haluaisi
ajatella niin, mutta väkisinkin välillä näyttelyitä ja tapahtumia
kierrellessä tulee mieleen, että tuokin
on niin nähty.
Liekö siinä syy, miksi Bridget Kavanaughin surffi-Nova kosketti jotenkin
ihan erityisesti.
Vaikka Chevy kakkosten potentiaali
on lukemattomiin kertoihin osoitettu
muun muassa kiihdytysradoilla, ei malli
siltikään lukeudu niihin suuren massan
himoitsemiin rakentelukohteisiin. Niin,
se on pieni ja kevyt, mutta se on? niin,
pieni. Ja onhan se muotoilultaankin vähän
vaatimattoman näköinen täysikokoisiin
sukulaisiinsa verrattuna.
Oikeastaan juuri siksi jutun Chevy II
-farmarista päädyttiinkin rakentamaan
sellainen kuin se on. Vajaat pari vuotta
takaperin tuolloin vasta 16-vuotias Bridget
Kavanaugh näki söpön korallinvärisen
pikkufarmarin tallissa, jossa sitä seisotettiin ja ihastui siihen heti. Joskus käy kuin
haaveillaan, ja Chevy päätettiin ottaa työn
alle syntymäpäivälahjana Bridgetille.
Farmari oli tallessa JET-HOT-firman yhdessä Bridgetin isän kanssa omistavalla
Gordon McGiltonilla. Bridgetin isä Frank on
piinkova bisnesmies ja sijoittaja, joka on
erikoistunut nostamaan takaisin jaloilleen
konkurssikypsiä yrityksiä. Gordon McGilton
taas on seitsemääkymmentä lähestyvä
veteraaniroddari, joka kiihdytteli kilpaa
jo 60-luvulla ja kilpailee edelleen Autocrossissa. Gordonin maailmankuulusta
autokokoelmasta löytyy useita amerikkalaisten alan lehtien sivuilta tuttuja autoja,
yhdistävänä tekijänä moderninmatalan
stancen ohella se, että Gordonin autot
on tehty ajettaviksi.
Sen tietäen ei olekaan mikään ihme,
että suorituskyky ja ajettavuus olivat
tärkeässä roolissa myös Bridgetille rakennetun farmarin tapauksessa. Koska
Bridget asuu Kaliforniassa, päädyttiin
auto rakentamaan surffihengessä.
Alusta jämäkämmäksi.
Pikkufarmarin
rakentelutöistä vastuun sai pääasiassa modernilla otteella GM:n F-bodyjä rakentava
Detroit Speed, joka valmistaa GM:läisiin
myös laajalti suorituskykysuuntautunutta
palikkaa. Auton suunnitteluun osallistuivat
niin Bridget kuin hänen Frank-isänsäkin.
52
Amerikan Rauta 1/2013
Bridgetin Nova saattaa näyttää
hempeänväriseltä mummon
kauppakassilta, mutta sen alusta on
rakennettu toimimaan autocross-kisoissa.
Novan kori oli siistissä korallinpunaisessa maalissa ja auton alla olivat
perinteiset 15 tuuman Rally Wheelsit.
Tekniikkana oli peruspikkulohko ja lähinnä
luunvalkoinen sisustus oli lähestulkoon
alkuperäiskuosissaan. Sisältäkin auto oli
varsin siisti, mitä nyt etusohvan verhoilu
oli ratkennut keskiosan terenauhan vierestä. Kaikkiaan auto oli kuitenkin hyvin
ehjä ja räpeltämättömän oloinen.
Mitään yllätyksiä ei paljastunut myöskään autoa purettaessa. Keulan pellit ja
vanha tekniikka apurunkoineen irrotettiin
vaihteistoa, kardaania ja taka-akselistoa
myöten. Sisustus purettiin pois kokonaisuudessaan, jotta päästiin tekemään
peltitöitä vapaasti. Koska maalipinta oli
siisti ja väri mieleinen, kori suojattiin
kauttaaltaan 3M:n kipinäsuojapaperilla,
jotta siisti maalipinta ei kärsisi hitsailujen
ja rälläköintien yhteydessä. Varsinaisten
ruostekorjausten osalta riitti apukuskin
puolen lattiapellin vaihto uuteen, muilta
osin kori oli säilynyt erittäin hyvänä.
Koko apurunko vaihdettiin Detroit
Speedin valmistamaan hammastankoohjauksella ja putkitukivarsilla sekä
säädettävillä coilover-tolpilla varustettuun. Etulokareiden sisälle piiloon jäävät
eturungon ja tulipellin väliset tukiputket.
LS-kone keulalle. K
orin takapäähän
hitsailtiin lujat kiinnityspisteet Fordin
ysituumaisen perän Quadralink-nelipistetuennalle. Detroit Truetrac-lukkoperän
välitykseksi valittiin 3.50:1, joka sopii hyvin
yhteen nelivaihteisen automaatin kanssa.
Kardaanitunneli jouduttiin muotoilemaan
Joku olisi saattanut partuiroida teknisesti melkoisen pro-touring-henkisestä autosta kattotelineet pois, mutta ne ovat omiaan Bridgetin Novan
grocery-getter-meiningin tukemisessa.
Matkustamoa kiertävät turvakaaret on maalattu tyylikkäästi korin värillä. Värimaailma on todella upean
onnistunut. Monipistevyöt piiloutuvat myös hienosti etusohvan taakse kiinnitettyyn harness bariin.
Istuimet on muotoiltu paljon alkuperäistä tukevammiksi, joskin niissä istuu mukavimmin kirjoittajaa
selvästi pienempi ihminen ? tämähän on naiselle tehty.
Amerikan Rauta 1/2013
53
Chevrolet Nova STW ´65
uusiksi Bowlerin 4L65-E -askin sovittamiseksi paikalleen. Vaihteistoa ohjaamaan
tuli PCS:n Simple Shift-boksi. Vaihteiston
hännän kohdalle hitsattiin kokonaan uusi
poikkipalkki, johon se saatiin tukevasti
takapäästään kiinni. Siitä jatkettiin takaakselin kiinnityspisteisiin jatkuva tukeva
neliöpalkkirunko, eli oikeastaan käsite
subframe connectors on tässä tapauksessa
melkoinen understatement. Vaihteiston
peräpään kohdalle tehtyyn poikkipalkkiin
tehtiin valmiiksi kolot reilunkokoisille
pakoputkille.
Jossain vaiheessa oli puhetta 5,3-litraisen ja 315-hevosvoimaisen LS-sarjan
E-Rod -moottorin käyttämisestä, mutta
lopulta voimanlähteeksi hankittiin kuitenkin 6,2-litrainen ja 430-heppainen E-Rod
LS3. GM Performancen oman moottorin
etuna on se, että moottori on varmasti
kaikin tavoin laillinen, koska päästöistä
ei pääse tulemaan epäselvyyttä. Moottorin hengitystä parannettiin Cadillac
CTS-V -tyyppisillä pakosarjoilla, jotka
saivat tietenkin JET-HOT:in keraamisen
pinnoitteen. Sama käsittely tehtiin myös
x-tuplaputkistolle Borla-vaimentimineen.
Konehuoneesta tehtiin kautta linjan
funkkismaisen asiallinen, eikä sinne ylimääräisiä kiilto-osia jätetty, vaan siistitty
konehuone maalattiin alkuperäistyylisen
puolikiiltävällä mustalla.
Alustan maalausta varten kori asennettiin
grilliin, jossa sen käsittely oli helpompaa.
Ei pelkkä näyttelynamu.
Ohjaamo
vaimennettiin Dynamat-vaimennusmatolla,
joka eristää äänen lisäksi hyvin myös
lämpöä. Koko kabiinia kiertelemään koottiin tukevat turvakaaret, jotka maalattiin
ulkokuoren korallinsävyä mukailevalla
mattaruskealla. Etusohva muotoiltiin
reilusti alkuperäistä tukevammaksi ja niin
kuskille kuin matkustajallekin asennettiin
Schrothin kisavyöt. Kääntyvä takapenkki
muokattiin sopimaan uusien suurempien pyöränkoteloiden väliin siten, että se
kääntyy edelleen alkuperäiseen tapaan
tasaiseksi levyksi tavaratilan kasvattamiseksi tarvittaessa.
Matkustajien viihtyvyyttä parantamaan
Novaan asennettiin myös Vintage Airin
Gen IV Sure-Fit -ilmastointi. Sen suulakkeet muotoiltiin kojelaudan päihin,
ja lopputulos on niin tyylikäs, että sitä
luulisi helposti alkuperäiseksi.
Nykyaikaiset äänentoistolaitteet toimitti
Freemans Car Stereo. Kenwoodin sateliittiradiolla varustetun ohjelmalähteen
54
Amerikan Rauta 1/2013
Schott Performancen 18-tuumaiset Smoothievanteet on maalattu katon hempeänkeltaisella, joka saa alumiinivanteet näyttämään
erehdyttävästi peltikiekoilta.
kautta voi kuunnella musiikkia iPhonelta
tai iPadilta, ja kahden takapenkin alle
piilotetun JL Audion päätteen vahvistaman signaalin toistavat Hertzin kaiuttimet, joiden bassopäätä täydentämään
asennettiin Kenwoodin 10-tuumainen
subbasso. Kaiuttimet on onnistuttu asentamaan tukevasti mutta hämmästyttävän
huomaamattomasti sellaisille paikoille,
joista ne myös kuuluvat kunnolla.
Uudistuneen sisäilmeen viimeisteli
Hot Rod Interiorsin Chuck Hanna todella
maukkaasti toteutetulla retrohenkisellä
verhoilulla, joka sopii kokonaisuuteen
saumattomasti. Herkullisessa värimaailmassa ei ole mitään, joka häiritsisi irrallisena elementtinä, vaikka sisäväritys
muuttui täysin.
Onnistuneesta detaljoinnista hieno
esimerkki ovat myös alumiininharmaina
toimitetut Schottin Custom Smoothie
-vanteet, joiden maalaaminen katon
kermankeltaisella teki niistä pisteen i:n
päälle uudessa Surf Wagon -kuosissa.
Bridgetin Nova on halvasta ja vähän
epäkiinnostavasta aihiosta rakennettu
aidosti massasta erottuva ja tinkimätön
kokonaisuus, johon on hyvin vaikeaa keksiä
mitään lisättävää tai muutettavaa. Kyllä
Bridgetin nyt kelpaa kurvailla täysin teknisesti modernisoidulla ja ripeäkulkuisella
surffifarmarillaan. Eikä kurvailu olekaan
rajoittunut kadunkulmissa suditteluun, vaan
tyttö on jo osallistunut upeine Novineen
muutamaan autocross-tapahtumaankin.
Tämä auto tykkää, kun sillä ajetaan.
Konehuone on tehdastyylisen himmeän musta, mutta viimeistelystä on turhaa hakea moitteen sijaa. Tehdasuusi 6,2-litrainen E-Rod -moottori tuottaa käyttövarmat 430 nykyhevosvoimaa, joten pikkufarkku myös todella liikahtaa!
F aktat
Chevrolet Nova STW ´65 ? Omistaja: Bridget Kavanaugh, 17 ? Paikka: Dana Point, USA.
Moottori: GM Performance Parts 6.2 ERod V8, Vaporworks Fuel System Rick´sin
tankilla, Cadillac CTS-V:n JET-HOT-pinnoitetut custom-pakosarjat, JET-HOT -pinnoitettu x-pipe-putkisto Borla Turbo -vaimentimin, C&R:n custom-alumiinijäähdytin, Spalin
11? tuplaflektit, Vintage Airin Frontrunnerhihnapyöräsarja, Delphin ohjaustehostimen pumppu, Teho: 430 hv, vääntö 574 Nm.
Voimansiirto: Bowlerin 4L65-E -automaatti, prepattu 6.2 E-Rod -konetta varten,
Setrabin vaihteistoöljynlauhdutin, Moserin
3rd Member Daytonan alumiinisella pinionituella, Fordin 9? perä erikoisvalmisteisin
31-rihlaisin vetarein ja Torino-tyyppisin laakerein, Detroit Trutrac -lukko, välitys 3.50:1.
Alusta: Detroit Speedin Chevy II -eturunko ja ?Detroit Tuned? -hammastanko-ohjaus, Detroit Speedin muokkaamat sisemmät
lokasuojat edessä ja takana, Detroit Speedin
apurungon yhdistäjät, Detroit Speedin Quadralink ja kahteen suuntaan säädettävät coiloverit. Jarrut: Baer Pro-6 kuusimäntäiset
alumiinisatulat 2-osaisin 14? levyin edessä,
Baer SS4 Plus nelimäntäiset satulat 13? levyin takana, säädettävä jarrupaineen tasaaja. Vanteet: Schott Performance Wheels
Custom Smoothie 9x18? ja 10x18? (maalat-
tu katon värillä). Renkaat: BF Goodrich
G-Sport KDW 255/35 R18 ja 295/35 R18. Sisusta: Ididitin ohjauspylväs, Hot Rod Interiorsin muokkaamat ja verhoilemat penkit
sekä konsoli, Schrothin monipistevyöt, Classic Instrumentsin mittaripaneeli, ohjaamo
vaimennettu Dynamatilla, Detroit Speedin
tekemä turvakehikko, Kenwoodin iPod/iPhone -ohjauksella ja satelliittiradiolla varustettu soitin, JL Audio XD600/6 kuusikanavainen
vahvistin pääkaiuttimille, JL Audio XD600/1
-monovahvistin subbarille, Hertzin 5,25? kaiuttimet edessä, Hertzin 6,5? koaksiaalit takana, Kenwoodin 10? subbari
Amerikan Rauta 1/2013
55
v
i
a
t
y
Teht
56
Amerikan Rauta 1/2013
n
a
a
m
a
t
l
va
Teksti ja kuvat: Pekka Hästbacka
Espoolaisen Veli-Pekka ?Veikka? Heinäahon omistama matala Ford
pick-up on tehty taivaltamaan. Ajokausi alkaa heti lumen sulettua
ja jatkuu aina seuraavan talven ensilumiin saakka. Kesällä perässä
kulkee usein vielä SMV-munavaunu.
Amerikan Rauta 1/2013
57
V
Ford F-1 ´51
eikan autoharrastus alkoi jo
ennen ajokortti-ikää C-mallin
Opel Kadeteilla sedän avustuksella. Mielenkiinnon syttyminen
autoihin ei ollut mikään ihme, olihan vaari
ollut mukana Eltsun ajoissa rakentamassa
Volvoja ja setäkin oli häärinyt muun muassa Camaro Cupissa 70-luvulla. Opeleita
olikin omistuksessa parhaimmillaan viisi
kappaletta yhtä aikaa!
?Naapuri soitti jossain vaiheessa poliisille sanoen, että mulla on pimeä korjaamo
pihalla?, Veikka naureksii.
?Poliisit tykkäsivät, että kyseessä on
lähinnä Kadettien hautausmaa ? ei autokorjaamo!?
Niin kuin usein käy, tietyt asiat pitää
opetella kantapään kautta. Ensimmäisen
moottoriremontin Veikka teki itse 17-vuotiaana C-Kadettiin. Nuorena miehenä rahavarat olivat heikolla tolalla, joten osia
haettiin sieltä mistä halvimmalla saatiin.
Ihan putkeen remontti ei mennyt, sillä
autolla pääsi sentään Puistolasta melkein
Itäkeskukseen saakka ennen kuin öljyvalo syttyi palamaan? Onneksi jostain
löytyi viidelläkympillä toinen moottori,
jolla ajettiinkin sitten sen auton elinikä.
Kadettivaiheen jälkeen vuorossa olivat
Volvo Amazonit, joita Veikalla on vieläkin
pari kappaletta tallessa; yksi sedan ja
harvinaisempi piilofarmari. Piilofarmari
olisi tarkoitus jossain vaiheessa vielä herättää henkiin, sedan taas otettiin talteen
lähinnä varaosiksi.
Amerikan rautaa tilalle.
?Menimme
yhden kaverin häihin Merikarvialle kesällä
2011. Me rouvan ajoimme kanssa tietenkin
Amazonilla ja Tona tuli pick-upilla. Mä jo
sillion vähän kattelin pick-upia sillä silmällä. Sitten mä vähän rupesinkin väsymään
siihen Amazoniin. Mieli teki jotain uutta
projektia, mutta ei mitään osakasaa, vaan
sellaista, jolla pääsisi heti jopa ajamaan.
Talvella sitten voisi tehdä jotain pikku
parannuksia?, Veikka muistelee.
Ford oli tullut joitakin vuosia aikaisemmin
Amerikasta Suomeen, ja Tona osti auton
vuonna 2009 tarkoituksenaa pitää sitä
pidempäänkin. Tonalla on harrastekalustoa lähes riittävästi Ojakkalan ranchilla
ja pick-up laitettiin vähän koemielessä
myyntiin syksyllä 2011 ja saman tien
Veikka rupesi hieromaan hänen kanssaan
kauppoja, sillä juuri myydystä Amazonista
saadut rahat polttelivat liikaa taskussa.
Osan pickiksen näkyvistä muutoksista
onkin tehnyt Tona omistusaikanaan. Ulko58
Amerikan Rauta 1/2013
Auton muuttuminen enemmän omannäköiseksi talven
aherruksen tuloksena saa Veikan suun väkisin hymyyn.
näköön kenties eniten vaikuttava seikka
oli maskin muuttaminen kolmehampaisesta viisihampaiseksi. Samalla maskia
siirrettiin paksuutensa verran sisäänpäin.
Muutos toteutettiin alkuperäistä teemaa
noudattaen, eli hampaat nousevat maskin
alla olevasta pellistä läpi. Etu-ja takapuskurit vaihdettiin Baby-Lincolnin versioihin
ja myös takavalot vaihdettiin toisenlaisiin.
Tona osti ne jostain rompetorilta, ja niiden
alkuperä selvisi itse asiassa vasta vähän
aikaa sitten.
?Moni niiden alkuperää on arvaillut,
eikä kukaan ole vielä oikeaan osunut.
Kymmenen vuotta uudemmasta autosta
ne kuitenkin ovat?, paljastaa Veikka.
Tonalle tullessa auto oli varustettu
orkkistekniikalla, eli sivuventtiilikasilla
ja kolmevaihteisella manuaalilla. Tona
hankki tilalle valmiiksi rempatun Letukan
pikkulohkon ja TH400-vaihdelaatikon,
jotka mahtuivat konehuoneeseen lähes
heittämällä. Pikkulohko pitää sisällään
vakiota hieman kireämmän nokka-akselin,
mikki-kannet, Offenhauser Dual Port -imusarjan, Edelbrockin 600 cfm -kaasarin,
pukinsarvipakosarjat ja HEI-sytytyksen.
Tekniikka on toiminut kuin ajatus.
Matalammaksi. S
yksyn 2011 ajeluiden
jälkeen Veikan oli tarkoitus jättää auto
talliin seisomaan sekä kerätä talven ai-
kana tietoa ja inspiraatiota mitä autolle
tekisi. Syksyllä oli niin pitkään leutoa, että
autolla ehti ajelemaan ihan riittävästi ja
tietyt visiot alkoivat jo hahmottua Veikan
päässä. Edellinen omistaja oli ehtinyt jo
ostamaan droppietuakselin lisäksi joitain
muitakin tarvikkeita sen varalle.
?Pakkohan se oli sitten laittaa auto pukeille ja alkaa toteuttaa visioita?, Veikka
naureskelee.
Ensimmäisenä hommana oli asentaa
neljä tuumaa madaltava etuakseli paikoilleen. Homma oli aika simppeli ja etupään
operaatio oli tehty iltahommina viikossa
valmiiksi asti.
Suurempi ja haastavampi urakka oli
takarungon madallus, varsinkin kun Veikalla ei ollut näin isoista muutoksista juuri
kokemusta. Onneksi kaveripiiristä löytyy
paljon kavereita, joilla on sitä vastaavista
operaatioista runsaasti. Pistons Kar Klubin
Häkkilän Pete oli suurena apuna ennen
kuin hommaa edes aloiteltiin. Hän toimi
henkisenä valmentajana ja loi uskoa toteutukseen. Madallus ei ollut suunnitteilla
ainoastaan ulkonäön parantamiseksi, vaan
samalla oli tarkoitus saada ajettavuutta
paremmaksi tukevammalla rakenteella
ja uusilla iskareilla.
Homma aloitettiin irrottamalla lavan
vaneripohja ja purkamalla pakoputkisto
pois tieltä. Tämän jälkeen takarunko
Niinhän se on viisasta, että ensin
autoa madalletaan mahdollisimman paljon ja sitten lähdetään
koluamaan kaiken maailman
metsäteitä. Rutkasti madaltunut
maavara ei ole haitannut käyttöä.
Takarungon madallus oli haastavin
muutostyö. Onneksi Veikan
kaveripiiristä löytyi kokemusta ja apua.
olikin hyvin näkösällä. Veikka tunkkasi
auton mahdollismman korkealle pukkien
päälle, ja sen jälkeen tukevasta palkista
hitsattiin takarunkoa tukeva jigi. Se hitsattiin takarunkoon kiinni ja propattiin
vielä tallin lattiaan. Taka-akselin ylitys
tehtiin 50 x 100 millimetrin RHS-putkesta.
Veikka hitsasi uuden taka-akselin ylitykset ensiksi valmiiksi tallin lattialla ja
samalla varmisti, että puolista tuli täysin
symmetriset. Sen jälkeen ylitys hitsattiin
kiinni vanhaan runkoon, minkä jälkeen
vanha taka-akselin ylitys rälläköitiin irti.
Tällä varmistettiin, että vanha runko piti
takarungon varmasti oikeassa paikassa.
Akseliylitykseen hitsattiin vielä tukeva
poikkipalkki, johon saatiin hyvin myös
iskunvaimentajat kiinni. Taka-akseli nostettiin pitkittäisten lehtijousien päälle,
jolloin peräpää madaltui sen 3 tuumaa.
Kyseessä on vielä eräänlainen välivaihe,
tarkoituksena olisi jossain vaiheessa asentaa taakse nelilinkkiripustus ilmajousilla
ja eteen tehdasvalmisteinen Mustang II
-tyyppinen eturipustus hammastankoohjauksineen.
?Peräpää on sinänsä aika helppo toteuttaa, mutta toisaalta se on nykyises-
sä moodissaan myös erittäin toimiva?,
Veikka visioi.
Etupään ripustus on se eniten ajoomituisuuksiin vaikuttava asia. Kolmen
tuuman madalluksella ohjausgeometria
muuttui ja niin kutsuttua hyppyohjausta esiintyy jonkin verran. Veikkaa se ei
juurikaan haittaa, kun sen tietää ja osaa
suhtautua siihen. Uuden ohjausiskarin
lisäämisen jälkeen ajokäytös parani
huomattavasti.
?Vanhanaikaisen rakenteen vuoksi rasvanippoja on etupäässä todella runsaasti
ja niitä saa olla rasvaamassa melkein
koko ajan. Kesällä 2012 mittariin tuli yli
10 000 kilometriä ja tuntui, että tankkiin
meni myös saman verran euroina?, Veikka
naureksii.
Pelkästään kesälomareissulla kilometrejä mittariin kertyi jo yli 3 000 ja lisäksi
jokapäiväinen työmatka kerää myös paljon
kilometrejä.
Amerikan nahkaa. A
uton sisustus on
vielä hieman välivaiheessa, ellei peräti
keskeneräinen. Oviverhoilut ovat eniten
keskustelua herättänyt sisustuksen yksityiskohta. Näyttävät verhoilut on tehnyt
Amerikan Rauta 1/2013
59
Ford F-1 ´51
Näyttävät oviverhoilut on tehnyt alun perin
Yhdysvalloista kotoisin oleva, nyttemmin
helsinkiläistynyt verhoilijataituri Chris
Chancey. (vasen kuva Chrisin albumista)
Etupään laitto, ilmajousitus ja kiiltävämpi väritys ovat
Veikan seuraavat suunnitelmat pickiksen varalle.
alun perin Yhdysvalloista kotoisin oleva,
nyttemmin helsinkiläistynyt nahkataituri
Chris Chancey. Ideana oli tehdä jotain
vähän erilaista kuin kaikilla muilla.
?Ei aina tartte olla sitä makkaratopattua sisustusta jokaisessa vehkeessä.
Tää on ollut kuitenkin alun perin karu
työkalu ja saa jatkaa samalla teemalla?,
Veikka heittää.
Nahkaan on pakotettu useita kuvioita,
jotka Chancey on suurimmalta osin leikannut käsityönä terävällä veitsellä. Kuvioiden
pohjat on vielä maalattu. Tähtimäisiin
kuvioihin Chanceyllä oli valmiit stanssit.
?Jotain juttua on ollut, että Chancey
tekis vielä penkin verhoilun uudestaan.
Selkänojaan jotain hillittyä straippia tai
jotain.?
Veikka teki itse ovipahvit ohuesta vanerista ja leikkasi aukot ovi- ja ikkunamekanismeille. Verhoilut ovat kiinni
Amazonin verhoilukiinnikkeillä, joten
kiinnitysruuvit eivät pistä silmään. Alun
perinhän autossa ei ole minkäänlaisia oviverhoiluja. Ovipahvin yläreunan muotoa
haettiin kojetaulun linjoista. Kattoverhoilu
60
Amerikan Rauta 1/2013
on tällä hetkellä jonkun edellisen Amerikan Paavon asentamaa bussiplyyssiä
ja se vaihtuu tulevaisuudessa hieman
tyylikkäämpään vaihtoehtoon.
Kojelauta on Veikan itse straippaama,
mutta miehen omien sanojen mukaan se
menee kerran vielä uusiksi. Veikan mielestä straipit ovat sinänsä onnistuneita,
mutta niitä taisi tulla vähän liikaa. Hänen
mielestään kokonaisuus on nyt jotenkin
sekava, varsinkin kun oviverhoilut ovat
jo aika huomiotaherättävät.
Mittaristo ja ohjauspyörä ovat alkuperäisiä, mittarit ovat kylläkin tällä hetkellä
toimimattomina koristeina. Nopeusmittari
toimi vielä kesällä, mutta eräänä aamuna
viisari pomppasi pohjaan ja on sen jälkeen
pysynyt siellä. Kojetaulun alaosassa olevat
irtomittarit näyttävät öljynpaineen ja veden
lämpötilan. EBaysta löytyi sattumalta uusi
NOS-bensamittari ja voittaneen huudon
tuloksena uusi mittari matkasi Amerikasta
parillakympillä kotiovelle saakka. Vasta
jälkeenpäin Veikalle tuli mieleen seikka,
että autossahan on alun perin ollut 6 voltin
sähköt ja nykyään on 12 V, mittari nimittäin
toimi kaikesta huolimatta.
?No täytyy kattoa sekin jossain vaiheessa ja laittaa joku jännitteensäädin väliin.
Samalla olisi tarkoitus saada muutkin
alkuperäiset mittarit toimimaan ja näyttämään oikein?, hän kertoo.
Tämän talven työlista on aika lyhyt.
Tuulilasi on jo irti ja lasin karmissa olevat
ruosteet korjattu. Samalla Veikka onnistui rikkomaan alkuperäisen tuulilasinkin.
Myös ovien kaikki lasit pitää vaihtaa
uusiin, sillä jokaisessa on jonkinlainen
halkeama. Takalasi taitaa ollakin ainoa
ehjä lasi autossa.
Veikka hitsasi edellisenä talvena ohjaamoon uuden lattian, sillä Amerikan
Paavon popniitti- ja ruuviviritelmät eivät
näyttäneet oikein luotettavilta. Lattia tehtiin parin millin pellistä, joten sen pitäisi
jokusen vuoden kestää. Ohjaamon lattian
äänieristeet on jo hankittuna, mutta lämmittämätön autotalli ei oikein houkuttele
Veikkaa kovimmilla talvipakkasilla.
Good Yearin valmistamat 225 x 15 teräsvyörenkaat on varustettu tyylin sopivilla leveillä valkosivuilla. Takavanteet
ovat auton alkuperäiset, mutta eteen piti
hankkia Vintique Wheelsiltä uudet peltivanteet, jotka maalattiin kotikonstein
kirkkaanpunaiseksi.
Munaa perään.
Veikka ja Kirsi olivat
suunnitelleet alkukesällä lomareissua jo
sen verran, että pick-upilla pitäisi päästä
hieman pohjoisemmaksi kalaan. Teltassa
yöpyminen sateen sattuessa ei ole aina
kovin mukavaa ja hotelliyöpymiset käyvät
liikaa kukkaron päälle, joten Veikka mittaili
lavan pohjaa, jos sinne saisi vaikka laitettua
ilmapatjat ja viritettyä jonkinlaisen teltan
lavan päälle. Ongelmana oli se, että matkatavarat olisi aina pitänyt nostaa lavalta
ennen kuin olisi päässyt yöpymään.
Heinäkuussa 2012 Veikka kuuli, että
Hot Rod House Lahdesta oli myymässä
munavaunuaan. Rouvasväki kotona ei
hirveästi innostunut asiasta, vaan idea
tyrmättiin lähes täysin. Muutaman viikon
päästä Kirsi kuitenkin kysyi Veikalta, että
vieläköhän sen Muna olisi kaupan siellä
Lahdessa? No, samantien soitto Hot Rod
Housen Miikalle ja seuraavana päivänä
vaunusta tehtiin kaupat.
Ajamista varten. V
eikka ja Kirsi tekivät
2012 kesällä pick-upilla melkein kolmen
viikon kesälomareissun aina Kuusamon
Oulankaa myöden. Suurimman osan ajasta
perässä roikkui SMV-munavaunu. Ainoa
tekninen murhe oli reissun loppupuolella
kaasarin vivuston irtoaminen Orivedellä
huoltiksen pihalla.
?Sen korjaamiseen ei tarvittu edes työkaluja, vaikka niitä oli varmaan 50 kiloa
mukana?, Veikka manailee.
Auton maasto-ominaisuudet olivat yllättävän hyvät. Niinhän se on viisainta, että
ensin madalletaan autoa mahdollisimman
paljon ja sitten lähdetään koluamaan
kaiken maailman metsäteitä.
?Mentiin Oulangan kansallispuistoon ja
jatkettiin siitä vielä Venäjälle päin pientä
metsäautotietä 15 kilsaa, minkä jälkeen
käännyttiin vielä pienemmälle tielle. Tarkoitus oli siis mennä kalastamaan, mutta
korkea rantakaislikko esti suuremmat
kalansaaliit. Ihmeen hyvin siellä kuitenkin
päästiin noinkin matalalla autolla?, Veikka
kertailee kesän tapahtumia.
Mitäs sitten seuraavaksi?
?Varmaan se ilmajousitus ja etupää kun
saa vähän rahaa kasaan. Kai sitä voisi jossain vaiheessa maalata tämän vähän kiiltäväksi. Itse asiassa Kutjan Janne teki siitä
jo yhden piirroksenkin, värinä oli kiiltävä
Gun Metal -harmaa. Tietenkin jos jostain
löytäis samanlaisen umpikaappimallin
vielä ton kaveriksi?, Veikka heittää.
Chevyn pikkulohko on miedosti viritetty, mutta
kiidättää pick-upia silti riittävän nopeasti.
F aktat
Ford F-1 ´51 ? Omistaja: Veli-Pekka Heinäaho ? Paikka: Espoo.
Moottori: Chevy SB, Mikki-kannet, kireämpi nokka, Offenhauser Dual Port -imusarja, Edelbrock 600 cfm kaasari, pukinsarvipakosarjat, tuplaputket, HEI-sytytys, 12V
sähköt. Voimansiirto: GM TH400-auto-
maatti. Alusta: 3? droppiakseli edessä, takarunkoa muutettu, peräpäätä madallettu
reilusti. Korimuutokset: maski muutettu
viisihampaiseksi ja siirretty sisäänpäin, Baby
Lincin puskurit edessä ja takana, takavalot
vaihdettu. Vanteet: 15? punaiset teräsvanteet kromikehin. Renkaat: Good Year 225
x 15? valkosivut. Sisusta: Chris Chanceyn
verhoilema.
Amerikan Rauta 1/2013
61
TOTEUTUNEET
HAAVEET
62
AMERIKAN RAUTA 1/2013
Teksti ja kuvat: Tuukka Erkkilä
Oma H-D oli pitkäaikainen haave, joka toteutui viimein
nostalgiatyylillä rakennetun Sporan muodossa.
T
ie kaartuu edessä loivasti vasempaan.
Puiden takaa avautuu peltomaisema,
jonka kaukaisuudessa näkyy laskeva
aurinko. Annan lisää kaasua ja tunnen
kuinka tie vetää renkaita puoleensa. Käännän
päätä hieman oikealle ja lisään syöttöä. Ääni, joka
repii taivasta auki saa pakostakin hymyilemään.
Sillä hetkellä vapauden tunne on parhaimmillaan.
Ensimmäiset mieleenpainuneet muistoni HarleyDavidson-merkkiseen moottoripyörään liittyen
tulevat 90-luvun puolelta. Olimme lomamatkalla
Ruotsissa, Tukholmassa. Kaduilla kävellessäni
kantautui kaukaisuudesta korttelien seiniä pitkin
ääni joka herätti kiinnostukseni. Tiesin, mistä
tuo äärimmäistä kiinnostusta ja pulssin nousua
aiheuttava ääni oli lähtöisin. Pian kulman takaa
kaarsi vanha Panhead. Sillä hetkellä päätin, että
jonain päivänä vielä toteutan tuon unelman ja
hankin itselleni oman Harrikan. Ideologia merkin
ympärillä merkitsee minulle vapautta tien päällä. Todellisinta sellaista. Easy Rider -elokuvan
innoittamana tuntui kuinka pyörän selässä voi
olla yhtä tien kanssa. Toki sen vapauden tunteen
voi tuntea myös muunmerkkisillä pyörillä, mutta
minulle HD oli se aidoin.
Oma Harrikka.
Kului
Harrikalla, ja tunne oli mieletön, jälkeenpäin
ajateltuna surrealistinen. Kaikki ne odotukset
tulvivat mieleeni ja tuntui vaikealta käsittää,
että ajoin itse pyörällä, jollaisesta olin haaveillut.
Homma tuntui selvältä ja Topin kanssa juteltuani uskoin, että pyörä oli asiallisesti rakennettu.
Mietin kuitenkin asiaa parin viikon ajan ennen
kuin otin yhteyttä Topiin ja kysyin, olisiko pyörällä mahdollista ajaa pidempi lenkki. Syksy alkoi
olla jo melko pitkällä ja ilma suhteellisen viileä.
Vedin vaatetta niin paljon päälle kuin vain sain
mahtumaan ja lähdin viimeiselle ratkaisevalle
ajolle. Kun vihdoin palasin, olin tehnyt päätökseni: jos saisin rahoituksen järjestymään, ostaisin
pyörän. Muutaman viikon selvittelyjen jälkeen
varmistui, että keväällä pyörällä olisi uusi koti.
Poika kotiin.
Kevät aukesi ja tuli aika hakea
pyörä Topin tallilta. Hän oli talven aikana rakentanut sarjan, jolla jalkatappeja saatiin hieman
edemmäksi parempaa ajoasentoa varten, pituus
eroa kun rakentajalla ja allekirjoittaneella on
jonkin verran. Hakureissu ei tosin mennyt aivan
kommelluksitta, vaan kicksin palautusjousi meni
poikki. Puhelu Lempäälään Mr. Moorelle ja uusi
palautusjousi onneksi löytyi. Oli huhtikuu
2012, kun pääsin nauttimaan ensimmäisestä
viikonlopusta pyörän
selässä.
Itse Topin Boyksi
nimeämän pyörän tarina sai alkunsa miehen useamman vuoden
haaveesta toteuttaa
HD-projekti isommassa
mittakaavassa. Topin
aikaisemmassa projektissa ´99 Sportsteriin tehtiin lokarinleikkausmuutokset, ja jo silloin oli ajatus lähteä tekemään
rajumpia muutoksia, mutta kyseinen pyörä ei
sopinut aihiona ideaan. Topi kertoo olleensa aina
hieman 50-luvun tyylin kannattaja ja suosija,
joten oli selvää, että siihen stuukkiin tähdättiin.
Topi on pidemmän linjan pyöräharrastaja. Nyt
28-vuotiaan prätkäfanaatikon harrastaminen
alkoi jo 7-vuotiaana mopon selässä ja muuttui
kolmentoista vanhana motocrossiksi ja edelleen sivuvaunucrossiksi. Vuonna 2010 Latvian
sivuvaunukisoissa sattunut paha kaatuminen
Ensikoeajo oli
mieletön: tuntui
vaikealta käsittää, että
ajoin lopulta pyörällä,
jollaisesta olin aina
haaveillut.
kuitenkin vuosia ennen
kuin pyörän hankinta oli
jotenkin taloudellisesti
mahdollista. Etsin pyörää hetken mielijohteesta ja tiesin, että merkin
suhteen mielessäni oli
vain se yksi vaihtoehto. Nettiä viikon verran
selailtuani, muutaman
puhelun jälkeen, olinkin
jo menossa katsomaan
paria vaihtoehtoa. Etsin vintage-henkistä pyörää,
ja katsoin aluksi perus-Sporia 80?90-luvuilta,
koska niiden hinnat olivat edullisia. Tiedossa oli,
että hyvän ison HD:n löytäminen alle kymppitonnilla olisi haastavaa. Vaihtoehtoja olikin kyllä,
mutta että löytäisin sellaisen joka minuun iskisi.
Tahdoin kuitenkin old school -henkisen pyörän,
jossa olisi sitä aitoa meininkiä.
Kun näin ilmoituksen vuoden 1972 XLCH:sta,
joka sijaitsi vielä kotikulmilla, oli sitä pakko lähteä
katsomaan. Ensikoeajo Topi Talan rakentamalla
pyörällä oli samalla ensimmäinen kerta kuin ajoin
AMERIKAN RAUTA 1/2013
63
HD Sportster 1200XLCH ´72
Pakosarjat ovat yhdistelmä alkuperäisiä ja
Topin omaa työtä.
johtikin Topin kyytimiehenä toimineen
Teemu-veljen solisluun murtumaan, mikä
tarkoitti taukoa seuraavalla kaudella.
?Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki toteuttaa HD-projekti, aikaa ainakin olisi?,
toteaa Topi.
Lokakuun lopussa, 2010, sopivan aihion
etsiminen alkoi, ja hyvän ystävän kautta
Tampereelta löytyikin Yhdysvalloista
tuotu aihio. Topi lähti katsomaan pyörää
veljensä ja isänsä kanssa, ja pyörän alkuperäiskunto herätti enemmän hilpeyttä
kuin arvostusta. Hetken pohdintojen jälkeen Topi sai idean pyörästä, jollaista ei
joka päivä tulisi kadulla vastaan. Pyörän
nimi ?Boy? eli poika tulee siitä, kun pyörä ensimmäisen kerran tuotiin hallille ja
Topi totesi odottaneille ystäville, että nyt
saatiin poika kotiin. Epäröintiä projektin
valmistumisesta seuraavalle keväälle tuli
ympäriltä runsaasti.
Rautapää.
P yörä oli siis alkuperäinen
1972-vuosimallin 1000-kuutioinen rautapää, joka ei Topin mukaan käyntikuntoista
ollut nähnytkään. Ympärillä riitti tietäjiä,
jotka osasivat heti alkuun kertoa, että kyseistä pyörää ei helposti saa edes uutena
käyntiin. Kommentteja sen reviirin merkkaamisen suhteenkin riitti. Ne antoivat
kuitenkin vain lisää potkua projektiin ja
päätös saada pyörä herätettyä uudelleen
henkiin uudella ilmeellä oli tehty.
H-D purettiin nopeasti Topin veljen ja
isän avustuksella. Moottori otettiin irti ja
sille rakennettiin kasauspukki, koska sen
käyntikuntoon saaminen saattoi viedä aikaa. Kummatkin sylinterit olivat leikanneet
kiinni ja sylinterit olivat revenneet sisäöljykanavista. Täydellinen koneremontti sai
siis uuden mittakaavan. Osia tilatessaan
Topi huomasi, ettei kone ollutkaan mikään perusrautapää vaan vuoden 1972
XLCH-moottorilla varustettu pyörä, jossa
kansi ja sylinterit poikkeavat tavallisesta. Kyseistä moottoria valmistettiin vain
vuonna 1972 ja osittain 1973. Se oli myös
Sportsterin ensimmäinen 1000-kuutioinen
moottorimalli. Tämän lisäksi vaihteet olivat
normaalista poiketen oikealla puolella.
?Sopivien osien saanti aiheutuikin
isoksi ongelmaksi ja välillä meinasi usko
loppua?, Topi muistelee.
eBaysta löytyi lopulta tarvittavat osat
ja kone saatiin kasaan. Osia odotellessa
oli Topilla hyvin aikaa keskittyä runkoon
sekä oikeanlaisen, old school -henkisen
tunnelman luomiseen. Jäykkä perä sekä
Springer-keula olivat ehdottomia vaatimuksia. Tarkoitus oli myös rakentaa
Pyörän alkuperäiskunto herätti
enemmän hilpeyttä kuin
arvostusta. Kotitallillakin kaverit
epäilivät projektin valmistumista.
British Racing Green -väri sopii hienosti
yhteen kermanvaalean ja runsaan kromikiillon
kanssa.
Erikoinen custom-penkki on teetetty
Jenkeissä. TTC-kirjaimet tulevat
sanoista Topi Tala Customs.
64
AMERIKAN RAUTA 1/2013
pyörä siten, että käynnistys tapahtuisi
ainoastaan kicksistä.
Runko oli kolaroitu, joten se täytyi
ensitöiksi oikoa kasaan. Tämän jälkeen
alkoivat työt perän jäykistämiseksi. Tällä
välin springer-keula oli päässyt perille
ja vanteet oli entisöity. Projekti alkoi
pikkuhiljaa hahmottua Topin mielessä.
Istuin tilattiin käsityönä Yhdysvalloista
ja alkuperäinen tankki toimi lopputulosta
ajatellen suunnitelmiin hienosti. Siirtosarjaa oikeanpuoleisille vaihteille ei tuntunut
löytyvän, joten se tehtiin itse. Öljytankkina
Topi käytti perinteistä vaahtosammutinta
ja pakoputket jatkettiin osittain alkuperäisiä hyväksi käyttäen.
jäykkäperän vuoksi.
Projekti vei kaiken kaikkiaan 400 tuntia
töitä, mutta erikoisena asiana Topi pitää
sitä, että projekti ei missään vaiheessa
elänyt vaan lopputulos oli hyvin selvä
alusta lähtien. Kaiken työn kruunasi kevään ajelu paikalliselle motoristikahvilalle,
jossa viereen parkkeeranneen Goldwingin
miehet huomioliiveineen totesivat oman
epäröintinsä käynnistyspolkimella varustetun pyörän käynnistymisen suhteen.
Asia kantautui kahvipöydästä ja kun oli
aika jatkaa matkaa, polkaisi Topi pyörän
kerrasta käyntiin. Ilme huomiomiehillä
oli näkemisen arvoinen.
Matka Pojalla jatkuu ensi kesänä allekirjoittaneen kanssa. Vuoden 2012
ajot jäivät huonon kesän ja vapaa-ajan
puutteen vuoksi hieman vähäisiksi ja
pisin reissu tuli tehtyä juhannuksena
Porin saaristoon. Ajatuksissa ja toiveissa olisi ajaa sillä pidempi reissu, mutta
aika näyttää minkälaiset mahdollisuudet
siihen siunaantuvat. Tällä hetkellä polte
tien päälle on melkoinen, mutta onneksi
kesäkin on jo melkein ovella.
Tien päälle.
P yörä koottiin ajokuntoiseksi ennen viimeistelyjä katsastusta
varten, jotta ylimääräisiltä muutostöiltä
vältyttäisiin, Suomen laki kun on rakennettuja harrastepelejä kohtaan välillä
hieman ihmeellinen. Katsastus sujui ongelmitta ja viimeistely saatiin aloitettua.
Pyörän väritys oli alusta lähtien selvä ja
se hoidettiin parissa viikossa paikallisessa maalaamossa. Lopullisen viimeistelyn oltua valmis käytettiin pyörä vielä
Pohjanmaalla hidastavuustestissä, jotta
paperit saatiin asianmukaiseen kuntoon
Pyörä tuntuu
herättävän melko
paljon huomiota
niin ulkoisella
olemuksellaan
kuin äänilläänkin.
Useimmiten pystyyn on noussut
peukalo, mikä
kertoo, että jotain
on tehty oikein.
AMERIKAN RAUTA 1/2013
65
s
e
y
e
n
o
w
o
o
h
S
M
m
o
t
s
u
C
d
o
Hot R
Yokohamassa oli näytillä useampikin T-rodi,
johon oli sovitettu A-mallin Hallock-tyylinen tuulilasi. Tämän ?Sunday Racer? ´26:n keulalla oli ´50
Mercuryn lättis Navarron kansilla varustettuna.
Teksti: Tomi Eronen ? Kuvat: Dino Dalle Carbonare
Japanilaiset ovat kustomrakentelijoina hauskan ennakkoluulottomia ?
se, mikä toimii ison veden toisella puolella amerikkalaisiin autoihin,
toimii myös nousevan auringon maan omiin laitteisiin. Vaikka lama
näkyy sielläkin, japanilainen hot rod -kulttuuri elää vahvasti.
N
iin erikoiselta kuin se äkkiseltään saattaa tuntuakin,
japanilaiset ovat olleet
innostuneita amerikkalaisesta hot rod- ja kustom-kulttuurista
aina 60-luvulta saakka. Parikymmentä
vuotta takaperin heidän kiinnostuksensa amerikkalaiseen kalustoon nähtiin
erityisen hyvin kaikkialla maailmassa,
kun nousevan auringon maan varakas
väki vei järjestään huikeimmat laitteet
eurooppalaisten ja tavallisten amerik-
Nostalgiahenkeä huokuva Falcon-farkku on yksinkertaisesti jotenkin söpö.
66
Amerikan Rauta 1/2013
kalaisten nenän edestä. Klassikkojen
lisäksi Japaniin rahdattiin huikea määrä
kansikuvatason rakenneltuja muskeleita, lowridereita ja ilmajäähdytteisiä
Volkkareita.
Samalla tietysti myös Japanin oma
autonrakenteluskene on kasvanut.
Leimallista paikalliselle kalustolle
on kuitenkin se, että lähes kaikki on
uustuotua ? maan alkuperäiskalustoa
edustavat lähinnä isot vanhemmat Toyotat ja Nissanit, joista ensin mainitut
Oikeasti korkea ´64 Mercury ?The
Rocket? on tuotu Jenkeistä Japaniin
valmiiksi gasseriksi rakennettuna.
tunnetaan useimmin nimellä Toyopet.
Erityisen suosittuja ovat Crownien 60- ja
70-luvun mallit, joita näkee kaikkina eri
korimalleina perinteiseen jenkkityyliin
rakennettuna.
Kuten Yokohaman näyttelyn nimestäkin voi päätellä, on paikallisen
kustomkulttuurin keihäänkärkenä
Mooneyes-firma. Tapasimme paikalla
Mooneyes Japanin Steven, joka kertoi,
että kalustoa oli tänä vuonna paikalla
jälleen ennätysmäärä.
Rautis-Sportsteri kaikilla mahdollisilla hippiajan mausteilla.
Ei sen aina tarvitse olla
punainen. Värin voi poimia vaikka Volvon tapaan
vaipan sisustuksesta.
Se on Kupla,
mutta millä
lampuilla?
Tarjolla oli jos
jonkinlaisia racing-henkisiä
takkeja, jotka
soveltuisivat
suomalaiseenkin säähän.
Taas yksi Sublime
Green Cuda. Vaan onpahan nätti sellainen.
Tässä Early Ghiassa oli ihana patina. Aikaiset Ghiat tunnistaa
alhaalla olevista ajovaloista, vuonna 1961 ne nostettiin
ylemmäs ja samalla koko keulailme muuttui tylpemmäksi.
´57 Gasserin keulalta
pilkistää härskisti
Moonin tankki.
Upeasti maalattu CoupeCivic, jota amerikkalainen
kutsuisi Lowrider Euroksi.
Psykohippityylillä maalattu C10-Steppari? Vaan
eipäs olekaan. Kyseessä on paljon pienempi Isuzupohjainen malli, jota myytiin jenkkimarkkinoilla
myös nimellä Chevrolet LUV ? Light Utility Vehicle.
Stepsidena näitä ei koskaan tehtaalta tullut.
67
Mooneyes Custom Show
Pirteän vihreä 50-luvun alun
pickis-Letukka makasi astinlautoja myöten tontissa.
Japanin ehkä kuuluisin rottarodi, ?Pumpkin Sally? ´35 Ford
Pick-up ei nykykuosissaan edes näytä kovin rotalta. Auton on
rakentanut niin ikään Pumpkin Sally -niminen paikallinen paja.
Huikean ?59 El Caminon maalaus vie huomion siltä erikoiselta ratkaisulta, että auton
takaluukku on hitsattu kokonaan umpeen.
68
Amerikan Rauta 1/2013
Rajusti chopatun neliovisen kustomin aihiona on myös ollut Crown.
Keula näyttää sitä villimmältä, mitä pidempään sitä katsoo.
Tämän ´49 Mercury-reen paneelimaalaus oli sävyiltään mielenkiintoisen hillitty. Erittäin toimiva idea.
Yksi komeimmista klassikoista oli
ehdottomasti tämä Sierra Gold -värinen
ensimmäisen vuosikerran avo-Impala, joka
oli esillä Bowtie Connectionin osastolla.
Hooteeksi muutetun shoeboxFordin villin värinen liekitys
vaikutti olevan toteutettu
satiinilakatulle candypinnalle.
Lowriderit uskomattomine candymaalauksineen ovat suosittuja Japanissa, ja Tyynen valtameren
toiselta puolen tutuilla Majestics- ja Stylistics-kerhoilla on siellä omat chapterinsa. Tänä vuonna
lowridereita oli kuitenkin Yokohamassa viimevuotista vähemmän.
Helmiäisvalkoista ´37 Fordia on vaikea
kategorisoida. Onko se nyt sitten enemmän
rodi vai customi?
Tunnistatko keulan? Se on De Tomaso Pantera,
rakentajana japanilainen Risky Business -paja.
Sympaattinen vanhakoppainen Econoline löytyi parkkiksen puolelta.
Olemusta voi hyvällä omallatunnolla
luonnehtia sanoin period perfect.
Näyttää äkkiä Ramblerilta, mutta ei ole.
Kyseessä on 60-luvun lopun Nissan Gloriasta
tehty custom. Huomaa, miten auton yläpuolen
paneelimaalaus taittuu kyljen liekkikuvioksi.
Crownit ovat Japanissa varmasti suosituimpia kotimaisia roddauskohteita.
Tässä todella maukas ´66 Sedan.
Nostalgia-Vanit tuntuvat tekevan paluuta joka puolella.
Upeita vanhan liiton vaneja oli Yokohamassakin näytillä
useampia, tämä Chevy kantoi nimeä California Boogie.
Pojat taitavat miettiä, sopivatko isot kromivanteet Camaroon vai ei?
Japanilaiset soveltavat perinteistä kaavaa hyvin ennakkoluulottomasti uusiin kohteisiin. Tässä Kuplan
alustalle tehty rodi Subaru 360 -miniauton korilla.
Amerikan Rauta 1/2013
69
, s Journal
r
e
d
d
o
R
The
d
e
e
p
S
e
g
a
Vint om Revival
t
s
u
C
&
Teksti ja kuvat: Robert McCarter
The Rodder?s Journalin porukka näyttää käyttäneen jonkin verran
rahaa ensimmäisen tapahtumansa säätilan varmistamiseksi, sillä sää
suosi täydellisesti. Tältä näytti baltimorelainen rautashow.
S
ateisista sääennusteista huolimatta suunta kävi kohti Baltimorea roadsterin ratissa, ja
joitakin kavereita ajeli perässä
kolmi-ikkunaisella. Ainoa kostea sää
olikin sitten torstai-iltana, ja se kyllä
selkeni aamuun mennessä.
Kyse ei ollut myöskään ihan mistä tahansa showsta. The Rodder?s
Journal oli suunnitellut tapahtumaa
koko viikonlopulle, että pysyisimme
Vas.: Dan Webbin rakentama täydellinen
So-Cal Streamliner -replica. Alkuperäinen tuhoutui onnettomuudessa Floridan
Daytona Beachissa vuonna 1951.
Oik.: Streamlineria lastataan trailerin
kyytiin Thames Streetillä.
70
Amerikan Rauta 1/2013
liikkeellä. Päiväsaikana kiertoajelu
ympäri Baltimorea ja Chesapeaken
aluetta, perjantai-iltana iltacruising
pitkin Thames Streetin mukulakiviä
Fells Pointiin, josta löytyvät jotkin
Baltimoren hienoimmista baareista
ja ravintoloista ? täydellinen tapa
yhdistää makeat autot Baltimoren
paraatipuoleen.
Varsinainen syy paikalletuloon oli
kuitenkin lauantain ja sunnuntain show,
eikä sen suhteen tarvinnut pettyä.
Tarjolla oli historiallisesti hienojen
autojen lisäksi vastavalmistuneen
näköisiä ajokkeja, sekä vanhoja The
Rodder?s Journalissa esiteltyjä autoja
tietenkin ? vähän kuin olisi kävellyt
TRJ:n hall of famen halki.
Mikäli hot rodit ja kustomit ovat mieleesi, kannattaa merkitä seuraava The
Rodder?s Journalin show kalenteriisi.
Tällä ?60 Impalan kohdalla kantoi sama scallopteema koko auton matkalta. Kojelauta, ovipaneelit,
hattuhylly ja jopa kattoverhoilu oli vedetty samaan
tyyliin.
?Little Honkerin? remmiahdetun Olds-myllyn äänet jäivät
kuulematta, mutta adrenaliiniannoksen luulisi olevan taattu.
Rodwell-tuulilasin ja ?34 Fordin sivuritilöiden
yhdistelmä soljui scallopien kanssa samaan tahtiin
tässä ?32 roadsterissa.
?58 Chevy, tontissa, pitsiä, pinnat ja valkosivut. Mitä muuta sitä ihminen tarvitsee?
On melkein vaikea uskoa, että Studebaker esitteli
näin virtaviivaisen profiilin jo 50-luvun alussa.
Tarkalleen oikea madallus on kaikki mitä tarvitaan,
tosin tässä yksilössä on tehty vielä kaikenlaista
muutakin.
Oli perheesi sitten iso tai
pienempi, jokaiselle kyllä löytyy
sopivanlainen ajokki. Tästä
esimerkkinä tämä duo.
Amerikan Rauta 1/2013
71
TRJ Vintage Speed & Custom
Kävisikö tämä latolöydöstä? Legitti
?60-luvun gasser, jolla ajettiin 70-luvulle asti ja joka kätkettiin sitten. Auto on
ihan hiljattain herätetty hiljaiselosta.
?42 Chevy pickup kuudella Strombergin
94-kaasarilla, Weiandin remmiahtimella
varustetulla pikkulohkolla ja kapoisilla ristikudosrenkailla takaa varmasti rajut kyydit.
Richard Bennettin ?51 Mercury on yksi hienoimmista.
Kontrastia ? ?65 Buick-luksusta kutoskoneisen ?68
Chevy pick-upin vierellä.
72
Amerikan Rauta 1/2013
Auto on parhaimmillaan liikkeessä!
Makea ?29 Tudor kuuluu Preston Hartmannille.
Vaikka alkuperäinen Barrisin tekemä Kopper Kart -kustom on jo mennyttä,
Victor Collins toteutti auton uudestaan nimen säilyttämiseksi hengissä.
Oscar ja Jane Gamblen ?32:ssa on niin paljon pieniä
detaljeja, ettei kaikkia ensivilkaisulla edes huomaa.
Kapeat nakit edessä ja cheater slicksit takana,
tämä Mopari on valmiina viivalle.
Tässä ?46-48 Ford avossa hieno stance ja hillityt
custom-muutokset, kuten ovia alas jatkamalla
poistetut astinlaudat, tekevät täydellisen
kokonaisuuden.
Viisi-ikkunaisen yksinkertainen lookki toimii
hienosti kapselittomilla peltivanteilla ja kaikilla
vakiomallisilla kahvoilla, saranoilla ja puskureilla.
Thames Streetin kauniita näkymiä.
Amerikan Rauta 1/2013
73
Tallilla
Pakosarjat
testissä
Teksti ja kuvat: Olli Lehtinen
Testasimme, kuinka erityyppiset pakosarjat toimivat pirteässä
Chevyn pikkulohkossa.
K
uulostaako tutulta? Tiiviste
ampuu ulos kannen ja pakosarjan välistä, pultteja
saa kiristellä vähän väliä,
kollektori löystyy ja alkaa supsuttaa,
pakosarjat ottavat kanttariin, öljyjen
tarkistukseen tarvitaan asbestikinnas,
tulpanjohdot sulavat ja murenevat.
Jos olet ajanut hiukankin enemmän
peltipakosarjoilla varustetuilla autoilla, on edellinen varmaan tuttua.
Aikaa myöten on pinna lyhentymistaan lyhentynyt ja sitä haluaisi kaiken
toimivan ilman, että peltiä joutuu
aukomaan muutaman sadan kilsan
välein. Valusarjoilla tämä onnistuu
mainiosti ? mutta karkaavatko hevoset
muille maille mukavuuden astuessa
kuvaan? Päätimme tutkia asiaa dynamometrissä.
Koneeksi valitsimme vanhan liiton
Chevy-pikkulohkon, joka on varmasti
yleisin katu- ja kisatarkoituksiin käytetty kone, ja johon on saatavissa kaikkea
mahdollista maan ja taivaan väliltä.
Testiin käytetty kone on kuutioiltaan
350 cid, 9.5 puristuksilla, Edelbrockin
alukansilla, nokkaa .480/.490 nostolla
280/282, duratiolla 112 LC, laahaavilla nostajilla, kaasuttimena 600 cfm
Holley vakuumi. Koneen tehnyt paja
(www.dougherbert.com) lupaa tehoa
375 hevosta. Eli tänä päivänä hyvinkin peruskone, jolla pystyy ajamaan
siviiliajoa ilman lämpö- ynnä muita
ongelmia.
Testattavaksi hankimme kahdet
tehtaan valusarjat, yhdet tehtaan peltisarjat, yhdet aftermarket-valusarjat
ja kolmet peltisarjat. Valusarjoista
ensimmäiset olivat pukinsarvet, joi-
74
Amerikan Rauta 1/2013
ta on asennettu autoihin 50-luvun
lopulta 60-luvun loppuun. Toiset valusarjat ovat mallia, joka tuli ensiksi
Chevelleen ja Camaroon 60-luvun
puolessavälissä. Myös alkuperäisessä
LT-1-koneessa oli sellaiset uutena.
Nämä sarjat olivat yleisimmät koko
70-luvun ajan. Lisäksi testasimme
myös ?86 Corveten peltipakosarjat.
Muutama vuosi sitten Speedway
Motors toi markkinoille pukinsarvista
oman versionsa, joka on kauttaaltaan
tehtaan versiota avarampi.
Peltisarjoista testasimme Flow
Techin block huggereita, jotka on
tarkoitettu ahtaisiin paikkoihin esimerkiksi rodikäyttöön, tavallisia
Hooker Super Comp -sarjoja 1 7/8?
primääriputkilla sekä vertailun vuoksi
oikeisiin race-koneisiin tarkoitettuja
Schoenfeldt stepped headerseja,
joissa primääriputket alkavat 1 5/8?
ja laajenevat 1 3/4 tuumaan. Kaikissa
tehtaan putkissa pakoputken lähtö
on 2?, Speedwayssä 2 1/2? ja headerseissa 3?.
Aluksi laitoimme uuden moottorin
kiinni Racers? Placen Super Flow 902
-malliseen dynoon ja kiinnitimme kaikki
anturit, jotka välittävät tietokoneen
ruudulle informaatiota seuraavista
arvoista: kierrokset, vedenlämpö,
öljynpaine ja -lämpö, pakokanavien
lämpö sekä lambda-arvot kummastakin putkesta. Seuraavaksi painoimme
porakoneella öljypumpun akselista
sinkki-lisäaineella terästetyt öljyt
kiertämään ylös. Nykyajan öljythän
vaativat kyseisen aineen, kun käytetään laahaavia nostajia. Kun öljyt oli
saatu kansiin asti, ruuvasimme vent-
tiilikopat kiinni ja kytkimme sytytysja bensalinjat. Kun saimme koneen
tulille, asetimme sytytysennakon
37 asteeseen ja rupesimme ajamaan
mottia sisään. Aikamme vaihtelevilla
kierroksilla konetta käytettyämme
laskimme öljyt ulos ja vaihdoimme
suodattimen. Avasimme vanhan suodattimen tarkoitusta varten olevalla
työkalulla ja tutkimme sisukset siltä
varalta, että siellä olisi metallipurua
tai muuta asiaan kuulumatonta, mikä
voisi vaurioittaa konetta. Kun mitään
hälyttävää ei ilmennyt, kaadoimme
uudet öljyt, taas sinkillä vahvistettuna sisään ja aloitimme varsinaisen
pakosarjojen testauksen.
Ensiksi ruuvasimme k
iinni oletusarvoisesti parhaiten hengittävät
Schoenfeldtin pakosarjat ja haimme
säätöjä. Mitään säätojä ei sytkän
lisäksi kuitenkaan tarvinnut tehdä,
vaan kaasari toimi mainiosti suoraan
paketista ja ensimmäisellä vedolla
irtosi 379 hevosta, eli peräti neljä
enemmän kuin luvattiin. Vaikka myöhemmin kokeilimme myös isompaa
750 cfm Barry Grant -kaasutinta,
eivät hevosvoimat lisääntyneet kuin
puolellatoista. Käyttämämme cratekone oli siis loistavassa balanssissa
oleva paketti, jossa nokka, kannet,
kaasari ja puristussuhde ovat keskenään oikeassa suhteessa.
Tämän jälkeen aloitimme ruuvaussulkeiset ja testasimme kaikki muutkin sarjat. Ainoa haverin tapainen koko testissä
oli valupakosarjan massatiivisterenkaan
pettäminen, se kun oli asennettu ilman
sisälle kuuluvaa putkenpätkää. Jos
tämän teholuokan koneessa käyttää
Pukinsarvisarjat (ram?s horn), joita tehdas
asensi autoihin 50-luvun lopusta 60-luvun
loppuun. Näitä oli eri versioissa Novasta ja
Impalasta Corveten kautta Pick-upeihin,
ei kuitenkaan missään Chevellessa tai
Camarossa. Corvetessa käytettiin 2,5? ulostulolla olevaa versiota, testaamamme ovat
2?. Urbaanitarinoissa näitä kehutaan tehtaan
parhaiksi valusarjoiksi.
Näitä sarjoja on kuultu kutsuttavan nimellä
Tukki (log). Ne ensiesiintyivät 60-luvun puolivälissä Chevellessä ja Camarossa. Malli on
ollut saatavilla myös LT-1 koneisiin. 70-luvulla
tätä sarjaa oli lahes kaikissa pikkulohkoissa
Vanit ja Pick-upit mukaan lukien, saastelaitteita varten niihin tuli ilmaputkien reiät. Eivät
nauti katu-uskottavuudesta sudittelupiireissä.
Flowtechin block huggerit, joita myy USParts, on tarkoitettu tiukkoihin paikkoihin ja
tulosten perusteella ne ovat oivat korvaajat
myös perinteisille pitkille peltisarjoille.
Testikoneeseemme kiinnitettynä Schoenfeldtin stepped
headersit, joilla haettiin maksimivirtausta vertailun vuoksi.
Hookerin Super Comp -sarjat
edustivat edullisemman pään
perinteistä peltisarjaa.
?86 Corveten alkuperäinen
pakosarja, joka on toteutettu
peltipakosarjatyylisesti
hitsaamalla putkesta. Niissä
on ohuet primääriputket
kahden tuuman kollektorilla.
Ennakko-odotukset olivat
sporttisen ulkonäön vuoksi
melko korkealla.
Speedway Motorsin
myymä valettu pukin
sarvi on tehtaan versioon
nähden avaramman
näköinen ja kollektori on
2,5?. Muistuttaa Fordin
Y-lohkon pukinsarvea,
jota käytettiin vain
C-cab-kuorma-autoissa.
On saatavana myos
kiiltävänä.
Monitoimiparturi O-P:lla oli kuumat
paikat naksuvien pakosarjojen seurassa.
Amerikan Rauta 1/2013
75
Tallilla
kyseisentyyppistä tiivistettä, kannattaa
sen sisälle ehdottomasti laittaa sinne
kuuluva peltiholkki.
Tässä kohtaa juttua voit asettaa
pakosarjat mielessäsi paremmuusjärjestykseen ? kohta seuraa tuloksia.
Kuten ennakkoon voi ajatella,
aftermarket-peltisarjat rulettivat, mitä
tulee huipputehoon. Schoenfeldt oli
selvästi paras. Hooker ja Flow Tech
olivat ritirinnan läpi koko tehoalueen.
Ero ei tässä ryhmässä kuitenkaan ollut
iso, vain noin viiden hevosen luokkaa.
Block hugger pärjäsi yllättävän hyvin
ja onkin varteenotettava vaihtoehto,
jos ei halua uhrata hevosvoimia mukavuuden alttarille. Näillä pääsee eroon
maavaraongelmista, eivätkä ne pistä
mahdollisesti muuten entisöidystä konehuoneesta silmään samalla tavalla
kuin pitkät peltisarjat.
Myös seuraava ryhmä oli melko
tasainen. Kaikki kolme valusarjaa
olivat reilun viiden humman sisällä
toisistaan, parhaana Speedway, joka
Speedway
Corvette ´86
jäi Flow Techille huipputehossa vain
noin 10 heppaa. Tehtaan valusarjat
olivat koko matkan hyvin lähellä
toisiaan, pukinsarvi jäi hieman huonommaksi. Ennakkoarvailuissa se
olisi sijoittunut paremmin, tietäähän
urbaanilegenda kertoa sen virtausominaisuudet hyviksi. Ehkä kyseessä
on ollut Corveten versio 2 1/2? lähdollä, jota meillä ei valitettavasti ollut
mukana testissä. LT-1-tyyppiset eivät
ole mitenkään hyljeksittävät, vaikkei
niitä mielletäkään juuri minkään arvoisiksi porsaanreiän osiksi.
Corveten sarja oli selvästi muita
huonompi. Vaikka ulkonäkö muistutti block huggeria, primääriputket
olivat paljon ohuemmat. Koko rypäs
Vetteä lukuun ottamatta on suurimman tehon kierroksilla noin 20 hepan sisällä toisistaan. Jos mennään
alemmille kierroksille, on esimerkiksi
4500 rpm kohdalla tehohaitari alle 15
hevosvoiman sisällä. Jollei ole todella
raskas jalka, kierroslukumittari käy
harvemmin tavallisella kruisailijalla
näillä lukemilla.
Hooker SC
LT1 valusrj
Keskikierrosten väännön suhteen
lista onkin hieman toisennäköinen.
Flow Tech antoi parhaan tuloksen,
Corvette ja Speedwayn sarjat pärjasivät myös hyvin. Huonoimpia olivat
tehtaan valusarjat.
Jokainen voi tutkia taulukoita, ja
tehdä sen perusteella johtopäätokset
omaan tarpeeseen ja haluun perustuen. Yritimme tuoda esille asian, jota
harvemmin on tutkittu, kun dynojutut
yleensä keskittyvät löytämään sen
viimeisenkin hevosvoiman ilman
kompromisseja.
Testissä haluttiin n
imenomaan
selvittää eroja huipputehon suhteen,
ja siksi vedot aloitettiin vasta keskikierrosalueelta. Tulokset koskevat
myös tietenkin suoraan vain tätä konetta ? jos hevosvoimia ja virtauksia
kasvatetaan, muuttuvat tuloksetkin
todennäköisesti edullisemmiksi virtaavammille pakosarjoille, eli erot
kasvavat. Jos taas on kyseessä heikompi kone, tasoittuvat erotkin.
vakiosarja
Schoenfeld
Flowtech
Kuten arvata saattoi, saavutettiin parhaat huipputehot aftermarket-peltisarjoilla. Erot niiden välillä
eivät kuitenkaan olleet suuren suuria. Valusarjoista
kaikki kolme sijoittuivat reilun viiden hevosvoiman
sisään toisistaan. Väännössä parhaan tuloksen
tuottivat yllättäen edulliset Flow Techin peltisarjat.
Heikoimpia olivat tehtaan valusarjat. Halkaisijaltaan suurimmat Schoenfeldit tuottavat maksimiväännön selvästi muita suuremmilla kierroksilla.
76
Amerikan Rauta 1/2013
OSAT PUHTAAKSI..
Ultraäänipesulla eroon vaikeasta
liasta. Esim. kaasuttimet. HINNAT ALK. 20,-
www.jamant.fi
..JA MAALAUSKUNTOON!
Rae-, lasikuula- tai hiekkapuhalluksella
eroon ruosteesta ja vanhasta maalista.
Esim. irto-osat ja vanteet. HINNAT ALK. 20,Niittylänpolku 7 ? 00620 Helsinki ? Puh. 050-5595061 ? t.kettunen@kolumbus.fi
RAHTIJA HUOLINTAPALVELUA
YKSITYISILLE JA YRITYKSILLE
HANKINTAMATKA
13-27.3
USA:aan
PYYDÄ
KONTITUSPAI
KAN
OSOITE JA AL
OITA
TAVAROIDEN
OSTO
USA:STA!
USA-autojen osat & varusteet
Huoltokorjaamo
Muutostyöt
Webasto- ja Defa -asennukset
Nopeudenrajoittimet
Ilmastoinnin huollot
Renkaat, vanteet
PUH. 050-523 9955
WWW.FALCONT.COM
Puurtajantie 15, 60510 Seinäjoki
Myymälä avoinna
ark. 8-17, la 9-14
puh. (06) 422 9888
www.jarimaki.fi
USA AUTOJEN VARAOSAT, KORJAUKSET JA HUOLLOT.
JO
32 VUOTTA PALVELUA!
AVOINNA
MA-PE 9-17 | LA 10-14
PUH. (03) 318 5440
PUH. (03) 318 5426
KAUHAKORVENKATU 24
33720 TAMPERE
WWW.SOINICARPARTS.NET | USAOSAT@SOINICARPARTS.NET
erikoismies
Haastattelussa ?sen? kustom-Packardin rakentajana parhaiten
tunnettu, mutta myös useamman lehden tekijäkaartissa sekä Fucking
Hippies -bändissä vaikuttanut Jukka ?Billy? Laitila.
?K
Teksti: Tomi Eronen ? Kuvat: Billyn arkisto, Mano Pahkajärvi
un ukin kanssa mentiin meidän huvilalle
Keski-Suomeen 60-luvulla, matkan varrella maatalon pihalla seisoi ?51 Chevy ja tuo
Packard?, Jukka ?Billy? Laitila muistelee
ensikohtaamistaan sen auton kanssa, josta tuli sittemmin
miehelle loppuiän polttomerkki.
Ei, ei tuolloin vielä Jukaksi kutsuttu poika tiennyt kenen auto
oli, mutta näky jäi sitkeästi mieleen. Niin vahvasti, että vielä
seuraavan vuosikymmenen lopulla armeijasta päästyään Billy
alkoi haikailla tuota samaista autoa.
?Olin kyllä pikkupojasta asti ihaillut jenkkiautoja, olihan se
ihan eri juttu nähdä joskus tuossa kulmalla ´60 Plymouth tai
A-Ford, kun yleensä kadulla näki Ifoja ja Goggomobileja. Kun
sitten 1978 pääsin armeijasta ja himoitsin jenkkiautoa, muistin sen Packardin. Siellä se lojui edelleen samalla tontilla, nyt
kylläkin romukasan päällä. Autosta oli leikelty kirveellä peltejä
konepellistä ja katosta kuorma-auton äänenvaimenninta varten,
eikä sitä ollut enää koskaan tarkoitus palauttaa liikenteeseen.?
?Sain sen kahdellasadalla, ja romua lähdettiin noutamaan
kaverin ?61 Plymouthilla puomin kanssa. Kunto oli ihan tajuttoman huono. Samana kesänä löysin sitten Lahdesta toisenkin
samanikäisen Packardin, joka oli niin alkuperäinen ja ehjä, että
jätin tämän parhaat osat entisöintiprojektiin. Vaikka näistä
minun jutuistani saa ehkä sen kuvan, että kaikkea voi säätää,
niin joku raja siinä kyllä on auton harvinaisuuden suhteen. Jo
silloin halusin säästellä hyvää alkuperäistä ja tehdä kustomin
jo tavallaan menetetystä autosta.?
Ideoita vanhemmalta polvelta.
Varsinaisen sysäyksen
klassisten kustomien suuntaan projekti sai kuitenkin siinä vaiheessa, kun Billy oppi tuntemaan kotimaisen kustomkulttuurin
pioneeri Matti Hyypän lainatessaan hinauspuomia samoilla
kulmilla asuneelta kaverilta.
78
Amerikan Rauta 1/2013
?Hyyppä näki heti Packardissa kustomaihion, mitä itse ei
silloin 18-vuotiaana tajunnut. Hänhän oli käynyt Barrisin luona
Kaliforniassa jo 1974 ja tunsi homman ihan eri tavalla.?
?Nykyään Kaliforniassa asuva Tanskasen Timo auttoi myös
paljon tuon kustomin rakentamisessa ja halusi ostaa lopulta
sen paremman Clipperin itselleen.?
?Uustuontiaallon myötä Timo hankki Jenkeistä hienon Patrician ja myi sen sedanin eräälle vaimonhakkaajaksi paljastuneelle kaverille, jonka poliisit sittemmin ampuivat turvakodin
käytävälle. Se auto taas jäi perintönä tälle leskelle.
Tuo parempi Suomi-Clipper olikin sen jälkeen 15 vuotta piilossa tallissa, kunnes joku löysi sen ja myi Saarelan Kartsalle,
joka teki siitäkin kustomin. Kyseinen auto opittiin tuntemaan
nimellä Golden Pakara.
?Liikenteessä tuo minun kustom oli ehkä vuonna 1981. Sen
alkuperäinen värihän on korrostabil-ruskea, jota sai halvalla
silloisen työnantajani Valtameri Oy:n hyllystä. Packardista
tulikin varmasti ensimmäinen kotimainen auto, josta oli tehty
luvallisesti avo. Se oli kuitenkin niin iso projekti, että halusin
saada sen joskus myös kilpiin. Hyypän avulla tehtiin muutos
anomus. Koriin vaadittiinkin joitakin lisävahvistuksia, joiden
tarpeellisuus jäi kyllä kysymysmerkiksi, sillä avossa on sama
runko kuin umpimallissa. Kalle Koskivirta teki insinööripiirustukset vahvistuksista, jotka autoon sitten hitsailtiin.?
Koska auton rakentelussa kului aikaa, oli valmistumista syytä
myös juhlia vähän tavallista suuremmin.
?Kun auto valmistui, olivat katsastusjuhlallisuudet aika mittavat. Paikalle kutsuttiin kaikki, jotka hommassa olivat jotenkin
auttaneet?, Billy kertoo hommalle nauraen.
Packard on jäänyt näihin päiviin saakka ainoaksi miehen
rakentamaksi kustomiksi, sillä melko pian sen valmistuttua
moottoripyörät veivät miehen mennessään.
?Osasyynä motskareihin siirtymiseen oli kunnollisten talli-
tekemään
Joskus 70 -luvun lopulla ajauduin
erästä jo aikaa sitten markkinoilta
uistelee.
kadonnutta rokkilehteä?, Billy m
en puute, kun autoja piti aina rakennella
jossain rotankolossa. Packardhan lähti
minulta keskeneräisenä, siitä piti tulla
viimeistellympi ja monta muutostakin
autoon oli suunnitteilla, kuten eräässä
Packard-prototyypissä nähty Angliatyylinen katto.?
Lehtimies. A
utojen ohella moottoripyörät ja musiikki sekä edellä mainittuihin
liittyvä julkaisutoiminta on tullut Billylle
vuosien mittaan hyvin tutuksi.
?Joskus 70-luvun lopulla ajauduin tekemään erästä jo aikaa sitten markkinoilta
kadonnutta rokkilehteä?, Billy muistelee.
Autolehteen ensimmäisen juttunsa
Billy päätyi kirjoittamaan ihan sattuman
kautta. Bremerin Ykä, jolla oli muuten
noihin aikoihin ´51 Letukka, oli Billyn
kavereita, ja hänen isänsä oli vasta perustanut Mobilisti-lehden. Billy sai kaikkien
hämmästykseksi lunastettua Tattarisuon
hylkyautovarastolta ´59 Taunuksen ajopelikseen, ja tapahtuma oli niin erikoinen,
että lehti halusi Billyn tekevän lunastus
episodista jutun.
Joitakin vuosia myöhemmin Malana
tunnettu Paul Malk tuli sitten Ramblereineen cruisingeihin myymään omaa
Slow Down -lehteään, ja Billy, Tolosen
veljekset sekä Maestro Hyyppä päätyivät
lehden tekoon mukaan. Slow Downia ehti
ilmestyä neljänä kesänä kaksinumeroinen
lukema, ihan tarkkaa tietoa määrästä ei
ole enää Billylläkään muistissa.
?Malli lehteen napattiin Car Craftistä ja
jenkkiläisistä 50-luvun autolehdistä. Se
oli ehdottomasti Suomen ensimmäinen
tuolla tyylillä tehty lehti, myöhemminhän
on tullut Alabama Shakea ynnä muita vastaavia pienkustanteita?, Billy selittää ja
jatkaa tarinaa päätymisestään isomman
lehden palkkalistoille.
?Sitten tuli hetki, että oli viittä vaille että
Slow Downista olisi tullut ihan oikea lehti.
Pääsin kuitenkin töihin Veekasiin ja Mala
muutti Ruotsiin, joten koko lehti hiipui.?
V8-Magazinen palkkalistoilla Billy
oli 80-luvun lopulla nelisen vuotta, ja
se jäikin hänen toistaiseksi viimeiseksi
kahdeksasta neljään -työkseen.
?Sen jälkeen minäkin muutin Ruotsiin,
missä harkitsimme myös Gula Börsen
Näkymää Billyn tallista 80-luvun lopulta. Oikealla Billy itse, taaimmaisena
häärii Amerikan Raudan tekijäkaartiin
kuuluva Olli Lehtinen.
Historian siipien
havinaa. Etualalla
näkyvän Hyypän ´58
Plymouthin tuulilasilla on Matin itse
tekenä Slow Down
-valomainos. Taustalla näkyvässä
Billyn Packardissa
istuu edesmennyt
autotoimittaja Esa
?Wehny? Vehniäinen.
Eräällä 80-luvun lopun
Amerikan-turneella
Billy ja kaverukset
saivat huomata, että
vanha avo-Mustang
ja neljä bikerin oloista
nuorta miestä on
melkoinen sheriffi
magneetti.
Amerikan Rauta 1/2013
79
Fucking Hippies -rytmiryhmä pääsi 1990-luvun
alussa soittamaan jopa
festareiden päälavoille.
Nykyisin Billy esiintyy yhdessä Hobo Mountain Boys
-bändin kanssa. Ohjelmistoon kuuluu myös vanhan
ajan medicine show. Jos
kiinnostaa, show´n voi
tilata tapahtumaansa
oheisesta numerosta.
Fucking Hippies -bändi lähti alun perin
ihan siitä, että piti päästä tutustumaan
musiikkimaailmaan omakohtaisesti.?
-tyyppisen ilmoituslehden perustamista
Suomeen. Keltaista Pörssiähän ei silloin
vielä ollut.?
Kun kaverit vihdoin palasivat Suomeen,
he perustivat kuitenkin rakennettuihin
moottoripyöriin keskittyneen Kopterilehden, joka lanseerattiin tatuointifestareilla vuonna 1992.
?Vähän soitellen sotaan siinä lähdettiin,
mutta etukäteismaksuja saatiin toista
sataa seinälle heijastetun dian ansiosta.
Itse lehteähän meillä ei ollut vielä kenellekään näyttää?, Billy naureksii jälkikäteen.
Eikä se Billyn konepyöriin hurahtaminen
mitenkään hetkessä käynyt.
?Eka prätkä oli vanha EMW vuonna
1978, ja sen jälkeen tuli viissatanen Ariel
joskus 80-luvun taitteessa.?
80
Amerikan Rauta 1/2013
Billyn ensimmäinen Harrikka oli uustuontiaikojen alettua Floridasta tuotu
750, johon hän antoi vaihdossa erittäin
siistinä säilyneen ´64 Suomi-Valiantin. H-D
Billyltä löytyy nykyäänkin, ei kylläkään tuo
samainen 750, mutta nykyinenkin pyörä
on ollut miehellä hänen omien sanojensa
mukaan aina.
?En ole sellaista tyyppiä, jonka pitäisi
rakentaa joka talvi pyörä uusiksi. Minulle
riittää että se pysyy kunnossa.?
Buffalo Billistä hipiksi. K
uinka Jukasta sitten tuli Billy?
?Tää onkin hyvä kysymys, tätä ei varmaan moni tiedäkään. 70-luvun loppupuolella eräs duunista tuttu kaveri oli
Suomi-Albania-seuran aktiivi. Seuran
kautta tyypit toivat maahan ison määrän lampaanturkiksia, joita menimme
sitten yhdessä ostamaan. Minä löysin
karvaliivit, jotka päällä näytin kuulemma
Buffalo Billiltä. Jonkin aikaa myöhemmin
roudasin sitten erästä rockabillybändiä,
pakukuski kun olin, ja heidän suussaan
buffalo-etuliite jäi pois ja nimi vääntyi Billyksi. Siitä saakka se nimi on seurannut.?
Billyn monisäikeinen tarina ei olisi
kokonainen ilman hippiaikakautta, jota
hän ei kuitenkaan elänyt monien muiden
tapaan 60- ja 70-lukujen taitteessa vaan
90-luvun alussa.
?Fucking Hippies -bändi lähti alun perin
ihan siitä, että piti itse päästä tutustumaan musiikkimaailmaan omakohtaisesti. Ei meistä kukaan mikään erityisen
hyvä soittaja ollut, alkuperäinen rumpali
Salorannan Masakin taisi lopulta lähteä
bändistä koska oli muille liian hyvä.?
Sitä kukaan ei olisi kyllä arvannut, että
huumoripohjalta startannut rytmiryhmä
pääsisi esiintymään isoilla festareillakin.
?Kopteri-lehden julkaisujuhlat pidettiin
aina jossain kapakassa, erään kerran
Tavastialla. Bookkasimme sinne oman
bändin, ja kun oltiin päästy soittamaan
sinne, päästiin muuallekin. Se avasi meille
ovia moniin paikkoihin.?
Isoimmat keikat olivatkin Ankkarockissa ja Motoparkissa, joissa molemmissa
Fucking Hippies oli pääesiintyjänä.
?Bändin hyvyyden mittarina pidimme
sitä, että mitä hienompi bussi sitä parempi bändi.?
Sillä mittapuulla hipit olivatkin vahvoilla, olihan porukan käytössä uniikki
jenkkilippumaalattu ja maalatuilla miljardöörivalkosivuilla varustettu linja-auto.
Aikansa kutakin, ja perustajahipit lähtivät bändistä ennen 90-luvun puoliväliä,
mukanaan myös Billy.
Nykyisin Billy kertoo lähinnä puuhastelevansa ajankulukseen, ja päivät kuluvat
Kivihaan kulttuurikeskuksella enimmäkseen
prätkien parissa. Museoitua kerhotaloa
muistuttavassa suojellussa vanhassa
kivitalossa onkin choppereita sisällä
useampia, ja jossain vaiheessa siellä oli
myös oudomman antiikin kauppa. Talolla
järjestetään erilaisia teemapäiviä ja -iltoja
konserteista swappeihin ja näyttelyihin.
?Järjestän esimerkiksi Photo Harvest
-nimistä valokuvasadonkeruujuhlaa,
joka viime vuonna oli lokakuun puolivälissä. Se lähti siitä, että halusin tuoda
ihmisten hyviä kuvia paremmin esille
kun digimaailmassa kaikki häviää niin
helposti bittiavaruuteen?, Billy kertoo
silmäillessään ikään kuin hieman arastellen toimittajan iPadia.
?Esiinnyn myös silloin tällöin Hobo
Mountain Boys -yhtyeen kanssa. Meiltä
voi tilata tapahtumaan tunnelmaa luomaan
oikean vanhan ajan medicine show´n ihmeparantajineen päivineen.?
Niin yllättävä kuin villin lännen parantajasirkusesitys onkin, se on oikeastaan
Billyn tapauksessa vain luonteva jatkumo
kaikelle muulle, missä hän on ollut mukana.
Mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka on
ollut etunenässä mukana kaikessa amerikkalaiseen elämäntapaan ja moottoriharrastukseen liittyvässä, mutta jatkanut
eteenpäin aina silloin kun hommasta on
tullut suuren yleisön juttu?
Packardilla reissattiin ahkerasti
80-luvun lopulle
saakka, kunnes
moottoripyörät
veivät Billyn
mukanaan ja
aikanaan Junk
yard K myytiin
eteenpäin.
Tolosen Hese,
Pesosen Petri ja Loiri
desperado-tunnelmissa. Vieressä Billyn
samalta jenkkireissulta ostama Mustang,
jota jouduttiin hitsailemaan kesken reissun,
koska sen kori meinasi
mennä poikki!
Packardin valmistumisen
kunniaksi pidettiin kunnon
juhlat syksyllä 1987.
Viereisen sivun ylälaidassa
näkyy kortin toinen
puoli, johon oli merkitty se,
missä roolissa henkilö on
kutsuttu juhliin.
80-luvun lopulla Billyn
käyttöauton virkaa
hoiti kuvan ´64 Fargoavolava.
Amerikan Rauta 1/2013
81
Arkiston
aarteita
Arkiston Aarteita
eli valokuvia Billyn kokoelmista
Teksti ja kuvat: Billy
Kotimaista moottoriharrastuskenttää vuosikymmenet aitiopaikalta
seurannut Billy Laitila poimi arkistostaan muutaman ajatuksia
herättäneen kuvan, joista kertomiseen miehelle annettiin vapaa sana.
Edelleen Stadin jäähallista. Vuosi saattaa olla ´80 tai jotain.
Filmille on jäänyt kaksi suomalaista custom-gurua. Vasemmalla aina hämmästyttävä Pekka Leino. Kuvan toinen rakentaja on lahtelainen Esa Salo, joka on myös kuvan automannekiinin tekijä. Plymouth ´60 2D HT oli ennen uustuontiaaltoa
äärimmäisen harvinainen auto täällä Leningradin kainalossa.
Istuin joskus 1980-luvulla Helsingin jäähallin lehterillä ja näin,
kuinka American Car Show´n kantaviin voimiin alusta asti kuulunut
Martti Luoso mittaili ja arvioi ovea
ja karmeja typötyhjässä hallissa.
Hän siis siirtyi tuolta puolelta tälle
ja takaisin. Tilanne oli taianomainen, koska vain hetken kuluttua
alkoi tila täyttyä toinen toistaan
hienommista autoista. Tyyntä
ennen myrskyä -hetki.
82
Risteilyperjantait alkoivat Stadissa ´82, tämä kuva on muisto
niiltä ajoilta. Kuvassa Kai Saarikon ´57 Pontiac Laurentian
4D HT ja Ismo Malisen ´56 Chevrolet Bel Air 4D HT. Ei kai
tuollaiset ole kovin yleisiä nykyisinkään, mutta ´82 ne olivat
ufojakin harvinaisempia.
Huomatkaa kuinka kuvan
Ifaa, Goggomobilia tai mitä lie
Zwickauta pidetään vaarallisena
jenkkiautonäyttelyssä. Onhan
siinä vaaransa ottaa tuollainen
vekotin rotuautojen sekaan.
´59 avo-Caddy oli melkoisella varmuudella maamme
ensimmäinen lajissaan. Sen toi Ruotsista Esa Uusitalo
ennen niin sanottua uustuontimyrskyä, joka alkoi
vuonna 1984. Caddy oli noihin aikoihin asianmukaisessa
raggarikäytössä. Kuva on tallentunut Helsingin Käpylässä ja on ensimmäiseltä kerralta, kun allekirjoittanut
havaitsi tuon outolinnun näillä leveysasteilla.
No nyt meni muisteluksi. Oltiin liikkeellä noin kymmenen auton
joukkiolla, suuntana Turku. Kuvassa vasemmalla Jones Nissisen ´60 Buick, edessä Lopez-ryhmän ´53 Chevrolet sekä Manon
´64 Chevy-farmari. Seppo Nissisen ´57 Buick on myös mukana
kuvassa. Reissulla kävi sikäli erikoisesti, että joku puuhamies
alkoi jakaa meille jotain cruisingkarttoja ja aikatauluja ja
kertomaan mikä oli illan jonotusjärjestelmä. Siinä vaiheessa
meidän Packard-joukkio sai tarpeekseen ja päätti lähteä keskustaan pyörimään. En koskaan kuullut miten kivasti risteilyt
olivat sujuneet ? luultavasti poliisisaattueessa turvallisesti.
Tautisen kipeetä! Ajatelkaa mikä meininki
oli aina joka kuukauden ensimmäinen perjantai Porkkalankadun Unionin tietämillä.
Kello on puoli seitsemän illalla ja perhe on
menossa Rellulla mummolaan ihmetellen,
mikäs ihme yleisömuuri tuossa on. Voi olla,
että nuorisolle takapenkillä on jäänyt aika
hyvät vibat, kun ´57 Chevy vilahtaa vasemmalta ohi heittäen kolmosta just tontille.
Kevennyksenä näihin risteilymuisteloihin arkistosta löytyi tällainen kanakoppikuva (´28 Ford). Kehotan jokaista
suuntaamaan luontoon sieni- ja marjametsään, koska hyvällä onnella saattaa
vieläkin löytyä romumiehen aarreaitta.
83
RAUTAMME
PAALAAMME
Teksti ja kuvat: Veli Vartiala
Amerikkalaisilla romuttamoilla kalusto ei ole enää ihan sitä mitä joskus,
ja vanhemman kaluston osia useimmilta purkaamoilta on vaikeaa
löytää. Se ei silti tarkoita, ettei siellä olisi mitään mielenkiintoista.
P
urkaamokulttuuri on vielä
voimissaan Amerikassa. Ainakin itsepalveluperiaatteella
toimivat hajottamot tarjoavat
osia edulliseen hintaan, jos tarve on
80-lukulaisissa tai uudemmissa. Vanhempaa kalustoa niissä ei paljoa enää
näe, koska ne on jo pitempään otettu
sivuun ja näin välttäneet paalauspuristimen.
Juttumme kuvat on otettu Kaliforniassa Pick A Partin ja Ecologyn purkaamoilla, joiden nettisivuilta löytyvät niin
purettavat kuin kokonaisena myytävät
autot. Paikkoihin voi lentää vaikka
Googlen satelliitilla, jolloin niiden
laajuus hahmottuu.
Oma juttunsa on mennä kiertelemään
noita paikkoja ihan muuten vaan. Parin
dollarin pääsymaksulla voi ihmetellä
koko päivän autojen kohtaloita tai sitä,
miksi niin ehjät autot ovat joutuneet
viimeiselle matkalle.
Ei ihan heti uskoisi
romuttamon parkkipaikaksi. Suurin osa kävijöistä on meksikolaista
väestöä, jotka rassaavat
vehkeitään kuntoon.
Katkenneiden nuppien tilalle voi kaikesta sekamelskasta huolimatta löytää
kaipaamansa. Ötököitä kannattaa vähän
varoa, ettei mustaleski yllätä.
Purettavien autojen kierto on melko nopea,
montaa viikkoa ne eivät siellä makaa. ´80
Chryslereissa on vielä monta ehjää osaa jäljellä.
84
Amerikan Rauta 1/2013
´66 Dodge Dart hardtop-malli. Vähän on enää
hyödynnettävää jäljellä, mutta ainakin etupuskuri pelaisi vielä kansanauton keulalla.
´59 Studebaker näyttää siltä kuin se olisi tuotu suoraan jostain ladon takaa.
Auto on kuitenkin ollut niin puutteellinen, ettei sitä ole otettu sivuun.
Kierrätykseen lähtemistä odottava hyvin riisuttu Rolls Royce on harvinainen ja yllättävä näky muiden romujen seassa.
Pick-upit ja vanit on ryhmitelty omille palstoilleen. Henkilöautot on yleensä
jaoteltu merkkien mukaan, jolloin säästyy turhalta etsimiseltä.
Esimerkiksi
korin osia on
80-luvun rautoihin turha
etsiä enää
autoliikkeistä. Kromiosat
tässä ´85
Cadillacissa
olivat täysin
käyttökelpoisia.
Ajoneuvot on pääsääntöisesti nostettu pukkien
päälle, joten alustan osien irrottaminen onnistuu helposti. Auton alle mennään tietysti omalla vastuulla.
Jo vuosien ajan
keräilyautoiksi luokiteltavat ajopelit on
laitettu eri häkkiin.
´58 Ford Ranch Wagon
näyttää säästyneen
paalaimelta.
Amerikan Rauta 1/2013
85
AYL:n
tarina
Suomi-auton
kivinen tie
Teksti ja kuvat: Markku Pahkajärvi, Petri Varsta, Olli Lehtinen, Jari Eklund ja Billy Sihvola.
Kimmo Laakson tekstit lainausta hänen kirjoittamistaan Ford Nationals -lehden jutuista vuosilta 1992-94.
Joillakin autoilla on karismaa, omituista karmaa tai jotain muuta aivan erityistä.
Istuessasi vanhan harrasteajoneuvon kyytiin tai ohjaajan paikalle, huokuu
se jotain outoa, aivan kuin auto yrittäisi kertoa sinulle tarinaa. Elinkaarensa
aikana autolla on ollut ehkä lukuisia värikkäitä omistajia, ja matkan varrella
se on saattanut olla lähellä tuhoutumistakin, mutta noussut kuitenkin Feenikslinnun lailla tuhon alttarilta uuteen elämään. Yksi sellaisista on AYL-60, Ford
Custom 500 4D Sedan, joka tunnetaan myös nimellä Äyli.
´64
-mallin Ford Custom 500:sia rantautui
Suomen kamaralle vuonna 1965 jopa
50?100 kappaletta, tarinasta riippuen.
Ylivuotiset autot olivat eri tarinoiden
mukaan tilattu poliisiautoiksi, joko
johonkin Väli-Amerikan maahan, Israeliin tai Tanskaan.
Suomeen ne kuitenkin rantautuivat kasvavaa kysyntää täyttämään. Ovia näissä oli neljä ja tekniikkana pomminvarma
352 sekä Cruise-O-Matic. Kuusikymmentäluvun puolivälissä
tällaiset autot olivat yleensä valtion
ylemmän virkamiehen tai vaikkapa
suuren firman edustusautoja. Olisihan
se ollut näky, jos nämä Fordit olisivat
mustamaijoiksi päätyneet.
Harrastekohteena neljäoviset eivät
olleet niin haluttuja kuin kaksioviset,
mutta tässä kohtaa tullaankin erääseen nykyään niin suosittuun autopooli- tai kimppakyytiajatteluun. Jo
varhain 70?80-luvuilla kimppakyytien
edelläkävijöitä Suomessa olivat raggarit. Vihreätä ajattelua jo silloin, sitä
erikseen toitottamatta kaikenlaisilla
foorumeilla. Autoilun kustannukset
jaettiin useamman omistajan kesken. Aina löytyi omasta porukasta kuski ja hyväksi koettu seura oli reissuun valmiina.
Myöskin moottori- ja sähkötekniikan tuntemus oli kimpassa
helpompaa, aina joku tiesi jotakin jostakin.
hattuhyllyn kaiutinritilä oli saranoitu, ja sen alta löytyi 24
pulloa vetävä styroxilla vuorattu piilolokero. Kimmo Laakson, RIP, riemuksi heti ensimmäinen remontti suoritettiin
toukokuisessa lumisateessa suomalaiseen tapaan ulkona.
Nätkinin Pekka hoiti muutaman sähellyksen jälkeen laatikkopuolen erinomaiseen kuntoon. Jarru löytyi vain yhdestä
pyörästä, joten piharemppaa riitti joksikin aikaa. Ruskealla
plyyshillä verhoiltu sisustus ei ollut oikein Kimmon mieleen,
joten mies alkoi miettiä, olisiko sen alla tallessa alkuperäinen punainen verhoilu. Plyyshejä
revittäessä kävikin ilmi, että etupenkki oli ok, takapenkin selkänoja
myös ? takapenkin istuinosassa
sen sijaan tulivat pelkät jouset
vastaan. Fiskikseltä löytyivät ehjät punaiset penkit ja Bergströmin
Reiskalta hyvät ovet.
?Jotain aina sattui, niin kuin snadi
mälli, kun Kaljan Caminon takapuskuri nappas mun oven reunaan.
Kaverit pääsi pottuilee, että sun
rimpulasta tuli yhtäkkiä tollanen
kolmeovinen monikäyttömalli.?
Reissun päällä nuorten miesten
omasta mielestä varsin siisti ja käytännöllinen kulkine ei
herättänyt valveutuneissa kansalaisissa tai viranomaisissa luottamusta. Katsastaminen ja ratsiat tuottivat aina
virkavallan sanelemia yksipuolisia keskusteluja sekä erilaisia viranomaisten määräämiä ylimääräisiä maksuja, lue
uusintakatsastuksia ja sakkoja. Myös liftarineitojen epäilevä
suhtautuminen tuotti lisämausteen reissumiesten sangen
viattomiin tarkoitusperiin. Tuohonko romuun pitäisi nousta kyytiin? Tämä lause tuli varsin tutuksi viikonloppuisin.
Taisivat äidit pelotella vanhojen amerikkalaisten autojen
vaarallisuudesta tyttöjensä kunniallisuuden säilymiseksi.
Liftarineitojen
epäilevä
suhtautuminen
tuotti lisämausteen
reissumiesten
sangen viattomiin
tarkoitusperiin.
Autohajottamolta ajoon.
Kilpensä mukaan lempinimen
Äyli saanut Custom tuli neljän uusikaupunkilaisen nuoren
Ford-harrastajan elämään eräältä turkulaiselta autohajottamolta, jonne se oli joutunut laatikkohaaverin takia. Tämä
pelasti Fordin siirtymiseltä vuonna 1984 Ruotsinmaalle. Auto
oli jo aiemmin ollut jonkinasteisessa huutokäytössä, sillä sen
86
Amerikan Rauta 1/2013
Lokasuojan terävät särmät lukeutuivat syihin, joilla AYL hylättiin katsastuksessa kerta toisensa jälkeen. Kesällä 1987 auto käytettiin konttorilla peräti viiteen kertaan, ennen kuin leima heltisi.
Keravan-aikojen ulkoasun resuisuus herätti jatkuvasti huomiota myös viranomaisissa, eikä rytmiryhmän ulkoinen olemus välttämättä ollut
sekään omiaan herättämään luottamusta kansalaisissa aikana, jolloin keskioluen myynti kioskeissa oli lähinnä utopistinen vitsi.
Amerikan Rauta 1/2013
87
Mistä muuten äidit tiesivät sen asian?
Eräs sangen huono tuuri hyvässä paikassa sattui Uudenkaupungin keskustassa. Kimmon juuri pysäytettyä Customin
vinoparkkiin, rysähti oikeanpuoleinen alapallo tukivarren läpi
ja auto romahti puskurin varaan jalkakäytävän reunakivetykseen. Oma osansa vaurion syntyyn saattoi olla silläkin,
että edellisenä iltana oli ajeltu kahdeksan päällä. Remontti
oli pakko suorittaa parkkipaikalla.
Osaksi suomalaista henkirikoshistoriaa.
Pian tämän jälkeen siirtyi Ford Keravan suuntaan Varstan Petelle.
Peten ´58 Customista oli lauennut Ford-O-Matic-laatikko
jo toistamiseen ja hän halusi hankkiutua autosta eroon.
Ukista tuli soitto ja vaihtoehdotus ensin Malibuun, mikä ei
ollut Peten juttu. Uusi soitto toi toisen ehdotuksen vaihtaa
uudempaan ´64 Customiin. Vaihto päittäin oli molemmille
osapuolille passeli juttu.
Heti ensimmäisen autoiluviikonlopun jälkeen tuli työmatkalla Tuusulantien suoralla mutkia vastaan. Rekan ja
keskikaiteen välissä mutkittelun johdosta oikea takakylki
takaovesta takavaloon sai pahasti siipeensä. Myös etupuskuri
ja maski saivat todeta hävinneensä Tuusulantien kaiteelle.
Auto saatiin taas harsittua liikenneasetusten mukaiseen
kuntoon ja oli aika lähteä täydellä ryhmällä isolle kirkolle
asti. Sinne päästiinkin, mutta matka
loppui isoon rohinaan ja kuskinpuoleisen etupään vajoamiseen. Sen aiheutti
kahteen osaan revennyt alapallo. Tämäkin korjattiin senaikaiseen tapaan
piharemonttina joulukuisessa räntäsateessa. Mentäessä noutamaan uutta
puskuria Lauttasaaresta päätti melko
uusi Volvo mennä lunastukseen.
?Se olikin viimeinen naula talviautoilun arkkuun silloin?, Petri Varsta
muistelee.
Onneksi osui jo valmiiksi rusikoituun
puoliskoon. Poliisin kannustaessa harrastusta mojovien sakkojen voimalla
Pete päätti laittaa Fordin seisontaan
lopputalveksi.
Kevät koitti harrastajalle ja pitkän leiman kera oli huolettomia ajokilometrejä edessä. Tai näin luultiin. Matkalla
Vaalimaalle aamiaiselle irtosi takapyörä vauhdissa. Siinä
sitä oltiin pimeällä metsätaipaleella ilman tunkkia ja melkein
tyhjä vararengas mukana, tietysti. Onneksi Kostamukseen
matkalla ollut mystinen metsätyömies lainasi meille työkaluja ja matka jatkui.
Lähimatkailun tullessa jo liiankin tutuksi tuli halu vallata
loputkin Suomesta. Porukalla lähdettiin rannikkoa pitkin
kohti pohjoista aina puoleen väliin Suomea, Muhokselle
saakka. Menomatkalla perä alkoi rutista aina risteyksissä
käännyttäessä. Perillä Muhoksella Mikan sukulaisten mökillä
perehdyttiin pelkästään kyytiläisten nestepintojen tarkistuksiin ja perille kotiin tultiin perä paukutellen. Ääniongelman
tarkastus kertoi perän tasauspyörien kappaleiden jauhaneen
osasta taka-akselin kuoriakin perämuusia.
Loppukesästä taas Ford savusteli pääkaupunkiseudun
ilmaa useana viikonloppuna. Valitettavasti elämä ei aina
kulje mukavissa merkeissä, vaikka kuinka haluttaisi. Eräs
iloinen ilta päättyi sangen ikävään tapahtumaan. Loppuillasta kyytiä vaille ollut ystävä tuli mukaan, ja erään ravintolan
edessä hänelle tuli suukopua erään vanhan myssypäissään
paikalle tulleen kiistakumppanin kanssa. Kaveri aukaisi
auton oven tarkoituksenaan pöllyttää riidanhaastajaa, ja
jatko on lainausta syytekirjelmästä:
?X on silloin ja silloin Keravalla tahallaan yrittänyt surmata
Y:n ampumalla tätä 22 kaliberin revolverilla luodin osuessa
sydämen kohdalle. X oli ampunut laukauksen noin 40 cm
päästä Y:n rinnasta.?
Kaveri vietiin vauhdilla terveyskeskukseen, ja näytti siltä,
että hän selviytyykin. Kuitenkin muutamia viikkoja myöhemmin tämä ystävä joutui asian takia uudelleen sairaalaan ja
menehtyi leikkauksen aikana.
Leima viidennellä yrittämällä.
Keväällä 1987 Äyli
palasi liikenteeseen neljän kuukauden ulkovarastoinnin
jälkeen. Tekniikan kanssa ei ollut murheita, virkavallan
kanssa kylläkin. Vapun ja toukokuun puolivälin välisenä
aikana poliisit ehtivät ratsata auton 12 kertaa. Saattoi olla,
että auton hieman viimeistelemätön ulkoasu edesauttoi
viranomaisten huomion heräämistä. Etulokasuojat olivat
eri paria, neljä eriväristä ovea ja ruttuinen takakylki. Saman
kesän kuluessa Äyli tuli katsastettua
viisi kertaa. Hylkäykseen johtaneet viat
olivat enimmäkseen niitä tavallisia,
lukuun ottamatta hämärältä kuulostavaa kohtaa D10: oik. takalokasuojassa
teräviä särmiä.
?Yritin niitä sitten oikoa, mutta kylki
kelpasi vasta popniitattuani näiden
terävien särmien päälle isohkon offsetpainolevyn?, Petri kertoo.
Saman ajokauden loppupuolella
Ford yritti myös palaa. Graniittitalon
kohdalla Pete kavereineen luuli menoveden loppuneen auton hyytyessä.
Tankattuaan jalkaisin haettua lisäpolttoainetta ja sahatessa autoa käyntiin
alkoi konepellin reunojen alta lyödä
liekit. Kuskin suorittaessa alkusammutustoimenpiteitä
ryhtyivät autoon sammuneet heräilemään ulkopuolisiin
häiriötekijöihin. Sammutusvälineinä käytettiin huoparotsia
ja farkkutakkeja.
?Seuraavana keväänä alkanut opiskelu oli ajanut budjettini alas ja ainoalta keinolta välttää konkurssi näytti auton
myynti. Muutama ilmoitus Hesarissa ei tuottanut tulosta, kun
auto ei ollut ilmainen ja museokatsastettu, mutta onneksi
satuin näkemään Kimmon ja Loirin noihin aikoihin Kaivarissa. Kundit lupasivat tulla hakemaan auton maanantaina, ja
sovittuna päivänä Kalja ilmestyikin zlotyjen kanssa ja vei
Customin tontilta.?
Kaveri
aukaisi
auton oven
tarkoituksenaan
pöllyttää
riidanhaastajaa, ja
jatko on lainausta
syytekirjelmästä.?
88
Amerikan Rauta 1/2013
Tulipalon uhriksi.
Rahoitusongelmien ratkaisu toi Äylille
uudestaan omistajiksi vanhat tutut Uudenkaupungin pojat.
Kimmo piirrettiin papereihin viralliseksi omistajaksi, koska
Loirilla (nimi muutettu), oli silloin sellainen tilanne eri viskaalien kanssa, että hänellä ei voinut olla maallista rahaksi
AYL:n reinkarnaatio Forssan
Pick-Nickissä liveliekkiepisodin jälkeen. Kuvan neidot
ovat samat, jotka poistuivat
melko kiireellä paikalta
auton leimahdettua.
Kimmo Laakson
lempipaikka oli Äylin
ratin takana. Laakso oli
Ford-mies isolla F:llä,
joka tiesi merkistä
valtavasti.
Tässä kuvassa ollaan napapiirin maisemissa. Aamuöinen kuva on tiettävästi
viimeinen, jossa Kimmo
kävelee omin jaloin.
Savun jo hälvettyä, Jari
Eklundilla ollessaan, AYL sai
pintaansa jäljitelmäliekit ja
oli esillä näyttelyssäkin.
Välillä takapuskurin tehtävää
hoiti keskeltä (melkoisen
huomaamattomasti) jatkettu
Moparin puskuri.
Amerikan Rauta 1/2013
89
mitattavaa omaisuutta hallinnassaan.
Työviikon jälkeen piti reissureki saattaa retkikuntoon.
Viikolla keulaan ilmestyneet violetit liekit piti perjantaina
töiden jälkeen hioa pois. Konepellistä ne lähtivätkin parin
tunnin hinkkaamisen ja kalikalimaalauksen jälkeen. Lokasuojat jäivät kiireen vuoksi siistimättä ? kyllä silmä tottuu,
ainakin kolmessa päivässä. Kolmen kollin retki kiihkeään
kevääseen koitti.
Vapunvieton matkaa Helsinkiin häiritsi huomio moottorin takastefan vuodosta. Huoltotoimenpiteet sovittiin
tehtäväksi kotiin palattua, joten päätettiin edetä ?muista
bensa, tankkaa öljy? -periaatteella. Stadissa tuli tieto Malan
Hyvinkäällä järjestämistä rokkijuhlista, sinne siis. Bileissä
juomavarasto pieneni ja öljyvarannot paranivat saadulla
neljän litran pänikällä. Tämän jälkeen matkalla Stadiin liittyi
mukaan Kalja parin neidon kera. Ikävä kyllä, lämmityslaite
sanoi reissun aikana sopimuksen irti, ja vapunseudun yöt
ovat usein kylmiä. Edessä tarkeni kuitenkin mainiosti ja
etupenkillä istuivatkin lopulta kaikki muut paitsi Loiri, joka
oli jo kammojurrissa ja onnistui vielä rikkomaan toisen takaikkunan nostimen, jolloin ikkuna jäi raolleen.
Yhtäkkiä eteen alkoi tulla savun hajua, ja neidot alkoivat
kiljua, että auto palaa. Ja niinhän se paloikin. Loiri oli sytyttänyt nuotion lattialle, mikä oli helppoa, koska takalattia oli
liekkimaalauksen jäljiltä täynnä sanomalehtiä.
Äyli pysäytettiin tien sivuun Maaliikennekeskuksen rampin kohdalla ja ryhmä nousi ulos autosta samalla siivoten
savuavia roskia takajalkatilasta. Tilanteen jo melkein ollessa
ohi takapenkin alta tulivatkin isommat liekit jotka levisivät
nopeasti ympäriinsä.
Yön pimeydessä rokki soi, moottori kävi ja takavalot paloivat ja koko hytti oli liekeissä. Savun noustessa korkeuksiin äänitorven piuhat menivät oikosulkuun ja vappuyössä
kuolinhuuto kaikui.
?Vielä kun joku stara tuli siihen ällistelemään, että miks
se nyt noin, niin multa paloi hihna kiinni. Kalja käski ottaa
iisisti ja kaivoi rotsin povarista flindan, josta sitten silpaistiin
Fordin kunniaksi ohuet siivut kapeisiin kasvoihin.?
Palokunta sammutti roihuavan raadon ja yllättävän asiallisesti hommaan suhtautunut poliisi puhallutti porukan.
Kehottivat lopuksi siirtämään romun mahdollisimman nopeasti helvettiin moottoritietä rumentamasta.
?Ne oli jo lähdössä, kun me tiedusteltiin, että mahtuisko
mukaan. Ottihan ne messiin, ja asiakasosastolla Kalja kaivoi
brenkun esille, tarjos ja mä aattelin, että paskaaks tässä enää
ja kiskoin loput kitusiini. Sen jälkeen pistin flindan kieriin
lattialle. Vähän se oli omalaatuinen tilanne, kyttäautossa
dokaamassa.?
Neidot olivat ottaneet taksin jo palopaikalla, ja kun joukkio
joskus neljän-viiden aikoihin meni etsimään röökiä hotelli
Inter-Continentalilta, oli porukka varmaan vähän tavallistakin
erikoisemman näköinen.
?Oltiin mustia ja paskaisia, ja mulla oli yhdet pölykapselit
kainalossa, kaikki irtotavara, mitä autosta oli pelastunut.?
Äylin reinkarnaatio. V
apun jälkeen flambeerattu ja
hiiltynyt Ford piti saada kuskattua kotiin Vakka-Suomeen.
Hinauskeikasta tuli Forssassa sakkoakin vain 500 markkaa,
mutta kilvet sentään säilyivät sekä tarinamme sankarissa
90
Amerikan Rauta 1/2013
että hinausautona toimineessa ´57 Ford Customissa. Oli
leima päässyt vähän pitkäksi?
Erinäisten mutkien jälkeen oli hiiltynyt Äyli tallin perukoilla
odottamassa uutta tulemista Feeniks-linnun lailla.
Remonttia helpotti vuosien mittaan tutuksi tullut suuri
Ford Friikkien verkosto, iso kiitos kaikille heille. Kalja toi
Ameriikanreissulta punaisella hienolla sisustalla varustetun
elintenluovuttajan. Myös omiin nurkkiin oli kertynyt käyttökelpoista osaa. Talvi meni puuhaillessa ja niin mustaksi nokeentuneesta läjästä tuli hieno valkoinen Äyli, joka muistutti
tällä kertaa entistä enemmän Galaxieta, koska sellainen tuo
elvyttäjäksi tuotu yksilö oli. Leimakin tuli kerralla.
Neitsytmatka tehtiin Rovaniemen perukoille Poronpurijaisiin,
ja hyvin toimi. Oikeastaan paremmin kuin koskaan aiemmin.
Pian tämän jälkeen Kimmo siirtyi harrastuksessa enemmän Harrikoihin ja Loiri otti Fordin nimiinsä. Ford täytti
seuraavan vuoden tehtävänsä hyvin sekä harraste- että
käyttöautona, kunnes Uudenkaupungin raiteilla tulivat jo
ennestäänkin tutuksi käyneet kaiteet vastaan tuhoten toisen kyljen edestä taakse ja takapuskurin myös. Taas alkoi
värikäs kausi, valkoisessa autossa etulokasuoja oli harmaa
ja ovet siniset. Takapuskuri oli ´62 Galaxiesta, mutta eron
huomaa vain tarkka mobilisti. Takalokasuojassa luki tussilla,
KALJA, VIE LOKARI TONTILTA T: BILLY.
Monien reissujen väsyttämä vaihdelaatikko antoi lopulta
periksi ja Äyli jäi Vallilassa sijaitsevan moottoripyöräkerhon
pihaan lepäämään. Loiri päätti myydä reippaan reissurekensä
eteenpäin, kun ulkomaille suuntautuneet pitkät työmatkat
veivät ajatukset muualle.
Talliporukan kiertopalkinnoksi.
Äyli siirtyi Okalle
Tapulikaupungissa sijainneen moottoripyöräkerhon tontille
ja päätyi elintenluovuttajaksi erääseen ´65 Galaxie avoon,
josta oli moottorin lohko halki. Amerikanpojat kun olivat
pakanneet konttiin avon, ja glykolien jäätyä kaupan hyllylle sattui kylmään Suomeen saapuessa haaveri. Ehjä kone
vaihdettiin avoon vaihteeksi perinteisenä piharemonttina
Purujärven Anan kanssa ja haljennut kone nostettiin tilalle
Äylin nokalle. Elintensiirron jälkeen Äylistä käytiin sisäpiirikauppoja ja auto kulki talliporukassa moottoripäältä
toiselle. Uusi omistaja tunki ehjää tekniikkaa moottoritilaan
ja pintasilauksiakin tehtiin. Tässä vaiheessa auto olikin jo
melkein kokovalkoinen. Sitä seuranneet vaiheet ovat hieman
hämärän peitossa, sillä itsellä olivat noihin aikoihin muut
puuhat enemmän mielessä.
Edelleen Tapulin suunnalta, Odelta, Äyli siirtyi Seppälän
Samille Keravan Ahjoon.
Takaisin Keravalle ja näyttelyynkin. ?
Sattumoisin
kyseisestä autosta oli ollut vastikään juttua Ijaksen Masun
kanssa ja yhtäkkiä se seisoikin vastapäisen talon edustalla.
Menin omistajan kanssa juttusille ja Äyli vaihtoi vaihteeksi
tonttia?, Sami kertoo.
Sami ajoi kavereiden kanssa vuoden aikana monet reissut.
Valitettavasti hänellä oli samaan aikaan rakenteilla toinen
Ford, nimittäin ´64 Country Sedan, johon Äyli paremmin
varusteltuna luovutti taas osia, kuten koneen, laatikon ja
harvemman perän.
Tämän jälkeen AYL tuli Jari Eklundille. Auto oli siinä vai-
Katon lommot kielivät
matkustamohenkilökunnan
intohimoisesta suhtautumisesta tanssiharrastukseen.
Monien
reissujen
väsyttämä aski
antoi lopulta
periksi ja Äyli jäi
Vallilassa sijaitsevan
moottoripyöräkerhon
pihaan lepäämään.
Aikanaan takapuskuriksikin
löytyi jälleen ihan
oikeanlainen.
Keravalta Äyli kulkeutui
ensin Hyvinkäälle ja sitten
Poriin, mistä sen haki
lähemmäs itärajaa auton
historian hyvin tunteva
nuori mies.
Amerikan Rauta 1/2013
91
heessa väriltään vaalea, poissa leimasta ja liikenteestä, ja
seisoi siihen aikaan Tikkurilassa kerrostalon parkkipaikalla.
Jari kavereineen teki aika ison työn siihen Palopellonkadun
tallilla Keravalla. AYL oli jäänyt muun muassa ruosteista
katsastuksessa kiinni. Jarin kaveri hitsasi Äyliä aika paljon,
ja Jarin pyynnöstä saumat jätettiin näkyviin aika rujon näköisesti. Työ tehtiin sinällään hyvin, mutta mitään ei peitelty.
Sen jälkeen suoritettiin pikahionta ja ruiskulla puolimatta
musta päälle. Jokunen kuukausi myöhemmin Jarin silloinen
tyttöystävä maalasi pensselillä liekit keulaan ja kattoon.
Punainen sisustuskin asennettiin takaisin paikoilleen ja
varhain keväällä auto oli konetta vailla valmis. Rullaavana
se hinattiin kuitenkin American Car Show?hun Helsinkiin,
jossa se oli esillä SMCF:n PickNick Cruisingiä mainostavalla
osastolla. Jari itse järjesti kyseisen cruisingin sinä vuonna,
ja paikalla oli muuten esiintymässä Marti Brom Jenkeistä.
Näyttelyn jälkeen nostettiin asunnon parkkipaikalla kuormaauton Hiabilla Jarilla entisöitävänä olleesta Ford Thunderbird
Roadsterista kone laatikkoineen pois. Thunderbirdissä oli
Mercuryn iso kone, joka oli Roadsteriin siis ihan väärä. Pata
oli loppu, mutta toimi ja oli siis Äyliin varsin mainio mylly.
Sen jälkeen vain apulaitteet kiinni ja uudet putket alle. Auto
tuli valmiiksi hetkeä ennen juhannusta, ja siihen ehdittiin
saada myös ihan oikeat kilvet ennen neitsytmatkaa Aitooseen puolisen vuotta auton hankinnan jälkeen.
Sen jälkeen kilometrejä tulikin reilusti. Yksi parhaista Jarin
muistoista on palkinto, jonka AYL sai. Eräs nuorten kundien
autokerho antoi sille bileissä palkinnon ?Paras Laulu Auto
1999?. Palkinto on metallista kundien itse valmistama,
kakkosnelosen päälle kiinnitetty lauluauton pienoismalli
nimikkolaatalla.
Uusi kone keulalle ? taas. H
uonossa kunnossa ollut
Mercuryn kone kuitenkin laukesi aikanaan, kuten arvata
saattoi. Kone nostettiin Hiabilla pois ja lähti täysremonttiin
ammattilaiselle. Koneen saavuttua takaisin oli AYL jo lähtenyt
Jarilta Masulle eteenpäin rullaavana. Täysin sattuma, mutta
outo sellainen oli se, että myös aiempi Jarin omistama ?64
4D Ford päätyi aikanaan Masulle, tosin aika tarkalleen 20
vuotta aikaisemmin kuin Äyli.
Toukokuussa 2002 Masulla sattui olemaan suunnistuksen
merkeissä asiaa Jarin tonteille päin. Biili oli fiksummassa
kunnossa kuin Masu odotti, tosin rullaava, joten edessä oli
koneen ja laatikon hankinta. Pääsimme hinnasta ja maksuehdoista pian sopuun, joten Masusta tuli yksi lenkki Äylin
pitkään omistajien ketjuun. Seuraavalla viikolla hankittiin
traileri vuokralle ja sitten hakemaan Äyliä uuteen kotiin.
Kiesi saatiin helposti trailerin kyytiin, mutta paluumatkalla
meinasi käydä ohraisesti. Juuri ennen Hämeenlinnaa Masun
ohi ajoi pakettiauto, josta räjähti rengas heti yhdistelmän
ohittamisen jälkeen.
?Renkaan kappale osui tuulilasiin ja heittelehtivä paku
meinasi osua meihin. Onneksi rengas ei räjähtänyt pakun
ollessa juuri rinnalla, sillä silloin se olisi osunut meihin ja
yhdistelmä olisi lähtenyt lapasesta kuin talkkari katolta
lumisena talvena?, Masu muistelee.
Äylin saavuttua kotiin alkoi pohdinta ehjän koneen hankinnasta. Asia ratkesi kuitenkin itsestään, sillä edellisvuonna
92
Amerikan Rauta 1/2013
Masun ostama Ford LTD STW ?78 hylättiin katsastuksessa
ruostevaurioiden takia. Siihen taas oli joku ängennyt paremman puutteessa 352 FE:n ja FMX:n. Liekkisonni-lempinimeä
totellut vankkuri sai siis toimia elimenluovuttajana.
Koska Masulla ei juuri silloin ollut tallia, koneswapin teki
tuusulalainen Keijo Erkkilä, joka nosti koneen Liekkisonnin
keulalta ja asenteli sen Äyliin. Tämän jälkeen Masu asenteli
paikalleen muutamia puuttuvia osia, jotka löytyivät Seppälän Samilta. Samihan ne oli irrotellutkin Äylin omistaessaan,
joten nyt ne palaisivat siihen autoon mistä ne olivat alkujaan
lähtöisin. Koneelle ja laatikolle ei tehty asennuksen lisäksi
muuta, kuin vaihdettiin pakosarjat vanhojen hieman haljenneiden tilalle. Uusiksi menivät myös pakoputket, automaatin
lauhdutinputket, virtalukko avaimineen, kaasutinvivusto,
lämppärin puhaltimen moottori, toisen takaoven pahvi sekä
takapuskuri. Sen toisen takaovipahvin kahvoineen Masu löysi
jostain Viialan lähellä pellolla seisseestä ?64 Ford Country
Sedanista ja takapuskuri löytyi Sipoosta, Hellströmin Stefun
laajasta puskurivarastosta. Puskuri oli itse asiassa jonkun
60-luvun lopun Plymouth Furyn etupuskuri ja se oli priimakuntoinen. Koska se ei sellaisenaan ollut tarpeeksi leveä,
niin Masu rälläköi puskurin keskeltä poikki ja teki keskelle
rosterisen jatkokappaleen.
Mikä pahan tappaisi.
Äyli oli Masun omistuksessa hieman yli vuoden ja kun sille löytyi yllättäen innokas ostaja
kaveripiiristä, niin Masu päätti, että Äylin on aika taas siirtyä
eteenpäin. Tämän jälkeen Äylillä oli Hyvinkään suunnalla
pari omistajaa, Altti ja Hansu, kunnes se siirtyi Heidille Porin seudulle. Saatuaan naisen hellää huomiota Äyli siirtyi
Anjalankosken suunnalle Billy Sihvolan hoteisiin.
?Viidentoista vanhana luin Ford Freakien kerholehtiä,
joissa oli Äylistä tarinaa ja jo silloin ajattelin, että jos tuo
joskus on myynnissä, niin sen haluan.?
Ensimmäinen koeajo oli Porista Uttiin, rytmiryhmän kera
tietenkin. Lahden kautta kun ajettiin, kuunneltiin tietysti
kylä omina poikina tunnettuja Sliippareita. Tottahan toki
uusi omistaja on jälleen laitellut Äyliä parempaan kuntoon,
muun muassa puskurit ovat palautuneet oikeanlaisiksi. Äyli
on edelleen tänä päivänä ajokunnossa ja viettää hilpeitä
eläkepäiviä uusien sukupolvien iloksi ja riemuksi.
Tätä nykyä AYL elää ja voi hyvin Anjalankosken
suunnalla Billy Sihvolan hoteissa. Mattamusta
maalipintakin on oikeastaan varsin siisti.
VARAUDU KESÄÄN
JO TALVELLA
ANNA EXIDEN HUIPPUVARAAJAN HUOLEHTIA AKUN KUNNOSTA
TALVIAIKAAN*. HETI KEVÄÄLLÄ JYRÄYTÄT VENEILYKAUDEN KÄYNTIIN
TÄYTEEN VARATUILLA AKUILLA!
AINUTLAATUINEN
EXIDE-VARAAJA
Useimmat varaajat on suunniteltu
toimimaan huonelämpötilassa,
noin +20 °C:ssa. Exiden akkuvaraaja
antaa oikean varauskäyrän akun koosta,
tekniikasta tai ulkoilman lämpötilasta
huolimatta. Ainoana markkinoilla.
* Talviaikaan akuille on suoritettava
ylläpitovaraus lämpötilakompensoidulla
varaajalla kerran kahdessa kuukaudessa.
Kun valitset oikean akun käyttötarkoituksen
mukaan, voit ottaa rennosti. Yksinkertaisesti
siksi, että akut ovat erilaisia. Käynnistysakku
on suunniteltu antamaan paljon käynnistysvirtaa lyhyessä ajassa. Se toimii hyvin
moottoripyörässä ja autossa.
Vene- ja vapaa-ajan akuissa puolestaan
yhdistyvät pitkä käyttöikä ja hyvät
varausominaisuudet.
Ne ovat myös turvallisia ja helppoja käsitellä.
Vältät huolet ja säästät aikaa ja rahaa.
®
DUAL
Sekä käynnistykseen
että ajoon.
DUAL
Vuotamaton kansirakenne,
huoltovapaa. Venekäyttöön,
nopeasti varattava.
EQUIPMENT GEL
Vuotamaton kansirakenne,
huoltovapaa. Paljon energiaa vaativaan käyttöön.
MARINE & MULTIFIT
By Exide Technologies
www.exide.fi
Stirwell Oy
Automa
automa alit,
ala
tarvikke use
ja paras t
palvelu!
Isokivenkatu 2K, 04300 Tuusula
Avoinna arkisin 9-17 | Puh. 09-273 1343
myynti@stirwell.fi | www.stirwell.fi | www.nettimaalikauppa.fi
KAIPAAKO AUTOSI
ENTISÖINTIÄ?
60 vuoden kokemuksella
Kromaus, niklaus, kuparointi, kultaus, sinkitys,
keltapassivointi, mustapassivointi, antiikkipatina
sekä erillinen hiomo ja hiontaan sekä kiilloitukseen
kuuluvat palvelut.
Voimakatu 17, 20520 Turku (Itäharjun teollisuusalue)
Avoinna ma-to 07-15.30 pe 09-14.00 ? Puh: 02-2370354 ? myynti@niklaamorautio.fi
Huollot USA, Japsi ja Euro
Tuulilasinvaihdot
Vara- ja viritysosat
Maahantulokatsastukset
Ikkunantummennukset
WWW.NIKLAAMORAUTIO.FI
EXPORT USA
JO 15. VUODEN KOKEMUKSELLA
KONTTIKULJETUKSET, LENTORAHDIT YM.
Amerikan autot, 4x4 Pick-upit, Moottoripyörät, Varaosat, Tuning,
Erikoisvanteet, Ebay. Osta suoraan ilman välikäsiä!
WWW.BENZBOY.COM
Tapani Iivanainen +1561 632-5154 ? Seija Iivanainen +1561 632-5153
Office 1 803 796 5183 Email: benzboy@benzboy.com
Ruuvikatu 3, 48770 Karhula
GSM. 050-498 8898
Puh. 05-215 349 ? Fax. 05-215369
speed.corner@kymp.net
WWW.SPEEDCORNER.FI
Kutjan
kuva
Mikä ihmeen piilojames?
Ei sen rakentelukohteen aina tarvitse olla kallis tai vaikeasti
saatavilla oleva malli. Yleensä Suomessa lähinnä ryöstö
hyödynnettävänä käyttöautona pidettävä STW toimii myös.
Teksti: Tomi Eronen ? Piirros: Janne Kutja
94
Amerikan Rauta 1/2013
E
dellisessä numerossa aloittamamme
perusautojen parantelu jatkuu. Tällä
kertaa päädyimme Jannen kanssa siihen,
että esitämme toisenlaisen näkemyksen
piilojameksiksi ja leppäjeepeiksi haukutuista
farmareista. Tarkemmin malliksi valikoitui se
Suomen ehkä yleisin jenkkifarmarimalli, 1987?90
valmistettu komposiittilamppuinen Caprice Classic.
Janne madalsi autoa reilusti ja vaihtoi vanteet 18
tuuman American Racingin Salt Flateihin vaalein
keskiosin. Kattoteline poistettiin ja parturoidut
puskurit tuotiin lähemmäs koria. Merkit ja ovenkahvat sheivattiin myös. Maski vaihdettiin tiheillä
vaakarivoilla varustettuun ja takavaloihin tehtiin
vaakasuuntaiset kromiraidat. Ehkä huomaamattomin, mutta ulkonäköön vaikuttava muutos oli
takapyöränaukkojen pienentäminen siirtämällä
pyöränkaaren takareunaa eteenpäin.
Amerikan Rauta 1/2013
95
Puuhanurkka
putkimaisesti vain yhteen asiaan: siihen
autoon. Tällä kertaa se oli museokatsastettu Dodge Charger ´70 matching numbers 383-tekniikalla. Auto oli kuulemma
bongattu teksasilaisesta automuseosta
ja tuotu Suomeen 2009. Varustelu ja
auton väri meni hyvin pitkälle fendertagin
koodien mukaisesti. Tallissamme oli
kylläkin ennestään vastaavan vuosimallin
500-versio, josta on lähdetty rakentamaan R/T-kloonia. Ruokahalu näköjään
kasvaa syödessä...
Talvi vaan ei ole helpointa aikaa
harrastepelin hankintaan. Tallipaikka pitää
sumplia hankalaan saumaan ja kuljetus
vaatii mahtikokoisen trailerin ja järeän
vetokapasiteetin veturin. Periaatteessa
ostoksen voisi körötelläkin kotia, mutta
otolliset ajokelit ovat harvassa. Ellei halua
riskillä luistella suolasohjojen halki, tiukka
pakkanenkin on huono vaihtoehto.
Mielessä kävikin autonkuljetuksiin
erikoistuneiden yritysten hyödyntäminen.
Ennakkoselvittelyissä kaikki vaikutti
lupaavalta, SE Mäkiseltä luvattiin varteenotettavaan hintaan kyydit Porista Vantaan
terminaaliin. Tämän pohjalta auto käytiin
tsekkaamassa ja kaupat lyötiin lukkoon.
Myyjä järjesti tutun autokauppiaan
luota Chargerille sisäsäilytyksen, mistä se
voitaisiin noukkia rekan kyytiin.
Ei tietenkään mennyt Strömsön
meiningillä, vaikka länsirannikosta kyse
olikin. Mäkisen kuljetuskuvio muodostui
monimutkaiseksi palapeliksi: Porista
Turkuun, auto hankeen vuorokaudeksi ja
sitten vaihto toiseen kuormaan. Suora
kuljetus ei onnistunut, eikä autoa saanut
yöksi suojaan. Auton olisi myös pitänyt
takuuvarmasti käynnistyä, että siirrot
onnistuisivat ? ei kovilla pakkasilla sellaista
voinut luvata. Eniten ärsytti, kun jokainen
puhelimen vastannut henkilö selitti asiaa
eri tavalla. Kuljetusvakuutuksen kattavuudesta ei osattu sanoa kuin ympäripyöreästi, että painon mukaan korvattaisiin
jos ikävästi käy. Hemmetti tässä mitään
romurautakonttia olla kuskaamassa!
Auto olikin pakko noutaa itse. Hakureissu
talven kylmimpänä päivänä, kaikkine
traileri- ja vetoautohässäköineen eteni kuin
pahemmassakin sketsisarjassa alkaen siitä,
että vetoautoksi sovittu laina-Silverado
hajosi jo parkkipaikalle. Jätetään palstatilan
säästämiseksi pitkät tilitykset pois ja
todetaan lyhyesti, että lopulta auto saatiin
ehjänä talvisäilöön.
kinnasi kiinni ohjaustehostimen hihnapyörään
kunnes rispaantui poikki. Samalla kun kirosin
tätä nimeltämainitsemattoman moottorigurun
kokoonpanemaa tuotetta, myhäilin äänentoiston toimivuutta. Veekasin vaiettua kaiuttimet
suolsivat ulos omia sulosointujaan. Niinhän sitä
sanotaan, että joka asiasta pitää yrittää löytää
jotain positiivista. Hinausautoa odotellessani
koin hetkittäin hyvinkin suurta nautintoa
kääntäessäni volume-nappulaa kohti kaakkoa.
Toinen yrittämä ei ollut sen onnekkaampi.
Lyhyehkön testilenkin jälkeen motti oksensi
öljyt huohottimen ja öljytikun läpi kuumana
hehkuville peltisarjoille. Sankan savupilven
hälvettyä käynti alkoi heikentyä ja moottori
sammuilla kesken ajon. Tässä vaiheessa
päättelin, että voimanlähteestä oli rakennettu
antamieni speksien vastaisesti niin sanottu
varttimailimoottori ? sehän tuntui kestävän
ajoa juuri sen reippaat 400 metriä kerrallaan.
Kun saman pajan vahvistama laatikkokaan ei
enää vaihtanut ykköseltä eteenpäin päätin
luovuttaa siltä erää. Auto talliin ja odottelemaan parempia aikoja.
Pieni irtiotto teki hyvää. Nyt virtaa tuntuu
taas olevan ja ideat sinkoilevat. Ensitöiksi
käydään koneen kimppuun ja selvitellään,
ovatko epäonniset käyttöönottoyritykset
aiheuttaneet suurempaa vahinkoa, vai
selviänkö säikähdyksellä. Talven mittaan olen
kokenut valaistuksen, että race-henkeen
rakennettu auto tarvitsee ehdottomasti
käsin hämmennettävän vaihteiston. Tähän
hätään olen jo paikallistanut tuttavan nurkissa
joutavana pyörivän kuusivaihteisen Tremecin
T-56-manuaalilaatikon. Alustan ja jarrujen päivittämisestä on käyty alustavia keskusteluja,
ja ulkoasun race-henkisyyden kasvattamisesta
tehty jo konkreettisia suunnitelmia. Niistä lisää
tuonnempana.
Mikä siinä onkin, että talviset
autonhakureissut sattuvat
aina kaikkein kylmimmille
päiville? Niin tälläkin kertaa.
Dodge Charger ´70
Kimmo
Petteri
Autokuume on pahanlaatuinen vitsaus
ja vieläpä tarttuvaa sorttia. Se nielaisee
helposti korvamerkityt lomakassat, eivätkä turvassa ole edes kesämökkisäästöt.
Pankinjohtajan puheillekin saattaa joutua
hattu kourassa rahoitusta sumplimaan.
Tässä retkahtaneen tilintyhjentäjän
varoittava tarina: onnistuin pysymään
peräti puolitoista vuotta kuivilla ja luulin
vierottaneeni itseni jo siitä vaarallisesta
taudista. Toisin kävi: ei tarvittu kuin Nettiauton hakuagentin sylkäisemä maaginen
sähköpostiviesti, joka vei ajatukset ihan
muualle arkitodellisuudesta.
Täpinän alistamat aivot lakkaavat
toimimasta ja tunteet valtaavat kaiken
kontrollin. Päällimmäisenä ajatus: tuo
pitää saada! Asiat rullaavat nopeasti
eteenpäin ja järjenjuoksu keskittyy
Voihan Vette!
Jaa, että mitä tallissa on talven aikana tapahtunut. No ei juuri mitään. Takkapuita olen sieltä
välillä käynyt hakemassa ja ?76 ?Stingrace?
on saanut lepäillä talviuniaan aika rauhassa.
Samalla olen lepuuttanut hermojani ja odotellut
talvilomailevan motivaationi paluuta.
Autohan ensiesiintyi nykyasussaan viime
syksyn X-treme Car Show?ssa, mitä edelsi lähes
puolentoista vuoden rakentelu. Maalipinnan
pienimuotoinen ehostusrupeama johti koko
korin uudelleenmaalaukseen pohjatöineen,
joiden yhteydessä myös luukkujen istuvuutta
hierottiin tehtaan toleransseista hiukan täsmällisempään suuntaan. Sisustan väri vaihdettiin
Firethorn Redistä ulkoasua mukailevaan
punamustaan ja samalla interiöörin viihtyisyyttä kohennettiin uudella hifi-järjestelmällä.
Alkuperäinen 350 cid V8 korvattiin uudella
383-stroukkerilla ja Turbo-Hydramaticin
sisuksiin ängettiin Street Fighter -sisuskalut.
Näyttely meni varsin mukavasti. Autoa
rakennettiin edeltävä viikko, kuten tapana on,
lähes yötä päivää ja viimeiset osat löysivät
paikkansa näyttelyn rakentelupäivän aamuna.
Ei tullut edes kiire. Tässä vaiheessa autolla
ei kuitenkaan ollut vielä ehditty ajaa. Tai
yrittää ajaa. Neitsytmatkalla ajot tyssäsivät
laturinhihnan katkeamiseen. Syykin löytyi
pian - hihna ei ollut likimainkaan linjassa, vaan
96
AMERIKAN RAUTA 1/2013
Corvette,
samoin kuin
omistajansakin,
on saanut riittävät talviunet.
Pian ryhdytään
tositoimiin,
alkaahan
ajokausi jo ihan
kohta.
LÄHDEMME USA-HANKINTAMATKALLE PIAKKOIN
OTA YHTEYTTÄ!
WWW.CARKOIVISTO.COM
CAR.KOIVISTO@GMAIL.COM
400
Yli
purettua VOLVO
henkilöautoa
Jenkki autoja
www.backfa
lt.fi
S80, S&V70, S&V40, 900, 850, 700, 400, 300, 240, 140-sarjat
68410 ALAVETELI
? Duett, PV, Amazon, 140-sarjan uudet osat.
? Nyt myös Klassikko Mustangien uusia osia! WWW.BACKFALT.FI
? Purkaamo: 040-7332 493
ackfältin autohuolto ? Korjaamo: 06-8648 493
? Automyynti: 040 8234 100
& autopurkaamo
ERILAISTA
AJONEUVOKAUPPAA!
USA
P
STO
PERMANENTLY!
T
A
S
O
A
R
A
V
Uusikaarlepyy
Pl 19 ? 66901
17
Puh 06-72215
n.parts@multi.?
Email: america
www.american-parts.net
Authorized Distributor
WWW.MVE-ONLINE.COM
MOBITIVE Automotive
Tools and Techniques
TUULILASIT SUORAAN
TEHTAALTA!
AUTOVERHOILUT
KAIKKIIN USA-AUTOIHIN!
? Automatot, suojamatot brodeerauksella
ja tavaratilan matot.
? Vinyylikatot, rättikatot ja tarvikkeet.
? Istuinten verhoilut alkuperäisestä
materiaalista.
? Auton suojapeitteet kaikkiin malleihin.
? Meiltä myös muita
autonsisustustarvikkeita.
? Asennus kuuluu myös meidän
palveluun!
? Tuulilasit suoraan
varastosta myös
vanhempiin autoihin.
? Mobileihin ja
rakennettuihin autoihin
lasit mallin mukaan.
KUUSJOKI ? Puh. 02-7347 673
Korsnäs Bil- och Båtinredning
TUULILASEJA JO VUODESTA 1970.
n
a
a
t
u
a
R
a
t
s
e
d
u
a
k
k
a
R
WWW.LENINGRADAUTOMOBILE.COM
Norrbyvägen 32, 66200 Korsnäs
Puh. (06) 364 1406
www.west?x.? | west?x@netikka.?
Kuttilan Autolasi Oy
amerikkalaiset ajopele
il
jo
,
le
il
ik
ka
i
ht
le
Amerikan Rauta on
s vaan elämäntapa.
tu
as
rr
ha
in
va
e
ol
ei
u
lit ja niiden rakentel
Lehti käsittelee jenkkiharrastekenttää tämän päivän näkökulmasta
unohtamatta tapahtumien ja cruisingien merkittävää roolia. Esittelyt
kattavat niin amerikkalaiset autot
kuin moottoripyörätkin laidasta
laitaan, tyylisuuntaan katsomatta.
Kestotilaus
46,90
6 numeroa
TILAAJALAHJAKSI HIENO
METALLINEN AVAIMENPERÄ, ARVO 14,90?
TILAA INTERNETISSÄ:
Täytä lomake osoitteessa
www.amerikanrauta.fi
PUHELIMITSE:
Soita tilaajapalveluumme
puh 03-2251 948
G THANG
Seuraava Amerikan Rauta
ilmestyy 21.3.2013
Vakuutukset
kunnossa?
OLDSMOBILE CUTLASS SUPREME BROUGHAM ´81
Esittelyssä päätoimittajan oma lelu, aikoinaan USA:n
itärannikon Long Islandilta Suomeen kulkeutunut ja
täällä länsirannikon tyyliseksi rakennettu kasari-coupe.
AMERIKANROTTA
Selvitimme, millaisia
vakuutuksia harrasteautoon
saa ja mitä ne oikeasti
kattavat.
FORD TUDOR ´31 Marko Oreniuksen todella matala
Tudor edustaa tämän päivän amerikkalaista rottarodi
rakentelua tyylikkäimmillään.
Aika hyvä
ensimmäiseksi
CHEVROLET IMPALA SS ´62 Liperiläinen Ville-Veikko Räty hankki Impalan
ensimmäiseksi jenkikseen. Auto oli
hankittaessa melkoisen kurjassa
kunnossa ? niin virttynyt,
ettei moni olisi
siitä enää lähtenyt priimaa
edes yrittämään.
Lopputulos on
kuitenkin upea.
98
AMERIKAN RAUTA 1/2013
Jokaisella autolla on tarina.
T
juhdava
uT T y&ö
TalTiOidMo
t
skvitsh Datsun -avola
01/13
? www.kla
autoilun ajankuvaa
ssikot.fi ? 01/13 ? Hinta
8,50 ?
Chevrolet Impala ´68 ?
Brittiratojen
Datsun 620 Pick-up ´75
i
t
t
a
v
s
ka
ka
ahistoriaa uudesta saak
Vauxhall Viva GT ´68 ? kis
? Fargo K-160 ´68 ? IZh
27151 ´81 ? Opel Corsa
Katsaus
rengastarjontaan
08
6 4148 83 6848
2013-10
368480-1301 ? PAL VKO
13001
MADE IN FINLAND
a GT ´68
Viipale
mediat
SUOMALAISTA TYÖTÄ ?
GSi ´88 ? Vauxhall Viv
Valkosivuja
dosta
u
& ristikha
rrasteautojen
pitkä tie
Kaasuttimen korvaajan
sen historiaa
k
tu
u
k
ih
su
n
e
e
in
a
to
Polt
Tuleva klassikko
G-sarjan Mercedeksen
vuosikymmenet
Jorma Okker
Pirteä pikkuauto
a!
50 vuotta kartanlukijan
Opel Corsa GSi ´88
Hae omasi Lehtipisteestä tai
tilaa kotiin: www.klassikot.fi
Nyt
myös nopea
DHL lentorahti
Autojen, moottoripyörien ja laatikkorahdin
laivaukset edullisesti ja luotettavasti yli 20
vuoden kokemuksella. Toimipisteet Los Angelesissa
Kaliforniassa ja Teksasissa. Täydellinen noutopalvelu koko USA:ssa. Laivaukset joka viikko.
Rekisteröi meiltä tilausosoite USA:han ja
nettikauppojen mahdollisuudet avautuvat.
www.finn-us.com
Hal-Mari
International
Logistics Inc.
Los Angeles, Kalifornia Petteri Kervinen, Puhelin +1 310 291 1710 info@finn-us.com
Houston, Texas Ilkka Halmari, Puhelin +1 832 279 1071 ilkka@halmari.com
Legenda
Chevy Van G20 Caravan ´77
ä
j
ä
ä
r
ä
ä
m
n
i
d
h
a
T
Uskomaton Hudson
Pacemaker ´51
Esittelyt:
Mooneyes Hot Rod
Show Yokohama
Suomalaista työtä ? www.amerikanrauta.fi
PAL VKO 2013-10
Viipale
mediat
6 414887 002455
13001
700245-1301
Amerikan Rauta 01/2013 ?Sattumalta löysin Ruotsista vanhan DKW-skootterin, joka näytti siltä, että se kuuluu Hudsonin perään.?
esta Rautaan ? 1/2013 ? 8,90?
Rakkaud
0 !
10 UA
SIV
NRO 3
Myynti:
Uusi lehti amerikanautojen ystäville!
Buick Riviera ´65
H-D Sportster ´76
Ford F-1 Pick-up ´48
Plymouth Satellite ´69
Ford A Roadster Hot Rod
Chevrolet Nova LS3 STW ´65
Chevy IMPALA CONVERTIBLE ´63
w
o
h
S
l
a
n
r
u
o
J
s
Rodder